13.5.2020 Aamuiset maastoesteet

[Hanski Appelgren]

Hanskin tiukka maastoestetunti ke 13.5.20 klo 9-11.

Mukaan mahtuu 8 ratsukkoa. Täynnä!

Salma - Bonnie
Emmy - Chico
Edith - Punkku
Lyyti - Oili
Amelie - Akka
Odessa - Windi
Jinna - Arktik
Rai - Abrianna


Säätila: Kuulas aurinkoinen kevätaamu
Hanskin mielitila: Eilen venähti Liekkipubissa, joten hieman vainoharhainen ja ärtynyt
Esteiden mielentila: Ollaan osittain kevätmudan peitossa, osittan märän heinän ympäröimänä
Muut valittavissa olevat mielentilat*: kuivakka, plösö, ratkirieumukas, adhd, supersankari, turhamainen, jouluinen, saastainen



*Valitse mielentila maksuasi varten 1/osallistuja. Käytä tarinassa tai piirroksessa. Jos varaat mielentilan, maksun täytyy tulla parin päivän sisällä tai vapautuu.

Hypättiin mm näitä:
1. Vanhan maastoesteradan alku
6. Esteniitty: siirrettäville esteille tarkoitettu kuivahko aukio
7. Kumpu: ylä- ja alamäkiesteitä

Spessu Lyytille! Lyyti ja Oili aamuauringossa!

[Emmy]

"Siis ihan oikeasti?" totesin katsoessani kuvia Inkerin kameralta. "Miten mä oikeen hyppään.. näytän joltain.. supersankarilta kun sukellan tolleen.." jatkoin
"ei nyt niin paha, on tällä muitenkin kuvia." Inkeri totesi ja selasi muutaman kuvan taaemmas.
"Ei! Vielä pahempi, voisinkohan opetella hyppäämään ensin ja sitten tulla näille tulleille, ettei tartteis hävetä silmiä päästä." totesin.
"Tai sitten ostaa viitta ja varustevyö ja ruveta pelastamaan ihmisiä, supersankari supersukeltaja valmiina palvelemaan." sanoin ja Inkeri purskahti nauruun.

Sukeltaja-asennoista huolimatta maastoestetunti meni ihan mallikkaasti ja Chico hyppäsi kivasti!

[Lyyti]

Hanskin olemuksessa oli jotain kauhistuttavaa. Lyyti ei voinut mitään sille, että jo kuusikymppisen ratsastuksenopettajan varjo sai hänet säpsähtämään. Naisen suupielet tuntuivat olevan kuin tatuioidut tiukaksi viivaksi, ja ellei suupielestä livahtanut jonkinlaista katkeraa kommenttia tallilaisten suuntaan, kylmästä katseesta saattoi arvata harmaiden kutrien kätköissä muhivat ajatukset. Lyyti oli jopa kuullut juorun, että yksi jatkotuntilaisista oli lähtenyt Hanskin tunnilta kyyneleet silmissä ja palannut viikon kuluttua raivostuneen äitinsä kanssa. Inkerin mukaan toimistosta oli kuulunut huutoa, kiroilua ja tavaroiden kolinaa, mutta Lyyti ei aivan uskonut että Seppeleessä oli sentään käyty fyysistä taistoa. Joka tapauksessa, vaikka Hanskin persoona jakoi mielipiteet, yksi asia oli varma: ratsastaa ja opettaa hän osasi, ja oli varsin hyvämaineinen ja ansioitunut valmentaja. Niinpä Lyyti oli vastahakoisesti ilmoittautunut keskiviikkoaamun maastoestetunnille. Se oli tuntunut ihan hyvältä idealta. Oili oli innokas hyppääjä ja mukava maastoratsu, joten tunnista tulisi varmasti mukava, vaikka sitten Hanskin rautaisessa otteessa...

Mutta kun hetki koitti ja oltiin lähdössä porukalla maastoesterataa kohti, Lyyti epäili oliko sittenkin tehnyt ratkaisevan virheen.
”Minnuu jännittää ihan hirveesti”, hän kuiskasi Abriannaan selään kapuavalle Raille, kun kaikki olivat kerääntyneet varustettuina ja valmiina tallipihaan. Oili näytti kauniilta aurinkoisessa kevätaamussa, siroa päätään käännellen, tallipihan ääniä kuunnellessaan.
”Ei se niin paha voi olla”, Rai vastasi mutta ei kuulostanut kovinkaan vakuuttunelta.
”On se”, Emmy virnisti Chicon selästä, ”mutta ainakaan se ei maastoesteillä pysty kyttäämään joka yksityiskohtaa!”
”Älä viiti”, Salma loi Emmyyn huvittuneen mutta varoittavan katseen, ei kaiketi halunnut pelotella maksavia asiakkaita.

Kun ratsukot saapuivat esteradalle vertyneinä ja pirteinä, Hanskin pistävä katse tavoitti heidät jo kaukaa. Nainen oli kuin olikin kuin myrskypilvi aurinkoisessa aamussa (ja aivan kuin hänestä olisi lemahtanut vanhan viinin imelä tuoksu – ei kai sentään...?), mutta antoi ainakin selkeät ja purevat ohjeet. Hillittyä menoa, järkeviä ponnistuspaikkoja, ratsastajalta varmuutta ja ennakointia. Hillittyä menoa? Lyyti mietti jännittyneenä kun Oili jo nyt askelsi paikallaan kuolainta purren. Tältä adhd-hevoselta?

Kahden tunnin jälkeen Lyytin reidet huusivat hoosiannaa ja Oilikin oli viimein saanut tyhjennettyä paristojaan. Hanski oli osoittautunut maineensa arvoiseksi: hän oli tunnin aikana kuvaillut Lyytiä ja Oilia muunmuassa sananparsilla täysin kuriton, katastrofaalinen ja järkyttävä. Pakko se oli myöntää: kaksikon ensimmäiset yritykset esteillä olivat ansainneet Hanskin korviariipivän kritiikin. Oili kävi jo esteet nähdessään kierroksilla, ja Lyyti ei ollut tarpeeksi määrätietoinen ja varma ratsastaja saadakseen hevosesta esiin sen parhaita puolia. Lyyti ohjasi tammaa hieman arkaan ja epävarmaan tyyliin, ja suorituksesta puuttui täysin rytmitys: Oili ponnisti välillä niin kaukaa, että Lyyti oli kiljahtaa kauhusta, ja välillä taas niin läheltä, että melkein kopsautti etukavionsa esteeseen.

Lyytin oli kuitenkin myönnettävä, että vaikka Hanskin kielenkäyttö ei ollut varsin ruusuista, sai hän napakoilla korjauksillaan Lyytin ja Oilin yhteistyöstä hiottua paljon sopivamman. Lyyti pakottautui keskittymään selkeisiin, varmoihin apuihin (varsinkin katseeseen ja siten istuntaan – siihen Oili nimittäin reagoi salamana), ja kuin kiitoksena hänen rakas suomenhevosensa rauhoitti vauhkoa menoaan ja hyppäsi esteet hyvin kauniisti.

Niinpä tunnista jäi kaikesta huolimatta hyvä fiilis, vaikka Hanski ei ratsukoita hyvästellessään kovin vaikuttuneelta näyttänyt.
”Noh, kaikenlaista tuli taas nähtyä -” Lyyti tunsi Hanskin pistävän katseen porautuvan itseensä ”- mutta kyllä muutamilla teistä jotakin toivoa on.”
Oli itsestään selvää, että Lyyti ja Oili eivät millään kuuluneet noiden ”muutamien” joukkoon, mutta siitä viis – sekä ratsu että ratsastaja palasivat tallille hikisinä mutta hyvillä mielin.

[Odessa]

Mä odotin Hanskin maastoestetunnin alkamista mielenkiinnolla. Olin kuullut, että nainen ei ollut luonteeltaan mukavimmasta päästä, joten sai nähdä, mitä tästä tunnista tulisi. Ratsuksi mä olin saanut Windin, hauskan pilkukkaan tamman. Tai, no ainakin hoitaessa Windi oli ollut kaikkea muuta kuin hauska. Emmy oli kuitenkin vakuuttanut mulle, että tamma olisi paljon kivempi selästä käsin.

Eilen oli satanut, joten ympäristö oli vielä märkä, vaikka aurinko paistoikin jo täydeltä terältä. Rapa tulisi takuulla roiskumaan, joten mä mietin kauhulla, kuinka saastaisia me tultaisiin olemaan tunnin jälkeen. No, toivottavasti meillä tulisi ainakin olemaan hauskaa.

Hyppääminen aloitettiin vanhan maastoesteradan alusta. Esteet tällä paikalla olivat simppeleitä ja helppoja, ja mun epävarmuudesta huolimatta me päästiin niistä yli ihan hyvin. Siis mun mielestäni, Hanski ei ollut asiasta samaa mieltä – se huuteli esteiden sivulta ärtyisästi, kuinka meidän meno näytti erittäin epävarmalta ja oli ihme, että mä olin saanut Windin menemään esteiden yli. Seuraava yritys meni jo Hanskinkin mielestä paremmin, ja nainen tyytyi vain murahtamaan, kuinka me näytettiin jo vähän varmemmalta.

Seuraavana vuorossa oli esteniitty, joka oli onneksi kuivempi kuin kurainen maastoesteradan alku. Windin kuumuessa mä sain Hanskilta kovaa kommenttia – jos mä en saisi pidettyä tammaa kurissa, niin me saataisiin lähteä takaisin tallille. Mun mielestä mulla ei ollut mitään ongelmia asian kanssa, mutta mä en uskaltanut ruveta väittämään vastaan Hanskille ja tyydyin vain rauhoittelemaan Windiä hieman.

Tunnin loppupuolella me kaikki oltiin lopen uupuneita. Hanskin kommenteista huolimatta maastoesteiden hyppääminen oli ollut hauskaa. Porukka lähti takaisin tallille hikisinä ja kuraisina, ja seuraavana tehtävänä olisikin saada putsattua hevoset sekä varusteet.