10.4. Huhtikuun valmennus - hevos I - tuntuma ratsuun

[Janna Luhta]

Alsila, Rasmus - Rosengårds Coral
Berg, Kristian - Kallan Verdigris
Hilvan, Elias - Lynchburg Cablegram
Joutsjoki, Susanna - Rosegarden's Tayanita
Rosengård, Josefina - Rosengårds Belisa



Valmennus ratsastetaan Seppeleen maneesissa hyvin tuulisena huhtikuun päivänä. Hevoset säikkyvät tuulta, minkä vuoksi lämmittelyn aikana keskitytään hakemaan tuntumaa hevoseen ja totuttamaan niitä maneesiin.

Ensimmäisenä tehtävänä ratsastetaan toisen päädyn ravipuomeja. Haetaan hevosiin tuntumaa kaarevalla uralla ja huolehditaan puomien keskelle ratsastamisesta. Puomiharjoitetta tehdään kumpaankin suuntaan, minkä jälkeen siirrytään varsinaisiin tehtäviin.

Estekorkeus on noin 60-70 cm. Ratsukko kerrallaan lähestyy ravissa keskihalkaisijalla olevia punaisia puomeja, hyppää ristikon, nostaa sillä laukan, ylittää vielä yhden punaisen puomin ja kaartaa tämän jälkeen oikealta takaisin uralle. Hevoset rentoutuvat pikkuhiljaa ja alkavat keskittyä tehtäviin. 

Harjoitteen jälkeen punaisten puomien välit siirretään sopivaksi laukka-askelille. Nyt tullaan koko keskihalkaisija: puomien jälkeen ristikko, apupuomi ja kaksi vihreää pystyä. Laukkaan haetaan tasaista rullaavuutta ja hallittavuutta. Vauhtia meinaa monella ratsukolla yhä olla liikaa.

Välikäyntien jälkeen yksittäinen punainen apupuomi poistetaan. Hypätään kaikki vihreät pystyt: pitkältä sivulta käännetään isolle voltille, josta saadaan kaareva ura keskihalkaisijalla oleville pystyille. Ennen lyhyttä sivua tehdään hallittu kaari, ratsastetaan sinisen okserin kanssa samalla linjalla oleva vihreä pysty ja sen jälkeen takaisin uralle. Sinistä okseria ei vielä hypätä. Puomit kolisevat pari kertaa, kun ratsastajat yrittävät hakea nopeaa linjaa. Janna kehottaa unohtamaan nopeuden ja ratsastamaan niin siististi kuin kykenee. 

Lopuksi hypätään tuntuman vuoksi pari kertaa samalla linjalla olevat vihreä pysty ja sininen okseri, minkä jälkeen tullaan koko rata seuraavasti: punaiset puomit, sininen ristikko, kolme vihreää pystyä (joista kahden viimeisen välillä äskettäin harjoiteltu kaarros), sininen okseri. Tuuli on alkanut laantua ja radalla nähdään pari oikein hallittua suoritusta. 

Rasmus - Carri: Rasmus ja Carri olivat maininneet tavoitteekseen ratsukon yhteistyön sujuvoittamisen, joten tunti oli heille kuin nyrkki silmään - tai jokin vähemmän väkivaltainen kielikuva, joita Janna makusteli mielessään ratsukoiden lämmitellessä. Rasmuksen ja Carrin kohdalla hän keskittyi jo alkutunnista hyvin ja oikeinpäin liikkuvaan hevoseen - "Eteen, eteen, sillä on ponnua mutta se pitää ratsastaa esille, muutenhan se luulee että nyt vaan hypellään viikonlopun virkistykseksi!"

Estekorkeus ei Carrille ollut minkäänlainen ongelma, joten tehtävien aikana päästiin keskittymään nimen omaan hallittuun ratsastukseen. Oli tärkeää, ettei Carri herkistyi kuuntelemaan Rasmusta eikä tehnyt kaikkia valintoja itse. Etenkin ravipuomeilla hevonen vaikutti haaveksivalta eikä taipunut oikein kunnolla läpi. Haastavammilla tehtävillä yhteistyö alkoi pelata paremmin.

Suoralla linjalla Carrin suoritti hypyt melko itsenäisesti, se ei juurikaan tuntunut tarvitsevan apua ponnistuspaikkojen kanssa. Rasmuksen oli kuitenkin tärkeää pitää se aktiivisena myös silloin, kun ratsastettavana ei ollut kymmenkuntaa kurvia. Jos Carri pääsi vaipumaan omaan maailmaansa, ei sitä ehtinyt hakea kuulolle kun käännöksen aika koitti. 

Janna neuvoikin Rasmusta hakemaan pienieleistä ratsastusta ja ennen kaikkea kevyttä, mutta elävää kättä, jolloin hevonen oli helpompi pitää kuulolla tehtävien aikana. Kotiläksyissä neuvottiin keskittymään näiden lisäksi myös ravityöskentelyyn, nimen omaan puomeilla ja kavaleteilla (kts. valmennuskansioon päivitetyt kotitehtävät). 

*

Jusu - Belisa: Belisa suoritti harjoitteet tasaisesti ja ystävällisesti, kuin se olisi halunnut sanoa, että kaikki oli oikein mukavaa ja maneesikin niin hienoksi laitettu. Se oli selvä kaikki käy -hevonen, joka ei repinyt pelihousujaan oikein mistään, mutta vaikutti vaativan paljon että sen saisi tulistumaan. Tämä kietoutui Jannan mielessä tiukasti aiheisiin, joita Jusu oli listannut tavoiteeksi: jos hevosella oli tapana hyytyä jännittyessään, voisi siihen olla hyvä ylipäätään saada vähän ytyä esteradalla. 

Valmennuksessa keskityttiin ratsastamaan Belisaa aktiiviseksi - sen pisteen ohi, jossa se toimi omalla moottorilla (ja joka saavutettiin melko helposti) kohti sitä pistettä, jossa se innostuisi ja alkaisi hiukkasen imeä esteille. Janna ohjasi Jusua tukemaan hevosen eteenpäinpyrkivyyttä runsaalla kehumisella ja melko kevyellä ohjastuntumalla. Nyt ei ollut tärkeintä, että hevonen suoritti esteet hyvässä paketissa ja virheettä, vaan että se alkaisi pitää hauskaa.

Belisan tuntui olevan vaikea päästää irti tutusta ja turvallisesta nöyryydestään. Suoralla linjalla se sai hiukan pontta alleen, mutta viimeistään kaarteessa se palasi taas kuuliaiseksi ratsuksi, joka antoi Jusun tehdä päätökset ystävällisessä keinuhevoslaukassa. Sen hyppytyyli oli aivan siisti ja ratsastettavuus hyvä, joten Janna päätti lähteä ratkaisemaan hyytymisongelmaa hevosen kannalta erityisen kivojen kotitehtävien kautta (kts. valmennuskansioon päivitetyt kotitehtävät). 

---

Valmennuksen maksuhaaste: Kirjoita tapaamisesta jonkun ennestään tuntemattoman rengaslaisen kanssa.

Maksuhaasteet ovat vapaaehtoisia ideoita kirjoittamista varten. Palautteet annettu ratsukoille, jotka ovat maksaneet valmennuskatsastusmaksun.

[Jusu]

Belisan säikähdykset ovat vähäeleisiä. Kun maneesin nurkat tuntuvat rymähtävän rajun tuulenpuuskan piiskaamina, hevosparka on vähällä jähmettyä kesken askeleen, mutta sitten se muistaa olevansa kiltti ja jatkaakin matkaa vain hieman tahmeampana kuin ennen säikähtämistään. Kohta se on jo tasaantunut, ja Josefina voi ratsastaa melko huolettomasti yli ravipuomien. Belisan kanssa mikään ei tunnu kauhean vaikealta, kaikkein vähiten puomien ylittäminen kevyessä ravissa, ja pieniä esteitä se ylittää velvollisuudentuntoisesti kuin paraskin valmentajan lempiratsu.

Josefina tunnustelee hevosen hyppyjä. Ne ovat ihan tavallisia, mitäänsanomattomia hyppyjä - tyylipuhtaita ja sillä tavalla huolellisia, ettei tarvitse lainkaan pelätä kuulevansa kolahduksia. Laukka on sitä samaa sarjaa: pikkusievää, hieman ponnettomampaa kuin Josefina haluaisi, mutta kuitenkin jo jokseenkin ratsastettavissa ja säädeltävissä. Huippukunnossa Belisa ei vielä ole, eikä Josefina siksi haaveile että hevonen jaksaisi kokonaista valmennusta työskennellä supertarmokkaasti, mutta saisi siinä vähän enemmän energiaa olla.

Janna on siitä asiasta samaa mieltä.
"Joo, se oli ihan ookoo, tasainen ja vaaraton", valmentaja sanoo Josefinan ja Belisan suoritettua keskihalkaisijalle rakennetun tehtävän, ja saa vaarattoman kuulostamaan... tylsältä. "Nyt mä haluaisin kuitenkin nähdä mitä käy, jos vähän, tiedätkö, ehkä yllytät sitä. Usutat pikkuisen innostumaan, että sen laukka oikeasti rullaisi ja polkisi, että se ihan itse jo hakeutuisi kohti linjan loppua eikä vain höntystelisi yksi askel kerrallaan kuuliaisesti juuri sinne minne viet sitä."

Pikkuisen tauon jälkeen Janna tarkentaa vielä:
"Siis kuuliaisuushan ei ole tietystikään huono juttu, mutta mä tahdon nähdä siinä sellaista intoa! Se on nuori hevonen, se saisi myös vähän näyttää sellaiselta."

Josefina ei tiedä, mitä voi yhden valmennuksen aikana Belisan itseluottamukselle ja innostukselle tehdä. Onneksi Jannakaan ei häneltä sellaista pikaratkaisua odota, vaan antaa ehdotuksia siihen, kuinka Belisan kanssa jatkossa voitaisiin edetä. Sellaistahan hyvä valmennus on. Leikkaa-liimaa-korjausten sijaan katsotaan kauemmas tulevaisuuteen ja päätetään tavoitteet sekä keinot, joilla niitä kohti edetään. Josefina on tyytyväinen siihen, että jo näin lyhyen yhteistyön jälkeen hänellä on valmennusten suhteen luottavainen olo.

Mitään ei tarvitse jännittää.

Ei hevosta, sillä Belisa on niin kovin kiltti ja mutkaton, eikä tehtäviä, sillä ammattilaisena Janna osaa kyllä tehdä niistä juuri sopivalla tavalla haastavia ja hevosta kehittäviä, eikä valmentajaa, sillä Janna on oikeasti täällä auttamassa heitä kaikkia.

Tai no, niin. Mitään valmennuksiin ja ratsastamiseen itseensä liittyvää Josefinan ei tarvitse jännittää, mutta sitten on ne sosiaaliset tilanteet, joissa hän ei ole erityisen loistokas.

Yksi sellainen tapahtuu valmennuksen jälkeen, kun Josefina päättää piipahtaa nopeasti ratsastuskoulun oleskelutilassa täyttämässä vesipullonsa ennen kotimatkaa. Hän lähes törmää vähäsen itseään pidempään miesratsastajaan, jonka tietää varsin hyvin ratsastavan sillä hauskalla, rakenteeltaan vähän Ellen Nylundin Meikku-irlantilaista muistuttavalla hevosella.

Josefinaa ujostuttaa. Tämä on niitä tilanteita, joissa periaatteessa ehkä pitäisi vaihtaa pari kohteliasta sanaa, ollaanhan kuitenkin saman valmennusryhmän jäseniä, mutta sitten ei kuitenkaan ole mitään takeita siitä, tahtooko toinen sosialisoida vai vain keskittyä ankarasti treenaamiseen ja jättää muut hapatukset sivuun.

"Anteeksi", tyttö mumahtaa katse jossakin ehkä Elias Hilvanin leuan korkeudella, ja sitten: "Tykkäänhevosestasi."

TYKKÄÄNHEVOSESTASI. Niin kuin se olisi yhdyssana. Niin kuin se olisi muutenkaan mitenkään järkevä lausahdus. Tässä vaiheessa olisi ennemminkin voinut esim. esittäytyä, tai jotakin muuta järjellisempää.

"Öh, ai?" toinen vastaa yhtä yllättyneen oloisena kuin Josefina on järkyttynyt omasta sosiaalisesta kömpelöydestään. "Kiitos?"
"Se muistuttaa vähän yhden mun ystävän hevosta", Josefina selittelee arkana, ja miettii että Ellen ei kyllä varmaankaan pidä heitä aivan niin läheisinä, että ystävä olisi passeli nimitys. "Sillä on sellainen irlantilainen ori."
"Töpselikin on. Ori, ja irlantilainen", uusi valmennusryhmätoveri kertoo, ja koko jutustelu tuntuu vähäsen kankealta sellaisella tavalla, josta tietää, että kohtaamisen osapuolet ovat toisilleen vieraita ja tulleet koko keskustelun yllättämäksi.
"Ah. No, se on kivan oloinen. Ehm. Mä olen Jusu."
"Jusu? Elias."
"Mun varmaan pitää kyllä... ja varmaan säkin haluat jo päästä menemään, tai siis, niin, en pidättele sua pidempään."
"Joo, no, nähdään varmaan sitten ensi valmennuksessa taas."
"Ehkä, tai siis, eiköhän. Mukavaa kotimatkaa!" Josefina huomaa toivottavansa, ja mistäpä hitosta hän tietää onko Eliaksella ja sen hevosella pitkäkin kotimatka - hevonenhan voi vaikka asua Seppeleessäkin, ja sitten koko toivotus oli aivan turha, ja Josefina tuntee muutenkin olleensa ihan typerä ja tönkkö ja pyörittää keskustelua hätääntyneesti hypähtelevällä levyllä päässään vielä istuessaan Rasmuksen vieressä matkalla kotiin. Eih. Yksityisvalmennukset olisivat niin paljon helpompia. Nyt ryhmässä on vielä kaksi muutakin ventovierasta, joiden edessä voi vaikka jo heti seuraavalla kerralla tehdä itsestään narrin.