Karin Hoitokirja

[Anne]

Gradynoir
"Kari"





--> Sivulle
Hoitaja ja kisaaja: Kurre 1.1.2022 alkaen

[Anne]

18.2.20 Tunnin jälkeen





Alviina ja Kartsa tunnin jälkeen tallissa.

[Jusu]

Terveisiä entisestä elämästä

Grandynoir eli Kari (entiseltä kutsumanimeltään Ismo) muutti Seppeleeseen Saksasta legendaarisen kilparatsastaja ja bisnesmies Dierk Mayerin luota. Hevosesta kertovat blogitekstit löytyvät nyt yhden tägin takaa: #ismo.

[Rai]

24/04/2020
Kuinka Rai tapasi Karin

Oli myöhäinen ilta, kun Rai istui läppärinsä ääressä ja katsoi jälleen erästä luontodokumenttia. Joidenkin mielestä ne olivat ehkä tylsiä, mutta Rain mielestä oli ihanaa katsoa, kuinka upea luonto osasikaan olla ja mitä mahtavampia ja erikoisempia eläimiä maapallolta löytyi. Raita harmitti suunnattomasti, että monia kauniita lajeja oli jo kuollut sukupuuttoon. Rai halusi tehdä kaikkensa, että luonto kärsisi tulevaisuudessa mahdollisimman vähän eivätkä eläimet joutuisi kuolemaan ihmisen toiminnan seurauksena.

Pitkäkarvainen collie, soopeli väriltään, makasi omistajansa vierellä sängyllä ja hengitti rauhallisesti. Sängyn viereisen lipaston päällä komeili suuri terraario, jossa Tara luikerteli tyytyväisenä. Rai oli onnellinen lemmikeistään (käärmeestä hänen kämppiksensä Natalia ei sen sijaan ollut ilahtunut), mutta hänestä tuntui että jotain puuttui.

Parasta olisi ollut oma hevonen, mutta ei Railla ikinä sellaiseen olisi varaa. Hän oli kuitenkin saanut kerättyä ihan kivasti tienestejä työskennellessään osa-aikaisesti kirjastolla, joten Rai uskaltautui tutkimaan paikallisen ratsastuskoulun sivuja, jospa hän voisi aloittaa edes ratsastustunneilla käymisen lievittääkseen pahinta kaipuuta omaan hevoseen. Sivuilla oli lyhyet esittelyt tallin hevosista sekä tallin toiminnasta - Rain mielestä kaikki kuulosti aivan liian täydelliseltä ollakseen totta. Ratsastustunteja, leirejä, kursseja ja ties mitä mielenkiintoisia tapahtumia… Ja hoitohevosia.

Rai pysähtyi tuijottamaan sivuja epäuskoisena. Hoitohevonen kuulosti Raista melkein kuin omalta hevoselta. Sen kanssa saisi osallistua kaikkiin tallilla järjestettäviin tapahtumiin ja sillä saisi ratsastaa myös itsenäisesti, tietenkin hevonen kävisi myös tunneilla eikä kuuluisi pelkästään hoitajalle mutta se kuulosti Raista aika pieneltä hinnalta. Pystyikö se olemaan totta? Rai unohti saman tien ratsastustunnit, joita varten hän oli ensin sivuja tutkaillut ja päätyi lopulta vain selailemaan mahdollisia hoitohevosehdokkaita.

Lopullista päätöstä hoitohevosesta Rai ei tietenkään voinut tehdä vain nettisivujen perusteella, mutta sen Rai tiesi, että hän halusi hevosenhoitajaksi. Hän halusi oman hevosen, jonka kanssa jakaa kaiken. Eihän hevonen kirjaimellisesti Rain oma olisi, mutta hänestä hoitohevonen kuulosti maailman parhaalta idealta. Ei tädin suomenhevosissa ja poneissa varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta tätä Rai oikeasti halusi. Hevosen, jonka kanssa luoda aivan erityisen suhteen ja kokemaan kaikenlaista, sellaista mitä Rai tuskin pystyi edes kuvittelemaan. Kuulosti aikamoiselta seikkailulta.

Rain sydän hakkasi innostuksesta, kun hän vihdoin sulki koneensa ja tajusi olleensa sillä koko yön. Ei se ollut mitenkään tavatonta, oikeastaan melko useinkin Rai unohtui tietokoneensa ihmeelliseen maailmaan tuntikausiksi eikä huomannut ajankulua. Hän ei tuntenut väsymystä, hän oli aivan liian innoissaan.

“Mie lähen Seppeleeseen”, Rai huikkasi kämppikselleen, joka oli juuri herännyt ja istui keittiön pöydän ääressä tukka sekaisin, kahvikuppi toisessa kädessä. Natalia oli Raita muutaman vuoden vanhempi, he olivat tutustuneet aktivistipiireissä ja olivat nykyään erottamattomat ystävät.

“Mitä?” Natalia kysyi kulmiaan kurtistaen.

“Sille ratsastuskoululle joka on tässä lähellä”, Rai sanoi itsevarmasti, kaikki Liekkijärvellä varmasti tiesivät Seppeleen.

“Tähän aikaan?” Natalia sanoi epäuskoisena. “Ja eikö sulla oo tänään koulua? Mulla ainakin alkaa kohta työt.”

Mutta siinä vaiheessa Rai ei enää kuunnellut. Hän oli pinkaissut ulos rivitaloasunnon ovesta ja suurin piirtein juoksi koko matkan Seppeleeseen asti. Se tuntui Rain mielestä aivan mahtavalta idealta, lähteä heti aamutuimaan tallille - tällä kertaa ei tädin tallille, vaan ratsastuskoululle. Rai kihisi innosta.

Vasta tallin pihassa Rai ehti tajuta, kuinka kylmä hänellä olikaan. Hän oli kyllä vetäissyt vaaleansinisen My Little Pony -hupparinsa päälle ohuen välikausitakin, mutta jalkaan hän oli unohtanut pinkit, ruudulliset yöhousunsa, joissa oli reikä toisessa polvessa. Normaalisti hän olisi vaihtanut päälleen jotain soveliaampaa, mutta hänelle oli tullut niin kiire, ettei hän ollut ehtinyt harkitakaan vaatteiden vaihtamista yön jäljiltä.

Rai asteli talliin ränsistyneissä lenkkareissaan (ja yöhousuissaan). Tallilla oli vain tallityöntekijöitä hoitamassa aamutallia. Tunnit alkaisivat vasta myöhemmin iltapäivällä.

“Huomenta”, sanoi joku mies (jota Rai ei tietenkään tunnistanut) ja talutti suomenhevosta ulos tallista. Rai hymyili vaivaantuneesti ja tajusi vasta silloin, kuinka typerä hän olikaan ollut. Hän oli rynnännyt tallille, jossa ei ollut ennen käynytkään, anivarhain eikä hänellä ollut aavistustakaan, mitä hän siellä edes teki. Hän ei uskaltanut kuvitellakaan puhuvansa jollekin hoitohevoshaaveistaan, hänhän vaikuttaisi ihan kajahtaneelta, eivätkä rikkinäiset yöhousut varsinaisesti parantaneet ensivaikutelmaa.

Rai tunsi panikoituvansa. Hän oli jo kääntynyt kannoillaan ja lähtenyt juoksuun takaisin kohti kotia, mutta tallin ovella hän törmäsikin (kirjaimellisesti) erääseen brunetteen.

“Anteeks!” Rai vain huusi ja hänen olisi tehnyt mieli itkeä. Hän halusi pois täältä, ei hän halunnutkaan ihanaa hoitohevosta, ei ratsastustunteja tai hauskoja tapahtumia, hän halusi vain kotiin.

“Mie vaan eksyin”, Rai sopersi hämmentyneen näköiselle naiselle ja nyt hänen silmistään jo valui kyyneliä.

“Eksyit?” nainen kysyi ja asetti kätensä Rain hartialle. Nainen näytti edelleen hämmästyneeltä, mutta hymyili silti lempeästi.

“En mä oikeesti”, Rai sanoi ja pyyhki nopeasti kyyneleensä. Hän hengitti pari kertaa syvään, ja jatkoi: “Siis… Mun ois pitäny varmaan laittaa viestiä tai jotain… Sori. Mutta siis mä halusin vaan tulla tutustumaan tähän talliin ja…”

Rai katkaisi lauseen äkisti. Ei hän voinut sanoa, että haluaisi hoitajaksi tallille, ei hän ollut enää yhtään varma asiasta. Brunette katsoi kummissaan Raita, kun lause jäi yhtäkkiä kesken, mutta pian hymyili taas lempeästi.

“Yleensä tänne ei tule vierailijoita tähän aikaan, mutta nyt kun oot jo täällä niin voin näyttää sulle paikkoja. Mä olen siis toinen tallin omistajista, Salma.”

Henkilö, johon Rai oli törmännyt, oli siis ollut tallin omistaja. Rai oli pyörtyä, mutta toisaalta hänet valtasi helpotus. Häntä ei heitettykään ulos ja käsketty olemaan tulemasta ikinä takaisin.

“Haluaisitko sä siis alkaa käymään tunneilla täällä?” Salma kysyi hymyillen. Raita mietitytti, oliko Salma aina noin kiva ja iloinen, silloinkin kun joku oli juossut häntä päin.

“Itse asiassa, joo”, Rai sanoi ja rohkaistui hieman. Hän katsoi kiinnostuneena hevosia, joita Salma esitteli hänelle. Suurin osa söi vielä karsinoissaan aamuruokiaan. Salma kyseli hieman Rain taustoista, miten paljon hänellä oli ratsastuskokemusta ja sen sellaista.

“Voit tosiaan ilmoittautua tunneille ihan milloin itse haluat”, Salma sanoi. “Meillä on kans hoitohevosia tarjolla täällä, jos sellainen kiinnostaa.”

Rain vatsanpohjassa muljahti. Sitä mukaa kun he kävelivät käytävällä, ajatus hoitohevosesta alkoi tuntua taas houkuttelevalta, mutta Rai ei edelleenkään viitisinyt sanoa asiasta mitään. Salma näytti Raille kaikki tallin yleisimmät paikat, talli vaikutti Rain mielestä oikein viihtyisältä.

“Lämpimästi tervetuloa vaan, jos tosiaan aiot niille tunneille tulla”, Salma hihkaisi esittelykierroksen päätteeksi. “Täällä otetaan uudetkin tyypit tosi hyvin vastaan ja löytyy jos minkämoista mielenkiintosta hevosta tunneille. Olisko sulla vielä jotain kysyttävää?”

Rai hieroi niskaansa epäröiden. Salma vaikutti kuitenkin sen verran hyvältä tyypiltä - todella lämminhenkiseltä ja vähän liiankin hyvältä - että Rai uskalsi avata suunsa.

“Niin miten se hoitajahomma oikeen toimii? Tai siis, mie vaan aattelin että ehkä miekin voisin jossain vaiheessa saada hoitohevosen.”

Salma katsoi Raita sen näköisenä, kuin olisi arvannut mihin tämä oli menossa. Pian Rai löysi itsensä toimistosta, jossa Salma selitti ummet ja lammet hoitajana toimimisesta ratsastuskoulussa. Se info oli toisaalta kultaakin kalliimpaa, sillä eihän Rai ennen ollut astunut jalallaankaan ratsastuskouluun, saati sitten tiennyt juuri tämän tallin käytänteistä hoitajuutta koskien.

“Meillä on tällä hetkellä kuus heppaa vailla hoitajaa, äskenhän me kierrettiin katsomassa tallin hevoset mutta voidaan vielä käydä katsomassa nämä hoitajaa hakevat”, Salma sanoi asiallisesti ja Rai seurasi naista, innon kohistessa taas hänen sisällään.

Hoitajaa haki monta varsin erilaista hevosta. Ensimmäisenä vuorossa oli pieni kirjava poni, Sinta, joka vaikutti oikein kiltiltä mutta Rai osasi suoriltaan sanoa, ettei se olisi hänen hoitohevosensa. Hän ei ollut koskaan ollut poni-ihmisiä, vaikka olikin tottunut työskentelemään raviponien kanssa, sitä paitsi Rai oli lähemmäs 180 senttiä pitkä eikä olisi millään sopinut pikkuruisen ponin selkään.

Kimo puoliveritamma Laila sen sijaan oli todella upea, mutta Raista tuntui että se oli vähän liiankin hieno hänelle ja kuuleman mukaan se oli aika arka ja arvaamaton luonteeltaan. Sellaista Rai ei halunnut, eikä seuraavana esittelyvuorossa oleva western-ponin alku juurikaan houkutellut, vaikka poni olisikin varmaan luonteen puolesta sopinut Raille hyvin. Myös eräs yksäri suokki etsi hoitajaa, ja olisi varmasti ollut ihanan sympaattinen hoidokki, mutta Raista tuntui että hän kaipasi elämäänsä jotain aivan toista kuin suomenhevosia.

Salma esitteli Raille vielä yhden risteytysponin, joka oli kuulemma oikea mestari jumittamaan keskelle kenttää, mutta oli silti hyvä alkeisratsu. Rain mielestä sillä oli hauska nimi, Gekko. Mutta kuten sanottu, Rai ei ollut poni-ihmisiä ja hänestä tuntui, että hän haluaisi jonkun hieman korkeatasoisemman hoidokin, vaikkei tietenkään alkeishevosissa mitään vikaa ollut, jostakinhan kaikkien oli aloitettava ratsastustaipaleensa. Mutta Rai haaveili, että hän voisi kehittyä hoitohevosensa kanssa, ties kuinka korkealle.

Mikään esitellyistä hevosista ei ollut sytyttänyt paloa hevosen hoitajuutta kohtaan - Rai ehti jo luulla, että hoitajattomat hevoset olivat siinä, olihan niitä ollut aika monta - mutta vuorossa oli vielä viimeinen hoitajaa hakeva hevonen.

”Tässä on Kari. Se saattaa vaikuttaa tyhmältä, mutta on oikeesti järkevä. Ainakin yleensä. Ratsastaessa se vaatii paljon tukea ratsastajalta, mutta muuten oikein tasainen ja kiva luonne. Tosi osaava niin koulu- kuin esteratsastuksessa, kunnon opetusmestari.”

Musta piirtopäinen hevonen katseli karsinastaan korvat innokkaasti hörössä, mutta silti tuntui ettei hevonen katsonut oikeastaan minnekään. Se vain seisoi siinä ja tuijotti tyhjästi eteenpäin. Samoin teki Rai. Hän ei vain yksinkertaisesti osannut reagoida. Jollain käsittämättömällä tavalla tuo hevonen, jonka päässä ei näyttänyt liikkuvan yhtikäs mikään, oli Rain mielestä ihanin hänen ikinä näkemänsä hevonen.

”Siinäpä ne oli”, Salma tokaisi ja katsoi Raita odottavaisena. Rai tuijotti edelleen kuin lumottuna karsinassa seisovaa hannoveriruunaa.

”Mun pitäs oikeesti olla koulussa”, Rain suusta pääsi ennen kuin hän ehti tajuta sitä.

Salma kannusti Raita ystävällisesti palaamaan opiskelujen pariin, hoitohevosasiaa ehti miettiä myöhemminkin. Rai oli hieman vastahakoinen, tuntui kuin jokin näkymätön magneetti olisi vetänyt häntä Karin luokse. Rai teki kuitenkin joka tapauksessa työtä käskettyä ja poistui Karin karsinalta, vaikka olisikin heti halunnut tutustua hevoseen paremmin. Ehkä pieni miettimisaika ei kuitenkaan olisi pahitteeksi, vaikka sisimmässään Rai tiesikin, että oli juuri tavannut hoitohevosensa.

// Huh, tulipas pitkä… Toivottavasti oli hyvä En oo aikoihin kirjottanu mitään hevosiin liittyvää, mutta eiköhän tää tästä lähde sujumaan!

[Rai]

25/04/2020
Ihan oikea hoitaja

Niin Rai oli sitten laittanut hoitajahakemuksen menemään Seppeleeseen, ja pian Salmalta oli tullut siihen myöntävä vastaus. Rai oli vielä hieman epäröinyt, olisiko sittenkin pitänyt hakea sen kivan yksärisuokin, Iitan hoitajaksi, mutta kun hän katsoi Salman lähettämää viestiä jossa Rai toivotettiin tervetulleeksi Karin hoitajaksi, Raista tuntui että hän oli tehnyt oikean päätöksen. Hän oli ihastunut hevoseen ensisilmäyksellä, ja hänestä tuntui, että heillä olisi toisilleen paljon annettavaa.

Tällä kertaa Rai ei rynnännyt tallille yövaatteissaan, vaan otti kunnolla aikaa tallille lähtöön valmistautumiseen. Hän etsi kaapistaan sopivia housuja vartin, koska ei vain osannut päättää, laittaisiko ihan kunnolliset ratsastushousut vai jotkut muut. Tuskallisen pähkäilyn jälkeen Rai päätyi laittamaan siniset pillifarkut - eihän hän ollut tänään menossa ratsastamaan. Rai kyllä muisti, että Salma oli sanonut, että viikonloppuisin tuntihevosilla on pääosin vapaata ja hoitajat saisivat vapaasti ratsastaa niillä, mutta Raista tuntui ettei hän vielä ensimmäisenä päivänään hoitajana viitsisi ratsastaa Karilla. Hän halusi vain viettää sen kanssa oikein pitkän hoitohetken.

Rai haki pyöränsä talonyhtiön varastosta, väriltään se oli tietysti iloisen vaaleanvihreä. Rai rakasti kaikkia kirkkaita värejä, eikä todellakaan osannut sanoa vain yhtä lempiväriä, mutta vihreä oli kieltämättä vahvoilla siinä kilpailussa. Matka tallille sujui jouhevasti pyörällä, tiet olivat jo sulat ja oli kivan poutainen sää. Rai parkkeerasi rakkaan Joponsa tallin pihaan, tietysti lukiten sen huolellisesti.

Kello lähestyi puolta päivää ja oli lauantai, joten tallilla oli hieman enemmän väkeä kuin eilen kukonlaulun aikaan. Rai moikkasi kaikkia kohteliaasti, mutta ei jäänyt pidemmäksi aikaa rupattelemaan. Hänellä olisi hoitajan velvollisuutensa täytettävänä. Railla kesti hetken aikaa muistaa, missä Karin karsina oli. Se oli aikalailla keskellä käytävää, lähellä ulko-ovia. Ja karsinassa luki suurin kirjaimin Grandynoir, “Kari”. Ovessa roikkui suuri sininen riimu, varmasti Karin isoon päähän. Rai otti sen mukaansa ja lähti reippaasti riimu olalla heiluen etsimään hoitohevostaan tarhasta.

Seppeleessä oli monia ulkoiluaitauksia hevosille, mutta Kari oli yhdessä niistä jotka olivat lähimpänä tallirakennusta, siinä koivujen reunustaman hiekkatien vieressä. Karin kanssa samassa tarhassa oli iso ruunikonkimo hevonen, se ei kuitenkaan ollut aivan yhtä iso kuin Kari. Rai hieman loukkaantui, kun tämä toinen hevonen jonka nimeä Rai ei muistanut, oli kiinnostuneempi Raista kuin Kari.

“Sulla on varmaan oma hoitajas”, Rai tuumi ääneen hevoselle. Se oli kyllä komea, tuollaisella hevosella oli pakko olla hoitaja.

Rai oikeastaan ymmärsi, miksi Kari oli ollut ilman hoitajaa. Eihän se varmasti ollut kaikkien mielestä kovin mielenkiintoinen hevonen, mutta Rain mielestä siinä hevosessa oli jotain erikoista. Rai ei vielä osannut tarkalleen sanoa, mikä siinä oli, mutta eiköhän se selviäisi kun hän oppisi tuntemaan hoitohevosensa paremmin. Hän oli nähnyt sen vain kerran karsinassaan, ja nyt Rai oli jo sen hoitaja. Se oli hullua, mutta ihanaa. Kari katsoi Raita taas järkähtämättömästi, mutta Rai oli näkevinään ruunan silmissä jonkinlaisen pilkkeen.

“Moi vaan sullekin”, Rai tervehti hoitohevostaan ja otti pari isoa harppausta sen luo.

Rai ei oikein itsekään tiennyt, miten se tapahtui, mutta pian hän löysi itsensä makaamasta pitkin pituuttaan maassa. Rai oli jotenkin onnistunut kompastumaan omiin jalkoihinsa. Tilanne huvitti ja hän purskahti nauruun, kun Kari tuli kiinnostuneena nuuhkimaan, olisiko hänen eteensä juuri kaatunut lastillinen jotain uudenlaista syötävää. Myös sen tarhakaveri oli erittäin utelias tietämään, mitä maassa oikein oli.

“Joo, en oo heinää”, Rai nauroi, mutta vakavoitui pian. Hän nousi nopeasti ylös ja katsoi hädissään ympärilleen - oliko joku nähnyt hänen toilailunsa? Huh, ketään ei näkynyt lähistöllä. Rai työnsi äkkiä riimun Karin päähän ja lähti sen kanssa talliin, ennen kuin ehtisi tapahtua lisää katastrofeja.

Tallissa Rai törmäsi (tällä kertaa ei kirjaimellisesti) toiseen ystävällisen oloiseen naishenkilöön.

“Sä taidat olla Karin hoitaja?” blondi kysyi iloisesti.

“Joo”, Rai sanoi ylpeänä. Aika ilmiselväähän se oli, koska viikonloppuisin ei järjestetty tunteja satunnaisia maastoja ja valmennuksia lukuunottamatta, joten tallilla pyörivät viikonloppuisin lähinnä hevosten hoitajat. Blondi katsoi Kariin päin ehkä hieman oudosti, mutta hymyili pian Raille.

“Onnea sen kanssa, se on kyllä kiva hevonen. Mä oon Emmy, myös tallin omistaja, Salman sä ilmeisesti jo tapasitkin.”

Toivottavasti Salma ei ollut kertonut siitä että Rai oli juossut häntä päin ja vielä purskahtanut itkuun, Rai ajatteli kiusaantuneena kun hän sitoi Karin karsinan kalteriin. Rai huomasi vasta nyt katsoa Karin päähän päin eikä tuijottaa pelkästään riimunnarua. Hän meinasi saada sydänkohtauksen, riimu oli ihan miten sattuu Karin päässä. Sitä Emmy oli varmasti ihmetellyt. Railla tuntui olevan erikoinen tapa tehdä ensivaikutelma seppeleläisiin, etenkin tallin omistajiin.

“Sori”, Rai sanoi pahoitellen Karille, jota ei kuitenkaan tuntunut juuri haittaavan päässään hyvin erikoisen näköisesti komeileva riimu. Rai korjasi sen pikimmiten oikeaan asentoonsa ja katsoi sitten aikaansaannostaan tyytyväisenä.

“Nyt on parempi.”

Kari näytti todella suloiselta roikottaessaan päätään ja katsoessaan Raihin päin. Rai otti kännykkänsä taskustaan ja nappasi kuvan hoidokistaan, pitihän Kari päästä esittelemään Natalialle. Rai lähetti kuvan ja sai siihen pian vastaukseksi sydän-emojin.

“Kato mitä sie sait”, Rai sanoi ja näytti viestiä kännykästään Karille. Hevonen nuuhki erikoista kapistusta ja onnistui tiputtamaan sen karsinan lattialle. Onneksi karsinassa oli kuiviketta pehmentämässä iskua, kännykkä ei olisi varmastikaan kovin tykännyt betonilattiasta.

“Kiitti vaan”, Rai naurahti puhdistaen kännykkänsä kuivikkeista. Hän työnsi sen takaisin taskuunsa ja lähti hakemaan Karin harjoja, pitäisihän hevonen tämän päivän aikana hoitaakin.

Rai mietti, milloinkohan Kari oli saanut oikein perusteellisen harjauksen. Olihan hevosta varmasti harjattu ennen ratsastustunteja ja niiden jälkeen, mutta Rai mietti olikohan kukaan ottanut kunnolla aikaansa ihan vaan sille, että viettäisi aikaa Karin kanssa ja harjaisi sen koko turkkia myöten. Kari oli varmasti hoitajattomana hevosena jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta onneksi asiaan tulisi nyt muutos. Eihän hevonen ollut enää ilman omaa hoitajaansa.

Harjaustuokio oli pitkä ja Rain onneksi Kari osoittautui helppohoitoiseksi. Siis sillä tavalla, ettei hevonen ollut millään tapaa ilkeä tai huonokäytöksinen, mutta olihan niin ison hevosen hoidossa työtä. Hevosen selkä tuntui jatkuvan ikuisuuksiin ja aina tuntui löytyvän uusi kohta, joka kaipasi harjausta. Lopulta Rai sai kuitenkin urakkansa päätökseen. Hän ei tiennyt, että Karin turkki pystyi kiiltämään niin paljon kuin se sillä hetkellä kiilsi, Rai oli enemmän kuin tyytyväinen.

“Sie oot niin hieno”, Rai kehui ja rapsutti Karia kaulasta.

Sitten oli vuorossa kavioiden puhdistus. Jalat tuntuivat epätavallisen pitkiltä ja kaviot isoilta. Niiden nostaminen kävi työstä, mutta loppujen lopuksi se oli samanlaista kuin pienempienkin hevosten hoito. Viimeisen kavion kohdalla Rai oli jälleen hieman huolimaton eikä tajunnut, että hänen jalkansa oli juuri sillä kohdalla mihin Kari laski kavionsa.

“Ai!” parkaisu raikui tallikäytävällä. Rai työnsi Karia kyljestä ja jättimäinen hevonen tajusi siirtyä askeleen sivummas. Olisi todellakin pitänyt laittaa kovakärkiset tallikengät eikä taas lenkkareita, Rai jälkiviisasteli mielessään. Ehkä varpaaseen tuleva mustelma muistuttaisi laittamaan kunnon jalkineet vastaisuudessa.

Rai selvitti vielä Karin harjan ja hännän. Ne eivät onneksi olleet kovin takkuiset, joten homma oli ohi suhteellisen vaivattomasti. Eihän Rai työtä pelännyt, mutta takkujen selvittely ei varsinaisesti ollut hänen lempipuuhaansa. Harjaukseen Rai sen sijaan voisi käyttää vaikka koko päivän.

“Pitäskö meän käyä vielä pienellä taluttelulenkillä?” Rai pohti ja rapsutteli taas hoitohevostaan. Se katsoi Raita jälleen suurilla silmillään, korvat hörössä. Miten se pystyikään olemaan niin suloinen?

Raista oli ihanaa olla juuri sen hevosen ihan oikea hoitaja.

[Rai]

19/05/2020
Sivustaseuraaja

Rai istui jälleen kerran maneesin katsomossa. Menossa oli juuri Helppo B -tasoinen sennutunti. Rai oli useinkin seuraamassa Karin tunteja, se oli hänen mielestään todella mielenkiintoista. Oli ihanaa katsoa kun toinen toistaan taitavammat ratsastajat ratsastivat Karilla, se näytti niin hienolta. Tietysti Rai toivoi, että hänkin osaisi ratsastaa samalla tavalla. Ehkä vielä joku päivä.

Rai rakasti haaveilla ja seilata jossain korkealla pilvilinnoissa, mutta oli hänessä annos realistiakin. Hän oli vasta alkeisratsastaja, vaikka olikin ollut hevosten kanssa tekemisissä kauan, eikä hän siis todellakaan osaisi ratsastaa Karilla samalla tavalla kuin kokeneemmat ratsastajat. Ei hän oikeastaan ollut varma, osaisiko hän ratsastaa sillä ollenkaan. Sen takia Rai ei ollutkaan ratsastanut Karilla vielä, vaikka hänellä olikin siihen lupa. Kyllä hän Karilla ratsastaisi, sitten kun aika olisi oikea. Nyt hän kuitenkin tyytyi vain seuraamaan sivusta hoitohevosensa menoa, ja vaikka olisi voinut luulla, se ei harmittanut Raita ollenkaan.

// Tällä kertaa todella lyhyt teksti, pitempiäkin on kyllä tulossa kun muut kiireet tässä helpottaa Ja huomasin vasta nyt, että tuo ohja menee hieman epäloogisesti kun se loppuu tuohon kuolaimeen, mutta en jaksa korjata, ehkä joskus raahaudun muokkaamaan sen

[Anne]

Kari menossa tunnille



Spessu Vernalle!

[Rai]

27/08/2020
Tallilla taas

Rai katseli arvioivasti tuntilistoja. Kari menisi tänään kahdella sennutunnilla, kuudelta ja kahdeksalta. Rai nyökkäsi tomerana ja lähti hakemaan hoitohevostaan tarhasta.

Ulkona kävi vilpoisenpuoleinen tuuli, vaikka olikin suhteellisen lämmin. Kohtahan se syksy tulisi kurakeleineen, eikä Rai ollut siitä kovin innoissaan. Onneksi hän ei sentään ollut kimon hevosen hoitaja.

Kari seisoi tarhassaan aina yhtä hassun oloisena. Se tuijotti Raita pitkän tovin ennen mitään reaktiota.

“Moi taas”, Rai tervehti mustaa hoitohevostaan kun oli kävellyt sen vierelle. Hevonen katsoi hoitajaansa suurilla ruskeilla silmillään, joihin syttyi yhtäkkiä pilke. Samassa hevosen äsken rentoina roikkuneet korvat nousivat pystyyn. Oli kiva huomata, että Kari tunnisti Rain, vaikka kieltämättä hän ei ollut ehtinyt käydä tallilla ihan niin usein kuin olisi toivonut ja taas taukoa oli kertynyt edellisestä käyntikerrasta.

Kesä oli mennyt vähän muissa kuin hevosjutuissa, vaikka olihan Rai ehtinyt silloin tällöin tallillakin käydä viikottaisella ratsastustunnillaan ja välillä myös hoitamassa hoitajan velvollisuuksiaan. Syksyn tullen hän päätti skarpata tallilla käynnin suhteen, vaikka lukio-opiskelut veivätkin aikaa. Mutta kyllä hän aina jotenkin järjestäisi aikaa Karille.

“Sulla on kuule taas tuntipäivä tänään”, Rai puhui Karille ja rapsutti sitä hieman korvan takaa. Kari tuntui jo ystävältä, toisaalta olihan Rai ollut sen hoitaja jo nelisen kuukautta. Eihän se loppujen lopuksi pitkä aika ollut, ottaen huomioon että välillä tallilla käynnistä oli myös taukoja, mutta Rai halusi uskoa että he olivat jo kaverit.

“Milloinkohan mie uskaltaisin sun kanssa maastoon”, Rai pohti puoliääneen taluttaessaan Karia talliin. Hannoverilainen raahusti Rain perässä pitkillä koivillaan ja asettui lopulta karsinaansa. Rai katsoi hevosta kuin ei olisi muistanut, kuinka iso se olikaan. Hän oli puuhastellut ruunan kanssa lähinnä maasta käsin, eikä satulaan kapuaminen tuntunut houkuttelevalta.

Joka tapauksessa Rai oli haaveillut yhteisestä maastoretkestä siitä lähtien, kun oli päässyt Karin hoitajaksi. Siispä he tekisivät sen, ehkä huomenna, ylihuomenna tai ensikuussa. Sitten kun hän tottuisi taas Karin kokoon, ja ennen kaikkea uskaltautuisi kysymään jotakuta tallilaista mukaansa maastoon. Yksin Rai ei rohkenisi mennä, eikä se varmaan ollut kovin suositeltavaakaan.

“Kiva nähdä suakin pitkästä aikaa”, Rai kuuli yhtäkkiä äänen jostain käytävältä ja hänen ajatuksenkulkunsa keskeytyi. Sehän oli Salma, hänet Rai oli nähnyt tallilla melkein joka kerta kun oli siellä käynyt.

“Joo. Ajattelin nyt alkaa taas käymään useammin”, Rai sanoi ehkä hieman nolona. Hän oli kuitenkin vielä suhteellisen tuore tallilainen ja hänen täytyi tehdä hyvä vaikutelma muihin.

“Kiva, ei kannata kuitenkaan mitään stressiä ottaa”, Salma sanoi lohduttavasti ja läksi sitten taas hoitamaan omia asioitaan.

Rai vaipui taas omiin ajatuksiinsa. Hoitajataipaleensa aikana hän oli jo hieman oppinut tuntemaan Seppeleen hoitajia, tai pikemminkin tunnistamaan. Kyllä hänellä vieläkin oli pientä alku-ujoutta, varsinkin sen takia kun kesän aikana tallikäynnit olivat jääneet aika vähäisiksi. Emmyn ja Salman hän tunnisti vaikka unissaan, ja muutamia henkilöitä jotka olivat olleet hänen kanssaan kesällä Norjan reissulla ja vaellusleirillä. Ainakin Oilin hoitaja Lyyti oli jäänyt mieleen. Lähtisiköhän hän joku päivä Rain kanssa maastoon? Tai miksei vaikka Salma, Rai oli tosin aika varma että hänellä oli omiakin kiireitä eikä välttämättä ehtisi. 

No, eiköhän Rai ehtisi vielä tutustua syvemmin tallilaisiin ja pääsemään sinne maastoonkin monta kertaa. Rai ei nimittäin aikonut lähteä Seppeleestä ihan heti.

Kari oli lopulta tuntikunnossa, joten Rai jätti sen hetkeksi karsinaan odottamaan tuntien alkua. Sillä välin hän päätti käydä pistäytymässä tallin yläkerrassa oleskeluhuoneessa, ja vaihtaa kuulumisia muiden tallilaisten kanssa. Oleskeluhuoneessa oli melkein aina porukkaa, eikä Rai halunnut tallilaisten täysin unohtavan hänen olemassaoloaan.

Tuntui hyvältä olla taas tallilla.

[Anne]

Kurren ja Karin kurssi - Eedin Helppo B-kurssi 2020


seppele.proboards.com/thread/3282/15-10-eedin-heb-kurssi


15.10. Siirtymiset ja ympyrät

Kari kaasu pojassa, ulkoavut ömmm??

22.10. Peruutukset

Tällä kertaa Kurre oli hukassa. Kari oli aivan kauhea, jähmeä ja tahmea. Tosin tasainen, koska ei oikein joustanut mihinkään suuntaan. Kurren olisi pitänyt olla nopeampi ja herättelevämpi eikä tunnin aihe yhtään auttanut: peruutukset. Hevonen ei edes halunnut edetä, joten nyt se saisi vielä tehtävillä luistettua. Jokainen siirtyminen oli työn ja tuskan takana. Kurre oli hiestä läpimärkä tunnin jälkeen.


29.10. Voltit

Kurre oli jo ehtintyt tuskastua Kariin viime tunnin jälkeen. Sennu-tunneilla Kari kun näytti jopa asialliselta hevoselta, mutta miksi se laahusti Kurren alla lainkaan kuuntelematta? Varmasti helpotusta ei tuonut puoliautomaatti Halla, joka nosti jo laukan Kurren ajatuksesta ja pienenä ponina oli muutenkin kepeämpi ratsastaa. Voltit sujuivat tällä kertaa tasaisemmin. Kurren oli päättänyt jättää yliyrittämisen ja antoi Karin osittain jopa liikkua liian löysällä ohjalla. Siitähän Kari tykkäsi, teki tehtävät, mutta oikoi runsaasti. Eedi kuitenkin kiitteli ratsukon tasaisuutta.


5.11. Pohkeenväistöt

Jotain hyötyä tämän vuoden kisauksesta oli: Kurre oli jo tottunut lämmittelemään hevosen ja sai tänään Kariin hyviin lämpöä. Kari kuumui kuitenkin taas tapansa mukaan laukasta (jota ratsastaja yritti hallita) ja sai siitä kierroksia itse tehtävään. Varsinkin oikealle väistö on Karille vaikea, kun sen vasen takanen on hieman jäykkä ja sitä se protestoikin. Ilmeisesti myös samalla viikolla oli menty jollain tunnilla laukannostoja väistöstä, joita Kari sitten lähti ennakoimaan ja Kurrella olikin ruunassa pitelemistä. Muutama hyvä pätkä vasemmalle väistöä, josta Kari sai suuret taputukset.


12.11. Suoruus

Timantinmuotoinen ura tuntui olevan monelle haastava, Kurrelle se oli kuitenkin helppo hahmottaa, hän vain ajatteli kulmat esteinä. Karille tehtävä ei taas ollutkaan niin helppo, se haki seinää tuekseen ja Kurre sai todella pitää ulkoavut vahvana, että Kari pysyi uralla, varsinkin vasemmassa laukassa se punki vinona ja hyvin rumasti kulmissa. Käynnissä ja oikeaan kierrokseen ruuna oli parempi, muta vaikutti kaiken kaikkiaan epätyytyväiseltä omituiseen tuntikuvioon.


19.11. Siirtymisiä ja taivuttamista puomien kanssa

Tänään omaehtoisessa lämmittelyssä Kurre jätti laukkaa vähemmälle kuin viimeeksi. Ja se tuntui toimivan, Kari oli enemmän kuulolla ja haki puomeille korvat höröllä. Kurre kuuli Eedin nipottavan tiiviimmästä ohjastuntumasta ja hevosen lyhentämisestä, mutta pieni epäilyksenkaiherrus Karin kuumumisesta varoitteli Kurren takaraivossa, joten hän antoi alkuun Karin jolkotella. Laukan tullessa mukaan, Kari taas lämpeni asteen, jolloin Kurrekin joutui ottamaan tiukemman otteen hevoseen. Ilmeisesti taktiikka pelasti, koska Kurre sai kuulla Karin olleen melko tasainen koko tunnin.


26.11. Ravin säätely ja harjoitusravi

Kurrea jännitti hieman ottaa jalustimet pois Karin isossa ravissa. Karin ravilyhennys oli hyvin epätasaista: välillä hevonen miltei käveli, ja välillä meni perusravia. Kurresta tuntui, että hän lähinnä roikkui Karin matkassa. Välikäyntien jälkeen jalustimiet lipsahtivat jalkaan ja Kurre sai sen verran itsevarmuutta, että laukkasiirtymiset alkoivatkin sujuja pehmeästi. Uralle siirryttäessä oli oiva tilaisuus siirtää Kari raviin aivan pienen avotaivutuksen kautta, salainen kikka, jonka hän oli ottanut käyttöön Hallan kuumuessa estetehtävissä. Karin suunpielet jopa tuntuivat pehmenevän muutaman viimeisen kierroksen aikana ja Kurre oikein tunsi, miten ravissa istuminen helpottui hevosen selän pyöristyessä.

3.12. Istuntatunti

Kurren istuntaongelmat omasta mielestään:
- tottunut lyhyisiin jalustimiin, varpaat liikaa ulos.
- etunoja, lantiota suoremmaksi
- harjoitusravissa kädet karkaavat sivuille

Ilman jalustimia mentiikin, ja Kurre otti välillä reippaasti Karin harjasta kiinni. Niin pysyi käsikin paikoillaan.

10.12. Toivetunti

Ihana talvinen maasto!


17.12. Helppo B rataharjoitus (Helppo B:0 2009)

Pisteet ja kommentti:
“60%. Karilla oli vaikeuksia mahtua suurena hevosena suorittamaan kaikkia tehtäviä vähän turhan pitkässä muodossa, mikä näkyy pisteissä. Kurre kuitenkin ratsastu hevosta hyvin. Erityismaininta tasapainoisesta istunnasta.”


Kurre oli jo syksyn mittaan keskustellut Pirren ja Hanskin kanssa hevospuolelle siirymisestä. Halla kävi jo pieneksi, mutta tämä kisakausi käytäisiin loppuun. Kurren salaisena haaveena olisi ollut osaava Kari. Hän kuitenkin tiesi jo Hanskin ja ehkäpä Pirrenkin valmiin vastauksen: Kari oli liian vaikea vielä Kurrelle. Se oli osaava hyppääjä, mutta liian vahva ja arvaamaton vielä yksin radalla. Sen näki jo koulurataharjoituksessakin, hevonen jähemettyi aika ajoin, ja välillä kaahaili kaula pitkänä välittämättä avuista. Niinpä ensi kaudelle Kurre saisi Pinjan, tun hieman herkemmän, mutta paremmin avuilla olevan tamman. Lisäksi Pinja kulki luonnostaan herkäsi ja kaula kaarella, joten koululuokatkin sujuisivat helppo-tasolla melko leikiten ja esteilläkin tammalla oli niin paljon luontaista imua, että Kurre pystyi enemmän keskittymään omaan ratsastukseensa.

Mutta Kari olisi tavoite. Jos ei vuonna 2021 niin ehkäpä kaudelle 2022? Kurre jos kuka piti tavoitteista. Ja vieläpä nautti työskentelystä niiden eteen.


Kiitos kurssista, Eedi!

[Anne]

Kurren ja Karin vuosi 2022

Kurren yksi hevosunelimsta tuli toteen, kun hän alkoi hoitaa Pinjan ohessa toista mustaa, Karia. Iso ja jykevä Kari on yksi Kurren lempihevosista ja haastetta myös ratsastuspuolella olisi tulossa ison ruunan kanssa.

Talvi alkoi Karin käydessä tunneilla ja Kurren keskittyessä vielä Pinjan kanssa treenaamiseen, kuitenkin heti vuoden alussa päästiin Vaahterapolkuun pikkkisoihin kokkeilemaan 60cm esteitä ja helppo C-koulurata. Kari oli jäykkä koulussa ja luokassa jäätiin viimeiseksi, esteradalla Kurre ei saanut ruunaan vauhtia, vaan pikkurata meni kankeasti loikkien yli.

Tammi-helmikuu toi mukanaan paljon reipasta ulkoilua, mm. jäämaaston ja ystävänpäivän laukkailujen muodossa.

Helmikuun lopulla Kari pääsi Hankoon Kultasaaren kisoihin pyörähtämään. Talviset kisat eivät vetäneet osallistujia, mutta nyt oli treeniä jo enemmän alla ja 80cm rata sujui kohtalaisesti: 3/7. Maaliskuun puolessavälissä Sjöholmassa järjestetiin harjoituskisat, tuomarin kommentti 80cm luokassa:

"Kurtin ratsastamalla puoliveriruunalla oli niin iso liike, että se eteni esteeltä toiselle parilla hassulla laukka-askeleella verrattuna muihin ratsukoihin. Ratsastaja tiedosti asian ja piti hyvän huolen, että sai Karin pysymään hänen valitsemalla reitillä. Valtamerilaivan luotsaamisen ohella ratsukko oli oikein hyvin tehtävien tasalla, siistiä menoa. "

Sijoitus oli 2/7 ja mukaan ratsukko sai ensimmäisen ruusukkeensa!



Kevään lopussa oli Seppele Cupin ensimmäinen osakilpailu, joka meni Kurren mielestä penkin alle. Sijoitus oli luokan puolivälissä 12/30, estekorkeutena 90cm. Kari oli kuitenkin tahmea ja löysä tällä kierroksella.

Kesäkuun Eeppinen vaellus teki Karille hyvää, vaikkakin Kurren mielestä viikon samoilu hevosilla metsiköissä oli jopa hieman tylsää. Kurre kaipasi välillä kotiin muuttuvien majapaikkojen ja tuhansien kommellusten reissulta.

Vaelluksen jälkeen Kari saikin ansaitsemansa laidunvapaan.
Syyskausi käynnistyi pikkuhiljaa ja Seppele Cupin elokuun osakilpailusta ratsukko kääri sijan 3/20. Samoin joulun kisat menivät hyvin 3/25! Ja kokonaissijoitus rankingissa oli 17/49 ja seppeleä'isten keskuudessa 13/24.




Vuosi huipentui Aattoratsastukseen, jonka jälkeen Kurt piti ansaitun vapaan hevostelusta!