Abriannan hoitokirja

[Saaga]

Tie Tähtiin, 1. osakilpailu

Hartroof areena oli varmasti isoimpia paikkoja missä olin koskaan kisannut. Olin kyllä käynyt katsomassa kansainvälisiä kisoja samaisessa paikassa, mutta en koskaan ollut itse kisannut siellä. Sellainen hyvä jännitys mikä minulla yleensä oli ennen kisoja oli muuttumassa vähän liian kovaksi jännitykseksi. Meitä oli lähtenyt matkaan Seppeleestä iso porukka ja se oli minun mielestäni mukavaa ja helpotti jännitystä.

Abrianna oli matkustanut hyvin koko matkan ja saavuttuamme tilapäiskarsinoillemme, se katseli uteliaasti ympärilleen. Minua oli vähän hermostuttanut edes lähteä kisoihin, koska Abrianna oli taas ollut aika rajuja kiiman aiheuttamia mielialavaihteluita. Salma oli kuitenkin ollut optimistinen sen suhteen, että uusi ruokinta jälleen hieman tasoittaisi niitä. Viimepäivät tamma olikin ollut huomattavasti rauhallisempi ja lopulta ihan hyvillä mielin lähdimme sunnuntain kisoihin.

Saavuimme sunnuntaina aika aikaisin areenalle, koska koululuokat alkoivat jo kahdeltatoista. Oma esteluokkani alkoi kuitenkin vasta kuuden aikaan, joten minulla oli hyvin koko päivä aikaa kierrellä alueella ja seurata muiden ratsastusta ja kannustaa Sebeläisiä. Expo-alueella oli mukava kierrellä ja tehdä ehkä pari uutta varustelöytöä.

Päivän edetessä jännitys kasvoi ja melkein liian pian oli aika lähteä valmistelemaan Abriannaa verkkaan. Poni tuntui tilapäiskarsinassaan melko tyytyväiseltä ja aloin puunaamaan sitä kisakuntoon. Harjasin ponin täydellisen kiiltäväksi, selvitin sen harjan ja letitin sen. Selvitin myös hännän silkkisen sileäksi. Abriannasta lähtevä irtokarva hieman pilasi siistiä vaikutelmaa, mutta lopulta sain ponin näyttämään melko hyvältä. Jalkoihin tamma sai valkoiset suojansa ja uudet turkoosit putsit, jotka olimme äidin kanssa hankkineet hiljattain turkoosin hupun ja huovan kanssa.

Lopulta poni oli varustettu ja sain puettua itselleni turvaliivin ja pääsimme lähtemään kohti verryttelyaluetta. Olin aluksi hieman hukassa ponin kanssa, kun ympärillä pyöri niin paljon muita ratsukoita. Lopulta sain pakan kasaan ja otettua Abriannan kanssa pari oikein hyvää hyppyä. Abrianna tuntui reippalta, mutta hyvin hallittavalta, se ei yrittänyt painaa kuolaimelle tai lähteä paahtamaan kontrolloimattomasti pitkin kenttää. Olin poniin tyytyväinen ja jäimme odottelemaan omaa valmistautumisvuoroamme.

Areenalla olo oli ihan eri maasta, kuin katsomossa istuminen. Arena tuntui varmaan kymmenen kertaa isommalta kuin katsomosta käsin. Seurasin edellisen ratsukon suoritusta ja sydän tuntui pamppailevan jossain kurkussa. Abriannakin tuntui hieman jännittyneeltä allani ja koitin rentoutua, joten pilaisi koko suoritusta.

Sitten oli meidän vuoro. Yhdessä hetkessä keräsin Abriannan ohjia, sitten vihelsi lähtömerkki, Abrianna osti reippaan laukan ja se oli menoa. Syteen tai saveen.

Abrianna radalla melko tasaisen varmana.

Saaga & Abrianna
18. huhtikuuta 2021 / neljästoista

[Saaga]

Tie Tähtiin, 2. osakilpailu

Toinen osakilpailu oli sujunut meiltä Abrannan kanssa melko mallikkaasti. Abrianna oli matkustanut rauhallisesti ja tyytyväisenä muiden hevosten kanssa autossa, kisapaikalla se oli hieman pälyillyt, mutta rauhoittunut nopeasti. Olin talutellut sitä ulkona ja se oli saanut maistella kevään vihreitä. Puissakin alkoi olla vihreää ja päivä oli melko lämmin.

Aamupäivän Abrianna sai hengailla tallissa, kun seurasin aamun koululuokkia, jonka jälkeen lähdin laittamaan ponia kuntoon. Poni oli puunattu perusteellisesti jo ennen lähtöä, joten harjasin sen kevyesti ja varustin sen. Suuntasimme kentälle verryttelyyn. Savenmaan ratsastuskeskuksen ympäristö oli kaunis ja siellä oli upeat puitteet. Ihastelin tiluksia Abriannan selästä, kun lähdimme kävelemään kentälle. Olin talutellut Abriannan kanssa jo alkukäynnit, joten siirryimme suoraan verkkaamaan ravia ja laukkaa. Abrianna tuntui selkään hyvältä ja rauhalliselta. Sillä oli pitkin viikkoa ollut taas kevät kiimaa, mutta tänään se tuntui olevan melko hyvällä tuulella. Verryttelyesteet Abrianna hyppäsi tasaisen sujuvasti ja tuntui omaan käteen hyvin hallittavalta. Lähdin siis radalle hyvillä mielin.

Astuttuamme sisään maneesiin, en voinut kuin ihastella hetken aikaa. Vaalea maneesi oli upea ja toisen päädyn lasiseinä kruunasi elegantin tilan. Se oli varmasti kaunein maneesi, missä olin koskaan ollut. Seurasimme valmistautuvana ratsukkona edellisen suoritusta ja Abrianna tuntui hieman kuumenevan. Edellisen päästyä maaliin, oli lopultakin meidän vuoro ja sain nostaa lähtömerkin jälkeen alati kuumuvalla ponilla laukan.

Radalle lähdimme hieman vauhdikkaasti, mutta parin esteen jälkeen sain pakan paremmin kasaan ja Abriannaan vähän tolkkua, joten loppurata sujui hieman siistimmin ja rauhallisemmin. Pääsimme maaliin nollien kanssa ja olin poniin hyvin tyytyväinen. Ratsastimme maneesista ulos ja hyppäsin alas selästä. “Hieno tamma!” totesin ponille ja taputin sitä.

Nollaradalla pääsin tietysti jatkamaan uusintaan, johon oli tiensä suorittanut viisi ratsukkoa. Uusinnassa Abrianna tuntui jälleen tosi hyvältä, se oli nopea, mutta ei kuumunut liikaa, jotta esteiden ylittäminen ei ollut ihan pelkkää tuuripeliä. Ratsastimme hyvän ajan ja menimme siinä vaiheessa kärkeen. Lopulta olimme luokassa toisia ja olin Abriannasta ihan superylpeä! Pääsimme laukkaamaan kunniakierroksen sininen ruusuke suitsissa, tämä ovat ehdottomasti niitä parhaita hetkiä. (310 sanaa)

Abriannan kanssa kunniakierroksella.

Saaga & Abrianna
2. toukokuuta 2021 / viidestoista

[Saaga]

Tie Tähtiin, 3. osakilpailu

Kuusamon keväisissä maisemissa ja lämpimässä säässä Saaga ja Abrianna suorittamassa perusrataa.

Saaga & Abrianna
16. toukokuuta 2021 / kuudestoista

[Saaga]

Kotikisoissa

Saaga ja Abrianna kotikentällä Seppele Cupin kesän osakilpailussa

Saaga & Abrianna
19. kesäkuuta 2021 / seitsemästoista

[Anne]

Syysmaastoilua



Saaga ja Nella lähtivät ratsuineen syksyiseen maastoon.

[Saaga]

Tykkiponi

Abrianna oli taas vikkeläkinttuinen radalla ja viiletti sellaista haipakkaa, etten meinannut itse pysyä perässä. 90cm esteet ylittyivät ponilta vaivatta ja meillä oli radalla hauskaa. Harmillinen yksi pudotus uusinnassa pudotti sijoitusta hieman, mutta neljänteen sijaan olin enemmän kuin tyytyväinen, maailman paras poni.

Saaga & Abrianna
2. lokakuuta 2021 / kahdeksastoista

[Saaga]

Ruskarallia

Nellan ja Tinjan kanssa lähdettiin ihaniin syysmaisemiin vähän rallittelemaan ilman satulaa!

Saaga & Abrianna
7. lokakuuta 2021 / yhdeksästoista

[Saaga]

Seppele Cup - joulun osakilpailu

Abrianna porovaatteissa joulun alla kisattavassa Seppele Cupin viimeisessä osakilpailussa.
Kotiintuomisina oli illan palkintogaalasta Seppeleen avoimen sarjan mestarin palkinto!

Saaga & Abrianna
18. joulukuuta 2021 / Kahdeskymmenes ☆

[Saaga]

Aattoratsastus

Abriannalta taas pari kipakkaa pukkia laukkapellolla. Muuten tamma meni oikein nätisti ja parivaljakolla oli hauskaa.

Saaga & Abrianna
24. joulukuuta 2021 / kahdeskymmenesensimmäinen

[Saaga]

Kisatreeniä

Abrianna haisteli lapasiani, se oli haistavinaan niistä leipäpalasen tuoksu ja yritti hamuilla jos taskuissani olisi lisää. Kaivelin sieltä yhden heppanamin, jonka annoin ponille.
- Nyt ei ole sitten enempää, sanoin hiljaa ja silitin tamman päätä.
Meillä olisi tänään vielä yksi valmistava treeni Hanksin silmien alla ennen viikonlopun kisoja. Olisi tarkoitus hypätä kentällä muutamaa maastoestetyyppiä ja sitten rataesteitä. Ilma oli hieman tihkuinen ja toivoin sateen hellittävän. Olin eilen ratsastanut itsenäisesti kouluradan läpi ja se oli mennyt ihan hyvin. Tänään haettaisiin hieman rutiinia radalle ja varmuutta maastoesteille. Me ei oltu Abriannan kanssa juuri kisattu kenttää tai maastoesteitä, joten se vähän jännitti.

Olin pohtinut Abriannan kanssa kisaamista ja olin tullut tulokseen, että Abrianna rupesi olemaan vähän pieni minulle. Olin hujahtanut kesän aikana pituutta ihan liikaa. Lisäksi olin ponivuosieni lopussa täyttäessäni maaliskuussa jo seitsemäntoista. Oli aika siirtyä kisaamaan siis isolla hevosella. Esitellessäni tätä ideaa Emmylle, hän oli ehdottanut minulle Pinjaa. Kurrella oli tarpeeksi keskittymistä Karin kanssa, joten poika ei ehtinyt kisata molemmilla. Pinja oli ihan kivan näköinen ja Kurre oli sen kanssa pärjännyt kivasti, kai se minunkin kanssa menisi ihan hyvin, joten olin suostunut ja niinpä sovimme, että alkaisin ensivuonna kisaamaan Pinjan kanssa. Tämä vuosi mentäisiin loppuun vielä Abriannan kanssa, osallistuisin sillä vielä muutamiin kisoihin ja Seppele Cupin joulun osakilpailuun. Meiltä oli jäänyt kesän osari välistä, koska olin nyrjäyttänyt nilkkani ja en pystynyt kisaamaan.

Abrianna työsi turpansa naamaani ja hipsutti huulellaan kaivaten rapsutuksia. Suukotin ponia turvalle ja sukelsin aidan ali tamman tarhaan. Nappasin ponin riimunpäähän ja lähdin taluttamaan talliin. Tyyppi tuli letkeästi perässäni ja mietin, että jatkaisinko Abriannan hoitajana, vai veisikö Pinja kaiken ajan. Noh, se olisi ensivuoden Saagan ongelmia, murehtikoon sitä myöhemmin.
Talutin Abriannan talliin ja omaan karsinaan. Se oli hyvin leppoisalla tuulella ja hyvin halipulainen, joten vietin hetken aikaa rapsutellessani ponia. Sitten lähdin hakemaan ponin varusteita ja harjoja. Harjailin tamman huolellisesti ja iskin sille varusteet selkään. Kävin vielä hakemassa turvaliivin, jonka olin unohtanut kaappiin. Äiti saisi hepulin, jos ikinä tietäisi, että olisin ratsastanut esteitä ilman liiviä. Haaveilin itsestään täyttyvästä paukkuliivistä, joka olisi mukavampi päällä ratsastaessa, mutta ne olivat kalliita ja meillä ei ollut sellaiseen varaa. Ehkä saisin sellaisen joululahjaksi, jos oikein pyytäisin.

Kipaisin kentälle auttamaan Hanskia rakentamaan esteitä. Pyry oli ajanut pienkuormaajalla muutaman siirrettävän maastoesteen kentälle, joten jouduimme rakentamaan vain rataesteet (tai minä rakensin ja Hanski katsoi vierestä). Kun esteet oli saatu valmiiksi, hain Abriannan kentälle ja aloin verryttelemään sitä. Hanski antoi minun tehdä itsenäisen verkan ja huuteli kommentteja väliin, jos oli jotain sanottavaa. Abrianna tuntui melko virkeältä ja eteenpäinpyrkivältä, se liikkui kivasti omalla moottorilla, mutta ei juossut alta. Hankilla oli yllättävän vähän sanottavaa.

Sitten rupesimme hyppäämään. Muutaman verryttelyhypyn jälkeen otimme pientä rataesterataa vaihdellen hieman erilaisia lähestymisiä ja reittejä. Sitten hyppäsimme pienen tauon jälkeen muutamaa maastoestettä. Abrianna hyppäsi rohkeasti melkein kaikesta yli. Yhden kiellon se teki sianselälle, kun en tuonut sitä tarpeeksi hyvin siihen, ihan oma moka. Otimme maastoesteet vielä lopuksi rataan mukaan ja lopettelimme sitten loppuravein. Loppukäynnit lähdin tekemään maastoon. Abrianna kulki rauhallisesti lehtien peittämällä tiellä ja pärskähteli rennosti. Taputin tammaa.
- Menit tänään tosi hyvin, tyttö! Sanoin ja silitin tamman tummaa kaulaa.
Vedin keuhkot täyteen raikasta syysilmaa, sade oli onneksi loppunut ja pilvipeite jopa hieman rakoili. Oli mukavaa.

Palasimme tallille ja hoidin varusteet Abriannalta pois. Tamma oli hieman onnistunut hikoilemaan, joten heitin sille loimen päälle, ennen kun vein sen ulos, ettei se palelisi. Sitten palasin kentälle korjaamaan esteet pois. Tämän päivän treenin jälkeen jäin hyvillä mielin odottelemaan viikonlopun kisoja.

Saaga & Abrianna
13. lokakuuta 2022 / kahdeskymmenestoinen

[Saaga]

Halloween

Jessie & Napakymppi

"Juokse kuin tuuli, Napakymppi!"
Netistä tilattu Jessie-asu oli kokoa isompi, jotta se sopi ulkovaatteiden päälle melko viileässä syysilmassa. Hattu venyi kypärän päälle, koska Emmy ei antanut lupaa mennä ilman kypärää. Tallilta sain Abriannalle lainaan lännensatulan. 

Abrianna Napakymmppi paineli sänkipellolla tuulen lailla ja viileä ilma nipisteli poskia. Lännensatula oli mukava ja tukeva istua, joten annoin Abriannan Napakympin viilettää pellolla niin kovaa kuin jaloistaan pääsi, itse nautin kyydistä.

[Saaga]

Uusiin seikkailuihin

Uudenvuoden raketit oli eilen paukuteltu, leikitty tähtisädetikuilla ja syöty herkkuja pitkälle yöhön. Laskettu sekuntteja vuoden vaihtumiseen ja pidetty hauskaa kavereiden kanssa. Silti vuoden ensimmäisenä päivänä oli pakko päästä tallille. Halusin tulla vielä viettämään kokonaisen päivän Abriannan kanssa, koska tähän vuoden alkuun loppuisi minun hoitajapestini sen kanssa. Tietysti näkisin ponia tallilla, saisin aina silitellä sitä ja pääsisin halutessani tunneillakin ratsastamaan sillä, mutta se oli eri asia, emme olisi enää niin tiiviisti yhdessä.

"Voihan pörröinen pieni ponini..", mutisin ja annoin Abriannan pörröisen turvan haistella lapastani.
Abriannan turpa hakeutui nuuskuttelemaan taskujani ja huulet etsivät herkkuja. Kaivoin taskustani porkkanan ja Abrianna mutusteli sen nopeasti suuhunsa ja rouskutteli tyytyväisenä. Tamma oli kasvattanut pitkän ja pörröisen talvikarvan kylmiin keleihin, poni oli niin suloinen talvikarvassaan. Rapsuttelin Abriannan päätä ja se kyhnytti takkini hihaa vastapalveluksi. Meillä oli Abriannan kanssa ollut hyvät viimeiset kolme vuotta. Tammikuussa 2020 olin alkanut hoitaa ponia ja nyt hoitajaurani sen kanssa tuli päätökseen. Hinku oli isommille radoille ja olin rehellisesti kasvanut ponille liian pitkäksi, ainakin siinä mielessä jos meinasin kisata kunnolla. Me oltiin Abriannan kanssa käyty kolmen vuoden aikana 16 kilpailuissa ja niistä mukaan oli tarttunut 13 ruusuketta ja lisäksi olimme Seppele Cupin avoimen sarjan mestareita kahtena vuotena peräkkäin sekä vuoden 2020 paras esteratsukko. Abrianna oli vienyt minut usein kärkipaikoille ja sen kanssa olin saanut kokea paljon upeita hetkiä. Ehdottomasti yksi suosikkihetkistä oli ensimmäiset kilpailut Abriannan kanssa Norjassa juhannuksena, jossa tulimme minun suureksi yllätykseksi toiselle sijalle, kertakaikkiaan upeaa.

Olin saanut kasvaa ja kehittyä Abriannan kanssa huimasti, olimme yhdessä nostaneet tasoani 70cm radoista aina viimeisimpiin 100cm ratoihin. Abrianna oli aina laittanut kisoissa ja treeneissä parastaan ja antanut kaikkeen 110%. Poni ei koskaan pettänyt minua ja olimme hioneet yhteistyömme huippuun näiden vuosien aikana. Kolmeen vuoteen mahtui monenmoisia hienoja hetkiä, tavallisia tallipäiviä, kesäisiä uintireissuja, valmennuksia, tunteja ja ihan vain kahdestaan hengailua ja harjailua. Ponin kanssa jokainen hetki oli ollut kokemisen arvoinen, oli se sitten luokkavoitto tai mutaisesta tarhasta kiimakiukkuisen teinin hakeminen talliin. En vaihtaisi hetkeäkään. Nyt oli kuitenkin aika jatkaa eteenpäin ja kohdata uusia seikkailuja ja kokemuksia.

Kiitos Abrianna!

Saaga & Abrianna
1. tammikuuta / viimeinen

[Jutta]

Ensimmäinen
10. tammikuuta 2023

Mä tuijotin lähinnä järkyttyneenä kädessäni olevaa vuokrasopparia. 2h+k+p, Vuokkorinteentie 3, Liekkijärvi, allekirjoitettu ja sitova.

Siitä oli jo useampi vuosi kun pakkasin pienen elämäni banaanilaatikoihin ja lähdin isolle kirkolle etsimään itseäni ja sitä omaa juttuani. Elämä oli ehtinyt heittää kuperkeikkaa ja pari volttiakin, mutta tässä sitä nyt oltiin. Fysioterapeutin paperit kourassa ja ensimmäinen oman alan oikea työsoppari allekirjoitettuna tuntui siltä, ettei tänne takapajulaan ihan turhaan kuitenkaan tultu. Oli joku merkitys.

Lähikaupan ilmoitustaululle kesältä unohtunut, jo elämää nähnyt ilmoitus pysäytti mut heti ensimmäisellä kauppareissulla. Syksyn uusi alkeiskurssi Seppeleessä, aloita uusi harrastus! Ilmoituksen kuvassa pörröinen shetlanninponi tapitti suoraan kameraan suurilla mantelinmuotoisilla silmillään ja pieni ratsastaja virnuili sen kyydissä kypärä vähän vinossa. Hevosia ja poneja kaikentasoisille ratsastajille! Hoitajatoimintaa ja kursseja! ilmoituksen alalaidassa luki pienellä tekstillä.

Hoitajatoimintaa.

Silloin aivan valtava kaipuu valjasrasvalta tuoksuvaan satulahuoneeseen ja kylmänkostean maneesin katsomoon täytti mut. Suuren harmaan rinnalle, letittämään harjaa puoliunisena ennen kilpailuja ja lapioimaan lantaa raskaan päivän jälkeen. Silloin oli minä, Harry ja Robert. Me kolme. Team Harry. Back in the day.

Mä olin ottanut aika äkkilähdön Liekkijärveltä. Ilman Harrya ja Korppua kaipasin hevosenmuotoista laastaria, joka saisi minut unohtamaan potkut LiekkiGrilliltä, ähkytapauksen seurauksena kasaantuneet eläinlääkärilaskut ja yleisesti jyrkän alamäen johon mun elämä oli sillä hetkellä suuntaamassa. Silloin elämääni oli tullut Valtter Mursu, entinen tähtikouluratsastaja, nykyinen oriaseman isäntä ja seurapiirihössöttäjä. Ei kannata pahastua, jos ekana mieleen juolahtaa kiiltävään untuvatakkiin, piukkoihin ratsastushousuihin ja övereihin mock-krokotiilisaappaisiin sonnustautunut hymypoju kouluraippa kädessä. Valtter oli nimittäin juuri sellainen kaveri.

Elämä Mursun tilalla oli vähintäänkin vauhdikasta. Välillä pyöritin cocktailkutsuja maneesin katsomossa, välillä löysin itseni kottikärryllisen palkintoloimia ansainneen hollantilaisen satulasta. Vaikka olosuhteet olivat tilalla enemmän kuin mukavat ja toinen toistaan hienompia ratsuja riitti viikon jokaiselle päivälle, kaipasin tiettyä maanläheisyyttä hevosjuttuihin. Valtter osasi olla vaativa. Mä sain letittää sormet hapoilla hevosia oripäivillä ja aloittaa alusta mikäli pienet sykeröt eivät miellyttäneet Valtsun silmää. Hevosten liikuttaminen aloitettiin kukonlaulun aikaan, niiden keskittymiskyky oli isännän teorian mukaan silloin parhaimmillaan. Ette varmaan arvaa, kuka sai lähes poikkeuksetta olla se joka oli ensimmäisenä harjaamassa ja puunaamassa ne valmiiksi. Mutta toisaalta taukohuoneessa oli smoothiebaari ja mä sain hienon, nimikoidun tiimitakin. Team Mursu.

Pysähdyin uudelleen ilmoituksen eteen. Kauppakassin paino sai mut nojaamaan vähän vinoon. No hitsit, miksipä ei, mä mietin ja kaivoin puhelimen taskustani. Näppäilin ilmoitukseen kuulakärkikynällä kirjoitetun numeron näytölle.

Piip. Piip.

"Seppele, Emily Daukes puhelimessa", ääni sanoi hyvin virallisesti, mutta kuitenkin ystävälliseen sävyyn.
"Jutta tässä moi. Siis se vanha Jutta! Harryn vanha hoitaja. Joo-"
"Oho, ai moikka! Kiva kuulla susta", Emmy keskeytti mut aidosti ilahtuneena. Ja vähän yllättyneenä. "Mitä kuuluu?"
"Joo, tosiaan. Mä oon paluumuuttanut nyt hetki sitten Liekkijärvelle”, kiekaisin ja jätin mainitsematta että olin ehtinyt hädin tuskin avaamaan muuttolaatikoita. "Tuli vaan Seppele mieleen… Että olis kiva tulla takasin, niinkuin tunneille ja hengailemaan."
"Hauska kuulla! Meillä on vielä muutamia paikkoja tässä kevään tunneilla. Ainakin torstaisin!" Emmy sanoi reippaasti mutta kuitenkin omalla lämpimällä karismaattisuudellaan ja mä hymyilin helpottuneena. "Ja laitettiin hoitajahakukin pystyyn hetki sitten. Jos oot kiinnostunut sellaisesta."

Tässä kohtaa mun arkeni Liekkijärvellä otti odottamattoman käänteen. Tai no, kyllä mä ehdin kassajonossa miettiä, että haluisin palata vintin vakiohengariksi. Mutta se olis joskus myöhemmin.

"Oho, vai että hoitohevosjuttuja", mua huvitti tilanne. Ja epäilytti etten osaisi kieltäytyä, jos mulle nyt tarjottaisiin jotain korskuvaa portugalilaista tai isoa keinuhevosta.

"Tai poni", Emmy sanoi ja mä kuulin puhelimen läpi miten sillä oli sille tyypillinen pilke silmäkulmassa. "Listalla olis tosi kiva poni. Sellanen taskukokoinen ja vauhdikas. Sä varmaan tykkäisit."

Poni.

Mä muistan kerran kirjottaneeni jonkun ystäväkirjan mistä pidän-kohtaan "Isoista hevosista.”

"Okei, joo. Ponit on ihan hauskoja kyllä. Välillä", hymyilin kohti ilmoitustaulua liioitellun leveästi jotta mun äänestä välittyisi todellinen ilahtuminen. "Pääseekö sitä kattomaan ennen kuin lupaudun mihinkään puhelinhuijauksiin?"
"Totta kai! Haluutko tulla heti tänään koulutunnille koeajamaan sen?" Emmy nauroi.

Yksi asia johti toiseen ja ehkä nopeammin kuin mitä olin toivonut mä seisoin tutun tallin lumisella parkkipaikalla kypärä kainalossa. Tuntui siltä, että joka askel lähemmäs tallin ovea sai mut kutistumaan pari senttiä.Mihin se reipas ja rohkea Jude oli mennyt, sitä mä en tiennyt. Enkä mä ollut ihan varma siitä, toivoinko vai pelkäsinkö sitä, etten tuntisi enää ketään.

"Jutta!" Emmy virnisti riemastuneena pintelinippu sylissään kun riuhtaisin satulahuoneen oven auki. "Onpa kiva nähdä!!"

Kuulumisten vaihdon jälkeen Emmy ehdotti että siirtyisimme tallikäytävän puolelle. Emmyn loppumattomalta vaikuttava mielenkiinto Valtter Mursun ja kymmenen superorin seikkailuihin oli palauttanut pienen siivun mun itsevarmuuttani. Mun onnekseni niistä riitti kerrottavaa vielä moneksi kerraksi.

"Tässä on Abrianna, se on aika hauska nyffi", Emmy esitteli tyytyväisenä. "Todellinen esteraketti mutta sujuva myös kouluaitojen sisällä. Tosi hyvä poni noin yleisesti."

Karsinasta mua kohti pyllisti punaruunikko ponitamma, joka luimisti ihastuttavasti korviaan. Vai niin, Abrianna.

[Anne]

11.9.2023 Syyskuun maanantai


Akka oli lähtenyt, mutta Krista halusi kovin pitää kiinni hoitajapestistä. Emmy oli ehdottanut uusia pienempiä poneja, mutta Krista halusi jo uuden, enemmän hevosmaisen hoidokin. Kotitallilla oli Geisha, ja pärjäsihän Krista senkin kanssa hyvin. Tuntiponeista Abrianna ja Halla olivat hienoimmat, rotueläimiä ja aavistuksen kiiltäväkarvaisempia kuin muut (sekarotuiset) ponit. Krista oli Abriannalla paljon ratsastanutkin ja tiesi tamman metkut, mutta halusi lähteä kokeilemaan kehitystä ratsastajana punaisen esteponin kanssa. Iskäkin oli rohkaissut ja puhunut jo tulevista kisamatkoista.

Syksyn tunnit kuhisivat innokkaita alottajia, joista jokin osa rapisi aina pois talviolosuhteisden paukahtaessa tallielämään. Sen Kristakin oli jo oppinut. Ylpeydellä hän kuitenkin varusti Abriannaa tulevalle tunnille ja hääräsi apuna pitkin tallinkäytäviä. Mikä mahtava syksy tästä tulisikaan!

[Anne]

Syksy ja talvi 2023-2024