|
Post by Anne on Jan 17, 2019 21:55:26 GMT 2
Uusi maneesi saasaan käyttöön 26.1.19! Heppaset täytyy totuttaa uuteen maneesiin ennen seuraavan viikon tunteja ja jokaisen hevosen kanssa olisi hyvä käydä pari pientä treeniä maneesissa tekemässä. Lauantaina hoitajat liikuttavat hepat sileällä. Jokainen mielellään oman hoitoheppansa + vapaat hepat jaetaan halukkaiden kesken. Jos hoitaja ei pääse paikalle, voi pyytää tuuraajaa. Hevosia voi maastoiluttaa maneesitotuttelun ohessa. Sunnuntaina maneesissa pieniä esteitä. Sama homma muuten kuin lauantaina. Viikonlopun ajan pientä tarjoilua maneesin kolmea sivua kierävällä katsomolla. Kun teet yhden merkinnän maneesitotuttelusta, saat merkin, joka on tulossa. Tähän topikkiin voi ilmoittaa halukkuutensa muiden heppojen liikuttamiseta + jos et pääse itse paikalle. Maanantaina 28.1. tunnit jatkuvat maneesissa. Nella - Sinta Emmy - Zappa Salma - Hilppa Fiia - Raine Pyry - Eiko Hanski ja Zappa treenailmassa uudessa maneesissa ajankohtana x. (Zappa on vapaana viikonlopuksi.)
|
|
|
Post by Salma on Jan 26, 2019 15:54:29 GMT 2
Tuntui oudolta taluttaa enkkuviltin alla pörhistelevä Bonnie koivukujaa pitkin kohti uutta maneesia. Emme lähteneet maastolenkillekään melkein koskaan tätä reittiä. Bonniekin oli katsonut minua ihmeissään ja stepannut vähän tallin ovella kuin muistuttaakseen, missä kenttä sijaitsi. Siitä oli tullut vahva. Se oli kasvattanut lumisella kentällä kahlaamisesta itselleen pyöreät takaosan lihakset, joita halusin jo päästä testaamaan estekentille.
Maneesi oli valtava ja kaikuva, kuin olisimme olleet kisoissa tavallisen kotitreenin sijaan. Kattovalot tuntuivat kirkastavan valkoisia seiniä entisestään. Vieno maalin tuoksu sai Bonnien pysähtymään ovensuuhun, mutta se seurasi minua rauhallisesti kun naksautin kieltä kitalakea vasten. Ikä oli saanut kuin saanutkin siihen vähän järkeä - ikä, tai kaikki ne maneesit, joissa olin vuosien aikana kisannut sen kanssa.
Maneesissa oli lisäkseni vain Pipsa, joka oli laillani päättänyt liikuttaa Siken ennen kuin tuntihevoset valtaisivat maneesin.
"Miten Sikke viihtyy?" Huikkasin Pipsalle, joka oli jäänyt pääty-ympyrälle meidän tultuamme sisään.
"En mä Sikestä tiedä, mutta mä rakastan tätä", Pipsa huoahti. "En olis kestänyt enää yhtään ratsastusta lumihangessa."
Vedin Bonnien jalustimet alas ja annoin sen haistella maneesin hiekkaa samalla, kun tarkistin satulavyön. Poni ei vaikuttanut kovinkaan yllättyneeltä siitä, että sen kotitallin viereen oli yhtäkkiä noussut uusi loistokas ratsastushalli. Hetken se katseli kaari-ikkunoiden heijastelevaa pintaa, mutta kun pääsimme alkukäynteihin, se rentoutui. Se oli tainnut tulla siihen tulokseen, että maneeseja tuli ja maneeseja meni, kunhan sama ratsastaja pysyi. Rapsutin kiitollisena Bonnien harjamartoa.
Parinkymmenen minuutin treenin jälkeen lähdin yhtä matkaa Pipsan kanssa talliin.
"Mä taidan rakastaa tuota maneesia jo nyt", sanoin, kun kuljimme koivukujaa pitkin hevoset rentoina perässämme.
"Mä myös", Pipsa sanoi. "Vaikka olihan vanhassa tunnelmaa. Siellä me ollaan kuitenkin aloitettu."
"Totta", tuumin. "Mieti, että joskus tänne tulee uusia tyyppejä, jotka ei ole koskaan käyneetkään vanhassa maneesissa."
Pipsa hymähti ajatuksiinsa vaipuneena.
Riisuttuani Bonnien varusteista heitin loimen sen selkään ja marssin Agin karsinalle. Hevonen veti hampaitaan kaltereita vasten kun lähestyin, luimisti korvansa ja käänsi takaosansa minua kohti. Purin huuleni yhteen avatessani karsinan oven.
Etsin edelleen vuokraajaa Agille. Minulla oli pari ehdokasta, mutta en ollut vielä saanut asioita lyötyä lukkoon heidän kanssaan. Jos totta puhuttiin, toivoin sydämeni pohjasta, että löytäisin vuokraajan Agille. Pelkäsin, että hevonen menisi minulla hukkaan. Se oli jo viisivuotias, enkä ollut Millasta huolimatta saanut siihen kovinkaan hyvää otetta viime vuoden aikana.
Minua melkein pelotti, kun talutin sen uuden maneesin ovista sisään.
Ensimmäinen ongelma tuli vastaan heti ovilla: Agi ei suostunut kulkemaan pidemmälle. Se yksinkertaisesti jäi seisomaan ovien väliin, takaosa vielä ulkona kirkkaassa talvipäivässä, ja alkoi nyhtää taaksepäin jos liikahdinkin.
"Haluatko sä apua?" Iitalla ratsastava Pyry huikkasi maneesin toisesta päästä.
Minua nolotti. Jos kysyjä olisi ollut kuka tahansa muu kuin maailman luotettavin Pyry, olisin kieltäytynyt. Tiesin, että Pyry ei nauraisi, vaikka en vuodenkaan jälkeen ollut löytänyt yhteistä säveltä hevoseni kanssa. Hän ratsasti Iitalla viereemme, hyppäsi alas satulasta ja sai kanssani houkuteltua Agin kavio kaviolta maneesiin. Loin häneen kiitollisen katseen, kun hän veti oviparin kiinni takanamme.
Toinen ongelma oli se, että siinä missä Bonnie sieti ikkunoita, Agi pelkäsi niitä. Se päristeli jokaisen ikkunan ohitse kuin käsistä karkaava mopo, eikä minulla ollut aikaa saada sitä rauhoittumaan ennen kuin se jo sai seuraavan eteensä. Sen silmät pyörivät kirkkaissa kattovaloissa, kun se laski painon takajaloilleen noustakseen pystyyn.
Minä pidin neuvottomana kiinni ohjista ja yritin käsittää, miksi en saanut siihen minkäänlaista otetta. Miksi olin pärjännyt Bonnien kanssa, vaikka se oli ollut vähintään yhtä hankala?
Pyry näytti huomaavan ajatukseni. Hän ratsasti viereemme ja jäi pienelle ympyrälle niin kauas, että Agi malttoi seisoa aloillaan.
"Ei mene hyvin", hän puoliksi totesi ja kysyi.
"Mä en ymmärrä mitä teen väärin."
Pyry oli hetken hiljaa ja mietti.
"Eikö sulla ollut Bonnien kanssa paljon enemmän aikaa?" Hän sanoi lopulta hitaasti. "Tarkoitan sitä, että nyt sulla on kaksi hevosta. Sä treenaat tosi paljon Bonnien kanssa. Eikö ole ihan luonnollista, että toinen nuori hevonen jää vähemmälle käytölle?"
Vilkaisin häntä tavalla, joka sai Pyryn kohauttamaan hartioitaan.
"Mä vain ajattelin, että se vois vaikuttaa", hän sanoi rauhallisesti.
"Sä taidat olla oikeassa", sanoin pienellä äänellä, melkein kuin olisin tunnustanut asian ennemmin itselleni kuin Pyrylle. Painoin katseeni Agin valkeaan karvaan. Se oli ohuempaa ja kuultavampaa kuin Bonniella, lapsellisen nuoren hevosen karvaa.
"Mutta kyllä sä keksit vielä keinot", Pyryn ääni kuului selkäni takaa.
Mielialani oli jo kohonnut siinä vaiheessa, kun talutin perässäni rauhallisesti askeltavaa Hilppaa maneesiin. Pyry viimeisteli juuri ratsastustaan Iitalla, ja hänen lisäkseen maneesin toisessa päässä pyöri Nella Sintalla.
"Tää on kuin hampurilaismallista. Hyvää, pahaa, hyvää", hymähdin Pyrylle, kun mittasin Hilpan jalustimia. "Ainakin toivon mukaan."
Hilppa osoittautui oikein hyväksi terapiahevoseksi Agin aiheuttamien itsetuntokolausten jälkeen. Se oli kuin täti, joka töpötti topakasti allani ja antoi kuulua heti, jos tein jotakin väärin. Se tuntui hyvältä. Hevonen antoi reilua palautetta, jonka kautta oli helppo korjata omaa ratsastustaan. Maneesista Hilppa ei vaikuttanut olevan millänsäkään. Oli selvää, että sekin oli elämänsä aikana kiertänyt maneeseja jo sen verran, etteivät erilaiset pinnat tai uudentuntuinen pohja saaneet sitä hämmentymään.
Ratsastelin reipasta menoa puolisen tuntia, kunnes Hilppa alkoi hiota kyljistään. Silloin pidätin sen takaisin käyntiin, potkaisin jalustimet jaloistani ja annoin sen kulkea tätikäyntiään pitkin vasta muodostuvaa uraa.
Maneesin aiheuttama juhlava olo ei ollut (Agin töppäilyistä huolimatta) kadonnut mihinkään.
|
|
|
Post by Emmy on Feb 12, 2019 13:30:45 GMT 2
LauantaiKuutti ihmetteli hieman uuden hajuista maneesia. Se nuuskutteli hiekkaa ja vähän seiniä. Kun pääsin selkään Kuutti katseli ympärilleen. Sitä rauhoitti muiden hevosten läsnäolo, mutta herra oli tarkkaavaisempi kuin yleensä alkukäyntien ajan. Ratsastaa Kuutti oli kuitenkin ihan normaali. Se lompsotteli menemään pitkin uudenkarhean maneesin uraa ja teki mitä pyysin. Laukassa oli kiva heittää yksi energiapukki, mutta muuten meidän ratsastus sujui ongelmitta. Oli kyllä mukavaa, että uusi maneesi saatiin alle näin nopeasti. Talvi oli ollut hyvä ja runsasluminen, jonka ansiosta kentän pohja oli aurattuna pysynyt hyvässä kunnossa. Sen kuitenkin tiesi kun kevät lähestyi, että plussan ja pakkasen välillä sahaava keli tekisi taas pohjat liukkaiksi. Oli siis helpottavaa, että oli maneesi. Ei tarvitsisi kevään räntä ja vesisateissa ratsastaa tai turhautua siihen, kun suunniteltu treeni menee huonojen pohjien takia pilalle. Taputin Kuuttia ja siirsin sen käyntiin. Tänään ainakin herra oli edennyt mallikkaasti, katsotaan mitä huominen ja esteet toisivat tullessaan. SunnuntaiZapan mielestä meidän laittamat kavaletin kokoiset pikkuesteet oli gran prix sarjan esteitä ja se hyppäsi melkein jokaisesta yli reilulla ilamvaralla. Zapalla oli huomattavasti energiaa, sen olin huomannut jo eilen sileällä ratsastaessani. Muutaman liioitteluhypyn jälkeen onnistuin tulemaan ravissa esteet pari kertaan melko normaalilla hypyllä ja lopulta laukassakin. Hyppäsin muutaman kerran laittamamme korkeamman pystyn, joka sujuikin Zapan kanssa hillitymmin. Zapan mielestä pikkuesteet olivat olleet ilmeisesti loukkaus sen egoa kohtaan ja niitä ei sopinutkaan hypätä asiallisesti. Loppuraveissa löysin ruunasta sen letkeän puolen esiin ja tyyppi tuntui rennolta ja tyytyväiseltä. Siirtyessäni käyntiin taputin Zappaa kaulalle. "Hieno poika."
|
|
|
Post by Pyry on Mar 8, 2019 17:35:43 GMT 2
Eiko otti kipinää uudesta maneesista ja loikki alkuverryttelyssä puomien yli turhankin vauhdikkaasti. Mitähän niiden itse esteiden ylittämisestä tulisikaan...
|
|