Post by Robert on Jun 20, 2018 9:00:06 GMT 2
Robert Harrington
Kosmoksen vastahakoinen ylläpitäjä; old school seppeleläinen; paluumuuttaja jo toistamiseen
syntynyt 27.12.1996, Surrey (Iso-Britannia)
asuu äidin nurkissa Liekkijärvellä
töissä Liekkijärven hautaustoimistossa, aiemmin ollut mm. Kallan Kukka&Ruukussa sekä Liekkijärven ABC:lla
ratsastustaso Ruosteessa (vaA)
kilpaillut lapsena kansallisia esteillä, aikuisena koulussa
ylläpitohevonen Kosmos (virallisesti Maria-äidillä ylläpidossa)
173 senttiä, kuivahtanut laihaläski; yleisolemus luokkaa kts. sanakirjasta "häntä koipien välissä"
perusjutut: vihertävän siniset silmät, hunajablondi sekametelitukka, siloposki, rautojen suoristama hammasrivi
merkittäviä piirteitä: hassunmallinen nenä, pisamat ja luomet kasvoissa, oikeassa kulmakarvassa ja silmäripsissä valkoinen raita palovamman takia
pukeutuminen: hupparit, hupparit ja hupparit; ei koskaan ilman lippistä tai pipoa
naamaesikuva sekoitus Tarjei Sandvik Moeta (SKAMin Isak) ja jotain etäisesti Dylan O'Brienia muistuttavaa
Kosmoksen vastahakoinen ylläpitäjä; old school seppeleläinen; paluumuuttaja jo toistamiseen
syntynyt 27.12.1996, Surrey (Iso-Britannia)
asuu äidin nurkissa Liekkijärvellä
töissä Liekkijärven hautaustoimistossa, aiemmin ollut mm. Kallan Kukka&Ruukussa sekä Liekkijärven ABC:lla
ratsastustaso Ruosteessa (vaA)
kilpaillut lapsena kansallisia esteillä, aikuisena koulussa
ylläpitohevonen Kosmos (virallisesti Maria-äidillä ylläpidossa)
173 senttiä, kuivahtanut laihaläski; yleisolemus luokkaa kts. sanakirjasta "häntä koipien välissä"
perusjutut: vihertävän siniset silmät, hunajablondi sekametelitukka, siloposki, rautojen suoristama hammasrivi
merkittäviä piirteitä: hassunmallinen nenä, pisamat ja luomet kasvoissa, oikeassa kulmakarvassa ja silmäripsissä valkoinen raita palovamman takia
pukeutuminen: hupparit, hupparit ja hupparit; ei koskaan ilman lippistä tai pipoa
naamaesikuva sekoitus Tarjei Sandvik Moeta (SKAMin Isak) ja jotain etäisesti Dylan O'Brienia muistuttavaa
“Se näytti oikeastaan tosi hauskalta nauraessaan niin täydestä sydämestä. Ei ha-ha-hauskalta, vaan kivalta hauskalta.” — Alviina Herrala
Robert on aina ollut pieni ja pehmeä. Se oli ponipoika aikoinaan, eikä se koskaan todella kasvanut niistä raameista ulos. Poikamaiset kasvot, perusilme ja -olemus veikeämpi ja itsevarmempi kuin mitä Robert on koskaan varsinaisesti ollut. Ehkä joskus nuoruudessaan se on ollut sitä miltä on näyttänyt — reipas ja rempseä brittipoika, jonka perään tytöt katsoivat hetken pidempään kuin muiden. Tai ainakin se koki, että sellainen sen oli pakko olla.
Elämä muovasi siitä kuitenkin toisenlaisen. Pisamat saivat kaverikseen violetinpuhuvat silmänaluset, ja hymykuopat eivät enää kaivaudu poskiin samalla tavalla kuin joskus. Pehmeys on miltei kadonnut sen kropasta, poskipäät ja leukaperät terävämmät kuin aikoihin. Ehkä se on vähän koppavakin, tai vain näyttää siltä kun se on niin katkera elämälle. Todellisuudessa se on nurkissa lymyilevä varjo entisestään, hoikistunut ja kuihtunut, vakava poika.
Ei se aina ole ollut niin vakava. Joskus se on ollut se pellavapäinen poika, jonka kulmahampaat ovat aina olleet liian terävät sen leveään virneeseen ja jonka pisamat olivat kesäauringon alla karanneet pitkin sen kasvoja. Hampaat sillä sentään on vieläkin samanlaiset: rautojen suoristamat ja valkeat. Niitä ei vaan enää tuppaa näkemään.
Nyt se piilottaa hunajaiset hiuksensa pipon tai lippiksen alle, huppu tarpeeksi syvällä päässä ettei sen tarvitse katsoa ketään silmiin. Vino sen leuka vieläkin on — se murtui silloin ponivuodet päättäneessä onnettomuudessa — ja sen nenä on vieläkin hassunmallinen mutta ihan söpö. Se on se sama poika, sama Robert, mutta ei sitten kuitenkaan. Hauskalta se ehkä näyttää vieläkin. Mutta täydestä sydämestään se ei ole nauranut hetkeen.
Tausta
Robert on ihan tavallinen poika. Se syntyy Surreyssa, Iso-Britanniassa ihan tavallisen perheen toiseksi lapseksi. Suomalaissyntyinen Maria-äiti on ollut nuoruudessaan melkoinen ponityttö ja viimeistään siinä vaiheessa kun Pippa-isosisko nielaistaan esteratsastuksen huumaavaan maailmaan tulee selväksi, että Robertista tehdään myös ratsastaja. Kunnianhimoisia poniesteratsastajia sisarukset ovat molemmat, mutta vuosia myöhemmin Pippa löytää itsensä konmarittamassa junioreiden EM-mitaliaan ja Robert treenaa kouluhevosellaan laukkapiruetteja.
Kouluratsastajuus ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Ponivuosien päätyttyä kuin seinään tapaturmaisen esteen sekaan tippumisen ja siitä seuranneen pitkän toipumisajan vuoksi, ei ratsastus enää jaksa kiinnostaa teini-ikäistä poikaa samalla tavalla. Suomeen muutto vie myös jalkapallon mukanaan, eikä Robert ikinä saa kiinni uuden kotikuntansa ykköslajista jääkiekosta. Äiti pakottaa tallille, ensin ravihevosia hoitamaan ja sitten ratsastuskoululle, ja niin, ehkä ratsastus sittenkin on Robertin juttu. Esteratsastus tosin saa jäädä, Robert huomaa tutkiessaan vatsanpohjassaan vellovaa tunnetta aina ratsastuskoulun hyppytunneilla.
Se ei haittaa. Kun poistetaan kilparatsastajan paineet ja lisätään tilalle lämminhenkinen talliporukka, vauhdikkaat laukkasuorat, ihoa kutittelevat auringonsäteet ja hauska hoitohevonen, Robert löytää itsestään uusia sävyjä. Se alkaa täyttää kilparatsastuksen jäljelle jättämiä koloja huumorilla, se on hauska ja rempseä ja reilu.
Kaikki Seppeleen ratsastuskoululla pitävät Robertista, joka ei ota mitään liian vakavasti ja joka aina lähtee mukaan milloin mihinkin hullutuksiin hymykuopat poskiinsa uponneina. Kilpailemista se ei ole edes kaipaavinansakaan.
Perhe muuttaa takaisin Iso-Britanniaan ja äiti ostaa yhteisen äiti-poika-hevosen. Kilparatsastus palaa, ja niin palaavat vanhat ja tutut tunteetkin: kunnianhimo, itsekriittisyys, vakavuus. Harriet, tuo showjumper-to-be, on suuri ja lempeä ja potentiaalinen tavalla, jolla yksikään Robertin ratsastamista estehevosista ei ole ikinä ollut. Siitä olisi kouluhevoseksi, ja ajan kanssa Robert huomaa, että hänestä olisi kouluratsastajaksi.
Silloin Robertista tulee hiljainen ja vakava. Sellaisiahan kouluratsastajat ovat.
Paluu Liekkijärvelle vain vuosia myöhemmin on kipeä. Ihmiset ovat muuttuneet, tunteet ovat muuttuneet; Robert kangertelee vanhojen ystäviensä, jotka eivät ole enää ystäviä ollenkaan, kanssa. Uudet avainhenkilöt hiipivät pojan tarinaan kuin varkain, vakiinnuttaen itsensä kivijaloiksi kysymättä. Kivijalat hidastavat, painavat kilpauraa varjoonsa, ja pian Robert huomaa kyseenalaistavansa: onko hänestä kilparatsastajaksi lainkaan?
On, kunhan antautuu kouluratsastuksen armoille ja jättää kaiken muun taakseen. Pala kurkussa tuntuu helpommin nieltävältä kun hevosen kankisuitsissa roikkuu rusetti, ja tyhjä koti ei tunnu tyhjältä kun sen täyttää kämppäkavereilla. Kaikki tai ei mitään, se Robertille on opetettu jo pienenä: ratsastukselle on annettava kaikki tai ei mitään. Ja kun antaa kaikkensa jollekin, sitä ei jää annettavaksi enää muille.
Sellainen Robert on. Tyhjää koliseva kuori, joka ei ole mitään ennen kuin on jotain ratsastajaäitinsä ja kotimaisen kouluratsastuksen silmissä.
Tärkeitä merkintöjä
Aikajana
1996 — Iso-Britanniassa, Surreyn kreivikunnassa syntyy muuan Robert Kristian Harrington englantilaiselle isälle ja suomalaiselle äidille. Poika on perheen toinen ja viimeinen lapsi, 1989 syntyneen Pippa-esikoisen jälkeen.
1999 — 10-vuotias Pippa saa ponin. Norman, tai Norbert, tai Norppa, on reilu ja rehellinen kisakaveri, jolta ei puutu skouppia. Robertkin nostetaan ensimmäisiä kertoja siron ponin selkään, eikä pieni lapsi saa hymyä huuliltaan. Pippa ja Norman kilpailevat menestyksekkäästi kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.
2002 — Juuri viisivuotiaaksi kääntynyt Robert osaa jo vähän ratsastaa. Se kulkee isosiskon kisamatkoilla mukana ja osoittelee suurimpia esteitä innokkaana. Samoihin aikoihin poika edustaa little leaguessa kotiseuraansa Brockham Badgers -jalkapalloseuraansa ensimmäistä kertaa. Futiskärpänen on purrut ja kovaa.
2005 — Norman siirtyy kokonaan Robertin käyttöön kun Pipalle ostetaan juniorihevonen, Aristotutle X. Pari vuotta siskonsa kanssa ponin jakanut poika on tällöin 9-vuotias ja kertakaikkisen innoissaan: aina aiemmin Pippa ja Pipan valmentautuminen ja Pipan kilpaileminen on mennyt edelle. Nyt Robert pääsee toden teolla esteratsastuksen makuun, ja jalkapallo uhkaa jäädä taka-alalle alati kiihtyvän treenitahtinsa kanssa.
2008 — Pippa ja Tut ottavat toisena juniorivuotenaan junioreiden EM-hopeaa yksilönä ja EM-pronssia joukkueena. Robert ratsastaa ruunaa satunnaisesti kotona silloin kun sisko ei ehdi ja hyppää korkeimmat ratansa (140 cm) juuri Tutin kanssa. Kisoissa Normanin kanssa Robert tippuu vesiesteen sekaan tavalla, joka hiljentää kilpailuareenan yleisön. Pienikokoinen poika on jäänyt vesiesteeseen makaamaan liikkumatta ja paitsi kolauttanut päänsä pahasti, niin myös murtanut luun tai kaksi, tai seitsemän. Kilpailutauko on välttämätön, juuri kun nuoren Pipankin mielenkiinto on kariutunut EM-tason huippuhetkien jälkeen ja Robertille olisi ollut kokenut hevonen valmiina. Mutta ei, niin vain esteratsastus ja kilparadat (ja jalkapallo) jäivät.
2009 — Hevonen ja poni myydään. Harringtonit muuttavat Suomeen, Liekkilaaksoon, isän töiden takia. Äiti ylipuhuu Robertin naapurin apupojan hommiin paikalliselle ravitallille ja myöhemmin läheisen kylän ratsastuskoululle. Seppeleestä löytyy pieni Venna-poni hoitohevoseksi, ja omituinen palo kouluratsastukseen alkaa hiljalleen löytyä. Seppeleessä Robert tapaa myös Britta Ranta-ahon — ensirakkautensa. Rakkaus — poniin, kouluratsastukseen, Brittaan — ei kestä kauaa, sillä muutaman vuoden päästä poikaa riepotellaan jo takaisin Iso-Britanniaan, Scarsboroughn seudulle Pohjois-Englantiin.
2014 — Maria Harrington ostaa hevosen itselleen ja pojalleen. Se on Harriet, surumielinen esteratsun alku. Sitä myytiin "vähän spesiaalina, mutta potentiaalisena". Robert ei pidä hevosesta, mutta huomaa nopeasti ratsukon olevan kuin toisilleen tehty. Tie aluetasolle, sitä kautta kansallisiin on kristallinkirkas, ja yhtäkkiä poika tajuaa olevansa kouluratsastaja, sillä siihen Harrietista on.
2015 — Ja taas mennään, revitään, pakotetaan. Robert muuttaa vanhempiensa mukana takaisin Suomeen, takaisin Liekkilaaksoon, ja äiti luulee tekevänsä hyvän teon puhuessaan Harrylle tallipaikan vanhasta kunnon Seppeleestä. Vaan muuttunut poika ei tunne oloaan siellä enää kotoisaksi, ja alku on kaikkea muuta kuin sujuva ja sievä. Vaikka vanhojen ystävien kanssa tiet kangertelevat, Robert löytää nopeasti uusia avainhenkilöitä tarinaansa: Jutta-hoitajan, naapuritallin räväkän Mikaelan, hurmaavan Jortikan Konstan. Robert muuttaa pian Aleksanterin luo ja myöhemmin kämppikset muuttavat yhdessä Cellan vanhaan paritalon puolikkaaseen.
2017 — Kilpaura Harryn kanssa on ottanut vain takapakkia Suomeen muuton jälkeen, ja kun kuukausi Daniel Susinevan tallissa intensiivisessä valmennuksessa valuu hukkaan, poika haluaa heittää hanskat tiskiin. Britan vierailu, jalkavammasta ja ensimmäisestä varsastaan toipuva hevonen, eikä varsinkaan ero Konstasta tee elämästä helppoa, puhumattakaan tallilla vellovista juoruista.
2019 — Monien vastoinkäymisten — Jutan tapaturmainen putoaminen Harryn selästä, haastava paluu treenaamisen pariin, kinkkinen alakulo, Seppeleen tulipalo, myrskyisä suhde Inkerin kanssa... — jälkeen vuosi 2019 osoittautuu mitä antoisammaksi: ratsukko on viimein saanut kiinni treenaamisesta ja ennen kaikkea kilpailemisesta. Robert vie Tie Tähtiin 2019 -kilpailuissa koulurankingin toisen sijan, jääden kakkoseksi ainoastaan Sarah Reyesille. Friendly rivalry kehittyy sarjakilpailun edetessä myös kilpa-areenoiden ulkopuolella jonnekin ystävyyden yläpuolelle. Seppeleen velloessa epämääräisten omistajanmuutosten keskellä, Robert ja Harry muuttavat Vänrikinmäen tallille Daniel Susinevan siiven alle pohtimaan tulevaa. Kohtalo, tai ehkä kuitenkin vain valmentaja, ohjaa ratsukon kuitenkin pian kallalaiselle pikkutallille.
2020 — Uusi vuosi tuo uusia haasteita. Viime kauden oltua ensimmäinen oikeasti ehjä ja menestyksekäs kausi, Robert kuittaa Ruunaan Kypärän itselleen ja lähtee kunnianhimosta kihisten Tie Tähtiin -taisteluun kolmatta kertaa elämässään. Menestys ei kuitenkaan muutu: ratsukko häviää kouluratsastuksessa hiuksenhienosti voittajalle. Ruotsin Hanami Weekin menestys ei myöskään ole kummoinen, saatikka sitten Kalla Cup, ja treenimotivaatio hiipuu hiipumistaan. Robert päättää astuttaa Harryn ja tutustuu entistä enemmän kokaiiniin.
2021 — Vaikean tiinehtymisen jälkeen Robert luulee vaikeuksien olevan siinä, vaan on väärässä: maaliskuussa Harry aloittaa varsomisen kuukausia liian aikaisin, ja sekä pieni varsanrääpäle että sen emä menehtyvät komplikaatioihin. Robertin kämppis Aliisa Huru lähtee maailmalle hevosenhoitajaksi, ja ilman hevosta ja Aliisaa Robertin on helppo etäännyttää itsensä vanhasta lähipiiristä. Se antaa huumavan elämäntyylin viedä mennessään kunnes sattuvat Danielin kanssa samaan baariin ja Daniel ottaa ja soittaa äiti-Marialle.
2022 — Muutama kuukausi äidin nurkissa pakottaa pojan kuiville, ja sitten äiti keksii ottaa ylläpitohevosen.
Kouluratsastajuus ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Ponivuosien päätyttyä kuin seinään tapaturmaisen esteen sekaan tippumisen ja siitä seuranneen pitkän toipumisajan vuoksi, ei ratsastus enää jaksa kiinnostaa teini-ikäistä poikaa samalla tavalla. Suomeen muutto vie myös jalkapallon mukanaan, eikä Robert ikinä saa kiinni uuden kotikuntansa ykköslajista jääkiekosta. Äiti pakottaa tallille, ensin ravihevosia hoitamaan ja sitten ratsastuskoululle, ja niin, ehkä ratsastus sittenkin on Robertin juttu. Esteratsastus tosin saa jäädä, Robert huomaa tutkiessaan vatsanpohjassaan vellovaa tunnetta aina ratsastuskoulun hyppytunneilla.
Se ei haittaa. Kun poistetaan kilparatsastajan paineet ja lisätään tilalle lämminhenkinen talliporukka, vauhdikkaat laukkasuorat, ihoa kutittelevat auringonsäteet ja hauska hoitohevonen, Robert löytää itsestään uusia sävyjä. Se alkaa täyttää kilparatsastuksen jäljelle jättämiä koloja huumorilla, se on hauska ja rempseä ja reilu.
Kaikki Seppeleen ratsastuskoululla pitävät Robertista, joka ei ota mitään liian vakavasti ja joka aina lähtee mukaan milloin mihinkin hullutuksiin hymykuopat poskiinsa uponneina. Kilpailemista se ei ole edes kaipaavinansakaan.
Perhe muuttaa takaisin Iso-Britanniaan ja äiti ostaa yhteisen äiti-poika-hevosen. Kilparatsastus palaa, ja niin palaavat vanhat ja tutut tunteetkin: kunnianhimo, itsekriittisyys, vakavuus. Harriet, tuo showjumper-to-be, on suuri ja lempeä ja potentiaalinen tavalla, jolla yksikään Robertin ratsastamista estehevosista ei ole ikinä ollut. Siitä olisi kouluhevoseksi, ja ajan kanssa Robert huomaa, että hänestä olisi kouluratsastajaksi.
Silloin Robertista tulee hiljainen ja vakava. Sellaisiahan kouluratsastajat ovat.
Paluu Liekkijärvelle vain vuosia myöhemmin on kipeä. Ihmiset ovat muuttuneet, tunteet ovat muuttuneet; Robert kangertelee vanhojen ystäviensä, jotka eivät ole enää ystäviä ollenkaan, kanssa. Uudet avainhenkilöt hiipivät pojan tarinaan kuin varkain, vakiinnuttaen itsensä kivijaloiksi kysymättä. Kivijalat hidastavat, painavat kilpauraa varjoonsa, ja pian Robert huomaa kyseenalaistavansa: onko hänestä kilparatsastajaksi lainkaan?
On, kunhan antautuu kouluratsastuksen armoille ja jättää kaiken muun taakseen. Pala kurkussa tuntuu helpommin nieltävältä kun hevosen kankisuitsissa roikkuu rusetti, ja tyhjä koti ei tunnu tyhjältä kun sen täyttää kämppäkavereilla. Kaikki tai ei mitään, se Robertille on opetettu jo pienenä: ratsastukselle on annettava kaikki tai ei mitään. Ja kun antaa kaikkensa jollekin, sitä ei jää annettavaksi enää muille.
Sellainen Robert on. Tyhjää koliseva kuori, joka ei ole mitään ennen kuin on jotain ratsastajaäitinsä ja kotimaisen kouluratsastuksen silmissä.
Tärkeitä merkintöjä
Aikajana
1996 — Iso-Britanniassa, Surreyn kreivikunnassa syntyy muuan Robert Kristian Harrington englantilaiselle isälle ja suomalaiselle äidille. Poika on perheen toinen ja viimeinen lapsi, 1989 syntyneen Pippa-esikoisen jälkeen.
1999 — 10-vuotias Pippa saa ponin. Norman, tai Norbert, tai Norppa, on reilu ja rehellinen kisakaveri, jolta ei puutu skouppia. Robertkin nostetaan ensimmäisiä kertoja siron ponin selkään, eikä pieni lapsi saa hymyä huuliltaan. Pippa ja Norman kilpailevat menestyksekkäästi kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.
2002 — Juuri viisivuotiaaksi kääntynyt Robert osaa jo vähän ratsastaa. Se kulkee isosiskon kisamatkoilla mukana ja osoittelee suurimpia esteitä innokkaana. Samoihin aikoihin poika edustaa little leaguessa kotiseuraansa Brockham Badgers -jalkapalloseuraansa ensimmäistä kertaa. Futiskärpänen on purrut ja kovaa.
2005 — Norman siirtyy kokonaan Robertin käyttöön kun Pipalle ostetaan juniorihevonen, Aristotutle X. Pari vuotta siskonsa kanssa ponin jakanut poika on tällöin 9-vuotias ja kertakaikkisen innoissaan: aina aiemmin Pippa ja Pipan valmentautuminen ja Pipan kilpaileminen on mennyt edelle. Nyt Robert pääsee toden teolla esteratsastuksen makuun, ja jalkapallo uhkaa jäädä taka-alalle alati kiihtyvän treenitahtinsa kanssa.
2008 — Pippa ja Tut ottavat toisena juniorivuotenaan junioreiden EM-hopeaa yksilönä ja EM-pronssia joukkueena. Robert ratsastaa ruunaa satunnaisesti kotona silloin kun sisko ei ehdi ja hyppää korkeimmat ratansa (140 cm) juuri Tutin kanssa. Kisoissa Normanin kanssa Robert tippuu vesiesteen sekaan tavalla, joka hiljentää kilpailuareenan yleisön. Pienikokoinen poika on jäänyt vesiesteeseen makaamaan liikkumatta ja paitsi kolauttanut päänsä pahasti, niin myös murtanut luun tai kaksi, tai seitsemän. Kilpailutauko on välttämätön, juuri kun nuoren Pipankin mielenkiinto on kariutunut EM-tason huippuhetkien jälkeen ja Robertille olisi ollut kokenut hevonen valmiina. Mutta ei, niin vain esteratsastus ja kilparadat (ja jalkapallo) jäivät.
2009 — Hevonen ja poni myydään. Harringtonit muuttavat Suomeen, Liekkilaaksoon, isän töiden takia. Äiti ylipuhuu Robertin naapurin apupojan hommiin paikalliselle ravitallille ja myöhemmin läheisen kylän ratsastuskoululle. Seppeleestä löytyy pieni Venna-poni hoitohevoseksi, ja omituinen palo kouluratsastukseen alkaa hiljalleen löytyä. Seppeleessä Robert tapaa myös Britta Ranta-ahon — ensirakkautensa. Rakkaus — poniin, kouluratsastukseen, Brittaan — ei kestä kauaa, sillä muutaman vuoden päästä poikaa riepotellaan jo takaisin Iso-Britanniaan, Scarsboroughn seudulle Pohjois-Englantiin.
2014 — Maria Harrington ostaa hevosen itselleen ja pojalleen. Se on Harriet, surumielinen esteratsun alku. Sitä myytiin "vähän spesiaalina, mutta potentiaalisena". Robert ei pidä hevosesta, mutta huomaa nopeasti ratsukon olevan kuin toisilleen tehty. Tie aluetasolle, sitä kautta kansallisiin on kristallinkirkas, ja yhtäkkiä poika tajuaa olevansa kouluratsastaja, sillä siihen Harrietista on.
2015 — Ja taas mennään, revitään, pakotetaan. Robert muuttaa vanhempiensa mukana takaisin Suomeen, takaisin Liekkilaaksoon, ja äiti luulee tekevänsä hyvän teon puhuessaan Harrylle tallipaikan vanhasta kunnon Seppeleestä. Vaan muuttunut poika ei tunne oloaan siellä enää kotoisaksi, ja alku on kaikkea muuta kuin sujuva ja sievä. Vaikka vanhojen ystävien kanssa tiet kangertelevat, Robert löytää nopeasti uusia avainhenkilöitä tarinaansa: Jutta-hoitajan, naapuritallin räväkän Mikaelan, hurmaavan Jortikan Konstan. Robert muuttaa pian Aleksanterin luo ja myöhemmin kämppikset muuttavat yhdessä Cellan vanhaan paritalon puolikkaaseen.
2017 — Kilpaura Harryn kanssa on ottanut vain takapakkia Suomeen muuton jälkeen, ja kun kuukausi Daniel Susinevan tallissa intensiivisessä valmennuksessa valuu hukkaan, poika haluaa heittää hanskat tiskiin. Britan vierailu, jalkavammasta ja ensimmäisestä varsastaan toipuva hevonen, eikä varsinkaan ero Konstasta tee elämästä helppoa, puhumattakaan tallilla vellovista juoruista.
2019 — Monien vastoinkäymisten — Jutan tapaturmainen putoaminen Harryn selästä, haastava paluu treenaamisen pariin, kinkkinen alakulo, Seppeleen tulipalo, myrskyisä suhde Inkerin kanssa... — jälkeen vuosi 2019 osoittautuu mitä antoisammaksi: ratsukko on viimein saanut kiinni treenaamisesta ja ennen kaikkea kilpailemisesta. Robert vie Tie Tähtiin 2019 -kilpailuissa koulurankingin toisen sijan, jääden kakkoseksi ainoastaan Sarah Reyesille. Friendly rivalry kehittyy sarjakilpailun edetessä myös kilpa-areenoiden ulkopuolella jonnekin ystävyyden yläpuolelle. Seppeleen velloessa epämääräisten omistajanmuutosten keskellä, Robert ja Harry muuttavat Vänrikinmäen tallille Daniel Susinevan siiven alle pohtimaan tulevaa. Kohtalo, tai ehkä kuitenkin vain valmentaja, ohjaa ratsukon kuitenkin pian kallalaiselle pikkutallille.
2020 — Uusi vuosi tuo uusia haasteita. Viime kauden oltua ensimmäinen oikeasti ehjä ja menestyksekäs kausi, Robert kuittaa Ruunaan Kypärän itselleen ja lähtee kunnianhimosta kihisten Tie Tähtiin -taisteluun kolmatta kertaa elämässään. Menestys ei kuitenkaan muutu: ratsukko häviää kouluratsastuksessa hiuksenhienosti voittajalle. Ruotsin Hanami Weekin menestys ei myöskään ole kummoinen, saatikka sitten Kalla Cup, ja treenimotivaatio hiipuu hiipumistaan. Robert päättää astuttaa Harryn ja tutustuu entistä enemmän kokaiiniin.
2021 — Vaikean tiinehtymisen jälkeen Robert luulee vaikeuksien olevan siinä, vaan on väärässä: maaliskuussa Harry aloittaa varsomisen kuukausia liian aikaisin, ja sekä pieni varsanrääpäle että sen emä menehtyvät komplikaatioihin. Robertin kämppis Aliisa Huru lähtee maailmalle hevosenhoitajaksi, ja ilman hevosta ja Aliisaa Robertin on helppo etäännyttää itsensä vanhasta lähipiiristä. Se antaa huumavan elämäntyylin viedä mennessään kunnes sattuvat Danielin kanssa samaan baariin ja Daniel ottaa ja soittaa äiti-Marialle.
2022 — Muutama kuukausi äidin nurkissa pakottaa pojan kuiville, ja sitten äiti keksii ottaa ylläpitohevosen.
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!