26.5.2018 Maastoesteitä poneilla

[Hanski Appelgren]

Ponien maastoestekoitokset.

Täynnä! Tunti avoin sebeläisille. "Spessutakuu"-tunti. Jollekin osallistujalle spessu.

Fiia - Arktik
Arktik: Arttu oli aluun pihalla ja temppuili. Suoriutui kuitenkin melko siististi, vaikka kovaa mentiinkin.

Jutta - Eiko
Eiko: Vauhtia tammalta ei puuttunut, mutta silti tarvitsee ratsastajalta rohkaisua esteille tultaessa.

Emmy - Linnea
Linnea: Alkun kyttäävä ja jähmeä, mutta vertyi ja oma moottorikin syttyi!

Hannah - Tige
Tige: Kävi kierroksilla ja monelle esteelle tultiinkin lapa edellä. Kontrollia olisi tämä poni tarvinnut enenmmän.

Sanelma - Gekko
Gekko: Alkuun varoi jalkojaan ja hitaasti mentiin. Sai vähän rohkeutta ja muutama sulava hyppykin nähtiin.

Inkeri - Peck
Peck: Vauhdikkailla ravi/laukkalähestymisillä mentiin esteille ja hyvä, että Inkeri pysyi mielenkiintoisissa hypyissä mukana.

Jutta ja Eiko vauhdissa. Sepssu Jutalle!

[Emmy]

Seppeleen pihamaalla kuusi monenkirjavaa poniratsukkoa valmistautui lähtemään keväisille maastoesteille. Toukokuun loppu oli tuonut mukanaan kauniin vaaleanvirheän puuston ja lämpenevät säät. Linnea tuntui innokkaalta, sillä oli pää pystyssä ja se katseli korvat hörössä ympärillä olevia ratsukoita. Pian lähdimme letkassa kohti maastoesteitä.

Saavuttuamme ensimmäiselle esteaukiolle, Hanski komensi meidät lämmittelemään ja osoitti hypättävät esteet, joita tulisimme aukiolla pari kertaa. Linnea jaksoi keskittyä kuuntelemaan, mutta hieman ihmetteli jännän näköisiä esteitä.
"Linnea saattaa olla vähän arka maastoesteillä alkuun, mutta ratsastat vaan varmasti ja rohkaiset ponia!" Hanski huikkasi bongattuaan Linnean pienen kyttäilymoodin.
Ekat hypyt olikin Linnean kanssa vähän haparoivia, mutta kannustin ponia eteen ja pidin oman pään menossa mukana, niin muutaman verkkahypyn jälkeen alkoi poni tottua kiinteisiin esteisiin ja sen arveleva ilme muuttui innokkaaksi.

Tunnin edetessä ja tehtävien vaihtuessa Linneasta kuoriutui rohkea ja innokas maastoesteponi, joka ei lopulta epäröinyt haastavimmillakaan tehtävillä. Tykkäsin tyypistä tosi paljon ja sen kanssa oli mukavaa hypätä kevään ensimmäisiä maastoestepomppuja!

[Fiia]

Cella oli tehnyt Arktikin kanssa hyvää työtä. Pienestä ponista oli kuoriutunut ystävällinen, kiltti ja touhukaskin hoidettava. Se tuntui tykkäävän rapsutuksista ja venytti ylähuultaan pitkäksi, kun hieroin sen pyöreä kroppaa kumisualla ja sain nostettua aikamoisen karvapölyn ilmaan. Hauska tyyppi kaiken kaikkiaan.

Anne oli kylläkin varoitellut, että maastoesteitä nuori poni ei ollut vielä juurikaan hypännyt ja oli muutenkin ratsuna vielä raaka. Sen huomasi heti, kun ponnistin Artun selkään ja ohjasin sen jonoon muiden ponien jatkoksi. Ori pärskähteli ja nyppi ohjaa, ja aloin aavistella, että tänään saattaisimme mennä melkoisen kovaa. Onneksi esteet pysyisivät taatusti pieninä, kun matkassa oli muutama muukin vähemmän kokenut ratsu. Ainakin Eiko ja Hannahin Tige vaikuttivat siltä, että nyt mentäisiin eikä meinattaisi.

Esteniitylle saavuttuamme Hanski käski meidät verryttelemään.

”Hallitusti!” Hanski rääkäisi, kun ponit säntäsivät kuka mitenkin liikkeelle. ”Kontrollia, siirtymiä! Ponit heti kuulolle!”

Se oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä Arttu oli muuttunut kiltistä lastenponista pöhiseväksi hurjastelijaksi. Se olisi halunnut yhtä aikaa mennä täyttä laukkaa, pukitella, säikkyä lintuja ja palata takaisin tallille. Minun piti laittaa ori kunnolla töihin ja ratsastaa sitä todella napakalla otteella, että pääsimme samalle aaltopituudelle ennen hyppyjä. Työnteko onneksi kannatti, sillä siirtyessämme helpoille verryttelypompuille Arttu unohti temppuilun ja alkoi keskittyä asiaan.

Mutta kyllä – kovaa se meni. Välillä meinasi tätiratsastajaa hirvittää, kun 140 senttimetriä ponia kaahasi esteillä niin lujaa kuin pikku kavioistaan pääsi. Pidätteet sinällään menivät läpi ja Arttu kyllä reagoi jarruihin, mutta jotenkin se vain onnistui aina esteiden välissä kiihdyttämään vauhdin hurjaksi. Toisaalta sillä vaikutti olevan hyvä hyppytyyli ja luontaista esteälyä, sillä itse loikat olivat siistejä ja tasaisia. Arttu olisi taatusti päässyt vaivatta paljon isompienkin esteiden yli. Saisi nähdä, millainen junnujen hyppyhirmu siitä vielä kuoriutuisikaan, elleivät western-hommat veisi kaikkea aika.

”Ihan kohtuullista”, Hanskikin kommentoi kädet lanteilla tunnin päätteeksi. Siihen piti olla jo todella tyytyväinen.

[Hannah]

Olimme lähteneet kuuden ratsukon voimin keväisille maastoesteille, jotka eivät sinänsä olleet mulle mikään uusi juttu - olinhan mä aikoinaan kokeillut maastoesteiden hyppäämistä entisen ylläpitoponini Lollin kanssa ja se oli ollut ihan hauskaa. Tänään mua kuitenkin jännitti tavallista enemmän, sillä en ollut koskaan hypännyt maastoesteitä Tigen kanssa. Jännitys siirtyi tietenkin nuoreen poniin, joka pomppelehti lyhyillä koivillaan eteenpäin kuin mikäkin gaselli konsanaan. Ponissa oli pidättelemistä, mutta niin tuntui olevan myös muissakin ratsuissa. Ne tiesivät, että jotain hauskaa olisi pian luvassa.

Esteaukiolle saavuttuamme, siirryimme Hanskin komennuksesta verryttelemään ratsujamme.

Tige vilkuili innokkaana maastoesteitä ja muita ratsukoita, eikä siten malttanut keskittyä kunnolla työntekoon. Se otti kovasti kierroksia ympärillämme olevista asioista ja mulla oli täysi työ saada se olemaan kuulolla. Kun siirryimme verryttelyesteille ajattelin, että Tige alkaisi rauhoittumaan ensimmäisten hyppyjen jälkeen - mutta ei, eihän se käynyt päinkään.

Meillä oli kontrolli enemmän kuin hukassa ja se näkyi: Tige kaahasi korvat pystyssä esteille, hypäten ne liioitellusti. Lisäksi pidätteet eivät menneet missään vaiheessa kunnolla läpi ja meno oli melko holtitonta, josta tietysti saatiin kommenttia. Tigellä oli kuitenkin hauskaa ja mä uskon, että kun hyppäämisestä tulee rutiininomaisempaa, niin pysyy homma varmasti paremmin hanskassa. Vaikka moneen otteeseen vauhti hirvittikin, niin jäi mulla kuitenkin todella positiivinen fiilis.

[Jutta]

Vaikka mut tunnettiin kouluratsastajana, ja sitä enemmän pelkkänä hoitajana, oli välillä hauskaa päästä irrottelemaan maastoesteille. Siitä huolimatta tuntui, että turvaliivi puristi ja mahassa kiersi. Taukoa hyppäämisestä oli ollut, eikä Eiko malttanut oikein pysyä housuissaan lähestyessämme esteaukiota. Puristin tamman mustankirjavaa harjaa varovasti.

Hanski komensi meidät tomerasti verkkaamaan, ensin hevoset lämpimiksi ja sitten pari verkkapomppua ennen varsinaista koitosta. Pirtsakasti pärskivän ponilauman hajauduttua lähdin reippaasti liikkelle ja yritin suhtautua Eikon hömppäenergiaan optimistisesti. Loppujen lopuksi olisi kuitenkin paljon hauskempaaa hypätä reippaalla ponilla kuin jollain unikeolla.

Suuret tupsujalat haukkoivat ilmaa kun suuntasimme esteille. Mä en ollut ennen hypännyt Eikolla, joten en ollut ihan varma halusiko se tukea hyppyyn vai oliko sillä minä-itse-asenne. Koska jäin ajattelemaan liikaa, unohdin ratsastaa ja annoin tamman hoitaa lähestymisen lähinnä itsekseen. Suorastaan tunsin kuinka Hanskin kämmenet puristuivat nyrkkiin kaukaa ponnistavan kenguruloikan jälkeen.

“Meinasitko vaan katsella kevätmaisemia”, Hanski tuhahti mulle kädet puuskassa. “Ratsasta!”

Mä purin huulta.

Seuraavissa hypyissä yritin rohkaista tammaa ponnistamaan läheltä, vaihtelevin lopputuloksin. Hyviäkin hyppyjä tuli, mutta muuten Eiko kiihtyi lähestyessä kuin Ferrari. Tamma ponnisti kaukaa ja kömpelösti. Se oli tänään suustaan vähän kova, joten pidätteet menivät huonosti läpi. Tukkiesteelle tuli yksi turha kielto.

“Kontrolli, kontrolli, nyt se KONTROLLI”, Hanski komensi mua tuimasti. “Täällä ei voi vaan matkustella.”

Pirskatti, mä tuhahdin mielessäni. Ei tuollaista naista miellytä mikään.