Cupcake - Hoitokirja

[Saaga]

Aattoratsastus

Akka otti pellolla vähän vauhtia ja kevyt pylly lensi hieman liian korkealle, niinpä selästä päädyttiin hankeen.

Saaga & Cupcake
24. joulukuuta 2018 / kolmastoista

[Saaga]

Vika lomapäivä

Tänään oli loppiainen ja joululoman vika päivä. Tylsää. Olis ollu kivaa olla lomalla vielä ainakin viikko. Äiti oli tiputtanut minut tallille ihan aamusta ja me oltiin Nellan kanssa vietetty kiva aamupäivä harjaillen poneja ja tehden kaikkea hauskaan. Iltapäivän puolella me istuttiin Nellan kanssa satulahuoneessa harjaamassa ponien karvaamia huopia. Akallakin oli niin paksu talvikarva, että siitä jäi helposti kilo karvaa huopaan, loimiin ja vyöhön. Me juteltiin Nellan kanssa, että voitaisiinkohan me mennä ratsastamaan poneilla vaikka kentälle ihan kaksin, kun Salma tuli sisään ja alkoi kerätä Bonnien varusteita. Perässä tuli Emmy ja ne rupes juttelee, jos ne menis pellolle. Jes!
"Hei voidaanko me jookopliis tulla mukaan?" kysyin, ja lisäsin "Kun Anne ei anna meidän mennä kahestaan pellolle."
Emmy jostain syystä epäröi, mutta Salma vastasi oitis että tottakai. Molemmat lähtivät laittamaan hevosiaan valmiiksi.

"Jes, Nella pellolle!" iloitsin. "Lähetään laittamaan poneille suitset, tästä tulee hyvä vika lomapäivä!" lisäsin ja lähdimme ulos.
Tallipalon jälkeen Akka oli majoitettu autotallin viereiseen tilapäiskarsinaan Sintan kanssa. Nyt ne oli kuitenkin pihalla, josta lähdin ponia hakeamaan. Nella lähti pihatolle Gekon suitsien kanssa.

Akka ei tapansa mukaan antanut heti kiinni, mutta hetken päästä sain sen napattua ja lähdin taluttamaan ponia autotallille. Sisällä harjailin pyöreän ponin nopeasti ja tarkistin kaviot huolella. Olin ponin jo kertaalleen tänään kokonaan harjaillut, joten nyt suin vain vähän pölärillä ja iskin tammalle suitset päähän. Talutimme Akan ja Gekon etupihalle, jossa muut jo odottelivat. Ponnistimme poniemme kyytiin ja sitten lähdimme Emmyn päätöksestä hetkeksi maastoon kävelemään.

Alkukäyntien jälkeen pääsimme vihoin pellolle. Miten kivaa!! Kaksi ponia, ei satuloita ja luminen pelto. Parasta talvessa. Meillä oli Nellan kanssa ihan huiman hauska iltapäivä kun peuhasimme ponien kanssa lumessa. Mä en edes tippunut kertaakaan, vaikka Akka vähän pukittelikin. En siis tippunut pellolla, mutta kun päätimme lähteä takaisin, Akka loikkasi ojan yli niin isolla loikalla, että päädyin hankeen. Pudotus oli onneksi pehmeä ja mua ei muuta kun naurattanut. Pääsin kiipeämään takaisin Akan selkään ja lähdimme takaisin tallille. Koko matkan mua ja Nellaa nauratti mun tippuminen. Ihana, ihana lomapäivä!

Saaga & Cupcake
6. tammikuuta 2019 / neljästoista

[Saaga]

Pörröponi

Jouluun oli kaksi viikkoa ja Seppelettä peitti ihana lumipeite. Viimeyönä oli satanut taas lisää ja ilma oli vähän pakkasen puolella. Meillä oli tänään opettajilla joku koulutus ja koulupäivä loppui ruokailuun eli jo puoli kahdeltatoista! Olin kinunnut äitiltä, että se heittäisi mut koulun jälkeen tallille, jotta ehtisin sinne ennen kuin tulisi pimeää. Äiti suostui ja kun se tuli hakemaan meitä koulusta, niin oli muistanut ottaa myös mun tallikamat mukaan. 

Tulimme tallille ja heti kun auto pysähtyi, pinkaisin ulos ja huusin heipat äitille ja veljille. Äiti huusi perään jotain, että tulee hakemaan kolmen aikaan viimeistään. Kävi mulle. Etenin puoli juoksua tallille ja kävin vessassa nopeasti vaihtamassa vaatteet. Sitten pinkaisin viemään kouluvaatteet lokeroon ja hain sieltä samalla kypärän ja tallilapaset. Sitten takaisin alas, ulos ja ponitarhalle. Akka oli tarhan toisella puolella ja mutusteli vielä aamun heinien rippeitä. Pujahdin portin ali ja lähdin hakemaan ponia.

Akka tuli yllättävän suopeasti minun mukaan. Se toisinaan jopa katsoi korvat hörössä kun tulin ja ei yrittänyt enää (aina) purra mua. Meistä oli tullut reilun vuoden yhteiselon tuloksena ihan kaverit. Akka oli best. Onneksi Seppele ei ollut sitten kuitenkaan lopettanut ratsastuskoulutoimintaa vaan sitä olivat jatkaneet Salma ja Emmy. Ihan hassua, että ne nyt pyöritti paikkaa, mutta minulle sillä ei ollut väliä, kunhan sain jatkaa Akan hoitajana. Koska omaa ponia en missään nimessä olisi saanut, jos talli olisikin muuttunut vain yksityistalliksi. 
Minua hieman kuitenkin harmitti se että aika moni oli kuitenkin kesällä lopettanut Seppeleessä. Nellasta oli tullut mun ehdoton paras kaveri ja Nella ei enää käynyt Seppeleessä. Gekko oli jäänyt hoitajaa vaille ja minä ilman parasta kaveria.

Talutin Akan sisälle ja sen omaan boksiin. Akalla ei ollut loimea, koska ulkona ei ollut kova pakkanen ja Akka oli kasvattanut nallemaisen pitkän talviturkin. Pepun päällä oli hieman sulamatonta lunta, jotka pyyhkäisin pois. Jätin Akan karsinaan ja lähdin hakemaan sen harjoja. Minun pitäisi samalla löytää Emmy tai Salma, koska halusin mennä ratsastamaan ja tarvin siihen ensin luvan. Onneksi Salma näkyi viikkaavan Bonnien ulkoloimea telineeseen kun kurkkasin yksäripuolelle.

"Salma!" huikkasin ja kipitin puolijuoksua hänen luokse.
"Moi Saaga, miten sä näin aikasin oot tallilla? Etkai vaan pinnaa koulusta?" Salma kysyi epäillen.
"En tietenkään, opeilla oli joku koulutusjuttu tännään, niin päästiin aikasemmin."  Vastasin. "Tulin vain kysymään, että voinko mennä Akan kanssa treeniaukiolle ratsastamaan vähäksi aikaa?"
"Eiköhän se sovi, kunhan et ole kauaa, Akalla on tänään vielä tunteja.." Salma totesi.

Jes! mietin mielessäni ja pinkaisin satulahuoneen suuntaan, josta keräsin itselleni Akan harjat ja suitset. Olin ehtinyt jo aloittaa Akan harjaamisen, kun Salma ilmestyi ponikarsinan laidalle.
"Emmy tulee sun kanssa. Sen pitää liikuttaa Pinja ja Vappu, kun ne tuli tänään aamulla ja kaipaavat liikuntaa." hän totesi. "Ja joku on sitten siellä apuna, jos Akka päättää syödä sut.."
"Okei" vastasin, Salma varmaasti halusi vain jonkun vahtimaan mua..

Kun olin suitsinut Akan, suuntasimme ulos kohti treeniaukiota, jossa hyppäsin ponin selkään. Maa oli hyvän, pehmeän ja tuoreen lumen peitossa, joten olosuhteet olivat täydelliset. Hetken ehdimme kävellä aukiolla, kun Emmy saapui sinne mustanharmaan puoliverisen kanssa. Hän nousi kevyesti hevosen selkään ja tervehti meitä.
"Kuka toi on??" Totesin suu auki.
"Tämä on Pinja, tuli meille ratsastuskoulukäyttöön toiselta ratsastuskoululta." Emmy totesi ja taputti hevosta kaulalle.
"Magee.." sain sanotuksi.

Meillä oli Akan kanssa tosi hauskaa, se oli aika kivalla päällä ja ei pukitellut kuin ekassa laukannostossa, muuten Akka meni ihan mahtavasti ja mulla oli superhauskaa. 

Noin puolisen tuntia ratsastelimme ja palasin sitten tallille. Emmy tuli meidän perässä ja otti Salmalta valmiiksi varustetun vaalean, pienen suomenhevosen ja lähti sen kanssa kentälle. Salma otti Pinjan ja vie sen sisää. Minä menin perässä.

Sain hoidettua Akan ja vietyä sen ulos. Jäin katselemaan poneja tarhassa niin kauan, että äitin auto kurvasi pihaan ja oli aika lähteä. Kävin nopeasti hakemassa vaatteet kaapista ja palasin autolle. Aurinko alkoi laskea, kun lähdimme ajamaan kotiin. Päivät on niin lyhyitä tähän aikaan vuodesta..

Saaga & Cupcake

11. joulukuuta 2019 / viidestoista

[Saaga]

Me oltiin hyvä tiimi

”Sen nimi on Abrianna.” Salma sanoi ja katsoi minua lempeästi toimiston pöydän takaa.
”Mutta mä hoidan Akkaa..” Sanoin hieman hämilläni ja pienellä kiukulla.
”Akasta on tehty ostotarjous ja me aiomme Emmyn kanssa hyväksyä sen.” Salma selitti rauhallisesti
”Mutta se on mun hoitoponi, ei sitä vaan voi myydä..” totesin itsepäisesti vastaukseksi Salman väitteeseen.
”Abrianna on tosi kiva ja sillä on paljon kapasiteettia. Voisit päästä sen kanssa valmennusrinkiin ja kisaamaan isoissakin kisoissa. Eikös sinua aina kisaaminen kiinnostanut ja siellä edelliselläkin tallilla olit jossain valmennusjoukkueessa?” Salma selitti ja katsahti minuun.
”Joo, mutta…” En oikeastaan osannut sanoa mitään. En olisi halunnut lopettaa Akan hoitajana. Se oli paras poni ja meistä oli tullut hyvät kaverit. Olin melkein ainoa, jolle Akka ei karsinassa luiminut tai yrittänyt syödä sormia. Se tuli (yleensä) mun luokse tarhassa ja lähti kiltisti mukaan talliin. Meillä oli hauskaa yhdessä ja ratsastaessakin sillä oli ainakin osan aikaa korvat hörössä. Se tunsi mut ja meillä oli side meidän välillä. Ja nyt se kaikki otettaisiin pois multa ja mun pitäisi alottaa alusta jonkun toisen ponin kanssa. Ihan epäreilua. Mä halusin hoitaa Akkaa.

Toisaalta kisaaminen oli aina ollut kivaa ja täällä olin tosi vähän päässyt kisaamaan. Jonkun verran Gekolla toissa kesän valmennusryhmissä, mutta se oli ollut vain harkka ja seurakisoja ja pieniä luokkia. Jos Salma ei ylipuhunut Abriannaa ja valmennusrinkiä, sen kanssa voisi päästä oikeasti kisaamaan. Ajatus jännitti ja kiinnosti. Ainakin vähän.
”Mä mietin..” Mumisin Salmalle, nousin ja kävelin ulos.
”Musta tuntuu, että Akka viihtyisi paremmin yksityisen omistuksessa. Se ei suorastaan rakasta tuntiponin hommia.” Salma sanoi vielä kun laskin käden ovenkahvalle. ”Mieti myös sitä.”
Painoin kahvan alas ja astuin ulos toimistosta. Kello oli kaksi ja kohta alkaisi tunnit. Käytävällä oli kuitenkin melko hiljaista. Lähdin kävelemään käytävällä eteenpäin ja pysähdyin ulko-ovien kohdalla. Työnsin oven ulos ja kävelin ponitarhalle.

Akka tuli luokseni kun sitä muutaman kerran kutsuin. Palkitsin sen porkkanalla ja pujotin riimun sen karvaiseen päähän. Silitin ponin päätä ja tunsin itseni surulliseksi. Lähdin taluttamaan Akkaa talliin. Vein sen ihan tallin perälle omaan karsinaansa ja nappasin käytävän päädyn tarvikekaapista sen harjat. Vetäydyin Akan karsinaan ja rupesin hiljalleen hoitelemaan sitä. Akka menisi tänään kahdella talutustunnilla, joista eka alkaisi puoli kolme.

Akkaa harjatessa mieli harhaili takaisin keskusteluun, jonka Salman kanssa kävimme. Olin edelleen sitä mieltä, että oli epäreilua, että ne vain myi mun hoitoponin. En olisi millään halunnut lopettaa Akan hoitamista, oli kiintynyt siihen näiden melkein kahden vuoden aikana kun olin sitä hoitanut. Toisaalta Akan kanssa ratsastaminen rajoittui maastoiluun ja kisaamiset pieniin luokkiin. Ei me Akan kanssa oltu kisattu juuri missään, yleensä mulla oli Gekko kisaheppana. En ollut juuri kaivannut kisaamista vähään aikaan, mutta minun täytyi myöntää, että olin ruvennut viimeaikoina kaipaamaan.

Sain Akan harjailtua ja lähdin hakemaan sen varusteita, koska kello olisi kohta puoli kolme.
Satuloitu ja suitsitun Akan kanssa lähdin kohti maneesia. Muitakin talutustunnin heppoja valui maneesia kohti. Akka sai selkäänsä Topiaksen, joka oli kuusi vuotias ja tosi innokas. En juuri jaksanut jutella pojan kanssa, mutta vastasin sen kysymyksiin Akasta. Talutin ponia pitkin uraa ja mietin.
Juuri mitään vaihtoehtojahan minulle ei ollut annettu. Akka myytäisiin ja joku muu omistaisi sen ja viettäisi sen kanssa aikaa. Minulla oli tietysti vaihtoehtoja hoitoponiksi, aika moni etsi hoitajaa. Ja tätä Abriannaa oli Salma minulle tarjonnut. En tiennyt ponista juuri muuta, kun että se oli new forestinponi ja osaava. Kuulemma hyvä hyppäämään. New Forestit oli aika isoja poneja. Olin tykännyt Akasta ja Gekosta, kun ne oli niin pieniä. Ehkä mun pitäisi ruveta hoitamaan Gekkoa. Nella oli sen kanssa lopettanut kesän jälkeen.

Topiaksen jälkeen selkään nousi 8 vuotias Anna. Hän oli onneksi hiljainen ja ei juuri puhunut. Kiitti vain Akkaa puolituntisen päätteeksi. Lähdin taluttamaan Akkaa takaisin talliin. Se menisi vielä junnujen alkeistunnilla, mutta se oli vasta viideltä. Kysyin ohimennen Emmyltä, joka piti talutustuntia, että olisiko ok, jos menisin hetkeksi pyörimään kentälle tai treeniaukiolle Akan kanssa. Emmy antoi luvan ja talutin Akan ulos. Kello oli puoli neljä ja oli melkein pimeää, päätin mennä kentälle, koska siihen saisi valot.

Akka tuntui kivalta ratsastaa, se oli selkeästi iloinen, että selässä olin minä, eikä joku kirkuva kuusivuotias. Taivuttelin Akkaa vähän ja otin pari reipasta laukkapätkää. Kenttä oli aurattu ja pohja oli pehmeä ja hyvä. Akka laukkasi mielellään pienessä pakkasilmassa. Kävelin Akan kanssa vielä hetken, ennen kun vein sen talliin.

”Ehkä mä saan sulla vielä joskus ratsastaa..” totesin ponille kun riisuin siltä varusteet. Nostin satulan ulkopuolella satulatelineeseen ja suin Akan karvan nopeasti. Joku aloittelija harjaisi sen kuitenkin vielä ennen tuntia. Otin varusteet ja vein ne satulahuoneeseen. Sipaisin satulan takakaarta, kun olin nostanut sen telineeseen. Suru taas valtasi minut ja poskelleni vierähti kyynel. Pyyhin sen pois ja palasin muutaman leivän palan kanssa Akan karsinalle. Tiputin leivät Akan kuppiin ja katsoin kun se söi ne. Poni tuli luokseni hamuten lisää leipää. Rapsutin sitä päästä ja painoin naamani sen tuuheaan harjaan. Akka tuoksui hyvälle. Tulisin kaipaamaan Akan pörröistä turkkia, sen ihanaa harjaa ja kettumaista luonnetta. Akka oli ihana ovela ja keksi aina jotain hauskaa. Se oli ihan paras poni. Nyt siitä tulisi jonkun muun paras poni. Minun piti päästää irti. Se oli vaikeaa. Nyt oli kuitenkin jäljellä vielä tämä hetki ja Akan pörröinen harja kutittelemassa nenääni.

Autettuani alkeisratsastajan Akan varustamisessa ja katsoin kun hän talutti luimistelevaa Akkaa maneesin suuntaan muiden kanssa. Mietin mitä Salma oli sanonut siitä, että Akka ei oikein varsinaisesti nauti tuntiponin hommista ja että se sopisi paremmin yksityiseen omistukseen. Se oli totta. Akka oli aina minun kanssa paljon rennompi ja paremmalla tuulella myös selästä käsin, kun se oli tunneilla. Rattaat raksuttivat päässäni katsellessani tyhjää käytävää. Poikkesin toimistoon, jossa Salma edelleen istui tietokoneen ääressä.
”Okei! Mä suostun lopettamaan Akan hoitajana, jos teidän on se pakko myydä.” totesin ykskantaan. Ihan kuin se mun päätöksestä edes olisi kiinni. ”Mutta haluan sitten alkaa oikeasti kisaamaan. Sillä Abriannalla.”
”Hienoa! Teistä tulee varmasti hyvä pari.” Salma totesi ja hymyili mulle. Saatoin vastata hymyyn ihan pienesti.
Nyt päätöksen tehtyäni se tuntui ihan hyvälle ja jännittävälle. Hyvällä tavalla. Uusi vuosi ja uudet haasteet. Vai miten se meni.

Saaga & Cupcake
9. tammikuuta 2020 / kuudestoista ja viimeinen

[Anne]

Joulu ja Talvi

[Anne]

28.4.2022 - Minimalja

Krista ei pitänyt aina siitä, miten Saaga tuli ohjeistamaan, kuinka Akkaa hoidetaan.

"Kun mä harjasin sitä niin ja näin ja putsasin satulan sen verran ja tän verran" lettipää selitti Kirstan mielestä liian usein itselleen.

Okei, Saaga oli ollut Akan hoitaja pitkään ja nyt oli ison kilpaponin hoitaja, mutta voisi jättää hoitotapansa omaan tietoonsa. Sitäpaitsi, kyllä Krista osasi Akan hoitovihko lukea, vaikka se olikin aloitettu vuodelta 2018 ja Krista oli ollut silloin vasta viisi. Saaga oli kuitenkin hankinut viimesimmän Harry Potter-kirjan paksuisen tyhjän kierrevihon hoitoponilleen ja sama vihko oli edelleen käytössä. Vaikkakin sen pahvikannet olivat pehmenneet ja lyijykynämerkinnät hieman haalenneet. Krista oli hoitouransa alussa miettinyt, että ostaisi kirjakaupasta uuden, kunhan iskä vain veisi hänet isoon kaupunkiin. Liekkijärven pienen Paperikauppa Hiilloksen omistaja oli Kristan mielestä omituinen. Sillä tavalla omituinen, joista koulussa luennoivat poliisisedät kertoivat, kun kävivät opettamassa oppilaille namusetien vaaroista. Krista oli hyvä laskemaan yksi plus yksi, ja hyvä lukemaan. Ei tarvittu saagoja tai poliisetiä kertomaan hänelle kuka oli oikeassa tai mitä oli.

Kyllä, Saagan merkinnät olivat säntillisiä, melkein tunnilleen merkittyjä. Akan tuntihistoria myös. Kuka oli ratsastanut sillä talutusratsastuksessa joulukuussa -19 ja kuinka Saaga oli "treenannut" ponia parempaan suuntaan. Krista kiristeli hampaitaan, kyllä he Akan kanssa pääsisivät vieläkin korkeammalle ja neiti Pitkätossu saisi jäädä nuolemaan näppejään. Olihan Krista sentään ratsastanut 2-vuotiaasta asti.

Akka asui taas tallissa keskikäytän risteyksessä Kertun kanssa. Kertun omistajan, Inkerin, kanssa Krista yritti olla hyvää pataa. Olihan Inkerillä kaksi omaa ponia ja vielä työskentelikin tallissa. "Me poninomistajat" Krista sanoi usein tallissa hääräävälle Inkerille. Tietenkin viitaten iskän tallilla asuvaan Geishaan. Inkeri hymyili aina hänelle, ei juurikaan sanonut mitään. Puhui ehkä Akasta ja Kertusta, mutta ei kysellyt sen tarkemmin LiekkiVaelluksesta. Se vähän harmitti Kristaa, mutta hän ajatteli, että Inkerillä oli varmasti tarpeeksi hevoshommaa Seppeleessänkin. Tässä asiassa toisen asemaan asettuminen jopa hämmästytti tyttöä itseäänkin.

Krista jatkoi Akan tavaroiden setvimistä mietteissään. Tuntilaisia hyrräsi jo satulahuoneessa, mutta Akka oli vapaalla. Olivathan he tulleet juuri kisareissulta Ahvenanmaalta. Iskä oli kuljettanut hänet ja Akan Kuunvuoren Minimalja-luokkaan ja siellä he olivat tulleet toiseksi. Osallistujia oli kylläkin vain kolme, mutta esteosuuden Krista ja Akka olivat ylittäneet ainoina ilman virhepisteitä. Maastoesteily Akan kanssa oli ollut hauskaa, koulu aikamoista puurtamista, mutta esteet pullaponi oli hypellyt reippaasti. Tämä valoi uskoa, että he voisivat voittaa myös Seppele Cupin. Kunhan pysyttäisiin vain esteissä. Iskä oli ollut kannustava ja mukava reissussa, niin kuin aina. Oltiin nukuttu pienessä hotellissa ja syöty hotelliaulasta saatavaa käsintehtyä jäätelöä ja katseltu Paluu Tulevaisuuteen- uusintaa, joka Kristan mielestä jo kävi liian lapselliseksi. Kolmososa olisi ollut parempi, siinä oli kuitenkin hevosia.

Vihdoin Akan tavarat oli purettu, harjat putsattu ja järjestetty reissun jäljiltä. Leena tuli hakemaan Vapun satulaa, oli Leenan tunti. Tytöt juttelivat heppajuttuja. Välillä Kristaa harmitti, että Leena ei hoitanut ketään. Olisihan vapaita poneja ollut. Mutta ei Leena ehtinyt: sillä oli baletti, partio ja parkour ratsastuksen lisäki. Leenan vanhempien mielestä yhteen harrastukseen ei saanut jumittua. Krista tunsi jonkilaista ylepyttä, että hänellä oli asiat päinvastoin, eikä hän muusta tiennytkään kuin hevosista. Olisihan se ollut kiva vaikka kokeilla balettia tai muuta, mutta vaellustallilta ei oltu lähdety noin vaan harrasteiden pariin hänen ollessa pienempi. Äiti ja iskä olivat olleet illat hevosten kanssa töissä ja Maya oli hoitanut Kristaa hevosten ohessa. Ainakin hänestä tulisi ammattilainen. Niinkuin niistä saksalaisista esteratsastajista, joista hän oli lukenut Hippoksesta ja muista tylsistä hevoslehdistä, joita kotona oli ollut kasakaupalla. Krisa ei kehdannut tunnustaa, että vasta Seppeleessä aloitettuaan hän oli päässyt salaa vilkuilemaan Hevoshullua ja Polluxia oleskeluhuoneessa.

Akka oli tarhassa ja Krista päätti antaa ponin olla siellä. Hän pesi vielä ponien kauraämpärit ja yritti tähyillä Inkeriä näyttääkseen hänelle aikaansaannoksensa. Sitten hän katsoisi Leenan Pirre-tunnin ja lähtisi pyöräilemään kotiin, hoitamaan Geishaa.

[Anne]

Seppele Cup - kevät 2022

Esteet: 50cm 1/20
Koulu: Helppo C:2 6/20

---

08.07.2022 Sommersolverv 2022


He C 9/29
Kepparikisat: 8 vp 61.152 s / 11.sija / Jensen-mustangiori, joka pukittelee kovasti. Väri musta.

[Anne]

4.8.2022 Kesäloman viimeinen torstai

Maanantaina alkaisivat tunnit. Alkuviikon koulukurssi oli hujatanut Kristan mielestä ohi nopeasti. Äiti oli laittanut hänet ratsastamaan Hestialla, jonka selässä kukaan ei ollut käynyt muutamaan kuukauteen. Poni oli ollut kiukkuinen ja jäykkä, eikä ollut miellyttänyt Kristan hermoja missään kohtaa. “Isojen” kurssi alkaisi viikonloppuna ja äitiä ei näkyisi, isi tulisi kohta hakemaan hönet. Olisikin viikko kotitallilla ja isin rivarinpätkässä, joka sijaitsi melko lähellä Seppelettä ja Vaellusta. Äiti asui Liekkijärven keskustan tuntumassa ja varsinkaan äitiviikkoina Krista ei päässyt tallille ihan niin usein kuin isin kanssa. Onneksi Maya hoiti Geishaa hyvin ja se oli jo päässyt muutamille vaelluksillekin. Seppeleeseen oli puolestaan helpompi tulla: olihan bussipysäkki tallin vieressä ja lähti keskustasta miltei äitin kodin läheltä. Krista yritti välillä pinnistellä ja muistella niitä aikoja, kun hän oli asunut vanhempiensa kanssa tällä samalla tilalla, tuossa valkolaudotteisessa talossa, jonka maalipinta kaipasi jo kohennusta. Harmikseen hän ei muistanut, ainoastaan perheen yhteisen omakotitalon, jossa Ollilat vielä asuivat yhdessä, onnellisina.

Akka oli pulskistunut laitumella. Krista oli ohjasajanut tammaa ja ratsastanut sillä koulukurssin ohella. Shettis oli miltei yhtä jähmeä kuin Hestia. Kritsta tiesi, että muutaman viikon päästä olisi taas Seppele Cup ja hän halusi lähteä voittamaan. Ainakin esteet. Olihan se ollut hauska jättää viimeeksi Aleksanteri ja Ruttukin taakseen ja viipeltää voittoon. Krista myhäili ajatukselle itsevarmana ja hieroi samalla hoitoöljyä Akan kavioihin. Akka nyhti tyytyväisenä hoitopuomin alta lyhyttä ruohoa. Talli oli vielä melko hiljainen, kunnes tunnit alkaisivat. Se oli Kristan mielestä hassua, koska kotitallilla kesän vaelluskausi oli puolestaan kiireisintä aikaa. Tänäänkin tallilla oli näkynyt Eedi, Inkeri ja Hannes. Ehkä muut olivat käyneet aiemmin tai tulossa myöhemmin. Ehkä iltapäivän keskikohta oli vaan joku aikuisten siesta-aika, josta Kristalla ei vielä ollut käsitystäkään.

Hoitohetken jälkeen Krista päästi Akan takaisin tarhaan muiden ponien kanssa ja maleksi vielä hetken tallilla. Yläkerran lokerikostaan hän löysi yhdet ratsastushousunsa, jotka olivat jääneet sinne keväällä. Ne näyttivät kutistuneet, tai ehkä Krista oli kasvanut. Krista vilkaisi itseään nopeasti lokerohuoneen kuluneesta kokovartalopeilistä. Totta, hän näytti venähtäneen ja kasvotkin tuntuivat kaventuneen. Kesakot koristivat edelleenkin tytön isältä perittyä vaaleahkoa ihoa. Ei liikaa, mutta sopivasti.

Mutta mikä tuo oli? Krista tuijotti kuvaansa järkyttyneenä peilistä. Tuuheiden, ruskeiden hiusten keskellä päälakea näkyi valkoinen, kolikon kokoinen alue. Tyttö lähestyi peiliä ja tuijotti epäuskoisesti peilikuvaansa. Krista ei ollut tottunut pelkoon tai epävarmuuteen, mutta nyt ne tunteet jylläsivät hänen koko kropan läpi varpaista nenänpäähän asti. Hän vei sormensa päälaen kaljulle alueelle. Siinä ei ollut yhtään hiusta, ihoalue oli sileä. Kristan teki mieli huutaa apua tai näpytellä isi puhelimen päähän, mutta hän oli turta. Vain lämmin kyynel valahti Kristan poskea pitkin, kun hän edelleen kosketti päälakensa hiuksetonta kohtaa.

[Saaga]

Uittoreissu entisen hoitoponin kanssa
14.8.2023

Mopo pörisi allani, kun viiletin valtatien reunaa. Naksautin vilkun päälle ja käännyin Seppeleen parkkipaikalle. Elokuun päivä oli aurinkoinen ja paahteinen. Minulla oli takki päällä, koska äiti ei antanut lähteä ajamaan ilman suojaavaa takkia, mieluummin olisin tullut t-paidassa. Parkkeerasin moponi ja lähdin talliin. Hengitin ihanaa tallintuoksua ja lämmintä hevosentuoksua sieraimiini. Vein kypärän ylös ja otin mukaani pari hevosnamia. Olin sopinut Emmyn kanssa, että voisin hoitaa tänään Akkaa. Minulla oli pikkuponia ikävä ja kohta en enää näkisi sitä päivittäin. Jutta oli suostunut tulemaan kanssani uittamaan poneja ja saimme houkuteltua myös Ainon ja Tiiun mukaan.

Akka oli ponitarhan laitimmaisella reunalla, hetken huhuilin sitä ja tyyppi käänsi vain korviaan luimuun. Sen kiinnostus kuitenkin selkeästi heräsi ja pienen hetken jälkeen se lähti tallustelemaan luokseni. Palkitsin tamman parilla namilla ja pujotin riimun sen päähän. Lähdimme ulkopuomille harjailemaan. Aurinko porotti kuumasti selkään, kun harjailin matalan Akan pyöreää selkää. Se oli melko pölyinen ja jalat olivat kuivuneen mudan peitossa. Puunaillessani vielä Akan punaista karvaa, Jutta tuli jo suitsitun Abriannan kanssa tallista.
”Joko mennään? Tiiu ja Aino tulee kohta.” Jutta totesi.
”Joo, oon ihan just valmis.” vastasin ja silitin Abriannan turpaa, joka oli tunkenut syliini. Neiti sai myös yhden heppanamin.
Kun Tiiu ja Aino tulivat tallista, irroitin Akan riimun tolpasta ja lähdimme kohti rantaa. Olin hieman liian pitkä, että voisin mukavasti ratsastaa Akalla, joten päädyin taluttamaan sitä.
”Etkös sä hoida Saaga Pinjaa?” Aino kysyi Röstin selästä.
”Joo, mutta Akka oli ihan mun eka hoitoponi ja haluisin viettää sen kanssa vielä vähän aikaa.” vastasin.
”Onko Akka lähössä??” Ihmetteli Tiiu.
”Ei, mutta mä oon..” sanoin. ”Sain paikan Saariston hevosopistosta ja aloitan hevosenhoitajaopinnot siellä viikon päästä.” jatkoin.
”WAU! Onnea!” Jutta totesi ja kääntyi Abriannan selästä katsomaan minua.
”Kiitos! Lukio ei oikein ollut mun paikka, joten päätin hakea salaa vanhemmilta tonne. Ei ne eka meinannut päästää mua, mutta sitten löin pöytään kortin, että oon ihan kohta täysi-ikäinen, joten enköhän saa päättää omasta elämästäni.” Sanoin ja naurahdin.
”Hyvä vaan, jos tietää mitä haluaa!” Tiiu kannusti.
”Aika jännää lähteä kotoa ja asua sitten vähän niin kuin omillaan.” tunnustin ja rapsutin samalla Akan kaulaa.
”Hyvin se varmasti menee!” Jutta sanoi.

Saavuimme uimarantaan ja heitimme itsemme uimapukusillemme ja kahlasimme järveen. Muut ponit menivät melko mutkitta alkurantaan, mutta Rösti ei ollut ihan varma oliko vesi sille tarpeeksi puhdasta, tai sitten se vain sai jumikohtauksen. Akka kahlasi iloisesti pitkälle järveen ja oli pian lyhyillä jaloillaan jo kaulaansa myöten vedessä. Se selkeästi halusi lähteä uimaan, joten lähdin uimaan sen kanssa. Uimme pienen kierroksen ja palasimme sitten rantaan. Abrianna ja Peck olivat päässeet myös syvemmälle veteen ja Röstikin uskaltautui kastelemaan kavionsa.

Akka pärskytti vettä kaikkien päälle ja minua nauratti. Onneksi minulla olisi hevosien täyteisiä päiviä varmasti kyllästymiseen asti saaristossa, mutta Seppelettä tulisi silti ikävä. Viiteen vuoteen Seppeleessä oli mahtunut paljon hienoja hetkiä ja olin päässyt kokemaan ja tekemään kaikenlaista upeaa. Abriannan kanssa kisaaminen ehdottomasti kohokohtia, erityisesti upeat ensimmäiset ulkomaanreissut.

Talutin Akan rantahietikolle ja poni päätti piehtaroida siinä oitis. Väistin alta pois ja annoin ponin möyriä. Seurasin muiden uintia, Röstikin oli päässyt pidemmälle veteen, Jutta toi jo Abriannankin rannalle, myös se päätti, että piehtaroiminen on superhyvä idea.
”Hevosenhoitajaksiko siis lähdet opiskelemaan?” Jutta kysyi kuivatessaan itseään pyyhkeeseen.
”Joo hevosenhoitajaks ja sitten ajattelin suorittaa vielä ratsuttajan ammattitutkinnon. Ratsastuksenopetus ei mua niin kiinnosta.” vastasin ja noukin oman pyyhkeeni nurmikolta.
”Kuulostaa kyllä mielenkiintoselta. Varmaan tosi kivaa tulossa, toivotaan, että saat hyviä kavereita.” Jutta lisäsi.
”Joo, niinpä..” vastasin ja kuivasin kasvoni.

Annoimme ponien syödä vihreää hetken ja lähdimme sitten takaisin tallille. Paluumatkalla juttelimme tulevista opinnoista ja muista iloisista asioista. Akka oli saanut itsensä piehtaroinnilla melko kuivaksi, joten tallipihassa harjasin sen vai hiekasta puhtaaksi ja palautin tarhaan, jossa se totesi sopivaksi käydä piehtaroimassa uudestaan. Olihan mutakuorrutuksesta ehkä hyötyä ötököitä vastaan.

Palasin yläkertaan ja tyhjensin kassiin jonkun verran romua kaapistani, tulisin kyllä tällä viikolla vielä tallille, mutta romua oli niin paljon, että sitä pitäisi viedä parissa osassa. Päätin käydä ostamassa vielä limsan automaatista ja jäin pihalle nautiskelemaan sitä. Katselin kuinka jälleen kerran Minni-koira juoksi Senseä pakoon. Minnin perässä juoksi vielä Taapero ja jostain kuului Emmyn huuto, josta en saanut selvää. Kai se komensi lastansa. Limsa oli kylmää, päivä lämmin ja elämä hyvää, ensiviikolla alkaisi uusi seikkailu.