|
|
Post by Anne on Jan 2, 2018 13:27:35 GMT 2
Kannen © Emmy, kuvat © Anne |
|
|
|
Post by Saaga on Mar 3, 2018 21:23:46 GMT 2
Prologi Helmikuussa 2018 Elämä oli niin epäreilua. Miksi juuri minut oli pakotettu muuttamaan parhaasta kodista, parhaiden kavereiden ja parhaiden shoppailupaikkojen ympäriltä tänne hiljaiseen, pieneen, tunkkaiseen kyläpahaseen. Täällä ei ollut edes kauppakeskusta tai ylipäätään minkään näköisiä vaatekauppoja. Koulussa kaikki oli tylsiä ja opettajat ärsyttäviä, ne kehtasivat jopa ottaa minulta kännykän pois koko päivän ajaksi. Sitä ei saanut käyttää edes välitunneilla, siinähän kerkeää jo KUOLLA vieroitusoireisiin, kun ei pääse snäppäämään päivän tapahtumia. Olimme siis joutuneet siskojeni ja veljeni kanssa muuttamaan pääkaupunkiseudulta landelle, pieneen kylään, koska äitini uusi mies asui täällä ja he menivät tammikuun alussa naimisiin, yöks. Muut sisarukset, jotka olivat kaikki minua nuorempia, olivat innoissaan. Saisimmehan trampoliinin pihalle ja koiran sekä kissan. Minua moiset ei jaksanut ilahduttaa, kun kaikki kaverit ja tekemiset jäi kaupunkiin, eihän täällä olisi mitään tekemistä. Olin joutunut jopa luopumaan paikastani tallin junioriestevalmennusryhmässä ja jättämään hyvästit hoitoponilleni Hanille. Typerää. ”Hei Saaga, tuleppa tänne!” äiti huikkasi tietokoneensa äärestä. En aluksi reagoinut vaan jatkoin instagramin selaamista, jonne kaverit postailivat kuvia starbucksista ja uusista vaatteista. Täppäsin sydämen Marin kuvaan uudesta paidasta ja käänsin sitten katseen äidin suuntaan. ”No mitä….” huokaisin syvään. ”Tule katsomaan mitä löysin” äiti sanoi iloisesti. Nousin ylös ja kävelin äidin tietokoneelle, jonka näytöllä näkyi olevan jonkun tallin tylsännäköiset nettisivut. ”Ratsastuskoulu, eikä kaukana tästä, kesäisin voisit jopa pyöräillä sinne.” äiti sanoi. ”Eikö näytä mukavalta, voin varata sulle tunnin, niin voisit jatkaa ratsastusta..” äiti jatkoi ja selasi valikosta ratsastustuntien kohdalle. ”vai mitä?” ”Äiti haloo, toi on joku maalaisratsastuskoulu ja ei varmasti tarjoa sellasta tasoa kun mitä mun vanha, siellä pystyi oikeasti etenemään ja kehittymään, olisin päässyt juniorialuetiimiinkin varmaan vuoden päästä jos oltais jääty..” sanoin silmiäni pyöritellen. Mitä pienellä tallilla, jossa opetus olisi varmasti alatasoista, olisi tarjota minulle. ”Älä viitsi, et tiedä ennen kuin kokeilet, minä soitan sinne tänään ja varaan sinulle ratsastustunnin.” äiti sanoi päättäväisesti. En vastannut, ei kai siitä haittaakaan olisi, pääsisi ainakin hevosten pariin, vaikka paikka varmasti olisi rakennettukin vanhaan navettaan ja olisi täynnä puskaratsastajia. Äiti onnistui varaamaan minulle tunnin seuraavalle päivälle. Toivoin vain, ettei ryhmä olisi täynnä aloittelijoita. Äiti ajoi minut tallille ja pulputti koko matkan jotain turhaa, en kuunnellut vaan selasin koko matkan snäppiä. Matka tallille ei tosiaan ollut pitkä ja kohta käännyimme koivujen reunustamalle pihatielle. ”Haluatko, että tulen mukaan vai?” Äiti aloitti. ”Et todellakaan tule nolaamaan mua!” Sanoin ja avasin turvavyön. ”Okei, tulen hakemaan sinut, kun tunti loppuu” äiti sanoi ja yritti suukottaa minua poskelle, torjuin yrityksen ja hyppäsin autosta pois. ”Pidä hauskaa, sokeripala.” äiti huikkasi ennen kuin ehdin lyödä oven kiinni. Vilkaisin nopeasti ympärilleni, ettei vaan kukaan kuullut, että minua kutsuttiin sokeripalaksi, sitä nöyryytystä en kestäisi. Äitin auto kaartoi pihasta pois ja minä suunnistin tallirakennuksen suuntaan ja menin sisälle ensimmäisestä ovesta, jonka sain auki, se johti satulahuoneeseen ja kävelin sen poikki ovelle, josta päädyin käytävälle. Talli oli juuri kaikkea mitä olin pelännyt: vanhanaikainen , pimeä ja selkeästi rakennettu vanhaan navettaan. Kävelin pitkin käytävää ja etsin ilmoitustaulua, josta löytäisin tuntilistat. Lopulta löysin pienen aulan, jossa oli lokeroita ja limsa-automaatti sekä ilmoitustaulu, siinä oli tuntilistat. Minulle oli laitettu hevonen nimeltä Reino. Lähdin kävelemään pitkin käytävää ja etsimään kyseisen hevosen karsinaa. Tallissa oli muita samalle tunnille tulevia jutustelevia tyttöjä, jotka tervehtivän minua. Tervehdin takaisin, mutta en ottanut sen enempää kontaktia. Paikka pitäisi testata ennen kuin alkaisin tekemään kavereita. Lopulta löysin Reinon karsinan ja petyin. Ensimmäiseksi Reino oli hevonen, eikä poni ja muutenkin näytti tylsältä luuskalta. Olin tottunut ratsastamaan napakoilla poneilla ja tämä oli selkeästi niiden täysi vastakohta. Hyväsyin kohtaloni ja lähdin takaisin satulahuoneelle etsin sieltä Reinon tavarat. Varusteenhakureissuni aikana Reinon karsinalle oli ilmestynyt hassunnäköinen poika. Hän esitteli itsensä Reinon hoitajaksi Pyryksi. ”Mä olen Saaga ja Reino oli laitettu mulle tunnille.” Vastasin pojan tervehdykseen. ”Olet varmaan uusi täällä?” Pyry arvasi. ”Joo, mutta mä oon jo ratsastanut monta vuotta.” vastaisin pikaisesti. ”Okei, Reino on tosi mukava ja kiltti hoitaa, mutta jos tarvitset apua, voin auttaa.” Pyry sanoi ystävällisesti. ”Kiitos, mutta enköhän mä pärjää.” totesin ja nostin satulan telineeseen. Pyry hymyili ja siirtyi lakaisemaan käytävää. Reino oli oikeastaan ihan suloinen hoitaa, ainakaan se ei yrittänyt mitään pahoja, möllötti vain. Satulan sain nostettua selkään ja suitset pujotettua sen päähän. Laittaessani kypärän päähän muut ratsastajat alkoivat jo lähteä liikkeelle. ”Mä näytän missä maneesi on” Pyry sanoi ja avasi Reinon karsinan oven. ”Kiitos.” Sanoin ja talutin Reinon ulos karsinasta. Tunti ei ollut ihan huonoimmasta päästä, opettaja oli oikeastaan aika hyvä, vaikka en pitänyt Reinosta ratsastaessa ollenkaan. Äiti oli ilmestynyt maneesin laidalle tunnin lopulla ja käveli vierelläni takaisin tallille. ”No, oliko kivaa?” äiti kysyi ”Ihan ok, opettaja oli hyvä, vaikka en pitänyt tästä hevosesta, se oli laiska..” sanoin ja nyökkäsi Reinon suuntaan. ”No ensikerraksi pyydät jotain vauhdikkaampaa.” Äiti sanoi. ”Ensi kerraksi?” kysyin. ”Jos vain haluat..” Olin hetken hiljaa ja nyökkäsin lopulta. Äiti näytti liian tyytyväiseltä itseensä. Hymyilin kuitenkin vaivihkaa, oli mukava olla taas hevosten parissa. |
|
|
|
Post by Saaga on Mar 4, 2018 8:16:35 GMT 2
Akan hoitajaksi Maaliskuun alussa 2018 Tänään oli kolmas ratsastustuntini Seppeleessä. Osasin jo navigoida tallilla melko hyvin. Paikka oli kaikessa maalaisuudessaan oikeastaan aika miellyttävä, ihmiset olivat mukavampia ja kukaan ei yrittänyt olla toisten yläpuolella. Tänään olin saanut tunnille pullean shettistamman Siirin, se oli paksun talvikarvan ja tuuhean harjan kanssa aika suloinen tapaus. Siiri asusteli ilmeisesti vastavalmistuneessa ponitallissa, joka oli selkeästi modernimpi ja uudempi kuin päätalli, mukavampi ja valoisampi sisältä. Viihdyin ponitallissa hyvin. Siiri asusteli samassa tuplakarsinassa vaaleaharjaisen shetlanninponin kanssa. Tämä äkäinen yksilö oli ensitöikseen yrittänyt puraista minua käsivarresta, kun olin mennyt laittamaan Siiriä kuntoon. Olin siis ottanut Siirin käytävälle, jotta välttyisin tämän kiukkupussin hampailta. Jotain säväkkyyttä ponissa kuitenkin oli, mistä pidin. Se olisi varmasti säpäkkä ratsastaa. Siirille sain varusteet ongelmitta päälle, kunhan sain kiskottua vyön sen tynnyrimahan yli. Maneesissa oli jo muu porukka ja pitkin areenaa muutamia puomeja ja matalia kavaletteja. Mielialani kohosi oitis, esteitä! Niitä minä rakastin. Anne kiersi ryhmän seassa kiristelemässä vöitä ja auttamassa jalustimien kanssa. ”Laittakaa jalustimet vähän lyhyemmiksi, niin että pääsette helposti kevyeen istuntaan.” Hän ohjeisti. ”Mennään tänään puomeja ja pieniä esteitä.” Kiristin Siirin vyön ja nousin ponin selkään. Säädin jalustimia hieman pidemmiksi, sillä selkeästi selässä oli aikaisemmin ollut joku tappi. ”Siiri on kiva poni, mutta saattaa ruveta kiihdyttelemään kun mennään puomeja, se aina vähän innostuu.” Anne sanoi tullessaan meidän luokse ja tarkistamaan vyötä. ”Ei oo ongelma mulle, oon tottunut menemään kipakoilla ja reippailla poneilla. Olin aikaisemmin junnuestejoukkueessa.” Totesin hienoinen ylpeys äänessäni. Anne hymyili ja hymähti. ”No hyvä..”, ja siirtyi seuraavan ratsukon luokse. Tuuppasin pohkeilla Siirin liikkeelle ja suuntasimme kohti uraa. Tunti meni Siirin kanssa kivasti, poni oli mukavan reipas, mutta saimme muutaman nuhtelun Annelta, koska en kuunnellut ohjeita vaan ”kaahasin päättömästi tehtävältä toiselle.”, kuten Anne asian ilmaisi. Minulla oli vaan ollut hieman liian hauskaa ja olin unohtanut keskittyä. Siiri oli pulleromaisuudestaan huolimatta melko vauhdikas tapaus, jotain mikä oli minun makuuni. Kun puomit oli laitettu takaisin paikoilleen, koko ryhmä palasi tallille ja vein Siirin omaan karsinaan, jossa Akka tervehti meitä kääntämällä korvat luimuun. ”No hei vaan sullekin…” sanoin ja kiepautin Siirin ympäri. Nostin satulan karsinan reunalle ja suitset sen päälle. Sipaisin Siirin puhtaaksi pölärillä ja suljin karsinan oven perässäni. Juuri kun olin nostamassa satulaa käsivarsilleni, Akka tuuppasi sen turvallaan ja varusteet keikahtivat lattialle. ”Heii… senkin.. riiviö..” huudahdin ja kumarruin keräämään varusteet lattialta. ”ilkiö..” Akka vain mulkoili minua karsinan laidan yli. Iltaheinät taisi hänen korkeutensa mielestä olla myöhässä. Poimin vielä harjapakin toiseen käteen ja käännyin satulahuoneeseen. Nostin Siirin satulan omalle paikalleen ja huuhtaisin kuolaimet. Palautin vielä harjat omaan lokeroonsa. Siinä vieressä oli harjapakki, jossa luki Akka. ”hmph.. Akka tosiaan.” mutisin itsekseni ja palasin tallin puolelle. Äitiä ei näkynyt vielä pihalla, joten poikkesin kylmästä iltapakkasesta päätallin puolelle. Nojailin pääoven vieressä seinään ja selasin kännykällä instagramia. Ovi kävi ja puhalsi sisälle kylmää ilmaa. Sisään astui ratsastuksenopettajani Anne taluttaen mustaa hevosta sisälle. ”Vielä täällä?” Hän kysäisi. ”Äiti ei ole vielä tullut hakemaan..” totesin olkiani kohauttaen. ”hmm..” Anne hymähti. ”Kuule, en tiedä kiinnostaako sinua yhtään, mutta Akka, eli Cupcake on vailla hoitajaa. Se on aika säpäkkä poni ja vaatisi määrätietoisen ratsastajan ja hoitajan.” hän jatkoi. ”Tiedän ettei se ole hmm… aluetason kilpaponi, mutta tarjoaisi varmasti haastetta ja noh.. hauskoja hetkiä, jos ei muuta” Hän lopetti ja vilkaisi minuun. Musta hevonen Annen rinnalla oli alkanut hermostua seisoskeluun ja Anne lähti taluttamaan sitä karsinaan. Lähdin liikkeelle ja kipitin Annen rinnalle. ”Hoitajaksi, tänne?” kysyin hieman epäillen. ”Niin, me ei ehkä tarjota samanlaisia mahdollisuuksia, mihin olet tottunut, mutta tallihenki täällä on loistava ja saisit varmasti kavereita.” Anne totesi ja kiepautti mustan hevosen omaan karsinaansa. ”Kai se tekisi tästä landella elämisestä vähän siedettävämpää..” mietin ääneen. ”Okei, sopii, voin alkaa hoitaa Akkaa!” ”Hienoa, voit aloittaa vaikka huomenna. Katson sinulle oman kaapin ja käydään läpi vähän käytäntöjä.” Anne sanoi ja nosti loimen mustan hevosen selästä ja sulki karsinan. ”Äitisi varmaan odottaa pihalla.” hän lisäsi ja hymyili lempeästi. ”oho..” muistin ja riensin pihalle, jossa tosiaan hieman närkästynyt mutsi odotteli autossa. ”Mikä sinulla kesti?” äiti tivasi. ”Jäin juttelemaan opettajan kanssa.” vastasin. ”Hän ehdotti, että alkaisin hoitamaan yhtä ponia.” ”Vau, mukavaa!” äiti riemastui. ”Noh, suostuitko?” Katsoin äitiin ja hymyilin. ”Suostuin.” Olisin nyt Akan hoitaja. |
|
|
|
Post by Saaga on Mar 5, 2018 9:34:15 GMT 2
Luimiva poni "Äitiii! Meijän pitää mennä jo!!” Huusin kärsimättömästi eteisestä. Minulla oli jo kaikki vaatteet päällä ja äiti luuhasi jossain. ”En haluu myöhästyä.” ”Tullaan, tullaan” äiti höpötti ja kiirehti alakertaan. Pyörittelin silmiäni, kun äiti puki kengät jalkaan ja veti takin päälle. ”Mennään, mennään” hän huokaisi ja lähdimme autolle. Tallilla äiti jätti minut kyydistä ja kiirehdin heti talliin. Ulkona oli aika paljon pakkasta, mutta aurinkoista. Tänään olisi ensimmäinen päiväni shetlanninponitamma Cupcaken hoitajana. Ei se ollut ihan samanlainen, kuin kilpaponihoidokkini Hani oli ollut, mutta sen kanssa ei varmaan tulisi tylsää. Anne kiinnitti jotain ilmoitustaululle, kun saavuin talliin. Hän tervehti minua iloisesti ja tarjoutui aluksi esittelemään paikkoja. ”Tietysti jonkun verran talli on sinulle jo tuttu, kun olet käynyt täällä jo tunneilla.” Anne höpötti kiivetessään rappusia ylös. ”Tässä on lokerikot hoitajille ja tästä päästään hoitajien omaan olohuoneeseen, jossa voi viettää aikaa ja pelata vaikka korttia.” Anne selitti ja avasi aulasta johtava oven. Olohuoneessa oli muutama hoitaja, jotka Anne esitteli Stellaksi, Claraksi ja Netteksi. Tervehdin jokaista sitä mukaa kun heidät esiteltiin. ”Tässä on Saaga ja hän aloitti juuri Akan hoitajana.” Anne sanoi. ”Kiva tutustua!” punapäinen Nette totesi. Hymyilin hänelle. Oleskeluhuoneesta jatkoimme matkaa alakertaan ja Anne esitteli tallin puolen, satulahuoneen ja toimiston. Ulos menimme kentän puolelta ja tutuiksi tulivat kentän lisäksi treeniaukio, leirimökit, tarhat ja aitta. Kierros lopetettiin uuteen ponitalliin. ”Kuten varmaan tiedät, Akka jakaa karsinan Siirin kanssa, joka sulla taisi olla viime kerralla tunnilla, mitä tykkäsit?” Anne kysyi. ”Tykkäsin kovasti, Siiri oli vauhdikas ja kiva!” totesin ja katselin tyhjää karsinaa. Oli päivä ja ponit olivat ulkona. ”Mukavaa! Akka on vähän samalainen, mutta hieman temperamenttisempi ja haastavampi ratsastaa. Se on vähän omapäinen.” Anne sanoi ja naurahti. ”Sovitte varmasti hyvin yhteen.” ”Niin varmaa..” totesin hieman huvittuneena. ”Okei, eiköhän tallikierros ollut tässä, mennään takaisin toimistolle, niin saat avaimesi ja käydään läpi vähän hoitajan tehtäviä.” Anne sanoi ja suuntasi askeleensa ovelle. Seurasin perässä. Saatuani kaapin avaimen ja hieman ohjeita hoitajana toimimiseen, lähdin Annen kehottamana kohti tarhoja hakemaan Akkaa sisälle, jotta voisin hieman tutustua siihen. Jostain syystä minua jännitti, vaikka olin hakenut miljoonia kertoja poneja tarhasta ja minulla oli ollutkin oma hoitohevonen. Jännitti silti, koska edessä oli jotain uutta. Akka oli talon takana olevassa ponitarhassa. Muutamia heinän rippeitä oli vielä jäljellä, mitä ponit mutustelivat. Kaikilla oli paksut toppaloimet päällä hengitys huurusi pakkasilmaan. Kävelin portille ja pysähdyin siihen hetkeksi. Ponitarha oli iso, niin kuin kaikki muutkin tarhat. Hevosilla oli tilaa oikeasti liikkua. Kaupungissa keskellä lähiötä olevalla tallilla, jossa olin käynyt, jokainen tarha oli sorapohjainen ja postimerkin kokoinen ja hevosia tarhassa oli maksimissaan kaksi tai kolme. Avasin portin ja suljin sen perässäni. Lähdin kävelemään Akan luo. Kaikki ponit katselivat uteliaasti tulijaa, paitsi Akka. Se käänsi korvat heti luimuun, kun sai minut näköpiiriinsä. Pysähdyin turvan mitan päähän ponista ja se jatkoi minulle luimimista ja väläytteli hampaitaan. Seisoin ponin edessä hetken ja mietin, että mihin olin oikein ryhtynyt. Tämän päivän jälkeen minusta ei olisi varmaan jäljellä kuin paloja. Sysäsin kuitenkin pienen pelon tunteen ja lähestyin ponia varmasti. Se loksautti hampaitaan hihani suuntaan ja välittömästi näppäsin sitä turvalle riimunnarulla, minulle ei ryttyiltäisi. Sain pujotettua riimun ponin päähän ja lähdin taluttamaan ponia portille. Ainoa ongelma: Akka ei liikkunut mihinkään. Hetken maanittelin sitä kiltisti maiskuttelemalla, mutta lopulta jouduin huitaisemaan ponia pyllylle riimunnarulla. Lopulta sain Akan liikkeelle ja talutin sen portista ulos ja kohti ponitallia.  Karsinassa meidän erimielisyydet jatkui, kun Akka yritti haukata jälleen hihaani riisuessani siltä loimea. ”Kiukkuinen..” tuumasin puoliääneen ja taittelin loimen karsinan reunalle. Kalastin harjakopasta harjan ja aloin sukimaan Akkaa. Se ei käsittelystä kauheasti välittänyt. Akka varmasti sai kohdalleen paljon aloittelijoita, joten en ihmetellyt, että ponilla oli ennakkoluuloja ihmisiä kohtaan. Ei se mitään, meillä olisi aikaa tutustua. Harjasin Akan läpi perusteellisesti ja tarkkailin sitä samalla. Ponilla oli kokoajan vähän nyrpeä ilme naamalla ja korvat luimussa. Silittelin sen paksua talvikarvaa ja rapsuttelin vähän jo irtoavaa karvaa pois. Vähän taisi ponia kutittaa, koska selkeästi rapsuttelu oli edes vähän mieluisaa. Hymyilin, tästä se lähtisi. Ehkä meistä jonain päivänä tulisi parhaat kaverit, vaikka ensitapaamisemme olikin ollut aika hankala. Kun olin harjannut ponin ja antanut sille yhden leivän kuppiin, loimitin sen ja lähdin viemään takaisin tarhaan. Jäin aidalle katselemaan, kun Akka vaelsi tarhan keskelle ja kävi kuopimaan heinien rippeistä lumisesta maasta. Hymyilin. Oli mukavaa olla tallilla ja muutosta aiheutuvaa ahdistusta, kavereiden ikävää ja elämän yleistä karseutta helpotti selkeästi se, että minulla oli taas oma hoitoponi, Cupcake. Saaga & Cupcake
5. maalistuuta 2018 / ensimmäinen
|
|
|
|
Post by Saaga on Mar 13, 2018 0:56:43 GMT 2
Loskakelit “Laita Saaga kumpparit ja sadetakki, siellä tulee räntää.” Äiti sanoi ja asetti vaaleanpunaisen sadetakkini tuolille viereeni. ”Onko pakko?” kysyin ja jatkoin välipalan syömistä. ”Omaksi mukavuudeksi ne vain on, mutta on.” äiti totesi ja siivosi lautaseni pois. ”Meidän pitää lähteä, jos meinaan ehtiä heittää sinut tallille, ennen kuin menen töihin.” ”Voiko minäkin tulla?” kysyi viisivuotias pikkusiskoni. ”Et voi Taiga, sä oot liian pieni, sitä paitsi Akka varmaan pistelis sut poskeen välipalaksi.” vastasin ja pörrötin Taigan tukkaa. ”Joku toinen kerta kultapieni” äiti vielä lisäsi. ”Nyt Saaga vaatteet päälle ja mennään, tai en ehdi viedä sinua!” ”Joo joo..” Äiti pudotti minut tallille ja kiirehdin märän pihamaan yli tallille salaisesti kiitollinen saappaista ja sadetakista, jotka äiti oli pakottanut laittamaan päälle. Ihan vielä ei ollut tuntien alkamisen aika, joten tallissa oli hiljaisempaa. Muutama vanhempi hoitaja pyöri hoidokkiensa ympärillä. Halusin käydä kaapillani viemässä sinne vähän tavaroita, ennen kuin menisin ponitalliin, joten lähdin kiipeämään portaita ylös. Kaappiin minulla oli vaihtovaatteita (kyllä, äidin idea) ja heppanameja Akalle. Pudotin vaihtovaatekassin kaapin pohjalle ja kurotin laittamaan namit hyllylle. Naulakkoon ripustin kypärän ja kaapin pohjalle vielä ratsastuskengät ja chapsit. Kaapin oven sisäpuolelle kiinnitin ensimmäisen, kännykällä viimeksi nappaamani kuvan Akasta, jonka olin kotona tulostanut. Se ei ollut kauhean hyvä kuva, ainakaan Akka ei ollut siinä kovinkaan edukseen, luimisteli vaan. Kikatin kuvalle ja otin namipussista pari omenan makuista heppanamia ja suljin kaapin. Tunsin jännää hyvää mieltä nähdessäni kaapin ovessa nimilapun ’Saaga’. Minä kuuluin jonnekin. Ulkona oli tosissaan ihan märkää ja loskaista, taivaalta satoi isoja ja märkiä lumihiutaleita ja talojen räystäiltä kilpaa tippuvat pisarat lotisivat, kun aurinko sulatti lunta. Lotistelin saappaillani kohti ponitarhaa. Tiirasin jo kaukaa katseeltani missä äkäinen punainen ponini olisi. Se oli tarhan kauimmaisessa nurkassa ja tuntui hätistelevän muita poneja pois heinäkasalta. Ainoa joka sai syödä samalta kasalta oli Siiri. Ponit tulivat ilmeisen hyvin toimeen keskenään, ehkä Siiri oli tarpeeksi fiksu eikä haastanut Akkaa. Olin tavannut Siirin hoitajan Claran pari päivää sitten. Clara oli minua neljä vuotta vanhempi, nätti blondi ja vaikutti tosi coolilta. Hän oli kertonut, ettei ollut ihan kauhean riemuissaan Siirin uudesta karsinanaapurista. ”Siiri on kuitenkin ollut niin kauan toisen ponin kanssa karsinassa, ensin Pampun ja sitten Walman kanssa, ettei se varmaan enää pärjäisi yksin.” Clara oli päätellyt, kun olimme istuskelleet maneesin katsomossa seuraamassa tuntia. ”Toivoisin vain, että pakarani säästyisivät sen hampailta” Clara vielä lisäsi ja naurahti. ”No joo, se on vähän kiukkuinen kaveri.. varsinainen Akka tosiaan.” Sanoin huvittuneena. ”Koitan opettaa sille jotain tapoja, niin ei ihan hirveästi pelottelisi pikkusia.. ja jättäisi sun pyllyn rauhaan” Claraa nauratti. Hän oli tosi mukava ja meistä tulisi toivottavasti ystävät, vaikka se olikin minua muutaman vuoden vanhempi. Akka napsutti minulle hampaitaan ja liimasi korvansa kiinni niskaan kun lähestyin sitä. Se ei lähtenyt karkuun, mutta ei tehnyt kiinniottamisesta kauhean helppoa asenteellakaan. Luimiva poni jatkoi itsepäisesti heiniensä syömistä, eikä eleelläkään osoittanut, että olisi halunnut lähteä mukaani. Meninkin siis vain päättäväisesti sen luo ja nappasin riimunarun kiinni riimuun. Tätä tehdessäni Akka yritti napata hihastani kiinni ja siinä hieman onnistuikin. Läppäsin ponia taas kuonolle ja sanoin napakasti ei. Tyyppi vain nyrpisti nokkaansa minulle, mutta lähti kuitenkin mukisematta mukaan. Olin päättänyt, etten anna Akalle, jolla oli jo muutenkin tapa näykkiä, nameja kädestä, koska olin oppinut vanhassa ratsastuskoulussa, että sillä tavalla ponit oppii kerjäämään ja rupeaa näykkimään. Siispä kun pääsimme karsinaan ja Akka käyttäytyi, annoin sille herkun omaan kuppiin. Sitä se rouskutteli sen verran tyytyväisenä, että sain otettua sadeloimen siltä pois ja vietyä kuivumaan. Hain samalla Akan harjat ja palasin karsinaan. Parin kerran jälkeen olin miettinyt, että Akka ei ehkä tykännyt olla sidottuna. Olin laittanut sen hoitaessa aika lyhyelle narulle, ettei se näykkisi, mutta nyt päätin kokeilla, mitä tapahtuisi jos en sitoisi sitä. Hetken aikaa Akka pyöri ja yritti peputtaa, mutta kun pysyin itse rauhallisena ja jatkoin vaan harjaamista, se kyllästyi ja jäi möllöttämään korvat kuitenkin tiiviisti käännettynä niskaan. Juttelin Akalle, jotta se tottuisi ääneeni ja kenties vähän rentoutuisi. Tuntui kuitenkin, että tyyppi vain käänsi korvat tiukemmin luimuun. Minua kikatutti. ”sä oot vähän hassu, tiesitkö sen?” sanoin Akalle ja jatkoin harjaamista. Kavioita putsatessani Akka päätti puraista minua pyllystä. Kielsin taas tiukasti ja pidin koiven ylhäällä, ettei se oppisi että puremalla pääsee pälkähästä. Vielä kun harjasin se päätä, Akka yritti taas näpätä minua hihasta. Kun olin saanut ponin harjattua, päätin lähteä sen kanssa pienelle taluttelulenkille pihan ympäri. En uskaltanut yksin mennä ponin kanssa edes taluttaen maastoon, ainakaan vielä, joten tyydyin pyörimään pihalla. Taluttelin ponia pitkin pihaa jossa pahin räntäsade oli jo loppunut ja tuoksuttelin kevättä. Kesä oli ehdottomasti lempparivuodenaikojani ja oli ihanaa, että tiesin sen olevan tuloillaan. Räntäsateen taas yltyessä vein ponin takaisin sisään, harjasin sen kuivaksi. Tuntien alku alkoi lähestyä ja kipaisin päätalliin tsekkaamaan millä tunneilla Akka menisi. Se menikin ekalla alkeistunnilla. Käännyin ilmoitustaululta käytävälle ja vastaan tuli Anne. ”Hei Saaga, hyvä että olet siinä, voisitkohan laittaa Akan valmiiksi alkeistunnille ja tulla taluttamaan?” Anne tiedusteli. ”Ooo! Joo tottakai!” Innostuin tällaisesta vastuutehtävästä. ”Hyvä, tasaksi maneesiin, Akan ratsastaja tulee vähän myöhässä.” Anne sanoi ja hymyili. ”Jep!” vastasin ja ajoin lähteä takaisin ponitallille. ”Ja Saaga?” ”No?” ”Kypärä sitten päähän, se on hyvä olla taluttajallakin.” Anne sanoi. ”ookei..” vastasin ja käännyin kannoillani kaappien suuntaan. Kun olin hakenut kypäräni, lähdin takaisin ponitallille laittamaan Akkaa kuntoon. Keräsin satulahuoneesta Akan varusteet ja mietin, että ponille pitäisi varmaan ostaa joku söpö pinkki tai lila satulahuopa. Nyt sillä oli vain tylsä tummanharmaa. Nostin varusteet karsinalle ja avasin oven. Olin harjannut ponin melko perusteellisesti jo aikaisemmin, joten sitä ei tarvinnut enää harjata. Tarkistin vain nopeasti kaviot ja nostin sitten satulan selkään. Kuin arvata saattaa, Akka ei ollut kovinkaan helppo varustaa, se yritti satulaa laittaessa peputtaa ja väistellä niin paljon, että jouduin sitomaan sen kiinni, jotta sain satulan selkään ja vyön kiinni. Suitsien kanssa meni yllättävän hyvin ja niiden laiton jälkeen minulla oli jopa kaikki sormet tallella. Kun olin valmis, kello oli viittävaille tasan, joten lähdimme maneesille. Akan ratsastaja oli minua varmaan puolet lyhyempi, seitsemänvuotias likka joka piti Akkaa vain söpönä. Tytön äiti vilkutteli katsomosta ja tyttö vilkutteli innokkaasti takaisin. Tyttö kyseli minulta kauheasti kaikkea Akasta ja poneista ja vastailin niihin loppua kohden hieman kyllästyneesti. Olin kyllästynyt jatkuvaan kyselyyn jo kotona, koska Taiga jaksoi harrastaa sitä aina kun halusi ärsyttää minua. Tunnin aikana me lähinnä käveltiin ja otettiin yksi hillitty ravipätkä Annen kannustuksesta. Akka käyttäytyi ihan hyvin, vähän se yritti minuun kostaa ravissa selässä hytkyvän tytön, mutta muuten meni aika kivasti. Tunnin jälkeen Enni halusi taputtaa Akkaa kiitokseksi. Alkeistuntilaisten lähdettyä maneesiin alkoi valua estetuntilaisia. Nostin Akan jalustimet ja lähdin kohti tallia. Saaga & Akka
12. maaliskuuta 2018 / toinen |
|
|
|
Post by Saaga on Mar 26, 2018 1:25:59 GMT 2
Sul on ruma takki En ollut päässyt tallille hoitamaan Akkaa melkein viikkoon. Petteri oli työmatkalla ja kahdella kolmesta nuoremmasta sisaruksestani oli vesirokko. Äidillä oli siis kädet täynnä. Tallille oli kuitenkin lyhyt matka ja äidin yrittäessä kylvettää syötävänä huutavaa Taigaa, livahdin ulos ja otin pyöräni varastosta. Suurin osa teistä oli jo sulaa, joten uskoin voivani pyöräillä tallille. Siis oikeastihan olin vielä kaiken lisäksi kotiarestissa. Typerä wilma.. heität yhden kuminpalasen ärsyttävää Jannea päin ja heti tulee merkintä ”häiritsi ja riehui tunnilla.” Lievästi liioiteltua ja äiti oli ylireagoinut antamalla neljän päivän arestin. Se päättyisi ylihuomenna, mutta olin silti päättänyt mennä tänään tallille. Pyörä liukasteli hieman loskaisella kävelytiellä, kun poljin kohti tallia. Sinne oli kolme kilometriä suunnilleen ja matka tuntui pitkältä, kylmässä kevätviimassa. Viimeinen pikkupätkä piti ajella maantienlaitaa, onneksi ei tullut autoja vastaan ja pääsin turvallisesti tallin pihaan. Talutin pyörän pyörätelineeseen ja laitoin sen lukkoon. Otin kypärän päästä ja astelin sisään talliin. Oli sunnuntai, joten tallissa oli melko hiljaista. Minulla ei ollut sen kummempia suunnitelmia Akan kanssa, kunhan kaipasin vain sen kanssa puuhastelua. Poneja tuli niin helposti ikävä, kun ei vähään aikaan pääse tallille. Vein pyöräilykypäräni lokeroon ja otin sieltä pari heppanamia Akalle. Jos se olisi tänään vaikka kiltisti. Piha oli lätäköiden peittämä. Kukikkaat saappaani lotisivat jokaiseen jäiseen lätäkköön. Piha oli osittain jopa sulanutkin, mutta lunta oli silti reilusti. Toivottavasti se sulaisi nopeasti. Kohta oli kuitenkin jo huhtikuu. Huhtikuussa pitäisi olla jo kunnon kevät. Ponien tarha oli melko märkä ja lätäköitä oli paljon, saappaat jumittuivat inhottavasti liejuiseen pohjaan. Ponit käyskentelivät kevätauringossa, kaikilla oli vielä loimet päällä, olihan tuuli melko kylmä. Akka oli tapansa mukaan tarhan perimmäisessä nurkassa kiukuttelemassa Tirkkua pois heinäkasalta. Siiri mutusteli siinä vieressä tyytyväisesti samalta kasalta, mutta väistyi kiltisti, kun Akka halusi vaihtaa paikkaa. Heinä oli ilmeisesti makoisampaa juuri siitä kohtaa mistä Siiri söi. Kävelin ponien luokse ja Akka tervehti minua tavalliseen tapaansa napsauttamalla hampaitaan ja kääntämällä peppunsa minua kohti. Rapistelin hieman taskujani, se ei Akkaa kiinnostanut, mutta Siiri kiinnostui oitis ja tuli luokseni. Silitin Siirin pehmoista, pörröistä päätä ja palkitsin sen herkulla. Nyt rupesi taskujeni sisältö kiinnostamaan Akkaakin ja se tuli luokseni. Pujotin riimun nopeasti sen päähän ja palkitsin Akan sitten herkulla. Sitten lähdin taluttamaan Akkaa kohti tallia. Poni jopa lähti mukaani. Pääsimme portista pois ja Akkaa ilmeisesti kiinnosti olisiko taskuissani lisää herkkuja, sillä se nappasi hampaillaan kiinni sadetakkini helmasta. Käännyin katsomaan hölmönä ponia, joka vain mulkoili ja luimi minulle ”Sul on ruma takki..” se tuntui sanovan. Hymähdin ja jatkoimme matkaa kohti ponitallia. Tallissa riisuin ponilta loimen. Yllättäen kertaakaan koko homman aikana se ei yrittänyt näykkäistä minua. Luimi vain hieman. Tämän palkitsin kuppiin tiputtamallani namilla. Vein loimen kuivumaan ja hain samalla ponin harjat. Akasta lähti ihan kauheasti karvaa. Pyörittelin sen punaisen ruskeaa karvaa sualla ja karvatuppoja tipahteli turpeelle sitä mukaa kun harjasin. Shettiksen talvikarva oli todella pitkää ja sitä oli paljon. Akka muistutti enemmän jotain mammuttia kuin ponia. Odotin jo kesää ja lyhytkarvaisen siistiä ponia. Nyt kuitenkin rapsuttelin irtokarvaa pois niin että käsilihakset olivat kipeät. Akka tuntui tykkäävän, se oli minulla karsinassa vapaana ja korvat olivat jopa kääntyneet hieman sivuille sen sijaan että olisivat liimattuna pitkin niskaa. Varovaisesti se myös hamusi huulella kun rapsuttelin kutisevaa karvaa pois. ”Ihan kivaa eikö vain..” juttelin Akalle ja jatkoin harjaamista. Kavioiden putsaamisessa tuli taas Akan kiukkuinen puoli esille ja kaviot tuntui olevan kuin liimatut lattiaan. Lopulta sain putsattua viimeisenkin ja taputin Akkaa. ”kiltisti olit.. ei se niin kamalaa ollut.. ihan kivaa saada sitä irtokarvaa pois, vai mitä?” Juttelin ponille ja pörrötin sen harjaa. Pudotin satulahuoneesta poimimani leivänkannikan Akan kuppiin. ”Hyvä tyttö..” Kerättyäni kaiken irtokarvan karsinasta ja vietyäni harjat takaisin satulahuoneeseen, kaivoin kännykän taskustani. Äiti oli soittanut viisi kertaa. Irvistin selatessani puhelulokia. Samalla tallin ovi kävi ja Anne tuli sisälle. ”Arvasinkin että olet täällä..” Anne totesi ja käveli Akan karsinalle. ”Sinun äitisi soitti ja kuulosti melko huolestuneelta. Arveli, että olisit livahtanut tänne salaa..” ”hmm.. äitillä ei ole ollut aikaa viedä niin päätin tulla itse.” Vastasin puolittaisella totuudella. ”Jep, ja olet kuulemma kotiarestissa..” Anne totesi hienoinen huvittunut sävy äänessä, ehkä. Tuijottelin kenkiäni. ”no sekin..” totesin ja jatkoin kenkiin tuijottelua ”Ilmoitan äidillesi, että olet kohta tulossa. Laita Akalle loimi ja vie se tarhaan. Sitten lähdet heti polkemaan kotiin, eikö niin?” Anne lisäsi vielä tiukasti. ”Joo.” Vastasin ja lähdin hakemaan Akan loimea. Akka oli päässyt turvallisesti tarhaan ja olin hakenut kypäräni kaapistani. Avasin pyörän lukon ja polkaisin pyörän liikkeelle kohti kotia. Mietin kuinkahan pitkän arestin tästä saisin. Pääsisin tallille varmaan seuraavan kerran kesällä. Saaga & Akka
25. maaliskuuta 2018 / kolmas |
|
|
|
Post by Saaga on Apr 7, 2018 3:43:31 GMT 2
Kevätenergiaa
Kenttä oli jo osittain sulanut ja pehmeä. Elli oli päättänyt pitää junnulaisten Helppo C -tunnin ulkona, koska ilmakin oli aurinkoinen ja tyyni. Akka oli karsinassa yrittänyt kiskoa violetin tuukitakkini vetuketjuja irti ja luimistellut oikein olan takaa. Kun me päästiin pihalle, tamma muuttui ihan silmissä. Se käänsi korvat höröön ja tuoksutteli sieraimet suurina kevätilmaa. Ehkä Akka tykkäsi kesästä ja tällaiset säät sai sen piristymään. Minua ne ainakin piristi. Tunnilla Akka oli jopa melko mukava ja sillä tuntui olevan kevätenergiaa. Ainakin laukkatehtävissä se viipotti ihan kunnolla, ei ainakaan tarvinnut olla kaivamassa kantapäitä ponin kylkiin. Lintu sirkutti puussa kentän laidalla. Se oli erilainen sirkutus, kuin mitä talvella. Selkeä kevätlaulu! Kevät oli saapunut Seppeleeseen. Saaga & Akka
4. huhtikuuta 2018 / neljäs |
|
|
|
Post by Saaga on Apr 24, 2018 1:35:54 GMT 2
Kevään eka
Toukolla ja Väinöllä oli ollut kuumetta koko viikon ja loppuviikosta äiti oli joutunut viemään ne terkkarille. Minä olin joutunut olemaan kaikki iltapäivät Taigan lapsenvahtina ja viihdyttäjänä eikä äiti ollut suostunut ajamaan minua tallille. Tänään oli sunnuntai ja pojat oli olleet kuumeettomia koko viikonlopun. Äitillä oli edelleen kädet täynnä, mutta Petteri oli luvannut ajaa minut vihdoin tallille. Minulla oli jäätävä ikävä poneja ja asiaa ei auttanut se, että vanhat kaverit snäppäsi niiden estevalmennuskuvia ja laittoi instagramiin vuosisadan söpöimpiä ponikuvia. Oli pakko päästä tallille. Petterin kanssa meillä ei ollut kauheasti puhuttavaa, se ei ollut erityisesti lempityyppejäni meidän talossa, lähinnä sen takia, että olimme joutuneet muuttamaan Petterin luokse maalle. Ihan ok tyyppi se oli, kai.. Seppeleen punaiset rakennukset tulivat pian näkyviin ja mielialani kohosi. Poneja! Petteri kaarsi parkkipaikalle ja napsautin turvavyön auki heti kun auto oli pysähtynyt. ”Laita sitten viestiä, kun tulen hakemaan.. tai äitisi tulee.” Petteri sanoi ja hymyili. ”Joojoo..” Vastasin ja pomppasin autosta ylös. ”Moikka!” ”Moikka, pidä hauskaa!” hän vielä huikkasi, mutta minä en kuullut, olin jo puolimatkassa kohti tallia. Kävellessäni bongasin Akan ponitarhasta. Päivä oli pilvinen, mutta melko lämmin, joten ponit ulkoili ilman loimea. Kevätaurinko ja huhtikuun lämmenneet säät olivat sulattaneet suurimman osan tallipihan lumesta. Siellä täällä oli vielä kasoja lunta, mihin sitä oli aurattu, mutta pääsääntöisesti piha oli sula ja osittain kuiva! Kevät oli tehnyt tehtävänsä ja pikkuhiljaa mentiin kesää kohti, ihanaa. Kävelin talliin sisään ja loikin portaat ylös kaksi kerrallaan. Heitin laukkuni kaappiin ja ponin Akalle pari porkkanaa. Tallilla oli hiljaista, joten loikin takaisin alakertaan, jossa melkein kirjaimellisesti törmäsin vanhempaan tyttöön joka oli taluttamassa ovesta sisään kirjavaa ponia. ”Hupsista!” hän totesi ja naurahti. ”Katsoppas eteesi..” ”Sori” vastasin ja katsahdin pää pystyssä ihmettelevää ponia. ”En oo ennen nähny tota, onko se sun?” ”Joo tää on Tige ja me just muutettiin tänne.” Nainen vastasi ja taputti poniaan kaulalle. ”Mun nimi on Hannah.” hän lisäsi vielä. ”Saaga” vastasin ja vaihdoin painoa jalalla. ”Sul on nätti poni.” ”Kiitos!” Hannah sanoi, hymyili ja lähti taluttamaan Tigeä karsinaansa. Itse liukenin ovesta ulos ja suuntaisin puolijuoksua ponitarhalle. Akka oli tarhan perällä, kuten yleensä ja kaapi päiväheinien rippeitä aidan vierestä. Sukelsin portin lomasta tarhaan ja kävelin ponin luo. Tyyppi lähti korvat luimussa kävelemään karkuun, mutta nappasin tammaa riimusta, ennen kuin se ehti pitemmälle. ”Äläpä yritä.” mutisin ja kiinnitin narun tyypin päitsiin. Lähdimme kohti porttia Akan nakellessa päätään. ”Tule vaan..” Tallissa kiepautin Akan karsinaan ja suljin oven. Kävin hakemassa tamman harjat ja palasin karsinalle harjailemaan sitä. Akka osoitti selkeästi mieltään pitkää poissaoloani kohtaan, koska se oli paljon kiukkuisempi kuin muutamalla edellisellä kerralla. Me oltiin jopa tultu ihan hyvin toimeen ja nyt tyyppi oli ihan mahdoton. Harjaustuokio kesti hieman kauemmin, koska karvaa lähti ponista saman korkuinen kasa kuin mitä poni itse oli. Kun olin saanut ponin harjailtua, lähdimme hieman ulos kävelemään. Kiersimme ponitallin taakse pienelle aukealle, jossa sulaneilla laikuilla näkyi jo hieman ruohoa. Akka tietysti bongasi sen kevään ensimmäisen ruohotupsun ja kiskaisi itsensä sen luokse, niin, että meinasin entää naamalleni märkään maahan. Tyytyväisenä poni sitten natusteli sitä ainokaista leskenlehteä, joka oli itsensä maasta jaksanut pusertaa. Kävelimme hieman matkaa pitkin maastoreittiä ja tulimme sitten takaisin ja kiersimme maneesin takaa kentälle. Kentällä liikkui ylipirteän näköinen kirjava poni, jonka tunnistin äskettäin tapaamani Hannahin poniksi Tigeksi. Ponilla tuntui olevan energiaa, mutta hyvin Hannah silti ratsasti. Oli varmaan kivaa kun oli oma poni, jonka kanssa sai tehdä ihan mitä halusi. Joillakin oli tuuria. Minä olin kinunnut äidiltä omaa ponia varmaan niin kauan kuin osasin puhua, mutta sitä ei ollut irronnut. Jouduin siis toistaiseksi tyytymään hoitajan rooliin. Palasimme Akan kanssa ponitarhalle, jossa laskin sen vapaaksi. Jäin seurailemaan ponien puuhasteluja ja katselin sivusilmällä, kun Hannah lopetti Tigen kanssa puuhastelun. Samalla kentän suuntaan tallusteli Pipsa oman vuonohevosensa kanssa. Ilmeisesti sunnuntai oli päivä, jolloin kaikki yksärin omistajat tuli ratsastamaan omia silmäteriään. Ja aivan kuin vahvistukseksi ajatukselleni Salma talutti poukkoilevan Agin tallista kentälle. Siirryin ponitarhan laidalta kentän katsomoon seurailemaan isojen tyttöjen ratsastusta. Molemmat ratsastivat verrattoman hyvin. Puolisen tuntia seurailtuani ratsastusta minulla alkoi tulla kylmä. Selasin Petterin numeron puhelimestani ja kilautin hänelle WhatsApp -viestin. Viitisentoista minuuttia ja Salma sekä Pipsa olivat lopettelemassa ratsastusta, niin Petterin sininen corolla kaarsi pihaan. Loikin katsomon penkit alas ja kävelin autolle. ”Oliko mukavaa?” Petteri tiedusteli ystävällisesti. ”Joo, Akka ei yrittänyt syödä, kuin mun toisen käden sormet.” vastasin muina tyttöinä ja kiinnitin turvavyöni. ”Okei..” Petteri vastasi ja ajoi pihasta pois ilmeisesti tajuamatta vitsiäni. Saaga & Akka
22. huhtikuuta 2018 / viides |
|
|
|
Post by Saaga on May 7, 2018 11:43:51 GMT 2
Toukomaasto Jos olisin saanut itse päättää, olisin lähtenyt tallille vain hupparissa. Äiti oli kuitenkin vaatinut että puen vielä tuulitakin päälle. ”Siellä on Saaga vielä aika viileä vaikka kevät onkin.” Äiti oli perustellut. Ei siinä auttaut muuta kuin totella, tai äiti ei veisi minua tallille. ”Menette tänään siis maastoon?” Äiti kyseli peruuttaessaan pihasta tielle. ”Joo, se on hoitajille tarkoitettu joka kuukautinen maastoreissu.” Selitin. Olin innoissani, ensimmäinen maastoiluni Seppeleessä. Anne oli luvannut jopa, että hyppäisimme muutaman maastoesteen. Siistiä! ”Olet sitten varovainen, ponit käy villiksi näin keväällä, varsinkin maastossa.” Äiti huolehti ja katsahti minuun. ”Sinun olisi pitänyt laittaa turvaliivi.. Ehkä voisit lainata tallilta, pitää muistaa kysyä --” ”Jos meinaat että meinaat poistui autosta ja nolata minut, niin ihan turha luulo!” Keskeytin äidin. ”Hmph.. kysyt sitten itse.. minun pitää muutenkin lähteä heti ajamaan takaisin, Taigalla alkaa tanssitunti.” ”Hyvä..” totesin huojentuneena. Maineeni ei kestäisi jos äiti tulisi tallille hössöttämään. Pihassa pinkaisin autosta, heitin heipat äitille ja sinkosin talliin. Kävin katsomassa tuntilistan, vaikka olin aika varma, että saisin Akan, olin sitä toivonut. Niinpä niin, nimeni perässä luki ’Akka’. Hymyilin ja kipaisin ulos ja suoraan ponitallille. Akka ei ollut sisällä, mutta jätin kypärän ja sen karsinalle, hain harjat ja satulan sekä suitset valmiiksi ja otin riimunarun mukaani. Pinkaisin ulos ja suoraan ponitarhalle. Ulkona oli oikeasti lämmin ja minulla oli vähän kuuma jopa hupparissa ja takissa. Päätin jättää hupparin takin alta pois, kun pääsin takaisin talliin. Akka oli melko lähellä aitaa mutta peppu porttiin päin. Se lepuutti toista jalkaansa ja korvat lötköttivät sivuilla. Toisella taisi olla päikkäriaika. Ennen kuin lähdin lähestymään vislasin ja sanoin Akan nimen ääneen, jotta se huomaisi, että joku oli tullut sitä hakemaan. Akka hätkähti hieman, vaihtoi painon kaikille neljälle jalalle ja se kääntyi katsomaan äänen suuntaan. Nähdessään minut, se käänsi herttaisesti korvansa luimuun ja lähti liikkeelle. ”Just joo..” mutisin ääneen ja painelin ponin perään. Akka napsautti hampaitaan hihani suuntaan kun pyörittelin kumisualla irtokarvaa pois sen selästä. ”Älä viiti..” totesin ohimennen ja napsautin sormiani. Akka mulkoili minua hetken, vaihtoi painoa jalalla ja käänsi katseensa muualle. Jatkoin tyypin harjailua ja irtokarvan hinkkaamista. Akalla oli jo aika kiva, lyhyt kesäkarva, mutta vanhaa karvaa lähti silti vielä melkoisesti. Poneilla kun tuota talvikarvaa oli aika paljon. Kun olin saanut ponin harjailtua, nostin sen selkään satulan. Akka oli saanut pari uutta huopaa ja tällä hetkellä käytössä oleva oli ihana turkoosi. Kiinnitin vyön (pienen pullistelun hankaloittamattamana) ja häntäremmin. Pujotin Akan pään suitsiin ja kiinnitin remmit. Kurotin kypärän käytävältä ja lähdin sitten taluttamaan Akkaa pihalle Pyryn ja Polinan perässä. Päivä oli aurinkoinen ja melko lämmin sekä puissa oli jopa vähän vihreää. Akka oli silmin nähden innoissaan maastoreissusta. Se kipitti pienillä jaloillaan vauhdikkaasti Polinan perässä ja ei jäänyt kyllä yhtään jälkeen heppajoukosta. Minusta oli ihan mahtavaa päästä keväiseen maastoon. Ilmassa oli ihanaa kesää enteilevää tunnelmaa ja hepatkin tuntuivat super-virkeiltä. Ensimmäiset ravipätkät vaihtuivat melkein laukaksi, mutta Akka himmaili kun pyysin. Reippaasti se vipelsi muiden vanavedessä. Laukkasuoralla poni ei pysynyt karvoissaan ja sen oli ihan pakko heittää pari ilopukkia. Selässä pysyin ja oikeastaan poni oli vain hassu, kun noin rupesi riekkumaan. Laukan jälkeen poni vähän rauhoittui, mutta pienistä jaloista löytyi vauhtia tallin pihaan asti. Saaga & Cupcake
5. toukokuuta 2018 / kuudes |
|
|
|
Post by Saaga on May 26, 2018 15:50:40 GMT 2
Parasta aikaa Pyörä ratisi pitkin hiekkatietä, joka johti kohti Seppelettä. Oli taas ihanan lämmin päivä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Olin saanut luvan alkaa kulkea pyörällä tallille ja se oli ihanan vapauttavaa, pystyin kulkemaan tallille paljon useammin ja lähes melkein milloin itse halusin. Kurvasin vaaleanpunaisen Joponi tallin pyöräparkkiin, lukitsin pyörän ja jätin kypärän tankoon. Kiirehdin talliin. Ulkona oli lähes helteiset lukemat, mutta talli pysyi sisältä silti viileänä. Heitin nopeasti vain kassini yläkertaan ja hain kypärän sekä hanskat kaapista, sitten lähdin ponitallille. Sisällä oli nuori Nella, joka harjaili Gekkoa ja Clara, joka putsasi Siirin ja Akan vesikuppeja. Moikkasin molemmille ohi mennessä, Nellaankin olin hieman tutustunut sen jälkeen kun toukokuussa oli selvinnyt, että pääsin kesän valmennusryhmiin ratsastamaan esteitä Gekolla. Nella tuntui olevan siitä hyvinkin ylpeä, että hänen hoitoponinsa oli päässyt valmennusryhmiin. Itse en ollut aluksi Nellasta kauheasti tykännyt, koska hän oli minua nuorempi ja oli vaikuttanut vähän ärsyttävältä. Hieman häneen kuitenkin nyt tutustuneena, olin huomannut, että Nella oli ihan kiva tyyppi. Ehkä meistä tulisi kesän aikana ihan hyvätkin kaverit. Nappasin satulahuoneesta Akan riimunarun ja lähdin painelemaan pihalle. Akan kanssa meillä oli kevään aikana mennyt vähän vaihtelevasti. Välilä tuntui, että sen kanssa menee ihan kivasti ja toisinaan sillä sitten oli niitä päiviä, kun mun sormet ja pylly on parasta ruokaa. Kevät oli tuonut tietysti kevätkiiman ja Akka oli aika kiukkuinen kun se kiimaili. Ponitarhassa osa poneista oli hakeutunut puiden varjoon suojaan paahteelta. Akka käyskenteli toisella laidalla ja yritti kurotella vihreää ruohoa aidan toiselta puolelta. Sujahdin portin ali ja lähdin pölyisen tarhan poikki Akan luo. Tamma oli tänään ihan hyvällä tuulella ja tuli jopa luokseni, kun rapistelin karkkipaperia. Sujautin Akalle riimun päähän ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Tamma tuli perässäni aika leppoisan näköinen, eikä yrittänyt näykkiä minua. Sisällä ponitallissa Calran ja Nellan seuraan oli liittynyt Lumin hoitaja Nette ja Hestian hoitaja Isabel. ”Me ajateltiin lähteä ponien kanssa maastoon!” Clara ilmoitti kun talutin Akan omaan boksiinsa. Tamma näykkäisi Siiriä korvasta tervehdykseksi. ”Sandra ja Wenla tulee kans!” huikkasi Nette. ”Lähde mukaan Akalla, Saaga.” Nella totesi Gekon karsinalta. Vilkaisin likkaan ja hymyilin. ”Taidanpa lähteäkin, siellä on kyllä tosi lämmin.” Asia oli päätetty ja kaikki jatkoivat poniensa puunaamista. Pian Wenla talutteli Gitankin talliin ja kohta olimme valmiita lähtemään. Akka tuntui hyvätuuliselta, vaikkakin härnäsi vähän Siiriä. Sillä oli kuitenkin korvat tötteröllä ja kun lähdimme Wenla ja Gitta kärjessä kohti maastoja, se kulki iloisen reippaasti Gekon perässä eikä sitä haitannut vaikka Siiri tuli melkein hännässä kiinni perässä. ”Akka on tänään hyvällä tuulella!” totesin takana olevalle Claralle. ”Jep, joskus näinkin päin” Clara sanoi ja naurahti. ”Tällä kelillä sietääkin olla hyvällä tuulella.” ”Niinpä!” Totesin ja hymyilin, kesä oli parasta aikaa vuodesta.  Pihalla odottelemassa lähtöäSaaga & Cupcake
26. toukokuuta 2018 / seitsemäs |
|
|
|
Post by Saaga on Aug 13, 2018 9:04:11 GMT 2
Mitä jos Lauantaipäivä oli kulunut kuin mikä tahansa muu päivä. Mä olin aamupäivällä nauttinut himassa niistä vikoista lomapäivistä ja iltapäivästä lähtenyt pyöräilemään tallille. Me oltiin Nellan kanssa otettu ponit ja lähdetty treeniaukiolle hassuttelemaan ilman satulaa. Olin pudonnut Akalta kolme kertaa, sillä oli ollut virtaa ja se oli ollut vaan hauskaa. Oltiin Nellan kanssa naurettu katketaksemme jokaiselle kerralle, kun Akka oli onnistunut minut pudottamaan. Poni oli vain kipittänyt lähimmän, elokuun ja kuivan kesän kellastuttaman ruohotupsun luokse ja ruvennut syömään. Lopuksi me tehtiin vielä pikkuinen lenkki metsässä. Me palattiin tallille, kun elokuun aurinko alkoi jo hieman laskea. Kello oli kahdeksan pintaan, mutta valoisana loppukesän iltana tallilla oli lähes kaikki. Me talutettiin ponit tyhjään ponitalliin, kaikki ponit olivat vielä ulkona. Tallissa oli vain Cella ja Arktik, ne oli kai just ollu treenaamassa. Cella sai Arktikin hoidettua ja talutti ponin iloisesti hyräillen ulos kun me alettiin ottaa meidän poneilta suitsia pois. Akka hamusi karsinan pohjalle jääneitä heiniä. Ilta oli rauhallinen ja ponitallissa oli hiljaista. Rupesin rauhallisesti harjailemaan Akkaa. Me ei heti reagoitu siihen Nellan kanssa, miksi? En tiedä. Palovaroittimeen siis. Se ei ensin kuulostanut palovaroittimelta. Ajattelin, että ehkä jollain on jäänyt joku hälytys kännykkään päälle. Tai että piipitys kuului ulkoa. Jatkoimme ponien harjaamista ja jutustelua. Kesä oli ollut ihan mahtava: kisoja, treenejä, ponileiri ja yhteisiä uittohetkiä vaikka kuinka monta. Meistä oli Nellan kanssa tullut kesän aikana ihan hirmuhyvät kaverit. Gekon ollessa mun treeniponi, oli meidän ollut vähän pakko tutustua ja kun me oltiin tutustuttu, huomasin, että Nella oli ihan supermahtava tyyppi ja meistä oli tullut bestiksiä ihan heti. Piipitys jatkui ja ihmettelin sitä uudestaan, mutta en vieläkään reagoinut. Miksi. Tallissa haisi savu. Mietin ensin, että ehkä joku grillaa. Sitten mietin, että kukaan hullu ei grillaa näin kuivalla. Sitten tallin toisessa päädyssä oleva palovaroitin reagoi. Alkoi huutaa kimeää piipitystä. Katsahdin Nellaan. ”Ei kai täällä pala mikään?” ihmettelin puolihuvittuneella äänellä. Se oli niin outo ajatus, että ei se voinut olla totta. Nella kohautti olkiaan. Palovaroitin huusi edelleen. ”Pitäskö meidän mennä varuiks ulos..” Nella totesi kysymysmerkki päänpäällä. ”Mennään vaan.” komppasin ja pujotin Akalle riimun päähän. Akka lähti karsinasta niin vikkelästi, että tiesin siinä vaiheessa, että nyt on jotain vialla. Akka jäi aina jumittamaan karsinaan kun yritin taluttaa sitä tunnille.. ulos.. maastoon.. tarhaan.. mihin vaan. Silti me talutettiin ponit ihan rauhassa ulos, ja sitten mä näin ne. Pienet oranssit lieskat puski tallin kattorakenteista ulos paksun mustan savun kanssa. ”JUOKSE!” tajusin vain huutaa ja lähdin itse pinkomaan Akan kanssa kohti päätallia. Gekko ja Nella hölkkäsivät meidän vanavedessä ja juoksimme täysiä päätallille huutaen ”talli palaa!” Pihalla ei ollut ketään, kaikki oli ilmeisesti sisällä tai jossain muualla, veimme Nellan kanssa ponit harjauspuomille, Nella jäi niiden kanssa siihen ja minä juoksin päätalliin varoittamaan, jotakuta. Paniikki poltteli kurkussa ja etsin kuumeisesti jotain jolle kertoa. Inkeri. Inkeri oli yksäripuolella jakamassa heiniä, kuin minä tahansa muuna lauantai-iltana. ”Talli palaa, talli palaa, Inkeri!!” Huusin ja pysähdyin hengästyneenä Inkerin eteen. Se näytti vähän ärsyyntyneeltä. ”Saaga sun pitäisi tietää, että tallissa ei saa huutaa tai juosta” Inkeri sanoi. En tajunnut mitä se tarkoitti. ”Enkä mä nyt ehdi leikkimään, mulla on töitä.” Se jatkoi pieni närä äänessä. Mulla meni hetki, meni hetki tajuta, että Inkeri ei tajunnut. Että talli oikeasti palaa. ”Ponitalli palaa, ihan oikeasti PALAA!!” Sain rääkäistyä ja tartuin Inkeriä käsivarresta ja kiskoin sen ulos. Osoitin jo uhkaavaksi muodostunutta mustaa savua joka kohosi ponitallin suunnasta. ”Mitä helvettiä!” Inkeri totesi ja kaivoi puhelimen taskustaan. ”Ei kai kukaan jäänyt sinne sisälle?” ”Ei, ei kai…” sopersin ja katsahdin harjauspuomilla olevaan Nellaan ja poneihin. ”EI KAI???” Inkeri huudahti ja nosti puhelimen korvalleen. ”Mene hakemaan Anne ja Krister, NYT!” Tottelin Inkerin huutamia ohjeita ja juoksin talolle. Ovi oli auki ja ryntäsin sisään, Anne ja Krister olivat olohuoneessa. Telkka oli päällä ja Krista nuokkui Annen sylissä unisena. Se oli niin tavallinen näky, että hämmennyin hetkeksi. ”Mikä hätänä Saaga, sä näytät järkyttyneeltä?” Anne tiedusteli rauhallisesti ja vilkaisi unista lasta sylissään. ”Tal..tal.. talli palaa..” Sain soperrettua. ”Ponitalli palaa.” toistin vielä typertyneelle pariskunnalle. Krister oli eka joka nousi ylös, se juoksi hiljaa ulos mun ohi. Anne nuosi Kristan sylissään sohvalta ylös ja seurasi. Mä menin perässä. Pihassa oli kaaos. Kaikki hoitajat olivat pelastaneet itsensä päätallista, ja pihalla kaikui hätääntynyt puheensorina. Ihmiset olivat kauhuissaan, Inkeri puhui vielä hätäkeskukseen ja joku ihmetteli missä Robert on. Krister otti tilanteen hallintaan ja määräsi kaikki rauhoittumaan, panikoimalla ei saataisi mitään aikaiseksi. Piti toimia. Palon lähellä olevista tarhoista piti saada hevoset turvaan, joten niillä määräyksillä osa porukasta lähti vapauttamaan niitä. Joku kysyi taas, missä Robert on. Mä en tajunnut mitään, tajusin vain, että kävelin Nellan ja harjauspuomilla edelleen seisovien Akan ja Gekon luokse. Sitten lysähdin maahan. Voimat loppui ja kyky ajatella katkesi siihen. Pihan täyttivät siniset valot ja isot paloautot. Elokuun pimenevässä illassa sireenien siniset valot välkkyivät kirkkaasti. Mä istuin ambulanssissa ja hengitin paperipussiin. Toisessa autossa istui Robert happimaski kasvoilla ja puolet naamasta palaneena. Se oli mennyt pelastamaan varusteita palavasta tallista. Idiootti. Illan tapahtumat vilisi mun silmissä ja sen takia mun oli vaikea saada hengitystä tasaantumaan. Paniikki hiipi pintaan kokoajan. Kaikki mitä ambulanssimiehet sanoi, meni ohi korvien, en pystynyt rekisteröimään niiden sanomisista mitään muuta, kuin, että mun äiti on tulossa hakemaan mua. Mun oli pitänyt mennä tänään Nellalle yöksi, niin oltaisiin huomenna päästy yhdessä lähtemään tallille laittamaan Gekkoa kisoihin. Siksi äiti ei ollut osannut huolestua, kun en ollut tullut tallilta takaisin. Kello oli nimittäin nyt nimittäin jo vaikka ja mitä. Pussiin hengittäminen alkoi lopulta tehoamaan ja pysytin jo hengittämään normaalisti. Mitään muuta vikaa mussa ei ollut, joten heti kun äiti tuli, pääsimme lähtemään. Äiti nosti minut syliin ja sai ambulanssimiehiltä ohjeet viedä mut päivystykseen jos jotain muita oireita ilmenisi. Savua en ollut kuulemma hengittänyt, vain lievässä shokissa. Kotona lepäsin käpertyneenä äitin ja Petterin väliin. Uni ei tullut silmään heti. Mietin vain mitä jos? Mitä jos me oltaisiin Nellan kanssa reagoitu siihen ensimmäiseen palovaroittimen ääneen? Mitä jos me oltaisiin heti menty kertomaan Annelle? Mitä jos ne olisi kerenneet sammuttamaan sen? Mitä jos? Viimeisenä mietin, ihan oikeasti, että mitä jos Gekon söpö sininen satula oli nyt musta kasa tuhkaa. Ja huomenna olisi kisat. Saaga & Cupcake
11. elokuuta 2018 / kahdeksas |
|
|
|
Post by Saaga on Aug 23, 2018 9:22:59 GMT 2
Pullero Akasta oli tullut kesän aikana pallo. Sen maha oli kasvanut ihan valtavaksi. Annea se ei kuitenkaan vaikuttanut häiritsevän, hän vain totesi, että niin poneille tuppaa käymään, kun laitumilla on vähän liian hyvää heinää. Kilot kuulemma karisivat tuntien ja säännöllisen liikunnan taas alettua. Anne kuitenkin kehotti minua lisäämään Akan liikuntamäärää ja ratsastamaan sillä itsenäisesti. Akka jäpitti tarhassa pylly kohti porttia. Sukelsin ponitarhan portin ali ja lähestyin ponia. Se käänsi päänsä, kuullessaan lähestyvät askeleet. Tarjosin taskustani palan leipää ja sujautin samalla riimun sen päähän. Akan sileän karvan peitossa olevat kyljet pullistelivat tosiaan kesän jälkeen. Talutin palleron hoitopuomille, johon olin jo hakenut tyypin suitset ja harjaboksin. Menisin tänään ilman satulaa. Mieli minulla oli vähän maassa, niin kuin useimpana päivänä. Olin aloittanut yläasteen ja uusista luokkakavereista kukaan ei tietojeni mukaan ratsastanut. Mikä oli tylsää. Kai minun piti keksiä heidän kanssaan jotain muuta tekemistä ja pitää tallikaverit tallilla. Toiseksi Clara oli lähteny Englantiin, mikä mua harmitti. Siirin hoitajana tyttö oli ollut tosi kiva ja cool. Minusta olis ollut hauskaa, jos me oltaisi tutustuttu vähän enemmän, ja voitu mennä shettisten kanssa vaikka yhdessä ratsastamaan. Samalla kun Clara oli lähtenyt ja talli oli palanut, oli Anne päättänyt, että Siiri on sen verran iäkäs, että saa lähteä eläkekotiin tuntihommista. Nyt olin siis ainoa shettiksen hoitaja Seppeleessä. Kolmanneksi tallipalosta kiersi kaikenlaisia huhuja, että se olisi ollut tuhopoltto. Mikä oli tosi kauheaa, kuka haluaisi polttaa tallin?? Olin kuullut supinaa sieltä täältä ja moni taisi pitää Turoa jotenkin epäilyttävänä. Minä en halunnut uskoa siihen, että kukaan, varsinkaan tallilla kävijöistä, olisi tahallaan tuikannut ponitallin tuleen. Akka puhdistui samalla, kun mun ajatuksen juoksi. Ehkä pienellä ponilla ratsastelu vähän piristäisi. Akka oli aina jotenkin niin hauska ratsastaa, kun se ei jaksanut tehdä mitään ja keksi vaikka mitä, että sen ei tarvisi tehdä jotain juttua. Lintsaamisen mestari. Sujautin ponille suitset päähän, niissä oli kivat violetit ohjat. Kaikki pikkuponit olivat saaneet jo uudet varusteet, kun Anne oli löytänyt halvalla värikkään satulamalliston messukappaleet. Nyt jokaisella ponilla oli siis oman väriset satulat. Akalla oli violetti, Peckillä vaalea vihreä, Sintalla ihana pinkki ja Gekko oli saanut takaisin sen söpön sinisen. Me oltiin Nellan kanssa keksitty punoa kaikkien ohjiin satulaan sopivat osat sekä otsapannat. Jos jotain hyvää piti palosta löytää, niin ainakin pikkuponeilla oli nyt maailman söpöimmät varusteet. Talutin Akan kohti treeniaukiota. Se oli sillä tavalla piilossa puiden lomassa, että ihan kokoajan ei tarvinnut katsella mustuneita puita ja ponitallin kiviraunioita. Ihan kuin palo ei olisi tyyliin joka yö mun mielessä painajaisina, piti sen jälkiä tuijotella tyyliin joka päivä, kun kävi tallilla. Akka jäkitti ja painoi kädelle, puri kuolaimeen ja kipitti. ”Voisit ees yrittää kulkea jotenkin kunnolla..” totesin tammalla ja pidätin sen käyntiin ja pysähdykseen. Rupesin vaatimaan ponilta peruutuksia ja siirtymisiä. Akka ei halunnut peruutella. Se vain kökötti paikallaan korvat luimussa ja yritti kiskoa ohjia mun käsistä. Pamautin pohkeella kerran ja räppäsin sitä raipalla pepulle. Akka heitti pienen pukin paikallaan. Otin muutaman askeleen eteenpäin ja yritin peruutusta sitten uudestaan. Akka otti muutaman vastahakoisen askeleen eteenpäin. Siirsin toisen käden sen kaulalle, löysäten ohjaa samalla kun taputin. Pieni kiitos oikein tehdystä työstä. Muutaman taistellun peruutuksen jälkeen Akka rupesi hieman taipumaan mun tahtoon. Otin sen kanssa vähän reippaampia pätkiä ravia, nyt kun oltiin vähän selvitelty meidän erimielisyyksiä. Kun Akka hieman antoi myöten niskasta, siirtelin tyypin hetkeksi käyntiin. Otin tamman kanssa vielä reipasta laukkaa ympäri aukiota. Annoin sen painaa ihan rauhassa. Muutama pukki piti heitellä nostoissa, mutta sitten kun oli lupa mennä, Akka laukkasi ihan mallikkaasti. Otin laukkaa myös toiseen suuntaan ja palasin sitten raviin. Puiden lomasta kuului askelia ja pientä puheensorinaa. Kohta esiin tuli Tigen kirjava pää. Hannahin ja Tigen perässä aukiolle saapuivat myös Sepi ja sen omistaja, jonka nimeä en muistanut. Käänsin katseen takaisin poniin. ”Moi!” Hannah huikkasi. Nostin kättäni tervehdykseen ”Moi..” sanoin. ”Sopiiko, että tullaan?” Hannah kysyi tarpeettomasti. ”Tottakai, mä itseasiassa lopettelen kohta.” totesin ja Akan kipittäessä hevosten ohi. Hannah ja se toinen muige tulivat kentälle ja alkoivat kävellä rupatellen alkukäyntejä. Itse ravasin vielä hetkisen ja siirtelin Akan sitten käyntiin. ”Saagahan se oli?” Hannah kysyi. ”Joo.” Vastasin ja päästin Akan ohjat pitkäksi. ”Akkahan meni ihan kivannäköisesti.” Hannah jatkoi keskustelua. ”Kiitos, se on vähän pullea, niin pitää lisätä sen liikuntaa nyt..” totesin ja kuljetin kättäni Akan pyöreän pyllyn päällä. ”Nojoo..” Hannah sanoi ja naurahti. ”Shettiksillä on vähän taipumusta tohon heinämahaan.” Tige ja se toinen jonka nimeä en vieläkään saanut päähäni, siirtelivät heppansa raviin, joten päätin, että Akka oli kävellyt ihan tarpeeksi ja lähdin kohti tallia. Ratsastin pihaan ja talutin Akan hoitopuomille. Sujautin sille riimun ja otin samalla suitset pois. Sipaisin sitä vähän harjalla ja tarkistin, että sillä ei ollut kiviä kavioissa. Sitten lähdin viemään ponin takaisin tarhaan. Tuntilaisia rupeisi kohta tulemaan ja olisin vienyt ponin jo valmiiksi karsinaan, mutta ponitallin kärähdettyä Anne ei ollut vielä ehtinyt setvimään kaikille karsinoita. Vielä oli kuitenkin sellaiset säät, että hevoset pystyi olemaan ulkona. Akka ravasi tarhan toiselle puolelle häätämään muita päiväheinien rippeiden luota, jotta pääsi ite syömään. Itse pyöräytin riimunnarun lukkoa ilmassa ja lähdin takaisin tallille viemään ponin varusteita pois. Kun Akan varusteet olivat siististi paikoillaan, laitoin äitille viestin, että voi tulla hakemaan ja kiipesin yläkertaan odottamaan. Saaga & Cupcake
23. elokuuta 2018 / yhdeksäs |
|
|
|
Post by Saaga on Aug 30, 2018 12:27:05 GMT 2
Kesämaasto Kesäinen päivä oli lämmin ja puolipilvinen. Ulkona ei tuullut juuri ollenkaan, joten pilvien peittämän auringon aikaankin oli mukavan lämmin. Kävelimme rauhakseen metsäpolkua pitkin. Minä istuin haaveillen Akan selässä ja katselin taivaalla liikkuvia kumpuilevia pilviä, joiden reunoja aurinko värjäsi kultaisiksi. Yhtäkkiä näkökenttä oli täynnä mustia läiskiä, aurinko oli tullut yhtäkkiä pilven takaa ja päässyt pahasti häikäisemään. Räpyttelin silmiä, jotta saisin mustat haamukuvat pois verkkokalvoiltani. Valokuvaelmat alkoivat häipyä pikkuhiljaa ja kohta Anne huikkasi, että siirrytään raviin. Akka oli kulkenut alkumatkan aika rauhallisesti ja nätisti, sen kummempia possuilematta, mutta kun alettiin lähestyä rantaa ja otettiin pikku laukkapyrähdys, Akka heittäytyi vallan hassuksi ja rupesi heittelemään pikku pukkeja. Minua homma vaan nauratti ja palautin kurin ponille, jonka jälkeen matka jatkui mutkatta. Rannassa heitin kengät jalasta ja polskutin Akan kanssa kohti vettä. Tällä kertaa ajatus oli vain kahlailla, eikä uida paljoa syvemmälle, joten polvipituiset trikookaprit olivat ihan sopiva vaatetus. Akka oli kuitenkin toista mieltä ja kun olimme päässeet polvia yltävään syvyyteen, tyyppi kiskaisi minulta ohjat yllättäen käsistä ja heitti sellaisen katapulttipukin, että mätkähdin oitis matalaan rantaveteen. Ohjat lipesivät käsistä ja Akka kipitti takaisin rantaan, jossa Sinttu sai sen Eikon selästä kiinni. Itse kömmin vedestä vaatteet ihan läpimärkänä. Noh, kesä kuivaa sen minkä kastelee, eikö niin? Saaga & Cupcake
9. kesäkuuta 2018 / kymmenes |
|
|
|
Post by Saaga on Jan 6, 2019 14:25:57 GMT 2
Ponileiri Heinäkuun kohokohtia oli ehdottomasti lämpimät säät ja ponileiri. Yhdessä Nellan kanssa osallistuminen leirille oli mahtavaa ja viikko vierähti hyvässä seurassa aivan liian nopeasti. Hoitohevosena leirillä mulla oli Akka ja riiviön kanssa vietettiin yksi jos toinenkin unohtumaton hetki viikon aikana. Kivaa oli päästä myös muiden ponien selkään ja pitää hauskaa!  Röstin kanssa leirin ensimmäisellä estetunnilla keskiviikkona.  Akan kanssa torstai-iltapäivän estetunnilla, tyypillä oli vähän kevyt pylly. Pari instagram-päivitystä leirin ajalta.Saaga & Cupcake
23.-27. heinäkuuta 2018 / yhdestoista |
|
|
|
Post by Saaga on Jan 6, 2019 14:33:35 GMT 2
Halloween yömaasto Halloweeniksi olin keksinyt meille ihan tosi hyvän asun! Olin aina tykännyt Itse ilkimys -leffoista ja minionesta. Aluksi ajattelinkin olla keltainen kätyri, mutta kun mietin miksi Akan puen, tuli minulle mieleen leffassa oleva pikkutyttö Agnes ja hänen rakas pörröinen yksisarvispehmolelunsa. Siispä lähdimme äidin kanssa kiertämään kirppareita ja löysimmekin sopivan raidallisen paidan sekä farkkuhaalarit sekä pörröisen huovan, jonka voisin laittaa Akan selkään. Kultaisesta kankaasta äiti ompeli suitsiin kiinnitettävän sarven ja löysimme heppakaupasta Akalle jalkoihin pinkit putsit. Harjaan ja häntään Akka sai vähän pinkkiä nauhaa ja tadaa! Nämä kaksi olivat valmiita valloittamaan maailman!  Agnes ja Fluffy Unicorn!Saaga & Cupcake
2. marraskuuta 2018 / kahdestoista |
|
Apr 30, 2022 23:14:52 GMT 2
Apr 30, 2022 23:14:52 GMT 2
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!
May 1, 2022 15:32:48 GMT 2
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!
May 1, 2022 15:32:48 GMT 2
Dec 11, 2022 14:02:46 GMT 2
Dec 11, 2022 14:02:46 GMT 2