15.12.2017 Seppeleen Pikkjoulut

[Anne]

Seppeleen Pikkujoulut

1. Joulupolku klo 16-18

Joulupolku suoritettaan pareittain. Kerro / piirrä joulupolun suorittamisesta vapasti.

1. Mökissä pukeudutaan jouluisesti ja lauletaan vapaavalintainen joululaulu.
2. Ohjataan Reino ja reki tehtäväradan läpi treeeniaukiolla
3. Maneesissa viestiratsastus pareittain. Hevoset vapaasti valittavissa.
4. Aitan yläkerrassa palapelin tekeminen ja suklaan syöminen
5. Muotoile toivejoulutorttu Annen ja Kristerin keittiössä. Anne jää paistamaan.
6. Yhden lyhdyn varassa tarhojen läpi seikkaillen toiselle leirimökille.
7. Radan suorituksesta saat palkinnon Annelta.




2. Joulukatrilli klo 19-19.30

Osallistu joulukatrilliin omalla hoitohevosellasi.




3. Vapaa juhla 20 -->

Leirimökeissä vapaata juhlimista alkaen klo 20.


Pikkujoulumerkin saa tapahtuman yhden osion suorittamisesta =)
Tervetuloa ja hyvää joulua!

[Anne]

Ohjelma julkaistu!

[Fiia]

Jostain mystisestä syystä olin eksynyt DANIELIN pariksi pikkujoulujen joulupolulla. Muuten ihan kiva, mutta kaikesta päätellen Daniel
a) ei pitänyt joulusta
b) ei osannut laulaa
c) ei ollut koskaan leiponut joulutorttuja
d) ei syönyt suklaata.

Onneksi Daniel kuitenkin
a) osasi ajaa rekeä
b) osasi ratsastaa viestiratsuaan Charlieta
c) kasasi palapelin ilmiömäisen nopeasti.

Noh, minulla ainakin oli hauskaa jouluisia tehtäviä suorittaessani. Joulutortusta tuli hieno ja viestissä olin yllättäen parempi kuin joskus 12-vuotiaana ratsastusleikkien kulta-aikanani. Ihmiset – siis Dania lukuun ottamatta – olivat hilpeitä, joulukoristeita oli joka paikassa, joululaulut raikasivat ja maa oli vasta sataneesta lumesta valkeana. Joulu olisi pian täällä, aattoratsastuksineen ja muine rakkaine perinteineen.

”Millaisia joulusuunnitelmia teillä on Lynnin kanssa?” yritin udella Danielilta rämpiessämme tarhojen läpi leirimökille.

”Eipä mitään erikoista”, mies vastasi hartioitaan kohauttaen.

”Ai jaa”, hymähdin ja annoin Danielin johdattaa meidät loppumatkan mökkiä kohden. Kovin kummoista keskustelua en ollut saanut Dänistä irti koko joulupolun aikana, mutta minun tunnelmaani se ei latistanut. Illasta olisi taatusti tulossa hauska.

Seuraavana päivänä olisi Artsilan pikkujoulut. Olin luvannut mennä, kun itse Arto oli riittävän monta kertaa asiasta tiedustellut. En oikein tiennyt halusinko törmätä Tappiin vai olla törmäämättä. Todennäköisesti kohtaaminen olisi välttämätön, mutta toivoin että paikalla olisi muutakin seuraa kuin mieskaksikko. Ehkä Lynnkin tulisi? Danielilta en kuitenkaan viitsinyt asiaa tiedustella.

Pirre tulisi, toivottavasti. Ehkä voisin pyytää Inkerin mukaan, olihan blondi silloin tällöin käynyt auttelemassa Svanten kanssa, ei nyt tosin enää tänä syksynä mutta kuitenkin.

Nähtäväksi jäisi, voittaisiko Artsin ja Tapin seura Danielin seuran. Oli miten oli, minä aioin nauttia pikkujouluista täysin siemauksin.

[Vanessa]

Istuimme Claran kanssa leirimökin lattialla tonttulakit vinossa ja glögit kädessä. Aina vilkaistessa toisiamme meitä alkoi edelleen naurattaa, vaikka ympärillämme oli jo vaikka mitä hulinaa. Iloiset Seppeleläiset rupattelivat ympäriinsä iloisesti ja jouluherkkuja jaeltiin loputon määrä kaikille. Vatsamme tuntui olevan loputtomia, mitä herkkuihin tuli, kaikki upposi, ihan niin paljon kuin napa vaan veti.

Clara ja minä, kaksi blondia, olimme päättäneet lyödä päämme yhteen Pikkujoulujen paritehtävissä. Hymy nousi huulille jo sitä ajatellessa. Tehtäväratamme oli mennyt ihan pain puuta. Olimme sählänneet joka kohdassa ja olimme ohjanneet Reinonkin ihan väärään suuntaan mihin piti. Lopulta tehtävät eivät olleet enää onnistuneet ollenkaan, kun jokainen liike aiheutti rempseän naurukohtauksen. Claraa hihitytti taas, mutta minä hyssyttelin häntä hymyssä suin.

- Mille ihmeelle te nauratte? Fiia pysähtyi kohdallemme ja istaht meitä vastapäätä hetkeksi. Fiiaa huudeltiin saman tien jo liikkumaan, mutta nainen katsoi uteliaana meitä. Pidin siitä, että ihmiset osasivat olla kohteliaita.
- Tehtävärata meni ihan ketuilleen, naurahdin.
- Enkä mä ymmärrä miten me saatiin kadotettua se lyhty, jonka varassa piti kulkea, me jouduttiin poukkoilemaan pimeässä, koska se oikeasti yhtäkkiä vaan katosi johonkin, Clara kertoi ja räjähti taas uuteen nauruun. Minuakin hihitytti.

Fiiankin kasvoille vääntyi iloinen hymy ja hän otti rennomman asennon: - Kokeilkaa tätä Danielin kanssa, se ei nimittäin mikään hilpeä kikattelija ole..
Clara räjähti entistä räikeämpään nauruun hetkeksi, mutta vakavoitui taas pian. Me kaikki hörppäsimme glögiä ja seurailimme iloista väkeä.
- Fiia tule.. kuului käsky pian, jonka punatukkainen hetkeksi ignoorasi, nautiskeli nopeasti glögin loppuun ja vasta sitten nousi ylös.

- Nämä on ehkä ensimmäiset näin rauhalliset pikkujoulut Seppeleessä, Fiia naurahti.
- Niin on, Clara nyökytteli päätään.
- Ainakin jouluiset jokatapauksessa, naurahdin ja viittasin tonttupukuuni joka minulle alkujaan oli melkein väkipakoin tungettu päälle. Loppujen lopuksi se oli kuitenkin paljastunut ihan kohtuulliseksi ideaksi. Näytin ehkä enemmän joulupukin pikkuapurilta kuin itse tontulta, mutta se ei ollut niin tarkkaa.
- Juhlat jatkuu, Fiia virnisti ja hilpaisi liikkeelle lennokkaasti.

Me jäimme istumaan Claran kanssa seinää vasten. Pitkän pimeässä pyörimisen ja tarhojen aitoihin törmäilemisen, sekä iloisen ratsastuksen jälkeen minä ainakin olin ihan poikki. Taisin jäädä harvinaisen usein monesta hauskasta paitsi, kun menin niin aikaisin nukkumaan, mutta se ei minua haittaisi. Reippaan katrillin jälkeen oli oikeuskin olla väsynyt ja jos oikein tulkitsin, niin taisi Clarakin olla vähän.
- Oi Jouluyö, juhlayö, pakko laulaa, henkäisin.
- Eieieiei, Clara naurahti.

Nousin ylös ja hetkeksi unohdin olevani ihmisten keskellä. Rakastin laulamista ja varsinkin kyseistä laulua. Hetkessä huomasin myös koko leirimökin hiljenneen ja katsovan minua. Mutta en lopettanut, jatkoin laulamista. Jatkoin laulamista, vaikka kaikki rauhoittuivat hetkeksi ja asettautuvat kuuntelemaan lauluani. Hetkeksi loimme rauhaisan olon mökkiin, josta joulussa todellisuudessa oli kysymys.

[Cella]

Mä en ollut koskaan oikein ollut osa mitään porukkaa, jossa suuremmin vietettiin pikkujouluja. Olin toki osallistunut kerran aiemmin Seppeleläisten kanssa pikkujoulukarkeloihin Fleimissä, ja joskus kahvilatyössä puurtaessa me oltiin pidetty tammikuun puolella joku käydään-yhdessä-syömässä-ja-kutsutaan-niitä-pikkujouluiksi-hih -iltama, mutta muuten se oli mulle aika vieras kulttuuritapahtuma. En tiedä liittyikö se siihen, että useimmissa mun kaveriporukoissa me nähtiin niin usein, ettei mitään "virallisempaa" syytä yhteiseen illanviettoon tarvittu vai eikö kukaan vaan joulun alla ollut jaksanut järkätä mitään. Niin vain oli.

Kunnes tuli herran vuosi 2017 ja yhtäkkiä mulla oli kalenterissa VIIDET (5) pikkujoulut.

Ensimmäisenä mä olin piipahtanut marraskuun puolella vanhan lukioporukan kanssa meille varatussa ravintolaillassa Helsingissä, joka oli jatkunut aika pitkälle yöhön. Sitten Tatu kutsui mut joihinkin sen pitämiin pikkujoulupippaloihin (jota se ei ollut koskaan ennen tehnyt), ja heti seuraavana päivänä mun yksi vanha luistelukaveri muisti mua facebookissa tapahtumakutsulla.

Ja sitten oli tietysti viikon takaiset, meidän lentoemäntien ja lentäjien yhteiset pikkujoulut. Mä olin ensin ollut vähän epäileväinen siitä, olinko mä edes menossa (sen verran kliseinen kauhuskenaario "firman pikkujoulut" jo oli: mä en todellakaan halunnut olla 13 tuntia putkeen vangittuna kymmenen kilometrin korkeudessa lentävään peltipurkkiin seurana ihmisiä, jotka oli nähneet mut oksentamassa karaokelavalta alas tai lahjomassa baarimikkoa mun rintsikoilla), mutta Jasperi, yksi meidän lentäjistä oli lopulta maanitellut mut mukaan. Kauhuskenaariot ei onneksi toteutuneet, mutta krapula oli vahvasti läsnä seuraavat neljä päivää.

Seppeleen omat pikkujoulut poikkesi hyvin paljon näistä muista vuoden pikkujouluista, mutta täysin positiivisella tavalla. Mä siemailin glögiä leirimökin nurkkauksessa, kipristelin varpaitani isojen villasukkien sisällä ja seurasin sivusta kuinka Jutta ja Robert tappelivat niiden joulupolulla leipomien joulutorttujen ulkomuodosta.

"Seriously, se on tonttu?! Ihan päivänselvää?"
"Ehkä päivänselvää sulle, kun sä sen teit. Kukaan tässä huoneessa ei tunnistais sitä tontuksi."
"No miltä se sitten näyttää, häh? Oon vähän huolissani, voiko sua päästää hoitamaan Harrya jos sun näössä on noin pahasti häikkää."
"Hah, älä syytä mun silmiä jos ite leivot lehtitaikinasta paksun Ku Klux Klanin jäsenen."

Tämä se oli elämää. Kaikkialla tuoksui edelleen vienosti hevoselta, enkä mä tiennyt oliko se kiinni tuvan täyttäneistä ihmisistä, vai oliko mökkien hirsirakenteet tässä vuosien aikana jo kyllääntyneet kaikkien heppaleiriläisten tuomilla aromeilla. Mä haroin hellästi mun jalkoihin istahtaneen Allun kiharoita, ja nauroin itsekseni huomatessani sen edelleen mököttävän ja tuijottavan Annelta saamaansa Joulupolun osallistumispalkintoa karsaasti. Mä olin kieltämättä vähän huijannut sen joulupolulle mun pariksi sanomalla, että se on kilpailu, ja että siitä voi voittaa jotain. Mutta en aikonut tuntea syyllisyyttä valkoisesta valheesta: siinä, että seurusteli oman tallikaverin kanssa piti olla se hyvä puoli, että sulla olisi aina automaattinen kumppani oli kyse sitten tallin pikkujouluradan parista tai siitä, kenen niskoille pystyi syytämään alkeistunnin talutusvastuun kun ei itse halunnut mennä. Se oli kirjattu pienellä präntillä siihen Tallikavereiden Välinen Seurustelu -sopimukseen, ja Allun piti pitää siitä kiinni.

Robertin joulutorttua oli kerääntynyt arvioimaan nyt useampi ihminen, ja tulkinnat alkoivat valua niin kauas tonttuaiheesta, että Robert luovutti kädet pystyssä. Lopulta Wenlan arvellessa tortun esittävän Hanski Applegrenin onneatuovia alushousuja mä purskahdin nauruun niin, että läikytin vahingossa osan glögistäni Allun hiuksiin.

[Clara]

// Skanneri ei suostu yhteistyöhön, joten kameralaadulla mennään..