|
|
Post by Anne on Apr 5, 2017 14:54:36 GMT 2
Vappuvaihtarit tänäkin vuonna vappuaattona ja -päivänä. Säännöt: - Voit vaihtaa hoidokin joko 1 tai 2 päiväksi joko 1 tai 2 eri hevoseen. (Eli voi olla su ja ma eri vaihtarihepat) - Ensisijaisesti vaihto tapahtuu pareittain tai ringissä, vaihdosta sovitaan 23.4.2017 mennessä. Tämän jälkeen voi ottaa vapaan hevosen, jos vaihtoparia/rinkiä ei ole löytynyt. - Ei samoja vaihtareita kuin aiempina vuosina. - Ratsastus tapahtuu kentällä, maneesissa tai treeniaukiolla, johon tehdään erikoisesterata. Vapunaattona myös pientä vappujuhlistusta Seppeleessä klo 19 alkaen, juhlapaikkoina toimivat leirimökit ja mökkien piha.  Tervetuloa!Ringit:Anni - Hestia/Kuutti Wilma - Laila/Kuutti Emmy - Hestia/Laila Fiia - Härry Cella - Elmo Robert - Windi Parit:Inkeri - Bona Salma - Tirkku Pipsa - Lasse Katsu - Sikke Muut:Tuulia - Taiga Sandra - Lyyli Sartsu - Myntti Clara - Rosa&Veeti |
|
|
|
Post by Anne on Apr 21, 2017 20:05:35 GMT 2
Vappuaatto kera Myntin Aurinko ja kumppanit kuljettivat herkkuja mökeille. Sarstu luuli, että kyseessä on vapputarjoilu maastakäsin ratsastajille... |
|
|
|
Post by Wilma on Apr 22, 2017 15:53:28 GMT 2
Vappuvaihtarit Wilman silmin
30.4.2017 - LailaMua jännitti. Nämä olivat ensimmäiset vappuvaihtarini. Me oltiin tehty Annin ja Emmyn (miettikää, olin päässyt vaihtamaan heppoja isojen tyttöjen kanssa!!) rinki. Mulla olisi ensimmäisenä päivänäni Laila ja toisena päivänä Kuutti. Kuutti oli kiva koska se oli pienempi hevonen, mutta isoa jättilailaa minä hiukan jänskätin. Päiväni Lailan kanssa aloitin harjaamalla sen hyvin. Lallupallu oli kyllä ihana. Se oli niin mukava hoidettava, että jännitys mahan pohjassa laantui jo hieman. ”Hyvin sä pärjäät”, viereisessä karsinassa Hestian kanssa puuhaileva Emmy rohkaisi. ”Muistat vaan ettet jää itse jännittämään, jos Laila näkee jotain mörköjä!” Lailan kaulaa taputtaen katselin, kun Emmy talutti kirjavan Hesti-ponin karsinasta ulos pihalle. ”Kyllä me juttuun tullaan!” hymyilin Lailalle ja ryhdyin satuloimaan jättitammaa. Laila seurasi minua kentälle kuin pieni koira ollakseen niin iso hevonen. Kentän laidalla katseleva Anne punttasi mut ystävällisesti satulaan. Sieltä katsottuna maa tuntui olevan hurjan kaukana. Huh, mä olin kyllä tainnut ratsastaa liikaa pienillä poneilla! Lailan käynti oli keinuvaa. Se pureskeli kuolainta rauhakseltaan ja odotti mun käskyjäni. Kun kokosin ohjat, sekin ryhdistäytyi ja kaarsi kaulaa. Se oli niin hieno! Teimme hiukan temponvaihteluita, pohkeenväistöjä ja voltteja. Ratsastin kaikki askellajit läpi, ja kaikissa Laila oli kivan yhteistyöhaluinen ja toimiva. Laukassa se kerran säikähti ja lähti kiihdyttämään toiseen päätyyn, mutta käänsin sen voltille, ja se rauhoittui. Ai että, Laila oli niin kiva! Illemmalla kokoonnuimme vielä leirimökkeihin juhlistamaan vappuaattoa siman, munkkien ja hyvän seuran parissa. Istuin lattialla Tuulian kanssa ja lipitin simaa. Tuulia hehkutti Taigaa, pihaton vanhusta, jonka olin nähny kun olin käynyt katsomassa Tuiden Rosa-ponia. Katselin mökissä olevia, nauravia ihmisiä. Sartsu änki varmaan viidettä munkkia suuhunsa, Fiia ja Emmy naureskelivat yhdessä ja Robert jurotti nurkassa. Kyllä mä vaan niin rakastin tätä porukkaa, ihan jokaista! (Jopa juorukello Alviinaa, täydestä sydämestä) 1.5.2017 – KuuttiMe oltiin Kuutin kanssa niiiiiin hieno pari erikoisesteillä, kun olin ihan omin käsin tehnyt sille hienot sykeröt ja kaikkea! 
|
|
|
|
Post by Salma on Apr 30, 2017 18:35:46 GMT 2
Vappuaatto oli kuivattanut tienvierustat pöllyäviksi. Kesän saattoi jo melkein tuntea, vaikka tuuli kävi viimaisena tallipihan yli ja hiirenkorvat pystyi näkemään puissa vain, jos siristi silmänsä melkein kiinni ja kuvitteli oikein kovasti.
Kaikenlaista sitä ihminen ehtikin miettiä, kun istui keittiömökin rappusilla Annilta lainatussa isossa toppatakissa, siemaili poreilevaa simaa pahvimukista ja katseli, miten Inkeri yritti tarhassa ottaa kaikessa rauhassa karkuun ravaavaa Bonnieta kiinni.
Seurasin Bonnien harmaanvalkeita etujalkoja, jotka oikenivat ja koukistuivat ponin kaunislinjaisen vatsan alla. Se kääntyi näppärästi ja väisti Inkeriä, jonka punehtuneet kasvot aiheuttivat viehättävän väriyhdistelmän valkeiden, pään päälle suittujen hiusten kanssa. Näin miten Inkerin huulet liikkuivat. ”Mä oon melko varma, että Inksu ei maanittele Bonnieta mitenkään erityisen hellillä sanoilla”, sanoin vieressä istuvalle Pipsalle, joka oli juuri nostanut saappaaseensa nojanneen simapullon ja lorotti kultaista juomaa pahvimukinsa pohjalle.
Tirkku oli helpompi tapaus kuin Bonnie. Kun lähestyin sitä sokerista munkkirinkilää napostellen, se seurasi minua ilman riimunnarua portille kaula pitkänä kuin nälkäisellä kamelilla. Vetäessäni riimun sen pehmeän korvaparin yli se yritti hamuta suupielessäni roikkuvan munkinpuolikkaan hampaittensa väliin. ”Syö heinää, sä saat sokeris siitä”, mutisin ponille tuupatessani sen turpaa hellästi kauemmas.
Vapusta tuli mainio. Pyörin Tirkun kanssa pääasiassa aurinkoisella kentällä. Treeniaukiolla teimme vain nopean pyrähdyksen (jonka vauhdista vastasi pääasiassa poni itse). Seurailin muiden hyppäämistä ja pyörittelin rennosti jalkojani jalustimissa. Kevätilma oli lauhaa.
Kiitos kivasta tapahtumasta!
|
|
|
|
Post by Pipsa on May 1, 2017 17:08:26 GMT 2
Vappuvaihtarit Lassen kanssa
Ilmassa oli jo jotain toukokuista, huolimatta ympäriinsä pyörivästä viimasta ja kellertävää nurmikkoa läikittävistä lumikasoista. Kävellessäni Lasse rinnallani tallille, rapisi hiekka mustien nahkasaappaideni alla ja pihan mustaraitaisista koivuista kuului pikkulintujen iloista sirkutusta. Ja sitten kuului lätsähdys, kun astahdin suoraan syvään kuralätäkköön. Sukkani tuntuivat heti läpimäriltä. Ah, kevät.
”Kerkesinhän mie näillä ehkä sen sata metrii kävellä, ennen kun nää on jo ihan kurassa”, irvistin esitellen ruskeiden kuraläikkien peittämiä ratsastussaappaitani. Olin vasta eilen ne puhdistanut ja kiillottanut pitkästä aikaa, ihan vain vapun kunniaksi. Ja koska Emmy oli lupautunut valokuvaamaan. Toisihan se vähän uskottavuutta minunkin ratsastusharrastukselleni, kun kaikki facebook-kuvani eivät olisi luokkaa ”tässä minä nyt halailen ihanaa pörröpalleroponiani kuolaisissa vaatteissani”.
”Kiva”, Fiia hymähti yrittäen samalla kaivaa jotain Harryn harjaboxista. ”Mut ainakin muuten sulla on kyllä kamat ihan kun pinterestistä”
”No eikö”, virnistin ja ryhdyin sukimaan kiivaasti Lassen ruskeaa kylkeä. ”Tuleepahan näillekin kamoille joskus käyttöä.”
Hoitajaporukan kanssa jutustellen uljaan ratsuni varustaminen oli ohi hetkessä. Varustamisessa ei ruunikon kanssa ollut mitään ongelmaa, mitä se nyt veinasi pari kertaa höslätessään listiä varpaani. Ja ennen kuin tajusin, olin jo istumassa Lassen nahkasatulassa. Hitsin korkealla.
Olin ratsastanut Lassella aiemmin kerran, joten ihan tyhjästä minun ei tarvinnut lähteä liikkeelle. Koska yhteinen kavalettijumppatuntimme ei kuitenkaan ollut ollut huima menestys, päätin pysyä tänään melko perusjutuissa. Alkujumppailussa hain omaan istuntaani vakautta; Lassen suuri ja liitävä askellus oli aivan toista kuin Siken ponimainen töpsyttely. Samalla hain puoliveriseen rentoutta, se sai kulkea vielä pitkässä ja matalassa muodossa. Suht kookkaana hevosena ruuna tuntui kyljistään hieman jäykältä, joten käytin hyvän tovin erilaisten kaarevien urien ratsastukseen.
Kun yhteinen sävel alkoi löytyä, ryhdyin hakemaan lyhyempää ja kootumpaa muotoa. Lasse vastasi toiveisiini jopa odottamaani paremmmin, se otti takapäätään hyvin alleen ja kohosi. Päädyin keskittymään ravityöskentelyyn, johon puoliverisen upea liikkuminen ja valtava moottori toivat ihan erilaista tuntumaa. Oli ihanaa saada ratsastaa hevosta, joka liikkui näin sulavasti ja voimakkaasti, vaikkakin se vaati omalta keholtani huomattavasti enemmän keskittymistä ja lihastyötä. Huomenna kyllä vatsalihaksiani hapottaisi, siitä olin varma. Vielä yhden hyvän ravilisäyksen jälkeen (jotta Emmy sai varmasti napattua hyvän kuvan) annoin ohjan valua pitkäksi ja Lassen tasailla hetken sykettään kävellen. Riemu sykki rinnassani ja hymy karehti huulillani - pitkästä aikaa sitä tunsi taas osaavansa jopa ratsastaakin.
Koulutuuppailun lisäksi kävimme Lassen kanssa hyppäämässä ihan vain pari hyppyä erikoisesteillä, minkä jälkeen painelimme maastoon kävelemään. Kävelyjen jälkeen purin ruunan kamat, harjasin sen nopsasti läpi ja painelin yläkertaan nautiskelemaan simaa ja munkkeja.
Kokonaisuudessaan ei yhtään hassumpi päivä.
|
|
|
|
Post by Emmy on May 9, 2017 20:39:26 GMT 2
VappuaattoOli vappuaatto. Illalla oli tiedossa simantäyteistä vappujuhlintaa, mutta päivä vietettiin perinteisesti tallilla vappuvaihtareiden merkeissä. Tänä vuonna olimme saaneet Wilman ja Annin kanssa aikaiseksi ringin, joten minulla oli tänään tiedossa päivä Hestian selässä ja huomenna saisin humputella Lailan kanssa. Kaksi ihanaa hevostuttavuutta siis tiedossa. Tallilla oli ihan vapputunnelma ja paikkaa oli koristeltu värikkäin ilmapalloin ja serpentiinein. Simaa ja munkkia oli tarjolla kaikille ja muutenkin tunnelma oli iloinen ja juhlava. Vappu oli kyllä yksiä lempijuhliani, siinä oli ihanaa kevään ja vapauden fiilistä. Tallissa suuntasin ensimmäisenä Hestian karsinalle, joka oli vähän pidemmällä käytävällä kuin Kuutin, joka oli ihan oven vieressä. Wilma tuli perässä, koska Lailan karsina oli Hestian vieressä. Molemmat tammat olivat tietenkin ulkona kauniina päivänä, joten suuntasimme suorilta tein niitä hakemaan. Wiilmaa hieman jännitti iso Laila, mutta minä rohkaisin sitä. Laila on kuitenkin kiltti. Otimme hevoset matkaamme ja tallin ovella seuraan liittyi Anni, joka oli saanut pyydystettyä Kuutin ruunatarhasta. Palasimme hevosten karsinoille. Satulahuoneessa kävi iloinen vilinä, kun porukka valmistautui päivään lainaheposen kanssa. Itse keräilin Hestin kamat käsivarsilleni ja suuntasin takaisin ponin karsinalle. Hesti oli aina ollut yksiä lemppareitani ja se oli hauskan pirteä ja vikkelä, sekä menevä. Sopi siis minun kaltaiselleni hurjapäälle kuin nenä päähän. Olin tosi iloinen, että se oli tullut takaisin sebeen. Aloitin harjailemaan Hestiaa ja suin sen korvista häntään tarkasti. Karvanlähtö oli kiivaimmillaan ja Hestinkin kaltaiselta melko lyhytkarvaiselta ponilta lähti tukoittain paksua talvikarvaa. Kääräisin suojat ponin jalkoihin ja heitin kamat päälle. Itselle vielä turvaliivi ja kypärä ja sitten pihalle. Vappusää oli melko suotuisa, aurinko paistoi ja oli keväisen lämmintä. Ihan sitä 20 astetta ei ollut mitä lööpit oli kovasti lupaillut, mutta auringossa oli silti miellyttävän lämmin. Suuntasimme Hestin kanssa ensin kentälle vähän verryttelemään ja tutustumaan, mistä olisi sitten tarkoitus siirtyä treeniaukiolle erikoisesteiden pariin. Niitä olin tämän ponin kanssa odottanut. Wilma oli ison Lailan selässä kovin pienen näköinen ja hieman kauhunsekaisin ilmein hän kannusti Lailan liikkeelle. Itse ponnistin hieman Kuuttia pienemmän Hestian selkään ja patistin sen liikkeelle. Poni tuntui virkeältä ja reippaalta. Kävin Hestian kanssa kentällä kaikki askellajit läpi ja suuntasimme sitten treeniaukiolle. Hesti tuntui alla luotettavalta ja innokkaalta kun saavuimme aukiolle. Siellä oli jo muutamia ratsukoita, joten pujahdin väliin ja katsoin etten ole kenenkään tiellä. Kohta pääsimme Hestiankin kanssa ottamaan ensimmäisiä hyppyjä, maltillisesti pienemmälle ensin. Hesti hyppäsi innoissaan, kovaa ja korkealta. Itse olin ihan fiiliksissä! Hyppy hypyn jälkeen ylitimme esteet onnistuneesti. Hesti oli kunnon estetykki ja meillä oli kyllä ihan superhauskaa.  Hesti leikki lentokonetta ja liiotteli vähän esteillä.. Rupesimme yhdessä tuumin lopettelemaan hyppäämistä ja siirryimme jäähdyttelemään hevosia. Samalla oli hyvää aikaa jutella uudesta heppatuttavuudesta ja miten homma oli luistanut. Kun hepat oli kävelleet tarpeeksi, siirryimme tallin pihaan. Taputin Hestiä kiitokseksi kivasta päivästä ja talutin sen talliin. Riisuin ponilta varusteet ja vein sille palkaksi pari leipää. Sitten siirryimme koko poppoon kanssa nautiskelemaan vapputarjoilusta. VappupäiväVappupäivä valkeni melko hyvissä tunnelmissa. Emme olleet Henrin kanssa vetäneet juhlintaa överiksi ja aamupäivällä oli mukava lähteä tallille, tänään puunaamaan ja nauttimaan Lailan kanssa puuhastelusta. Iso heppa olisi hyvin erilainen kokemus kuin ponit ja Kuutti, joilla olen tottunut menemään. Laila on aina ollut mielestäni upea hevonen ja tykkään, että se on niin iso. Tallilla oli taas iloinen tunnelma ja ilma oli jälleen hyvä. Aurinko paistoi ja oli melko lämmintäkin. Lailaa lähdin hakemaan tammatarhasta aitan takaa. Sieltä oli eilen Hestiankin hakenut. Anni tuli kanssani ja otti Hestian mukaansa, kun minä nappasin Lailan. -Toivottavasti se menee kivasti! Anni sanoi ja taputti harmaata leidiä kaulalle. -Varmasti! Mä vaan toivon, että Kuutti ei keksi mitään Wilman pään menoksi. Se osaa välillä olla vähän vekkuli! Naurahdin. -Eilen se meni ainakin tosi kivasti, meillä oli tosi mukavaa yhdessä! Anni kommentoi ja lähti Hestian kanssa kohti porttia. -No hyvä, toivottavasti tänäänkin! lisäsin ja kävelin portille päin Annin ja Hestin perässä. Talutimme tammat sisälle omiin karsinoihinsa ja lähdimme hakemaan kamoja satulahuoneesta. Keräsin Lailan kamat käsivarsilleni ja autoin Wilmaa löytämään kaiken Kuutille kuuluvan omaisuuden. -Tässä on hei Emmy vielä Lailan pintelit! Anni huikkasi ja heitti parin sinisiä pinteleitä syliini. -Tänks! Palasimme karsinoille ja rupesin harjailemaan Lailaa. Tamma oli lunkisti ja riiputti päätään korvat rentoina ja alahuuli löysällä. Erityisesti Laila tuntui nauttivan kun rapsutin kutisevaa talvikarvaa pois. Suin tamman huolella ja käärin siniset pintelit sen etusiin sekä takasuojat takasiin. Satulan kanssa oli aavistuksen ongelmia, koska Laila oli aika korkea. Sain kuitenkin nostettua satulan tamman selkään ja suitsetkin päähän. Onneksi Laila ei kenkkuillut niiden laitossa ja nostanut päätään kattoon. Sitten olisin ollut ongelmissa. Lähdimme Annin kanssa yhdessä kentälle. Koska eilen menin Hestin kanssa esteitä, tänään Lailan kanssa siis kouluiltaisiin, joten jäimme suoraan kentälle. Laila oli tosiaan aika iso ja minusta tuntui, etten osannut alkuunkaan ratsastaa tammaa. Pikkuhiljaa homma alkoi luistamaan ja meillä oli tosi kivaa yhdessä. Ratsastuksen lopuksi minun oli pakko saada kokeilla ratsastaa Lailalla ilman satulaa, joten pyysin kentän laidalla hengannutta Juttaa auttamaan minua satulan kanssa. Jutta nosti satulan kentän laidalle ja punttasi minut selkään. Lailalla ei tosiaan ollut mikään mukavin selkä ilman satulaa humputteluun, mutta hauskaa minulla oli. Isoliikkeisellä tammalla oli kyllä kivaa ratsastaa ilman satulaakin! Mukava tuttavuus totta tosiaan!  Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaset..
|
|
|
|
Post by Robert on May 18, 2017 23:17:31 GMT 2
"Ihan tosi, kellä sä luulit meneväs tässä ringissä? Minäkö olisin puksutellut Windillä teidän kanssa, häh?" Cella veisteli ja komensi heti perään Elmolle nyrpistelevää pilkkutammaa, jonka kylkeä mä harjasin vähintäänkin maani myyneenä. Koko vappuvaihtarihomma oli tullut jotenkin kuin puun takaa ja mä olin ajatellut, että nyt mä sen tekisin, nyt mä osallistuisin. Harry meni kuin kuumille kiville (tai, siis, Fiia sattui nyt olemaan paikalla samaan aikaan ja huutamaan hep siinä sopivasti) ja mä olin kuvitellut meneväni vappuriennot Eelalla. Jossain vaiheessa Cella ja Fiia olivat lähestyneet mua, että tehtäisiinkö rinki, ja mä olin olkiani kohauttaen myöntynyt.
Mutta en mä ollut tajunnut, että se tarkottaisi Windiä.
Vappu oli pilalla.
"Mehän kysyttiin sulta", pallokalaa etäisesti muistuttavaa puoliveristä kauempana harjaileva Fiia huikkasi. "Että jos Cella ottaa Elmon."
"No niin! Mutta eihän se tarkota, että Eela jäisi pois!" mä nitisin.
"No mut eihän se ois rinki jos joku ei ottais Windiä", punapää muistutti. Harry mussutti ruohoa tytön riimunnarun päässä kaikessa rauhassa, ja Fiia saattoi vain harjailla sitä letkein ottein. Hoitopuomille päätynyt Elmokin näytti ottavan lepiä Cellan hinkatessa siitä irti tukottain poninpörröistä irtokarvaa. Windi sen sijaan oli herännyt maailman kamalimpaan päivään: se oli ollut happamalla tuulella jo valmiiksi ja viimeisetkin toivenrippeet tamman ilostumisesta olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen kun se oli huomannut joutuneensa sidotuksi kiinni hoitopuomille Elmon viereen. Siihe kun lisättiin vielä se fakta, että iloisesti hymisevä Cella hoiti Elmoa koko rakkaudellaan, Windi oli ihan valmista kauraa.
Mä olin naurahtanut kun Alviina oli joskus ohimennen kertonut siitä Windin dramaattisesta mustasukkaisuuskohtauksesta, jonka mansikkablondi itse oli hoitanut ammattilaisen elkein Cellan kerätessä leukojaan jostain tallipihan mutavelleistä. Mutta nyt se mustasukkaisuus alkoi tuntui käsinkosketeltavan todelliselta.
"Sitä paitsi eikö sulla ollut ihan hauskaa siellä maastoesteillä sen kanssa?" Cella kysyi Elmon selän yli.
"Ei", mä tuhisin ja kuopsutin kuivunutta kuraa Windin lavasta.
"Niin varmaan. Näin kun kaveri hymyili kuin Naantalin aurinko."
"Enpäs."
"Whatever", Cella virnisti ja jatkoi Elmon kaljuunnuttamista. Mun liioitellun loukkaantunut mulkaisu menetti kaiken tehonsa kun blondi ei edes huomannut sitä, joten kyykistyin rapsuttamaan Windin ties missä mutaliejussa uinutta jalkaa. Se viuhtaisi koko koiven ilmaan heti kun juuriharja koski sen säärtä, ja mä mulkaisin hevosta tuimasti kyykkyasennosta liikkumatta. Se puhahti ja mulkaisi mua etujalkojensa välistä, mutta laski kuitenkin painon takaisin jalalleen ja antoi mun harjata valkoisen karvan taas esille.
Fiia oli viimeksi (ja ensimmäistä kertaa) ratsastanut Harrylla silloin sillä yhdellä estetunnilla. Siitä ei ollut älyttömän pitkä aika, mutta samalla tuntui, että se oli ollut ikuisuus sitten. Nyt kaksikko näytti hyvältä, yhteensopivalta. Edes Harryn pyöreä maha ei vienyt Fiian pitkien, kouluratsastajan jalkojen tuomaa eleganssia ja ryhdikkyyttä pois. Mä en ollut ihan varma, mitä ne aikoisivat tehdä, mutta kentälle me kaikki mentiin pyörimään.
Windi oli päättänyt, että hän pitää huolen, että mä en myöskään tule näkemään, mitä Fiia ja Harry aikoisivat tehdä. Tamma oli alusta alkaen vaativa: jos minä en keskittynyt, se alkoi keskittyä ihan omiin juttuihinsa, kuten pieniin vihreisiin miehiin kentän aitojen takana. Windi pakotti mut keskittymään, ja minähän lähdin sitten purnaamaan sen kanssa.
Mä en oikeastaan tiennyt milloin se purnaaminen (jos sinä nykäset ohjasta niin minä nykäsen varmasti takasin!! ja niin edelleen) muuttui ihan oikeaksi ratsastukseksi, mutta niin siinä pääsi käymään. Olin kellottanut Windin seläisiä vain muutaman hassun tunnin, ja niistäkin lähes kaikki Pirren rakentamia esteitä kuumotellen--mä en ollut kokenut pilkkupaholaista sileällä.
Windiä oli piristävä ratsastaa kun pääsi siihen ratsastuksen makuun. Musta tuntui, että teki hyvää ratsastaa pitkästä aikaa sileällä jollain muulla kuin omalla hevosella ja että Windistäkin oli ehkä raikastavaa kokea jonkun muun vapaata ratsastusta ainaisen tuntipuksuttelun sijaan. Tiesin, että tamma pystyisi tanssahtelemaan menestyksekkäästi aina helpon A:nkin kurveja, mutta mä tykkäsin tästä.
Tamma jolkotteli ympäri kenttää pitkin askelin, kaula rentona, korvat ravin tahdissa lopsuen. Kentän pitkästä aikaa auringossa kuivanut kenttä pöllysi, pikkukivien rohistessa rautakenkiin. Windi kulki sinne minne minä sitä pyysin kulkemaan, ja se tuntui siinä ravissa oikein passelilta, vähän ajatuksenlukijaltakin: sitä oli helppo käännellä pienin avuin. Peräänanto, tai mikä tahansa salonkikelpoinen työskentelymuoto oli karannut meiltä jo ajat sitten, mutta Windi oli rento ja minä oli rento ja ratsastuksesta oli helppo nauttia ilman hifistelyä.
Pilkkuperse oli ehkä viimeinen hevonen, jonka kanssa pystyin kuvittelemaan itseni rentoutumaan sunnuntairatsastellen, mutta niin se vain oli.
|
|
|
|
Post by Cella on Jan 8, 2018 22:52:53 GMT 2
Vappuvaihtarit(aka Oodi Elmolle) Mä en tiedä, olenko mä ikinä maininnut, että tykkään Elmosta? Elmon askeleessa oli ihanasti pontta, mutta se ei lähtenyt yhtään mukaan lajitovereidensa tohkeiluun – juuri täydellinen keskitie siis. Kun Elmon tummat, pyöreät kaviot kopsahtivat taas tallipihan kovaan pintaan, mä uskalsin ujuttaa sille pidempää ohjaa. Vanhana maastokonkarina ruuna ei ollut korvaansa lotkauttanut ohiajaville autoille, ja nyt se pärskähteli tyytyväisenä kuolaintaan vasten mun rapsutellessa sitä satulan etukaaren edestä. Tumma poni oli varsin loistavaa seuraa suunnatessa vuoden ensimmäistä kuukautta kohti. Elmolla oli niin kiva ratsastaa. Mä nautin täysillä ponin herkkyydestä ja pienistä jipoista, joita siitä piti joka kerta löytää, ja siitä pienestä kuumumisesta jota se keräsi innostuessaan hyppäämisestä. Elmo ponnisti siististi, ja me leijailimme puhtaasti yli, vaikka me oltiinkin ajauduttu taas pikkuisen liian lähelle. Korjasin asentoa pystympään ja tiivistin istuntaa, joka sai Elmon laukan lyhenemään pärskähdyksen saattelemana. Mun hyvä tuuli tuntui kasvavan entisestään, suunnilleen sinkoavan katosta läpi jokaisen onnistuneen hypyn myötä. Ja vaikka Pirre mun urpolle (ihanan, ihanan Elmon aiheuttamalle) virnuilulle vähän päätään pyörittelikin, musta tuntui että se oli meidän tekemiseen aika tyytyväinen. ”Mä en kyllä pahemmin tykkää poneista.” Mun kommentti kajahti tyynellä, keväisellä kentällä vähän kovempaa kuin mä olin aikonut, ja sai useamman kanssakurssilaisen pään kääntymään meihin päin. ”Tykkääthän sä Elmosta”, Fiia muistutti mun toiselta puolelta. ”No niin. Mutta se on Elmo, se ei oo tavallinen poni." No meidän Elmerihän on aina mahtavan iloinen yllätys, kun sen saa peräänsä ratsulistassa. Oon tainnut valehdella Pirrelle ainakin kolme kertaa siitä, etten olisi muka mennyt Elmolla sen estetunneilla, kun oon halunnut sillä sen ””””ratsujen vaihtelu tekee hyvää!!!!!”””” -tunneille uudelleen. Jonain päivänä saatan kyllä jäädä kiinni. Noniin, eli olen. Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Minkä mä sille mahdoin, että Elmo oli ihan loistava eläin!! Sen loistavan eläimen loistavan mustanruskea kaula kiilteli kirkkaan keväisessä auringonpaisteessa mun taluttaessa ponia pihan poikki harjauspuomille. Elmo taisi olla itsekin hyvin tietoinen loistavuudestaan, sen verran omanarvontuntoisesti se luimisti mulle toista korvaansa mun lässytellessä sille suuria kehusanojani. Mua ei mokoma kärttyisyys liikuttanut sitten yhtään – mulla oli koko päivä vapaata, kamalan kylmän kevään ensimmäinen lämmin päivä kutitteli mun käsivarsia, ja Vappuvaihtareiden takia tallilla kuhisi paljon mulle rakkaita naamoja. Elämä oli varsin hyvää siis. Tosin kaksi jälkimmäistä hyvää asiaa tarkoitti sitä, että harjauspuomi oli ammuttu pahemmin täyteen kuin metropolin luksusyökerhot. Kuvasta puuttui vain joku skrode portsarimies, kuten Kasper, jonka olisi voinut lahjoa setelinipulla raivaamaan meille tilaa keväthöyryissään ja -pölyissään intoilevien tallilaisten ja ponien keskeltä. ”Heei Cella, ootko käynyt jo Liekkiksen vapputorilla?” Salma ehti harjaukseltaan huikata Tirkun matalan selän yli, ja jätti nättiin naamaansa harmaan likaraidan pyyhkäistessään tukkaa pois silmiltään. Mun suupieltä kutitteli hymy – ei likarannun takia, se nyt oli seppeleläisten keskuudessa täysin arkipäivää olla milloin minkäkin hevosten kanssa rymyämisestä kertyneen paskan peitossa – vaan siksi että oli outoa nähdä Salma pienen ja pyöreärunkoisen Tirpan parissa. Vappuvaihtaripäivät tuntuivat aina vähän tältä, kuin sellaiselta hyperrealistiselta unelta, josta tajuaa vasta herätessään että jokin oli vinksallaan ja kaikki ovat täysin väärien hevosten kimpussa. ”En! Missä sellanen?” mä pyöräytin Elmon tyynesti parhaillaan tyhjän tarhan aitalankkuun kiinni, koska en todellakaan halunnut hukata näin kaunista päivää palaamalla sisätiloihin harjauspuomin ruuhkasta huolimatta. ”Kyläkaupan edustalla, ne kauppiaat sitä kai järjestää. Simaa ja ilmapalloja, koko hoito”, Pipsa vastasi, ja kääri pitkiä hihojaan päästäen auringonsäteet talvenvaalealle iholleen. Mä seurasin esimerkkiä. Elmo siirtyi lepotilaan yhtä näppärästi kuin tuliterä tietokone päästyään lämpimään aurinkoon harjattavaksi. Ponin huuli lerppui aika perhanan hellyyttävästi ja se nojasi välillä koko painollaan mun käyttämää sukaa vasten, sen verran teki käsittely selvästi hyvää kutiavalle, karvaa vaihtavalle iholle. Fiia oli kyllä selvästi tehnyt sen kanssa suurimman työn, kun ponin kauniin kiiltävää karvaa ei irronnut enää paljon mitään (verrattuna Arktikiin, jonka irtohaivenista olisi saanut peruukkiainekset kaikille maailman jostain syystä kaljuille hevosille), mutta mä nautin ruunan harjaamisesta sen verran paljon että jatkoin pitkän kaavan mukaan – oli suurempaa tarvetta tai ei. Elmon lihaksikas lapa värähti, kun kevään ensimmäinen, hieman edelleen horroskankea kärpänen laskeutui sen iholle. Mä kysyin ponilta hiljaa, mitä mieltä se oli, jos me ratsastettaisiin tänään kylälle kurkkaamaan tätä paljon puhuttua vapputoria. Sen mielestä mun idea oli loistava. Luonnollisesti, loistava eläin kun oli.
|
|
|
|
Post by Clara on May 18, 2018 16:38:18 GMT 2
 Saatuani ensin vähän tuntumaa Rosaan kentällä varusteiden kera, uskaltauduin jo seuraavana päivänä ratsastamaan pelkällä kaulanarulla. Tamma kuunteli hienosti pieniäkin apuja ja siitä todella huomasi, että Tuulia oli sen kanssa ratsastanut paljon varusteetta. Supersuloinen Veeti-veitikka kirmasi mukana <3 |
|
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!