Mira
Uusi ihmettelijä
Posts: 3
|
Post by Mira on Feb 4, 2017 15:46:18 GMT 2
|
|
Mira
Uusi ihmettelijä
Posts: 3
|
Post by Mira on Feb 5, 2017 16:31:03 GMT 2
Uuteen kotiin // 1st 04.02.2017
Voi kun se oli kaunis. Pieni, suoloinen varsani, joka oli syntynyt noin viisi päivää sitten. Siinä se seisoi, pienenä ja hauraana emänsä vieressä. Poni oli hauska veijari, se oli koko ajan näpräämässä kaikkea. Emätamman omistaja tassutteli kimon luo, ujutti riimun sen päähän ja hätisteli pikkuveitikan irti mamman riimunnarun kimpusta. "On se kyllä aika hassu veitikka", Tuulia naurahti hymyillen. Ja sillä hetkellä keksin, mikä pinenen ponini nimeksi tulisi. Vain yksi ehto oli annettu, varsan nimen eteen tulisi Sumun. Niimpä varsa sai sinä joulukuisena päivänä nimekseen Sumun Veitikka.
Jännitys kipristeli mahanpohjassani, kun kävelin ikioman lapsihevoseni kasvattajaa kohden. Veeti oli melkein puolitoista kuukautta vanha, ja olin on enemmän kuin innoissani, sillä tänään lumiponi varsoineen muuttaisi takaisin Liekkijärven pihattoon. Moikkasin Tuuliaa hymyillen, naisesta oli tullut näiden viikkojen aikana todella tuttu, sillä vietin hänen pihassaan sijaitsevassa pihatossa jatkuvasti aikaa. Hän oli auttanut Veetin totuttamisessa riimuun, ja nyt varsa osasikin kulkea nätisti riimunnarun päässä, tosin vain mamman lähettyvillä. Niimpä me sujahdettiin riimut käsissämme Tuulian ponipihattoon hakemaan kaksikkoa.
Rosa hörähti nähdessään omistajansa. Hymyillen Tuulia kipitti lumiponinsa luo ja silitti sen kaulaa. Kuljin naisen perässä kovaa vauhtia kasvaneen varsani luo, joka seisoi malttamattomana paikoillaan ujuttaessani miniriimun sen päähän. Tuulia lähti taluttamaan kimoa tammaa kohti porttia, vaikka se olisi varmasti seurannut ilman naruakin. Mä kävelin reipasta tahtia lumihangessa loikkivan Veetin vieressä portista ulos trailerin luo. Tuulia asteli Rosansa kanssa helposti traileriin, mutta varsa ei tahtonut. Lopulta se kipitti sisälle kuljetusvaunuun, mutta Rosan oli muistutettava sitä hirnahtamalla siitä, kuinka se ei pärjäisi yksin pakkasessa.
Me menimme meidän autollamme, äiti ajoi. Me juteltiin Tuulian kanssa varsan tulevaisuudesta. Oltiin sovittu, ettei Veetiä ruunattaisi ainakaan lähiaikoina, sillä me molemmat haluttiin siitä kunnon kilpaponi, joka kiertäisi näyttelyitä ja tarjoaisi astutuksia. "En mä sitten tiedä, tuleeko tuosta otuksesta yhtään mitään. Mutta ainakin jos äitiinsä tulee, niin ihan mahtava ystävä", Tuulia hymyili. Nyökkäsin. "Ja jos isän puolelta saadaan mitään vaikutteita, siitä tulee ihan super hyppääjä! Ja aika tosi ärsyttävä", äiti kommentoi väliin saaden kaikki naurahtamaan.
Tuulian ehdotuksesta päästin Veetin irti pihaton edustalla, sillä se ei kuitenkaan poistuisi äitinsä läheltä. Rosa tervehti ystäviään häntä tötteröllä ja päästessään porttien sisäpuolelle se ravasi korkein askelin muiden heppojen luo, kuitenkin unohtamatta varsaansa, jota se pysähtyi aina tasaisin väliajoin odottamaan. Rosa oli hyvä emä, sillä vaikka se antoi Veetin haahuilla minne sattuu, se ei päästänyt sitä silmistään. Tamma myös piti huolen, ettei pikkupoika joutunut ongelmiin tai juossut suin päin vieraita hevosia päin.
"Veetin pitäis saada pian leikkikaveri, kun mun ystävän tamma saa varsan", Tuulia hymyili. "Joo, ihanaa!" naurahdin. Eihän sitä koskaan tiennyt, mitä tuleman piti, mutta uskoin, että meidän ja Veetin tarina tulisi olemaan pitkä.
|
|
Mira
Uusi ihmettelijä
Posts: 3
|
Post by Mira on May 10, 2017 20:09:40 GMT 2
Veetiponista oli tullut oikein hurja pikkukakara. Se kiusasi kaikkia kaiken aikaa, eikä suostunut jättämään varsinkaan emäänsä rauhaan. Rosaa kiukutti välillä paljonkin, kun lapsella oli koko ajan jano, nälkä tai muuten vaan tylsää. Lumiponin onneksi varsa vieroitettaisiin pian, luultavasti kesäkuun puolella Veetin ollessa jo puolivuotias.
Veeti oli opetellut paljon uusia juttuja näiden kuukausien aikana. Se oli saanut harjoitella aktiivisesti narussa taluttamista, erilaisia toimenpitetä ja kaikkea muuta erikoista. Suurimman järkytyksen varsa oli kuitenkin kokenut vain muutama päivä sitten, kun joku älypää oli raahannut trailerin keskelle pihaa. Vaan sepä oli siellä tarkoituksella, sillä ajatuksena oli ollut totuttaa skidiä matkustamiseen. Rosa oli mennyt nätisti koppiin, ja muutaman minuutin jälkeen pieni varsakin, vähän jännittyneenä tosin. Kun se tajusi, että tuolla oudossa kopissa sai ruokaakin, ei ollut enää lainkaan ongelmia. Rohkea pikkuori siis.
Eräänä päivänä me lähdettiin mamman ja Tuulian mukaan lenkille. Metsä oli Veetin mielestä tosi jännä, eikä se uskaltanutkaan lähteä tutkimaan kovinkaan kauas, vaikka aluksi niin olisi halunnutkin. Koska poni oli suurimman osan matkasta irti, ei viitsitty kovinkaan kauas pihatolta poistua. Sen lyhyen retken aikana kakara oli esitellyt estehyppääjän lahjojaan enemmän kuin laki sallii, ja aiheutti sydänkohtauksia niin meille ihmisille kuin emälleen laskeutumalla useasti melkein naamalleen. Joka tapauksessa Veetin loikissa oli järkeä, kun se pieniä risukasoja ylitti. Se osasi jo nyt jäsentää jalkansa siistiin jonoon ennen hyppyä, vaikka loikkasikin kuin mikäkin orava. Isänsä poika, vai kuinka..
Veetin näyttelykausi pitäisi myös saada alkuunsa. Kova harjoittelu alkoi tuottaa tulosta, ja nykyään poni osasi jo ravata sekä kävellä nätisti vierellä, vaikkakin joskus teki mieli loikkia omiaan. Ehkäpä tämä tästä.
2hm
|
|