Ritareita, neitoja ja irokeesikonejaJo aamusella saavuin Seppeleeseen Rosan kanssa ja laskin sen tarhaan, jonne Kasper puoliunessa talutti tallin tammoja. Ja ihan pian minun tultua saapui Anni ja Jiri hevostensa kanssa sekä auto peräkärrynsä kanssa. Seppeleen vierailevina tähtinä toimi viisi keskiaikaharrastajaa, veljekset Matti ja Antero, joista jälkimmäisen perhe kömpi auton takapenkeiltä tallin pihamaalle syyskuiseen viileyteen. Pirjo, perheen äiti, oli sonnistautunut kauniiseen, keskiaikaiseen mekkoon, ja hänen käsiinsä tarrautui pikkuinen ritaripoika ja ihastuttava, punamekkoinen tyttönen.
"Moi ja tervetuloa Seppeleeseen", sanoin ystävällisesti. "Minä olen Tuulia Laine", kerroin kätellessäni heitä Annin ja Jirin kanssa. Pirjo esitteli lapsensa Reetaksi ja Rasmukseksi. Hieman ujo ritaripoika itse kertoi olevansa Erik Urhea ja kumarsi herrasmiesmäisesti meille, pikkutyttö tarjosi vain puumiekkaansa kättelyyn, mutta tartuin siihen hymyillen.
"Mun nimi on Nanna Hopeanuoli", se sanoi niin tomerana, ja kuulin Annin naurahtavan. Ihana porukka, tästä tulisi ikimuistoinen päivä.
Peräkärrystä purettiin valkeat teltat, pukurekit ja kentän koristeet. Tunnissa pihamaa oli jo ihan eri näköinen - kenttää ja katsomoa koristi lippunauhat, pihassa komeili vaateteltta, Jinnilän taverna ja perheen asumusta kuvaava teltta. Pian mummikin kaarsi pihaan hevoskopin kanssa, ja sieltä astui ulos meidän iki-ihana viikinkiratsu sekä lasten takuuvarma suosikki, Viola-aasi. Nekin pääsivät tarhaan temmeltämään. Ihanaksi yllätyksekseni Aleu loikkasi repsikan paikalta pihamaalle ja juoksi heti luokseni kerjäämään rapsutuksia, se oli niin innokas!
"Voi sinua höppänää, mihinhän mä sut laitan koko päiväksi", höpisin koiruudelle.
"Se voi olla tossa teltan nurkalla, sehän sopii siihen hyvin!" Pirjo keksi, ja niin Aleu pääsi hihnaan teltan kupeeseen. Itse seurasin Pirjoa pukutelttaan, josta pääsin valitsemaan itselleni linnanneidon asun. Ja jo pian Seppeleen hoitajaporukkaa alkoi valua tallille, harjaamaan ritariratsujaan ja etsimään sopivaa pukua ja rekvisiittaa hevosille. Katselin enentyvää porukkaa hymyillen - tästä tulisi oikeasti mahtava päivä.
(
nää on tosi nopeet luonnokset, saatan piirtää parempia kuvia YO-kokeen jälkeen)
---
Pukuratsastus oli onnistuneesti ratsastettu ja yleisöä oli kertynyt katsomon täydeltä. Tuuli heilutti värikkäitä lippuja ja Seppeleen hoitajaporukka oli taluttamassa ratsujaan karsinoihin, jotta mekin ehtisimme vielä näkemään viikinkiesityksen.
"Päivää Seppele, me ollaan Hallavan Sudet ja tullaan suoraan keskiajalta! Minä olen Ivar Viekas ja vaikka näytän pienelle sittiäiselle, olen nokkelampi kuin kaikki muut yhdessä! Mukanani on Harald Hirmuinen, voimakas ja ärhäkkä viikinkiveljeni, sekä rakas vaimoni Ingrid Joutsen, joka vuodesta toiseen ruokkii perheemme. Missä ovat lapseni, tulkaa isän luo! Tässä on rohkea poikani Erik Urhea ja rakas pikkutyttäreni, Nanna Hopeanuoli. Ja me ollaan Valhallan Susia, meissä on ikuista viikinkien voimaa!"
Ivar puhui kantavalla äänellään, vaikkei pituutta - eikä sen puoleen leveyttäkään - pikkumiehellä juuri ollut. Harald seisoi hänen vierellään kädet puuskassa ja mörähteli toisinaan vastaukseksi. Ingrid, tuo pitkähiuksinen brunette, istui maassa puhumassa Erikille, joka oli noin kymmenkesäinen pikkuinen ritari, hänellä oli vyötäisillään miekka ja vaalea pellavapehko pilkotti kypärä(myssy)n alta. Nanna juoksenteli ympäriinsä kutrit hulmuten hakaten puumiekallaan milloin isäänsä, milloin setäänsä - vaan suuret viikinkimiehet ei pienestä kaatuneet.
Ivar kertoi nimensä tarkoittavan jousisoturia, Harald tarkoittaa armeijan päällikköä ja Ingrid kaunista. Erik ikuista johtajaa ja Nanna urheaa - ja hän kertoi Valhallan olevan pyhä paikka, jonne urheat soturit pääsevät.
"Minä menen Valhallaaaan!" huusi pikkuinen Nanna Hopeanuoli, joka päätyi isänsä hellään syliinkaappaukseen.
"Sinä olet liian pieni sinne, sinun pitää ensin kasvaa isoksi ja urheaksi!"
Ja yleisö nauroi.
Seurasi viikinkiukkojen miekkailunäytös, josta koitui hyvin tasaväkinen kaksintaistelu. Muut lähtivät teltalle ja yleisö henkäili mukana. Sen jälkeen he kertoivat leppoisaan sävyyn keskiaikaisesta elämästä, perheen tuoman rekvisiitan avulla. Pian oli kuitenkin mummini vuoro taluttaa varustettu Fjella kentälle - olisi vuonohevosten päättömän historian aika! Mummi sai ratsastaa kauniissa keskiajan mekossaan Fjellalla, kun Ivar kertoi hauskaa tarinaansa. Ivarin kerronta oli vivahteikasta, mutta tarinan totuudesta ei voinut olla ihan niin varma... ".. vaan viikingit kasvattivat ratsunsa pienikokoisiksi, koska heitä vaivasi periytyvä korkeanpaikan kammo, ja lisää naurunmetakkaa vastustajien rivissä aiheutti se, kun äijät leikkasivat ratsuilleen irokeesit. Vaan sisulla ja kestävyydellä nauru loppui lyhyeen ja viikingit olivat voittoisia!"
Esityksen jälkeen Ivar toivotti yleisön tervetulleeksi viettämään väliaikaa heidän kotitelttaan tutustumaan keskiaikaiseen kotiin, kehoitti lapset kokeilemaan hurjaa viikinkiratsua tai suloista aasia mummin talutusratsastuspisteessä, vierailemaan Jinnilän tavernassa ja Haraldin lettukojussa tai Ingridin pukuteltassa, jonne kaikki lapset ja lapsenmielisetolivat tervetulleita sovittamaan keskiaikaisia pukuja. Ja Harald Hirmuisen letuthan tarjoiltiin puupäreiltä!
---
Pihaa kierrellessä väliaika sujui nopeasti, mutta jouduin kiirehtimään, sillä minun piti olla kasaamassa turnajaiskalustoa kentälle. Oli taulu, johon renkaita heitettäisiin, lähinnä linnunpelätimtä muistuttavat jousiammuntamaalitaulut sekä jousia ja nuolia kaikille sekä vähän lisää säkkiukkoja, joilla oli irtopäät. Seipäät oli kirjavia ja muovisen kevyitä, ja testasin säkkiukkojen olevan niin pehmeitä, että seiväs upposi niihin hyvin. Yleisön puoleiselle pitkälle sivulle pystytettiin matala aita itse turnajaisia varten, ja nähdessäni siihen tarkoitetut "seipäät" repesin nauruun - ne oli ihan tavallisia lötköpötköjä! Nyt oli turvallisuus kohdillaan, haha!
Kokoonnuimme pian ratsukoiden kanssa kentälle ja aloin jakamaan joukkoeita.
"Kuningas ja ritarit ovat yksi joukkoe", sanoin lukien listaani. "Ja siis joka joukkoeesta tarvitaan yksi vapaaehtoinen turnajaisiin."
"Minä haluan!" Wilma hihkaisi, ennenkun pojat ehti sanoa mitään - mutta se näytti sopivan kaikille.
"Sitten me neidot ja prinsessa ollaan yks joukkoe", sanoin. Elsan ja Wenlan kanssa päätettiin mut vapaaehtoiseksi, sillä Rosa pysyi mulla hyvin hallussa.
"Haudankaivaja, munkki ja musta surma ovat yks ryhmä", jatkoin.
"Minä haluan olla seivästämässä teidät kaikki", Ada sanoi totisena reveten kuitenkin nauramaan. "Tää mun pinkki muovilapio on kyllä ehkä vähän vaarallinen siinä puuhassa."
"No otat sen seipään, heh, toiseen käteen.." naurahdin, ja kerroin narrien ja palvelijoiden olevan yksi ryhmä. Heistä Emmy valittiin turnajaisiin. Haamu ja noidat jäivät viidenneksi porukaksi, josta Mikaela lupautui vastuulliseen seivästäjän rooliin.
Sitten Valhallan Sudet esittelivät rastit maastakäsin penkeille palanneelle yleisölle ja meidän turnajaisratsukoille. Jokaisen tuli ratsastaa käyntiä puominsivua pitkin ja heittää viisi rengasta tauluun, jossa naulaan jääneestä renkaasta sai 2 pistettä - joukkoeen maksimi oli siis 30p. Jousiammunnassa tuli ratsastaa myös puomin vierustaa ja ampua sivulle jousia, joita oli jälleen viisi per nenä. Pään seivästyksessä ravattiin tai laukattiin säkkiukon ohi, osumasta sai 2 pistettä ja jos pää pysyi keihäässä maalitolppien väliin asti, sai 5p ja kaksi yritystä jokaiselle. Joukkoeen viimeisiä pisteitä tavoiteltiin turnajaisissa, joita käytiin kymmenen kierrosta - kaikki viisi ratsukkoa kaikkia vastaan. Jokainen ratsukko pääsi siis neljästi yrittämään lötköpötköllä vastistajaan osumista, kun ratsukot laukkasivat toisiaan kohti kumpikin omalla puolella aitaa. Kypärään tai vartaloon osumisesta sai 5p, joukkoeen maksimi 20. Ingrid ja Harald istuutuivat kentänlaitaan tuomareiksi, kun Ivar juonsi kisaa kulkien kisailijoiden mukana kentällä. Lapset miekkaili sivussa innokkaana.
Tasaisen kilpailun (arvotut) tulokset olivat:
1. Kirkon väki
2. Narrit
3. Noidat
4. Urheat
5. Neidot
Ja Ivarin julistamat voittajat Harald palkitsi oikeilla ritarin kypärillä - turnajaisten parhaat ovat oikeita ritareita!
Taputusten saattelemana Seppeleen ritariratsut ratsastivat vielä kunniakierroksen voittajajoukkoeen haudankaivaja kärjessä, muovilapiotaan ylpeästi korkealle kohottaen. Valhallan Sudet kumarsivat syvään ja yleisö hurrasi ja taputti. Mahtava tapahtuma alkoi olla päätöksessä, ja yleisö valui hiljalleen pois - ja osa porukasta kuoriutui viimein tuskallisista asuistaan. Autoimme koko porukalla purkamaan teltat ja muut, ja lopulta viimeistenkin piti luopua puvuistaan. Itse olin kovin tykästynyt linnanneitomekkooni, mutta niin se piti antaa omistajiensa mukaan. Kiitimme kaikki keskiaikaharrastajia ja ylistimme Nanna Hopeanuolen rohkeutta ja urheutta, mutta pian he lähtivät. Niin myös mummi Fjellan ja Violan kanssa.
"Nyt päästään syömään!" kailotin pihalla. Annen talon ovesta kantautuikin herkullinen tuoksu pitkälle pihamaalle.
"Ihan mahtava päivä", huokaisin Adalle istuttuamme pöytään.
"Niin oli! Ja kohta päästään viettämään iltaa", blondi sanoi.
"Joo, ollaa suunniteltu leikkituntia sun muuta. Mut hei, missä sun muovilapio on?"
"No se jäi pihalle, en oo enää haudankaivaja."
"Oletpas. Ikuisesti! Hei se lapio saavutti teidät Seppeleen ensimmäisten turnajaisten voittoon, huhuu? Mä pidän huolen ettei sun ja lapion välille tule eroa koko iltana. Eikä yönä!!"
"Heh kivakiva..", Ada yritti mumista, mutta muminat ei nyt auttaneet. Kerran päätetty myös pitää!
Joukkoejaot turnajaisissa (eka ratsastaa vikassa tehtävässä)
Urheat
Wilma - Hestia ~ ritari
Anthon - Charlie ~ ritari
Kristian - Lasse ~ kuningas
Neidot
Tuulia - Rosa ~ linnanneito
Elsa - Loeke ~ neito
Wenla - Gitta ~ prinsessa
Kirkon väki
Ada - Solttu ~ haudankaivaja
Pyry - Reino ~ munkki
Cella - Windi ~ musta surma
Narrit
Emmy - Kuutti ~ narri
Anni - Laila ~ narri
Jiri - Väiski ~ palvelija
Noidat
Mikaela - Lusmu ~ noita
Pöppis - Harry ~ noita
Katsu - Netta ~ haamu
Muuten ohjelma on vapaa osallistujien mielikuvitukselle, ja leirimökit on käytössä, jos ilta venähtää!
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!