|
|
Post by Anne on Apr 22, 2016 16:22:26 GMT 2
Tänä vuonna vappuvaihtarit ovat kaksipäiväiset! Vaihda hevosta pareittain tai ringissä. Vaihdosta sovitaan tässä keskustelussa. Jos hevosen, jonka haluat vaihtariksi, hoitaja ei ota osaa tapahtumaan, voit "vaihtaa" yksinkin. Tänä vuonna koko viikonloppu on pyhitetty vaihtareille. Toki saat osallistua vain toisena päivänä tapahtumaan, mikäli se aikatauluihisi paremmin sopii =) Tänä vappuna on kuitenkin mahdollista syventyä uuteen hevostuttavuuteen kahden päivän ajan. Kaikki lajit ovat käytössä vaihtareiden ajan. Maastoesteille olisi suotavaa lähteä kokeneemmassa porukassa tai vähintään yhden kaverin kanssa. Westernkamat ovat lainattavissa, jos haluat niitä kokeilla =) Lerimökeistä voi vuokrata yöpaikan vappuviikonlopuksi, hintaan 20veur/yö. Hintaan ei sisälly ruokia, mutta saunaa on mahdollisuus käyttää. ILMOITTAUDU alle! Kerro mihin hevoseen haluaisit hoitsusi/oman hevosesi vaihtaa --> sopikaa vaihdosta. Ilmoita myös, jos yösijan vuokraus kiinnostaa. Tapahtuma on avoinna seben hoitajille / y-omistajille / vakiintuineille pihaton & lähialueiden heppojen omistajille.
Hilpeää vappua!!!(tapahtumasta on tulossa merkki.)Osallistujat:-- Anni - Salla  Elli - Laila -- Lynn - Elmo Fiia - Ransu + Lusmu Mikaela - Eela -- Allu - Alex Sartsu - Myntti -- Dani - Lasse + Windi Cella - Topi + Lasse Britta - Windi + Topi -- Adalie - Tollo Oona - Solttu --- Sandra - Tirppa Inkeri - Aristo --- Tuulia - Kuutti Emmy - Loeke Pyry - Rosa Nette - Walma Salma - Huiska Loviisa - Ruusa Simona - Rokki Clara - Bona |
|
|
|
Post by Anni on May 2, 2016 14:20:39 GMT 2
Lauantai
Cloudgazer, Calla, Salla. Mä en ollut ihan varma, miksi Elli kaunokkiaan yleisimmin nimitti, mutta ihan hemmetin nätti se ainakin oli. Mä olin tainnut tehdä hyvät vaihtarit mustankimosta toiseen.
Laila katsoi mua kaihoisasti (toiveajattelua..), kun kävelin sitä pienemmän tamman luo. Salla pälyili mua epäilevästi, kun tarjosin kättäni tamman nuuhkittavaksi. Täysveritamman sieraimet laajenivat tamman vaihtaessa hermostuneena painoaan jalalta toiselle.
"Hei", supatin Sallalle pujottaen riimun varovasti tamman ylvääseen päähän. Mustankimo oli jähmettynyt aloilleen, mutta nytkähti varoen liikkeelle lähtiessäni tarhan porttia kohti. Eiköhän tästä alkujännityksestä selvittäisi.
Harjasin Sallaa rauhallisin vedoin. Mä olin pitkään ja hartaasti pohtinut, mitä haluaisin tamman kanssa viikonloppuna tehdä. Olin kysynyt Ellinkin mielipidettä, ja yhteistuumin olimme tulleet samaan tulokseen: ensin tutustuisin Sallaan kentällä, toisena päivänä voisin tyrkkäytyä jonkun seuralaiseksi maastoon.
Olin ehkä ollut hieman normaalia hermostuneempi Sallaa varustaessa: olihan tamma kuitenkin yksityinen ja vaikkei se ollut Ellillä vielä kovin kauaa ollutkaan, se oli tottunut naiseen ja hänen ratsastukseensa. Ei siis mikään tavallinen tuntimopo, joka nielisi kaikenlaiset ratsastajat korvaansa lotkauttamatta. Ponnistaessani Sallan selkään päätin kuitenkin unohtaa moiset ajatukset, koska Elli oli kehunut tamman maasta taivaisiin ja vakuutellut, että tulisin toimeen sen kanssa.
Sallalla ei ollut alkukäynneissä kiire mihinkään. Tamman askel oli rauhallinen, kun annoin sen kävellä kaviouralla pitkällä ohjalla. Olin estekurssilla nähnyt Sallan liikkeessä ja saanut siitä vähän hitakaisesti lämpenevän kuvan. Dieselmoottori.
Alkuun Salla tuntui kyseenalaistavan pyyntöni, mutta keinahti sitten rentoon raviin. Kevensin ja keräsin ohjia pikkuhiljaa kevyelle tuntumalle, antaen tamman kuitenkin työskennellä vielä pidemmällä kaulalla.
Koska Salla jäi hieman hitaaksi pohkeelle, tein volttien ohella rentoja lisäyksiä pitkillä sivuilla ja vähitellen mustankimo alkoikin liikkua omalla moottorillaan. Kokosin ohjia taas pykälän verran ja koska Salla jännitti niskaansa, tein vielä pari volttia hakien rentoutta. Kun tamma rentoutui, nostin laukan ja jäin pyörimään keskiympyrälle istuntaani keventäen.
Laukkatyöskentelyn jälkeen Sallasta alkoi löytyä ihan uusia vaihteita. Tammalla oli mukavan letkeä ravi, johon oli helppo mukautua ja päästä sisään. Taivuttelin tammaa kaarevilla urilla harjoitusravissa, tein siirtymisiä ja loivia pohkeenväistöjä. Salla liikkui hyvin aina, kun muistin pitää käden pehmeänä - liian suuri pidäte tai ranteen jännittäminen sai tamman nostamaan päänsä taivaisiin ja askeleiden lyhenemään.
Taputtelin pärskivän Sallan kaulaa annettuani tammalle pitkän ohjan. Tamma oli ollut Lailan ja Väiskin jälkeen mukavan erilainen ja opettavainen ratsu. Nöyrä, mutta samaan aikaan sopivan vaatelias tamma. Salla höristeli korviaan kentälle saapuvien ratsukoiden suuntaan, enkä mä voinut olla tiputtamatta jalustimia jaloista ja vilkuttelematta iloisesti aurinkoisille vappuvaihtareiden kanssaosallistujille.
Päivä alkoi pikkuhiljaa kääntyä iltaan, kun jätin Sallan karsinaansa heinien pariin ja lähdin etsimään Fiiaa. Nainen löytyikin Lusmun kanssa tallin toisesta päästä, joten sain orin mukaani kohti kotitallia. Olin Lusmun virallinen hovikuljettaja viikonlopun vappuriennoissa, koska yöpyminen meillä oli kaikista helpoin ratkaisu.
Käytyäni heittämässä Lusmun kotiin ja saalistettuani riekkuvat Väiskin ja Oton sisään kurvasin takaisin Seppeleeseen, tällä kertaa ilman koppia.
"Anni vauhtia, sauna on ihan just lämmin!" Cella kailotti jostain kaukaa, kun nousin autosta. Ah, täydellinen ajoitus. Kiiruhdin vaatekassi olallani serpentiinintäyteiseen leirimökkiin ja sieltä suoraan saunaan.
"Tää on yhtä ajamista", naurahdin kanssasaunojille, kun olin päässyt lauteille.
"Meetkö tekee aamutallin?" Cepa kysyi. Nyökkäsin.
"Mä voin tulla avuksi", Lynn ilmoitti hymyillen.
"Ihanaa", huoahdin ja kumarruin heittämään löylyä. Ei hullumpi vappu.
Sunnuntai
Lynn oli ollut hereillä jo ennen mua, joten kiskoin vain vaatteet päälleni ja olin valmiina lähtöön.
"Käydään viemässä hevoset ulos ja mennään meille aamupalalle", selitin Lynnille, joka kohotteli kulmiaan mun syömättömyydelle.
"Mäkin voin tulla!" Mikaelan ääni huudahti saaden aikaiseksi unista muminaa. Pyörittelin silmiäni pastellipäälle, joka hyppelehti luoksemme kiskoen housuja jalkaansa.
"Tuli ikävä Lusmua", Miksu virnisti.
Aamutalli hoitui kolmeen pekkaan ihan tavattoman ripeästi aamupalasta huolimatta. Lusmu kyytiin ja suunta takaisin Seppeleeseen.
"Lähdetäänkö maastoon?" mä kysyin Mikaelalta saateltuamme Lusmun kopista Fiian matkaan. Nainen nyökkäsi myöntymisen merkiksi ja koska Fiiakin oli ollut aikeissa lähteä ratsastamaan Lusmulla hyvissä ajoin, oli meidänkin sama lähteä maastoon ripeällä aikataululla.
Eelan hermostunut hyöriminen ei Sallaa hetkauttanut. Mustankimon askel oli kylläkin eilistä jähmeää alkua reippaampi tamman tajutessa suuntamme.
"Elli kehui et tää on hyvä maastossa kaverin kanssa", hymähdin.
"No tässä onkin reipasta seuraa", Mikaela virnisti rauhoitellessaan innokasta Eelaa.
Koska Eela kävi ylikierroksilla, päädyimme Sallan kanssa edelle. Mustankimo käveli hiekkatiellä pitkin askelin ja kohotti innokkaasti päätään, kun oli aika ravata. Eelakin tuntui rauhoittuneen ainakin hetkellisesti: ainakin tamma pysyi Sallan takana.
Parin ravi- ja käyntipätkän jälkeen eteemme aukesi laukkasuora. Aurinko pilkahteli pilvien takaa, kun nostin laukan. Sallaa ei tarvinnut pyytää eteen, sillä tamma venytti askeltaan omatoimisesti korvat innostuneesti hörössä. Tamma ei kuitenkaan vaikuttanut villiltä, joten kevensin istuntaani ja annoin mustankimon lisätä vauhtiaan vielä pykälän verran. Salla esittelikin parasta kenttähevosen laukkaansa, enkä mä voinut kuin nauttia tasaisesta menosta.
Tammat vaikuttivat varsin tyytyväisiltä palatessamme Seppeleeseen. Rapsutin paikalleen jämähtäneen Sallan kaulaa - ei enää metriäkään, sanoi arvon tamma.
"Miten meni?" Lailaa taluttava Elli kysyi, kun kohtasimme matkalla talliin.
"Hyvin, käytiin siellä maastossa Mikaelan ja Eelan kanssa", vastasin hymyillen.
"Eelan? Malttoiko Salla hyvin niin reippaassa seurassa?" Elli hämmästeli leveä hymy huulillaan.
"Joo, hän oli oikein varma vetohevonen", naurahdin ja taputin korviaan höristelevää tammaa.
Salla pääsi tarhaan päiväheinien kimppuun ja mä suuntasin makeanhimoisena (ja nälkäisenä) leirimökeille.
"Joko sä kävit ratsastamassa?" Sandra ihmetteli. Vilkaisin kelloa, joka lähenteli vasta kahtatoista.
"Jep, me käytiin maastossa Miksun kanssa", vastasin tunkien munkkia suuhuni. Porukka oli keittänyt sopivasti kahvia, joten istahdin pöydän ääreen autuaan tyytyväisenä.
"Mä oon sit käytettävissä jos on puomitytölle tai kuvaajalle tarvetta", hymähdin, sillä loppupäivän pyhittäisin hengailulle Seppeleessä.
|
|
|
|
Post by Anne on May 12, 2016 10:43:01 GMT 2
Mustankimot tammat vaihdossa
 Laila halusi moikata Annia <3 Spessu Annille! |
|
|
|
Post by Nette on May 17, 2016 16:10:25 GMT 2
Lauantai
Pikkuinen Walma tuntui alusta alkaen paljon luottavaisemmalta kuin Edi. Varasin tottuneesti reilusti aikaa ponin hakuun tarhasta, mutta toisin kuin Edi, Walma kirmasi heti portille tutustumaan tulijaan. Rapsuttelin mustaa ponipalleroa hetken korvan takaa ennen kuin pujotin riimun sen pään ympärille ja lähdin tallia kohti.
Walman harjaus oli sen pienestä koosta johtuen täysin uudenlainen kokemus. En ollut ennen käsitellyt shetlanninponeja, mikä olikin yksi iso syy miksi halusin vappuvaihtareissa kokeilla juuri Walmaa (toki valintaani vaikutti myös tieto siitä, että Walma oli aloittelijoillekin sopiva poni). Edin kanssa jouduin usein kurottelemaan ylöspäin harjatessani niskaa ja päätä. Walman kanssa sen sijaan sain jatkuvasti olla kyykistelemässä. Satulaakaan en tapani mukaan nostanut selkään, vaan laskin.
Kyllä, olin aikeissa ratsastaa tänään. Hassua, että Edillä en ollut vielä uskaltanut edes harkita itsenäistä selkäännousua, mutta sen sijaan ajattelin tänään nousta täysin tuntemattoman ponin kyytiin. Jotenkin pieni shetlanninponi vain vaikutti niin paljon harmittomammalta, kuin 145-senttinen Edi. Putoaminenkaan ei sattuisi. Maastoon en kuitenkaan uskaltanut lähteä, vaan talutin ponin kentälle, ja nousin ratsaille.
Kenttä oli vielä tähän aikaan täysin tyhjä. Tallipihalla näkyi kyllä liikettä sillä ensimmäiset hoitajat olivat jo saapuneet Seppeleeseen. Saisin kuitenkin luultavasti nauttia tyhjästä kentästä, sillä äänenvoimakkuudesta päätellen kuulumisien vaihtoon menisi vielä hetki jos toinenkin.
Kävelin muutaman kierrokseni pitkin ohjin, jonka jälkeen siirsin Walman raviin. Ravi tuntui todella pieneltä ja tikittävältä, ja minulla oli todellisia vaikeuksia saada ravin rytmistä kiinni. Pikkuhiljaa kevennys alkoi kuitenkin sujua. Tein muutaman ympyrän molempiin suuntiin, ja yritin myös kehnolla menestyksellä hieman taivutella ponia. En kuitenkaan tästä lannistunut, vaan siirsin tamman käyntiin.
Käynnissä taivutukset onnistuivat jo paremmin. Tein voltteja ja erilaisia kaarevia teitä, ja sain jopa aikaiseksi muutaman onnistuneen kulmankin, vaikka Walma yrittikin käyttää kokemattomuuttani hyväkseen ja puskea sisäänpäin. Apujen mentyä käynnissä läpi onnistuin tekemään saman myös ravissa, jonka jälkeen annoin ponille lepotauon.
Lopuksi päätin kokeilla vielä hieman laukkaa. Aluksi laukannostot olivat pientä hakemista, mutta alkujännityksestä päästyäni laukat nousivat hyvin molempiin suuntiin. Pikaisten loppuravien jälkeen laskeuduin selästä ja taluttelin loppukäynnit.
Talli oli jo täyttynyt iloisista ihmisistä mennessäni takaisin sisään. Enää minun ei tarvinnut kyyristellä piilossa, olinhan viimein rohkaistunut ja tutustunut useampaan tallilaiseen. Huonosta nimimuististani johtuen en ollut aivan varma keitä tallissa olijat olivat, mutta moikkasin muutamaa tutunnäköistä naamaa matkallani poniboksiin. Hieman harmitti, etten voinut jäädä pidemmäksi aikaa tallille. Tänään olisi ollut oiva tilaisuus tutustua ihmisiin paremmin. Minulla oli kuitenkin suunniteltuna jo muuta vappumenoa illaksi.
Harjailin Walman erityisen huolellisesti, koska shetlanninponin kanssa touhuilu oli harvinaista herkkua. Sen jälkeen vein tamman tarhaan nauttimaan loppupäivästä, siistin varusteet ja kipaisin bussipysäkille. Vielä pitäisi ehtiä kauppaan ostamaan vappuväriä ja munkkeja, ennenkuin kokoontuisimme kaverien kanssa koulun asuntolaan pitämään jättiläismäisiä vappunyyttäreitä!
Sunnuntai
Laahustin tallille väsyneenä. Olin päässyt nukkumaan vasta kolmen aikaan aamuyöstä, ja aamulla mut raahattin jo yhdeksän aikaan keskustaan piknikille. Olin varmasti upea näky nurmikkotahraisissa lökäreissäni, ja sinisine hiusraitoineni, joita en ollut edellisiltana jaksanut pestä pois.
Oloni kuitenkin piristyi haistaessani tutun hevosten tuoksun. Koska en ollut muistanut ottaa mukaan mitään ratsastusvarusteita, päätin mennä ilman satulaa. Walma oli niin pieni, että selviäisin ehkä hengissä.
Poni ei ollut onneksi onnistunut likaamaan itseään kovinkaan paljon, joten suoriuduin harjauksesta nopeasti. Sitten enää suurin piirtein sopivan kokoinen lainakypärä niskaan ja matkaan.
Kenttä oli onnekseni taas tyhjä. En kaivannut ylimääräisiä silmäpareja todennäköisesti tuhoontuomitulle yritykselleni. Ei sitä nimittäin satulan kanssa tajunnut, miten liukas hevosen selkä todellisuudessa on. Minun piti toden teolla keskittyä pysymään keskellä hevosta, etten ravatessa luiskahtanut maahan jokaisessa kurvissa. Selvitin kuitenkin kunnialla kaikki askellajit läpi.
Ehdin alas selästä juuri ajoissa, kun kentälle alkoi parveilla vaihtoratsujaan taluttavia ihmisiä. Hekin näyttivät hieman nuutuneilta, mökkibileissä oli varmaan mennyt myöhään. Hymyilin kohteliaasti vastaantulijoille. Ilokseni hekin vastasivat hymyyn. Kai minut sitten jo tunnistettiin tallilla. En kuitenkaan jäänyt ottamaan selvää asiasta, koska Walma veti minua jo kärsimättömästi kohti tarhoja, ja siellä odottavia heinäkasoja.
Tamma joutui kuitenkin odottamaan vielä hetken. Koska tallikäytävä oli tyhjä, en jaksanut alkaa säätämään karsinanoven kanssa. Sen sijaan pujotin ohjat käteni ympäri, ja tartuin kumisukaan ja pölyharjaan. Kävin nopeasti koko ponin läpi sekä tarkistin kaviot. Sen jälkeen talutin Walman suitsista tarhaan. Samantien päästyään irti poni tunki päänsä heinäkasaan aloittaen äänekkään rouskutuksen.
Hyvästeltyäni Walman suunnistin vielä pihatolle. Koska kukaan ei ollut ottanut Ediä vappuvaihtareihin, ajattelin puuhastella senkin kanssa tänään jotain. Hymyillen ja Ediä huhuillen avasin portin salvan ja astuin tarhaan auringon juuri pilkistäessä pilvien välistä.
|
|
|
|
Post by Emmy on May 24, 2016 12:35:09 GMT 2
 Oli ihanaa viettää kaksi päivää supersuloisen Loeken kanssa <3 Tähän poniin rakastuin :3 |
|
|
|
Post by Fiia on Jun 10, 2016 8:02:30 GMT 2
Jotenkin ihmeen kaupalla olen saanut vappuvaihtareissa ratsastettavakseni kaksi upeaa hevosta. Molempien selkään pääseminen on etuoikeus, ja vähän minua hirvittääkin: Miksu ehkä antaisi muutamat aloittelijan virheet Lusmunsa kanssa anteeksi, mutta Piritta varmasti seuraa menoani Ransun kanssa haukansilmät selässäkin. Sovimme Mikaelan kanssa hakevamme Lusmun myöhemmin Seppeleeseen, joten aloitan Ransusta. Karsinassaan korviaan höristelevä ori on jäätävän kokoinen – näinköhän edes ylettäisin harjaamaan sen selän päältä ilman apuvälineitä. Ransu tuntuu vilkkaalta ja ystävälliseltä, joskin lievästi höntiltä tapaukselta. Sillä on vähän vaikeuksia pysytellä aloillaan hoitotoimenpiteiden ajan ja pari kertaa saankin nykäistä varpaani viime hetkellä kavion alta pois. Lynn pelmahtaa paikalle juuri, kun olen alkamassa satuloida Ransua. Tyttö neuvoo, mitkä suojat ja suitset sille laitetaan, ja jää hetkeksi rapsuttelemaan Ransua poskesta. ”Se on ihan kiva ratsastaa”, Lynn hymyilee. ”Vaatii aika selkeitä apuja ja rauhallista ratsastusta vielä. Mutta mukavan yritteliäs se on, ei tarvitse patistella.” Saatuani Ransun varustettua loppuun suuntaan sen kanssa kentälle. Siellä on muitakin – Sandra Tirpan kanssa, Britta ja Windi, Pyry ja Rosa sekä Clara Bonnien selässä. Ransu, joka on varmasti tottunut treenaamaan ylhäisessä yksinäisyydessään, katselee väenpaljoutta silmät pyöreinä. Nähtäväksi jäisi, miten ori kilometrin mittaisine jalkoineen mahtuisi joukkoon. Nuori hevonen osoittautuu oikein mukavaksi ratsastaa. Se on toden totta halukas tekemään hommia ja yrittää aina parhaansa. Välillä meillä on pieniä kommunikaatiokatkoksia, mutta en anna niiden haitata menoa. Mitään kovin vaikeaa en Ransulta pyydä – lähinnä etsin tasaista tahtia, rentoa liikettä ja pehmeitä siirtymisiä. Hetki menee myös ison hevosen isoihin askeliin totutellessa. Varsinkin Ransun laukka on sellainen kokemus, ettei tänä kesänä tarvitse enää Linnanmäelle lähteä. Piritta ilmestyy kentän reunalla vasta, kun olen viimeistelemässä treeniä ravityöskentelyllä. Jäykistyn satulassa saman tien ja saan Ransun nakkelemaan niskojaan. Yritän jatkaa vielä hetken normaalisti, mutta tunnen Pirren silmien porautuvan selkääni, ja siirrän Ransun nopeasti käyntiin. Annan sille pitkää ohjaa ja vilkaisen Pirreen päin valmiina tuomiolle. ”Voisit olla vielä vähän vakaampi käden kanssa”, Piritta toteaa, mutta nyökkää sitten lähestulkoon hyväksyvästi ja jatkaa matkaansa. Siinä hetkessä se tuntuu suunnilleen samalta kuin yhdeksänkymmenen prosentin tulos kouluradalta olympialaisissa. xx
Iltapäivällä, kun olemme Mikaelan kanssa hakeneet Lusmun Seppeleeseen ja olen saanut orin hoidettua kuntoon, päätän lähteä nauttimaan jo varsin keväisestä kelistä maastoon. Saan mukaani Salman ja Tuulian Huiskan ja Kuutin kanssa. Tuntuu hassulta nähdä tytöt muiden kuin omien tai hoitohevostensa selässä. Minä ponnistan ylpeydellä vietävän komean, Huiskalle hörisevän Lusmun selkään ja ohjaan sen varjoisalle maastopolulle ensimmäisenä. ”Haluutteko mennä rauhassa vai reippaammin?” käännyn katsomaan taaksepäin. ”Reippaammin!” Salma hymyilee ja Tuuliakin nyökyttelee, joten asia on sillä päätetty. Se sopii minulle enemmän kuin hyvin, ja niin tuntuu sopivan Lusmullekin. Orin käyntiaskel on pitkä ja tarmokas ja sen paksu valkea harja heiluu käynnin tahdissa. Rapsutan ohimennen Lusmun kaulaa ja olen kerta kaikkiaan iloinen siitä, että Mikaela uskalsi luottaa hevosensa viikonlopuksi käsiini. Huomenna haluaisin ehdottomasti harjoitella sen kanssa kunnolla koulua, mutta tänään on maastoilusta nauttimisen vuoro. Leveämmällä hiekkatiellä pyydän Lusmun raviin, ja millainen ravi sillä onkaan – ryhdikäs, ilmava ja tahdikas. Ori nostaa korvat tiukasti pystyyn ja hörisee hassusti polun poikki kiitävälle oravalle. En voi olla hymyilemättä niin leveästi, että poskipäihin melkein sattuu. |
|
|
|
Post by Cella on Jun 14, 2016 22:52:31 GMT 2
Isolla tiellä, josta käännyttiin Seppeleen koivukujalle, pieni tyttö pomppi lastenvaunuja työntävän äitinsä edellä. Tytön kädessä Minionin mallinen kirkuvan keltainen vappupallo hypähteli omistajansa loikkien tahdissa, ja päästi vaimeita kahahduksia jotka kuului tallipihalle asti. Mä seurasin aitaan nojaillen, miten lihaksikas ruunikko ori tuijotti itseään kuusinkertaisesti pienempää palloa tarhansa suojista silmät suurina ja sieraimet väristen, kuin olisi pitänyt sitä vähintään hevosia syövän ihmishirviön kätyrinä. Ehkä Topi oli salaa katsellut Minionit-elokuvia, koska niiden hahmot sopisivat siihen rooliin aika mainiosti. Vappuaatto oli valjennut helmenharmaana ja tuulisena, mutta suhteellisen lämpimänä. Kaikkien pussikaljateinien ja muiden ulkoilmahiihtäjien suruksi illaksi oli lupailtu sadetta, ja siksi mä olinkin raahautunut tallille jo näin varhaiseen kellonaikaan. Oli ollut hullunkurista vain ohittaa tammojen tarha, jättää Windi möllöttämään muiden sekaan ja suunnata suorilla kohti ensimmäistä oritarhaa jossa Annen ja Danin oma kultakimpale värisytteli lihaksiaan. Jonkin matkan päässä, maneesilla päin, eräs toinen tälle viikonlopulle merkittävä ruunikko hahmo näkyi rapsuttelevan Frankin säkää toverillisin elkein. Niin Lasse kuin Topikin oli mulle ihan uusia tuttavuuksia, ja siksi mä arvelinkin tästä viikonlopusta sukeutuvan melkoisen jännittävä. Enemmän mua ehdottomasti jännitti Topi. Siksi mä olin päättänyt tutustua siihen ensiksi, you know, hoitaakseni pahemman pois alta niin loppuviikonlopusta voisi rentoutua. Olettaen siis, että meidän ensitapaaminen menisi hyvin. Mä huhuilin tarhaavalle herralle, joka käänsi korvansa nyt mun suuntaan, kun uhkaava ilmapallo ja sen kantaja oli ohittaneet tarhan. Ori käännähti katsomaan mua ja astui muutaman askeleen, mutta jäi arvokkaasti seisomaan keskelle pehmeäpohjaista tarhaa kuin odottaen mun tulevan puoleen väliin vastaan. ”Saat kattella mua tän tulevan viikonlopun, me ollaan varmaan Britan kanssa mukavaa vaihtelua sille iänikuiselle Danin naamalle”, mä mutisin läpiä päähäni samalla, kun ujutin Topin ketjuriimunnarua kiinni riimuun. Orin pärskähtäessä päätään heilauttaen mä säpsähdin puolikuoliaaksi kuin alkeiskurssilainen. Sitten mua vähän nauratti mun oma pöljyys. Hevonen se Topikin oli, eikä millään tavoin maaginen otus vaikka osasikin enemmän koululiikkeitä kuin muut tallin karva-ahterit yhteensä. Topi oli pistettynä kuntoon nopeammin kuin mä olin ajatellut. Se oli siistiksi klipattu ja aina huolella loimitettu, joten juuri muuta harjattavaa ruunikossa ei ollut kuin ne kaksi valkoista, korkeaa sukkaa. Se ei perseillyt turhia, pyörähti vain pariin otteeseen karsinassaan ihmeissään vieraasta ihmisestä, ja haukkasi kuolaimet suuhunsa hyvällä työmoraalilla. Pian mä seisoin käytävällä täysissä ratsastustamineissa, ja tutkin Topin eriskummallista piirtoa harkiten, mitä sen kanssa nyt kuului oikein tehdä. ”Hei te! Mä en ollutkaan ainoo aamuvirkku!” Britan ääni oli tervetullut yllätys meidän astuessa ulos kentän puoleisista ovista. Brunette kiskoi parhaillaan luimivan Windin jalustimia alas – tutun tamman näkeminen tuntui jotenkin kauhean tyynnyttävältä. ”Ratsastetaanko yhessä tänään, mua tottapuhuen vähän jännittää?” mä kysyin Britalta keplotellessani kentän porttia kiinni samalla kovasti lentoonlähtevältä tuntuvaa Topia pidellen. ”Ratsastetaan vaan, nimittäin muakin vähän!” tyttö naurahti, ja nousi Windin satulaan niin että nahka narahti. Mä seurasin esimerkkiä ja sain nopeasti huomata, että Topia ei todellakaan tarvinnut kahdesti kehottaa liikkeellelähtöön. ”Mä aion luottaa siihen, että sä kerrot mulle jos Windillä on jotain nappeja, joita painamalla se sekoaa”, Britta nauroi vastakkaiselta sivulta, ja rapsutteli mun hoitsuani harjamarrosta. Oli niin hassua nähdä joku muu sen selässä – totta kai oli päivittäin pyörivät vakiotunnit, mutta ne oli niin eri asia. Mä taisin olla vähän turhan mustasukkaista sorttia. ”Ja mä aion luottaa siihen, että Windi sanoo Topille, että se saa kuonoonsa jos heittelee mua seinille”, mä irvistin takaisin, ja aloin hiljalleen hivuttaa ohjia tuntumalle. ”Vaikka, no, se taitaa olla vähän toiveajattelua.” Topia oli ihan uskomatonta ratsastaa. En mä tietenkään aio väittää, että mä olisin saanut siitä mitään yhtä täydellistä muotoa irti kuin esim. Daniel (paitsi ehkä Danille itselleen mä saattaisin väittää niin), ja sain kyllä orhilta pari närkästynyttä pään heilautusta kun mä en ollut antanut erityisen hyviä apuja, mutta kaiken kaikkiaan mä olin kauhean tyytyväinen. Mun hyvän ja pahan sekainen jännitys suli pelkäksi hyväksi jo ensimmäisten ravipätkien aikana, kun mä sain ensimmäisiä maistiaisia Topin raviaskeleista ja sen äärettömän herkistä kouluratsun antureista. Yhtäkkiä mä olin ihan kauhean tietoinen siitä, miten en ollut erityisen aktiivisesti treenannut koulupuolta viime aikoina. Mä en halunnut venyttää meidän ensimmäistä ratsastelua turhia – halusihan Brittakin varmasti tänään tutustua vielä Topiin – joten saatuani orin suhteellisen kivan rennon tuntuiseksi mä päätin lopetella. Loppukäyntien aikana oli hyvä seurailla Britan ja Windin yhteistyötä, ja se olikin kivaa katsottavaa. Kun tallikaverit oppii tuntemaan tyyppeinä niin hyvin, saattoi välillä unohtaa miten pirun hyviä ratsastajia osa niistä olikaan. ”Mennäänkö loppukäynneille maastoon?” Britta ehdotti, kun sekin jarrutteli pienen sian tavoin hikoilevan Windin hölskyvään raviin. Mä nyökkäsin. Topin kääntyessä mun pohkeen alla kohti porttia, mä näin juuri miten Dani ulostautui tallista vireän oloinen Lasse ohjien päässä. Ori mun alla höristi korviaan tutulle hahmolle. ”Katos vaan, mehän ansaitaan kohta joku aikaisimpien matojen vaihtoringin palkinto!” Britta hihitti huomatessaan myös oven luona palloilevan kaksikon. ”Liityttekö seuraan maastoon?” ”Mä ajattelin tulla vähän testailemaan tätä kaveria kentälle ensin”, Dani sanoi Daneille yllättävän iloisella äänellä. Sitäkin taisi innostuttaa kaavojen rikkominen ja uusiin hevosiin tutustuminen. ”Selvä pyy”, mä totesin, ja ojentelin Topin siistin kiiltävää ratsuharjaa. ”Sulla on aika kiva hoitohevonen!” ”Niinhän mulla on”, mies totesi, ja päästi meidät ulos avaamastaan portista. ”Mites, haluatteko te, että ollaan ensin tämä lauantai yhden hevosen kanssa ja sunnuntai toisen, vai tutustutaanko tänään jo molempiin?” ”Tänään molempiin!” kuului mun ja Britan vastaus stereona. Dani nyökkäsi sen näköisenä, että se oli osannut odottaakin tätä vastausta. ”Hyvä homma. Cella, mä vapautan Lassen sulle sitten iltapäiväksi.” Mä nyökkäsin, ja katselin maha odotuksesta läikkyen Lassen hyrrän lailla hyörivää, hauskaa olemusta samalla kun sivelin ratsastushanskan alta paljastunein sormin Topin lämmintä kaulaa. Mulla oli asiat tällä hetkellä aika pirun hyvin.
Kiitos viikonlopusta!!  |
|
|
|
Post by Daniel on Sept 17, 2016 14:11:37 GMT 2
Windi notkistui ja letkeytyi mukavasti ratsastuksen aikana. Herättyään tuntien tunnettu tankeroinen tuntui oikein odottavan seuraavia apuja. Ei se täysi muuli olekaan, vaan ihan pätevä peli. Työtä ja ylläpitoa sen ratsastettavuus vaatii, mutta onneksi sillä onkin hoitaja, joka on löytänyt tamman kanssa yhteisen sävelen. Nuori ja malttamaton Lasse oli kuin tehty Danin käsiin. Murjottavan Miehen kasvoilla nähtiin melkein hymyjäkin, kun venäläisruunikko esitteli pontevia liikkeitään. Malttia, odottamista ja aikaa, niin hyvä tulisi. Eipä ollut vaikea arvata, oliko tässä kasvamassa tallin uusi vaativien tuntien suosikkituntiratsu. Taatusti oli. |
|
|
|
Post by Pyry on Nov 8, 2016 18:51:37 GMT 2
 Pyry sai viettää vappuviikonlopun Tuulian Rosa-ponin kanssa. Viikonloppuun kuului paljon rentoa maastosamoilua ja valvotusti vähän yritystä ratsastella ilman varusteitakin. Lumiponi oli herkkä ja rauhallinen tamma, jonka kanssa aika kului siivillä. Kiitos Tuulialle ponin lainasta! |
|
|
|
Post by Clara on Jan 10, 2017 21:10:01 GMT 2
Lauantai Bonnie. Bonnie!
Olisin voinut hyppiä ilosta hylätessäni lauantaiaamuna pyöräni tallin seinustalle ja kiirehtiessäni pariovista sisälle talliin. Alusta asti Bonnie oli ollut ehdottomasti yksi lempihevosistani Seppeleessä, mutten olisi hurjimmissa unelmissanikaan oikeasti uskonut pääseväni joskus sen selkään. Se oli hieno kilpaponi, oikea estetykki, jolla Salma oli kisannut ulkomaillakin, kun taas minä en ollut sen kummempi ratsastaja, ihan tavallinen harrastelija vain. Nyt jännitys kipristeli vatsanpohjassani enkä olisi malttanut enää odottaa - yksi unelmistani oli käymässä toteen.
Roikotin Bonnien harjakoppaa hiukan avuttomasti kädessäni ja silmäilin karsinasta kurkistelevaa tammaa mietteliäästi. Joku oli ehtinyt tuoda sen jo sisälle, joten minun ei tarvinnut ainakaan miettiä sitä, että olisin päästänyt tamman vahingossa karkuun..
Bonniessa oli jotain samaa kipakkuutta kuin Vennassa ja Eelassa, jotka olivat myös suosikkejani tallin hevosista. Niillä oli luonnetta, ja se kiehtoi minua. Vennalla olin ratsastanut lukuisia kertoja, ja Eelalla kerran – itse asiassa vuosi sitten Vappuvaihtareissa. Se oli ollut hurja kokemus, sillä harvoin uskalsin niin suuren ja vieläpä luonteikkaan hevosen kyytiin. Vennaa rakastin ja nyt miettiessäni asiaa harmittelin, kuinka harvoin olin ponia loppujen lopuksi toivonut tunneille.
"Herätys, Clara", murahdin itselleni ja kiinnitin katseeni taas harmaaseen tammaan, "Olet toivoton haaveilija. Käy kimppuun vain."
Sujahdin sisään karsinan ovesta, ja samassa poni pyörähti karsinassa ja käänsi takapäänsä minua kohti korvat kiukkuisesti luimussa.
"Älä viitsi mököttää. Mä en ole ehkä ihan yhtä varteenotettavan näköinen vastustaja kuin Salma, mutta kyllä multakin potentiaalia löytyy jos tappelemaan ruvetaan. Joten oltaisko vaan ystäviä", jutustelin rauhallisesti.
Ei reaktiota.
Jatkoin juttelua ja kiersin tamman pääpuoleen. Bonnie mulkaisi minua pahemman kerran, mutta käänsi kuitenkin toista korvaansa minun suuntaani.
"No niin, hieno tyttö. Kyllä meistä vielä kavereita tulee", hymähdin ja ojensin käteni tamman nuuhkittavaksi.
Napsautin narun tamman riimuun ja käänsin ponin ympäri karsinassa.
"Etpähän pääse yllättämään mua, kun sidon sut kiinni. Harjauksesta varmasti tykkäät, pikku sähikäinen."
Ponin harjaus ja varustaminen sujuivat yllättävän hyvin. Bonnie piti itsepintaisesti yrmeän ilmeensä eikä suostunut näyttämään mitään mielihyvää hieroessani sitä harjalla. Se ei kuitenkaan yrittänyt potkia tai näykkiä, nosti kiltisti kaviot, eikä vastustanut varusteiden laittoa.
"Hyvinhän tää sujuu."
Taputin ponia kaulalle ja painoin kypärän päähäni. H-hetki lähestyi, ja jalkani alkoivat hiljalleen muistuttaa makaronia.
"Enää hetki, niin en varmaan pysyisi enää pystyssä. Pitää kiivetä äkkiä satulaan."
Tuntui hienolta taluttaa Bonnie tallin pikkupuolelta kentälle. Olin pitkään miettinyt, mitä teksisin ponin kanssa. Tämän päivän aioin ehdottomasti käyttää kentällä tuuppailuun, sillä ratsu oli mulle vieras. Riippuen siitä, miten tänään menisi, voisin huomenna uskaltautua hyppäämään pari pientä estettä ja käydä sitten maastossa tai pellolla...
"Jännittääkö?" Simona huikkasi kiristäessäni satulavyötä. Ystäväni oli jo ratsailla ja istui keinahdellen mustan Rokki-ponin satulassa.
"Arvaa vaan", irvistin voimatta salata hymyäni. "Samalla en oon niin innoissani ja samalla pelottaa. Entä jos mä pilaan Bonan? En mä osaa ratsastaa niin hyvin."
"Ei se yhdestä kerrasta pilalle mene. Sitä paitsi mä oon nähny monta kertaa kun meette Netan kaa hienosti pohkeenväistöä ja muuta. Tehän voititte ne yhet kisatkin."
Hymyilin kiitollisena ystäväni kannustuksesta. Niiden rohkaisemana asetin jalkani jalustimeen ja ponnistin satulaan. Sunnuntai “Mikä fiilis?” Salma kysyi ratsastaessaan Huiskalla viereeni. ”Hyvä! Bonnie on superkiva, tai ainakin oli eilen”, naurahdin muistellen eilistä ratsastustani harmaalla tammalla. ”Nyt kyllä jännittää, toivottavasti tää ei räjähdä käsiin esteillä.” Edellisen päivän ratsastus oli ollut mahtava kokemus. Alku tosin oli ollut haastavaa, kun en aluksi uskaltanut ratsastaa ponia kunnolla. Kun totesin, ettei poni rikki mene, hommaan oli tullut jotain tolkkua. Olin saanut työstää Bonnieta hiki hatussa koko tunnin, mutta työskentely oli alkanut hiljalleen tuottaa hetkittäisiä tuloksia. Välillä tamma oli antanut periksi vauhdin kanssa, ja eikä laukassakaan enää yrittänyt kaahottaa pää taivaassa menemään. Lopputunnista olin ihan seitsemännessä taivaassa, kun harmaa ratsuni väläytteli pätkiä kuuliaista ja aktiivista ravia, laukanvaihtoja, pohkeenväistöä ja ihan vain rentoa ja tasaista menoa. Bonnie toimi hiuksenhienoilla avuilla, ja sen liikkeet olivat kevyet ja irtonaiset, aivan kuin siro poni olisi tanssinut ilmassa pari senttiä maanpinnan yläpuolella. ”Nyt saat näyttää ihan oikeasti näyttää, kuinka hyvin osaat lentää”, kuiskasin tamman korvaan ja aloin valmistella siirtymistä laukkaan. Poni oli jo verrytelty ja hyvässä vireessä. Ravi vaihtui laukkaan, ja kiinnitin huomioni kentän keskelle rakennettuun puolimetriseen pystyyn. Ohjasin tamman kohti sinivalkoisia puomeja, ja pakotin itseni pitämään silmät auki. Bonnie oli hyvin mukana menossa ja oikein imi esteelle. Hetken pelkäsin, että poni kuumuisi liikaa ja vauhti kasvaisi ennen estettä liian kovaksi, mutta rauhoituin pian. Bonnie osasi kyllä hommansa, tämä olisi sille lastenleikkiä. Tasainen tuntuma, lähestyminen oli suora ja askeleet sopivat hyvin. Vielä yksi, kaksi, kolme askelta ja sitten harmaa ratsuni ponnisti. Se taittoi sirot jalat vatsansa alle ja leiskautti ilmojen halki sulavasti kuin silakka. Pääsin hyvin hyppyyn mukaan, mutta valtava ilmavara yllätti minut, ja alastulossa horjahdin hieman. Sain tilanteen kuitenkin nopeasti hallintaan, enkä voinut peittää sisälläni kuplivan onnellisuuden tuomaa hymyä, joka levisi kasvoilleni. Me onnistuttiin! Bonnie ansaitsi taputuksen kaulalle kiitokseksi – ja nyt olin varma, että näiden hyppelöiden jälkeen pieni maastolenkki olisi oikein hyvä ratkaisu kahden päivän hevosenvaihdon päätökseksi. |
|
|
|
Post by Tuulia on Jun 17, 2020 13:30:02 GMT 2
 Tuulia ja Kuutti maastoilemassa |
|
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!