Estekurssi 15.-17.4.2016

[Piritta]

Huhtikuun puolivälissä Pirre järjestää estekurssin, jonka aikana osallistujat pääsevät tekemään monipuolisia hyppyharjoituksia. Kurssin päätteeksi hassutellaan Artsin raviradalla risuestelaukan tyyliin. Mukaan mahtuu maksimissaan 16 osallistujaa (kaksi kahdeksan hengen ryhmää), joista korkeintaan kaksi ratsukkoa voivat olla tallin ulkopuolisia Liekkijärvellä asuvia (piirros)ratsukoita. Kurssi järjestetään päivätoteutuksena, mutta leirimökit ovat käytettävissä halukkaille majoittujille. Talli ei tarjoa ruokia kurssin aikana. Tuo siis omat eväät ja innokasta esteratsastusasennetta.

Kurssihevosta saa toivoa annetuista vaihtoehdoista, mutta viime kädessä Pirre ratkaisee hevosjaon.

Ryhmäjako:
Tervejärkiset (max. 70cm)
Emmy - Kurbus
Pyry - Reino
Adalind - Lemon
Sandra - Myntti
Clara - Gitta

Huimapäiset (n. 80-100cm)
Salma - Bonnie
Cella - Venna
Fiia - Eela
Anni - Laila
Pihla - Loeke
Oona - Aristo
Elli - Salla

Ohjelma:

Pe
klo 14.00: Tervejärkisten 1. tunti (perusratsastus ja linjat)
klo 15.00: Huimapäisten 1. tunti (perusratsastus ja linjat)

La
klo 11.00: Tervejärkisten 2. tunti (radanpätkiä ja sarjoja)
klo 12.00: Huimapäisten 2. tunti (radanpätkiä, sarjoja ja korkeushyppyä)
klo 16.00: Tervejärkisten 3. tunti (hevostenvaihto*)
klo 17.00: Huimapäisten 3. tunti (hevostenvaihto*)

Su
klo 11.00: Tervejärkisten 4. tunti (rata)
klo 12.30: Huimapäisten 4. tunti (rata)
klo 16.00: Rennosti raviradalle, siellä kevyttä laukkailua heinäpaaliesteiden yli.
* Hevostenvaihtotunnille voidaan ottaa käyttöön kurssin ulkopuolisia hevosia.

Maksut:
Kurssi maksetaan kurssipäiväkirjalla. Päiväkirja sisältää tekstinpätkän / kuvan jokaisesta kurssipäivästä.

Tuntien pohjatarinat:
Perjantain tunnit:
1. Perusratsastus ja linjat
Tunti aloitetaan pitkällä verryttelyllä, jonka aikana hevoset pitää saada mahdollisimman hyvin avuille. Oikeita teitä harjoitellaan ja ratatempoa haetaan puomi- ja kavalettilinjojen avulla. Ratatemmossa laukka-askel on noin 3,5m (plus miinus hevoskohtaiset erot, vrt. shettis vs. pv), mutta tähän voi ja pitää vaikuttaa estevälin pituuden mukaan, jottei tule puolikkaita askeleita, esteen sekaan ryskäämisiä tai varovaisilla hevosilla kieltoja. Askeleita lasketaan ääneen, eri suhteutettuja välejä tehdään tunnin aikana eri askelmäärillä. Käytössä on suora 17m ja kaareva 20m linja, sekä toisella pitkällä sivulla pieni kavalettijumppasarja. Näitä tehtäviä käytetään erikseen ja eri tavoin yhdisteltyinä. Tehtävien korkeuksia muutetaan tunnin aikana: jos homma lähtee sujumaan, päästään tekemään isompia hyppyjä ja miettimään, miten paljon estekorkeus vaikuttaa välien askelmäärien ratsastamiseen.

Lauantain tunnit:
2. Radanpätkiä, sarjoja (ja korkeushyppyä)
Kentälle (katastrofisään sattuessa maneesiin) on rakennettu rata, johon sisältyy muutamia erikoisesteitä ja kaksi sarjaestettä (yhden askeleen kaksoissarja ja kolmoissarja kahden ja yhden askeleen välein). Edelleen keskitytään esteiden välien ratsastamiseen, sillä hyvä ratsastus esteiden välissä on edellytys sille, että hypyistäkin tulee silkkaa tuuria todennäköisemmin hyviä. Hurjapäiden ryhmän kanssa tehdään tiivis alkuverkka (hevoset ja ratsastajat nopsasti hereille!), haetaan jokaiselle pari onnistumista radanpätkistä ja sarjaesteiltä ja siirrytään sitten hyppäämään kolmen esteen suoraa linjaa, jonka viimeistä estettä korotetaan. Tervejärkiset keskittyvät hieman enemmän tekniikkajuttuihin.

3. Hevostenvaihto (opitun kertausta uudella hevosella)
Tervejärkiset:
Emmy - Ruusu
Pyry - Myntti
Adalind - Aristo
Sandra - Lemon
Clara - Frank

Huimapäät:
Salma - Windi
Cella - Kurbus
Fiia - Venna
Anni - Loeke
Pihla - Rotta
Oona - Laila
Elli - Tollo

Sunnuntain tunnit:
4. Rata
Esterata on osittain sama kuin edellispäivänä rakennettu ja irtonaisina tehtävinä hypätty rata. Ratapiirros julkaistaan aamulla ja se tulee opetella ennen maneesiin siirtymistä (kerrataan kuitenkin vielä lyhyesti). Reippaan alkuverkan jälkeen otetaan pari haastavinta tehtävää, ja kun jokainen on tullut ne pari kertaa onnistuneesti, ryhdytään ratsastamaan rataa. Ensin ratsastetaan perusrata (esteet 1-8) kerran ja palautteen jälkeen heti uudestaan. Kun kaikki ovat hypänneet perusradan, aloitetaan uusintarata (esteet 9-13), jonka aikana saa esitellä (järkevää!) aikaratsastusta. Uusintaradasta saa palautetta heti suorituksen jälkeen, mutta sen tai osia hyppäävät lopuksi uudestaan vain halukkaat tai ne, joiden kanssa jokin tehtävä tai tie meni ensimmäisellä kerralla plörinäksi.

5. Raviradalle
Raviradalla on luvassa hauskanpitoa ns. risuestelaukan merkeissä. Samanaikaisesti risuesteradalla huristelee korkeintaan kolme ratsukkoa (VÄLIMATKAT on muistettava). Matkat radalle ja takaisin taitetaan enimmäkseen käynnissä, joten takaisin tullaan vasta illan jo hieman hämärtäessä.

[Fiia]

Fiian päiväkirja

perjantai 15. huhtikuuta 2016
Estekurssi alkoi tänään! Perjantain tunti oli mukavan kevyt alku, päästiin tekemään pitkä verryttely sileällä ja jumppailemaan puomeilla ja kavaleteilla. Eela oli alusta saakka tosi menossa, mutta ei onneksi yhtään jännittynyt vaan helppo ratsastaa pohkeen eteen ja avuille. Laukassa neitihevonen olisi kyllä halunnut kirmailla vähän kovempaa kuin mitä Pirrellä ja mulla oli toiveissa ja otti lähinnä lisää kipinää jarrutteluyrityksistäni. Jumppasarja teki sille kuitenkin tosi hyvää: kun Eela joutui miettimään, mihin se jalkansa laskisi, tuli tamma paljon paremmin kuuloille ja rauhoittui mukavasti.

Suhteutetut välit olivat aluksi mulle vähän vaikeita. Eela etenee ratatemmossa huomattavasti Elmoa isommin, enkä saanut jäädä nyppimään sitä liian lyhyeksi. Laukka sai polkea ja edetä, mutta hevosen piti olla silti kontrollissa. Kun sain rytmistä kiinni, alkoivat linjat ja hypyt tuntua ihanan helpoilta. Ponnistukset osuivat kivasti kohdilleen, eikä kieltoja tullut yhtään. Muutama puomi tuli mukaan mun virhearviointien takia, mutta Eela otti niistä itseensä ja oli jatkossa tosi irti puomeista, vaikka välillä se tarkoittikin vähän turhan isoja loikkia.

Lopussa Pirre uskalsi vähän nostaakin esteitä, mutta rimakauhu ei silti päässyt missään vaiheessa iskemään. Eela hyppäsi varovaisesti mutta varmasti, eikä mun tarvinnut kuin antaa sujua. Tuntuu, että mä olen jo nyt alkanut löytää sisäistä esteratsastajaani, mitä lähdinkin tänne kurssille etsimään! Kiva päästä hyppäämään useampi päivä putkeen, kun välillä aina tuntuu, että tatsi katoaa kokonaan estetuntien välissä. Ehkäpä kesällä uskaltaisi Eelan kanssa kisoihinkin?

Tälle illalle ollaan muiden mökkiin yöksi jäävien kanssa suunniteltu jonkinlaista kunto- ja venyttelypiiriä. Mulla on kyllä vastapainoksi kassissa pari levyä suklaatakin, mutta ehkä ne kehtaa kaivaa esille vasta sitten urheilun jälkeen. Huomenna luvattiin auttaa Pyryä aamutallissa ja olla ennen puolta päivää jo hevosten selässä päivän ensimmäistä tuntia varten. Toivottavasti sujuu yhtä kivasti kuin tänäänkin!

lauantai 16. huhtikuuta 2016
Tämän päivän eka tunti oli alkuun yhtä katastrofia. Eela oli yön aikana innostunut hyppäämisestä vielä entisestään eikä sitä todellakaan tarvinnut verryttelyssä herätellä yhtään enempää. Samaan aikaan se oli aika spooky ja kyttäsi erikoisesteitä niin paljon, että tänään nähtiin kieltoja sitten eilisenkin edestä.

No, sarjaesteet sujuivat kuitenkin aika mallikkaasti ja puomit pysyivät kannattimillaan. Lopputunnista päästiin hyppäämään kolmen esteen linjaa, jonka viimeistä estettä Pirre korotti tavallista reippaammalla kädellä. Vaikka mä huonosta alusta lannistuneena ratsastin aika varovaisesti ja epävarmasti, Eela tsemppasi satasella eikä ottanut parista huonommasta lähestymisestä nokkiinsa. Tamma loikki esteiden yli korvat hörössä ja auttoi muakin pääsemään takaisin tilanteen tasalle. Loppuun saatiin pari superhyvää toistoa, mihin oli hyvä lopettaa. Eela ansaitsi isot taputukset ja porkkanan tallissa. Mun taas pitää muistaa ratsastaa loppuun saakka vaikeuksista huolimatta!

Päivän toisella tunnilla vaihdettiin ratsuja, ja mä pääsin selkään pikku-Vennan selkään. Ponin kanssa meno oli alkuun vähän tai no, aika paljon, hakemista, mutta kyllä se yhteinen sävel sieltä jossain vaiheessa löytyi. Nyt kun on mennyt jo jonkin aikaa vain Eelalla, tuntui ihan hassulta, että Vennan kanssa niitä esteitä piti odottaa aivan eri tavalla. Poni oli onneksi halukas tekemään hommia eikä yhtään eteenpäin käskettävä, mikä vähän helpotti mun kulttuurishokkia. Kiva kokeilla välillä hypätä näilläkin, joilla harvoin ratsastan ylipäätänsä! Vennasta ei ehkä tule mun uutta vakkariratsua, mutta onnistumisen elämyksiäkin tällä tunnilla saatiin.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
Tänään herätessä olo oli lähinnä koomainen. Ratsastus, tallityöt ja parin yön vähäiset unet alkoivat jo selvästi painaa, mutta vielä kuitenkin jaksoin kivuta Eelan selkään. Onneksi tammakin oli saanut jo purkaa lauantaina suurimmat energiansa ja oli mukavasti kuulolla. Verryttelyssä se oli ihan super: tasainen, pehmeä ja rento. Tällainen tuntuma pitäisi löytää joskus koulutreeneihinkin! Ensimmäiset hypyt sen sijaan olivat melkein löysiä, mutta siitä se tamma sitten virkistyi ja sai taas juonen päästä kiinni.

Mulla oli jälleen kerran yllättäviä vaikeuksia muistaa rataa. Sen takia mun ratsastaminenkin vähän kärsi perusradalla ja jotkut tiet olivat ihan umpisurkeita, kun olin ohjaamassa Eelaa jo väärälle esteelle ja muistin korjata vasta viime hetkellä. Tamma oli onneksi anteeksiantavaisella päällä ja hyppäsi kiltisti vähän hassuistakin paikoista. Palautekierroksella Piritta ripittikin mua ennakoivan ratsastamisen tärkeydestä – reitti seuraavalle esteelle pitää tietää jo ennen ponnistusta, jotta sinne pystyy kääntämään ja ratkaisemaan ajoissa joko eteen tai taakse, jos askel ei osu kohdalleen. Ratatempo sen sijaan oli kuulemma hyvä ja mun asento ”ihan ok”.

Uusintakierroksella muistin radan ja pääsin ratsastamaan hallitummin ja pienemmillä avuilla. Muutaman kerran Eela innostui suorilla turhaan ja välit jäivät hitusen ahtaiksi, mutta tamma kyllä kiipesi rohkeasti esteistä yli, vaikka olisi pohjaan tullutkin. Lyhyellä uusintaradalla uskalsin antaa Eelan edetä vielä vähän enemmän ja toisaalta kääntää napakammin, mikä tuotti tulosta! Olin itse uusintarataan tyytyväinen ja puomit pysyivät paikoillaan, joten lopetettiin tämän tunnin hyppyhommat siihen.

Illalla käytiin vielä pinkomassa raviradalla risuestelaukkaa. Eela kävi us-ko-mat-to-man kuumana ja oli välillä niin täpinöissään, että välillä sitä piti tosissaan pidellä, jottei se olisi täräyttänyt suoraan esteiden sekaan. Sileillä pätkillä annoin sen kuitenkin juosta niin kovaa kuin neitihevosta huvitti, ja se ei ollut ihan hiljaista vauhtia se. Niin mulla kuin Eelallakin oli ihan älyttömän hauskaa raviradalla ja oikeastaan koko viikonlopun ajan. Näitä lisää! Nyt kuitenkin kotiin ja nukkumaan ->

[Anni]

Perjantai 15.4.
Tervejärkiset (niin hauskalta kuin se kuulostikin) olivat ratsuineen melko lailla valmiita, kun tallustin talliin ja morotin lähimmät tyypit.
"Anni, lähdetkö jo hakee Lailan? Meen itse hakemaan Eelaa ihan just!" Fiia huuteli kauempaa.
"Joo, heitän vaan kamat kaapille", vastasin ja koetin parhaani mukaan luovia vastaantulevien ratsukoiden seassa.

Laila oli varsin pörheänä, joten päätin varustaa tamman tallissa. Eilen puunaamani varusteet kiiltelivät puhtauttaan, samoin kurssia varten pesukoneessa käyttämäni estehuopa. Laila näytti varsin uskottavalta estehevoselta martingaaleineen ja panssareineen, ja kiskottuani vielä turvaliivin päälleni, olimme valmiita kurssin ensimmäiselle tunnille.

"Tää on niin pieni!" Cella naureskeli Vennan selästä. Virnistin blondin sanoille, koska etenkin Lailan selästä katsottuna mittasuhteet vääristyivät.
"Lähtekää vain ravailemaan ja muistakaa tehdä siirtymisiä ja asetella hevosia, että saatte ne kuulolle!" Pirre ohjeisti. Kokosin ohjat ja pyysin kentän nurkkaa töllistelevän Lailan raviin. Tamma päätti kuitenkin jo parin askeleen jälkeen tehdä stopit, koska pelottavan kulmauksen ohi ravaaminen olisi ollut täysin mahdotonta.
"Joo joo", murisin ja patistin tammaa eteenpäin, asettaen sitä reilusti sisäänpäin. Kulmaan mentiin kuin mentiinkin, vaikka ravi oli jäykkää töpötystä. Suoristettuani tamman otinkin ravia reilusti eteen, että moiset mörkö-ajatukset unohtuisivat heti alkajaisiksi.

Laila pärski ja viskoi päätään melko epälailamaisesti - en edes muistanut, milloin tamma olisi viimeksi ollut näin meno päällä. Tätä se kevät ja ensimmäiset estetreenit ulkona teettivät. Olin kuitenkin saanut alkuverryttelyissä valjastettua Lailan energisyyden pönttöilyn sijasta liikkumiseen ja pienten neuvottelujen jälkeen tamma olikin keskittynyt apuihini ja kulkenut kivasti.
Pirren puomi- ja kavalettilinjat tarjosivat hyvää aivotyöskentelyä niin hevosille kuin ratsastajillekin, etenkin, kun alla oli niin menevä ratsu. Toisaalta Laila oli myös äärimmäisen tarkka jaloistaan, eikä kolautellut puomeja kertaakaan. Kavaleteilla pomput olivat hieman liioiteltuja, mutta Pirren pajuamisen ja usean puolipidätteen seurauksena saatiin energinen puoliverinenkin malttamaan ja mahtumaan kavalettien väliin.

"Yks, kaks, kol", laskin ääneen ja mukauduin hyppyyn.
"Jatka laskua!" Pirre huikkasi. Olin niin tottunut laskemaan askeleet omassa päässäni, että sanat piti pakottaa ulos suusta. Väli oli kuitenkin sujuva ja toinenkin este ylittyi puhtaasti.
Kaarevalla linjalla Laila meinasi lähteä puskemaan sisälapa edellä ja yritti vielä kaiken lisäksi kytätä hypättävää estettä, mutta mun ja Pirren yhteismurinan säestämänä hyppäsi esteen loppujen lopuksi ihan kiltisti, vaikkakin melkoisella kamikaze-loikalla.
"Hyvä tyttö", kehaisin tammaa ja siirsin sen ravin kautta käyntiin, antaen hetkeksi pidempää ohjaa. Laila höristi korviaan Bonnielle, jota Salma valmisteli juuri laukannostoon: kimo steppaili pää ylhäällä innosta puhkuen. Laila ei todellakaan ollut ryhmän ainoa ratsu, joka kulki tänään omalla moottorilla.

Lopputunti sujui vaihtelevasti: ensimmäiset yritykset eri linjoille korkeammilla esteillä menivät vähän sinne päin, mutta saatuani Lailaa paremmin kuulolle ja ratsastettuani tamman huolellisemmin esteille, olivat ne sujuneet ihan hyvin ja paremmassa temmossa.
"Annille ja Lailalle riittää!" Pirre ilmoitti viimeisen tehtävän jälkeen, joten jäin keventelemään toiseen päätyyn, jossa en ollut viimeisten ratsukoiden tiellä.

Kevyesti hionnut Laila sai tunnin jälkeen selkäänsä ohuen loimen ja jalkoihin linimentit, sekä pari palkinto(lahjomis)porkkanaa.


Lauantai 16.4.
Jiri oli onnekseni lupautunut ajamaan Väiskin, joten ehdin rauhassa tehdä aamutallin ja syödä vähän tavallista tukevamman aamupalan ennen lähtöä Seppeleeseen. Mulle meinasi silti tulla hieman kiire, sillä vasta hetken ulkoillut Laila oli päättänyt ottaa ihan kunnon mutakylvyn näin kevään kunniaksi. Olin yskinyt pölyä keuhkoistani vielä siinäkin vaiheessa, kun olin taluttanut tammaa kenttää kohti muun hevosletkan mukana.

Alkuun Laila yritti kytätä eilistä mörkönurkkausta, mutta asettui nopeasti ja tuntui muutoinkin huomattavasti rauhallisemmalta - ja hyvä niin, koska tänään hyppäisimme myös erikoisesteitä.
Verryttely sujui eilistä intensiivisemmin ja pian olimmekin jo lämmitteyhyppyjen parissa. Laila liikkui ihan hyvässä temmossa, vaikka meinasikin jäädä välillä hitaaksi jalalle. Suoriuduimme kuitenkin kaikista radanpätkistä ihan kohtalaisesti, vaikka se paras terä olikin vielä hakusessa.

"Enemmän eteen! Anna sujua, ei se muuten veny!" Pirre huudahti tomerasti, saaden mut painamaan pohkeet tiiviimmin Lailan kylkiin ja naksauttamaan kieltäni. Sarja sujui kuin sujuikin aiempaa huomattavasti paremmin ja kahden laukan väliin ei tullut enää epätoivottua puolikasta räpellysaskelta.

Linjan viimeinen este alkoi olla jo ihan hyvän kokoinen, kun nostin laukan ja ohjasin tyytyväisesti rullaavan Lailan ensimmäiselle esteelle. Ponnistus tuli melko läheltä, mutta Laila keräsi ketterästi jalkansa ja suoriutui puhtaasti. En kuitenkaan saanut tammaa sujumaan tarpeeksi reippaasti seuraavalle esteelle, johon tullut laakea hyppy tiputti yläpuomin.
"Ei haittaa, ratsasta loppuun asti!" Pirre kiljaisi. Otin Lailaa kiinni saadakseni takaset kunnolla rungon alle, jolloin pääsin ratsastamaan kevyesti eteen viimeiselle, metriä hipovalle esteelle. Askel, toinen, kolmas, hyppy. Liu'utin käsiäni harjamartoa pitkin Lailan ponnistaessa tasapainoisen, helpon hypyn esteen yli.
"Hyvä, tuo viimeinen lähestyminen oli loppuun asti ridattu! Tuu samantien uudelleen, haluan nähdä samanlaista ratsastusta jokaiselle esteelle!"

Viimeinen yritys oli sujunut paremmin ja se oli riittänyt meille.
"Kuka lähtee mun seuraksi syömään? Hirvee nälkä, en elä toiseen tuntiin saakka", kailotin tallikäytävällä Lailan satula sylissäni.
Loppujen lopuksi meitä taisi olla lähdössä melkein koko huimapäisten ryhmä, joten lähdimme kahdella autolla Liekkijärven ABC:lle.
"Aah, nyt se nälkä iski mullekin!" Cella irvisti katsellessaan seinille kiinnitettyjä ruokalistoja. Virnistin, koska tiesin meidän kaikkien tarvitsevan energiaa päivän toista tuntia varten ja siksi suunnitelmani oli pettämätön.

Loeke tuntui käsittämättömän pieneltä Lailan jälkeen, vaikka ruuna olikin ison ponin kokoinen.
"Sillä on tosi kiva hypätä", Pihla oli kertonut mulle tallissa kaihoisa hymy huulillaan.
Verryttely sujui meillä tutustuessa. Loeken ravi oli yllättävän suurta, mikä ei kuitenkaan ollut Lailan liikkeisiin tottuessa mulle uutta. Laukka oli mukavan matkaavoittavaa ja tasaista, joten fiilis alkuverkkojen jälkeen oli hyvä ja odottava.

Hommat lähtivät Loeken kanssa sujumaan ihan mukiinmenevästi, vaikka ruuna hieman katselikin erikoisesteitä. Olin kuitenkin nähnyt ruunan ylittävän ne Pihlan kanssa leikiten, joten jätin moiset ajatukset sikseen ja keskityin itse ottamaan esteet lunkisti.
"Oho! Jäit itse vähän käsijarru päälle, nyt vähän enemmän pohjetta!" Pirre ohjeisti, kun Loeke kielsi sarjan b-osalle esteiden hieman noustua. Nostin uuden laukan, kokosin ajatukseni ja ratsastin uuden, huolellisen lähestymisen. A-osa sujui taas ongelmitta, joten naulasin katseeni päättäväisesti kentän toiseen päähän, pidin pohkeet kiinni ruunan kyljissä ja annoin sujua: tadaa, b-osa ylittyi helposti. Taputin Loeken kaulaa ja siirsin sen raviin.

Kolmen esteen linjalla mä ryhdistäydyin ja ratsastin Loekea alusta alkaen rohkeammin eteen, että ruuna suoriutuisi esteistä puhtaasti. Ensimmäisellä yrityksellä Loeke liioitteli hypyissä reilusti ja pakko myöntää, että jouduin viimeisellä esteellä tarraamaan harjasta pysyäkseni varmasti hypyssä mukana hevosta häiritsemättä.
Toiselle rundille Pirre nosti esteitä, mikä sai pari hassua perhosta liihottamaan mun mahassa - Loeke oli mulle kuitenkin vielä niin uusi tuttavuus, etten mä ollut varma kuinka rohkeana pysyisin isommilla esteillä.
Pihlan kannustaman hymyn saattelemana nostin laukan Fiian ja Vennan paineltua linjan puhtaasti. Loeke pärskähteli innokkaana ja käännettyäni ruunan linjalle sen pää nousi taivaisiin ja etujalat kauhoivat ilmaa entistä enemmän.
"Anna sujua!" Pirre kailotti ensimmäisen, melko jäätävällä ilmavaralla varustetun hypyn jälkeen. Toinen hyppy oli jo vähän hillitympi, joten sain säilytettyä tasapainoni ja kerättyä kaiken rohkeuden viimeiselle esteelle. Junnuvuosien hurja (lue: itsetuhoinen) esteratsastaja nosti siinä hetkessä päätään ja jotenkin mä onnistuin niiden parin sekunnin aikana kasaamaan itseni siihen pisteeseen, että olin täysin mukana viimeisessä, ilmavassa hypyssä, joka oli kuitenkin järkevä esteen korkeuteen nähden. Esteen jälkeen Loeke viskoi tyytyväisenä päätään kurottautuessa taputtamaan ruunaa kaulalle leveästi hymyillen.


Sunnuntai 17.4.
"Se alkaa vasta puoli yhdeltä. Meillä on hyvin aikaa!"
Cellan sanat jymisivät mun päässä taluttaessani Lailaa talliin. Joo, mulla olikin ruhtinaalliset viisitoista minuuttia aikaa selviytyä Pirren valvovien silmien alle, sekä OPETELLA ESTERATA. Ja mua väsytti niin helkkaristi, pienoisesta päänsärystä puhumattakaan.

"Mitä se Anni siellä haaveilee? Nyt vähän menoa ja meininkiä siihen touhuun!" Pirre ripitti kulmiaan kohotellen, kun mä unohduin matkustelemaan esteiden välillä. Laila sen sijaan suoritti tuttuun ja turvalliseen tapaansa ja eilisen Loekeen tutustumisen jälkeen tamman satula tuntui kodikkaalta.
Pienen skarppauksen ja Cellan kanssa vaihdettujen katseiden jälkeen mä olin jokseenkin valmis ratsastamaan radan, jonka olin totta puhuen oppinut vasta Pirren lyhyessä kertaustuokiossa. Ja musta tuntui, että se oli vaistonnut tilanteen - ainakin mulkoilusta päätellen.

Laila oli ihan liekeissä, kun me aloitimme radan. Ei niin liekeissä, että se olisi kiehunut perjantain tapaan ja kytännyt kaikkea liikkuvaa toisista hevosista lähtien, mutta sen verran kuitenkin, että liikkui reippaasti ja hyppäsi skarpisti.
"Muuten ihan ok, sarja olisi voinut olla sujuvampi ja viimeiselle se tuli vähän liian pohjaan", Pirre luetteli ensimmäisen perusradan suorittamisen jälkeen. Nyökyttelin ja valmistelin uuden laukannoston. Toisella radalla yritin parhaani mukaan hioa Pirren esille nostamia seikkoja ja vaikka rata tuntui ihan hyvältä, Pirre siristeli edelleen silmiään.
"Sä pystyt parempaankin."

Sitä parempaa mä yritin sitten lähteä hakemaan uusintaradalla. Lailakin tuntui tajuavan mun terästäytymisen, sillä tamma liikkui kuin ajatus ja tuntui kääntyvän mun pyynnöstäni vaikka kolikon päällä. Kun me laskeuduimme viimeiseltä esteeltä, näin Pirren suupielen nykivän.
"Saisinko mä nähdä Annilta vielä sen perusradan samalla ratsatuksella?"

Mun lihakset huusivat hoosiannaa, mutta se oli sen arvoista. Pirre oli nyökytellyt hyväksyvästi viimeisen radan jälkeen ja armahtanut meidät loppuverkkoihin. En voinut käsittää, miten musta olisi vielä lähtijäksi raviradalle.
"Kumpikohan kerkeää levittäytyä ensin sohvalle?" Cepa mietti ääneen ja vilkaisi mua haukotellen. Naurahdin, koska olin juuri haaveillut samaisesta sohvasta.

Niin tai näin, neljän jälkeen löysin itseni Lailan selästä raviradalla. Estetunnin jälkeisestä, raukean oloisesta tammasta oli hetkessä kuoriutunut pörheä ja kaikin puolin säpäkän oloinen ratsu, joka ei olisi malttanut pysyä aloillaan hetkeäkään.
Se oli ihan kreisiä, mutta samalla mielettömän siistiä. Laila venytti askeltaan mun keventäessä istuntaa (hyvä suoritus siihen nähden, etten ollut enää tuntea jalkojani). Ensimmäistä risuestettä Laila jäi tuijottamaan jo kaukaa, mutta sotahuutojeni saattelemana tammaparka ei uskaltanut kieltää, vaan loikkasi yli mun auktoriteettiä kyseenalaistamatta. Ja ehkä tähän vaikuttivat myös kanssamatkaajat, jotka olivat jo menneet onnistuneesti yli. Lailalle meinasikin tulla kiire kavereiden karatessa kauemmas, joten loput esteistä sujuivat helposti muiden imussa ja siinä vauhdin huumassa ehdin jopa nauttia menosta.

Seppeleeseen palatessamme mä päätin, että Väiski saisi huomenna vapaapäivän. Cellaa vilkaistessa olin melko varma siitäkin, että Otto kaveeraisi mun otukseni seurana kokopäiväisesti.
Laila sai nautiskella puoli pussillista porkkanoita mun istuskellessa karsinan seinään nojaten.
"Olet sinä kyllä hieno tyttö", lepertelin väsyneesti hymyillen mustankimolle, joka höristeli korviaan herkkujen toivossa. Kurssi oli taas todistanut sen, että Lailalla olisi mulle vielä paljon annettavaa.

[Emmy]

Perjantai

Tänään oli estekurssin eka päivä ja aika lämmin ja oli kiva päästä kentälle ratsastamaan. Melkein pelkässä pitkähihaisessa tarkeni, varsinkin sitten kun ruvettiin tekemään hommia kunnolla.
Tunti aloitettiin pitkällä verkalla ja Pirre korosti, että hepat pitää saada hyvin avuille. Kuutti oli tänään aika hyvä, se oli sopivan innoissaan, mutta jaksoi keskittyä, varsinkin alkuverkassa tuntui, että se pisti heti parastaan.

Hyppyissä lähdettiin liikkeelle ratatempon löytymisestä ja askelmääristä. Meidän piti laskea askelia ääneen. Aluksi se tuntui vähän typerältä, mutta tosissaan auttoi askelmäärien ja estevälien hahmottamisessa.
Suhteutetuista olen aina tykännyt ja olikin kivaa, kun tehtiin niitä myös tänään. Kuutilla oli yllättävän hyvä säädeltävyys laukassa ja melkein aina onnistuttiin tulemaan sillä määrätyllä askelmäärällä. Näissäkin tehtävissä laskin askelia ääneen, mikä auttoi paljon hahmottamisessa, missä olen ollut aina vähän surkea.

Jumppasarja oli hauska! Varsinkin kun sen sai sujumaan hyvässä tahdissa, ilman puolikkaita askelia ja pudotuksia, oli minulla ihan niin hauskaa että nauratti, Pirre ei kyllä katsonut taas mun kikattelua hyvällä! Ups. Jumppasarjaa yhdistettiin myös suhteutettuun, mikä oli yllättävän vaikeaa, kun ensin meni jumppasarjan, mihin kun toi hepan hyvin, niin ei kauheasti tarvinnu miettiä, ja sitten tultiin suhteutetulle missä piti taas laskea askelet tarkkaan, tosi hyvää treeniä aivoille!

Estekorkeudet oli tunnin ajan ihanan maltillisia, ei iskenyt rimakauhu ja sai keskittyä korkeuden sijaan tekniikaan, vaikka ei mua toisaalta korkeudet paljoa häiritse, mutta luo aina oman jännitysmomentin. Maahanakaivettuja on aina niin rentoa hypellä.

Tunnin jälkeen käytiin riisumassa hepat ja heitettiin ne ulos, sitten mentiin koko porukka seuraamaan toisten tuntia. Jos omalla tunnilla oppi paljon, niin oppi kyllä katselemalla toisten tuntiakin! Pitäisi muistaa stalkata tunteja enemmän, niiltä oppii yllättävän paljon.

Fiia tuntui suunnittelevan jonkinnäköistä venyttelypiiriä mökkiläisten kesken, mutta livautti mulle, että sillä on myös suklaata, ettei ihan liikaa pääse nää arvokkaat ja rakkaat kalorit palamaan. Toivottavasti saadaan tänä yönä nukuttua, eikä kukuta aamuun asti, tuli nimittäin lupauduttua auttamaan aamutallissa ja huomenna pitäisi vielä pysyä hevosenkin selässä!

Lauantai

Tänään ei mennyt aamupäivän tunnilla Kuutin kanssa ihan niin hyvin kuin eilen. Sen mielestä esteet oli kaikki muuttunut tänään möröiksi ja stoppasi muutaman kerran. En ONNEKSI pudonnut, sillä ei taaas huvittais leipoa.

Tunnilla keskityttiin radan ratsastamiseen. Se on aina kivaa, kun saa keskittyä kokonaisuuteen. Ne pari erikoisestettä vaan kummitteli vähän Kuutille.
Poni oli jo verkassa ihan jossain pöllöenergioissa, ja tuntui etten millään saanut sitä kunnolla avuille. Meinasi jo ruveta turhauttamaan, mutta Pirre kannusti jatkamaan. Kun ruvettiin hyppäämään rataa, oli mulla jonkinlainen kontrolli poniin, mutta ei hyvä. Ja sehän näkyi sitten radalla pöllöilynä.

Saatiin me pari hyvääkin suoritusta alle ja varsinkin lopussa, sain kerättyä pakkaa kasaan ja Pirrenkin silmille sopivia suorituksia aikaan. Kokonaisuudessaan ei kuitenkaan ihan hirveän kehuttavasti mennyt aamutunti.

Iltapäivän tunnilla pistettiin hevoset vaihtoon ja testattiin aamutunnin oppeja eri hevosella. Sain tunnille Ruusun, millä en ole hirveästi mennyt, joten sen puolesta oli ihan kivaa ja vähän jännää.
Ruusu oli yllättävän pikkuinen ja aika hauska tapaus. Sillä oli energiaa ja kun päästiin kentälle, se pyöritteli korviaan joka suuntaan, eikä malttanut pysyä paikallaan. Minua jo vähän hirvitti että mitähän tunnista tulee, mutta alkuverkassa Ruusu vähän rauhoittui ja alkoi keskittyä siihen mitä siltä pyysin. Aika mukava poni kaiken kaikkiaan.

Radalla Ruusu vähän ryntäili ja sen vuoksi puomit kolisivat ahkeraan, mutta pienen palopuheen Pirren puolesta ja itseni ruoskimisen jälkeen sain poniin enemmän tatsia ja puomitkin alkoi pysyä paikallaan. Onneksi tehtävät oli taas matalian, en tiedä minne oltas jouduttu Ruusun kanssa jos puomit olis ollu korkeemmalla.

Ruusu oli kyllä tosi kiva uusi tuttavuus ja sillä oli hauskaa mennä. Ruusu osasi pistää minut töihin, niin aivot kuin kropankin ja sen huomasi, tunnin jälkeen kun hyppäsin satulasta alas, meinasin pyllähtää hiekkaan, sen verran jalat tutisivat.

Kello on taas melkein yksi, pitäisi varmaan mennä nukkumaan, että huomenna saa itsensä ylös.

Aamupäivältä yksi loisteliaista suorituksistamme..

Sunnuntai

Aamupäivän tunnilla hypättiin rataa, niin, että se piti olla opeteltuna ennen maneesiin menoa. Verryttelyjen jälkeen otettiin vaikeimmat tehtävät läpi ja sen jälkeen jokainen ratsasti perusradan.

Kuutti ei ollut ihan niin pöllö kuin eilen ja osasi taas käyttäytyä. Perusrata meni omasta mielestä aika nappiin, mutta Pirre oli erimieltä: Kuutti olisi voinut liikkua paremmassa ratatempossa, esteille olisi voinut tuoda jämäkämmin ja välit laskea tarkkaan. Kuutilla ei kuulemma ole ongelmia näin pienillä korkeuksilla, mutta heti kun esteitä lähtee nostamaan, tulee ongelmia, jos nämä jutut ei ole kunnossa.
Ratsastin radan uudestaan ja keskityin, sainkin paljon paremman suorituksen ja kehuja Pirreltä. Hyvä Me!

Uusintaradalla sai ratsastaa aikaa, en halunnut hurjastella Kuutin kanssa, mutta yritin hieman tehdä pienempiä käännöksiä, oikoa ja kannustaa reippaampaan laukkaan, järkevästi, tottakai.
Aikaratsastus kostautui sen puitteissa, että kiellettiin yhdelle erikoisesteelle. Kun kaikki oli hypännyt, saatiin tulla se kohta uudestaan. Pari kertaa tultiin ja saatiin hyviä hyppyjä, Kuutti oli super!

Iltapäivällä lähdettiin kohti Artsin ravirataa, minne oli huhujen mukaan kyhätty risuestelaukkarata, jännää. Matka raviradalle taittui mukavasti jutustellen ja käynnissä käppäillen.
Raviradalla tosiaan odotti risuesterata, jonne päästiin hurjastelemaan kolme kerrallaan. Se oli kyllä superhauskaa ja Kuuttikin tykkäsi. Se rupesi vähän kisaamana edellä olevien kanssa ja minun piti jopa hyssytellä sitä, että sain pidettyä välimatkat kunnossa.
Risuestehyppely oli niin hauskaa, ettei sieltä olisi malttanut poiskaan lähteä. Tallille päästiin kuitenkin auringon laskiessa iloisesti rupatellen.

Oli kyllä mahtavat kolme päivää! Näitä oppeja sulattelee pitkään ja pistää järjestykseen. Kauheasti kaikkea uutta tuli, hyvä pointteja, aivojumppaa ja tietenkin hauskanpitoa! Upea viikonloppu, ei voi muuta sanoa!

[Anne]

Perjantai

Ellin ja Sallan yhteinen työskentelyura oli vasta aluillaan ja estekurssi tulikin oikein passeliin paikkaan. Kenttäpariskunta tarvitsisi varmuutta ja rutiinia perushyppelyyn, jotta voitaisiin aloittaa maastoesteiden hyppääminen myöhemmin keväällä.

Pirren valvovan silmän alla Elli tunsi olonsa alkuun hieman oudoksi. Hän ei ollut Pirren oppiin aiemmin päässytkään ja yllättyi tämän tiukkuudesta. Tuli kommenttia ihan perusjutuista: Sallan lapa karkasi kaarteessa, Elli puski hevosen kavaleteillekin ja ylipäätään kimon hevosen oli vaikea päästä rytmistä kiinni. Yhden tehtävän Pirren pyysi vain Elliä matkustamaan, yliratsastaminen pitäisi saada pois. Sen jälkeen Pirre piti hyvin pitkän puhuttelun siitä, että uuden hevosen kanssa ei lähdetty näyttämään, vaan tultii kokeilemaan. Hevoselle piti antaa aikaa ja tässä tapauksessa itsepäiselle ratsastajallekin.

Lopputuntia kohden molemmat, sekä hevonen, että ratsastaja löysäsivät ruuvia ja ilo alkoi löytyä. Pirre nosti vielä armollisesti pari korkeampaa estettä Sallalle, jotta se vähän orientoituisi huomiseen, eikä vetäisi samalnlaista, jäykkää ja suorituskeskeistä moodia heti huomenna, kun näkisi oikeita esteitä.

Lauantai

Lauantain ensimmäinen tunti alkoi kentällä. Elli olisi halunnut antaa Sallalle hyvin rennon alkuverkan, mutta Pirre oli toista mieltä. Kun reippaassa tahdissa puikkelehditiin esteiden välissä milloin ravissa, milloin laukassa, alkoi Salla kerätä kierroksia. Sallalla oli selvää imua esteille, jos esterakennelma oli vähänkään sen näköpiirissä, tamma nosti katseensa ja alkoi liirata kohti esteen suuntaa. Pirre kehui Ellin hevosta tästä ominaisuudesta, mutta muistutteli samalla perusrutiinista ja siitä, että Ellin ei pitänyt välittää moisesta.

Estekorkeutta nostettiin melkoiseen tahtiin ja Sallakin pääsi nostelemaan jalkojaan. Yhden askeleen sarjalla Salla katosi hetkittäin Ellin avuilta, Elli ei aivan muistanutkaan millaista kuntoa tiivistahtisessa estetreenissä tarvittiin. Ja tasapainoa. Nyt Elli kuitenkin uskalsi jo olla tuuppaamatta ja antoi hevoselle tilaa hypätä itse. Pirren mielestä tietenkin liikaa. Tällä kertaa Ellin täytyi ottaa enemmän kiinni ja määrätä tahti. Salla punki pärksien eteenpäin, aivan epätasaisilla ilmavaroilla ja ponnistuspaikoilla.

Lopputunnista Elli ja Salla ottivat vähän pitempään happea ja Salla sai ravailla rentona. Viimeiset esteet menivät jo paremmin, vaikkakin rentoilu laittoi Sallaa vähän löysäksi. Pirren päässä taisi kuhista kasa ideoita, joilla saataisiin kimosta tammasta esiin se järkevä puoli. Se puoli, jolla se oli kuulemma napsinut sijoituksiakin kenttäkisoissa.


Elli miltei huokaisi saadessaan Tollon vaihtotunnille. Tollo oli aivan erityylinen, mitä Salla. Siinä oli tuntihevosen tasaisuutta ja entisen kisahevosen varmuutta. Cremellon selässä Elli ei yhtään ihmetellyt, miksi ruuna oli ostettu Seppeleeseen opetushevoseksi. Tollohan oli mahtava! Vaikka se vähän honkkeloi alkuun sinne sun tänne, pysyi se Ellin lapasissa tasaisena ja Pirrekin pääsi antamaan punatukalle jopa kehuja.

Suomen kevään perustyyliin alkoi lopputunnista tietenkin sataa veden ja jään yhditelmää taivaalta. Tollo lotkautti korvansa pari kertaa, mutta Ellin vakaiden apujen sisällä se litteli sarjojen ja erikoisesteiden yli kepeästi kuin kolibri.

Sunnuntai

Elli melkein kyynelehti satuloidessaan Sallaa. Nainen oli eilisen vaihtotunnin jälkeen lähtenyt kotiinsa ja mennyt tapaamaan pari kaveria. Iloiset teinitytöt leirimökeissä eivät olleet olleet sitä mitä Elli kaipasi. Kukaan ei ymmärtäisi häntä. Ellin ja Sallan piti tulla leikkimielellä hyppäämään kurssille. Mutta miten kävi? Kaunis tamma paljastui haastavaksi diivaksi, jota Elli ei osannutkaan oikeasti ratsastaa.

Rataa opetellessaan Pirre lähestyi Elliä. Blondi taisi vaistota tuoreen hevosenomistajan masennuksen.
- Sillä on hyvä hyppytekniikka, Pirre aloitti.
Elli nyökkäsi.
- Mutta se on tamma. Ja vähän herkkä. Tarvitsee aikaa ja rutiinia. Ja kärsivällisyyttä.
Elli nyökkäsi uudestaan. Hän tiesi olevansa lyhytpinnainen ja hieman maanisuuteen tai depressiivisyteen taipuva. Niin tuntui olevan Sallakin. Siinä vasta hyvä yhtälö.
- Keskityt vaa teihin ja omaan istuntaan. Sallakin saa tilaa, mutta kuitenkin sitä ratsastetaan.
Elli hymähti ja suoristi ryhtiään. Samassa tyttölauma kirmasti ratapiirroksen luo.


Maneesissa Salla tuntui toimivan taas paremmin. Se ravasi rennosti ja nyt Elli sai päättää lämmittelyn tahdin. Hän antoi uteliaalle tammalle aikaa ja Salla pehemeni mukavaksi. Elli otti myös Pirren neuvosta vaarin ja keskittyi enemmän omaan istuntaansa ja apujenkäyttöön. Vei suorittavat ajatukset pois hevosesta. Sallakin sen tuntui huomaavan.

Elli ja Salla ottivat alkuun sarjoja, joilla Elli keskittyi vain tasaiseen tuntumaan ja rentoon istuntaan. Radalla Salla taas kuumeni ja vaikka miten Elli yritti, ei hän pystynyt täysin rentona selässä olemaan. Salla kuumui, viipelsi taas lapa edellä pois kaarteista ja karkasi tuntumalta. Puolipidätteet eivät menneet läpi ja Elli jännittyi. Hypyistä tuli hieman väkinäisiä ja yksi puomikin kolahti alas.

Iltapäivällä lahdettiin raviradalle. Elli pelkäsi jo valmiiksi Sallan käyttäytymistä. Tällä kertaa kuitenkin turhaan. Vaikka Salla oli innoissaan, tiesi se kenttähevosena mitä on tulossa. Nyt se sai laukata risuesteiden välissä isoa, tasaista laukkaansa. Se teki vapautuneet ja matalat hypyt esteiden yli ja pörisi innoissaan. Salla oli elementissään ja niin alkoi olla Ellikin.

Kiitos, Pirre, mahtavasa kurssista!!

[Oona]

Perjantain treenailua

Säädin jalustinhihnat sopiviksi ja annoin Aristolle käskyn lähteä liikkeelle. Ruuna alkoi laittaa kaviota toisen eteen reippaaseen tahtiin. Ohjasin pirtsakalta tuntuvan ratsuni Annin ja Lailan perään. Ura oli tallottu kovaksi, joten ohjailin Ariston uran sisäpuolelle. Näin sivusilmällä, miten Pirre asetteli ympäri kenttää värikkäitä puomeja, joita Aristo tuijotteli. Niinpä mä ohjasin sen tutustumaan puomeihin.
"Ne ei syö sua, Aristo", vakuuttelin ruunalle, joka puhisi ja pärski puomien luona.
Lopulta Ari suostui kävelemään aristonsyöjä-puomien yli ilman ongelmia, jolloin siirryimme muiden mukaan itse tehtävään.

Yleensä uuden hevostuttavuuden kanssa ei ikinä suju heti alusta alkaen just niinkuin pitäisi. Niin kävi mulle ja Arskallekin. Ruuna oli jäykkä silloin, kun olisi pitänyt taipua, kun taas suoraan mentäessä Aristo mutkitteli notkeasti kuin mikäkin... Turhautuminen meinasi iskeä, mutta Piritan kannustuksen ja tsemppaamisen myötä terästäydyin itsekin, jolloin ratsuni taisi miettiä, että "hei, toi tyyppihän on tosissaan". Sitten myös ne värikkäät ja pelottavat puomit ylittyivät suoraan ja keskeltä, niin pompottavassa ravissa kuin tasaisemmassa laukassakin.

Kun olimme ylitelleet puomeja molemmista suunnista ja kaikissa askellajeissa, oli kavalettien vuoro. Välikäyntien aikana Piritta kasasi pienen, kolmen esteen / kavaletin radan, joka ei esteiden korkeuden puolesta ollut vaikea, mutta tiet oli vaikea saada onnistumaan. Milloin mentiin liian syvälle kulmaan, milloin taas askeleet eivät sopineet. Pirreltä meinasi mennä hermot kanssamme. Työmme oli yksinkertaisesti sanottuna pelkkää sähläystä. Kaikki kuitenkin muuttui, kun Piritta nosti esteet seitsemäänkymppiin. Korkeammilla esteillä pystyin keskittymään paremmin linjoihin, omaan istuntaani ja askeleiden laskemiseen. Aristokin tuntui yrittävän korkeilla esteillä tosissaan, eikä vain jotenkin sinnepäin. Pirittakaan ei enää mulkoillut meitä kulmiensa alta, vaan kehui suorituksiamme siisteiksi, mutta liiankin vauhdikkaiksi. Ehkä niillä pienillä esteillä ongelma olikin juuri se vauhti - kavaleteille ei tarvita yhtä reipasta tahtia kuin isommille esteille. Pienillä esteillä se vauhti kiihtyi ihan liian kovaksi, hypyt olivat littania ja pitkiä vauhdin vuoksi.

Tunnista jäi ihan ookoot fiilikset, vaikka paremminkin olisi voinut mennä. Arska sai kuitenkin rutkasti kehuja!

Lauantain hevosenvaihdoksia

"MÄ SAIN KUUTIN!"
"Huih, Rotta!"
"Oho, Windi."
"Loeke? Kivaa!"
Huudahdukset kuuluivat kilometrien päähän. Mietin talliin saapuessani, mistähän nyt on kysymys kun noin huudellaan. Jätin tavarani Ariston karsinan eteen ja menin katsomaan ilmoitustaululle päivän ohjelmaa. Okei, radan ratsastusta ja... hevostenvaihto! Etsin listasta jännittyneenä oman nimeni. Laila? Epäröin hiukan Lailan koon vuoksi, mutta sitten muistin, ettei se oikea Oona pelkää metrin trippeliä, eikä myöskään isoa hevosta!

Radasta mulla ei ole suurempaa kerrottavaa - Aristo kulki vähän jännittyneenä tuulen vuoksi, mutta rentoutui loppua kohden, ihan niin kuin eilenkin. Hevosenvaihtotunti oli taas hauska kokemus. Adalindin tunti oli mennyt jo, joten hän toimi yleisenä assistenttinä ja toi mulle jakkaran. Luulin, että kaltaiseni pätkis tarvitisisi tikapuut päästäkseen Lailan satulaan, mutta perusjakkara riittikin siihen vallan mainiosti. Ada auttoi mua vyön kiristämisessä ja jalustimien säätelyssä. Kun pääsin liikkeelle, tuntui, että olisin inisevä hyttynen ison hevosen kyydissä. Ei mua kuitenkaan pelottanut, huvitti pikemminkin. Jalkani yltivät hädintuskin satulasiipien alapuolelle, eikä Laila välittänyt vaivaisista pohjeavuistani pätkääkään.

"Laila on sulle aika iso, mutta eiköhän se siitä", Piritta yritti tsempata mua. Tai sitten mun pohkeita, jotka eivät merkinneet Lailan kyljille mitään.
Hiki virtasi noroina kypäräni alta jo alkuraveissa, kun olin vihdoin ja viimein saanut tamman raviin. Keventelin ja tein ympyröitä, väistöjä (toim. huom. Oona yritti, nimenomaan yritti, tehdä väistöjä) ja kaikkea muuta, jotta saisin Lailan kuulolle. Pikku hiljaa yhteinen aaltopituus alkoi löytyä jotenkuten. Saimme tehdä itsenäisesti laukannostojakin, kunhan emme törmäilisi. Meidän laukannostomme tapahtuivat alkuun niin, että laukkailimme vain jonkun muun hevosen perässä, olihan se Lailakin hevonen, ja onhan se hevonenkin laumaeläin, joka seuraa muita. Laila ei yksinkertaisesti kuunnellut mua. Se hidasti kun muut hidasti, se laukkasi kun muut laukkasi.

Sitten, sillä yhdellä lyhyellä sivulla, tajusin, mitä mun pitää tehdä. Siitä ohikiitävästä sekunnista lähtien Laila huomioi, että joku pieni olio istui sen satulassa.
"Hyvä Oona! Mähän sanoin, että kyllä se lähtee pelaamaan!" Pirre kehaisi, kun ratsuni pomppasi täydellisestä paikasta 80 cm:n pystyn.
Piritta oli siis pienien välikäyntien aikana rakentanut pystyn, okserin ja korkeamman pystyn mini"radan", joka piteni ja piteni hetki hetkeltä. Kun olin saanut Lailan kuuden esteen radasta läpi onnistuneesti, nousi rata seitsenesteiseksi. Pystyn jälkeen ohjasin Lailan suoraan, keskelle okseria. Yhtäkkiä jostain pomppasi esiin näkymätön viikinki (lue: maneesin seinien takaa kuului villisti pomppivan Alexin ääniä), jota Laila pelästyi suunnattomasi. Tamma ohitti okserin kiitoravissa, kuin ravihevonen. Muutkin hevoset kuuntelivat maneesin ulkopuolelta kuuluvia ääniä, osa yhtä pelästyneinä kuin Laila, osa ihan iisisti.

Kun tilanne oli joiltain osin rauhoittunut, ratsastin radan loppuun hädän tuoman vauhdin kera. Piritta passitti mut hyppäämään okserin vielä kerran, ettei Laila tuijottelisi sitä kohtaa ja estettä useaminkin. Sitten tunti olikin pulkassa, tietenkin loppuverkkojen jälkeen. Kiitokset ja ratsailta! Matka maahan tuntui muuten jaloissa...

Sunnuntain risuilua

Aristo tuntui parin päivän yhteiselon jälkeen jo paljon mukavammalta. Ruuna käveli rennosti pärskien kohti ravirataa värikkään hevosletkan hännillä. Kun pääsimme käynnissä taitetun matkan jälkeen raviradalle, saimme ravata pari minuuttia hakien hevosiin tuntumaa. Sen jälkeen lähdimme trioina risuesteradalle, jonka esteet olivat melko pieniä. Lähdin ensimmäisen kolmikon toisena lähtijänä. Aristo sinkosi matkaan pienen ilopukin saattelemana. Vauhti kuljetti kasvoilleni kevyen viiman. Ensimmäinen este lähestyi. Ari höristi korviaan ja kiihdytti laukkaansa. Yks, kaks, kolme, hyppy! Myötäsin pitkän hypyn mukana. Maanpinnalle palautuminen tuntui kevyenä iskuna kehossani. Nauroin. Tuuli kuljetti hiussortuvia suuhuni, mutta syljin ne vauhdin hurmasta nauttien pois. Pian tulisi toinen hyppy. Aristoteleen laukka-askel piteni huomattavasti. Vauhti oli jo niin kova, että vesi alkoi vuotaa silmistä. Tein pari pidätettä ennen estettä, joihin Arska osoitti mieltään pään heiluttamisella. Pidätteet oli vauhdin hidastumisesta huolimatta huono valinta. Punarautias ratsureimani stoppasi juuri ennen estettä. Pikaisena päätöksenä iskin pohkeeni kiinni Ariston kylkiin, joka ponnisti paikoiltaan valtavaan loikkaan.

Kaviot takoivat suuren loikan jälkeen tasaiseen tahtiin maata. Olimme selvinneet jättiloikasta ilman kuperkeikkaa. Taputin Aria reilusti kaulalle. Ruuna pärskähti tyytyväisenä. Muutaman esteen jälkeen olimme kiertäneet radan. Hymyilin yhtä leveästi kuin Naantalin aurinko. Halasin Aristoa ja odottelin, että palaisimme takaisin Seppeleeseen, jossa ruuna sai paljonpaljon kehuja, sokerinpalasia ja porkkanoita siihen asti, että Piritta tuli pysäyttämään herkkuhetkemme.

Kiitos mahtavasta ja opettavaisesta kurssista, Pirre! =)

[Cella]

Perjantai


”Vaikka mä en pahemmin tykkää poneista, niin Venna on kyllä ihan kamalan kiva!”

Mun kommentti kajahti tyynellä, keväisellä kentällä vähän kovempaa kuin mä olin aikonut, ja sai useamman kanssakurssilaisen pään kääntymään meihin päin. Mun käsi pysähtyi Vennan ihanan liinaharjan alle, jossa se oli hoitanut tärkeää rapsutustehtävää, kun Salma kurottautui Bonnien selästä katsomaan mua loukkaantunut ilme naamallaan.

”Miten niin et tykkää poneista? Etkö sä tykkää Bonniesta?”
”No kyllä mä Bonniesta tykkään, mutta sitä ei lasketa, kun ei se oo tavallinen poni!”
”Tykkääthän sä Elmostakin”, Fiia muistutti mun toiselta puolelta.
”No niin –"
”Ja Siiristä!”
”…”
”Ja ravasit talvella miniponitunneilla ihan kikseissä!”
”Cella on oikeesti ihan pesunkestävä ponimuija, se vaan haluaa esittää coolia”, Anni puhkaisi mun imagon rakastavasti virnuillen, ja sai monet mun ympärillä hekottamaan. Jupisten mä ponnistin raudikon kurssiponini selkään.
”Mun pointti oli vaan se, että Venna on kiva, mutta kiusatkaa vaan viattomia…”

Mun poneista pitämätön pehvani mukautui vallan hyvin Vennan tavattoman pehmeään poninraviin, kun me hiljalleen aloiteltiin iltapäivän työt. Pirre availi kentän keskeltä ääntään ohjeistaen milloin ketäkin huimapäätään pidentämään jalkaansa tai hakemaan ratsua paremmin tuntumalle – vaikka huhtikuinen tuuli puhautteli melko viileästi kentän yli, ei ollut pelkoa siitä, että jollekulle jäisi tämän tunnin jälkeen kylmä. Mä kevensin lähellä Vennan satulaa, ja taivutin sen sievää, koveraa turpaa voltille ennen meidän vuoroamme kavaleteilla. Pienessä tammassa oli ruutia hyppäämistä kohtaan enemmän kuin päällepäin arvasikaan.

Me hiottiin tällä ensimmäisellä tunnilla etenkin perusratsastusta ja estevälejä kuntoon, ja se oli mun mielestä oikein hyvä tapa aloittaa. Me oltiin Vennan kanssa suhteellisen harvinainen pari meidän ryhmässä – suurin osa oli tullut kurssille oman hevosensa tai hoitsunsa kanssa, ja toki niillä oli erilaiset lähtökohdat hyppäämiseen kuin vieraammalla kopukalla. Etenkin tottumista mulla oli Vennan herkkyyteen: se, että tamma itseasiassa VAIHTOI LAUKAN heti pienimmästä merkistä (mitä Windin kanssa sai joka kerta hinkata sormet vereslihalla), oli mulle sellainen kulttuurishokki, että kas kun en kellahtanut ensimmäisen vaihdon jälkeen selälleni hiekkaan.

Tunnin viimeisenä työnä me käytiin kaarevan linjan kimppuun. Kaikki ryhmän tammoista oli keränneet jo jonkin verran kuumuutta tunnin edetessä, ja odottelupäädyssä olikin aika vauhdikkaat tunnelmat kun niitä koitettiin pidätellä. Onneksi mä ja Venna päästiin ensimmäisenä kokeiluvuoroon.
”Laske askeleet ääneen niin kuin suoralla linjallakin!” Pirre ohjeisti, ja peruutti sitten katselemaan meidän suoritusta hieman kauempaa. Nostin Vennalla siistin myötälaukan, rentoutin selän ja jalan pitkiksi, ja pidin puolipidätteillä innokkaan tamman aisoissa. Toisen päädyn kautta me kaarrettiin kaarevan linjan ensimmäiselle esteelle. Pidin pohkeet kiinni ja Vennan rungon suorana, jotta me osuttiin juuri hyvin ensimmäisen esteen keskelle.
”Yksi…” mä huikkasin laskeutumisen jälkeen meidän ottaessa ensimmäistä laukka-askelta. ”… kaksi...”
Neljäs askel osui aivan pikkuisen turhan lähelle, mutta Vennan siisti ponnistus liihotti meidät esteestä yli ongelmitta. Mä kiitin tammaa reiluilla rapsutuksilla harjan tyveen ja pidätin sen istunnalla raviin.

”Hyvä linja, seuraavalla kierroksella vaan vähän lyhyempää laukkaa, huomasit varmaan itsekin!” Pirre antoi mulle palautetta, kun Salma ja Bonnie valmistautuivat seuraavana vuoroon. Mä nyökkäsin vastaukseksi, mutta olin salaa tyytyväinen jo tähän hieman epätäydelliseen suoritukseen. Tästä oli hyvä jatkaa.


Lauantai

Meillä oli Vennan kanssa vähän erimielisyyksiä toisen tunnin alussa siitä, miten päin kuuluu kulkea.
Onneksi korkeushyppyvaiheeseen mennessä oltiin päästy sopuun...

Sunnuntai


Mulla oli darra. Ja mä syytin siitä Annia. Käytännössä se saattoi olla mun omaa syytä, että mä olin Fleimiin eilen lähtenyt, mutta aioin syyttää Annia silti.
”Jos mä laattaan Vennan selästä alas, niin Pirre ei anna mun unohtaa sitä ikinä”, mä marisin kalpeiden huulieni välistä juurikin eiliselle pahaparilleni, joka ei itsekään näyttänyt kovin hyvinvoivalta.
”Eikä kukaan muukaan”, se lupasi ilottomasti hymyillen, samalla kun talutti meidän edellä Lailan ulos kivuliaaseen auringonpaisteeseen.

Mä kiitin kaikkia maanpäällisiä ja yliluonnollisia voimia siitä, että mut oli siunattu hyvällä muistilla, joka oli tallentanut aamutokkurassa opetellun radan suhteellisen hyvin päähän. Venna käveli pitkin ohjin kaunista harjaansa ravistellen valmiiksi pystytettyjen esteiden lomasta, ja mä silmäilin samalla niiden järjestystä. Keltainen pysty oli ensimmäinen… sieltä neljän laukan linja toiselle, ja päädystä nopeasti vasemmalle…

Nostin Vennalla parin ravikahdeksikon jälkeen laukan, ja taivuttelin rautiasta hieman liioitellen saadakseni sen selvästi jäykemmän vasemman puolenkin vertymään. Pienet, suipot korvat kääntyilivät aktiivisesti mun apuja kuulostellen, ja mä olin todella tyytyväinen sen laukkaan, vaikka sen ratsastaja ei parhaassa terässään ollutkaan. Mä olin hirveän tyytyväinen siihen, että olin toivonut ponitamman tälle kurssille – olin parissa päivässä saanut siihen erittäin hyvän tuntuman.

Ensimmäinen este osoitettiin verryttelyesteeksi, joka me hoidettiin ongelmitta kahteen kertaan. Mä olisin voinut ottaa vielä yhden hypyn, mutten kokenut sitä tarpeelliseksi: annoin Vennalle ohjaa ja annoin sen keinahtaa välikäynteihin ennen radan hyppäämisten alkamista. Pääkipu ei ehkä ottanut hellittääkseen, mutta mä huomasin etten ollut edes kiinnittänyt siihen huomiota keskittyessäni niin kovasti hyppäämiseen. Pirre selvitti kurkkuaan, ja alkoi selostaa tunnin ohjelmaa – ensin perusrata palautteineen, sitten uusintarataa aikaratsastuksen merkeissä. Mä nyökyttelin huomaamatta itsekseni ohjeita kuunnellessani. Tässä me voitaisiin pärjätä oikein hyvin.

Ja me pärjättiinkin. Perusradalla pidin pään kylmänä, ja osasin jo selvästi perjantaista paremmin arvioida Vennan askelet ja lähestymisen jokaiselle esteelle. Me kiskaistiin puhtaat radat molemmilta perusradoilta, vaikka mä sainkin vähän noottia seilaavista käsistä. Uusintaradalla mä annoin kurssiponilleni luvan mennä kovempaa, kun se kerran halusi: pitkä kihara liinaharja vaan kutitteli naamaa mun nojatessa kahden pisteen istuntaan mukaan, ja lyhyet laukka-askelet kiidättivät meitä lyhyen uusintaradan läpi melkoista vauhtia. Päästin tamman valumaan liian lähelle heti toisella uusinnan esteellä, ja me kolautettiin siinä puomi alas, mutta radasta jäi silti hyvä ja hengästynyt mieli.

”Hyvää ratsastusta kaikki, on ilo aina opettajana seurata kun tapahtuu selvää kehitystä pelkästään viikonlopun aikana!” Pirre hymyili hikiselle ryhmälleen tunnin päätteeksi. ”Nyt viilennelkää hyvin, neljältä kokoonnutaan tallipihalle ja lähdetään risuestelaukan suuntaan.”

Mä huokaisin syvään, ja kaarsin Vennan voltille varmaan metrin korkeamman Lailan rinnalle.
”Jos me tästä päivästä selvitään”, mä huikkasin Annille yläilmoihin, ”Niin sä oot mulle illalla tasottavat velkaa.”


Kiitos Pirre jälleen kerran kivasta ja tehokkaasta kurssista!!

[Clara]

Perjantai



Kurssi lähti käyntiin hyvissä merkeissä, Gitta osottautui oikein mukavaksi pomppuponiksi!


Lauantai



Hevostenvaihtopäivä! Frank oli tullut hyvin tutuksi jo parin vuoden takaiselta estekurssilta. Aluksi ratsastajaa meinasi vähän jänskättää isomman hevosen selässä, joten alkutunnista otettiin muutamat kiellot esteille. Loppua kohden parani, kun kuski rohkastui ja kaksikon yhteistyö alkoi sujua.


Sunnuntai



Kiitokset kurssihevoselle ♥

// Kiitos kivasta kurssista!

[Salma]

PERJANTAI
Bonnien kyljet ovat viileänpyöreät. Se seisoo täpäkkänä keskihalkaisijalla ja odottaa, että olen saanut satulavyön kiristettyä. Juuso seisoo ponin rinnalla yhtä vaaleana kuin sen karva ja odottaa, että saa vetää paksun enkkuloimen sen lautasilta. Luon häneen nopean, jännittyneen silmäyksen, jonka säntillinen kisahoitajani väistää. Minulla ja Juusolla on hassu hoidetaan vain hommat –suhde, joka ei ole lainkaan niin tyly kuin miltä nimen perusteella saattaa kuulostaa. Hän antaa minun hoitaa hommani. Tällä hetkellä se tarkoittaa pääasiassa lujaa tykyttävän sydämeni kuuntelemista.

Estekurssi nimittäin jännittää minua kovasti. Vaikka kaikki ovat tuttuja, minusta tuntuu, että tällä kurssilla pitäisi oppia erityisen paljon ja näyttää parastaan, tai muuten… Vaihtoehdot tuntuvat naurettavilta, mutta siitä huolimatta ne pyörivät päässäni, kun Juuso lähtee ja alan lämmitellä Bonnieta reippaassa käynnissä. Tai muuten Bonnie ei palaudu varsasta. Tai muuten häviämme kaikki kisat tulevalla kaudella. Tai muuten Bonnie viedään vilppiä ja petosta käyttäen minulta ja Kasperista tulee sen uusi sponsoriratsastaja. Se vasta olisikin näky!

Pirre laittaa meidät lämmittelemään perusteellisesti. Bonnie vetreytyy mukavaa vauhtia, se tuntuu pitävän tätä suunnilleen kisojen verryttelynä ja heittää laukannostoihin pienet ilopukit. Teen ylimääräisiä temponvaihteluita hakeakseni iloiseen poniin muitakin vaiheita kuin Täysillä eteen ja Yli sadastakolmestakympistä.

Tehtävien alkaessa lämpimään kevätilmaan kajahtavat reippaasti päräytellyt numerosarjat. Pirre laittaa meidät laskemaan ääneen puomien ja kavalettien väliin tulevia laukkoja. Linjoja on niin suoralla kuin kaarevallakin uralla, eikä Pirre pidä meitä kovinkaan pitkään yhden tehtävän parissa. Bonnie tuntuu olevan koko ajan puoli askelta edelläni, mutta onneksi se suorittaa samaa linjaa kuin minä ja on melko näppärä asettelemaan kavioitaan puomien väliin. Lopputunnista, kun estekorkeus hilataan ylemmäs ja poni keskittyy, minäkin pääsen samaan tempoon sen kanssa.

Bonnie höyryää, kun Pirre päästää meidät loppukäynneille. Pakko myöntää, että minunkin kypäräni alla on tukalaa kuin ylikuumenneessa saunassa. Juuso tulee kentän laidalle enkkuloimen kanssa, mutta nähdessään meidät hän kääntyy kannoillaan melkein saman tien. Takaisin tullessaan hänellä on käsivarrellaan ohut kesäviltti.

LAUANTAI
Bonnie on tänään päättänyt olla Suuri Estehevonen. Saattaa kuulostaa hyvältä, mutta toteutus saa minut hikoilemaan jo alkukäynneissä. Poni tepastelee tuijotellen arvioivasti esteitä ja viuhtoo hännällään niin, että se muistuttaa enemmän valkoista roottoria kuin sävyisän ratsun jouhia.

Se hyvä puoli asiassa kuitenkin on, että Bonnie unohtaa säikkyä erikoisesteitä. Tietty se kostautuu hurjalla vauhdilla, jolla tamma yrittää sujahtaa esteistä läpi, kai se luulee pääsevänsä kunniakierrokselle, jos sutii riittävän nopeaa. Pirren perinteinen possupysty on ainoa este, jolle Bonnie päristelee sieraimiaan. Yhden ainoan kerran se tekee kummallisen kiemuran ennen ponnistusta, mutta napakka vasen pohje saa sen muuttamaan mielensä ja hyppäämään. Loistan salaa tyytyväisyydestä, vaikka Bonnien ison kisan elkeet naurattavatkin minua.

Kolmen esteen suoralla linjalla minulla on vähän vaikeuksia pitää tempo hallinnassa. Bonnie on kuumunut alkutunnista, ja pinkoo linjan läpi samanlaista vauhtia kuin irtohypytyksessä. Ensimmäisellä kierroksella en voi muuta kuin tarrata hampaat irvessä harjaan ja toivoa, että pysyn kyydissä mukana. Asiaan auttaa vähän se, kun ratsastan toiselle pitkälle sivulle pari pätkää pohkeenväistöä. Bonnien keskittyminen paranee hitusen, vaikka se edelleen hinkuu eteenpäin kuin liukuhihnaa pitkin juokseva pikku ukkeli.

On ihan hyvä, että lauantaille on merkitty hevosenvaihtotunti. Heitän Bonnien loimitettuna pihalle riekkumaan ja toivon, että se on huomiseen mennessä saanut purettua vähän pommienergiaansa.

SUNNUNTAI
Tuntuu melkein hassulta, ettei Bonniella ole sykeröitä kaulassaan. Tallin ilmoitustaululle kiinnitetty ratapiirros saa minut melkein kipaisemaan yläkertaan ja kaivamaan kisa-arkusta parit siistit pöksyt ja tummansinisen takin kiiltonappeineen. Pänttään ratapiirustusta Bonnien kaulalle harjatessani sitä.

Alkulämmittely on nopea ja tehokas. Pirre osoittaa radasta pari haastavinta tehtävää (kinkkinen sarja hirvitti salaa minua), ja kääntää päänsä muka sattumalta pois, kun ratsukkorivistön päästä kuuluu pari huolestunutta voihkaisua. Katsomattakin arvelen, että Seppeleen Fleimi-edustajisto tuntee jo etukäteen vatsanpohjassaan sarjan vuoristoratamaiset pompahtelut. Olen itse jäänyt leirimökkeihin nukkumaan, ja nyt se alkaa viimein tuntua järkevältä vaihtoehdolta.

Perusrata menee melko järkevästi. Bonnie on eilisen jälkeen ehtinyt mietiskellä ja tullut siihen tulokseen, että vauhtia oli viimeksi aivan liikaa. Se on vetänyt toisen vaihteen päälle ja välillä minusta tuntuu, että työnnän koko poninkehoa pikku jalkalihaksillani eteenpäin. Ehdin kuitenkin miettiä ratsastuksen aikana rataa ja laskea huolellisesti askeleet. Pirre huomauttaa vanumisesta ja kehottaa meitä ottamaan pari vauhtia keräävää laukkaympyrää ennen uusintarataa.
Se tepsii melkein liiankin hyvin. Olen ajatellut pyrkiä lisäämään pikkuisen tempoa, että saisin aikaratsastuksen makua hyppäämiseen, mutta poni pinkoo niin lujaa etten ehdi edes ajatella vauhdittamista. Uusintarata on ohi kun aivoni ovat vielä ensimmäisen esteen laskeutumisessa, ja nousen varovasti jalustinten varaan tarkistaakseni onko puomeja tippunut. Pirre nostaa naureskellen okserin takapuomia ja käskee meitä ottamaan rata uudelleen, tällä kertaa ratsastettuna. Bonnie ottaa lähtöpaikalla kuohuksissaan ristiaskeleita, mutta hyppää tällä kertaa vähän huolellisemmin.

Iltapäivällä suuntaamme risuestelaukoille. Annan tuulen tuivertaa tunneilla kipeytyneitä lihaksiani ja haen hyppyihin samaa keskittyneisyyttä kuin aidatulla kentällä.

Kiitos hyvästä kurssista!

[Pyry]

Perjantai

Pyry pyöräytti hartioitaan ympäri kertaalleen ja hengitti syvään. Estetunnit jännittivät aina sileän tunteja enemmän. Vaikka ratsuna olikin maailman turvallisin Reino. Onneksi Pirren tunneilla ei ehtinyt paljoa ratsastuksen ohella ajattelemaan ja pohdiskelemaan murheita. Pari minuuttia alkuverryttelyn alusta Pyry ei pystynytkään ajattelemaan muuta kuin eteeneteeneteenpohjesuoristustaivutus...
Miten hankalaa voikaan olla saada ne puomit kohdilleen! Joka kerralla jollain linjalla kolahti jokin puomi. Reino hölkötteli polviaan juuri ja juuri nostellen.
"Jos joka ikisellä kerralla kolahtaa sama puomi, niin sitten jotain pitää muuttaa!" Pirre huudahti Reinon kolauttaessa samaa punavalkoista puomia jo kolmanteen kertaan. "Jos askeleet eivät osu kohdilleen, pitää tehdä valinta siitä monella askeleella sitä tehtävää mennään ja ratsastaa sen mukaisesti! Ja Reinolla paljon reippaammin", Pirre jatkoi ratsukkoa katsellessaan.
"Askelten määrä esteiden välillä määräytyy jo ensimmäiselle esteelle tullessa. Jos tempo on liian hidas ensimmäisellä esteellä, hidas tempo jatkuu esteiden välillä."
Seuraavan kerran puomilinjaa lähentyessään Pyry lopulta nappasi Pirren ohjeiden mukaan ohjat toiseen käteensä ja napautti lyhyellä raipallaan pohkeen taakse. Reino tuntui heräävän lopulta ja tajuavan mistä koko hommassa oli kyse. Ja jotenkin kummasti askeleetkin osuivat vihdoin kohdalleen ja ohjattavuuskin parani.
Puomit kohosivat aluksi pieniksi ristikoiksi ja välillä Pyry jopa muisti laskea askeleitaan. Viidenkymmenen sentin pystyt näyttivät Pyryn silmiin GP-tason esteiltä, mutta Reino kulki korvat pystyssä niitä kohden. Huomaamattaan Pyry muutamaan otteeseen nappasi ohjasta ja esteet ylitettiin miniaskelten kera.
"Älä Pyry nyt missään tapauksessa hidasta, kun olet jo valmiiksi hitaan hevosen selässä!"
Seuraavan kerran linja tultiin edelleen yhtä epävarmasti, mutta Pirren äänen raikaessa kenttää pitkin Pyry lopulta sai kätensä rauhoittumaan ja pysymään Reinon harjassa kiinni. Hypyt olivat pehmeitä ja askeleet välissä reippaita.
"Näin! Reinokin tykkää hommasta paljon enemmän kun saa vapautta enemmän", Pirre kehui ja siirsi katseensa esteitä lähestyvään Adalindiin ja Lemoniin. Reino pärskähteli tyytyväisenä ja hiestä märkä Pyry taputteli sen kaulaa helpottuneena. Välillä oli ihan mukava onnistuakin!

Lauantai

Jos Pyryä hermostutti esteet tutun Reinon kanssa, niin Myntin kanssa ne kauhistuttivat. Tamma oli tavanomaisella ärtyneellä tuulellaan ja Pyryn paukuttava pohje sai sen lähinnä vaan heiluttamaan häntäänsä ja hidastamaan tahtiaan epämääräiseksi kipitykseksi. Pirren täytyi muistutella samojen perusratsastuksen sääntöjen pätevän minkä tahansa hevosen kanssa. Käsi ja istunta rennoksi, hevonen reippaaksi eteenpäin mikäli mieli päästä yhdenkään esteen yli kunnialla. Muutaman toiston se vaati, mutta lopulta esteiden yli pääsi huomattavasti tyytyväisempi ratsukko, Myntti rennompana ja reippaampana ja Pyry huomattavasti rauhoittuneempana.



Sunnuntai

Verkkaesteiden ylittämistä ennen varsinaista rataa. Jännitys huipussaan!



Iltapäivän risuestelaukat saivat lopullisesti jännityksen laukeamaan Pyryssäkin. Reino laukkasi reippasti mutta rennosti eteenpäin ja Pyry pääsi nauttimaan vauhdista.