Klinikkalauantai 6.6.2015

[Emmy]

Olisin kiinnostunut tulemaan Kurbuksen kanssa esteklinikkaan. Esteillä aloitellaan yhteistyötä, joten tehtäviä sen mukaan.

[Piritta]

Estevalmennukseen valitsin pitkään yhdessä työskennelleitä sekä yhden uuden ratsukon. "Teemoittelin" ratsukot seuraavanlaisesti:
Salma & Bonnie: kuumuva esteponi
Fiia & Elmo: jähmeä kouluponi
Pihla & Loeke: avuilta lipsahteleva saippuanpalanen

[Piritta]

Klinikkavalmennuksiin osallistuvat on nyt valittu, mutta klinikassa riittää paitsi katseltavaa, myös hommaa myös muille reippaille ja avuliaille tallilaisille.

May 12, 2015 13:32:51 GMT 2 Piritta said:

Klinikkaan tarvitaan myös reippaita toimihenkilöitä, jotka huolehtivat estetehtävien rakentamisesta ja purkamisesta. Tästä saa kirjoittaa tai piirtää vapaasti.

[Emmy]

Emmy voisi ainakin tulla puomeja nostelemaan

[Cella]

Cepa vois tulla kans juoksupojaksi!

[Sandra]

Mäkin oon vapaaehtoinen auttelemaan

[Rosa]

Ehdottomasti avustamassa missä vain (:

[Pyry]

Avustamassa mukana!

[Clara]

Clarakin mukaan auttelemaan : )

[Deleted]

Avustan mieluusti!

[Deleted]

Mäkin voisin kyllä tulla auttelemaan! : )

[Clara]

Netta venytti höyryävää ja hiestä tummunutta kaulaansa ja pureskeli tyytyväisenä kuolaimia. Päästin ohjat pitkiksi ja annoin ponin tallustaa rennosti loppukäynnit kentällä. Laskevan auringon lämpimät säteet saivat ratsuni kaulan hehkumaan kullansävyisenä. Aukaisin hupparini vetoketjun ja annoin jalkojeni pudota rentoina ponin kyljille nostettuani jalustimet ristiin satulan eteen.

Olin laittanut Netan ensimmäistä kertaa ihan kunnolla töihin, tarkoituksenani kartoittaa sen osaamistasoa, taitoja ja niitä asioita, jotka olivat ponille vielä vaikeita. Aiemmin olin lähinnä vain humputellut tamman kanssa menemään ja ratsastellut rennosti kaikkia askellajeja läpi, mutta nyt oltiin tehty ihan kunnon treeni ja sen kyllä huomasi, ponin kyljet kohoilivat ja minäkin olin hengästynyt sekä kuumissani. Ratsastuksen aikana olin huomannut, että Netalta onnistui kaikki perusasiat helposti, minkä lisäksi se osasi myös vaikeampia helppo B:n asioita. Mikään koulutaituri tamma ei ollut, mutta siinä oli kuitenkin selvä ero Walmaan, joka juuri ja juuri oli selviytynyt helposta C:stä. Me oltiin Netan kanssa oikeastaan aika samantasoisia, joten tästä oli hyvä lähteä kehittämään meidän molempien taitoja.

Aiemmin päivällä Seppele oli ollut täynnä toimintaa, joten olin päättänyt ratsastaa vasta illansuussa, kun talli oli jälleen rauhoittunut. Tänään tallilla oli järjestetty Klinikkalauantai, johon kuului sekä Annen että Pirittan pitämiä ratsastusklinikoita. Minäkin olin ilmoittautunut mukaan, sillä tämä olisi ollut loistava tilaisuus päästä kunnon valmennukseen, mutta toisaalta olin helpottunut, kun minua ei ollut valittu mukaan klinikkoihin. Suuren yleisön edessä ratsastaminen olisi ollut jännittävää ja olisin varmasti stressannut ratsastusta ihan liikaa, joten oli oikeastaan ihan hyvä, että jäin katsomon puolelle – kyllä silläkin tavalla oppisin paljon uutta.

Olin ilmoittautunut myös auttamaan klinikoiden järjestämisessä. Puoli yhdeltätoista aamupäivällä toimihenkilöt kokoontuivat kentälle, ja saimme Pirreltä ohjeita ja esteratsastusklinikan ratapiirrokset. Minun tehtävänäni oli auttaa esteklinikan esteiden rakentamisessa ja nostella puomeja klinikan aikana. Ensin oli kuitenkin vuorossa Pirittan ja Väinön ohjelmanumero, jossa kerrottiin verryttelystä ennen esterataa, ja heti perään Anne kertoi Eelan avulla hevosen kokoamisesta. Näiden ohjelmanumeroiden aikana sain vielä istua muiden hoitajien ja paikalle saapuneiden ihmisten seassa katsomossa ja tehdä muistiinpanoja pikkuiseen vihkoseeni.

Seuraavaksi oli viidentoista minuutin tauko, jonka aikana raahasimme kentälle puomeja ja estetolppia ja aloimme rakentaa Pirren suunnittelemaa rataa esteklinikkaa varten. Kun rata vihdoin valmistui, klinikkaan osallistuvat ratsastajat saapuivat hevosineen kentälle ja minä siirryin vastuullani olevan esteen luo. Klinikan aikana tehtäväni oli huolehtia kyseisestä esteestä eli nostella pudonneet puomit ja säädellä tarvittaessa esteen korkeutta.

Klinikan jälkeen purimme esteet ja veimme ne reippaasti pois kentältä, sillä Annen kouluratsastusklinikka alkoi heti perään. Kävin nopeasti hakemassa Kasperin ja Kristerin pitämästä buffetista itselleni syötävää ja juomista, jonka jälkeen kiirehdin katsomoon katsomaan kouluklinikkaa, joka päätti koko tapahtuman. Kokonaisuudessaan sen päivän aikana olin oppinut paljon uutta, niin paljon, että tuskin muistaisin läheskään kaikkea enää huomenna, vaikka pieni ruudullinen vihkoni olikin täynnä kaikenlaisia merkintöjä.

[Cella]

Nyt tiesin, miltä varmaan tuntuu olla hypnoosissa.

Kuulin etäisesti kaiuttimista raikaavan Annen selityksen, mitä se ratsastaessaan suolsi poskimikrofoniinsa, mutten kuunnellut sanoja. Tuijotin muiden katsojien päiden yli keskipäivän auringossa kylpevää kenttää, jossa tumma, siro hahmo tanssi niin kuin en uskonut hevosen edes pystyvän. Eela venyi ja vanui ja kohoili Annen alla kuin taikaiskusta, sen jokainen lihaksen värähdys kauniinkiiltävän karvan alla erottui katsomoon saakka.

”Mä kun luulin että mä oon ihan hyvä ratsastaan”, Anni marisi puolitosissaan mun korvan juuressa, nykäisten mut pehmeästä transsistani.
”Tää saa mut uskomaan Jumalan olemassaoloon”, huokaisin tekodramaattisen värisevällä äänellä, ja sain vieressä istuvan Salman purskahtamaan nauruun. Kentällä tummanrautias siirtyi sulavasti raviin, ja Annen jatkuvalla syötöllä käyvä suu alkoi selittää suurelle yleisölleen, miten yleisimmät virheet saatiin karsittua pois hevosta kootessa.

Seppeleen paljon mainostettu klinikkapäivä oli täydessä tohinassaan. Aurinkoinen sää ja hyvämaineiset opettajat oli vetäneet paikalle melkoisen yleisöryntäyksen: osa porukasta seisoi niin kaukana aidasta muiden takana, etten uskonut niiden näkevän juuri mitään. Suurin osa oli tietysti tuttuja Liekkijärven hevospiireistä, mutta vieraitakin naamoja talsi vastaan sieltä sun täältä. Sana oli varmasti kiirinyt muillekin paikkakunnille.

Mua oli harmittanut kieltämättä hieman, että Windin raskauden takia valmennuksiin hakeminen oli jäänyt meiltä väliin. Se oli kuitenkin tamman kannalta parasta, olisihan raskas treeni kuumassa kelissä ollut sille tässä vaiheessa turhan iso homma. Ja sitä paitsi, vaikken olisi uskonut, toisten valmentamisen ja ratsastuksen katsominen jätti mieleen äärettömän hyviä vinkkejä omaa harjoittelua varten.

Annen lopetellessa omaa klinikkahetkeään me taputettiin kuuluvasti, ja valuttiin sitten muun ihmismäärän mukana nauttimaan tauon ajaksi viileämmistä varjopaikoista. Mä siemailin aamulla kiskasta ostamaani kokista, joka oli jo lämmennyt ja laimentunut ällöttäväksi.

”Jaaha, mun täytyy varmaan kirmata satuloimaan Bonnie!” Salma huiskautti meille kättään huomatessaan, kuinka Pirre ja ahkera apulaisarmeija valtasi kentän. ”Pirren valkat on seuraavana vuorossa!”
”Joo, tsemppiä sinne, te tuutte loistamaan”, Emmy totesi pontevan kannustavasti, ja me katsottiin kuinka mahonginruskea tukka katosi lisäosan ovesta tallin varjoon. Mun ja Emmyn suunta taas kävi kohti ihmisten ja raidallisten puomien värittämää kenttää, oltiinhan me lupauduttu auttaviksi käsiksi.

”Tähän tulee kaksi pystyä, laskekaa neljän-viiden laukan väli!” Pirre kailotti työnjohtajana kentän keskellä ratapiirroksensa kanssa. Mut ja Emmyn nähdessään se kurtisti kulmiaan, ja tutkaili paperistaan minkä homman meille irrottaisi.
”Te teette okserin tohon päätyyn. Laittakaa alkuun vaikka… 60 senttiä. Nostetaan siitä sitten.”
”Yes ma’am”, mä tein kunniaa, ja suuntasin sitten Emmy vanavedessä puomien ja tolppien sekamelskaiselle kasalle.
”Oliko sillä väliä minkä värinen tehään?” Emmy ihmetteli moniväristen puomien seasta, ja ojentautui viime hetkellä pelastamaan mut, kun meinasin lyyhistyä nostamani tolpan alle.
”Ei varmaan”, tuumin mä, ja silmäilin ympärilleni muiden rakentamia esteitä.
”Tehään vaaleenpunanen. Ei tätä voi sanoo Pirren tunniksi, jos ei yhtä possuestettä löydy!”

[Fiia]

Olin tosissani panostanut klinikkalauantaihin sekä minun ja Elmon tehtävään esimerkkiratsukkona. Olin pessyt sekä omani että ponin varusteet, siistinyt Elmon pystyharjan ja letittänyt hännän, öljynnyt sen kaviot ja yrittänyt huonolla menestyksellä tehdä shakkiruutuja ruunan kesäkarvaiseen takalistoon. Lisäksi olin hankkinut itselleni esteratsastukselle pyhitetyt kengät, jos nyt hankkimisesta saattoi puhua – olin ostanut itselleni uudet koulusaappaat ja siirtänyt vanhat, lyttyyn astutut saappaani estekäyttöön. Jälleen mustaksi lankattuina ne näyttivät melkein uusilta, arvioin.

Ulkonäkö ei tietenkään korreloinut ratsastustaidon kanssa eikä pelastaisi minua katastrofilta, jos sellainen oli tullakseen, mutta ainakin oloni oli Elmon selkään kivutessani itsevarma. Oli mukava saada verrytellä rauhassa hiljaisessa maneesissa, kun koko klinikkahässäkkä oli keskittynyt kentälle. Tilaa oli ruhtinaallisesti meille kolmelle esteklinikan malliratsukolle, ja saimme kurvailla miten sattuu ilman pelkoa yhteentörmäyksistä. Ratsastin Elmoa reippaassa ravissa ympäri maneesia ja yritin vähä vähältä saada sitä taipumaan ja pehmenemään. Tietysti ei ollut klinikan edun mukaista ratsastaa ruunaa liian hyväksi, mikäli se oli ylipäätänsä mahdollista – Piritta oli nimenomaan ilmoittanut haluavansa Elmon kanssa demonstroida tilannetta, jossa jäykkää kouluponia jumpattiin esteiden avulla. Mutta koska aivan kirahvina kulkevan ponin kanssa en kehtaisi astua kentälle, ratsastin sen alustavasti lämpimäksi ja kävin kaikki askellajit pikaisesti läpi.

Kesäkuun aurinko oli häikäisevän kirkas, kun ratsastimme ponit ulos maneesista. Loeke ja Bonnie tuntuivat vähän kummastelevan väenpaljoutta, mutta Elmoa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Se heilutteli muutaman kerran korviaan edestakaisin ja jäi sitten kävelemään uraa pitkin yhtä laiskasti kuin alkeistunnilla. Siirsin sen aika pikaisesti raviin ja hölkkäilin kevyesti sen aikaa, kun Piritta keskittyi Bonnien työskentelyyn.

Pirren kääntäessä haukankatseensa minuun ja Elmoon poni alkoi jo tuntua mukavan vertyneeltä ja valmiilta hommiin. Minua ei oikeastaan edes jännittänyt: yritin keskittyä vain ja ainoastaan omaan ratsastukseeni ja Elmon liikkumiseen. Missään nimessä tarkoituksenamme ei ollut olla täydellisiä eikä kyseessä ollut mikään kilpailutilanne vaan opetustuokio. Sellaisena myös aioin sen ottaa. Niinpä en hermostunut, vaikka ensimmäisillä innarihypyillä Elmo ei jaksanut nostaa jalkojaan ja pudotti joka toisen puomin jäätävän kolinan saattelemana. Sisäisen naamapalmuilun jälkeen ratsastin voltin ja yritin uudelleen. Poni oli ottanut opikseen ja oli nyt jo huomattavasti tarkempi, mistä Pirre mainitsi yleisöllekin.

Muutaman innarikierroksen jälkeen siirryimme demonstroimaan temponmuutostehtäviä ravissa ja laukassa. Sisäinen kouluratsastajani hehkui tyytyväisyydestä, kun Elmo alkoi muutaman kavaletin jälkeen toden teolla keskittyä. Sen liikkeeseen tuli aivan uudenlaista ryhtiä ja tahdikkuutta, kun olin ensin muutaman kerran huomauttanut ruunaa omin jaloin liikkumisesta. Kavaleteilla huomasi selvästi, mitä Pirre yritti niin minulle kuin yleisöllekin avata: kouluponinkin askellajien muokattavuus parani kuin kertaheitolla, kun otimme pienet hypyt avuksi. Suhteutella linjalla askel oli pakko saada lyhenemään riittävästi, jotta emme joutuneet puomien sekaan.

”Eihän se esteratsastus loppupeleissä mahdottoman paljon eroa kouluratsastuksesta”, Piritta totesi viisaasti lopetellessaan meidän kanssamme työskentelyä. Minä olin, ehkä yllättävää kyllä, samaa mieltä.

[Wenla]

Kouluklinikka




Hikiset Wenla ja Gitta kuuntelemassa valmennuksen lopuksi ohjeita tuleviin treeneihin.


Kiitos mahtavasta tapahtumasta! <3