Pampulan hoitopäivis

[Perla]

"Siis häh?", 9.1.2016

"Moi Perla! Sä olit jo eilen tallilla, mut jos mitenkään kerkeisit tänäänkin mennä moikkaan Pampulaa? Mä en taida keretä tänään, sit huomenna mä meen hoitamaan kultapalleron   - Simona"

Lukaisin Simonan lähettämän viestin nopeasti läpi.

"Ai että haluunko?!" intoilin.

Sormeni alkoivat työskennellä puhelimen näytöllä tiuhaan tahtiin. "Moi Simbe! Totta kai mä hoidan Pampulan, ja joo, jos mä nyt huomenna pysyttelisin pihatolta poissa. Täytyis lukee koeviikkookin varten  "

Työnsin Huaweini takaisin ratsastushousujeni taskuun, ja kipitin portaat alas.

"Mä meen moikkaan Pampulaa!" huudahdin kämppikselleni ohikulkumatkalla. Hän mutisi jotain vastaukseksi. Kaahotin täyttä vauhtia eteiseen, ja vetäisin pipon päähän & hanskat käteen. "Moikka!" tuli vielä huudahdettua.

"Moi vaan!" sain vastauksen.

Avasin ulko-oven. Talvinen sää otti mut hellästi vastaan, mutta jo pienen kävelymatkan jälkeen kiristyvä pakkassää alkoi nipistelemään poskissa. Talvi oli mun suosikki vuodenaika. Mä pidin pienestä viimasta, lumihangesta, pulkkaratsastuksesta, lumiralleista... Niin! Pulkkaratsastus! Pampulallahan vois kokeilla sitäkin! Täytyisi vaan toivoa, että pihatolla olisi joku. Ja pulkka. Mulla ei ole ollut pulkkaa vuosiin. Pian mulle tuli mieleen ekaluokkalainen Perla, pulkka sylissä, matkalla oivalle pulkkamäelle. Uppouduin muistojen maailmaan. Mieleeni lenteli muistoja, kun asuin vielä Ruotsissa. Mä olin kokeillut kaikkia talvihommia mun entisen hoitoponin kanssa. Samoja talvisia puuhia voisi kokeilla Pampunkin kanssa.

-----

Pienikokoinen, suunnilleen mun pitunen, ja suunnilleen mun ikänen, tyttö irrotti eilen Solbrittiksi osoittautuneen ponin riimunnarun, päästäen ponin muiden pihattolaisten pariin. Pampulan loimi oli pinnalta kostea, poni oli selvästi piehtaroinut. Hetkonen, pihatolla oli muitakin, kai mä voisin kysyä luultavasti Solbrittin omistajaa kaveriksi pulkkaratsastukseen..? Olen luonteeltani erittäinerittäin sosiaalinen ja puhelias, joten en arkaillut laittaa tuon salaperäisen pihattolaisen kanssa juttua pystyyn.

"Moro! Mä oon Perla, ja hoidan Pampulaa. Mä aattelin kokeilla sillä pulkkaratsastusta, tiiätkö, oisko täällä pulkkaa, ja jos on, voisitko tulla Pampun ja mun kanssa pulkkailemaan?" kysyin vähän epävarmasti.

Jäin odottamaan vastausta.

"Moi! Mä oon tosiaan Solbrittin omistaja. Tuolta varusteista taitaa löytyä mun vanhat sukset, pulkkaa ei siis oo, mutta sukset kyllä. Ja joo, mä oon shettiskokoa, joten voin auttaa sua", sain positiivisen vastauksen. "Ai, ja joo, mä oon Inkeri", tyttö teki tuttavuutta.

"Mä oon Perla, ja kiva, että joku auttaa mua! Öm, ja, mehän tarvitaan hiihtoratsastusvaljaat..? Ja MONOT?!" en tullut ajatelleeksi yksityiskohtia.

Inkeri näytti itsevarman salaperäiseltä.

"Ne hommat on jo hoidettu, mulla on tuolla jotkut valjaat. Varmaan sopii Pampulalle. Ja mä hoidan Seppeleessä Siiriä, valjastusjutut kunnossa!" Inkeri huudahti.

"Hyvä! Mä kysyn vaan luvan Simonalta, nii homma on selvä."

Kaivoin hitusen kylmettyneen kännykkäni taskusta esiin. Pakkanen oli tehnyt kepposen, ja onnistunut sammuttamaan puhelimeni.

"Herää joo...", maanittelin kärsimättömänä ihmisenä puhelintani.

Odottelin vielä pari minuuttia, kunnes puhelin lähti taas porskuttelemaan eteenpäin. Etsin yhteystiedoista Simonan, ja kirjoitin tuolle tekstarin. Vastaus tuli aika pian. "Joo, kyllä sä saat tehdä Pampulan kanssa melkeen mitä vaan. Kunhan ei mitään päätöntä  "

"Lupa tuli!" sanoin Inkerille.

Hän hihkaisi jotain vastaukseksi. Kävin hakemassa Pampulan pyydystysvarusteet, ja pujahdin aidan ali tarhaan.

"Tässä taskukokoisuudessa on se hyvä puoli, että voi auttaa toista lyhyttä pikkuponin kanssa", Inkeri sanoi.

Tyttö nojasi aidan tolppaan näpläten kännykkäänsä. "Ja mä tosiaan hoidin jo Sipen, joten mä voin nyt auttaa sua ihan vapaasti. Illalle ei oo mitään menoa."

Tänään Pampulalla oli hyvä päivä, ja poni antoi kiltisti kiinni. Laitoin sen vetosolmulla aitaan kiinni, ja hain harjapakin. Laskin punaisen boksin pakkaslumeen, ja riisuin söpön vaaleanpunaisen loimen pois Pampun päältä. Tarjosin loimen Inkerille, joka vei sen kiltisti kuivumaan.

"Sä olit onnistunut piehtaroimaan loimes märäksi", rupattelin Pampulalle rapsutusten lomassa.

Kun Inkeri palasi varustehuoneesta hevosten luo, poimin pölyharjan, ja aloin sukia Pampulan karvaa. Harjasin Pampulan perusteellisesti, selvitellen takkuun menneen harjan. Pampula ei olisi halunnut nostaa pikkuruisia kavioitaan heti, mutta pienen maanittelun jälkeen sekin hoitui.

-----

"Siis häh?" katsahdin Inkeriin, tuon neuvoessa, miten hiihtoratsastusvaljaat puetaan päälle.

"Okei, okei! Mä laitan nää Pampulle", Inkeri myöntyi parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen.

Pampula ei vastustellut yhtään.

"Pampulahan on kivalla tuulella."

Tai niin me luultiin.

-----

Aseteltuamme liinat Pampulan tyköistuviin valjaisiin, työnsin monot jalkoihini.

"Ratsastanko mä sitten sun jälkeen?" katsahdin Inkeriin, joka puki kypärää päällensä.

"Voit sää mun puolesta."

Sovittelin mononi kiinni suksiin. Inkeri ponnisti Pampulan selkään, ja keräsi ohjia.

"Pampula testaa uudet ratsastajat, mitenköhän tässä käy?" mietiskelin.

Olin kuitenkin aina innokkaana ottamassa uudet haasteet vastaan, ja veikkasin, että Inkerikin oli.

"Ei se mitään!" hän huudahtikin todistukseksi ajatuksilleni. "Ootko valmis?"

"Oon mä!" hapuilin kunnollista otetta liinoista.

Pampula vilkuili epäileväisenä mua kohti, mutta totteli päättäväistä Inkeriä hyvin. Meinasin kaatua useamman kerran pellon lumikerroksen päälle, mutta käynnissä kaatumisia ei vielä tullut.

"Ravia?" kysyin Inkeriltä, kun olimme kävelleet molempiin suuntiin viitisen kierrosta.

Inkeri nyökkäsi, ja painoi pohkeet Pampulan kylkiin. Ihan kuin poni olisi tajunnut, ettei saa pukitella. Siksipä se tyytyi muunlaiseen vikurointiin. Inkeri työskenteli selvästi verenmaku suussa, mutta hymyili osin väkinäistä hymyä mulle. Kun Pampula suostui viimein ravaamaan, sain hakea tasapainoa ihan kunnolla. Aluksi puristin liinoja rystyset valkoisina, mutta sitten tajusin etsiä tasapainoa lihaksilla. Loppujenlopuksi hiihtoratsastus oli tosi hauskaa. Ja hauskaa. Kun me vaihdettiin suuntaa, Pampula lähti vetämään sellasta kyytiä, ettei Erkkikään olisi pystyssä pysynyt... Inkerin onnistui pysyä selässä, mutta mä muksahdin maahan. Mua vaan nauratti. Oli kiva, kun oli rohkea kaveri. Siis sellanen, joka ei huolestu liikaa pienestä muksahduksesta.

"Eihä sattunu?" Inkeri kysyi äkkipysähdyksen tehneen Pampun selästä.

"Ei! Uudestaan vaan!" en aikonut luovuttaa. Mulla ei ollut ajatustakaan luovuttamista kohden.

Kauhoin suksilla lunta, kunnes sain hypättyä ylös. 

"Ravia vaan", annoin Inkerille luvan.

Pampula lähti nätisti ravaamaan. Pian tasapaino tuli ittekseen, mä en tehnyt mitään. Tai mitään muuta, kuin pysyin pystyssä. Lumi suhisi suksien alla Pampulan tikittäessä kiitoravia. Inkeri kevensi tiuhaa tahtia Pampulan ravin tempon mukana. Kylmä viima iskeytyi vasten kasvoja.

"Hei, Inkeri, hei, Pampula!" huudahtelin. Arvaattekin varmaan jo mitä Pampula teki.

-----

Lopuksi Pampulan hyvä hoito ja kotia kohti.

[simona]

LUMI NARSKUU

"Et lähtis mun kanssa maastoon?" sanoin Claralle puhuen puhelimeen, joka lepäsi punaiseksi muuttunutta poskeani vasten. Minua palelsi, vaikka tiesin, että pukeutumiseni oli suhteellisen ylikerroksinen.
"Itseasiassa voisin mä lähteäkin" Clara sanoi langan toisesta päästä ja kuulin, kun tuo puhui jollekkin sitten taustalla. "Netta ei käy ku yhellä tunnilla tänään aamupäivällä, ni sille vois olla ihan hyvä tollanen pieni lumilenkki" Clara totesi sitten ja kuulin jo, kuinka hän kilisteli satulavyön metallisolkia vasten toisiinsa. Pieni hymynkarhe syntyi pakkasen puremille, violetiksi muuttuneille huulille ja nyökkäsin iloisesti, vaikka tuo ei sitä nähnytkään.
"Jees. Tuun Pampulla sua vastaan" sanoin ja suljin puhelun sitten, tunkien puhelimen vasemmanpuoleiseen takintaskuuni, napaten Pampulan riimun omasta naulastaan. Oli viisitoista-asteinen myräkkä, ja Perla oli ystävällisesti laittanut eilen illalla tallilla käydessään Pampulalle säänmukaisesti toppaloimen, eli pienen hetken stressini paleltuneesta karvakasasta oli poissa.
Vihelsin hieman, ja tamman pää nousi heinäkasasta. Pampula, että sen luottotoveri Rosa - Tuulian lumenvalkea (tosin nyt hieman kellertävä) ponitamma kävelivät minua vastaan. Rosa ravisteli päätään, Pampula hamusi taskujani.
"Lopeta jo senki syöppö" sanoin virnuillen laittaen ruskean nahkariimun Pampulan päähän, katsahtaen hieman vinoon sen jääpuikoksi muuttunutta partaa.
"Hitto Pampu" sanoin sitten pitäen karvakasaa kädessäni, lähtien taluttamaan shetlanninponia kohti porttia. Pian seisoimme molemmat tyytyväisen näköisinä portin ulkopuolella, ja minä en edes viitsinyt harjata poniani. Selvitin nopeasti sen harjan ja otin kaviot, riisuen loimen. Laitoin nopeasti tamman turparemmittömät sen päälle ja kiinnitin palelevin käsin leukaremmin soljen paikoilleen. Sitten nappasin kypäräni, painaen sen päähäni ja laittaen harmaat villalapaseni jo varmaan paleltuneihin käsiini.
Nousin aika reippaasti ponin selkään, ja se lähtikin myös eteenpäin, mutta sain pidätettyä ponin. Lähdin rennosti kävelemään tietä pitkin, kohti Seppelettä pienellä, talvikarvan kasvattaneella tammamammallani.
Kesäkuun loppupuoliskolla minulla ja Pampulalla tulisi yhteisoloa kolme vuotta täyteen. Kolmessa vuodessa oli ehtinyt tapahtua niin paljon asioita, etten itsekään pysyisi perillä.

Pampulan hoitamisen alkuvaihe oli ollut niin tönkköä, osaamatonta ja niin uutta minulle. Olin opetellut tuntemaan hoitoponini ja opetellut vasta ratsastamaan Pampulaa. Lopetin puolen vuoden jälkeen, joka oli niin hervottoman tyhmää. Niin tyhmää.
Sain selville lopettamisvuoteni syyskuussa Pampulan silloisen omistajan. Poni asui pienellä yksityistallilla, johon otin yhteyttä, ja muutaman kuukauden päästä Pampula kuljetettiin Liekkijärveen. Se ilo, ne kymmenet kyyneleet jotka olin vierittänyt, kun olin nähnyt pienen kultamussukkamuruseniläskinpalleroni tulevan ulos syötävänsuloinen fleeceloimi päällään, oli korvaamaton.
Ja se muutama onnenkyynel viimevuoden loppukesästä, kun olimme pitkän mietinnän jälkeen allekirjoittaneet omistajanvaihdoksen paperit ja virallisesti tamma oli minun. Siitä asti olin kokenut poninomistajan tunnemyrskyä, joihin kuului päiviä, milloin ei ikinä vaihtaisi paikkaansa ja päiviä, milloin mietti miksi oli aloittanut koko hevostouhun.
Ja tähän päivään oli edetty, ja monta päivää, toivon mukaan monen monta vuotta vielä. Mutta tuntiponi Walma, seitsemännen luokan kevätlukukausi ja kokeet veivät aikaa tuhannesti. Pampulaan keskityin, mutta apujoukkoja minä hankin. Joskus, kerran tai kaksi muutamassa viikossa veljeni liikutti Pampulan ellen kerennyt ja lisäksi Pampulan uusi hoitaja Perla oli auttamassa. Olin miettinyt pitkään Pampulalle hoitajan ottamista, olimme keskustelleet siitä perheeni kanssa ja olin keskustellut siitä Seppeleläisten kanssa, joista kaikkien mielestä kaksi ponia oli uuvuttavaa, ja Pampulalle oli hyvä idea hankkia hyvä ja luotettava, ponikokoinen hoitaja. Perla oli laittanut viestiä sähköpostiini ja olin vaikuttunut, pyytänyt tuota käymään ja lopuksi kertonut, että sillä olisi nyt uusi hoitoponi.

Pian Clara ja Netta saapuivat näkökenttään tien päädyssä, mikä kääntyi vasemmalle. Silmäni avautuivat mietinnästä ja hymähdin hieman, maiskauttaen ja siirtäen ponin tikittävään raviin. Lumi narskui Pampulan kavioiden alla ja pian olimme saavuttaneet hieman suuremman ratsukon.
"Moi!" sanoin hymyilen ja käänsin Pampulan Netan viereen.
"Moi vaan" Clara sanoi naurahtaen. "Mihin mennään?" tuo kysyi Netan pärskähtäessä.
"Mennään johonkin helpolle polulle tai tielle. Ei mitään isoja mutkia ja ponnistuksia" sanoin naurahtaen laittaen kypärän alla olevaa pipoani hieman paremmin.
Juttelimme hetken niitä näitä, kunnes Clara kysyi Pampulan hoitajasta.
"Joo, se on yks Perla. Se kai tulee johonki maastoon Pampulla, pitää vaan kattoa miten se ratsastaa Pampulla. Oon nähny vaan kerran. Mut plussaa oli se, että se oikeasti luki Pampun pakin loimitusohjeet, koska ponilla oli toppis päällä. Lähetin Inksulle siitä viestin, että jos käy moikkaamassa pikkuponiansa, niin heittäis samalla sen pinkin toppiksen, mut ei se sitten käyny, ja stressasin Pampun jäätymistä ihan hitosti" sanoin ja Clara naurahti.
"Ahaa. Mä ja Netta tehtiin eilen sellanen pieni talutuslenkki ja mentiin yhtä tosi lyhyttä, mut kivaa polkua. Sillo ei ollu tällasia metrikinoksia" Clara sanoi naurahtaen.

"Et oo käyny viikkoon Sebessä" Clara mainitsi sitten.
"En niin, tuun nyt aika paljon ku oli vähän taukoa, piti lukee hervottomasti kokeisii ku ne keksi laittaa tälle ekalle viikolle kaks" sanoin huokaisten.
"Mut onks siellä tapahtunu jotain maata mullistavampaa?" kysyin sitten. Ei Claralla ollut tapana aloittaa tätä keskustelunaihetta muuten, kuin joillakin uutisilla. Tärkeillä uutisilla.
"Joo. Inksulle tuli uus hoitopon.." tuo kerkesi sanomaan kunnes silmäni mullistuivat.
"LOPETTIKO SE SIIRIN HOITAMISEN?" kysyin varmaan kirkuen.
"Ei.. ei.. se hoitaa Sirpsua edellee, mut tää on joku sen valmennushomma. Se on sellanen ylisöpö welsh. Trinity. Mountti. Tosi söpö, ja nätti" Clara sanoi ja sai minut hengähtämään helpotuksesta.
"Kiva. Mä rakastan welshejä, varsinki mountteja. Pitää tulla huomenna käymään, että saan senki nähä. Missä se asuu?" kysyin ihmetellen, mistä lisäkarsinoita tupsahteli.
"Se asuu aitassa Vennan kanssa samassa. Ja Rokki siirty pihattoon" tuo selitti.
"Miks Rokki meni pihattoon jos kerran Venna ja Trinity asuu samassa?" kysyin punastuen hieman, sillä kyselin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Onneksi Clara oli kai tottunut siihen, koska se ei näyttänyt sitä hetkauttavan.
"Sinne tuli toinenkin. Britta sitä hoitaa. En nyt muista ihan sen rotua, sellanen ruunikko hevosenkokonen hevonen, mun tietääkseni kuusvee. Lasse, tähähätää en muista oikeeta nimeä. Joku Lazer tai Lazur tai joku sentapanen" Clara selitti.
"Vitsit. Miks aina tapahtuu ku mä olen poissa? En kerenny aattoratsastukseekaa, ku oli kiirettä ja liikutin Pampsin" sanoin.
"Kyllä säkin vielä oot paikalla ku uusia heppoja tulee" Clara sanoi naurahtaen. "Niitä tulee ja menee kokoaika" tuo jatkoi.
"No siltä tuntuu" vastasin huvittuneena. "Aattelin käyä joku päivä ostamassa Pampulle uudet enkut. Nää alkaa olla jo vähän finaalissa" sanoin katsahtaen ponin suitsia sen muhkean tukan ylitse.
"Heheh. Siellä on kai jonkun merkin suitsia alessa, en tiiä onko ton koossa, mut käy ihmeessä kattoo. Siellä on huippusöpöä ponitavaraa nyt alessa, ku joulu meni. Löysin Netalle tosi sulosen kaviokoukun ja riimunnarun ihan pilkkahintaan" Clara sanoi naurahtaen.
"Kieltämättä Pampu tarvis harjakokoelmaansa vähän jotain uutta, kaikki on suurinpiirteen niitä, mitkä tuli Charlotan mukana. Ne on aika vanhoja, ja maailmaa nähneitä" sanoin naurahtaen.

"Käytätsä kenellä sitä mun antamaa pöläriä?" Clara kysyi naurahtaen. Tosiaan, olin antanut Claralle pari pehmustetta ja juuriharjan, että sain käsiini luonnonharjaksisen pölyharjan, joka oli niin luksusta että ah.
"Pampulla. Se on sairaan hyvä harja" sanoin naurahtaen.
"No hyvä. Onks pihatolla uusia asukkeja?" Clara kysyi.
"Ei oo. On vaan lähteny, mutta on kiva, ettei mitään hervotonta edestakas menoa mee kokoaika. Samat ihmiset ja samat ponit, siellä on ihan tosi kodillinen olo. Pampula sopii just sinne, ja se saaki nauttia läskipäivistään" sanoin naurahtaen.
"Ja pystythän sä treenaamaan Walmallakin tunneilla. Sun pitäs mennä joskus ku Anne tai joku pitää jonku tunnin muillekki ku Seben poneille, tai jonkun muun ihansama kenen open, että saisit vähän vinkkejä tonki karvakasan treenauksee" Clara sanoi naurahtaen. Olinhan minä kertonut tuolle kunka paljon halusin jonkun opetettavaksi silmän alle Pampulan kanssa.
"Jep, täytyis löytää aikaa sellasenki etsintää. Tosiaan, Perlahan menee nyt sinne maastolle ja mulle ei ollut tilaa Sebeläisten ryhmässä eikä ponia, ku lupasin Pampun Perlalle. Mut pitääpä löytää jostain jotain muuta virikettä Pampulle ja mulle" sanoin naurahtaen.

Noin puolen tunnin jälkeen Clara ja Netta lähtivät takaisin Seppeleeseen, ja minä lähdin takaisin pihatolle. Pimeä oli ehtinyt jo laskeutua, kun päästin Pampulan loimitettuna takaisin vapauteen. Tai aitojen sisälle oikeastaan.
"Tuun moikkaamaan sua ylihuomenna, Perla tulee varmaan huomenna. Rosa älä tunge turpaas sii.." sanoin kunnes humoristinen ponitamma töykkäisi turvallaan minua.
"Siihen mun naamaan.." sanoin huvittuneena.

[simona]

TAMMIALET

"Joo.. laitatko tilille vaikka satasen mun joululahja-rahoista, meen käymään ostamassa Pampsille heijastinloimen.." sanoin äidilleni puhelimessa ja tuo taas empi, miksi käytän siihenkin niin paljon rahoistani. Huokaisin, että haluaisin näkyä ratsastaessani ja ostaa pienen henkivakuutuksen, kuin sitten surra kun joku mopopoika ei nähnyt meitä ja ajoi ponin yli. Mitä.
Marssin "äläostamitäänmuutakuinseheijastinloimi"-askelin ensimmäiseen hevostarvikekauppaan, ja silmääni ponnahti aivan supersöpöt sateenkaarisuitset. Halvalla. Alessa. JÄÄTÄVÄN SÖPÖT.

Satulahuovat, loimi & otsapanta - Equestrian PRO
Suitset - OddPixel

Ja sitten tarttuikin.. Sateenkaarisuitset, uusi supersöpö blingiotsapanta, kaksi uutta huopaa alelaarista ja TIETENKIN SE HEIJASTINLOIMI.
Pampulanki kelpais olla, vielä kun poni sais jonkun rainbow-satulan ja pari hiuslisäkettä häntään ja harjaan, jonkun cutiemarkin, se ois ilmiselvä.
My little pony.

"Simona mitkä nää on?" Perla kysyi tonkien muovikasseja ja nosti ylös kiiltäväpintaiset suitset, ja virnuilin huvittuneena.
"Pampsin uudet suitset" sanoin.
"Tosissas?"
"No ei, mun oli ihan pakko ostaa noi.. niitä voi käyttää silloin tällöin, kyllä pääpainoitteisesti käytetää noita sen enkkuja" sanoin naurahtaen.
"Ahaa, no mut onhan nää.. aika personaalliset. Kyllä me voidaa tuolla tepastella näillä" Perla sanoi vinkaten silmää leikkisästi, laittaen suitset Pampulan suitsien viereen.
"Jo-o, kaikki kohta tuntee meiät meidän ponin sateenkaarisuitsien perusteella" sanoin nauraen.