VappuVaihtarit 1.5.2014

[Britta]

Hieman myöhässä, mutta nyt valmiina kuitenkin! Mullakin hieman kesäinen, mutta teki mieli piirtää shortsit...

Kiitoksia!

[Odelie]

//vihdoin maksut, anteeksi myöhästys!//
Sentti muistutti minua niin kovin omasta ensimmäisestä hevosestani Hönöstä, jonka olin aikoinaan saanut enoltani syntymäpäivälahjaksi. Ruunan tarkoitus oli ollut lähinnä minun rauhoittelu, sillä Suomeen muuttaminen ei ollut käynyt nuorikkona ensimmäisenä mielessä. Hönö oli ollut ihana, ihan niin kuin Senttikin, voikko puoliverinen, hyväkäytöksinen, lempeä ja reipas. Siksi kunnioitin myös Senttiä hyvin paljon. Se oli kaunis hevonen kauniilla tarkoituksella ja kerrankin kun olin saanut sen kanssa vapaat kädet päätin jäädä hyppäämään sen kanssa kunnon esteitä maneesiin. Harvoin pääsi varmasti myös Sentti hyppäämään korkeita esteitä, joten tämä todella oli meidän päivämme.

Pidättelin hieman innokasta Senttiä, kun se pidättäessä hangoitteli hieman vastaan ja yritti lähestyä uutta estettä. Sentti kuitenkin otti pidätteet vastaan, kun toimin vähän napakammin. Siirryimme takaisin raviin ja taputtelin pärskivää oria, joka tuntui egonsa avulla kasvavan koko ainakin kolmekymmentä senttiä joka suuntaan. Se painoi turpansa ryntäitä vasten höristen äänellä, jota en ollut vielä kuullutkaan ennen.
- Mentäiskö vielä toi yks este tosta? Ja perään vaikka toi okseri, ehdotin orille, ja ihan kuin se olisi ymmärtänyt minua ja kiihdytteli jo luvatta tahtiaan.
- Miten siinä noin paljon virtaa on tänään? Maneesiin ilmestynyt Anne ihmetteli hämillään. Tämä tosiaan ei ollut ihan Sentin tapaista.
- Mä en tiedä, mulla on näihin hevosiin ihan joku outo vaikutus, että esteillä ne aina villiintyy, ihmettelin.
- Sä jännität, siinä on osa syy, nainen hymyili ystävällisesti ja jäi hetkeksi katselemaan minun ja Sentin ympyröitä, ennen kuin jatkoi takaisin töihin.

Useampi voitti ja rauhoittelevat sanat tekivät todella poikaa, ennen kuin lähdin nostamaan laukkaa. Edellinen kerta oli kunnon singahdus eteen päin, mutta nyt lähdimme vain reippaassa, mutta hallitussa laukassa eteen. Kokosin hieman Senttiä, joka meni hieman pitkästi ja etsin itseni myös pelosta kokoon. Tämänhän piti olla ihanaa, mutta jostain syystä sydämeni hakkasi nyt tuhatta ja sataa. Ohjasin Sentin lähestymään pystyä, jolloin tahti vain kiihtyi ja hieman liian aikaisin se ponnahti korkealle ilmaan, vaikka onneksi sen kaviot eivät osuneet puomiin. Sentin kaviot tärähtivät takaisin maahan ja kevyesti se ponnisti taas voiman laukkaan suunnaten itsensä jo käännöksen jälkeen olevalle okserille minun ohjeistuksella. Sen ylittäminen onnistui hieman paremmin ja tyytyväisenä taputtelin hienosti työskennellyttä oria, joka tuntui itse nauttivat tästä enemmän kuin minä.

Loppuravit tuntuivat niin kovin hiljaisilta menomme jälkeen, mutta istuin tyytyväisenä rennosti lönkyttävän Sentin selässä. Sen korvat oli visusti hörössä ja ori venytteli kaulaansa, enkä osannut muuta kuin istua selässä nauttimassa kevyestä menosta. Pidättelin orin lopulta käyntiin. Se päästi ilmaan kuin helpottuneen henkäisyn, mutta jatkoi silti suhteellisen reippaasti eteen päin.
- Hyvä poika, kuiskasin ja silittelin sen silkkistä kaulaa. Annoin sen lönkytellä suhteellisen vapaasti kaviouralla jonkun aikaa ja käänsin sen lopulta kaartoon. Liu'uin alas orin selästä ja irvistin hieman. Siitä olikin aikaa, kun minun lihakseni sanoivat mitään ratsastukseen. Olin siis todennäköisesti kerrankin tehnyt jotain oikein. Maiskautin Sentin liikkeelle ja kehuskelin sitä vielä paljon, pian se pääsisi sitten hieman lepäämään.

- No kuinka teillä sujui viimeiset esteet? Anne ilmestyi Sentin karsinalle kun olin riisumassa orilta varusteita.
- Vähän oli vielä jännitystä ilmassa, mutta Sentti on niin mielettömän kiltti, ettei tarvinnut pelätä ainakaan siellä selässä itse hevosta, hymähdin ja kohautin olkiani.
- No hyvä, Sentti onkin oikea herrasmies. Kyllä sen jännityksenkin saat ratsastettua vielä pois, paljon treeniä vaan mahdollisimman paljon, Anne totesi ja oli kyllä oikeassa.
- Joo pitää nyt vähän ryhdistäytyä ja alkaa hyppäämään molemmilla pojilla, hymähdin ja Anne säntäsi auttamaan kun toiselta puolelta kuului tyylikäs rysähdys. Vein Sentin varusteet omalle paikalleen odottamaan pesua ja pujotin palattuani orille riimun päähän. Nämä hikiläikät ei varmasti irtoaisi harjalla, joten Sentti todella oli pesun tarpeessa ja todennäköisesti minäkin.

[Jason]

Musta tää kaikki oli ihan tosi noloa. Musta oli ihan tosi siistiä, että olin saanut kokeilla Walmaa, joka varmasti oli vaikeampi kuin Huiska, mutta nyt mua vaan suututti. En olisi edes halunnut lähteä Danin mukaan maastoon, mutta se ja äiti oli saanut mut suostuteltua. Niiden takia mä olin sitten tippunut Walman selästä, koska jos oisin saanut keskittyä jossain kentällä, niitä ei olisi ikinä tapahtunut, kyllä mä tiesin. Ja sitten vielä äidin oli pitänyt hössöttää mun ympärillä kun me palattiin tallille, niin nyt mut oli sitten nolattu kaikkien edessä. Ja vielä taistelu äsken, kun Walma ei halunnut tulla takaisin talliin vaan pysähtyi tallin ovilla ja kieltäytyi liikkumasta. Olin yrittänyt kaikkea, mitä Dani oli mulle ehdottanut, eikä mikään ollut toiminut, paitsi lopulta kun tökkäsin kevyesti Walman mahaa niin se lähti ravaten liikkeelle. Niin mä tein aina Huiskankin kanssa, kun ei mulla ollut voimaa taistella sitä vastan, vielä.

Nyt mä seisoin Walman ja Siirin karsinassa ottamassa Walmalta satulaa pois ja samalla Siiri yritti syödä mun kenkiä. Väistelin niitä kahta uteliasta karsinassa ja kun olin saanut Walmalta varusteet pois karkasin karsinasta, ennen kuin ne tytöt hyökkäisivät mun kimppuun. Nopeasti mun piti kuitenkin käydä tarkistamassa vielä Walman kaviot ja harjata se, vaikka koko ajan ne ponit tuuppi mua, ihan kun ne olisi tehnyt sen tahalteen. Vein Walman varusteet takaisin satulahuoneeseen ja pyyhin ne kostealla sienellä, koska Claran jäljiltä ne oli kyllä tosi puhtaat. Asetin ne takaisin naulakkoon ja huokaisin helpotuksesta. En enää ikinä tippuisi hevosen selästä.
- Mitä äijä? Dani virnisti kun ilmestyi satulahuoneeseen ja pörrötti mun hiuksia. Mä vaan tuhahdin ja lähdin pois satulahuoneesta. En haluaisi puhua kenellekään tapahtuneesta. Ikinä. En ollut enää mikään pikku poika.

Palasin vielä ponikarsinalle ja annoin molemmille poneille palkkioksi porkkanan palat. Oikeasti en olisi antanut Siirille, mutta asialle ei voinut mitään kun ne asui samassa karsinassa. Kiipesin sen jälkeen portaat ylös oleskeluhuoneeseen, jossa kuulin paljon puhetta ja naurua. Mä olin jo valmiiksi ihan synkeä, niin saisi varoa jos mua joku kiusaisi.
- Jason! Britta hymyili heti kun näki mut ja menin istumaan tytön viereen. Korjasin vähän kampaustani ja hymyilin oikeesti tosi hurmaavasti oleskeluhuoneen tytöille. Olin ainut, hurmaava, hyvännäköinen, toivottavasti Dani ei tulisi vielä.
- Miksi sä olet ihan mutainen? Emmy kysyi minulta ja näin sen pidättelevän hymyään. Mun oma hymy hyytyi tasan siihen ja ristin käteni.
- Älä kysy, en aio kertoa, mutristin huuliani taas suuttuneena.

Kesti varmaan sata tuntia, kun Britta ja Emmy kyseli multa mitä oli tapahtunut. Mä vaan mökötin sohvalla enkä sanonut sanaakaan. Ne saisi yrittää kyllä, mutta mä en murru ikinä. Mun ilme synkkeni vielä enemmän, kun Dani ilmestyi mun _äidin_ seurassa oleskeluhuoneeseen ja ne ihan varmasti puhui musta! Ei Daniel voisi olla mun kaveri, jos se oli myös äitin kaveri.
- Tässä on sulle hei tyyppi, Dani ilmestyi yhtäkkiä mun eteen ja ojensi mulle kupin.
- Lämmintä kaakaota, liraus appelsiini mehua, nonparelleja ja kermavaahtoa, se puhui. Tämä oli selvä sovittelu.
- Yritätkö sä lahjoa mut hyvälle tuulelle? Siristin silmiäni epäilevästi.
- Täytyy myöntää, mies naurahti ja tuuppasi mua aivan liian kevyesti kylkeen.
- Kiitti, totesin kuitenkin ja ärsyttävä hymy levisi mun huulille väkisinkin.

Kiva päivä Walman kanssa, sori myöhästys!

[Inkeri]

Ja maksuaikaahan oli se puoli vuotta eiksje? 8) ps. Että mä rakastan kadonneita tusseja ja puhelimen kameraa!