VappuVaihtarit 1.5.2014

[Anne]

VappuVaihtarit

Vappupäivänä vaihdellaan hevosia rennossa vappuhengessä.

Sovi hevosvaihdosta haluamasi hevosen hoitajan/omistajan kanssa. Voitte myös muodostaa ringin, jossa hevosia vaihdetaan.

Vappupäivänä mahdollisuus puuhastella uudeen hevostuttavuuden kanssa. Käytettävissä kenttä, maneesi, maastot ja varsalaitsille rakennettu hauska esterata.

Tallilla myös vappuherkkuja tarjolla!


Suoritus perinteiseen tarina/kuva/sarjakuva -tyyliin, ja suorituksesta kosahtaa merkki:




Tervetuloa mukaan!

Vaihtoparit/ryhmät:

Kirsikka-Pella / Clara-Sikke / Jason-Walma / Pihla-Huiska
Linnea-Alex / Ode-Sentti
Essi-Siiri / Inkku-Hese
Emmy-Bona / Salma-Patron
Akku-Eela / Kuú-Taiga
Fiia-Frank / Loviisa-Elmo
Eetu-Aristo
Britta-Windi
Däni-Laila
Sandara-Hype

[Salma]

Vappusarjakuva linkkien takana!

osa 1
osa 2
osa 3

[Anne]

joo, däni

Sandra voi ottaa jonkn vapaan =)

[Britta]

Maksu:

Aristo yllätti Eetun heti veikeydellään ja sai pojan kaatumaan mutakasaan jo tarhassa!

Ulkomuistista piirsin Aristoa, sukat jäi ja merkki hieman liian iso - jospa se ei haittaa, en nimittäin tiedä enää, missä alkuperäisversio on... :--D

EDIT - Jäi väärä käyttäjä näemmä päälle... Jospa tuo ei haittaisi, eli Eetun maksu!

[Pihla]

Maksu

Hypättiin Huiskan kanssa maastoeste ja korkeimmalta tuli napattua kuvakin muistoksi. Huiska oli kuitenkin aivan mahtava ratsu, kiitokset siitä, että sain testata sitä

[Essi]

Vappupäivänä mä saavuin iltapäivällä tallille aika äkkiä meidän vappubrunssin jälkeen. Jason näyttikin jo ulkona harjailevan mustaa Walma-ponia, joten mä puikkelehdin poniboksille, jossa yllättävän puhdas tortilla hengaili.
"No men hej", mä tervehdin ponia, joka vilkuili mua jättimäisen otsatukkansa takaa. Päätin just in case pujottaa ponille riimun päähän ilman, että avasin ovea, koska mua ei todellakaan huvittanut heti ensitöikseni yrittää napata vapaana olevaa läskikasaa kiinni. Sirpapetteri mulkoili mua 'voi pahus' -ilmeellä ja mä näytin sille kieltä. Lällällää.

Kuorittuani pörröpallosta ponin esiin mä pyysin muita ulkonaolijoita vahtimaan läskikasaa sen aikaa että mä noudin itselleni kypärän ja hanskat ja ponille suitset. Ihme kyllä, Siiri ei ollut saanut itseään irti sillä välin, joten mä vain sidoin harmaan harjan vikkelälle ranskanletille, joka kylläkään ei muistuttanut lainkaan sitä mitä piti, painoin kypärän päähän ja suitsin makkaraponin.

Siiri oli hassu. Se oli ihan jäätävän matala, siis oikeesti ihan supermatala, mutta silti leveämpi kuin Hestia. Kauhean lyhyet askeleetkin sillä oli, mutta ei se vauhtia hidastanut - päinvastoin, Sirpa rullaili ihan täyttä vauhtia ympäri kenttää, vaikka kuinka yritin pidätellä sitä. En mä sit vissiin kovin paljoa liian painava ollut.

Siirin kanssa mä en jaksanut oikeestaan ruveta kunnolla vääntelemään koulua, mutta ratsastin sen mukavaksi, jonka jälkeen hyödynsin muutamaan pikkuestettä, joita kukaan ei juuri sillä hetkellä käyttänyt. Siiri suorastaan innostui, kun nostin laukan ja ohjasin sen estettä kohti, mutta sain sen silti pidettyä sopivassa laukassa ja hypystä tuli nätti, eikä mulla ollut ongelmia pysyä kyydissä edes hypyn aikana. Me hypeltiin vielä muutama este, jonka jälkeen ohjasin Sirpan kohti maastopolkua.

Metsässä me innostuttiin ravaamaan maastoesteillekin, jossa me hypättiin muutama tukki. Siiri oli aivan innoissaan, ja mä melkein tipuin, kun makkaraponi hyppäsi ensimmäisen tukin aivan valtavalla hypyllä. Onneksi ponilla oli niin jätti-iso tukka, että mä sain siitä kiinni ja sain vain nauraa ponille. Maastoesteiltä me käveltiin rauhaisasti uimarannalle, jossa poni sai kastella vähän jalkojaan ja yritti myös ruveta piehtaroimaan vedessä. Rannalta me suunnattiin laukkasuoralla, jossa mä meinasin taas kerran tippua, kun Sirpa esitteli mulle pukittelutaitojaan. Mä en kuitenkaan antanut sen kiskoa päätänsä alas, joten en sitten ihan tippunut, ja pystyin jopa jatkamaan laukkaamista.

Laukkasuoralta ei sitten ollutkaan enää pitkä matka takaisin tallille, joten kevyiden pidemmällä ohjalla ravailujen jälkeen mä hyppäsin alas karvaisesta selästä ja talutin ponia loppumatkan.

Maastolenkkeilyn jälkeen mä harjasin ponin ja tuuppasin sen poniboksiin odottelemaan Walmaa, jonka jälkeen lähdin viihdyttymään kentän laidalle, kun muut testailivat uusia ratsujaan. Sirpa oli hauska ratsu, sitä voisi kyllä kokeilla toistekin.

(tähän tulee kuva jos jaksan)

[Emmy]

Bonskun kanssa maastoesteitä. Poni oli hieno!

[Kuú]

Vaihtoponi Taiga oli ihanan pieni, pyöreä ja suloinen, muistutti Lapin karvajalkahevosista. Kentällä kurvailun jälkeen riisuin satulan pois ja suuntasimme varsalaitsin esteradalle.

Pujottelutehtävää oli helpotettu siten, että kovaksi keitettyä kananmunaa kuljetettiin lusikan sijasta kauhassa ja menikin hyvin, kunnes Taiga loikkasi viimeiseltä ämpäriltä sivuun ja teki äkkipysäyksen. Kananmuna jatkoi matkaansa, minä onneksi en. Taiga ravisteli päätään harja heilua ja pörhisteli eteenpäin. Minä ja kaikki katselijat olimme tikahtua nauruun, varsinkin kun esteillä kujeilija tykitti pienen, iloisen pukkisarjan ja hyppäsi heinäpaalien yli kylki edellä. Suloinen ponilaukka kuitenkin kuljetti keväässä ja Taigan pehmeä selkä oli ihana istua. Taiga lisäsi vauhtia naksuttelusta ja kuunteli painos hidastuksissa.

Kiitin Taigaa ja salakuljetin sille muutaman sokeripalan. Puomi oli oikea paikka talvikarvan, jota Taigalla edelleen riitti, irrotteluun. Taiga nautti rapsuttelusta silmät ummessa. Myös pesänrakennuspuuhissa olevat pikkulinnut tulivat iloisiksi, hyväntekijäponi ihmetteli tuhahdellen kun tsirpittäjät pyrähtelivät poimimassa karvatuppoja maasta.

Kävin tervehtimässä myös Akun hellässä huomassa olevaa Eelaa. Ensin tumma tamma ei ollut minua huomaavinaankaan, mutta tönäisi minua lopulta hellästi turvallaan. Ystäviä edelleen, ei hätää.

Kun hummat oli päästetty takaisin laitumen vapauteen, mutustelimme munkkeja ja joimme simaa aidoilla roikkuen. Koristauduimme serpentiiniin ja nautimme toukokuusta. Enää hetken matkaa kesään!

Kiitos vapusta, oli hauskaa!

Kuú

[Loviisa]

Maksu

Vappu ja Elmo. Osallistuin ensimmäistä kertaa vappuvaihtareihin. Sovimme jo aikasemmin Fiian kanssamme vaihtavamme vapunpäivänä hoitsut toisillemme.

Jalkoja hapotti, armoton ylämäki ja kaupan päällisenä vastatuuli hidastivat mukavasti menoa. Kello oli vasta vajaa kymmenen. Silti aurinko jo pilkisti pilvien takaa, päivästä tulisi lämmin! Sovimme Fiian kanssa treffit kymmeneksi tallin pihaan jotta voisimme kertoa tärkeimmät asiat.

Kello oli minuuttia vaille kymmenen kun kurvasin tallin pihaan. Fiia odotti jo nojaten rennosti tallin seinään.
”Moikka, just sopivasti!” irvistin.
”Joo, luulin jo et myöhästyisit”
Fiia kertoi Elmon olevan murjottava ja hermoja raastava alussa mutta ruuna oli kultainen sisimmästään. Maastoa se rakasti.
Minulla ei paljon ollut kerrottavaa Frankista, se oli kiltti ja hyvä käytöksinen.
”Mä meen sit varmaan maastoon” ilmoitin Fiialle. ”Jos uskallan..”
”Elmo antaa sulle mahtavat kyydit, mee vaan! Kyl sä pärjäät!” Fiia rohkaisi. ”Mä meen hyppii sit esteit”

Lähdin hakemaan Elmoa ponitarhasta. Musta möykky söi ruohoa laitumen toisessa päässä. Menin tarhaan sisälle ja huusin: ”Elmoo, come here!!”
No eihän se tajunnu, joten lähdin pyydystämään sitä perimmäiseen nurkkaan. Onneksi hevosjumalat olivat puolellani ja napsaisin kevyesti Elmon kiinni, vaikka se kyllä katsoi minua vihaisesti suurilla tummilla silmillään.
Jätin Elmon odottamaan harjausta ulkona olevalle puomille siksi aikaa kun hain harjaämpärin.

Harjat haettua aloin hommiin. Elmon turkista päätellen tarhassa oli todella mutaista. Hevonen oli yltä päältä ravassa. Otin kumisuan ja aloin rapsimaan kuivunutta mutaa sillä pois. Elmon ilme oli levollinen, se rentoutui todenteolla auringon lämmittäessä sitä täysin sätein.

Elmo komeili edessäni, satula selässä, suitset päässä. Kypärä enää kiinni ja menoksi! Kiristin satulavyön ja lyhensin jalustimia suoraan selästä. Elmo yritti ottaa jo varaslähdön mutta se tyssäsi lyhyeen. Lähdin tuttua maastopolkua pitkin pyöstinvuorelle päin.
Elmo oli virkeä heti ensi askeleista, toisin kuin Frank. Polku oli kaunis. Puut vihersivät jo, linnut olivat palanneet visertelemään puiden oksille.

Käveltyäni tarpeeksi aloin ravaamaan. Minun ei tarvinnut kovinkaan antaa apuja kun Elmo jo kiihdytti raviin. Se olikin nopeaa, melkein kiitoravia. Pidättelin hiukan.Ravi oli kankeaa mutta kunhan lämpenisimme, kait Elmokin sulaisi. Pyöstin vuoren ohitettuamme jatkoimme ravissa vielä suoraan rantaan päin. Jos Elmo vain uskaltaisi voisimme käydä vaikka kahlaamassa hiukan.

Jatkoimme rantaa pitkin uimarannalle päin käynnissä. Elmo tuntui mukavalta energiapakkaukselta. Mutta se kuitenkin kuunteli minua. Kahlasimme uimarannalle päin, ruuna ei kylmästä vedestä piitannut.

Autiolle uimarannalle tullessamme jatkoimme takaisin Seppeleeseen. laukkasuoran kautta. Fiia kertoi jo aiemmin ponilla olevan mahdotonta ruutia maastossa, varsinkin laukatessa. Olin sen jo kyllä huomannut ravipätkissäkin. Odotin laukkasuoraa innolla.

Elmo aisti jo kaukaa että kohta saisi mennä ja kovaa. Nostin laukan ja Elmo lähti salamana laukkaan. Se oli jotain sanoinkuvaamatonta, en ollut ikinä mennyt niin kovaa. Hake lensi kavioiden alla, tuuli heilutti hiuksia ja silmät vuotivat.
”Elmo, sä oot MAHTAVA!” kuiskasin sen korvaan.

[Daniel]

[Fiia]

Olimme sopineet vapuksi vaihtarit Loviisan kanssa. Tyttö saisi testata omaa hoitohevostaan pienempää ja varmasti myös vauhdikkaampaa Elmoa, kun taas minä ottaisin päiväksi alleni alkukirjainkaimani Frankin. En muista, olenko ikinä ruunalla ennen mennyt, ja olinkin jo hyvän aikaa intoillut vaihdosta. Tapaamme Loviisan kanssa aamulla tallipihalla. Minä kerron muutaman jutun Elmon ratsastuksesta, Loviisa taas tyytyy toteamaan Frankin olevan kiltti ja helppo herrasmies. Sellainen kuva minulla joka tason tuntien luottoratsusta olikin. Toivon mukaan saisin siis vain nauttia kauniista kevätpäivästä ja letkeästä hevosesta ja päästä hyppäämään varsalaitumella erikoisesteitä, jollaisia en olisi ihan ensimmäisenä lähtenyt ylittämään Elmon kanssa.

Edellisvuoden vaihtareiden lainaheppaani Bonnieta ja tämänvuotista Frankia yhdistää yksi asia, väri, mutta muuta samaa niissä ei kyllä juuri ole – eikä juuri ole Elmossa ja Frankissakaan. Kimoruuna tuntuu olevan aidosti tyytyväinen huomiosta ja rapsutuksista. Harjauksessa meneekin reilusti yli puoli tuntia paitsi hevosen kaiken paljastavan värityksen, myös sen rakkaudenkaipuun vuoksi. Satuloidessa Frankin ilmekään ei värähdä eivätkä isot korvat painu hetkeksikään luimuun, vaikka kuinka kiskon satulavyötä riittävän kireälle. Suitset päähän hevoselle, kypärä itselle, ja sitten menoksi!

Odelie huutelee Sentin selässä alkukäyntiseuraa maastopolulle, ja minä suostun heti. Keli on hyvä ja hevoset leppoisan oloisia. Kävelemme pienen lenkin puolipitkin ohjin, jotta voisimme kentällä aloittaa heti työskentelyn. Frank tarkkailee ympäristöään levollisena ja kävelee vähintään puolet hitaammin kuin Elmo, mutta annan sen vertyä omaan tahtiinsa enkä lähde hoputtamaan ruunaa heti kovempaan vauhtiin.

Kentälle päästyämme keräilen ohjat ja aloitan tekemällä muutamat käyntivoltit. Frank taipuu helposti mutta tuntuu olevan pohkeen takana, joten siirryn melko pikaisesti raviin. Siinä haen hyvää tahtia ja isoa liikettä, niin että hevonen lähtee pohkeesta saman tien eteen mutta tulee myös nopeasti takaisin. Kentällä on myös Kirsikka Siken kanssa ja Akku Eelalla, mutta tilaa riittää – saan siis rauhassa huristella isoja pääty-ympyröitä ja ottaa välillä lävistäjällä oikein kunnon askeleenpidennyksen. Frank tajuaa nopeasti, mikä on jutun juoni, ja alkaa reagoida paljon ripeämmin apuihin. Sen jälkeen se onkin isoksi hevoseksi yllättävän kevyt ja tarkkaavainen ratsastettava.

Otan vielä kentällä muutamat pohkeenväistöt ja niiden jälkeen kunnolla isoa, hyvin polkevaa laukkaa molempiin suuntiin, ennen kuin siirryn laitumelle esteiden kimppuun. Frank saa luonnonläheisestä ympäristöstä vielä hipun lisää energiaa ja liikkuu pirteän oloisesti. Sillä on ilo ratsastaa: meno on tasaista, muttei hidasta.

”Hypätäänpäs sitten, ukkoseni”, juttelen ruunalle. Lyhennän jalustimia vielä reiällä, nostan sitten laukan ja kaarran pääty-ympyrän kautta ensimmäiselle esteelle. Frank nostaa korvat pystyyn ja polkaisee pyynnöstä lisää laukkaa alle. Este lähestyy nopeasti, ja hups vain, sitten se onkin jo takanapäin. Isolla hevosella esteet tuntuvat pieniltä ja helpoilta, eikä rimakauhu ehdi edes nostaa päätään, ennen kuin olemme jo selvittäneet radan. Frank saa isot taputukset ja kehut ennen uusintakierrosta, jolloin tähtään vielä parempiin reitteihin ja ponnistuspaikkoihin. Ruuna on harvinaisen mutkaton ratsastettava, aivan toista maata kuin Elmo. Minunkin tekisi mieli jatkaa hyppyjä koko iltapäivä, mutta saan hillittyä mielihaluni ja jarruteltua Frankin raviin toisen radan jälkeen. Frank venyttää itsensä eteen ja alas ja ravaa pärskien kevyellä askeleella.

Loppukäynnit käymme vielä metsän rauhassa. Vastaan tulee useampikin hoitajakaveri uuden ratsun kanssa, ja melkein jokaisella on kasvoilla leveä hymy – kuten on minullakin. Frankille on ehdottomasti luvassa porkkana, kunhan tallilla pääsemme. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö ruuna olisi sellaista ansainnut!

[Akku]

Mentiin Eelan kanssa rennosti ilman satulaa kentällä.

Huh, ei ees viittä vuotta myöhäs ja oon jopa aika tyytyväinen tohon, ellei Akun isoo päätä lasketa mukaan... ;D

[Sandra]

"Vähän" myöhässä.. Niin ja kotona ei ole skanneria tms.. joten kuva on otettu kameralla. Hypen väristys meni miten meni, koska en osaa värittää tollasia hevosia xb

[Kirsikka]

                                     

          
Käytiin Pella-mamman kanssa rauhallisella ja virkistävällä maastoretkellä.
Vapun aikaan kevät oli jo pitkällä, ja nautimmekin rannalla kauniista kukista sekä lintujen laulusta.

[Clara]

Hihii, vähän kesäinen tuo kuva mutta kunn:D Inspiksen muukaan piirtelin (:

Kiitos hauskasta tapahtumasta!