Keväinen estekurssi 11.-13.4.2014

[Piritta]

Teoriatunnit ovat nyt tulleet. Ratsastustunnit voivat vähän viivästyä, mutta teoriatunneista saa jo tehdä maksusuorituksia niitä odotellessa.

[Kuú]

Teoriatunti 1: Sääntökoulutus 

Hyppelimme leirimökkejä kohden yhtä matkaa Kian kanssa innoissamme tulevasta kurssista. Salma ja Emmy roikkuivat toistensa käsipuolessa ja Clara tärisi jännityksestä. Hieman edempänä Eetu selitti kovaan ääneen Alexin kehityksestä ja siitä, mitä tekisi kaikilla kurssilla oppimillaan taidoilla. Hän tehosti puhettaan käsillään ja huitaisi vierellään kulkevaa Brittaa mahaan.
”Kunnon Napoleon ratsullaan, aiot vissiin valottaa koko Euroopan”, Britta naljaili. Eetu virnisti anteeksipyytävästi.

Kiskaisimme mökin oven auki sen juuri sulkeuduttua Eetun ja Britan jäljessä. Saimme riemukkaat tervetuliaistoivotukset heiltä ja varsinkin Essiltä, Inksulta, Akulta, Cecilialta ja Odelta. He olivat tietysti vallanneet parhaat paikan ja nyt me ryntäsimme kohti vapaita tuoleja kuin siinä lastenkutsujen tuolipelissä ainakin.

Piritta seisoskeli seinän vieressä seuranaan jäntevä nainen. Ei ollut vaikea tehtävä päätellä hänen olevan hevosihminen, sen verran ryhdikäs ja varma olemus hänellä oli.

Kun olimme kaikki paikalla, Piritta astui esiin ja hiljenimme jännittyneinä. Hevosten jako…
”Noniin, tervetuloa kaikki kevään estekurssille! Kaikki opitte varmasti uutta ja voidaan keskittyä myös teidän omiin ongelmakohtiinne henkilökohtaisesti, nekin, joita en ole opettanut vielä, ovat kertoneet hieman itsestään esteratsastajana. Olen jakanut teidät kahteen ryhmään ratsukoon mukaan ja kerrotaan nyt kurssihevoset ensin, niin voitte keskittyä muuhunkin. Poniryhmälle ponit ensin…”

Emmy, Essi, Inkeri, Salma, Akku ja Cecilia kuuluivat poniryhmään ja olivat kaikki tyytyväisiä poneihinsa, ne noudattelivat hyvin heidän toiveitaan. Oli hassua tajuta, että tavallisesti Walman selässä metrin korkeudella keikkuva Clara siirtyi vaihteeksi isompien ryhmään - minun, Odelien, Eetun, Brittan ja Kian seuraan. Olin listan viimeisenä ja siellä odotti tuttu ystävä Eela. Hoidokkini rakasti esteitä, meillä sujui jo hyvin ja tästä tulisi mahtava kurssi!
Piritta esitteli vielä kurssin sisällön ja aikataulun, sitten tuo siihen asti tuntematon nainen esitteli itsensä Miaksi. Hevosihminen henkeen ja vereen! Moni kuunteli kuvausta Mian elämästä silmät säihkyen, oikea unelmatyö!

Siirryimme esteratsastuksen kilpailusääntöihin. Jokainen sai oman paperivihkosen ja syvennyimme niihin annettuja kysymyksiä silmällä pitäen. Mia kyseli Pirittalta sellaista nippelitietoa, jonka olemassaolosta olin lievästi huvittunut. Selailin kuitenkin kiinnostuneena sääntöjä ja tunsin tyytyväisen lämmön läikähdyksen sisuksissani huomatessani, kuinka tarkasti ja paljon ne käsittelivät hevosen hyvää kohtelua ja kuinka ne tuomitsivat kaikenlaisen barrauksen ja pahuuden. Rustasin vastauksiani paperille, jonka piilotin visusti Kian yrittäessä leikillään luntata. Tämä tönäisi minua kiltisti kylkeen – hän oli jo saanut vastauksensa valmiiksi. Kisakonkari, manasin mielessäni iloisesti, kuinka olinkaan unohtanut!

Vastaukset:

SPOILER: Click to show

1. b) (säännöissä lukee 2,5m, joten lähin vaihtoehto on 2,3m – joka tosin on merkattu c)’n paikalle : D) EDIT// säätöä säätöä eli siis vastaus on c) 2,5m
2. a)
3. b)
4. b)
5. a)

Kuú kiittää maksusuorituksella 1/3 : )

[Salma]

1. SÄÄNTÖKOULUTUS

Estekurssin alku kutkutteli ihanasti. Olimme laskeneet siihen päiviä ja tehneet oleskeluhuoneeseen paperisen aamukamman, jonka avulla seurasimme innosta hyppien kurssin lähestymistä. Pirre oli nauranut meidän innollemme ja tiputellut silloin tällöin hykerryttäviä tietoja kurssin vetäjistä tai esteharjoituksista, joita tulisimme tekemään.

Nyt se siis viimeinkin oli täällä! Isoin osa meistä oli tullut jo puolenpäivän aikaan tallille ja kuhissut menemään malttamattomina odottamaan kahta. Kun Pirre huikkasi, että kurssilaiset voisivat lähteä leirimökkiä kohti, vain tiukkaan juurrutetut opit tallissa kävelystä ja hevosten kotirauhasta saivat meidät siirtymään paikasta A paikkaan B ilman riemunkiljahduksia ja innonloikkia. Minusta tuntui, että innostusta olisi voinut kerätä ilmasta, niin tiheää se oli.

Aluksi jaettaisiin kurssiratsut. Minä olin toivonut Bonnieta, halusinhan kisata sillä ja edistyä sen kanssa kesän estekisoissa. Moni kuiskutteli kuitenkin keskenään arpoessaan, minkä hevosista saisi. Mökille päästyämme puheensorina oli jo kohonnut niin kovaksi, että se hukkui ratsastajien kengänkopinan alle heidän riisuessaan ulkovaatteita eteiseen. Lattialle syntyi saappaista ja lumisista tallikengistä läpipääsemätön meri.

Viimeisenä sisään tulivat Pirre ja Mia Putro, jonka esteope oli hankkinut pitämään teoriatuntia. Hän oli reippaanoloinen, nauravainen nainen, joka vaikutti keskustelun perusteella tuntevan Pirren jo pitkän ajan takaa. Hänen kohottaessaan ääntään ja aloittaessaan tunnin minä istuin Eetun ja Kian väliin sohvalle, vedin jalat alleni lämpimään ja keskityin kuuntelemaan opetusta. Lähes jokainen oli tuonut mukanaan muistiinpanovälineet - kynät rapisivat hiljalleen vihkonsivuja vasten. Aina välillä kuului varovaista kumituksen ääntä.


Oppitunnin loputtua Mia pyysi meitä avaamaan tyhjän sivun vihkoistamme ja valmistautumaan pieneen tietovisaan. Viiden kysymyksen jälkeen hän keräsi vastaukset itselleen ja hymyili tietäväisesti.

"Hyvä alku kurssille!" hän sanoi plarattuaan vastauspaperit nopeasti lävitse.

Näin minä olin vastannut:

SPOILER: Click to show

1. C)
2. A)
3. B)
4. B)
5. A)

---
KOHTI KORKEUKSIA

Tunsin purevani tyhmänä hampaita huuliani vasten, niin keskittynyt olin lämmitellessäni Bonnieta kurssin toista estetuntia varten. Poni ravasi reippaassa temmossa kentällä lumen pöllähdellessä puuterisena sen kavioista. Pirre oli vihjaissut, että tällä tunnilla pääsisimme testaamaan ponien ponnua. Uran sisäpuolella seisovat yksinkertaiset esteet vahvistivat olemassaolollaan samaa mielikuvaa: Pirren tunneilla ei varmasti hypättäisi niin simppeleitä ja kivoja hyppyjä. Arvasin, että puomit tulisivat nousemaan ja linjat vaikeutumaan.

Aurinko paistoi kylmän talvitaivaan keskellä ja Bonnien hengityksestä jäi jälkeemme ohut höyryvana. Pirre saapui tallin suunnalta kahvitermos mukanaan ja näytti pirteämmältä kuin peipponen aamutuimaan. Hän sujahti kentän aidan välistä, talsi keskihalkaisijalle ja alkoi opettaa. Näin, miten osa ratsastajista yritti peittää edellisillan aiheuttamia haukotuksia kääntämällä päätään poispäin. Pirren reippaus tuntui syventävän heidän aamuhitauttaan entisestään.

Aloitimme hypyt erilaisilla linjoilla. Melko pian ratsastajatkin heräilivät ja alkoivat keräillä hevosiaan, minä muiden muassa. Ensimmäisten hyppyjen puomit olivat minun makuuni melko matalalla, eikä Bonniekaan tuntunut kunnolla edes keskittyvän niihin. Se hyppäsi rennolla loikalla ylitse ja päästeli sitten iloisessa laukassa niin kauan, että kentän aita tuli vastaan. Minä pyörittelin sitä hyppyjen välillä volteilla, jotta saisin sen kuulolle.

Tunnin edetessä Pirre jakoi meidät kahteen ryhmään. Isommille ja enemmän hypänneille poneille, joihin Bonsku myös lukeutui, hän korotti esteitä hyppy hypyltä niin, että lopulta minuakin hirvitti. Jotkut tuntilaisista olivat jo aiemmin empineet ja yrittäneet puhua itseään pois esteiltä, mutta Pirre sanoi piut paut jännitykselle. Hän antoi hyviä hyppyvinkkejä ja maiskautti sitten ratsukot matkaan. Kuinka ollakaan, joka ikinen suoriutui pompuista tyylillä.

Minä turvauduin jännimpien hyppyjen kohdalla Bonnien harjaan ja kahmaisin siitä kunnon otteen. Poni ponnisti mielellään, ravisteli päätään esteen jälkeen ja puhahteli innostuneena, kun hidastin sen raviin. Pirre tuntui olevan Bonnien hyppytyyliin tyytyväinen ja ponin korjaamisen sijaan huuteli minulle ohjeita, jotka koskivat omaa istuntaani. Isommalla esteellä tuntui, että hyökkäsin liiaksi Bonnien harmaalle kaulalle ja päädyin Pirren mukaan asentoon, jossa näytin yrittäväni leijuttaa ponin esteen ylitse. Minua nauratti kääntyessäni uudestaan esteelle ja yrittäessäni korjata asentoa. Onneksi kukaan ei ollut ottamassa kuvia.

Tunnin loppupuolella ainakin minä olin hikisempi kuin olin uskonut huhtikuussa olevan mahdollista. Taputtelin vuolaasti Bonnien kaulaa, päästin jalat jalustimista ja hymyilin korvasta korvaan ohi ratsastavalle Emmylle.

--

Clara, joka oli hepparyhmineen tauolla, kävi tuomassa välikäyntien aikana Bonnielle vettä ja minulle virkistävän mehupullollisen. Bonnieta kiinnosti juomista enemmän kamera, joka räpsyi aidan toisella puolella.

(edit// Hups, tulee aivopieruja kun tekee näin paljon myöhässä maksuja. Kuva on aika kesäinen huhtikuuta ajatellen!

Maksusuoritus 3/3

[Clara]

Alkukäyntejä perjantain hepparyhmän tunnilla. Selässä istuva Clara hämmästelee ratsunsa suuruutta : D

Maksu 1/3

[Inkeri]

Teoriatunti:

Rehellisesti, mä vihasin kaikkea ratsastuksen teoriaa. Ihan kaikkea. Olin todellakin enemmän käytännön ihmisiä, ja meinasin jokaisella heppaleirilläkin aina nukahtaa, kun edes mainittiin sana teoriatunti. Niin myös nyt. Mitä mä edes ikinä tekisin millään esteratsastuksen säännöillä, kun vältin kilpailemista aina viimeiseen asti. Okei, olin ennen välttänyt. Nykyään mä jopa osallistuin ratsastuskoulumestaruuksiin ja Seppeleen omiin harjoituskisoihin, ainakin lähes aina, kun niitä järjestettiin. Mutta tähän asti mä olin aina vaan hypännyt. En mä siellä radalla ikinä tulisi mitään ajattelemaan, kunhan hyppäisin esteet ainakin suurimmaksi osaksi oikeassa järjestyksessä.

Ennen koulutuksen alkua puheensorina oli tiivistä, ainakin siihen asti, kun Eetu ja Britta suvaitsivat saapua paikalle. Siitä hetkestä alkaen puheensorina kantautui lähinnä Eetusta, joka parhaansa mukaan suurenteli asioita ja edistymistään Alexin kanssa, mun ja Britan nauraa räkättäessä sen jutuille. Pakko myöntää, olihan E&A joskus ihan kivankin näköisiä, mutta no, niin. Kyllä se jätkä silti liioitteli enemmän kuin tarpeeksi, ehkä tehdäkseen vaikutuksen niihin paikallaolijoihin, jotka eivät totuutta niin hyvin tienneet.

Jopa Eetu hiljeni, kun Piritta ja Miaksi esittäytynyt tiukan oloinen nainen saapuivat paikalle. Onneksi olin valinnut paikakseni takanurkan, jossa pystyin rauhallisesti puolinukkua koko matelevan ajan. Siinä välissä Brittakin supatti mulle jotain turhaa, jolle meinasin alkaa nauraa ihan silkkaa väsymystäni, mutta Pirittan mulkaistessa meitä tiukasti sain juuri ja juuri pidettyä pokkani. Että sellainen sääntökoulutus tällä kertaa. En voi väittää, että mulla jotain olisi mieleen jäänyt - lähinnä siis kopioin Mian jakaman tehtäväpaperinkin vastaukset muilta jälkikäteen.

(en oikeesti sitten kopioinu noita:DD)

Vastaukset:

SPOILER: Click to show

1. Vesihaudan vähimmäispituus on
c) 2,5m

2. Lähestyt estettä. Esteen tolppien päällä näet punaisen ja valkoisen laatan. Hypätessäsi esteen...
a) ... valkoisen laatan täytyy olla vasemmalla puolellasi ja punaisen oikealla.

3. Lähtömerkki on annettu. Sinulla on...
b) ... 45 sekuntia aikaa ylittää lähtöviiva.

4. Raipan sallittu maksimipituus hypätessä on
b) 75cm

5. Arvostelumenetelmää, jossa puhtaan radan ratsastaneet palkitaan, kutsutaan nimellä
a) A0.0

[Emmy]

Päivä 1.

(maksu 1., teoriatunti)
Kävelimme estekurssin ryhmän kanssa kohti sinisiä leirimökkejä. Kurssi aloitettiin nimittäin leirimökissä pidettävällä teoriatunnilla. Ensin Pirre kuitenkin jakoi meille kurssihevoset. Sain Edin. Toiveissani olikin ollut Rotta ja Edi, ja Edin kanssa kurssista tulee varmasti mieluisa. Kurssihevosten jaon jälkeen istuimme keittiön penkeille ja tuoleille, osa lattialle kuuntelemaan Mian selitystä esteratsastuksen kilpailusäännöistä. Asia oli mielenkiintoista, vaikka suurimman osan tiesinkin, olinhan Patronin kanssa kilpaillut muutamissa harjoitusestekisoissa. Lähinnä sääntökohdat jotka koskivat korkeamman tason kilpailuja, eivät olleet tuttuja. Mia tenttasi meitä ahkeraan aina selitystensä lomassa ja suurin osa osasi vastata kysymyksiin hyvin. Paineita helpotti se, ettei esteopettajammekaan välillä muistanut kaikkia sääntökohtia.

Tunnin lopussa meille jaettiin vielä pieni testipaperi testaamaan, mitä tunnilta oli jäänyt mieleen.
Raapustin paperiin nimeni ja vastaukseni:

1. b)
2. a)
3. b)
4. b)
5. a)

Teoriatunnin jälkeen hepparyhmä lähti laittamaan hevosia valmiiksi kurssin ensimmäistä tuntia varten. Meillä poniryhmäläisillä olisi siis vielä aikaa. Kävimmekin Salman kanssa purkamassa kamoja saunamökkiimme, jota asutimme Britan, Oden, Kuún ja Kian kanssa. Minä halusin yläsängyn ja Salma suostui nukkumaan alapuolellani. Laitoimme lakanat ja tyynyliinat ja rullasimme makuupussit auki. Vedin kassistani siniset farkkuratsastushousuni ja vaihdoin lökärit niihin. Salma letitti vielä hiukseni ja lähdimme sitten maneesille katsomaan Hepparyhmän tuntia.

(maksu 2)
Maneesissa oli muutamia puomeja siellä täällä ja ratsukot olivat jo täydessä vauhdissa. Tiukkaan vaadittuja ja tarkkoja tehtäviä suorittamassa. Pirre seisoi maneesin keskellä ohjeistaen jokaista ratsukkoa. Korjauksia sai jokainen kuulla, mutta ratsastus parani jokaisella kerta kerran jälkeen. Katselimme tuntia hieman yli puolen välin ja lähdimme sitten laittamaan poneja valmiiksi.

Edin karsina oli yhden karsinan välin päässä Patronin karsinasta, joten ihan eri maisemiin en joutunut. Edi oli tosin vielä ulkona. Samoin Patron, joten lähdimme Cecilian kanssa yhdessä hakemaan poikia. Patron tuli tottuneesti minun luokseni. Silitin ponia, mutta ohitin sen ja menin heiniä mutustelevan Edin luokse. Patron katsoi hieman hölmistyneenä, miksi se mamma menee toisen ponin luokse, mutta Cecilia nappasi hymyillen ponin kiinni riimuun ja lähdimme taluttamaan poikia sisään. Laitoimme ponit karsinoihinsa ja lähdimme hakemaan niiden varusteita. Näytin Cecilialle missä Patronin varusteet olivat ja etsin itse Edin. Tuokion hain suitsia rivistöstä ja ne löydettyäni nappasin vielä harjalaatikon. Palasimme Cecilian kanssa karsinoille. Jätin kamat Edin karsinan eteen ja menin sisään harjalaatikon kanssa. Tervehdin Ediä ja annoin sen haistella hetken kättäni. Aloin sitten harjailemaan ponskia. Edi ei ollut liian likaiseksi itseään saanut, mutta vaaleassa karvassa oli silti työtä. Harjaussession jälkeen nostin Edin selkään oranssilla huovalla varustetun satulan ja kiinnitin vyön. Päähänsä poni sai vielä suitset ja laitoin itselleni kypärän päähän ja hanskat käteen. Nappasin sinisen esteraippani ja kuuntelin: osa poniryhmästä oli valmiina ja taluttivat jo hevosiaan maneesiin, päätin siis itsekin lähteä, Cecilia tuli Patronin kanssa perääni.

Hepparyhmä olikin jo loppukäynneissä, kun taluttelimme ponit maneesiin. Kaarsimme kaikki riviin keskelle. Kiristin Edin vyön ja säädin alustavasti jalustimet. Nousin selkään ja säädin vielä jalustimia ja tein viimeisen kiristyksen vyöhön, tunnustelin vielä olivatko jalustimet sopivat ja lähdin sitten Edin kanssa uralle kävelemään. Muu poniryhmä valui yksitellen uralle. Salma sovitti Bonnien askeleet Edin rinnalle ja juttelimme hetken, mitä Pirre pistäisi meidät tekemään ja millaiseen piinapenkkiin joutuisimmekaan.
Hepparyhmä poistui maneesista ja Pirre teki joitakin muutoksia puomien väleihin ja aloitti sitten tunnin. Saimme kokea sen mitä olimme Salman kanssa aavistaneetkin: erittäin rankan ja pikkutarkan tunnin, jossa hiottiin kaikkien kaikkia virheitä.

Alussa Edi oli hieman tahmainen, mutta hyvän verkan jälkeen poni heräsi ja sen jälkeen minulla oli toisinaan vaikeuksia innostuneen Edin vauhdin säätelyssä. Keltainen karvapallo innostui tosissaan puomeista ja välillä eivät tehtävät onnistuneet ollenkaan.
-Ei se poni sua nyt vie! Ratsasta Emmy, ratsasta! Pirre huuteli maneesin keskeltä.

Muutaman voltin kautta Edi hieman rauhoittui ja pystyin suorittamaan tehtäviä ilman ylenpalttista ryntäilyä. Sain Ediin lopulta hyvin kultaisen keskitien ja tuntuman ja lopputunnin tehtävät sujuivatkin paremmin. Innostunut Edi oli edelleen, mutta se oli hyvä ja saimme suoritettua tehtäviä melko hyvällä ratatempolla.

Saimme tunnin jälkeen hieman palautetta Pirreltä ja luvan poistua. Talutimme hikisinä hikisen ponit talliin. Riisuin Ediltä satulan ja suitset ja laitoin ne telineeseen karsinan ulkopuolelle, hain ämpäriin vettä ja sienen. Pyyhin Edin hikiset kohdat sienellä ja harjasin vielä lopuksi, tarkistin kaviot ja loimitin ponin. Veimme sitten Cecilian kanssa Edin ja Patronin ulos. Kävimme vielä tallissa laittamassa kamat paikoilleen. Lähdimme Salman ja Britan kanssa mökeille suunnittelemaan josko pitäisimme illalla saunailtaa.

Päivä 2.

(maksu 3)
Heräilin yläpunkasta kahdeksan pintaan. Suurin osa mökistä oli jo hereillä, vain Britta hieroi silmiään vastakkaisella yläpedillä.
-Hei, hoi unikeot, aika nousta! Kailotti Salma, joka oli jo täysissä pukeissa.
Kömmimme Britan kanssa hieman vastahakoisesti lämpimistä sängyistä ja kiskoimme päällemme ratsastusvaatteet. Pikaisen aamupalan jälkeen suuntasimme laittamaan hevosia. Poniryhmä olisi tällä kertaa ekana vuorossa. Hevoset tuhisivat pirteinä karsinoissaan ja osa mutusteli vielä aamun heiniä. Suuntasimme poniryhmän kanssa kohti satulahuonetta hakemaan varusteita.

En ollut ihan vielä täysin hereillä, joten unohdin ottaa harjat, toinen lenkki satulahuoneelle siis. Edi tuli iloisesti tervehtimään tulijaa ja halusi hieman haistella ja kiehnätä. Rapsuttelinkin toista hetken ja aloin sitten harjaamaan karvapalleroa. Harjaus oli pikaisesti suoritettu ja heitin Edille kamat päälle. Vielä oma varustus ja ei kun kentälle. Pirre odottelikin reippaan pirteänä ratsukoita tunnille.
-Karistakaa unihiekka silmistä! Tarvitsette kaiken keskittymiskykynne ja kapasiteettinne tunnille, Pirre sanoi pirteästi ja raahasin vielä yhden puomin keskelle kenttää.
Irvistin Birtalle, joka minun tavoin ei ollut ihan täysin vielä hereillä.

Pääsimme hevostemme selkään ja lähdimme kiertämään uraa. Piritta pisti meidät tekemään pientä ”aamujumppaa” hevosten selässä, jotta olisimme virkeitä ja vetreitä tunnin alkaessa. Tosiaan jumppa hieman virkistytti ja aloin itsekin olemaan pirteämpi.
Virkeys tarvittiin sillä tunti oli yhtä rankka, ellei rankempi kuin edellisen päivän. Jatkoimme tiukkaa ratsastamista ja Pirre oli kehittänyt meille haastavia linjatehtäviä, joissa piti pitää ajatuksen tarkasti, jottei tullut kieltoja. Edillä oli hyvä innokkuus ja reippaus ja sen kanssa tehtävä onnistuivat melko hyvin. Estekorkeuskin nousi ja pääsimme hyppäämään vähän korkeampaa rimaa. Kaikkien kykyjä tuoda hevonen oikein esteelle koeteltiin.

Edin kanssa sain kokea pari kieltoa, kun paikat eivät metrisen esteelle osuneet ja Edi veti liinat kiinni. Pysyin kyydissä, vaikkakin toisella kerralla olin hilkulla pudota. Onnistuin punkeamaan itseni kuitenkin satulaan ja säästyin leipomishommilta. Muutaman kerran ylitettiin metrinenkin sitten sujuvasti.

Tunnin lopussa kentän keskellä seisoi kuusi uupunutta hevosta ja selässä istui kuusi hikistä ratsastajaa. Piritta vähän naureskeli, mutta kehui myös hyvin suoriudutusta tunnista. Saimme lähteä talliin purkamaan ja viilentämään hevosia ja itseämme.
Hoidin Edin pois ja menimme sitten Salman kanssa ostamaan limukoneesta pullot limua. Päivä oli aurinkoinen ja melko lämmin joten tunnilla oli tosiaan tullut hieman kuuma. Otimme kentän laidalta mukavat paikat ja asetuimme katsomaan hepparyhmän rääkkiä ja nautiskelemaan kylmästä limsasta.

Hepparyhmän tunnin jälkeen vietimme lounastaukoa keittiömökissä. Makkaran ja perunasalaatin voimin jatkoimme päivää teoriatunnin merkeissä samaisessa mökissä. Teoriatunnin ohjelma olikin hieman tavallisesta poikkeavaa ja meidät oli huijattu jumppatunnille.
Personal Trainer Benjamin teetätti miellä kaikennäköisiä lihaskuntoharjoituksia. Kyllähän niitä mielellään tekee kun valmentaja on noin hyvän näköinen.. ja lihaksikas. Teoriatunnin jälkeen kaikki olivat jotenkin kuolleita ja ravistelivat helliä käsivarsiaan ja jalkojaan. Pirre ilmoittikin sitten, että puoli tuntia ja poniryhmä kentälle.
Keräsimme väsyneet raajamme ja raahauduimme talliin. Hetken loikomisen jälkeen saimme itsemme ylös ja alas laittamaan hevosia valmiiksi.

Pian oli kuusi poniratsukkoa kentällä valmistautumassa päivän toiseen ratsastustuntiin. Kun porukka kiristeli vöitä ja sääti jalustimia, Pirre rakensi rataa ja ilmoitteli, että tällä tunnilla tehtäisiin tiukkoja käännöksiä ja lyhyitä lähestymisiä, eli uusintaradan harjoittelua.
-Tehkää hyvä valmistava alkuverryttely ja herätelkää hevoset hyvin avuille nyt jo alkuvaiheessa, nainen huikkaili esteiden rakentamisen lomasta.
Irvistin hieman itsekseni. Tiukat linjat, kaarteet ja lähestymiset olivat minulle se vaikein juttu, no, ehkä tästä selvitään.

Kävelimme jutellen muutaman kierroksen ja sitten Pirre pyysi meitä siirtymään raviin. Kannustin Edin reippaaseen raviin ja aloin hakemaan siitä letkeää ja toimivaa liikettä. Edi reagoi kivasti apuihin ja oli hetken ravailun jälkeen jo hyvin pohkeen edessä.
-Hyvä Emmy! Edi liikkuu hyvällä tempolla eteenpäin, Pirre huikkasi kentän keskeltä.
Verkkasimme vielä laukan ja aloimme sitten tulemaan hyppyjä.
Pirre olikin suunnitellut melkoisia mutkia päämme menoksi. Kaikki olivat monttu auki Pirren kertoessa rataa ja kukaan ei halunnut mennä ensimmäisenä. Pirren määräämässä järjestyksessä kuitenkin lähdettiin, toki minä ja Edi ekana. Kaarevat linjat ovat esteillä heikko kohtani ja sainkin roppakaupalla palautetta mm. katseesta ja kaarteissa laukan ratsastamisesta.

Ensimäinen parin esteen pätkä selvittiin ilman kieltoja, mutta yhdelle esteelle tuli yksi hassu hyppy ja otimme komealla kolinalla esteen mukaamme (kirjaimellisesti, koko este nimittäin kaatui). Pirren korjattua este ja annettua minulle palautetta (kröhöm), oli seuraavan ratsukon vuoro. Salma valmisteli Bonnien ja nosti laukan. Minä siirryin Edin kanssa käppäilemään ja seuraamaan Salman, hyvinkin paljon parempaa kuin omani, suoritusta.

Tuli taas oma vuoroni ja Pirre selosti lisättävät esteet. Nielaisin ja hengitin syvään, nyt mennään. Nostin Edillä laukan ja poni nosti kivan, menevän ja laadukaan laukan. Keskityin kahta kovemmin katseeseeni, mutta silti sekosin yhdessä kaarteessa. Luulin saaneeni korjattua asian ja matkustin itsevarmasti kohti estettä. Edi veti kuitenkin liinat kiinni jo hyvissä ajoin ja minä, en ollenkaan varautuneena, keikahdin Edin kaulan yli esteen eteen.

Nousin ylös nauraen ja kävelin Edin luo, joka oli kiltisti jäänyt paikoilleen möllöttämään. Pirre tuli auttamaan minut takaisin selkään ja komensi minut radan alkuun. Nyt keskityin jokaiseen kaarteeseen, laukkaan ja katseeseen tiukasti ja suoritin radanpätkän jopa puhtaasti. Sain Pirreltä kehuja muiden edelleen naureskellessa tippumiselleni.
-Saatiin vissiin kakkua, tokaisi Inkeri Vennan selästä ja muut hihittelivät taustalla.
Tuhahdin ja hymyilin, olihan se varmaan aika huvittavan näköistä.

Lopputunnin pysyin jopa kyydissä ja viimeinen rata, jonka Pirita salaa tyyliarvosteli, oli jopa ihan siedettävää ratsastusta. Tunnin jälkeen kaikilla oli nupit täynnä uusia vinkkejä ja paidat hiestä märkiä. Hevosetkin olivat uupuneen oloisia ja tyytyväisiä päästessään talliin ja eroon hikisistä kamppeista.

Suin Edin märällä sienellä ja harjasin sen lopuksi. Edi sai kevyen loimen ja veimme Cecilian kanssa pojat tarhaan. Tallin kautta matkasimme Britan ja Salman kanssa mökkiin kiskomaan ratsastushousuja jalasta ja vetämään päälle jotain rennompaa.

Päivä 3.

Aamu alkoi herätyksen merkeissä ja unisena punkasta ylös raahautuessa. Puimme kaikki ratsastusvaatteet päälle ja raahauduimme jokseenkin väsyneenä viimeisenä kurssipäivänä talliin. Osa porukasta oli jo siellä, samoin Pirita.
-Hepparyhmä aloittaa puolen tunnin kuluttua maneesissa, Pirita ilmoitti. -Poniryhmäläiset voisivat tulla kanssani rakentamaan esteitä.
Kävelimme poniryhmän kanssa maneesiin ja siirtelimme tolpat ja puomit Pirren ohjeiden mukaan pitkin maneesia. Esteiden paikoista ei yhtään tiennyt, mitä seuraava tunti pitäisi sisällään. Jäimme maneesin laidalle norkoilemaan ja odottelemaan hepparyhmää. Pian popula tulikin Clara ja Frank etunenässä. Auttelimme ratsastajia selkään ja kiristämään vyötä. Sitten siirryimme maneesin katsomoon seuraamaan, millainen olisi estekurssin viimeinen rääkki.

Tunnin ollessa puolessa välissä, lähdimme poniryhmän kanssa laittamaan ratsujamme kuntoon, aika varmana siitä, että lähtisimme tunnille suorittamaan jonkin näköistä lihasten itsemurhaa. Tunti oli nimittäin tiukkaakin tiukempi istuntatunti.
-Mun pakarat on jo nyt ihan hellänä ton kahen päivän ratsastuksen jälkeen! Essi sanoi, lievä järkytys äänessään.
-No älä! Hyvä ku pääsin tänään sängystä ylös, komppasi Cecilia.
-Me ei varmaan tänä jälkeen kävellä about viikkoon, totesi Akku totisena.
Minua ja Salmaa muiden vakavana esitetyty kommentit naurattaivat. Tosin uskoin oman hymynikin hyytyvän vähintään puolessavälissä tuntia kun kamppailisin omien väsyneiden raajojen ja Pirren tiukkojen ohjeiden kanssa.

Varustimme hevoset ja valmistauduimme henkisesti viimeiseen puristukseen. Kaikilla vaihtelevat ilmeet kasvoilla, enemmän tai vähemmän huolestuneet, lähdimme yhdessä tuumin kohti maneesia.
Hepparyhmäläiset lopettelivat juuri ja ratsastajat näyttivät erityisen nuutuneilta.
-Noniin, hepparyhmä pääsee lepäilemään ja poniryhmä rehkimään, totesi Pirre hienoinen hymy huulillaan.
-Sä vissiin nautit meidän kiduttamisesta? Kysyi Inkeri virnistäen laittaessaan Vennan jalustimia.
-Nooo, ainahan se on kiva piiskata ratsastajia ja puristaa teistä viimeinenkin mehu ulos. Mä oon kuule kokenut itse samaa, ja mä en oo ees ankara valmentaja! Pirre totesi naureskellen ja kävi pienentämässä muutamaa esteväliä.

Tunti osoittautui erityisen rankaksi. Alkukäyntien jälkeen paneuduimme heti hommiin, eli erilaisten jummasarjojen pariin. Jummpasarjoilla ei annettu armoa, vaan koko sarja oli suoritettava tiukassa kevyessä istunnassa, horjahtamatta kertaakaan. Pirreltä tuli tiukkaa palautetta ja jokaisen vikoja korjailtiin niin esteen päällä kuin välissäkin. Pienempien jumppahyppyjen lisäksi pääsimme ylittämään muutaman isomman pompun mm. trippelille, joka aiheutti jännitystä itse kullekin. Edin kanssa oman jännityksen vuoksi kerran sille kiellettiin, mutta seuraavalla kerralla leiskautimme yli sulavasti. Sen jälkeen ei jännityksestä ollut tietoakaan ja innolla odotinkin seuraavaa omaa vuoroani ja tuolle massiiviselle esteelle pääsyä!

Loppukäyntien jälkeen porukka kampesi itsensä surkuhupaisan näköisesti alas selästä, kukin omalla tyylillää. Itse päätin pyllähtää maneesin hiekkaan, onneksi kukaan ei nähnyt.. ehkä. Tunnin jälkeen meillä oli hyvää aikaa hoitaa hevosemme ja painua hetkeksi loikoilemaan. Pariin luppotuntiin mahtui myös tippumismuffinssien leipominen, jotka leivoin Salman herkullisella reseptillä. Suklaamuffinssit maittoivat kaikille ja itsekin rupesin jo olemaan iloinen tippumisestani, tulipahan syy leipoa herkkuja.

Kellon tikutellessa puolta kolmea lähdimme tallin suuntaan ja valmistautumaan loppumaastoon. Pirre huikkasi meidät tulemaan kentälle nousemaan selkään. Mumisimme jotain myöntävää vastaukseksi ja painuimme laittamaan hevosia.
-Kuules Edi, tämän maaston jälkeen pääsetkin musta eroonn, tuumasin ponille, joka katseli minua isoilla ruskeilla silmillään heinänkorsi suupielestä roikkuen.

Varustin Edin ja painuimme sitten ryhmän kanssa kentälle nousemaan selkään. Pirre tarkkaili kuvan kauniin Väinö-hepan selästä toimintaa ja huikkasi järjestyksen, jossa edettäisiin, kun kaikki olivat päässeet selkään. Lähdimme kohti maastoja.

Maasto oli oikein mukava ja rennon vauhdikas. Rentojen pätkien lisäksi mukaan mahtui maastoesteiden ylittelyä, estekurssilla kun oltiin. Edi oli oikein mainio maastoesteilläkin ja ojan ylikin se hyppäsi rennon tyylikkäästi, vaikka sillä tehtävällä nähtiinkin monen moista loikkaa ja pomppua muilta ratsuilta. Alashypyissa poni oli vähän epäröivä, mutta meni kiltisti kun kannustin. Kokonaisuudessan oikein positiivinen hevostuttavuus, kun näin kolmen päivän ajan pääsi vähän lähemmin tutustumaan tuohon karvakorvaan.

Maastosta palasimme "rauhallisesti" takaisin tallille, kaikilla hymy huulilla. Viimeiset kolme päivää olivat olleet mahtavia!

Loppumaastossa.

[Piritta]

Kurssin tunnit tulleet!

[Clara]

Teoriatunti 1

Tärisin jännityksestä astellessani Salman ja Emmyn perässä kohti leirimökkejä. Oli estekurssin ensimmäinen päivä, ja heti ensimmäisenä oli vuorossa teoriatunti, joka käsittelisi esteratsastuskisojen sääntöjä. Jännittävää tässä oli se, että tuntia oli tullut pitämään Piritan sijasta joku Mia, joka oli kuulemma oikea ammattilainen esteratsastuksessa. Toivoin, ettei hän esittäisi kovin vaikeita kysymyksiä meille kurssilaisille - minä en nimittäin tiennyt esteratsastuskisojen säännöistä kuin joitain perusjuttuja, joita Seppeleen harjoituskenttäkisojen esteosuudella minun oli täytynyt tietää.

Astuin arasti muiden perässä mökkiin, jossa Pirre ja Mia meitä odottivat. Katsoin jäntevää naista kunnioittavasti ja istahdin vapaalle paikalle seinänviereen. Pirre rykäisi saaden jännittyneiden kurssilaisten iloisen puheensorinan vaikenemaan.
- Tervetuloa keväiselle estekurssille, esteopettaja aloitti.
Hän kertasi nopeasti kurssin aikataulun ja jakoi sitten kurssihevoset. Minä sain Frankin, rauhallisen ja luotettavan ruunan, kuten olin toivonutkin.
- No niin, nyt kun nämä pakolliset asiat on käsitelty, annan puheenvuoron Mialle, Pirre sanoi hymyillen toiselle naiselle.

Kaikki kaksitoista silmäparia kääntyi tapittamaan uteliaana nuorta naista, joka hymyili aurinkoisesti ja esitteli itsensä.
- Minä olen siis Mia Putro, ja olen tullut pitämään teille tämän teoriatunnin Pirren pyynnöstä, Mia sanoi iloisesti.
Hymyilin itsekseni ja jäin odottamaan innolla, mitä tulemaan piti.


Vastaukset

SPOILER: Click to show

1. C)
2. A)
3. B)
4. B)
5. A)

Maksu 2/3

[Inkeri]

Maksu 2/3: Lyhyiden teiden ratsastus

[Eetu]

Teoriatunti:

”Me ollaan kyllä kehitytty aika paljon, pakko sanoo”, aloitin puheen Britta vierellä. ”Vaikka enhän mä yleensä kehuskele, niin nyt on kyllä pakko kertoo, että...”
Ja siitähän se tarina lähti. Matkaa leirimökeille oli vielä, ja mullahan oli aikaa kertoo Britalle, miten hyvin meillä oikein on lähtenyt Alexin kans menemään. Aloitin lähtötilanteesta, missä liioitellusti mikään ei onnistunut ja jatkoin mutkien kautta nykyhetkeen, joka oli omin sanoin loistava – Alex oli niin hieno hyppyhevonen, ettei paremmasta väliä. Käsillä elehtien selitin tarinaani, ja taisinpa jossakin vaiheessa huitaista Brittaa mahaan. En kyllä ollut siitä ihan varma, koska mä en kiinnittänyt semmosiin pikkuasioihin huomiota.
”Ja tää estekurssi vielä syventää meidän yhteistyötä, kohta me ollaan ihan voittamaton pari!”
”Kunnon Napoleon ratsullaan, aiot vissiin vallottaa koko Euroopan”, Bee naljaini mun puheen päätteeksi. Hups, ehkä tarina meni vähän liian överiksi. Mun pahoittelevan virnistyksen saattelemana saavuimme mökeille, ja mä herrasmiesmäisesti avasin Britalle oven ja päästin tytön siitä sisään.

Istahdettiin bruneten kanssa muiden seuraksi penkille. Pian meidän jälkeen saapuivat Kuú ja Kia, yrittäen ängetä mahdollisimman hyville paikoille istumaan.
”Jos aletaan kehityksestä puhua”, Britta aloitti ristien jalkansa. Oh boy, nyt se alkoi. ”Sattumoisin mä ja Hypehän sijotuttiin viimeisimmissä estekisoissa metrissa ekoiksi, koulukisoissa saatiin sijoitukset sekä A:sta että B:stä.”
Nyökkäilin kiinnostunutta esittäen ja onnittelin brunea sarkastisesti upeista saavutuksista. Tyttö kääntyi nopeasti Inkerin puoleen, supattaen tuolle jotakin, mistä mun putkiaivot ja -korvat ei saanu selvää.

Pirren ja sääntökouluttaja Mia Putron pidettyä puheensa – puuduttavaa, sanoisinko, mutta pakkohan sitä oli kuunnella – meillä oli sääntökoe. Mä paneuduin täysillä omaan lappuseeni ja aioin saada tästä täydet pisteet; mun oli näytettävä Britalle, että kyllä joku muukin osasi.

Vastaukset:

SPOILER: Click to show

1. c) 2,5m
2. a) valkoinen vasemmalla, punainen oikealla
3. b) 45 sek
4. b) 75 cm
5. a) A0.0

Maksu tunnilta:

Eetu nousemassa Alexin selkään ennen estetuntia.

Maastomaksu:

Kolmepäiväinen kurssi oli ollut järkyttävä monin tavoin. Järkyttävällä tarkoitan kuitenkin lähinnä järkyttävän hyvää, opettavaista ja hyödyllistä – sitä kaikkea oli nimittäin tämä estekurssi pitänyt sisällään. Alex esitteli joka tunti innokkuuttaan, mutta eihän tippumisiltakaan oltu vältytty. Olin nimittäin muun muassa Emmyn tavoin päässyt maistelemaan kentän ah-niin-fiiniä hiekkaa, mutta pahasti ei ollut käynyt ainakaan omalla osallani, eikä Emmykään kovin kuolleelta näyttänyt. Jotenka, mä olin lähinnä sisuuntunut tippumisesta, ja oltiinhan me Alexin kanssa hypätty yli metrinen estekin. Tarkkaan en korkeutta tiennyt, mutta melkoinen järkäle tuo oli ollut – onneks en ole ihan niitä jänishousuimpia.

Piritan kanssa oltiin saatu kuntoon aika monta asiaa mun istunnassa. Koska mä tosiaan halusin oppia, opit tarttuivat päähän ja tulivat mukaan käytäntöön jo aika nopeasti ja sainkin kiitosta siitä, kuinka hyvin olin sisäistänyt opit. Pakkohan se oli jos mieli pärjätä. Poniryhmäläisiltä olin tosin kuullut kommentteja, joiden perusteella mä ja erityisesti Alex oltiin hulluja kontrollittomia friikkejä, mutta mun mielestä piti sen hevosen antaa mennäkin. Ainakin uusintatunti oli sinänsä meidän juttu, että vauhtia kyllä löytyi läskimpienkin laiskempienkin makkaraponien edestä.

Päivien ohjelma oli intensiivinen, todella. Pari tuntia päivässä ja siihen vielä teoriat päälle tuntuivat aika nannalta aina iltaisin sängyssä maatessa, eikä mulla oikein riittänyt energiaa tyttöjen typeryyksiin. Ne olivat juoksennelleet maneesissa ja metsässä ja tiellä ja tarhoissa ja ties missä, en ollut enää ollenkaan perillä niiden ajatusmaailmasta tai vielä vähemmän tekemisistä. Mä olisin kaivannut jotakin miehistä seuraa, mutta kun sitä ei sattumoisin ollut tarjolla, oli mun tyydyttävä likkoihin. Yleensä hyvä, välillä huono.

Nämä ja muut erilaiset, sekavat ajatukset vispoivat päässä istuessani Alexin unettavassa käynnissä. Tosin, se olisi ollut enemmän unettavaa, jos tollo ei olisi korvat tötteröllä vilkuillut ympärilleen joka toinen sekunti. Innoissaanhan se lähinnä oli, kyllä mä sen tiesin, mutta täysiverinen se oli kuitenkin. Sitä ei pitänyt ikinä unohtaa – Alex oli kuin olikin täynnä tulta ja tappuraa. Pohjimmiltaan se oli kuitenkin ihan kivaksi osoittautunut, vaikka häselsikin välillä liikoja, ja samaiseen olin minäkin sen selässä sortunut ennen tätä kurssia.

Rento puheensorina kaikui läpi letkan. Kevät oli tuonut tullessaan lintujen liverrystä ja horroksesta heräävän maan, mikäpä sen kauniimpaa. Mä itse olin yllättävän hiljainen, johtuen osittain siitä, että mun piti keskittyä allani askeltavaan punaiseen. Toisaalta, ei mulla ollut kerrankaan mitään erikoisempaa sanottavaa. Musta oli toisaalta kiva välillä kuunnella, kun toiset selittivät innoissaan omia asioitaan. Mä kuulin Inksun innostuneen äänen Vennan selästä, kun tuo selitti jotakin Essille. Keskusteluun liittyi pian myös muita ääniä, ja tuntui, että jonomuodostelmamme eri osissa oli aivan erilaisia puheenaiheita.

”Ja sitten otetaan laukkaa, pitäkää hevoset kontrollissa!”
Pirre oli tässä asiassa paraskin puhuja – Väinö ampaisi laukkaan sen minkä pikkuisista paksuista koivistaan pääsi ja me perässä. Alexissa oli töitä pidätellä, nimittäin laukkurihan olisi peitonnut kaikki 1239-0 mikäli olisin vain antanut sen laukata. Yritäpä siinä sitten tehdä kevyitä pidätteitä, kun punainen paahtaa edellämenevän hännässä kiinni. Puoliksi ehdin nauttia vauhdin huumasta, puoliksi yritin pitää itseni kasassa pitääkseni Alexin edes jonkinlaisessa kontrollissa.

Tiemme kävi lopulta maastoesteille, olihan tämä kuitenkin estekurssi. En ollut ikinä aikaisemmin hypännyt Alexilla maastossa, mutta ainakin Odelien mukaan hevonen tykkäsi siitä. Paljon. Oli muuten aika ahdistavaa nähdä hoitohevosensa omistaja kurssilla, ja vielä samoilla tunneilla. Eri hevosella tosin, Lailalla, mikä mahdollisti Odelielle mun stalkkaamisen. Tosi kiva, kun nainen tapittaisi nyt myös ensimmäiset maastoesteeni koko kansan edessä ja vielä Alexin selässä. Oh dear, voisiko tästä ees tulla mitään hyvää.

Loppupeleissä siitä tulikin. Alex suoritti tehtävät vauhdilla, ja siitä Pirre huomauttikin mua pariin otteeseen. Kaahottava ja innostunut hevonen oli kohtuullisen haastava saada hallintaan, mutta ainakin jokaisesta esteestä suoriuduttiin kunnialla hevosen innon takia. Kyllä mun itsevarmuus vähän karisi kiinteitä hypätessä, mutta este esteeltä se kuitenkin rakentui uudelleen yhä paremmaksi. Haudalla oli niin meillä kuin monella muulla ratsukollakin hieman ongelmia, kun ratsut eivät ensin älynneet, että ojan yli piti hypätä. Mekin Allun kanssa päästiin loppupeleissä yli melkoisella jänisloikalla ja minä tyylikkäästi laskeuduin kaulalle, mutta yli mentiin kuitenkin. Toinen kerta toden sanoi, ja se olikin jo paljon tyylikkäämpää menoa.

Johan oli estekurssi, ainakin hyödyllinen jos ei muuta!

3/3

[Inkeri]

3/3 Maastoesteet:

[Britta]

Teoriatunti:

Kävelin Eetu vierelläni reippain askelin kohti leirimökkiä, jonne meillä määrä kokoontua. Pojan kanssa olimme niinkin reippaita, että istuimme mökin penkeillä jo ainakin viittä minuuttia ennen kaikkia muita kerkesimme paikalle edes ennen paria kurssikaveriamme. Matkalla sain kyllä kuulla kaiken mahdollisen Alexin ja itsensä kehityksestä ja osuman vatsan tienoille, kun poika niin innokkaasti huiteli käsillään menemään. Melkoinen Napoleon, sanoisinko.

Pikku hiljaa loppuporukka alkoi valua mökkiin, ottaen jokainen omaa paikkaansa. Iloisesti tervehtien toivotimme viimeisimmätkin kurssilaiset sisään. Paikoista oli kinaa, tai ainakin leikkimielistä sellaista – pitihän sitä saada parhaat paikat, jotta jaksaisi istua ja kuunnella paikoillaan.

Eetun lisäksi toisella puolellani istui Inkeri, jonka kanssa vaihdoimme tiiviisti supatteluja. Mökin oven avaus katkaisi puheensorinan kuin säilä, ja kaikki kääntyivät istumaan suoraan penkeissään, napittaen tulijoita kiinnostuneina. Esteopettajamme Piritta saapui mökkiin kera etäisesti tutun naisen, ja molemmat saivat nauttia katseiden sateesta.

Piritan kerrottua pakolliset höpinänsä, muunmuassa kurssiratsut (minulla kukapa muukaan kuin oma kimo höppänä) ja -aikataulun, hän päästi tämän tuntemattomamman naisen ääneen. Nainen esittäytyi Mia Putroksi, ja alkoi samoin pitää meille sääntökoulutusta, mistäpä muustakaan kuin esteratsastuksesta.

Tehtävät:

SPOILER: Click to show

1. c: 2,5m
2. a: valkoinen vasemmalla, punainen oikealla
3. b: 45 sek
4. b: 75 cm
5. a: A0.0

Uudestaan, uudestaan-tunti:

Estekurssi oli sujunut tähän mennessä oikein mukavasti. Ensimmäisenä päivänä olimme saaneet tuta, miten paljon teoriaa tähän kaikkeen liittyi, toisen päivän lihashuollosta puhumattakaan. Kurssi aloitettiin rauhallisesti sileällä, jotta saataisiin jonkinlaista tuntumaa tähän kaikkeen. Minä, joka vieläkin hieman jännitin suuria korkeuksia, olin päässyt tänä aamuna Hypen kanssa yli 120 sentin esteestä – voitteko kuvitella?! Kieltämättä alkuun vähän jännitti, mitä siitä oikein tulisi, mutta hengissä selvittiin ja upea fiilis tunnin jälkeen kantoi myös tämän tunnin alkuun.

Varustettuani Hypen kiiltäviin estevarusteisiin ja puettuani itselleni kaiken hyvän lisäksi myös palaliivin, olimme valmiit lähtemään kenttää kohti. Saavuin hepparyhmän viimeisenä, ja sainkin heti kuittailut Eetulta. Viittasin pojan kommenttiin lähinnä silmienpyöräytyksellä ja pidin fokukseni heti Haipissa – minulla ei oikeastaan ollut mitään hajua, mitä tänään tehtäisiin, mutta ei se mitään. Kerran oltiin päästy jo kipurajan yli, niin mitään pahempaa ei enää voisi tapahtua. Tai parempaa. Olinkin valmistautunut kaikkeen, henkisesti.

”Nyt katsotaan, millaisia uusintaradan ratsastajia te oikein olette”, Piritta kailotti kentän keskeltä, kädet lanteillaan ja kasvoillaan tiukka ilme. ”Oikeastaan me keskitytään tänään tiukkoihin kaarteisiin ja lyhyisiin lähestymisiin.”
Jassoo. Ei kuulostanut liian vaikealta – meillä Hypen kanssa tuppasi joka kerta, kun esteitä ylitettiin, kaarteista tulemaan liian lyhyitä, kuin uusintateitä. Hyperion halusi itse oikoa ja mennä miten huvittaa, mutta senhän näki lopputulemassakin. Liian usein kiellettiin tai pudotettiin aivan turhan takia, liian huonon lähestymisen, nimittäin. Tänään oli keskityttävä.

”Hevonenhan ei tarvitse pitkää valmistelevaa laukkapätkää hypätäkseen hyvin. Se on ratsastaja, joka haluaa varmuuden vuoksi laukata mahdollisimman pitkän tien kautta esteelle ajatellen, että vain sitten voi saada laukan tarpeeksi hyväksi hyppyä varten”, totesi Piritta kävellessään pientä ympyrää kentän keskellä, meidän verrytellessä hevosiamme. Hype puhkui intoa nähdessään esteet, ja minulla olikin tekemistä saada hevonen ratsastettua rennoksi.
”Hevonen etenee kyllä hyvää laukkaa heti ensimmäisestä noston - tai kaarteen - jälkeisestä askeleesta lähtien, jos sitä ratsastetaan oikein”, lisäsi Pirre vielä loppuun saaden ainakin minut naurahtamaan mielessäni. No joo, Haip ainakin laukkasi. Vähän liikaakin. Pidä siinä sitten käsi kevyenä ja elastisena kun hevonen yrittää kuskata 203923-0.

”Tänään opitte, kuinka tärkeää katse ja valmistelu on. Ette voi nyppiä laukkaa pois kaarteessa, jotta saisitte hevosen käännettyä. Sen jälkeen käykin niin, että kaasutetaan päättömästi kohti estettä eikä hevonen tiedä, mitä ratsastaja oikein haluaa!” Piritta täsmensi, kerraten samalla, kuinka meidän tulisi esteet ratsastaa. Katseen käyttö meinasi minulta aina unohtua, joten hyvää reeniä tulisi tämä kerta tuomaan.

Ja niinhän se toikin. Minulla ja Hypellä rata sujui yllättävän hyvin, vaikkakin Piritta joutui muutamaan otteeseen muistuttamaan minua kontrollista (”Vaikka ollaankin uusinnassa, et voi kaahata kuin päätön kana!”) ja katseen käytöstä. Valmistellessani Hypen kunnolla se malttoi odottaa hyppyä mutta kääntyi kuin gaselli, ja saimmekin hyvän ajan kellotuksesta, joka tuli minulle aivan yllätyksenä. Onneksi tyylipisteetkään eivät ihan nollaa näyttäneet, joten tässä vaiheessa sain olla tyytyväinen suoritukseemme.

Estetunti:

Britta ja Hype lämmittelemässä ristikolla.

3/3

[Odelie]

Teoriatunti maksu 1
Teoriatunnit olivat ehkä olleet juuri niitä, mitä olin odottanut tältä kurssilta kaikkein eniten. Olihan se totta, että ratsailla pystyi hallitsemaan vaikka mitä, mutta teoreettinen tieto oli se, jokakärsi aina vuosien varrella ja pahasti. Matkasin kohti leirimökkiä, jossa sääntökoulutus oli tarkoitus pitää ja vilkuilin kelloani. Olin lähes myöhässä, kun oli jäänyt ihmettelemään autoon omia juttujani. Mökissä istuivat jo kaikki kurssilaiset, mutta onnekseni ei näkynyt Pirre vielä paikalla. En ollut siis myöhässä. Istahdin hieman taaemmas hieman kauemmas muista, sillä iloinen juttelu tällaisessa hurjassa jännityksessä ei olisi tullut kuuloonkaan. Sitten Pirre saapui tuntemattoman topakan naisen, selvästi hevosihmisen, kanssa.

Ihan ensitöikseen meille jaettiin kurssihevoset. En edes muistanut, ketä olin alkujaan toivonut, mutta säpsäkkä Laila kuulosti oikein hyvältä minun käyttötarkoituksiini tällä kurssilla. Pieni epävarmuus jota koin saisi tältä erää väistyä, sillä olin ymmärtänyt, että laila tarvitsi rohkeaa ratsastajaa. Vain hetken kuluttua siirryimme itse teoriatunnin aiheisiin ja tuohon tuntemattomaan naiseen, joka oli katsellut meitä kurssilaisia hetken tarkalla silmällä, vaikka Pirren aloittaessa puhumisen, naisen kasvoille levisi pehmeä hymy.

"...teoriatuntiin. Sitä teille onkin tullut pitämään Mia Putro, joka saa itse esitellä itsensä teille tarkemmin. Tunnin aiheena ovat esteratsastuksen kilpailuja koskevat säännöt. Osa teistä kilpaileekin jonkun...", kuulin pirren kertovan ja minä nyökkäsin pienesti.

Siitä lähti sitten meidän teoriatuntimme. Nopean esittelyn jälkeen lähdimme käsittelemään perusasioita, ihan vain sääntöjä, jotka olivat minulle itseasiassa ennestään pitkälti tuttuja, sillä vain jokunen vuosi sitten olin kisannut esteillä ahkerasti. Päähäni kuitenkin syötettiin myös tietoa, joka oli pahaksi onnekseni päässyt unohtumaan. Olin kuitenkin todella huono istumaan paikallani, enkä osannut olla pyörimättä omassa paikassani kärsimättömästi. Kaikki juttu oli asiaa ja mielenkiintoista, mutten muistanut hetkeä, jolloin olisin istunut näin kauan paikallani. Lopulta jutut muuttuivat kuitenkin rennommiksi, läheisimmiksi ja ehkä lopun hetken jaksoin istua paikallani ja kuunnella ajoittain naureskellen.

Teoriatunnin kysymyksien vastaukset:

1. b)
2. a)
3. b)
4. b)
5. a)
(en osannut piilottaa näitä..)

Hyppäämässä tunnilla maksu 2

Hikistä hallintaa maksu 3
Minua hieman hirvitti istua suuren Lailan selässä, kun se lönkytti harvinaisen rauhalliseen tahtiin kaviouralla. Tunnilla ei selvästi hypätty vielä esteitä, vaan puomit makasivat maassa hiekan seassa odottamassa kolauttelijoita. En uskaltanut ratsastaa Lailaa yhtä ronskisti, mitä Alexin kanssa sai touhuta ja se herätti pientä epävarmuutta koko hommassa, ihan meidän molempien suhteen. Laila tuntui ajoittain tanssahtelevan allani, kun olisi tarkotuis siirtyä raviin, puhumattakaan jännityksestä, kun lähestyimme puomia ja tamma meinasi jo nostaa laukkaa. Suljin silmäni ehtkeksi ja henkäisin syvään. Olimme vasta aivan alkukäyntejä ratsastamassa ja minua pelotti jo nyt. Olisipa mainio aloitus kurssille, jossa nimen omaan ratsastettaisiin esteitä. Kokosin ohjia käsissäni ja nostin katseeni Lailan tummasta niskasta. nNyt sitä sitten mentiin.

Tunti alkoi kuitenkin yllättävän sujuvasti, kun saimme vähän vauhtia pehvamme alle. Laila oli osaava hevonen ja piti itsensä koossa lähes tilauksessa. Se oli täydellinen vastakohta kaikkien niiden ratsujen kanssa, mitä olin pitkään aikaan ratsastanut ja taipui kauniisti. Sen askellajit tuntuivat ääremmäisen mukavalta ja vaikka pääsimme jo laukkatyöskentelyyn, se ei näyttänyt enään sen pahemmin kuumuvan tai kokeilemaan minun kärsivällisyyttäni. Kaaret, taivutukset, hallittu laukka olivat niitä asioita, jotka sujuivat minulta helposti, joten minun kuului vain hakea yhteisymmärrys Lailan kanssa, joka selvästi myös halusi työskennellä hyvin, muttei aina ymmärtänyt hutiloivia apujani kun hermostuin uuden tehtävän alkaessa.

- Rauhallisesti vaan Ode siellä selässä, sä aiheutat pahemman tilanteen sillä, jos jännität, mielummin sellasen möllerön kautta parempaan suuntaan, Pirre sanoi muistaakseni juuri näin, mutten osannut olla oikein varma. Varmasti naisen sävyssä oli paljon järkevämpiä sanoja, mutta aivoni eivät vain enään ottaneet niitä valitettavasti vastaan.

- Ihan rauhassa mennään Laika, kuiskasin, vaikka tuntui siltä, kun olisin vakuuttanut enemmän itseäni, kun hevosta, joka ravasi allani oikein nätisti ja innostuneena.

Tunti tuntui kuluvat hitaasti, kun laukkoja nostettiin uudestaan ja uudestaan. Se antoi kuitenkin minulle mahdollisuuden rentoutumiseen ja määrätyt askelmäärät alkoivat pikku hiljaa onnistua. Olihan tämä työskentely tänään aikamoista katseltavaa, mutta joka kerta kun nostin Lailalla laukkaa uudestaan, meillä meni paremmin. Kun siirsin lailan tällä kertaa takaisin raviin, taputtelin sitä tyytyväisenä ja keräsin ohjia paremmin käteen. Käänsin lailan pois seuraavan tieltä muiden seuraan, jotka odottelivat omaa vuoroaan tai sitä, että muut saisivat hoidettua tehtävän loppuun. Osasin kuulemma hoitaa hommani, kunhan en näyttäisi puupölkyltä selässä, eli se olisi oma tavoitteeni. Viimeistään kurssin viimeisellä tunnilla olimme Lailan kanssa niin rentoja, että sopisimme jo olympialaisiin.

Lopulta tehtävämme loppuivat, Pirre käski meidän ratsastaa loppuraveja ja käyntejä, jolloin tehtäviä ei tarvinnut enään jännittää. Kokosin Lailan oikein näyttäväksi ja takapään kunnolla mukaan menoon ja hetken nautin ison osaavan hevosen menoa välittämättä siitä, pitikö varoa vai ei.Myös Laila pärski tyytyväisenä allani ja hypähti kerran innosta. Oli sääli, ettei se päässyt tekemään kunnolla töitä aiemmin, mutta oletin, että oli parempi aloitta työskentely nyt, kuin jättää kokonaan työskentelemättä. henkäisin helpottuneena, kun sain venyttää ohjia ja jarruttaa tamman istunnan avulla käyntiin. En tiennyt kuinka paljon minun olisi pitänyt kehua Lailaa, että se sieti tällaista pelkuria selässään, mutta ainakin se oli porkkanansa ansainnut, kuhan pääsisimme talliin asti.

- Ens tunnille sitten sama asenne, kun mitä sulla oli nyt tossa loppuraveissa, Pirre naurahti minulle leppoisasta ja taputti Lailaa itsekin, kun laskeuduin kaarrossa selästä. aivan. Ensi tunnilla, kaikki menisi paremmin.

3/3

[Clara]

Hepparyhmän 4. tunti maneesissa

Maksu 3/3