30.4.2013 VappuVaihtarit

[Anne]

Tule viettämään vappua Seppeleeseen ratsastuksen ja hevosvaihdosten parissa.

Homman idea on seuraava: Vaihda toisen hoitajan tai hevosenomistajan kanssa hoidokkisi/hevosesi päiväksi. Voitte myös vaihtaa isommissa ryhmissä tai ringeissä hevosia. Tärkeintä, että vaihdosta on sovittu. =)

Vappuaaton aikana siis hoidetaan ja ratsastetaan vaihdokilla.
Maneesi, kenttä ja maastot ovat vapaasti käytettävissä. Lisäksi varsalaitsalle tehdään esterata hieman erikoisemmista esteistä.

Vapun kunniaksi tarjolla on tietenkin vappuherkkuja. Tarjoilu tapahtuu kentän viereisessä katoksessa.

Kaikki mukaan! "Maksuksi" kelpaa vapaa tarina, kuva tms. Ansaittavissa merkki:


Vaihtoehdotukset voi vopia tässä topikissa tai keskenänne yksityisviestein. Tähän topikkiin kuitenkin kaikki sovitut vaihdot!

Hauskaa Vappua!!

Varmat vaihdot:

Fiia - Bonsku / Salma - Elmo
Akku - Sikke / Britta - Huijari / Pipsa - Hype
Emmy - Myntti / Miira - Patron
Jennyfer - Humu / Taru - Alma
Ilu - Siiri / Inkeri - Pella
Anne - Alex / Ode - Topi

[Salma]

Elmo teutaroi hakiessani sitä tarhasta. Loppupäivä sujui mallikkaasti alkukankeuden jälkeen.

[Emmy]

Korkeuksista
30.4.13

Myntti. Olin sillä mennyt jatkokurssilla ja tammasta tykännyt. Myntti oli mukavan herkkä ja säpäkkä. Tosiaan, Myntti oli minun vappuvaihtarihevonen. Annen keksimä hauska idea oli, että hoitajat saivat vaihtaa keskenään hoitsuja ja mennä tuntien ulkopuolella muillakin hevosilla. Olimme muiden hoitajien kanssa innoissaan ja sopineet kiivaasti vaihtoja. Olimme Miiran kanssa päätyneet vaihtamaan hoitsumme päikseen.

Kävelin kohti tallin ovea ja suuntasin ylös hoitajien huoneeseen vähän kurkkaamaan vappufiiliksiä. Itsellä päivässä oli tuplasti aihetta juhlaan, sillä minulla oli tänään synttärit. 19 vuotta kääntyi mittariin ja kaveriporukan kanssa tätä tultaisiin juhlimaan illemmalla.
Hoitajien huoneessa oli kiitettävästi porukkaa ja iskin pöytään pussillisen munkkeja ja karkkia sekä pullollisen simaa.
-Mistäs hyvästä nää on? Salma kysyi ja kaappasi itselleen munkin.
-Noo vapun kunniaksi ja mulla on tänään synttärit. Livautin ohimennen ja kahmaisin itsellenikin munkin.
-Aijaa! Onnea! Salma hihkaisi ja riensi halaamaan.
Muutkin heittelivät onnen toivotuksia ja pari uskaltautui halaamaan. Mutustelimme yhdessä herkkuja ja joimme simaa. Juttelimme tulevasta päivästä ja päätimme pienellä kokoonpanolla mennä kentälle tekemään kaikenlaista hauskaa.

Aluksi ainakin Jenny, Salma, Fiia, Miira ja Ilu olivat lähdössä. Myöhemmin joukkoon liittyi vielä Akku. Lähdimme porukalla laittamaan ”vaihtariheppoja kuntoon”. Ensin ne täytyi tietenkin hakea sisään. Muistin ottaa oikean riimun mukaan, mutta tottuneesti tallustelin Patronin tarhalle kunnes perässä tuleva Miira huomautti, että Myntti tarhailee aitan viereisessä heppatarhassa. Kurvasin u-käännöksen ja tallustelin heppatarhalle.

Katselin hetken hevosten touhuja ja sukelsin sitten tarhaan pyydystämään Mynttiä. Oleva tamma onnistui kävelemään aina vastakkaiseen suuntaan kun lähestyin sitä.
-Tulehan nyt! Tule katsomaan mitä mulla on taskussa! Maanittelin ja rapistelin samalla taskuun jäänyttä karkkipaperia. Myntti (ja moni muu hevonen) kiinnostui mahdollisesta herkusta ja sain ympärilleni monta ahnasta katsetta.
-Sori kaverit. Haluun vaa Myntin, sanoin ja otin Myntin kiinni. Tamma lähti melko rauhallisesti perään ja tuli kiltisti portistakin. Tallipihalla piti vähän ihmetellä kuka tammaa taluttikaan, mutta kiltisti mamma tuli talliin asti.
Kiepsautin Myntin boksiin ja salpasin oven.
-Jaahas varusteet.. mietin ääneen ja suuntasin askeleeni satulahuoneeseen.
-Emmy! En löydä Patronin suojia? Miira ihmetteli Patronin ruskea satula ja suitset käsissään.
-Ne on kuivaushuoneessa, pesin ne just. Etusuojat on sellaset melko moniväriset ja takasuojat on vaaleensiniset, täsmensin.
Miira nyökkäsi ja lähti tallin puolelle. Itse haeskelin käsiini Myntin violetin sävyiset varusteet ja onnekseni löysin kaikki. Kaappasin vielä mukaani Myntin harjaboksin.

Harjailin Myntin kaunista, kiiltävää karvaa.
–Olet nätti! kuiskasin ja kumarruin harjaamaan mahan alta.
Otin seuraavaksi kaviokoukun ja putsasin kaviot. Suoritin vielä loput harjaustehtävistä ja kääräisin suojat tamman jalkoihin.
Nostin satulan Myntin kaulalle ja liutin sen oikealle paikalleen. Kuolainten kanssa oli hieman hankaluuksia, mutta kohta olimme lähtövalmiita. Kurkistin karsinan ovesta ja vilkuilin olivatko muut valmiita. Käytävällä seisoivat jo Salma ja Elmo, Akku ja Sikke sekä Ilu ja Siiri. Päätimme siis lähteä kentälle. Muut tulkoon perästä.

Olimme juuri päässeet selkään kun muut tulivat kentälle. Aloittelimme jo kävelemään. Myntin selässä tuntui, että olin todella korkealla. Olin niin tottunut menemän pikkuisella ja sirolla Patronilla, niin Myntti, vaikkei iso ollutkaan, tuntui todella korkealle. Nauroin mielessäni Miiralle ja Ilulle, jotka näyttivät hassuilta pienempien ratsujen selässä, kun oli tottunut näkemään heidät isompien ratsujen selässä.
Keksimme ”tunnille” kaikkea hauskaa mm. leikkejä kuten seuraa johtajaa ja talli palaa. Teimme myös pieniä esteitä ja kivoja esteratatehtäviä. Kaikilla oli ihan superhauskaa ja jokaisella oli omat vaikeutensa oppia ratsastamaan toista hevosta. Miira sai huomata kuinka paljon ruutia pikku Patronista löytyi varsinkin kun näkökenttään tuli esteitä.
-Aikamoinen kuumakalle tää sun poni! Miira huikkasi minulle.
-Naurahdin ja jatkoin kävelemistä rauhallisen Myntin kanssa.

Lopettelimme loppukäynnein tehden pienen lenkin maastossa. Puheenpulputukselta, kun kaikki halusivat jakaa kokemuksensa itsenäisestä päivästä toisen hevosen kanssa.
Hoidimme hevoset pois ja jatkoimme juttua vielä hoitajien huoneessa.
-Jaaha.. tokaisin ja katsahdin kelloa. –Aika lähteä valmistautumaan illanviettoon.
-Älä juo itseäsi ihan pöydän alle, Salma sanoi ja tirskahti.
-En äiti, sanoin ja hymyilin.

Lähtiessäni kävin vielä sanomassa heipat Myntille.
-Kiitos kivasta päivästä, kuiskasin ja suukotin tammaa turvalle.
Olihan minun pakko sanoa heipat myös Patronille, ettei se tulisi mustasukkaiseksi.

[Jenny]

Humu nauttii keväästä. Tamma oli kaikinpuolin ihana ja sen kanssa voisi toisenkin kerran touhuta!

[Fiia]

Bonnie mulkoilee minua pahasti, korvat taaksepäin taitettuina. Niin se on tosin tehnyt koko aamun lähtien siitä, kun pyydystin sen tarhasta narun päähän pitääkseni sitä päivän ajan kuin omaani. Niinpä en anna tamman irvistelyn haitata, vaan kerään ohjat reippaasti toiseen käteen, otan toisella kiinni satulasta, nostan jalkani jalustimeen ja ponnistan ponin kyytiin.

Tosiasiassahan Bonnie on Elmoa isompi, mutta sirona ponina se tuntuu hyvin pieneltä, kapealta ja kevyeltä allani. Ja siinä missä oma hoitoponini jököttää kaikessa rauhassa aloillaan jalustimien laiton ajan, tämä tamma liikkuu koko ajan johonkin suuntaan. Se pyrkii niskojaan nakelleen eteen, ja kun rohkenen ottaa kevyesti ohjasta, poni peruuttaa useamman metrin korviaan pyöritellen. Sen jälkeen Bonnie väistää ensin vasemmalle ja sitten oikealle ja lopuksi pyörähtää stressaantuneena ympäri. Siinä vaiheessa annan jalustimien hetkeksi olla, otan molemmat ohjat käteen ja pysäytän ponin. Kun se seisoo kaksi sekuntia paikoillaan, pyydän sen omasta aloitteestani liikkeelle ja hoidan jalustimien pidennyksen suosiolla käynnistä.

Kentälle meidän kanssa samaan aikaan on muutama muukin vappuvaihtareihin osallistunut, eikä minun tarvitse pelätä olevani ainut, jolla on pienoinen kulttuurishokki uuden ratsun kanssa. Elmo esittelee Salmalle parasta alkeistuntikäyntiään, mutten yhtään epäile, etteikö tyttö saisi ruunasta esille sen parhaita puolia. Toivottavasti minäkin löydän Bonnien kanssa edes jonkinlaisen tasapainon.

Alkuun siinä tasapainossa riittääkin hakemista. Tamma on, kuten muistelinkin, äärimmäisen herkkä ja ottaa itseensä jokaisesta pikkuvirheestä ratsastuksessani. Ratsastan sitä suurella kahdeksikolla taivutellen reilusti niin ulos kuin sisällekin päin ja nautin siitä tunteesta, kun Bonnie venyy allani kuin kuminauha. Vähän väliä se kuitenkin myös jännittyy, tiputtaa selän alas ja nykäisee pään ylös. Siinä mielessä tamma onkin ihan valtavan opettavainen ratsastettava: Bonniesta todellakin huomaa, milloin se ei ole tyytyväinen. Ja toisaalta – kun ponia ratsastaa oikein, se on heti helppo ja hyvä. Tuntihevosilla ero ei ole niin selvä, jos hevosta ei tunne kunnolla, vaan hevoset käyvät keskimäärin vähän hitaammalla.

Hetken aikaa käynnissä työskenneltyäni siirrän Bonnien raviin, tai pikemminkin annan sille kauan odotetun luvan sinkaista liikkeelle täyttä vauhtia. Tamma tahdittaa, poikittaa, nykii ohjaa, tarjoaa laukkaa, on kerta kaikkiaan vain mahdoton ratsastaa. Minä virnistelen sen selässä eittämättä hyvin tyhmän oloisena. Elmo vain on Bonnieen verrattuna niin… ruuna. Sekin saattaa joskus ottaa kierroksia, mutta silloin sille pitää vain sanoa soo ja tehdä jokunen reilu pidäte. Bonnie taas alkaa pomppia paikoillaan, kun jarrutan sitä, ja jutellessani sille sen korvat pyörivät kuin propellit. Niinpä otan ongelmaan vähän toisenlaisen lähestymistavan – pidän ohjasta pienesti vastaan ja painan jalkani kiinni tamman kylkiin. Ensin poni säikähtää moista tungettelua, mutta sitten se tekee työtä käskettyä ja lähtee kunnolla eteen, ravilla kuitenkin pysyen. Pidän pohkeet lähellä, mutta vältän puristamasta, ja sitten minä vain jatkan kahdeksikkokuviotani. Asetus ulos, asetus sisään, reilu taivutus.

Bonnie alkaa rentoutua, se venyttää ohjastuntumaa kohden ja tuntuu jo paljon tyytyväisemmältä. Toisaalta se ei kuitenkaan ole ihan rehellisesti avuilla – minä tunnen, kuinka takapää liiraa ympyräuran ulkopuolella ja poni on ulkokyljestä vähän tyhjän tuntuinen. Sitä alan korjaamaan seuraavaksi tarjoamalla ponille paljon tekemistä, loivia ja jyrkempiä kaarroksia, siirtymisiä ja temponvaihteluita. Bonnie toimii ajatuksella ja sen ratsastaminen on suorastaan nautinto, kun apuja ei tarvitse runnoa läpi ja hipaisutkin saavat ponin korjaamaan liikettään haluttuun suuntaan. Tuntuu äärimmäisen hyvältä. Tamma tekee tunnollisesti raviväistöt, sen avotaivutus on irtonaisempaa kuin Elmon kanssa ikinä ja ravin ilmavuus ihan omaa luokkaansa nyt, kun olen saanut ratsastettua sitä vähän paremmin alleni.

Ensimmäinen laukannosto on yllättävän siisti ja hyvä, mutta jo yhden laukka-askeleen jälkeen paketti leviää. Ponin vaalea häntä vain pyörähtää, kun se nykäisee turpansa kohti taivaita ja kiihdyttää pitkälle sivulle. Minä ohjaan Bonnien mahdollisimman hallitusti ympyrälle ja pienennän sitä, kunnes ponin on pakko hidastaa ja alkaa kuunnella pidätteitäkin. Jään päätyyn pyörittämään tammaa ympyräuralla ja haen laukkaan samanlaista hyvää tahtia ja tunnetta kuin mitä koin ravissa. Siinä kestää hetki jos toinenkin, mutta lopulta Bonnie tekee jälleen rehellisesti töitä, liikkuu hyvin ja polkee kunnolla, mutta ei kaahaa eikä juokse alta. Toistan saman toiseen suuntaan, hieman lyhyemmän kaavan mukaan tosin, ja sitten pidän tauon. Bonnie tuskin edes puhaltaa, mutta minulla on järkyttävän kuuma ja kurkkuni tuntuu Saharalta.

Lopputunnista jatkan laukkatyöskentelyä suoralla uralla ja teen sitten ravissa pitkät verryttelyt, houkuttelen ponia eteen ja alas ja taivuttelen sitä reilusti. Bonnie pärskii ihan tyytyväisen oloisena ja taipuu loputtomiin. Niin kevyellä ja notkealla hevosella paitsi kouluratsastus myös hyppääminen olisi varmasti upea kokemus.
”Lähdetäänkö illemmalla vielä maastoon?” Salma kysyy meiltä muilta kentällä pyörijöiltä. ”Ja voitaisiin käydä samalla tsekkaamassa ne varsalaitumen esteet.”
”I’m in”, virnistän. En kyllä tiedä niistä esteistä, mutta maasto hyvässä seurassa kelpaa aina. Ja ihan erityisesti haluan kokeilla, kumpi pääsee kovempaa – oikea vai lainattu hoitoponini!

[Ilona]

En halunnu eläinrääkkäys syytteitä, joten päätin mennä Siirin kanssa ilman satulaa. =) Pella ja Siiri tutustumassa lähemmin toisiinsa.

[Pipsa]

Pahoittelut pitkään venyneestä maksusta, mutta tässä se nyt sitten viimein on (:

Leveä, korvasta korvaan yltävä pepsodent-hymy kasvoillani poseeraan pienikokoisen puoliveriruuna Hypen vierellä. Hevonen tarkkailee korvat hörössä kameraa, seisoen kuitenkin varsin maltillisesti rinnallani.
“No, tuliko hyvä?”, vilkaisen kameransa ruutua tarkastelevaa Brittaa.
“Totta kai ,mitäs muuta niistä voiskaan tulla kun kameraa pitelee tällänen superkuvaaja…”, tyttö nauraa heleästi. Virnistän takaisin ja pyyhkäisen otsahiuksia kasvoiltani.
“Lähetä ne miulle sitten vaikka fb:sää tai jossain”, huikkaan nykäisten heiniä hamuavan Hypen pään ylös. “Hypsykkä, lähettäiskö myö´nyt sitten puomille?”

Tukevalla vetosolmulla sitaisen komean hevosen kiinni puiseen, useita puraisuja kokeneeseen harjauspuomiin. Sää oli yllättävän hyvä - säätiedotuksen vastaisesti paistoi aurinko kirkkaana ja lämpimänä siniseltä taivaalta, jota ei yksikään valkea pilvi peittänyt. Tunnelma Seppeleessä oli muutenkin korkealla, olihan vapaapäivä ja kouluakin enää jäljellä noin kuukausi. Sitten olisikin jo aika kirmata kesälaitumille.

“Onko sulla mitään kesäsuunnitelmia?”, Sikkeä huolellisesti puunaava Akku luo minuun kysyvän katseen.
“Eipä mitään erikoisia”, hymähdän kaivaen samalla Hypen sinistä harjapakkia. Sen harjat olivat kaikki huolellisesti kerättyä samaa sinistä kuin pakkikin. “Entäs siulla?”
“Ei mullakaan mitään sen kummempaa”, tyttö kohauttaa olkapäitään. “Laitanko mitkä suojat Sikelle?”
“Laita ne Wegan suojat sille”, totean kaivaen yhä Hypen harjapakkia. Mihin ihmeeseen sen kaviokoukku oltiin tungettu?

Löydettyäni viimein koukun pakin pohjalta, laitettuani suojat ruunan siroihin jalkoihin ja saavuttuani satulahuoneelle, on minulla jälleen ongelma edessäni. Pitäisi tehdä valinta koulu- ja estesatulan väliltä. Koulusatula olisi kyllä ehdottomasti parempi koulua vääntäessä, mutta toisaalta taas se ei olisi kovin mukava jos päättäisimmekin kokeilla hyppäämistä. Ja toisaalta koulutreenaus olisi tällä kertaa todennäköisempää, sillä olinhan minä itse enemmän kouluratsastaja. Tai ainakin ovissa kuvitelmissani. Luojan kiitos Sikellä ja Rotalla oli vain yhdet satulat, niin ei tarvinnut pohtia kumman laittaisi.

“Brittaa! Kumman satulan mie laitan?”, vinkaisen Huijarin varusteita tutkailevalle brunetelle.
“Hmm… Aiotko sä hypätä?”, tyttö pohtii.
“En tiiä, sehän siinä onkin”, henkäisen. “Okei, mie nyt laitan tän koulusatulan. Voinhan mie sen käyä vaihtaakin jos nyt on ihan pakko. Ja ehkä koulu sopii miulle ja Hypelle paremmin”
Britta nyökkää hyväksyvästi päätökselleni.

Harjauspuomilla satuloin ja suitsin Hypen reippaasti. Ruuna tuntuu varsin näppärältä ja hyvätapaiselta kaverilta, vaikka se välillä luokin minuun vähän epäluuloisia katseita. Pienenpieni jännitys alkaa tuntua jo mahassani kun painan mustan kypärän päähäni. Se olisi nyt sitten aika viimein nousta ruunikonkimon sisupussin selkään.

Musta koulusatula tuntuu hieman oudolta allani - se oli selvästikin tarkoitettu pitkille, ei minun kaltaisilleni lyhyille ihmisille. Pari kierrosta käyntiä kentän ympäri saa minut kuitenkin nopeasti tottumaan uuteen penkkiin, vaikka se hieman erikoiselta vielä tuntuukin. Käveltyämme tovin alan vähitellen kasaamaan ohjia. Ruuna tuntuu hyvin erilaiselta kuin Sikke tai Rotta, hyvin herkältä. Alkuun teen pari pysähdystä, sekä siirtymää käynnin sisällä. Ruuna kuuntelee hyvin apujani, mutta saan toden teolla keskittyä pitämään käden pehmeänä ja joustavana.

Saatuani käynnissä jonkinmoisen tuntuman ratsuuni pyydän sen raviin. Rauhassa kevennellen tunnustelen ruunaa tehden erilaisia loivia kaarevia uria, pohtien samalla mielessäni hyvää tehtävää. Verryttelyksi teen vielä hetken väistöjä, kunnes päädyn tekemään samaa harjoitusta kun usein Sikenkin kanssa; laukannostoja suoraan väistöstä. Hype kuumuu kyllä hiukan, mutta väistöjen jälkeen tehdyissä nostoissa ja laukkapätkissä se tuntuu varsin hyvältä - se astuu alleen ja laukka rullaa hyvin.

Kokeiltuani Hypen kanssa vielä paria muutamaa minun suosikkitehtävistäni käännän katseeni muihin kentällä ratsastajiin.
“Oisko kukaan halukas lähtemään kohta maastoon?”

Kun viimein palaamme talliin ja olen puunannut Hypen kiiltämään, on aika suunnata kotia kohti. Tästä päivästä jäisi kyllä yksi niistä upeista muistoista, joka tuskin koskaan haalistuisi pois.

[Anne]

Anne ja Alex sekä esteiden hurmaa vappuvaihtareissa.

[Odelie]

Kunnon tuuppailua Topin kanssa vappu vaihtareissa. Topi oli positiivinen yllätys ja aivan mahtavaa vaihtelua Alexiin, jolla ei meinaa hermot pitää sitten millään. Ihanan pehmoiset liikkeet orilla ja Topi vastasi kaikkiin apuihin, mitä siltä pyydettiin. Ravissa lisäili ja kokosi ravia hyvin ja laukassa unohduimme hieman unelmoimaan, sillä niin rauhallista ja pyörivää laukkaa en ollut vähään aikaan kokenut. Topi tosiaan oli uskomattoman hieno kokemus.

[Britta]

Tässä viimein, pahoittelut kun kesti!

Vapun aatto. Päivä, jota olin odottanut jo pitkään, enkä vain juhlien takia, vaan sen, että Anne oli keksinyt tälle päivälle VappuVaihtarit-tapahtuman. Tapahtuman, jonka avulla olin päässyt viettämään päivän entisen hoitohevoseni, Huijarin kanssa. Muistan vieläkin sen pienen turvan, haivenparran sen leuan alla ja ne pienet kaviot, joiden nostamista me harjoittelimme. Kaikki oli silloin niin uutta ja ihmeellistä, mutta nyt Huju on oppinut paljon Akun, uuden hoitajansa kanssa. Akku oli kyllä aivan oikea hoitajavalinta suokkiorille, joka on tosiaan mennyt aivan hurjasti eteenpäin!

Talsin tarhalle, jossa Huijari oleili. Riimunaru selkäni takana astuin portista sisään, lähtien kävelemään kohti rautiasta. Huju söi maasta vaaleaa heinää ja näytti onnelliselta. Hymyilin pienesti ja pysähdyin orin vierelle kerrottuani sille tulostani huhuiluin.
”No niin poju, läheppäs tänään mun mukaan”, puhelin ja napsautin riimunarun lukon kiinni päitsiin. Ori yritti ensin tempaista itsensä irti otteestani, mutta napakasti kiellettyäni suokki lähti kävelemään perässäni kovin lunkisti. Hymyilin leveästi ja portista päästyäni käänsin Huijarin ympäri sulkeakseni portin.

Rapa roiskui jo talliinkävelymatkalla, joten ohjasin rautiaan suoraan kohti pesupaikkaa. Metri pesupaikkaa ennen Huju äkkäytyi paikoilleen. Se yritti riuhtaista itseään irti otteestani päästäkseen pakenemaan tilanteesta mutta minä pysyin lujana. Maiskutin ja kävelin itse peremmälle pesarille, ohjaten Hujua napakoin nykäisyin. Toisen kerran maiskautettuani Huijari tepasteli perässäni pesupaikalle ja sain käännettyä sen ympäri. Kiinnitin sen naruin molemmin puolin ja taputin talvikarvaista kaulaa. Irrotin riimunarun päitsien renkaasta ja nakkasin narun sivummalle. Avasin loimen kiinnitykset ja asetin loimen maahan odottamaan. Otin letkun käsiini ja säädin hanaa niin, että vettä tulisi tasaisella, sopivan kovalla (muttei tietenkään liian) paineella. Koetin vielä veden lämpötilan sopivuutta ja se olikin haaleaa. Osoitin letkun päällä Huijarin jalkoihin ja asetin peukaloni letkun suun päälle, jotta vettä tulisi laajemmalle alueelle. Huju meinasi stepata paikoillaan, mutta rauhoittelin sitä äänellä ja suoritin jalkojen pesun mahdollisimman nopeasti. Suljin hanan ja asetin letkun takaisin paikoilleen. Ohikulkeva Jaakko sai niinkin upean tehtävän, kuin vartioida Hujua sen aikaa, kun noutaisin pyyhkeen ja veisin loimen kuivumaan.

Palattuani kiitin Jaakkoa ja mies menikin nopeasti menojaan – hänellä oli varmasti paljon muutakin tekemistä... Silitin Hujua kaulalta ja siirryin vaaleiden jalkojen luo. Kuivasin jokaisen niistä huolella ja kehuin oria vuolaasti, kun se antoi minun hoitaa jalkansa. Jätin pyyhkeen kuivumaan pesupaikalle ja otin riimunarun maasta. Kiinnitin sen päitsiin ja saatoin irroittaa oria sivuilta pidelleet narut, jolloin olimme valmiita lähtemään kohti karsinaa.

Suin ruskeaa karvaa pitkin ja rauhallisin vedoin. Huijari seisoi paikoillaan, välillä ihmetellen ja haistellen, mitä teen. Oloni oli todella onnellinen – olin kaivannut tätä. Rapsutin Huijaria säästä, jolloin se sulki silmänsä ja käänsi päätään. Aivan kuin silloin joskus, kun tämä ori ollut todella pieni. Jatkoin tämän jälkeen harjausta, eikä likaa onneksi kovin ollut, kiitos loimen. Karvaa kyllä lähti, enkä halunnut kuvitellakaan, millainen työ Akulla olisi silloin, kuin loput karvat olivat lähdössä. Molemmat puolet harjattuani siirryin kavioiden putsaukseen. Liu'utin kättäni Huijarin jalkaa vasten ja laitoin sille hieman painoa. Huju ei nostanutkaan jalkaansa vaan tunki itseään minua lähemmäs, nojautuen. Otin ruumiini irti hevosesta ja yritin uudelleen, avittaen nostoa vuohistupsusta. Nyt kavio nousi nätisti, ja epäilinkin, että tuo oli ollut vaan testausta. Puhdistin kavion huolellisesti ja laskin sen rauhallisesti alas. Muut kaviot nousivat kuin vanhalta tekijältä, ja kehuinkin nuorikkoa. Se oli aivan mahtava.

Olin päättänyt käydä testaamassa Hujua pikaisesti kentällä ja sen jälkeen maastossa. Kumpikaan ei saanut olla liian pitkä, ettei pikkuinen väsähtäisi. Jätinkin Huijarin odottamaan karsinaansa siksi aikaa, kun kävin viemässä harjapakin takaisin paikoilleen ja hain sen varusteet. Palasin syli täynnä tavaraa takaisin ja jätin suitset sekä satulan odottamaan karsinan ulkopuolelle siksi aikaa, kun käärin pintelit orin takajalkoihin. Ne olivat mielestäni söpön väriset, aivan kuin karamellit ja mätsäsivät vielä satulahuovan kanssa. Käärittyäni pintelit piilotin ”solmukohdan” edellisen kerroksen alle, jonka jälkeen otin riimunarun karsinan ulkopuolelta ja laitoin Hujun varmuuden vuoksi kiinni, koska en tiennyt, kuinka se nykyään käyttäytyisi satuloitaessa.

Nostin satulan kaulan puolelle ja liu'utin sen sieltä paikoilleen. Satulahuopa oli suora, joten vedin satulavyön pois oikeanpuoleisesta jalustimesta ja jätin sen roikkumaan. Siirryin oikealta puolelta kaulan ali vasemmalle, ottaen kiinni satulavyöstä. Satulavyö oli helppo kiristää, ja tarkistin vielä satulan oikean kohdan pistämällä käden etujalan ja satulavyön väliin; vyö ok. Suitsetkin sujahtivat päähän kuin itsestään ja sain taas kehua oria – se oli kyllä kehittynyt hienosti!

Nousin napakalla ponnistuksella Huijarin selkään. Ori lähti heti kävelemään, ja onnekseni satulavyö oli tarpeeksi kireä ja jalustinhihnat sopivat. Taputin suokkia kaulalle ja annoin ruunan kävellä. Se otti tarmokkaita askelia, heilautti välillä päätään ja pärski. Minua hymyilytti. Tähän oltiin päästy, siitä mitä olin Huijaria sen varsa-aikoina hoitanut. Se oli niin suloinen.

Keräsin ohjat tuntumalle. Aloitin työskentelyn käynnissä, ottaen ensin pysähdyksiä. Ensin Huijari meinasi porhaltaa vain eteenpäin, mutta toistojen jälkeen se rupesi keskittymään. Lisäsin täten joka toiseen pysähdykseen myös peruutuksen. Hujun askeleet olivat tarmokkaat, niillä saisi varmasti hyvät pisteet kisoissa. Kehuin Huijaria jokaisesta onnistuneesta suorituksesta, jotta se saisi tästä hyviä kokemuksia.

Pikkuhiljaa siirryin raviin. Tunsin, että ravi oli vielä raakaa, mutta se oli kuitenkin rennon letkeää. Kevensin rauhalliseen tahtiin ja tein paljon voltteja saadakseni Hujun kuulolle ja työskentelemään takaosallaan. Käteni oli todella hellä ja huolehdin siitä, etten loisi negatiivisia tunteita nuorelle. Tein selkeät puolipidätteet aina ennen kuin pyysin Hujulta jotakin, ja kun voltit alkoivat sujua, otin käyntisiirtymisiä. Huijari alkoi kuunnella minua ja keveni edestä.

Istuin harjoitusraviin ja hain samalla lailla kontrollia. Tunsin, kuinka Huijari työnsi jaloillaan eteenpäin, tarmokkain askelin. Koetin, millaista keskiravia orista lähtisi. Ensin se ei meinannut ymmärtää, että pyysin isompaa ravia, joten jouduin antamaan suuremmat avut. Tämän jälkeen ravi oli suurempaa ja lennokkaampaa, ja sainkin antaa puolipidätteet näyttääkseni orille, että se sai siirtyä takaisin normaaliin raviinsa. Hujun ravi oli loppujen lopuksi ihan tasaista, siihen verrattuna mitä se voisi olla.

Päätin ottaa parit laukannostot molempiin suuntiin, ennen kuin lähtisin maastoon. En halunnut pyytää siltä enempää näin ensimmäisellä ratsastuskerralla. Valmistelinkin Huijarin laukannostoon ja yritin nostaa laukkaa. Ensimmäinen laukannosto epäonnistui, sillä Huijari kiihdytti raviaan. Käänsin sen voltille ja päätin yrittää uudelleen. Valmistelin laukan vielä paremmin ja annoin napakammat avut. Laukka nousi ja se lähti hyvin pyörimään. Laukka oli hallittua, askellus oli vielä hieman raakaa, mutta olin kuitenkin tyytyväinen. Pyörittelin Huijaria ympyröillä saadakseni sen taipumaan. Huijari kuunteli minua hyvin ja käänsin sen lävistäjälle, jossa otin keskilaukkaa. Siirsin Huijarin raviin lävistäjän päätyttyä ja kehuin sitä. Otin laukkaa vielä toiseen suuntaan samoin periaattein, jonka jälkeen olimme valmiita maastoon, jalustimien lyhentämisen jälkeen.

Annoin Hujulle puolipitkät ohjat ja lähdimme samoilemaan metsään. Kävelimme pikkupolkuja pitkin, ja katselin sulavaa luontoa. Huju näytti nauttivan, eikä se säpsyillyt mitään sen isommin. Se saattoi katsoa jotakin puskaa hetken aikaa, mutta käännettyäni sen pään pois puskasta niin that it was. Saavuimme metsän keskeltä leveämmälle tielle, jossa tiesin voivamme ottaa laukkaa. Keräsin ohjat tiukemmalle ja annoin puolipidätteet nostaen tämän jälkeen käynnistä laukan. Huju innostui ja lähti vauhdilla eteenpäin. Nousin kevyeen istuntaan, antaen hevoselle tilaa laukata. Ori päästeli minkä koivistaan pääsi, liikuttaen kaulaansa rennosti laukan mukana. Tuuli löi naamaani vasten saaden silmäni vetistymään. Nauroin ääneen, koko laukkapätkän ajan hymy oli huulillani. Minulla oli todella hauskaa, mutta valitettavasti laukkapätkä loppui liian aikaisin. Siirsin Huijarin letkeään raviin, puolipitkälle ohjalle. Annoin Huijarin venyttää hetken ja se sai samalla viimeisen ravipätkän, lihasten verryttelyyn. Lopulta siirsin Hujun käyntiin ja suuntasin hevosen kanssa käynnissä kohti tallia.

Purettuani ja hoidettuani Hujun menin vielä pistäytymään sen karsinaan. Rapsutin sitä harjamarrosta molemmin puolin ja rautias venytti kaulaansa, rapsuttaen minua takaisin. Olin todella iloinen ja hautasin pääni Hujun tuuheaan harjaan.
”Sulla on tukkakin kasvanut”, hymähdin. Sipaisin Hujun vaaleanpunaista turpaa ja kaivoin sille taskustani porkkananpalan, jonka se otti suuhunsa mielellään.
”Syö vaan. Oot sen ansainnu.”

[Akku]

Tallille pyöräillessäni olin jännittyneempi kuin yleensä. Olisi VappuVaihtarit, ja hoitaisin Sikkeä tänään! Ajattelin hoitaa tamman hyvin, ja käydä ratsastamassa. Tallilla oli jo Emmy Mynttiä taluttamassa talliin, ja ainakin Fiia näytti ottavan Bonnieta kiinni. Lähdin hakemaan Sikkeä tarhasta. Tamma löytyi – yllätys yllätys, piehtaroimasta tarhan perältä. Kävelin tamman luokse ja otin sen riimuun. Talutin sen talliin ja sidoin karsinan kaltereihin kiinni.

Heitin kuraistakin kuraisemman loimen tamman päältä. Siltikin hevosen lavat olivat kuivuneen kuran peitossa. Hain kumisuan ja pyörittelin sillä kurat pois. Harjasin vielä koko ponin sillä läpi, ja vaihdoin juuriharjaan, jolla vedin koko ponin perusteellisesti läpi. Juttelin Pispan kanssa hoitaessani Sikkeä.

Harjattuani hevosen, varustin sen. Lähdin kentälle, ja otin siellä 10minuutin alkukäynnit. Sen jälkeen kokosin ohjat, ja tein voltteja. Sikke kulki jokseenkin kankeasti, mutta reippaasti. ”Kulmat suoriks!” tuntui tuo ajattelevan. Ravasin jonkin aikaa, ja otin laukan. Pari kertaa jouduin yrittämään, mutta sitten sain laukan nousemaan, ft. pari pukkia. Otin uuden laukan. Katsoin kelloa. Olin mennyt 20minuuttia. Ihmisiä ratsuineen alkoi mennä varsalaitumelle, jonne oli tehty erikoisempia esteitä. Onneksi siellä oli myös muutama peruseste, nimittäin 40cm ristikko ja 45 pysty. Hyppäsin ravissa ensin ristikon. Sitten tulin pystyn. Aluksi Sikke kulki laiskemman puoleisesti, mutta kun estekorkeus oli jo kuuttakymmentä, otti Sikke ilmavaran mukaan peliin.
- Heheei, relaa vähän neiti! naurahdin, kun Sikke hyppäsi esteen korkealta. Menin trippelin, heinäpaaliesteen ja tynnyriesteen, ja menin maastoon. Olin mennyt 46 minuuttia, ja ravailin maastossa. Menin tutun reitin, nimittäin valaistun maastolenkin. Ravasin muutamaan otteeseen, ja hyvällä suoralla otin laukan. Sikke veti parit pierupukit, ja käännyin toiseen suuntaan, ja laukkasin uudelleen. Nyt Sikke enää vain viskaisi takapäätään pikkaisen. Otin ravin kautta käynnin, ja päästin ohjat löysemmälle.

Seppeleen pihassa laskeuduin alas Siken selästä, ja löysäsin satulavyön, jonka jälkeen talutin tamman hoitopuomille. Olin ratsastanut 1h ja 15min. Otin varusteet pois ja harjasin tamman hyvin. Talutin sitä vielä 15 minuuttia pihassa, ja vein sen tarhaan. Muistan, kun hain Sikelle hoitajaksi. Silloinen (salainen) toiveeni oli toteutunut: Olin ainakin saanut hoitaa hevosta toiste, vaikken hoitajaksi päässytkään.

[Inkeri]

Joo Pellan selkä on liian lyhyt ja tausta puuttuu ja Inksu on suhteessa liian pitkä ja viis vuotta myöhäs ja kyl huomaa et en oo piirtänyt muita kun shettiksiä vähään aikaan mut #yolo. 8)