Hoitajahaut tammikuu 2013

[Anne]

Talviset hoitajahaut käyntiin - Joku näistä sinun sydämesi valittu?

Etsimme hevosillemme pitkäaikaisia ja innostuneita hoitajia.

Hoitajaa kaipailevat seuraavat tuntihevoset:

Gitta

Huiska

Patron

Aktiivisuuspäivitys vielä käynnissä, on mahdollista, että hakuihin tulee lisää hevosia.


Ennen hoitajaksi hakemista:

• Tarkista, että nimesi löytyy tältä sivulta: www.seppele.piirroshevoset.com/hmsuor.php
  
• Tutustu huolella Seppeleen varsinaiseen sivustoon
  
• Seikkaile Tallipostissa - lue ainakin tämä kullanarvoinen topic!
  
• Lue hoitajaksi hakijan ABC
  
• Valitse sopiva hevonen, tee hakemus ja postaa se tähän topiciin
  
• Jää toivomaan parasta!
  

Hoitajaksi hakijan ABC tiivistää hyvin sen, mitä hoitajistamme haemme: reipasta, raikasta asennetta ja aitoa innostusta. Kerro siis hakemuksessasi:
- hiukan hahmostasi
- perustelut sille, miksi haluat Seppeleeseen hoitajaksi
- miksi haluat juuri sen tietyn hoitohevosen
(- mahdollisia kirjoitus/piirtonäyttöjä - nämä eivät ole ehdottoman oleellisia)

Useampiakin hoitsutoiveita saa laittaa.

Haku on auki parisen viikkoa.

[Selena]

Täällä taas!

Kun lopetin Pellan kanssa, luulin, että Seppele ei ollut minua varten - mutta en ollut tarkastellut asiaa oikealta kantilta. Nyt ehkä hiukan kaduttaakin että lopetin Pellan kanssa, mutta kuitenkaan ei - hankala selittää. Olisin joka tapauksessa nyt valmis jatkamaan Seppeleessä, nyt varmasti pidempäänkin.

Nyt hakisin siis hoitajaksi Huiskalle ja Gitalle. Ehkä syy silloiseen inspiraationpuutteeseen oli se, että Pella oli tasainen ja kiltti, enkä keksinyt tarinoihin mitään hauskaa.
Huiska olisi ihana hoitohevonen siksi, että se olisi suomenhevonen, tamma ja jääräpäinen. Tasapaksut ja kiltit hevoset ovat suoraan sanottuna tylsiä, mutta Huiska ei tosiaankaan tylsä olisi. Kumpikin nautimme vauhdista emmekä viihdy sisätiloissa. Huiskan kanssa olisi hauska möllötellä maastossa ja miksei joskus myös treenata koulua ja hypätä esteitä.
Gitta taas hurmaa tammamaisuudellaan ja vaihtelevalla luonteellaan. Tamman kanssa tarinoihin saisi varmasti sisältöä ja pääsisin edistymään sekä esteillä että koulussa. Gitan kanssa päästäisiin sekä treenaamaan että rentoilemaan.

Miksi juuri Seppeleeseen? Koska talli on ollut pitkään pystyssä, merkit ja spessut ovat ihana tapa palkita, toimintaa on ja täällä on hoitajina aivan ihania ihmisiä (mm. kalankoipi ja lapiomies eli näin suomeksi sanottuna Britta ja Inkeri). Niin, miksipä ei juuri Seppele?

Selena on nyt kokenut muodonmuutoksen, koska suoraan sanottuna kyllästyin edelliseen kuvaukseen. Tyttö täyttää keväällä 14 ja käy seitsemättä luokkaa. Tyttö on 160-senttinen ja blondi. Silmät ovat harmaanvihreänruskeansekaiset ja iho todella vaalea. Tyttö ottaa positiivisesti vastaan lähes kaiken, ja suuttuessaan leppyy nopeasti. Blondi on sosiaalinen ja tutustuu helposti uusiin ihmisiin ja tulee toimeen kaikenikäisten kanssa. Selena on myös ahkera ja vastuuntuntoinen. Seppeleessä tyttö kävi alkeiskurssin, mutta lähinnä kertauksen vuoksi. Aivan ummikko ei blondi siis ole.

Virtuaalihevosharrastus on jatkunut seitsenvuotiaasta ja irl-heppakokemusta on kertynyt jo lähes 12 vuotta, tosin aktiivisemmin vasta kahdeksan. Virtuaalihevoset ovat rento harrastus irl-elämän ohella ja on mukava vain istua koneelle ja sukeltaa täysin toiseen maailmaan. Harrastus tulee jatkumaan vielä pitkään, ja nyt jo olen saanut mahtavia kavereita (mm. Britan). Toivon, että Seppeleestä tulisi yksi paikka, jossa tätä ihanaa harrastusta saisin jatkaa!

Kirjoitusnäyttöjä Hetalta ja Mipeltä, Mipen kanssa tosin ollaan hiljaiseloa vietelty. Piirtonäyttöjä myös Hetalta ja lisäksi tämä, linet tosin Britan tekemät mutta vain esimerkkinä että koneellakin värittelen joskus.

Odottaen,
Selena

[Emsku]

MoiMoiMoi!!!

Eli täällä minä jälleen yritän jotain tänne sönköttää. Alotetaas!

Niin, se minulle oikea, on aivan varmasti Gitta. Tamma hurmasi minut heti ensisilmäyksellä. Rakastuin tuohon pään merkkiin, se on upea! Mutta ei sentään ainoa syy hakuuni. Gitassa hurmasi myös luonne. IRL elämän Power-ruuna on aivan saman kaltainen ja minulle niin kovin rakas. Tamman erilaiset päivät tuovat mieleeni myös edesmenneen Pico-ponin, joka oli minulle tärkeä.
Tarinani ja kuvani saisivat Gitan avulla paljon erilaisia sävyjä ja saisin tarinoihin lisää pituutta. Myös se että Gitta on poni, mutta iso sellainen on hyvä asia tälläiselle rimppakintulle kuin minä
Tamman laiskuus ei myöskään haittaa, sillä onhan pitkät kouluraipat keksitty. (En tieteskään piiskaa sitä sallaisella, vaan kevyesti taputtaen yritän saada vauhtia sen kinttuihin...)
Gitan kanssa olisi hirveän hauskaa osallistua tallin arkeen ja valloittaa maastot, sekä este- ja kouluradat.

Niin, kukas minä sitten olinkaan?

Minä, Emsku, olen 13v. melkein 170 senttiseksi venähtänyt ja hoikka tytsy. Pirteä ja puhelias. Aina iloinen ja auttavainen. Viihtyy parhaiten talleilla, ja koulu ei jaksaisi kiinnostaa, vaikka siinä hyvin pärjäänkin. Tähän tyttöön on helppo tutustua, koska yleensä se olen minä joka aloittaa ne keskustelut ja silloin ne ovat myös piiiiitkiä.
Olen hulluna cocikseen ja suklaapatukoihin.

Miksi Seppeleeseen?

Eiköhän se ole tullut selväksi, että Sebe on paras! Oikeastaan ei ole mitään muuta netti sivua, jolla käyn päivittäin, kuin Seppele. Tai no, käyn kyllä howrsessa päivittäin, mutta ei se haittaa
Tarkalleen ajatellen en juurikaan käy enää muilla virtuaalitalleilla kuin Seppeleessä!

Nyt en sitten voi muuta kuin jäädä odottelemaan toiveikkaana, niinkuin olen jo monen monta kertaa jäänyt

Onnea kaikille hakioille toivottaen,
Emsku

[Emmy]

Hoitajahaut, Tammikuu 2013

Nyt kun aikaa ja innostusta taas on, päätin jälleen hakea hoitajaksi Seppeleeseen! Viime hoitajahauissa harkitsin osallistumista, mutta jäin pois, koska elämä oli silloin kovin kiireistä. Nyt minulla olisi enemmän aikaa ja myös inspiraatiota hoitaa.

Hevoset, joille haen, ovat iki-ihana Patron ja uusi tuntiponi Gitta.

Patron

Patroniin tutustun ensimmäisen kerran alkeiskurssilla ja ihastuin ruunaan välittömästi. Hento ja kaunis hopearuunikko miellytti silmää ja luonteeltaan ruuna oli leppoisa ja mukava. Suloisen katseen omaava Patron on yksi suosikkejani ja on alkeiskurssin myötä vahvistanut asemaansa. Jo hieman tutuksi tulleen Patronin kanssa haaveilen vauhdikkaista estetreeneistä ja rauhallisista maastolenkeistä. Olisi mukavaa aloittaa tämän ruunan kanssa yhteinen taival ja oppia yhdessä uusia asioita ja kerätä kokemusta.

Gitta

Gitan ihanaan olemuksen pistin merkille heti kun näin sen kuvan Seppeleen sivuilla. Söpöön ponitammaan olisi kiva päästä tutustumaan lisää ja oppia tuntemaan myös tämä uusi tulokas.

Emmy

Emmy on 18-vuotias perustasoinen ratsastaja, jolla on pitkät, kainaloon asti ulottuvat vaaleat kutrit. Emmyllä on siniset silmät ja hän on melko lyhyt ja hoikka. Emmy omaa huumorintajuisen ja pirteän luonteen, mutta on toisinaan uusissa tilanteissa jännittäjä ja saattaa olla aluksi hieman hiljainen. Tutustuttuaan muihin Emmy on usein äänessä ja puhelias. Vaikka Emmy onkin hieman ujo, tulee hän toimeen ihan varmasti kaikkien kanssa ja osaa toimia myös porukassa.
Ratsastaessa Emmy on rohkea. Hänet voi laittaa vaikka minkälaisen hevosen selkään, eikä hän pelkää mitään. Hevonen saa kiitää vaikka kuinka kovaa, mutta se ei Emmyä hetkauta. Kyllähän se hevonen joskus pysähtyy. Toisinaan saattaa Emmyllä mennä tunnilla hermo, jos asiat eivät suju, mutta silloin tyttö pyrkii hengittämään syvään ja yrittämään uudestaan. Turhautumistaan Emmy ei pura koskaan hevosiin. Välillä, jos jokin tuntuu toivottomalta, saattaa Emmy luovuttaa, mutta yleensä hän taistelee tiensä läpi vaikka harmaan kiven. Jos jokin ei suju sinä päivänä, sitä yritetään seuraavana päivänä uusin voimin uudestaan.

Ruudun takaa

Ruudun takana kirjoittelee rauhallinen ja huumorintajuinen 18-vuotias lukiolainen, haaveenaan opiskella joskus eläinlääkäriksi. Pidän matkustelusta, kesästä ja lämmöstä ja aina ei opiskelu jaksa innostaa. Ratsastusharrastuksen olen aloittanut jo vuonna 2005, mutta erinäköisten taukojen ja harvakseltaan käymisten jälkeen todellisia ratsastusvuosia on kertynyt ehkä 6-7. Niistäkin puolet ehkä aktiivisesti tunneilla käymistä.
Virtuaaliheppailua olen harrastanut suunnilleen neljä vuotta ja monessa paikassa on tultu hoideltua. Kokemusta löytyy.

Seppele

Seppelettä ole aina ihaillut, ihastellut kuvia, sekä haaveillut joskus kuuluvani hoitajakaartiin. Nyt syksyllä ja talvella olen hoitajakurssi ja alkeistuntien myötä saanut aktiivisuutta ja päässyt hieman mukaan Seppeleen arkeen. Olen päässyt tutustumaan hevosiin, muihin Sebeläisiin ja oppinut käyttämään foorumia sujuvasti.
Todella hienosti toteutetut sivut innostavat hoitamaan ja Anne on luonut Seppeleelle todella hienon maailman.

Näyttöjä

Kuva 1# blueberryntalli.suntuubi.com/datafiles/gallery/9/4Caro_minna_este.jpg

Kuva 2# blueberryntalli.suntuubi.com/datafiles/gallery/14/Myrsky4.JPG

Tarina 1# blueberryntalli.suntuubi.com/datafiles/userfiles//Mimmi.jpg

Tarina 2# blueberryntalli.suntuubi.com/datafiles/userfiles//Raunotarina.jpg

Sitten vaan odottamaan ja toivomaan parasta! Onnea myös muille hoitajaksi hakijoille!

[Taru]

Hellou taasen!

Uutta verta rinkiin periaatteella lähden hakemaan hoitajaksi Seppeleen uudelle tuntivahvistukselle, Björks Brigittalle, tuttavallisemmin Gitalle. Vaikka en ole mikään kokenut konkarihoitaja vielä, niin haluaisin silti kokeilla onneani myös Gitan kanssa, hieman haasteellisempaa otusta Humun rinnalle hakien.

Seppele

Tämä talli ei kummoisempia selittelyjä kaipaa, mutta jos nyt jotain täytyy kertoa, niin sanoisin että Seppele on aktiivinen ja ennen kaikkea persoonallinen virtuaalitalli. Seppeleen kaltaiseen virtuaalitalliin ei joka päivä törmää, enkä oikeastaan ole vieläkään löytänyt tallia, joka voisi kamppailla Seppeleen kanssa upeimman virtuaalitallin paikasta. Ehkä jokainen ei ole samaa mieltä kanssani, mutta minun mielipiteeni on hyvin yksimielinen - Seppele on juuri se oikea virtuaalitalli, jota parempaa en voisi löytää ikimaailmassa.

Björks Brigitta

Juuri minun makuuni, hieman haasteellisempi tapaus. Tutun ja turvallisen Humun rinnalle haen tulisempaa ja haasteellisempaa tapausta, joka vaatii hieman työtä toimiakseen oikein. Ponimainen ja ennen kaikkea tamma isolla teellä. Ehkä juuri Gitan vaihteleva luonne hurmasi minut, suomenhevosiin vastikään rakastuneen esteintoilijan. Vaikkei Gitta edusta samaa rotua Humun kanssa, niin minulle se ei tuota haastetta - uusi rotututtavuus toisi vain vaihtelua kehiin, jota minä tässä haenkin. Gitta ei ehkä ihastuta ratsastajaa, joka haaveilee vain pitkistä ja rennoista maastolenkeistä, mutta minulle, tavoitteelliselle ratsastajalle Gitta on enemmän kuin oivallinen valinta. Yhdistäähän Humua ja Gittaa yksi piirre - pomputtavat askeleet! Tasapainohan ei koskaan voi olla hiuksenhieno, joten minulle pomputtava-askeleiset hevoset ovat jopa parempi vaihtoehto kuin unelmanpehmeät askeleet omaavat. Gitta-ponin kanssa ei jäätäisi paitsi kaikesta hulluttelusta, koska ponin kanssa voisi harrastaa kaikkea niin esteistä maastolenkkeihin. Ponia kohtaan minulla on kasvanut korviahuumaava inspiraatio, jota enemmän kuin mielelläni purkaisin Gittasen päikkyyn.

Minä?

Minä, Taru, olen Seppeleessä Humun hoitajana tunnettu ratsastajatar. Minä olisin omasta mielestäni hyvä valinta, koska olen tunnollinen, pitkälti aktiivinen ja pitkäaikainen hoitaja. Vaikka rakastankin esteitä liikapaljon, toimisin monipuolisina hoitajana Gitalle.

Eipä tässä muuta, paljon onnea muille hakijoille ja jään ennen kaikkea toivomaan parasta!

[Deleted]

Moikka!
Aah, ihanaa kun on taas uusi hoitajahaku! Olen monesti yrittänyt tänne hakea, mutta josko nytten tärppäisi. =D Käyttelen haussa vanhaa hoitsupyyntöä...

Miksi hän ..?

Gitta
Naaw, olen ihastunut! =)) Gitta on just sellanen poni jota oikeestaan alkuun inhoan, mutta tamma inspaisi kyllä muuttamaan itsestään hieman reippaamman/kiltimmän. (lause oli jotenkin outo, vai?) Minun mielestäni Gitta tarvitsee juuri sen oikean henkilön, johonka luottaa ja jonka kanssa (lue:vähintään) poni toimisi nikuroimatta. Itse lukisin itseni Gitalle sopivaksi, sillä ratsastuskoululla, jolla käyn on irl 2 ponitammaa, jotka olen juntturasta pitkällä ratsastuksella/hoitamalla saanut jotenkin oikeinpäinmeneviksi myös muille. Mitään ihmeitähän en tee, mutta kun poni luottaa, se myös viitsii tehdä jotain kun ihmisellä on tälle antaa takaisin hoivaa ja rakkautta. Gitta hurmasi minut myös ihanalla ulkomuodollaan. =))

Patron
Pienikokoinen ja siro liitokavio, nam! Tämän söpön ponin kanssa olisi kiva lähteä treenaamaan estekentille ja kenties voittaa ruusukkeitakin. Itsellenikin esteet ovat se juttu ja panostan siihen ihan viimeisenn hengenvetooni asti. (en siis treenaa mitenkän kovasti, jotta kuolisin siihen =D) Ponin ulkomuodosta jo näkee, että se on kiltti ja rauhallinen ruuna, joka kiintyy hoitajaansa. Tämän ponin kanssa olisi kiva lähteä jatkamaan tästä eteenpäin. =))

Miksi minä ..?

Olen irl maaliskuussa 16 vuotta täyttävä tyttö täältä, ööh, pohjois-pohjanmaalta. En kylläkään puhu savoa, vaikka se tuossa ihan alapuolella onkin ja vanhemmat puhuu, mutta kyllähän sekin taittuupi. Olen vuoden 2007 tammikuusta ratsastusta säännöllisesti harrastanut, elikkä tänä vuonna tuli se 6 vuotta täyteen. Taso ois siinä HeB ja ratana menee kepeesti 90cm. Muutamissa seurakisoissa olen käynyt.

Virtuaalimaailmassa pyörin nykyisin Jemiina-nimimerkillä, joka on siis toinen nimeni. Seppeleessä olen pyörinyt aika alkuajoista lähtien, sillä ensimmäisellä visiitilläni Kamu-ruuna porskutteli vielä tunneilla. Jossain vaiheessa pidin itsekin tunteja ja olin myös aktiivinen tuntilainen, jokseen tuntimaksut saattoivat jäädä maksamatta. Yhdellä hoitsuttomien leirillä kävin ja mahtava kokemus oli. Monta kertaa olen täällä hoitsua kysellyt, kylläkin eri nickillä ja jospa se nyt nappaisi!

Pientä infoa Jemiinasta, tiviistetympää ja kattavampaa kirjoittelen, sikäli mikäli hoitajaksi pääsen.
16-vuotias poniratsastaja henkeen ja vereen. Alkuun ujo, mutta tulee toimeen kaikkien kanssa, jotka yrittävät edes tulla toimeen hänen kanssaan. Jos jotakuta ei yksinkertaisesti kiinnosta olla Jemiinan kaveri, ei tyttö tee mitään asian eteen. Huumorintajuinen ja aikamoinen läpän heittäjä, tajuaa kuitenkin olla loukkaamatta ketään. Tytölle sattuu paljon noloja tilanteita, joille muut nauraa, mutta koska hänellä on huumoria – osaa hän nauraa itselleen. Jemiinan saattaa löytää myös nauramasta yksikseen jollekin hauskalle jutulle – joka ei välttämättä ole edes yhtään hauska. Tulee hyvin hevosten kanssa toimeen. On lempeä, mutta osaa olla tarvittaessa tiukka ja näyttää sikailevalle konille närhen munat. Ratsastaessa todella pehmeät kädet, joista saanut hyviä mainintoja eri opettajilta.

Ja se kysymys ”Miksi minä ..?” meinasi kokonaan unohtua. Ehkäpä siksi, että rakastan piirrosheppoja, piirtämistä, tarinoiden rustausta, poneja, heppoja… (mahtavaa tallihenkeä ymsyms.) Olen ryhdistäytynyt ysiluokkalainen, joka aikoo päästä hyvään jatko-opiskelu paikkaan, mutta silti raivata ajastaan tilaa virtuaalipolleilulle ja ehkä tulevalle hoitohepalleen.


Miksi Seppele ..?

Tämä kysymys piti tänne vielä tunkea. Seppele siksi, koska se on aivan ihanasti toteutettu ja näyttäisi siltä, että Anne tiesi mitä teki, kun tallin aloitti muutamia vuosia takaperin. Täällä on ihanan ystävällinen ja rento ilmapiiri ja uudet hoitajat otetaan avosylin vastaan jakamaan kommelluksia ja ilon hetkiä yhdessä muiden hoitajien ja muun talliporukan kanssa. Olen aina ihaillut Seppelettä, kuten varmasti moni muukin hoitaja tai hoitajaksi hakija.


Näyttöjä


Ensimmäinen hoitotarina, entisen poniori hoitsuni kanssa.
”Mihin minä olen taas oikein lupautunut? Kysymys, joka on pyörinyt päässäni viimeiset kymmenen minuuttia ja tulee vähintään pyörimään seuraavat viisi kilometriä. Olin siis lupautunut hoitamaan yhtä maailman melkein iso egoisinta ponia. Tämä ”herrasmies” oli noin 135 senttinen knapstrupinponiori, jonka ulkomuotoon ei voinut olla ihastumatta. Kun huomasin Apachen alias Apen olevan vailla hoitajaa, oli köyhän opiskelijan pakko ryhtyä kuskaamaan itseään kahdenkymmen kilometrin päähän kodistaan. Sinne menivät rahat, pakoputkesta taivaalle. Mutta minkäs teet, kun nappisilmäinen Peppi Pitkätossu poni tapittaa sinua kuvastaan.

Istuin siis tuliterän mautoni ratissa, suuntana Salmelan ratsutila. Olin niin kyllästynyt isoveljeni mopoon, jonka piti olla mukamas luotettava. Mitäs jätti minut pari, tai parikymmentä kertaa tienpäälle. Onneksi ”ahkeralla” marjankeruulla ja siivoamisella sain kerättyä tarpeeksi rahaa mauton ostoon, iskä kyllä sponssas hieman. Nyt siis jo viikon vanha silmäteräni pääsi tähän mennessä pisimmälle matkalleen. Onneksi oltiin hankittu navigaattori, olisin muuten ollut aivan hukassa.

Kylie Minoguen Timebombin soidessa NRJ.ltä ja itse hurjasti popittaen pysäköin mautoni Salmelan pihaan. Voi kuinka suloinen paikka! Oli ensimmäinen ajatukseni, joka tallista nousi mieleen. Sammutin hyrräävän koneiston ja astuin mautostani ulos. Painoin oven visusti kiinni ja heitin avaimet reppuni pohjalle. Kävelin kohti olettamaani tallirakennusta. Kauempana huomasin hevosten tarhat. Lähimpänä tallia oli muita poneja, ISO hevonen ja kauimpana tarhassa telmi itsekseen pieni ja pilkullinen poni. Syön hattuni jos tuo ei ole Appe. Mietin mielessäni ja astuin ensimmäisestä avonaisesta ovesta sisälle talliin.

Ensimmäisenä – talliin astuttuani kuuloni valtasi iloinen puheensorina. Uteliaana tyttönä puikkelehdin lähemmäs ääntä ja viimein edessäni oli ovi Varustehuone. Painoin korvani ovea vasten kuunnellakseni lisää, sillä en pienen ujouteni takia uskaltanut avata ovea. Hyppäsin noin puolenmetrin päähän ovesta, kun kuulin jonkun kävelevän sitä kohti ja esitin tulevani vasta ovea kohti. Ovi aukeni ja minua ehkä viisi senttiä pidempi nuori nainen katsoi minua hieman kummissaan. Virnistin niin kivasti kuin pystyin ja huikkasin hänelle moikat. Nainen esittäytyi heti tallinomistajaksi, Nataliaksi ja pitihän minunkin pienoinen esittely itsestäni selostaa. Kuulumisetkin vaihdettiin ja tämän jälkeen Natalia kehotti minua kyselemään Marcolta Apesta, sillä hänellä oli hirmuinen kiire asioille.

Kävelin hieman vaitonaisesti varustehuoneen nurkassa olevan sohvan luo Marcon katsellessa minua ja istahdin aloilleni. Vieressäni oli todella hyvännäköisiä pikkuleipiä ja nappasin niistä yhden. Mussuttaessani tätä Marco esittäytyi minulle. Ei onneksi niin laajasti ja kiireisesti kuin Natalia, eikä minunkaan tarvinnut laajentaa nimestäni enemmäksi esittelyä.

– Sinä siis hoidat nykyisin meidän oripoikaa, Appea? Kuului kysymys Marcon suusta ja vastasin tälle myöntävästi. Marcolla oli heti antaa minulle Apen hoitopäivis, johon oli rustattu orin perustiedot, hieman luonnetta, sekä hoito- ja ruokintaohjeet. Marco ohjeisti, että siihen kirjaan lisättäisiin kirjoittamalla ja tiivistetysti päivän tapahtumat ja takaa löytyvät taulukot eläinlääkäri ja kengityskäynneille. Hän kertoi minulle oriista niin kattavasti kuin tiesi ja neuvoi minua välttämään tiettyjä asioita ponin kanssa. Vihreät puutarhaletkut ovat ä-l-y-t-t-ö-m-ä-n pelottavia ja suuret hevostammat ovat maailman kauneinta. Hah, nauroin ajatukselle, yli 170cm puoliverinen hevostamma sekä pieni 135cm Appe ja tulipunainen sydän väliin. Lopuksi Marco pyysi minua avuksi hevosten päiväruokintaan, sillä Natalia oli karannut ostoksille.

Koska keli oli surkea, haimme hevoset sisälle ja ruokimme hevoset karsinoihin. Laitoin ruoat ponitammoille, Siirille ja ylisöpölle Lotelle, haflisruuna Taaville, sekä Apelle. Marco hoiti mieluummin tämän homman Retun kohdalla, hän kertoi, että se ruuna oli hieman piru. Katselin hymyillen Apen ruokailua. Poni söi reippaasti, mutta silti huolellisesti. Marco huikkasi minulle ruokittuaan loput hevoset ja veimme tyhjät rehusangot ja heinäkärrit paikalleen. Nuorukainen kehotti minua lähtemään ratsastamaan kentälle. Otin tarjouksen heti vastaan miettien hieman sitä ratsastusta. Marco kertoi, että Apella ei ole pariin päivään ratsastettu, sopivan ratsastajan puutteen vuoksi, joten nyt olisi korkea aika.

– Kyllähän sille virtaa on kertynyt, mutta juoksuta sitä vaikka aluksi. Marco sanoi naureskellen. Ihan ”kaikki askellajit läpi” ratsastus riittää. Nyökkäsin ja lähdin heti pienen esittelykierroksen jälkeen hommiin.

Kävin vaihtamassa nopeasti hieman vanhemmat ratsastushousut jalkaani ja nappasin ratsastussaappaani, sekä kypärän hanskoineen mukana olleesta repusta. Täytin myös takkini taskut muutamalla leivän palalla. Apen mussutettua vähäiset ruokansa loppuun, kävin hakemassa riimunarun, jolla sidoin oriin kiinni karsinaansa. Pidin tätä parempana vaihtoehtona, kuin käytävälle laittamista, sillä siitähän poni näkisi kaikki tammatkin! Harjapakin haettuani ryhdyin puunaamaan lähes valkoista ponia.

Alkuun harjaaminen oli sitä luokkaa, että Säähän et minuun koske! Tämä on minun karsina ja tänne sinä et tule, minä määrään täällä! Hampaat irvessä ja näillä miettein poni tuli minua ovella vastaan.
– Jaahas, sitä ruvetaan isottelemaan, vai kuinka? Kysyin ponilta ilkikurisesti ja astuin rohkeasti karsinaan. Ori jatkoi irvistelyään, mutta perääntyi tieltäni kauemmaksi. Huomasin, että kun olin rohkea, enkä jäänyt ovelle pelokkaasti seisomaan, Appe tajusi, ettei minulle tarvinnut isotelle. En pelännyt ponia. Moni olisi tässä tilanteessa perääntynyt ovelta tai jäänyt siihen vain seisomaan ja tuijottamaan ponia, mikä lisäsi ponin isotteluhalua. Ojensin käden kohti ponia ja odotin, että se tulisi lähemmäksi. Kun ponin turpa viimein, monen minuutin paikallaan seisoskelun jälkeen kosketti kämmentäni, uskalsin viimein silittää ponia kunnolla.

Hoitaessa ponia, mieleeni muistuikin, että eihän poni ollut ilkeä, vain hieman hankala muiden hevosten läheisyydessä, sekä uusien tuttavuuksien kanssa. Omassa karsinassaan ori oli lopulta todella lempeä. Antoi putsata nätisti kaikki kavionsa, sekä antoi harjata kaikkialta, myös mahan alta ja korvien takaa. Olin todella ylpeä ponista ja mikäs se taskusta löytyikään, pienehkö leivän palanen. Annoin leivän Apelle avonaiselta kämmeneltäni. Kävin nopsasti hakemassa ponin satulan, sekä suitset, mukaani tarttui myös juoksutus liina, sekä raippa. Appe antoi todella nätisti laittaa satulan selkään, sekä kiristää vyön. Aivan tiukimmilleen en vyötä kiristänyt, sillä kentälle olisi vielä aika pitkä matka käveltävä. En vielä uskaltanut nimittäin ratsastaa sinne. Tässä vaiheessa tungin saappaat jalkaani. Minua hieman epäilytti yhtälö uudet saappaat + vesikeli. Nojaa, ajattelin ja vetäisin vetoketjut kiinni. Otin suitset karsinan oven ulkopuolella olevasta koukusta ja heitin ohjat ponin kaulalle. Laitoin myös riimun ponin kaulalle, jottei se karkaa ja tarjosin tälle kuolaimia. Tsädääm, suitset olivat päässä! Kiinnittelin kaikki remmit ja vetäisin hiukseni ponnarille. Kun kypärä oli päässä ja muutkin tavarat mukaan, otimme suunnaksi kunnan ratsastuskentän.

Pihassa alkoi ensimmäiset ongelmat, vaikka kaikki tammat mutustelivat heiniään sisällä. Syyksi paljastui yksin jääminen ja tihkusade. Pysäytin ponin keskelle pihaa ja rauhoittelin sitä. Appe heilutteli päätään korkealla yläilmoissa ja yritti kutsua kavereitaan kimeällä hirnunnalla. Katsahdin kelloon ja olin tyytyväinen, sillä Marco oli sanonut, että tähän aikaan kentälle tulisi toinenkin ratsukko. Joku Emilia puoliverisellään. Nyt ei tarvinnut olla aivan yksin, toivottavasti Appe osaa käyttäytyä. Pian meidän seisoskelumme muuttui pyörimiseksi. Komensin ponia topakasti ja se jäi ihmettelemään minua. Yhtäkkiä takaani kuului naisen ääni.
– Moikka, minä olen Viivi! Eikö tämä poni olekin Appe? Vastasin myöntävästi ja esittelin myös itseni. Tovin juteltuamme saimme päätettyä yhteisin maastolenkin poneillamme, oltiinhan me lähes yhtä rämäpäisiä. Tai, ei voisi sanoa poneillamme Viivin kohdalta, hän hoitaa nimittäin Retua, yli 170cm puoliveristä ”oria”. Viimein alkoi hieman rankempi sade ja Viivi karkasi talliin. Itsehän jatkoin talsimistani jo hieman vattuuntuneen Apen kanssa kohti kenttää.

– Viimein täällä… Huokaisin ja aukaisin kentän portin. Apen vireystaso nousi heti, kun tämä huomasi toisen hevosen kentän kauemmassa päädyssä. Se ponkaisi portista heti kentän puolelle ja vetäisi oikeastaan minutkin perässään.
– Poni! oli ensimmäinen sana joka suustani kuului. Emilia katsoi minua hieman huvittuneesti ja pysäytti hevosensa. Kun viimein sain Apen ”kuulolle” suitsien toisesta päästä, laitoin kentän portin kiinni. Laitoin ohjat leukaremmin välistä ja kaulalle, sekä kliksautin juoksutusliinan ponin suitsiin kiinni. Talutin steppaavan ja kovasti hirnuvan oripojan Emilian ja tämän hevosen luo. Esittelin itseni, sekä ponin pikaisesti ja annoin Emilian jatkaa treeniään Kalle nimisellä ruotsalaisella puoliverisellään.

– Noniin, mitenkäs tätä ajettiinkaan? Lausahdin ääneen aloittaessani juoksuttamisen. Siitä oli aika kauan kun viimeksi juoksutin. Päästin jo hieman rauhoittuneen Apen pitemmän narun päähän ja heilautin hieman raippaa. Kappas, ponihan liikkuu! Totesin mielessäni ja kehuin Appea. Pyysin ponia raville ja viimein laukalle. Vain apuohjat puuttuivat ja maailman hienoimmin liikkuva poni olisi tässä. Toistin saman harjoituksen toiseen suuntaan ja kehuin ponia taputuksin ja parilla leivän kannikalla.

Heitin juoksutusliinan ja raipan kentän ulkopuolella olevan penkin päälle, kiristin vyötä hieman ja valmistauduin nousemaan ponin selkään.
– Ihan lyhyt vartin ratsastus riittää. Sanoin ponille ja nousin tämän selkään. Heti kun Appe tunsi painoni selässään, se suoraan sanoen ampaisi eteenpäin, kylläkin ihan kävelin. Rauhoittelin ponia ja tein muutamia pidätteitä, kunnes lopulta herra suvaitsi pysähtyä. Kehuin ponin ja aloin kiristämään satulavyötä. Vyön kireyden todettuani sopivaksi säädin jalustimet hieman normaalia lyhemmäksi, jotta varmasti pysyisin tämän höyryveturin selässä. Viimein, kun löysäsin ohjaa, Appe aloitti jälleen reippaan kulkunsa. Olin toisaalta tyytyväinen reippaaseen poniin ja annoin tämän jatkaa. Parin kierroksen jälkeen uskaltauduin lyhentämään ohjaa ja pyytämään ponia raviin. Ja taas ampaistiin vauhtiin. Tein paljon puolipidätteitä ja sain kuin sainkin ponin tasaamaan tahtinsa. Kehuin ponia ja vaihdoin suuntaa ravissa. Toiseen suuntaan tein myös kaikenmoisia kiemuroita ja ympyröitä. Tarpeeksi kiemurrettuamme pyysin ponin käyntiin ja annoin pitkät ohjat. Suunnittelin laukkaa, kun huomasin Viivin tulevan Retu suoraan sanottuna kannoillaan. Nostin pikaisesti laukat kumpaankin suuntaan. Appe oli sen verran väsähtänyt rankasta juoksutuksesta, että malttoi melkeinpä laukata nätisti. Tarpeeksi monien ja hyvien laukkanostojen jälkeen pyysin Appea käyntiin ja annoin tälle pitkät ohjat. Kävelimme reippaasti pari kierrosta kentän ympäri, kunnes lopulta ohjasin ponin kaartoon ja hyppäsin pois selästä. Löysentelin vyötä, sekä nostin jalustimet ja annoin Viiville ja Retulle tilaa kentällä.

Napattuani mukaan juoksutusliinan ja raipan, jatkoin matkaani tallia kohti. Kävely onnistui ihmeen rauhallisesti siihen asti, kunnes astuimme tallin ovesta sisään. Korvia särkevä kimeä kutsuhuuto alkoi siitä. Poni steppasi paikoillaan ja hirnui muille hevosille karsinaansa asti. Vetäisin nopeasti ohjista hieman alaspäin ja sain huudon loppumaan. Purin ponilta varusteet ja harjasin todella hikisen ja märän ponin läpi. Pesukarsinaakin mietin, mutta vihreä letku pelotti minuakin.
– Jos jätetään se toiseen kertaan. Sanoin ponille ja hain täyden ämpärin, sekä pesusienen pahimpien kohtien pesuun.

Kun poni oli puunattu, päätin jättää sen karsinaan kuivumaan, olihan muutkin hevoset vielä sisällä. Käväisin myös nopeasti laittamassa Apen iltaruoat sankoon.
– Litra kauraa, desi kivennäisiä, heinät ne saa itekki, mitta vitamiinia, sekä vielä mitta valkosipulijauhetta, yök! Litra pellavaista vielä turpoamaan ja näin! Sanoin ja nostin sankon pois hiirien ulottuvilta. Kävin vielä pikaisesti sanomassa heipat Apelle ja parille muullekin ponille, joihin törmäsin ja kävin hakemassa reppuni varustehuoneesta. Muistin siinä samalla sitten Apen hoitopäiviksen ja kirjoitin nopeasti päivän pääkohdat. Siistin nopeasti paikat ja kipaisin nopeasti mautooni.”

Tänne tulee tarinoita ja piirrustuksia aina välillä
PiirrustuksiaMoikka!

[Nia]

Heips!

Olen jo pitkään seuraillut mielenkiinnolla Seppeleen taivalta. Olen alusta asti tykännyt tallista ihan älyttömästi ja miettinyt usein, pitäisikö sitä hakea hoitajaksi. Nyt kun hoitajakurssikin on suoritettu, niin päätin sitten vihdoin hakea.

Hahmoni esittely;
Nia on siis kohta 15 vuotta täyttävä tyttö, joka on (harmikseen tai ilokseen, päivästä riippuen) jäänyt pituudeltaan noin 160-senttiseksi. Vaikka toisinaan Niaa harmittaa olla useimmille hevosille liian pieni, niin toisaalta hän kuitenkin nauttii itsepäisten, mutta ah-niin-ihanien ponien kanssa touhuamisesta. Tyttö on ratsastanut kolmannelta luokalta asti, ja olikin yleensä se, joka laitettiin tallin itsepäisimpien ponien selkään opettamaan niille käytöstapoja alkeistuntien välissä. Hän on myös aiemmin vuokrannut yhtä connemaratammaa.

Luonteeltaan Nia on toisaalta ujo ja uusissa tilanteissa jopa hivenen epävarma, mutta toisaalta hän myös osaa olla niskuroivien ponien kanssa hyvinkin jämäkkä. Toisinaan Nia hieman kadehtii lahjakkaita hevosratsastajia, vaikka onkin toisaalta vannoutunut poniratsastaja. Nia on melko herkkä ja tunteellinen, ihmisten kanssa usein aika hiljainen, mutta löytyy hänestä toisinaan se räväkämpikin puolensa. Ja ainakin tutuiksi tulleiden hevosten kanssa hän on yllättävänkin rohkea sille päälle sattuessaan.

Gitta herätti heti Nian kiinnostuksen persoonallisella luonteellaan ja ulkomuodollaan. Kokokin olisi pitkälti juuri sopiva, ei liian pieni eikä liian iso. Toisaalta myös Huiska voisi olla kiva, vaikka Nia poni-ihminen onkin. Toisaalta juuri siksi voisi olla ihan mielenkiintoista laittaa tällainen poniratsastaja suokin kanssa puuhastelemaan...

Kirjoitusnäytöksi voisin laittaa tällaisen hieman erilaisen (=hevosen näkökulmasta kirjoitetun) luonteen:

"Moikka, olet varmaan kuullut minusta? Tietenkin olet, koska minähän olen tallin komein ja nopein (no, ainakin melkein..) ja taitavin. Nimeni on siis Read Stuart, mutta minua kutsutaan ___:ksi.

No, oikeastihan olen kyllä melko vaatimaton tyyppi, enkä pidä kovin suurta meteliä itsestäni. Minä nimittäin tiedän, että kaikki tietävät minun olevan upea, vaikka en joka hetki esittelisikään itseäni äänekkäästi hirnuen ja steppaillen. Ja olen huomannut, että ihan rauhallisesti käyttäytymällä saa usein enemmän kehuja kuin ylettömällä mahtailulla. Olenkin perusluonteeltani hyvin rauhallinen kaveri.

Hoitotoimenpiteet ovat minulle tuttu juttu, joten en jaksa tehdä niistä suurta numeroa. Minulle ei tuota vaikeuksia seistä vähän pidemmänkin hetken paikoillani. Itse asiassa puunattavana ja huomioitavana oleminen on ihan mukavaa, ja varsinkin harjauksesta nautin suunnattomasti. Ja kun hoitaja löytää oikein kivasti kutisevan kohdan, venytän ylähuultani oikein pitkälle näyttääkseni, miten kivaa on, kun joku jaksaa rapsuttaa. Muutkin hoitotoimet sujuvat kanssani mutkitta, satulointi menee ihan rutiinilla ja jopa jalat annat pestä nätisti. Pään kastumisesta en kyllä tykkää ja ravistelen usein päätäni saaden hoitajankin kastumaan.. Tarhaan kuljen kiltisti, ja osaan odottaa portilla kärsivällisesti, että ihminen saa portin auki ja riimun pois. Tulen myös kiltisti tarhasta pois, ja kävelenpä joskus oikein hakijaa vastaankin portille (paitsi silloin en vaivaudu, jos minulla on syöminen kesken).

Ratsuna olen hyvin tasainen menijä, eikä minua välttämättä aina heti oriksi tunnistetakaan. Kuuliaisena ponina minä pyrin keskittymään ratsastajani apuihin, enkä kiinnitä liikaa huomiota ympäristööni, en edes läheltä kulkeviin tammoihin. No, täytyy myöntää, että joku erityisen viehättävä neito saattaa saada minut vähän höristämään korviani ja nostamaan päätäni, ehkä jopa päästän kevyen hörähdyksenkin, mutta pienellä pohkeen napautuksella minut saa taas keskittymään työntekoon. Kouluratsuna olen tasaisen varma suorittaja, mutta ratsastaja joutuu tekemään vähän töitä saadakseen liikkeisiini vaadittavaa näyttävyyttä. En minä nyt varsinaisesti laiska ole, mutta en minä myöskään jaksa ihan turhan takia käyttää energiaa johonkin balettiaskeliin. Verryn kuitenkin melko nopeasti, ja kun ratsastaja osaa napakasti pyytää, suoritan siistit väistöt ja avotaivutukset, sekä lisään raviakin nätisti. Esteet ovat minusta hauskempia, tosin joskus ihmiset jostain syystä laittavat niihin jotakin ihmeellisiä härpäkkeitä (koristuksia kuulemma), jotka hieman epäilyttävät minua. Silloin saatan vähän tuijotella ja joskus jopa kieltää, yleensä kuitenkin hyppään kuuliaisesti esteiden yli. Koska en ole mitenkään erityisen nopea, saa ratsastaja joskus kannustaa minua esteiden välillä, jotta vauhti pysyisi riittävästi yllä. Hyppytyylini on melko pehmeä ja energiaa säästävä, en siis turhaan ota mitään isoja loikkia, jos esteen pystyy selvittämään pienemmälläkin hypyllä.

Kilpailuissa otan ihan rauhallisesti. Isojenkaan tapahtumien vilinä ei saa minua hermoilemaan, vaan keskityn tyynenä pureskelemaan matkaheiniäni. Omistajani mielestä kisapaikkojen jännittynyt tunnelma saa minut vain sopivasti vireeseen, jotta suoritukseni näyttää hieman reippaammalta kuin kotikentällä. Rauhallisuuteni ei kuitenkaan katoa mihinkään, vaan pystyn vilinässäkin keskittymään työhön. "

[shalla]

Terve, hakisin hoitsuksi kaikille kolmelle hepalle. En ole ennen ollut hommissa virtuaalitallilla, mutta tykkään kirjoittaa kaikenlaisia juttuja vähän liiankin kanssa, ja haluaisin kanavoida tätä kirjoitushalua johonkin järkevään.

Seppele vaikutti tosi mukavalta, kun vähän tsekkailin virtuaalitallien sivuja, ja täällä on nähtävästi loistava ilmapiirikin. Lisäksi on sellainen pikkujuttu, että olen vakavasti allerginen kaikelle karvaiselle (jopa meidän vanhalle olohuoneen matolle), ja olen aina halunnut päästä hevoshommiin, vaikkapa virtuaalitallin muodossa. Eikä mikään muu virtuaalitalli tehnyt samanlaista vaikutusta kuin Seppele. Hevostietämyspuolessa minulla ei pitäisi olla ongelmia, sillä ahmin nelivuotiaasta saakka kaikki hevoskirjat, jotka sain käsiini.

Okei, koska haluaisin viettää aikaa hevosten parissa omana itsenäni, tämä virtuaaliminä on sitten ihan samanlainen kuin oikeakin minä. Minulla on oljenvaaleat hiukset, joita pidän yleensä kahdella löysällä saparolla, ja vaaleanharmaat silmät. Enkä ainakaan ole liian laiha... Herkkuja tulee syötyä. Pituutta minulla on noin 155 senttiä. Olen 15-vuotias, joten taidan olla hiukkasen tappi. Olen omanarvontuntoinen, määrätietoinen ja mukavuudenhaluinen, mutta pyrin aina ottamaan toiset huomioon. Kuitenkin, jos joku laiskottelee, kun muut tekevät töitä, saatan sanoa napakastikin, että pehva ylös penkistä. Ärsyynnyn ihmisille helposti, mutta jos hevonen tekee tyhmyyksiä, en osaa sanoa tarpeeksi tiukasti vastaan. Toisaalta olen huono tekemään aloitteen. Pelkään hevosia, jotkat kävelevät ympäriinsä karsinassa, kun niitä yrittää harjata, hevosia, jotka ryntäilevät, kun niitä taluttaa, näykkiviä hevosia... Olen siis melko ujo hevosten suhteen, mutta toivottavasti tästä rohkaistun.

Tykkään ottaa hevosten kanssa rennosti, maastoilua ja sen sellaista, mutta se johtuukin siitä, että pidän kilpailuun osallistumista turhan suurena haasteena, sillä pelkään nolaavani itseni. Mutta en heti sorru ilkeiden kommenttien edessä, vaan osaan antaa reilusti takaisin. Sopeudun vaikeasti uusiin paikkoihin, vaikka olenkin muuttanut Suomen ja Ruotsin väliä vanhempien kanssa isän työn perässä.

Gitta kuulostaa tosi persoonalliselta, mutta vähän hirvittää sen tammamaisuus. Huiska oli myös mukavan oloinen, tosin että eloisa? Huhhuh! Patron taas... "Pehmeäliikkeinen, kiltti, sopii kaikentasoisille ratsastajille". Aina vaan paranee. Eikä Patron tunnu kokonsakaan puolesta niin pelottavalta. Mutta minusta ihminen voi luoda hyvän, rakkaan ja läheisen suhteen millaiseen hevoseen tahansa, kunhan vain asenne on kohdallaan. Jos siis tulisi ongelmia Gittan tai Huiskankaan kanssa, niin apua on kyllä aina tarjolla jos vaan osaa pyytää, ja virheistä oppii. Jos en ekasta pääse, niin haen seuraavaan. Varokaa vaan, olen täällä riesana mummoksi saakka.

(En osaa piirtää koneella, mutta onnistuisin ehkä lähettämään käsin piirretyn kuvan. Kirjoituksesta: olen kirjoittanut muutaman heppakirjan, mutta olisi kiva päästä kokeilemaan tallitaitoja ikään kuin "käytännössä".)

[Aino]

Heissan!

Meikäläinen
Aino on 16-vuotias pitkän, paksun ja punaisen hiuspehkon alle maastoutunut punaposkinen neito, jonka otsatukka on räväkkään pinkki. Luonteeltaani olen ystävällinen, leppoisa ja huumorintajuinen, joten kukkahattutätiä minusta ei saisi tekemälläkään. Otan elämän rennosti ja autan mielelläni muita, ja tallihommatkin hoituvat huoletta samalla suklaaholistina pientä purtavaa napostellen.

Seppeleen lumoissa
Allekirjoittanut on seikkaillut Seben sivuilla vuodesta 2009 lähtien, jo alusta asti ihaillen Annen upeita piirrustuksia ja tallin mukaansatempaisevaa lämminhenkisyyttä. Seppele nappasi heti palasen sydämestäni matkaansa, ja sivut on koluttu nurkkia myöten useampaankin otteeseen. Vuodenvaihteessa päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, suorittaa hoitajakurssin kunnialla ja katsoa, olisiko onnetar puolellani - pääsisinkö seppeleläiseksi henkeen ja vereen vai en? Seppeleessä vierailen lähes joka päivä ja tallin menoista ja meiningeistä on tullut haaveiltua milloin missäkin.

Björks Brigitta "Gitta"
Ihastuin - suoraan sanottuna rakastuin - sydämeni pohjasta inkkariponiin nimeltä Gitta. Meistä kahdesta löytyy samanlaisia luonteenpiirteitä: taidan itsekin olla pahoina päivinä (silloin, kun karkkihammasta kolottaa ja kaupat ovat kiinni) samanlainen diiva kuin Gitta. ;-) Olen myöskin ikuinen poniratsastaja - siitä en tingi, vaikka hitusen herkuista pyöristyneen pömppömahan omaankin. No, katsotaan pääsisinkö ranta(pallo)kuntoon kesäksi 2013! Ainakin, mikäli pääsen haastetta heittävän Gitan selkään rehkimään... =)

Tarinanpoikasta
Tykkään kirjoitella tarinoita ja inspiraation iskiessä (yleensä keskellä yötä, hyvät ajoitukset...) myös piirrellä. Tekemällä oppii!

Tässä itsenäisyyspäivän hoitotarina Pulliksesta, jossa hoidan Tiitua Tyttinä;

Suomi 95 vuotta – 06.12.2012

Istua kökötin Tiitun lämpimässä selässä Pulliksen pihamaalla ja rouskuttelin Ellenin kanssa leipomiani pipareita. Nainen oli totta tosiaan pistänyt töpinäksi valmistellessaan tulevaa joulua. Olin vetänyt tonttulakin kypärän päälle ja tuonut myös Tiitulle kaupasta löytämiäni heppapipareita. Luminen maisema houkutteli maastoretkelle Poutalammen suuntaan, jonne Nikke oli huhujen mukaan käsipelillä aurannut jonkinlaiset reitit jo kukonlaulun aikaan.

”Emmi! Moikka!” vilkutin puiden lomasta tulevalle ratsukolle. Vaaleahiuksinen tyttö heilutti takaisin ja pidätteli steppailevaa nuorta ratsuaan, Villahaan kasvattia, suomineito Vellamoa.
”Tsih! Noi Tiitun partakarvat on ihan mahottomia...” Emmi hihitti ja hyppäsi Vellamon ruskeasta penkista alas lumihankeen. Joulukuusenväriseen, helpommin sanottuna söpön tummanvihreään satulahuopaan oli kirjailtu Vellamon nimi ja pistetty vielä punainen sydän perään.
”Vellamonkin pepun päällä on aika söpö lumikuorrute! Missäs kävitte?” kysyn maastoutuen lumipyryltä vaaleanpunaisen kaulahuivini alle.
”Kävin tyttösen, siis Vellamon, kanssa laavulla grillaamassa -” Emmi aloitti romaanin kertomisen höllätessään päätään heittelevän Vellamon satulavyötä.
”Grillaamassa?! Keskellä kylmää talvea?” kysyn hymyillen ja pyyhin lunta uggieni päältä.
”Juu-u! Vaahtokarkit ja kuuma, kärventynyt makkara maistui, vaikka -22 astetta pakkasta onkin. Voikun olisin tiennyt että tuut, niin olisin oottanut teitä!” Emmi sanoo nostaessaan jalustimia ylös.
”Okei, mäkin aijon käydä Tiitun kanssa astetta pidemmällä lenkillä. Hyvää itsenäisyyspäivää, ota muutama maistiainen tuomastani Fazer-rasiasta, se on sielä oleskelukämpän pöydällä, ellei Nikke oo vielä vaan syöny sitä”, sanon naureskellen viitaten miehen salaiseen intohimoon, suomisuklaaseen.
”Kiitti, hyvää itsenäisyyspäivää myös sulle ja hauskaa maastoretkeä, elä tipaha! Mun täytyy nyt mennä, äiti tulee hakemaan mua mummolaan näillä minuuteilla”, Emmi sanoo ja lähtee taluttamaan teutaroivaa Vellamoa Pulliksen pienen, punaisen tallin suuntaan.

Tiitu tepasteli pärskien lumista metsäpolkua pitkin. Lumiset kuusenoksat kaartuivat reittimme yli kauniisti. Välillä maahan tipahti lunta, ja höpsö ratsuni peruutti lähes ojaan. Kohta ilmeni myös pieniä ohjausongelmia, kun Veikko pöristeli traktorilla vastaan. Paksun parran alta paljastui raavaan miehen hymy. Mies olisi täydellinen joulupukki aattoillan keikoille ansaitsemaan maallista mammonaa – haisunäädästä (eli Nikestä, ei tarvitse olla ruudunkeksijä päätelläkseen kenestä on kyse...) ei ainakaan saisi kuorittua minkäänlaista valkopartaa. Mieleeni tulikin jo kauhukuvia pieruja rupsuttavasta pukista, joka ottaisi rohkaisuryypyn aina ennen uutta taloa ja olisi itse syönyt lahjasuklaat.

Lumisen kuusimetsän keskeltä paljastui pieni, punainen tupa, jonka pihasauna lämpeni. Lumiukkoja rakantelevat haalaripukuiset lapset temmelsivät rapsuttamaan Tiitua, joka katseli kiinnostuneesti lumiukon jäistä porkkananenää.
”Tosi söpö poni! Iskä, osta meille heppa joululahjaksi!” pitkäpalmikkoinen tyttö tokaisi ja halusi tietää kaiken Tiitusta. Vastasin tytön kysymyksiin mielelläni ja kerroin ponin asustelevan Pulliksessa.
”Heippa ja hyvää joulua!” moikkasin jatkaessani matkaa yhä syvemmälle metsän siimekseen. Eskari-ikäinen tyttö vilkutti peräämme vielä pitkän aikaa.

Reipas laukka kohti Poutalampea vei meikäläistä ja Tiitua yhä pidemmälle tulevaisuuteen. Kohta järven jäinen pinta siinsi jo edessämme, ja aloin viritellä jarruja hyvissä ajoin. Homma oli hanskassa – ja hanskat hukassa. Peffani pomppi niskojaan nakkelevan ponin selässä useampaan otteeseen, kun rauhoittelin vauhtiin päässyttä kultamussukkaa.
”Prrh... Sooh, tyttö, sullapas on energiaa!” sanon halaten pienoisesti puuskuttavaa ponia, joka katsoo Poutalammen keskellä olevaa pientä saarta. Nikke oli nimennyt saaren Aarresaareksi sieltä löytyneen muutaman puupennin takia.
”No, mitä näet sielä? Tonttu saunan ikkunassa, vai?” puhelen ponille nauraen kevyesti. Katselimme vielä hetken raikkaassa pakkasilmassa järveä ja lumihiutaleita, joita leijaili taivaalta tasaisesta maata kohden. Ei yhtään samanlaista koko maailmassa. Ei Tiitustakaan ollut kopioita, yhtä hupsua ponia saisikin hakea kissojen ja koirien kera. Halasin tammaa vielä kerran ja lähdimme tepastelemaan pientä metsäpolkua pitkin.

Tamman pomputtava ravi toi väkisinkin hymyn huulille. Näytimme varmasti kovin koomisilta, kun poni ravasi innoissaan ja samalla päästeli ilmoille mojovat pierut, ja epämääräisesti hihittävä kuskikin taisi tehdä saman tempun.
”Tiitu, eihän pliis aiheuteta kaasumyrkytystä Torpanmäen pirtin muorille ja paapalle, jotka asuvat tuola ränsistyneessä talontönössä”, puhelen nauraen ja siirrän tamman leppoisaan käyntiin.
Samassa Samsungin luurini alkoi pirisemään Pulliksen logolla varustetun takkini taskussa. Vetäisin lapasen kädestäni ja vastasin Ellenin puheluun.

”Heippa! Oletteko kohta täällä? Kysäisisin vain, että voisitko pyytää Veikkoa laittamaan reen valmiiksi, jotta saan haettua Jullen kanssa joulukuusen tallin pihaan?” Ellen kysyy pirteällä äänellä.
”Morjens! Jepjep, tulossa ollaan kovaa kyytiä. Kyllä mä voin käydä kysymässä”, sanon ja otan jalat pois jalustimista. Tiitu nostaa päänsä ja tapittaa ohi sukkelaa sujahtavaa hiihtäjää.
”Lämmitätkö muuten joulusaunan jouluna? Ajattelin tulla pistäytymään, kun tuola kerrostalossa ei saa oikein kunnon kotijoulua aikaiseksi”, anelen koiranpentuäänellä ja saan Elleniltä myöntävän, mieltä lämmittävän vastauksen. Olimme joutuneet evakkoon serkuille kotona tapahtuvan remontin takia. Suuntasin kohti Veikon taloa ja kävin Ellenin toiveiden mukaisesti pyytämässä rekeä lainaksi.

Kohta Pulliksen punaiset rakennukset (ja musta lammas, Ellenin ruosteen vihreä talo) pilkottivatkin jo horisontissa. Hengitin syvään ja pysäytin innokkaana hummakamuilleen hörähtelevän Tiitun aikamiespoikien tarhan luo, jonka portille täyttä laukkaa karauttivatkin pörröponit Kaapo ja Rico.
”Rico, tiedätkö mitä? Mä voin kuvitella sun päähän pinkit nörttilasit!” nauran Uuno Turhapuroa muistuttavalle ponille ja silitän selästä käsin pienen shettiksen turpaa.
”Aina ne ponit on muka niin söpöjä että, miksei me miehet...” Nikke tokaisee lemuavia kottikärryjä työntäen. Lasti oli ravissut ympäri Pulliksen pihaa tasaisin väliajoin.
”Söpöjä miehiä saa Pulliksen markilta kyllä hakea, jos Oskari suljetaan pois”, sanon nauraen ja isken silmää.
”Mrrhh”, Nikke mutisee ja jatkaa kulkuaan täpötäyttä lantalaa kohden.

Samalla kun Ellen valjasi kulkusien kera Jullen rekireissua varten, minä aloin siivota Tiitun karsinaa. Joulusiivot oli tehtävä myös tallissa, ja Erin olikin ripistellut havuja ja muita joulutilpehöörejä ympäri mestaa.
”Miksei ponit voi olla sisäsiistejä”, mutisen ja siivoan kuitenkin kunnialla karsinan jokaista kakkakikkaretta myöden.
Myös katonrajan hämähäkinseitit, likaiset vesi-ja ruokakaukalot ja ovi kokevat puunauksen. Vaihdoin suolakivenkin uuteen ja putsasin perusteellisesti myös muutaman muun sottapytyn karsinan, nimiä mainitsematta Hessun ja Mossen huushollit.
”Tytti! Et viittis tiskata niitä astioita Ellenin talossa, kun mulla on ranteet niin kipeet...” Nikke anoi ja jatkoi karsinoiden siivousta.
”No tämän kerran, mutta ens vuonna saat hoitaa hommas itse, ellei oo vedenpitävää syytä”, sanon nauraen ja irrotan Tiitun käytävältä, jossa olin hoitanut tamman pois.
”Tuuppa tyttönen, nyt on sun aika lähteä pihalle!” sanon nauraen ja talutan tamman pakkasilmaan.

Samalla kun tiskasin uutterasti Ellenin likaisia astioita, alkoi tieltä kuulua kulkusten kilinää. Sieltä se Julle tuli – ja vauhdilla saapuikin! Ruuna mulkoili vihaisesti joulukuusta ja Elleniä, joka yritti pidätellä menohaluista ruunaa. Pihassa suomiputte otti vielä yhden salamaspurtin, kunnes päästi Ellenin pois reestä ja Niken kantamaan kuusta.
”No, löytyikö hyvä yksilö?” kysyn ovensuusta, jonne myös päikkäreillä ollut Erin saapui ihailemaan joulukuusta.
”Pitkän etsinnän se vie, mutta kyllä!” Ellen sanoo hymyillen.

Ennen kotiin lähtöä autoin vielä iltaruokien annostelussa ja päiväheinien kannossa tarhaan. Nikke lupasi korvaukseksi vaivannäöstä tiskauksen suhteen kyyditä minut pinkillä potkukelkallaan kotiovelle asti. Matkanvarrella miekkonen motkotti Linnan juhlista arvostelevaan sävyyn, ja onnistui tahmaamaan hiuspehkoni purkkapalloja poksauttelemalla. Pari kertaa Nikke onnistui ohjaamaan potkukelkkansa lumipenkkaan, mutta kun hieman tallirepusta löytyvällä raipalla avitin, mies juoksi yllättävän nopeasti kotiin asti.

Onnea kaikille kanssahakijoille! =)
- Aino

[lapanen]

Hoitajahaut tammikuu 2013

Heissan! Lapanen täällä taas kokeilee onneaan uuden vuoden kunniaksi nyt kun sopiva hevonenkin löytyi. Eli haen tällä kertaa hoitajaksi todella pirteältä ehkä pikkuisen jääräpäisellekkin vaikuttavalle suokkitammalle Ilo-Huiskalle!

Huiska

Tämä rautias tamma vaikutti ihastuttavalta heti alusta. Eloisa ja reipas, ehkä hieman jääräpäinenkin tamma vaikuttaa juuri sopivalta kaverilta Lapaselle. Ja myös hevoselta johon ei vaan voi kyllästyä. Huiskan hurmasi myös perussuomalaisella lookillaan;)!

Lapanen

Laura eli toisin sanoen Lapanen on reipas 16v tyttö jolla on keskipitkät brunetet hiukset ja isot sinertävänharmaat silmät. Hän asuu 5km päässä Seppeleestä pienessä punaisessa omakoti-talossa yksinhuoltaja-äidinsä kanssa. Lapanen on ratsastanut eri ratsastuskouluilla ihan vaahtosammuttimen pituisesta asti. Lapanen on hyvin eloisa ja ehkä hieman äänekäskin tyttö. Ratsastaessa melko kärsivällinen Lapanen osaa myös olla tiukkana tositilanteessa ja myös hermostua jos homma menee pelleilyksi.

Ruudun toisella puolen
Täällä hakemusta kirjoittelee 14v aktiivinen hevostelija. Kokemusta hevsista on itselläkin jo 4v asti ja tälläkin hetkellä vuokraan issikkatammaa. Virtuaalihevostelu on ollut kuvioissa mukana jo 10v asti ja siinä sivussa olen joskus paria talliakin pyörittänyt. Hoitohevosiakin on löytynyt matkan varrelta. Nyt minulla on puolisen vuotta ollut hiljaiseloa tietokoneen puolella kun ei sopivaa hoitohevosta ole löytynyt tai en ole hoitajaksi päässyt. Olen aktiivinen ja pitkäaikainen hoitaja kun pääsen hommaan kiinni! (:

Seppele
Haen hoitohevosta juuri Seppeleestä aktiivisuuden ja hyvän porukan takia. Tallilla on mukava ja aktiivinen porukka ja tuntitoimintaa ja muuta oheistoimintaa on ihan valinnanvaikeuksiin asti. Kaikki piirrokset on tehty huolella ja keskittyneesti ja sen huomaa että tähän talliin oikeasti panostetaan kunnolla! Myös kaikki hevoset ovat omaa laatuaan ja on helppo sulauta Seppeleen maailmaan mukaan mielessään. Hoitajakurssin kävin ensimmäisten joukossa ja hainkin silloin hoitajaksi hieman hutiloiden.

Lopuksi

Tähän päätän nyt sitten hakemukseni, kiitän ja kumarran mahdollisuudesta osallistua tähän!(: Toivotan onnea jokaikiselle hakijalle ja toivottavasti saatte sen ketä olette hakeneet. Hyvää talvea 2013!

~Lapanen

[Pöpi]

HOITAJAHAKU

Olen Piia Sampola "Pöpi" 4 vuotta hevosia harrastanut henkilö. Olen ratsastanut siis sen 4 vuotta mutta hoitaminen... ei niin kauan. Olen tietenkin hoidellut normaalisti ja välillä myös talutellut alkeiskurssilla, mutta en koskaan ole hoitanut hevosta. Olen siis tällä hetkellä tasoa Helppo C, ja olen ehdottomasti kouluratsastukseen omistautunut tyttö. Perheeseeni kuuluvat äiti ja isä, minulla ei ole sisaruksia.
Olen elänyt 12 vuotta ja olen ikuinen suokkihullu, olen myös käynyt ajamassa enoni ravurilla, tietenkin suokilla. Kun pääsin Seppeleen hoitokurssille, se oli elämäni paras hetki. Rakastuin päätä pahkaa Seppeleeseen ja etenkin ihanaan Huiskaan <3<3
Olen kipakka ja mustasukkainen tyttö, joka kuitenkin tarvittaessa auttaa ja neuvoo, enemmän tai vähemmän kärsivällisesti. Hevosien ja muiden eläinten (en ihmisten) kanssa tulen erittäin hyvin toimeen.
-
1. Koska olen ihaillut Seppelettä 7 vuotiaasta xD
2. Koska olen rakastunut piirroskuviin.
3. Koska jumaloin Huiskaa <3
4. Koska kirjoitan suht. hyviä tarinoita n. kaksi kertaa kuussa.
5. Koska minulla on nykyään enemmän aikaa panostaa virtuaalihevosiin.
-
Huiska on juuri minun makuuni, ensinnäkin erittäin nätti, toiseksi suokki, kolmanneksi juuri minun kurssihevoseni,ja neljänneksi juuri sen luonteinen kuin minulle sopii. Jos saisin Huiskan, se olisi aivan mahtavaa. En ole koskaan törmännyt yhtä ihanaan virtuaalihevoseen (ihan totta!)

Kirjoitusnäytöt:
puunkanto.suntuubi.com/?cat=11&aid=6&fid=1815&mid=1815&c=1815
(Osa mahd. hyvin vanhoja.)

Nyt kiitän ja kumarran ja toivon käsi sydämmellä että saan Huiskan hoitsuksi.

[Anne]

Hoitajahaut ratkenneet:
Emmy - Patron
Nia - Huiska
Aino - Gitta


Tervetuloa remmiin!

Aloittelettehan hoitamisen parin viikon sisään ja kuvausta voit laittaa tänne:
seppele.proboards.com/index.cgi?board=general&action=display&thread=27&page=5