|
Post by Clara on Jun 16, 2013 21:23:03 GMT 2
Reipasta kävelyä 16.6.13
Karvat pölisivät, kun harjasin Liinun selkää pitkin, voimakkain vedoin. Pölyharja kädessäni uurastin, hiki valui noroina pitkin selkääni. Huitaisin kädelläni pääni päällä pörräävää paarmaa. Tipautin harjan laatikkoon, ja kumarruin onkimaan sieltä pehmeän harjan. Harjasin sillä jalat, jotka olivatkin aika likaiset. Vielä pää pääharjalla, ja jouhet kammalla. Viimeiseksi nostin Liinun jalat yksitellen ja raaputin kaviot puhtaiksi. Pyyhkäisin tomua vaatteistani. Ja pakkasin harjat laatikkoon. - Lähetääs Liinu lenkille, sanoin tomerasti. Olin päättänyt, että tänään tekisimme reippaan kävelylenkin ja kiertäisimme Pyöstinvuoren. Irroitin Liinun aidasta, ja niin saatoimme lähteä matkaan.
Kävellessämme pois pihatolta kuulin edestämme lähestyvää kavioiden kospetta. Mutkan takaa ilmestyikin Inga-Stina Bassella ravaten. Hän heilautti pikaisesti kättään ohittaessaan meidät. - Moi, tervehdin, mutta hän ei tainnut kuulla. Jatkoimme matkaa peltotietä pitkin, ja risteyksestä käänsin Liinun metsään päin. Metsässä oli paljon itikoita, ja niitä saikin olla tämän tästä litistämässä. Inhosin itikoita yli kaiken, sillä aina niiden puremista tuli ärsyttäviä, kutisevia paukamia. Johdattelin Liinua pitkin hiljaista metsätietä ja vaivuin omiin ajatuksiini.
Havahduin mietteistäni, kun kuulin edestäpäin puhetta. Huomasin, että olimme vaeltaneet jo Pyöstinvuoren juurelle. Vilkaisu puhelimen kelloon kertoi, että olimme kävelleet sopivan reipasta vauhtia. Kosketin Liinun kaulaa, ja se oli lämmin, muttei hikinen. Ehkä pääsisin lähiaikoina tamman selkäänkin? Kenties. Mutta huomioni keskittyi nyt edestä kuuluviin, kokoajan lähestyviin ääniin.
Pian puiden takaa ilmestyi keski-ikäinen pariskunta. Heillä oli lenkkeilyvaatteet päällään, ja mies kantoi selässään kevyttä, pientä reppua. - Päivää, hän tervehti. - Hei, vastasin. Nainenkin nyökkäsi minulle ystävällisen tervehdyksen. - Osaisitko neuvoa tien Pyöstinvuorelle? mies kysyi. Minun oli laitettava käsi suun eteen ja yskittävä teennäisesti, sillä olin tikahtua nauruun. Pyöstinvuorihan oli heidän vieressään! - Se on tuo mäki tuossa, kerroin naama peruslukemilla rauhoituttuani. Viittasin kädelläni metsäiseen rinteeseen, ja mies hymyili minulle kiitollisena. - Kiitoksia ja hyvää päivänjatkoa! mies toivotti. Sanoin sitä samaa ja nykäisin Liinun taas liikkeelle. Se oli huomannut tilaisuutensa tulleen, kun juttelin pariskunnalle, ja oli alkanut syömään heinää tien vierestä.
- Katso, tuolla ne menee, mutisin Liinulle. Olimme nyt vuoren toisella puolella, puolivälissä matkamme. Näin pariskunnan värikkäät takit ylempänä rinteessä. - Noi on varmaa jotaa kaupunkilaisia, huokaisin. Liinu käänteli korviaan kuullessaan ääneni, muttei vaikuttanut kiinnostuneelta. Taluttelin Liinua kaikessa rauhassa, tänään minulla ei ollut kiire. Pidin kuitenkin reipasta tahtia yllä. Kävelimme jyrkän kallionseinämän editse, ja ehdotin Liinulle: - Juostaanko hetki? Liinu pärskähti, ja pinkaisin juoksuun. Oli ihanaa tuntea tuuli kasvoillaan, ja juoksinkin niin kauan, kunnes kylkeeni pisti niin paljon, että oli pakko hidastaa. Liinun kupeet kohoilivat, ja se puuskutti kevyesti. Kokeilin sen kaulaa kädelläni, mutta se ei ollut hionnut. - Hieno typy, kävellään loppumatka niin jäähdyt, jutustelin Liinulle. Tamma viskaisi päänsä ylös, ja hirnahti kimeästi.
Astelimme metsän suojista pellolle, jossa paarmat hyökkäsivät heti kimppuumme. Liinu väräytteli hioaan aina, kun paarma laskeutui sen vaalealle karvalle. Minä taas taitoin tien pientareelta horsman, ja huidoin sillä paarmoja, kun ne eivät muuten lähteneet. Olin todella helpottunut, kun pääsin pihatolle. Tarkistin Liinun läpikotaisin, ehkä siinä ollut naarmuakaan. Siispä päästin sen tarhaan, ja se piehtaroi heti ensimmäiseksi oikein kunnolla. Minä taas hain Liinun harjat, ja istuin ylös vievälle luiskalle. Puhdistin kaikki harjat huolella metallisukaan, ja kyllä sitä karvaa ja likaa lähtikin! Vein karvatupon metsään ja hautasin sen sammalten alle. Keräsin kaikki harjat laatikkoon ja vein ne omalle paikalleen hyllyyn. Otin vielä luudan oven pielestä ja lakaisin lattian huolella. - Valmis, tuumasin ja laitoin oven kiinni. Hyppelin alas tarhan aidalle ja kutsuin tammoja. - Heippa mammat, hyvästelin ja rapsutin tammojen otsia. Nousin pyöräni selkään, ja vilkaisin vielä hevosia, ennen kuin lähdin pihatolta. Illalla olisi vielä hevosenhoitokurssi.
Clara♥Liinu 5hm
|
|
|
Post by Anne on Jun 17, 2013 15:08:05 GMT 2
Kamuliini on astutettu ja saapi varsan heinäkuun puolen välin tienoilla =)
|
|
|
Post by Clara on Jun 17, 2013 19:00:03 GMT 2
Kaksi ihanaa uutista 17.6.13
- Varsan? Katsoin Annea hämmästyneenä. - Kyllä, Liinu saa heinäkuun puolessa välissä varsan, Anne toisti jo äsken kertomansa tiedon. Hymyilin jännittyneenä ja mietin, millainen varsasta tulisi. - Ja ainiin, voit nyt alkaa ratsastaa kevyesti Liinulla, ennen kuin varsan syntymä on kovin lähellä, Anne jatkoi. Silmäni laajenivat hämmästyksestä varmaan lautasen kokoisiksi. Kaksi uutista yhdellä kertaa- se alkoi olla jo likaa. - Ki- kiitos, takeltelin. Anne hymyili, minkä jälkeen hän alkoi selailla papereitaan. Tajusin voivani lähteä, joten nousin ylös ja huikkasin Annelle heipat toimiston ovelta. Suljin oven perässäni ja nojasin siihen. Vedin syvään henkeä, ja viimein tajuntaani iskeytyi äsken kuulemani tiedot. Hymyilin aurinkoisena ja lähdin reippaasti etenemään tallikäytävällä.
- Millanen sun varsasta tuleekaan? mietiskelin ja suljin harjapakin. Harjailin Liinua pihatolla ajatuksiini vaipuneena. Vilkaisin aidan päällä keikkuvia varusteita, joista olin pyyhkäissyt pölyt hetki sitten. Olin myös tarkistanut ne läpikotaisin - eihän niitä oltu käytetty vähään aikaan. Otin satulan syliini ja laskin sen Liinun sään päälle, josta liu'utin sen oikealle paikalleen niin, että karvat menivät oikeaan suuntaan satulan alla. Suoristin satulahuovan ja -vyön ja kiristin vyön reikään, joka näytti kuluneimmalta. Ilokseni se meni vaivatta kiinni. Seuraavaksi otin suitset ja tarjosin kuolainta Liinulle. Se otti metallin suuhunsa varovasti niin, että vain sen turpakarvat hipaisivat kättäni. Vedin niskahihnan varovasti korvien taa ja laitoin kaikki soljet kiinni. Taputin Liinua kaulalle ja irroitin sen aidasta. Talutin sen puisen laatikon viereen ja pujotin jalkani jalustimeen. Vedin itseni ylös ja laskeuduin pehmeästi satulaan. - Hieno tyttö, Liinu, kehuin ja taputin jälleen tamman kaulaa. Otin ohjat käteeni ja suoristauduin satulassa. Annoin kevyesti pohkeita ja myötäsin ohjilla saaden Liinun siirtymään pehmeään, keinahtelevaan käyntiin.
Olin juuri lähdössä pihatolta, kun kuulin auton ääniä. Nojasin hieman taaksepäin ja kiristin ohjia, jonka seurauksena Liinu pysähtyi. Äänet tulivat lähemmäs, ja pian mutkan takaa ilmestyikin tavallinen henkilöauto. Näin ikkunasta Inga-Stinan kasvot, hänkin oli ilmeisesti tulossa pihatolle. Annoin Liinulle taas käskyn siirtyä käyntiin, ja jatkoimme löntystely vauhtia eteenpäin. Saavuimme juuri pellon laitaan, kun Inga-Stinan äidin auto tuli perästämme. Siirsin Liinun lähemmäs tien reunaa, ja auto ajeli ohitsemme. Taas matkamme jatkui, tällä kertaa auton perään kohti Seppelettä.
Matkasimme käynnissä pellon halki, ja eräässä risteyksessä pyysin Liinulta ravia. Tamma siirtyi lennokkaaseen raviin, ja aloin keventää hitaasti. En halunnut väsyttää tammaa heti. Ravasimme, kunnes Liinu alkoi puuskuttaa kevyesti. Silloin hidastin sen käyntiin, ja jatkoimme samaa tahtia Seppeleeseen asti. Käänsin Liinun tallille pienen metsikön läpi, näin meidän ei tarvinnut mennä asvalttitietä pitkin.
Hämmästyin saapuessani tallinpihalle, sillä moni keskeytti puuhansa ja jäi katsomaan meitä. Pari vuotta minua vanhempi tyttö käveli luoksemme hymyillen. - Moi Liinu, kiva nähdä suakin pitkästä aikaa, tyttö sanoi ja silitti Liinun otsaa. - Mä oon Britta ja hoidin Liinua ja sen varsaa syksyllä, tyttö kertoi. - Oon Clara, kerroin ja taputin Liinun kaulaa. Britta nyökkäsi ja jutusteli Liinulle lempeästi. - Tiesitkö muuten että Liinu saa varsan? kysyin äkisti. Britta pudisti päätään hämmästyneenä. - Milloin se syntyy?hän kysyi. - Heinäkuun puolessa välissä, vastasin onnellisena.
Hyvästelin Britan ja käänsin Liinun takaisin metsään. Pääsimme tielle, jonka toisella puolella olevasta metsiköstä kuului iloisia ääniä. Joku varmaan hyppäsi siellä olevaa maastoesterataa. Menimme käyntiä koko loppumatkan läpi peltojen ja pienten metsiköiden. Ilma oli jotenkin unettava. Liinun kaula roikkui vaakatasossa ja minäkin nuokuin satulassa. En ollut yhtään varautunut, kun punainen pieni henkilöauto tulla tupsahti ylinopeudella mutkan takaa saaden niin Liinun kuin minutkin säpsähtämään. Olin hetkessä täysin hereillä ja kokosin ohjat käsiini. Ohjasin Liinun reilusti ojan penkalle juuri, kun auto vyöryi ohitsemme. Liinu steppaili paikallaan ja viskoi päätään, mutta ei lähtenyt viemään. Käänsin sen takaisin tielle närkästyneenä ja rauhoittelin sitä. - Se tyhmä kaahari meni jo, huokaisin. Liinu rauhottuikin pian, ja matkamme saattoi jatkua rauhallisena, vaikka välillä kylmät väreet juoksivatkin pitkin selkääni. Pihatolle saavuttuani huomasin Inga-Stinan lähteneen ratsastamaan. Laskeuduin Liinun selästä ja kiinnitin sen aitaan. Otin satulan ja suitset pois ja harjasin koko hevosen läpi pölyharjalla. Tarkistin myös kaviot ja jalat huolella. Irrotin Liinun aidasta ja päästin sen tarhaan. Vein satulan ja suitset yläkertaan ja pyyhkäisin niistä enimmät liat pois ja asetin ne paikoilleen. Lakaisin vielä lattian ja sanoin heipat Liinulle ennen kuin lähdin kotiin.
Clara♥Liinu 5hm
|
|
|
Post by Clara on Jun 19, 2013 10:10:01 GMT 2
Pitkä, kuuma kesä 19.6.13
- Kakskytviis astetta! kiljaisin. Ulkona oli oikea helle. Onneksi sää oli muuten puolipilvistä, ehkä aurinko porottanut ihan täysillä. Hyppäsin pyörän selkään ja lähdin polkemaan kohti pihattoa. Matka kului siihen tavalliseen tahtiin, pyöräilin reippaasti ja nautin luonnon helmasta. Pihatto tuli tuota pikaa näkyviin, ja kävin pyöräni aidan viereen.
- Moikka Liinu! huikkasin tammalle tarhaan. Se höristi korviaan ja katseli minua.s - Tuus tänne, kutsuin ja sujahdin tarhaan. Seuraavaksi yllätyin aika tavalla - Liinu nimittäin vain käveli luokseni, ja melkein työnsi päänsä riimuun. Hämmentyneenä kiinnitin soljet ja kiinnitin sen aitaan tarhan ulkopuolelle.
Haettuani harjat aloin harjaamaan iloisesti Liinua. Ensin kumisuka, pölyharja, sitten pää ja jalat. Lopuksi vielä kammalla jouhet ja kaviokoukulla kaviot. Puhdistin vielä silmät ja sieraimet sekä hännänalusen. Seuraavaksi hain suitset ja satulan. Liinu ei ensin suostunut avaamaan suutaan, mutta kun laitoin sormeni sen hammaslomaan niin sitten se kyllä aukaisi suunsa. Satula meni selkään vaivattomasti, joten pääsin pian lähtemään pihatolta.
Menimme taas samaan suuntaan kuin viimeksi, kävelimmme peltojen halki kohti Seppelettä. Annoin Liinun käppäillä ihan rauhallista tahtia ja nautin itse maisemista. Olin kuitenkin valppaana, jos se punainen henkilöauto sattuisi taas kaahailemaan täällä päin. Saavuttuamme risteykseen, josta tie vei Seppeleen taakse, annoin Liinulle hieman pohkeita. Mitään ei tapahtunut, joten napautin reippaammin pohkeilla, jolloin se siirtyi laiskaan, töksöttävään raviin. Annoin lisää pohkeita ja tein muutaman puolipidätteen. Liinu höristi korviaan ja nopeensi ravia. Aloin keventämään, ja aina kun Liinu yritti hidastaa, kevensin nopeammin, ja niin reipas ravi pysyi yllä.
Kuljettuamme Seppeleen ohi ja käännyttyämme hieman isommalle tielle, joka vei järven suuntaan, hidastin Liinun käyntiin. Kävelimme rauhallisesti tietä pitkin. Ennen en ollutkaan täällä päin käynyt, mutta tiesin, että Ruolampi- niminen talli sijaitsi jossain täällä, sillä kaverini Paju hoiti ja ratsasti siellä. Pian tiestä lähti kaksi tietä eri suuntiin, tiesin toisen vievän Ruolampeen, toisesta en ollut varma. Mutta ehtisin kylä senkin käydä joskus katsomassa. Menimme käyntiä tietä, kunnes olimme jo aika lähellä järveä. Silloin tie kaartoi oikealle, ja siitä lähti pienempi tie vasemmalle. Päättelin sen vievän jossain vaiheessa pihatolle, joten käänsin Liinun sinne. Minulla oli kuuma, joten oli ihanaa päästä jonkin vuoren taa metsään piiloon auringolta. Ainoa haitta oli itikat, mutta olihan pelloillakin paarmoja. Huomasin tien menevän rannan suuntaisesti. Pian huomasin olevani Pyöstinvuoren takana, missä olin muutama päivä sitten käynyt. - Muistatsä vielä Liinu ne kaks toopee? kysyin hihitellen. Tamma pärskähti ja nykäisi ohjia. Nyt aloin olla jo ihan pihalla. Missä oli laiska Liinu? No, parempihan se näin oli! - No ravataan sitten! hihkaisin. Liinu siirtyi reippaaseen raviin, ja hidasti vasta saavuttuamme Pyöstinvuoren toiselle puolelle pellolle. Kävelimme kokomatkan takaisin pihatolle, ja huomasin että Inga-Stina oli taas lähtenyt ratsastamaan. Laskeuduin selästä ja kiinnitin Liinun aitaan. Avasin satulavyön ja nostin satulan aidan päälle. Avasin suitsien hihnat ja vedin ne pois Liinun päästä. Harjailin tamman hikiset kohdat, pään ja selän ja päästin sen tarhaan tarkistettuani kaviot. Vein varusteet ylös ja puhdistin niistä suurimmat liat. Lakaisin vielä lattian, ennen kuin palasin ulos.
Liinu ja Riina norkoilivat aidalla, joten jäin rapsuttelemaan niitä. - Mitäs mammat? lepertelin tammoille. Silitin niiden otsia, ja varsinkin Liinun otsasta lähti paljon karvaa. - Kuulkaas, mä meen nyt, sanoin ja taputin tammojen kauloja. Hyppäsin pyöräni selkään, ja lähdin polkemaan Seppeleeseen. Minun oli ihan pakko käydä vilkaisemassa Lailaa.
Avasin tallin oven. Tallissa oli hiljaista, tunnit oli kai menossa. Yläkerrasta kuului hoitajien nauru. Kävelin eteenpäin käytävällä, kunnes saavuin Lailan karsinalle. Kurkkasin karsinaan, mutta se oli tyhjä. Laila oli kai tunnilla. Pettyneenä palasin ulos, mutta poikkesin vielä käymään kentän laidalla. Tahdoin nähdä edes vilauksen Lailasta. Ja siellähän se suoritti pohkeenväistöä, pehmein, sulavin askelin. Tamma hurmasi minut täysin, miten kaunis se olikaan! Minun piti kuitenkin jo lähteä kotiin, enkä harmikseni voinut jäädä katsomaan tuntia. - Heippa Laila, kuiskasin. Käänsin selkäni kentälle ja hyppäsin pyöräni selkään.
Clara♥Liinu 7hm
|
|
|
Post by Clara on Jun 25, 2013 11:38:24 GMT 2
Tamma trio 24.6.13
Clara♥Liinu 8hm
|
|
|
Post by Clara on Jun 27, 2013 15:32:52 GMT 2
Viileää vettä ja toivomista 26.6.13
Lintujen laulua, auringon paistetta. Lempeä tuuli, poljen pihatolle juuri.
Keräpäivä tuulinen, mieliala iloinen. Pyörän jätän aidan viereen, kipuan satulahuoneeseen.
Harjat ja riimun mukaan nappaan, suunnistan tammojen tarhaan. Ne pihatossa varjossa, ovat aurinkoa piilossa.
" Hei, tuuhan Liinu mukaani", sanoin ja riimun tamman päähän pujotin. Talutin sen pihalle, ja laitoin kiinni tarhan ulkopuolelle.
Harjaaminen oli kidutusta, kun päivä oli niin kuuma. Vaan kun sain Liinun kiiltämään, taivaall pilvet alkoi siintämään.
"Tänään kyllä mennään uimaan", sanoin ja aloin otsaani kuivaan. Irrotin Liinun aidasta, vilkaisin vielä taivasta.
Kävelimme metsän läpi, Liinun kaulalla oli mun käsi. Vilkaisin ruunikkoa tammaa, kai se olis vaan tahtonut heinää jauhaa.
Meni hermo mulla paarmoihin, joten laitoin vauhtia kinttuihin. Juoksimme pitkälle rantaan asti, nopsaan mut kuitenkin varovasti.
Järvi kimalteli edessämme, kun metsän reunassa hiljensimme. Pysähdyimme rantaan huohottaen, oli kuumuus vienyt voimamme.
Vein Liinun rantaan kahlaamaan, se taisi olla nautinnollsista. Tamma turpansa veteen upotti, suuhunsa vettä hotki.
Kahlasimme syvemmälle veteen, nyt huolia ei voinut tulla eteen. Viileä vesi virkisti, niin minua kuin Liinuakin mukavasti.
Ei enää jalat pohjaan ylttäneet, olimme jo uimaan siirtyneet. Liinu puhalteli kuplia, oli hetki mielestäni mukava.
Liinun vierellä uiskentelin, tai pidin kiinni sen harjasta mut kuitenkin. Mut sitten jossain jyrähti, en halunnut et ukkonen meidät yllättäisi.
Siispä rantaan polskuteltiin, hetki auringossa kuivateltiin, sitten täytyi pihatolle lähtä, mukavia muistoja säilyisi retkestä tästä.
Siis pihatolle päin kopsuteltiin, kesästä me nautittiin. Oli nyt virkeä olo niin, ettei edes paarmat mua haittaisi.
Jälleen jossain jyrähti, Liinu siitä vähät välitti. Kehuin tammaa vuolaasti, ei se säikkynyt onneksi.
Lopulta pihatto eteemme ilmestyi, Liinu hetkeksi pysähtyi. Turpa korkealla se haisteli, kimakasti hirnahti.
Pihatolta kuului vastaus Riinan, heti perään kommentti Alman. Nyt saatoimme matkaa jatkaa, paeta auringon paistetta kuumaa.
Lopulta pihaton pihaan päästiin, Liinun kaverit jo näinkin. Sidoin Liinun kiinni aitaan, ja aloin sitä kuivaamaan.
Seuraavaksi tamman harjasin, kavereidensa luokse päästin. Harjat vein yläkertaan, aloin vielä lattiaa harjaamaan.
Oli päivä nyt kai pulkassa, oli ollut kiva käydä uimassa. Liinu heiniä pihattoon oli mennyt syömään, ei malttanut tulla hyvästelemään.
Hyppäsin pyöräni selkään, päätin Lailaa mennä tervehtimään. Poljin vauhdilla Seppeleeseen, en tahtonut et ukkonen ehtisi ylle.
Tunnit eivät viel olleet alkaneet, mutta hoitajat olivat hevoset sisälle hakeneet. Tallissa oli rauhallista, kuului kavion töminää, heinien jauhamista.
"Mitä Laila?" kysäisin, tamman karsinaan kurkistin. Siro hevonen nurkassa värjötteli, vilkaisi vain minua ujosti.
"Kuule Laila mä tahtoisin sua auttaa, en aio sua satuttaa." Tammalle juttelin kuiskien, se kommentoi hätäänsä huiskien.
"Nyt toivon vaan et sua hoitamaan pääsisin, sua mä rohkaisisin. Sun kanssas tahtoisin mä olla, luottamuksen suhun luoda."
Tamma katseli minua ujosti, mutta paikoillaan pysytteli. "Vielä me tavataan, lupaan sen", kuiskasin tammaa katsellen.
Clara♥Liinu 9hm
|
|
|
Post by Clara on Jul 1, 2013 21:08:56 GMT 2
Kaikkea ei voi saada1.7.13 Clara♥Liinu 10hm!! //Kuvat aukeaa suuremmiksi klikkaamalla:)
|
|
|
Post by Clara on Jul 15, 2013 9:22:32 GMT 2
Laitumella15.7.13 Liinu nauttii kesästä<3 Clara♥Liinu 11hm
|
|
|
Post by Clara on Jul 18, 2013 12:48:34 GMT 2
The tuleva äiti18.7.13 Clara♥Liinu 12hm
|
|
|
Post by Anne on Aug 1, 2013 11:22:53 GMT 2
1.8.2013Kamuliini synnytti ihanan pienen Kamomilla-varsan. Emä ja varsa voivat hyvin.
|
|
|
Post by Clara on Aug 1, 2013 16:44:00 GMT 2
Tutustumista pikku varsaan1.8.13 Ennen vaellukselle lähtöä tutustuin pikkuiseen Kamomillaan=) Clara&Liinu 13hm
|
|
|
Post by Clara on Aug 29, 2013 17:15:43 GMT 2
Kaikki ja ei mitään 28.8.13. Tuuli humisee puissa. Lintujen laulu kaikuu silloin tällöin hiljaisessa metsässä. Kullan keltainen karva lämmittää jalkojani, keinahtelen hiljaa ratsuni askelten tahdissa. Rutistan mustia jouhia käsissäni, ja painan tamman kylkiä kevyesti pohkeillani. Hevonen siirtyy liitävään raviin, viileä ilma leyhyttää kasvojani. Tuuli humisee korvissani, saaden kyyneleet kihoamaan silmiini. Mutta kyyneleet eivät johdu vain tuulesta. Apea mielialani kuitenkin väistyy, kun saavumme suuren aukean laidalle. Nielaisen ja puristan jälleen pohkeita. Ratsuni kiihdyttää ja lopulta hypähtää keinuvaan laukkaan, joka kiidättää meitä niityn yllä. Musta harja piiskaa kasvojani. Kullanruskeat jalat nielevät maata, askeleet ovat sulavat, kuin kaviot eivät tavoittaisi maata. Me lennämme. Pilvet kerääntyvät taivaalle, alkaa sataa. Suuret, kirkkaat pisarat kastelevat tamman mustan harjan, saaden sen kimaltelemaan kuin pienet timantit. Pisarat kastelevat vaatteeni, jotka liimautuvat kiinni hentoon vartalooni. Aurinko kurkistaa ujosti pilviverhon takaa, saaden pisarat kimaltamaan kauniisti. Taivaalle kohoaa sateen kaari, jonka pää näyttää loppuvan suoraan edessämme häämöttävään metsään. Mutta tamman laukatessa yhä kovempaa, sateenkaaren pää katoaa yhä kauemmas. Se on tavoittamaton. Portti jonnekkin, jonne jokainen joskus päätyy. Annan kyynelten virrata pitkin kasvojani. Tuuli pyyhkii ne silmistäni, saaden pisarat valumaan pitkin poskiani. Tässä hetkessä on kaikki, mitä tarvitsen, ei liikaa, ei liian vähän. Mutta aika kulkee eteenpäin, pysähtymättä odottamaan. Niin kuin nytkin, kun metsänraja lähestyy huimaa vauhtia. Ratsuni hiljentää hengästyneenä, ja sukellamme metsän varjoon rauhallisesti kävellen. Puiden oksista tippuu yksittäisiä pisaroita. Sade on lakannut, ja aurinko pilkistää puiden oksien lomasta. Hiljaisessa metsässä kuuluu vain vaimea kavioiden töminä. Linnun viserrys rikkoo silloin tällöin hiljaisuuden. Vesipisarat valuvat tummanruskean kypäräni samettista pintaa pitkin, tippuen lopulta kypärän lipan reunalta tamman mustaan harjaan. Metsä tuoksuu raikkaalta sateen jälkeen, syksy on tulossa. Pihatto siintää jo puiden takaa. Astelemme auringon valossa kylpevälle pihalle, ja liu'un alas tamman selästä. Talutan tamman aidan viereen ja pujotan riimun tamman päähän, sitoen sen aitaan kiinni. Alan harjata tamman märkää selkää pyörivin, pehmein liikkein. Pian kullanruskea karva kiiltelee kauniisti, ja siirryn puhdistamaan tamman pään. Lopulta kultainen ystäväni säihkyy auringon valossa, musta harja laskeutuu kauniisti tamman kaulalle. Silitän tamman kaulaa ja talutan sen muuten tyhjänä olevaan tarhaan. Vien tamman kauniin lehmuksen varjoon ja päästän vapaaksi. Tasan kolme kuukautta on siitä, kun astuin ensimmäisen kerran Seppeleen talliin, näin tamman ensimmäisen kerran. Kolme kuukautta, joihin mahtuu ihania muistoja. Silitän tamman otsaa haikeana. - Mä rakastan sua aina. En unohda sua koskaan, kuiskutan tamman korvaan. Se kuuntelee pukaten minua ystävällisesti. - Kiitos kaikesta, Liinu, ja kaikkea hyvää, kuiskaan. Tamma puhaltaa ilmaa kevyesti kasvoihini, ja silitän sen sametin pehmeää, jo harmaantunutta turpaa kyyneleet silmissäni. Tunnen jonkun laskevan kätensä olkapäälleni, ja käännyn ympäri. Anne katsoo minua surullisesti, on aika lähteä. - Kiitos, kuiskaan vielä kerran tammalle, katsoen sitä viimeisen kerran elämässäni. Tamman ruskeista silmistä huokuu lempeys ja viisaus. Käännyn pois päin, ja kävelen Annen vierellä pois tarhasta. Vaikka nyt sydämeni on murtumaisillaan, tiedän, tästä selvitään. Niin kuin kaksi vuotta sitten. Muistan vielä, kuinka itkin ymmärrettyäni, ettei isä enää palaisi. Hän oli poissa. Mutta aika parantaa haavat, elämä jatkuu. Sillä mikään ei ole ikuista, vaan kaikki loppuu aikanaan. Clara&Liinu Neljästoista ja viimeinen
|
|