Lexie
Uusi ja innokas
Posts: 79
|
Post by Lexie on Jan 20, 2010 18:01:14 GMT 2
20.01.10. Tutustumista, tutustumista… Maisemat kiisivät salamanopeasti bussin ikkunan läpi. Nojauduin hieman eteenpäin istuimellani ja painoin kuulokkeet tiukemmin korviani vasten, antautuen Thom Yorken « hearing damage » :n sävelmiin.Voi hitsipiili, miten hieno laulu ! Huokaisin hiljaa.Kaksi päivää jo pulkassa, voisin vihdoinkin mennä Seppeleeseen – ensi kertaa tosin.Jo pelkkä ajatus nostatti jännityksen möykyn vatsassani.Uuteen talliin kotiutuminen vei tunnetusti aikaa.Ajatukseni siirtyivät luontevasti ruunikkoon suomenhevoseen, joka odotti minua, ja vain minua !Värähdin innostuksesta, saisinkohan harjata sitä, viedä sen ulos, ratsastaa.. ? -No yleensä hoitajat saavat hoitaa hoidokkejaan, se on sellainen yleinen käytäntö, vastasi sarkastinen ääni pääni sisällä.Voi sinua Lexie, rauhoituppas vähäsen, tolkutin itselleni. Minä ja säälittävät päässä-keskusteluni. Heräsin mietteistäni ja vilkaisin kohti bussin etuosaa : eikö pian olisi minun pysäkkini ?Nousin käytävälle bussin liikeiden heiluttelemana.Äkkiä se kuitenkin jarrutti niin kovaa, että menetin tasapainoni ja sinkouduin sivulle, suoraan erään parrakkaan miehen syliin.Minulta pääsi vain hämmästynyt « oih », ja luikin pakoon posket punehtuneina bussin ovien välistä ulos, suoraan kylmään talvi-ilmaan.Grrreat, tyypillistä minua. Aina pitää sählätä, kun ei ole ketään vahtimassa.Naurahdin ja lähdin tarpomaan tienpenkkaa pitkin narskuttaen nautinnollisesti lunta saappaitteni alla.Puhaltelin leikkisästi huurupilviä hengitykselläni, ja lähestyin samalla askel askeleelta kohti Seppelettä. *** Kurkkasin talliin.Sisältä kuului tasaista heinien rouskutusta.Tuoksui hevosille. Ja heinälle. Maneesista kanatautuvista äänistä päätellen meneillään oli vielä jokunen tunti.Olin ilokseni löyänyt heti Josefiinan tullessani ja näin ollen päässyt esittäytymään.Astuin sisälle ja lähdin Kamuliini-etsintäretkelle.Oikea karsina löytyi onneksi minunlaisellekin älypäälle helposti, ja mieli täynnä odotusta ja jännitystä kurkistin kaltereiden välistä.Näin vain alaspäin painuneen kaulan.Maiskautin varovaisesti.Pää nousi äkisti ylös.Liinu katsahti minuun suu täynnä heinää.Pää painui takaisin alas. Minä henkäisin ihastuneena : mikä ylisöpö pakkaus ! Karsinan ovi avautui hieman vastustellen ja Liinu hypähti yllättyneenä taaksepäin pää korkealla, mittaillen minua suurilla silmillään. -Mitä heppa, juttelin ystävällisesti.Tamma nuuhkaisi ojennettua kättäni, ja rupesin silittämään sitä otsasta, korvien välistä, kaulasta.Vähitellen se rentoutui ja päästi alahuulen repsottamaan silmät ummessa ; se näytti sittenkin pitävän erinomaisena ajatuksena sitä, että olisi oma palvelija rapsuttamassa jokä päivä, ja painoi turpansa olkapäälleni.Hymyni ulottui varmasti ainakin korviin asti.Voi kun hevosia oli ollutkaan ikävä. -No jos neityliä harjattaisiin vähäsen, mitä mieltä heppa siitä olisi. Vein Liinun ulkona olevalle puomille ja sidoin siihen.Vähän ajan kuluttua näytti vakaasti siltä, että hoidokkini oli melkoisen hyvätapainen harjata.Siinä samassa kun rupesin puhdistamaan sitä mahan alta, tamma luimautti korvansa ja nosti takajalkaansa varoitukseksi. -Oletkos siinä, komensin. -Jahhaaas, et pitänytkään siitä. Saatuani sen kohtalaisen puhtaaksi, muuan ajatus pälkähti päähäni ja vilkaisin Liinua ovelasti. -Mitäs jos mentäisiin pienenpieni talutuslenkki tuolla metsäpolulla, neitiseni ? Minulla ei ollut aavistustakaan siitä kävivätkö hoitajat useinkin sunnuntaikävelyillä hoitsujensa kanssa, mutta halusin tutustua energiapakkaukseeni kunnolla, keinolla millä hyvänsä. Lähdin taluttamaan puoliksi lumista soratietä pitkin hieman turhankin innokasta hoidokkiani, joka päristeli, puhisi ja steppasi innokkaana sinne tänne.Minulla oli täysi työ sen pitelemisessä ; harmonisesta lenkistä ei ollut tietoakaan, se ei tainnut kuulua Liinun sanavarastoon. Vähän ajan päästä pysäytin sen syömään lumen alta paljastunutta ruohoa – ja vetämään henkeä.Huomasin että edessä avautui tasainen ja pitkä tietaipale. Erittäin houkutteleva itse asiassa ; tekisin ehkä typerästi, muttaaah..rohkea rokan syö !Nykäisin riimunarusta ja lähdin hölkkäämään vetäen Liinua perässäni, joka keksi heti jutun juonen ja pisti raviksi.Tällä kertaa se pysyi nätisti rinnallani ja ravasi korvat hörössä.Rupesin juoksemaan yhä nopeammin ja nopeammin, täysin huumantuneena vauhdin hurmasta, lumi kantoi jalkojani kevyesti, minä lensin !Jossain vaiheessa Liinu vaihtoi laukaksi, minä hihkuin ja nauroin täyttä kurkkua, kun tie alkoi vaihtua alamäeksi ja vauhti näin ollen tiukkeni.Tuuli vihelsi korvissani, hyisenä purren vauhdista punehtuneita poskiani, kuulin Liinun tasaisen laukasta rohisevan hengityksen ; puhalsimme molemmat valtavia huurupilviä.En olisi halunnut lopettaa ikinä.Mieli raikastui ja herkistyi, täyttyen poreilevasta riemusta.En ollut tuntenut näin pitkästä aikaa. Lopulta hidastin ja pysäytin tamman tien reunalle.Jäimme molemmat puuskuttamaan ja vetämän henkeä, minä päästin vielä muutaman hihkuvan naurunpyrähdyksen. -Hei,..katso Liinu, sanoin hengästyneenä, osoittaen hevoselle upeaa maisemaa joka avautui edessämme.Aurinko oli juuri laskemassa, värjäten ympäristön kokonaan oranssin ja vaaleanpunaisen eri sävyihin.Katselimme molemmat valppaasti eteenpäin, hengitykset yhä tiheinä.Halasin Liinua.Aivan kuin aika olisi pysähtynyt.Mutta ei.Sen kuului jatkaa, johdattaa minut kohti odottavia seikkailuja rakkaan uuden hoitohevoseni kanssa. Lexie & Liinu 1 HM!
|
|
Lexie
Uusi ja innokas
Posts: 79
|
Post by Lexie on Jan 27, 2010 17:41:39 GMT 2
27.01.10. Pientä kujeilua
-Ja voitko kuvitella, fyssan opettaja antoi huomiseksi peräti neljä ylipitkää tehtävää, vaahtosin Liinulle, sukien sitä yhä kiivaammin. -Ikään kuin aikoisin tehdä ne…Ja et halua edes tietää paljonko sain kemian kokeesta. 2 ! Lievästi nöyryyttävää. Olisinpa minäkin pelkkä hevonen jonka ei tarvitsisi vaivata päätänsä moisilla joutavuuksilla. Liinu antoi minun vuodattaa kaikki huoleni tyynesti päätään nyökyttäen kuin paraskin psykologi. Olin sitonut sen käytävälle ja harjannut sitä jo jonkin aikaa ; ulos ei voinut tällä säällä ainakaan mennä. Lämpötila oli hieman laskenut joten lumi oli väistynyt sateen tieltä. Tuuli ujelsi ja hakkasi vesipisaroita ikkunoita vasten ; ukkostakin oli ilmassa ja näin keskipäiväksi oli harvinaisen pimeää. Painoin pääni hoidokkini kaulaa vasten.Se tuoksui niin…hevoselta. Hyvältä. Vilkaisin rannekelloani, joka näytti jo puoli yhtä. Ehtisin käydä pikaisesti haukkaamassa jotain ennen kuin varustaisin Liinun valmiiksi iltapäivän tunnille. Jätin hevosen karsinaansa ja suikkasin sille nopean suukon. -Miten ihmeelliseltä tämä kaikki tuntuukaan, tuumin harppoessani kohti yläkertaa. Ennen olisin vain märehtinyt laiskasti huoneessani miettien mitähän seuraavaksi tapahtuu. Ja nyt…nyt sain viettää ihanaa ja toimeliasta päivää palvellen hienoa turpataunoani. En jotenkin vieläkään pystynyt takomaan sitä päähäni, että minä, perjantain kolmantenatoista syntynyt, omiin jalkoihini kompastuva Lexie olin Kamuliinin ihkaoikea hoitaja. -Ja onhan hoitajavalinnoista jo miltei kaksi viikkoa, mietin huvittuneena. Yläkertaan päästyäni hymyilin ja tervehdin paria minulle tuntematonta tyttöä. Huokaisin. Kaikki täällä tuntuivat tuntevan toisensa, enemmän tai vähemmän. Lohduttauduin hieman ajatuksella, että olihan niitä muitakin uudehkoja seppeleläisiä. Ja ehkä minun pitäisi -kerrankin- olla oma-aloitteinen ja mennä enemmän muita kohti, saadakseni tutun tai pari. Nappasin valkoisen, jokseenkin kulahtaneen eastpack-reppuni ja taputin sitä toisella kädellä. Vanha kunnon tallireppu. Aina elossa, vaikka se oli ollut minulla ala-asteelta asti. Vilkaisin sen sisään : voi jukra noita vanhempia, AINA piti pakata suunnattomia määriä eväitä. "Rankkana tallipäivänä täytyy syödä kunnolla ", kuului isän oi niin viisaaseen ajattelutapaan. Istahdin ja järsin vähän leipää edellämainitun mieliksi, mutta sitten minulle riitti. Oli kiirus takaisin Kamuliinin luokse, sen tunti starttaisi vähän ajan päästä. Astuessani karsinaan ja sanoessani perinteisen " mitä heppa“ tervehdykseni, Liinu tunki turpansa syliini ja nappasi huulillaan takintaskusta kiinni, josta kuului hyvinkin lupaavaa rapinaa. Sukkelasti se onnistui avaamaan taskuni ja ryhtyi tutkimaan tarkemmin sen sisältöä korvat hörössä. -Hahhah ! Lopeta, senkin hölmö, ovela tyttö, nauroin. Myöhemmin, kiristäessäni satulavyötä Liinu asianmukaisesti päätti taas vähän testailla hoitajaansa ja paljasti hampaansa uhittelevan näköisenä. Ja kuten tavallista, pieni ojennus palautti arvon neidin ennalleen. -Olet sä vaan aika veikko, sanoin rapsuttaen sitä korvien välistä, samalla kun sen ratsastaja saapui ja nappasi ohjat. Minulla oli suunnitelmissa mennä katselemaan kyseistä tuntia, nähdäkseni miten tääkin heppa ratsailla toimii. Sade ja tuuli piiskasivat kylminä naamaani juostessani maneesia päin. Istahdin katsomoon ja erilaisia ratsukkoja alkoi valua märkinä sisälle. Lämmittely alkoi. Satulat narisivat. Tunninpitäjä kuulutti ohjeita mikroon. Vanhaa kunnon tuntimeininkiä jota olin kaivannut pitkästä aikaa. Panin merkille, että Liinu oli ratsailla ehkä vähän samantyyppinen kuin maasta käsin : se huvitteli testailemalla oliko selässä istuva skarppina, ja kiemurteli ja sähläili omiaan säilyttäen tutun energisyytensä. Laukannostoissa se nosti päänsä ilmoihin ja paineli kovaa ravia ratsastajaparan hölskyessä menossa mukana. -« Tarkat avut Liinulle ettei tule pelkkää liitoravia », oikoi tunninpitäjä. Kostutin huuliani kielellä. Pitäisi siis muistaa tarkat ja selkeät avut sen kanssa. Hmm-mm. Pärjäisinköhän sille nyt ollenkaan, mahdollista ekaa ratsastuskertaa ajatellen. Lievästi sanoen pelkkä ajatus nostatti tutun perhoslauman vatsassani. Ratsastuksen päätyttyä autoin Liinulla ratsastanutta tyttöä riisumaan sitä, ja päätin samalla, että jos kerta kavereita halajan, parasta aloittaa heti. Valitettavasti Liinun ratsastajan sanvarasto rajoittui hänen nimeensä, joka taisi olla Kaisa-Kamilla, jos kuulin oikein hänen muminaltaan, ja « hmmm »äännähdykseen. Innokkaat tutustumisyritykseni valuivat hieman hiekkaan, ja tytön lähdettyä lopulta tallista pois en voinut olla tirskahtamatta. Kenties sosiaaliset taitoni olivat sittenkin ruosteessa… Lähdin raahaamaan painavaa satulaa takaisin varustehuoneeseen, kunnes äkkäsin Jokerin, jonka tiesin edes hiukan, ja menin ilahtuneena Flooran karsinan eteen. -No moi, hymyilin ja ojensin käteni ruunikkoa tammaa kohti, jota Jokeri harjasi. -Ai, terve. Mitenkäs oot Liinun kaa pärjäillyt ? -Iiihan kivastihan minä…ollaan vasta siinä tutustumisvaiheessa. Samassa Floora, joka näytti olevan visusti sitä mieltä, että tunkeilijat pois karsinasta, pukkasi minua äkisti turvallaan, niin että horjahdin taaksepäin ja olin vähällä kaatua. -Öhm, kiva hoitohevonen sulla ! Rupesimme molemmat nauramaan. Vähän ajan päästä palasin Liinun karsinalle kottikärryjä raahaten. -Tallipalvelusta päivää, täältä oltaisiin tilattu perusteellinen sviitti-siivous, pelleilin Liinulle, joka puhalsi korvat hörössä kasvoilleni. -« Sviitti-siivous »…olen kuule mieki semmone älykääpiö ! Purskahdin nauruun laittaessani riimua hevoselle. Sidoin suomipollen käytävälle, ja rupesin koppaamaan lantaa kärryihin, mikä oli yllättävän raskasta hommaa, tuli nopeasti kuuma. Seisahduin hetkiseksi ottaakseni takkini pois, ja käänyin samalla : -Hei muuten Liinu, mehän voitaisiin….öh. Liinu ?! LIINU ! Tamma oli poissa. Hypähdin käytävälle ja näin miten suomenhevonen nelisti valtavalla kolinalla kohti tallin toista päätyä. -Prkleen koni !!Lähdin juoksemaan salamannopeasti perään. -« Tallin sääntö numero 1, Lexie. Tallissa EI saa juosta », sanoi kaikkitietäväinen ääni pääni sisällä. Viis siitä. Liinu liukasteli hieman käytävällä ja onnistui kaatamaan luudan, joka oli seinää vasten. -Pysähdy nyt ! Kamuliini ei ottanut huutojani kuuleviin korviinsa, vaan jatkoi menoansa viskoen villisti päätään. Sillä oli ihan vietävän hauskaa. Äkkiä se kuitenkin jarrutti niin jyrkästi että se joutui melkein istualleen käytävälle. Jarrunkäytön syy paljastui nopeasti : Anne oli tullut vastaan ja pysäyttänyt puhisevan Liinun. -Kantsii solmia nää kunnolla, ettei pääse polle ottamaan hatkoja, hän sanoi ojentaen minulle riimunnarun. Lause oli sanottu hymyn kera, mutta minä olisin voinut vajota maan alle punaisine poskineni. -J-joo tietty, koetan pysyä skarppina. Voi herranpieksut. Minä oli sitten mestari luomaan hyvän kuvan itsestäni. -Senkin tyhmyliini. Kertakin vielä niin minut potkitaan ihan takuulla pois, nuhtelin Kamullinia taluttaessani sitä takaisin. Liinu tunki päänsä syliini. -Ookrait, saat anteeksi…
Lexie & Liinu 2 HM!
Ihania tarinoita ja upea tuo kuva! Todella hieno! Kiinnittäisitkö vielä huomiota välimerkkien jälkeen tulevaan välilyöntiin, tekstiä olisi helpompi lukea. =) ~Anne
|
|
|
Post by Anne on Jan 28, 2010 15:37:32 GMT 2
Äiti ja tytär =)
|
|
Lexie
Uusi ja innokas
Posts: 79
|
Post by Lexie on Feb 3, 2010 19:18:07 GMT 2
Ojoih, ihana kuva Anne! Liinu ja palmi on vaan nii nättejä =)Kammottavan huonolaatuinen sarjistuherrus, jonka käsialasta saa tuskin selvää, mutta olipahan kiva piirtää... Lexie & Liinu 3HM!
|
|
Lexie
Uusi ja innokas
Posts: 79
|
Post by Lexie on Feb 12, 2010 17:52:48 GMT 2
12.02.10 Pesupäivä !Mulkaisin urheilunopettajaa kentän laidalta pahasti. Hänhän se oli syypää uusimpaan kidutusmuotoon, joka oli meille varattu liikunnassa : koripalloon. Eihän minulla sinänsä ollut mitään tuota lajia vastaan, mutta oli aika nöyryyttävää hölkätä kentällä puolelta toiselle muiden perässä, siinä toivossa että voisi edes kerran koskettaa palloa. - Tai no, minun pelini rajoittuu pallon välttelyyn, oikaisin mielessäni. Siristin silmiäni ja silmäilin juoksevia pelaajia. Just joo. Isot pojat pienen pallon perässä. Upeaa. Huokaisin ; onneksi joukkueessani olevat olivat nopeasti hoksanneet, ettei palloa kannattanut syöttää minulle, ja että vaihtopenkki oli olennaisin paikka minunlaiselle köntykselle. Vilkaisin haukotellen kelloani. Pianpian, kahden minuutin päästä, olisin VAPAA. Lukion kellon soidessa vihoviimein syöksähdin vaihtamaan vaatteita vilkaisematta taakseni. Kotiin päästyäni nappasin tallirepun ja jäin hyppelemään huoneeni lattialle koettaessani saada vastapestyjä ratsastushousuja väännettyä päälle. Sulloin takintaskuni täyteen nenäliinoja, sillä totta kai nuha oli tullut käymään “ sopivasti “, niin että nenää kirveli ilkeästi kaikesta niistämisestä ja silmät valuivat armottomasti. Vältin huolellisesti kertoa huonosta olostani vanhemmilleni, sillä tottakai heidän mieleensä juolahtaisi se upea ajatus että hei, ethän sinä ole laisinkaan kunnossa tallille menoon, jää vain rauhassa kotiin....kiitos mutta ei kiitos. Ei tulisi kuuloonkaan, kun oli Liinusta kyse. Minun täytyi välttämättä nähdä se, että tietäisin sen aivan varmasti olevan totta. Ei minun kaltaiseni hourupää yksinkertaisesti ansainnut niin ihanaa hoitohevosta, niin että joskus tuuppasi tuntumaan siltä, että tämä kaikki olisi ollut vain unta. Heitin hupun päähäni ja astuin purevaan pakkasilmaan, varoen huolellisesti jalkojani etten liukastuisi tai muuta typerää minun tapaistani. *** Huhuilin nuhaisella äänellä Kamuliinia tarhasta, joka muuten oli myllätty aika mutaiseksi lumesta huolimatta. Liinu saisi luvan tulla portille, minähän en tuonne mutavuoriin lähtisi seikkailemaan. Niiskautin äänekkäästi. Ääneni hukkui lumisateeseen. Mrh. Missä se halvatun polle piileskeli. Tässähän jäätyi. Äkkiä minua kohti alkoi tallustaa mudan peittämä otus, joka pysähtyi eteeni. Likakerroksen alta hevonen oli vaikeasti tunnistettavissa, ja säälin ennalta sen hoitajaparkaa, joka joutuisi luultavasti puunaamaan sitä tuntitolkulla. En kiinnittänyt siihen enempää huomiota, vaan jatkoin kuikuilemista, josko Kamuliini suvaitsisi tulla viimein paikalle. Huusin sitä kerran. Mutakylvyn saanut hevonen hörähti vaimeasti vierelläni. - Hyss, komensin sitä. Huusin Liinua toisen kerran. “Hörr”, kuului taas viereltäni. Nielaisin. Käännyin hyyvin hitaasti kohti vieressäni seisovaa hevosta. Katsoin sitä järkyttyneenä. Likaisen otsatukan alta minua tarkkaili liiankin tuttu silmäpari. EIH. Jos Liinu olisi osannut virnistää, sen se olisi takuulla tehnyt. Vilkaisin sitä moittivasti. - Nythän tässä menee koko iltapäivä sinun puhdistamiseen, jupisin. Talutin omahyväisen hoidokkini suoraa päätä pesukarsinaan. Ei hemm… sehän näytti tallin valaistuksessa entistä pahemmalta. Ryhdyin tuumasta toimeen ja suuntasin vesiletkun kohti mutahirviötä, johon tulikin äkisti eloa ja joka korskahtaen perääntyi kohti nurkkaa. Joka kerta kun vesiletku osui siihen, se nosti kavioitaan koettaen potkia vettä pois mielenosoituksen merkiksi. - Ha ha. Olet hyvä näyttelijä Liinu, mutta et sinä oikeasti vettä pelkää. Se näkyy sinun silmistäsi nimittäin. Aina sinun täytyy keksiä kaikenmoista ajanvietettä. Aloillasi nyt, murahdin hampaitteni välistä. Saippuoinnin aikana madame rauhoittui hieman, ja kun aloin huuhtomaan sitä, se vaati tällä kertaa päästä juomaan vettä suoraan letkusta, ja leikitteli jonkin aikaa ylähuuli lerpallaan. En voinut olla tirskahtamatta sen hullunkuriselle ilmeelle. Ohitse pyhältävä Jaakko hidasti vauhtiaan pesukarsinan kohdalla ilmeisesti tuumaten, mikäs hevosen pesemisessä noin hauskaa oli. Eikö hän muka tiennyt vielä että Liinun kanssa mikään ei voinut pysyä normaalina ja vakavana ; se oli niin hulvaton toisinaan. Kuivatessani tammaa se puhalsi ilmaa kasvoilleni sovittelevasti. - En minä sinulle enää ärtynyt ole, senkin hölmöliini. Kunhan et vain kylve ihan joka päivä tuolla tavalla mudassa… Ei sinulle voi olla kauan vihainen, sinä ihana, kaunis, mahdoton ilopilleri, sanoin hiljaa suikatessani sen märälle otsakarvalle suukon. Liinu & Lexie 4 HM !
|
|
Lexie
Uusi ja innokas
Posts: 79
|
Post by Lexie on Feb 21, 2010 15:50:42 GMT 2
21.02.10 Hulvatonta maastoiluaKamuliini kuumeni maastoesteitä hypätessä sen verran, että Lexieltä menivät kädet kipeiksi sitä pidätellessä, ja tamman harja hulmusi kovassa menossa mukana... Lexie & Liinu 5HM !
|
|
Lexie
Uusi ja innokas
Posts: 79
|
Post by Lexie on Mar 3, 2010 13:30:38 GMT 2
03.03.10 "Pahin kipu täytyy purkaa luovaan työhön"
Huokaisin syvään, pyyhkäisin pikaisesti poskiltani viimeiset kyyneleet ja poistuin satulahuoneesta, jossa olin jo vähän aikaa lymyillyt. En olisi nimittäin suonut kenenkään näkevän että minä itkin. Laahustin kohti suosikkihevoseni karsinaa. Sentään pieni valonpilke kaiken kurjuuden keskellä. Nieleskelin. Pitäisi säästää loput itkut nukkumaanmenoaikaan, silloin kun olisi piilossa muilta. Myötätunto vain pahentaisi asiaa. Siinä se oli, iso, tuttu, turvallinen ja lämmin. Kapsahdin sen kaulaan enkä pystynyt enää taistelemaan vastaan, voimat eivät riittäneet, räjähdin sydäntäsärkevään itkuun. Kamuliini ei inahtanutkaan. Flashbackit seurasivat kohtalokkaina toisiaan, näin isoisäni kuolleet, niin kauniit kasvot, näin kynttilän, josta heijastui lämmintä valoa kuolemankalpeaan sairashuoneeseen, näin ruusun joka oli asetettu Hänen kylmään syliinsä. Kuulin seinäkellon hiljaisen tikityksen, muistuttaen joka läsnä olevalle, joiden kasvot olivat vääristyneet pidätetystä kivusta, luovuttamisen halusta, että aika jatkoi armotonta kulkuaan. Näin isoäitini lausuvan ne sanat, jotka nostattivat uuden lamaantumisen hyökyaallon sisälläni : hyvästi, rakas, rakas kumppani. Muistan itseni, kuiskaten värisevällä äänellä hei hei, pyyhkäisten kädellä kylmää otsaa. Haluaisin karkottaa nuo kuvat itsestäni, haluaisin sulkea silmät, avata ne uudestaan ja huomata että kaikki olikin vain pahaa unta. Kamuliini laski hiljaa turpansa olkapäälleni. - Mitä jos mentäisiin vaikka treenaamaan sua tonne kentälle. Että en enää ehtisi ajatella...
Satula narisi. Liinu tepasteli reippaasti kaviouraa pitkin. Koetin keskittyä ratsastukseen, ja kokosin ohjia ryhdistäytyen. Tavoilleen uskollisena Liinu lähti tasapainottomaan kovaan raviin, minun hölskyessä mukana. Rupesin ratsastamaan voltteja, temponvaihtoja, ehkä saisin sittenkin tämän kokemattoman aasin paremmin alle... Kamuliinin lautaset höyrysivät, pistin sen ehkä turhankin kovaan työhön, mutta oli pakko purkaa tämä henkeä ahdistava suru edes jonnekin. Siristin silmiäni, hyinen viima puri ilkeästi kasvoja. Ryhdyin tekemään asetusharjoituksia isolla ympyrällä, ensin reippaassa ravissa, ja sitten laukassa. Puolipidäte, sisäpohje, hop, laukka...Ei liian nopeasti...Rentoutin hartioitani ja koetin hidastaa vauhtia pelkästään istunnalla, ei ohjien sahaaminen tuota jääräpäätä vastaan kuulostanut kovinkaan hyödylliseltä. Koetin tehdä ympyrän suurennus- ja pienennysharjoituksia, leikitellen ulkopohkeella ja sisäpohkeella, entinen ratsastusopettajani kun oli aina painottanut tämän tehtävän tärkeyttä. Liinu alkoi rentoutua, ja rummutti kavioillaan kentän pohjaa lapsellisen iloisena, työ näytti maistuvan vaikka minulla oli vaikeuksia saada se pysymään nätisti asetettuna ympyröillä. Mieleni kaipasi juuri tätä, se oli nyt virittäytynyt tekemään ankarasti töitä, surunaamio oli mennyt hetkeksi nurkan taakse. Kylmyydestä huolimatta poskeni punehtuivat vauhdista ja innostuksesta, ja päästin puuskuttavan Liinun uralle hengähtämään. Taputin sen ilmasta kostunutta harjaa. Otin lopuksi vielä pari kierrosta ravia, tulosta alkoi näkyä, Liinu pysyi koottuna säilyttäen sopivan vauhdin. - Tiedätkös mitä, meidän pitäisi ilmoittautua tunneille, esimerkiksi kouluvalmennukseen tai jotain. Että voitaisiin edistyä yhdessä... Liinu vastasi kysymykseeni vain " tuuh " joten en ollut aivan varma miten tulkita sen reaktio. Lähdimme jammailemaan loppukäyntejä maastoon. Metsä oli aivan hiljainen, äänettömät lumihiutaleet satoivat talviuneen vetäytyneeseen metsään. Hengitin monta kertaa sisään ja ulos, katsellen höyryä jota ilokseni puhaltelin. Pysäytin Kamuliini keskelle valkoista aukiota, ja katselin ympärilleni. Juuri tällaisina hetkinä sitä olisi valmis uskomaan taruolentoihin. Metsä sisälsi salaisuuden. Liinu ravisteli lumista harjaansa, sen vaisto kertoi että kohta olisi ruoka aika eikä typerien kuusien katseleminen kuulunut oikein sen mielipuuhiin. Kurottauduin rapsuttamaan sitä korvien välistä, sen ansiosta minä olin vielä koossa, sen ansiosta jaksaisin jatkaa eteenpäin. Ehkä jo huomenna pystyisin hymyilemään.
Liinu & Lexie 6 HM!
|
|
Lexie
Uusi ja innokas
Posts: 79
|
Post by Lexie on Mar 17, 2010 17:40:49 GMT 2
17.03.10 by Liinu : Aamu sarasti, levittäen aurinkoisia säteitä ympäröivään lumiseen talvimaisemaan. Pärskähdin kuuluvasti ja raivasin tieni loskaisen tarhan läpi portin eteen. Kohta olisi ruoka-aika. Maassa lojui vielä muutama heinänkorsi, ja näykkäisin pahansuovasti Blondia säästä saadakseni sen siirtymään niiden edestä. Hähää. Ahmaisin heinät vikkelästi parempiin suihin. Me hevoset emme kaihda keinoja saadaksemme mahantäytettä. Ravistelin paksua harjaani. Olin kyllästynyt tähän typerään tarhaan ja kaipailin jos jonkinmoista äksöniä. Lopultakin se myöhästelevä talliheikki saapui, Jakkokos sen nimi oli. Luimistin ja koetin näyttää mahdollisimman uhkaavalta, tyyliin « saat kohta aimo potkun ellet vie minua heti ulos täältä » . Jaakko ei vaikuttanut kiinnostuneelta hienoista näyttelijänlahjoistani ja vain pyöritteli tupakkaa suussaan silmät ummessa, mutta pääsinpähän sisälle ensimmäisten joukossa. Karsinaan mentyäni pistin kunnon metakan päälle, paukautin kavioitani ovea vasten, halloo ihmiset, nälkäänkö aiotte minut tappaa. Viihoviimein minulle suvaittiin tuoda aamupalaa, ja upotin kiitollisena turpani ruokakuppiin, joka mielipahakseni tyhjentyi aiiiivan liian nopeasti. Työnsin pääni karsinan oven yli ja ryhdyin tarkkailemaan tallin tapahtumia korvat hörössä, mahdollisimman viattoman näköisenä. Haluaisin kunnon halin nyt, kiitos. Onnekseni käytävällä pyyhälsi Jossu kiireisenä, joka nähtyään aivan vastustamattoman hellyydenkipeän ilmeeni pysähtyi kohdalleni rapsuttamaan pikaisesti otsaani. Yhtäkkiä oven eteen kapsahti tuttu naama. Hörisin hiljaa ja haistoin vielä varmuuden vuoksi tytön hupparia. Lexiehän se siinä, ikioma hovihoivaajani. Tuhisin innokkaasti enkä meinannut päästää häntä aluksi sisään. Passin ja matkatavaroiden tarkistus, olkaa hyvä. Onko nameja? - Olen niin auttamattoman myöhässää….sinulla alkaa talutustunti ihan kohta, voi jessus, Lexie nurisi. Ja hän alkoi kirjaimellisesti heittää kamppeita selkääni. Vai tunti ? Sehän kuulosti oivalta. Tuntiratsun homma oli vielä uusi jopi minulle, mutta se oli mielettömän hauskaa. Avitin hiukan hoitajaani työntämällä turpani suitsiin. Hopiti hop, nyt olisi kiirus. Maneesin kaiutin rätisi, vääristäen tyystin Annen lausumia ohjeita, mikä nostatti hyväntuulisen naurunremakan nuorten oppilaitten joukossa. Minä pureskelin innosta väristen kuolaimiani, Lexien taluttaessa vieressä. Yritin astua liioitellun sievästi uran keskellä, mutta pikku lettipäinen tyttö joka keinahteli selässäni ei siitä rentoutunut, vaan istui selkä ja hartiat jäykkinä päästäen ohjia valahtamaan kaulalleni vähän väliä. Hyvätapaisena tyttönä pidin seppeleen hevosten hyvää mainetta yllä, ja tarjosin lettipäiselle muksulle luultavasti elämänsä helpoimman ja mukavamman tunnin. Toivottavasti hän vastedes rentoutuisi hevosten parissa. Illemmalla Lexie lähti taluttelemaan minua ulos, niin kuin hänellä oli aina tapana, ja matkan varrella hän pysähtyi juttelemaan Elenan kanssa, joka harjasi Palmikkoa puomilla. Moippa äiskä, hörähdin. Lähdimme keekkoilemaan metsään päin. Ilta teki jo tuloaan, antaen luonnolle pimeät piirteensä. Pärsk. Huomenna uusi päivä, uudet kujeet! Lexie & Liinu 7 HM!
|
|
Lexie
Uusi ja innokas
Posts: 79
|
Post by Lexie on Mar 31, 2010 16:55:41 GMT 2
31.03.10Maailman paras hevonen.Nopeasti väsätty hutihuti... Lexie & Liinu 8 HM!
|
|
Lexie
Uusi ja innokas
Posts: 79
|
Post by Lexie on Apr 4, 2010 16:01:14 GMT 2
04.04.10Seppeleen Kamuliini <3 Lexie & Liinu 9 HM!
|
|
Lexie
Uusi ja innokas
Posts: 79
|
Post by Lexie on Apr 6, 2010 20:18:57 GMT 2
06.04.10Kamuliini osallistui Lumikuningatarkisaan : Lexie & Liinu 10 HM!
|
|
|
Post by Anne on Apr 16, 2010 12:59:49 GMT 2
Maastoilua:Spessu Lexielle ahkerasta hoitamisesta! (Aloitin kuvan piirtämisen jo yli kuukausi sitten, siksi noin talvinen maisema. Kuva ei oiken edistynyt, kun olen ollut kipeänä, mutta tämmöinen nyt tuli.)
|
|
Lexie
Uusi ja innokas
Posts: 79
|
Post by Lexie on Apr 29, 2010 16:56:11 GMT 2
( Hieman myöhässä, mutta...) suurkiitokset Anne! Mainio, erittäin "kamuliinimainen" kuva ! =)
29.04.10. Kevättä rinnassa
Liinu nyhti voimakkain vedoin ruohoa maasta. Tamman häntä huiski vimmatusti, kärpäset eivät tunteneet armoa. Siirsin katseeni laiskasti hevosesta täysin pilvettömään taivaaseen. Tällaiset päivät olivat suorastaan herkullista vastapainoa synkille talvihetkille.
Olimme löytäneet mukavan ruohokukkulan polun varrelta ollessamme kävelyretkellä. Lojuin pehmeässä ruohikossa kevätauringon porottaessa kasvoihin. Liinu laidunsi vapaana ympärilläni. Olin nimittäin oivaltanut, että tamma seurasi minua luottavaisesti kaikkialle, lähtemättä omille teilleen. En kuitenkaan viitsinyt tallin ympäristössä sitä päästellä, olihan hevosella aina omat päähänpistonsa. Mutta kun olimme kahdestaan, olin omaksunut tavaksi antaa sen olla vapaasti. Eihän Annen ja Josefiinan tarvinnut sitä tietää....
Kohottauduin istumaan. Lempeä tuuli puhalsi hiljaa kasvoilleni, leikitteli hiuksilla. Olo oli niin kevyt. Heinäsirkat sirisivät taukoamatta. Se toi mieleen kuumat kesäillat.
Äkkiä tunsin kuinka joku pukkasi minua kevyesti olkapäähän. Käännyin ja kohtasin tutun silmäparin.
-" Mitä tammaseni". Suukotin sen turpaa. Olin joskus lukenut, että jos hevosen sieraimiin puhaltaa, niin se ei koskaan unohda kyseisen ihmisen hajua. Tuumasta toimeen! Houkuttelin Liinun pään omaani kohti. Puhalsin varovaisesti. Tamma höristi korvansa ja lakkasi jauhamasta ruohoa. Se tunki turpansa määrätietoisesti nenääni kohti, nuuhkutteli ja puhisi vuorostaan, ihastuneena tästä uudesta keksinnöstä. Jatkoimme puhallusleikkejä pitkään. Lopulta Liinu laski päänsä olkapäälleni. Kurkkuani väänsi. En ollut ikinä tuntenut itseäni yhtä hyväksytyksi.
Tovin kuluttua nousin ja lähdin juoksentelemaan ruohotasangoilla kuin villivarsa ikään, auringon hiipiessä pikku hiljaa pois. Ruunikko suomenhevonen hölkkäsi perässäni pää alhaalla.
Liinu & Lexie 11 HM!
|
|
Lexie
Uusi ja innokas
Posts: 79
|
Post by Lexie on Jun 24, 2010 17:53:22 GMT 2
24.06.10 JATKUU...odotettavissa vielä kaksi tai kolme sivua, ovat vielä työn alla =) Liinu & Lexie 12HM !
|
|
Lexie
Uusi ja innokas
Posts: 79
|
Post by Lexie on Oct 31, 2010 20:48:13 GMT 2
31.10.10 Paluu.
Nojailin tarhan puuaitaan. En päästänyt hetkeksikään ruunikkoa tammaa silmistäni. Kamuliini ravisteli pitkää harjaansa, suu täynnä syksyn kellastamaa ruohoa. Se oli niin suloinen. Kutsuin sitä hiljaa. Tamma höristi korvansa, empi hetken kunnes rupesi lompsimaan minua kohti. Hautasin kasvoni sen karheaan harjaan. Oli ollut niin ikävä. - Mitä tyttö, hymyilin sille pujottaessani nailonriimua sen päähän. Lähdin taluttamaan hevosta kohti tallia. Raivokas syystuuli kohisi puissa, siinä oli jotain villiä ja salaperäistä. Ilmassa lenteli puunlehtien värikäs kirjo. Vedin keuhkot täyteen raikasta ja kirpeää syysilmaa. Kurkkuani kuristi. Tuntui todella hyvältä olla taas tallilla. Omatuntoa kolkutti yhä lukemattomat poissaoloni. Mutta toisaalta tämä oli ollut minulle kiireistä aikaa. Niin paljon oli tapahtunut. Johdatellessani hevosta talliin moikkailin vastaantulevia ihmisiä. Rupesin hymyillen muistelemaan viime tammikuuta, joka oli ollut kaltaiseni hevostytön elämässä suuri ja iloinen käänne. Olin ollut niin arka ja peloissani. Aina mieltä kaihertaa se, ettei sopeudu joukkoon kun muttaa uuteen talliin. Kyllä se aika sittenkin kuluu nopeasti. Vuoden lopulla alkaisivat ylioppilaskirjoitukset ja kovat paineet. Hyviä tuloksia oli saatava jos mieli hyvään taidekouluun, mikä kuului suunitelmiini. Aikaa pitäisi myös ehdottomasti löytää hevosille, Liinu tarvitsi hoitajaansa rinnalleen. Uusi kauramoottori Merrikin veisi nyt aikaa. Pureskelin mietteliäästi alahuultani. Kyllä minä pystyisin kaikkeen. Oli pakko onnistua. Moni asia oli ehtinyt muuttua tallissa ollessani pitkään poissa. Uusiin kasvoihin olin törmännyt, jotkut taasen olivat menneet. Se oli peruuttamatonta tallielämässä, mutta jotenkin haikeaa. Ja viimeiseksi....silmäilin surullisesti Jampan vanhaa karsinaa. Ihastukseni eestikkiiin oli ollut syvä. -Pölja Lex, komensin itseäni. Olet liian tunteelllinen, as always. Luultavasti se viettää riehakkaita päiviä uuden omistajansa luona. Mutta...silti. Ravistelin päästäni haikeat mietteet ja päätin keskittyä sen sijaan hoidokkiini. - Sinä pääset takuulla aivan liian helpolla nykyään nyt kun nuo tunnitkin ovat tauolla. Korjataanpa asia pikimmiten, senkin pullaponi.
Maneesi ammotti tyhjyyttään. Kuului vain Liinun kavioiden matala ääni kun ne upposivat maneesihiekkaan. Päskyset lentelivät katossa. Työnsin jalkani jalustimeen ja koetin punnertaa itseni satulaan. Mätkähdin kuitenkin takaisin maan kamaralle kuin perunasäkki. Räjähdin tahtomattani nauruun kuvitellessani kuinka hassulta mahdoinkaan näyttää pyllistellessäni jalustimen varassa. Pah. Sen sitä saa kun pitää taukoa urheilemisesta. Onnistuin lopulta kiipeämään hevosen selkään, tosin enemmän kuin vaivalloisesti. Huokaisin onnellisena. Tuttu, kotoisa tunne valtasi minut, niinkuin aina ollessani ratsailla. Siirsin painoani satulassa ja Liinu nytkähti liikkelle. Olin jo ehtinyt unohtaa sen erikoisen, hieman nytkähtävän käynnin. Kokosin ohjia ja tuumin samalla, etten ollut vielä ikinä hypännyt tällä kauraturvalla. Minussa oli ehkä vähän koulutantan vikaa, myönnetään. Aloitin lämmittelyt. Tamma puhkui intoa ja nyki ohjia käsistäni, valmiina pinkaisemaan kovaan vauhtiin. Lienee siis ymmärrettävää, että pysähtymisharjoitukset pitkällä sivulla menivät pannukakuksi. Suoritin ruunikolla temponvaihteluja, peruutuksia, ja lopuksi kokoamisharjoituksia. Tamma alkoi tuntua paremmalta, ei painanut enää yhtä pahasti ohjalle. Se pyöristi niskaansa keskittyneesti kuolainta purren. Laukannostot sen sijaan olisivat saaneet vähemmän ratsastaneenkin vihreäksi. Ideana oli nostaa vasen laukka pituushalkaisijan alussa ja säilyttää se maneesin toiseen päätyyn asti, hevosen ollessa koko ajan mahdollisimman suoralla linjalla. Pahaksi onneksi Liinu joko sortui epätasaiseen liitoraviin tai nosti väärän laukan. Hammasta purren tein monen monta uutta yritystä. -Tule hitaassa, kootussa ravissa. Puolipidäte, oikea pohje taakse. Vasen eteen...samperin koni, ei kiitoravia! Murisin hampaitteni välistä. Lopulta päätin yksinkertaisesti vaihtaa ja tulla käynnissä, ja yllätyksekseni se luovutti silloin helpommin laukan. Itselleni asetetun tehtävän onnistuttua siirryin tekemään taivutuksia ja muutamia väistöjä. Ne sujuivat kohtalaisesti, vaikka avotaivutuksissa ( joissa en ollut yleensäkin mikään taituri) puuttui tempoa, mikä sai hevosen hyytymään maneesin seinän eteen typerästi. Pohkeenväistöt menivät sentään kiitettävästi, kunhan vain sain Liinun tarpeeksi suoristettua lyhyen sivun jälkeen. Vedin vielä loppuravit, ja sain olla oikein tyytyväinen sillä hevosella oli erittäin hyvä ravitempo lopuksi, peräänannossa kulkien. Iloitsin mielessäni. Kyllä se kulki hyvin kunhan vaadin itseltänikin vähän. Tällaisissa hetkissä ratsastus oli kuin rytmikästä musiikkia ja saatoin unohtaa itseni. Ehkä juuri siksi olin aika mieltynyt kouluvääntöön. Siirryin käyntiin ja kiittelin Liinua, jonka lautaset höyrysivät. Annoin sille pitkät ohjat ja rentouduin satulassa. Vilkaisin rannekelloani ja ylltäyin kun kello oli noin paljon. Olin ratsastanut pitkään. Katsoin maneesin ovesta ulos. Pimeä oli jo laskeutunut, ja sataa tihuutti kevyesti. Luotaantyöntävästä ilmasta huolimatta huolimatta teki kovasti mieli mennä jäähdyttelemään maastoon. Olimme molemmat, hevonen ja minä, tosi kuumissamme. Tuumasta toimeen! Nousin ratsailta ja pyysin tallin edustalla seisivaa Sastua pitelemään Liinua hetkisen. Kipaisin hakemaan tallista heijastinliivin itselleni ja hikiloimen hevoselle. Matkalla ihmettelin tallille kerääntynyttä väenpaljoutta. Talli oli äkkiä täyttynyt iloisella puheensorinalla. Vasta kun huomasin ikkunalaudalla irvistelevän kurpitsan, löin otsaani. Niin tietysti! Olin tyystin unohtanut koko Halloweenin! Palasin takaisin ulos ja naurahdin Sastulle: - Hah, oon varmaan ainoa ihminen täällä joka onnistui unohtamaan kokonaan että tänään on Halloween. -Tuskinpa, Sastu virnisti nostaessaan huppua päänsä ylitse sateensuojaksi. – En mäkään ole sitä pahemmin aatellu... Hymyilin ja kiitin häntä tamman pitelemisestä. Heilautin loimen Liinun selkään, ettei se vain vilustuisi jäähdytellessä, ja kapusin takaisin satulaan. Ohjasin Liinun kohti läheistä metsäpolkua. Kävelimme jonkin matkaa. Pitelin ohjia rennosti yhdellä kädellä, ja viheltelin hepan askelten tahtiin. Äkkiä Liinu jäykisti lihaksensa, höristi korvat ja jäi kuikuilemaan jännittyneesti kohti metsän syvyyksiä, valmiina pinkaisemaan pakoon tarpeen vaatiessa. Tunsin sydämeni hakkaavan. Mikä siellä oli? Yhtäkkiä takaamme kuului mojova rysäys. Sain vaivoin pidettyä tempoilevan suomenhevosen aloillaan. Nielaus. Eikö Halloween ollutkin kuolleiden juhla? En ollut pahemmin taikauskoinen, mutta...jos nyt kuitenkin käännyttäisiin takaisin kohti Seppelettä...
Liinu & Lexie 13HM!
|
|