Huiskan päiväkirja

[Clara]

Clara & Huiska Kauhuestekisoissa 26.10.2016

Hidastin Huiskan raviin ja henkäisin syvään helpottuneena. Jännitys laukesi ja tunsin jalkojeni tärisevän jalustimissa. Käänsin suomenhevostamman maneesin ovelle ja vilkaisin viimeisen kerran värikkäistä puomeista rakennettua esterataa, joka monen silmissä näytti vain pieneltä ja tavalliselta, mutta minulle se oli haaste. Yksi askel kohti pelkojeni voittamista. Ja minä olin selvittänyt sen.

Juuri äsken olin hypännyt esteradan isokokoisella ja vauhdikkaalla suomenhevosella, miettikää, se oli hevonen, ei poni. Kaikenlisäksi minun ratsastukseni tuolla tammalla olivat laskettavissa kahden käden sormilla, hyppykertoja ei ollut takana kuin pari. Mutta me selvisimme siitä, minä ja tuo takkuturkkinen suomenhevonen, vaikka olimme toisillemme yhtä tuntemattomat. Ja vaikka Huiska ei tykännyt laukata ja minä pelkäsin esteiden hyppäämistä.

Ei se kaunis suoritus ollut, ei, puomit kolisivat ja ratsastin aivan surkeat tiet ja lähestymiset, mutta onneksi nämä olivat vain leikkimieliset Halloweenkisat hauskoilla erikoisesteillä. Eikä meitä ei hylätty eikä oltu edes viimeisiä. Me oltiin läpäisty haaste, me oltiin voitettu - ei kisaa, vaan itsemme. Epäluulot ja pelot.

Ja vitsit että se tuntui mahtavalta.

Niin mahtavalta, että mun oli pakko rutistaa Huiskan kaulaa oikein, oikein kovaa.


// Laitoin tän nyt tännekin, kun postailen myöhemmin kuitenkin myös RKM-merkintöjä tänne

[Tuulia]

Hyvää Joulua Osa 3:
10: Aattoratsastus
lauantai 24.12.2016

Osa 1 | Osa 2

[Tuulia]

11: Hankilaukkoja joululomalla
keskiviikko 28.12.2016

Hankilaukkaa pellolla ystävien kanssa <3 Mukana Ada & Solttu, Anni & Laila sekä Emmy & Kuutti.

[Tuulia]

12: Alkeiskurssilla avustamassa
torstai 22.9.2016

Huiskalla ja Oililla sujui jo niin hyvin, että Tuulia antoi heidän mennä ilman riimunnarua. Ravikin saatiin "muutamien" pohkeiden paukuttelujen jälkeen nousemaan ja Huiska jopa tajusi pysyä ravissa ravityöskentelyn ajan, ettei koko tunti mennyt ravin ylläpitämiseen. Tuulia opasti tarvittaessa, mutta yleisesti ottaen tunti meni loistavasti.

// Taisi olla eka kerta, kun tajusin ottaa mallia "irl-Huiskan" kuvasta, haha :D

[Tuulia]

13: Längtan
mondag den 9. januari





Mondag, tillbaka i vardag. Den första skoldag. Visserligen hade jag nästan ingenting i skolan - jag hade tagit gymnasiet med en klackspark. Förra året hade jag skrivit ett lätt realämne på studenten och tyska i högst, nu hade jag mer modersmål och a-svenskan. Jag har riktight mycket fritid och snart skulle jag ha bara tid när studenten är över.

Efter skoldag gick jag hem och åt något. Jag sa till Miku att jag ska gå till stallet att morsa Huiska och alla vänner där. Det finns så mycket snö och is att jag kan åka på sparkstötting som går jag snabbare med! Snart var jag i stallet och rusade upp för trappan.
"Hej!" ropade Wilma på soffan till. "Har du hört redan?"
"Vad?" förvånade jag mig. "Vad har hänt?"
"Oj.. Vet du.. Frank har gått bort. Dött."
"V-vad? Nej!"
Det var verkligen en chock för mig. Frank? Jag kunde säga ingenting, jag bara sprang tillbaka till den första våning och visa mig Franks boxen. Men den var tom.

Frank är borta för alltid, aldrig kunde jag se igen den söta, lunga och säkra häst. Den som har jag rida första gången utom ridterminer här. Den som jag alltid hoppades till ridterminer. Denna häst dog knall och fall och galopperade till grönarna ängerna... En liten trå trillade på min kind. Bara erfarenheter och längtan skulle stanna här.

Jag gick ut från stallet och såg ett vackert landskap med snö, kärt stallet och kära hästar. Men - vilka kära hästar fanns det här mer? Frank och Humu är dött, Sentti och Toivo också... Ruusa, Taiga och Walma hade flyttat till lösdriftsstallet. Venna och Hype hade jag också gillat mycket men dom är också borta. Javisst gillade jag hästar här, men vilka av mina käraste hästar var här?

Huiska och Hestia. Också Siiri, Netta och Sikke. Men så många var borta. Bara längtan stannar här.

Jag lufsade till hästhagen och hojtade Huiskas namnet. Hästen lunkade till mig och jag morsade den.
"Kom hit min lilla vän", sa jag och slinkade under planket. Jag strikade halsen av hästen och sänkte min huvud mot den. Huiska suckade kärleksfullt som den hade sagt "Bry dig inte om detta. Allting blir bra."
Jag snyftade till och kramade hästan.
"Du är min tröstande nallebjörn, min lilla vän" viskade jag tyst.

***

Senare morsade jag också Hestia, ponnyn som jag älskade varje dag mer och mer. Jag kom ihåg längtan efter att förlora den här kära ponnyn och jag skulle vilja aldrig erfara det igen... Hestia som är vacker och livfull, den som är den första häst jag har skötat. Jag hade försökade två gången för att få den. Den som jag har skaffat många ridtävlingar med. Den som ska alltid ha ett speciellt ställ i mitt hjärta.

Taidanpa kirjoitella useamminkin ruotsiksi ennen YOta, tosi hyödyllistä etsiä kuvailevia yms sanoja ruotsiksi! Oikeasti mulla on tulossa 4 YO-koetta, mikä näkyy jonkin verran aktiivisuudessa... Mutta huhtikuussa alkaa loma <3

[Tuulia]

14: Att ha roligt i skogen
tisdag den 17. januari

Idag var jag med Wilma i skogen för att rida utan sattel. Vi hade väldigt kul där tillsammans! Hästarna hade så mycket energi att springa snabbt och vi gallopperade so mycket där i fjelden. Wilma skrattade när Hesti började att hoppa hit och dit och jag grinade med den lunga Huiska som ändå ville galloppera lite!! Normalt travade hon bara snabbt men idag ville hon galloppera!

Efter galloppering kunde vi igen höra varandra och pratade lite.
"Det var ju jätteroligt!" sa Wilma glatt.
"Javisst du har rätt! Huiska var så energisk ich Hesti såå söt när hon försökade att kasta dig bort!"
"Ju ponnyn hade också så rolig där." sa Wilma.
"Jag skulle också vilja galloppera med henne lika snabbt än dig! Men idag får vi inte springa längre, hästarna behöver att gå med i ridterminer", sa jag sen.
"Och vi kan gå och kolla de nya ponnyer", flinade Wilma. "Jag älskar speciellt Polar."
"Ju han är söt! Vi måste hitta smeknamnet till honom", satte jag ihop.
"Ju hur bra idé! Borde det är polarbjörn haha", skrattade Wilma. "Men Pola är grå, inte vit som de är", funderade Wilma.
"Pölli kunde vara ju roligt", skrattade jag men menade inte att det kunde vara riktig namnet.
"Hej hur nätt namn! Det ska det vara", Wilma sa så nöjt.
"Hej halå jag skojade bara", sa jag.
"Mem det är ju perfekt!"

Det trodde jag inte men det var egal för mig - vi hade roligt!

[Anne]

Valentinusmaasto <3





Ystävänpäivämaasto, poseerausta Liekkikalliolla.

Spessu Pipsalle, Pyrylle ja Tuulialle Joulukalenterin 2016 tehtävätontusta =)

[Anne]

Talvimuisto




Spessu Adalle ja Tuulialle!
Joulukalenterin palkinto =)

[Sara]

07/05/2017 Tallikierros & hoitotuokio

 
"Muuten, sähän oot melko innokas heppatyttö?" Tuulia kysyi minulta yhtäkkiä eräänä päivänä istuessamme lukion käytävällä hyppytunnilla.
"Niin, mitä siitä?" kysyin vähän ihmeissään.
"Mietin vaan, että kun mä hoidan Seppeleessä sitä Huiskaa…" tyttö aloitti.
"Joo, oot kertonu siitä vaikka ja mitä! Mitä siitä?" kysyin malttamattomana.
Tytöllä oli varmasti jotain mielen päällä kun se puhui noin erikoisesti.
"Niin sitä vaan, että haluaisitko sä alkaa sen apuhoitajaksi? Kun mulla on nyt melko paljon kiireitä eikä oikein aikaa sille. Se tarvii reippaan hoitajan joka huomioi sitä ja viettää sen kans paljon aikaa eikä tällaista laiskaa, joka käy sen luona silloin tällöin kun ehtii. Se sopii Annellekin paremmin kuin hyvin, oon kysynyt siltä jo!" tyttö selitti.
"Anteeks mitä mä just kuulin? Ai Huiskan apuhoitajaksi, ihan oikeestikko? No totta mooses mä haluan!" kiljaisin ja kapsahdin tytön kaulaan, joka nauroi innokkuudelleni.
"Nähdäänkö sunnuntaina parkkipaikalla kympin aikaan?" Tuulia kysyi päästyään irti halauksestani. "Voisin esitellä sulle kaikki paikat ja tietty voitas touhuta Huiskan kans."
"Joo, mikspä ei!"
"Sovittu!"

Tuon keskustelun lopputulemana olin nyt pyöräilemässä Seppelettä kohti, jossa olisi Ilo-Huiska -niminen suomenhevostamma, jonka apuhoitajaksi olin päässyt. Odotin innolla pääsyä tallille, joten laitoin pyörään vähän lisää vauhtia. Olisi kiva päästä myös tutustumaan uusiin ihmisiin ja saada kavereita, joiden kanssa viettää vapaa-aikaa. Täällä Suomessa minulla ei vielä ihme kyllä sosiaalisena tapauksena muita kavereita ollutkaan kuin Tuulia, johon olin tutustunut koulussa. Hän oli vuoden minua vanhempi ja lukion viimeisellä luokalla, abi siis.

Parkkipaikalla minua odottikin jo kultatukkainen tyttö, joka heilutti kättään nähdessään minut. Hänen vieressään seisoi toinen tyttö, jota en ollut koskaan ennen nähnyt.
"Moikka Sara, mä oon Wilma ja hoidan Heastiaa, semmosta kirjavaa pikkutammaa!" punapää huikkasi päästyäni tyttöjen luokse. "Tuulia kertoi, että sä oot Huiskan uus apuhoitaja, kiva saada uusia kasvoja tänne."
"Aivan, sä oot se Wilma josta Tuulia aina puhuu. Ja joo niin oon, Tuulia lupas näyttää mulle vähän paikkoja täältä", vastasin tytölle.
"Ompa tää iso paikka, Ruotsissa kävin semmoisella pienellä ratsastuskoululla", ihmettelin katsoessani ympärilleni. "Täällähän on tarhojakin vaikka miten paljon!"
"Ai mitä, ooksä asunu Ruotsissa? Ootko sä suomenruotsalainen?" Wilma kysyi ihmeissään. "Sitä ei Tuulia oon kyllä mulle kertonut, ettäs kehtaatkin!"
"Joo oon, me muutettiin takas tänne Suomeen talvella. Me astuttiin seitsemän vuotta Tukholmassa", kerroin Wilmalle, joka toljotti minua kuin olisi aaveen nähnyt.
"Mitä ihmeellistä siinä on ku sä mua noin tuijotat?" kysyin hihittäen hermostuneena.
"Sittenhän sä osaat super hyvin ruotsia, mä oon ihan surkee siinä!"
"No se on mun toinen äidinkieli, vastasin hymyillen."
"Puhu vähän sitä!"
"No en mä nyt", vastasin punastuen. "Ei se oo niin ihmeellistä."
"Ompas!"
"No ihan sama, voidaanko me nyt mennä talliin ja heppojen luokse?" kysyin tytöiltä.
"Joo, mennään vaan", tytöt vastasivat kuin yhdestä suusta ja niin me suunnattiin tallia kohti.

"Tuossa oikealla on pihatto, sen tarha ja ponitarha, vasemmalla on oritarha ja sen vieressä toinen", Tuulia selitti kävellessämme tarhojen välistä valkeaa rakennusta kohti.
"Ja tää on päärakennus", hän jatkoi saapuessamme sen kohdalle.
Ohitimme päärakennuksen vasemmalta puolelta ja tulimme pienelle tallipihalle, jonka edessä seisoi suuri, vanhaan navettaan tehty talli. Oikealla puolella oli punainen aitta ja päärakennus jäi taaksemme.
"Mennään käymään eka tallissa", Wilma ehdotti. "Hestia asuu siellä, nyt se on tosin ulkona."
"Missä Huiska sitten on?" kysäisin tytöltä, joka oli jo avannut tallin oven.
"Se asuu tuossa aitassa", sain vastauksen Tuulialta.
Astuimme tallin sisään ja eteeni ilmestyi ovi ulos ja molemmille puolille tallikäytävä. Wilma oli jo ehtinyt vasemmalle puolelle, erään karsinan eteen.
"Tällä on Heastia, tuu kattoon sitä se on sittenkin täällä eikä ulkona!" hän hihkaisi ja viittoi minua luokseen.
Wilma oli jo pujahtanut karsinaan tamman luokse ja rapsutteli sitä lautasilta.
"Vooi, ompa se kivan värinen! Ja sillä on tosi ihana pää!" ihastelin pientä tammaa. "Se ei taida olla kovin iso?"
"Ei niin, tää on 140 senttinen pikkutamma" Wilma virnisti. "Sopii mulle ku oon itekkin tällanen hobitti."

Kohta jatkoimme tallikierrosta ja jätimme Heastian karsinaansa. Tytöt esittelivät minulle satulahuoneen, josta nappasimme mukaan Hestian harjapakin, odottelutilan, wc:n, rehulan, tallin vanhan puolen ja kaiken muun oleellisen. Pyörähdimme myös tallin yläkerrassa, jossa sijaitsee oleskeluhuone, jossa ei niin aikasin aamusta ollut vielä ketään, ja hoitajien kaapit. Sain myös itselleni sieltä oman kaapin. Kävimme myös kentän ja maneesin luona.
"Nyt ku on talli esitelty me voitas mennä Huiskan luokse, sitä sä kummiskin haluat", Tuulia virnisti ja astuimme ulos tallista takaisin tallipihalle josta suuntasimme aitalle.
"Tää keskimmäisin karsina on Huiskan", Tuulia ilmoitti saapuessamme aitan kuistille.
"Haetaan Huiska tarhasta niin voidaan sit hoitaa se tossa hoitopuomilla ja hae sä Wilma Hestiakin!" hän jatkoi.
"Joo!" Wilma innostui ja kohta hän olikin jo kadonnut takaisin tallin sisään. Me Tuulian kanssa nappasimme mukaamme Huiskan riimun ja narun ja menimme hakemaan hepoa tarhasta.

"Huiska on tuolla", Tuulia sanoi ja osoitti tarhan perimmäisessä nurkassa seisovaa hevosta kohti.
Kohta olimmekin jo tamman luona, joka nosti päänsä kiinnostuneena heinäkasasta.
"Hei Huiska, mä oon Sara. Sun uus apuhoitaja, mitäs siihen sanot?" höpöttelin tammalle kun pujotin sille riimua päähän. "Tuuhan tänne niin harjataan sut."
Tuulia hymyili vieressä höpinöilleni, mutta ei sanonut mitään vaan menimme sitten tarhan porttia kohti. Huiska tallusteli perässämme rauhallisena ja tuli nätisti tarhasta ulos Tuulian avatessa portin. Kohta olimme jo hoitopuomilla ja sidoin Huiskan Heastian viereen seisomaan hoitamista varten. Harjasimme hevoset huolella samalla jutellen kaikesta mahdollisesta ja mahdottomastakin. Wilmankin kanssa tulin tosi hyvin juttuun, rämäpäisen punapään jutut olivat makuuni ja kikattelimmekin välillä aivan tyhmille jutuille. Meistä tulisi varmasti hyvät kaverukset!

Hoitotuokion jälkeen palautimme Huiskan tarhaansa ja Wilma vei Heastiankin tarhaan karsinan sijaan. Tammat suuntasivat yhdessä nurkassa olevalle heinäkasalle, jonne upottivat päänsä yksissä tuumin. Me veimme harjapakit takaisin paikoilleen ja suuntasimme sitten parkkipaikkaa kohti. Pari tuntia oli vierähtänyt uuteen talliin ja hevosiin tutustuessa ihan hetkessä! Sovimme uuden kerran, jolloin tulisimme taas yhdessä tallille ja lähdin sitten polkemaan kotia päin.

Sara & Huiska 1hm

[Tuulia]

15: Vuosisadan kaunein kuva
lauantai 20.5.2017

Kevät oli tullut ja mennyt. Ylioppilaskirjoitukset olivat tulleet ja menneet, tuloksetkin tulivat jo ja niin minusta kuin Mikusta tulisi kesäkuun kolmantena ylioppilaita. Miku oli käynyt kutsunnoissa ja armeija odotti häntä syksyllä, mutta itse en tiennyt, mitä tehdä. En ollut hakenut minnekään, olin vain hoitanut Rosaa ja Veetiä ja treenannut Huiskan kanssa niinä päivinä, kun tunteja ei ollut. Olimme vääntäneet koulua ja Ada oli auttanut minua monet kerrat ja aloin tuntea itseni varmaksi helpon Been kuvioissa. Olin päättänyt, että puskaratsastelija oppisi myös koulu- ja esteratsastusta, ja kuukausien aherrus oli tuottanut hyvää tulosta. Estekorkeus oli noussut ysikymppiin, mutta kaikista tärkein asia oli, etten enää jännittänyt jokaista hyppyä. Olin myös saanut avukseni koulukaverini Saran, joka on nyt Huiskan apuhoitaja. Huiskan lisäksi olin reenannut paljon Hestialla, sillä Wilmalle joka päivä oli vappu ja silloin voi vaihtaa hetkeksi hoitsuja! (Wilma the Vappuihminen juo niin paljon simaa että ei ihmekään että se on kokoajan iloinen ja menossa kuin pikkuisessa hiprakassa!)


Äitienpäivä oli ollut suloinen, sillä pääsin Annen ja Odelien tenavien hovikuvaajaksi. Taaperot olivat olleet niin innoissaan hevosista! Ja hevoset olivat ottaneet kovaääniset vaahtosammuttimen kokoiset kaksjalkaset niin tyynen rauhallisesti vastaan, että kuvaaminen oli yllättävän helppoa. Pienten lasten naurunaamat olivat niin hellyyttäviä ja saivat väkisinkin itsenikin hymyilemään, ja kuvia läpi käydessäni ja muokatessani vajosin takaisin haaveisiin omasta tulevaisuuden perheestä. Odelien lausahdus "kunhan ensin käyt näkemässä maailmaa" oli kuitenkin jäänyt pyörimään mieleeni. Mitä kaikkea pitäisi ehtiä kokea, ennenkun asettuu aloilleen omaan kotiin viettämään lapsiperheen arkea? Mihin nuoruuden vapauden voisi käyttää, niin, ettei vanhana ala katumaan, että olisinpa tehnyt silloin jotain muuta? Mikä voisi olla se unohtumaton ja jännittävä nuoruus, jota muistelisi lopun elämäänsä? Minä en halunnut bailata ja juoda ja rellestää, niinkuin monet nuoret tekevät ollessaan vielä vapaita ja villejä. Eikä minulla ollut yhtään kaipuuta hiljaiseen yksiöön kaupunkiin, jossa voisi nauttia vapaudestaan ja omasta ajastaan. Nautin kotitilan vilskeestä, kun kolme sukupolvea asuu saman katon alla piha täynnä eläimiä. En minä halunnut lähteä siitä pois, sillä se on minun kotini, jonne kaipaan joka reissun päättyessä. Mitä sitten tekisin?

Tulostimen hurina keskeytti pohdiskeluni, ja suljin tietokoneen. Olin ostanut kauniit kehykset, joihin ujutin valokuvan. Lähettäisin toki loput kuvat meilillä, mutta yhden kuvan, sen kaikista onnistuneimman, halusin viedä ihan itse perille. Siinä kuvassa pikkuruinen Krista tavoittelee pikkuisilla sormillaan jätiläismäisen suuren Zodiacin päätä. Ja se kuva oli vuosisadan kaunein <3

[Daniel]

Danielin läpiratsastuskuuri

Huiskan kanssa teemana oli laukka. Paljon nostoja ja lyhyitä, hyviä pätkiä laukkaa molempiin kierroksiin. Muutamia loivia vastalaukkatehtäviä. Käynnistä saatiin mukavan tarmokasta ja ravista alkoi kadota kiireinen posotusvaihde. Huiskan kanssa tehdään myöhemmin vielä yksi ratsastus, jolloin keskitytään enemmän raviin.

[Sara]

21/06/2017 Danielin läpiratsastus

"Huiskaaa! Kom hit!" huutelin tarhan portilta ajatuksissani.
"Inte då", mutisin ja talsin tamman luokse, joka ei ollut korvaansakaan lotkauttanut.
Tamma räpäytti vaan silmäänsä ottaessani sen kiinni ja jatkoi heinän rouskuttamista tyytyväisenä, mutta tyytyväisyys sai loppua ja kiskaisin tamman pään ylös heinäkasasta ja lähdin tarhan porttia kohti Huiskan tullessa perässä mahdollisimman hitaasti.
"Lite snabbare, tack", sanoin ja heilautin vähän riimunnarun päätä tamman takaliston lähellä. "Meillä on jo vähän kiire, Daniel on kohta ratsastanut edellisen hevosen ja me ollaan vasta täällä!"
Saatuani tamman viimein tarhan portista ulos laitoin sen kiinni ja menimme pikavauhtia aitalle - tai niin pikavauhtia, kuin sain Huiskan tulemaan. Se kun oli melko laiskalla päällä kuuman ilman takia. Harjasin liinakon tamman huolellisesti, mutta nopeasti ja aloin varustamaan tammaa Danielia varten. Hän läpiratsastaisi tänään Huiskan kuten muutaman muunkin hevosen ja aioin laittaa Huiskan hänelle valmiiksi. Olin tullut vähän kiireellä tallille, herätyskelloni ei ollut soinut ja pyörästä oli kumi tyhjä lähtiessäni tallia kohti. Olin juuri ja juuri ehtinyt tallille ajoissa.

Laitoin tamman selkään punaisen satulahuovan ja sen päälle Huiskan oman, ruskean satulan. Laitoin vyön vain löysästi kiinni, sen kiristäisin kohta loppuun. Eihän se olisi itsestäkään mukavaa kun yhtäkkiä vyö laitetaan tosi tiukalle! Sitten otin tamman ruskeat suitset oikeaan käteen ja kuolaimet vasempaan. Painoin sormellani vähän hammasloman kohdalta ja tamman suu aukesi helposti ja pystyin pujottamaan kuolaimet suuhun ja siitä suitset korvien ylitse päähän. Asettelin kaikki hihnat ja remmin kunnolla ja sitten laitoin leuka- ja turparemmit kiinni. Vielä satulavyön kiristys ja Huiska oli valmis Danielin ratsastusta varten! Otin ohjat kaulalta ja sitten suuntasin kulkumme maneesia kohti.

Vihelsin vähän, jotta hevoset maneesissa eivät säikähtäisi ja vasta sitten liu’utin oven auki. Daniel oli juuri lopettelemassa Ariston kanssa ja sen hoitaja Sandra oli valmiina viemään ruunan takaisin talliin.
"Huiska är klar", huikkasin miehelle.
"Mitä sanoitkaan?"
"Siis, Huiska on valmiina", sanoin ja punastuin vähän.
"Ok, menee vielä viisi minuuttia, voit taluttaa sitä jo valmiiksi", Daniel sanoi ja siirsi Ariston vielä raviin.
Kohta Daniel laskeutui Ariston selästä ja antoi ruunan Sandran hoitoon, joka lähti taluttamaan ruunaa maastoon loppukäyntien ajaksi. Sitten Daniel kiipesi Huiskan selkään ja itse asetuin katsomoon katselemaan miehen taitavaa ratsastusta.

Daniel työskenteli Huiskan kanssa paljon ravissa ja välillä tamma väläyttelikin todella hienoa ravia. Edellisellä Danielin ratsastus kerralla hän työsti laukkaa, nyt oli ravin vuoro. Katsoin ihmeissäni miehen ratsastusta, vielä jonain päivänä Huiska menisi minullakin noin hienosti! Seurasin koko ratsastuksen ajan työskentelyä ja yritin poimia vinkkejä talteen ratsastusta varten. Neljänkymmenenviiden minuutin kuluttua Daniel siirsi Huiskan käyntiin ja antoi sille vapaat ohjat. Kunnon loppukäyntien jälkeen mies laskeutui alas tamman selästä kehuen tammaa kovasti ja antoi sen minulle hoidettavaksi. Huiska oli aivan hiessä kaulasta ja oli muutenkin niin kuuma ilma, että suuntasimme talliin pesulle. Vein tamman pesupaikalle ja otin siltä varusteet poissa. Vietyäni ne paikalle otin letkun käteen ja väänsin sen oikein viileälle. Huuhtelin koko hevosen vedellä, joka tuntui nauttivan viilennyksestä. Vedin hikiviilalla pahimmat vedet poissa tamman karvasta ja sitten menimme takaisin tarhaa kohti. Märkä tamma meni heti piehtaroimaan päästyään irti ja jäi tyytyväisenä tarhaan revittyäni sille hieman tuoretta ruohoa.

Sara & Huiska 2hm

[Sara]

17/07/2017 Pyöreä ja lyhyt ja leveä

Seppele ja oikeastaan koko Liekkijärvi tuntui olevan edelleen aivan sekaisin etenkin heinäkuun ensimmäisestä viikosta ja oudoista peltokuvioista, mutta mua se ei haitannut hoitaessani Huiskaa aitassa suojassa kamalalta kaatosateelta. Oikeastaan mä olin aika pihalla kaikesta, en ollut edes nähnyt koko peltokuviota mutta eipä se mua hirveästi kiinnostanut vaikka Liekkijärvi oli Ilta-Sanomiinkin asti päässyt. Kaikista kivointa oli vaan päästä aina tallille Huiskaa hoitelemaan ja rentoutumaan kesätöiden vastapainoksi. Tänään olin ajatellut viimeinkin kiivetä Huiskan selkään ensimmäistä kertaa, sillä olihan se nyt aika säälittävää, että on ollut hevosen apuhoitaja jo yli kaksi kuukautta eikä vieläkään ole ratsastanut koko hevosella. Mutta nyt mua ei haitannut sekään, olin ehtinyt tutustua Huiskaan kaikessa rauhassa ja nähnyt muidenkin ratsastavan sillä. Tänään mun olisi viimein aika nousta tuon rautiaan tamman selkään ensimmäistä kertaa.

Huolellisen harjaamisen jälkeen nostin Huiskan selkään sen punaisella satulahuovalla varustetun ruskean satulan, jonka olin jo aiemmin hakenut satulahuoneesta valmiiksi. Tamma yritti vähän pullistella satulavyötä laittaessani, mutta pian se luovutti ja sain vyön kiinni. Laitoin vielä suitset päähän ja laitoin sitten itseni valmiiksi ensimmäistä ratsastusta varten. Vähän, tai no aika paljonkin mua kyllä jännitti painaessani kypärää päähäni, mutta olin saanut Tuulialta paljon hyviä neuvoja, joten luotin että kyllä me siitä selvittäisiin. Kunhan selässä pysyy ja hallitsee hevosen, eikös se ole tärkeintä?

Pian mä olinkin jo valmis ja puristin raippaa nyrkissä taluttaessani Huiskan ulos aitasta ja äkkiä maneesiin kaatosateen jatkuessa edelleen. Liu’utin maneesin oven kiinni ja sitten menimme Huiskan kanssa vähän keskemmäksi maneesia, joka oli onnekseni tyhjä. Pääsisin ratsastamaan aivan kaikessa rauhassa! Säädin jalustimet sopivan mittaisiksi, kiristin satulavyön, ponnistin vähän maasta vauhtia ja sitten mä jo istuinkin Huiskan satulassa. Tamma odotteli kaikessa rauhassa paikallaan mun ihmetellessä, kuinka pyöreä ja lyhyt ja leveä se on verrattuna puoliverisiin, joilla mä olin tottunut ratsastamaan Ruotsissa asuessani. Mutta nyt mä olin Suomessa, Seppeleessä suomenhevosen selässä ja alkujärkytyksestä toivuttuani siirsin tamman tasaiseen käyntiin pienellä pohkeiden puristuksella.

Ratsastus meni ihmeen hyvin ottaen huomioon mun muutaman kuukauden ratsastustauon ja sen, että en ollut ratsastanut Huiskalla koskaan aikaisemmin. Huiskan ravi oli ihanan tasaista puoliverisiin verrattunua ja siinä oli varsin mukava istua myös harjoitusravissa. Tosin hieman kiireistä se posotustahan se oli, mutta loppua kohti tamma alkoi jo pyöristyä kivasti ja liikkua paremmin. Mitään kovin ihmeellistä me ei tehty, kunhan vain totuttelin tammaan. Muutamat pohkeenväistöt ja avot kokeilin ja ihan ok:sti ne meni parin kerran jälkeen. Laukkaa otin parin ympyrän verran, aluksi se ei millään meinannut nousta, vaan Huiska vaan kiihdytti raviaan, mutta saatiin me myös onnistuneita pätkiä tasaista laukkaa. Huiska oli kiva hevonen myös ratsailta ja hymy olikin melkein korvissa asti ravaillessani loppuraveja vähän pidemmällä ohjalla. Huiska pärski tyytyväisenä ravatessaan menemään, ehkä silläkin oli ollut ihan kivaa?

Pitkien loppukäyntien jälkeen kehuin tammaa ja laskeuduin tyytyväisenä alas selästä: me selvittiin siitä ja selässäkin pysyin! Löysättyäni satulavyötä ja nostettuani jalustimet ylös me suunnattiin Huiskan kanssa takaisin aittaa kohti. Läsipäinen tamma puhalteli tyytyväisenä ilmaa korvan juuressani taluttaessani sitä takaisin aitalle seljenneessä säässä. Kaatosade oli loppunut ja aurinkokin pilkisti vähän pilvien raosta. Olin edelleen yhtä hymyä purkaessani tammaa varusteista ja harjatessani sen uudelleen. Vietyäni varusteet takaisin paikoilleen otin Huiskan aitan karsinastaan ja vein sen takaisin tarhaan nauttimaan paremmasta säästä. Rapsutin tammaa vähän otsasta päästäessäni sen takaisin ja sitten lähdin onnellisena pyöräilemään kotia päin - vapaapäivän vietto ei olisi voinut paremmin alkaa!

Sara & Huiska 3hm

[Sara]

18/07/2017 Photoshoot

Pidettiin Tuulian kanssa pienet kuvaussessiot ja saatiin jopa ihan hyväkin pääkuva kunhan vain saatiin Huiskan pää irti ruohosta!

Sara & Huiska 4hm

[Sara]

31/08/2017 Ihana torstai

Rautias tamma puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan mun kämmenelle hakiessani sitä tarhasta. Se seisoi tyynenä paikallaan mun laittaessa sille päitsiä ja riimua päälle ja lähti sitten löntystämään erittäin hitaasti mun perässä tarhan porttia kohti.
"Anteeks nyt vaan ku hain sut pois, mutta nyt me mennään vähän liikkumaan", hihkaisin Huiskalle, joka tuijotteli heinäkasaa kohti laittaessani tarhan porttia takaisin meidän päästyä siitä ulos.
"Hestia pysy siellä vaan, sun pitää jäädä sinne", tokaisin kirjavalle lewitzerille, joka olisi innoissaan ollut tulossa mun ja Huiskan mukaan. "Vai pitäskö mun ottaa sut mukaan ja jättää Huiska tarhaan kun sitä niin ramasee?"

Aitalle päästyä Huiska pääsi karsinaansa ja mä aloin harjata sitä punaisella pölyharjalla pitkin, rauhallisin vedoin. Harjasin koko hevosen huolellisesti ja sen jälkeen oli vuorossa pääharja ja kaviokoukku. Selvitin myös tamman ihanan harjan huolellisesti niin, ettei sille jäänyt takun takkua harjaan. Sen jälkeen siirsin harjapakin vähän syrjemmäs ja nostin satulan Huiskan selkään. En tosin ratsastamista varten, vaan juoksutusta, jonka taidon Tuulia oli mulle opettanut kesällä. Satulaan saisi sivuohjat kätevästi kiinni. Satulan jälkeen vuorossa oli suitset, joista olin ottanut ohjat pois ja tilalle laittaisin juoksutusliinan deltan kanssa. Suitset oli helppo homma, ja sitten oli vaikein homma eli sivuohjat, mutta nekin sain laitettua ja jätin ne aluksi tosi löysälle.

Iskin vielä kypärän omaan päähäni kaiken varalta, laitoin hanskat käteeni, nappasin juoksutuspiiskan mukaan ja sitten me suunnattin Huiskan kanssa kenttää kohti. Aurinko paistoi mukavasti lämmittäen ja kello ei edes ollut kuin vasta kaksi. Olin päässyt koulusta aikaisin ja huomenna ei sitä olisi, joten mikäpä olisi parempi tapa aloittaa viikonloppu kuin talleilemalla? Niin, ei mikään.

Kentällä ei ollut ketään ja me alotettiin Huiskan kanssa kävelemällä kunnon alkukäynnit kävelemällä ympäri kenttää. Herättelin melko laiskahkolla tuulella olevaa tammaa lyhyillä pysähdyksillä, ja se virkistyikin melko nopeasti päästessään tekemään jotain muutakin kuin kävelemään tylsää kenttää ympäri. Tamman liikkeeseen alkoi tulla vähän lisää vauhtia ja askel pidentyi, ja pian siirryimmekin keskemmäs kenttää. Kiristin sivuohjia vähän ja sitten Huiska sai jäädä kävelemään ympyrälle ja mä jäin sen keskelle liinan päähän.

Me tehtiin myös ympyrällä pysähdyksiä ja parin suunnanmuutoksen jälkeen maiskautin tammalle raviin siirtymisen merkiksi, mutta en saanut mitään reaktiota joten parin epäonnistuneen uusintayrityksen jälkeen heilautin juoksutuspiiskaa vähäsen ja Huiska siirtyi sitten tasaiseen raviin. Pari ekaa kierrosta se ravasi tosi laiskasti, mutta vähän sitä patisteltuani tamma alkoi liikkua oikein nätisti. Vaihtelin juoksutussuuntaa tarpeeksi usein, jotta mulla ei mennyt pää aivan sekaisin ja eihän se kovin terveellistä etenkään jaloille ollut juosta ympyrällä.

Hienojen ravipätkien jälkeen annoin tamman vähän tasata hengitystään käynnissä, minkä jälkeen oli laukan vuoro, joka meni oikein hienosti, kunhan laukan sai vain ensin nousemaan. Huiska laukkasi tasaisesti ja pyöreää laukkaa koko kropallaan. Laukkojen jälkeen Huiska sai vielä ravailla ja sitten meidän puolen tunnin juoksutus olikin valmis. Pysäytin tamman ja otin siltä sitten sivuohjat kokonaan poissa. Nakkasin ne kentän reunalle juoksutuspiiskan kanssa, ne mä veisin myöhemmin paikoilleen. Sitten me suunnattiin maastoa kohti loppukäynneille nauttimaan ihanasta alkusyksyn säästä.

Sara & Huiska 5hm