Hoitajahaut ad 7.10.2012

[Catrina]

Ensimmäinen hoitajahakuni legendaarisessa Seppeleessä! Toivottavasti onnistun saamaan täydellisen Funky Frankin hoitohevosekseni!

Miksi juuri Seppele?

Kiinnostukseni Seppeletä kohti alkoi noin kolme vuotta sitten kun satuin eksymään tallin sivuille. Lumouduin tallista täysin ihanien kuvien ja ylipäätänsä koko sivuston takia. Tallissa kiehtoo kuitenkin eniten se, miten Annen hienoista kuvista voin melkein kuulla tapahtumien äänet. Hevosten hirnahdukset, kavioiden kopinan... Listaa voisin jatkaa loputtomiin. Kun katson tallin jouluklikkailua, voin suorastaan tuntea tallin ilmapiirin. Hevoset on piirretty taidokkaasti ja elävästi. Seppele ei todellakaan ole mikään tavallinen talli, täällä tapahtuu jotain uutta koko ajan! Sen takia tahdon hoitajaksi Seppeleeseen!

Miksi juuri minä?

Minuun voi aina luottaa ja olen todella aktiivinen. Jos minulla ei ole inspiraatiota tarinaan niin sitten otan piirtöpöydän esille ja alan piirtää jotain. Minulla on kasa erilaisia ideoita hoitotarinoihin jotka olen kirjoittanut ylös. Eli minulla on aina ideoita uusiin tarinoihin. Yritän saada kirjoittettua minimissään kolme tarinaa tai kuvaa kuukaudessa. Mutta niin vähän tulee vain jos minulla on kauheita kiireitä. Jos minut valittaisiin hoitajaksi ihanalle Frankille, minusta tulisi pitkä aikainen hoitaja. Osallistuisin jokaiseen tapahtumaan ja suorittaisin erilaisia merkkejä rauhallisen ruunan kanssa, nimittäin Funky Frankin kanssa.

Minä IRL:issä

No, minä olen IRL:issä 11 vuotias tyttönen joka ei asu Suomessa vaan yhdessä sen naapurimaista Hevosia olen harrastanut noin 3-4 vuotta. Luonteeltani olen nauravainen, kiltti ja sosiaalinen. Ulkonäöltäni aika tavallisen näköinen. Minulla on keskipitkät lainehtivat hiukset ja katson maailmaa rillien takaa. Hevosten kanssa pärjään ihan hyvin yksikseni. Sama se onko käsiteltävänä jättiläis shire vai pikkuinen falabella. Vaikka olenkin nuori jaksan kirjoittaa tarinoita, enkä lopeta heti ensimmäisen viikon jälkeen. Minulla on paljon intoa hoitamaan ihanaa virtuaalihevosta Funky Frankia!
Minä URL:issa
Netissä olen liikkunut vähän eri nimillä, mutta joka tallilta jossa olen hoitanut olen saannut hyvää palauttetta tarinoistani. Kyllä sitä kritiikkiäkin tuli mutta niiden avulla minä paransin tarinoitani. Mutta mikään, toistan mikään, talli ei vedä vertoja Seppeleelle! Minulla on kokemusta virtuaalitalleista ja hevosista. Aloitin virtuaalitallit varmaan samoihin aikoihin kun aloitin ratsastuksen.

Miksi juuri Funky Frank?

Jes! Vihdoin pääsen tähän kysymykseen! Frank muistuttaa minua hirveästi yhdestä hevosesta jota hoidin yhdellä tallilla. Ruuna oli myöskin kärpäskimo ja luonteeltaan Frankia muistuttava. Mutta valitettavasti ruuna myytiin pois... Sen takia tahdon Frankin hoitohevosekseni ja Frank voisi myöskin lievittää minun ikävääni. Muutenkin, Frank olisi juuri sopiva minulle. Täydellinen luonne, mainio maastoilukaveri, helliä hetkiä rakastava... No voisin jatkaa hyvin, hyvin kauan tuota listaa. Funky Frank on se hevonen mitä olen yrittänyt etsiä internetin isosta maailmasta!

Muuta

Jos minusta tulisi Frankin onnekas hoitaja, hoitaisin kauraturpaan minimissään kerran viikossa. Pisimmissä tarinoissa olisi jokin aihe. Silloin tällöin kirjottaisin myös jotain jännäritarinoita... Minulla on aidosti intoa kirjoittamaan tarinoita. Siitä asti kun näin Seppeleen sivuston ensimmäistä kertaa, tahdoin olla osana tallin ihanaa porukkaa. Jos en saa Frankia hoitohevosekseni nyt, niin minä palaan viellä!

ღ:mellisin terveisin: Catrina, innokas hoitajaehdokas Funky Frankille. ( Tai Catrina, IHEFF )

[Deleted]

Moikka!
Tässä olisi tällainen pieni hoitajahaku muutamalle teidän ponille =)

Miksi hän ..?

Sentti
Miksihän? Yksinkertaisesti tämä hevonen on upea! Voikko, hieman samppanjaan päin vivahtava ori täydellisen säännöllisellä puolikuu-merkillään. Enkä usko olevani ensimmäinen joka oriitta hehkuttaa. Onhan oriissa toki muutakin ihanaa, kuin ulkonäkö – sen luonne on oreille jotenkin poikkeuksellinen ja on siksi loistava opetusmestari jo taitavammalle ratsastajalle. Sentistä löytää sen rauhallisen ja luotettavan, sekä hieman sähäkämmän puolen, jotka ovat mahtavia ominaisuuksia mahtavalle hoitohevoselle. Uskoisin, että minun ja Sentin arki lähtisi hyvin rullaamaan. Aluksi rauhassa tutustuen ja myöhemmin luvallanne valmennuksiin ja ehkä kilpailuihin osallistuen.

Bonnie
Pieni säpäkkä poni vie ehdottomasti sydämeni pippurisella luonteellaan. Ponin kanssa olisi ihanaa vanheta yhdessä ja edetä esteratojen valtiaiksi. Tulisin varmasti myös tämän kanssa toimeen – alkuun saattaa toki olla vaikeuksia, mutta tutustuessamme muutumme erottamattomiksi. Sopisin ponille myös rauhallisen luonteeni puolesta, sillä levottomalle ponille ei levoton ratsastaja sovi.

Frank
Iso ja lempeä, mikä hevonen! Olen vannoutunut poniratsastaja, mutta ruunan koulutustason ja koon nähdessäni leukani loksahti paikoiltaan. Miten noin iso hevonen hyppää noin sulavasti tuon kokoisia esteitä. No siitä haluan ottaa selvää. Frankin kanssa elämäämme kuuluisi hempeitä ja rankkoja hetkiä treenaten ja puskaillen. Tämän ruunan kanssa uskoisin kehittyväni eteenpäin reippaasti.


Miksi minä ..?

Täällähän kirjoittelee siis IRL 15-vuotias tyttö. Virtuaalimaailmassa pyöritty vuoden -06 lopusta ja oikeat ratsastustunnit aloitin vuoden -07 tammikuussa. Joka kesä on hevosleirit tahkottu läpi, kisattu ja valmentauduttu on. Tällä hetkellä löytyy HeC-merkki ja B mennään suorittamaan heti, kun siihen on mahdollisuus opettajan puolelta.

Virtuaalimaailmassa pyörin nykyisin Jemiina-nimimerkillä, joka on siis toinen nimeni. Seppeleessä olen pyörinyt aika alkuajoista lähtien, sillä ensimmäisellä visiitilläni Kamu-ruuna porskutteli vielä tunneilla. Jossain vaiheessa pidin itsekin tunteja ja olin myös aktiivinen tuntilainen, jokseen tuntimaksut saattoivat jäädä maksamatta. Yhdellä hoitsuttomien leirillä kävin ja mahtava kokemus oli. Monta kertaa olen täällä hoitsua kysellyt, kylläkin eri nickillä ja jospa se nyt nappaisi!

Pientä infoa Jemiinasta, pitempää ja kattavampaa kirjoittelen, sikäli mikäli hoitajaksi pääsen.
16-vuotias poniratsastaja henkeen ja vereen. Nyttemmin isot ja hienot puoliverisetkin ovat ruvenneet saamaan arvostusta, mikäli luonne ja ulkonäkö (ehdoton =D) miellyttää. Alkuun ujo, mutta tulee toimeen kaikkien kanssa, jotka yrittävät edes tulla toimeen hänen kanssaan. Jos jotakuta ei yksinkertaisesti kiinnosta olla Jemiinan kaveri, ei tyttö tee mitään asian eteen. Huumorintajuinen ja aikamoinen läpän heittäjä, tajuaa kuitenkin olla loukkaamatta ketään. Tytölle sattuu paljon noloja tilanteita, joille muut nauraa, mutta koska hänellä on huumoria – osaa hän nauraa itselleen. Jemiinan saattaa löytää myös nauramasta yksikseen jollekin hauskalle jutulle – joka ei välttämättä ole edes yhtään hauska. Tulee hyvin hevosten kanssa toimeen. On lempeä, mutta osaa olla tarvittaessa tiukka ja näyttää sikailevalle konille närhen munat. Ratsastaessa todella pehmeät kädet, joista saanut hyviä mainintoja eri opettajilta.

Ja se kysymys ”Miksi minä ..?” meinasi kokonaan unohtua. Ehkäpä siksi, että rakastan piirrosheppoja, piirtämistä, tarinoiden rustausta, poneja, heppoja… (mahtavaa tallihenkeä ymsyms.) Olen ryhdistäytynyt ysiluokkalainen, joka aikoo päästä hyvään jatko-opiskelu paikkaan, mutta silti raivata ajastaan tilaa virtuaalipolleilulle ja ehkä tulevalle hoitohepalleen. Tällä hetkellä nousemassa ehkä yksi pieni siittola-projekti, joka ei kovinkaan veisi aikaani.


Miksi Seppele ..?

Tämä kysymys piti tänne vielä tunkea. Seppele siksi, koska se on aivan ihanasti toteutettu ja näyttäisi siltä, että Anne tiesi mitä teki, kun tallin aloitti muutamia vuosia takaperin. Täällä on ihanan ystävällinen ja rento ilmapiiri ja uudet hoitajat otetaan avosylin vastaan jakamaan kommelluksia ja ilon hetkiä yhdessä muiden hoitajien ja muun talliporukan kanssa. Olen aina ihaillut Seppelettä, kuten varmasti moni muukin hoitaja tai hoitajaksi hakija.

Näyttöjä


Ensimmäinen hoitotarina, entisen poniori hoitsuni kanssa.
”Mihin minä olen taas oikein lupautunut? Kysymys, joka on pyörinyt päässäni viimeiset kymmenen minuuttia ja tulee vähintään pyörimään seuraavat viisi kilometriä. Olin siis lupautunut hoitamaan yhtä maailman melkein iso egoisinta ponia. Tämä ”herrasmies” oli noin 135 senttinen knapstrupinponiori, jonka ulkomuotoon ei voinut olla ihastumatta. Kun huomasin Apachen alias Apen olevan vailla hoitajaa, oli köyhän opiskelijan pakko ryhtyä kuskaamaan itseään kahdenkymmen kilometrin päähän kodistaan. Sinne menivät rahat, pakoputkesta taivaalle. Mutta minkäs teet, kun nappisilmäinen Peppi Pitkätossu poni tapittaa sinua kuvastaan.

Istuin siis tuliterän mautoni ratissa, suuntana Salmelan ratsutila. Olin niin kyllästynyt isoveljeni mopoon, jonka piti olla mukamas luotettava. Mitäs jätti minut pari, tai parikymmentä kertaa tienpäälle. Onneksi ”ahkeralla” marjankeruulla ja siivoamisella sain kerättyä tarpeeksi rahaa mauton ostoon, iskä kyllä sponssas hieman. Nyt siis jo viikon vanha silmäteräni pääsi tähän mennessä pisimmälle matkalleen. Onneksi oltiin hankittu navigaattori, olisin muuten ollut aivan hukassa.

Kylie Minoguen Timebombin soidessa NRJ.ltä ja itse hurjasti popittaen pysäköin mautoni Salmelan pihaan. Voi kuinka suloinen paikka! Oli ensimmäinen ajatukseni, joka tallista nousi mieleen. Sammutin hyrräävän koneiston ja astuin mautostani ulos. Painoin oven visusti kiinni ja heitin avaimet reppuni pohjalle. Kävelin kohti olettamaani tallirakennusta. Kauempana huomasin hevosten tarhat. Lähimpänä tallia oli muita poneja, ISO hevonen ja kauimpana tarhassa telmi itsekseen pieni ja pilkullinen poni. Syön hattuni jos tuo ei ole Appe. Mietin mielessäni ja astuin ensimmäisestä avonaisesta ovesta sisälle talliin.

Ensimmäisenä – talliin astuttuani kuuloni valtasi iloinen puheensorina. Uteliaana tyttönä puikkelehdin lähemmäs ääntä ja viimein edessäni oli ovi Varustehuone. Painoin korvani ovea vasten kuunnellakseni lisää, sillä en pienen ujouteni takia uskaltanut avata ovea. Hyppäsin noin puolenmetrin päähän ovesta, kun kuulin jonkun kävelevän sitä kohti ja esitin tulevani vasta ovea kohti. Ovi aukeni ja minua ehkä viisi senttiä pidempi nuori nainen katsoi minua hieman kummissaan. Virnistin niin kivasti kuin pystyin ja huikkasin hänelle moikat. Nainen esittäytyi heti tallinomistajaksi, Nataliaksi ja pitihän minunkin pienoinen esittely itsestäni selostaa. Kuulumisetkin vaihdettiin ja tämän jälkeen Natalia kehotti minua kyselemään Marcolta Apesta, sillä hänellä oli hirmuinen kiire asioille.

Kävelin hieman vaitonaisesti varustehuoneen nurkassa olevan sohvan luo Marcon katsellessa minua ja istahdin aloilleni. Vieressäni oli todella hyvännäköisiä pikkuleipiä ja nappasin niistä yhden. Mussuttaessani tätä Marco esittäytyi minulle. Ei onneksi niin laajasti ja kiireisesti kuin Natalia, eikä minunkaan tarvinnut laajentaa nimestäni enemmäksi esittelyä.

– Sinä siis hoidat nykyisin meidän oripoikaa, Appea? Kuului kysymys Marcon suusta ja vastasin tälle myöntävästi. Marcolla oli heti antaa minulle Apen hoitopäivis, johon oli rustattu orin perustiedot, hieman luonnetta, sekä hoito- ja ruokintaohjeet. Marco ohjeisti, että siihen kirjaan lisättäisiin kirjoittamalla ja tiivistetysti päivän tapahtumat ja takaa löytyvät taulukot eläinlääkäri ja kengityskäynneille. Hän kertoi minulle oriista niin kattavasti kuin tiesi ja neuvoi minua välttämään tiettyjä asioita ponin kanssa. Vihreät puutarhaletkut ovat ä-l-y-t-t-ö-m-ä-n pelottavia ja suuret hevostammat ovat maailman kauneinta. Hah, nauroin ajatukselle, yli 170cm puoliverinen hevostamma sekä pieni 135cm Appe ja tulipunainen sydän väliin. Lopuksi Marco pyysi minua avuksi hevosten päiväruokintaan, sillä Natalia oli karannut ostoksille.

Koska keli oli surkea, haimme hevoset sisälle ja ruokimme hevoset karsinoihin. Laitoin ruoat ponitammoille, Siirille ja ylisöpölle Lotelle, haflisruuna Taaville, sekä Apelle. Marco hoiti mieluummin tämän homman Retun kohdalla, hän kertoi, että se ruuna oli hieman piru. Katselin hymyillen Apen ruokailua. Poni söi reippaasti, mutta silti huolellisesti. Marco huikkasi minulle ruokittuaan loput hevoset ja veimme tyhjät rehusangot ja heinäkärrit paikalleen. Nuorukainen kehotti minua lähtemään ratsastamaan kentälle. Otin tarjouksen heti vastaan miettien hieman sitä ratsastusta. Marco kertoi, että Apella ei ole pariin päivään ratsastettu, sopivan ratsastajan puutteen vuoksi, joten nyt olisi korkea aika.

– Kyllähän sille virtaa on kertynyt, mutta juoksuta sitä vaikka aluksi. Marco sanoi naureskellen. Ihan ”kaikki askellajit läpi” ratsastus riittää. Nyökkäsin ja lähdin heti pienen esittelykierroksen jälkeen hommiin.

Kävin vaihtamassa nopeasti hieman vanhemmat ratsastushousut jalkaani ja nappasin ratsastussaappaani, sekä kypärän hanskoineen mukana olleesta repusta. Täytin myös takkini taskut muutamalla leivän palalla. Apen mussutettua vähäiset ruokansa loppuun, kävin hakemassa riimunarun, jolla sidoin oriin kiinni karsinaansa. Pidin tätä parempana vaihtoehtona, kuin käytävälle laittamista, sillä siitähän poni näkisi kaikki tammatkin! Harjapakin haettuani ryhdyin puunaamaan lähes valkoista ponia.

Alkuun harjaaminen oli sitä luokkaa, että Säähän et minuun koske! Tämä on minun karsina ja tänne sinä et tule, minä määrään täällä! Hampaat irvessä ja näillä miettein poni tuli minua ovella vastaan.
– Jaahas, sitä ruvetaan isottelemaan, vai kuinka? Kysyin ponilta ilkikurisesti ja astuin rohkeasti karsinaan. Ori jatkoi irvistelyään, mutta perääntyi tieltäni kauemmaksi. Huomasin, että kun olin rohkea, enkä jäänyt ovelle pelokkaasti seisomaan, Appe tajusi, ettei minulle tarvinnut isotelle. En pelännyt ponia. Moni olisi tässä tilanteessa perääntynyt ovelta tai jäänyt siihen vain seisomaan ja tuijottamaan ponia, mikä lisäsi ponin isotteluhalua. Ojensin käden kohti ponia ja odotin, että se tulisi lähemmäksi. Kun ponin turpa viimein, monen minuutin paikallaan seisoskelun jälkeen kosketti kämmentäni, uskalsin viimein silittää ponia kunnolla.

Hoitaessa ponia, mieleeni muistuikin, että eihän poni ollut ilkeä, vain hieman hankala muiden hevosten läheisyydessä, sekä uusien tuttavuuksien kanssa. Omassa karsinassaan ori oli lopulta todella lempeä. Antoi putsata nätisti kaikki kavionsa, sekä antoi harjata kaikkialta, myös mahan alta ja korvien takaa. Olin todella ylpeä ponista ja mikäs se taskusta löytyikään, pienehkö leivän palanen. Annoin leivän Apelle avonaiselta kämmeneltäni. Kävin nopsasti hakemassa ponin satulan, sekä suitset, mukaani tarttui myös juoksutus liina, sekä raippa. Appe antoi todella nätisti laittaa satulan selkään, sekä kiristää vyön. Aivan tiukimmilleen en vyötä kiristänyt, sillä kentälle olisi vielä aika pitkä matka käveltävä. En vielä uskaltanut nimittäin ratsastaa sinne. Tässä vaiheessa tungin saappaat jalkaani. Minua hieman epäilytti yhtälö uudet saappaat + vesikeli. Nojaa, ajattelin ja vetäisin vetoketjut kiinni. Otin suitset karsinan oven ulkopuolella olevasta koukusta ja heitin ohjat ponin kaulalle. Laitoin myös riimun ponin kaulalle, jottei se karkaa ja tarjosin tälle kuolaimia. Tsädääm, suitset olivat päässä! Kiinnittelin kaikki remmit ja vetäisin hiukseni ponnarille. Kun kypärä oli päässä ja muutkin tavarat mukaan, otimme suunnaksi kunnan ratsastuskentän.

Pihassa alkoi ensimmäiset ongelmat, vaikka kaikki tammat mutustelivat heiniään sisällä. Syyksi paljastui yksin jääminen ja tihkusade. Pysäytin ponin keskelle pihaa ja rauhoittelin sitä. Appe heilutteli päätään korkealla yläilmoissa ja yritti kutsua kavereitaan kimeällä hirnunnalla. Katsahdin kelloon ja olin tyytyväinen, sillä Marco oli sanonut, että tähän aikaan kentälle tulisi toinenkin ratsukko. Joku Emilia puoliverisellään. Nyt ei tarvinnut olla aivan yksin, toivottavasti Appe osaa käyttäytyä. Pian meidän seisoskelumme muuttui pyörimiseksi. Komensin ponia topakasti ja se jäi ihmettelemään minua. Yhtäkkiä takaani kuului naisen ääni.
– Moikka, minä olen Viivi! Eikö tämä poni olekin Appe? Vastasin myöntävästi ja esittelin myös itseni. Tovin juteltuamme saimme päätettyä yhteisin maastolenkin poneillamme, oltiinhan me lähes yhtä rämäpäisiä. Tai, ei voisi sanoa poneillamme Viivin kohdalta, hän hoitaa nimittäin Retua, yli 170cm puoliveristä ”oria”. Viimein alkoi hieman rankempi sade ja Viivi karkasi talliin. Itsehän jatkoin talsimistani jo hieman vattuuntuneen Apen kanssa kohti kenttää.

– Viimein täällä… Huokaisin ja aukaisin kentän portin. Apen vireystaso nousi heti, kun tämä huomasi toisen hevosen kentän kauemmassa päädyssä. Se ponkaisi portista heti kentän puolelle ja vetäisi oikeastaan minutkin perässään.
– Poni! oli ensimmäinen sana joka suustani kuului. Emilia katsoi minua hieman huvittuneesti ja pysäytti hevosensa. Kun viimein sain Apen ”kuulolle” suitsien toisesta päästä, laitoin kentän portin kiinni. Laitoin ohjat leukaremmin välistä ja kaulalle, sekä kliksautin juoksutusliinan ponin suitsiin kiinni. Talutin steppaavan ja kovasti hirnuvan oripojan Emilian ja tämän hevosen luo. Esittelin itseni, sekä ponin pikaisesti ja annoin Emilian jatkaa treeniään Kalle nimisellä ruotsalaisella puoliverisellään.

– Noniin, mitenkäs tätä ajettiinkaan? Lausahdin ääneen aloittaessani juoksuttamisen. Siitä oli aika kauan kun viimeksi juoksutin. Päästin jo hieman rauhoittuneen Apen pitemmän narun päähän ja heilautin hieman raippaa. Kappas, ponihan liikkuu! Totesin mielessäni ja kehuin Appea. Pyysin ponia raville ja viimein laukalle. Vain apuohjat puuttuivat ja maailman hienoimmin liikkuva poni olisi tässä. Toistin saman harjoituksen toiseen suuntaan ja kehuin ponia taputuksin ja parilla leivän kannikalla.

Heitin juoksutusliinan ja raipan kentän ulkopuolella olevan penkin päälle, kiristin vyötä hieman ja valmistauduin nousemaan ponin selkään.
– Ihan lyhyt vartin ratsastus riittää. Sanoin ponille ja nousin tämän selkään. Heti kun Appe tunsi painoni selässään, se suoraan sanoen ampaisi eteenpäin, kylläkin ihan kävelin. Rauhoittelin ponia ja tein muutamia pidätteitä, kunnes lopulta herra suvaitsi pysähtyä. Kehuin ponin ja aloin kiristämään satulavyötä. Vyön kireyden todettuani sopivaksi säädin jalustimet hieman normaalia lyhemmäksi, jotta varmasti pysyisin tämän höyryveturin selässä. Viimein, kun löysäsin ohjaa, Appe aloitti jälleen reippaan kulkunsa. Olin toisaalta tyytyväinen reippaaseen poniin ja annoin tämän jatkaa. Parin kierroksen jälkeen uskaltauduin lyhentämään ohjaa ja pyytämään ponia raviin. Ja taas ampaistiin vauhtiin. Tein paljon puolipidätteitä ja sain kuin sainkin ponin tasaamaan tahtinsa. Kehuin ponia ja vaihdoin suuntaa ravissa. Toiseen suuntaan tein myös kaikenmoisia kiemuroita ja ympyröitä. Tarpeeksi kiemurrettuamme pyysin ponin käyntiin ja annoin pitkät ohjat. Suunnittelin laukkaa, kun huomasin Viivin tulevan Retu suoraan sanottuna kannoillaan. Nostin pikaisesti laukat kumpaankin suuntaan. Appe oli sen verran väsähtänyt rankasta juoksutuksesta, että malttoi melkeinpä laukata nätisti. Tarpeeksi monien ja hyvien laukkanostojen jälkeen pyysin Appea käyntiin ja annoin tälle pitkät ohjat. Kävelimme reippaasti pari kierrosta kentän ympäri, kunnes lopulta ohjasin ponin kaartoon ja hyppäsin pois selästä. Löysentelin vyötä, sekä nostin jalustimet ja annoin Viiville ja Retulle tilaa kentällä.

Napattuani mukaan juoksutusliinan ja raipan, jatkoin matkaani tallia kohti. Kävely onnistui ihmeen rauhallisesti siihen asti, kunnes astuimme tallin ovesta sisään. Korvia särkevä kimeä kutsuhuuto alkoi siitä. Poni steppasi paikoillaan ja hirnui muille hevosille karsinaansa asti. Vetäisin nopeasti ohjista hieman alaspäin ja sain huudon loppumaan. Purin ponilta varusteet ja harjasin todella hikisen ja märän ponin läpi. Pesukarsinaakin mietin, mutta vihreä letku pelotti minuakin.
– Jos jätetään se toiseen kertaan. Sanoin ponille ja hain täyden ämpärin, sekä pesusienen pahimpien kohtien pesuun.

Kun poni oli puunattu, päätin jättää sen karsinaan kuivumaan, olihan muutkin hevoset vielä sisällä. Käväisin myös nopeasti laittamassa Apen iltaruoat sankoon.
– Litra kauraa, desi kivennäisiä, heinät ne saa itekki, mitta vitamiinia, sekä vielä mitta valkosipulijauhetta, yök! Litra pellavaista vielä turpoamaan ja näin! Sanoin ja nostin sankon pois hiirien ulottuvilta. Kävin vielä pikaisesti sanomassa heipat Apelle ja parille muullekin ponille, joihin törmäsin ja kävin hakemassa reppuni varustehuoneesta. Muistin siinä samalla sitten Apen hoitopäiviksen ja kirjoitin nopeasti päivän pääkohdat. Siistin nopeasti paikat ja kipaisin nopeasti mautooni.”


Pirrustuksia tmv.
i1355.photobucket.com/albums/q704/jemiinan/muut/DSC_0007_zps7b366bd4.jpg
Käsin piirretty ja koneella väritetty. Tehty viimevuoden alussa, eli ei mitään hajua onko taito vielä tallessa. Väritys hieman kuusessa.
i1355.photobucket.com/albums/q704/jemiinan/muut/DSC_0033_zpsfe18e680.jpg
Kuvistunnilla tehty luonnostelu. Kuva otettu huonosti, mutta siis otettu jo tunnilla, en siis ole voinut ottaa uutta. Ja jos kuva nkääntää pystyyn näyttää höpsöltä. Kaveri pikkusen hjelppas peurojen mittasuhteissa.
i1355.photobucket.com/albums/q704/jemiinan/muut/DSC_0145_zps46891a47.jpg
Kuvistunnilla tehty raapetyö. Taimmainen silmä hieman vammaa, muuten olen todella tyytyväinen työhön! Ja kyseessähän on siis kettu =D

[Anne]

Hoitajahakujen tulokset:

Taaskin on sanomatta selvää, että valinnat olivat vaikeita. Varsinkin sponsoriponin ratsastajan valinta oli haastava. Kiitokset kaikille hakijoille sekä onnea uusille hoitajille!

Bonnie: Salma Frank: Catrina Humu: Taru Sentti: Linnea Tiia: Soffi

Kirjoittakaa kuvaukset itsestänne ja ensimmäinen hoitokerta olisi hyvä tulla parin viikon sisällä, niin tiedän, että valinta on noteerattu =)