Post by Anne on Jun 11, 2012 10:54:37 GMT 2
Riella - Laila
Pilvi - Sentti
Robert - Venna
Daniel - Frank
- Elikkäs olisitte osallistumassa helppoon aahan tai siitä ylöspäin, riippuen mitä luokkia lopulta mestaruuksissa järjestetäänkään.
- Helpon A:n ohjelmahan vaihtelee jonkin verran, mutta hevosen tulisi kulkea jo hyvässä muodossa ja eteen päin pyrkien. Lisäksi jokaisessa askellajissa on temponvaihdoksia, joten hevosen saaminen hyvään pakettiin on kaiken a ja o.
- Aloitetaan keräämällä ohjia ja tunnustellaan istuntaa. Haetaan jäntevä keskivartalo ja pohkeet kiinni hevosen kylkiin. Tehkää alkuun muutamia ravisiirtymisiä. Heti varmistetaan, että hevonen reagoi pohkeeseen. Jos ei otetaan raippa tai kannukset avuksi.
- Kun siirtymiset sujuvat mukisematta, jääkää kevyeeseen raviin. Iso ravi ja kaula voi olla vielä pidemmällä muodolla.
- Riella, polvia rennommaksi ja anna ohjaa hetkeksi pidemmäksi, ettet ota vahingossakaan tukea sieltä. Anna Lailan rentoutua, äläkä vedä sitä heti jännittyneeksi.
- Sitten tehdään ympyröitä omaan tahtiin. Pääty-ympyröitä ja isompia voltteja. Jos hevonen tuntuu jäykältä hakekaa joko asetusta ensin läpi tai sitten voi kokeilla ylitaivuttamista. Vennalla selkeä asetuksen läpi ratsastus sisäpohkeella toimii hyvin, Frank taas lämpenee hyvin ylitaivutuksilla. Eli Robert pitää heti alkuun jo ulko-ohjan tuen, Däni voi heittää ulko-ohjaa pois.
- Pilvi, nosta käsiä ylemmäs. Sentti on iso hevonen ja vaatii, että yläosaa ratsastetaan keveäksi. Jos sun kädet on siellä satulan etukaaren alla, et kykkä mitenkään sää sitä yläosaa ylös ja kevenemään.
Lämmittelyjen jälkeen pyysin harjoitusraviin ja kokoamaan hevosia.
- Riella, voit nyt ottaa kunnon paineen ohjaan ja ratsastaa pohkeella. Daniel, nopsakammat pohkeet, että se takaosa alkaa kunnolla työstämään. Myös se ravi muuttuu sitten istuttavammaksi.
- Robert, nosta leukaa ylös ja rinta auki. Enemmän eteen myöskin, nyt Venna painuu hieman luotiviivan taakse.
- Tullaan ravissa lyhyen sivun jälkeen lävistäjää pitkin pohkeenväistössä. Keskiviivalla suoristus ja eteen, sitten väistätys takaisin uralle.
- Alkuun keksitytään siihen, että tempo pysyy samana. Ratsastuskoulun hevoset helposti lysähtävät etupainoisisksi pohkeenväistössä. Eli vaikka etuosa johtaa liikettä, voima tulee takaa.
- Daniel, pidä enemmän ohjalla vastaan. Frank saattaa asetuksissa taivuttaa kaulaansa liikaa. Joten pidä kaula suorana ja asetus maltillisena.
- Riella, pidä huoli, ettei Laila poikita liikaa. Väistättävä pohje on herkkä ja nopea, ällä nosta liikaa taakse. Laila on näissä tosi herkkä ja se johtaa siihen, että takaosa johtaa.
- Pilvi, pidä katse liikeen suunnassa. Kädet pysyvät rauhallisena. Muoto on nyt hyvä.
Pohkeenväistöjen jälkeen oli aika laukata.
- Aloitetaan keskilaukalla, josta kootaan harjoituslaukalle jokaisen sivun keskellä noin neljän laukka-askeleen ajaksi.
- Robert, Vennan kanssa istu tiiviisti kokoamisen ajaksi. Lantio myötää liikettä, mutta vatsa vähän jarruttaa. Pohje työstää tahtia. Hyvä! Ja sitten taas isompaa laukkaa, lantio notkuu mukana!
- Daniel, keskity pitämään Frank aivan suorassa. Nyt se punkee hieman etuosalla uran sisälle. Se on sen tyyli. Sisäpohje todella voimakkaana kohti ulko-ohjaa. Sitten kokoaminen lyhyempään laukkaan ja kohta taas pitempää askellusta.
- Pilvi, selkeämpi ero keskilaukan ja harjoituslaukan välillä. Nopea pohje , nojaa pikkuisen taaksen, että Sentti kasaa vielä enemmän takaosalle. Hyvä!
- Sitten toisin päin! Harjoituslaukkaa ja lisäykset joka sivun keskelle. Ratsastakaa kulmat huolella. Tooosi vahva sisäpohje.
- Riella, kädet rauhassa ja lähekkäin. Työstät Lailaa kuin mitä muutakin askellajia. Pohje pehmeästi kylkiä vasten.
Laila laukkasi mallikkaasti. Laukan jälkeen otimme vielä pari takaosakäännöstä, jonka jälkeen jokainen sai ratsastaa vielä eteen alas hevosensa kevyessä ravissa.
- Heinäkuussa jatketaan! Muutaman itsenäisen treenin voi ottaa, myös Dani Frankillä, jos ehdit!