Rotan Hoitokirja

[Sussu]

Tämmösen kannen väsäsin tossa aikani kuluksi

[Sussu]

17.09.2014

Istahdin taukohuoneen sohvalle ja katsahdin vähän matkan päässä istuvaan Wenlaan.
- Mitäs sulle? kysyn hymyillen.
- Eipä täs mitään. Hyvää kuuluu. Harjailin Gitan jo niin tulin tänne hengailemaan, tämä naurahti.
- Rotta on tunnilla ni mulla ei oo muutakaan tekemistä, virnistän ja nojaudun taaksepäin.
- Ootko sä siis kilparatsastaja? Wenla kysäisee samassa ja katsahtaa minuun.
- Jeps. Kyllähän niitä kisoja on tullut kierrettyä melko reippaasti, virnistän.
- Millä tasolla oot kisannut? tämän silmissä pilkahtaa kiinnostus.
- Oon mä aika isoi luokkii menny. Mut mul on ollu pirun hyvää tuurii et on käytössä niin laadukkai ja osaavia ratsuja, kerron hieman hämilläni. - Tälläki hetkellä kisaan muutamia hevosia, mut silti aika riittää tähän hoitajan hommaankin, jatkan naurahtaen.
- Vähän kiva! Wenla huokaisee ja hymyilee pienesti. Kilparatsastajana on kohtuu rankkaa, mutta hengissä olen ainakin vielä, enkä ole ihme ja kumma vielä murtanutkaan mitään.

Vilkaisen kelloon ja kuulen kavioiden kopisevan tallin lattiaan. Sanon Wenlalle heipat ja menen kysymään Rotan ratsastajalta tarvitsisiko tämä apua. Tyttö katsoo minua hetken hämillään ja tajuan sanoa että Rotta on hoitohevoseni.
- No jos sä voit ottaa ton satulan, ku se on mulle hiukan painava, ujon oloinen vaalea pikkutyttö mutisee. Hymyilen tälle rohkaisevasti ja menen Rotan karsinaan.
- Millainens Rotta oli ratsastaa? kysyn tältä pirteästi.
- Oli se ihan kiva. Aika vauhdikas, tyttö sanoo ja uskaltaa hieman hymyilläkkin.
- Kiva juttu! Jospa mäki sinne selkään tässä joku päivä kapuaisin, naurahdan ja avaan satulavyön. Hellävaroen nostan satulan alas hoitohevoseni selästä ja väistän tyttöä joka ottaa ruunalta suitsia pois. Vilkaisen vielä tyttöön.
- Vietkö suitset itse, vai vienkö minä? kysyn varovaisesti.
- No mulla on vähän kiire, ni voitko sä viedä ni mä ehtisin vielä harjaamaan Rotan, tämä kysyy arasti.
- Sopii hyvin, hymyillen sanon ja otan suitset tytöltä. Vien satulan paikoilleen jonka jälkeen käyn vielä putsaamassa kuolaimet, jonka jälkeen vien suitsetkin paikoilleen. Palatessani karsinalle tyttö oli putsaamassa Rotan karsinoita. Tämän jälkeen hän vain hymyili minulle iloisesti ja kävi palauttamassa harjapakin paikoilleen. Tyttö lähti sitten vähin äänin ilmeisesti äitinsä mukaan.

Seisoskelen kaikessa rauhassa Rotan karsinassa ja puhelen ruunalle hiljaisella äänellä. Ruunalla ei tällä kertaa ole heiniäkään, joten se osoittaa jopa kiinnostusta minua kohtaan. Rotta katselee minua lempeillä silmillään ja varovaisesti hamuaa sitten turvallaan hihaani. Leveä hymy ilmestyy kasvoilleni ja jatkan Rotalle puhelua. Tallissa on kohtuu hiljaista, sillä suurin osa porukasta on maneesissa seuraamassa tuntia. Muutama ihminen vilahtaa silloin jossain suunnassa, mutta muuten on rauhallista. Kohta talliin saapuisi uusi lauma ratsastajia ja Rotta lähtisi toiselle tunnille, mutta ainakin vartti aikaa minulla vielä on. Samassa Rotta painaa turpansa kylkeäni vasten ja hengittää rauhallisesti. Hymyilen entistä leveämmin ja varovaisesti sivelen kämmenelläni ruunan poskea. Rotta tarkkailee liikkeitäni kokoajan, mutta on kohtuu rento ja vähitellen se sulkee silmiäänkin. Hetki on jotenkin taianomainen, mutta samassa kuulen tallin oven käyvän ja Rotta havahtuu. Ruuna kohottaa päänsä ja näkee talliin saapuvat tuntilaiset, jotka menevät ilmoitustaululle ottamaan selvää tuntiratsuistaan. Silitän vielä Rotan kaulaa ja livahdan sitten karsinan ulkopuolelle. Ruunan karsinalle saapuu arvioltani 13-vuotias tumma tyttö, joka ilmoittaa ratsastavansa Rotalla. Tyttö on rohkean mutta rauhallisen oloinen. Kysyn tältä kohteliaasti tarvitseeko hän apua, mutta tyttö arvelee pärjäävänsä. Sanon siis Rotalle moikat ja poistun tallista vähin äänin. Pihalla sanon heipat vielä muutamille hoitajille ja kävelen autolleni. Istahdan vanhan romuni kyytiin ja käynnistän sen. Ilta on jo hämärtynyt, mutta autojen valot valaisevat tien.

Sussu ja Rotta 5hm

[Sussu]

18.09.2014

- Oho oho! Wenla henkäisee ja seuraa tarkkaavaisesti katseellaan kuinka pikkuratsastaja kiikkuu hieman ehkä pelokkaan näköisenä vauhdikkaan Patronin laukatessa pitkää sivua pitkin. Kyllähän poni tytöllä käsissä pysyi, mutta meno näyttää hitusen holtittomalle. Anne huutelee ratsastajalle ohjeita ja käskee tätä rentouttamaan istuntaansa. Patron mulkoilee selkäänsä, mutta hidastaa käskystä, vaikkakin jatkaa hieman hämmentyneen näköisenä ravia uraa pitkin. Viereemme istahtaa sitten vaaleahiuksinen tyttö, jonka tunnistankin sitten Patronin hoitajaksi Emmyksi.
- Jassoo ja on Patronilla sitten vauhtipäivä, tämä sanoo ja virnistää meille pienesti.
-Siltä vaikuttaa, mutisen ja tarkkailen Rotan menoa herkeämättä. Hoitohevoseni selässä istuu rennon näköisenä hieman koppavan näköinen, mutta rauhallinen ja pitkänhuiskea blondi. Tyttö vilkuilee muita ratsukoita ylimielisellä ilmeellä ja näyttää hieman roikkuvan Rotan suussa, sillä Ruuna heiluttelee päätään hieman hermostuneen oloisesti. Se ei oikein tunnu ymmärtävän mitä selässä oleva ratsastaja siltä tahtoo.
- Ootko sä muuten ratsastanut Rotalla vielä? kuulen Emmyn kysyvän ja näen tytön katsovan minuun.
- En mä vielä. Ajattelin kokeilla viikonloppuna, sanon hymyillen. Olisi jo aika kavuta Rotan kyytiin, mutta menisin varmaankin ihan lyhyen kaavan kautta, jotta saisin hieman tuntumaa ruunaan.

- Seuraavalle tunnille jatkaa Gitta, Laila ja Rotta. Muut hevoset viedään talliin ja hoidetaan huolella pois! Anne ohjeistaa ratsastajia, jotka lähtevät iloisesti puhellen viemään hevosjonoa talliin. Koppava tyttö odottelee Rotan seuraavaa ratsastajaa ja kun nuorehko naisihminen kävelee tämän luokse, Rotalla ratsastanut tyttö työntää vain ohjat tämän käteen ja lähtee niskojaan nakellen harppomaan maneesin ovelle päin.
- Olipas siinä yrmy tyyppi, mutisen Wenlalle ja Emmylle. Nämä nyökyttelevät.
- Tommosii on tullu paljon nähtyy, Emmy virnistää hieman tuskastuneesti. Sen uskon, onhan tämä ratsastuskoulu ja tuntilaisten joukkoon mahtuu takuulla paljon erillaista porukkaa.

Kun tunti loppui, lähdin Wenlan kanssa hinautumaan hevosjonon perässä kohti tallia. Emmy oli jo aijemmin lähtenyt puunaamaan Patronia, joten olimme jääneet kahdestaan. Suljemme tallin oven tuntilaisten perästä ja jäämme käytävään pyörimään. Näen että Rotan ratsastaja hallitsee homman, joten en usko tämän tarvitsevan apua. Pysyttelen kuitenkin lähettyvillä jos ongelmia ilmenee. Jutustelemme Wenlan kanssa rauhallisella äänellä vähän kaikesta ja pikkuhiljaa havahdummekin siihen että Gitta ja Rotta ovat jääneet rauhallisina karsinoihinsa hengailemaan. Lähdemme siis molemmat moikkailemaan hoitohevosiamme. Saavun Rotan karsinalle ja ruuna katselee minua lempeästi.
- Sut on jo harjattu niin en viitti uudestaan. Nyt on tullut vähän vaan tämmöstä hengailua, mutisen Rotalle hieman vaisusti. Ruuna on usein kahdella tunnilla päivässä, joten itse lähinnä vain paijailen ruunaa tai harjailen sitä ennen tuntien alkua.
- Viikonloppuna varmaan kokeilen ratsastaa sulla murmeli, mutisen ja silitän Rotan kaulaa ja sivelen sen harjaa. Ruuna haistelee kenkiäni ja pärskähtää muutaman kertaa rentoutuneesti.
- Huomenna mennään kävelemään, jos vaan ehditään, naurahdan ja taputan Rotan kaulaa. Livahdan ulos karsinasta ja suljen oven rauhallisesti. Lähden jälleen hyvillä mielin kohti kotia.

Sussu ja Rotta 6hm

[Sussu]

22.09.2014

Päästän kurkustani ihmeellisen kuuloisen parahduksen käveltyäni sisälle talliin. Tallin ilmoitustaululla komeilee hitusen pikselöitynyt, luultavasti zoomattu kuva. Tarkastelen kuvaa tarkemmin ja tunnistan kauhistuneen näköisen naamataulun. Se kuuluu sille Topin hoitajalle, Danielko sen nimi oli? Samassa kuulen askelia ja hätkähdän.
- Oikein lähietäisyydeltäkö tarkastelet Dänin komeita piirteitä? kuulen jonkun virnuilevan. Käännähdän ja näen itseäni nuoremman pirteän näköisen pojan, jonka olen tainnut Inkerin seurassa joskus nähdä. Muistelen, että poika on nimeltään Eetu.
- Todellakin. Ketä tän kuvan on tähän lätkässy? kysyn tältä hieman kulmiani kurtistaen. Poikaa alkaa naurattaa ja ymmärrän.
- Säkö? Mistä sä tämmösen idean sait? ihmettelen ja itseänikin alkaa hieman naurattaa.
- Noo, se jääkööt mun ja Danielin väliseks asiaks, poika vinkkaa silmäänsä ja poistuu paikaltaan naureskellen. Vilkaisen vielä kuvaa jossa näkyy varsin loistavasti Danielin kauhistunut ilme. Lähden sitten hitaasti laahustamaan varustehuoneen suunnalle. Olen saanut ilmoituksen että Rotan ratsastaja pääsee tulemaan tunnille hieman myöhässä, joten saan laittaa ruunan valmiiksi ja pääsen jopa kuskaamaan sen maneesille asti.

Kävelen rauhallisesti Rotan karsinalle ja lasken harjapakin maahan oven eteen. Nappaan käteeni jonkun harjan, mikä nyt lähimpänä sattui olemaan ja raotan karsinan ovea sen verran että pääsen sisään. Rotta vilkaisee minuun ja tunnistaa tulijan, joten jatkaa heinänkorsien metsästystä kuivikkeiden seasta. Vilkaisen seinällä olevaan kelloon, joka osoittaa että minulla on puoli tuntia aikaa ennen tunnin alkua. Tarkastelen suurin silmin Rotan sileää, jo hieman pörröisempää karvapeitettä ja käyn sen läpi huolella. Harjaan ruunan jalatkin ja alan sitten puhdistaa kavioita. Etujalkaa putsatessani tunnen turvan hamuavan takinhelmaani ja päästän väkisin pienen naurahduksen. Rotta hätkähtää, mutta tuuppaisee sitten selkääni. Lasken ruunan jalan maahan ja taputan hoidokkini kaulaa. Puhdistan vielä muut kaviot ja tarkastelen taas kelloa. Vartti aikaa, joten kipaisen hakemaan varustehuoneesta Rotan suitset ja satulat, joiden kanssa palaan Rotan karsinalle.

Varustettuani Rotan, lähden taluttamaan sitä hämärän pihan poikki maneesille. Muut tunnille tulevat seuraavat jonossa perässämme. Avaan maneesin oven rauhassa. Edellinen tunti on juuri päättynyt ja ratsukot lähtevätkin ulos heti jäljessämme. Muut taluttavat hevosensa kaartoon ja itse lähden taluttamaan Rottaa maneesia ympäri. Ruuna on lempeällä tuulella ja se tuuppii turvallaan pehmeästi kylkeäni. Anne istuskelee katsomossa.
- Teistähän on alkanut tulla kavereita, tämä naurahtaa katsellessaan Rottaa ja minua.
- Varmaan niin sitten. Eipä tää kauheen arka enään oo mun kanssa, paitsi jos jotain tosi jänskää on, naurahdan ja taputan Rotan kaulaa. Samassa myöhästynyt tuntilainen saapuukin maneesiin ja pysäytän Rotan kaartoon. Tervehdin kohteliaasti keski-ikäistä naisihmistä, joka lempeästi alkaa puhella Rotalle. Pidän vastaan tämän kavutessa ratsaille ja autan säätämään jalustimet sopiviksi. Kysyn tältä että tarvitseekohan hän apua tunnin loputtua ja nainen sanoo pärjäävänsä, joten saan luvan lähteä. Sanon nopeat heipat Rotalle ja katson hetken sen kävelyä uraa pitkin ennenkuin livahdan ulos ovesta. Lähden kävelemään takaisin tallille päin, kunnes kuulen kimeän vihellyksen maneesin suunnalta. Hätkähtäen käännyn katsomaan taakseni ja olen erottavinani tumman hahmon maneesin kulmilta. Saatoinhan kuvitella asian, mutta olin kuullut että monet tallilaiset olivat kuulleet mystistä viheltelyä maneesilla. Lähden nopein askelin harppomaan tallipihaa poikki sydän tykyttäen ja heti pihaan saavuttaessa livahdan autooni. Katson vielä maneesin suuntaan ennenkuin lähden ajamaan kotiin päin.

Sussu ja Rotta 7hm

// Kylläpä tulee tönkköä tekstiä... Ehkäpä tää kirjottamistaitoki vielä parantuu

[Sussu]

27.09.2014 Ekaa kertaa Rotan kyytiin

Virnistin itse peilikuvalleni ja viritin päähäni jonkun sortin nutturavirityksen. Lyhyet hiukseni sojottelivat vähän joka suuntaan, mutta ainakaan ne eivät olleet naamassani. Nappasin autonavaimen vaalealta peilipöydältä ja heilautan tallitakin päälleni. Livahdin nopeasti ovesta ulos porraskäytävään ja kohteliaasti tervehdin naapurin vanhaa mummoa, joka minulle aina niin iloisesti jutteli. Suorastaan pompin portaat alas ja rymistelyn ovesta ulos. Kävelin rauhallisemmin parkkipaikalle ja autoni luokse. Naputan ovet auki ja avaan kuskin oven. Kypäräni lojuukin pelkääjän paikalla, samoin kuin hanskanikin. Tänään vihdoin koittaa se päivä..... nimittäin olen nyt sitä mieltä että minun olisi aika kavuta Rotan kyytiin. Olinhan minä sen kanssa jo aika kauan touhuilut. Istun autooni ja käynnistän sen.

Kaarran autoni tallipihaan ja parkkeeraan parkkipaikalle. Pirteästi nousen autostani ja lukitsin ovet. Tungen avaimen taskuuni ja lähden kävelemään tallin suuntaan kypäräni ja hanskojeni kanssa. Tallin ovella olenkin vähällä törmätä liehulettiseen Kasperiin. Tuo mulkaisee minua sillä nyrpeällä tyylillään, mutta minä vain virnistän miehelle pirteästi ja sanon hei. Kävelen tallin lävitse Rotan karsinalle ja lasken kypäräni sekä hanskat maahan karsinan edustalle siten että ne eivät ole kenenkään tiellä. Näenkin Salman kauempana ja kävelen tämän luokse.
- Moi Salma! Oon kuullu et tääl on tapahtunut kauheasti kaikkeen mut mä en oo yhtään ajantasalla ni voikko valaista mua? naurahtaen kysyn tältä.
- Joo! Tääl tosiaan on ollu kauheasti kaikenlaista. Se maneesiviheltelyjuttuki ja kaikkee. Niitä mopopoikiakaan ei oo saatu viel kiinni. Kai oot kuullu niistä? Salma puhelee.
- Kyl mä niistä oon kuullu, mut en oikee tienny onks ne kaikki jutut totta, virnistää ja kuulen tallin oven käyvän. Joku vieraan näköinen todella kaunis nainen astelee sisään se uuden hevosen, Kössin kanssa. Massava ruuna vilauttaa minulle purukalustoaan, mutta ruskeahiuksinen tyttö näpäyttää ruunaa hieman narun päällä.
- Me ei ollakkaa tavattu. Oon Rosa, tämä ilmoittaa pirteällä äänellä.
- Oot siis Kössin uus hoitaja? Mä oon Sussu ja hoidan tota Rottaa. Oon itekkin vielä melko uus täällä, kerron naurahtaen pienesti.

- Rottaneen, huutelee tarhan portilta. Lauma hevosia lähtee lipumaan portille päin, Rotta mukaanlukien. Livahdin portin alitse ja klipsautan riimunnarun riimuun kiinni. Huiskaisen riimunnarulla muita hevosia kauemmas ja käännän Rotan portista ulos. Ruuna kääntyy laiskasti ja keskittyy himoitsemaan jo huonoksi menneitä ruohonkorsia. Suljen portin huolella ja naksahtanut kieltäni jotta Rotta lähtee perässäni kävelemään tallin suuntaan.
Talutan Rotan sisälle talliin ja vien sen suoraan karsinaan. Nappaan ruunalta riimun pois ja ripustaa riimun ovessa olevaan koukkuun. Suljen karsinan oven ja lähden hakemaan varustehuoneesta Rotan harjapakin ja nappaan suitsetkin sieltä jo mukaani. Iloisesti palaan Rotan karsinalle ja laitan suitset samaan koukkuun riimun kanssa. Harjapakin lasken maahan karsinan edustalle ja avaan sen. Silmäilen pakin sisältöä ja nappaan käteeni jonkun pehmeän perusharjan jonka kanssa menen hoitohevoseni karsinaan. Pirteästi alan sukia Rotan hieman jo pörhistynyttä karvaa. Ilma olikin lämpimämpi kuin kuvittelin joten heitän pörröiset lapaseni karsinan ulkopuolelle, sillä niiden kanssa on hieman liian kuuma. Harjaan Rotan kauttaaltaan läpi ja vaihdan pehmeän harjan kaviokoukkuun, jonka kanssa käyn läpi ruunan kaikki kaviot. Rotta antoi hienosti puhdistaa kavionsa, vaikka hätkähti hieman kun itse horjahdin.

Varustettuani uljaan ruunani lähden taluttamaan sitä ulos tallista. Käyn ensin taluttelemassa Rottaa tietä pitkin, jonka jälkeen suuntaamme kulkumme hieman märälle ja syksyisen näköiselle kentälle. Kentällä pysäytän Rotan kaartoon ja lasken jalustimet. Kiristää satulavyötä sen verran kuin pystyn ja kiinnitän kypäräni soljen. Nostan sitten vasemman jalkani jalustimeen ja ponnistan. Rotta ottaa muutaman pientä askelta eteenpäin, mutta pysäytän ruunan ja taputan sen kaulaa. Kehun hoitohevostani ja kalastelen jalustimeen jalkoihini. Painan sitten kevyesti pohkeillani kapean puoliverisen kylkiin ja se lähtee eteenpäin keinuvaa käyntiä. Pienoinen jännitykseni katoaa ja rentoudun täysin. Rotan selässä tuntuu aika tarkalleen siltä kuin kuvittelinkin. Sivellen ruunan harjaa ja ajauduin jonnekin haavemaailmaan, mutta hetken kuluttua Rotta palauttaa minut maan pinnalle hätkähtämällä jotakin pusikot lintua. Naurahdin pienesti ja taputan ruunan kaulaa rohkaisevasti.

Vähitellen kokoan ohjat käsiini ja alan hieman taivutella Rottaa. Ruuna tuntuu hieman jännittyneeltä, mutta kun olen itse täysin rento, alkaa hevonenkin rentoutua ja myödätä niskastaan. Kun käynti alkaa sujua paremmin ja ruuna liikkuu allani rentona, puristan pohkeillani ja kehotan ratsuni raville. Rotta heilauttaa päätään muutamaan kertaan ja välttelee aluksi ohjastuntumaa, mutta muutamilla puolipidätteillä ruuna alkaa rentoutua. Teen ravissa paljon ympyröitä ja lähinnä tunnustelen mistä mikäkin nappula löytyy. Rotan korvat heiluvat edestakaisin kun se kuuntelee välillä selässä istuvaa ratsastajaa ja välillä ympärillä tapahtuvia asioita. Sivusilmälläni näen, että Anne taluttaa puoliveriorinsa Topin kenttälle. Tunnen niskassani tallinpitäjän katseen ja jännityn hitusen. Anne kuitenkin hymyillen tervehtii minua, joten rentoudun uudestaan ja hidastan käynnille.
- Onko tää eka kerta ratsailla? Anne kysyy minulta. Nyökkään virnistäen.
- Joo. En mä vielä mittää erikoista tee. Lähinnä kokeilen mistä löytyy kaasu ja mistä jarrut, naurahdan.
- Hyvä alottaa rauhassa, Anne sanoo ja jatkaa keskittymistä omaan oriinsa. Annan Rotan kävellä hetken ennenkuin kokoan jälleen ohjat käsiini. Rotta on selvästikkin hereillä, mutta kuuntelee apujani hieman hutiloiden. Kyllä ruuna rauhallinen on, mutta selvästikkin hieman jännittynyt. Otan parit ympyrät ravia ja nostan sitten laukan suurelle pääty-ympyrälle. Annan Rotan laukkailla pitkässä muodossa rennosti ja ruuna pärskähtääkin muutamaan kertaa tyytyväisesti. Ruunan keinuva laukka saa minut suunnattoman iloiseksi. Rottahan on täydellinen hevonen minulle!

Sussu ja Rotta 8hm

[Sussu]

05.10.2014

- Hus nyt siitä! huiskin tunkeilevaa hevoslaumaa kauemmas luotani, jotta saan raivattua reittini Rotan luokse. Ruuna odottelee kaikessa rauhassa että saan kiinnitettyä riimunnarun sen punaiseen riimuun. Lähden sitten taluttamaan Rottaa kohti porttia. Ennen kuin avaan portin, varmistan vielä että muut hevoset eivät ole tunkemassa ulos. Käännän sitten Rotan ulos portista ja suljen portin huolella. Lähden taluttamaan Rottaa kohti tallia.



Vietyäni Rotan sen omaan karsinaan, käyn hakemassa varustehuoneesta ruunan harjat. Suunnitelmanani olisi lähteä taluttelemaan Rottaa maastoon. Täydellistä olisi, jos löytäisin vielä kaverinkin mukaan, sillä itseltäni oli hieman unohtunut se muihin ihmisiin tutustuminen, kun olin aina vain hyysäämässä uutta, mutta rakasta hoitohevostani. Kuulen kauempaa käytävästä kolinaa ja ymmärrän kolinan kuuluvan Hestian karsinasta.
- Tuulia hei! Onks sulla jotain erityisiä suunnitelmia tälle päivälle? huikkaan karsinan suunnalle. Samassa karsinasta kurkistaa tuttu tyttö ja hymyilee.
- Ei mulla oikeestaan oo mittään. Mitä mietit? tämä kysyy ja astuu ulos karsinasta.
- Mietin kiinnostaisko sua lähteä mun kanssa maastoon kävelemään? Mä ajattelin vaan talutella Rottaa ku oon vaan kerran sillä ratsastanut, mutta sä tietty voisit ratsastaa jos haluut, ehdotan naurahtaen.
- Kaipa se sopii. Mäkin voin lähteä ihan taluttelemaan, Tuulia virnistää.

Hoidettuamme ihanat hoitohevosemme valmiiksi, talutamme ne pihalle ja Tuulian ja Hestian johdolla lähdemme maastoon kävelemään. Meillä molemmilla on päällä huomioliivit, sillä ne ovat tällä hetkellä maastoillessa pakolliset. Onhan metsästysaikakin alkanut. Rotta hiema mulkoilee puskia, mutta kulkee vierelläni rauhallisesti. Jutustelemme Tuulian kanssa niitä näitä, lähinnä siitä millaista on ollut hoitajana ja millaisia hoitohevosemme ovat. Hestialla on selvästikkin jotain ylimääräistä virtaa ja poni hieman säpsyilee puskista kuuluvia rapinoita. Tuulia kuitenkin rauhallisen varmasti taluttaa hoitohevostaan, joka myöskin alkaa pikkuhiljaa rauhoittua.
- Oon ihan yllättynyt miten kiltti Rotta oikeestaan on. Kuvittelin jotenkin että se ois vielä arempi, mutta tää ruuna on kyllä tosi ystävällinen, kerron Tuulialle.
- Hestiakin on varsin hauska ponitamma. Sen kanssa ei oo ikinä tylsää, Tuulia kertoo hymyillen.

Palaamme melko pitkän lenkin jälkeen takaisin Seppeleen pihaan ja menemme suoraan sisälle talliin. Ilma oli uskomattoman hyvä, ajatellen sitä että on jo syksy. Aurinko paistoi ja oli sopivan lämmintä. Heti kun astuimme sisään talliin, ihmettelin miksi tuli niin hämärää, mutta näin että aurinko oli mennyt pilveen. Samassa näin kuinka muutamia pisaroita alkoi tippua maahan.
- Just sopivasti! Alko sataa heti kun tultiin sisälle, kummastelen ja Tuuliakin näyttää vähän hämmentyneelle.
- No, meillä oli todella hyvä tuuri! tyttö naurahtaa ja vie hoitoponinsa karsinaansa. Itsekkin päästän Rotan karsinaan ja käyn nopeasti sen kaviot läpi. Harjaan ruunan myös läpi pehmeällä harjalla, jonka jälkeen laitan ruunalle riimun takaisin ja lähden kuskaamaan sitä tarhaan. Ulkona sataa jo hieman enemmän ja vienkin Rotan tarhaansa melko ripeästi. Taputan hoitohevoseni kaulaa ja jätän sen sitten tarhaan kavereidensa kanssa. Itse palaan talliin ja vien Rotan harjat takaisin varustehuoneeseen.



Sussu ja Rotta 9hm

[Sussu]

27.11.2014

Ruunikonpäistärikkö puoliveriruuna laukkasi uraa pitkin pärskähdellen. Selässä istuva mustahiuksinen nainen istui selässä rauhallisesti ja piti ohjastuntuman tasaisena. Kulmassa ruuna kiihdyttää vauhtia ja heittää pienen pukin. Ratsastaja kiristää otettaan ohjista ja rauhoittelee kuumentunutta ratsuaan hieman hermostuneen näköisesti. Itse istun kylmissäni maneesin katsomossa kääriytyneenä siistiin vilttiin, jonka löysin katsomon perältä. Vieressäni istuva Tuulia tarkkailee hoitoponinsa Hestian menoa keskiympyrällä. Kirjava poni näyttää käyvän hieman ylikierroksilla ja selässä istuva pienikokoinen täti-ihminen katsoo eteenpäin hieman kauhistuneesti. Anne neuvoo ratsastajia tomeraan sävyyn ja tunti näyttää hitusen lähestyvän kaaosta. Hevoset ovat piristyneet pakkassäästä varsin paljon ja maneesissa kaikuu kavioiden kopina ja hevosten hermostuneet korskahdukset. Ainoastaan suuri ja valkea Frank laukkaa tasaisen letkeästi, eikä tunnu lainkaan välittävän muiden pelleilyistä. Katsahtaessani ympärilleni, tajuan että Loviisa ja Wenlakin ovat löytäneet tiensä maneesiin. Tervehdin näitä ystävällisesti hampaat hieman kalisten. Muutkin metsästävät itselleen fleeceviltit lämmikkeikseen. Viimeinkin maneesissa olevat ratsukot alkavat rauhoittua ja he siirtyvät loppuraveihin. Rotta vaikuttaa käyvän vieläkin hieman ylikierroksilla, mutta sen selässä istuva ratsastaja pysyy onneksi rauhallisena ja rentona, joten puoliverinenkin alkaa rentoutua.

Tunnin vihdoin loputtua, ratsastajat taluttavat ratsujaan maneesista talliin pitkässä jonossa ja perässä kävelee neljän hoitajan hytisevä lauma.
- Täälä on vaan vähän pakkasta ja oon ihan jäässä! Miten pärjään sittenkun on kunnon pakkaset, hytisevä Loviisa ihmettelee ääneen. Muut nyökyttelevät osoittaakseen olevansa samaa mieltä.
- Tänne oikeesti jäätyy. Onneksi tallissa on ees vähän lämpimämpää, mutisen ja vedän piponi syvemmälle jo hieman pitkiksi venähtäneiden hiusteni alle. Luonnonkiharani sojottavat pipon alta vallattomina, sillä pitkästä aikaa olen jättänyt ne suoristamatta. Vaaleanpunaiset lapaseni lämmittävät kohmeisia käsiäni vain vähän ja ennen rajumpia pakkasia minun täytyy ostaa itselleni lämpimämmät hanskat. Toppatakkikaan ei tunnu tarpeeksi lämpimältä. Viimein saavutamme tallin oven ja kiirehdimme sisälle. Suljemme tallin oven perässämme huolellisesti, jotta sisätilat pysyisivät mahdollisimman lämpiminä. Hajaannumme kaikki hoitohevostemme karsinoiden luokse. Kävelen rauhallisesti Rotan karsinalle ja katsahdan mustahiuksiseen naiseen.
- Moikka! Mä oon Rotan hoitaja. Ajattelin vaan kysyä tarviitko sä apua jossakin? kysyn ystävällisesti.
- No itseasiassa mä en tiedä minne Rotan varusteet kuuluu, tämä sanoo hieman nolostuneeseen sävyyn.
- Okei. Mä voin näyttää sulle! Voin ottaa vaikka nää suitset niin sä saat kannettua sen satulan, sanon pirteästi ja lähden johdattamaan naista ensin pesarille, jossa pesen kuolaimet ja sitten satulahuoneeseen. Neuvon tälle Rotan varusteiden paikan ja itse ripustan suitset siististi paikoilleen samalla kun ratsastaja nostaa satulan telineeseensä.
- Millainens Rotta oli ratsastaa? kysyn uteliaasti.
- Ihan kiva. Hieman ehkä kuumahko mulle, hän sanoo ja katsahtaa minuun.
- Yleensä se ei ole ihan noin kuuma. Kaikki hevoset ovat tälleen ekojen pakkasten aikaan usein vähän hölmöjä. Sä muuten ratsastit Rottaa tosi hyvin, sanon kohteliaasti hymyillen.
- Kiitos, nainen sanoo ja tämän hieman totinen ilme vaihtuu leveään hymyyn.

Vähitellen tallista poistuu tuntilaiset ja uusia alkaa hiljalleen tulla paikalle. Rotta tosin on jo tehnyt tämän päivän tuntiurakkansa, joten haen sille fleeceloimen, jonka puen hoitohevoseni ylle. Laitan itselleni heijastinliivin ja Rotalle uuden heijastinriimun, jonka olin sille ostanut. Silittelen hetken hoitohevostani, joka hamuaa innoissaan taskujani herkkujen toivossa. Naurahdan pienesti ja taputan Rotan kaulaa. Naksautan sitten kieltäni merkiksi siitä, että lähdetään kävelemään. Annan riimunnarun olla melko löysällä ja Rotta lähtee pirteästi seuraamaan minua tallikäytävää pitkin. Tarkoituksenani olisi kävelyttää sitä pieni hetki lähimaastoissa ja tehdä mahdollisesti muutamia maastakäsin tehtäviä. Lähdemme kävelemään maneesin ohitse kohti leirimökkejä ja jatkamme niiden ohitse. Ohitettuamme leirimökit kuulen edestäpäin kavioiden tasaista kopsetta. Kun ääni lähestyy, erotan edestäni Liekkijärven pihaton porukkaa. Etummaisena ratsastaa Ica hoitohevosellaan Soltulla. Ican tunnen siitä että tämä oli toinen joka haki Rotan hoitajaksi. Soltun perästä erotan mustan tamman, jonka arvaan Bladeksi. Bladen selässä siis istuu Vennan hoitaja Helge, joka hoitaa myös Bladea. Tervehdin näitä ja pysähdymme heidän kohdalleen.
- Oletteko kentälle tulossa? kysyn ratsastajilta.
- Joo. Oletettiin että maneesissa on varmaan tunti niin kenttä on ihan hyvä vaihtoehto, Ica naurahtaa ja jarruttelee menohaluista Solttua.
- Pitäkää hauskaa! Mä ja Rotta jatketaan meijän iltalenkkiä, naurahdan virnistäen ja jatkamme matkaamme.

Pienen kävelylenkin jälkeen palaamme Rotan kanssa Seppeleen pihaan. Menemme ovesta sisälle ja suljen tallin oven perässämme. Talutan Rotan sitten karsinalleen ja riisun tältä heijastinriimun. Nappaan myös fleeceloimen pois ruunan selän päältä ja taputan sitten sen kaulaa. Suljen karsinan oven perässäni ja kävelen tavaroideni kanssa varustehuoneeseen, jonne jätän loimen ja riimun Rotan muiden tavaroiden joukkoon. Heijastinliivin vien lainavarusteiden luokse, sillä sieltähän sen otinkin. Palaan sitten Rotan karsinalle ja livahdan sisälle karsinaan. Rotta seisoskelee paikallaan ja katselee minua erivärisillä silmillään. Sanon ruunalle sitten heipat ja taputan sen kaulaa. Sulkiessani oven Rotta nostaa päätään hieman ja kun lähden kävelemään tallin ovelle päin, tunnen kuinka hevosen katse seuraa kulkuani ulos asti.

Sussu ja Rotta 10hm

HM1

[Sussu]

02.01.2015 Uusi vuosi

Rotta heilautti päätään hieman ärtyneesti, mutta minua lähinnä nauratti. Rotalla on tänään oikea tuntiurakka, josta on ohitse vasta 1/3. Aamun alkeistunnilla ruuna oli kuulemani mukaan käyttäytynyt varsin vauhdikkaasti, mutta alkeistuntilainen oli ollut onneksi melko rohkea, eikä ollut hätkähtänyt Rotan pelleilystä. Iltapäivällä ruunalla olisi edessään vielä este, sekä koulutunti, mutta tuntien välissä minulla oli sopivasti aikaa tulla moikkaamaan hoitohevostani. Joku päivä olisi tarkoitus taas päästä ratsastamaan Rotalla kunnolla, mutta se päivä ei olisi tänään. Aloitin ruunan harjaamisen kaulasta ja etenin siitä sitten Rotan muuhun runkoon. Ruunikonpäistärikön melko ohut, mutta hieman pörröinen talvikarva oli pehmeä ja todella puhdas. Vaikka ilma oli jälleen muuttunut sateisemmaksi, ei puoliverinen ollut ottanut mutakylpyjä tarhassa sijaitsevassa mutalammikossa.

”Miten teidän uusi vuosi meni?” Wenla kysyy uteliaasti nojaten selkänsä oleskeluhuoneen sohvaan.
”Ihan hyvin. Vietin uuden vuoden porukoiden kanssa ja lähinnä vaan istuttiin sisällä ja pelattiin lautapelejä”, vastaan hymyillen ja luon katseeni sitten toiseen sohvalla istuvaan ihmiseen, Salmaan.
”Munkin uusi vuosi meni hyvin”, tyttö sanoo naurahtaen ja ristii jalkansa.
”Kun käytiin illalla katsomassa raketteja, niin meidän naapurien hölmö poika kaatoi sen yhden raketin vahingossa ja sytytti melkein niiden talon palamaan”, sanoin ja katsoin muihin huoneessa olijoihin vinosti hymyillen. Onneksi naapureidemme talo oli melko kaukana meidän talostamme.
”Meilläkin kaatui yhtenä vuonna yksi raketti. Se kylläkin vain sammui”, Wenla sanoi sitten.

Rauhallisen jutustelutuokion jälkeen palasin yläkerran oleskeluhuoneesta tallin alakertaan ja suuntasin kulkuni varustehuoneeseen, josta nappasin mukaani Rotan harjapakin, joka kädessäni suuntasin sitten pesarin suuntaan. Pesari oli tyhjä ja tallissa muutenkin oli melko rauhallinen tunnelma juuri alkaneen tunnin ansiosta. Ehtisin hyvin pestä Rotan varusteet pesarissa ennen uutta tuntilaisryntäystä. Laskin harjapakin maahan ja kumarruin katsomaan sen sisältöä. Nakkasin kaikki harjat ulos pakista ja kaadoin pakin sisältä löytyvät roskat roskakoriin, jonka jälkeen huuhdoin harjapakin vedellä ja kuivasin pyyhkeellä. Harjat eivät olleet yllätyksekseni kovinkaan likaiset, joten tällä kertaa niille riittäisi pelkkä kuivapesu. Nypin harjoista pois ylimääräiset liat ja kumi- ja piikkisuan pesin vedellä, kuivaten ne sitten pyyhkeellä.

Palautettuani harjapakin paikalleen, oli vuorossa satula ja suitset. Nappasin varustehuoneestaa mukaani yhden jakkaran, jonka päälle istahdin hankittuani lähettyville kaikki tarvitsemani. Laskin Rotan satulan jalkojeni päälle ja aloitin pesu-urakan. Satula olikin melkoisen likakerroksen peittämä ja minua lähes hävetti, että olin näin laiska varusteiden kuuraaja. Pesutuokioni jälkeen satula kiilsi kuitenkin puhtaana ja siistinä. Palautin satulan paikoilleen ja otin mukaani tällä kertaa suitset. Purin suitset pesarissa ja pesin kaikki osat yksi kerrallaan. Kun osat olivat puhtaat ja lähes kuivuneet, kokosin suitset takaisin ja tarkistin luultavasit ainakin kymmenen kertaa että kaikki remmit olivat kiinnitetty oikein.

Uusi tuntilaislauma saapui talliin ja tällä kertaa olisi vuorossa estetunti, jolle Rottakin osallistuisi. Kun tuntilaiset olivat löytäneet omat tuntihevosensa, suuntasin Rotan karsinalle. Ruunalla ratsastaisi melko aran näköinen ja pienikokoinen tyttö. Rotta tuntui aristavan arkaa tyttöä melko paljon, joten pysähdyin karsinan ovelle.
”Olisitko sä tarvinnut apua?” kysyn tuntilaiselta kohteliaasti ja tämä hätkähtää hieman kuullessaan ääneni.
”No oikeestaan, mua vähän jännittää hoitaa Rottaa kun oon kuullut sen taustat”, tyttö mutisee nolostuneesti. Naurahdan pienesti ja hymyilen tytölle. Astun karsinaan ja ojennan käteni Rottaa kohti.
”Mä olen Rotan hoitaja. Se on uusia ihmisiä kohtaan hieman arka, mutta oot vain itse määrätietoinen niin kyllä se susta tykkää”, sanon ystävälliseen sävyyn. Tuntilainen hymyilee minulle hieman rohkeammin ja lähestyy Rottaa rauhallisesti. Tämä taputtaa ruunan kaulaa ja hymyilee sitten minulle.
”Etköhän sä pärjää sen kanssa. Se on muuten tosi kiva esteillä”, sanon tuntilaiselle rohkaisevasti ja käännyn sitten kannoillani. Välillä tuntilaiset luulevat etteivät pärjää, mutta tosiasiassa he kaipaavat vain pientä rohkaisua.

Sussu ja Rotta 11hm

HM2

[Anne]

Tammimaasto 2015





Sussu ja Rotta tammimaastossa.
Spessu Sussulle!

[Sussu]

-- Suuri kiitos ihanasta kuvasta! <3

31.01.2015 Tammimaaston maksu

Istuin rauhallisena Rotan selässä odotellen lähtöä. Viimein kaikki pääsivät ratsujensa selkään ja päästiin aloittamaan. Rotta tuntui olevan todella hyvällä tuulella, tai ainakaan ruuna ei vaikuttanut jännittävän mitään. Pyysin Rotan rauhalliseen käyntiin ja ohjasin sen jonoon muiden mukana. Rotta mulkaisi kertaalleen takaa tulevaa hevosta, mutta naurahdin hevoselle pienesti, jolloin ruuna heilautti korviaan ja pärskähti pienesti. Annoin ohjan olla melko pitkänä, mutta pidin ohjia käsissäni sen verran, että tarpeen vaatiessa saisin kerättyä ohjat nopeasti kunnon tuntumalle. Olimme jo tallipihassa seistessämme saaneet kuulla Annelta, että tämä maasto on nyt istumamaasto. Jo alkumetrien aikana kuulin Annen korostavan rentoa, mutta ryhdikästä istuntaa. Itselläni ehdottomana kehityskohteena on se, että jännityn hartioistani todella paljon. Maasto oli siis hyvä hetki keskittyä rentouttamaan niskaani ja laskemaan hartioitani alemmas. Rotta allani käveli reipasta tahtia eteenpäin katsellen maisemia. Pyrin istunnallani hieman hillitsemään ruunan vauhdikasta käyntiä ja sainkin istuntani toimimaan yllättävän hyvin. Kehuin Rottaa hiljaiseen ääneen.

Jonkin matkan kävelyn päästä saavuimme metsään ja saimme kerätä ohjat käteen ravipätkän takia. Anne käski meitä ratsastamaan hevoset hyvään, suureen ja rentoon raviin siten, että itse nousemme jalustimille pystysuoraan istumaan. Aluksi jalustimilla seisominen tuntui suorastaan mahdottomalta tehtävältä ja tuntui siltä että vaapuin edestakaisin kuin mikäkin heiluri. Hetken päästä kuitenkin keksin oikean tekniikan ja heiluriefekti väheni. Istuntani pysyi kohtuu suorana, mutta edelleen jännitin hartioitani. Kuitenkin kun saimme luvan keventää, sain myös hartiani rentoutettua. Rotta oli niskastaan melko rento ja pysyi kauniissa muodossa, vaikkakin katseli ohimennen myös maisemia.

Hetken ravailuiden jälkeen siirryimme takaisin käyntiin. Rotta harppoi hieman liikaa, mutta kun oikein keskityin, sain ruunan rauhoittamaan käyntiään pelkän istunnan voimalla. Kehuin ruunaa iloisesti ja Rotta heilautti päätään pirteästi. Arka hoitohevoseni oli alkanut vähitellen tottua minuun ja olimme alkaneet löytää yhteisen sävelen niin maasta, kuin selästäkin käsin.

”Nyt on laukan vuoro”, Anne ilmoittaa ja ohjeistaa meille istuntaan keskittyvän laukannoston. Nousemme kaikki kevyeeseen istuntaan ja siirrymme laukkaan. Rotta lähtee laukalle vallattomasti pää pystyssä, mutta otan hieman edestä kiinni ja ruuna rauhoittuu. Laukka on edelleen hieman vallatonta, mutta kun rentoutan omaa istuntaani, Rottakin rentoutuu ja laukka muuttuu sinkoilusta pyöreäksi. Rotta laukkaa kauniissa peräänannossa ja voin tuntea sen takajalkojen astuvan huolella alle. Laukka oli todella valaiseva kokemus ja mieleeni heti tuli suunnattomasti tehtäviä, kuinka voisin hyödyntää tätä istuntaharjoitusta kentälläkin ratsastaessa.

Loppumatkasta ravasimme kevennellen rauhallista vauhtia. Itselläni meinasi kädet alkaa valahtaa tuttuun pyöräntanko asentoon, mutta yritin muistutella itseäni parhaani mukaan käsien kantamisesta. Rotta pärskähteli tyytyväisesti ja siirtyessämme käyntiin taputin iloisesti Rotan kaulaa. Loppumatka tallille käveltiin pidemmällä ohjalla säilyttäen kuitenkin hyvä istunta. Olin aivan yllättynyt kuinka hyvä ja rento Rotta oli ollut lähes koko matkan ja olin uskomattoman ylpeä hoitohevosestani.

Tallipihaan saapuessamme laskeuduin rauhassa alas ruunikonpäistärikön Rotan selästä ja löysäsin satulavyön, sekä nostin jalustimet. Taputin vielä kerran Rotan kaulaa ja ruuna katseli minua uteliailla silmillään. Vähitellen muiden perässä talutin Rotan talliin ja vein sen suoraan karsinaan. Karsinassa nappasin ruunalta varusteet pois ja harjasin sen huolella läpi.

Sussu ja Rotta 12hm

TM

[Sussu]

16.04.2015

Oli suorastaan upea kevätilma. Rotta makasi tarhassa pitkin pituuttaan saapuessani, mutta kuultuaan askeleeni, se nosti päätään ja katseli minua kummissaan. Naurahdin pienesti ruunan hölmistyneelle ilmeelle ja kävelin sen pään luokse riimunnaru kädessäni. Napsautin narun paikalleni, rapsutin ruunan otsaa ja nousin seisomaan. Rotta loi minuun pitkän silmäyksen ennenkuin vaivautui nousemaan. Se pörhisteli itseään ja lähti kävelemään perässäni. Ilma oli oikeastaan todella lämmin ja itsellänikin oli päällä vain huppari. Ensimmäisenä kiinnitin huomion Rotan hervottomaan karvanlähtöön, jonka olin onneksi tajunnut jo ajoissa, joten olin kuskannut Rotan harjapakin hoitopuomille ulos. En oikeastaan tiennyt miten Rotta oli tottunut kiinni seisomiseen, mutta ajattelin kokeilla. Talutin Rotan puomille ja sidoin riimunnarun kiinni hoitopuomiin. Nappasin maassa olevasta harjapakista kumisuan ja aloitin karvanirroitusurakan. Rotta seisoi kiltisti aloillaan, vaikka tuijottelikin hieman ympäristöä hermostuneemmalla ilmeellä. Tänään kävisin itse aamupäiväkävelyllä rakkaan hoitohevoseni kanssa, sillä se menisi kahdelle tunnille iltapäivällä.

Karvaa Rotasta todellakin lähti aivan valtava määrä. Ruuna oli alkanut leputtaa päätään hoitopuomin päällä siten, että sen turpa meni aivan lyttyyn. Naurahdin ja otin Rotasta nopean kuvan puhelimellani. Valitettavasti jouduin keskeyttämään ruunan lepotuokion lyhyeen, sillä pään harjaamisesta ei ruunikonpäistärikkö todellakaan pitänyt. Rauhallisin, mutta varmoin ottein sain harjattua Rotan pölyisen pään, jonka jälkeen kehuin ruunaa iloisesti. Taputin sen kaulaa kevyesti ja vaihdoin pehmeän pääharjan kaviokoukkuun. Kaviokoukun kanssa puhdistin kaikki kaviot huolella ja palautin koukun sitten harjapakkiin. Nappasin käteeni hoitopuomille aijemmin kiikuttamani suitset ja deltan käsiini. Laitoin Rotan riimun kaulalle ja suitsin hieman vielä arkoja piirteitä väläyttelevän ruunan. Kiinnitin kaikki remmit paikoilleen, kiinnitin deltan kuolaimiin ja riimunnarun deltaan. Nappasin riimun pois Rotan kaulalta ja lähdimme matkaan. Törmäsimme matkalla Anneen, jonka kanssa vaihdoin pikaiset kuulumiset ja kerroin että lähdemme nopeahkolle maastokävelylle Rotan kanssa.

Lähdin taluttamaan Rottaa valaistulle maastolenkille, jossa ei tietenkään kyllä tällä hetkellä valoja ollut päällä, sillä aurinko valaisi kaiken kauniisti. Rotalla tuntui olevan kevättä rinnassa, sillä se käveli vierelläni hieman jännittyneenä tuijotellen ympärilleen ja silloin tällöin oli pakko ottaa muutamat pikkuiset raviaskeleetkin. Rauhoitellakseni innosta pinkeää ruunaa, otimme muutamia pysähdyiksiä, joilla hain sitä, että hevonen kuuntelisi minua ja malttaisi odottaa. Pysähtelyt selkeästi tehosivat, sillä Rotan käyntitahti muuttui vähitellen rauhallisemmaksi ja pää laski aavistuksen verran alemmas, vaikka Rotta edelleen saattoi hätkähdellä joitain rasahduksia. Ympärillä oleva metsä oli todella kaunista ja piristävää. Itselläni ollut paljon stressiä vähän kaikesta viime aikoina ja kyllä sen huomasi että rentouttava maastolenkki itselle tärkeän hevosen kanssa teki hyvää.

Melkein liian nopeasti saavuimme takaisin Seppeleen tallipihaan ja palasimme hoitopuomille, jonne olin tavarani jättänyt. Tallilla ei näkynyt oikeastaan ketään tähän aikaan. Pari pikkutyttöä näkyi katselevan heppoja kauempana ja tallissa hääräsi Anne. Puomilla nappasin Rotalta suitset pois ja sujautin riimun tilalle. Kiinnitin narun riimuun ja ripustin suitset hoitopuomin päätyyn. Rotta oli aivan siisti, mutta sidoin ruunan hoitopuomille vielä siksi aikaa, että puhdistin kaviot uudelleen. Puhdistettuani kaviot, lähdin taluttamaan Rottaa takaisin tarhaan, jossa tällä kertaa vuorostaan löhöili Frank. Päästin Rotan tarhaan ja ripustin riimunnarun roikkumaan aidan tolppaan, jonka jälkeen palasin hoitopuomille. Nappasin suitset ja harjapakin mukaani ja kävelin talliin. Puhdistin kuolaimet ja vein tavarat Rotan kaappiin. Kiinnitin ohjat takaisin suitsiin tuntilaisia varten ja tarkistin että kaikki varusteet olivat kunnossa ja puhtaina. Joku oli jättänyt Rotan pintelit aivan hiekkaisiksi ja sotkuisiksi, joten nappasin ne ja yhden harjan mukaani. Menin tallin ovelle harjaamaan pintelit ja käärin ne siisteiksi rulliksi, jonka jälkene palautin pintelin kaapille. Nyt kaikki oli kunnossa, joten päätin lähteä kotiin, kun ei tallillakaan tuntunut ketään olevan.




Sussu ja Rotta 13hm

[Sussu]

22.06.2015

Nappasin hupparini naulakosta ja livahdin ulos pienestä kerrostaloasunnostani, jonne olin kaverini kanssa muuttanut muutaman viikkoa sitten. Kaverini nukkui vielä, joten suljin oven niin hiljaa kuin pystyin ja lähdin kipittämään portaita alas. Muuton kanssa ja muutenkin olin ollut todella kiireinen viime aikoina, joten tallilla käynti oli jäänyt ikävän vähäiseksi, mutta vihdoin olin saanut kaiken valmiiksi, joten pääsin taas Rottaa hoitamaan. Päästyäni ulos harpoin bussipysäkille, jossa bussi jo nököttikin. Tavalliseen tapaani meinasin myöhästyä bussista, mutta viime hetkellä ehdin. Bussin jo lähtiessä liikkeelle kävelin istumaan keskioven vierelle, jotta pääsisin nopeasti hyppäämään bussista pois oikealla pysäkillä. 

Bussi pysähtyi seppeleen edessä sijaitsevalle pysäkille ja hyppäsin ulos bussista. Tällä kertaa samalla bussillani ei näköjään tullut ketään seppeleeseen, sillä bussin lähtiessä jäin pysäkille yksin. Heilautin laukkuni olalleni ja lähdin kävelemään seppeleen pihaan vievää hiekkatietä pitkin. Hevoset katselivat minua ystävällisesti tarhoistaan ja tunnistin maneesia vastapäätä olevassa tarhassa seisoskelevan Rotan. Ruuna ei ollut vielä huomannut minua. Kävelin tarhalle ja viheltelin Rotalle. Ruunikonpäistärikkö nosti päänsä ruohosta ja katseli minuun suurilla silmillään hämmentyneesti. Nappasin ruunan riimunnarun aidan tolpasta ja menin sisälle tarhaan. Kävelin Rotan luokse ja napsautin narun kiinni sen riimuun, jonka jälkeen tervehdin ruunaa rapsuttelemalla sen kaulaa. 
”Sori etten oo ollut niin ahkera hoitaja, kun sä ansaitsisit. Yritän parantaa tapani”, puhelin ruunalle lähtiessäni taluttamaan sitä portille.

Tallissa vein Rotan suoraan ruunan omaan karsinaan, jossa nappasin siltä riimun pois. Ripustin riimun ja narun karsinan ovessa olevaan koukkuun. Tallissa oli hiljaista. Kukaan ei näköjään ollut tallilla, ainakaan vielä. Kävelin varustehuoneeseen hakemaan ruunan harjapakin ja suitset. Palasin tavaroiden kanssa Rotan karsinalle, jossa ruuna hamusi kuivikkeiden seasta jotain syötävää. Ripustin suitset riimun seuraksi karsinan ovessa olevaan koukkuun ja harjapakin laskin maahan karsinan eteen. Nappasin harjapakista pölyharjan, sillä Rotta näytti melko puhtaalta. Menin sisälle karsinaan ja aloin reippain ottein harjailla hoitohevoseni silkkistä karvaa. Paljon pölyä ruunasta irtosikin, mutta päällisin puolin se näytti oikein siistille. Vaihdoin pölyharjan harjakampaan ja selvitin ruunan hieman takkuisen mustan harjan, sekä hännän. Rotta seisoskeli kiltisti paikallaan, eikä näyttänyt enään lainkaan niin aralta, kuin silloin, kun aloitin Rotan hoitamisen. Ruuna oli tutustunut minuun ja huomasi, että en minä pure.

Harjattuani Rotan ja puhdistettuani ruunan kaviot, kipaisin varustehuoneeseen hakemaan satulan. Nappasin kaapista myös oman kypäräni ja vedin sen päähäni. Palasin karsinalle kiikuttaen satulaa mukanani. Avasin karsinan oven pitäessäni satulaa toisessa kädessä. Livahdin karsinaan, puhelin Rotalle ja satuloin hoitohevoseni. Rotta hieman heilutteli päätään kiristäessäni satulavyötä, mutta muuten ruuna seisoi hienosti paikoillaan, ilman turhaa sähläystä. Saatuani satulan paikoilleen, suitsin Rotan ja lähdin taluttamaan ruunaa ulos.

Taluttelin Rottaa alkukäyntien ajan seppeleen pihapiirissä, ennenkuin suuntasin kulkuni kentälle. Tallin pihaan näkyi ilmestyneen auto, joten joku muukin oli saapunut tallille. Kentälle päästyäni pysäytin Rotan jakkaran viereen, säädin jalustimet itselleni sopiviksi, kiristin satulavyötä ja kapusin selkään. Vähään aikaan en ollut Rotalla ratsastanut, joten ruuna tuntui suorastaan suurelta, ajatellen, että itse olen melko lyhyt. Puristin kevyesti pohkeeni Rotan kylkiin ja ruuna lähti kävelemään kenttää ympäriinsä rauhallisesti.

Hetken käveltyäni pitkillä ohjilla, kokosin ohjat ja aloin taivutella Rottaa käynnissä. Ruunaa ei olisi oikein huvittanut taipuminen ja se kulkikin allani kuin kirahvi. Pää pystyssä vastustellen kaikkia apuja. Annoin ohjaa hieman löysemmälle ja otin ensimmäiseksi tavoitteeksi sen, että Rotta kävelisi rennosti eteenpäin, ilman vastustelua. Kun se sujui, otin taas rauhallisesti hieman ohjia enemmän tuntumalle ja jatkoin taivuttelua. Tällä kertaa tehtävä olikin helpompi ja vähitellen Rotta alkoi antaa myös niskastaan periksi. Kehuin ruunaa ääneen iloisesti ja taputin sen kaulaa. Otin muutamia pysähdyksiä, jotta saatiin jarrut ja kaasu asennettua sopiviksi, jonka jälkeen siirryin raviin.

Ravissa jatkoin samaa tehtävää kuin käynnissä, eli pyrin vain taivuttelemaan Rottaa huolella ja saamaan ruunan rennoksi ratsastaa. Ravissa työskentely olikin ruunalle helpompaa, kuin käyntityöskentely, joten rentous löytyi nopeasti. Päätin sitten kokeilla hieman pohkeenväistöä molempiin suuntiin. Kokeilin ensin väistöjä käynnissä ja sen sujuttua ravissa. Rotta hieman tuntui keräävän väistöistä kierroksia, mutta jarrut toimivat edelleen. Annoin ruunan liikkua kokoajan melko reippaassa ravissa ja rennossa muodossa.

Pienien välikäyntien jälkeen kokosin uudelleen ohjat ja hetken ravattuani nostin laukan. Laukassa annoin Rotan laukata melko suurta laukkaa ja nousin itse pieneen kevyeeseen istuntaan. Laukkailin ruunalla kenttää ympäri tehden erikokoisia ympyröitä. Rotta pärski tyytyväisenä ja kehuin hoitohevostani. Istuin hetkeksi alas, kokosin hieman laukkaa ja muutaman vastustelun jälkeen Rotta rentoutui uudelleen. Siirryin raviin, vaihdoin ravissa suuntaa ja toistin laukassa saman tehtävän toiseen suuntaan. Toiseen suuntaan Rotta tuntui hieman kuumuvan ja jouduin hieman rauhoittelemaan ruunaa ennen, kuin päästin sen laukkaamaan reippaammin.

Laukkojen jälkeen annoin Rotan ravata pidemmällä ohjalla muutamat ympyrät ja siirryin sitten käyntiin antaen samalla uljaalle ratsulleni pitkät ohjat. Lähdin kävelemään taas loppukäynnit maastoon ja Rotta keksikin kyttäillä erillaisia varjoja. Ei ruuna minnekkään yrittänyt livahtaa, mutta kunhan kyttäili.

Talutin Rotan talliin ja suoraan ruunan omaan karsinaan. Talliin olikin tullut jo enemmän porukkaa ja ensimmäisenä huomasin Wenlan, joka hääräsi Gittan karsinassa. Tervehdin tyttöä ja nappasin Rotalta varusteet pois. Ruuna pärskähti ja jatkoi ruuan etsimistä kuivikkeiden seasta. Naurahdin ja taputin hoitohevoseni kaulaa, lähtien sitten viemään varusteita varustehuoneeseen. Vietyäni varusteet paikoilleen, palasin karsinalle ja harjasin Rotan huolella läpi piikkisualla. Ruunalle oli tullut hieman hiki, muttei niin paljon, että olisin kokenut sen tarvitsevan huuhtelua. Loppukäyntien aikana Rotan karva oli kuitenkin kuivunut melkein kokonaan. Harjattuani ruunan, vein harjapakin pois ja laitoin riimun hoitohevoselleni. Naru roikkuikin riimusta jo valmiina, joten lähdin viemään Rottaa takaisin tarhaan, jonne se tyytyväisenä jäikin kavereidensa kanssa.

Sussu ja Rotta 14hm

-- Tarina sijoittuu eiliselle, koska Rotalla tiistaisin näkyy olevan vapaa  

[Sussu]

06.09.2015 Vuosipäivä

Oikeastaan pitkästä aikaa mieleni oli vallannut todellinen innostus. Hymyillen kuin naantalin aurinko parkkeerasin autoni Seppeleen parkkipaikalle. Pitkästä aikaa olin saanut järjestettyä niin, että pääsen tallille niin, että pääsen ratsastamaan Rotalla kunnolla. Innoissani nousin ulos autosta ja lukittuani ovet lähdin kävelemään suoraan Rotan tarhalle. Koko kolmostarhan hevospoppoo katseli minua uteliaasti napatessani portilta Rotan riimunnarun. Pujahdin sähkölangan ali sisälle tarhaan ja lähdin rauhallisesti puhellen kävelemään hoitohevoseni luokse. Rotta ei ollut enään läheskään yhtä arka, mitä se oli ollut aloittaessani sen hoitajana. Ruuna antoi kiltisti kiinni ja napsautin riimunnarun kiinni siniseen riimuun. Lähdin kävelemään portille ja Rotta seurasi minua kiltisti. 

Saavuimme talliin, jossa hääräsikin pari hoitajaa hoidokkiensa karsinoissa. Muutamat tutut kasvot vilahtivat ohitse ja tervehtivät ystävällisesti, mutta sitten huomasinkin Lailan karsinassa uuden hoitajan. Vein Rotan karsinaan, nappasin siltä riimun pois ja kurkistin sitten Lailan karsinaan. 
”Moi! Sä oot varmaan Anni? Lailan uus hoitaja”, huikkasin karsinaan ja ruskeahiuksinen naisenalku käänsi katseensa minun suuntaani.

”Juu niin oon”, tämä vastasi hieman ehkä hämmentyneesti, mutta iloisesti. 
”Kiva tavata. Mä oon Sussu ja hoidan Rottaa. Ei ollakkaan vielä ees nähty, kun mulla on ollut vähän muuta, enkä oo kauheesti ehtinyt tallille”, selitin ja tunsin Rotan tuuppaisevan selkääni. 


Hetken aikaa jatkuneen keskustelun jälkeen lähdin varustehuoneen suunnalle. Nappasin varustehuoneesta mukaani vain harjapakin ja suitset, jonka jälkeen livahdin pois paikalta ja kipitin takaisin Rotan karsinalle. Ripustin suitset karsinan ovessa olevaan koukkuun ja laskin harjapakin maahan. Nappasin harjapakin sisältä normaalin pölyharjan, sillä Rotta ei ollut vaikuttanut kovinkaan likaiselta, lähinnä vain pölyiseltä. Menin sisälle karsinaan ja annoin Rotan ensin tutkia kädessäni olevaa pölyharjaa, jonka jälkeen aloin harjailla ruunan jo hieman paksuntunutta karvaa. 

Puhdistettuani kaviotkin ja selvitettyäni Rotan harjan suuntasin kulkuni yläkertaan. Menin kaappini luokse, avasin sen ja katsastin sisältöä. Vaihdoin jalassani olevat tennarit nahkaisiin ratsastussaappaisiin, viritin etuhiukseni pinnin avulla pois silmiltäni ja vedin kypärän päähäni. Nappasin mukaan vielä kouluraipan ja hanskani, jotka mukanani palasin sitten alakertaan ja kipaisinkin heti hakemaan varustehuoneesta Rotan satulan. 

Varustettuani ratsuni, lähdin taluttamaan Rottaa ulos tallista. Melko pieni puoliverinen seurasi kiltisti perässäni, vaikka olikin säikähtää kentän aidalla olevaa hupparia. Rauhoittelin pää pystyssä pörhistelevää Rottaa ja taputin sen kaulaa rohkaisevasti. Pääsimme kuin pääsimmekin pelottavan hupparin ohi ja päätin taluttaa Rottaa alkukäynnit. Lähdin siis kävelemään kenttää ympäri uran sisäpuolella ja vaihtelin välillä suuntaa, sekä otin muutamia pysähdyksiä, sillä en ollut Rotan kanssa koskaan kovinkaan paljon tehnyt maastakäsittelyä. 

Sopivien alkukäyntien jälkeen talutin Rotan jakkaran luokse, jota piti muuten tuijotellakkin pitkään, ennenkuin Rotta antoi laskea jakkaran sen vierelle. Kun Rotta hyväksyi jakkaran, kehuin sitä paljon ja nousin rauhallisesti jakkaran päälle. Nostin vasemman jalkani jalustimeen ja rauhallisesti ponnistin itseni ratsaille. Selästä käsin pidensin jalustimia vielä parilla reijällä ja kiristin satulavyötä, jonka jälkeen kokosin ohjat tuntumalle ja lähdin kiertämään kenttää. Aloin herätellä Rottaa työntekoon puolipidätteillä ja taivuttelemalla sitä erikokoisilla ympyröillä. Rotta tuntui olevan vielä aivan nukuksissa, joten huomautin ruunaa kerran kevyellä raipan kosketuksella. Raipan kosketukseen Rotta reagoi heti ja se tuntui heräävän kerta heitolla. 

Hetken jumppailtuani Rottaa käynnissä siirryin raviin ja aloin kevennellä kenttää ympäri. Tein paljon erikokoisia ympyröitä ja vähitellen Rottakin alkoi myödätä mukavasti niskastaan. Kehuin Rottaa aina hyvistä pätkistä. Jonkin aikaa kevenneltyäni siirryin harjoitusraviin ja lyhensin ohjia hieman. Tein muutamia kiemurauria niin, että aina suorat pätkät mentiin käynnissä. Siirtymisillä sain Rotan herkemmäksi avuilleni. Kokeilimme molempiin suuntiin myös muutamia pohkeenväistöjä sekä käynnissä, että ravissa ja raviväistöistä huomasinkin Rotan kuumuvan hieman, vaikkei vielä kyseessä kovinkaan haastava tehtävä ollut. Väistöjen jälkeen annoin Rotan kävellä muutaman kierrosta pidemmällä ohjalla. 

Pienten välikäyntien jälkeen kokosin ohjat takaisin ja siirsin ruunan takaisin raviin. Otimme muutamat kokoamiset ja lisäykset, jotka olivat hieman kankeita, eivätkä aivan niin sujuvia kun toivoin, mutta kelpasivat hyvin, ajatellen, etten ollut kentällä ratsastanut Rotan kanssa vähään aikaan. Laukkaa otin keskiympyrällä, jossa pyrin saamaan Rotan laukkaamaan rennosti ja rehellisessä peräänannossa. Aluksi Rotta olisi halunnut vain mennä kovaa, mutta vähitellen se rentoutui ja alkoi liikkua tofella mukavasti. Kehuin ruunaa paljon ja laukattuani molempiin suuntiin, siirsin ruunan raviin ja annoin sille hieman pidempää ohjaa. Keventelin loppuravit ja annoin Rotan liikkua pidemmässä muodossa. 

Loppukäyntien jälkeen pysäytin Rotan kentän keskelle ja laskeuduin ratsailta. Taputin iloisesti Rotan kaulaa, löysäsin satulavyötä ja nostin jalustimet ylös. Kun olin valmis, lähdin taluttamaan Rottaa takaisin talliin ja sen omaan karsinaan. Karsinassa riisuin Rotalta varusteet ja palautin ne varustehuoneeseen. Palatessani Rotan karsinalle kiinnitin huomiota ruunan karsinan ovessa olevaan nimikylttiin. Rotan nimen alla lukee ’Hoitajana Sussu 6.9.2014 ->’. Samassa päässäni välähtää. 

”Rotta… tänää on meidän VUOSIPÄIVÄ! Miten saatoin unohtaa”, totean melkein kauhistuneena ja tuijotan karsinasta minua katselevaa hevosta. Sydämmeni tuntuu hakkaavan tuhatta ja sataa, aivan kuin jotain todella kamalaakin olisi tapahtunut. Hetken siinä pällisteltyäni kuitenkin rauhoitun ja nappaan harjapakista piikkisuan, jolla käyn harjaamassa Rotan läpi ja tarkistan ruunan jalat. 

”Okei, nyt mä käyn hakemassa sulle ekstramäärän porkkanoita. Vuosipäivän kunniaksi”, sanoin ruunalle ja silitin sen sileää kaulaa hymyillen. 

Palautettuani Rotan harjapakin varustehuoneeseen, suuntaan kulkuni yläkertaan, jonne olin muutaman päivää sitten tuonut porkkanapussin. Nappaan mukaani neljä porkkanaa, joiden kanssa palaan Rotan karsinalle. Syötän porkkanat Rotalle ja katselen suloisen hoitohevoseni iloista ilmettä sen mussuttaessa porkkanoita. Kun porkkanat loppuvat, taputan vielä Rotan kaulaa ja nappaan karsinan ulkopuolelta ruunan riimun ja narun. Viritettyäni riimun Rotan päähän, lähden taluttamaan ruunaa takaisin ulos. Rotta jää rauhallisena tarhailemaan kavereidensa kanssa ja itse lähden suuntaamaan kotia kohti iloisena.

Sussu ja Rotta 15hm

♥ Sussu ja Rotta 1v ♥

[Andrei]

Uusi kaupunki, uusi alku

Seppele näytti, no, Seppeleeltä. Tallilta. Ihan tavalliselta ratsastuskoulusta, juuri sellaiselta johon mä en täysin vapaaehtoisesti olisi astunut jalallanikaan. Vasta kun kurssilla kurssin vetäjä oli saanut mun paperit käteen, odottaen niitä pari vuotta, se oli bonganut tiedon siitä että mulla oli hevostaustaa ja ottanut heti yhteyttä Seppeleeseen, joka oli mun uuden asuinalueen suurin ratsastuskoulu. Ilmeisesti tallin omistaja oli ymmärtänyt "tilanteeni" erinomaisesti ja löytänyt minulle kuulemma juuri sopivan käsiteltävän, Rotan, joka oli myös kohdannut ongelmia elämässään. Just.

"Ootko sä tullut tänne ryöstämään meidät vai mitä hittoa sä seisot siinä?" kajahti kysymys mun takaa ja käännyin hitaasti ympäri. Minua ainakin kolmekymmentä senttiä lyhyempi blondi katseli minua pistävästi kädet lanteillaan ja naputti saappaan kärjellä maahan. Kasvoilleni levisi suuri virne ja astuin askeleen lähemmäs tuota tyttöä, se sai hänet kavahtamaan puoli senttiä kauemmas.
"Naisten ryöstöön tulin juu. Ettimään pienia alaikäisiä tyttöjä panttivangitseni", virnuilin ja ojensin käteni. "Ei vaineskaan. Andrei, tulin hoitamaan Rottaa."

Pienikokoinen melkein nainen katseli mua edelleen epäilevästi ja siirsi painoa jalalta toiselle. Okei, en ollut mikään perinteinen heppapoika, mutta en mä nyt sentään miltään rikolliselta näyttänyt. Paljoa.
"Okei, oon Insku, sellasen kebabrullan hoitaja, vaikka sua tuskin kiinnostaa", Inskuksi esittäytynyt tyttö kätteli mua pikaisesti ja viittoi sitten mukaansa. Vastahakoisesti mä nytkähdin liikeelle sen perään ja kuuntelin yhtäkkiä alkanutta loputonta papatusta Seppeleestä ja sen hevosista ja vähän ihmisistä. Puolet meni ohi. Tallista ilmestyi juuri sopivasti *ittuuntuneen näköinen kottikärrypoika, jonka Insku nimesi Kasperiksi, ja samalla sekunnilla vaihdoimme pelottavia katseita punapääheppapojan kanssa.

Talli oli kieltämättä kodikkaan näköinen. Ei kulahtanut, muttei liian uusikaan. Joka puolella juoksi tai kipitti pieniä ipanoita harjojen, satuloiden ja suitsien kanssa kiirehtimässä päivän viimeisille tunneille. Älämölö oli sellaista, etten voinut käsittää miten hevoset kykenivät elämään päätä hajoittamatta. Kurkistin karsinoiden välistä hevosia, erilaisia; nukkuvia, vihaisia, rentoja. Inskun saapastellessa hurjaa vauhtia tallin loppupäätä kohti mä kirin sen kiinni ja loin kasvoilleni ilmeen, kun olisin sisäistänyt sen sepustuksen täysin. Ei mulla ollut harmainta hajua, mutta tyttö näytti siltä, ettei se todellakaan pelännyt hypätä naamalle, vaikka olisin näyttänyt miltä.

"Pärjäätkö sä nyt?" Insku kohotti kulmiaan ja näytti siltä, että sillä oli kiire portaisiin, jotka veivät yläkertaan. 
"Jep. Kiitti", hymähdin vinosti.
"Ainiin, Rotta on maneesissa tunnilla, voit mennä katsomaan", kuului portaikosta vielä kajahdus ja sitten oven kolahdus.

Maneesi. Okei. Huokaisin ja katsoin ympärilleni. Yhdessä ovessä luki isolla toimisto ja varovasti koputin oveen ja kurkistin sisään. tai odotin kyllä hetken ennen kuin kurkistin. Nää isot jehut oli aina vähän paha paikka.
"Ai sun täytyy olla Andrei!" naisen kasvot ilostuivat heti mut nähdessään.
"Joo", rykäisin.
"Rotta on nyt tunnilla ja voin kyllä pyytää jonkun esittelemään paikkoja. tai voit mennä katsomaan sitä. Täällä on paljon hoitajia tänään paikalla, jos kaipaat syvennystä", Anne puhui kaikki yhteen lauseeseen ja yskähti pienesti sen jälkeen.
"Ei tarvii, joku Insku sisäisti mut jo tiluksiin", kohautin olkiani. Näytä iloiselta, näytä iloiselta.
"Sehän on hyvä sitten! Sitten vaan maneesiin katsomaan Rottaa tai oleskeluhuoneeseen tutustumaan muihin hoitajiin. Rohkeasti vaan aloittamaan, täällä on kovin avointa porukkaa", Anne hymyili ja taputti mua kiireiltään olalleen.
"Kiva", totesin. Oleskeluhuoneeseen? Muita hoitajia? Ei. Olihan se pakollista jossain välissä, mutta ei, ei vielä.

Mä suuntasin siis maneesiin. Jo kaukaa sieltä kuului toisen ratsastuksen opettajan kälätys siitä, kuinka tärkeää oli osata ratsastaa ilman jalustimia ja siinä vaiheessa mun jalkoja kutkutti kääntyä ympärija juosta autolle pikavauhtia. Niin mä en vain tehnyt koska mun silmiin iskeytyi jotain erittäin mielenkiintoista. Vaaleat lyhyet hiukset, kaunis vartalolinja, upea pyöreä, mutta sopivan pieni takapuoli lihaksikkaiden reisien ja ratsastajan pohkeiden kanssa. Mun sormet hipasi tahtomattaankin hiuksiani, kun lähestyin maneesin ovea, jossa tyttö seisoi. Laskin käteni tytön lantiolle ja kuin sydänkohtauksen saaneena tyttö hypähti ympäri, mun edelleen pitäessä siitä kiinni.

"Anteeksi, mutta sä olet oven edessä", totesin, suupieli nykien. Naisen (nyt kun sain varmistuksen) silmät näyttivät hämmentyneiltä ja tuijottivat liian pitkään minua silmiin. Vasta hetken kuluttua hän pujottautui käsistäni.
"Sori", hän kuiskasi ja avasi mulle kohteliaasti oven. 

Maneesin katsomossa oli hyvä meno. Istujat naureskelivat ja juttelivat hiljaa keskenään, muutamat kuvasivat tunnin kulkua ja sitten oli pari yksinäistä, jotka katselivat hiljaa tuntia, kun olisivat halunneet imeä opettajan pienimmätkin ohjeet itseensä ja sisäistää ne. 
"Hei Cella, tuu äkkiä tänne", yhdessä ryhmässä istuva toinen lyhythiuksinen blondi viittoi mun takana olevalle tytölle, joka puikkelehti mun ohi, kuin olisi juossut mua karkuun. Toinen blondi loi minulle hämmentävän ystävällisen hymyn ja sitten mun katseeni kohtasi punahiuksisen naisen kanssa, joka jäi samalla tavalla tuijottamaan minua kun ensimmäiseksi blondiksi osoittautunut Cella. Mä virnistin punapäälle ja istahdin sitten alas katsomoon mustahiuksisen tytön viereen.

"Kuka näistä olikaan nyt Rotta?" kysäisin nuorelta tytöltä, joka vilkaisi mua, mutta osoitti sitten ruunikkoa puoliherasilmää.
"Toi tossa", se vastasi lyhyesti.
"Selkis", nyökkäsin. "Kuka sun hoidokkis on?"
"Ei se oo tällä tunnilla", tyttö tokaisi. "Se on se welshponi."
"Okei."

Siinä se Rotta sitten oli. Se näytti reippaalta ja honkkelilta. Vähän sellaiselta, että se katkeaisi jos istuisin koskaan sen selkään. Täytyi myöntää, että se näytti erilaiselta kuin muut. Sillä oli asennetta, mutta se oli piiloutunut selvästi epävarmuuden taakse. Se oli innokas, mutta asennetta siitä olisi löytynyt vielä enemmän, jos ratsastaja olisi tiennyt mitä siltä hakea. Mä hieraisin niskaani ja seurasin tuntia hiljaa. Mä seurasin Rottaa. Se lämmittelyiden jälkeen hyppäsi hyvin, mutta sen oikea etujalka oli aina vähän laiskempi kuin vasen. Ratsastajalla oli hieman vaikeuksia löytää sen kanssa oikeanlaisa tahtia, vaikka toisaalta niillä meni tosi hyvin. Rotassa oli sellaista passiivisagressiivista haastetta, jota en todellakaan osannut odottaa. Olin tavallaan tyytyväinen.

Tunti loppui ja musta alkoi tuntua, että niin alkoi loppua mun kärsivällisyyskin. Mä en ollut koskaan ollut kauhean kärsivällinen persoona, mitä tuli toisten ratsastuksen seuraamiseen, ellei mulla ollut jotain muuta tekemistä samalla. Mä kuitenkin kuin sähköiskusta nousin ylös, kun Anne kajautti mut pitelemään Rottaa hetken, kun sen ratsastaja tuli myöhässä. Mä tunsin piinaavat katseet mun selässä, kun kävelin kohti Rottaa. Ruuna pörähti mun ollessa parin metrin päässä siitä ja mun selässä oli jo reikä, josta näki läpi. Tartuin silti Rotan suitsiin, kun mua ei olisi häirinnyt, käärin mun hihat ja annoin epäluuloisen eläimen haistella mua käsiä.

"Kyllä meistä vielä kavereita tulee, kuhan vaan päästään tosta sun asennevammasta", virnistin uudelle hoitohevoselleni ja taputin sitä kaulalle. Vilkaisin katsomoon päin,josta tunnilta myöhstynyt tyttö puoliksi hölkkäsi kohti meitä. Siitä katseeni siirtyi katsomossa istuviin tyttöihin. Ne supisivat keskenään, ainakin pitkähuksinen brunette,joka oli selvästi itänaapurista kotoisin, Cellaksi nimetty tyttö, hymyilevä blondi. Punahiuksinen tyttö heidän seurassaan vain heilautti hiuksiaan kevyellä kädenliikkeellä ja kohtasi mun katseeni uudestaan. Tällä kertaa se hymyili.

Andrei ja Rotta

1 hoitomerkintä

[Andrei]

Heppatyttöjen maailma

Lumihiutaleet valuivat hiljalleen iltapäivän pimeydessä alas ja sai koko maiseman näyttämään tosi synkeältä. Mä katseliin Seppeleen pihaa Rotta rinnallani, kuin lamautuneena. Masentavan synkeä oli musta jotenkin kaunista. Tämä oli sitä aikaa, kun moni masentui, eikä halunnut tulla ulos asunnosta. Kun oli oikeasti pimeää, eikä puissakaan näkynyt enää kuin muutama värikäs lehti. Nekin leijaili hiljalleen alas ja peittyivät varsinkin Seppeleessä mutaan tai ne tallattiin tylysti rikki, samalla hävisi syksyn kauneus ja se tiesi sitä, että talvi todella oli tulossa. Pian. Sitten oli lumihiutaleet, jotka enteilivät kaunista valkoista vuoden aikaa, mutta niiden koskettaessa maahan, ne katosivat ja synkeydestä tuli taas todellista.

Rotta seisoi mun rinnalla edelleen, mutta se alkoi liikkua levottomasti. Sen karvat pörhistyivät ja sieraimet levisi suuriksi lautasiksi. Ruuna polkaisi jalallaan jo kohmeista maata ja yritti tuupata minua kyljestä, mutta käteni ennätti sen tuuppauksen väliin. Maiskautin Rotan liikkeelle talliin päin, olin tainnut olla tarhasta hakureissulla jo puoli tuntia, mutta ei sillä ollut mitään väliä. Raikkaasta ulkoilmasta sai näyttiä, mä ainakin nautin, eikä Rotallakaan tuntunut olevan mikään kiire sisälle, paitsi ehkä heinien jakoon.

Sunnuntai oli niitä päiviä kun tallissa ei onneksi ollut yhtään tuntilaista. Hoitajia oli silti sitäkin enemmän ja kaikki tuntuivat olevan jossain tallihumalassa, kun he hoipertelivat pitkin tallin käytäviä ja puhuivat sekavia. tai ihan jotain eri mussun mussun hanipöö kieltä, mitä mä en todellakaan ymmärtänyt. Mä päästin Rotan karsinaan, välttäen kokomatkan karsinalle kaikkien katseita. Rotta näytti vain puhahtavan kiitollisesti, kun se pääsi heinakasansa kimppuun ja pudisteli päätään tyytyväisen näköisenä, kun olisi ollut nälässä viimeiset yhdeksän päivää ja saisi vihdoin ruokaa. Mä virnistin sille. Rotta taisi olla sellainen dramaattinen luonne omalla tapaansa, olin ennenkin kohdannut kyllä hevosia, jotka käyttivät pelkoa jollain tapaa hyväkseen. Ne oli niitä opittuja tapoja, mutta uskoin Rotasta kuoriutuvan vielä jotain mielenkiintoisempaa.

Mä en aikonut punkea samaan karsinaan Rotan kanssa kun se söi. Siitä oli jotenkin vain vuosien varrella kehittynyt tapa, että hevosten oli saatava ruokarauha. Mä jäin nojaamaan karsinan ovelle ja seurasin Rotan touhuja. Se katseli mua hieman epäluuloisesti samalla kun se rouskutti heiniänsä. Sen korvat liikkuivat kuin antennit joka suuntaan, ihan kuin se olisi halunnut tutkia, löytyikö tosta jätkästä kenttää. Sitten mä hätkähdin, kun joku törmäsi muhun.

"Anteeks! Anteeks!", se oli Cella, joka heilutteli käsiään ylidramaattisesti ja lopetti sen samantein kun huomasi keneen oli törmännyt. Ja vaivaantui.
"Voi kun näitä sattumia tuppaa tulemaan", löin kasvoilleni virnistyksen.
"Tai sitten sä olet vaan liian iso, ettei sua voi vaan yksinkertaisesti huomata", Cella laski kädet lanteilleen ja minua ainakin kaksi päätä lyhyempi nainen yritti näyttää jotenkin kovin vakuuttavalta ja voimakkaalta.
"Tai sitten sä kaipasit vaan yhtä mukavaa kohtaamista kuin viimeksi", naurahdin käheästi ja huomasin kuinka mun sormet liikahtivat tahtomattaan. Myös Cella huomasi sen ja taisteli kaikin voimin punastumista vastaan. Kyllä mä tiesin kuinka tämä toimi, en ollut vielä tavannut yhtäkään ihmistä joka olisi kyennyt olemaan täysin neutraali mun seurassa.

"Me ollaan oleskeluhuoneessa, jos haluat tulla", Cella lopetti pitkän hiljaisuuden jälkeen keskustelun ja karkasi mun sanojen ulottuvilta. Mä katselin häikäilemättömästi hetken sen perään ja tunsin polttavan katseen mun poskessa. Käänsin hieman päätäni ja kohotin kulmiani, kun Myntin karsinasta ilmestynyt mies tuijotti mua harvinaisen inhan näköisesti. Oltiin me kohdattu ennenkin, oleskeluhuoneessa, mutta sillon mä en ollut kiinnittänyt siihen niinkään erikoisempaa huomiota. Seurannut vaan miten se sulautui hullujen heppatyttöjen joukkoon. Nyökkäsin miehelle tervehdykseksi ja sen enempää siitä välittämättä käännyin takaisin Rotan pariin.

Nyt nappasin harjapakista harjan käsiini ja annoin Rotan nuuskia sitä hetken rauhassa. Se ei näyttänyt olevan moksiskaan. Tämä kaikki oli sille ihan tuttua hommaa, mutta mun laskiessa harjan sen kaulalle ja sutaisin ekan kerran, tunsin, kuinka hevonen värähti kauttaaltaan. Rotta oli selkeästi oppinut sietämään käsittelyä, enkä yhtään epäillyt etteikö se luottaisi joihinkin ihmisiin, mutta siitä paistoi edelleen tulkitsematon epävarmuus, josta mä olin alun perinkin kiinnostunut, kun olin sen ensimmäisen kerran nähnyt. Mä en reagoinut niihin vapinoihin mitenkään, vaan rauhallisesti jatkoin sen kevyttä harjaamista. Tälle kerralle riittäisi, että mä vaan loisin kosketuskontaktin siihen. Meillä oli aikaa siirtyä seuraaviin askeliin.

Se riitti tälle päivälle Rotan kanssa touhuamista. Mä löin harjat takaisin sen hienosti koristeltuun pakkiin, joka ei todellakaan sopinut mun imagolle. Se oli selkeästi entisten hoitajiaen(hoitajan) tekosia, rakkaudesta hevosiin tuntui olevan monen tytön motto tässä tallissa. Sitten vasta tuli pojat.Mä kävin viemässä harjapakin takaisin paikalleen ja pyyhkäisin kädet housuihini. Mulla oli tasan kaksi vaihtoehtoa, joko noudattaa Cellan ehdotusta tai luikerrella pois vähin äänin. Mä päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon ja reippaasti tömistelin portaat alas. Kuulin jo alakerrasta iloista kikatusta ja kiljasuja, jotka vai kylmät väreet kulkemaan mun selässä. Nämä olivat niitä pakollisia sosiaalisia kanssakäymisiä, joita mun oli kehotettu suorittavan.

"Andrei! Hyvä kun sä tulit. Me just puhuttiinkin susta", se oli se alaikäinen tyttö Insku, joka oli ensimmäinen tallilainen kehen olin törmännyt.
"Voi luoja", mun suusta karkasi, mutta se sai tytöt virnistämään taas entistä enemmän.
"Me aateltiin esitellä sulla porukkaa vähän", Cella totesi ponteikkaasti. Sitten ne vilkaisi toisiaan ja tajusin, että tämä oli taas joku tyttöjen salaliitto homma. Se tarkoitti, että mun kasvoille ilmestyi taas ovela pieni suunnykiminen ja käänsin katseen lyhythiuksiseen blondiin, joka oli jo aiemmin maneesillä hymyillyt mulle ystävällisesti.

"Tässä on siis Lynn. Se ei hoida ketään, se on vaan epämääränen notkuja, josta ei koksaan päästä, eikä haluta eroon", Insku aloitti, mä virnistin ja suukotin naisen kättä ylimaalisen herrasmiesmäisesti.
"Ja tässä on Rosa, Kössin hoitaja", Cella osoitti vieressä istuvaa naista. Silloin mä virnistin ja suukotimme toisiamme poskille.
"Andrei."
"Rosalie."
"Siitä on liian kauan."
"Tunnetteko te?" kysyin Lynniksi esitelty kaunokainen heti, kun he eivät enää ymmärtäneet mitä sanoja ilmaan oli päästetty.
"Tavallaan", virnistin.

Tyttöjä esiteltiin enemmänkin. Oli Anni, joka hymyili nopeasti ja tuntui olevan ihan omissa ajatuksissaan. Ihmisiä oli helppo lukea ja puhelimen kilahtaessa tiesin toisessa päässä kirjoittavan poikaystäväksi. Sen tiesi siitä onnellisesta hymystä. Sitten oli Emmy ja Adalind, jotka molemmat omasivat pitkän vaaleat hiukset. Adalindin kanssa oli törmännyt aikaisemmin ja jopa jutellut, hän oli jopa osoittunut erittäin mukavaksi, sillä hän ei arvaillut ketään eikä mitään. Emmy hymähti minulle myös, mutta hän oli liian kiireinen glögilasien kanssa. Miten yhteen talliin oli tungettu näin paljon kauniita tyttöjä? 

"Ja tän oleskeluhuoneen viimeinen. Sori, että oli nyt tosi tällaista aikuisjakoista porukkaa. On Fiia". Insku selitti teatraalisesti ja mun käsi pujahti punertavahiuksisen tytön käteen. Mä painoin saman suudelman naisen kämmenselälle, mitä olin tehnyt muillekkin. Hänessä mun katse vain viipyi hetken, tuntui kuin olisin sekunniksi uponnut tämän Fiian silmiin. Kuin se olisi tiennyt musta jotain kamalaa, mutta samalla jätti sen tuomitsematta. 
"Ilo tutustua kaikkiin", virnistin kun päästin irti. Mulle tehtiin tilaa sohvalle ja istahdin kepeästi (vieden puolet sohvasta) Rosan ja Inskun väliin. Vaistomaisesti mä kiedoin käteni Rosan hartioiden ympäri ja me vaihdettiin katseita. Samalla silmäkulmasta mä näin kun Cella vilkaisi meitä molempia oudolla tavalla.

Hox! Tällä tyylillä kirjoitettu tarkoittaa sitä, että Rosa ja Andrei ovat vaihtaneet kielensä venäjäksi!

Andrei ja Rotta
2 hoitomerkintä