Tallikirja 2012

[Ros]

10.07.2012

Lienee sanomattakin selvää, että tänää ei ollut hyvä päivä. Ainakaan Artsilla. Tavaraa oli taas hävinnyt kuin pieru saharaan ja samalla oli herra kutakuinkin pyyhkinyt takamuksensa niihin menneillä rahoilla. Kohta olisi talli varmaan täynnä kameroita tarkkailemassa jokaista pyllistelyä, kumartelua, sekoilua, perseen raapimista... Alkoi tulla piinattu olo jo valmiiksi!

Lakaisin viimeiset heinänrippeet lattialta ja pyyhkäisin kädet housun persukseen. Selvän teki! Ilta-appeet oli jaettu ja tallissa kuului tasainen ja tyytyväine rouskutus. Paitsi Simon karsinasta, josta elikko katsoi minua hullun kiilto silmissään himoiten nahkani palaista terävien hampaidensa väliin. Irvistin orille rumasti ja vein luudan paikalleen.

Astelin tupaan, jossa Artsi veti norttia avattu olut nokkansa edessä. Hiivin katsomaan pärstääni vessan peilistä. Huh. Koko eukko oli suorastaan musta kuin muriaani. Nuuhkaisin vaivihkaa kainaloitani ja suihkautin lisää dödöä.

Istahdin miestä vastapäätä. Artsi näytti suorastaan ihmisrauniolta. Tunsin jo lähes sääliä häntä kohtaan.. Nousin seisomaan ja kävelin miehen taakse. Laskin kädet hellästi hartioille ja aloitin napakan hieronnan. Mies ynähti ja sulki silmänsä. Hymyilin vienosti. Näin tuokin jörrikkä kesyyntyi ihan silmissä.

Hetken päästä hörpimme olutta yhdessä huomattavasti rennomman miehen kanssa.

.- Ootsiä aatellu oikeesti jotain vahtivuoroja tonne tiluksille?, kysyin arasti.

- No totta helkkarissa jotain on tehtävä!, mies kivahti takaisin.

- Joo mut mietippä vähän tota lääniä. Siin ajassa kun kaks vahtii tallia on autotalli keritty tyhjentää viimosta mutteria ja pulttia myöten. Radan parakeista ja konehallista puhumattakaan!

- Oisko parempia ideoita?, Artsi kysyi haastavasti.

Nousin ylös ja kumarruin miehen puoleen.

- Jos ensin mentäisiin vaikka saunaan..., sanoin pehmeästi miehen korvaan.

[Anne]

by Artsi:

12.7.2012 Watchman

Vettä ryöppysi niskaan, mutta se ei minua haitannut. Istuin metsänrajassa sammaleisen kiven päällä. Vieressäni Pepe kaulusi herkkuaan: leivinuunissa pehmennettyä naudan reisiluuta. Polvieni päällä makasi vanha ilmakivääri. Jos rosmon nappaisin, saisi tyyppi pari valittua haulia ahteriinsa. Kello lähenteli kymmentä. Olin asettunut saunana ja konehallin väiselle alueelle. Laskelmieni mukaan rosvo iskisi seuraavaksi uuteen rakennukseen tai parakeille. Paikastani oli mainio tarkastella molempia rakenuksia.

Parakkilan automaattinen ulkovalo syttyi. Vielä ei ollut pimeää, mutta jo astetta hämärämpää. Kelmeässä valossa näin Rosin ja Tapin harmaat hahmot. Kaksikko jakoi heiniä hevosille, olihan sen aika. Pepe kohotti katseensa hetkeksi makoisasta luustaan, mutta siirtyi syömäpuuhiin havaitessaan tutut hahmot. Kulautin matista lisää lämikettä seuratessani katseellani Rosia.

Juu, meidän juttu oli kehittynyt oikein mukavan lämpimälle tasolle. Harvat olivat ne kerrat, kun neito oli tilalta yöksikään kotiinsa poistunut viimeisen kuukauden sisällä. Tieto oli kait julkista, mutta en ollut suurempia naljailuja asiasa vielä kuullut. Homma oli alkanut joskus kesän alussa. Yksi asia oli johtanut toiseen ja siitä vielä kolmanteen. (Neljättä vielä odotellessa.) Iltatallin teossa, kauroja jakaessa ihmeellisiä asioita voi tapahtua. Kesäöinen, vilpoisa heinävintti ja höyryävä hengitys. Kirkas tähitaivas ja samperisti itikoita. Siinä hieman tunnelmointeja teille uteliaille.

Sääliksi tosin kävi serkkupoikaa. Leikkiä nyt kissahiirtä blondin kanssa. Ei siitä mitään tulisi, olihan tienoilla hevosmisukoita vaikka joka sormelle. Ehkä se oli jotain terpapiaa, ehkä tositunteita. Jos sellaisia nyt oli olemassakaan. Tai olihan niitä, mutta vähän erilaisia joka henkilöä kohtaan. Mikä sitten oli todellista ja mikä ei? Kai ne kaikki, jopa samaan aikaankin, mutta ei vaan yleisesti hyväkssyttyä..

Pihan valo sammui ja kaksikko häipyi hoitamaan velvollisuuksiaan toisiin tallirakennuksiin. Sadetakkini alkoi päästää vettä läpi, se oli jo haperoitumassa. Kohosin seisaalteni, lähemmäs kolmikymppisen polvet eivät kestäneet enää pitkää kyykkimistä. Samassa näin konehallin suunnassa hiippailevan hahmon. Latasin kiväärini ja siirryin enemmän pusikon taakse. Keltainen sadetakki ei ollut paras mahdollinen naamioitumiskikka. Myöskään Pepen levottomat ulvahtelut eivät parantaneet asemiani. Konehallin tallin ovella värjöittelevä hahmo vilkaisi epäilevästi suuntaani. Samassa Pepe syöksähti matkaan. Se laukkasi vauhdikkaasti kohti hahmoa.

- Iiiks! kuului naisen kirkaisu. - Pepe se oon mä!

Syösähdin pusikosta hiekkatarhoille päin.

- Pepe! Mitä koira? lässytti tuttu ääni.

Meeri.

- Meeri? Mitä sä täällä? ihmettelin.

- Tulin katsomaan uusia paikkoja, tyttö vastasi.

- Luulin, että olet ollut lopettelemassa hommia, kun sua ei ole näkynyt? tivasin.

- Joo, tavallaan olekin. Aika ei vaan tunnu riittävän kaikkeen. Olisi kyllä kiva rennommin täällä käydä auttelemassa.

- Hmm, mutisin. 'Rennommin' kuulosti ratsastuskoulun ponitouhuilta. Eikö kimuli tajunnut että meitin elanto oli kiinni tallin toiminnan, eh, toimivuudesta??

- Katsellaan, jatkoin samaa mielenosoituksellista mutinaani. Olin jo läpimärkä. Aika lopettaa watchman-meininki tältä erää.

- Kupille tuvalle? etsin positiivisempaa sävyä ilmaisuuni.

- Mikä ettei? Meeri virnisti.

[Anne]

Kesäjuhlaa pukkaa

Olin pelännyt paljon pahempaa aivoräjähdystä. Itseasiassa neljä leiriläistä olivat ihan ok. Kahdella heistä oli jo kokemusta ravureista ennestään, joten hiuksia ei tarvinut repiä niin paljon kuin olin ennalta odottanut.

- Tyttelikset, joudutte kyllä nyt raijaamaan tavaranne muualle, sanoin kahdelle brunetelle, jotka olivat majoittuneet kahvioon. - On kesäjuhlan paikka ja täällä, jos missä riittää vilskettä.

Vilkaisin merkitsevästi kaapeille päin. Niiden kätköissä oli litroittain tuoretta pontikkaa.

Pipsa ja Britta vilkaisivat toisiaan ja alkoivat koota tavaroitaan.

- Mihin me nää viedään? Pipsa kysyi.
- Vaikka talolle. Nukutte viimeisen yön siellä tai sitten täällä, jos kukaan raviäijä ei jää tänne yöpymään.
- Kivaa.., mutisi Pipsa.

Peräännyin ulos kahviosta. Raviradalla riitti vilskettä. Ros ajoi Harmaa ja Tappi Simoa. Huomenna olisi kisoja tiedossa, hevosille oli tänään tiedossa rennohkot verryttelyt.

Samaan aikaa parakkilasta kömpi ehkäpä oudoin parivaljakko, johon olin koskaan kohdannut: hintelä, keskenkasvuisuutta uhkuva pikkujäbä ja jokaisesta ihonriekaleesta lävistetty aavistuksen kypsempi kimuli. Mitä kyseinen parivaljakko parakkilan kellarissa touhusi, oli vain McGyver's eyes only, ja ehkä kaikille parempi niin.

- Hei, jäbä.. Jusutus, lämmitätkö saunan? heitin pojalle. - Kesäbileet alkaa ja meillä on tallihommat vielä pahasti kesken.
- Toki, poika vastasi.
Sivukaljumuija seurasi poikaa saunalle.

Tappi ja Ros olivat saaneet treeninsä loppuun. Harma veti kärryt pois radalta mustana hiestä.

- Mulla on sitten kvia kypärälookki bileissä, Ros virnisti posket rasituksesta punoittaen.
- Vaihtelu virkistää, vinkkasin.
- Pesen ja laitan ulos?
- Kyllä, orjani, virnistin jälleen.

- Monelta jengii alkaa tulla? Tappi ajoi Simon Harman viereen. Onneksi oriit olivat tottuneet toisiinsa ja seisoivat paikoillaan kuin elämäänsä kyllästynet alpakat. Myös treeni kosteusprosentissa 90 saattoi vaikuttaa asiaan.
- Tunnin päästä. Laitoin leiriboitsun lämmittämään saunaa. Katsotaan mitä siitäkin seuraa, hykertelin.
- Okei, vetäisen pikaiset --
- Lynnyrd Skynnirin kanssa?
- ...iltatallit ja tulen sitten. Ja Lynn on kyllä tulossa, mutta se Däni oli jossain matkoilla, eikä päässyt. Kutsuttu on kyllä.
- Säälittävää.

Musta hevonen poistui isäntineen kohti tallia. Jäin vielä tarkistamaan Lotan ja Minsan kunnon. Lotta oli jo komeasti pulskistunut. Varsa syntyisi minä hetkenä hyvänsä.

Kun parakkilan porukka näytti selviävän, jatkoin kohti saunaa. En ollut huomaavinakaan teinaparin söpöä läheisyyttä saunan edustalla, kun saavuin sinne.

- Lämpiää?

Justus nyökkäsi hymyillen.

- Hyvä, nyökkäsin ja jatkoin talolle. Siellä tukusta hommatut bile-eväät odottaisivatkin.

Pihalla minua vastassa oli Fiia ja Svante kärrytettynä. Olin odottanut että Svante tarhailisi yönsä, kuten tapana oli. Mutta muistinkin hämärästi lähettäneeni Fiialle viestin (känniviestin to be exact) tulla avustamaan juhlien järkkäilyssä.

Punaverikkö seisoi harmaan poninsa vieressä orvon oloisena.

- Hei, Fiia, kohotin ilmoille yllättyneen huudahdukseni.
- Moi.
- Ai joo tavaraa oli raahattavana.
- jeb.
- Eikun kohti maakellaria, Scarlet. Sieltä löydämme vaikka mitä kivaa.
-... Okei.

[Ros]

21.08.2012

Kömmin ylös herätyskellon soidessa, enkä edes alkuun tajunnut missä olin. Pienen jäätämisen jälkeen sisäistin istuvani tuvan sohvalla. Jaahas. Olin sitten jäänyt tänne yöksi. Ja tällä kertaa ei voinut syyttää viinaa muistihäiriöstä, vaan rehellistä aamujumia.

Marssin tupaan ja aloin keittää kahvia. Samalla kuulin töminää rappusista. Tappi siis heräili myös. Huokaisin syvään ja selailin hajamielisesti uusinta ravilehteä.

Kuulin askeleiden tömisevän tuvan ovelle ja pysähtyvän kuin seinään.

- Jaa oot sitte jo noin taloksi asettun..., nuorikko sanoi vaivautuneena.

Kurtistin kulmiani ja vilkaisin alas. Tosiaan. Keikistelin näemmä keskellä tupaa topissa ja pikkuhousuissa. Posket punehtuen mutisin anteeksipyynnön ja luikin häntä koipien välissä hakemaan housuja.

- Parempi?, heitin tunnelmaa keventääkseni.

- Joo. Huomattavasti!

En edes halunnut tietää mistä sarkastinen sävy Tapin äänessä johtui, joten selailin rauhassa lehden loppuun ja lähdin talliin.

Ahh. Aamutalli. Päivän paras hetki. Luonto vasta heräili hiljaa ja hevoset hörisivät innoissaan odottaen apettaan. Jopa hapannaama Simppakin heitti hajamielisen hörähdyksen heittäessäni ruuat sen kuppiin.

- No oleppa hyvä vaan!, vaan huikkasin ja ori vastasi luimistamalla.

Samassa rivissä Rambo oli taas ihana itsensä. Tosin ori oli tölväistä minut kumoon. Nuori mies oli kyllä totaalisesti vienyt sydämeni. Vaikka tietty Harma oli edelleen se numero 1. jos lemppareista puhuttiin. Sympaattisen romuluinen ori oli jopa juossutkin ihan mukiin menevästi viime aikoina.

Kiersin tallin toiselle puolelle, jossa Pimu mökötti yksinään. Pieni tamma oli lähinnä sääliä herättävä tapaus. Viime aikoina ei ollut juoksuissa tullut kun tappiota, eikä se näyttänyt muutenkaan järin nauttivan kärryjen edessä juoksemisesta. En kuitenkaan ollut vielä hukannu montéhaaveitani, vaikka Artsi aina irvailikin radan reunalla pomppiessani pienen ja pullean tamman selässä.

Olin kuitenkin jo päättänyt ilmottaa tamman montélähtöön heti kun tarvittava viiden vuoden ikä tulisi täyteen. Siihen asti olisi vain reenatta minkä kerkiää! Periksi en antaisi ennen kuin viimeinenkin oljen korsi olisi käytetty!

[Anne]

30.8.2012

- Sä ja sun montehössötykset! Etkö muka saa ratsastaa mulla tarpeeksi?
- Turpa kiinni, ukko! Pimatsun emäkin on ihan hyvin montessa menestynyt. Rahaa sieltä tulee niin kuin kärrylähdöistäkin, Ros pukahti ja hörppäsi kahvimukinsa tyhjäksi.

Vilkasin vielä ratsastustamineisiin puettua pientä naista. Kalpea syysaurinko tulvi aamuisella voimallaan ikkunoista sisään. Tallihommat odottivat toisia (minua) ja löysät maastoreissut hevosen selässä toisia (Rosamundaa).

- Okei, koita nyt sitä sitten. Mutta jos ei siinäkään lajissa ala rahaa tulviman, on se konin loppu.
- Okei sitten.
- Mites muuten kämppä? kysyin kysymyksen, jota en ollut aiemmin uskaltanut esittää. Itseasiassa en ollut Rosin kaupunkiasunnolla vierraillutkaan, elämämme oli keskittynyt lähinnä tähän mörskään.
- Hmh, vuokranantaja sanoi, että mun on päätettävä syyskuun puoleen mennessä jatkoista. Mitä mieltä sä oot?

Kiemurtelin vaivautuneena tuolillani. Tai lähinnä mielessäni. Todellisuudessa istuin pirttipöydän ääressä jähemänä kuin puoliksisulatettu lapamato. Mitä nyt näihin akkain suhdejuttuihin vastailemaan (vaikka itse aloitinkin)?

- Ömph..
- Ömph??? Etkö sä jätkä saa muuta suustas? Ömph?
- Joo se käy.
- Se? että muutan tänne vai jään asumaan vanhaan?
- Ömph.
- Voe prkl....

[Chao]

9.9.2012

- Päivää taloon! Kajautin isoon ääneen iskiessäni torpan oven oikein voimalla auki. Artsi syöksyi eteiseen pidellen paistinpannua molemmin käsin.
- Mitä helevettiä sä akka tollai säikyttelet? Mies hellitti otettaan paistinpannusta ja kääntyi takaisin tuvan puolelle.
- No mää nyt aattelin että ilmotan että oon tulossa sisään, etten päädy katsastamaan mitään orgia-aktia. Ei paljon kiinnosta joutua sellasia keskeyttämään, vaikka tosin eipä niitä täällä taideta turhan usein järjestää... Istuuduin keittiön tuolille ja vilkuilin ympärilleni.

Kämppä näytti vähän turhankin siistiltä, mitäköhän täällä oli tapahtunut poistumiseni jälkeen. Pyöräytin silmiäni, ehkä Artsi oli aikuistunut? Tai ehkä oli uusi muija kuvioissa? Noo, ken tietää, veikkaisin kuitenkin enemmän jälkimmäistä.

- Siis vihjaako ämmä etten mää sais vai? Artsi tajusi huomautukseni muutaman minuutin liian myöhään ja se sai kieron hymyn nousemaan huulille.
- Onpas susta tullut hidas, ennen olit niin suulas ja sanavalmis. Onko joku pistäny sut ruotuun? Olisin voinut panna vaikka pääni ja mummoni pantiksi, että äijä punastui. Hyvä etten pudottanut silmiä päästäni.
- Eikäh... Sain pihistyä. Nostin kulmakarvat hiusrajaan saakka ja silmäilin Artsia kysyvästi.
- Rosamunda. Mies inahti tyttömäiseen sävyyn odottaen nauruun repeämistä. Istuin hiljaa hetken aikaa, sitten nousin mitään sanomatta tuolistani ja kävelin ulos talosta.

Artsi juosta vilisti perässäni, kuin paparazzi seuraisi Britneytä.
- No mut eikai se nyt noin paha juttu oo? Artsi kysyi ja pysähtyi sytyttämään tupakan. Käännyin kannoillani kasvoillani yhä mitäänsanomaton ilme.
- Ei, se on ihan hyvä. Ihan fine. Sain hymyntapaisen aikaiseksi.
- No siis mitää? Mitä helvetin vamma sulla on ämmä? Artsi sai itsensä näemmä takaisin ruotuun.
- Kuules äijänkäppänä, ainoa vamma täällä pihamaalla löytyy sun korvies välistä. Varo sanojas tai annan ympäri korvia.
- Uijui, äiti uhkailee. Eikä sen tarvii olla iso vaiva, jos se on korvien välissä. Tuu, käydään moikkaa Lottaa. Se on nykyään kuule kantakirjattu ja kaikkea...

Naurahdin ja lähdin seuraamaan Artsia. Tuntui hyvältä palata, ihme kyllä. Ja tuntui hyvältä päästä välillä laukomaan paskaa jollekin, joka osasi heittää sitä takaisin. Voi miten olin kaivannut näitä syvällisiä keskustelujamme.

[Ros]

20.09.2012

Huokaisin syvään ja pyyhin hikikarpaloita otsaltani. Tupa näytti taas siistiltä ja ihan vaan vittuillakseni olin vaihtanut kulahtaneet vauvankakan väriset ikkunaverhot uusin ja raikkaan syksyisen oransseihin. Tuhahdin tyytyväisenä. Kun Artsi ei kerran osannut sanoa juuta, eikä jaata tänne muuttoni kanssa niin saisi nyt sitten totutella naiseen talossa asteittain. Nyt näin vaikka uusien verhojen myötä..

Katsoin rannekelloani. Hmph. Pimun reenien aika. Vaihdoin kamppeet sopivampiin ja astelin talliin - tai lähinnä sen taakse, jossa lehmämäinen tamma jo hörisikin ikävissään.

Tein pikaisen, mutta tarpeeksi tarkan harjauksen ja laitoin tammalle satulan ja lenkkiohjat. Vielä suojat koipiin ja kypärä päähän.

- Hei!, suorastaan karjaisin pihalla maleksivalle miehelle.
- No mitä vit....
- Punttaatko?, kysyin maireasti ja silmiäni räpsytellen.

Artsi marssi luokseni ja punttasi minut satulaan, läiskäisten samalla avokämmenellä takamukselleni niin, että kajahti. Näytin miehelle kieltä ja pistin tamman liikkeelle.

Radalla annoin Pimun hölköttää pari kierrosta lämmittelyksi ja sitten otimme pari nopeaa spurttia ja lopuksi yhden kokonaisen kierroksen kisatyyliin. Tamma vaikutti liikkuvan hyvin ja Artsin hyväksyvä virnistys sekuntikelloon vilkaistessa kertoi kaiken.

Voitonriemuisena taputin tamman kaulaa ja annoin sen kävellä kierroksen verran pitkin ohjin. Upeaa! Pian startattaisiin!!

[Anne]

by Artsi:


26.9.2012 Syys

Rambo tepasteli paikallaan testaillen uusia kenkiään. Irroittelin kengittäjän suojaani ja vilaisin ulos lian tahraamasta ikkunasta. Satoi niin maan perkeeleesti. Lynn talutti mutaisella pihalla treeninsä tehnyttä Simoa kohti tallia.

Kuulin kuinka ladon liukuovi vinkui, kun Lynn sysäsi sen mustan oriin tieltä. Ladossa hän epäilemättä riisui Simoa valjaistaan ja kohta jo taluttaisi hevosen talli puolelle. Ojentauduin ja siirryin irrottamaan Ramboa ketjuista. Siirsin tummanruunikon karsinaansa juuri ennen kuin vettävaluvat Lynn ja Simo siirtyivät talliin.

- Mites treenit?
- Olin kellottamassa, Lynn vastasi. - Surkeeta. Ravirata oli niin märkä, että melkein kengät jäi siihen kiinni.
- Arvata saattaa, mumisin Rambon karsinasta. - Tappi?
- Jäi vielä hölkkimään Minsan kanssa.

Minsa. Minsa oli juossut ihan ok-aikoja. Perustasainen tamma. Hyvä ostos oli ollut kaiken kaikkiaan. Mutta kohta joutaisi siitoskäyttöön sekin, niin kuin Lottakin.

- Hmph, mutisin mietteissäni. Syksy oli tullut niin äkkiä. Oli ollut kesä. Kylmä kesä, mutta kuitenkin. Kesä, joka oli tehnyt minusta vakiintuneen miehen. Kenties jonkun mielestä tylsä kesä? No, ei minun mielestä. Oli ollut vohkija-mysteeriä ja teerenpeliä lähiympäristössä. Varastelijan metsästys tosin jatkui; kesäisen mysteeri oli vaihtunut syksyn epätoivoiseen sivustaseurantaan. Kamaa pöllittiin ympäri tilaa ja varas oli näkymättömämpi kuin Taikaviitta parhaimmillaan.

- Mitenkäs ratsutallilla? kysyin.
- Huonosti. Muutto on hidasta hommaa., Lynn vastasi apaattisesti.

Jaahas, ens aisi blondista tänään mitän irti. Poistuis siis Rambon karsinasta ja saman tien tallista. Juoksin läpi vesisateen talolle, jossa Ros jo katoiskin salkkareita.

- Mites Pimun kanssa tänään?
- Hyvin, ylisti Ros sohvalta ja rouskutti sispiä päälle. - Ajat on miltei samoja kärryjen kanssa tai liman.

Kaivoin kaapista koffin ja löntystin Rosin viereen katsomaan aivotominta ohjelmaa ikinä. Syksy ja arki olivat saaneet niskaotteen. Taas kerran.

[Ros]

25.10.2012

Tällä kertaa yleisönäni sai toimia Tappi, kun viiletin perse pitkällään Pimun selässä ympäri rataa. Tällä kertaa tosin tunnelmassa oli jotain erityistä. Nimittäin HILJAISUUS! Artsi kun ei koskaan voinut olla laukomatta mielipiteitään montésta (tai siis herran mielestä poniratsastuksesta). Tappi taas otti tehtävänsä kunnialla vastaan seisomalla sekkari kädessään radan reunalla.

Nyökkäsin Tapille ja kiihdytin Pimun kohti lähtöviivaa. Tappi raksautti sekkarin käyntiin ja annoin tamman alkuun paahtaa puolella teholla. Pimu tuntui nauttivan. Sen pienet ja paksut koivet tikittivät alla ja räkä ja kuola roiskui tuulen mukana kasvoilleni. Tämä se oli elämää!

Maaliviivamme lähestyi. Kiristin ohjia ja maiskautin tammalle. Pimu tiesi tasan tarkkaan mitä piti tehdä. Se korskahti ja alkoi kiriä vauhtiaan. Viima sai silmäni vuotamaan ja vielä aamusta aavistuksen jäinen rata kumisi kavioissa. Viivan jälkeen hidastin ja ravasin kevyttä hölkkää vielä kierroksen.

- Aika?

- 29,6. Ei paskempi. Radalla se antaa varmaan kaiken irti. Oisko aika tilata koelähtö?

- Joo laitoin jos vrer vaan viittis laittaa uutta tilaisuutta. 1.11. ois seuraava, mut kutsu puuttuu.., sanoin masentuneena.

Pimu oli hieno. Niin hieno, että sen olisi aivan turha kököttää tallissa sillä aikaa, kun muut kisasivat. Se että tamma ei pärjännyt kärryjen edessä ei todellakaan tarkoittanut, ettei se pärjäisi ollenkaan. Sen olisi vaan saatava tilaisuus!

[Ros]

15.11.2012 - Montékoelähtö.

Talutin tamman uupuneena ja pettyneenä karsinaansa. Pimu hamusi hellästi kättäni, mutta en osannut pettymykseltäni muuta kuin rapsuttaa sitä laiskasti otsalta. Heitin sille ilta-appeet nenän eteen ja lähdin sisälle.

Tuvassa potkaisin saappaat jalastani, heitin kassin nurkkaan ja lysähdin sitten huokaisten sohvalle.

- No? Miten meni?, Artsi tivasi.

- Päin persettä..., mutisin takaisin.

- Kuinkas?

- No alku meni täydellisesti. Pimu juos hyvin ja kiri melkeen kärkeenkin. Mutta sitten ne viimoset metrit. Vittu vii-mei-set viiskyt metriä ni eiköhän tää lyö laukalle. Perkeleen perkele. Mua oo ikinä hävettän ja suututtan niin paljon. Oltiin ainoat jotka hylättiin.. Ja niin kauan kun tätä ootettiin.., sanoin ja peitin nyyhkäisyn tyynyyn.

- Eli siis lihoiks vaan. Ei tollasesta muuhunkaan oo.. Artsi puuskahti nuivasti.

- Yks lähtö vielä?, sanoin tavoitellen parhainta mahdollista bambi-katsettani.

- Ei!

- Jooooko.....?, kysyin huuliani mutristaen.

- Okei. Yksi lähtö. Siis YKSI! Ja sitten se on soronoo tolle elukalle. Siihen menee rahaa sen kun persettään vaan pyyhkis.., Artsi murahti ja paineli kammariin.

Kiljuin mielessäni riemusta ja sain taas uutta pontta. Nyt alkaisi tiukkaakin tiukempi treeni ja 1.12. me näytettäisiin kaikille närhen munat!!