Tallikirja 2012

[Anne]

.

[Anne]

by Artsi

11.1.2012


Lotan varsa Tara ei meinannut tehdä tietä, kun yritin päästä parakkilan taaempaan boksiin Minsan luo. Tamman varsa oli syntynyt aamulla ja seisoi jo vakaasti jaloillaan. Syvester. Sylvester Arz. Komia ruunikko ori, jonka olin jo myynyt hyvään hintaan eteenpäin.

Minsa luimisteli vihaisesti, yritti kai suojella varsaansa. Tammojen elämä parakkilassa oli tällä hetkellä hieman ahdasta ja kaoottista. Ulkona, seinän toisella puolella oli käynnissä rakennustyöt. Parakkitallin ja autotallin väliin tulisi konehalli ja muutama varaboksi raviradalla kisaaville koneille. Perustuspalkkeja kaivettiin maahan ja työkoneiden melu oli päätähuumaava. Toivoin, että varsoista kasvaisi täysipäisiä mökästä huolimatta.

[Ros]

19.01.2012

Heittäydyin talliin ja sain juuri ja juuri oven kiskottua perässäni. Lunta tuli kuin esterin perseestä ja tuuli oli lennättää menetetyn pipon lisäksi tukankin päästä. Hevoset steppasivat hermostuneina nitisevässä ja humisevassa tallissa. Huomisesta tulisi painajaista jos keli ei tänää hellittäisi, sillä tarhoihin tai radalle ei tässä kelissä olisi mitään asiaa herkkähipiäisten klipattujen kilpurien kanssa.

Tyynnyttelin koneja vuorotellen ja jaoin niille pari leivän känttyä ja siivut heinää per turpa. Aamuruoka oli näemmä metelistä huolimatta käynyt kaupaksi jokaiselle. Vilkaisin kelloa ja päätin lähteä uuten selviytymistaistoon kohti tupaa.

Tuvassa rapsin lumet punteista ja pistin pannukahvit tulemaan. Tupa itse huokui ympärilläni likaisuuttaan ja ankeuttaan. Isännät olivat taas eilen juhlistaneet tipatontaan minttuviinalla ja kaakaolla.. Sen saattoi arvata kaakaoläikistä matolla ja seinissä ja kahdesta huoneesta kuuluvasta kuorsauksesta. Pienen tutkimisen jälkeen myös minttupullo löytyi piilotettuna roskiksen taakse. Samassa sain kummallisen vimman. Kun kerran tallissa ei voinut tehdä mitään niin täällä saattoi...

Kahden tunnin jälkeen tupa oli imuroitu, lattiat nähneet mopin kai ensi kertaa puoleen vuoteen ja ikkunat hohkasivat puhtauttaan sisäpuolelta (ulos en menisi vaikka maksettaisi). Lisäksi olin löytänyt kätköistä Mattoja ja verhoja ja nyt tupaa somisti sievästi yhteen sopivat - oman lempivärini mukaiset - vihreät matot ja verhot.

Pian alkoikin kuulua heräilyn merkkejä, joten päätin jäädä jännityksellä odottamaan tulisiko millainen vastaanotto...

[Anne]

by Artsi:

19.1.2012 Artsi yritti - fail number one


Tuvassa haisi joku outo lemu, huomasin sen vaikka näin vielä unta, jonka juonenkulusta ei saanut selvää erkkikään. Haju toi epämääräisesti mieleeni koulun, sairaalan tai jonkun ..laitoksen. Kliinisyyden.

Kömmin ylös sohvalta ja maistoin minttuviinan poltteen kurkussani. Yläkroppaani kouristava röyhtäisy toi mahalaukusta ylös vielä ällömakean kaakaon esanssin, ja oli lähellä, etteivät eiliset juomingit kera vatsahappojen purkautuneet olohuoneen matolle.

Silmät ristissä kävelin tiskipöydän luokse. Käteni haroi lasia, jonka olisi täyttänyt vedellä. Mutta mitä perkulaa? Tiskitaso oli aivan tyhjä. Yleensä se suorastaa tuprusti puolikäyttöisiä ja ehkäpä jo pesuakin kaipaavia astioita. Sain toisenkin silmäni auki, kun hieroin sen kiinnimuuranneet rähmät pois. Huomasin lavuaarin ja sitä ympäröivän tason kiiltelevän. Puhtaudesta. Ja hellan päälinenkin oli siisti. Valurautakattilat kököttivät siivossa rivissä.

Tajuntaani iskeytyi ajatus: joku on siivonnut täällä. Mutta kuka? Yritin sinnikkäästi miettiä, mutten keksinyt kuka moiseen hullutukseen olisi alkanut. Samassa tupaan pöllähti luminen ja hyvin punaposkinen Ros.

- Joku on siivonnut täällä, körisin.
- Aijaa? Ros sanoi ohittaen minut ja alkoi latomaan kantamiaan halkoja leivinuunin halkoaukkoon.
- Älä vaan sano, että sä? Kysyin, kun tajusin mitä Ros puuhaili. Nainen sytytti lieden alle tulen. - Mikäs sua on pistänyt?
- Ole hyvä vaan, Ros vastasi topakasti ja alkoi hääräämään keittiönurkkauksessa kuin mikäkin kotihengetär.
- Noh, kiitos kiitos, sain sanottua. – Entä konit?
- Sisällä. Ja siellä pysyvätkin. Katos ulos ikkunasta.

Vilkaisin harmauteen, jossa vilisi miljoonittain valkoisia hiutaleita. Myrskyltä se uhkaavasti näytti.

- Ladoin eteiseen vielä halkoja ja toin varustehuoneesta myrskylyhtyjä, jos vaikka sähköt menee.
- Sounds romantic, virnuilin.
- Romantiikkaa saat odottaa lähinnä Tapilta, jos jotain sellaista kaipaat.
- No en niin pahasti.

Istahdin alas pirttipöydän ääreen, kun Ros uppoutui kokkailujensa pariin. Harmittelin; pari viikkoa oli mennyt kuivin suin. Olin yrittänyt, ei viinaa ei ördäystä. Vaan huippukuskin kuntokuuria ja hevosten ajoa sekä uuden rakennusprojektin valvomista. Sitten eilen kauppareissulla joku vahvempi voima oli johdattanut minut kohti alkon syövereitä. Kossut olivat jääneet vielä hyllyyn, mutta minttua oli lähtenyt mukaan, muka sivistyneisiin iltakaakaoihin pieneksi piristeeksi. No, olihan sitä piristettä tullut. Ainakin yhdelle illalle. Kirosin. Mietin jo AA:hankin liittymistä.

Samassa valot sammuivat.
- No, tulihan sitä romantiikkaa, sanoin.
- Jeps, Ros hymyili ja sytytti kynttilän. – Ainakin lihakeiton muodossa. Kiitos puuhellan.

[Ros]

21.01.2012

Viikonloppu. Selvinpäin! Sekä minä, että Arse. Ei paha. No okei eilisiä saunkaljoja ei lasketa, koska niitä meni oikeasti vain tasan Yksi per lärvi. Että oltiin sitten ylpeitä!

Radan lumi pöllysi kun ravasimme rinnakkain hölkötellen Artsi Kopseella, minä Rambolla. Suomenhevosten hengitys huurusi. Lunta tuprutti, mutta olimme päättäneet jolkotella hevosilla pienen lenkin. Maastoon emme uskaltaneetkaan joten päätimme hölkätä radalla muutaman kierroksen niin ei pääsis trimmatut lihakset ihan surkastumaan. Sinnikkäät hiutaleet tunkivat silmiin ja nenään. Vedin kaulahuivia ylöspäin. Miksen ottanut ajolaseja?

Muutaman kierroksen jälkeen Artsi viittoi hidastamaan ja ohjasimme puoliksi kävelevät orit ulos radalta. Lumipyry tuntui vain sakenevan..

- Kyllä tät jo piisais!, marisin kärryillä.

- Hah! Nyt se talvi vasta alkaa!, mies vastasi mahtipontisuutta ääneensä tavoitellen.

Tirskahdin vaivihkaa kaulahuiviini. Artsi oli ollut yllättävän mukavalla tuulella viime aikoina. Kankkusessa herra olikin yleensä kuin perseeseen ammuttu karhu.. Näin selvinpäin ja hyvällä tuulella mies oli jopa yllättävän komea kun osasi vaan katsoa... Ei. Puistelin päätäni ja maiskautin Rambon siirtymään hiukan Kopseen edelle.

Veimme hevoset talliin ja riisuimme ne hiljaisuuden vallitessa. Onneksi ne oli eri talleissa.. Poskiani kuumotti, sydän takoi ja kädet tärisivät. Tunne oli tuttu jostain kaukaa.. Ei kai vaan...

- Hei!

Sävähdin niin, että olin lentää pyrstölleni. Tappi onnistui säikäyttämään minut totaalisesti!

- Mä hoidan tän konin ni mee sä varaa traktori. Arse suunnittelee lumitöitä..., nuorukainen totesi.

Kiitin kohteliaasti ja rynnistin hakemaan vanhan Valmetin. Artsi saisi itse tehdä käsilumityöt tänään. Saisipa siitä bodausta tarpeeksi "uuteen ja parempaan" elämäänsä...

[Anne]

by Artsi:

7.2.2012


Humma hörähti ja kaarsi kaulaansa. Se kulki kuin mikäkin ratsu. Ravirata oli näillä lumilla ainoa järkevä treenauspaikka: muualla paksukumisemmatkin pyörät juuttuivat helposti kinoksiin. Reellä oli Kopseen kanssa pari keikkaa heitetty.

Lievästä ratsuolemuksestaan huolimatta Humma viihtyi kärryjen ääressä. Se polkaisi askeliinsa voimaa kunnolla takaa ja käytti hyvin lihaksiaan. Lisäksi sen höröllään olevat korvat kertoivat iloisesta menosta.

Aika oli vierinyt nopeaan: vastahan varsa oli syntynyt, nyt se vietti jo kolmivuotiskauttaan. Kohta olisi opetus- ja koelähtörumba tälläkin hevosella edessä. Mihin tämä kaikki aika oli kadonnut?

Pysäyttelin hevosta kahvilan kulmille. Parakkilasta talutti Fiia russiponiaan ulos. Poni oli aivan kaameassa kunnossa: karvainen ja läski. Punapäinen tyttö vältteli katsettani, taisi lukea ajatukseni.

Annoin Hummalle ohjaa ja se veti nautinnollisesti kaulansa pitkäksi. Sekkiä en ollut vielä sillä käyttänyt. Fiia sitoi harmaan poninsa kärryihin ja maiskautti itsepäisen luuskan jolkottelevaan käyntiin. Huokasin, mitäköän tuostakin tulisi?

Tappi ajoi Ramboa radalle. Nyökkäsin serkulle, äijä kyllä tiesi mitä tehdä. Muutama rento hölkkäkierros ja paljon käyntiä lopuksi. Erinomaisella statistiikalla juoksevaa hevosta ei pakkasilla rikottaisi.

Vilkasin vielä parakkilan ja auotallin väliselle vyöhykkeelle, johon oli konehallin ja minitallin runko noussut. Työnteko oli hieman jäissä lumentulon vuoksi, mutta kevääksi saataisiin kunnon tilat raviradan koneille sekä omille vieroitettaville varsoille. Kun raviradan logistiikka toimisi, olisi sen vuokraaminen myös helpompaa ja rahaa virtaisi mukavasti.

Elämä hymyili: ördäilyt olivat jääneet (mitä nyt muutama saunabisse silloin tällöin), hevoset olivat terveitä ja treeniaikataulut pelittivät kuin KY Jellyn voitelemina.

[Anne]

by Artsi:


13.2.2012

Teurastamo jäi taakseen ja hyväuskoinen Fox myös. Päätös oli ollut raskas, mutta pakollinen. Ruunan jalkaongelmat olivat äityneet pahoiksi ja treenaamisesta ei ollut tullut mitään. Hevosen monteura ei lähtenyt käyntiin, ja viimein ratkaisu oli täytynyt tehdä.

Tiesin, että tallilla minua odottaisivat punasilmäiset Meeri ja Ros. Ehkä joku muukin plikka. Sekä tulevina päivinä miljoonia syyttäviä katseita.

Mäns kada duu vat mäns kada duu.

[Ros]

13.02.2012

Foxin karsina oli tyhjä. Vaikkei romuluinen ruuna koskaan ollutkaan järin lähellä sydäntäni ollutkaan niin Meeriä kävi sääliksi. Tosin eipä ravimaailmassa ruunan (varsinkaan jalkavikaisen) pitäminen kannattanut nykypäivinä taloudellisestikaan, koska siitä ei irtoaisi mitään lisätienestiä astutus-ja varsamaksujen suhteen. Ja jäisi itsellekin enemmän aikaa, kun ei joka päivä olla pelaamassa linimenttien, lämpöpinteleiden ja ties minkä poppakonstien kanssa..

Päätin päästää Meerin pälkähästä ja puunasin ruuna-raukan boksin katonrajaa myöten. Olisipa tilaa sitten tämänkin aukon täyttäjälle aikanaan. Kuivikkeet jätin suosiolla levittämättä, homehtuisivat vaan. Huokaisin syvään, ehkä aavistuksen haikeana ja suljin karsinan oven. Rauha hänen sielulleen.

Tassuttelin talolle ja viskoin toppavaatteet eteiseen.Astuin tupaan, jossa Artsi loi minuun uteliaan katseen.

- Ehei. Jos luulet miun pehmenneen niin, että tuhertaisin itkua yhden ruunan kuvatuksen vuoksi olet syvästi erehtynyt..., sanoin happamasti.

Artsi huokaisi kuulostaen lähes pettyneenä. Varmasti oli jo hautonut mielessään ties millaisia tyttörukan lohdutuskeinoja. Pah! Tupakkalakon tuoma kiukku suorastaa ravisutti ruumistani, joten iskin pannun liedelle ja aloin kahvinkeittoon. Saisipa edes yhden paheistaan toteuttaa hyvällä omalla tunnolla!

[Ros]

25.02.2012

Istuskelin laiskasti lönköttävän Harman kärryillä ja kaarsin metsätieltä pihaan. Ihan pikkupakkanen oli tehnyt ison oriin alkumatkasta jopa virkeäksi ja pari kertaa oli otettu jopa penkkakosketuksiakin. Nyt Harma vaikutti kuitenkin saaneen tarpeekseen liikunnasta ja jolkotti eteenpäin kuin löysä makarooni muhkuraisine hanureineen. Pysäytin oriin tallin edustalla ja kiinnitin puomiin. Painavammat kärryt seivat naamani punertumaan raahatessani niitä katokseen. Harma katsoi minua lehmämäisesti toista jalkaansa lepuuttaen.

Avasin ponnarin oriin hännästä ja talutin Harman sisälle. Taputin sen hionnutta kaulaa kiitokseksi. Ori huokaisi syvään ja nuuhkaisi boksiin päästyään ensimmäisenä kaihoisasti ruokakuppiaan.

- Ehei senkin ahmatti..., mutisin orilla riisuessani sen kamppeita.

Harma nosti päätään oven käydessa ja päästi matalan hörinän. Arvatenkin Arse viiletti jossain käytävällä. Vein kamppeet paikoilleen ja vedin oriin hikiviilalla ja heitin sille vielä loimen selkään kuivattelun ajaksi.

- Se ei oo järin häävisti juossu viime aikoina.., Arsen ääni kuului selkäni takaa.

- Kyllä se siitä vielä.. Koita itte olla noin iso ja kulmikas!, murahdin puolustellen silmäterääni.

Artsi pyöräytti silmiään ja paineli eteenpäin. Ihan yhtä hyvin oli Harma juossut kuin muutkin. Vähän ori oli tosin alkanut veltostua, mutta ajattelin metsälenkkien virkistävän sen mieltä. Ylpeä saatoin olla myös siitä, että kisattavallani oli tallin paras ennätys!

Jätin Harman omaan rauhaansa kuivattelemaan ja siirryin Börjen luo. Pieni ori luimisti ensin, mutta huomatessaan minun saapuvan se hörisi vainosti. Mammanpoika. Ei oria toki voinut kuin kehua, sillä se ei ollut 5-vuotiskaudellaan saanut muita kuin sijoituksia. Lämpönen ois tehny minut jo rikkaaksi, mutta ponilähdöistä sai lähinnä vaan taskurahaa ja hiluja. Kuitenkin jalostusmarkkinoilla ori tulisi varmasti loistamaan aikanaan!

[Anne]

by Artsi:

Hiki valui pitkin kasvojani. Läähätin ja haukoin keuhkoihin raikasta kevät ilmaa. Olin miltei kuoleman kielissä. Janotti ja pyörrytti.

Nojasin verannan kaidetta vasten. Oksennus meinasi puskea ulos.

- Mikä sulla on päässä? se oli Ros, osoitti hikipantaani. - Sä näytät ihan samperin Andrea Akassilta. From 80's, you know?
- Ahh.. Kulta-aika, lääh.. kahekskytluku... puhh..
- Näköjään. Ja mikä meidät saattaa jälleen tuon kauhun vuosikymmenen pariin? Ros naljaili. - Eiliset juopottelut?
- Mitäh? Emmä mitään ole juopotellut. En moneen kuukauteen. Lenkillähän mä vaan.
- Katsos perkule, jätkä taitaa puhua totta, Ros silmäili minua päästä jalkoihin.
- Oonko mä joskus valehdellut, kysyin kuullen edelleenkin sydämeni bassojumputuksen korvissani.

Ros jätti coolisti vastaamatta ja kaivoi tiukan takkinsa kätköistä tupakan. Kalmainen harmaa kalpeus oli hävinnyt naisen olemuksesta; kevät punersi piikkipään poskilla ja silmät kimmelsivät taas ilosta.

- Mites aamutalli? kysyin, kun Ros nautiskeli henkosistaan.
- Rollilla tuli eilen se pahemman puoleinen haava. Tapellut Merrin kanssa. Yritin desinfioida, mutta vuotaa silti. Ja on pahasti just silan solkien alla. Varmaan ois tikkauksen paikka.
- Pitänee soittaa lekurille, sanoin oikaisten itseni.

Katseeni kiersi vielä kalpean aamuauringon valaisemassa pihassa. Tunsin voimistuvani. Ja eläväni. Kevät tulisi taas, viipeltäisi mieliin luikkaasti kuin lapamato suolistoon. Saisi aikaan äksöniä ja muistoja.

- Jeps, jos sä hoidat sen, Ros sanoi. Lähden radalle päin tarhaamaan konit sieltä. Tilan talleista on vielä boksit ottamatta.
- Selvä pyy, huokaisin. - Ensin kuitenkin tehopirtelön aika. Tuutko mukaan?
- Pirtelöimään sun kanssas? Ros virnisti.
- Aamupirtelöintihän on just parasta, virnistin takaisin.
- Niinhän ne sanoo, Ros sanoi ja seurasi sisälle taloon.

[Anne]

by Artsi:

Dagen efter

Olin jo sopivasti unohtanut millainen krapula oli, kun oli ollut taukoa juomisesta. Kirosin itseäni, kanssajuhlijoitani ja talkoita. Olimme toki saaneet paljon aikaankin; repsottavat aidanpylväät sojottivat taas suorassa kuin lippusalot, epämääräiset möhnät oli putsattu pois jokaisesta tilan ämpäristä, varuste- ja ravintoinventaaria oli tehty, kärryjä fiksailtu. Ros oli jopa innostunut vaihtamaan tulppia ja nesteitä Saabistani, niin pitkälle oli päästy. Mutta pitkälle oli päästy myös viinaksien nauttimisessakin. Epäilin, että yhtään täyttä etanolia sisältävää pulloa oli tästä talosta turha hakea.

- Kukuuu! kuului raastava ääni. Hieman vieras.

Nousin ylös olohuoneen sohvalta katsomaan ken kehtasi kiekua moisella ylipirteällä äänellä. Syylliseksi paljastui kevään toisen treenattavan hevosen omistama Britta.

- Mit? sain öristyä. En edes koko sanaa, mutta jotain kuitenkin.
- Moi, lupasit raporttia treenausten sujumisesta tänään, Britta sanoi pirteästi. - Onko nyt hyvä hetki?
- Näyttääkö siltä? kysyin töykeästi. Mieleni teki kysyä 'Haiseeko siltä', mutta hillitsin itseni.
- Ööh, jos mä käyn ajamassa Nuotan ja jutellaan sitten?
- Jep, huitaisin tytön suuntaan.

Britta hivuttautui ulos hieman pelokkaana.

Katselin ympärilleni. Ketään ei näkynyt. Nousin ja kurkistin huoneeseeni. Ros veteli sängyssäni sikeitä. Annoin naisen jatkaa unia. Kävelin keittiöön ja avasin pari ikkunaa. Raikas, keväinen ilma tulvahti sisään paukuttaen ovia. Pöly leijaili auringonvalon kaistaleissa. Harmi vain, ettei talkoiden siivousinto ollut yltänyt talon sisätiloihin asti.

Keittelin kahvia, kun Tappi raahautui huomattavan huonovointisen näköisenä alakertaan.

- Ei näitä enään, mies totesi.
- Ei, vastasin.

Joimme valmistuneet sumpit hiljaisuudessa, kunnes kysyin osoittaen kattoon:

- Päätyikö tuone ketään?
- Häh? Tappi ei aluksi tajunnut. - Siis ketään? Naista? Ei. Eikä tässä porukassa nyt niin kamalasti valinnan varaa ole.
- No, onhan sitä. Reega, Ros, Lynn, Lexie..
- Ähh, Reega on Reega ja Ros on kuumana suhun. Lynnillä on se juippi ja--
- Mutta muuten? Jos ei olisi juippia?
- Mistä mä tiedän. Ehkä ehkä ei, en nyt jaksaisi, Tappi sanoin hieroen ohimoitaan.

Kahvi sai vereni jyskyttämään suonissa. Viimeisetkin viinat lähtivät liikkeelle ja huimasi. Samassa Ros raahautui tuvan puolelle pelkkä toppi ja pikkupöksyt jalassaan.

- Äijällä oli omaa säpinää ja kehtaat vielä tentata mua? Tappi syyllisti.
- Hei, mä nukuin sohvalla, sanoin toivoen sanojeni olevan totta.
- Todellakin toivon niin, Ros sanoi.

[Anne]

Uusi tilakartta:

[Jusu]

Mä nyt otin vähän omatoimisesti luvat heitellä tän kuitenkin tälle puolelle, kun hairahtui kauas Simosta ja on enempi yleistä jubailua. Toivon mukaan ei kovasti kenenkään mieltä pahenna tämmöinen omalupaisuus

5. kesäkuuta - Myrskyn alkusoinnut

Artsi kävi kerrassaan kuumana. Minä en tiennyt, mistä oli kyse, mutta joku tai jokin oli saanut ravitallin Pontiacin hurjistumaan. En myöskään osannut arvata, millaisen virran vietäväksi ravitallin väki oli jälleen joutumassa. Johan tässä oltiin ehditty elellä jonkinmoista rauhanaikaa Da Saksijan aiheuttaman ryminän jälkeen.

Kesäpäivä ei juuri poikennut muista aikaisemmista: ei ollut kylliksi lämmin, jotta olisin uskaltanut ottaa rakkaat farkkushortsini käyttöön, muttei niin kylmäkään, että olisi voinut kuvitella takatalven iskeneen. Ajelin aamupäivästä ravitallille riemuissani kipsittömän käteni johdosta. Mikään tilan pihamailla ei kielinyt päärakennuksessa käynnissä olevasta kalabaliikista tai tapahtumaketjusta, joka tulisi ravistelemaan ravitallia kuluvan kesän aikana.

Päärakennukseen astuessani se kaikki iski minua vastaan. Ensin en tajunnut minkään olevan vinossa, mutta tuvan puolella silmälaput tipahtivat silmiltäni ja pumpulit plopsahtivat pois korvistani, vertauskuvallisesti toki.

Artsi harppoi ympäri kämppää hiuksiaan välillä haroen ja käsillään villisti huitoen. Tappi maata röhnötti sohvalla ja seurasi serkkunsa mekastusta väsyneen näköisenä. Minä pysähdyin katselemaan kaksikkoa.

"Vandaaleja! Huligaaneja! Varkaita, ryöväreitä, keljuja, alhaisia koiria! Niitä ne on, semmoiset ne vievät vähävaraiselta työn raskaan raatajalta kaljatkin korista!"
"Mistä nyt on kysymys?" kysyin hoomoilasena, mutta sain vain Tapin vilkaisemaan itseäni - Artsi ei ehtinyt huomata mitään, kiireinen kun oli.
"Ja sitten vielä jättivät piru vie mestan niin siivottomaan kuntoon, onko se sellainen nyt laitaa, mitä, häh?"
"Mitä on tapahtunut?" kysyin kovempaa.
"Minä vielä väännän niskat nurin niiltä nulikoilta, nujerran koko rikollisliigan omin käsin -"
"Mitä sä oikein mesoat?!" kiljahdin lopulta.

Se tepsi. Artsi hiljeni. Tappi pääsi ääneen.

"Raviradan kahviossa on joku viihtynyt hyvin ja luvatta", hoidokkini omistaja sanoi, eikä kuulostanut huvittuneelta. "Paikat jätetty aika ikävään kuntoon."
"Ja mulla oli siellä mäykky. Ei ole enää. Nahat vaan jätetty, sisällöt imastu parempiin suihin", Artsi käytti kaikkein värikkäintä kuvailuaan ja minä kätkin hymyni. Selvästikään tässä tilanteessa ei ollut mitään hauskaa.
"Oletko sä varma, että sulla oli siellä -"
"Totta kai mä olen varma! Kyllä mä nyt bisselaskelmissa pysyn ajantasalla. Kun ei sitä nyt ole tullut mahdottomasti kitattuakaan", Artsi puhahti synkeänä.
"Mä en ihmettelisi, jos sulla olisi joku Excel-taulukko -"
"Sulta ei kysytty mitään."
"Anteeksi."

Tilanne oli selvästi tulenarka eikä kestänyt kovin kummoista sörkkimistä. Päätin lähteä pihalle heti kun olin viime kerrasta viisastuneena saanut juomapulloni laitettua jääkaappiin. Tappi tarttui mahdollisuuteensa ja luikahti pihalle minun vanavedessäni.

"Artsi taisi ihan tosissaan olla noin poissa tolaltaan?" sanoin minä ja Tappi nyökkäsi vähän synkeän oloisena.
"No ei se kiva kyllä olekaan, että tämmöstä tapahtuu. Että tolleen vaan luvatta mennään paikkoihin, mihin ei sais ja vedetään ihan rahanarvoista, jonkun toisen ostamaa kaljaa kokonainen mäyräkoirallinen... Ei siitä nyt vararikkoon mene, mutta ei se kiva ajatus ole", Tappi tuumasi.

"Ei. Mutta siis, miten ne on päässeet sisään? Murtautuneetko?" kysyin, enkä voi kiistää, etteikö tässä olisi ollut jotakin jännittävää.
"En mä tiedä. Artsi kyllä väittää, että ovi on ollut lukossa, mutta siististi ovat murtautuneet, jos niin ovat tehneet. Aatella, ettei siellä kyllä mun tietääkseni koskaan mitään tämmöstä tapahtunut..."
"Mä haluan nähdä, missä kunnossa kahvio on. Vai onko se jo siivottu?"

"Sä kuulosta innostuneelta", Tappi sanoi ja naurahti.
"No kun tästä voi kehkeytyä vaikka mitä. Vaikka tietenkään tää ei ole niinkään hauskaa... tää on vaan jännittävää! Jotakin vaihtelua tavalliseen, arkiseen elämään", hymähdin.
"Ajellaan radalle niin voit käydä todistamassa kafeterian siivottomuuden", Tappi ehdotti. "Ota Simo, mä otan Harman. Voin pitää niitä sen aikaa, kun käyt vilkasemassa ja sitten ajetaan ne radalla."
"Sounds like a plan."

Ei kahvio kaikesta mekkalasta huolimatta järin pahalta näyttänyt. Muutama roska siellä, toinen täällä ja jotakin muita pieniä merkkejä käytöstä. Ei oikeastaan kauheasti pahemmassa kunnossa kuin yleensä. Ehkä, jos kahvion yleisilme olisi siistimpi, tilanne olisi tehnyt minuun suuremman vaikutuksen. No, tuumasin olkiani itsekseni kohauttaen, jännäähän se oli joka tapauksessa, se, että joku oli valinnut raviradan kahvion hyväksi illanistujaispaikaksi. Lupia kyselemättä.

Ajoimme Simon ja Harman ja palasimme tallille. Siellä tuntui jo levinneen tieto Suuresta Väärinteosta. Ros vähän tuhahteli Artsin vaahtoamisille ja sanoi, ettei tästä nyt pitänyt alkaa maalailla vielä suurta mysteeririkosketjua. Jos tämä olikin vain ihan yksittäinen tapahtuma?

"Entä jos tästä tulee joku uusi saksijajuttu?" pohdiskelin Tapille, kun olimme hoitaneet hevoset tarhaan ja menneet tupaan juomaan.
"Oot sä kyllä", nuori mies aloitti, mutta jätti lausahduksen roikkumaan.
"Anna mäkin nyt olen välillä vähän lapsellinen", puolustauduin, sillä sellaiseksi olin lauseen mielessäni täydentänyt: kylläpä sä viitsit olla lapsellinen.
"Mä olin kyllä sanomassa söpö, mutta ei kai se pieni lapsenmielisyyskään aina pahasta ole", Tappi naurahti.

Minä taisin punastua. Tuntui kovin vieraalta kuulla mitään moista Tapin suusta, tai ylipäänsä kenenkään muun kuin Danin. En sitten osannut päättää, miten tuohon huolettomaan lausahdukseen suhtautua, enkä varsinkaan heittää mitään nasevaa vastapalloa. Tyydyin yskäisemään pienesti, vilkaisemaan kelloa ja toteamaan, että saisin kohta lähteä töihin. Koululaisten kesäloma oli alkanut, mutta ratsastustunnit jatkuivat. Niinpä minulla oli niihin liittyvät velvollisuuteni hoidettavana. Katsoinkin parhaaksi poistua paikalta. Mistä sitä tiesi, jos Mallaspurossakin odottaisi jokin jännittävä tilanne? Vaikka tuskin, ellei sitten laskettu sitä, että jokin poneista vedättäisi taatusti pikkuruista ratsastajaansa.

[Ros]

05.06.2012

HUOH!

Arselassa oli taas täysi sirkus päällä. Joku oli varastanut Arsen kalleimman aarteen. Itse voisin veikata tämän olevan herran oman viikonloppuisen baarireissun tuotosta, ei vaan ollut sitten ennen tätä päivää ollut asiaa kahvioon..

Napautin Pimua ohjilla persiille ja tamma lähti ravaamaan hiekkatietä pitkin. Juuri tätä kaipasinkin. Hiekkatie, kesän tuoksu, linnun laulu ja iso suomenhevosen hyllyvä hanuri nenän edessä. Vedin lippalakkia syvemmälle päähän ja maiskautin. Pimu lähti oitis kiihdyttämään ja suorastaan lensimme ravisuoran toiseen päähän.

Hidastin tamman ravin kautta takaisin käyntiin ja annoin sille ohjaa. Päästimme laikkulehmän kanssa yhtenevän syvän huokauksen. Tamma kaiketi helpotuksesta, itse siitä että Pimu oli ollut lähinnä pettymys tämän kevään aikana. Päätin kuitenkin ilmoittaa sen pikimmiten johonkin starttiin, vaikka tamma olikin hiiteilläkin ollut lähinnä tahmea liikkuja. Pienikin se oli kuin mikäkin.. En kuitenkaan voinut niellä ylpeyttäni.. En mitenkään.. Pimusta tulisi vielä JOTAIN! Kaarsin tamman ympäri kääntöpaikalla ja annoin sen hölkätä kotiin..

- Artsi...., aloitin varovasti.

Mies katsoi minua pervolla "mitähän se nyt on vaikka"-ilmeellä. Ryhdistäydyin ja kakaisin suustani.

- Mä oon päättän koittaa Pimulla muutaman lähdön jos se alkas piristyyn kisatilanteiden myötä..

- Just joo.. Sen mä vaan sanon, että mun puolesta se on sen saatana viis lähtöö armonaikaa ja sitte katotaa löytyskö sille joku kiva pikkutyttö paijaamaan ja ratsastaan...

- Haista paska!, sihahdin miehelle ja lähdin takamus keikkuen pois.

Karsinassa silittelin Pimun otsaa ja mietiskelin. Istahdin karsinan nurkkaan, ettei minua nähtäisi. Tamma laski päänsä syliini ja hamusi takkini etumusta. Letitin sen otsatukkaa, kunnes tamma nosti päänsä ja alkoi hamuilla ruokakuppiaan. Vilkaisin kelloa ja toden totta. Se ois ruoka-aika..

[Anne]

by Artsi:
Lammen vesi oli kylmää, etenkin kun näin saunanlämpöisenä toi ihonsa sen kanssa kosketuksiin. Päästin keuhkoja pakahduttavan huokaisun ja annoin henkäisyn sulautua vilpoisaan alkukesän ilmaan. Vedin varpaan pois lammen vedestä ja vihdoin uskaltauduin vetämään käsin esiin viilenemässä olleen kaljakorin. Otin muutaman pullon ja käännyin taas kohden vanhaa, lahoavaa savusaunan rakennusta. Ros pöllähti saunasta nyt pyyhkeeseen kietoutuneena. Äsken neidolla ei ollut päällä mitään, eipä minullakaan. Kulisseja täytyi pitää kuitenkin yllä.

- Löytyikö? nainen vaati.
- Juu juu, näitä ei oltu pöllitty.
- Epäilen kyllä vahvasti, että niitä toisiakaan kukaan vei kuitenkaan...
- Mulla ei kyllä vintti pimene enää vanhaan malliin, muistaisin, jos oisin ne juonut.
- Selvä, Ros puuskahti ja hörppäsi ensimmäisen kulauksen.

Samassa kuului tyttöjen kujerrusta. Porukkaa oli lappamassa saunalle.

- Mistä ne tietää, että täällä on sauna päällä? kirosin.
- Öh, taisin Lexielle ja Lynnille huikata, että voi tulla saunomaan, sanoi Ros hieman nolona. - Mutta sanoin kyllä, että tulkaa vähän myöhemmin. Että me..
- ..saadaan saunoa rauhassa, virnistin.
- Hiljaa, ukko, Ros tuhahti.
- Sä olet kyllä ihan hassu, kun sulla on defenssit poissa, hymähdin ja suikkasin suukon piikkipään poskelle, ennen kun vaaleaveriköt saavuttivat rantasaunan grillipaikan.

Nuoriso häkeltyi selvästi kohdatessaan pyyhkeisiin kietoutuneen pariskunnan, mutta jatkoimme pokerinaamoilla bissen kittausta.

- Missäs Tappi, kysyin vähän molemmilta, Lexieltä ja Lynniltä.
- Luulin, että se ois sun kanssa täällä, Lynn vastasi kohotellen hieman kulmiaan Rosin suuntaan.
- No, kuten kuvasta näkyy, ei ole, sanoin. - Mutta leidit voivat valloittaa saunan, tuskin se Tappi tänne enää könyää.

- Muuten. Lynn! huikkasin oviaukosta melkein sisälle kadonneelle neidolle. - Teitkö sä silloin siivouksen yhteydessä jotain listaa tilan kamoista? Meinaan, häviksyksissä on yhtä sun toista, voisin vähän inventaarata vielä lisää.
- Inventoida. Ja joo, tein listan, jätin sen muistaakseni tuvan pöydälle.
- Okei, tsekkaanpas. Ettei se Ludwig von Koopa ole taas asioilla.
- Häh Ludwig mikä? Lynn äimisteli.
- Sellainen sanaleikki vaan liittyen Thöööö Saksija tapaukseen, kehaisin.
- Meni kyllä multa ihan ohi.
- Samoin.
- Samoin.
- Super Mario wörld, nelosmaailman pomo? Ludwig von Koopa? yritin.
- Ohi sekä ympäri menee ja pahasti, Lynn totesi kuivasti.
- Näin.
- Jep.
- Todistaa vaan, että te olette liian nuoria, kukkoilin.
- Ja sä liian ---

Olin jo hyisessä vedessä korviani myöten viimeisen sanan kajahtaessa ilmoille. Ei se vesi niin kylmää ollut. Ainakaan tuohon sanaan verrattuna.