Talvinen ponikurssi 16.-18.12

[Rosie]

Talvinen ponikurssi
» K U V A M A K S U «

Häpeäkseni täytyy myöntää etten tähän hirveästi panostanut (LAISKAMINÄ), kun tuo hiiri vetelee muutenkin jo viimeisiään. :D Pellaahan se siinä yrittää esittää, lumihangessa makoilemassa... Sanokaa jossei tuo konkero kelpaa, kyllä voin uudenkin väkertää, omaa laiskuuttanihan tässä saa syyttää. >')

[Rosie]

Talvinen ponikurssi

» P E R J A N T A I «
Lumi narskui kenkieni alla kun käppäilin kohti tallia ja viheltelin itsekseni. Toisella olkapäälläni roikkui iso urheilukassi, johon olin tunkenut vaatteet, leiripäiväkirjan ja muuta sälää. Toisessa kädessäni roikkui puuvillakassi, jossa olivat ratsastustarvikkeet. Poskeni punoittivat entistä enemmän, kiitos purevan pakkasen. Hengitin rauhallisesti ja katsoin kuinka hengitykseni muodostui pieniksi kuurapilviksi, sulautuen sitten ulkoilmaan.
"Rosie!" minut yllättävä kimakka ääni huusi takaapäin. Käännyin katsomaan ja näin Inkerin vilkuttavan. Perässä tuli Nilla, johon en ollut vielä luonut erityisempää ystävyyssuhdetta.
"Ohai, pakkasen vaeltelijat", tervehdin kaksikkoa käden heilautuksella ja huvittuneesti naurahtaen.
"Jännittää niin, ensimmäinen kurssini Seppeleessä!" Inkeri melkein vinkui innosta. Minunkin jännitykseni alkoi kuplia, mutta pidin sen sisälläni. Tahdoin viettää rennon viikonlopun tallilla, asiaahan ei auttaisi yhtään jos alkaisin stressata asiasta.

"Kummassa ryhmässä sä oot?" Nilla tuppaantui kysymään minulta.
"Ekassa. Entä te?" kysyin vuorostaan Inkeriltä ja Nillalta.
"Jee! Me ollaan samassa ryhmässä!" Inkeri iloitsi.
"Mä oon kokeneempien luokassa", Nilla tokaisi, suhtautuen hieman välinpitämättömästi Inkerin "hehkuttamiseen". Yhdessä tallustimme kuitenkin leirimökeille, joiden pihalla meitä odottivat Mirri, Jennyfer ja Riella.
"Ette oo Meeriin törmänny?" Jennyfer kysyi ja keinui paikoillaan, olkapäät korvissa. Poppoo oli selvästi odotellut jo jonkun tovin.
"Kai se kohta tulee", Nilla mutisi. En ottanut asiaan juurikaan kantaan; lösäytin vain kamani maahan yhteen kasaan ja kipitin kohti takatarhaa, josta olin tullessamme bongannut Edin.
"Mihin sä meet, Rosi?" Inkeri huusi perääni, mutta en ottanut asiaa kuuleviin korviini, kyllä hän näki että menin katsomaan hoitohevostani. Heti kun saavuin tarhan portille ruuna käyskenteli luokseni. Se puhkui lämpimistä sieraimistaan lämmintä ilmaa ja korskahti herttaisesti. Silitin hellästi sen päätä.
"Sori, poika. Mie tulin vaan leirille, mutta lupaan käydä tervehtimässä siutakin välillä", takasin ja katsoin tummiin syviin silmiin, jotka katsoivat minua sympaattisesti.

"Jaahas jaahas, täällä te yksin jäädytte!" vieras ääni sai minut havahtumaan mietteideni syövereistä. Se oli Meeri, joka oli juuri tullut helisevien avaintensa kanssa katsomaan tilannetta.
"Meeri, sä pelastat meidät!" Riella henkäisi ja kaikki olivat jo ryntäämässä mökkeihin.
"Stop tykkänään! Takapakkia, neidit! Ensin jaetaan ryhmät", Meeri sai ihmismassan huokaisemaan kaivaessaan kassistaan jotain. Rypistynyt paperi johon oli kirjoitettu hutaisulta näyttävin kirjaimin ryhmät oli Meerille kuin hepreaa, vaikka hän oli itse kirjoittanut sen.
"Ensimmäinen ryhmä..... Odottakaapas.... Elle, Elisabeth - ei vaan Inkeri! Ja... Mirri, sekä Russss...." Meeri takelteli sanoissaan.
"Rosie", lausuin nimeni ja auttaakseni häntä.
"Aivan niin!" Meeri hymähti kiitokseksi ja jatkoi. "Toinen ryhmä..... Elisabeth, Ninna..."
"Nilla, tarkoitat varmaan?" Nilla korjasi.
"Ai hupsista, anteeksi." Meeri pahoitteli hieman nolostuneena. "Nilla, Jennyfer ja... Onko tuo R? Aaaa, se on Riella!" Viimein kun lista oli luettu kaikki tylsistyneet katseet reipastuivat taas, Meerin tarkkaavaisten silmien katsoessa niitä.
"Ensimmäinen ryhmä tulee tähän mökkiin ja toinen siihen." Meeri neuvoi ja avasi ensin minun ryhmäläisilleni mökin. Kaikki rynnivät sisään ja kipitin perässä. Kuulin jo muiden huutelevan: "Minä otan tämän sängyn!" "Ompa hienoa!"
En ollut aiemmin ollut yöleirillä, joten tämä oli minulle uutta.

"Hei, entä hoitsut?" kysyin Meeriltä, joka oli juuri saanut avatuksi toisen oven.
"Tuun jakaan ne kohta, asettukaa ensin aloillenne", hän kehotti ja katosi toisen ryhmän mökkiin. Astelin verkkaisesti sisään ja katselin ympärilleni pistäen kaikki yksityiskohdat merkille. Ulkoapäin mustikansininen mökki vaikutti oikein kotoisalta ja tuoksui rauhoittavalta männyltä.
"Siisti paikka!" sanoin ihailevaan äänensävyyn Ellelle, joka oli heittänyt jo takin ja kantamuksensa pois.
"Onhan tää..." Elle mumisi tutkiessaan kaappeja. Ravasin kulman taakse katsomaan sänkyjä.
"Ette kai varanneet jo parhaita paloja?" hihkaisin ja heivasin kamppeeni lähimmän kerrossängyn ylimmälle pedille. Mielestäni olin saanut sopivan nukkumapaikan. Alapuolellani majaili Inkeri, jonka vieressä oli Mirri ja Mirrin yläpuolella Elle.

"Ah, tää vasta on elämää!" Mirri sanoi ja lösähti pedilleen makaamaan. Ennen kuin ehdin sanoa mitään Meeri ilmestyi paikalle. "Kukkuu! Ompas täällä viileää, laitan patterit kovemmalle."
"Mitä me nyt tehään?" tivasin kuin innokas lapsi joka odotti saavansa tikkarin.
"Ensin syötte välipalaa, sitten on ensimmäisen ryhmän estetunti ja sen jälkeen toisen ryhmän estetunti. Tuntien ajan saatte tehdä mitä tahdotte, vaikka olisi tosi kivaa jos jäisitte seuraamaan sitä - saatatte oppia jotakin! Pidän sitten vielä teoriatunnin, ennen nukkumaanmenoa." Meeri selosti samalla kun sääti patteria ja vilkuili ympärilleen, kuin olleen epävarma siitä oliko kaikki kunnossa.
"Ja nyt voinkin jakaa leirihoitsunne!" Meeri ilmoitti jännittävästi hymyillen, kaivaessaan toista ruttuista paperia kassistaan. Tällä kertaa hän sai siitä paremmin selvää.

"Mirri saa Elmon", Meeri aloitti.
"Jes!" Mirri riemuitsi.
"Inkeri Siirin", Meeri jatkoi.
"Awww, mun oma Sirkkuli!" Inkeri parahti.
"Elle saa tällä kertaa Aksun"
"Oikeesti? Se karvapallero!" Elle hihkaisi.
"Ja Rosie Pellan." Meeri lopetti. Pella. Hain pari mikrosekuntia mielessäni kuka oli Pella, mutta sitten muistin hiirakon pikku ponin, joka oli ollut ensimmäinen hevonen jonka olin tavannut kun sain tietää Seppeleestä. En saanut sanaa suustani. Olin vain niin iloinen että sain Pellan, vaikka kuka tahansa muukin olisi kelvannut.
"Käyn kertomassa toisellekin ryhmälle heidän heppansa. Syökää nyt, kohta alkaa tunti!" Meeri kehotti ja huikkasi terveisensä, ennen kuin poistui mökistä. Kaivoin heti leiripäiväkirjani esiin ja kirjoitin mitä juuri oli tapahtunut, ennen kuin menin muiden perässä syömään.

Seuraavat tunnit menivätkin kuin siivillä. Ratsastustunnin jälkeen olimme lumisotaa tallin pihalla ja kävimme tervehtimässä kaikkia tallin hevosia vuoron perään, ennen kuin palasimme maneesiin katsomaan tuntia. Hevoset menivät todella innokkaasti, paria tiputusta, kieltäytymistä ja laiskaa laukkapätkää lukuunottamatta. Kun molemmat tunnit olivat viimein ohi koitti teoriatunti. Meeri kertoi meille kuinka ponin haavat tulisi hoitaa eri tilanteissa ja hän kertoi myös ihosairauksista ja niiden ehkäisemisestä. Seurasin kokoajan pistäen jokaisen yksityiskohdan muistiini, vaikka keskittymiskykyni herpaantui ajoittain kun Mirri kuiski korvaani jotakin mikä ei liittynyt aiheeseen ja sai minut hieman hihittämäänkin. Tämän jälkeen söimme yhdessä iltapalaa ja suunnittelimme huomista hauskanpitoa.
"Menkää ajoissa nukkumaan, aamutalli on heti kuudelta." Meeri kehoitti, mutta meillä oli vielä yksi juttu tekemättä; tyynysota, sekä pullonpyöritys. Ja se venyi ehkä liikaakin...

"Pampula vai Siiri?" Elle kysyi minulta, kun tyhjän kokispullon punainen pää oli osoittanut minuun ja olin valinnut totuuden.
"Siiri, Siiri, Siiri!" Inkeri huusi korvaani.
"Nyt pistit hankalan..." sanoin Ellenille ja mietin kireästi kumman valitsisin.
"Inkeri, älä viitti!" Mirri nauroi ja kutitti hellästi tytön kainaloita, saaden tämän lopettamaan Siirittelyn.
"Argh, olen ilkeä ja sanon Pampula!" päätin lopulta.
"Kehtaatkin! Kosto elää!" Inkeri varoitti.
"Ai millainen?" Mirri uteli.
"Siitä vastaavat Kutittelija", Inkeri nosti oikeaa kättään. "Ja Sotailija!" Inkeri huusi ja vetäisi vasemman käden takaansa, kourassaan iso tyyny, jolla hän heitti minua päähän. Vastasin tietenkin pommitukseen - samalla mitalle, ellen kovemminkin!


» L A U A N T A I «
Säpsähdin äkisti ja räväytin silmäni auki. Olin juuri nähnyt unta jossa putosin hevosen selästä ja korkealta. Sama uni oli ilmennyt ennenkin. Se päättyi aina siihen kun jämähdin maahan ja siksi säpsähdin aina herättäen itseni. Ei se oikeastaan ollut painajainen, minua ei kertaakaan pelottanut. Säikähdin vain joka kerta. Hamuilin lattiaa ja kun sain kännykän kouraani katsoin kelloa. O4.37. Yritin vielä saada unen päästä kiinni, mutta jostain kumman syystä kehoni ei enää kerran herättyään pystynyt nukahtamaan, joten kapusin itseni ylös. Lääkärin mukaan se johtui unirytmigeeneistä. Kaikki muut näyttivät vetävän vielä sikeitä, enkä tohtinut herättää heitä. Puin vihreän hupparin ylleni ja kaivoin laukustani mustat kollarit, jotka vedin jalkaani. Päälimmäisenä vielä sukat ja tietenkin raidalliset villasukat päälle. Sitten menin keittiöön, jossa istahdin penkille. Venytin jäseniäni ja herättelin itseäni. Katseeni vaelsi ikkunasta ulos. Tartuin tuumasta toimeen ja menin ulos. Siellä minä laukkasin villasukkasillani kohti takatarhaa.

"Edmund!" huudahdin ja sain ruunan kääntämään maata hamuavan päänsä minuun. Se lähti oitis reippain askelin talsimaan kohti minua. Sydäntäni lämmitti se että olin tullut ruunalle jo tutuksi. Edmund tunnisti minut, se tiesi aina että kun minä tulin kuvaan seuraisi jotain hyvää tai ainakin sen että se joutuisi jättämään tarhan. Kumarruin ja sujahdin tarhan sisäpuolelle. Annoin mustan silkkisen turvan ensin nuuhkia kättäni ennenkuin aloin rapsuttelemaan. Kaivoin kollareitteni taskua ja löysin pienen palan kovaa leipää. Ojensin sen vaivihtaa Edin turvan armoille ja se hotkaisi sen suuhunsa. Naurahdin kun ajattelin olikohan sopivaa että annoin joka kerta nameja sille kun sen tapasin. Hetken paijaamisen jälkeen laitoin käteni hevosen kaarevalle selkämykselle ja hieroin sitä levein liikkein käsivarsillani. Hetken epäröin, mutta kun Edi katsoi minuun siitä paistoi vain luottamus. Ponnistin ylös ja heilautin itseni karvaisen palleron selkään. Annoin jalkojeni painua painavina alas ja kiedoin käteni Edmundin kaulan ympärille. Suljin silmäni ja kuvittelin olevani muualla. Suljin tarhan toisessa päässä hörähtelevien hevosten äänet ja purevan pakkasen mielestäni. Sinä et tiputtaisi minua koskaan, ilman todella hyvää syytä.

"Inkeri! Inkeri!" kuiskasin ja ravistelin hellästi tyynyänsä rutistavaa tyttöä. Kun hän alkoi mumista ja raottaa silmiään siirryin Mirriin ja Elleen. Kaikki ihmettelivät miksi herätin heidät.
"Tahdoin vain että olette ajoissa hereillä, aamutalli alkaa kuudelta!" iskin silmää ja katosin keittiöön. Elle ja Mirri kiskoivat itseään ylös, mutta Inkeri katosi peiton alle ja mutisi jotain epämääräistä. Ellen ja Mirri tuskin ehtivät nousta ylös kun Meeri tuli sisään.
"Täällähän sitä ollaan jo valmiina töihin!" hän sanoi reippaalla äänellä, muistuttaen pirteää peipposta.
"Itse kyllä, mutta muista en tiedä..." sopersin ja katsoin kuin Ellen ja Mirri laahustivat yöpuvuissaan keittiöön ja hieroivat silmiään.
"Taidettiin valvoa vähän pitkään", Ellen mumisi.
"Toinen ryhmäkin oli vielä sängyssä kun menin tervehtimään", Meeri huokaisi. "Mutta menen jo edeltä. Tule sinäkin Rosie, ellet tahdo jäädä hoputtamaan noita unikekoja."
"Mielelläni." sanoin ja solmin maastokengät jalkaani, vedin pipon päähäni ja otin limput käteeni, niin että olin valmis. Aamutallit sujuivat melko hitaasti. Kaikki tuntuivat olevan vielä unen pöpperössä, Riellaa ja Jennyferiä lukuunottamatta. Itsekin olin melko pirteä.

"Lannan luonti ei juuri nyt hirveästi maita... Miten kukaan jaksaa herätä näin aikaisin?" Elisabeth pohti.
"Tarvitset selvästi potkun takalistoosi! Kuka tahansa heräisi oman hevosensa tähden vaikka neljältä." minun oli pakko muistuttaa. Aamupalalle päästyään kaikki olivat ihan naatteja, mutta sitä syötyään voimat alkoivat palailla. Johtui kai siitä että Mirri oli löytänyt kassistaan ylimääräisen karkkipussin ja sokerihan tunnetusti nostaa verenpainetta että ylivilkkautta. Kuitenkin Mirri ja Inkeri menivät takaisin pötköttämään ja kikattelemaan sängyilleen.
"Menetkö sinäkin?" kysyin Elleniltä, kun tämä nousi ruokapöydästä.
"Itseasiassa ajattelin käydä katsomassa poneja ja ehkä ratsastustuntiakin", Ellen kertoi.
"Jos vain suot, niin tulisin mieluusti mukaasi." vilautin ruusuista hymyäni Ellenille ja tämä suostui oitis.

Heti ensimmäisenä kävimme tervehtimässä Pellaa ja Aksua ponitarhalla. Ruokimme niitä heinätukoilla ja hellimme rapsutuksilla.
"Tuiii, on ne niin söpöjä karvapalleroita!" henkäisin kun katselin tarhan muitakin poneja.
"Totta puhut... Voisin vaikka nukkua tuollaisen selässä." Ellen haaveili ja säikähdin jo hieman tiesikö hän aamuisesta vierailustani Edin luona, mutta hän vain katsoi haikeasti Aksua. Kun ponit olivat saaneet tarpeekseen menimme maneesiin katsomaan miten kokeneemmat ratsastajat onnistuivat kaarevissa urissa ja asetuksessa. Välillä innostuimme jopa huutelemaan kannustushuutoja, cheerleadereiden tapaan.
"Rosie ja Elle, kun te ootte noin innokkaita niin viittisittekö käydä sanomassa Mirrille ja Inkerille että aloittavat ponien valmistamisen tunnille?" Meeri kysäisi ja arvasimme että taisimme olla hieman häiriöksi.
"Eikö meidän sitten tartte ollenkaan valmistaa poneja?" huomautin ilkikurisesti, kun Meeri ei maininnut mitään meistä.
"Eikö ole päivänselvää että silloin teidänkin kannattaisi hakea poninne?" Meeri kohotti toista kulmakarvaansa ja hänen ilmeensä oli niin huvittava että minun oli pakko nauraa.
"Joo joo, kunhan vitsailin!" huikkasin kun poistuimme Ellen kanssa maneesista.

Kun saimme Mirrin ja Inkerin minun kielelläni hinaamaan ahterinsa ponitarhalle saatoimmekin jo metsästää Ellen kanssa omat hoidokkimme.
"Elle, tota, sie kun oot Pellan hoitaja..." sopersin hieman epäselvästi.
"Niin?" Elle painotti sanaa kuuluvasti.
"Niin miten oikeen Pella suhtautuu siihen kun sitä hakee tarhasta?" kysyin ja virnistin huomaamattomasti hihittäen.
"Se vähän riippuu." Elle mumisi. Lähestyin kuitenkin itsevarmana riimu kädessä tammaa, joka katsoi minua jo nyt tarkkaavaisesti.
"Tule vain, mennään tunnille", puhuin rauhoittavasti. Mutta kun olin kahden metrin päässä russi lähti ravaamaan pois päin ja kun juoksin perään se nosti laukan.
"Eh, ei mikään maailman helpoin tapaus..." huokaisin.
"Anna mun auttaa!" Mirri hihkaisi ja hyppäsi vierelleni. Katsoin häntä kiitollisena.
"Okei, mee sie tuolta vasemmalta. Mie lähestyn sitä oikeelta niin ehkä se laukkaa suoraan siun syliis!" ehdotin ja lähdimme metsästysreissullemme. Lähestyin varovasti nurkkaan ajettua tammaa, mutta se lähti heti laukkaamaan toiseen nurkkaan ja kun Mirri yritti sivuhypyllään saada sen kaulasta kiinni niin lopputuloksena hän makasi maassa.
"Sattuiko?" huusin vaaleahiuksiselle tytölle.
"Eiiih..." Mirri vastasi, kuulostaen siltä että hän oli liiskaantumaisillaan ison painvan pahvilaatikon alle.
"Anna kun autan", ojensin kättäni ja vetäisin Mirrin ylös.
"Kieltämättä vähän sattui... Maa ei ole mitään maailman pehmeintä kun lumi on kovettunut pakkasessa." Mirri sopersi.
"Tulivatko ilmat pihalle?" tiedustelin huolestuneena.
"Sain sen!" Ellen äkillinen huuto sai meidät kääntämään katseemme kohti porttia, jossa Elle piteli toisessa kädessään Aksua ja toisessa Pellaa, joka tuuppi turvallaan Elleä kasvoille.
"Olisit heti sanonut että saat sen kiinni!" huusin vivahde turhautumista äänensävyssäni, mutta Elle vain nauroi.
"Pitihän minun pistää teidät pienelle koetukselle!" hän hymyili ja soin myös itselleni pienen hymyn kun huomasin ettei Mirriä haitannut asia - kyllä hänellä oli sen verran huumorintajua!

Ratsastustuntimme meni leppoisasti. Tasapainon hakemisharjoitukset olivat kuin lasten leikkiä minulle! Peräänantokin meni suht' sujuvasti, Pella ei vain jaksanut joka käänteessä liikkua linjojen mukaisesti. Muutenkin kommunikoimme jo toistemme kanssa reippaammin, kun olimme saaneet lisää vahvuutta ystävyyssiteillemme. Tunnin jälkeen oli vuorossa vapaaehtoista irtohypyttämistä. Muut menivät mökeille, kun minä ja Mirri jäimme katselemaan Meerin, Riellan, Elisabethin ja Ellen yrittäessä saada ponit hyppimään oikein. Aina sopivissa väleissä uskalsimme itsekin koettaa. Sen jälkeen koitti päivällinen, minkä muut olivatkin jo valmistaneet poissaollessamme. Spagettia ja lihapullia - mikä oiva yhdistelmä nälkäiselle ponityttökansalle! Kun olimme aikamme ruokailleet menimme taas valmistelemaan poneja. Koitti maastotunti.

Iltatalleja tehdessä kaikki olivat jo hieman uupuneita, mutta jaksoivat urheasti ahertaa loppuun saakka.
"Kiitos ihanasta päivästä! Ja odotan että huomenna osaatte herätä aikaisin." Meeri vinkkasi, ennen kuin päästi meidät iltapalalle.
"Olipas päivä!" Mirri huoahti kun lampsimme yhtenä laumana leirimökeille.
"Niin oli, mutta ihana sellainen." lisäsin ja katselin taivaalle, joka oli jo kauniina tummansinisyydessään. Se oli kruunattu pienillä tuikkivilla tähdillä. Iltapalan syötyämme Mirri ja Elle rojahtivat heti peteihinsä, rättiväsyneinä. Istuimme vielä Inkerin kanssa ruokapöydässä ja ajattelimme haikeina miten mukava leirimme päättyisi huomenna.
"Mmmm. Käytäisiinkö vielä sanomassa hyvät yöt poneille?" kysyin varovasti Inkeriltä, joka sekoitteli kuumaa kaakaotaan haikeana.
"Mikä ettei!" hänen ilmeensä vaihtui iloisemmaksi ja nakkasimme kengät nopeasti jalkaamme, rynnistäen sitten ulos. Annettuamme Pellalle ja Siirille isot lämpimät halaukset ja toivotettuamme hyvät yöt saatoimme palata rauhallisin mielin mökeille nukkumaan.


» S U N N U N T A I «
Heräsin hiljaiseen supinaan ja lattian narinaan. Raotin silmiäni ja näin Ellen ja Mirrin supattelemasta jostakin, mutta en saanut selvää mistä. Venyttelin ja hymisin jotta he huomaisivat läsnäoloni.
"Mistäs te supattelitte?" tivasin kuitenkin ilkikurisesti.
"Kunhan juteltiin, ei tohdittu herättää..." Elle virnisti vakuuttavasti, mutta ajattelin että asia ei ihan niin mennyt. Nousin istumaan ja katsoin kännykkääni. Minulla olisi vartti aikaa valmistautua, ennen kuin Meeri tulisi kovaäänisen kanssa korvanjuureeni. Kun sain raahttua itseni lattialle ja vaihdettua kollarit jalkaan potkaisin hennosti Inkeriä selkään ja tämä hymähti kärttyisästi.
"Ylös, unikeko tai Meeri tulee ja syö sinut!" uhkasin Inkeriä, mutta tyttö ei hievahtanutkaan. Hiivin varovasti lähemmäs ja tein sormillani äänenvahvistajan. "KUKKOKIEKUU!" huusin täysillä Inkerin korvaan ja tyttö säikähti pahemman kerran, niin että oli jo hyppimässä seinille.
"Mitä?! Missä palaa!" hän huusi hätääntyneenä, silmät ymmyrkäisinä, muistuttaen pöllähtänyttä tarhapöllöä. Nauroin kunnolla Inkerin säpsähdykselle, mutta hän ei tajunnut ymmärtää tilanteen huvittavaa puolta.

Aamutallit menivät tänään jo paljon reippaammin ja Inkeriä lukuunottamatta kukaan ei torkahtanut talikkoaan vasten. Aamupalalla tunnelma oli aurinkoinen ja odotimme jo innolla seuraavaa ratsastustuntia. Voileipää mutustaessani olo oli silti haikea. Olisin voinut pidentää tätä leiriä ainakin viikolla. Nämä ihanat ihmiset ja ihanat ponit olivat tehneet viikonlopusta jotain niin ihanaa. Ja tunsin viimein kuuluvani joukkoon kunnolla. Ratsastustunnin alkaessa Ellen auttoi minua Pellan kanssa ja aloin ymmärtää sen ajatusmaailmaa. Se oli kiltti, energinen vekkuli, mikä osasi yllättää. Ratsastustunnin aiheemme oli istunta ja siinä minulla olikin hieman petraamista, joten Meerin ohjeet tulivat tarpeeseen. Pella oli koko tunnin kuin pikku enkeli, vaikka välillä se alkoi poukkoilla ja tehdä aivan omaa uraansa. Seuraavaksi koitti teoriatunti, kengittämisestä. Tällä kertaa Mirriäkin kiinnosti mitä Meeri pälätti, mutta nyt Inkeri häiritsi keskittymistäni, torkahtelemalla olkapäälleni.
"Herranjesta, et voi olla noin väsynyt!" ärähdin yhdessä vaiheessa.
"Sori, mutta kun väsyttää vaan niin..." Inkeri mutisi.
"Ratsastaessa kyllä keskitytään, mutta muuten ei." huokaisin ja tökin säännöllisin väliajoin Inkeriä, pitääkseni hänet hereillä. Onneksi sitten koitti päivällinen ja se sai Inkerin jo vähän virkoamaan. Koska seuraavalla tunnilla olisi parasta olla hereillä - olihan vuorossa ponijalkkis! Luulisi sen Inkeriäkin kiinnostavan, hänhän pelasi jalkapalloa.

"Team X; Inkeri ja Siiri, Elle ja Aksu, Nilla ja Humu, sekä Jennyfer ja Janus." Meeri aloitti juhlallisesti. "Team Z; Rosie ja Pella, Riella ja Venna, Elisabeth ja Pampula ja viimeisinä mutta ei vähäisimpinä Mirri ja Elmo." Näin Meeri antoi meille luvan nousta ratsujemme selkään ja sitten aloittaa pelin. Kun pallo oli kentän keskellä, Meeri antoi merkin että peli alkaisi. Kannustin Pellan laukkaan ja kohdistin hänet suoraan kohti isoa keltaista palloa. Ryntäillään ja polvillaan Pella sai pallon lentämään kohti vastustajan maalia. Pallon hallitseminen kuitenkin vaikutti paljon hankalammalta kuin olin odottanut. Kiristin tahtia ja ohjasin Pellan palloa kohti, mutta Elle ja Aksu ehtivät ensin. Elle todella hallitsi palloa ja kuljetti sen näpräkästi ohitseni. Yritin tehdä u-käännöksen, mutta Pella kimpaantui ja oli jo aikeissa nousta kunnolla pystyyn, mutta sain sen hallintaani.

"Woo, kaikki hyvin tyttö!" rauhoittelin hiirakkoa ja taputin kaulalle kun se pysähtyi aloilleen. Sitten kuulin pillin vihellyksen; Team X oli saanut maalin. Ryhmän jäsenet riemuitsivat ja team Z onnitteli myötäiloisesti, mutta tiesi kuitenkin kuvion. Nyt piti pelata täysillä tehoilla! Meeri toi pallon kentän keskelle ja antoi merkin. Riella sai Vennan potkaisemaan palloa sellaisella voimalla, että Nilla ja Humu hädintuskin tajusivat tilannetta.
"Go Riella!" huusin kannustavasti ja pamputin kannuksillani Pellan kimmoisaa vatsaa, tietenkin hellästi, ettei se saisi samanlaista kohtausta kuin äsken. Pallo kimposi aidasta suoraan kohti meitä ja tunsin tilaisuuteni koittaneen, mutta viime hetkellä ruskea hahmo syöksyi eteeni ja vei pallon mukanaan. "Pahus!" ärähdin, mutta muistin heti että tämä oli vain "leikkiä". Silti mieleni teki rökittää Inkeri ja Siiri kunnolla - tietenkin ponijalkapallon tyyliin. Huudot raikuivat kentällä kun toinen maalintekoyritys uhkasi tiimini maalia. Jennyfer ja Nilla kannustivat Inkeriä ja olivat aivan tämän kintereillä kun taas Elisabeth ja Mirri tulivat vastakkaisesta päädystä puolustusvalmiina.
"Syötä Inkeri!" Jennyfer kehoitti ja samassa tyttö kiskaisi ruskeaa tammaa ohjista. Voimakkain iskuin se sai pallon pomppimaan suoraan Elisabethin ja Mirrin välistä maaliin. Team X johti kaksi - nolla, mutta peli ei ollut vielä ohitse!
Nyt minä pääsin keskelle pallon toiselle puolelle aloitukseen, vastassani Inkeri. Katsoin häntä ilkikurisesti ja juonivan näköisesti, mutta en paljastanut aikeitani. Heti kun Meeri antoi merkin syöksähdin pallon kimppuun ja sain sen sinkoamaan jollain maan ihmeellä kohti vastapuolen maalia. Riella ja Mirri laukkasivat perässäni pitäen katseensa visusti keltaisessa pallossa. Ajoin sen nurkkaan ja viitoin Riellaa laukkaamaan kauemmas, jotta saisin syötettyä sen hänelle. Ja suunnitelma onnistuikin! Team X oli liian hidas reagoimaan ja pian Riella olikin jo tehnyt ensimmäisen maalimme.
"Maali, hyvä me!" Elisabeth riemuitsi.

Peli jatkui yli aikataulun ja kaikilla oli liiankin kivaa. Alussa kaikki meni hyvin mutta moni sai pallosta tai putosi maahan, mutta kenenkään ei sattunut. Alkupelailun verinen suumaku katosi ja lopulta emme enää pystyneet pelaamaan naurultamme - tai en ainakaan minä. Peli päättyi team X:n voittoon, mutta peli oli todella tiukka ja mekin olisimme voineet voittaa... Sitten se koitti. Kotiinlähtö. Haikeasti annoin hyvästini Pellalle. Vaikka näkisinkin sitä vielä se ei olisi sama. Leirillä me olimme pari, joka toimi kokoajan yhdessä. Mutta nyt tiemme erkanivat. Olin aina pelännyt että kiintyisin paljon sellaisiin hevosiin joilla voisin ratsastaa vain satunnaisesti tunneilla ja nyt näin oli käynyt. Vaikka Edi oli toistaiseksi ykkössijalla, Pellakin oli löytänyt erityisen paikan sydämmestäni.
"Toivottavasti olemme taas tekemisissä joskus", kuiskasin tamman korvaan ja kaivoin sille taskustani kuivan leivänpalasen, jonka se hamusi oitis suihinsa. "Ansaitsit tuon. Mutta tästä ei sitten puhuta..." sanoin vakavalla äänellä. Pella katsoi minua vain tummilla viattomilla silmillään, kuin kissanpentu. Se selvästi osasi säilyttää salaisuuksia. Halasin vielä kaikkia leiriläisiä ja vilkutin näkemisiksi, ennen kuin astuin autoon, jonka penkille nukahdin ajomatkalla.