|
Post by Anne on May 25, 2011 13:31:25 GMT 2
Ilman satulaa - viikonloppuleiri www.seppele.piirroshevoset.com/ilmsatleiri.phpLuvassa: - majoitus Seben leirimökeissä pe-su
- 3 opetustuntia ilman satulaa ratsastamisesta (Annen pitäminä)
- Ilman satulaa-merkki jokaiselle maksut ajoissa suorittaneelle
- Ehkä spessuja
Osallistujat: - ovat joko Seppeleen hoitajia tai yksityisten omistajia
- suorittavat yhden pitemmän tarinan viikonlopulta
- ja yhden piirretyn kuvan ilman satulaa ratsastamisesta
- voivat osallistua omalla hoidokillaan tai pyytää joitain toista heppaa
Ilmoittautumisaikaa 15.6.2011 asti!Mukaan mahtuu 8 henkilöä (ensisijaisesti valitaan ne, jotka eivät olleet vaellusleirillä). Maksut suoritetaan 15.8.2011 mennessä. Tervetuloa!Reega - Liinu Loviisa - Pampu Effi - Blade Sara - Aksu Ellu - Humu Metta - Sikke Pipsa - Laila
|
|
|
Post by Anne on Jul 7, 2011 19:53:59 GMT 2
Leirin varsinainen sivu täällä: www.seppele.piirroshevoset.com/ilmsatleiri.phpSunnuntain materiaalit saan plakkariin vasta todennäköisesti ensi viikolla. =) Tarinamaksu voi olla joko tunnista tai muusta vapaasta aiheesta. Kuvamaksu panostettu ilman satulaa ratsatus-piirros.
|
|
|
Post by Pipsa on Jul 13, 2011 13:50:31 GMT 2
Ihaillen katselen tummaa tammaa, sen ylvästä olemusta ja elegantteja liikkeitä - täysin eri luokkaa kuin oma Sikke-ponini. Vaihtelu pulleaan vuononhevoseen näiden kahden jäljellä olevan päivän ajan olisi varmasti hyväksi, sillä viime tunti oli näyttänyt arvailujeni olevan totta - ison puoliverisen liikkeet olivat tuntuneet jättimäisiltä ja harjoitusravissa istuminen oli ollut yhtä pomppimista. Olihan Laila toki muutenkin täysin erilainen kuin pehmeäliikkeinen ja jääräpäinen Sikke. Läsipäinen tamma oli ihana ratsastaa, se kulki omalla moottorilla muttei kaahottanut, sekä se kuunteli ratsastajansa apuja ja istuntaa kokoajan kuuliaisesti.
“Mitäs sie tykkäsit Lailasta?”, Effin sanat pudottavat minut takaisin maanpinnalle. “Oli se kyllä tosi kiva, vaikka ravissa pompinkinihan holtittomasti”, virnistän tytölle. “Entäs Blade?” “Se oli kyllä alussa ihan kun duracel-pupu”, Effin kasvoille syntyy pieni hymy. “Mutta sellasista hevosista mie tykkäänkin, tummista ja tulisista.” Naurahtaen käännyn rapsuttamaan riimunnarun päässä laiduntavaa Lailaa. “Tää Laila on kyllä ihana, hakisin heti sitä hoitamaan jos vaan ois aikaa”, huokaisen nyhtäen ruohoa maasta. “Mutta, onneks miulla on Sikke.” “Onnekas”, vaaleaverikkö tönäisee minua. “Joka tytöllä ei ookkaan omaa ponia.” “Mutta meidän Pipsalla, oma poni o-on”, virnuileva Sara laulaa takaamme. “Tulkaas, nii mennään käymän nuotiolla, Anne on jo siellä” “Jeps, mie käyn vielä vähän kävelemässä tän kanssa”, hymyilen kepeästi nykäisten hieman riimunnarusta saadakseni tamman unohtamaan maukkaan ruohon.
Reippain askelin hevonen kävelee vierelläni, minun kuunnellessa pimentyneen illan rauhallisia ääniä. Pikkulintujen laulu oli vaiennut ja jostain kaukaa kuului yksinäisen koiran vaimeaa haukuntaa. Puut huojahtelevat hiljaa ja pieni hyttynen ilmestyy korvanjuureeni inisemään. Illan viileys tuntuu ihanalta jo monta päivää paahtaneen helteen jälkeen.
“Eikö ookkin mukava ilta?”, rupattelen tammalle vilkuillen samalla ympärilleni. Melkeimpä huomaamattani olimme kulkeutuneet vähän matkaa maastopolkua pitkin. Laila höristää korviaan ja jännittyy hetkeksi, mutta rentoutuu taas hieman. “Äh, turhaan sie mitään jänöjä pelkäät”, totean hiljaa puoliveriselle. “Senkin jänishousu” Vielä jonkin matkaa käveltyämme käännymme ympäri, kulkien rauhallista vauhtia takaisin päin. Tallilta kuuluu vaimea hirnahdus, johon Laila vastaa. “Huomenna oot sitten kiltisti, eikös juu? Hyvä, se on sovittu sit”, jutustelen sille pistäen rivakammin tossua toisen eteen. Itikoiden lauma oli kasvanut ja niiden rasittava ininä saa kylmät väreet kulkemaan selkääni ptikin. Tallirakennusten ja tarhojen tullessa viimein näkyviin huokaisen helpotuksesta, suunnaten Lailan kanssa “heppatarhalle” päin.
Tarhalla ohjaan Lailan sisään aitaukseen, varoen samalla päästämästä muita nelijalkaisia ulos sieltä. Hetken rapsuttelen tammoja, kunnes kipitän muiden luo nuotiolle, josta kantautuu iloista naurua.
“… Ja siinä mie vaan makasin maassa hekottaen”, Metta päättää tarinansa leveä virne kasvoillaan. Ellu ja Saara nauravat mahat kippuralla Loviisan takoessa käheästi yskivää Reegaa. “Noh, älkääs nyt kuolko nauruun”, Anne hymyilee iloisesti. “Ketkä kaikki haluu makkaran?” “Minää”-huutojen kuoro täyttää hetkeksi ilman, naisen jakaessa makkarat ja tikut kaikille halukkaille. Vesi kielellä tungen kepin päässä töröttävän makkaran loimuavien liekkien ääreen. “Mitä me tehhään huomenna?”, Reega vilkaisee kysyvästi Anneen. “Myö mennään liekkijärvelle, jossa sitten syyään kunnolla kaikkia herkkuja ja uitetaan hevosia”, nainen myhäilee. “Huomenna pääsee sitten kanssa saunomaan” “Tykkääks Laila uimisesta?”, käännän katseeni makkarasta nuotiota kohentavaan naiseen. “Joo, ei se nyt ihan yhtä kova vesipeto oo kun Liinu, mut kyllä se tykkää polskia veessä.” “Entäs Blade?” “Sikke ainakin rakastaa vettä!” “Aksu kanssa”
Iloinen puheensorina lakkaa hetkeksi kaikkien ryhtyessä syömään makkaroitaan. Omani oli paistunut melkoisen tummaksi, mutta maistui kyllä erinomaiselta. Jälkiruuaksi ahmimme vielä jäätelötuutit, ryhtyen jakamaan ilman satulaa-kokemuksia. “Mie tipuin kerran sähkölangan päälle”, virnistän. “Sattu kyllä ihan kivasti” “Miepäs tipuin kerran tuolilta kun olin nousemassa sen päältä selkään”, Effi hihkaisee. “Oli kyllä selkä sen jälkeen kipee” “Nii joo, kerran Aksukin pukitti ja….” Sara aloittaa muistelunsa.
|
|
|
Post by Anne on Jul 13, 2011 19:42:57 GMT 2
Kiitos ihanasta maksusta, Pipsa!
|
|
|
Post by Anne on Jul 15, 2011 10:37:10 GMT 2
Lisään maksuaikaa viikon, kun tämä viimeinen tunti myöhästyy viikolla. Eli tulee viimeistään sunnuntaina.
|
|
|
Post by Anne on Jul 16, 2011 10:56:17 GMT 2
Jebs, myös su tullut.
|
|
elisabeth
Perustallilainen
Humu ♥ Merri ♥
Posts: 166
|
Post by elisabeth on Jul 16, 2011 13:30:52 GMT 2
MAKSUTJossakin välissä ehdittiin käydä ottamassa kuviakin - tässä yksi kuva Humusta ja Ellusta. Lauantai-iltaaHeittäydyin Humun selästä alas ja puuskahdin. Olin väsynyt, mutta vaellus oli ollut todella hauska – tosin mikäpä ei olisi hauskaa Seppeleessä. Ei ole huonoja opettajia tai ikäviä ihmisiä. Katsoin vieressäni seisovaan tammaan hetken. Humu katsoi minua kuin kysyen jotakin. Muut matkalaiset valuivat jo tallia kohti. Taputin Humua kaulalle ja hymyilin. - Eiköhän mekin sitten siirrytä lepäilemään, tähtipää, sanoin. Hapuilin käsiini tamman ohjat ja lähdin taluttamaan Humua kohti aittaa. Käänsin Humun oikein päin karsinassaan ja sujautin suitsien tilalle riimun naruineen päivineen. Harjailin tamman nopeasti läpi. Lähdin taluttamaan tammaa kohti pesukarsinaa. Juuri kun olin astunut talliin sisälle, huomasin pesukarsinalle jonottavan porukan. - Phuuh! Mä olen Reegan jälkeen sitten, meen huilimaan pihalle siksi aikaa että vapautuu, ähkäisin. Kuulin jonkinlaista hyväksyvää mutinaa lähtiessäni taluttamaan tammaa ulos. Kiinnitin Humun puuhun kiinni ja istuin viereiselle aidalle. Pyyhkäisin hikeä otsaltani. Jopas oli kuuma ilma. Toisaalta ihan hyvä niin, minua hirvitti jo hieman edessä olevan talven pakkaset. Vuodenajat sen kun kärjistyy. En kestäisi enää yli kolmenkymmenen asteen pakkasessa. Joskus on tullut harkittua ihan kunnolla ulkomaille muuttoa. Ehkä joskus kaukaisuudessa.. paitsi että muualla ei ole suomenhevosia joten ehkä ei. Olin niin uppoutunut omiin ajatuksiini etten huomannut ajan kulua. Oli jo hiukan hämärämpää. Reega huikkasi tallin ovelta suihkuttelevansa nyt Liinun, että päästään sen jälkeen. Vasta hetken päästä tajusin jonkun puhuneen minulle, mutta Reega oli jo hävinnyt tallin ovelta sen syövereihin. Hyppäsin aidalta. Humu katsoi minua laiskasti ja nyhti ruohikosta hieman lisää purtavaa. Irroitin Humun puusta ja vetäisin hellästi tallille päin. Humu hörähti ja nyhti vielä hieman ruohoa pienistä ruohotupsuista matkaevääksi. Tähtipää löntysteli perässäni suu jauhaen. Astuessamme talliin Reega oli juuri siirtymässä Liinun kanssa pois pesukarsinasta. Huuhtelin Humun nopeasti ja huitaisin ylimääräiset vedet veks. Kävin viemässä tamman takaisin takatarhaan huilailemaan ja kuivattamaan ilta-auringossa vedet. Hyppelin leirintämökkeihin ja suoraan huoneeseen, johon leiriläiset olivat kokoontuneet rupattelemaan. Istuuduin ja kerjäsin heti itselleni karkkia. En tiedä karkit olivat, mutta näytti menevän jokaisen leiriläisen naamaan. - Älkääs ahmiko liikaa, possut, Anne naureskeli ja nappasi itselleenkin hieman. - Sauna on ihan kohta lämmin, ja sitten on iltaruoka. Sen jälkeen voitte ahdata itsenne vaikka täyteen karkkia, Anne sanoi ja poistui huoneesta ”okei” -huudahduksien saattelemana. Siirsin katseeni ikkunasta pihalle. Kohtapuoliin lähdimme jo saunomaan. Iltapala maittoi enemmänkin kuin hyvin, vaikka karkkia olikin mennyt ensin. Seppeleläisten kanssa aika ei ainakaan kävisi koskaan tylsäksi, tuumin yhtyessäni nauruun muiden kanssa Annen repäistyä hauskan vitsin ruokapöydässä. Kiitos mukavasta leiristä! (--:
|
|
|
Post by Anne on Jul 31, 2011 21:59:23 GMT 2
Vielä olisi viikko aikaa maksuihin, jos mielii merkin saada =)
|
|
|
Post by Loviisa on Aug 2, 2011 15:35:57 GMT 2
VAELLUSLIEKKIJÄRVELLETalutan Pampulan ulkona olevalle puomille. Tänään menemme vaellukselle. Harjaan ponia samalla jutellen muiden tyttöjen kanssa. Haen Ellun kanssa suitset. ”Eilen illalla oli kyllä niin huippua!” naurahdan Ellulle. ”Niin olikin, se Reegan, Pipsan ja Metan keksimä laulu oli ihan paras”, Ellu selostaa. Otamme ponien suitset ja suuntamme sitten taas muitten luo. Sujautan Pampulalle kuolaimet suuhun. Lähdimme Liekkijärveä kohden jonossa. Eväät söisimme Liekkijärven rannassa. Alkumatkalla kävelimme ja välillä ravasimme. ”Aksu on kyllä mun unelmien heppa!” Sara kertoo. ”Bladekin on ihan kiva vaikka kyllä Rensu paras on”, Effi toteaa. ”Kohta tulee laukka suora, haluutteko laukata?” Anne huutaa kärjestä. ”Tottakai!” kaikki huutavat. Meidät jaettiin pareihin. Minä sain parikseni Saran. Anne ja Pipsa menivät edellä ja me muut tulimme sitten vuorotellen perässä. Pian meidän vuoro tuli. ”Noniin Pampula”, sanoin ja annoin laukkapohkeet samalla maiskauttaen. Tamma lähtee laiskasti laukkamaan. Pompin Pampun selässä. Nyt maali jo näkyy ja laukkaamme täysillä sinne. Sara ja Aksu tulivat hetken meitä ennen. Lopuilla ratsukoilla sujuu hyvin eikä mitään ikävää satu. Saavumme Liekkijärvelle. ”Nyt voitte uittaa heppoja pareittenne kanssa!” Anne huutaa. Ekana uittamaan menee Reega ja Effi. Sillä aikaa me muut syömme eväitä. ”Nam kun on hyvää!” minä mumisen suu täynnä eväsleipää. ”Seuraavat voi mennä uittaa”, Reega sanoi. ”Mennäänkö me?” Sara kysyi minulta. ”Joo!” Nostin housujeni lahkeita etteivät ne kastuisi uiton aikana. Aluksi Pampula ei ollut oikein innokas menemään veteen mutta hetken jälkeen se uiskenteli jo innolla. ”Sähän ihan tykkäät!” sanoin ponille. Hetken päästä kun kaikki olivat uittaneet hevosensa ja syöneet mahansa täyteen oli lähdön aika. ”Käydään kattoo Liekkikalliolla maisemia!” kuului takaa joku huutavan. Menimme katsomaan maisemia ja ne todella olivat hienot. ”Ooh, vähän siistii!” Jatkoimme matkaa peltotielle. Siellä Blade hermostui ja lähti laukkaamaan, Effi sai kuitenkin tamman pysäytettyä eikä mitään onneksi sattunut. Loppumatka meni rattoisasti jutustellessa hevostenkin ollessa jo melko uupuneita. KUVAi923.photobucket.com/albums/ad72/WinterFelicia/IMG_0146.jpgKiitos mahtavasta leiristä! (:
|
|
|
Post by Anne on Aug 2, 2011 17:29:29 GMT 2
Kiitos, Loviisa, pirteistä maksuista!
|
|
|
Post by Sara on Aug 3, 2011 10:41:24 GMT 2
Viikonloppuleiri oli nyt lopussa. Me leiriläiset talutimme hevoset talliin viimeisen tunnin loputtua. Otin rautiaalta pikkuponilta suitset pois ja tarjosin kädestäni porkkananpuolikasta. Rankan viikonlopun jälkeen Aksu kyllä hyväksyi tarjouksen, se nappasi herkun suuhunsa silmän räpäyksessä. Poni haisteli kättäni ja totesi että enempää ei ollut tarjolla joten lopulta se tyytyi rapsutuksiin ja kehuihin. Samalla muistelin nyt jo lopuillaan olevaa leiriviikonloppua. Se oli ollut erilainen, kuin muut leirit. Se ehkä johtui Aksun käyttäytymisestä, olin yhden tunnin aikana tehnyt ainakin miljoona pidätettä. Poni oli ryntäillyt päättömästi tuhatta ja sataa joka tunti. Mutta tällaiset päättömät pikkuponithan parantavat ratsastajaa, opettavat pidättämään. Aksu oli kuitenkin semmoinen kakara, ettei sitä voisi tuomita energisyytensä takia. Olipas hän ainakin oma itsensä!
" Taidanpas Akseli irtojuoksuttaa suo kentällä joku päivä, saatpas purkaa energiaas vielä enemmän, jos siihen on kerran tarvetta..!", selitin ponille joka höristi korviaan kuunnellakseen, jos sana porkkana olisi juuri sujahtanut suustani sen korviin. Aksu oli selvästi nauttinut vedessä kahlaamisesta kun kävimme lauantaina uittamassa hevoset. Maastossa poni oli tyytyväinen ja rauhallinen mutta Liekkijärven rannan nähdessään se olisi halunnut pulahtaa samantien järveen. Estetunnilla osasin odottaa samanlaista kaahottamista kuin koulutunnillakin. Ja olin oikeassa, poniruuna yritti viedä minua ympäri kenttää. Viimevuonna helle ei muistaakseni saanut tällaisia reaktioita aikaan. Se päätön kana taisi heittää yhdet pukitkin tunnin aikana.
Jätin Aksun juomaan karsinaansa ennen laitumelle menoa. Kävelin hoitajahuoneeseen missä muut tytöt jo höpöttelivätkin leirin kokemuksista. Kävelin kaapilleni ja avasin Aksun hoitopäiväkirjan mihin kirjoitin kaiken ylös. Tuntui että sivut alkaisivat pian loppua, jos en tiivistäisi tarinoitani sivuun tai pariin. Muut tytöt suunnittelivat hevostensa ulos viemistä ja sanoin meneväni hoitamaan Aksun edellisenä viikkona tulleen hankauman, minkä oli aiheuttanut sen ärsyttävä joustovyö. Nappasin helosan -rasvapurkin mukaani ja lähdin pikkuponin luo.
Akseli oli hieman epävarma kirkkaansinisestä purkista mutta kun vihdoinkin sain rasvakerroksen hankauman päälle, Anne tuli kyselemään leiriviikonlopun tunnelmia: " Mitäs sä olet mieltä leiristä? Aksupaksusta taisi tulla ralliponi, vai?" " Oli kyllä hauskaa, vaikka Aksu nyt olikin tommonen.. Siitä tais kuoriutua raviponi, mä taidankin kokeilla sitä kärryjen eteen joku päivä! ", vastasin.
Lähdimme viemään hevosia laitumelle. Kertoilimme vielä vähän kokemuksia ja humoristisia hetkiä. Monetkohan naurut tällä leirillä oli koettu? Todella monet. Ja uusia kokemuksia oli tullut jonkin verran. Aksukin paljasti sisäisen raviponin luonteensa viikonlopun aikana. Ja niimpä tämä raviponi nyt ravasi täyttä vauhtia kavereidensa luo, lihottamaan itseään vielä lisää ennen kesäloman loppua!
Piirros tulee pian!
|
|
|
Post by Pipsa on Aug 3, 2011 11:43:43 GMT 2
|
|
|
Post by Anne on Aug 3, 2011 16:54:20 GMT 2
Kiitokset upeista maksuista!
Tähän mennessä tuleet päivitetty, myös merkit päivitetty. =)
|
|
|
Post by Reega on Aug 5, 2011 11:17:29 GMT 2
Kämy tarina kattaen koko leiriviikonlopun. Kuvan kanssa saattaa mennä päivällä tai parilla yli deadlinen, koska vielä tausta kokonaan tekemättä...
Ilman satulaa –viikonloppuleiri
En yleensä ilmoittanut itseäni minnekään, varsinkaan leireille, mutta ilman satulaa kuulosti korvaani turhankin hyvältä. Omilla koneillani ei paljoa ilman satulaa menty (varsinkaan Rokilla!), mutta nyt olin valinnut itselleni pommin varman pullamössöponin ratsastuskoulun hevostarjonnasta: Liinun! Mitäpä voin sanoa, kerran suokkifani, aina suokkifani.
Leiri alkoi perjantaina iltapäivällä. Odotin ohjelmaksi paremminkin jotain löysää tallustelua metikössä kuin pitkää koulutuntia kentällä. Kyllähän se minulle passasi, lisäksi kun aurinko oli jo alkanut hiipimään puiden suojaan, ei ulkona ollut enää niin pakahduttavan kuuma. Liinu oli tottunut uranpolkija ja teki lähestulkoon kaiken juuri niin kuin käskin. Ihme sinänsä, luulin että hevoset revittiin leirille kesken kesälomien.
Illalla pääsimme viettämään aikaa nuotioon ääreen, enkä voinut vastustaa kiusausta ja tökkästä muutamaa vaahtokarkkia makkaratikun nokkaan. Juttelimme ja pelasimme ja grillasimme yömyöhään, kunnes tuli nuotiossa alkoi pikkuhiljaa vaihtumaan vain käryäväksi hiillokseksi. Hipsimme miltei säkkipimeässä leirimökeillemme ja ainakin minä taisin nukahtaa juuri sillä sekunnilla kun kaaduin sänkyyn.
Aamulla herätys oli kukonlaulun aikaan. Lähtisimme vaeltamaan yhdessä liekkijärvelle, joten hevoset oli tuunattava vaelluskuntoon, eväät oli pakattava ja täytyihän sitä ennen vielä tankatakin ettei heti nälkä tulisi. Suurin osa porukasta oli hieman unisia vielä aamupalapöydästä lähtiessäkin, että mietin miten pysyisimme hevosten selässä ja pääsisimme turvallisesti takaisin.
Kaikki oli kuitenkin ihan hyvännäköisessä letkassa puolen tunnin kuluttua kun Anne ilmoitti että nyt lähdetään. Eväitä emme onneksi joutuneet raahaamaan mukana missään selkärepuissa (tai satulalaukuissa, joka olisikin ollut vaikeampaa), vaan saimme täysin siemauksin nauttia Suomen kauniista luonnosta sen vielä heräillessä uuteen päivään.
Päästyämme Liekkijärvelle meillä oli ensimmäinen uittovuoro. Liinu kirjaimellisesti syöksyi järveen, eikä millään tahtonut nousta rantaan vaikka kuinka potkin sitä. Lopulta Effi sai tulla kiskomaan suomenhevosta suitsista, jotta saimme sen ylös järvestä. Juuri tällaisten tilanteiden jälkeen mietin miksi en ottanut sitä raippaa mukaan tallilta, mutta kun en vain yksinkertaisesti osaa ratsastaa sen kanssa (eikä ole juuri ollut tarvetta…).
Istahdin käskemättäkin syömään eväitä, sillä kyllähän vaeltaessa tulee nälkä (vaikka ei itse ottaisi askeltakaan). Söimme rauhassa ja uitimme hevoset, jonka jälkeen lähdimme hieman rauhallisimmin merkein takaisin Seppelettä. Liinu oli ravistellut itsensä ainakin sata kertaa kuivaksi, mutta eniten minua pelotti kuinka paljon roskia sen märkä ja takkuinen häntä matkanvarrelta keräisi.
Päästyämme takaisin hoidimme hevoset kuntoon ja laahustimme saunomaan. Vaelluksen jälkeen oli kieltämättä paikat hieman kipeänä ja tunsin käveleväni kuin mikäkin cowboy, joten lämmin sauna oli kyllä kutsuva. Saunoimme ja peseydyimme, eikä meillä mennytkään kuin päälle toista tuntia.
Iltaruoka oli maittava, ihan perus kotiruokaa. Enhän toki odottanut mitään gourmet-aterioita, ja söinhän mieluummin kotona kuin ravintoloissa. Ainoan poikkeuksen siihen teki kiinalaiset ravintolat… Enivei, ahdoimme itsemme täyteen ruokaa ja sitten karkkia, jonka jälkeen hipsimme mökkeihimme. Itse olin ainakin niin täyteen ahdettu, etten jaksanut juuri kuin puhahtaa ja sitten kaatua jälleen sänkyyn.
Leirin toinen aamu alkoi jälleen aamupalan merkeissä ja tunsin, ettei täällä tehty muuta kuin syöty syömisen jälkeen. Itse olin tottunut järjestelmään aamupala kolmelta päivällä, illallinen kuudelta ja iltapala (jos iltapalaa) yhdeksän kymmenen aikaa. Jostain syystä se riitti minulle.
Seuraavaksi ohjelmassa oli estetunti, joten kihisin innosta. Ilman satulaa esteitä! Elämäni paras päivä. Liinu liikkui ihan reippaasti, vaikkakin tunnelmalla ”sano mitä pitää tehdä että pääsen takaisin laitumelle”. Kesken tunnin puhkesi kova ukkosmyrsky, joten siirryimme jatkamaan tuntia maneesiin. Liinu hyppäsi hienosti, tosin edelleen hieman nyrpeä ilme turvallaan. Ukkonen taisi murskata sen unelmat kauniista kesäpäivästä laitumella.
Tunnin jälkeen kiikutimme hevoset talliin ja hoidimme ne kuntoon. Sen jälkeen oli pienen välipalan aika (jonka tosiaan skippasin, olin edelleen aivan ähky aamupalan jäljiltä). Kun välipalat oli syöty, porukka alkoi pikkuhiljaa valumaan kotipuoleen. Kävimme vielä yhteistuumin kiittämässä Annea upeasta leiristä, ja että tulisimme ensikesänä uudestaankin!
|
|
|
Post by Anne on Aug 5, 2011 12:04:20 GMT 2
Kiitos tarinasta, Reega! Laitan vielä viikon lisää maksuaikaa, kun on niin hienot ilmat yms. Ettei tarvitse panikoida! =)
|
|