Vaellusleiri 31.8-4.9

[ruu]

Otsikon kuvan © Anne. L (tilasin kuvan itse)

Syksy on tuloillaan ja hyvän lopuillaan olevan kesän muistoksi pitää leirikin järjestää! Kohta alkaa lehdet tippuilla puista ja maailma muuttuu punertavaksi lehtien peittämän maan ansiosta. Sitten alkaa taas leiri jolloin vaelletaan Seppeleen maastoissa vailla huolen häivää, ja hyvässä seurassa.

Eli nyt toivotan sinut tervetulleeksi Seppeleen syysvaellusleirille!
Leiri on suunnattu hoitajille ja yksärinomistajille mutta ajattelin ottaa pari onnekasta hengaajaa jotka ovat olleet seppeleessä vähintään 3kk.

Kartta: i608.photobucket.com/albums/tt166/ruu-photos/kartta.jpg
> Lähtö Seppeleestä maanantai aamupäivällä Seppeleessä syödyn päivällisen jälkeen.
> Lähdemme Seppeleestä ja käymme tietenkin maastoesteradalla ja pysähdymme uittorantaan uittamaan hevosia.
> Kyläkaupasta leiriläiset saavat käydä ostamassa reppuunsa hieman karkkia ja limsaa yms. Sieltä saapuu myös osa leiriruuistamme.
> Sitten käymme pikavierailulla artsilassa. Olisikohan jo ravirata valmis?
> Yövymme Liekkijärven rannan lähettyvillä ensimmäisen yön teltoissa ja jatkamme matkaa aamulla klo 8.30.
> Kahlaamme pienen virran läpi ja jatkamme matkaa metikössä seuraavaan telttailupaikkaamme.
> Varhain aamulla jatkamme matkaa ja meillä on lauttakuljetus Liekkisaareen. Kierrämme saarta ja menemme telttapaikkaamme jossa paistamme nuotiolla makkaraa ja vaahtokarkkeja.
> Aamulla lauttakuljetus takaisin ja matkamme jatkuu 4. yöpymiskohtaan.
> Sitten viimeisenä kohti seppelettä takaisin jossa yövytään viimeinen yö. Leiri loppuu La päivällä klo 13.

Vaellushevosen allesi saat perjaatteessa päättää itse. Mutta minulle on varattu Tiia.
Mukaan otan 8 vaeltajaa itseni lisäksi.

~ Roosa & Tiia
~ Lynn & Sentti §
~ Aimie & Cassu §§
~ Jokeri & Floora §§
~ Veronica & Blade
~ Fiia & Jambo
~ Carkki & Palmi
~ Seri & Humu
~ Sirppa & Pampu §§

Täynnä! (:

§ = maksanut kehys- tai lisämaksun
§§ = maksanut kaikki
Tuo lista on myös järjestyslista

Jaan jokaiselle leiriläiselle kehystarinan, ja jokaisen on piirrettävä yksi vapaavalintainen kuva leiristä. Lisäksi saa paljon muutakin extraa tehdä. Itse kirjoitan ja piirrän leiristä jotain. (:

Maanantai aamupäivä
Pääsemme vihdoin lähtemään liikkeelle pienten alkuvaikeuksien saattelemana. Mutta yhtäkkiä yksi leiriläisistä huomaa jotain liikkuvaa repussaan, ja entäs mitä on se ääni joka tuntuu seuraavan joukkoa? - Jokeri

Maanantai yö
Yksi leiriläinen herää yöllä outoon kahinaaan teltan ulkopuolella. Pian kaikki joutuvat tuon ääntä päästävän olennon takia.. - Lynn

Tiistai iltapäivä
Päivä näyttää valoisalta ja iloiselta, kunnes taivaalle alkaa kerääntyä tummia pilviä. Pian alkaakin satamaan. Mikä nyt neuvoksi? Onneksi yhden leiriläisen repusta löytyy muutama sadesuoja, mutta mitä hevoset siihen meinaavat? - Aimie

Keskiviikko aamu
Aamulla joutuu lähtemään aikasin lautalle, mutta tytöt eivät malta nousta lämpimistä makuupusseistaan. Roosalla onkin suunnitelma vaeltajien herättämiseksi. - Sirppa

Keskiviikko ilta
Nuotion ääreen on mukava kerääntyä syömään makkaraa, paistamaan vaahtokarkkeja ja ennenkaikkea kertomaan selkäpiitä karmivia kummitustarinoita hevosista. Yksi polle on kuullutkin kaikki tarinoinnit ja päättää yllättää tytöt... - Fiia

Torstain iltapäivä
Taas yksi päivä takana ja on aika leiriytyä, mutta eteen tulee yksi este. Sopivaa telttapaikkaa ei löydy. Sitten yksi leiriläisista saa hullun ajatuksen. - Veronica

Perjantai aamu
Sitten alkaa viimeinen vaelluspäivä. Mutta aamulla kun tytöt ovat menossa laittamaan ratsujaan kuntoot, huomataan että hevoset ovat karanneet! Ainoastaan paikallaan seisoo Palmi -mamma. Sitten alkaa takaa-ajo. - Carkki

Perjantai iltapäivä
Reissusta uupuneet leiriläiset palaavat Seppeleeseen nukkumaan viimeisen yönsä. Eväistä olisi pitänyt jäädä vielä vähäsen herkkuja, mutta kaikki ovat kadonneet, mutta mihin? - Seri

Kehyksiä ei tarvitse orjallisesti noudattaa. Siinä on vain vähän aihetta.

TERVETULOA!

[Miina]

Jokerin kehystarina
Kökkö, mikä kökkö.

Kaahasin täysiä tallille ja heitin vanhan vihreän ponini (pyörä) tallin seinustalle muiden pyörien sekaan.
Juoksin tallille, jossa Roosa jakoi jo vaellushevosia.
" Puuh, huuh.. en kai mie myöhästynyt? "
Puhisin tallin ovella.
" Et, et, ollaan vasta aloittelemassa, ehdit hyvin mukaan. "
Naurahti Roosa ja alkoi luetella vaellushevosia.

" Veronica - Blade
Fiia - Jambo
Aimie - Cassu
Sirppa - Pampu
Lynn - Sentti
Seri - Humu
Jokeri - Floora
Carkki - Palmi, kelpaako? "
Hän luetteli ääneen ruutupaperille nyrhystämänsä tekstin.

" Ööh, joo kai, joudun kyl vaikeuksiin Flooran kaa, mut, mut, itehän sitä toivoin. "
Mutisin hämmentyneenä.
" Niimpä, just sen takia otin alleni vakaan Tiian. "
Hihitti Roosa ivallisena riisuen samalla takkinsa pois.
" Huh, ompa kuuma, juuri sopiva ilma vaellukselle, eiköhän aleta laittaa hepoja kuntoon! "
Roosa hihkaisi ja ryntäsi satulahuoneeseen.
Muut ryntäsivät kiljuen perään, mutta mie ja Lynn jäätiin pölypilven uumeniin.

Kävelin ensin Flooran karsinalle ja taputin tamman kaulaa kaltereissa olevan aukon kautta. Raaputin myös viereisessä karsinassa olelievan Humun samettista turpaa.
Myös Aksu kiljaisi karsinassaan mustasukkaisena.
" Heheh, voi teitä pieniä lutusia, voi sinäkin Aksu, oikea mammankulta. "
Lepertelin poneille ja kipaisin satulahuoneeseen.
Satulahuoneessa oli villi meininki.

Ilu ja Maiss olivat juottaneet itsenä täysin sokerihumalaan ja tanssivat ja lauloivat ympäri sattaria.
" Hehe, Jokke, tuu meidän kaa pitämään hauskaa! "
Ilu nappasi miuta kädestä.
" Joo, ei kiitos, mulla on parempaa tekemistä. "
Tokaisin nokkavasti ja nostin Flooran sille ostamani vihreän harjapakin maasta.
" Jos sallitte, poistun. "
Sanoin ja paukautin sattarin oven perässäni kiinni.

Kun kaikki olivat vihdoin valmiina..

Hevoset seisoivat ryhdikkäinä rivissä Seppeleen laajalla tallipihalla. Floora nyppi toista ohjaansa, Sentti nakerteli Lynin saappaankärkeä ja Pampu kiskoi Sirpan mukanaan tien reunaan ja mutusteli siellä ruohotupsua samalla kun ratsastaja hyppi raivoissaan ponin vierellä yrittäen saada itsepäisen ponin liikauttamaan eviään.
" Hih, Sirppa, aijotko tulla mukaan vai et? "
Naurahti Roosa Tiian selästä.
" No joo, äh, mut, äh, tää poni, puuh, ei niinku, huh, LIIKU! "
Sirppa kiskoi Pampua kaikin voimin.
" Nouse sen selkään, saattaisi olla ehkä hitusen helpompaa. "
Tokaisi Veronica tietäväisesti yönmustan Bladen selästä.

Sirppa laittoi jalkansa jalustimeen ja hups, satulavyö oli löysällä ja satula keikahti Pampulan toiselle puolelle.
Pampu pelästyi ja syöksyi Tiian suuren mahan alle.
" Heheheheh! Tätä saan nähdä AIVAN liian harvoin ! "
Hohotti Carkki Palmin selässä niin, että oli aivan tippua tammansa selästä.
" Pysykää nyt herranenaika selässä?! Miten mie saan teidät kuriin?! "
Hermostui Roosa ja laskeutui laikukkaan ratsunsa selästä.

Pian kaikki saivat kuitenkin hevosensa kuriin ja päästiin itse matkaan. Kaikkien reput olivat selässä ja makuupussit hevosten satuloiden takaa. Hevoset löntystelivät laiskasti eteenpäin hätistellen äkäisesti ympärillä pörrääviä kärpäsiä pois kimpustaan.
Floorankin häntä viuhui sitä tahtia ja piiskasi tamman takapuolta.
" Hei, mitä tää nyt on?! "
Kuului yhtäkkiä Serin ääni.
" No, mitä nyt taas? "
Kuului Roosan tuhahtava huokaus.
" Mun, mun, mun.. Mun repussa on jotain! "
Seri huudahti pelästyneenä.
" No, tottakai on, tomppeli, matkavarusteesi! "
Tuhahti Roosa huokaisten uudestaan.
" Ei.. Miun repussa.. Siellä liikkuu jokin! "
Hän kirkaisi ja repi repun päältään. Hän viskasi repun korkeuksiin ja sininen reppu putosi mätkähtäen maahan.

Repusta kuului onnetonta tuhinaa.

" M-mitähöhän siellä on..? "
Kuului Fiian ääni.
" No, en miä tiedä, jotain, joka liikkuu.. "
Tokaisi Lynn siihen väliin.
" Varmaan rotta, muhahahaa! "
Kähisi Veronica.

Pian reppu aukesi ja jännitys ratkesi. Repusta kömpi ulos pienen, pieni, noin viikon vanha kissanpentu!
" Voi, se on SÖPÖ! "
Ihastui Aimie laskeutuen Cassun selästä.
Hän nosti varovaisesti pienen eläimen syliinsä ja nosti sen mukanaan ratsaille.

" Pääset mukaan vaellukselle pienokainen. "
Nauroi Aimie ihastuneena.
" Entä kun me laukataan?! "
Kysyi Roosa.
" No, mä laitan sen mun reppuun ja avaan reppua ihan vähän, että se saa ilmaa. "
Tokaisi Aimie.
" Selvä.. "
Roosa totesi, eihän kissaa voi keskelle metsääkään jättää.

Jatkoimme ratsastusta. Välillä pikkukisu naukui hermostuneena, mutta suurimmaksi osaksi, se oli hiljaa.

Pian alkoi kuulua hiljaista, kaukaista kitinää.
" Mitä!? "
Kiljaisi Roosa ja kitinä loppui hetkeksi.
Jatkoimme matkaa ja pian kitinä kuului taas, vielä selvempänä.
Kaikki pysähtyivät ja katsoivat kitinän suuntaan.

Pian metsikössä rämisi ja esiin ravasi Kopse kärryillään humalainen Artsi, joka hoilotti " hummanihei "- kappaletta.
" Hirvee mie säikähdin! "
Huokaisi Roosa.

Matka jatkui hiljaisena ja rauhallisena.

Noniin.

[Aimie]

Tiistai-iltapäivä, Aimien kehystarina

Teltoissa vietetty näkyi leiriläisistä vielä iltapäivälläkin. Lynn valitti Sentin selästä vierellään kulkevalla Veronicalle - mustan Bladen selässä, tietty - miten hänen selkänsä ei todennäköisesti ikinä enää parantuisi kivikovalla maalla nukuttaan. Veronicaa lähinnä vain nauratti.
"Olihan sulla makuupussi ja joku alusta sen alla?"
"Oli, oli, mutta luuletko sen paljon auttavan!" Lynn parahti. Roosa johti joukkoa Tiian selästä käsin ja vaikutti siltä, ettei kuunnellut juttujamme, tai ei ainakaan halunnut osallistua kyseiseen keskusteluun. Aamu oli tänään valjennut heikon auringon valon avulla hiukan paremmin kuin yleensä, mutta vetäjämmekin oli vaikuttanut vähän kärsineeltä noustuaan herättelemään meitä. Telttoihin mahtui kaksi tai kolme tyttöä, ja minä nukuin Sirpan ja Jokerin kanssa. Aikaisin aamulla kasasimme teltat ja söimme aamupalaa nuotiota sytyttämättä. Kahvin puutos sai jotkut äreiksi, mutta hieno ilma varmasti korvasi osan kofeiininpuutosärtymyksestä.

Hevoset sen sijaan olivat kamalan innoissaan, ne olivat saaneet viettää koko viime päivän ja yön ulkona, ja yleensä rauhallisetkin hevoset liikkuivat tavanomaista reippaammin ja jopa saattoivat välillä ottaa steppiaskeleita pelkästä innokkuudesta. No, ketäpä ei kiinnostaisi juosta metsissä, jos toisena vaihtoehtona olisi kiertää kehää ympäri pölisevällä hiekkakentällä ja juoksemaan rajoitetulla alueella? Eivät hepat tietenkään päässeet leikkimään villejä preeriaponeja vaelluksellakaan, vaan niille oli rajattu oma alue, jossa saivat olla. Olimme pystyttäneet sen viime yönä, ja homman tiimellyksessä oli kirvonnut monia nauruja, kuten myös teltanpystytyksessä.
Nyt kävelimme rauhallisesti lähellä Liekkijärven rantaa, ja hevoset käyttivät tilannetta hyväkseen napsimalla piskuisen polun varrelta syötävää. Ihmiset huikkailivat välillä satulalaukuista vettä tai muuta virvoketta. Eilen visiitillämme Artsilassa pyysimme itse pääpahis-Artsilta lupaa täyttää pullomme, ja lievässä hiprakassa oleva äijä tarjosi omia virvokkeitaan. Vaelluslaisten ilmeet olivat vaihdelleet järkytyksensekaisista irvistyksistä ja naurua pidätteleviin hymyihin, mutta kaikki kuitenkin kieltäytyivät jyrkästi Artsin tarjouksesta, ja äijä paineli selvästi tuohtuneena pois keittiöstään, jossa yhdeksän tyttöä täytti juomapullojaan.

Havahduin hauskoista muistoista takaisin Liekkijärveä reunustavaan metsään, pidättämään Cassua kevyesti. Ruuna rouskutti kellertyneitä koivunlehtiä suussaan.
"Mitä nyt, Roosa?" Fiia kysyi takaani teutaroivan Jambon selästä.
"Kaikki kasassa?" tyttö vain tyytyi kysymään.
"Joo", perää pitävä Sirppa karjahti takaa niin että metsä raikui ja Roosakin varmasti kuuli.
"Hienoa. Huomasin, että jotkut eivät aina keskittyneet täysin ratsastamiseen", Roosa piikitteli kuitenkin hymysuin. "Joo. Halusin vain ilmoittaa, että kohta kahlataan. Metsä loppuu ihan heti kohta, ja joudumme ylittämään joen. Valmistautukaa siis henkisesti."
"Ylittää? Joki? Flooralla?" Jokeri ähkäisi. Paikallaan pomppiva Floora ei vaikuttanut ihan siltä, että joen ylittäminen olisi helppoa kuin heinänteko.
"Älä välitä, onhan sulla vaihtovaatteita, jos tiput", Seri irvaisi takaani suomenpienhevonen allaan.
"Apua! En mä halua tippua!" Jokeri vinkaisi kauhuissaan.
"Höh, älä nyt, Jokeri", Carkki rauhoitteli. "Et sä tipu."
"Niinpä. Seri vain kiusaa", huudahdin ja vilkaisin Seriä. Tyttö pyöräytti silmiään, muttei sanonut mitään.
"Joko olette valmiita?" Roosa puuskahti edestä ja maiskautti Tiialle saaden tamman rentoon käyntiin. "Mennään nyt, että päästään joskus tämän päivän leiripaikkaamme. Ja Jokeri, kyllä sä olet ennenkin Flooralla ratsastanut ja mä jos kuka tiedän, että pärjäät sille."
Niinpä seurasimme Roosaa ja Tiian leveää takapuolta ja aivan hetkessä puut alkoivat väistyä ja loppuivat. Liekkijärvi avautui vasemmalla ja suoraan edessämme oli aika leveä joki. Matala se oli, eikä virtauskaan ollut kova. Hevoset pääsisivät aivan helposti sen yli, se ei ollut temppu eikä mikään.

Tiia haisteli ensin vettä varovasti ja sitten asteli rempseästi joen yli. Ratsuvalinta oli osunut kohdalleen, sillä muut hevoset seurasivat kiltisti Tiiankin ylitettyä joen kepoisasti. Jotkut intoutuivat läiskyttämään vettä innoissaan, jopa Floora lähes loikkasi veteen niin, että Jokeri pysyi vain pelkällä sisulla selässä. Isompien hevosten ratsastajilla oli helpompaa, sillä he eivät kastuneet lähes ollenkaan, vaikka hevoset olisivatkin pärskytelleet vettä ympärilleen. Sentti saapasteli rennosti yli ja siro Lynn ei saanut melkein ollenkaan pisaroita päälleen. Jampsa sen sijaan intoutui kuopimaan maata kunnolla ja Fiia saikin aimo annoksen vettä ja nyt tyttö pärski joen toisella puolella odottaen loppuja. Cassu oli tullut hyvin yli, mutta jäänyt muutaman muun tavoin juomaan kirkasta vettä ahnaasti.
"Antakaa niiden vain juoda", Roosa hymähti meille, kun yritimme vetää ratsujemme päätä ylös. "Tänään on aika lämmin päivä, saavatpahan juodakseen." Muutkin ohjastivat hevosensa penkereelle ja hevoset joivat tyytyväisinä. Viimeisenä tuleva Pampula kipitti reippaasti joen yli ja selässä istuva Sirppa nosti kauhuissaan jalkojaan ylemmäs, ettei olisi kastellut jalkojaan. Vesi taisi olla jo hiukan kylmää.
"Ehkä olisi pitänyt valita joku isompi hevonen", hän ähkäisi Pampulan kavuttua pienen penkereen yli ja niin kaikkien jalkojen alla oli taas kovaa maata. Vaikutti siltä, että matka pääsisi taas jatkumaan, joten loputkin juottamassa olleet kerääntyivät Roosan ja Tiian luokse. Roosa otti satulalaukusta esiin kartan ja hetken päästä totesi, että meidän täytyisi vain jatkaa eteenpäin, läpi metsän.
"Tästä päivästä saattaa tulla aika pitkä, ei päästä ehkä laukkaamaan ollenkaan ja ravataankin vain vähän, kun täytyy mennä kinttupolkuja pitkin", hän totesi. Monet huokaisivat, eilinenkin päivä tuntui jo lihaksissa särkynä ja joutuisimme kävelemään monta kilometriä.
"Pysähdytäänkö missään?" Veronica tiedusteli ja Roosa nyökkäsi myöntävästi.
"Jos en väärin muista, niin jossain vaiheessa metsää tulee aukio, jolla voidaan syödä eväitä ja levätä hetki. Okei, matkaan!" Roosa käänsi kirjavan Tiian ympäri ja niin matka jatkui taas.

Matka aukiolle ei sujunut täysin ongelmitta. Kuljimme jonkin matkan päästä järven rannasta, ja kerran iso parvi sorsia nousi ilmaan säikäyttäen hevoset. Tiia ja Palmi pysyivät suht rauhallisina, Floora oli hypätä pystyyn ja laukata takaisin tallille, Jambo teki komean sivuloikan saaden Fiian makaamaan sen toiselle kyljelle, Sentti kipitti pienen matkan päähän ja Lynnin pidätteiden vaikutuksesta jäi kauhuissaan paikalleen tuijottaen järveä, Blade, Cassu ja Humu tempoilivat minne sattui ja Pampu-parka oli jäädä muiden jalkoihin. Hetken hälistyämme matka pääsi jatkumaan. Kävelimme enimmäkseen reippaasti, mutta sopivan leveän kohdan tullesssa pääsimme ravaamaan.
Yhdessä vaiheessa kiersimme ympyrää peräti kahdesti, kun Roosa osoitti hyvät kartanlukijantaitonsa. Lopulta Carkki ja Veronica Fiian avustuksella tutkivat karttaa ja pääsimme jatkamaan matkaa.
"Oletko edes käynyt ikinä täällä päin?" kysäisin Roosalta, kun en enää saanut pidettyä suutani kiinni.
"Öhh..." Roosa mutisi.
"Mitä? Ei kuulu", Jokeri irvisti.
"E-en nyt ihan täällä asti, mutta teoriassa kyllä!" Roosa puolustautui Tiian löntystellessä eteenpäin.
"Teoriassa?" Fiia hekotti. "Mitäs se tarkoittaa?" Muutkin tuijottivat nyt tarkasti Roosan hiljalleen kevyesti punehtuvia kasvoja.
"Sitä että suunnittelin reitin Annen ja Josefiinan kanssa, jotka tuntevat Liekkijärven paikat hyvin."
"Eli periaatteessa et osaa liikkua täällä ilman karttaa?" Lynn ynähti. Roosa irvisti ja pudisti päätään. Hän vaikutti nololta ja hetken aikaa jono pysyi vaiti. Sitten Carkki rikkoi hiljaisuuden.
"No, älä sitä mieti. Onhan sulla täällä kahdeksan muuta kartanlukijaa!" Kaikki hymyilivät ja tunnelma helpottui. Ravasimme taas vaihteeksi ja matka lyhentyi pala palalta. Vaikutti siltä, että enempää kommelluksia tulisi.

"Taukooooooo!" Veronica karjahti; hän oli heti ensimmäisenä Tiian takana ja näki ensimmäisenä aukean. Roosa hoputti Tiian raviin ja puiden väistyessä laukkaan. Aurinko paistoi lämpimästi, vaikkakin parin pirvenkappaleen takaa, mutta silti! Kaikki siristelivät silmiään ja silmien vuotamista pahensi vielä se, että tuuli iski vasten kasvoja kovaa. Hetken laukattuamme tulimme suurin piirtein aukean keskikohtaan ja pysäytimme hevoset. Aukea oli täynnä kukkia ja muita kasveja. Pari pientä pihlajankokoista puuta saivat toimia ratsujemme kiinnipitopaikkana sen aikaa kun herkuttelisimme eväillä. Roosa kehotti ottamaan satulat pois, sillä saattaisimme hyvinkin viipyä puolisenkin tuntia. Seuraavaksi oli vuorossa satulalaukkunen availua, hevosten kiinnisitomista, satuloiden poisottamista ja eväiden esiin kaivamista.
Hetken päästä kaikki istuivat ympyrässä ja söivät kukin omia eväitään. Jotkut huomasivat kiiressä pakanneensa vahingossa pahaa mehua tai muuta josta eivät pitäneet ja eväitä kierrätettiin innokkaasti ringissä. Omia eväitä ei oikeastaan enää ollut, kaikki söivät vain toistensa jämiä ja ilmapiiri oli rento. Hevoset lepuuttelivat jalkojaan puiden varjossa ja huokailivat satunnaisesti.
"Uuuh, olen aivan täynnä", Sirppa huokaisi ja kaatui selälleen Serin seuratessa esimerkkiä.
"Täällä olisi vielä pari sämpylää", Fiia tarjosi.
"Älä edes näytä niitä! Oksennan muuten", Lynn parahti. Roosa tutkaili karttaa otsa rypyssä muiden naureskellessa ja höpötellessä. Yhtäkkiä hänen hymynsä venyi korviin asti ja hän alkoi nauraa. Kaikki käännähtivät katsomaan hekottavaa tyttöä.
"Arvatkaa mitä", hän kihersi. "Olin vähän tyhmä. Meidän ei olisi tarvinnut kahdata sitä pahuksen jokea, sillä noin kahden kolmensadan metrin päässä olisi ollut silta!"
Roosa jatkoi nauramista, eikä hän saanut sitä millään loppumaan, se tuli aivan sydämen pohjasta saakka. Katsoimme kaikki suu auki Roosaa, osaamatta sanoa mitään. Sitten suutani alkoi nykiä. Hymyilin ja sitten päästin kaiken ulos. Aloin kikattaa, nauru tarttui niin hemmetin helposti! Ja mikä oli tulos? Kaikki yhdeksän tyttöä nauramassa täyttä päätä keskellä ei-mitään, ilman mitään näkyvää syytä.
"Hahhaah...okei..hah...nyt pitää rauhoittua", Carkki sanoi ja kikatti päälle.
"Haha...mahaan koskee", Veronica huokaisi ja Lynn säesti silmät vetistäen.
"Me ollaan tulossa ihan mökkihöperöiksi", Fiia huohotti ja sai aikaan uuden naurunremahduksen.
Kohta kaikki alkoivat kuitenkin rauhoittua.
"Hei, Jokeri, älä viitsi sentään sylkeä päälle", älähdin vieressäni hihittävälle tytölle.
Hän vakavoitui oitis. "En edes tehnyt mitään, pöhkö."
"Minäkin tunsin jotain märkää kasvoilla", Lynn ihmetteli. "Ei, ei se voi olla..."
"Ei hitto! Ei saa ruveta satamaan!" Roosa älähti. Taivas oli jotenkin huomaamatta muuttunut harmaaksi ja nyt taivaalta putoili alas pieniä pisaroita.

Siis vielä. Pian sade alkoi voimistua. Juoksimme hevosten seuraksi puiden alle, mutta se ei kauheasti auttanut.
"Onko kenelläkään sateensuojaa?" Veronica huudahti tuulen yli.
"Onhan meillä teltat", Sirppa huomautti. Muut eivät innostuneet ajatuksesta, vähiten Roosa.
"Meidän pitää joka tapauksessa lähteä kohta, satoi tai ei", hän huomautti. "Ettei mene yöhön asti tämä matka."
Carkki nousi äkkiä ylös silmät sädehtien. "Minulla on sadeviitta."
"Hei! Ja mulla sateenvarjo!" Seri innostui.
"Kaivakaa ne äkkiä esiin!" kiljahdin. Kylmyys alkoi tuntua jo ilkeältä märkiä vaatteita vasten. Seri ja Carkki ryntäsivät satulalaukuilleen ja eipä aikaakaan kun he olivat saaneet sateensuojansa esiin. Seri pamautti sateenvarjon auki saaden hevoset säpsähtämään.
"Ja tässä on mun sadeviit..." Carkki nosti ylpeänä suuren tummansinisen vaatekappaleen ylös saaden tuulen tarttumaan siihen. Seuraavat tapahtumat tapahtuivat salamannopeasti. Ennen kuin Carkki ehti sanoa lausettaan loppuun tuulenpuuska vetäisi viitan auki ja repäisi sen irti tytön käsistä. Se lennähti suoraan kohti meitä ja sukelsimme äkkiä maahan. Ja siihenkö viitan matka loppui? Ehei, se lensi suoraan päin Tiian naamaa. Kirjava hevonen sai luultavasti elämänsä pahimman hepulin, eivätkä muut hevoset näyttäneet ollenkaan sitä pahemmilta! Ystävänsä uutta kauhistuttavaa ulkomuotoa säikähtäneet hevoset riuhtoivat itsensä pelon voimalla irti ja sydänjuuriaan myöten säikähtänyt Tiia repi itsensä irti ja lähti juoksemaan ympäri aukeaa kuin päätön kana - jota se oikeastaan kyllä oli. Kaikki seisoivat tai makasivat paikoillaan pystymättä tekemään mitään. Sitten Roosa mursi lumouksen nousemalla pystyyn ja lähtemällä juoksemaan Tiia-paran perään. Muut seurasivat esimerkkiä ja kukin juoksi tahollaan ratsunsa perään.
Miltä tämä olisi näyttänyt ulkopuolisen silmissä? Yhdeksän hevosta, yhdeksän litimärkää tyttöä juoksemassa ympäri metsäaukeaa kaatosateella yhdellä hevosista silmillään sadeviitta, joka tosin irtosi pian sen tartuttua puunoksaan ja repeydyttyä palasiksi. Hevoset olivat täysin suunniltaan ja hippaleikki jatkui vielä pitkään. Aurinko nautti jahdista pilvien takana piilossa, eikä suostunut esittäytymään kuin pitkän ajan päästä. Ulkopuolisia ei onneksi siihen aikaan (ja vielä kaatosateella) sattunut paikalle, joten tämä kommellus pysyy varmasti vaellusporukan sisäisenä.

Onnellista loppuako toivotte? Voin kyllä kertoa, että tytöt pääsivät seuraavaan leiriytymispaikkaansa. Tosin läpimärkinä, puoliunessa ja näyttivät siltä, kuin olisivat juosseet metsissä yhden kuukauden. Hevoset sen sijaan vaikuttivat hyvinkin rentoutuneilta ja rauhallisilta huolimatta pienestä välikohtauksesta. Tosin siitä voidaan olla varma, ettei kukaan tästä porukasta halua nähdä minkäänlaisia sateensuojia vähään aikaan...

-------
Tällasta tällä kertaa, illalla se ajatus sitten juoksee... erityisin outoihin suuntiin. >D No, toivottavasti kelpaa tällainen höynähtänyt huumori!

"Evästauko" - lisämaksu



Vihdoin se on kokonaan valmis. Rakennevirheitä löytyy paljonkin, mutta muuten onnistui mielestäni hyvin. Illalla auringon laskiessa pidimme Cassun evästauon. Ruuna hyökkäsi ruohomättään kimppuun ja minä herkkuruisleivän.

[Jusu]

MAANANTAIYÖN KEHYSTARINA

- Tytöt hoi, nukkumaan siitä! Roosa käskee lopulta, iltapalastelun ja höpöttelyn jatkuttua jo jonkin aikaa. - Huomenna ollaan lähdössä ajoissa, niin että nukkukaa hyvin ja makeasti mutta älkää pitkään.

Laahustamme telttoihimme, minä, Fiia, Jokeri ja Sirppa yhteen ja muut toiseen. Porukka on melko väsyneen oloista, ja ihmekös tuo - satulassa vietetty päivä on ollut pitkä. Lämmin makuupussi tuntuu kutsuvalta paikalta kääriytyä, joskin heti pussiin sujahdettuani joudun toteamaan, että minulle on jätetty se muhkuraisin nukkumapaikka lähimpänä teltan oviaukkoa. Kiehnään hetken aikaa enkä enää olekaan niin väsynyt kuin luulin; kuhmurat ja muhkurat painavat selkä enkä osaa kuvitellakaan nukahtavani saman tien, kuten vielä telttaan tullessani luulin.

- Vähänkö siistiä nukkua teltassa, Sirppa mumisee makuupussinsa sisästä teltan perältä. - Koskahan mä olen viimeksi telttaillut...
- Mmm, Fiia ynähtää vieressäni. - Mun makuupussin alla on nyt joku... kivi. Yäh.
- Mun makuupussin alla on kokonainen kivikko, haluatko kavereita sille kivelle? sanon kuivasti.
- Ei kiitos, en mä mitään kivieläintarhaa ajatellut perustaa, tää yksikin riittää mulle.
- Onneksi mun makuupussin alla ei ole mitään kiviä, Jokeri tuumaa ja saa minut ja Fiian mulkaisemaan suuntaansa.
- Onnenpekka. Vaihdetaanko paikkaa? ehdotan.
- Ei vaihdeta. Mä en halua sinne oviaukon viereen, ole sä vaan siellä mörönsyöttinä, Jokeri vastaa vakavasti.
- Lynni the mörönsyötti, Sirppa naurahtaa. - No, jos tänne mörköjä tulee, on varmaan hyväkin että Lynn on heti ovella. Se kiljaisee kuitenkin niin kovaa, että mörkö ei enää edes harkitse syövänsä ketään.
- Heko heko, vihjaaksä että mä olen joku arkajalka? hihitän väsyneesti. - Odottakaa vaan, tulette huomaamaan että te ette pystyisi nukkumaan eri teltassa mun kanssa! Mä suojaan teitä kaikilta möröiltä, enkä huutamalla vaan tappelemalla vastaan kuin mies.
- Lynnimies, Fiia tuhahtaa ja Jokeri kuuluu nauravan.
Möksähdän hieman, kun muut eivät tosiaankaan tunnu uskovan urheuteeni.
- Nyt suut kiinni, mä ainakin haluan nukkua, murahdan.
- Nukkuva vartiosotilas, Jokeri toteaa.
- Suu kiinni, toistan painavasti.

Nukahdan kuin nukahdankin, hetken aikaa kiehnättyäni. Epätoivoiset yritykseni tasoittaa makuualustaa eivät kyllä ole tuottaneet tulosta, mutta väsymys voittaa kuitenkin inhan maapatjan ja simahdan kuin saunatonttu ikään. Siinä vaiheessa kun minä alan nuokkua, muu teltta on jo täysin hiljainen ja tytöt hengittävät tasaisesti. Koko teltallinen on siis umpiunessa... kunnes tunnen Fiian tönivän minua hereille.
- Lynn... Lynn! tyttö suhahtaa hiljaa, mutta hyvin terävästi.
- Mmtähh? mumisen yhä suurimmaksi osaksi unessa.
- Ulkona liikkuu joku, ihan varmasti, Fiia jatkaa kuiskaten.
- Mikä siellä nyt muka liikkuisi? mutisen takaisin väsyneenä ja silmät ummessa.
- No mistä mä tiedän, mutta... taas! Kuuntele nyt!
Kuuntelemme molemmat hiljaisuutta, Fiia jännittyneenä ja minäkin pikkuhiljaa terästäytyen. Kyllä kyllä, ulkoa kantautuu jotakin ääniä. Ei, minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä ääniä ne sitten ovat.
- Ei kai täällä liiku villieläimiä? Fiia kysyy ääni värähtäen.
- Kai niitä voi liikkua vähän missä tahansa, mutta ei toi vaaralliselta kuulosta.
- Mut...
- Nuku nyt vaan, jotain metsän ääniä vaan, ei mitään sen huolestuttavampaa, murahdan ja olen hetkessä taas unessa.

Tunnen päättäväisen tönäisyn kyljessäni.
- Auh! Mitä nyt? ärähdän - en tosiaan ole parhaimmillani, kun minut on herätetty jo toistamiseen keskellä yötä.
- Lynn oikeasti, nyt siellä liikkuu joku, hevosetkin on levottomia!
- Mitä mä muka asialle voin tehdä? Äh, okei okei, mä menen katsomaan mikä siellä muka liikkuu! murahdan lopulta.
- Älä jätä mua yksin tänne! Fiia vinkaisee.
- No sähän se urhea olet. Onhan täällä Sirppa ja Jokeri.
- No ne nukkuu.
- Herätä ne, sanon, pujahdan makuupussistani ja konttaan teltan suuaukolle.
- Ei kun mä tulen sun mukaan, Fiia päättää ja niin me ryömimme peräjälkeen ulos teltasta yhä melko valoisaan kesäyöhön.

- Mistä päin se ääni kuului? kuiskaan hiljaa.
- En mä tiedä, jostain tästä läheltä...
- Shh, hyssytän kun ääni tuntuu kuuluvan uudestaan.
Seisomme vierekkäin kuuntelemassa, Fiia takertuu käsivarteeni ja minuakin alkaa jännittää. Melkein pelottaa, itse asiassa - kuitenkin vain melkein, sillä... äsh, kyllä minua pelottaa, ihan oikeasti. Katsomme Fiian kanssa toisiamme ja nyökkään päälläni, että lähdemme jatkamaan matkaa.
- Kierretään leirialueemme ja mennän sitten nukkumaan, jos ei mitään löydy, kuiskaan niin hiljaa kuin mahdollista ja saan vastaukseksi nyökkäyksen.

Hiiviskelemme leiriytymisalueellamme kiertäen teltat kaukaa sen jälkeen, kun Fiia on ollut vähällä kompastua Aimien, Carkin ja kumppaneiden teltan pystytysnaruun. Käymme tervehtimässä ja rauhoittelemassa hevosia, jotka tosin taisivat alun perinkin jännittyä vain, koska me hiiviskelimme lähistöllä. Pikkuhiljaa jännitys alkaa laueta, kun mitään äänen lähdettä ei löydykään, ja alamme hihittää voipuneina.
- Hehheh, ja sä luulit että täällä liikkuu joku peto, hihitän Fiialle, joka yhtyy nauruun.
- Heheh, ja sitten mä meinasin kompastua siihen naruun! Olisi siinä ollut tytöille herätys, kun mä olisin mätkähtänyt suin päin niiden teltan katolle, Fiia hekottaa.
- Oltaisiin jouduttu pystyttämään se teltta uudestaan, ennustan ja kuvitteellisen tilanteen koomisuus saa meidät nauramaan niin, että hevoset tuijottavat meitä kuin kahta pientä marsipaaniukkelia.

Ja yhtäkkiä etsimämme ääni kuuluu taas ja siinä samassa me hiljenemme ja jännitymme.
- M-mikä se oli? Fiia parahtaa.
- M-missä se oli? kysyn minä vuorostani.
Seisomme jännittyneinä kuin kaksi heinäseivästä ja sitten ääni kuuluukin uudestaan, ihan vierestämme. Emme jää ajattelemaan mitään, vaan kiljaisemme henkemme edestä ja pakenemme pää kolmantena jalkana suoraan takaisin teltoille. Sitten kaikki tapahtuukin äkkiä - tunnen jalkani takertuvan johonkin, otan kiinni Fiiasta estääkseni kaatumisen ja mätkähdämme molemmat maahan. Toisten tyttöjen teltta seuraa mukana ja samassa koko leiripaikka on täysin hereillä.

- Mitä hel...?!? kuuluu joku ähisevän teltassa.
- Apua! joku kiljaisee.
Näemme toisenkin teltan vetoketjuoven avautuvan ja Sirppan ja Jokerin mönkivän pihalle silmät selällään. Romahtaneen teltan, sieltä pikkuhiljaa yksitellen ryömivät ihmiset ja maassa röhnöttävän kaksikon - minut ja Fiian - nähdessään heidän suunsa loksahtavat auki.
- Lynn ja Fiia! Mitä ihmettä? Roosa kuuluu kysyvän.
- Me... aloitamme Fiian kanssa yhtä aikaa ja siihen se selitys sitten jääkin, kun rämähdämme molemmat hervottomaan nauruun.
Tämän jupakan selittämisestä tuleekin piiitkä juttu.


- - - - -


8. syyskuuta - Ilta-aurinko vaellusleirin lisämaksu

Takana on pitkä matkapäivä, joka on jättänyt jälkeensä monia uskomattomia muistoja ja ilkeää lihassärkyä. Vaatteeni ovat yhä kosteat sateiden jäljiltä, kun lopulta pysäytän Sentin leiriytymispaikan reunamille. Muut tytöt näyttävät yhtä uupuneilta kuin minäkin ja ähisten ja puhisten joku saa itsensä kammettua alas hevosen selästä. Minä sen sijaan en jaksa nostaa jalkaani Sentin selän yli, joten rojahdan vain makaamaan sen kaulalle ja suljen silmäni.
- Harvoin sitä on helpottunut päästessään alas hevosen selästä, Humua ratsastanut Seri murjaisee, ja muut yhtyvät voipuneina kommenttiin.
- Lynn, mitä sä siellä vielä kiikut? Roosa kysyy.
- Nokun mä en pääse täältä alas, voihkaisen. - Voisko joku auttaa vähän?
Paikalle raahustavat Aimie ja Carkki, joista toinen kiskoo minua alas vasemmalta puolelta ja toinen työntää oikeaa jalkaani hevosen selän yli. Pehmeästi tömähtäen jalkani koskettavat vihdoin maata ja mieleni tekee vajota sinä silmänräpäyksenä maahan polvilleen.
- Maata jalkojen alla! hihkaisen, joskaan en kovinkaan innostuneen kuuloisena, sillä olen liian väsynyt hihhuloidakseni kunnolla.
Sentti on ollut koko päivän kuin unelma, eikä totisesti ole sen vika, että olen helpottunut päästessäni alas satulasta. Ori suoriutui upeasti niin kahlaamisesta kuin metikössä rämpimisestäkin, eikä edes säikähtänyt sorsaparvea kovin kovasti. Siinä vaiheessa se kyllä sai sätkyt, kun Tiia säntäili ympäriinsä sadeviitta kasvoillaan kuin mikäkin Halloween-kummajainen. Eipä Senttiä voi kyllä siitä moittia, olisin minäkin säikähtänyt jos olisin jaksanut. Ensimmäisen yön tapahtumat sekä pitkät ratsastukset kuitenkin painavat itse kunkin harteita, eikä kukaan muukaan näytä kovin pirteältä. Kello ei ole vielä huimaavan paljon, mutta metsässä on hivenen pimeää pilvimassojen takia. Onneksi pilvet näkyvät kuitenkin olevan pikkuhiljaa väistymässä, ja kun hoidamme hevoset, porukka alkaa vähitellen olla enemmän jutustelutuulella. Lauseet ovat vielä hivenen katkonaisia ja silloin tällöin hihittelemme väsyneinä. Yleistunnelma leirissä on hyvä, ja hevosetkin tuntuvat antaneen anteeksi märät olosuhteet ja hurjan kohtelun (siis sadeviittapelottelun) ja mutustelevat ruohonkorsia ja lehtiä.

Teltat taidetaan saada nyt pystytettyä jo hivenen sujuvammin kuin edellisenä iltana, sillä nyt kaikki tietävät jo suunnilleen, mikä naru tai keppi kuuluu mihinkin. Minä kuitenkin poistun paikalta kesken kaiken ja jätän suosiolla telttojen viimeistelyn muille. Hiipparoin hevosten luokse yhdessä Serin kanssa. Hellimme hevosia ja hihittelemme edellisillan, tai pikemminkin yön sattumuksille, kun Jokeri loikkii paikalle.
- Mitä te täällä nauratte? Meillä on ongelma telttojen kanssa, tulkaa auttamaan! tyttö anelee.
- Haha, minä ja teltat ei ehkä oikein sovita yhteen, kuten varmaan muistat, hihitän, mutta lähden silti katsomaan, mikä on ongelmana.
- Eihän tää voi mennä näin! kuuluu Sirppa sanovan.
- Voi hyvänen aika, rauhottukaa nyt, äheltää puolestaan Veronica. - Kyllä me tää pystyyn saadaan, kunhan vaan keskitytään.
- En olisi siitä niinkään varma, Carkki murahtaa. - Joka kerta kun me ollaan oltu lähellä ratkasua, tää on lässähtäny kasaan.
Pähkäilemme ongelmaa kaikki yhdeksän - toinen teltta on jo pystyssä, mutta toisen kanssa tuntuu olevan kummasti hankalampaa. Lopulta saamme kuitenkin yhteistuumin narut ja kepit paikoilleen ja ryhdymme laatimaan jonkinlaista syötävää itsellemme. Istumme pienellä aukiollamme ja syömme, samalla kun Roosa käy läpi tulevaa retkisuunnitelmaa.
- ... mutta ensin kyllä nukutaan kunnolla. Ei mitään eilisenkaltaista säätämistä, tämä vannottaa.
Kaikki kääntyvät katsomaan minua ja Fiiaa. Minun pokkani pettää ensimmäisenä, kun yön tapahtumat palaavat tuoreina muistiin. Pian hirnumme kaikki vedet silmistä valuen, nauramme sydämiemme pohjasta ja kipeytämme vatsalihaksiamme entisestään. Yhtäkkiä Veronica kuitenkin kiljaisee:
- Kattokaa, aurinko!
Syntyy yleinen hälinä, kun kaikki kääntyvät katsomaan pellon taakse laskevaa aurinkoa. Värit ovat henkeäsalpaavan kauniit, ja jokunen tytöistä huokaa syvään. Itse hiipparoin Sentin luokse, halaan sitä nopeasti ja jään vaitonaisena katsomaan auringonlaskua ja tunnen puhdasta onnea saadessani olla siinä tilanteessa rakkaan hevosen kanssa yhdessä. Olemme kokeneet kuluneiden kuukausien aikana niin paljon yhdessä, pohdiskelen liikuttuneena. Tuntuu kuin laskeva aurinko hymyilisi meille.
- Sä olet mulle hirmuisen rakas, kuiskaan Sentille ja nojaan poskeni sen poskea vasten.
Seisomme siinä aloillamme katselemassa, kuinka auringon viimeiset säteet katoavat hitaasti puiden taakse. Muut leiriläiset alkavat pikkuhiljaa jälleen jutella takanani, mutta minä jään Sentin luokse.

[Miina]

sori oikeesti laatu, mut piirtopöytä ihan sökönä, eikä sil voi tehdä mtn pikkujutsuja vaan se on SEKO!

[Sirppa]

Kehystarina, Keskiviikko aamu
Kökkö

Puiden lehdet tipahtelivat vuoroin, keltaisina, punaisina ja oransseina maahan, syksy oli ovella. Tuuli viiletti vapaasti, lehtiä lennättäen. Tänä aamuna oli tarkoitus lähteä 7.15 lauttalle, kohti liekkisaareen. Mutta kuten tavallisestikkin, vaeltajat olivat valvoneet kovin myöhään eikä heitä huvita nousta lämpimistä ja ihanan pehmeistä makuupusseistaan pois. Roosa oli jo ylhäällä täysissä pukeissa. Hänen kanssaan samassa teltassa nukkuivat Jokeri ja Aimie. Roosa veti saappaat jalkaan ja meni tarkistamaan hevoset, kaikki olivat paikalla. Hän meni Lynn:in, Fiian ja Carkin tumman siniselle teltalle.
"Hei unikeot, olisi aika herätä" Roosa sanoi lempeästi ja kävi vähän heiluttelemassa heitä hereille.
"Mmmm...." Fiia sanoi ja käänsi kylkeään.
"Carkkii, herätys" Roosa sanoi tytölle jonka kutrit olivat menneet hiukan sekaisin.
"Vielä... Mmm... viisi minuuttia?" Carkki sanoi unisesti.
"Tai samantien viisitoista?" Roosa sanoi leikkisästi.
"Kelpaa se sekin" Carkki sanoi.
Roosa sulki teltan ketoketju "oven" ja meni tumman vihreälle teltalle, siellä asusti Seri, Sirppa ja Veronica.
"OHO!" Roosa sanoi yllätystä äänessään. Koko teltta oli täynnä sipsin murusia ja vaatteita. Roosa joutui raivaaman tietään Veronican siniselle makuupussilleen, koska edessä oli saappaita, vaatteita ja sipsi pussi.
"Veronicaa, herääppäs nyt" Roosa sanoi tytölle, joka ei välittänyt asiasta laisinkaan vaan käänsi kylkeään vaivalloisesti.
"Hmm.., en minä nuita hereille saa.." Roosa ajatteli, kaikki olivat niin unisia. Mikäköhän saisi tytöt heräämään kerta heitolla? Ahaa! Nyt keksin! Roosa hävisi teltasta pilke silmäkulmassa.

*vartin päästä*

Teltan ulko puolelta kuului tömistelyä joka sai yhden teltan hereille.
"Aaah... miten ihanaa oli nukkua" Seri sanoi ja venytteli itseään.
"Aivan, aivan hirveän ihanaa" Veronica vastasi.
"Mitäs se kello on?" Kysyin.
"Ööö.. Ootappa mä käyn kysymässä Jokerilta" Veronica sanoi ja katosi hakemaan Jokerin kännykkää yö puvullaan.

Veronica avasi Jokerin, Aimien ja Roosan teltan. Hän katseli hetken ja äkkäsi sitten Jokerin kännykän. Hän avasi näytön ja tiiraili sitä. Se näytti 8.00.
"Jokeri, Jokeriii" Veronica huhuili.
"Mmm...?" Jokeri vastasi mumisemalla.
"Milloin se lautta lähtee?" Veronica kysyi hiukan hädissään.
"Eikö se lähde kello 7.15?" Jokeri kysyi ja avasi silmänsä ja huomasi Veronican menneen valkoiseksi.
"Häh, mitä nyt?"
"La-La-Lautta" Veronica änkytti.
"Niin?" Jokeri kysyi ja oli hetkessä hereillä. Hän nappasi kännykkänsä ja katsoi näyttöä.
"8.00?!" Jokeri huudahti kalman kalpeana.
"Mene äkkiä herättämään kaikki!" Jokeri karjaisi ja Aimie hätkähti hereille.

Veronica juoksi takaisin telttaansa ja Huusi:
"Nyt YLÖS! Lautta on jo lähtenyt!" Veronica karjaisi ja koko teltta heräsi ja teltaa meinasi kipata kun kaikki olivat hätkähtäneet hirveällä voimalla hereille.
"MITÄ SANOIT?!" Seri kysyi.
"Lautta on lähtenyt!"
"Minä menen tarkistamaan hevoset" Sanoin ja vedin ylleni ratsastus vaattet ja juoksin. Pian olikin kahdeksan tyttöä juoksemassa ympäriinsä. Kun pääsin hevosten luo laskin heidät.
"Pampu, Palmi, Floora, Blade, Humu, Jambo, Cassu ja Sentti" laskin ääneen, mutta en saanut lukua 8. Tiia oli poissa. Juoksin lujaa, minkä jaloistani irti sain kohti telttoja. Telttojen ulkopuolella huusin että Tiia oli poissa. Lynn sanoi että myös Roosa ja Roosan tavarat olivat poissa. Viidessä minuutissa kaikki olivat telttoineen, tavaroineen, ratsuja laittamassa kuntoon. Joku huusi ohjeita.

Viimein kaikki olivat saaneet ratsunsa valmiiksi ja ponnistivat selkään. Samassa etedestä kuului töminää. Se läheni. Lynn tunnisti hevosen Tiiaksi. Sitten kuului naurua.
"Hahahahahaha" Roosa nauroi Tiian selästä.
"Saimpas teidät ajoissa hereille" Roosa jatkoi nauraen.
"Mutta kellohan on 8.05" Aimie sanoi.
"Hehheh, minä siirsin kelloja eteenpäin" Roosa sanoi ja se sai aikaan nauru pyrähdyksen jokaisessa.
"Oot sie kyllä aikamoinen" Jokeri sanoi.
"Aivan" Roosa sanoi ja käänsi Tiian.
"Nyt matkaamme kohti Lauttaa!" Roosa julisti.
Matka jatkui kun osa porukasta naureskelivat Roosan tempaukselle. Osa tahtoi takaisin nukkumaan.

Menimme kauniissa jonossa ja perää piti minä sekä Pampu. Kiristin ohjia kun Roosa kajautti käskyn, Ravataan. Pampu jäi vähän muista, mutta kirimme heidät kiinni. Pian saavuimmekin Lauttalle, juuri ajoissa.

/Muoks\ Tarinassani on eri nukkumis järjestely, ei kai haittaa?

-Kuvan muoksin tähän-

[Veera]

Kehystarina, torstain iltapäivä

Istuskelin tyytyväisenä Bladen satulassa ja välillä taputtelin mustaa tammaa. Aimie hekotti takanani ja edessäni menevä Lynn jutteli itsekseen tai oikeastaan ratsulleen, Sentille. Roosan ääni kantautui edestä, että olisimme pian perillä. Seri ja Carkki juttelivat jonon perällä, mutta havahtuivat, kun kuulivat, että olisimme pian leiriytymispaikalla. Hevoset olivat kuraisia ja ratsastajat lukuunottaen koko poppoo oli mutalällin peitossa. Matkalla oli sattunut eteen suuri kuralätäkkö, joka oli ollut pakko ylittää ja lopputulos oli karmiva. Onneksi Bladessa ei näkynyt kura niin voimakkaasti, kuin puoliksi valkoisessa Tiiassa tai kermanvärisissä Sentissä tai Pampulassa.

- Otetaan vielä pätkä laukkaa loppuun! Roosa kajautti ja tunsin, kuinka Blade lähti allani letekään laukkaan. Kukaan hevosista ei enää suuremmin innostunut rynnimään ja kiitolaukkailemaan paitsi Floora, joka meni omaa raviaskellajiaan, kun muut laukkasivat.

- Voiaanko jo siirtyä käyntiin? Jokeri parahti, sillä ilmeisesti hän ei enään kestänyt Flooran pomppuisaa askelljia.

- No otetaanpa kaikki käyntiin, Roosa sanoin ja hidasti Tiian käyntiin ja toisena menevä Sentti ja Lynnkin siirtyvät käyntiin.

- Eikö tässä lähellä ollut jokin hyvä telttapaikka kartan mukaan, Roosa? kysyin.
- Kyllähän tässä piti olla suurikin aukio ja sen vieressä pelto johon saadaan aidattua hepat.
- Katsokaa tuolla on joku aika iso lato! Seri huudahti Humun selästä.
- Hyi! Siellä on varmaan hiiriä, Aimie piipitti Cassun selästä.
- Pelkäätkö sä hiiriä?! Carkki huudahti kysyvästi.
- No kuka järkevä naispuolinen henkilö ei hiiriä pelkäisi? Aimie kysyi hymyillen.
- Njaah, enpä tiedä, musta hiiret on söpöjä, Carkki mumisi.

Kävelimme jonkin aikaa ja pikkuhiljaa hevosia alkoi kyllästyttää pitkä kävelypätkä ja Blade ja Sentti varsinkin alkoivat kiihdytellä oma-alotteisesti raviin.

- Missä se telttapaikka oikeen on!? Sirppa huusi jonon perältä.
- Kohta sen pitäs olla tässä, Roosa sanoi huolissaan.
- Toivottavasti se paikka löytyy kohta, koska mä en haluu nukkua ens yötä taivasalla ja reidet on jo hemskatin kipeet, Fiia parahti.

Jatkoimme ravilla eteenpäin ja menimme mutkaista pikkutietä eteenpäin. Blade säpsähteli mutkien takana olevia puita, joista pyrähteli välillä lintuja lentoon, mutta muuten tamma kulki kauniisti eteenpäin. Floora tuli Cassun ja Aimien perässä ja innostui välillä ohittelemaan muita, mutta onneksi Jokeri oli taitava ratsastaja ja hallitsi ratsunsa!

- Joko me ollaan perillä, kuului tyttöjen valitusta ja itsekin ryhdyin pian siihen, sillä reiteni tuntiivat muusaantuneen palasiksi.
- Tässä sen pitäis kartan mukaan olla, Roosa sanoi ja pysäytti Tiian.

Katselimme hetken ympärillemme, mutta ympärillä oli vain sankkaa metsää ja kaukana takana näkyi lato, jossa Aimien mukaan oli hiiriä.

- Me ollaan varmast eksytty! Aimie parahti ja väänsi naamalleen nyrpeän ilmeen ja laittoi kädet puuskaan, leikillään tietysti.
- Mennään vähän tonne metikköön päin ja oikastaan tuonne ladon taakse, kun silleä näkyy vähän jotain aukiota, Roosa sanoi ja käänsi Tiian kohti metsää. Bladea ei kiinnostanut lähtä rämpimään metsään ja laittoikin jarrut pohjaan eikä suostunut astumaan varpujen keskelle. Sinnikkäästi annoin tammalle phkeita ja raippaa ja vasta parin minuutin päästä puoliverinen askelsi suurin askelin varpujen keskelle.

Jatkoimme matkaa suunnistaen metikössä ja pellolla, kunnes pääsimme ladon taakse aukiolle. Pahaksi onneksi aukio olikin vain hiekkakuoppa eikä toivoakaan, että saisimme sinne telttoja pystyyn, joten käännyimme siis takaisin poluille.

JATKAN
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------