Post by Josefiina on Nov 19, 2009 20:57:47 GMT 2
27.11. Seppeleen maneesilla kokoonnutaan istunta- ja perusharjoitusten merkeissä. Ei mitään kimuranttia, mutta en teitä ihan helpollakaan päästä.
Ainut kriteeri tunnille pääsemiselle on, että panostat maksuun. Ei muutaman säkeen runoja eikä paint-poninpää-kuvia (enkä siis yleistä, ettei Paintilla saisi aikaan myös kivoja kuvia, en todellakaan!), vaan joko tarina tai piirros, joiden eteen on nähty vaivaa. Mun kalenterissa on sen verran täyttä, etten viitsisi nähdä vaivaa turhan takia
Marraskuun lopun perjantai-ilta oli pimeä, kostea ja hivenen luminenkin; loskakelit näyttivät ainakin hetkeksi tauonneen, ja tallilaisten iloksi maahan oli ripottautunut pieni, ohkainen lumikerros. Märkää höytyvää ei oikeastaan voinut varsinaiseksi lumeksi kutsua, mutta oli sekin parempi kuin ei mitään.
Kello oli vähän vaille viisi, kun lähdin lampsimaan tallipihan läpi maneesille. Ihan kuin hommaa ei olisi muutenkin ollut tarpeeksi, olin luvannut pitää ylimääräisen koulupainotteisen tunnin kahdeksan hengen porukalle. No, toisaalta pitäisinpähän Seppeleen tallitytöt turvallisesti tallilla, pois kyliltä meuhkaamasta....
Vilkaisin taakseni kuullessani kavioiden lätinää loskassa; sieltähän tämäntuntiset kidutettavani saapuivatkin. Olin koonnut lähinnä puoliverisistä koostuvan ratsurykelmän. Joskin joukossa oli myös Floora, joka kaipasi kipeästi lisätreeniä. Ja koska en aikonut vetää erityisempää hikijumppaa, oli tämä tunti sopivaa liikuntaa myös sille. Lisäksi messissä olivat myös Blondi ja Tiia, joiden liikkeellesaamisen arvelin olevan hiukan hankalampaa... Muut ratsut – Blade, Cassu, Anttu, Eppu ja Sentti – sen sijaan olivat loistokunnossa; olin ottanut asiakseni ottaa ajoittain myös ne kisaradoille, ja se näkyi jo hevosten lihaksissa ja vatsanympäryksissä. Kesän jäljiltä kyljille kerääntyneet liikakilot olivat muisto vain.
Odottelin maneesissa, kun kaartoon kiersi seuraavanlainen ryhmä:
Veronica * Blade
Pipsa * Sentti
Henni * Floora
Sirppa * Tiia
Aimie * Blondi
Lauren * Cassu
Lynn * Eppu
Mooni * Anttu
Mukana oli vakiintuneempia naamoja, mutta myös uudempia kasvoja. Tytöt kiristelivät satulavöitä hampaat irvessä, säätelivät jalustimia keskittyneinä ja punnertelivat ratsujensa selkään ähkien. Kuljin jelppaamassa apua tarvitsevia – Floora ärhenteli Hennille, Cassu liikehti levottomasti Laurenin alta ja Tiia pullisteli minkä ehti. Lopulta jokainen ratsastaja kökötti kopukkansa selässä, ja minä siirryin kentän keskelle.
- Oikea kierros, pitkät ohjat, rento käynti!
Ratsastajat tekivät työtä käskettyä – tottuneemmat seppeleläiset hiukan kyllästyneen näköisinä, uudemmat selvästi jännittyneinä. Päätin mielessäni olla tänään helläkätisempi kuin tavallisesti, etten säikyttäisi uusia tiehensä.
Aluksi komensin ratsastajia vaihtelemaan tempoa käynnissä: pitkät sivut reippaammin, lyhyet sivut hitaammin. Korostin näkymättömiä apuja; tässä tehtävässi ei tarvittaisi raakoja pidätyksiä saatikka kylkien rummuttamista.
Ratsastajat yrittivät pitää kätensä ja jalkansa mahdollisimman huomaamattomina, ja yhdelle jos toisellekin otsalle ilmestyi muutama ryppy ankarasta miettimisestä. Yksi toisensa jälkeen ratsut alkoivat kuunnella ratsastajiaan ja vaihtelivat vauhtiaan tottuneesti. Blondi ja Tiia nauttivat etenkin lyhyistä sivuista (kuinka ollakaan...), Floora kiihdytteli turhankin paljon ja Cassu ei oikein tiennyt, miten asetella koipensa.
- Ei haittaa, vaikka hevonen ottais muutaman raviaskeleenkin; sehän vaan osoittaa että avut on menneet perille. Katsokaa mallia Antusta, upeaa Mooni!
- Ja sitten kevyt ravi beestä, tasaiset välimatkat! Jokaiselle lyhyelle sivulle pääty-ympyrät!
Jonon kärjessä liikehti Sentti pitkin, komein askelin. Ori jaksoi aina näyttää Naantalin auringolta, vaikka tuntsarin työ olikin arkista kaviouran puurtamista. Pipsa näytti hieman eksyneeltä ison puoliverisen selässä, olihan hän tottuneempi Pampulan ja Siken kaltaisiin pienempiin nelijalkaisiin. Uskoin kuitenkin, että tunnin kuluessa Pipsa tottuisi Sentin mukaviin askellajeihin, olihan puolikuupää varsinainen herrasmies.
Toisena paahtoi Eppu. Vaikka mentiin vasta alkuverkkoka, koulukonkari kulki jo elegantisti ja kauniisti. Parastaan se ei kuitenkaan vielä pannut. Lynnin tarvitsi vain istua selässä, enempää ohjausta Eppu ei kaivannut. Puoliverinen oli aloittelijankin alla kuuliainen ja korealiikkeinen, mutta mitä enemmän siltä vaadittiin, sen enemmän se yritti. Sitä piirrettä Epussa halusin vaalia.
Kolmantena kaviouralla kiri Anttu, aina yhtä hapan kimo. Toisinaan ihmettelin, miten Anttu jaksoi aina olla yhtä äkeä. Toisaalta, ratsastuskouluun tarvittiin yksi äkäpussi, ja Anttu puolusti titteliään ansiokkaasti.
Ratsastettavana se oli kuitenkin mukava ja taitava, ja sen selässä keikkuva Moonikin sai huomata. Tyttö näytti nauttivan tasaisista, mittavista askelista – enkä ihmetellyt, miksi.
Seuraavaan väliin olivat tunkaisseet Cassu ja Lauren. Tummanruunikko pyöritteli korviaan ja maiskutteli kuolainta. Toisin kuin edellään kulkeva konkarikolmikko, Cassu oli vielä tuntsarin duunissa keltanokka ja siksi kaipasi paljon verryttelyä ennen pehmenemistään. Nytkin se kulki vetelästi ja hiukan innottomasti. Kunhan se vain saisi liikettä niveliinsä, piristyisi ruuna oitis. Lauren näytti hieman hermostuneelta Cassunsa selässä, mutta uskoin tytön rentoutuvan tunnin edetessä.
Blade oli viime aikoina ollut hiukan kevyemmässä tuntikäytössä, ja se näkyi heti. Musta, siro kaunotar kulki ylväästi hipsutellen, aivan kuin varpaillaan. Se reagoi Veronican apuihin liioitellusti ja näytti muutenkin olevan harvinaisen leidimäisellä tuulella.
Bladen takana kulkeva Floora kiri jatkuvasti tamman hännänjuureen, muljautteli silmiään, potkaisi välillä kiukkuisesti takajalallaan ja puri hampaansa kiinni kuolaimeen. Se ei olisi millään halunnut pysyä ratsastajan määräämässä tahdissa, vaan spurttaili tuon tuosta. Henni oli selässä hätää kärsimässä ja näyttikin varsin kalpealta. Flooran töksähtelevät, hätäiset askeleet eivät olleet mitään herkkua tytön takalistolle.
Viimeisinä letkassa löntystelivät Blondi ja Tiia. Tammakaksikko näytti olevan aivan omissa maailmoissaan, ja ratsastajien eteenpäinajavat avut tuntuivat olevan yhtä tyhjän kanssa. En voinut olla virnistämättä, kun näin hikikarpaloiden ilmestyvän Aimien ja Sirpan otsille. Tiesin kokemuksesta, että sekä lehmä että lanttu osasivat halutessaan olla pahvikylkisiä kilpikonnia. Ja yleensä ne halusivat.
- Aimie ja Sirppa, nyt niihin laiskottelijoihin vauhtia!
Blondi huiskautti häntäänsä ärsyyntyneenä joutuessaan nostelemaan koipiaan vähän rivakampaan tahtiin. Aimie puhahti selässä tyytyväisenä.
Tiian moottorin käynnistäminen ei ollutkaan yhtä mutkatonta. Lehmänkirjavan tankin turvalla ei ilmekään värähtänyt, vaikka Sirppa paukutti pohkeillaan minkä kykeni.
- Sirppa, toi potkiminen ei johda mihinkään. Tuu keskelle hakeen raippa ja laita siihen kaakkiin liikettä. Tolla menoa Tiia nukahtaa pystyyn ja sun jalat on maitohapoilla.
Sirppa ohjasi vetelän ratsunsa kaartoon. Ojensin tytölle raipan, ja Tiia höristi korviaan epäluuloisesti. Kun se tunsi näpäytyksen ratsastajan pohkeen takana, oli sen pakko liikutella kinttujaan reippaammin.
- Dodih, nyt tota vois kutsua raviksi!
Floora hönki jatkuvasti edellä kulkijan takalistossa. Henni puristi ohjia rystyset valkoisina.
- Henni, älä sahaa suussa! Siihen Floora vaan turtuu. Anna vähän ohjaa ja tee pieniä, tehokkaita mutta pehmeitä pidätteitä. Noin, hienoa. Ja jos tuntuu, ettei se pysy paikallaan, tee pieniä voltteja. Käytä varovaisia pohjeapuja, älä koko ajan ota kontaktia suuhun. Kyllä se asettuu!
Henni epäröi ohjastuntuman löysentämistä, mutta totteli lopulta. Floora rentoutui heti, kokosi itseään ja käänsi korvansa ratsastajaa kohti.
Sentti hölkötteli kiireisin, löysin askelein.
- Pipsa, nyt sun ois aika ottaa Senttiä vähän kuulolle. Kyllähän sillä on ihan kiva ravi noinkin, mutta nyt se ei keskity itse tehtävään pätkän vertaa. Ota puolipidätteitä kertoaksesi sille, missä mennään, ja tiivistä istuntaasi.
Anttu oli heittäytynyt ovelaksi; Moonilla oli kaikki työ totutella sen isoon, pomputtavaan raviin, ja kimo otti tilanteesta ilon irti. Se oikaisi kulmissa minkä ehti, ja kulki muutenkin uran sisäpuolella.
- Mooni, katos vähän tota Antun touhua. Sisäpohje, ulko-ohja!
- Eppuun vähän vauhtia, sekin osaa kyllä velttoilla, jos siltä ei vaadita. Nyt sä, Lynn, näytät itsekin olevan vähän omissa maailmoissasi. Selkä suoraksi, nyt sä olet vähän köyryssä varsinkin lapaluiden välistä. Älä anna olkapäiden tai yläselän valahtaa eteen! Vähän pohjetta, niin Eppu heräilee.. noin, katos, se on heti mukana! Hienoa.
- Ja sitten kolmikaarinen kiemuraura, edelleen ravissa ämmästä. Katse ohjaa, pohje varmistaa, suussa ei roikuta!
Blade näytti olevan lentoon lähdössä. Tamma kulki hermostuneena sipsutellen, pyöritteli korviaan ja heilutteli päätään. Pienikin pohjeapu sai sen pyrähtämään laukansekaiseen spurttiin, ja pidätteistä se hiljensi vauhtinsa vastahakoiseksi köpöttelyksi.
- Blade haluaa näköjään diivailla tänään. Istu, Veronica, siellä selässä vähän tiiviimmin ja liimaa pohkeet kevyesti kylkiin. Ja vähän tiukemmat ohjat, nythän ne roikkuu kaulalla. Just, hyvä. Blade sätkyilee osaksi sen takia, että sä vähän epäröit etkä anna sille tarpeeksi johdonmukaisia apuja.
Yskäisin ja jatkoin: - Ja pakko myöntää, että Bladen liikutustunteja sais kyllä lisätä... joten syy löytyy myös täältä päästä. Vois käydä ajamassa, niin sais turhat höyryt pois.
- Kannatetaan! Veronica irvisti naama punaisena.
Blondi näytti kunnostautuneen ja kiemurteli maneesissa yllättävän liukasliikkeisesti.
- Vau, Aimie! Sä olet saanut sen toimimaan hienosti. Älä kuitenkaan jää puristamaan kylkiä pohkeilla, painat vaan tarvittaessa.
Cassu ravasi pyöreänä, ratsastajan pienimpiinkin apuihin reagoiden. Ihailin ruunan liikkeitä ja kehaisin selässä keskittyneesti keikkunutta Laurenia.
- Tosi mahtavaa, Lauren! Cassuhan kuuntelee sua hyvin. Nosta kuitenkin katse sieltä hepan korvien välistä menosuuntaan, niin saatte menosta vielä jouhevampaa.
Tiian vauhti oli yhä turhankin kiireetöntä, mutta Sirppa oli kuitenkin tehnyt parhaansa. Tiesin kokemuksesta, ettei lehmänkirjavan tynnyrin liikuttaminen vaati rautaisia lihaksia, etenkin koulua väännettäessä.
- Mä – en – vaan – jaksa – potkia – tätä – liikkeelle – enää, Sirppa puuskutti naama tomaatinvärisenä.
- Been there, virnistin lohduttavasti, - toikin vauhti riittää. Hyvä!
Sentti ja Eppu olivat ryhdistäytyneet: puoliveriset ravasivat ryhdikkäästi ja keskittyen. Tytöt ohjailivat niitä pehmeillä pohjeavuilla, sen suurempia apuja ei tarvittu. Katselin kaksikon menoa tyytyväisenä.
- Hyvin menee, Pipsa ja Lunni!
Hiljenin hetkeksi ja seurasin ratsukoiden yhteistyötä. Pääosin kiemuraurat sujuivat hienosti, joskin Moonia huomautin eteen valuneista jaloista ja Hennille jäykästä istunnasta.
- Takaisin uralle ja käynti!
Hevosten karva oli jo kostea, ja ratsastajienkin hiuspehkot näyttivät liimautuneen kiinni kalloon.
- Antakaa hevosille piiitkät ohjat ja ottakaa jalat jalustimista. Pyöritelkää nilkkoja ja olkapäitä!
Kun sekä hevosten että likkojen hengitykset tasaantuivat, kehotin jälleen kokoamaan ohjia ja korjaamaan ryhtiä.
- Sitten otetaan temponvaihteluita ravissa. Igen sama systeemi: pitkät sivut reippaasti, lyhyet hitaammin. Työskennelkää pääosin istunnallanne. Se saattaa tuntua vaikealta, mutta yksinkertaisesti pitkillä sivuilla mukailet liikettä, kun taas lyhyillä sivuilla jarruttelet istunnallasi, eli et vain lähde liikkeeseen mukaan. Tönkösti selitetty, mutta hoksaatteko mitä tarkoitan? Hyvä. Ja lähtee!
Aluksi temponlisäyksiään pääsi esittelemään Eppu. Kermakarkille ne näyttivät olevan helppo nakki, ja Lynnin tarvitsi vain keikkua mukana.
- Lynn, Eppu on aika automaatti välillä, joten pidä huoli, ettei se ennakoi liikaa. Nyt Eppu vaihtelee tempoa vähän ittekseen, ja sä oot taas vähän niinkuin turistina selässä.
- Jossu, meillä ei oikein suju! Henni vingahti Flooran selästä. Lämppäritamma oli lyönyt lekkeriksi: pitkillä sivuilla se otti tapansa mukaan äkkilähtöjä, ja lyhyillä sivuilla venkoili eestaas.
- Sun pitää nyt Henni rentoutua. Rentouta olkapäät ja kädet, noin, anna jalkojen roikkua pitkinä. Tee lyhyitä pidätteitä että saat sen kuulolle, noin. Kun se lähtee kiitämään, istut selässä oikein raskaasti. Te voitte ottaa tän tehtävän niin, että pitkät sivut ravaatte ihan hissukseen ja lyhyet menette käynnissä. Jos sekään ei suju, niin sitten toisinpäin: lyhyet ravissa, pitkät käynnissä. Jos sua jännittää selässä, Floora käyttää sitä hyväkseen häikäilemättömästi.
- Blade pursuu energiaa, mutta ihan hyvinhän se on hanskassa, Veronica!
- Joo, mutta koko ajan saa olla tarkkana, ettei tää singahda jonnekin suuntaan... tyttö puuskahti puoliverisen selästä.
- Nääh, Leidi on ihan fiksu polle, vaikka vähän hötkyileekin. Kohta laukkaillaan, niin se saa suurimmat paineet pois.
Blondi selvästi piti vauhdin säätelystä. Vaikka mamma olikin alkutunnista ollut kaikkea muuta kuin energinen, alkoi siitä nyt muotoutua eteenpäinpyrkivä, kuuliainen ratsu.
- Katos, katos, Aimie, Lanttuhan alkaa lämmetä!
- Juu, mä tykkään ihan hirveesti mennä tällä, vaikka vähän tahmee olikin.
- Samoin, Blondi on ihan huippuheppa!
Anttu oli sekin yhtäkkiä ladannut paristonsa ja päästeli innokkaasti eteenpäin. Mooni istui selässä myhäillen.
- Tää on tosi kiva ratsastaa!
- Jep, Antsa on mukava ratsu, vaikka muuten vähän rasittava. Vahdi kuitenkin, ettei se taas lintsaile tehtävistä. Sä voit hidastaa sen vauhtia lyhyillä sivuilla vielä enemmän, nyt se vaan esittää jarruttavansa. Noin, hyvä. Ja sitten ihan pieni merkki istunnalla, että nyt taas mennään. Noin!
Kaikilla näkyi sujuvan, ja jakelin ruusuja ratsastajille. Lynn oli selvästi hyödyntänyt neuvojani ja puhalsi nyt yhteen hiileen Epun kanssa; Sentti kulki pirtsakasti ja Pipsa ratsasti sitä reippaasti; Sirppa oli ohjannut Tiian Blondin imuun ja saanut lehmänkirjavaan liikettä; Cassu alkoi todella vertyä ja liikkui irtonaisesti ja kauniisti.
- Sit vähäks aikaa taas käynti, pitkät ohjat.
Katsahdin kelloa – tunti veteli viimeisiään.
- Lopuksi vähän laukkaillaan. Nostot siis käynnistä. Alatte jo nyt herätellä niitä heppoja ja keräätte niihin energiaa niin, että kun annatte pohkeet, ne suorastaan ryntäävät laukkaan. Selkeät, mutta mahdollisimman pienet avut. Reipas ja ilmava laukka, mutta vauhdin määrää ratsastaja, ei ratsu. Laukkaatte sieltä kulmasta toiselle lyhyelle sivulle ja otatte pääty-ympyrän. Pitkälle sivulle lähtiessä taas käynti. Otetaan vaan yksi laukkakierros, sitten loppuverkat.
- Ensimmäisenä Sentti!
Sentti nosti oitis pyöreän ja eläväisen laukan. Pipsa keinui mukana hymynkare huulillaan. Loppuympyrästä tuli moitteeton, ja siirtyminen raviin oli luonteva.
- Mahtavaa, Pipsa!
Seuraavana oli Veronican ja Bladen vuoro. Blade käveli jännittynein, piukoin askelin ja suorastaan räjähti laukkaan pohkeista. Äkillinen nykäisy sai ratsastajan tasapainon heilahtamaan, ja Veronica luiskahti tamman kyljelle. Blade säikähti ja teki äkkipysähdyksen. Se jäi paikalleen silmiään pyöräytellen. Veronican ote Bladen harjasta kirposi ja tyttö putosi pehmeästi maneesin hiekkaan.
Kaikki pysähtyi hetkeksi, sitten riensin Veronican luokse.
- Sattuko?
- Phöh, mitä nyt olkapää vähän tärähti... Veronica nousi ylös vaatteitaan puistellen.
- Pystyt kuitenkin ratsastamaan?
Tyttö nyökkäsi.
- Hyvä, sitten selkään ja uusi yritys. Tässä välissä vaikka Eppu ja Lynn!
Epun ja Lynnin yhteistyö oli alkanut sujua, ja kermahepan laukka oli tasapainoista ja rauhallista. Lynn näytti tyytyväiseltä, ja sitä hänen oli syytä ollakin.
Cassun ja Laurenin laukka oli yhtä vakuuttavaa; kaksikko näytti pelaavan hyvin yhteen, ja vaikka vauhtia piisasi, piti Lauren Cassun hienosti aisoissa.
Blondi höyrysi innosta ja kaikkien yllätykseksi heitti jopa pienen pukin ennen huimaa laukkaspurttia.
- Ohhoh! Kyllä mammasta vielä irtoaa, nauroin Blondin pärskiessä tohkeissaan.
- Joo, vaikka ei ihan heti uskois, Aimie myönteli.
- RAIPPAAAAA! karjaisin keuhkojeni täydeltä Sirpalle, joka taisteli Tiian kanssa. Lehmänkirjavan tamman käynti näytti kaikkea muuta paitsi energiseltä ratsukon lähestyessä kulmaa. Sirppa mätkäytti turhautuneena raipan pohkeensa taakse, ja Tiia suorastaan hypähti järkytyksestä. Sitten se nosti hieman kiukkuisen laukan – mutta nostipa kuitenkin. Pitkän sivun puolessavälissä vauhti oli lössähtää, mutta minun kiljuessa ja pomppiessa tamman perässä ja Sirpan ajaessa tammaa eteenpäin selästä käsin saimme kuin saimmekin Tiian laukkaamaan reippaahkosti vielä pääty-ympyränkin.
- Ton Tiian ratsastamisesta sais kelpo treenimuodon huippu-urheilijoillekin. Vaatii nimittäin melkoisia pohjemuskeleita saada se liikkumaan, totesin huvittuneena, kun Tiia lässähti helpottuneena käyntiin Sirpan pidättäessä sitä.
Antsa oli Blondin tapaan alkanut innostua, ja tykitti kunnon kiitopätkän. Mooni sai pidätellä kimoa tosissaan, ja voltti venyi miltei maneesin toiseen päähän saakka. Sekä ratsulla että ratsastajalla näytti kuitenkin olevan hauskaa.
Viimeisenä vuorossa oli Floora, joka oli selvästi kuumentunut muiden laukkaillessa. Olinkin tarkoituksella jättänyt sen viimeiseksi; jospa höyryt purkaantuisivat kiitoravin sijaan -laukkana. Henni sai pidätellä tammaa kunnolla ennen kulmaa. Tyttö ei kuitenkaan ehtinyt läväyttää laukkapohkeita ratsunsa kylkiin, kun Floora jo puski kaula ojossa menemään huisin hurjaa ravia. Kuulin Hennin kiljahtavan, mutta lopulta hän sai takalistonsa satulaan ja ohjat käsiinsä.
- PRRRR!
Vastahakoisesti Floora hidasti.
- Laukkapohkeet! kiekaisin nopeasti ja Henni teki työtä käskettyä. Mutta turha luulo, Margariini oli päättänyt muistella ravuriaikojaan ja kiisi kovaa kyytiä kaviouralla eteenpäin.
- Jarruta se käyntiin ja uus yritys!
Toinen koitos olikin ansiokkaampi, ja Hennin suureksi riemuksi Floora otti peräti viisi kaunista laukka-askelta. Eihän se hurjasti ollut, mutta vielä raa'alle ex-ravurille kohtuullinen suoritus.
- Hienoa Henni! Ratsastit Flooraa hyvin, tiedän kokemuksesta että se osaa olla hankala halutessaan. Ja yleensähän se haluaa olla hankala.
- Nyt voitte kävellä rennosti viitisentoista minsaa itsenäisesti. Jos hevoset tuntuvat puolikuolleilta talliin mennessänne, viruttakaa niiden jalkoja kymmenisen minsaa.
Minä kiitän tästä tunnista, toivottavasti jotain tarttui onkeen ja ainakin saitte uuden ratsastuskokemuksen!
Ainut kriteeri tunnille pääsemiselle on, että panostat maksuun. Ei muutaman säkeen runoja eikä paint-poninpää-kuvia (enkä siis yleistä, ettei Paintilla saisi aikaan myös kivoja kuvia, en todellakaan!), vaan joko tarina tai piirros, joiden eteen on nähty vaivaa. Mun kalenterissa on sen verran täyttä, etten viitsisi nähdä vaivaa turhan takia
***
Tuntitarina
Marraskuun lopun perjantai-ilta oli pimeä, kostea ja hivenen luminenkin; loskakelit näyttivät ainakin hetkeksi tauonneen, ja tallilaisten iloksi maahan oli ripottautunut pieni, ohkainen lumikerros. Märkää höytyvää ei oikeastaan voinut varsinaiseksi lumeksi kutsua, mutta oli sekin parempi kuin ei mitään.
Kello oli vähän vaille viisi, kun lähdin lampsimaan tallipihan läpi maneesille. Ihan kuin hommaa ei olisi muutenkin ollut tarpeeksi, olin luvannut pitää ylimääräisen koulupainotteisen tunnin kahdeksan hengen porukalle. No, toisaalta pitäisinpähän Seppeleen tallitytöt turvallisesti tallilla, pois kyliltä meuhkaamasta....
Vilkaisin taakseni kuullessani kavioiden lätinää loskassa; sieltähän tämäntuntiset kidutettavani saapuivatkin. Olin koonnut lähinnä puoliverisistä koostuvan ratsurykelmän. Joskin joukossa oli myös Floora, joka kaipasi kipeästi lisätreeniä. Ja koska en aikonut vetää erityisempää hikijumppaa, oli tämä tunti sopivaa liikuntaa myös sille. Lisäksi messissä olivat myös Blondi ja Tiia, joiden liikkeellesaamisen arvelin olevan hiukan hankalampaa... Muut ratsut – Blade, Cassu, Anttu, Eppu ja Sentti – sen sijaan olivat loistokunnossa; olin ottanut asiakseni ottaa ajoittain myös ne kisaradoille, ja se näkyi jo hevosten lihaksissa ja vatsanympäryksissä. Kesän jäljiltä kyljille kerääntyneet liikakilot olivat muisto vain.
Odottelin maneesissa, kun kaartoon kiersi seuraavanlainen ryhmä:
Veronica * Blade
Pipsa * Sentti
Henni * Floora
Sirppa * Tiia
Aimie * Blondi
Lauren * Cassu
Lynn * Eppu
Mooni * Anttu
Mukana oli vakiintuneempia naamoja, mutta myös uudempia kasvoja. Tytöt kiristelivät satulavöitä hampaat irvessä, säätelivät jalustimia keskittyneinä ja punnertelivat ratsujensa selkään ähkien. Kuljin jelppaamassa apua tarvitsevia – Floora ärhenteli Hennille, Cassu liikehti levottomasti Laurenin alta ja Tiia pullisteli minkä ehti. Lopulta jokainen ratsastaja kökötti kopukkansa selässä, ja minä siirryin kentän keskelle.
- Oikea kierros, pitkät ohjat, rento käynti!
Ratsastajat tekivät työtä käskettyä – tottuneemmat seppeleläiset hiukan kyllästyneen näköisinä, uudemmat selvästi jännittyneinä. Päätin mielessäni olla tänään helläkätisempi kuin tavallisesti, etten säikyttäisi uusia tiehensä.
Aluksi komensin ratsastajia vaihtelemaan tempoa käynnissä: pitkät sivut reippaammin, lyhyet sivut hitaammin. Korostin näkymättömiä apuja; tässä tehtävässi ei tarvittaisi raakoja pidätyksiä saatikka kylkien rummuttamista.
Ratsastajat yrittivät pitää kätensä ja jalkansa mahdollisimman huomaamattomina, ja yhdelle jos toisellekin otsalle ilmestyi muutama ryppy ankarasta miettimisestä. Yksi toisensa jälkeen ratsut alkoivat kuunnella ratsastajiaan ja vaihtelivat vauhtiaan tottuneesti. Blondi ja Tiia nauttivat etenkin lyhyistä sivuista (kuinka ollakaan...), Floora kiihdytteli turhankin paljon ja Cassu ei oikein tiennyt, miten asetella koipensa.
- Ei haittaa, vaikka hevonen ottais muutaman raviaskeleenkin; sehän vaan osoittaa että avut on menneet perille. Katsokaa mallia Antusta, upeaa Mooni!
- Ja sitten kevyt ravi beestä, tasaiset välimatkat! Jokaiselle lyhyelle sivulle pääty-ympyrät!
Jonon kärjessä liikehti Sentti pitkin, komein askelin. Ori jaksoi aina näyttää Naantalin auringolta, vaikka tuntsarin työ olikin arkista kaviouran puurtamista. Pipsa näytti hieman eksyneeltä ison puoliverisen selässä, olihan hän tottuneempi Pampulan ja Siken kaltaisiin pienempiin nelijalkaisiin. Uskoin kuitenkin, että tunnin kuluessa Pipsa tottuisi Sentin mukaviin askellajeihin, olihan puolikuupää varsinainen herrasmies.
Toisena paahtoi Eppu. Vaikka mentiin vasta alkuverkkoka, koulukonkari kulki jo elegantisti ja kauniisti. Parastaan se ei kuitenkaan vielä pannut. Lynnin tarvitsi vain istua selässä, enempää ohjausta Eppu ei kaivannut. Puoliverinen oli aloittelijankin alla kuuliainen ja korealiikkeinen, mutta mitä enemmän siltä vaadittiin, sen enemmän se yritti. Sitä piirrettä Epussa halusin vaalia.
Kolmantena kaviouralla kiri Anttu, aina yhtä hapan kimo. Toisinaan ihmettelin, miten Anttu jaksoi aina olla yhtä äkeä. Toisaalta, ratsastuskouluun tarvittiin yksi äkäpussi, ja Anttu puolusti titteliään ansiokkaasti.
Ratsastettavana se oli kuitenkin mukava ja taitava, ja sen selässä keikkuva Moonikin sai huomata. Tyttö näytti nauttivan tasaisista, mittavista askelista – enkä ihmetellyt, miksi.
Seuraavaan väliin olivat tunkaisseet Cassu ja Lauren. Tummanruunikko pyöritteli korviaan ja maiskutteli kuolainta. Toisin kuin edellään kulkeva konkarikolmikko, Cassu oli vielä tuntsarin duunissa keltanokka ja siksi kaipasi paljon verryttelyä ennen pehmenemistään. Nytkin se kulki vetelästi ja hiukan innottomasti. Kunhan se vain saisi liikettä niveliinsä, piristyisi ruuna oitis. Lauren näytti hieman hermostuneelta Cassunsa selässä, mutta uskoin tytön rentoutuvan tunnin edetessä.
Blade oli viime aikoina ollut hiukan kevyemmässä tuntikäytössä, ja se näkyi heti. Musta, siro kaunotar kulki ylväästi hipsutellen, aivan kuin varpaillaan. Se reagoi Veronican apuihin liioitellusti ja näytti muutenkin olevan harvinaisen leidimäisellä tuulella.
Bladen takana kulkeva Floora kiri jatkuvasti tamman hännänjuureen, muljautteli silmiään, potkaisi välillä kiukkuisesti takajalallaan ja puri hampaansa kiinni kuolaimeen. Se ei olisi millään halunnut pysyä ratsastajan määräämässä tahdissa, vaan spurttaili tuon tuosta. Henni oli selässä hätää kärsimässä ja näyttikin varsin kalpealta. Flooran töksähtelevät, hätäiset askeleet eivät olleet mitään herkkua tytön takalistolle.
Viimeisinä letkassa löntystelivät Blondi ja Tiia. Tammakaksikko näytti olevan aivan omissa maailmoissaan, ja ratsastajien eteenpäinajavat avut tuntuivat olevan yhtä tyhjän kanssa. En voinut olla virnistämättä, kun näin hikikarpaloiden ilmestyvän Aimien ja Sirpan otsille. Tiesin kokemuksesta, että sekä lehmä että lanttu osasivat halutessaan olla pahvikylkisiä kilpikonnia. Ja yleensä ne halusivat.
- Aimie ja Sirppa, nyt niihin laiskottelijoihin vauhtia!
Blondi huiskautti häntäänsä ärsyyntyneenä joutuessaan nostelemaan koipiaan vähän rivakampaan tahtiin. Aimie puhahti selässä tyytyväisenä.
Tiian moottorin käynnistäminen ei ollutkaan yhtä mutkatonta. Lehmänkirjavan tankin turvalla ei ilmekään värähtänyt, vaikka Sirppa paukutti pohkeillaan minkä kykeni.
- Sirppa, toi potkiminen ei johda mihinkään. Tuu keskelle hakeen raippa ja laita siihen kaakkiin liikettä. Tolla menoa Tiia nukahtaa pystyyn ja sun jalat on maitohapoilla.
Sirppa ohjasi vetelän ratsunsa kaartoon. Ojensin tytölle raipan, ja Tiia höristi korviaan epäluuloisesti. Kun se tunsi näpäytyksen ratsastajan pohkeen takana, oli sen pakko liikutella kinttujaan reippaammin.
- Dodih, nyt tota vois kutsua raviksi!
Floora hönki jatkuvasti edellä kulkijan takalistossa. Henni puristi ohjia rystyset valkoisina.
- Henni, älä sahaa suussa! Siihen Floora vaan turtuu. Anna vähän ohjaa ja tee pieniä, tehokkaita mutta pehmeitä pidätteitä. Noin, hienoa. Ja jos tuntuu, ettei se pysy paikallaan, tee pieniä voltteja. Käytä varovaisia pohjeapuja, älä koko ajan ota kontaktia suuhun. Kyllä se asettuu!
Henni epäröi ohjastuntuman löysentämistä, mutta totteli lopulta. Floora rentoutui heti, kokosi itseään ja käänsi korvansa ratsastajaa kohti.
Sentti hölkötteli kiireisin, löysin askelein.
- Pipsa, nyt sun ois aika ottaa Senttiä vähän kuulolle. Kyllähän sillä on ihan kiva ravi noinkin, mutta nyt se ei keskity itse tehtävään pätkän vertaa. Ota puolipidätteitä kertoaksesi sille, missä mennään, ja tiivistä istuntaasi.
Anttu oli heittäytynyt ovelaksi; Moonilla oli kaikki työ totutella sen isoon, pomputtavaan raviin, ja kimo otti tilanteesta ilon irti. Se oikaisi kulmissa minkä ehti, ja kulki muutenkin uran sisäpuolella.
- Mooni, katos vähän tota Antun touhua. Sisäpohje, ulko-ohja!
- Eppuun vähän vauhtia, sekin osaa kyllä velttoilla, jos siltä ei vaadita. Nyt sä, Lynn, näytät itsekin olevan vähän omissa maailmoissasi. Selkä suoraksi, nyt sä olet vähän köyryssä varsinkin lapaluiden välistä. Älä anna olkapäiden tai yläselän valahtaa eteen! Vähän pohjetta, niin Eppu heräilee.. noin, katos, se on heti mukana! Hienoa.
- Ja sitten kolmikaarinen kiemuraura, edelleen ravissa ämmästä. Katse ohjaa, pohje varmistaa, suussa ei roikuta!
Blade näytti olevan lentoon lähdössä. Tamma kulki hermostuneena sipsutellen, pyöritteli korviaan ja heilutteli päätään. Pienikin pohjeapu sai sen pyrähtämään laukansekaiseen spurttiin, ja pidätteistä se hiljensi vauhtinsa vastahakoiseksi köpöttelyksi.
- Blade haluaa näköjään diivailla tänään. Istu, Veronica, siellä selässä vähän tiiviimmin ja liimaa pohkeet kevyesti kylkiin. Ja vähän tiukemmat ohjat, nythän ne roikkuu kaulalla. Just, hyvä. Blade sätkyilee osaksi sen takia, että sä vähän epäröit etkä anna sille tarpeeksi johdonmukaisia apuja.
Yskäisin ja jatkoin: - Ja pakko myöntää, että Bladen liikutustunteja sais kyllä lisätä... joten syy löytyy myös täältä päästä. Vois käydä ajamassa, niin sais turhat höyryt pois.
- Kannatetaan! Veronica irvisti naama punaisena.
Blondi näytti kunnostautuneen ja kiemurteli maneesissa yllättävän liukasliikkeisesti.
- Vau, Aimie! Sä olet saanut sen toimimaan hienosti. Älä kuitenkaan jää puristamaan kylkiä pohkeilla, painat vaan tarvittaessa.
Cassu ravasi pyöreänä, ratsastajan pienimpiinkin apuihin reagoiden. Ihailin ruunan liikkeitä ja kehaisin selässä keskittyneesti keikkunutta Laurenia.
- Tosi mahtavaa, Lauren! Cassuhan kuuntelee sua hyvin. Nosta kuitenkin katse sieltä hepan korvien välistä menosuuntaan, niin saatte menosta vielä jouhevampaa.
Tiian vauhti oli yhä turhankin kiireetöntä, mutta Sirppa oli kuitenkin tehnyt parhaansa. Tiesin kokemuksesta, ettei lehmänkirjavan tynnyrin liikuttaminen vaati rautaisia lihaksia, etenkin koulua väännettäessä.
- Mä – en – vaan – jaksa – potkia – tätä – liikkeelle – enää, Sirppa puuskutti naama tomaatinvärisenä.
- Been there, virnistin lohduttavasti, - toikin vauhti riittää. Hyvä!
Sentti ja Eppu olivat ryhdistäytyneet: puoliveriset ravasivat ryhdikkäästi ja keskittyen. Tytöt ohjailivat niitä pehmeillä pohjeavuilla, sen suurempia apuja ei tarvittu. Katselin kaksikon menoa tyytyväisenä.
- Hyvin menee, Pipsa ja Lunni!
Hiljenin hetkeksi ja seurasin ratsukoiden yhteistyötä. Pääosin kiemuraurat sujuivat hienosti, joskin Moonia huomautin eteen valuneista jaloista ja Hennille jäykästä istunnasta.
- Takaisin uralle ja käynti!
Hevosten karva oli jo kostea, ja ratsastajienkin hiuspehkot näyttivät liimautuneen kiinni kalloon.
- Antakaa hevosille piiitkät ohjat ja ottakaa jalat jalustimista. Pyöritelkää nilkkoja ja olkapäitä!
Kun sekä hevosten että likkojen hengitykset tasaantuivat, kehotin jälleen kokoamaan ohjia ja korjaamaan ryhtiä.
- Sitten otetaan temponvaihteluita ravissa. Igen sama systeemi: pitkät sivut reippaasti, lyhyet hitaammin. Työskennelkää pääosin istunnallanne. Se saattaa tuntua vaikealta, mutta yksinkertaisesti pitkillä sivuilla mukailet liikettä, kun taas lyhyillä sivuilla jarruttelet istunnallasi, eli et vain lähde liikkeeseen mukaan. Tönkösti selitetty, mutta hoksaatteko mitä tarkoitan? Hyvä. Ja lähtee!
Aluksi temponlisäyksiään pääsi esittelemään Eppu. Kermakarkille ne näyttivät olevan helppo nakki, ja Lynnin tarvitsi vain keikkua mukana.
- Lynn, Eppu on aika automaatti välillä, joten pidä huoli, ettei se ennakoi liikaa. Nyt Eppu vaihtelee tempoa vähän ittekseen, ja sä oot taas vähän niinkuin turistina selässä.
- Jossu, meillä ei oikein suju! Henni vingahti Flooran selästä. Lämppäritamma oli lyönyt lekkeriksi: pitkillä sivuilla se otti tapansa mukaan äkkilähtöjä, ja lyhyillä sivuilla venkoili eestaas.
- Sun pitää nyt Henni rentoutua. Rentouta olkapäät ja kädet, noin, anna jalkojen roikkua pitkinä. Tee lyhyitä pidätteitä että saat sen kuulolle, noin. Kun se lähtee kiitämään, istut selässä oikein raskaasti. Te voitte ottaa tän tehtävän niin, että pitkät sivut ravaatte ihan hissukseen ja lyhyet menette käynnissä. Jos sekään ei suju, niin sitten toisinpäin: lyhyet ravissa, pitkät käynnissä. Jos sua jännittää selässä, Floora käyttää sitä hyväkseen häikäilemättömästi.
- Blade pursuu energiaa, mutta ihan hyvinhän se on hanskassa, Veronica!
- Joo, mutta koko ajan saa olla tarkkana, ettei tää singahda jonnekin suuntaan... tyttö puuskahti puoliverisen selästä.
- Nääh, Leidi on ihan fiksu polle, vaikka vähän hötkyileekin. Kohta laukkaillaan, niin se saa suurimmat paineet pois.
Blondi selvästi piti vauhdin säätelystä. Vaikka mamma olikin alkutunnista ollut kaikkea muuta kuin energinen, alkoi siitä nyt muotoutua eteenpäinpyrkivä, kuuliainen ratsu.
- Katos, katos, Aimie, Lanttuhan alkaa lämmetä!
- Juu, mä tykkään ihan hirveesti mennä tällä, vaikka vähän tahmee olikin.
- Samoin, Blondi on ihan huippuheppa!
Anttu oli sekin yhtäkkiä ladannut paristonsa ja päästeli innokkaasti eteenpäin. Mooni istui selässä myhäillen.
- Tää on tosi kiva ratsastaa!
- Jep, Antsa on mukava ratsu, vaikka muuten vähän rasittava. Vahdi kuitenkin, ettei se taas lintsaile tehtävistä. Sä voit hidastaa sen vauhtia lyhyillä sivuilla vielä enemmän, nyt se vaan esittää jarruttavansa. Noin, hyvä. Ja sitten ihan pieni merkki istunnalla, että nyt taas mennään. Noin!
Kaikilla näkyi sujuvan, ja jakelin ruusuja ratsastajille. Lynn oli selvästi hyödyntänyt neuvojani ja puhalsi nyt yhteen hiileen Epun kanssa; Sentti kulki pirtsakasti ja Pipsa ratsasti sitä reippaasti; Sirppa oli ohjannut Tiian Blondin imuun ja saanut lehmänkirjavaan liikettä; Cassu alkoi todella vertyä ja liikkui irtonaisesti ja kauniisti.
- Sit vähäks aikaa taas käynti, pitkät ohjat.
Katsahdin kelloa – tunti veteli viimeisiään.
- Lopuksi vähän laukkaillaan. Nostot siis käynnistä. Alatte jo nyt herätellä niitä heppoja ja keräätte niihin energiaa niin, että kun annatte pohkeet, ne suorastaan ryntäävät laukkaan. Selkeät, mutta mahdollisimman pienet avut. Reipas ja ilmava laukka, mutta vauhdin määrää ratsastaja, ei ratsu. Laukkaatte sieltä kulmasta toiselle lyhyelle sivulle ja otatte pääty-ympyrän. Pitkälle sivulle lähtiessä taas käynti. Otetaan vaan yksi laukkakierros, sitten loppuverkat.
- Ensimmäisenä Sentti!
Sentti nosti oitis pyöreän ja eläväisen laukan. Pipsa keinui mukana hymynkare huulillaan. Loppuympyrästä tuli moitteeton, ja siirtyminen raviin oli luonteva.
- Mahtavaa, Pipsa!
Seuraavana oli Veronican ja Bladen vuoro. Blade käveli jännittynein, piukoin askelin ja suorastaan räjähti laukkaan pohkeista. Äkillinen nykäisy sai ratsastajan tasapainon heilahtamaan, ja Veronica luiskahti tamman kyljelle. Blade säikähti ja teki äkkipysähdyksen. Se jäi paikalleen silmiään pyöräytellen. Veronican ote Bladen harjasta kirposi ja tyttö putosi pehmeästi maneesin hiekkaan.
Kaikki pysähtyi hetkeksi, sitten riensin Veronican luokse.
- Sattuko?
- Phöh, mitä nyt olkapää vähän tärähti... Veronica nousi ylös vaatteitaan puistellen.
- Pystyt kuitenkin ratsastamaan?
Tyttö nyökkäsi.
- Hyvä, sitten selkään ja uusi yritys. Tässä välissä vaikka Eppu ja Lynn!
Epun ja Lynnin yhteistyö oli alkanut sujua, ja kermahepan laukka oli tasapainoista ja rauhallista. Lynn näytti tyytyväiseltä, ja sitä hänen oli syytä ollakin.
Cassun ja Laurenin laukka oli yhtä vakuuttavaa; kaksikko näytti pelaavan hyvin yhteen, ja vaikka vauhtia piisasi, piti Lauren Cassun hienosti aisoissa.
Blondi höyrysi innosta ja kaikkien yllätykseksi heitti jopa pienen pukin ennen huimaa laukkaspurttia.
- Ohhoh! Kyllä mammasta vielä irtoaa, nauroin Blondin pärskiessä tohkeissaan.
- Joo, vaikka ei ihan heti uskois, Aimie myönteli.
- RAIPPAAAAA! karjaisin keuhkojeni täydeltä Sirpalle, joka taisteli Tiian kanssa. Lehmänkirjavan tamman käynti näytti kaikkea muuta paitsi energiseltä ratsukon lähestyessä kulmaa. Sirppa mätkäytti turhautuneena raipan pohkeensa taakse, ja Tiia suorastaan hypähti järkytyksestä. Sitten se nosti hieman kiukkuisen laukan – mutta nostipa kuitenkin. Pitkän sivun puolessavälissä vauhti oli lössähtää, mutta minun kiljuessa ja pomppiessa tamman perässä ja Sirpan ajaessa tammaa eteenpäin selästä käsin saimme kuin saimmekin Tiian laukkaamaan reippaahkosti vielä pääty-ympyränkin.
- Ton Tiian ratsastamisesta sais kelpo treenimuodon huippu-urheilijoillekin. Vaatii nimittäin melkoisia pohjemuskeleita saada se liikkumaan, totesin huvittuneena, kun Tiia lässähti helpottuneena käyntiin Sirpan pidättäessä sitä.
Antsa oli Blondin tapaan alkanut innostua, ja tykitti kunnon kiitopätkän. Mooni sai pidätellä kimoa tosissaan, ja voltti venyi miltei maneesin toiseen päähän saakka. Sekä ratsulla että ratsastajalla näytti kuitenkin olevan hauskaa.
Viimeisenä vuorossa oli Floora, joka oli selvästi kuumentunut muiden laukkaillessa. Olinkin tarkoituksella jättänyt sen viimeiseksi; jospa höyryt purkaantuisivat kiitoravin sijaan -laukkana. Henni sai pidätellä tammaa kunnolla ennen kulmaa. Tyttö ei kuitenkaan ehtinyt läväyttää laukkapohkeita ratsunsa kylkiin, kun Floora jo puski kaula ojossa menemään huisin hurjaa ravia. Kuulin Hennin kiljahtavan, mutta lopulta hän sai takalistonsa satulaan ja ohjat käsiinsä.
- PRRRR!
Vastahakoisesti Floora hidasti.
- Laukkapohkeet! kiekaisin nopeasti ja Henni teki työtä käskettyä. Mutta turha luulo, Margariini oli päättänyt muistella ravuriaikojaan ja kiisi kovaa kyytiä kaviouralla eteenpäin.
- Jarruta se käyntiin ja uus yritys!
Toinen koitos olikin ansiokkaampi, ja Hennin suureksi riemuksi Floora otti peräti viisi kaunista laukka-askelta. Eihän se hurjasti ollut, mutta vielä raa'alle ex-ravurille kohtuullinen suoritus.
- Hienoa Henni! Ratsastit Flooraa hyvin, tiedän kokemuksesta että se osaa olla hankala halutessaan. Ja yleensähän se haluaa olla hankala.
- Nyt voitte kävellä rennosti viitisentoista minsaa itsenäisesti. Jos hevoset tuntuvat puolikuolleilta talliin mennessänne, viruttakaa niiden jalkoja kymmenisen minsaa.
Minä kiitän tästä tunnista, toivottavasti jotain tarttui onkeen ja ainakin saitte uuden ratsastuskokemuksen!
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!