Merrin Päivyri

[Anne]

Meriadoc


© Lexie

• Omistaja: Lexie
  
• Omat sivut
  
• Artsilan sivu
  

[Lexie]

20/11/10.

Yöllä oli satanut lunta. Ulkona oli kylmä kuin pakastimessa, kun lompsin kuralätäköiden ylitse kohti artsilan tallipihaa. Emmin hetkisen talon kohdalla. Pitäisikö tallinpitäjälle sanoa moi tai jotain. Inhosin aina tätä vaihetta uudessa paikassa, silloin kun kaikki on vielä ihan vierasta, ei uskalla oikein koskea mihinkään, ja sitä on aivan keltanokkana.
Huokaisten sivuutin talon ja suuntasin kohti hevoseni karsinaa. Hiljaista tuntui ainakin sisällä olevan. Artsi oli kai sammunut taas johonkin lantakasaan.

Foxi kuikuili innokkaasti minua kohti, kun astuin pikkutalliin. Rapsutin ynähtelevää ruunaa hetkisen korvan takaa. Sydämeni loikkasi, kun kuulin viereisestä boxista vaimean hirnahduksen. Tunnistiko Merri uuden emäntänsä ? Koetin päätellä, oliko se ilmaissut kiintymyksensä minuun, vai kaipasiko se vain ahnaasti mahantäytettä. Päätin esittää onnellisen tietämätöntä ja valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ori tuhisi polleana poikana astuessani sen karsinaan. Se tarkisti huolella jokaisen taskuni sisällön korviaan höristellen. Ahnas koni.
Pujotin ketterästi sille uuden sinisen riimun ja rupesin muistelemaan, yhä täpinöissäni, sitä päivää jona entinen ratsastuksenopettajani Terhi oli soitellut. Ravitalli, jolla olin ennen vanhaan työskennellyt, oli lopettelemassa toimintaansa. Kaikki hevoset myytäisiin, ja Terhi oli kysellyt minusta seuraa heppojen tsekkausreissulle.

Hevoskanta oli uusiutunut täysillä parissa vuodessa, enkä ollut tunnistanut kuin muutaman niistä. Sillä aikaa kun Terhi oli neuvotellut parista nuoresta suokista, jotka häntä kiinnostivat, olin läksinyt pienelle kierrokselle talliin. Huomioni oli välittömästi kiinnittänyt iso suomenhevonen, joka steppasi hermostuneesti ympäri karsinaansa. Yhtäkkiä, minut äkkäten, se oli painanut ison päänsä syliini, aivan kuin se olisi hakenut hätääntyneenä lohtua. Helppoa oli arvata, että tutkimuskierrokseni rajoittui tuohon karsinaan. Olin jo muutenkin helposti kiintyvä tyyppi, ja suklaasilmät olivat hurmanneet minut tyystin.

- Juu, hyvä juoksupää on orhilla, jukupliut. Pikkuflikat ovat myös sillä ratsastelleet, paikalle saapunut Kalle oli mörissyt merkitsevästi partaansa.
Koeratsastus oli muistuttanut lähinnä pientä fiaskoa, kun velmuksi osoittautunut Meriadoc oli hyppinyt ja pomppinut kuin kani ympäri kuoppaista mutatarhaa.
Mutta tähtipäässä oli silti ollut sitä jotain.
Jo seuraavana päivänä olin hevosenomistaja. Sekaisin ilosta mutta samalla pelästynyt äkillisestä vastuusta.

Rupesin valjastamaan Merriä harjoituskärryjen eteen.

Oli ollut varsinainen helpotus, kun olin kuullut Chaon juttelevan Jossun kanssa vapaasta tallipaikasta Artsin ravitallilla. Olin ottanut asiasta paremmin selvää, ja lopulta kaikki oli sovittu kuljetusta myöten. Merrin muuttopäivänä olin jännittänyt aivan kuin oppilas ensimmäisenä koulupäivänä. Mutta kaikki pelko ja hermostunut sormenpäiden pureskelu oli ollut turhaa.

Talli antoi itsestään sympaattisen vaikutelman. Artsista olin aina kuullut jos jonkinlaisia kaljanmakuisia juoruja, eivätkä ne perättömiä olleetkaan, mutta kyllä sen kanssa toimeen tulisi. Hieman…öm…erikoisesta luonteenlaadusta huolimatta. Mies ainakin osasi hommansa hevosten kanssa. Tappi oli aika komea, vaikka sitä en varmana myöntäisi kenellekään.
Chao oli tuntunut mukavan turvalliselta miesten keskellä, ja loppuporukkakin oli tuttu seppeleestä. Kauraturvatkin vaikuttivat erinomaisilta.

Kiinnitin sekin kiinni ja painoin ajokypärän päähän.

Hevosenomistajuus oli vielä minulle uppo-outo käsite. Saisi nähdä, tarvitsisinko mahdollisesti hoitajaa avukseni jos aika tuppaisi loppumaan. Hyvät hoitajat tuntuivat olevan nykyään harvassa. Ilmoituksissakin luki aina vain, että palkaksi halutaan ratsastaa. Kyseessä oli yleensä melko kokemattomia pikkutyttöjä, jotka vain kärttävät ratsaille. Luotin kuitenkin siihen, että tarpeen tullen löytyisi joku asiallinen ja osaava hevostani puunaamaan.

Kaviot kopisivat loskaisella soratiellä. Merri heilutteli iloisesti silkkiharjaansa vauhdin tuudittamana.
Vaatisi paljon työtä luoda sille hyvä peruskunto, eihän sillä ollut henkikään kunnolla auki.
Ja tammikuussa ajaisin ravikortin, se oli varmaa.
- Silloin me kyllä näytämme kaikille, vai mitä Merri !

[elisabeth]

29-12-2010[/b]

Ilma oli lauhtunut mukavasti jouluaaton läheisistä pakkasasteista. Olin saanut tietää jo useampia päiviä aikaisemmin, että pääsin erään toisen kanssa hoitelemaan Humun lisäksi myös Merriä, joka oli käsitykseni mukaan hieman pippurisempi yksilö. En kuitenkaan ollut päässyt lähtemään oikein minnekään - meillä tuli joulun jälkeen aina kauhea vierailurumba ympäri Suomea sukulaisilla ja niiden ystävillä, tiedä sitten miksi. Mutta kuitenkin. Olin ottanut itseäni niskasta kiinni, ja lopulta olin lähtenytkin kohti Artsilaa, ensin tosin ilmoitin Lexielle tulevani, jos hän haluaisi tulla katsomaan miten sujuu. En liiemmin tiennyt, minne minun kannattaisi ensimmäiseksi mennä. Kuitenkin mautomatkan ajan isoveljen rohkaisuja kuunnelleena uskaltauduin marssimaan suoraan pikkutalliin, johon Merri oli majoittautuneena.

Kurkistin sisään. Sieltä kuului ääniä syömisestä, ja karsinoista vilkahti vain hevosien selät niiden liikkuessa päät alhaalla, hamuten viimeisimpiä heinänkorsia, jotka oltiin aamuruokien lisäksi heitetty karsinaan. Ketään ei ollut paikalla. Ketään ihmistä, siis. Askelsin rauhallisesti kohti Merrin karsinaa, hyräillen hiljaa jotakin randomia, ensimmäisenä mieleen muistunutta säveltä. Koska Merri ei omistajansa kuvailujen mukaan vaikuttanut helpoimmalta otukselta, päätin aloittaa hieman harkitsevaisemmin kuin Humun kanssa, joka ei ollut moksiskaan vaikka marssin suoraan paijailemaan. Pysähdyin noin puolen metrin päähän karsinan ovesta, voimistaen hieman hyräilyä. Ensin syömiseen keskittynyt ori tajusi nyt tulokkaan. Meriadoc nosti nopeasti päänsä, ja tuijotti minua korvat hieman luimussa. Kuitenkin tajutessaan, että en ole aikeissa satuttaa tai tehdä muutakaan pahaa, ori liikutteli korviaan ja työnsi päänsä ulos karsinasta. Ojensin käteni orin turvan alle, jota tummanpunaruunikko hamuili. Ori meinasi jo napata jonkun näkymättömän herkkupalan kädestäni, mutta olinkin aikamoinen ninja ja olin jo ehtinyt ottaa käden pois alta, ja hivuttaa sitä hieman orin kaulalle. Merri katsoi minua tarkasti, ja antoi hetken jopa silittää, mutta vetäisikin äkisti päänsä takaisin karsinaan ja reippaasti päätään ravistellen siirtyi toisin päin karsinassaan, ja vilkuili sieltä varovaisesti.
- Tämä taitaa olla kuitenkin hieman liian pieni paikka riehua, naurahdin orille.
- Niin se onkin, kuului takaani tuttu ääni. Hätkähdin hieman, ja katsoin taakseni. Ovella seisoi Lexie, joka oli tullut tutuksi Seppeleessä. Lexiellä olikin siellä hoidokkinaan Seppeleen Kamuliini, hieno tamma, mielestäni.
- Ai, hei.. hymyilin ujohkosti. Mietitytti hieman, kuinka kauan tyttö oli tuossa ollut - paitsi että, enhän minä mitään noloa kai tehnyt, joten en sen enempää jäänyt tuumimaan.
- Hmm.. No, mitä pidät? Lexie kysyi. Tytön huulille nousi oikein leveä hymy, kun hän katseli minua kysyvästi.
- Täysin erilainen kuin Humu, joten totuttelemista tässä on. Mutta hieno ori on, tullaan taatusti loppujen lopuksi toimeen, hymyilin ja vilkaisin karsinaan päin. Hämmästyksekseni Merri olikin nyt suoraan kasvojeni edessä, ja puhalsi sieraimistaan lämmintä, höyryävää ilmaa päin kasvojani.
- Hassu, naurahti Lexie, ja käveli reippaasti leikkimielellä olevan suokkiorin luokse, taputtaen rohkeasti oria kaulalle. Merri näytti olevan nyt rauhallisempi, kun mukana oli oma "mami". Lexien ja Merrin välillä tuntui olevan oikein vahva side. Minäkin haluaisin saada ainakin puoliksi yhtä tiiviin luottamussiteen, ja sen aikoisin taistella itselleni. Työtä siinä saattaisi olla, mutta en minä sitä pelännytkään. Hieman vaihtelua seuraavaa visiittiäni odottavaan lempeään ratsastuskoulutammaan.
- Haluatko tulla katsomaan raviradalle, voisin vähän esitellä Merriäni, Lexie ehdotti.
- Joo, toki, hymyilin leveästi.
- No, haetaan sitten tarvikepakki ja harjaillaan Merri, nuori hevosenomistaja sanoi ja astui ulos pikkutallista. Varustehuone oli samassa rakennuksesta, joten pakin hakemisessa ei kestänyt paria minuuttiakaan. Lexie ojensi minulle harjan, ja sanoi hakevansa varusteet. Avasin innosta puhkuvan orin karsinan oven, ja suljin perässäni. Poitsu yritti työntää minut seinää vasten, mutta reippaalla pikku näpäytyksellä ja komentamisella sain orin toistaiseksi siirtymään.

Harjailin orin nopeasti, mutta samalla varsin huolellisesti. Joku oli joskus sanonut, että hevosta pitäisi harjata vähintään puoli tuntia päivässä, mutta mikäs siinä jos liat saisi nopeamminkin karvojen välistä hiertämästä. Koska Lexietä ei vielä kuulunut, liekö varusteet sekaisin, otin kaviokoukun ja nostin orin ensimmäistä jalkaa. Kuitenkin Merri päätti yrittää taas pomottelua, ja heilautti jalkansa pois ja lähti kävelemään karsinan toiseen päätyyn. Komensin oria pysymään paikoillaan, ja pienen johtajuuden osoittamisen jälkeen kavioiden putsaus onnistui nopeasti. Kun olin laittanut kaviokoukun pakkiin, Lexie tuli sisään, ja nappasi Merrin ulos. Varusteiden laitto sujui Lexiltä hyvinkin nopeasti, ainakin omasta mielestäni. En tajunnut lähes ollenkaan mikä oli mikä. Tai no, suojat kyllä, mutta ne ihan ravivarusteet. Kun kaikki oli valmista, tyttö asettui kärryihin. Asento ei näyttänyt epämukavalta, mutta mielestäni minä en pystyisi ainakaan ilman ohjeistusta menemään tuollaiseen asentoon. Ja miten siinä oikein pysyi? Huh, minulla olisi varmasti vielä paljon opittavaa.

Lexie ohjasti rauhallisesti jo kovempaan vauhtiin haluavaa oria, kun kävelin reippaasti vierellä kohti ravirataa. Itse istuin katsomoon, ja Lexie näytti orin liikkeitä. Vaikka ensin orin ravailu näytti aikamoiselta sähläykseltä - innokas kun Merri olikin, alkoi lopulta se näyttämään oikein nätiltä joustavine liikkeineen. Esittelyn jälkeen siirryimme takaisin karsinaan, ja hienoisesti hionnut ori jätettiin karsinaan kuivumaan. Lexie esitteli paikkoja hieman laajemmin, tosin karttaen Artsin talon hyvinkin kaukaa, ja puhui samalla Merristä. Ehkä puolet takoutuivat päähäni, ja puolet unohdin. Ainakin melkein. Tai no, mistä sitä tietää, ehkä ne muistuu ensi kerralla mieleen. Koska olin tullut tallille aikaisin, lähdin suunnilleen kolmen aikoihin kohti Seppelettä. Minua kun taisi kaivata siellä sellainen lempeä suokkitamma, jolle haluaisin vielä pyhittää tätä päivää. Ei ainakaan olisi liian vähän hevostelua, hymyilin ajatuksilleni kävellessäni kohti Seppelettä. Matka olisi ihan reippaan pituinen, mutta helposti sen kävelisi, varsinkin kun odotettavissa oli mukavaa puuhaa.

HM1 ♥ [/b]

[elisabeth]

16-01-2011

Katsoin edessäni häämöttävää Artsilaa tallustellessani eteenpäin. Jalat tuntuivat raskailta ja meinasin liukastella koko ajan, mutta mieltä lämmitti Merrin jälleennäkeminen ja se, että kesällä voisin taittaa tämän matkan pyörällä. Löysäsin kaulahuivia ja pysähdyin katselemaan ympärilleni. Tallipihassa ei ollut juurikaan mitään liikettä, joten astelin suoraan rakennukseen, jossa Meriadoc asusteli. Tallissa ei kuitenkaan ollut ketään. Tuumiskelin hetken, ja mietin, että koska Lexieltä oli tullut vastaus viestiini, että hän ei tule tänään tallille, olisi minun aika lähestyä Merriä eri tavalla kuin silittelemällä. Nappasin Merrin riimunnarun, ja lähdin kohti tarhoja. Hetken harhailin vähän ympäriinsä, mutta loppujenlopuksi löysinkin Meriadocin. Ja vieläpä ilman muiden apua, mahtavaa!

Viheltelin äänekkäästi tarhan reunalla.
- Merri, tule, huudahdin, ja jäin odottamaan. Kyllähän ori nimensä tunsi, mutta tyytyi laskemaan päänsä alas ja hamuilemaan heinänrippeitä lumihangesta.
Hymähdin äänekkäästi ja pujahdin aidan välistä tarhaan sisään. Ensin Meriadoc näytti varsin rauhalliselta. Antaununeelta, jopa, mutta juuri kun olin noin kahden metrin päässä nuoresta herrasta, ponkaisi tuo juoksuun ja lähti ryntäilemään ympäri tarhaa.
- Hei! Ei noin! Voit leikkiä joskus kavereidesi kanssa, mutta ei nyt, Merri! Huudahdin ja kävelin reippaasti kohti Merriä. Ori steppaili paikoillaan, ja oli lähdössä karkuunkin. Terävän komennuksen avulla varmasti kuitenkin hyvin koulutettu hevonen pysähtyi, ja antoi tulla luokse. Päätä tykättiin nostella ylös ja riimunnarua yritettiin karata, mutta sain napsautettua sen kiinni. Ei herra ollutkaan niin kiltti kun mami ei ollut paikalla, tuumin.

Talutusmatkalla Meriadocin teki mieli pysähdellä mielensä mukaan, astua kirjaimellisesti varpailleni, riuhtoa päätä ja muuta mukavaa. Sain Merrin juuri käyttäytymään, kun astuimme tallipihaan. Onneksi, ajatella jos joku olisi nähnyt minut alakynnessä kiukuttelevan poitsun kanssa. Vein Merrin karsinaansa odottamaan ja hain oripojan harjat. Takaisin tullessani Merri oli kääntänyt takapuolensa ovea päin. Vihelsin hiljaa, ja voimistin vihellystä pikkuhiljaa. Merri katsoi tuli kurkkimaan ihmeissään, oliko jollakin joku hätä tai jotain.
- Kiinni jäit, höpsö, hymähdin ja avasin oven.
Sain Meriadocin jotenkuten seisomaan paikoillaan, ja harjailin rauhallisesti oria. Hetken päästä ori tajusi pitävänsäkin harjailusta, vaikka ei kai vielä oikein hyväksynyt itse harjaajaa, varsinkaan kun Lexie ei ollut paikalla. Lexie oli saanut Merrin ohjista jo hyvin kiinni, eikä hevonen tuntunut kiukuttelevan Lexielle ollenkaan.

Kun olin harjaillut Merrin, mietin, mitä voisin vielä tehdä. En oikein keksinyt mitään, kun Merri ei ollut mistään rauhallisimmasta päästä, joten tyydyin silittelyyn. Muutamien minuuttien venyessä muutamiin kymmeniin minuutteihin, tajusin kellon olevan jo aika paljon siihen nähden, että huomenna on koulupäivä. Lähtiessäni kävelemään kohti bussipysäkkiä, Lynn tuli vastaan.
-Moi, sanoin ja hymyilin.
-No hei, kerrottiinko sulle jo? Lynn kysyi ja nosti kulmaa.
-Öö mitäniin, ihmettelin.
-Että lopetan Seppeleessä, Lynn sanoi lyhyesti ja ytimekkäästi.
-Mitä? Öh tuota.. No.. Harmi, sanoin hämmentyneenä.
-Hei, kyllähän me täällä ainakin vielä nähdään, Lynn sanoi leveästi hymyten.
-No joo, tuli vaan täytenä yllätyksenä, huokaisin hiljaa.
-Mutta joo, mä meen nyt tonne, Lynn sanoi ja halasi minua lämpimästi. Halasin takaisin ja lähdin matkaan, vilkuttaen vielä Lynnille. Lunta alkoi pikkuhiljaa satamaan hiljalleen maahan, joten sain ihailla kauniita maisemia kävellessäni kohti bussipysäkkiä.

// Anteeksi viivästys, koulukiireet ja paremman tietokoneen hajoaminen otti päälle. //

HM2 ♥

[elisabeth]

16-05-2011

Hyräilin mautoni radiosta kuuluvan musiikin tahtiin ja naputtelin rytmiä sormillani rattiin. Koulupäivä oli ollut aika raskas mutta olin loppujenlopuksi kuitenkin vääntäytynyt kohti tallia – sitä paitsi olihan viime käynnistäni Artsilassa Merrin luona kulunut aivan liian pitkä aika. Olin laittanut viestin Lexielle tulostani ja hän oli laittanut viestin, jossa kertoi tulevansa kanssa.
Artsila alkoi jo häämöttää edessä ja pian olinkin jo Artsilan parkkipaikalla. Lexie oli ilmeisesti odottanut ihan lähellä, koska hän oli tullut nopeasti vastaan.
- Hei, Lexie huudahti lähestyessään ja hymyili leveästi.
- No hei vaan, vastasin ja lukitsin mauton, lähtien sitten kävelemään Lexien luo.
- Mulla on sulle yllätys, Lexie sanoi vekkulimainen hymy huulillaan.
- No.. Mikä se on? Kysyin ihmeissäni, pieni hymy huulillani yhä kareillen.
- Eihän se olisi yllätys jos kertoisin sen nyt, Lexie naurahti, jatkaen
- Tule!
Lexie otti minua kädestä kiinni ja käveli suoraan Merrin karsinan luo. Suuni loksahti auki nähdessäni Merrin satuloituna ja suitsittuna.
- Tänään mennään maastoon kävelemään, katsotaan miten Merri sut hyväksyy, Lexie ilmoitti iloisesti hymyillen.
- Oho.. Okei, kiva, naurahdin.

Talutin Merriä maastopolun alkuun asti, jolloin Lexie kehoitti hyppäämään orin selkään. Otin tuumasta toimeen, mutta aluksi Meriadoc oli toista mieltä, ja askelsi reippaaseen vauhtiin eteenpäin yrittäessäni nousta selkään. Nopean kieltämisen jälkeen kokeilin uudelleen ja pääsin kuin pääsinkin Merrin selkään.
Henkäisin hiljaa ja katselin ympärilleni.
- Ihan hieman erilaiset maisemat kuin Humun selästä, totesin. Meriadoc oli Humua parikymmentä senttiä korkeampi, joten tottahan toki näytti hieman erilaiselta. Varsinkin kun olin viikonloppuna käydyn vaelluksen ansiosta tottunut Humun selästä näkyviin maisemiin.
Lexie naurahti ja taputti Merriä kaulalle.
- Mun oma komistus osaa yllättää.. Lexie totesi ja hymyili leveästi.

Maastoköpöttelyn aikana ehdimme vaihtaa paljonkin kuulumisia ja siinä samalla kun tutustuin Merriin, tutustuin myös paremmin Lexieen.

Palatessamme takaisin ravitallille vastaan sattui tulemaan itse Artsi.
- Pyh, ratsuhevosia, kuulin Artsin mutisevan tervehdysmurahduksensa jälkeen. Lexie nauroi kevyesti Artsin mielipiteelle.
Vietyämme Merrin takaisin karsinaansa ja otettuamme varusteet pois ja vietyämme ne paikoilleen Lexie esitteli hieman erilaisia varusteita, joita raveissa tarvitaan. Ehkä minä vielä joskus oppisin nämä, tuumin ja yritin muistaa kaikki esitellyt osat.

HM3 ♥

Ensin oli tarkoitus tulla tälle viikonlopulle mutta olikin tuo vaellus siinä kohtaa joten vähän tulevaisuuden juttua tässä (:

[elisabeth]

21-05-2011



HM4 ♥