Pimun Päivyri.

[Anne]

Pimatsu Ros




>>Sivu

[Anne]

by Artsi:

4.10.2010

Pitkin harjanvedoin suin uutta tammaani. Tai no, puoliksi omistamaani. Olin jostain kumman syystä päätynyt Rosin kanssa Pimun yhteisomistajaksi. Syyt tähän päätökseen olivat, kuten vanhempi lukija voi jo arvata, etanolinkatkuisen sumuverhon takana ja tavoittamattomissa. Ja ylpeänä miehenä en niitä voinut enää Rosilta enempää udella. Suurella todennäköisyydellä Rositankaan muistikuvatkat suullisesta sopimuksestamme eivät olleet kovin järjestäytneesti aivokudokseen varastoituneet. Eli näillä mentiin: kopukka oli pöllähtänyt viime viikolla talliin. Ros oli kertonut tamman nimen olevan Pimatsu. Olin pari lenkkiä hevosella lönkötellyt ja LSH:n koelähdöstä oli napattu viiskybää. Ja nyt harjailin valkoläikkäistä tammaa aurinkoisella pihallani.

- Kaunis päivä tänään, kuulin Chaon äänen takaani.
- On se ilmoja pidellyt, joo, vastasin virnistäen.
- Aika extremet puuhat sulla, Chao sanoi ja osoitti Pimua, joka nautti korvat lurpalla sukimisestani.
- Kyllä, pitäähän sitä kerran vuodessa tätäkin harrastaa, kohotin sukakättäni.
- Kerran päivässä olisi meille muille huomattavasti parempi, tokaisi Chao.
- Kerran päivässä tällä kädellä on jotain parempaa tekemistä, vastasin sukakäsi edelleen pystyssä. - Ei sekään kaikkea jaksa.
- Hyi, älä kerro kaikkea mulle, Chao irvisti.
- Onks muuten Blondista kuulunut mitään? tyttö vaihtoi puheenaihetta.
- Kyllä me tossa soiteltiin.., mutisin.
- Ja?
- Ja mitä? No sitä samaa välttelyää, vastasin. - Käske vaikka sen Jaakon vakoilla, kun saman katon alla asuvat. Mä en ota välillä siitä naisesta selvää yhtään.
- Ehkä sekään ei ota susta?
- Mitä nää horiset?
- Meinaan, kun jäbä vaan vilkuilee muita minkä ehtii ja tilailee edelleen ylähyllyn lehtiä.
- Mitä sä mun tilailuista tiiät? kiivastuin.
- Hei, kaikki tietää. Ja arvaa mitä? On enemmän sääntö kuin poikkeus, että sä alat vielä esittelemään niitä ylpeänä kaikelle kansalle yön pikkutunteina, Chao paasasi.
- Ai, sain möräytettyä. Tuntui, että joku olisi lyönyt minua pesäpallomailalla palleaan. En niinkään ollut loukkaantunut Chaon sanoista tai asian teemasta. Tajuntaan vain tuntui kerralla rysähtävän, mkä säälittävä tuurijuoppo mahdoinkaan olla. Kuvittelin, että homma pysyy hanskassa ja että on normaalia ryystää puoli korillista saunakaljaa joka ilta. Mutta, kun nyt katsoin ympärilleni ja näin rapistuneet tilan rakennukset, haravoimattomat lehdet, lähes kaatuneet aidan tolpat sekä ruostuneet ajokit, tajusin että olin melkein menettämässä tämän kaiken. Ja mikä pahinta, olin menettämässä myös Jossun, ellei niin ollut jo käynytkin.

Päätin, että nyt Artsi tekee jotain, mitä ei ole aiemmin tehnyt. Suihkauttaa Axea kainaloihin, pistää puhtaat farkut jalkaan ja käy ostamassa tusinan tulipunaisia ruusuja kylältä. Sitten sankari ajaa Saabilla rakastetun luo ja rukoilee tätä polvillaan takaisin.

Tökkäsin suan Chaon käteen kovakouraisesti.
- Hoida kaakki loppuun, töksäytin ja lähdin kävelemään kohti taloa.
- Hei mit--?
- Hiljaa, piika, tee niin kuin käsketään! huudahdin katsomatta taakseni.

[Anne]

Pimatsu Ros

[Anne]

Pimu tarhassa

[Anne]

by Arsti:

9.10.2010

Kello oli vasta puoli seitsemän, mutta silti alkoi jo hämärtää. Rolli lojui vielä tallin takana olevassa tarhassa, muut konimukset olin saanut jo sisälle. Napsautin sähkökaapista viimeisetkin tarhojen sähköt pois ja lähdin kulkemaan kohti maakellarin viereistä tarhaa. Tilalla oli harvinaisen hiljaista. Parkkipaikalla ei näkynyt ylimääräisiä autoja, vain oma Saabin romuni traktorin ja kuljetuskärryjen seassa. Piiat olivat viikonloppuvapaalla ja Tappi jossain etkoilemassa kavereidensa kanssa.

Hengittelin raikasta syysilmaa kumisaappaideni lonksuessa ontosti askelteni tahtiin. Nukkaantunut tallihaalarini kahisi liikkuessani ja sätkä rätisi vienosti sitä imutellessani. Näkökenttääni ilmestyi jo kellarin sammaleinen katto ja sen takana näkyvä pohjoisruotsalaisen karvainen perä. Mutta huomasin myös jotain muuta: kellertävän (ja lähinnä säälittävän) valon kajastavan Pimun karsinasta.

Kurvasin karsinalle ja kurkkasin kaksiosaisen oven auki olevasta osasta sisään.

- Ai, sähän täällä vaan, sanoin ja säpsäytin pahasti selin minuun olevan tytön. – Lynnkö se oli? Sun nimi?
- Sepä se, teini sanoin säikähdyksen jälkeinen värinä äänessään.
- Mitäs sä täällä Pimun kanssa? Etkö sä hoidakaan Simoa?
- Hoidan hoidan. Tulin vaan moikkaamaan uutta tulokasta. Vai onko se kiellettyä? tyttö oli selvästi jo äkeissään.
- Noh, tokkiinsa sitä saa näitä polleja silitellä ja paijata niin paljon kuin lystää, JOS teet jotain hyödyllistä samalla. Ei tämä mikään kotieläinpiha ole, ärähdin.
- No, tiedoksi vaan harjasin just Pimun ja otin kaviotkin. Jos se nyt on jotain hyödyllistä, Lynn vastaisi.
- Teitkö saman myös Simolle?
- Ööh, en …vielä, tyttö vastasi punehtuen.
- Ensin hoitsu, sitten muut, murahdin isännällisesti ja tajusin samalla, miten rivot ainekset lausahduksessani olikaan.
- Vai etkö pärjää sille, jatkoin ivallisesti. – Simolle?
- Pärjään ihan hyvin, kiitos vaan, tyttö kivahti. – Mutta kun ajattelin nyt vaan tulla moikkaamaan tätä uutukaista, eikö mene jakeluun?!
- Sitä paitsi Pimu on niin ihana lutuinen pallero, tyttö jatkoi heleästi haaveileva katse suunnattuna tammaan.
- Nhm, älä nyt hevosesta kuitenkaan saa, murahdin.
- Mitä?
- Ei mitään, sanoin ja käännähdin kohden Rollin tarhaa.

Pyydystin ruunikon ja talutin sen Surkun viereiseen karsinaan. Olin jakanut jo pikkutallin asukkaille iltaheinät ja Rolli ryntäsi innokkaana kohti omaa kasaansa. Parakkila oli vielä hoitamatta, joten suuntasin uusi nortti huulillani käryen kohti ravirataa. Vielä pihamaan puolella kuitenkin muistin, että parakeilta olivat heinät loppu, joten joutuisin kärräämään sinne lisää korsia. Suunnistinkin siis latoon. Ladon hämärässä valossa löysin heinäkärryt ja aloin talikolla mättää heiniä kuljetusaparaattiin. Muutaman talikollisen jälkeen huomasin piikeissä heinien lisäksi myös rusehtavan kaulahuivin. Miten helvetissä sekin oli arvokkaitten juoksijoitteni ruokien sekaan joutunut? Oliko Perttilä toimittanut minulle taas sekundaa? Näitä pohtiessani aloin saada sähköiskun kaltaisia fläsbäkkejä, joissa olisin hamuillut jonkun kaulaa tuon huivin takaa. Muistikuvat voimistuivat ja näin myös itseni riisumassa tuota kaulahuivia kantajansa yltä. Ja heittämässä sen heinäkasaan. Ja riisumassa seuraavankin vaatekappaleen vastapuolelta ja jotain itseltänikin. Jos tyttö olisikin ollut Jossu, olisi kaikki ollut ok, mutta kun pahat aavistukset kertoivat, ettei näin ollut. Mietin ja mietin ja sain pinnistelemällä mieleeni vain Pimun. Mitä helvataa? En kai minä nyt Pimun kanssa täällä ole muhinoinut? Ei sentään, vaan… voi helvetin helvetin helvetti, Pimun toisen omistajan?

[Ros]

19.10.2010

Pimu mulkoili minua karsinastaan kuin kummajaista. Itse taas tuijotin vaalea lehmämäistä hevosen puolikastani takaisin. Tiedä sitte kumpi oli minun, pää vai perse, mutta meidän se oli. Ojensin käteni kohti uteliasta ja isoa turpaa.

Heitin neidolle riimun päähän ja sidoin sen kiinni. Harjailin laikukasta vatsaa mietteliäänä. Tällä hetkellä yhteisomistajuus tuntui lähinnä kiusalliselta, mutta kaipa se ajan kanssa.. Katsoi nyt mitä tulevaisuus toi tullessaan.. Jatkaisiko Arse kentien pakoiluaan, ruinaisi uusinta ottelua, vai jotain liiankin vakaa.. Puistatus kulki selkääni pitkin "Ei asioiden edelle Ros hyvä!"

Ajatukseni kaikkosivat muualle kun sain tamman valjastettua ja kärryt lykättyä perään. Tassutin tamman kanssa pihamaalle. Ilma alkoi vetää viileäksi, joten nostin takinkaulukset ylös ja vedin lippiksen syvemmälle päähän.

Pimun askellus oli malko laiskan oloista verrattuna Börjen tikitykseen tai Harman kaahottavan kolisevaan askellukseen. Annoin tamman ravata löysähköin ohjin metsätietä pitkin. Se nautti selvästi ja laski päänsä alas mutustellen kuolaintaan. Ilma tuoksui raikkaalta. Liian raikkaalta. Pidätin tamman käyntiin ja pistin tupakaksi. Hienoa esimerkkitoimintaa; hevosen kärryillä ilman kypärää ja rööki huulessa, jes!

Ajatukset karkasivat väkisinkin Seppeleen teini-helvettiin.. Ja Jossuun.. En edes tiennyt, tiesikö nainen tarkalleen asioiden kulusta.. Ehkä kohta saisin marssia pullani kanssa pihalle koko tönöstä. Toki ainahan Blondille löytyisi tallipaikka.. Samalla mietin myös itse Arselan toimintaa.. Vaivaantuneisuus häiritsi itseäni suunnattomasti.. Tapanani kun ei ollut hävetä yhtikäs mitään..

Tunnin lenkkeilyn jälkeen olimme takaisin pihalla. Pimu hörisi ohi menevälle Lotalle ja itse moikkasi narun päässä roikkuvalle Chaolle. Nainen kirosi äänekkäästi.. Taisi olla vähän kummallakin pms:sän vikaa.. Naurahdin ajatukselleni ja pysäytin tamman oven eteen.

Kun olin saanut neidon riisuttua Artsi paukkasi talliin.. Hän mulkaisi minua kuin pakotietä etsien..

- Moikka! Mites isännällä?, huikkasin muurin rikkomiseksi.

- Paskaaks tässä.. Ku kasas pysyy.. Kävit sit lehmää lenkittääs..., Arse mutisi.

- Joo pikkulenkki vaan ja hei nyt kun viimein oot siinä ni haluisin kysyä että.. Niin... Siis aattelin että jos koittaisin vähän montéa tällä ravailun ohessa ni oisko susta ok..?, peitin alkuperäisen kysymyksen toiseen mieltäni askarruttavaan soopaan.. Kirosin mielessäni saamattomuuttani jälleen kerran..

[Anne]

5.8.2011 Hölköttelyä kotiradalla

[Anne]

by Artsi:

27.5.2012

Tuskaisen kuuma. Kaurapölyn täyttämä ilma sai kutiavan yskän nousemaan ja silmät vuotamaan. Varsutehuone oli sikin sokin etsintäni jälkeen. Kiroilin: Harman uusia suojia ei löytynyt mistään.

- Perkule! kirosin. Eivät ne ihan halvalla olleet putiikista lähteneet. Kunnon kisahevonen vaati kunnon vermeet.

Päätin luovuttaa tältä erää. Kohottauduin pystyyn ja kaappasin ämpärin mukaani. Täytin sen kauralla, oli aika tehdä ruokintakierros.

Iltakaurojen jako, mutta ulkona oli vielä lämmin. Vilskettäkn tallilla näytti riittävän. Lynn ruiskutteli letkulla vettä mustan hoitoheppansa päälle. Homma näytti vaaralliselta, olihan blondin toinen käsi kipsissä.

- Mitäs leiri-isäntä? auringon punaiseksi kärventävä vaaleaverikkö kysyi suihkuttelujensa seasta. - Sana on kiirinyt, että täällä pidetään heinäkuussa ajoleiriä.
- Jep. Kaikkeen sitä köyhä mies joutuukin. Onneksi ne tulevat tänne vaan muutamaksi päiväksi, pukahdin.
- Mihis ajattelit majoittaa ne?
- No, ne saavat luvan nukkua radan tietämillä, kahviossa tai jossain, sanoin tuskaisesti. Ei käynyt kieltäminen, että ajoleirin raviosuuden isänöinnöinti kiristi jo kalloa hieman, vaikka leiriin oli aikaa melkein pari kuukautta.
- Tirsk, Lynniltä pääsi.
- Naura pois vaan. Muuten, kannattais varmaan jotain rasvaa lisätä, on aika karrella noi sun olkapäät. Voin kyllä auttaa, jos se toinen vielä avuliaampi ei ole jo tarjoutunut.
- Joo, mun poikaystävällä on ollut vähän kiire, mutta enköhän pärjää ilman sun apuja, Lynn nakkeli, muka kylmä ilme kasvoillaan.
- Tarkoitin kyllä sitä toista vielä innokkaampaa, Tapani-herraa, yksinäistä kesäkollia, joka on taas voimissaan, yritin runoilla. Läppäni kuulosti kyllä huonolta, täytyi myöntää.
- Joo, elähtänyttä, niin elähtänyttä, Artsiseni.

Kohautin harteitani ja jatkoin kanalan suuntaan. Pimu olisi karsinassaan, olinhan sen tunti sitten lenkittänyt ja vienyt sitten lepäilemään. Ros olikin yllättäen lehmämäisen suokin luona.

- Olit jo ajanut? Ros kysyi.
- Jeps, rento treeni, vastasin ja mätin Pimulle kaura-annoksen.

Ros tutki tamman jalkoja tarkkaavaisena. Muuten naisen hieman hövelö käyttäytyminen väistyi syrjään, kun hän pääsi hevosten kanssa puuhastelemaan. Otteet ja liikkeet olivat varmoja. Pimu rouskutti kuuliaisesti kaurojaan, kun Ros nosteli sen jalkoja.

- Katselin Pimun saldoja, Ros totesi vakava ilme kasvoillaan. - Onhan se enkka parantunut, mutta statsit on aika lailla pyllyllään. Kolkytä starttia, ei yhtään ykköstä, voittosummalla ei kateta edes matkakuluja radalle.
- Syytätkö mua? en ollut tottunut tällaiseen. Muut hevoset olivat omiani, kukaan ei jutellut niiden menestymisesta tai menestättömyydestä minun kanssa.
- No, en, paukapää. Mutta pitäähän näistä jotain analyysia voida vetää, Ros kuulosti jo pelottavan tietäväiseltä.
- Joo, haroin hiuksiani. - Uutta treeniohjelmaa kehiin?
- Todellakin, Ros sanoi tiukasti. - Ja paremmat palauttelut, tällä on lihakset tosi jumissa.

Nyökkäsin. Yleensä se olin minä, joka oli näistä jutuista kärryillä, nyt tunnuin jääneni junasta.

- Vien Pimun vielä kävelylle, Ros sanoi ja pujotti tammalle riimun päähän.

Tankkitoppinen tyttö lähti taluttamaan suomenhevosta ilta-aurinkoa kohti. Itse jäin kauhulla miettimään. Ei kai tammasta tulisi uusi Muuli?

[Anne]

Pimu - aikuinen nainen



Rakennekuva saatiin tammasta napsaistua.

[Anne]

Montéharjoituksia




Ros, Tappi ja Pimu montéharjoituksissa. Pientä kävelyä ennen sekin kiinnittämistä. Taustalla konehalli ja vierastalli.

[Ros]

15.01.2013 - Koelähtö vol.2

Hölkkäsin Pimun kanssa radalle, joka näytti olevan tyhjää täynnä. Hienoa. Päästäisiin ihan omineen keskittymään tulevaan koelähtöön.

Pimun lihakset värisivät ja hengitys höyrysi. Päässäni pyöri miljoona asiaa, mutta koitin pysyä rauhallisena, vaikka kädet tuntuivatkin tutisevan. Tamma allani tuntui kuitenkin innokkaalta ja korskahteli malttamattomana.

Vilkaisin radan reunalle, jossa Artsi katsoi tyypillisellä "Annetaan nyt tytön koittaa"-ilmeellään. Tappi taas nosti peukun pystyyn. Nyökkäsin takaisin ja lönköttelin kohti lähtöviivaa. Volttaus ja menoksi!

Pimu sinkaisi eteenpäin, mutta pysyi ravissa. Kylmä viima sai tamman hengityksen korskumaan ja nostatti vedet silmilleni, vaikka ajolasit olivatkin päässä. Kaulus tuntui jäätyvän hengityksen voimasta ja kämmeniä pisteli. Pakkasta oli viitisentoista astetta, joten en uskaltanut antaa tamman vetää ihan täysillä koko matkaa.

Luminen rata pöllysi. Aurinko helotti täydeltä taivaalta. Hokit tikkasivat rataan piikkien lailla. Pimu hikosi ja muuttui hileiseksi sen jäätyessä karvaan. Nojauduin syvemmin sen pitkän harjan sekaan ja koitin nähdä eteeni, vaikka aurinko häikäisikin lasejani ikävästi.

Loppusuora. Maiskautin ja kiristin ohjia. Pimu nosti päätään vielä ylemmäs ja antoi paahtaa täysillä kohti maalia. Tamman hengitys muuttui katkonaisiksi puuskutuksiksi. Sydämeni tuntui pakahtuvan rinnassa. Älä laukkaa.. Älä vaan laukkaa tällä kertaa.

Ja tällä kertaa tamma ei laukannut! Taputin tyytyväisenä sen kaulaa. Voi kumpa aika riittäisi hyväksyttyyn suoritukseen.. Ristin salaa sormeni ja löysäsin sekkiä.

Lönkyttelin Artsin ja Tapin suuntaan ja herrojen tyytyväiset ilmeet saivat minut lähes kiljaisemaan.

- 42,0 ja hyväksytty! Rimaa hipoen, mutta näissä olosuhteissa ihan mukiin menevä suoritus! Artsi virkkoi.

Liu'uin alas Pimun selästä ja annoin Tapin ottaa ohjat. Loikkasin suoraan Artsin syliin ja moiskautin märän pusun miehen huulille.

- Tänään juodaan skumppaa!!, kailotin posket punoittaen.