Aloitetaan ajoissa (ke-esteet, 13.1. !)

[Chao]

Chao-täti on viime kerrasta ehkä viisastunut, ken tietää, ja laittaa tunnin kuvauksen ym:t vastaavat hyvissä ajoin tänne, että saa sitten tuntitarinan ajoissa ja toivon mukaan myös palkat tunnista ajoissa.

Koska täti tykkää sekä tarinoista että raapustuksista, saa tuntinsa maksaa joko kuvana / kuvina tai tarinana.

Ja koska täti on aikamoinen Hitler, tädin hyppytunnin aiheena on:

Lähestyminen & ohjaus

Eli helppo aihe minulle, saan tästä asiasta paljon juttua irti, mutta reisiä pakottava istunsa treeni teille. Eli kaikki te, jotka tahdotte reisienne huutavan hoosiannaa treenin jälkeen osallistumaan. Otan tunnille siis max. 8 henkilöä, koska se helpottaa omaa hommaani ja maneesikin tulee siitä jo aikas täyden tuntuiseksi.

Esteiden korkeutta ei ole vielä päätetty, lämmittely tapahtuu ristikoilla ja puomeilla, siitä sitten ratsastajien taitojen ja itsetietoisuuden mukaan suuntaamme mahdollisesti hieman korkeammille saroille, ken tietää. Voihan olla että julma täti ei anna teidän loikkia koko tunnin aikana kunnolla, vaan ruoskii teidän istuntanne kuntoon, jotta voitte loistaa ja hypätä seuraavalla tunnilla sitten vähän korkeampia. Tätä te ette vielä saakaan tietää, vaan tälle tunnille osallistuminen on siis hieman kuin ostaisi sikaa säkissä, näkemättä siis itse sikaa, saatika sitten säkkiä!

Opettaja: Chao
Osallistujat: 8/8 - tunti täynnä!


Fiia - Anttu +
Jokeri - Jambo
Veronica - Tiia +
Anne - Myntti
Meeri - Eppu
Johku - Pella +
Brenna - Janus (vähän haastetta. ;D)
Roosa - Liinu

MISSÄS MUIDEN PALKAT ONPI?


Tunti siis pidetään vasta keskiviikkona, 13.1.2010, mutta aikainen lintu ei sammaloidu ja vierivä kivi madon nappaa - eikös?

__________

Ja koska olen aikainen kivi ja vieriva mato - eikö tähhäh? - niin pistän teille tuntitarinaa tulemaan nyt heti. En jaksa odotella enää kauempaa.

Keskiviikko-esteet, 13.1.10

"Perhanan pakkanen." Kiroilin könytessäni opettajantuoliin maneesin nurkkaan pilkkihaalarini, moonbootsieni ja parin paksun villahuovan kanssa. Ratsukot matelivat yksi toisensa jälkeen kaartoon keskelle maneesia keskenään hpötellen niitä näitä. Vetäisin pahan tädin roolin päälleni ja säikähdin itsekin, kun ääneni kaikui maneesin seinistä, kuin joku olisi heitellyt pieniä kiviä siihen.

"JA SITTEN ALOITETAANKOS JO TUNTI?"

"Kyllä, madam!" Kaikui kuorosssa ja ratsastajat olivat pikavauhtia hevostensa - ja poniensa - selässä. Pahana tätinä minulla oli oikeus naureskella, kun Janus aloitti temppuilunsa ja Brenna sai pidellä kiinni ponin harjasta kaikin voimin pysyäkseen kyydissä mukana takajalkojen halkoessa ilmaa, ja välillä vähän etujalkojenkin. Tyttö sai ponin taas hetkeksi rauhoittumaan ja näin sopivaksi lopettaa nauramiseni.

"Mä olen kauniisti, kilttinä tätinä koonnut teille pari pientä estettä ja kasan puomeja, ja tänäänhän me harjoiteltiin... MITÄ?"

"Lähestymistä ja ohjausta, teidän armonne." Kuoro lauloi taas yhteen ääneen. Kaivauduin tyytyväisenä syvemmälle viltteihini.

"Lämmitelläänpäs nyt sekä teidät että ratsut! Brenna, sä et ota jalustimia pois, ku siitä ponista ei tiedä mitä sattuu, enkä tahdo lähteä kuskaamaan ketään tänään sairaalaan, mutta te muut heitätte jalustimet kaulalle ja otatte kevyttä ravia."

"Ai siis niinku..." Fiia uskalsi avautumaan pahalle tädille. "...kevennetään niinku ilman jalustimia?"
"Niinku ja niinku, jos ei onnistu ni juokset hevosen vierellä, kunnes ootte lämmenneet."

Tyttö vaikeni salamana ja heitti jalustimet kimon ruunan kaulalle ja maiskutti herran raviin.
"Hyvinhän se onnistuu! Kukaan ei joudu juoksemaan ja voitte lakata jo keventämisenkin, näytätte vähän tyhmiltä."

Neidot lakkasivat keventämästä, mutta ymmärsivät fiksuina likkoina säilyttää ravin.
"Jäätte pääty-ympyröille! Ponit, eli Pella, Janus, Jambo ja Tiia jää sinne oven puoleiseen päätyyn ja loput, eli Eppu, Liinu, Myntti ja Anttu jää tänne mun puolen päätyyn!"
Veronica näytti selvästi ottavan nokkiinsa kutsuessani Tiia poniksi, mutta se nyt vain sattuu näyttämään ponilta, minkäs sille voi.
"Ja kun olette saaneet hevoset asetettua tähän suuntaan, niin sitten otatte syvemmin niitä kiinni sekä sieltä edestä, että pohkeella, ja TAIVUTATTE ne ympyrälle. Ei enää käännetä sisäänpäin pelkkää nenää, vaan käännätte etu- ja takapään, eli koko hevosen."

Tytöt tekivät työtä käskettyä ja pian alkoikin jo homma näyttää varsin tehokkaalta.

"Hyvä Anne, se Myntti myötää edestä, niin myötää takaisin. Paras pakinto hevoselle on myötäys ohjista. Pidätä Roosa sitä Liinua, ei sen tarvitse Antun hännänalusta tutkia. Voit saada kaviosta. Liinu juoksee sen takia, kun on epävarma. Tee isompaa ympyrää ja hidasta istunnalla, käytä reisiä ja vatsaa ja nojaa vähän taaemmas. Anna sille koko ajan jotain tekemistä, noin hyvä, nyt se myötää, anna vain ohjaa. Noin hyvä!"

Ratsukot vaihtoivat suuntaa käskystäni ja taivuttelimme hyvällä menestyksellä ratsut vielä toiseenkin suuntaan. Eppu yritti sanoa sopimustaan irti ja lönkytteli kaula pitkällä kuin laiska lehmä. Ruunanruppukapa ei muistanutkaan että täti tiesi ukkelin metkut ja pian ruuna ja Meeri kulkivat näyttäen elävää esimerkkiä taivutuksesta.

"Otetaan laukat vielä pikaiseen! Valmistelkaa nosto - ja NYT!" Janus hyppäsi ainakin viisi metriä eteenpäin, oli törmätä Jamboon, joka ei suostunut - tapansa mukaan - nostamaan laukkaa, juoksi suoraan hevosten ympyrän läpi, kunnes Brenna sai ponin käännettyä naama maneesin nurkkaan.
"Hyvä. Pidä se siellä kunnes se pysyy käsissä." Kiljuin ja tunsin kiukun punan leviävän kasvoille.
"No niin, kootkaahan itsenne, rauhoittakaa hevoset ja ottakaa ravin kautta käyntiin ja palatkaa uralle. Voitte myös palauttaa jalustimet jalkaan ja nyt on sitten aika säätää ne hyppykuntoon."

Kuoriuduin ratsukoiden kävellessä vällyjen alta ja kävelin rennon rauhallisesti Januksen luo. Brenna istui ponin selässä ja puri huultaan.
"Mikä on?" Yritin muuttaa pahan tädin äänensävyä, mutten tainnut aivan onnistua.
"Ku tää kiskoo niin et sormet on tunnottomat."
"Kiskooko pään ylös vai alas vai vaan kiskoo?"
"No ylös."
"Odotas hetki."

Pistin juoksuksi. Kirmasin täyttä laukkaa (ja sain ratsastajilta makeat naurut, kunnes uhkasin laittaa heidät tekemään saman) maneesin toiseen päähän, katsomon penkkien alle ja kirosin hetken aikaa kaivellen esiin - tadaa! ponimartingaali!

"Täällähän on tää yleinen jämä-tavarasäilö." Totesin Annen kummastuneelle katseelle rymistäessäni takaisin Januksen luo.
"Tuus alas selästä ni tökätään tää ja kokeillaan."

Brenna hyppäsi takaisin selkään ja he olivat siinä samassa Januksen kanssa takaisin ruodussa, uralla muiden letkassa.

"Aletaankos sitten töihin?" Kiljaisin kaivautuessani takaisin vällyjen väliin.

"Carkki ja Jossu siellä katsomossa, juu, tiedän että olette siellä, turha on piilotella. Saatte tulla nostamaan puomeja, ja olen aika sata varma että niitä putoilee jokunen."

Carkki ja Jossu jurnuttivat ja marmattivat, mutta tulivatpa silti valmiiksi nostelemaan puomeja takaisin paikoilleen. Ratsukot järjestäytyivät osastoon ja minä osoitin ensimmäisen esteen, pienen, suorastaan säälittävän puna-valkean ristikon, jolle työnsin Veronican ja Tiian ensimmäisenä.
"Näyttäkää mallia."

Veronica kehutti Tiian raviin ja käänsi ohjilla tamman esteelle. Tiia nosti jalkojaan kavaletin yli ja Veronica oli tyytyväinen tamman suoritukseen. Minä en.

"Ja missä oli muut avut?" En antanut aikaa vastata. "Veronica käänsi Tiiaa ohjilla, mutta esteratsastuksessa täytyy muistaa myös painoavut, ja pohkeet. Painoapu on se, joka tulee teidän huomaamattanne, mutta joka voi osoittaa hevosen aivan väärään suuntaan! Sen vuoksi on elintärkeää aina katsoa estettä ja esteen päällä katse käännetään aina seuraavalle esteelle, ette ikinä katsele taaksenne, siinä menee kaakki jos toinenkin hämilleen. Tulkaa Veronica uudestaan."

Veronica ohjasi tamman uudestaan ristikolle, käyttäen nyt enemmän painoaan, nojasi enemmän esteen suuntaan, rutisti pohkeita kylkiin ja Tiia jopa hyppäsi pienen kavaletin yli.

"Hyvä. Nyt se tuli paremmin ja paljon enemmän tasapainossa. Sitten Anne ja Myntti."

Anne käänsi ruunikon tammansa kohti ristikkoa, kun taas nuori tamma käänsi silmänsä ympäri ja korvansa takakenoon.
"Ryhdistä sitä! Ei se voi jolkottaa siitä yli ku laiska lehmä! Se näyttää reumaiselta kamelilta! Nyt ryhtiä, esteratsastus on ylväs laji! Pyydä sitä eteenpäin, mutta älä hoputa, että se saa rauhassa valmistella."

Myntti ponnisti ja liiteli ristikon yli jättimäisellä loikalla jättäen sotilaallisen ilmatilan vatsansa ja esteen väliin. Se sai aikaan huokauksia ja hämmästyksiä ratsukoissa.

"Se ponnistaa korkealle koska on epävarma. Annat sille vaan tilaa edestä ja käytät paljon painoa apuna, ni kyllä se siitä. Sillä on kuitenkin hyvä tyyli, vaikka tasapaino vaatiikin hiomista. Seuraavaksi Johku ja Pella."

Pieni russ-tamma liiteli vaivatta pienen esteen yli.
"Johku, sun pitäisi varmaan itsekin tehdä siellä jotain? Älä mee ali siitä missä aita on matalin, sinä päätät mitä tehdään, ei poni, vaikka Pellan kanssa se oliskin helppoa! Tuu uudestaan, ja jos tuntuu, ettei se virka sun apuihisi mitään, käännät voltille."

Johku käänsi kuuliaisesti tamman uudelleen esteelle ja ohjasi tamman kohti estettä. Nyt Johku keskittyi hyppyyn jo itsekin, mutta antoi Pellan silti viedä.
"Mä tiedän, ettei Pella tarkoita pahaa, etkä sä, mutta oikeasti, vielä kerran ja pyydä se sille voltille. Mä tahdon nähdä että se on oikeasti sulla hallinnassa ja että se oikeasti tottelee sua."

Johku teki taas työtä käskettyä, käänsi ponitamman ennen estettä voltille ja ohjasi sitten Pellan uudestaan esteelle. Nyt Johku pyysi jo tammaa ponnistamaan ja ohjasi sen ennen ponnistusta keskemmälle estettä.

"No nyt meni ihan hyvin, mutta sitten lähestymisessä, vaikka poni olis kuinka perhanan pieniä hyvänsä, niin älkää juuri ennen ponnistusta tehkö mitään, kaikkein viimeisimpänä mitään ohjausliikkeitä, ettei sen ponnistus mene aivan päälaelleen ja koko epatto rysähdä matkalle kesken hypyn. Sitten Roosa ja Liinu, olkaa hyvät."

Nuori suomenhevostamma ei ensin tajunnut mitä piti tehdä, mutta kun Roosa näytti sille suunnan esteelle se rntäsi innoissaan eteenpäin, eikä liian kovassa - aivan liian kovassa - vauhdissa ehtinyt nostaa kunnolla etujalkojaan ja pädäng, puomien nostelijat saivat ensimmäisen hommansa.

"Roosa, istu rauhassa satulassa, kunnes tunnet että heppa ryhtyy ponnistamaan. Sun kevyt istunta liian aikaisin vain villitsee sitä lisää. Ratsasta rauhassa, sitä ei selvästikään tarvitse ajaa ollenkaan eteen esteillä, pidätät ja myötäilet vain sen tahdissa. Älä päästä sitä rynnimään, ota istunnalla kiinni sitä ja puolipidätteillä huomautat sille, että sä istut yhä siellä selässä. Tulkaa vaan uudestaan!"

Roosa kierrätti Liinun takaisin esteelle, nyt hilliten sitä paremmin, ja tälläkertaa, vaikka vauhtia oli ehkä vieläkin hitunen liikaa, ponnistus sujui jo (tai siis tamma ylipäätänsä ponnisti) ja jatkoi matkaa esteen yli ilman että oli edes lähellä hipaista puomia. Carkki huokaisi syvään ja sai ratsukot nauramaan. Se oli hyvä, rentojen ratsastajien kanssa oli hevosten mukavampi olla.

Kun ensimmäinen lähestymisharjoitus oli kaikkien loppujenkin kanssa saatu ohi kunnialla, siirrytiin hieman vaikeampaan tehtävään. Nyt pitäisikin jo kääntää kunnolla. Ensimmäinen pieni pysty oli melkein heti kulman jälkeen, josta tulisi suoristaa hevonen pituushalkaisijan suuntaiseksi ja hypätä ristikko suorassa. Tehtävä oli haastava, muttei mahdoton.

"Tulkaas te ensin Epun kanssa ku äsken olitte viimosia. Eli ensin ratsastat kulman huolella, muistat asettaa ja pidät katseen esteessä, et hevosen niskassa. Jo pystyesteen päällä alas katsoa tuota ristikkoa, että Eppu tietää mihin suuntaan jatketaan esteen jälkeen ja sitten hyppäät ristikon, kun oot saanut sen suoristettua."

Meeri ja Eppu tekivät työtä käskettyä, ruuna taipui mukavasti kulmaan, mutta sitten Meeri hävitti katseensa ruunan niskaan, mikä ei vielä ensimmäisellä pystyllä haitannut, mutta Eppu parka ei tiennyt mihin suuntaan lähteä esteen jälkeen joka taas johti siihen, että ohjaa piti käyttää reilummin ja siitähän Chao-täti ei tykännyt.

"Ja ei! SE KATSE! SE KATSE! MUISTA SE KATSE! UUDESTAAN!"

Meeri ohjasi Epun jonon ohi kohti kulmaa ja pystyä. Nyt suoritus oli paljon parempi, vaikka katse meinasikin taas hukkua herran hulmuavaan harjaan. Chao-tädillä on onneksi kantava ja kaikuva ääni, johon on harvinaisen helppo herätä, jos haaveilu meinaa yllättää. Tosin nyt Eppukin jo tiesi mihin suuntaan kääntyä, joten ruuna ei suuremmin edes tarvinnut ohjausta.
"No, meni se paremmin ko äskön. JANUS!"

Janus oli innostunut esteillä, hieman rynninyt mutta pysynyt nyt Brennalla käsissä, kun ei saanut kiskottua päätään taivaisiin. Nyt Brenna hallitsi yli-innokkaan ponin hyvin, tahti oli reipas, muttei rynnivä, poni tykkäsi ja Brenna tykkäsi ja suoritus oli täysin tyylipuhdas. Janus yllätti kaikki. "Hyvä...." Seurasi pitkä hiljaisuus, kun täti ei keksinytkään enää korjaamisen aihetta. "Sitten Jokeri ja Jambo."

Ruuna ei tapansa mukaan tykännyt työskennellä, vaan kun se tajusi esteet, sen korvat kääntyivät heti eteenpäin.
"Hidasta sitä vähän istunnalla! Istut syvemmälle ja jännitätä vähän vatsalihaksia. Aseta kulmaan, hyvä ja katso estettä! Katso estettä! Hienoa!" Jambo näytti mistä eestiläiset on tehty ja vei Jokerin melkoisen mallikkaasti kavaletinpuolikkaiden yli ja takaisin jonon jatkeeksi nuokkumaan.

"Jos sitten tuutte Veronica sen Tiian kanssa!"

Kirjava tamma yritti intoilla, mutta Veronica piti tamman hienosti istunnallaan hallinnassa. Tyttö ehti juuri ja juuri suoristaa Tiian ennen pituushalkaisijalla olevaa estettä, mutta pääsivätpähän ylitse siitäkin.

"Veronica, seuraavalla kerralla älä jätä suoristamista niin viime tippaan, vaan ennakoi. Ota vaikka enemmän sisäreunasta toi pysty ja muista jo ilmassa katsoa seuraavaa estettä, niin hevonenkin alkaa jo automaattisesti kääntyä kohti sitä, jolloin ei mee suoristus ihan viime tippaan."

Seuraavina vuorossa Anne ja Myntti. Anne muisti hyvin myödätä Myntille, vaikkei tamma meinannut ehtiä suoristautumaan jättiloikkansa jälkeen. Varsin hyvää treeniä tasapainollekin joutua välillä kääntymään vähän jyrkemmin ja hyppäämäänkin vinossa, kuten ensimmäiselle pystylle jouduttiin tekemään.
"Hyvin se menee, kun se saa itsevarmuutta niin siitähän tulee aivan upea." Pahan tädin rooli alkoi taas unohtua, onneksi huomasin sen itse ja tajusin palauttaa pelottelevan äänensävyni.

"Sitten Pella, jonka jälkeen Anttu."

Pellalle tyylipuhdas suoritus oli arkipäivää, mutta nyt Johku oli puikoissa mukana ja rytmikäs tasapaino säilyi loppuun asti. Saumatonta yhteityötä parhaimmillaan.

"Anttua saa pyytää vähän eteen, Fiia, se väsähtää muuten kesken matkan." Naureskelin tuoliltani, kun kimo ruuna köpötti laukkaansa kohti pystyä. Anttu näytti tekevän kaiken hidastetusti, mutta päätyi hienosti suoraksi sopivasti ennen seuraavaa estettä ja puhtaasti, vieläpä melko esteettisesti yli ristikon.
"Se meni hyvin! Muista vaan kannustaa eteenpäin, että saat sen laukan pyöreäksi! Tollaisella keinuhevos-surrauksella ette saa hyvää aikaa kisoissa. " Vinkkasin silmää Fiian levinneille silmille ja keskityin sitten Liinuun, joka täristen odotti omaa vuoroaan. Tyydyin vain nyökkäämään Roosalle, joka hellästi pyysi tammaa laukkaan.

Liinu lennähti taas eteenpäin, mutta Roosa sai tamman kiinni ja koottua ja Liinukin pääsi pikkuisista esteistä yli kauniisti tasapainossa, eikä Carkin tai Jossun tarvinnut nostella puomeja.

"Eiköhän se ollut siinä? Nyt ei täti jaksa enää ja johan tässä on melkein kaksi tuntia työskennelty. Jäähdytelkää ne ja viekää talliin, minut tavoittaa hoitajien huoneesta, käydään siellä palautteet tunnista läpi. Hei hei!"

Nousin pika-pikaa ylös tuolista ja rynnistin ulos maneesista kohti lämpöä. Varpaani olivat tunnottomat, enkä uskonut enää omistavani sormia. Vaan olipas se mukava, toiminnan täyteinen tunti siitä huolimatta. Tervetuloa mukaan ensi kerrallakin!

[Johku]

13.1.10 - Chao: Aloitetaan ajoissa!

Hrrrr! Mä haluan lämpimään! Ajattelin, juuri kun olin päässyt tallin pihalle. En halunnut mitään muuta kuin lämpöä, en edes välittänyt tietää kellä menin.

No okei, ennen kuin menin lämmittelemään oleskeluhuoneeseen kävin ilmoitustalulun luona kattomassa kellä menen.

- Jes! Pella! Hihkaisin, ja samalla paikalle ilmestyi kaksi tyttöä, katsomaan listaa. Kumpaakaan tyttöä en tunnistanut. No, ei se minua haitannut. Matka jatkui olkkariin jossa päätin ottaa oikein mukavan asennon, hetkeksi aikaa ja juoda samalla lämmintä kaakaota.

Oho! Kello oli jo kymmentä vaille, ja tunti alkaisi tasalta! Äkkiä Pellan luokse! Kävin nopeasti hakemassa varustehuoneesta satulan, suitset ja suojat. (en tiiä käytetääks suojii, mut laitoin nyt)
Sitten Pellan luo! Ajattelin.

Olin nähnyt aikasemmin että joku oli harjaamassa Pellaa, mutta oli jo näköjään valmis. Hyvä, koska en olisi ehtinyt harjata sitä. Äkkiä suojat, satula ja suitset! Tadam, olin valmis, juuri oikeaan aikaan.

Sitten kahdeksan hevosen ja ponin jono lähti kävelemään, tai pikemmin löntystelemään maneesia kohti.

Mietiskelin matkalla maneesiin opettajaamme, eli Chaoa. Tiukka, lepsu, ruma =P, hauska vai mikä? Heräsin ajatuksistani ja sain samalla vastauksen siihen minkälainen Chao olisi, kun hän rääkäisi:

JA SITTEN ALOITETAANKOS JO TUNTI?

Mietin mitä vastaisin ja vastansin "hauskasti":
"Kylää, madam!", yllättäen kaikki muutkin oli valinnut saman lauseen! Heh heh

Vihdoinkin olin selässä, ihanan Pellan selässä. Odotin innolla tuntia, kunnes kuulin että nostetaan jalustimet kaulalle!

Eeeeiiiiiii!Ei jaksa, mutisin hiljaa. Joku saattoi kuulla, en tiedä.

Onnistuhan se ihan hyvin ja jaksoinkin tosi hyvin, vaikka olin ihan poikki ja rättiväsynyt. Silti, piti jaksaa vielä taivutella ympyrällä. Siinä oli pientä haparointia, koska olin jo keventämisestä ihan väsynyt. Mutta silti ponnistelin ihan ookoo suoritukseen. Pella teki varmaan suurimman osan.

Sitten kun Chao sano et hypätään, niin innostuin ja paljon! Katselin nätisti ja yritin oppia edellä menevistä. Myntin hyppy sai minut haukomaan henkeä! Se oli niin iso. Vau!

Yht'äkkiä oli jo mun vuoro. Lähdin kohti estettä, ja huomasin jo olevan toisella puolella. Kesken iloisten ajatuksieni kuulin Chaon huudon, ja tajusin et en ollu tehny mitään kun hyppäsin. Pella teki kaiken työn.

Joten UUDESTAAN!

Se meni paremmin, mun ja Chaon mielestä, mutta silti piti mennä ainakin vielä kerran ja tehdä nyt se pirun voltti! Alko jo vähän pelottamaan ettei Chao pamahda ihan täysin! Onneksi vika kerta oli lähes täydellinen, eikä Chao ollut (vielä) pamahtanut, minuun tai johonkin toiseen....

Seuraavaan tehtävään olin valmistautunut tosi hyvin ja olin itse se kuski eikä Pella. Hypimme kaksi estettä kevyesti ja mukavasti, eikä omasta mielestäni ollut mitään virhettä! Täydellinen! Tai ainakin melkein.

Aika oli mennyt tosi nopee ja nyt olikin jo loppukäyntien aika. Alkoi taas tulla vähän vilu kun vaan käveli. Äkkiä kuitenkin olin jo vienyt Pellan karsinaan ja vienyt kamat satulahuoneeseen.

Lopuksi kävin vielä olkkarissa juomassa kaakaon, kiittämässä ja maksamassa tunnin Chaolle.

Kiitos Chao! Oli ihana tunti!


Kelpaako maksuksi?

[Fiia]

Olin todella iloinen päästyäni taas Chaon tunnille, sillä tiesin, mitä hänellä oli tarjota – kovaa, mutta hyödyllistä treeniä, ja sitähän minä nimenomaan halusin.

Ratsuksi minulle oli sattunut Anttu, komea mutta vähän pahansisuinen kimo, jolla en muistaakseni ollutkaan ikinä ratsastanut. Vähän pelkäsin, mitä tunti mahtaisi tuoda tullessaan, eikä tämä tunne ainakaan hälvennyt nähdessäni valtavan ratsuni irvistävän keltaiset hampaat välkkyen.
- Kiltti heppa, höpisin sille ottaessani Sastun tarjoamat ohjat ja lähtiessäni taluttamaan sitä maneesiin. Pakkasta oli useampia asteita, mutta ennustin kyllä, että pian olisi lämmin. Varmaan jopa kuuma.

Vedin jalustimet alas hitaasti ja rauhalliset, kiristin satulavyön nieleskellen ja etsin penkkiä lähettyviltä päästäkseni korkealle luiseen selkään, kun armaan opettajamme voimakas ääni kaikui pitkin maneesin seiniä.
- JA SITTEN ALOITETAANKOS JO TUNTI? Chao karjaisi ja sai kahdeksan yhtenevää vastausta. Penkkiä ei siihen hätään löytynyt, joten nostin jalkana niin ylös kun sain – toivoin parasta – ja lennätin itseni pikapikaa satulaan. Anttu tuntui valtavalta, liian laihalta ja erittäin tavoittamattomissa olevalta. Mutta ehkäpä tottuisin. Tietysti tottuisin, enhän minä ikuisuuksia voinut Pellallakaan ratsastella. Mittariin tulisi vielä joitain senttejä, ja se olisi pienelle harmaalla jo liikaa. Siispä, päätin tiukasti mielessäni, uusia haasteita päin!

Chao muistutti meitä vielä tunnin aiheesta – lähestyminen ja ohjaus, olennainen osa esteratsastusta, tavallinen, mutta erittäin tärkeä juttu treenata. Chao komensi meidät lämmittelemään ja puhui kevyestä ravista ilman jalustimia. Ravistin päätäni, olin varmasti kuullut väärin.
- Ai siis niinku..., kysyin hämilläni, - kevennetään niinku ilman jalustimia?
- Niinku ja niinku, jos ei onnistu ni juokset hevosen vierellä, kunnes ootte lämmenneet, Chao vastasi napakasti.
Suljin suuni kuin simpukka ja heitin sisuuntuneena jalustimet hoikalle valkoiselle kaulalle. Tarrasin harjaan ja maiskuttelin aikani, ennen kuin Anttu alkoi ottaa raviaskeleita ja pian hölkkäsi erittäin kamalantuntuista ravia menemään. Keventämisestä ei juuri ollut puhetta, yritin vain pysytellä selässä ja totutella isoihin liikkeisiin.

Hetkisen kuluttua keventämisen – tai sen yrittämisen – sai lopettaa, ja ohjailimme hevoset kahdelle pääty-ympyrälle, jossa homman nimi oli taivutus. Se tuntui aluksi mahdottomalta, hevonen oli niin pitkä, että koin itseni kyvyttömäksi ohjaamaan sekä sen etu- ja takapäätä. Minulta kestikin hetki ymmärtää, että ihan samoilla avuilla se kimo toimii siinä missä pienempi harmaakin, mutta kun lopulta tajusin jutun juonen, jokin loksahti paikoilleen ja huomasin Antun olevan oikeasti miellyttävä ratsastaa. Se taipui kaulastaan, niskastaan ja kyljestään ja tuntui vastaavan apuihini yllättävän herkästi. Toinen suunta oli meille molemmille vaikeampi, joten olin tyytyväinen, kun asetus pysyi tasaisena sisäänpäin ja kylki pehmeänä sisäpohkeeni alla.

Sen jälkeen aloimmekin jo ottaa laukkaa. Sain kuin sainkin ratsuni laukalle, mutta heti sen jälkeen Brennan alla Janus sai tavanomaisen rodeokohtauksen ja järjesti melkoisen kohtauksen. Onneksi suurin osa hevosista ei, Anttu mukaan lukien, hermostunut tästä sen kummemmin, mutta pieni katkos tuntiin kuitenkin tuli. Chao juoksi hakemaan Janukselle martingaalin sillä aikaa kun me laitoimme jalustimia hyppäämiseen sopiviksi. Opettajamme nakitti Jossun ja Carkin puominnostelijoiksi, ja niin saatoimme aloittaa estehyppelyn.

Este oli pieni ja piskuinen punavalkea ristikko, joka oli kaikin tavoin hyvin harmiton ja helppo. Olimme viimeisten joukossa ylittämässä sitä. Antun laukka oli niin tyystin erilaista kuin Pellan, ja varsinkin kun siihen totuttelemiseen ei jäänyt paljon aikaa, ensimmäinen hyppy meni minulta ihan ohi – keskityin vain pysymään selässä jotenkuten säädyllisesti ja suorassa, katse ylhäällä ja kantapäät alhaalla.

Seuraava tehtävä oli haastavampi, se kun sisälsi kääntämistä, suoristamista ja kaksi estettä. Ehdin jälleen katsella muiden suorituksia ja ottaa niistä opikseni, vaikka se ei auttanutkaan, kun vuoroni koitti ja Chao alkoi ohjeistaa:
- Anttua saa pyytää vähän eteen, Fiia, se väsähtää muuten kesken matkan.
Jaa että eteenpäin, ajattelin istuessani oikein tyytyväisenä ruunan keinuvassa laukassa. Vaikka minusta vauhti tuntui oikein hyvältä, tiesin Chaon olevan huomattavasti kokeneempi ja enemmän hevosratsastaja kuin minä – siispä kopautin kimon kupeita jaloillani ja olin keikahtaa satulasta, kun Anttu vastasi pyyntööni ja lähti ripeämpää laukkaa eteenpäin. Mahdollisista moitteista huolimatta istuin alas ja otin muutaman puolipidätteen ja matkasin sitten samassa tasaisen hitaassa laukassa esteille. Aikaa kääntämiseen, suoristamiseen ja myötäämisen jäi ruhtinaallisesti, ja Anttu tuntui loppujen lopuksi oikein mukavalta.
- Se meni hyvin! Muista vaan kannustaa eteenpäin, että saat sen laukan pyöreäksi! Tollaisella keinuhevos-surrauksella ette saa hyvää aikaa kisoissa, Chao naureskeli.
Silmäni levisivät – vai että kisoissa! Mutta yhtä kaikki olin tyytyväinen hevoseen ja sen keinuheppalaukkaan. Vielä Liinu ja Roosa meidän jälkeemme, sitten oli aika lopetella.
- Eiköhän se ollut siinä? Nyt ei täti jaksa enää ja johan tässä on melkein kaksi tuntia työskennelty. Jäähdytelkää ne ja viekää talliin, minut tavoittaa hoitajien huoneesta, käydään siellä palautteet tunnista läpi. Hei hei! Chao ohjeisti. Minä annoin pitkää ohjaa urhealle ratsulleni ja huokaisin syvään.

Kiitos tunnista, Chao

[Veera]

Vitiskö oon tyytyväinen itseeni , sillä tein tämän painitilla ja hiirellä, koska piirtis on edelleen rikki ja photarikoneelle en pääse salasanan takia. Ei ole sitten tarkotus olla realistinen

Anteeksi myöhäinen ja epämääräinen maksu, mutta mukava tunti oli!

[Anne]

Maksu:



Kiitokset tunnista!