Alman hoitopäiväkirja

[Anne]

Kotiin ennen sadetta



Spessu Alexille kivoista tarinoista ja hienoista kuvista!

[Anne]

Alkeiskurssilla



Laukkaharjoituksia sänkipellolla, ratsastajana Jennyfer ja liinan päässä Sara.

Spessu Saralle ja Jennyferille!

[Jenny]

Onnenpäivä ^{(Tarkoitettu päivälle 25.9.)}

"Tää on niin mahtavaa!" sanoin posket innostuksesta punaisina. "Alma on tosi ihana, säkin tykkäisit siitä."

Olin saanut tekstarin Annelta. Siinä hän kertoi, että olin päässyt hoitajaksi. Alman hoitajaksi. Niinpä olin pyytänyt äidiltä kyydin tallille. Äiti oli suostunut, tosin ei niin mielellään. Häntä kun eivät hevoset kiinnostaneet, koirat vaan.

"Ole sitten varovainen sen sinun.. ponisi kanssa!" hän sanoi, kun nousin kyydistä.
"Tottakai", huokaisin.
Läimäytin auton oven kiinni ja kiiruhdin talliin. Tallissa oli melko hiljaista, muutamia hoitajia vain.
Tassuttelin Alman karsinan luo ja kurkistin sinne sisälle, mutta se oli typötyhjä.
"Sori, mutta missä tarhassa Alma on?" kysyin eräältä hoitajalta, joka kantoi satulaa.
"Heppatarhassa, se on toi iso tarha aittaboksien takana", hoitaja vastasi.
"Kiitti."

Kävin sieppaamassa Alman riimun ja kiiruhdin sitten heppatarhalle. Alma seisoi portilla ja sen vieressä oli lehmänkirjava hevonen, jonka tunnistin Tiiaksi.
"Hei, Alma", sanoin tammalle.
Taputin Almaa kaulalle. Tamman korvat kääntyilivät hieman.
"Ei hätää, olen uusi hoitajasi", rauhoittelin.
Ojensin Almalle pari hevosnamia, jotka tamma hotkaisi samantien.
Laitoin tammalle riimun ja avasin portin varovaisesti, jotta Tiia ei karkaisi. Se jäi harmistuneena tuijottamaan kaverinsa perään.
Sidoin Alman karsinaansa ja hain tamman harjapakin. Aloin harjaamaan tammaa apunani suka ja pölyharja.

Alma seurasi korvat höröllä muiden hevosien touhuja, samalla kun harjasin sitä.
"Sulla on tosi pehmeä turkki", kehuin. "Aivan kuin silkkiä!"
Vaihdoin harjat kaviokoukkuun. Kavioden putsaaminen sujui yhtä mallikkaasti, vaikka kaviot olivatkin saaneet kivan mutapeitteen.
Vein harjapakin takaisin paikoilleen ja palasin Alman luo.
"Mun täytyy nyt lähteä", kuiskasin tammalle.
Taputin Almaa kaulalle ja lähdin bussipysäkille. Mielessäni seikkailivat kuvat tulevista hetkistä Alman kanssa.

Alma & Jennyfer, 1 HM

[Jenny]

Toinen päivä Seppeleessä, 27.9.

Pyöräilin kohti Seppelettä uudella pyörälläni. Sen korissa heilui laukkuni, jossa olivat juomapullo ja pari voileipää. Aioin nimittäin viettää tallilla piitkän päivän- Alman kanssa tietenkin.

Käännyin oikealle ja ohitin Seppeleen siniset leirimökit. Pysäytin pyöräni tallinoven eteen ja vein sen pois hevosten silmistä. Sitten otin reppuni ja suunnistin yläkertaan. Työnsin repun yhteen lokeroista, jotka oltiin tarkoitettu hoitajille. Sipsuttelin hoitajien oleskeluhuoneen ovelle. Avasin sen ja kurkistin sisälle. Siellä istui kaksi tyttöä jotka puhuivat vilkkaasti.
"Moi", sanoin.
Suljin oven hiljaa perässäni. Tytöt kääntyivät minua päin.
"Moi", toinen sanoi. "Ootko uusi hoitaja?"
"Joo, Alman hoitajaksi pääsin."
"Minä olen Jeccu ja hoidan Riinaa."
"Mä taas olen Maiss, hoidan Siiriä."
Nyökkäsin molemmille virnistäen ja esittäydyin itsekin.

"Mutta kutsukaa minua Jennyksi", lisäsin nopeasti.
Maiss ja Jeccu vaikuttivat mukavilta. Puhuimme hetken hevosista, mutta sitten kiiruhdin Alman luokse.

Tamma seisoi korvat höröllä karsinassaan. Sen luona seisoi tyttö jolla oli vaaleat hiukset. Hänellä oli Alman satula käsissään.
"Moi!" sanoin.
"Hei", tyttö vastasi ja pujahti Alman karsinaan.
"Oletko menossa tunnille?" kysyin.
"Juu, rästitunnille", tyttö vastasi. "Oikeasti olen jatkokakkosessa."

Voihkaisin. Miten olinkaan unohtanut sen, että Alma meni tunneille. Olin jo keksinyt niin kivaa tekemistä meille kahdelle.
"Mikäs sun nimi on?" kysyin tytöltä.
"Iina", hän vastasi.
"Olen Jenny", kerroin.
Iina ei kuitenkaan tainnut kuunnella. Hän kiristi satulavyötä ja halasi Almaa.
Päätin käydä tarkistamassa, oliko Almalla vielä tunteja. Kävin lukemassa ilmoitustaulua ja huomasin, että rästitunnin jälkeen Almalla ei olisi enää mitään tunteja tältä päivältä. Loppu päivä oltaisiin neidin kanssa kahden, vuhuu!
Ilma oli kaunis ja aurinkoinen. Tuuli oli tyyntä ja muuttolintu parvi lensi taivaalla. Mikä oiva keli ratsastaa ulkona! Iina talutti Alman kentälle muiden tuntilaisten kanssa. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja päätin siivota Alman karsinan.
Etsin käsiini kottikärryt ja talikon. Sitten ei muuta, kuin karsinan kimppuun.

Noin ikuisuuden kuluttua Alman karsina oli siivottu. Lähdin viemään kottikärryjä lantalaan. Olin iloinen, etten ollut ratsastamassa. Ulkona nimittäin oli hirvittävän kuuma. Tuntui siltä, kuin kesä olisi tullut takaisin. Kun palasin talliin, Iina oli jo riisumassa äreältä Almalta varusteita.
"Miten tunti meni?" kysäisin.
"Loistavasti! Alma on kuin pieni enkeli", Iina leperteli.
Alma ei näyttänyt olevan samaa mieltä. Se olisi selvästi halunnut mieluummin jäädä talliin, kuin mennä ratsastustunnille.
Iina sanoi moikat Almalle ja lähti kotiinsa. Voisin viettää Alman kanssa lopun päivän rauhassa, wuhuu!
Päätin viedä Alman tarhaan. Siellä olisi varjoisaa.
Laitoin tammalle punaisen riimun ja lähdin taluttamaan Almaa kohti tarhaa. Taivaalle oli ilmestynyt muutama pilvi, mutta ne olivat todella pieniä.
Päästin tamman vapaaksi ja menin istumaan tarhan aidalle. Alma nyhti suuhunsa muutaman ruohotupon ja ravasi sitten varjoon.
Olin suunnitellut tekeväni Alman kanssa maastoretken tänään, mutta ei siitä tänään taitaisi tulla mitään. Oli liian kuuma. Seurailin Alman liikkeitä. Kyllä minä minä ja Alma ehtisimme sen maastoretken tehdä joku toinen päivä. Aivan varmasti. Meillähän on hirveästi aikaa!

Jennyfer & Alma, 2 HM

[Jenny]

Avustajana, 29.9.

Istuin maneesin katsomossa ja seurasin meneillään olevaa tuntia. Alma oli tunnilla mukana ja neidillä ratsasti nuori nainen. Hän oli hieman pidempi kuin minä, joten Alma sopi hänen ratsukseen todella hyvin. Hänen nimensä oli ilmeisestikin Joanna, sillä Anne huudahteli jatkuvasti:
"Joanna, Alma näyttä nukkuvan, pohkeita!"
"Joanna, älä roiku ohjissa!"

Oli meneillään seniorien alkeistunti ja Anne oli pyytänyt minut ja pari muuta tyttöä avustajiksi. Tämä oli tälle ryhmälle toiseksi viimeinen tunti, joten he yrittivät pärjäillä ilman avustajia, mutta välillä Joanna ja pari muuta ratsastajaa pyysivät avustajia, jolloin minä kiiruhdin muiden tallilaisten kanssa auttamaan.
"Okei, eli nyt laukkaamista", Anne sanoi. "Ketkä haluavat avustajan?"

Liinun, Myntin ja Tiian ratsastajien kädet kohosivat ilmaan. Joannan käsi kuitenkin pysyi alhaalla, joka harmitti minua suuresti. Olisin niin kovasti halunnut päästä Almani luo.
Joanna oli melko taitava ratsastaja ja hevosten käsittelijä, mutta tämä teki pieniä virheitä. Hän oli esimerkiksi unohtanut kiristää Alman satulavyön, jolloin satula oli alkanut luisua sivulle Joannan noustessa selkään. Mutta onneksi tästä oltiin selvitty pelkällä säikähdyksellä.
Minua alkoi tympiä istuminen. Niinpä lupauduin mennä auttamaan Tiian ratsastajaa Mirrin puolesta, joka oli ihan hengästynyt. Mirri hymyili minulle kiitollisena, kun lupauduin auttamaan Tiian selässä istuvaa miestä.
Noin 25 minuutin kuluttua tunti loppui. Joanna ojensi Alman ohjat minulle ja mumisi jotain epämääräistä. Sitten hän kiiruhti maneesista ulos. Halasin Almaa ja lähdin seuraamaan Eppua, jonka ratsastaja puhui vilkkaasti Epun hoitajan kanssa.
Ohjasin Alman karsinaansa ja lepertelin neidille. Se seurasi silmä kovana minua, kun riisuin siltä varusteet. Sitten muiskautin tamman turvalle vielä suukon ja vein Alman kamat satulahuoneeseen.
"Mitä ihmettä sä vielä täällä teet?" joku huudahti korvaani, kun palasin takaisin käytävälle.
"Hoidan hoitohevostani", vastasin.
Edessäni seisoi vaaleatukkainen mies, joka näytti melko ärtyneeltä.
"Kuka sä olet?" kysyin.
"Suomen presidentti, mitäs luulet", tämä tokaisi. "Jaakko, tallimestari. Mun pitäisi vielä hoitaa iltatalli, joten moikka."
"Mä autan sua tekemään iltatallin. Kerro vaan mitä täytyy tehdä."
Jaakko näytti ilahtuvan avusta ja kertoi mitä täytyisi tehdä. Nyökkäsin tälle ja lähdin etsimään talikkoa. Ei vanhempia haittaisi, mikäli jäisin hieman auttamaan iltatallissa.

Jennyfer & Alma, 3 HM

[Jenny]

Tarhailua, 5.10

tallifirewolf.webs.com/alma.jpg

Kaulaliinaan ja paksuun takkiin sommistautuneena hiippailin heppatarhalle ja avasin valkoisen portin. Musta pipokin oli joutunut päähäni.
"Vihaan syksyä", murahdin. "Silloin on liian kylmä."
Pirteä pullaponini Alma ei ollut samaa mieltä. Sen mielestä oli hupaisaa nelistää lehtikasojen läpi ja nauttia syksyn viileydestä. Kesä oli ollut aivan liian kuuma pohjoisruotsalaiselle.
Piilotin Alman riimun selkäni taakse ja lähestyin mutkitellen tammaa. Ihmetellen Alma tuli luokseni.
"Kyllä syksyssä on hyvätkin puolensa", huokaisin. "Mutta lämpimämpi saisi olla."
Olin juuri laittamassa riimua Almalle, mutta tamma lähtikin karkuun. Lehdet sinkoilivat ja näin vain Alman tuuhean hännän ja hohtavat kengät. Yksi lehti lennähti olkapäälleni. Heitin sen pois ja jäin lannistuneena katselemaan ruunikon menoa. En saisi Almaa heti kiinni.

Jennyfer & Alma, 4 HM

Merkki erityisen syksyisestä suorituksesta ansaittu:
=) Anne

[Jenny]

Taas tarhassa, 14.10.



<sup>Tamma laukkaa
raitista ilmaa haukkaa.
Hoitaja pitelee riimua
ja katselee hepan menoa.
Musta harja tuulessa liehuu
ja hoitaja portilla heiluu.
Syksy tullut on
hoitaja sanaton
hymyilee Almalle
rakkaalle tammalle.


On mulla kaunis hoitsu
ei ole parempaa.
Namit ahmaissu
pullistelee se kun laitetaan satulaa.
Ruunikko väriltään
pohjoinen rodultaan.
Nimeltään Alma,
mahtava tamma.
Ei se ole ongelma,
eikä mikään mamma.
Se on lempeä,
hieman jääräpää.
Ei mikään ylpeä
prinsessa oo tää.
Ei esteitä se hypi
tai koulukiemuroita tee.
Se kärryjä vetämään oppi,
ja maastoretket kokoajan paranee.</sup>


Jennyfer & Alma, 5 HM

[Jenny]

Perjantai, 28.10

Vesipisarat tipahtelivat maahan hiljalleen. Aurinko oli piiloutunut pilvien taakse ja tuuli lennätti kirjavia lehtiä vilustuneen tytön päälle. Kuka se tyttö oli? No, minä tietenkin! Flunssa oli iskenyt, mutta olin silti päättäväisesti lähtenyt tallille Almaa morjenstamaan. Pyörä oli hajonnut ja busseja ei tullut tuntiin, joten ei auttanut muu kuin kävellä Seppeleeseen. Muuttolintuparven saattelemana saavuin lammikoita täynnä olevalle hiekkatielle, joka johti tallille. Puikkelehdin lätäköiden välistä ja muutaman kerran astuin suoraan mutaiseen velliin. Siniset kumisaappaat saivat mukavan mutakerroksen. Kahlasin muutaman lammikon läpi, mutta muta ei lähtenyt. Hyväksyin kohtaloni ja jatkoin tarpomistani.
Pian näinkin jo tallin, sekä lähes autiot tarhat. Syöksyin sisälle talliin, suorinta tietä Alman karsinalle. Se oli kuitenkin tyhjä ja päättelin Alman olevan tarhassa. Niiskuttaen palasin ulos sateeseen.
Heppatarhassa oli vain kaksi hevosta. Pörröinen Almani sekä siro Laila, jonka olin nähnyt muutaman kerran tunneilla. Raotin hieman puista porttia ja luikahdin sisälle tarhaan. Ruskeat lehdet olivat valloittaneet nurmikon ja tarhassa olevat puut olivat saaneet kauniin kellertävän värityksen. Pieni pohjoisruotsalainen sopi tähän maisemaan kuin heinä hevosen suuhun. Lähdin hiipimään Almaa kohti, valmiina pyydystämään tämän. Tammalla ei tainnut olla minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, sillä se lähti tulemaan minua vastaan. Njaa, parempi minulle. Juuri kun olin saanut tarrattua Alman harjasta kiinni, huomasin riimun puuttuvan. En minä voisi Almaa sisälle viedä ilman riimua ja riimunnarua. Tyhmä minä. Rapsuttelin hajamielisesti tammaa otsatukan alta ja katselin Alman tummia silmiä. Niistä tuli hieman mieleen hamsterin nappisilmät. Rapsuttelin vielä hetken jättimäistä hamsteria ja lähdin sitten tarpomaan takaisin talliin. Pieni levähdys näiden monien metrien jälkeen ei olisi pahitteeksi.
Tökkäsin takkini naulakkoon ja työnsin kuraiset saappaani penkin alle. Oleskeluhuoneesta kantautui vilkasta puhetta. Hiippailin ovesta sisälle ja istahdin sohvalle. Monet istuivat pöydän ääressä ja puhuivat tulevasta Halloween-tapahtumasta. Kaikki tuntuivat olevan siitä innoissaan ja itseasiassa niin minäkin olin. Hubertusratsastus oli ollut mahtava kokemus ja Anne järjestäisi tästäkin tapahtumasta mahtavan. Aivan varmasti. Kuulin, kuinka puhe kääntyi syksyyn, talveen ja lopulta jouluun. Jouluna olisi varmasti kivaa. Alma osasi kuulemma vetää rekeä. Voisin opetella ohjastamaan rekeä ja sitten minä sekä rakas Allu ^{(uusi lempinimi)} voitaisiin tehdä huikeita maastoretkiä kärryjen kanssa..
Huomasin, kuinka innostuneen näköinen Ansqu asteli sisälle. Hän istahti viereeni ja otti huikan juomapullostaan, jonka hän oli tuonut mukanaan.
"Mistäs sitä ollaan tulossa?" kysyin.
"Tallista", hän vastasi. "Etkö ole kuullut uutisia?"
En ehtinyt sanoa tähän mitään, sillä oleskeluhuoneen ovi aukeni ja sisään astui vaaleahiuksinen tyttö. Hän oli hieman minua vanhempi hoitaja, johon en ollut tutustunut. Hän istahti pöydän ääreen ja puheli innokkaana muille hoitajille. Huokaus. Minä en tuntenut juurikaan ketään. Mene sitten tutustumaan, pieni ääni sanoi pääni sisällä.
Otin itseäni niskasta kiinni. Täällä minä vain lorvin, kun oli parempaakin tekemistä. Alman karsina oli hirveässä kunnossa, se täytyisi puhdistaa. Ja Alma täytyisi hakea tarhasta, tietysti. Ja sitten sillä olisi vielä muutama tunti.
Sipsutin ulos oleskeluhuoneesta, suoraan talliin ja vilkaisin ohimennen tyhjää karsinaa päin. Jokin oli vinossa. Käännyin ja näin karsinassa hevosen. Ei, ei tuon tuolla pidä olla. Tuo karsinahan on ollut tyhjillään jo kuukausia. Hieraisin silmiäni. Hevonen pysyi siinä. Vilkaisin sen nimikylttiä, jossa luki Frank. Pudistelin päätäni ja jatkoin matkaani. Olin ilmiselvästi tulossa hulluksi.

Hain kottikärryt ja talikon lantalasta ja palasin tammasen karsinalle. Karsina oli täynnä lantaläjiä. Siivosin Alman karsinan hiljaisuuden vallitessa. Uusi hevonen mietitytti minua. Olisi tehnyt mieli juosta sen luo ja taputtaa sitä. Mutta ei, antaa sen olla rauhassa. Sitäpaitsi, Almaahan minun pitäisi taputella. Voi ei, Alma! Tammaparka virui vieläkin laitumella. Kävin viemässä lantalaan kottikärryillä lemuavan lastin lantaa ja palautin talikon kottikärryineen omille paikoilleen. Sitten lähdinkin lipumaan tarhalle, tälläkertaa riimun kanssa. Alma antoi ottaa itsensä helposti kiinni. Ehkäpä sillä oli alkanut ollaa tylsää ulkona. Talutin tammuskan reippaasti sisälle ja vein sen omaan lämpöiseen karsinaansa. Alma tönäisi minua leppoisasti turvallaan. Voi, miten suloinen se olikaan!
"Siellähän sinä olet! Näitkö jo uudet hevoset?"
Ansqu oli ilmestynyt Alman karsinalle ja katseli minua odottavasti.
"Uudet? Tarkoitat varmaan uutta?" naurahdin.
"Miten niin? Tallilla on neljä uutta hevosta", Ansqu tokaisi.
"Neljä, mutta mitä.. miten minä en nähnyt niitä?" hämmästelin.
"Ehkäpä on aika ostaa uudet lasit", Ansqu hymähti. "Oli miten oli, Reino kaipaa minua.. moikka!"
Tyttö katosi Reinon karsinaan. Hämmentyneenä jäin Alman kanssa seisoskelemaan. Lopulta tajusin, että näyttäisi hölmöltä seistä siinä. Kiinnitin "Allun" vetosolmulla ja lähdin hakemaan neitosen harjapakkia. Pääni oli kertakaikkiaan pyörällä.
Harjatessani Almaa, eräs pieni tyttö tuli sanomaan, että hän ratsastaisi Almalla jatkotunnilla. Luovutin hieman pettyneenä hoitohevoseni Piia nimiselle tytölle. Olin kuvitellut ratsastavani sillä itse. Ensi kertaan sitten.
Seurasin Piiaa, Almaa sekä muuta joukkiota maneesiin. Piia oli todella lyhyt ja ihmettelin, miten tyttö pääsisi pohjoisruotsalaisen selkään. Ihme kyllä, Piia pääsi hetkessä Alman kyytiin. Hän sääti jalustimet sopiviksi ja kiristi satulavyön ennätysvauhdilla. Kello oli jo melko paljon, mutta päätin jäädä seuraamaan tuntia. Olisi mukavaa nähdä millainen ratsastaja tämä Piia oikein oli...

Jennyfer & Allu, 6 HM

^{Alku hyvä, loppu.. njaa, ensikerralla paljon parempi =) Ja sitten oli pakko lisätä nuo uudet hevoset tuohon, niin aloin muuttelemaan tarinaa. Niin että loppujen lopuksi ihan okei.}

[Jenny]

Ratsukko, 29.10.

Täristen vilusta avasin tallin oven, joka narahti inhottavasti. Puuskahtaen astuin sisälle lämpimään ja paiskautin oven kiinni. Ensimmäinen asia, joka tuli mieleeni edessä avautuvasta näkymästä oli bussi. Bussissa on melkein aina ruuhkaista ja sitä meinaa liiskautua muiden alle. No, nyt talli oli ilmeisestikin muuttunut hevosia kuljettavaksi bussiksi. Joka puolella oli ihmisiä. Kaikilla heistä oli kädessään kynä, sekä paperi. Kurkkasin ohimennen erään tytön paperiin, jossa luki hänen nimensä ja ikänsä. Muuta en ehtinyt lukea, sillä tyttö kiiruhti eteenpäin. Huomasin Loviisan, joka taputteli Pampulaa rauhoittelevasti. Kiiruhdin hänen luokseen.
"Olenko missannut jotakin?" kysyin. "Mitä ihmettä täällä tapahtuu."
"En usko, että olet missannut mitään, ellet aio hankkia uutta hoitsua", Loviisa vastasi. "Hoitajahaut."
"Hoitajahaut?" varmistin.
"Juu, myös ne uudet hevoset ovat mukana."
"Mutta vastahan ne tulivat! Miten niillekkin ehdittiin jo hoitajahaut järkätä..?"
"Ei tietoa. Mitäs aiot tänään tehdä?"
Katsahdin Alman tyhjää karsinaa päin.
"Ilmeisesti mun täytyy hakea Allu tarhasta... Tosin antaa sen olla siellä rauhassa. Täällä on hirveä meteli. Vaikka, voisinhan minä ratsastamaankin mennä."
Loviisa heilautti kättään ja katosi väkijoukkoon. Katsahdin joukkiota. Nyt kun oikein ajateltiin, niin tämä oli samanlaista kuin silloin kun itse hain hoitajaksi. Olin hakenut hoitajaksi Almalle ja eräälle muulle hevoselle.. mutta onneksi sain Alman. Ilman tammaa en voisi luultavasti elääkään. Huokaisin. Jos haluaisin ratsastaa tänään, Allu täytyisi hakea sisälle.

Lähestyin heppatarhaa vieno virne huulillani. Alma on helppo ottaa kiinni, varsinkin jos taskusta löytyi heppanamipussi.
"Hoi, Alma!" huudahdin portilta.
Otin varmuuden varalta taskustani pienen pussin, jossa luki: "Bollen namit - Parasta hevosellesi".
Alma ei juurikaan välittänyt minusta. Se ahmi syksyn viimeisiä ruohoja Tiian kanssa.
"Haloo, tällä olisi namia!" yritin vielä.
Alma jatkoi edelleen syömistään. Aivan kuin se olisi pelännyt jonkun ottavan siltä sen ruohot pois. No, ei siinä muuta voinut kuin mennä portista sisään Almaa jahtaamaan.
En jaksanut avata porttia, vaan kiipesin aidan yli. Portin avaaminen olisi kylläkin ollut helpompaa, mutta koska minä muka olisin ollut maailman suurimpia ajattelijoita.
Kävelin tammojen luo reippaasti. Lehmänkirjava puoliverinen nosti minut nähdessään hieman päätään. Sipaisin Tiian kaulaa ja jatkoin askellustani Alman luo. Tamma nyhti edelleen ruohoa.
"Mitäs Allu?" rapsuttelin Almaa sen paksun otsatukan alta.
Kyykistyin, jotta voisin laittaa tammalle riimun. Kyykistyessäni se kuitenkin nosti päänsä korkeuksiin.
"Jasso, että tälläistä peliä."
Ponkaisin ylös ja nostin maahan tippuneen Bollen namipussin. Rapistelin sitä ja yhtäkkiä huomasin, kuinka molemmat hevoset olivat työntäneet päänsä syliini. Annoin molemmille namin ja sujautin riimun Alman päähän. Tamma ei ollut moksiskaan.

Ikuisuudelta tuntuneen puunauksen jälkeen työnsin Alman selkään satulan. Suurin osa ihmisistä oli lähtenyt ja paikalla oli enää vain viisi hoitajaehdokasta. Vilkuilin heitä välillä. Muutama pureksi kynäänsä ja muutama luki hakemustaan otsa kurtussa. Eräs heistä oli tullut kysymään, että oliko Alma haussa. Olin pudistellut tälle päätäni ja harmistunut tyttö oli palannut muiden luo.
Suitsin Alman omissa ajatuksissani. Mitä jos en olisi päässytkään Alman hoitajaksi? Puunaisinko tällähetkellä jotain toista pollea vai seisoisinko noiden viiden joukossa, paperi kädessä? Kyllä kai.
Suitsin Alman nopeasti ja avasin karsinan oven. Käytävällä seisovat tytöt hypähtivät pois pohjoisruotsalaisen alta. Se tömisteli innokkaana ovesta ulos. Taivaalla leijaili muutama tumma pilvi. Päätin mennä maneesiin, sillä jos sattuisi satamaan emme kastuisi.

Maneesissa nousin ketterästi Alman leveään selkään. Kuten aina, jalustimien säätö vei monia minuutteja, eikä satulavyön kiristäminenkään kovin nopeaa ollut. Pääsimme kuitenkin liikkeelle.
Teimme rauhalliset alkulämmittelyt. Alma lähes puhkui innosta ja liikkui verkkaaseen tahtiin. Pian annoin sille luvan siirtyä raviin. Koitin harjoitusravia. Ennen olin pomppinut kuin perunasäkki, nyt kuitenkin pystyin jokseenkin paikoillani. Suuni kääntyi oikein leveään hymyyn.
Harjoitusravi alkoi lopulta tuntua inhottavalta ja aloin keventää.
Teimme Alman kanssa muutaman voltin ja koko rata leikkaan. Sitten täyskaarto, lisää voltteja ja yksi epämääräinen ympyrä. Hidastin neidin käyntiin.
"Hieno tamma", kehuin.
Katselin tamman korvien välistä menevää uraa.
"Mitä, jos laukattaisiin?" ehdotin.
Annoin nopeat laukkapohkeet. Alma singahti täyteen vauhtiin. Sen harja hulmusi. Oli kyllä mahtavaa olla hoitaja. Etenkin tälläisen pienen pohjoisruotsalaisen hoitaja.

Jennyfer & Alma, 7 HM

[Jenny]

Alma, Pohjoisruotsalainen isolla P:llä, 30.10.

"Muistakin tulla ajoissa tallilta! Koirilla on näyttelyt huomenna ja tarvitsen trimmausapua", äiti paasasi.
Hän oli lupautunut tuomaan minut tallille. Kahden tunnin aikana voisin tehdä Alman kanssa mitä lystää. Ja samalla näyttäisin ystävälleni, Lisalle paikkoja. Hän istui vaitonaisena takapenkillä. Olin kertonut Lisalle kaiken Almasta ja ratsastamisesta. Hän oli innostunut ja vaatinut päästä mukaan.
"Perillä!" äiti pysäytti auton, halasi minua ja kaasutti pois, kun olimme päässeet kyydistä.
"Millainen se Alma on?" Lisa kysyi ja katseli automme perään. "Onko se kiltti?"
"Kuin pikkuinen piltti. Se on pohjoisruotsalainen."
"Okei."
Lisa vilkuili hämmentyneenä tarhoihin. Hevoset ja ponit laidunsivat vierekkäin ja heiluttelivat laiskasti häntiään. Villimmät tapaukset juoksentelivat pitkin tarhojaan.
Tallissa oli edelleen ruuhkaa. Hoitajaehdokkaita tuli päivä päivältä enemmän ja enemmän. Selitin hämmentyneelle Lisalle, että aina ei tällaista olisi. Tämä oli erikoistapaus.
"Miten niin erikoistapaus?"
"Hoitajahaut. Mutta hei, tuolla on Alma!"
Sympaattisen näköinen tamma kurkisti lempeästi boksistaan. Kun olin nähnyt Alman ensimmäisen kerran, olin lumoutunut. Sen tummat ja rauhoittavat silmät lumosivat jokaisen! Ja tuo pörröinen turkki ja paksu, tuuhea harja..
"Eikö olekin mahtava?!"
"Njaa, ihan kiva", Lisa tokaisi.
Hänen silmänsä olivat nauliutuneet Pampulaan ja Siiriin, jotka kurkistelivat myös boksistaan.
"Vooiih, miten ihania!" Lisa kuiskasi.
Hän kiiruhti Siirin luo ja rapsutteli shettistä. Sitten hän alkoi kiertää pitkin tallia. Roikuin hänen perässään ja esittelin paikkoja sekä hevosia niin hyvin kuin pystyin. Jokaisen pörröisen ponin kohdalla Lisa kirkaisi:
"Oiih, kuinka suloinen!"
Almaa Lisa ei huomannut ollenkaan. Kierrettyämme tallin, kävimme myös katselemassa tarhoissa olevia poneja. Lopulta Lisa oli aivan myyty.
"Minä tahdon tänne hoitajaksi", hän sanoi. "Haluan hoitaa pörröistä ponia."
"Mikäs siinä", mumisin hieman pettyneenä.
Meidän oli pitänyt hoitaa Almaa, eikä juoksennella ponien perässä. Jätin Lisan katselemaan uutta welshponia ja palasin Alman luokse. Tammalle oli kertynyt pieni ihailijakerho boksin eteen, joka koostui hoitajaehdokkaista. Liityin heidän seuraansa ja rupattelimme hevosista kaikessa rauhassa.
"Katso, Jenny, katso!"
Lisa juoksi väen läpi käsissään lappu. Erotin siitä otsikon: Hoitajahaut lokakuu, 2011.
"Mitä sinä teet?"
"Tulen mukaan porukkaan, tietty. Haen hoitajaksi sille yhdelle ponille ja vielä tuolle ja tuolle."
Tarkastin Lisan hoitotoiveet ja sanoin, ettei hän voisi alkaa hoitaa noita hevosia. Ne olivat varattuja. Sitä paitsi, täytyi olla jotain kokemusta, mikäli tahtoi hoitajaksi. Lisa kohautti olkiaan ja jatkoi lappusen täyttämistä.
"Älä viitsi", tokaisin Lisalle. "Tule harjaamaan Almaa."
Itsepäisesti Lisa kävi palauttamassa hakemuksen ja palasi vasta sitten harjaamaan Almaa. Aluksi hän oli sitä mieltä, että 'hän olisi mieluummin harjaillut niitä söpöjä poneja', mutta pian hän jo halaili Almaa ja leperteli sille.
Kavioiden putsaamista Lisa ei halunnut edes yrittää. Ymmärsin häntä. Ensimmäisinä hevosteluviikkoinani olin pelännyt, että saisin kavion naamaani, jos edes koskisin hepan jalkaan. Nykyään kavioiden putsaus on minulle täysin tavallinen hoitotoimenpide, jota ei kannattanut pelätä ollenkaan. Ojensin Lisalle kumisuan ja opetin häntä harjaamaan hevosta oikein. Itse otin pölyharjan ja harjailin sillä Almaa.
"Voisinko ratsastaa?" Lisa kysyi.
"Ratsastaa? Toki, jos varaat itsellesi tunnin.."
"Ei kun nyt! Almalla."
"Ööh.. Voithan sinä toivoa tunneille Almaa.." mumisin.
"Sinä et ymmärrä mitään."
"En niin."
Lisa pyöritteli silmiään. Hän kaulaili Almaa ja tamma vastasi siihen leppoisalla tönäisyllä.
"Hihii, miten hassu sinä oletkaan..!"
Seurasin hetken sivusta, kuinka hän taputteli tammaa ja lopulta ehdotin, että veisimme sen tarhaan. Tyttö nyökytteli innokaana ja tarjoutui viemään harjat oikeille paikoilleen. Hieman epäilevästi ojensin pakin Lisalle.
Avasin vetosolmun ja talutin Alman pihalle. Navakka tuuli nostatti lehtiä ilmaan. Tummahkot pilvet täyttivät taivaankannen. Oli täydellinen syyssää.
"Minä odotan talvea, etkös sinäkin?" kuiskasin tamman korvaan.
"Jennyfer! Vein ne harjat, nyt aitaukseen!" Lisa oli ilmestynyt tallista.
Hän tanssahteli luokseni ja pyysi, että hän saisi taluttaa Almaa. Yritin opettaa Lisalle, kuinka hevosta tulisi käsitellä ja miten sitä tulisi taluttaa. Hieman epäröiden hän tarttui riimunnaruun ja lähti talsimaan kohti tarhaa.
"Missä tarhassa Alma olikaan?"
"Heppatarhassa, tuossa isossa."
"Eikö se olekaan poni?"
"Ei, kaikki yli 148 senttiset hevoset ovat, no, hevosia."
"Okke."
Jatkoimme hiljaisina matkaa tarhalle. Pidin varmuuden varalta Almaa riimusta, Lisahan ei ollut ennen hevosia taluttanut. Huomatessaan tarhan ja hevosystävänsä, Alma reipastui. Se lähti lönkyttelemään hieman kovempaa ja astui Lisan varpaille. Hän kiljahti ja alkoi hyppelehtiä yhdellä jalalla pitkin pihaa.
Otin äkkiä Alman riimunnarusta kiinni ja hypistelin sitä toimeettomana, katsoen Lisaa. Hän lopetti hyppimisen ja vilkaisi säikähtäneenä Almaa.
"Ei se sitä tahallaan tehnyt. Tuu."
Lisa sipsutti luokseni, mutta ei enää suostunut taluttamaan tammaa. No, mieluustihan minä omaa hoidokkiani talutin.
Päästin Alman vapaaksi tarhaan ja katselin Lisan kanssa, kuinka se jolkotteli muiden tammojen luo. Se pysähtyi lehtiä tiputtelevan koivun alle ja käänsi nallemaisen päänsä minua kohti. Muutama kellertävä lehti tipahteli sen niskaan ja tuuli heilutteli sen harjaksia. Pohjoisruotsalainen sopi tähän syksyiseen maisemaan kuin nappi takkiin. Ihastelin sitä, kunnes tajusin Lisan nykivän minua hihasta.
"Voidaanko mennä vielä katsomaan niitä poneja? Ne olivat niin suloisia."
Nyökkäsin hänelle ja lähdimme takaisin talliin. Ponien katselemisen jälkeen voisin opettaa Lisaa siivoamaan karsinaa.

Jennyfer & Alma, 8 HM

[Jenny]

Maastossa, 10.11.11.



<sup>Pitkän & kuolettavan tylsän koulupäivän jälkeen suuntasimme Alman kanssa maastoon. Lyhyt maastoretki piristi molempien päivää.

Ja hups! Kypärä unohtui, mutta leikitään että se on päässä..</sup>

Alma & Jenny, 9HM

[Jenny]

Hevostelua, 12.11.



<sup>Melko tyytyväinen olen tähän kuvaan. =) Aidat sönköt yms. mutta Alma näyttää edes vähän Almalta.
Lihakset väärissä kohdissa, tiedän. :/ Mutta tämä ensimmäinen "kunnon" hevospiirrokseni, jossa heppa ei näytä koiralta, jolla on tukka. =D

Alma siis viettää syyspäivää tarhassaan, hevoskamujen kanssa.</sup>

Jennyfer och Alma, 10 HM

[Jenny]

Tavallinen tarhapäivä(kö), 13.11.2011



<sup>Tähän kuvaan olen tooooosi tyytyväinen.
Kuvassa siis minä makaan Alman selässä ja unelmoin ratsastamisesta. Samaan aikaan Alma ja kaksi muuta heppaa (jotka kuvittelen Lailaksi ja Riinaksi =D) huomaavat tarhan ulkopuolella jotakin..

Hyvin onnistunut, mutta lihakset ja mittasuhteet vammaavat. :/ No, ei muuta kuin lisää harjoitusta!</sup>

Unelmoiva Jennyfer ja Pörröinen Alma, 11HM

[Jenny]

Lumesta haaveillaan, 1.12.[/b]

Kunpa lunta jo tulisi. Nojauduin huoneeni ikkunaan päin ja huokaisin. Ei merkkiäkään lumesta.
"Jennyfer! Oletko menossa tänään tallille? Voisin antaa kyydin!"
Äiti ilmestyi koiriemme Mikon ja Mellan kanssa ovensuuhun. Huskyt läähättivät hengästyneinä. Ne olivat varmaankin juosseet ympäri taloa.
"Tietysti menen! Ja tänäänhän on joulukuun eka päivä.. voin juhlistaa sitä Alman kanssa."
"Selvä. Odotan autolla."
Syöksyin kaapilleni ja vedin sieltä Paul Frank-repun, jota koristi virnuileva apina. Heitin repusta ulos vaatteet, joita olin käyttänyt eilen korisharkoissa. Ne jäivät myttyyn sängylleni, minun kiiruhtaessani alakertaan.
Työnsin reppuun muovipussin. Nuhjuisessa pussissa oli liiskaantunut leipä, jonka olin tehnyt aamulla, sekä punainen omena. Omena olisi Almalla ja leipä minulle, mikäli pystyisin sitä syömään.

"Soita, jos tarvitset kyytiä. Minulla kuitenkin menee eläinklinikalla sen verran, että joudut luultavasti tulemaan bussilla."
Nyökkäsin hajamielisenä ja katselin lumettomia katuja. Lumi olisi tervetullutta.

Paukautettuani auton oven kiinni ja jankutettuani äiskälle hevosten olevan turvallisia, hengähdin syvään. Talli oli minulle rauhallinen paikka, jossa ei tarvinnut jatkuvasti stressata.
Löntystelin masentuneena yläkertaan.
"Hei, Jennyfer!"
Vilkaisin hoitajahuoneen ovelle, josta kurkkasi Mirri.
"Moi Mirri", virnistin.
"Harmittaako sinuakin, ettei ole vielä tullut lunta?"
"Jep. Mutta kyllä sitä lunta lopulta tulee. Niin käy aina."
Tyttö hymähti ja avasi kaappinsa. Minäkin avasin kaappini. Laitoin apinareppuni sinne ja marssin alas.
Uudet hoitajat heilauttivat käsiään tervehtiäkseen. Oli mukavaa, kun Seppeleeseen oli tullut niinsanotusti "uutta verta".
Alma kurkkasi karsinansa kalterien takaa. Oli ihana nähdä sitä taas.
"Mitäs neiti? Mitä mieltä olisit pienestä kävelyretkestä?"
Vaikka heppa ei osannutkaan puhua, minusta tuntui, että se halusi lenkille. Sipsuttelin reippaana satulahuoneeseen. Alman upea ja kiiltelevä harjapakki aivan loisti muiden pakkien joukosta. Siis ainakin minun mielestäni. Nostin kevyen pakin ja lähdin sipsuttelemaan takaisin Alman luo.
"Jenny hei, oota!"
Huomasin Nillan, joka kantoi suitsia.
"Oletkos menossa ratsastamaan?"
"Kylläh. Entäs sinä?"
"Tottakai. Voidaanko mennä samaa matkaa?"^
"Tietysti, kiva saada seuraa", sanoin.
"Kiitti", Nilla säteili.
Hän kipitti Aksun karsinalle, samalla kun minä kipitin Aksun vastapäätä olevan Alman luo.
Noin 25 minuutin kuluttua vein Alman päärakennuksen eteen, jossa Nilla odotti meitä. Tervehdin tyttöä ja olin juuri nousemaisillani hoitsuni selkään, kun käännyin takaisin Aksua päin.
"Mitä nyt?" Nilla ihmetteli. "Näitkö aaveen?"
"Aksu", piipitin. "Se näyttää erilaiselta."
Tyttö nauroi ja taputteli kimoontuvaa ruunaa.
"Ei tää mitään vaarallista ole, älä huoli."

Viimein pääsimme liikkeelle. Aksu kipitti Alman edellä reippaasti. Myös neiti liikkui vinhaa vauhtia. Nilla huudahti edestä, että halusinko laukata. Vastasin tietysti myöntävästi.
Pienen laukkapätkän jälkeen siirryimme käyntiin.
"On se niin kivaa, kun tänne tuli uusia hoitajia", sanoin.
Nilla nyökkäsi.
"Hyvä että ponskit saivat sopivat hoitajat", Nilla tokaisi. "Ja onneksi meillä on meidän rakkaat hoitsumme!"
Olin täysin samaa mieltä ja kannustin Alman uudelleen laukkaan.

Tallille palattuani olin hivenen iloisempi, kuin aamulla. Olimme olleet maastossa tunnin.
"Hmm.. oliko kiva reissu, Alma?"
Tamma tyytyi vain pärskähtämään.
"Lasken tuon sanaksi 'kyllä'."
Pussasin Almaa kaulalle ja pian huomasinkin suuni olevan täynnä karvoja.
"Hyyh, yäh!"
Ne olivat ainoat sanat, jotka minusta lähti.
"Onko kaikki kunnossa?"
Karsinaan kurkisti tyttö, jolla oli erittäin vaaleat hiukset.
"Öhöhm, ei! Ei kun joo, kaikki on kunnossa", vastasin.
"Hyvä. Olen Rosie, Edmundin uusi hoitaja."
"Edmund..? Mutta eihän täällä ole Edmund nimistä heppaa.." mumisin.
Rosie naurahti.
"Tarkoitan nyt Ediä, eestinhevosta."
"Edi, aijoo. Sori, olen hieman hukassa tänään. Olen muutes Jennyfer, Alman hoitaja."
Rosie nyökkäsi leveästi hymyillen ja katosi käytävälle.

Edi, Frank, Eela.. mikäköhän sen kolmannen hevosen nimi olikaan? En muistanut edes kaikkia vanhojakaan hevosia kunnolla, puhumattakaan hoitajista. Ja nyt oli tullut lisää uusia hoitajia ja hevosia. Olin toisinsanoen sekaisin.
"Hei! Tulkaa katsomaan! Sataa lunta!"
Pieni tyttö kypärä päässään heilui ovella ja hyppelehti riemuissaan. Päätin katsoa, pitikö se paikkansa. Suljin nopeasti Alman karsinan oven ja hipsuttelin muina miehinä-tai siis naisina-tytön luokse.
Pienet lumihiutaleet leijuivat vinhaa vauhtia alas pilvien seasta. Tarhojen lyhyeksi tallatut nurmikot saivat pikkuhilja valken peitteen. Voi, mitä kaikkea voisin Alman kanssa tehdä! Laukata lumisella pellolla ja ohjata rekeä. Tein tilaa muille hoitajille, kun he kipittivät myös katsomaan leijailevia hiutaleita.


jennyfer ja alma, 12 HM

[Jenny]

Juhlapäivä, 6.12.

Pieni lumikerros oli jo täyttänyt hieman maata. Kyllä se siitä sulaisi, siitä olin varma. Ja sitten sataisi lisää lunta. Toivottavasti.
Itsenäisyyspäivän takia tunteja ei pidetty. Hoitajat saivat siis juhlia hoitsujensa kanssa. Mitä minä voisin tehdä Alman kanssa?
Sora narskui ja huomasin, että joku käveli vierelleni.
"Mitäs sie täällä pihalla kyhjötät? Tuu oleskeluhuoneeseen. Siellä on glögiä ja pipareita!"
Nyökkäsin Inkerille ja seurasin häntä sisälle. Hevosentuoksu ja lämmin ilma syöksähtivät ympärilleni.
"Kiva kun tuli lunta. Alkoi kyllästyttää se tylsä syysmaisema", sanoin. "Vaikka ei syksy niin kamala olekaan."
"Jep", Inkeri hymähti. "Voi mennä vaikka laukkailemaan lumiselle pellolle."
"Alma osaa kuulemma vetää rekeä. Siitä tulee tosi hauskaa."
Juttelimme niitä ja näitä Inkerin kanssa, kunnes saavuimme oleskeluhuoneeseen. Huone oli täynnä hoitajia ja hevosten omistajia. Bongasin heti Ellen.
"Moi Elle!"
"Moi Jenny!"

Istahdin pöydän ääreen ja otin pöydällä olevasta kulhosta piparin.
"Otatko glögiä?"
Itselleni vieras hoitaja ojensi glögimukia minulle. Kiitin hiljaa ja hörppäsin glögiä. Se oli niin kuumaa, että suu meinasi palaa.
"Haluaisitko tulla Alman kanssa kentälle? Me aiotaan Pellan kanssa ylittää puomeja ja sellaista. Itsenäisyyspäivän kunniaksi."
"Joo, käyn satuloimassa sen heti."
Työnsin piparini taskuun ja juoksin alas. Valitettavati tasapainoni horjahti, ja kompastuin. Iskin polveni portaaseen.
"Ai!" älähdin.
Polveen ei sattunut pahemmin, mutta kyllä sitä jomotti oikein olan takaa. Elle kipitti portaita alas ja kysyi säikähtäneenä:
"Mitä kävi?"
"Äsh, ei mitään. Olen vain hitusen kömpelö."

Ellen varmistettua vielä kerran minun olevan kunnossa, hän asteli Pellansa luo. Kuten aina ennenkin, minä astelin Alman luo. Neiti oli alkanut kasvattamaan talvikarvaa ja näytti vielä pörröisemmältä kuin yleensä.
"Taas maastoon. Alkaako kyllästyttää?"
Alma katseli minua hämmentyneenä, kuin huudahtaen:
"Mitä sä höpiset? Maastoa parempaa ei olekaan!"
"No, ens kerralla kuitenkin tehdään jotakin muuta", naurahdin. "Vaikka ulkona onkin nyt lunta."

Jonkin ajan kuluttua tapasimme Ellen harmaan poninsa kanssa. Myös Pella näytti tavattoman pörröiseltä ja suloiselta.
"Minne mennään?" Elle kysyi, kun olimme nousseet ratsujemme selkään.
"En tiiä. Katotaan sitä sitten, kun ollaan liikkeellä."
"Okei", tyttö tokaisi. "Kunhan ei vain eksytä!"
"Joo. Voihan olla, että päädytään lopulta jonnekin kaninkoloon, joka johtaa Ihmemaahan", pärskähdin.

Kesken laukkapätkän alkoi sataa lunta. Ylläripylläri olin unohtanut lasit päähäni ja pian linssit täyttyivät hiutaleista. Työnsin lasit taskuuni, ne eivät saisi pilata maastoretkeä. Mutta eipä se juuri auttanut. Kylmä tuuli leikitteli hiuksillani ja samalla se sai silmäni vuotamaan vettä. Huudahdin Ellelle, etten nähnyt mitään. Hän sanoi, ettei hänkään mitään nähnyt.
Hidastimme hevoset - tai ponskit - raviin. Rupattelimme niitä näitä ja nauroimme välillä. Törmäsimme välillä muihin ratsukkoihin ja näin jopa kärpän - joka osoittautui oravaksi, enhän minä mitään nähnyt ilman silmälasejani.

Palasimme tallille uupuneina, mutta iloisina. Lumisade oli tyyntynyt hieman, mutta oli jo kerennyt tulla hämärä. Vein Alman sisälle.
"Nooin, nyt pääset viimeinkin eroon suitsista ja satulasta ja inhottavista kuolaimista, eiks jee?"
Almamaisesti tamma suorastaan tunki päänsä syliini.. kuin kiittäen!
"Kiitos sinulle, kultamurunen", lausahdin. "Taas yksi mahtava päivä takana, sinun ansiostasi. Hyvää itsenäisyyspäivää!"

Jennyfer and Alma ^{(+Elle and Pella)}, 13 HM

Tein Ellen tarinan mukaan. =)