Rambon Päivyri

[Anne]

Raken-Poika "Rambo"

[Anne]

by Artsi:

30.08.2009

Kaakki vikuroi, kuopi lattiaa ja pärski. Olin taluttanut oripojan raviradan pilttuille ja laittanut sen kiinni kettinkeihin. Rambonkin koulutus oli viime vuonna jäänyt hieman huonompaan jamaan, kun olin viettänyt tavallista villimmän vuoden. Olin valjastanut Rambon, jota joskus Syltyksikin kutsuttiin (lempinäyttelijäni mukaan), ja seuraavana oli vuorossa kärryjen kiinnitys. Asetin kärryt ensin orin takajalkojen yli ja laskin ne maahan. Totutelkoon hetken siinä. Rambo käänsi päänsä ja katsoi ihmeissään mitä touhusin. Astuin pilttuutallin ulkopuolelle ja pistin tupakiksi.

Kesälomat olivat ohi. Läheisten tallien pikkuplikat tekivät harvemmin ratsastuslenkkejä tallinin ohi, mikä nyt vaan oli hyvä asia. Saipahan olla rauhassa. Syksyinen, raikas viima tuntui jo ohuen verkkatakkini läpi. Nortin maku vahvistui alkusyksyn tuoksuja vasten ja olo oli kaihoisa. Kesän helpot ajat olivat ohi ja edessä olisi loskaa ja kylmiä hiittejä, jäätyneitä vesiputkia ja kohmeisia sormia, hokkien kiristelyä ja...

- Hei you there! kimakka ääni keskeytti manailuni.

Käänsin katseeni kahviolle päin ja silmiini osui vaaleanpunaiseen huppariin pukeutunut vaaleaverikkö. Tsousefiin. Ilo silmilleni.

Sykäisin kellertävän roiskeen läheiseen lätäkköön ja imaisin - ainakin omasta mielestäni - coolin hitaan henkosen nortistani, ennen kun sanoin:
- No, hei hei. Kiva nähä ponipaimentakin.
- Just, Josefiina tokaisi. - Whatever. Tällä kertaa tämä ponipaimen tulee puhumaan ihan bisneksiä.
- No, mitäs sulla on myytävää.. itsesi lisäksi? en voinut olla lisäämättä.
- Voi, tsiisu, on sun jutu kans yhtä..., Josefiina kiehui naama punaisena. - Asioisin kyllä mielummin jokun muun kanssa, mutta sää kun nyt satut omistamaan seudun ainoan raviradan. Pitäisi järkätä yks tapahtuma, ja tarvittaisiin vuokrata tää mutarata.

Setelin kuvat syttyivät silmiini. Kyllä, raha kelpaisi aina. Ja raviratakin oli ollut hieman vajaakäytöllä viime aikoina.

- Jos tapahtuma sisältää vähäpukeisia, tiukkalihaisia misuja, niin kaikki käy. Ajattelitkos maksaa luonnossa, vai miten? hekottelin ja tumppasin kääryleeni roskiksen kanteen.
- Ei helevetin helevetti, tyttö mutisi ja risti kätensä rinnalleen. Eleessä oli jo pientä vaivautumista, mutta hän jatkoi:
- Normaalihinnan suostun tilavuokrasta maksamaan. Ajattelin myös illalla sellaista aikuisten tilaisuutta tuossa kahviolla, mutta jos sun jutut on ton tasoisia, sua ei kyllä kutsuta mukaan.
- No, enhän mä mitään kutsuja tarvii. Mimmit kyllä vaatii mut paikalle, kun meno käy liian kesyks. Se on nähty ja todistettu jo lukemattomia kertoja, äijäilin parhaani mukaan.
- Joo.. No, lokakuun joku lauantai, palailen vielä asiaan, kun oon jutellut Annen ja Ellin kanssa, Josefiina sanoi säilyttäen tietyn kylmyyden äänessään.
- Hei, miss, mä palailen sun kanssa asioihin milloin vain, virnistin ja haroin hiuksiani ohimolta - ele jota olin menestyksekkäästi käyttänyt monen Liekkipellon ABC:n lyylin kanssa. Menestystä oli havaittavissa myös blondin suunnalta, kun hän vienosti punastui, moikkasi ja pakeni paikalta.

Heitin vielä heit, ja hyräillen palasin Rambon luo. Hevonen oli jo nukahtanut, ja ilmeisesti tottunut kärreihin. Taputin teippaasti tummanruunikkoa. Nuori hevonen havahtui ja kiinnitin kärryt valjaisiin. Rambo hörähti hyväksyvästi. Talutin hevosen radalle ja istahdin kärryyyn. Kävelimme kaksi kierrosta rataa ympäri ja sitten vielä pari ravissa. Rambon askel oli esimerkillinen. Päätään se kantoi ylhäällä, ja nautti selvästi juoksemisesta. Näin jo oripojan kantavan minulle massia kasakaupoin.

Ja kun syksyllekin näköjään oli tulossa äksöniä, kaikki näytti taas valoisalta.

[Anne]

8.9.2009

Artsi oli Rambon kanssa lenkillä. Ja sade yllätti kesken kaiken. Artsi riisui Rambon valjaistaan märkänä ja v**tuuntuneena:



Piirros lähti hyvin käyntiin, mutta plörähti kämäksi loppua kohden. Lisäsin Rambolle tähden, kun Artsilan hepoilla ei jostain syystä ole oikein merkkejä.

[Anne]

by Artsi:

13.11.2009

Rambo oli hikinen kylmästä ilmasta huolimatta. Itse olin lähinnä jäätymispisteessä. Sormet tuntuivat pakastetuilta nakeilta puutarhahanskojen sisällä. Varpaiden olemassaolosta en ollut enää varma. Sätkästä käryävä savu loi epämääräisen lämmöntunteen paleltuneille poskille. Hitto, että inhosin talvea ja varsinkin harmaata marraskuuta.

Nousin kärryistä ja talutin Rambon latoon. Irrotin kärryt ja siirryimme saman tien talliin. Tallissa oli hieman lämpimämpää. Riisuin ruunikolta valjaat ja heitin sen selkään vanhan armeijaloimen. Villaloimesta pöllähti ummehtunut haju ja minua aivastutti. Rambo hörähti, kun siirsin sen karsinaan, jossa sitä odotti heinäkasa.

Rambo oli juossut mallikkaasti. Olin heittänyt tällä kertaa pitemmän lenkin ja lisäksi olimme kiertäneet radan kerran. Olin enemmän kuin tyytyväinen nuoren pollen askeltamiseen. Tyytyväinen olin myös muista syistä. Olin saanut vuokralaisen Killin tilalle. Ja tällä kertaa ihan kunnon hevosen. Suomalainen, tuleva juoksija. Omistajana hieman outo hevostyttö, mutta pääasia, että rahaa tippuisi.

Nostin Rambon boksin edestä ämpärin ja lähdin kaminahuoneeseen täyttämään sitä vedellä. Kun astuin kaminahuoneeseen, törmäsi jättimäiseen takamukseen. Naisen takamukseen onneksi. Joku pyllisteli edessäni hyvin anteliaasti.

- No, on siinä kinkkua, sanoin.

Elli nousi seisomaan ja katsoi minua tuimasti. Ilmeisesti nainen oli ollut sitomassa kengännauhojaan.

- Mutta ei sulle, punapää kivahti.
- No, en kyllä haluaiskaan. Sen verran on päässyt leviämään, sanoin.
- Mitä!? Oot sä kyllä kanssa yks röyhkeä paska!
- Myönnä pois, muutama kilo sulle on tullut lisää. Ootko paksuna vai onko mäkkärin herkut maistuneet liikaa? irvailin.
- Just joo. No en ainakaan raskaana, Elli pyöritti silmiään. – Tuun tänne auttelemaan sua ja saan siitä hyvästä kuunnella loukkauksia. Kiva kiva.
- Pieni vittuilu on osa mun charmia, eikö? sanoin omahyväisesti.
- Charmia? Ha ha haaa! Jos sä oot kerran niin charmantti, niin miks sä oot tollanen maalla asuva peräkammarin poika? Elli pilkkasi.
- En mä mikään peräkammarin poika ole. Naisia kyllä riittää, yritin vakuuttaa.
- Älä viitti. Et saa edes sitä yhtä kellistettyä. Ja se sentään ois aika helppo tapaus, jos vähän panostaisit.
- Kuka? esitin tietämätöntä.
- Ihan ku et tietäis. Seudun suurimman ratsutallin omistaja. Rings any bells?
- Äh, me ollaan vaan kavereita, sanoin.
- No, sillähän on hyvä puolustaa saamattomuutta, Elli kohotti kulmiaan.

Aloin tuntea oloni epämukavaksi. Ja päätin vaihtaa puheenaihetta:

- Tiiätkkö sellaisen Reegan? Vuokras just karsinapaikan täältä.
- Juu, Seppeleessä on pyörinyt jo useamman vuoden. Ihan ok likka, Elli sanoi.
- Jep, toivottavasti on pitkään kaakkinsa kanssa täällä. Vuokralaisten hankkiminen on niin rasittavaa, sanoin.
- Eiköhän. Jos siitä Kamuliinin varsasta ravuri tulee, niin täällä varmaan viihtyvät. Ei niitä raviratoja nyt niin kauheasti täällä päin ole, Elli sanoi.
- Juu. Mitä muuten tulit tänne tekemään? kysyin.
- Ajattelin Mulia kouluttaa. Tappi pyysi, että valjakkohommia sille opettaisin.
- Hienoa. Saatais sekin koni tuottamaan jotain, sanoin ja aloin täyttää Rambon vesiämpäriä.
- Mutta mulle saat kyllä osan voitoista antaa, jos Mulia kisoissa käytän, Elli sanoi tomerasti.
- Selvä pyy, tokaisin.

Elli siirtyi varustehuoneeseen, minä vesiämpärin kanssa talliin. Annoin veden Rambolle ja tarkistin vielä sen jalat. Kaviot olivat hyvät ja jalat vahvat. En malttanut odottaa, että päästäisiin Rambon kanssa kilpailemaan.

[Anne]

by Artsi:


Eka joulukuuta 2009

Viikonlopun kirpsakka pakkassää oli muuttunut plussaiseksi loskakeliksi. Koko maisema velloi harmaan, märän lumen peittämänä. Hevoset käyttivät tilaisuuden tietenkin hyödykseen piehtaroimalla mudan ja loskan ah niin ihanassa yhdistelmässä.

Kyykistelin tallissa ja pintelöin Rambon koipia. Ori kiemurteli köysissään minkä ehti ja oli niin vittumainen että ei tosikaan. Vanhuus tuntui painavan jäseniä ja homma ei luonnistunut enää niin helposti. Olinhan jo kaksytviis. Suuri ja menestyvä ravitallimme omisti kummallisen vähän patjoja, ja niinpä jouduin käyttämään Rambolla märkiä pintelinalusia. Noh, tuolla loskassa kastuisivat kuitenkin.

Vesi litisi pinteleiden harsomaisen kankaan läpi, kun kiristin patjan tummanruunikon oriin koiven ympärille. Oli tämäkin hommaa, mietin itsekseni ja tajusin samalla tallityttöjen olemassa olon erinomaisuuden. Ei tarvitsisi tehdä itse mitään. Innokkaat pikkukimulit hoitaisivat tämänkin työn sydän rakkautta hevosia kohtaan pulputen. Toisaalta, nautin oman tallin rauhasta ja siellä satunnaisesti asioivista parikymppisistä hetukoista.

Tappi rymisteli kaminahuoneesta tallin puolelle.

- Ei perkele, että menee hyvin, jätkä hehkutti. – Simo on tienannut jo niin paljon rahaa, kuin mitä sä oot pystynyt maksamaan mulle palkkaa viimeisen kolmen kuukauden ajan.
- Konkrätsyleissöns, murahdin ja oikaisin itseni pystyyn. – Tuuttekste Simpan kanssa lenkille?
- Kävin jo aamulla. Ajattelin lämmittää saunan.
- Okei, käyn heittää keikan Rambolla, ja tuun sitten heittelemään löylyä.
- Jeb, nährähän saunalla, Tappi sanoi ja alkoi kiillottaa mustaa oriitaan.

Rambo oli pian valjaissa ja kärryjen edessä. Olin ostanut uudet talvihanskat: ehtaa nahkaa turkisvuorella, eipä näpit jäätyisi. Istahdin Rambon taakse ja nuori hevonen lähti reippaasti kävelemään.

Ilma tuoksui märältä ja harmaa usva leijaili ilmassa. Luonto oli oudon hiljainen, loskan lotinaa lukuun ottamatta. Kannustin Rambon raviin. Ori heitteli päätään ja lähti innokkaaseen, korskeaan juoksuun. Rapa roiskusi ja suokki lensi soratiellä. Ohjasin Rambon kohden kyläkauppaa. Kävisin samalla reissulla hakemassa saunabisset.

Rambo ravasi vauhdikkaasti Liekkijärven maalaisidylliseen keskustaan. Vanha, laho kyläkaupan rakennus kökötti harmaan järven edessä orvon oloisena. Taustalla tyhjä tanssilava loi aavemaista tunnelmaa. Muutama hassu asuintalo kertoi, että tässäkin maan kolkassa on jotain elämää.

Kukaan ei ihmetellyt, kun pysäköin hevosen kaupan eteen ja loikkasin pois kärryistä. Noh, eihän täällä juuri ketään näkynytkään. Joku vanha mummeli kiikutti postia laatikkoon, ei muita. Kyläkaupan myyjävuorossa oli nuori, penseä, vaalea kiharapää, joka murahteli kiitos ja näkemiin, jos sille päälle sattui. Usein ei sattunut, hyvä jos katsettaan nosti lehdestään, mitä milloin nyt lukikaan. Tällä kertaa kuitenkin tajusin, että olin nähnyt tuon saman likan jossain hevospuuhissa. En vain saanut päähäni missä.

Maksoi oluet ja palasin Rambon luo. Istahdin kärryihin ja ajoin kiertotien kautta tallille. Rambo oli perillä hiestä märkä ja vein sen talliin. Samalla annoin hevosille iltaruokaa.

Marssin kohti saunaa. Saunalle vievää polkua ei tietenkään oltu kolattu ja jouduin rämpimään märän vellin läpi rakennukselle. Tappi oli jo saunassa, kun liityin hänen seuraan. Heitin jätkälle oluen.

- Ahhh, tämä se vasta on elämää, kulautin mallasjuomaa.
- Näin on, kerrankin saadaan olla vain jätkien kesken, Tappi sanoi.
- Missä Katti on?
- Varmaan kotonaan, ei me nyt ihan joka päivä nähä, Tappi vastasi.
- Joo, kyllä sitä miehellä pitää olla omaa tilaa, sanoin.
- Mites muuten sä ja Jossu? Ootteks te nyt kimpassa? Tappi vaihtoi puheenaihetta.
- Äh, en mä tiiä. Ei siitä ota selvää, huokasin.
- Mut tehän imuttelitte ihan railakkaasti pikkujouluissakin.
- Joo, mut siihen se taas jäikin.
- Sun pitää kuule kerran nussia siltä mimmiltä aivot pellolle, niin pääsette tosta kissa-hiiri-leikistä, Tappi neuvoi.
- Hah, kävis mulle, naurahdin. – Hei, jos se onkin neitsyt? Ja sen takia pihtaa?
- No älä nyt, ei sellasen näköinen mimmi mikään neitsyt ole, Tappi murjaisi.
- Mut sehän on aika nuori, laskeskelin. – Se ois ihan mahdollistakin..
- Hei, Jossu on mun ikäinen, eikä mullakaan ole ollut poikuus tallessa moneen moneen vuoteen, Tappi sanoi. – Sun pitää vaan myöntää, että sä et yritä tarpeeksi.
- Niinpä kai, pitää varmaan ruveta yrittämään, sanoin ja heitin löylyä.

[Anne]

by Artsi:


17.12.2009 Pakkasta

Loimitettu Lotta pärski, kun talutin sitä ylätarhalle. Pakkanen oli niin kova, että lämpöisille joutui laittamaan lämmikettä, jos ne mieli ulos päästää. Onneksi tallissa majaili myös monta paksukarvaista retaletta, joita eivät miinusasteet haitanneet. Lumi ylettyi polviin ja löysi mukavasti tiensä toppasaappaideni sisään. Jäätymiskuolema uhkasi heti alkuunsa.

Lotta kirmasi Minsan seuraksi lumiseen tarhaan ja jätin tammat nuuskimaan toisiaan. Kävelin tallille ja olin jäädä Jossun sinisen Fordin alle, kun auto liukui sivuluisussa parkkipaikan läpi pysähtyen, onneksi, ennen tallia lumikasaan.

- Hei, nainen! Ei se mitään, jos mun päälle ajat, mutta täällä asustaa kallisarvoisia kopukoita, joiden jalkoja sun ei ole parasta katkoa! huusin Jossulle, kun hän nolona kömpi ulos autosta.
- Sori, Josefiina selitteli ja tarkisti, että hänen autonsa oli kolhiintumaton. – Hiekoitus ois kova sana näillä keleillä.
- Pah, hiekoitusta kaipaa vain vanhukset ja naiset, puuskahdin. – Enkä suostu ottamaan huomioon kumpiakaan.
- No et näköjään, Jossu sanoi. – Jälkimmäisten kanssa sun ois kyllä syytä skarpata.
- Mitä sitä säätämään, pitkälle on päästy näinkin, iskin blondille silmää.
- Käytit kieltämättä tässä taannoin hyväksesi mun väsymystä ja ahdistusta, Jossu sanoi kuivasti.
- Noh, leffa oli ihan hyvä. Ja mitä sen jälkeen tapahtui, vielä parempaa, naurahdin. Olin jo saavuttanut neitoni ja suikkasin suukon hänen sinertäville huulilleen.
- Joo, ei puhuta siitä, Jossu sanoi kääntäen katseensa lumikinokseen.
- Ei meidän tarvitsekaan puhua, voidaan ottaa saman tien uusiksi, vihjailin. – Kaminahuoneessa on lämmin.
- Eikös siellä asu ne kanat talvisin? Jossu kurtisti kulmiaan.
- Höh, ei ne kana-aivot mitään tajua. Vähän äksöni niilleekin.
- Sori, mutta mulla on aikataulu. Santtua pitäisi koulia ennen tuntien alkua, Jossu oli jälleen välttelevä.
- Hei, mulla olisi parempi ehdotus, hihkaisin, miehekkäästi.
- Mitä nyt? Parakissa kanien edessä? Heinissä kissojen katseltavana? Vai kellarissa kera rottayleisön?
- Misu, sun mielikuvitus on ihailtavan likaista sorttia. Mutta ei mikään niistä kuitenkaan. Ajattelin kylläkin sua Rambon ohjissa ja mua pitämässä Myrskyä kässärinä.

Jossun silmiin syttyi innostunut tuike:

- Noh, ehkä mun aikataulut antaa sellaiselle periksi.
- Hyvä. Rambo on sitten aika vajaaälyinen ja kovasuinen, joten verryttele hauikset kunnolla. Jos sulla sellaisia on, sanoin viimeisen lauseen lähinnä itselleni.
- Yes, sir! Jossu huudahti puhkuen lapsenomaista intoa.

Siirryimme varustehuoneeseen hakemaan Rambon kamoja. Huomasin selittäväni valjastuksen perusasioita typsylle miljoonatta kertaa. Noh, naiset on hitaita oppimaan, minkäs teet.

Ojensin Jossulle Rambon suitset.

- Mikä tää ketju tässä on? kysyi Jossu osoittaen kuolainten yhteydessä olevaa kettinkiä.
- Sillä sidotaan hevosen kieli rullalle, sanoin pokkana.
- Eikä? Kouluratsastuksessa tämän tyylistä käytetään leuan alla, mutta että kielen ympäri..?
- Iso-A taitaa vähän huijata sua, kuului Tapin ääni ovelta. – Se on leikkiketju. Sitä käytetään, jotta hevonen leikkii sillä kielellään ja muodostaa sylkeä suuhun. Kuolaintuntuma paranee, varsinkin kovasuisilla kaakeilla.

Jossu katsoi Tappiin lämpimän kiitollisena. Samalla, jostain kumman syystä, aivoni raksuttivat ennätyksellistä vauhtia ja tajusin Jossun olevan se sama Jossu, jonka kanssa Tappi oli tekstaillut vuonna nakki ja perunamuhennos. Yllättävä mustasukkaisuuden puuska valtasi sisimpäni, mutta pidin ulkokuoren perusmiehekkäänä, vaikka olisin voinut rusikoida Tapin naamavärkin uuteen uskoon kaminahuoneesta löytyvillä haloilla. Ihmettelin, miksen ollut tätä yhtäläisyyttä aiemmin tajunnut, ja miksei heistä kumpikaan ollut siitä myöhemmin puhunut. Toki olihan Jossu ollut tuolloin alaikäinen, hontelo ja ehkä finninenkin teini, mutta kuitenkin...

- Älä viitsi, Tappi, pilata kaikkia vanhan miehen iloja, ärähdin.
- Opettaa nyt viattomalle tytölle täyttä paskaa. Tunne vastuusi, Artsi, Tappi sanoi.
- Usko pois, tuo tyttö ei ole viaton, kaikkea muuta, osoitin Josefiinaa epäilemättä rivo ilme kasvoillani.

Jossu mulkaisi minuun kiusaantuneena ja sanoi:

- Mä haen Myrskyn. Nähdään pihalla, kun Rambo on valmis.

Jossu kipitti pakkaseen ja jäin varustehuoneeseen arpomaan loppuja Rambon varusteita.

- Mitäh? Ootteks te..? Onks teillä..? Ootteks te niin ku yhdessä? Tappi änkytti.
- Mitä se sua liikuttaa? Vai liikuttaako? kysyin ivallisesti.
- Häh? Tappi oli yhtä kysymysmerkkiä.
- Eikös teillä ollut jotain vispikermankauppaa joskus? kysyin.
- Se on vispilänkauppaa. Ja ei nyt mitään ihmeellistä, jotain perustekstareita vaan vaihdeltiin, Tappi selitti. – Hei, jätkä on mustis!
- Äh, en kai mä tollaselle pojanklopille mikään mustis ole. Mussa on sentään miehistä karismaa. Ja sullahan on Katti.
- Niin on, kulmakunnan hotein misu, sanoi Tappi haaveillen.
- Siinä kyllä olet oikeassa, röhähdin. – Mutta Jossulla on rasvaprosentti lähellä nollaa. Revi siitä.

Sain kerättyä Rambon kamppeet ja siirryin suomenhevosen boksille. Rambo heitteli rajusti päätään ja jouduin tarttumaan sitä otsatukasta, että sain survaistua kuolaimet orin suuhun. Rambo vähän ihmetteli rajuja otteitani, mutta pysyi harvinaisen paikoillaan, kun kiristin remeleitä

Pian tummanruunikko oli valmis ja talutin sen latoon kärrytettäväksi. Jossu odotteli suitsitun Myrskyn kanssa veto-ovella.

- Vaihdetaan, laita sä kärrit kiinni, mää pitelen Myrskyä, sanoin käskevällä äänellä ja ojensin Rambon pitkät ohjat Jossulle.

Siirryin Myrskyn viereen ja pistin tupakaksi. Huvittuneena katselin, kun Jossu äherteli aisojen ja hihnojen kanssa. Tyttö oli kuitenkin pätevämpi kuin luulin, ja aisat olivat sidottu ennen kun nortti oli kärynnyt loppuun. Pihalla istahdin puisten kärryjen kyytiin Jossun viereen ja sanoin:

- Mennään!
- Hei, Artsi, mulla ois sulle muuten yksi pyyntö, Josefiina painautui aavistuksen minua kohti.
- No?
- Meillä on Seppeleessä se aattoratsastus, jouluaattona, totta kai, neito aloitti maireasti. – Tulisitko Kopseen kanssa ajelemaan reellä tallinpihaan, niin pikkulikat pääsevät joulutunnelmaan?
- E-en kyllä tiedä, sanoin hatarasti. – Jouluhan on vuoden kolmanneksi paras ryyppyjuhla. Olin ajatellut viettää sen koti-kaljakulma-akselilla.
- Entä jos viettäisit sen koti-Seppele-akselilla? Jossu lirkutti ja räpytti silmiään. - Lisäksi meiltä puuttuu yksi hevonen. Josko Foxia voisi lainata ratsastukseen?
- No, voin harkita asiaa, jos Jossu-possu lupaa antaa kinkkua, naurahdin härskisti. – Aattona.
- Eiköhän meillä aattona kinkkua ole, Jossu sanoi ja suutelin häntä hymynsekaiseti siinä kärryissä, tallinpihalla.

Samassa Ros pöllähti uudesta tallista.

- Eikö tätä parisuhdeläppää pääse eroon missään? tumma pimu kirosi. – Joka nurkassa nuoleskelevia pareja....
- Haistan katkeruuden! huudahdin.
- Haista vaan oma m*nas! Ros huusi takaisin ja niin saattoi tunnelmallinen talviajoretkemme alkaa.

[Chao]

14.3.10

Ori riehui innoissaan tallikäytävälle, eikä koko valjastuksen aikana sillä ollut kertaakaan kaikki neljä jalkaa samaan aikaan maassa. Tänään pinnani riitti orin leikille, enkä voinut kuin naureskella sen leikeille. Ja vihdoin, hetken taistelun jälkeen sain valjaat Rambon niskaan. Tappi ja Kat olivat menneet jo edeltä radalle kellojensa kanssa kyttäämään ja tunsin käsieni hikoavan. Vai että hiittiä piti harjoitella... Mielessäni bälähtivät kaikki kauhukuvat siitä mitä voisi sattua, mutta sain työnnettyä ne jonnekin kauemmas.

"No vauhtia nyt perkule, on kuule aikamoinen määrä vielä ajamatta!" Artsi saapui talliin ja kiskoi kevyet hiittikärryt Rambon perään. Ori ei ehtinyt edes temppuilla, kun olimme jo ulkona. Istuin Rambon kärryille ja Artsi talutti meidät radalle.

"Kävele sen kaa kierros, sit pari rauhallista lämmittelyksi ja sitten aletaan spurttaan." Artsi tokaisi ja irrotti otteensa päästäen meidät radalle. Nyökkäsin ja ohjasin oriin vasempaan kierrokseen.

Rambo ei olisi millään malttanut kävellä, se yritti koko kierroksen ajan rikkoa raville ja loikkia sinne sun tänne, mutta kuin ihmeen kaupalla sain sen pysymään radan aitojen sisäpuolella. Lämmittelyravista ori vasta innostui ja askel venähti välillä liiankin kanssa ja sain tehdä kärryillä jo töitä jotta sain oriin säästämään voimiaan tosi koetukseen. Se yritti heitellä jotain pukkienkin tapausta, muttei uskaltanut nostaa liikaa takapäätään, kun silloin vauhti hidastuisi liikaa. Oriin epämääräinen vetkuilu sai hymyn huulilleni.

"ANNA SEN JUOSTA!" Artsi huusi, kun pääsimme kohdalle ja huomasin Tapin käynnistävän sekkarinsa. Maiskautin pari kertaa voimakkaasti ja suomenhevonen edessäni lennähti eteenpäin. Sen kavioit kauhoivat ilmaa ja sieraimista nouseva höyry tuulessa alepattavan harjan kanssa muodosti mielikuvan painajais-hevosesta tai itse pahoilaisen ratsusta. Sain itsekin pientä tulta alleni ja pyysin oria juoksemaan viimeisen kaarteen kohdalla jo ihan tosissaan. Rambo otti käskyni korviinsa ja vauhti vain kiihtyi. En saanut oria hidastettua vielä toisellakaan kierroksella, kolmannella sen vauhti alkoi hiipua, mutta se ei suostunut vielä ottamaan käyntiin. Neljännellä kierroksella Artsin naama alkoi jo punoittaa aidan takana.

"YRITÄTKÖ SÄ JUMALAUTA TAPPAA SEN!?" Artsi nojautui kaksin kerroin aidan yli karjuessaan.
"SE TAPPAA KUULE IHAN ITE ITTENSÄ, ÄLÄ MULLE HUUA!" Karjuin takaisin ja koetin äänellä saada oriin heijjaamaan - yhtä tyhjän kanssa.

Orista lensi hikeä ja valkeaa vaahtoa, sekä kuolaa kasvoilleni jota yritin syljeskellä pois, niin että sain varmasti vielä omaakin sylkeäni päälleni. Rambon puuskutus halkoi ilmaa ja sen kaviot tömistivät tannerta kuin yrittäen halkaista sen kahtia. Kuudennen kierroksen jälkeen Rambo alkoi väsähtää, sen askel lyheni ja se hiiasi vauhtiaan, venytti kaulaansa ja puuskutus vain voimistui. Annoin sille enemmän ohjaa ja ori hidasti vieläkin. Ravasimme rentoa, rauhallista ravia yhden kierroksen ja sitten sain sen hidastamaan käyntiin asti.

"Voi jumalauta, saat kävellä loppupäivän sen kanssa. Mitä sä nyt tolleen?" Artsi istui nyt aidalla ja katseli kummissaan, puoliksi vihoissaan minua.
"Kuule tuu itte ajelemaan tällaistas sekopäätä. Ei se olis edes tiiliseinään pysähtynyt!"
Artsi vaikeni ja näytti miettivän ja siinä olikin miehen kahdelle aivosolulle hommaa. Melkein kuulin Artsin nupin raksutuksen radan toiselle laidalle asti.

Artsi mietti viiden kierroksen ajan ja avasi sitten radan portin meille. Mies ei sanonut sanaakaan, nappasi vain kiinni Rambon suitsista ja talutti meidät tallipihalle. Artsi auttoi minua riisumaan ja kuivaamaan orin ja jäi talliin laittelemaan tavaroita paikoilleen kun vein kevyesti loimitetun oriin vielä tarhailemaan.

Palattuani tallipihalle Artsi viittoili sätkä suussa minua sisälle tupaan. Seurasin nöyränä perässä ja istuin pöydän ääreen. Artsi työnsi kahvikupin eteeni ja istui kaljansa kanssa minua vastapäätä.

"Kuule... " Aloitin, mutta Artsin ilme vaiensi minut. Mies ei ollut vihainen, enemmänkin toiveikas.
"Eiku kuule, tiedätkö mitä tää meinaa?"
Kohotin kulmakarvojani kysyvästi.
"Tiedäkkö jumankauta miten hyvän siitä saa? Kun se nyt jo juoksee tollai..."
Artsi piti pienen tauon ja nappasi huikan kaljastaan, öljytäkseen äänihuuliaan, kuten äijällä oli tapana lohkaista.
"Niin mitä siitä hyvällä valmennuksella vielä tuleekaan. Jumankekka kelaa nyt!"
"No kelaan, kelaan." Artsin innostus tarttui jo itseenikin ja otin iloisesti vastaan Artsin tarjoaman oluen. Juhlallisesti kalautimme tölkkejä yhteen.
"RAMBOLLE!" Huudahdimme molemmat ja kulautimme pitkät hörpyt tölkeistä. Mietin että heittäskö Jossu mut kotiin, kun illalla tulisi, vai jäisinkö tallille koisimaan? Olisinpahan aamutallia varten valmiina... Ja samalla tartuin Artsin ojentamaan pirtupulloon ottaen pitkän ryypyn ja irvistäen päälle saaden Artsin naurahtamaan. Tappi ja Kat valuivat yläkerrasta seuraamme, Kat tyytyi kahviin kun taas Tappi liittyi mukaamme maistelemaan vahvempia.

Ilta venähti ja aamulla vesi on hyvää ja aspiriini maistuu...

[Anne]

13.4.2010

Rambo saavutti PP MVA-arvonimen! =)

[Anne]

by Artsi:

8.7.2010 Kohti kilpauraa


- Justiina, pistähän pötyä pöytään!
- Hei, ukkeli, täällä sä kyllä tarjoilet mulle eikä toisin päin, Jossu huudahti minulle olkkarin sohvalle kyökin puolelta.
- Tarjoilen tarjoilen, mutta mitä, se onkin toinen juttu, hain taas rivoa röhinää ääneeni.
- No hahaa, kuului uunin takaa.
- Auta nyt kylmettynyttä ja märkää miestä mäessä, anoin tunkkaisen viltin alta.
- No, tämän kerran, Jossu mutisi ja kolisteli astioita siihen malliin, että saisin kohta jotain syötävää.

Oikeastaan talossa ei ollut kylmä. Kostea ilmanala oli tunkeutunut lautojen välistä myös sisälle ja ummehtuneen märän puun lemu leijaili ilmassa. Leivinuunin tiiliä peitti nihkeä ja kolea pintahiki. Lattialaudat nitisivät nestettä tihkuen normaalin kuivan rapsakkuuden sijaan. Hiki nousi otsalle ja puski ulos kainaloista jo parista askeleesta. Tämä omituinen, painostava kosteusaalto oli jatkunut jo viikon. Ja oli tietenkin päässyt kliimaksiinsa minun ollessa pitkällä lenkillä Rambon kanssa. Ja totta kai käytin tätä kurimusta hyödykseni saadakseni naisellisia palveluita.

Olin valjastanut tummanruunikon ja olimme hölkötelleet pitkän matkan Liekki-Eukon suon tietämille. Rambo aloittaisi kilpauransa tosissaan elokuun lopulla ja pitkät treenit olivat tarpeen. Ja juuri tuolla, keskellä ei mitään, taivas oli avannut hanansa ja vettä oli tullut niskaan ja paineella. Männyn oksat olivat painuneet veden voimasta kohti maata ja puiden suojasta oli edes turha haaveilla. Rambo oli panikoitunut täysin ja kiidättänyt minua ympäri männikköä kuola suusta roiskuen. Onneksi olin saanut hevosen pian asioihin (luultavammin ori oli kyllä väsähtänyt) ja pystyimme jatkamaan vetistä taivallustamme kohden kotia. Puolen tunnin märkyyden jälkeen olimme saapuneet tallille, jossa vein Rambon boksiinsa. Olin loimittanut oriin hyvin ja laittanut vielä viilentävät kääreet sen jalkoihin. Sen verran hurja meno oli ollut.

Tappi tai joku muu oli ottanut Simon ja Harman myös sisään. Muut hevoset eivät olleet niin sateesta moksiskaan. Ja osa oli laitumella, tietenkin. Itse olin märempi kuin koskaan. Sadevesi oli tuntunut tunkeutuneen jokaiseen taipeeseen ja aukkoon sekä kastelleen jok’ikisen karvan, jonka tästä miehestä vain pystyi löytämään. Olin kiiruhtanut sisätiloihin ja löytänyt Jossun lueskelemasta roskalehtiä tuvan pöydän äärestä.

- Kastuitko? parempi puoliskoni oli kysynyt ivan häivähdys äänessään.
- Hrmrmr, olin murahtanut ja loikkinut sohvalle viltin alle suojiin.

Nyt makoilin siis sohvalla ja kastelin arvottoman sohvani pilalle. Mitä se nyt oli jo aikaisemminkin lukemattomien olutläikähdysten, kuolan ja muiden eritteiden johdosta.

- Ole hyvä, Jossu sanoi ojentaen valmispastan eteeni.
- Tänks, sanoin ja katsahdin parikymppiseen hupakkooni. – Tämä tulee tarpeeseen.

Sen jälkeen kuului hetken aikaa maiskutusta ja sitä seurasi ääntelyitä, joita ei ole lasten korville tarkoitettu.

[Anne]

15.7.2010

Ori kilpakunnossa!

[Anne]

by Artsi:

15.10.2010 The runner

- Pruuuuuut, pärisytin huuliani ja vedin kovemman puoleisesti Rambon ohjista. Ori ei meinannut pysähtyä, se halusi ottaa Kopseen kiinni. Tappi hiljensi Kopseen hölkkään, mutta Ramppa jatkoi liitoaan pidätteistäni huolimatta. Korvat kiinni niskassa se ohitti liinakon ja vasta sitten suostui rauhoittumaan.

Käänsin Rambon kohti katsomoa ja annoin sen kävellä kohti Chaoa.

- Ainakin kilpailuviettiä siltä löytyy, Tappi sanoi Kopseen kärryiltä.
- Joo, pitää vaan saada vauhtia lisää, että sen pystyy käyttämään hyödyksi, virkoin. – Ja onhan tää vielä vähän kaista radalla. Ja saakelin kova suukin, vois kokeilla seuraavaksi vaikka simpsonia.
- Vois olla jees, ketjuhan sillä jo on.
- Jeb. Katellaan, katellaan, mutisin ja jatkoin huutaen Chaolle:
- Aika?
- Virallista ennätystä parempi, Chao vastasi sekkari kädessään. – Kopseella ihan peruskotiratahölkkä.
- Upeeta, mahtavaa, sanoin monotonisesti.
- Isäntä Laaksonen se jaksaa olla iloinen? Chao virnisti lakonisesti.
- Älä virnuile siinä, tuhahdin. – Joskus ei vaan kaikki mene putkeen.
- Ainakaan oikeaan putkeen? Chao jatkoi ivallisesti.
- Haist. Ei kuulu sulle pätkääkään, murahdin ja käänsin Rambon selkeillä ohjasotteille tallille päin.
- No jo on vaikeeta, Chao vinkkasi lähinnä Tapille. – Tuuksä lanaamaan radan vielä?
- Häh? äimistelin tytön lanaustoiveita.
- Niin, katoin vaan kalenterista, että rata on vuokrattu jollekin ponikerholle laukkakisoja varten, Chao vastasi.
- No voi halvatun halvattu. Kai se on sitten pakko, vastasin ja tunsin stressin riipovan niskalihaksiani. Tällaiset äkilliset työtehtävät eivät olleet vahvin lajini. – Mutta sä saat hoitaa iltasafkat.
- Jes, ääshoul, Chao nosti kättään lipalle.

Pudisitin päätäni Chaon kärttyisyydelle ja annoin Rambon suunnistaa kotipihalle omin päin. Tappi teki Kopseen kanssa vielä pitemmän kävelyreitin, joten piha oli tyhjä saapuessamme. Vilkaisin vielä parkkipaikalle ja onneksi en nähnyt Rosin kaaraa siellä kökkimässä. Huokaisin helpotuksesta, en olisi halunnutkaan nähdä piikkipäätä. Liian kiusallista, liian monimutkaista. Tästä eteenpäin se olisi vain minä ja Hustler. Ei tunteita, ei draamaa: sopisi minulle paremmin kuin hyvin.

Hyppäsin kärryistä ja heitin jakkaran päällä lojuneen fleacen Rambon selkään. Talutin ruunikon vielä kerran tallin ympäri ja sitten riisuin valjaat oriin yltä. Talutin sen karsinaansa ja kävin sienellä vielä sen hikisimmät paikat läpi. Sitten laitoin verkkoloimen ja sen päälle villaloimen lämmittämään. Taputin vielä upeaa oria ja jätin sen karsinaan iltaheiniä odottamaan. Sitten suunnistinkin traktorille. Olisi ah-niin-ihanan lanaussession aika.

[Anne]

7.8.2011 Rambo poseeraa

[Anne]

7.7.2012:

Rambo ansaitsi MSY-B -tittelin!