Post by Sandra on Aug 30, 2014 13:11:29 GMT 2
"Ei me olla sokerista"
"Yksi, kaksi..", laskin ääneen laukkapuomeille sopivia välejä. Olin päättänyt ratsastaa Aristolla hieman puomijumppaa, nyt piti vain puomit laittaa oikeisiin kohtiin. Päätyyn olin ympyrälle laittanut yhden puomin, nyt valmistui neljän puomin pätkä pitkälle sivulle. Välien mittaaminen oli vain työlästä, sillä ne eivät kuitenkaan osuneet kohdalle ensimmäisellä kerralla. Samalla vaivalla raahattuani kaksi estetolppaa päätyyn ja neljä pitkälle sivulle, hätkähdin takaani kuuluvaa ääntä.
"Pihalla meinaat vai ratsastaa?" Akku kysyi kentän laidalta. Nyökkäsin ihmeissäni.
"Joo, kuinka niin?"
"Eiku ajattelin vaan, että on vissiin luvattu sadetta", Akku tuumi. Vilkaisin taivaalle; pilvet näyttivät toden totta tummemmilta kuin aijemmin.
"Maneesissa näytti olevan jo ratsukoilta. Mutta onneksi mä ja Aristo ei olla sokerista..", mutisin vaikka eihän kastuminen miellyttäisi.
"Niin, onneksi", Akku hymähti ja virnistellen lähti tallille päin. Lähdin nopein harppauksin hänen peräänsä. Jos olisin nopea, saattaisin hyvinkin ehtiä treenata kunnolla ennen sadetta.
"Aristo, et viittis pelleillä", nuhtelin ruunaa joka oli selvästi aikonut taas temppuilla. Vilkaisin nopeasti ulos ja onneksi sää näytti jo hieman selvenemään päin. Hyvä, vaikka ei pieni tihku haittaisi meidän menoa. Varustin Ariston huolellisesti, jonka jälkeen lähdin taluttamaan tuota kohti kenttää. Vettä ei tullut, eikä näyttänyt siltä, että sitä tulisikaan.
"Taisi säätiedotus olla taas vaihteeksi väärässä", huikkasin vielä Akkulle kun tuo käveli ohitse. Hän vain vilkaisi minua niin-hän-sinä-luulet katseella ja jatkoi matkaa. Vilkaisin vielä kertaalleen taivaalle, ennen kuin hyppäsin tuolilta satulaan. Mitä turhia jäädä murehtimaan, sataisi jos sataisi.
Aristo vaikutti hieman levottomalta, mutta hyvien kävelyjen jälkeen se oli jo hieman asettunut. Mutta kun otin ohjat käteen, angloarabi tuntui taas harmillisen jäykältä. Sain tehdä kunnolla töitä, ennen kuin sain sen edes hieman taipumaan kulmissa ja volteilla. Kutittelin kevyesti sisäpohkeella ja myötäsin tarvittaessa ohjalla. Aristolla oli kamala kiire, eikä se tahtonut lainkaan keskittyä vain rentona kävelyyn. Käyntityöskentelyyn meni tavallista kauemmin aikaa, mutta se kannatti; kun siirryin raviin, heppa alla tuntui jo paljon rennommalta. Ehkä kaikki menisi kerrankin hyvin. Ehkä, vaikka se ei tuntunut olevan yleistä minun kohdallani.
"Aristo ei!" Älähdin kun yritin saada innosta pomppivaa hevosta vain rauhassa lähestymään puomeja. "Ne on vain maapuomeja pöljä", huokaisin vielä ja tyydyin kävelemään alkuun käynnissä ohitse. Rentous oli tiessään niin minun kuin Aristonkin kohdalla. Myönsin, että minullakin oli vielä paljon parannettavaa rentoutumisessa. En voisi vaatia sellaisia asioita hevoselta, joita en itsekkään osannut. Seuraavalla kerralla puomeja lähestyttäessä kevensin rauhassa ja pidin ohjastuntuman tasaisena. Jo paljon ennen puomeja tein puolipidätteitä ja sainkin ruunan kuuntelemaan itseäni. Silti vielä vähän ennen puomeja oli ihan pakko herran testata minua, mutta kunnialla päästiin tehtävä loppuun. Työskentelyä helpotti sekin, että olin lopettanut turhan sään pähkäilyn.
Kevyiden alkulaukkojen jälkeen aloin laukata päädyssä ympyrällä voltin yli ja sen jälkeen vielä loput puomit laukassa. Aristo ei ollut rauhoittunut yhtään, vaan tuntui kaahottavan samaa mallia eteenpäin. Testailut kuitenkin jäivät ja hepasta huomasi kuinka se nautti. Yritin silti pienillä pidätteillä saada sitä hieman rauhoittumaan, sillä kaviot kopisivat ikävän usein puomeihin askeleen ollessa liian pitkä. Yritin siinä sivussa salaa nauttia itsekkin hieman rennommasta menosta, vaikka kyseessä olikin puomeja.
Juuri kun ajattelin laskeutua maahan ja korottaa puomeja ristikoiksi, sattui se mitä olin pelännyt. Huomaamattani pilvet olivat uudestaan kasaantuneen ja tummuneet miltei mustiksi (tai ainakin tummansinisiksi). Käsivarteeni tipahti ensin yksi pisara, sitten toinen ja pian niitä tuli tasaisesti. Sade oli kuitenkin vain tihkua, joten päätin jatkaa: "ei se varmaan kauaa kestäisi". Ja olisin suorastaan kidesokeria, jos juoksisin heti ensimmäisten pisaroiden tullessa turvaan. Puomit saisivat kuitenkin jäädä seuraavaan kertaan ja sainkin hyvän tilaisuuden harjoitella etenkin ravi- ja laukkatyöskentelyä. Sitä ennen Aristo sai kuitenkin hetken ihmetellä pisaroita, kun annoin sen hetken kävellä pitkin ohjin. Ruuna tuntui olevan vedestä innoissaan, ihan kuin se ei olisi tajunnut, että niiden kanssa ei voi leikkiä. Oli se vielä ihan vauva, vaikka leikkikin välillä jo isompaa.
Kun otin taas ohjat, sade oli yhä jatkunut, ehkä jopa hieman kovempana. Vedin huppariani tiukemmin ylleni ja jatkoin ratsastusta. Käynnissä tein paljon taivutteluja ja menin muutaman kerran pohkeenväistöä molempiin suuntiin. Aristo ei ihan ollut kuulolla, joten tyydyin helppoihin juttuihin. Ennen kuin sade yltyi kaatasateeksi, kerkesin työstää vielä hieman laukkaa. Sateen kuitenkin ollessa pahimmillaan, totesin, että ehkä oli jo aika luovuttaa. Hyppäsin toistamiseen maahan ja lähdin hölkäten tallille päin. Aristo ei olisi yhtään halunnut lähteä, vaan junnasi perässäni vaikka yritin päästä nopeasti suojaan.
Kun pässimme kotoisaan talliin, olin minä jo ihan märkä.
"Joo, ette te näytä sokerista olevan", Akku nauroi kun näki meidät. Miksi olinkaan niin itseppäinen?
"Ei totta tosiaan..", jupisin kylmissäni samalla kun riisuin märältä ruunalta satulan selästä. Enimmät vedet sain hepasta kaavittua hikiviilalla, sen jälkeen se sai selkäänsä loimen. Tuumin, että voisin ilman satulaa mennä kävelemään maneesiin vielä loppukäynnit jottei Aristo täysin jäykistyisi. Tuumasta toimeen. Kävin itselleni vaihtamassa kuivat vaatteet, jonka jälkeen mahdollisimman nopeasti yritin päästä maneesiin vähimmällä mahdollisella kastumisella.
Maneesissa ei ollut kuin muutama ratsukko, joten mahduin hyvin vähän ravailemaan ja kävelemään. Ravissa taivuttelin vielä hieman ja ratsastin sitten rennommin eteen-alas. Lopuksi Aristo sai vielä kävellä pitkin ohjin. Kyllä minä olin ihan tavallista lihaa, enkä sokeria. Se oli tultu ainkain todistettua. Mutta kyllä tästä lähin ratsastaisin mieluummin maneesissa, ainakin sadepäivinä!
7HM
"Yksi, kaksi..", laskin ääneen laukkapuomeille sopivia välejä. Olin päättänyt ratsastaa Aristolla hieman puomijumppaa, nyt piti vain puomit laittaa oikeisiin kohtiin. Päätyyn olin ympyrälle laittanut yhden puomin, nyt valmistui neljän puomin pätkä pitkälle sivulle. Välien mittaaminen oli vain työlästä, sillä ne eivät kuitenkaan osuneet kohdalle ensimmäisellä kerralla. Samalla vaivalla raahattuani kaksi estetolppaa päätyyn ja neljä pitkälle sivulle, hätkähdin takaani kuuluvaa ääntä.
"Pihalla meinaat vai ratsastaa?" Akku kysyi kentän laidalta. Nyökkäsin ihmeissäni.
"Joo, kuinka niin?"
"Eiku ajattelin vaan, että on vissiin luvattu sadetta", Akku tuumi. Vilkaisin taivaalle; pilvet näyttivät toden totta tummemmilta kuin aijemmin.
"Maneesissa näytti olevan jo ratsukoilta. Mutta onneksi mä ja Aristo ei olla sokerista..", mutisin vaikka eihän kastuminen miellyttäisi.
"Niin, onneksi", Akku hymähti ja virnistellen lähti tallille päin. Lähdin nopein harppauksin hänen peräänsä. Jos olisin nopea, saattaisin hyvinkin ehtiä treenata kunnolla ennen sadetta.
"Aristo, et viittis pelleillä", nuhtelin ruunaa joka oli selvästi aikonut taas temppuilla. Vilkaisin nopeasti ulos ja onneksi sää näytti jo hieman selvenemään päin. Hyvä, vaikka ei pieni tihku haittaisi meidän menoa. Varustin Ariston huolellisesti, jonka jälkeen lähdin taluttamaan tuota kohti kenttää. Vettä ei tullut, eikä näyttänyt siltä, että sitä tulisikaan.
"Taisi säätiedotus olla taas vaihteeksi väärässä", huikkasin vielä Akkulle kun tuo käveli ohitse. Hän vain vilkaisi minua niin-hän-sinä-luulet katseella ja jatkoi matkaa. Vilkaisin vielä kertaalleen taivaalle, ennen kuin hyppäsin tuolilta satulaan. Mitä turhia jäädä murehtimaan, sataisi jos sataisi.
Aristo vaikutti hieman levottomalta, mutta hyvien kävelyjen jälkeen se oli jo hieman asettunut. Mutta kun otin ohjat käteen, angloarabi tuntui taas harmillisen jäykältä. Sain tehdä kunnolla töitä, ennen kuin sain sen edes hieman taipumaan kulmissa ja volteilla. Kutittelin kevyesti sisäpohkeella ja myötäsin tarvittaessa ohjalla. Aristolla oli kamala kiire, eikä se tahtonut lainkaan keskittyä vain rentona kävelyyn. Käyntityöskentelyyn meni tavallista kauemmin aikaa, mutta se kannatti; kun siirryin raviin, heppa alla tuntui jo paljon rennommalta. Ehkä kaikki menisi kerrankin hyvin. Ehkä, vaikka se ei tuntunut olevan yleistä minun kohdallani.
"Aristo ei!" Älähdin kun yritin saada innosta pomppivaa hevosta vain rauhassa lähestymään puomeja. "Ne on vain maapuomeja pöljä", huokaisin vielä ja tyydyin kävelemään alkuun käynnissä ohitse. Rentous oli tiessään niin minun kuin Aristonkin kohdalla. Myönsin, että minullakin oli vielä paljon parannettavaa rentoutumisessa. En voisi vaatia sellaisia asioita hevoselta, joita en itsekkään osannut. Seuraavalla kerralla puomeja lähestyttäessä kevensin rauhassa ja pidin ohjastuntuman tasaisena. Jo paljon ennen puomeja tein puolipidätteitä ja sainkin ruunan kuuntelemaan itseäni. Silti vielä vähän ennen puomeja oli ihan pakko herran testata minua, mutta kunnialla päästiin tehtävä loppuun. Työskentelyä helpotti sekin, että olin lopettanut turhan sään pähkäilyn.
Kevyiden alkulaukkojen jälkeen aloin laukata päädyssä ympyrällä voltin yli ja sen jälkeen vielä loput puomit laukassa. Aristo ei ollut rauhoittunut yhtään, vaan tuntui kaahottavan samaa mallia eteenpäin. Testailut kuitenkin jäivät ja hepasta huomasi kuinka se nautti. Yritin silti pienillä pidätteillä saada sitä hieman rauhoittumaan, sillä kaviot kopisivat ikävän usein puomeihin askeleen ollessa liian pitkä. Yritin siinä sivussa salaa nauttia itsekkin hieman rennommasta menosta, vaikka kyseessä olikin puomeja.
Juuri kun ajattelin laskeutua maahan ja korottaa puomeja ristikoiksi, sattui se mitä olin pelännyt. Huomaamattani pilvet olivat uudestaan kasaantuneen ja tummuneet miltei mustiksi (tai ainakin tummansinisiksi). Käsivarteeni tipahti ensin yksi pisara, sitten toinen ja pian niitä tuli tasaisesti. Sade oli kuitenkin vain tihkua, joten päätin jatkaa: "ei se varmaan kauaa kestäisi". Ja olisin suorastaan kidesokeria, jos juoksisin heti ensimmäisten pisaroiden tullessa turvaan. Puomit saisivat kuitenkin jäädä seuraavaan kertaan ja sainkin hyvän tilaisuuden harjoitella etenkin ravi- ja laukkatyöskentelyä. Sitä ennen Aristo sai kuitenkin hetken ihmetellä pisaroita, kun annoin sen hetken kävellä pitkin ohjin. Ruuna tuntui olevan vedestä innoissaan, ihan kuin se ei olisi tajunnut, että niiden kanssa ei voi leikkiä. Oli se vielä ihan vauva, vaikka leikkikin välillä jo isompaa.
Kun otin taas ohjat, sade oli yhä jatkunut, ehkä jopa hieman kovempana. Vedin huppariani tiukemmin ylleni ja jatkoin ratsastusta. Käynnissä tein paljon taivutteluja ja menin muutaman kerran pohkeenväistöä molempiin suuntiin. Aristo ei ihan ollut kuulolla, joten tyydyin helppoihin juttuihin. Ennen kuin sade yltyi kaatasateeksi, kerkesin työstää vielä hieman laukkaa. Sateen kuitenkin ollessa pahimmillaan, totesin, että ehkä oli jo aika luovuttaa. Hyppäsin toistamiseen maahan ja lähdin hölkäten tallille päin. Aristo ei olisi yhtään halunnut lähteä, vaan junnasi perässäni vaikka yritin päästä nopeasti suojaan.
Kun pässimme kotoisaan talliin, olin minä jo ihan märkä.
"Joo, ette te näytä sokerista olevan", Akku nauroi kun näki meidät. Miksi olinkaan niin itseppäinen?
"Ei totta tosiaan..", jupisin kylmissäni samalla kun riisuin märältä ruunalta satulan selästä. Enimmät vedet sain hepasta kaavittua hikiviilalla, sen jälkeen se sai selkäänsä loimen. Tuumin, että voisin ilman satulaa mennä kävelemään maneesiin vielä loppukäynnit jottei Aristo täysin jäykistyisi. Tuumasta toimeen. Kävin itselleni vaihtamassa kuivat vaatteet, jonka jälkeen mahdollisimman nopeasti yritin päästä maneesiin vähimmällä mahdollisella kastumisella.
Maneesissa ei ollut kuin muutama ratsukko, joten mahduin hyvin vähän ravailemaan ja kävelemään. Ravissa taivuttelin vielä hieman ja ratsastin sitten rennommin eteen-alas. Lopuksi Aristo sai vielä kävellä pitkin ohjin. Kyllä minä olin ihan tavallista lihaa, enkä sokeria. Se oli tultu ainkain todistettua. Mutta kyllä tästä lähin ratsastaisin mieluummin maneesissa, ainakin sadepäivinä!
7HM
Ihan tunnelma, oikeanlainen ratsastuskoulufiilis sun tarinoissa! =) ~Anne