Aristoteleen Hoitovihko

[Anne]

Arskan Hoitokirja

[Nadja]

Törmäsin enkeliin

1.7.2013

Tuijotin tarhassa seisovaa eläintä lumoutuneena. Se katsoi suklaanruskeilla silmillään suoraan omiini ja heilautti häntäänsä. Ja silmänräpäyksessä se oli jo sännännyt tuulennopeaan kiitolaukkaan, joka kiidätti hevosta tarhan toiselle puolen.
- Ennen juoksin mä silmät kii, mut sit mä törmäsin enkeliin. Eiks se laulu menekin niin?
Hätkähdin kuullessani äänen takaani. Käännähdin ympäri ja huomasin puhujaksi tytön, joka roikotti riimua ja narua kädessään.
- Säikäytinkö? Mä oon Britta, Hypen hoitaja. Olin just tulossa hakemaan sitä tarhasta, tyttö sanoi.
- Ei tässä mitään. Mun nimi on Nadja. Ariston uus hoitaja.
- Ai sä olet Nadja! Kiva tavata! Sulla kävi onni kun pääsit Arin hoitajaksi, monet muutkin halusi sitä.
- Mä tiedän, sanoin ja siirsin katseeni Britasta tuohon tulipunaiseen hevoseen, joka oli rauhoittunut aterioimaan ruohotupon äärelle.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin Aristoteleen, olihan se saapunut Seppeleeseen vasta lauantaina. Olinhan toki tuijottanut sen kuvia netistä joka päivä, mutta vasta eilen illalla olimme tulleet kotiin mummolasta ja tänään pääsin hevosta tapaamaan.
- Arskan riimu taitaa olla tossa aidan tolpalla. Kannattaa hakea se nyt Hypen kanssa sisälle, ettei sen tartte jäädä yksin tänne ulos.
Tosiaan, Ariston kanssa takatarhassa olivat Patron, Edi, Hype ja Reino. Edi oli tietääkseni kesälaitumilla, ja Patron ja Reino oli ilmeisesti viety sisälle. Otin riimun ja narun tolpan päästä ja pujahdin Britan perässä aidan ali tarhaan.
Lähestyin Aristoa riimu selkäni takana hevosta nimeltä kutsuen. Se nosti katseensa ylös ruohosta ja katsoi minua. Kun tulin vielä vähän lähemmäs, se lähti lennokkaaseen raviin ja pysähtyi vähän matkan päähän minusta.
- Tästä taitaa siis tulla hippaleikki, ajattelin pääni sopukoissa.
Lähestyin ruunaa uudelleen, mutta nyt sännättiin riemuisaan pukkilaukkaan joka päättyi tarhan toiselle puolelle.
- Tarviitko apua? Hypen jo kiinni saanut Britta huusi minulle.
- No olishan se ihan kiva, huikkasin takaisin.
Britta talutti Hypen luokseni ja ojensi riimunnarun käteeni. Jäin tuijottamaan typertyneenä, kun tyttö rapisutti, todennäköisesti vanhaa karkkipaperia, taskussaan ja vislasi kimeästi. Ari valpastui heti ja lähti astelemaan Britan luokse varovaisin askelin. Pian tyttö jo pukikin riimua ruunan päähän ja napsautti narun lukon kiinni.
- Karkkipaperi auttaa yleensä kummasti hevosten kanssa, Britta naurahti kun ojensi Ariston riimunnarun minulle ja otti vuorostaan Hypen minulta.
Lähdimme kävelemään kohti porttia, ja olin noloissani siitä, kun en itse ollut tajunnut tuota.

Tallissa katsoin kysyvästi ympärilleni, kun Britta talutti Hypen omaan karsinaansa. Olin tietysti ollut niin vähä-älyinen, etten tajunnut käydä katsomassa missä Arin boksi sijaitsee.
- Sen boksi on täällä! kuulin reippaan tytön äänen poniboksi suunnalta.
Lähdin taluttamaan Aristoa äänen suuntaan. Selvisi, että puhuja ei ollutkaan poniboksissa, mutta kuitenkin karsinassa hyvin lähellä poniboksia.
- Arin boksi on tossa noin, tyttö sanoi ja osoitti vieressään olevaa karsinaa.
- Kiitos…
- Ansqu. Reinon hoitaja, tyttö sanoi.
- Kiitos Ansqu, sanoin ja hymyilin.
Huomasinkin nyt, että tyttö tosiaan harjasi Arin vieressä olevassa boksissa Reinoa. Arin karsinanaapureina olivat siis kolme shetlanninponia ja tilastohevonen.
- Etkös sä olekin Nadja? Ansqu kysyi kun sidoin Aria kiinni karsinaan vetosolmulla.
- Omassa persoonassaan, naurahdin ja taputin Aria kaulalle. - Haluisitsä näyttää mulle missä Arin harjat on?
- Tossa karsinan ovessahan ne roikkuu, Ansqu sanoi.
- Tyypillistä mua! hihitin kun tajusin, että olin taas ollut melko vähä-älyinen, tai sitten huononäköinen.
Nappasin ovesta kovan harjan ja aloin sukimaan ruunan punaruskeaa karvaa. Ari ei ollut kyllä likaista nähnytkään, joten harjasin sitä vain vähän. Kavioissa oli sen sijaan vähän enemmän tavaraa, mutta kohta nekin oli puhdistettu.

- Kuka lähtee ylös pelaamaan korttia? huikkasi lähemmäs kävelevä tyttö, joka pyöritti korttipakettia kädessään.
- Mä tulen! huusi Britta joka juoksi tytön perässä luoksemme.
- Minäkin voisin tulla, Reino on jo valmis, Ansqu totesi, taputti Reinoa ja pujahti ulos boksista.
- Ai moi, oletko sä Nadja? Mä olen Emsku, Hestian hoitaja.
- Nadjahan minä. Oonkin tainnut nähdä sut joskus, totesin kun tarkemmin katsoin Emskun naamavärkkiä.
- Ainiin, säkinhän hait silloin Heselle. Tuutko säkin pelaamaan? Emsku kysyi.
- Sori, mutta en taida. Oon aika surkea korttipeleissä, myönsin.
- No eipä tuo mitään, tyttö sanoi ja lähti Britta ja Ansqu perässään yläkertaan.

Aristo näytti siltä, että se ei olisi millään jaksanut olla sisällä. Katsoin ympärilleni ja huomasin, että Patron ei ollut karsinassaan.
- Odota hetki, käyn kattomassa onko sulla tarhassa kaveria, sanoin Aristolle ja irrotin samalla riimunnarun seinästä.
Lähdin kävelemään kohti takatarhaa. Huomasin jo kaukaa, että tallille päin oli tulossa iso valkoinen hevonen, joka kantoi selässään ratsastajaa. Lähempänä tunnistin hevosen Frankiksi.
- Moi! tervehti Frankilla ratsastava tyttö kulkiessaan ratsunsa kanssa ohitseni.
- Moi! sanoin takaisin ja hymyilin.
Jatkoin matkaani tarhalle ja pian olinkin jo riittävän lähellä nähdäkseni, että tarhassa seisoi ruskea poni.
- Hyvä, pääseepä Aristokin pihalle, totesin itsekseni.

Tallin ovelle päästessäni pysähdyin ja jäin odottamaan, että Frank menisi ratsastajansa kanssa ensin sisään.
- Mene sä vaan eka, mä löysään Frankin vyötä vielä vähän, tyttö sanoi ystävällisesti.
- Kiitos, sanoin ja luikahdin sisälle talliin.
Kipaisin Ariston karsinalle, ja siellä ruuna olikin ihmettelemässä maailman menoa ympärillään. Otin narun ja menin sisälle boksiin.
- Noniin, ei sunkaan tartte nyt ikävystyä sisällä, kun selkeästi haluat ulos riehumaan, eikö vaan? juttelin ruunalle kun napsautin narun kiinni riimuun.
Aristo töykkäsi minua turvallaan käsivarteen, ja sen ilme kertoi paljon.
- Joo joo, sä pääset kyllä.
Maiskautin ruunalle ja lähdin taluttamaan sitä ulos. Huomasin Frankin ratsastajan siirtyneen poniboksin ulkopuolelle hellittelemään Pampulaa. Ainiin, Pampulan hoitajahan oli vaihtanut hoitsuaan Frankiin.

Tarhalla talutin Ariston sisään ja käänsin sen pään portille päin. Patron oli hieman kauempana syömässä. Taputin ruunaa kaulalle ja hymyilin. Oli siinä minulla ihana hoitsu, ja olin tutustunutkin jo kolmeen hoitajaan. Otin riimun pois punarautiaasta päästä ja heti lähti Aristo ravaamaan iloisesti pärskähtäen ja pukittaen poispäin. Sujahdin aidan ali tarhan ulkopuolelle ja jätin riimun ja riimunnarun tolpalle roikkumaan.
- Britta oli oikeassa. Mä taisin törmätä enkeliin.

Nadja & Aristo 1HM

PS. Tarina siis tarkoitettu eiliselle, mutta en ehtinytkään sitä eilen laittaa.

[Nadja]

Kesäisiä hetkiä, talutteluretkiä

13.7.2013

Hyppäsin pois bussin kyydistä ja lähdin talsimaan Seppelettä kohden. Oli suorastaan läkähdyttävä helle, ja olin varma, että laukussani hölskyvä muumilimu tulisi juotua tänään. Vanhempani olivat kyllä oikeassa, tänään olisi ollut hyvä ilma pyöräillä tallille. Mutta kuka jaksaa lähteä polkemaan yli 20 asteen helteessä, kun bussilla pääsee nopeammin eikä tarvitse läkähtyä ihan totaalisesti.

Tallin seinää vasten nojasi pari polkupyörää, mutta varmasti muutama muukin oli päätynyt samaan ratkaisuun kuin minä.

Kipusin portaat ylös oleskeluhuoneeseen. Moikkasin Emmyä ja Brittaa, jotka loikoilivat limujansa ryystäen sohvilla. Kävin heittämässä laukkuni lokerooni, mutta nappasin kuitenkin rakkaan muumilimuni mukaan.
- Tuolla on kyllä kunnon kesäilma! totesin samalla kun läsähdin sohvalle Emmyn ja Britan seuraksi.
- Niin on. Ei viitteis tehdä mitään tossa helteessä, mutta onhan toi toisaalta tosi kivakin, Britta totesi.

Hetken rupateltuamme siirryimme alakertaan. Lähdimme narut mukanamme kävelemään kohti takatarhaa. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä Emmy ja Britta aikoivat touhuta hoitsujensa kanssa, mutta itselläni oli ainakin suunnitelmissa tehdä pieni taluttelulenkki maastossa. Seurakaan ei olisi pahitteeksi, ja aioinkin etsiä tallilta jonkun, johon en ollut vielä kunnolla tutustunut, ja kysyä maastoseuraksi.

Kun tarha ilmestyi näkökenttääni, eteeni avautui ihanan kesäinen ja leppoisa maisema. Patron, Hype ja Reino keskittyivät syömiseen, kun taas Aristo oli laskeutunut makuulle nurmikkoon. Hevoset eivät noteeranneet meitä laisinkaan.
- Paaaatrooon, Emmy kutsui ja avasi samalla tarhan porttia.
Lähdimme kävelemään kohti hevosia vihellellen ja niitä nimeltä kutsuen. Puoliuninen Aristo käänsi päänsä meitä kohden ja muuttui tarkkaavaiseksi, kun huomasi meidän tulleen hakemaan myös sitä. Ruuna nousi vaivalloisesti seisomaan ja pärskähti. Kävelin viimeiset metrit punarautiaan luokse ja napsautin narun kiinni sen riimuun.
- Anteeksi, kun tulin häiritsemään sun päiväunia, pahoittelin ruunalle. Nyt Aristo oli kuitenkin muuttunut jo tarkkaavaisemmaksi ja pirteämmäksi, ja sen silmistä paistoi into. Aivan kuin se olisi sanonut: - Vihdoinkin tapahtuu jotain!
Emmy ja Brittakin saivat hoitsunsa nopeasti kiinni, ja niin lähdimme taluttamaan hevosia pois tarhalta, jättäen Reinon hirnumaan kavereittensa perään. Ariston ympärillä pörräsi muutama paarma, ja huomasinkin pari inhottavaa puremaa ruunan kaulassa.

Pian talutinkin ruunan jo omaan karsinaansa, tallin ihanaan viileyteen. Sidoin Ariston riimunnarusta kiinni karsinan ”kaltereihin” ja nappasin harjan käteeni. Aloin sukimaan ruunan pölyistä karvaa, mutta huomasin, ettei harjauksesta ollut paljon hyötyä, sillä harja oli itsessäänkin hyvin pölyinen. Otin muovisuan ja vedin harjaa sen läpi niin monesti, että enimmät pölyt lähtivät. Pääsin jatkamaan harjausta, mutta harja oli kohta pölyyntynyt uudelleen. Sain kuitenkin Aristosta enimmät pölyt pois, ei harjoilla niin väliä.
Olin putsaamassa Ariston kavioita, kun pieni lettipäinen tyttö tupsahti Pampulaa taluttaen talliin. Hän ohjasi shettiksen poniboksiin, joka oli aivan Ariston karsinan vieressä.
- Moi! Peppi Pitkätossulta näyttävä tyttö tervehti minua pirteästi.
Laskin Ariston etujalan alas ja taputin ruunaa.
- Moi! tervehdin takaisin. - Sä olet varmaan Simona.
- Joo! Ja sä olet varmaan Nadja, Simona vastasi.
- Olen kyllä, sanoin ja otin kulauksen karsinan ulkopuolelle jättämästäni muumilimusta.
Putsasin Aristolta loputkin kaviot ja kurkkasin kaltereiden välistä poniboksiin. Simona harjasi hyörivää Pampulaa, ja ponin ympärillä leijui kunnon pölypilvi.
- No, mitenkäs on hoitajaura lähtenyt käyntiin? kysyin Simonalta.
- Tosi hyvin, Pampu on ihan mahtava! Oon käynyt selässäkin pari kertaa, ja tippunutkin! innokas tyttö kertoi.
- Mä en oo ratsastanut Aristolla vielä. Tänään aattelin lähteä maastoon taluttelemaan, haluisitko sä tulla mukaan? kysyin tytöltä. Simonan kanssa ei varmasti tulisi tylsää, tyttö vaikutti niin pirteältä ja iloiselta.
- Joo, voisin mä tulla! Lähdetäänkö kohta? Pampula on ainakin kavioita vaille valmis.
- Lähdetään vaan, Aristokin on ready to go. Aattelin mennä sen valaistun maastolenkin. Mietin vaan vielä, että laittaisinko tälle suitset vai meenkö pelkällä riimulla ja narulla.
- Mä ainakin laitan vaan riimun. Tuskinpa nämä mitään tekee. Ja jos ei oo kuolaimia, niin voidaan vaikka syötellä näitä vähän, jos on joku hyvä kohta, Simona sanoi.

Minäkin päädyin riimuratkaisuun. Irrotin riimunnarun seinästä ja rapsuttelin Aristoa sen aikaa, että Simona putsasi Pampun kaviot. Shettiksen pikkukavioissa ei ollut paljoa putsattavaa, joten pääsimme lähtemään nopeasti.

Suuntasimme kohti valaistua maastolenkkiä. Rupattelimme niitä näitä, lähinnä tietenkin Seppeleestä ja uusista hoitsuistamme.
- Miten sä tipuit Pampulta? kysyin ponin vieressä kävelevältä Simonalta.
- Mä hyppäsin Jennyn ja Ilun kanssa ja…
- Ootko sä jo hypännyt Pampulalla? Mä kun en oo edes käväissyt Ariston selässä vielä, keskeytin yllättyneenä. - Ai joo sori, jatka vaan.
- No, mä en ole ennen hypännyt tämmösellä pikkuponilla, niin Pampun shettishyppy oli vähän outo mulle. Tipuin, mutta ei sattunut yhtään. Kyllä mä sen jälkeenkin vielä hyppäsin kerran.

Keskustelumme jatkui kutakuinkin samanlaisena. Kummalista, miten aika kuluukaan nopeasti hyvässä seurassa, huomasimme nimittäin pian olevamme takaisin tallipihassa. Huomasin myös olevani melko läkähtynyt ja janoinen, miksiköhän olin jättänyt limun tallille?
- Ei ollut mitään hyvää syöttelykohtaa, Simona tokaisi.
- Ei niin, mutta mitäpä tuosta. Mulla oli kivaa, lähdetään joskus toistekin, sanoin.
- Joo, lähdetään vaan! Simona sanoi katsahtaen kelloonsa. - Ei oo totta, kello on noin paljon! Sori, mutta mun pitäis olla kotona kymmenen minuutin päästä!
Simona lähti kipittämään kohti Pampun tarhaa, tynnyrimäinen shettis vierellään juosten. Minä taas talutin Ariston talliin.

Sidoin Ariston nopeasti kiinni karsinassaan, ja hyökkäsin heti muumilimupulloni kimppuun. Harmikseni se tyhjeni jo muutaman kulauksen jälkeen. Otin yhden Ariston harjoista ja livahdin karsinaan alistuneena janoiseen kohtalooni. Harjasin hieman pölyjä pois ruunan karvalta ja otin sen jälkeen kaviokoukun. Vasemman puolen kaviot putsattuani siirryin oikealle puolelle. Tunsin ilkeän piston takapuolessani, kun olin syventynyt etujalan kavion puhdistamiseen.
- Aristo! toruin ruunaa, jonka silmissä oli velmu katse.
Ruuna katseli minua ja oli selvästi iloinen siitä, että oli päässyt höynäyttämään pientä hoitajaparkaansa. Putsasin vielä oikean takakavion ja irrotin riimunnarun seinästä. Lähdin taluttamaan Aristoa tarhaa kohti.
- Nyt sinä pääset jekuttamaan Reinoa tarhaan, senkin possu, puhuin ruunalle.

Avasin tarhan portin ja irrotin narun Ariston riimusta. Se lähti kävelemään kauemmas, ja löydettyään varjoisan paikan laskeutui makuulle ja piehtaroimaan. Eihän tuollaiselle otukselle voinut olla vihainen.

Nadja & Aristo 2HM

PS. Laitoin ajankohdaksi 13.7., koska halusin tämän olevan ennen Loviisan maastotarinaa (14.6.). Tulossa on nimittäin tarina, joka on sama maastoreissu, mistä Loviisa kirjoitti, mutta minun näkökulmastani.

[Nadja]

Mainio maasto

Tarina pohjautuen Loviisan ja Simonan maastotarinoihin omasta näkökulmastani

Olin juuri saanut pyydystettyä punarautiaan hoitsuni tarhasta. Tosin se ei enää punarautiaalta näyttänyt, vaan enemmänkin likaisenruskealta. Vettä tihkutti taivaalta ja tarha oli tietysti hieman märkä, ja rakas pikku Aristoni oli päättänyt ilostuttaa minua hankkimalla itselleen kauniin likakuorrutuksen.

Takatarhalta Aristoa taluttaessani huomasin Loviisan, joka oli rämpimässä riimunnaru kädessään kohti hoitsunsa, eli Frankin, tarhaa. Tyttö oli minulle vielä uusi tuttavuus, mitä nyt kerran olin hänen kanssaan pari lausetta vaihtanut hänen tullessaan Frankilla maastosta.
- Moi Loviisa! tervehdin tyttöä.
- Ai moi, kiinnostaisko sua lähteä mun ja Simonan kaa maastoon? Tavattais tässä 20 minuutin päästä.
- Joo, voin mä tulla! tokaisin ja lähdin kävelemään nopeasti kohti tallia. Arin puhdistamiseen voisi nimittäin mennä hetki...

Talutin Arin karsinaansa, ja kiinnitin sen nopeasti vetosolmulla. Otin kumisuan ja aloin pyörittämään sitä Arin karvalla tiuhaan tahtiin. Liat alkoivat irrota pikkuhiljaa.
- Mä lähden muuten sun ja Loviisan kaa maastoon, kerroin Simonalle.
- Kivaa! Tosin Pampu on aika hidas Ariin ja Frankiin verrattuna! lettipäinen tyttö tokaisi minulle raaputtaessaan hoitsunsa kavioita puhtaiksi.
Isoimmat liat olivat jo lähteneet Ariston karvasta, joten harjailin vielä sen verran, ettei satulavyöt ja muut hiertäisi. Olin juuri ottamassa kaviokoukun esiin, kun huomasin Simonan jo menevän satulahuoneelle päin.
- Joko sä oot harjannut? kysyin tytöltä.
- Juuh, harjaan hyvin sitten reissun jälkeen, nyt kun on vielä kymmenisen minuuttia aikaa, voisin letittää Pampulan harjan! Peppi Pitkätossu vastasi.
- Mä uskon, että Pampun harja on aika tuuhea, sitä ei saa ojennukseen vaikka vetelisit ja kampaisit takkuja pois tunnin! naurahdin ja puhdistin samalla Ariston etukavioita.
- Totta. No, voinhan mä ainakin vaihtaa Pampun satulahuovan! tyttö hihkaisi.
- Ootko ostanu Pampulalle uuden huovan? Näytä tänne! pyysin.
Simona lähti hakemaan hoitsunsa varusteita satulahuoneesta, kun minä puolestani siirryin viimeisen takakavion kimppuun.
- Oliko tuossa se sydänreikä? kysyin ja laitoin kaviokoukun pois.
- Juu, sen pitäis olla ponisatulan kokoa, Simona vastasi.
- Kokeile! ehdotin ja irrotin Arin riimunnarun seinästä, sekä ruunan riimusta.
Jätin Ariston karsinaansa, ja kipaisin itse yläkertaan hakemaan kypärääni, turvaliiviäni ja raippaani. Raippaa en välttämättä tarvitsisi, mutta päätin ottaa sen kuitenkin varalta matkaan. Turvaliivikin voisi olla turha, mutta minulla oli tapana pitää sitä aina ratsastaessa.
Kun olin itse valmis, lähdin hakemaan Arin satulaa ja suitsia. Kipaisin ne mukanani takaisin hoitsuni karsinalle. Simona oli vaihtanut uuden huopansa Pampun satulaan, ja oli parhaillaan laittamassa satulaa shettiksen selkään. Jätin suitset ulkopuolelle, ja menin satulan kanssa karsinaan. Nostin kapistuksen vaivatta hoitsuni selkään, ja asettelin hieman rypistynyttä huopaa paremmin. Aristo näpräsi käsivarttani huulillaan, kun kiinnitin vyön.
- Hassu otus, sanoin ruunalle ja suukotin sitä turvalle.
Nappasi suitset käsiini, ja otin riimun pois ruunan päästä. Nostin ohjat kaulalle ja kiinnitin remmit. Olimme valmiina lähtöön, ja niin olivat ilmeisesti Simona ja Pampulakin.

Talutimme hevoset, tai siis hevosen ja ponin, ulos sovitulle paikalle. Kiipustin maassa lojuvalta jakkaralta Ariston selkään ja kiristin vyötä selästä käsin. Säädin jalustimet oikean pituisiksi ja jäin odottelemaan muita. Tämä oli ensimmäinen kertani Ariston selässä, ja uskoin, että maastosta tulisi mahtava. Pidin itsekin eniten ehdottomasti maastoilusta, joten tämä olisi oiva tapa aloittaa ratsastaminen hoitsullani.
- Mulla on yks vakioreitti mitä meen melkein aina, se menee vähän matkaa sitä valaistua maastolenkkiä ja sitten lähtee sellanen tie joka menee kohti Pyöstin vuorea ja sitä kautta Liekkijärvelle. Takaisin tullessa on myös laukkasuora, Loviisa kertoi meille.
- Kuulostaa hyvältä, eikö vaan Simona? kysyin tytöltä, joka näytti niin pieneltä pikkuruisen hoitsunsa selässä.
- Joo, mennään vaan, Simona vastasi.
- Pampula varmaan jää meistä vähän jälkeen, mutta me ootetaan sua sitten, Loviisa huikkasi vielä jonon viimeisenä olevalle Simonalle.

Aluksi kävelimme rauhallisesti, ja annoin Aristolle melko vapaat ohjat. Nyt ei onneksi enää satanut, mutta tuuli kuitenkin viileästi. Onneksi oli huppari päällä. Hetken kuluttua nostimme ravin. Kevensin rauhassa Ariston askelten tahtiin, ja totesin ruunan olleen ainakin tähän mennessä tosi mukava. Kohta siirryimme taas käyntiin.
- Voitaisko jo laukata? Simona huusi Loviisalle takaani.
- Juu, voidaan! Loviisa hihkaisi ja katsoi minuun.
Nyökkäsin hymyillen, joten Loviisa siirsi Frankin harjoitusraviin. Teimme Simonan kanssa samoin. Pian Loviisa hihkaisi jotain, ja nosti Frankilla laukan. Hipaisin Ariston kylkiä jaloillani, ja se lähti Frankin perään energisessä laukassa. Nousin jalustimille seisomaan ja hymyilin. Angloarabi allani laukkasi sulavasti ja nopeasti Frankin perässä. Sopivan pätkän laukattuamme siirsimme ravin kautta käyntiin.
- Pampu pinkoi ihan hulluna kun se yritti pysyä teidän perässä! Se oli tosi siistiä! Simona hihkui takaani.
- No niin oli! sanoin hymyillen ja taputin Ariston kaulaa. Se heitti päätään ylös innoissaan.
Simona alkoi kertoa, että Pampulan laukka oli yhtä pomputtavaa kuin poroilla. Selvisi, että tyttö oli kerran ratsastanut poroilla, mutta se oli jäänyt viimeiseksi kerraksi. Ravailimme Pyöstinvuorelle asti, ja kävelimme sitten hetken aikaa.
- Nyt tulee se laukkasuora olkaa valmiita niin nostetaan heti laukka! Loviisa huikkasi edestäni.
Frank nosti laukan kuin napista painamalla, ja Aristo lähti perässä. Meno oli samanlaista, jos ei vielä nopeampaakin kuin edellisellä pätkällä. Myötäilin ruunan liikkeitä allani ja annoin tuulen lyödä vasten kasvojani. Laukkasuoran loputtua Loviisa päätti pidentää lenkkiä hiukan, joten kiersimme maastoesteitten kautta tallille, niitä kuitenkaan hyppäämättä.

- Mulla oli hauskaa, mennään joskus toistekkin! Loviisa sanoi tallille päästyämme.
- Niin mullakin! hihkaisin ja hyppäsin pois selästä. Taputin innoissaan pärskivän Ariston kaulaa ja nostin jalustimet ylös. Löysäsin vyötä hieman, ja lähdin taluttamaan ruunaa talliin päin.

Vein ruunan boksiinsa, ja heitin kypärän, turvaliivin ja raipan karsinan eteen. Otin suitset ja satulan nopeasti pois, ja lähdin kiikuttamaan niitä satulahuoneseen. Laitoin satulan telineeseensä, pesin kuolaimet, ristitin suitset ja laitoin nekin paikalleen. Karsinalle palatessani otin yhden Ariston harjoista, ja pujahdin sisälle boksiin.
- Sä oot kyllä ihanampi mitä uskoinkaan, Aristo! Eiköhän lähdetä vielä tänä kesänä jollekkin uittelureissulle Liekkijärvelle, mitäs sanoisit siihen? juttelin ruunalle ja harjasin sitä samalla. Putsasin vielä kaviot ja sujautin sitten riimun ruunan päähän.

Tarhalle päästyämme päästin Ariston kirmaamaan kavereittensa kanssa, ja jätin narun tarhan aidalle. Katselin hetken ruunan temmellystä, ja mietin, kuinka ihana maasto olikaan ollut. Olin kyllä saanut ehdottomasti tallin kivoimman hevosen hoidettavakseni, vaikken muilla ollutkaan vielä ehtinyt ratsastaa. Jossain vaiheessa havahduin mietteistäni, ja lähdin hakemaan tavaroitani tallista.

Nadja & Aristo 3HM

[Nadja]

Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa

30.7.2013

Oli varmasti yksi kesän helteisimmistä päivistä, kun rymistelin pyörälläni kohti Seppelettä. Olin niin innoissani, että meinasin ajaa ojaan eräässä mutkassa. Tarkoituksenani oli nimittäin mennä taas ratsastamaan Aristolla, maastoon tietenkin. Ja kyllä, tiesin, että kannattaisi ehkä tutustua hoitsuunsa kentällä ennen kuin lähtee uittoreissulle ilman satulaa, ja Aristo tarvitsi myös jumppailua. Mutta Aristo oli ollut Loviisan ja Simonan kanssa maastossa ollessamme niin ihana, enkä ollut kesällä päässyt uittamaan vielä hevosen hevostakaan, joten oli pakko. Kertakaikkisen pakko.

Tallipihalle päästyäni huomasin, että melko monet olivat tulleet tallille nauttimaan hellepäivästä, pyöräteline oli nimittäin aivan täynnä. Tunnistin joukosta vain Simonan vihreän maastopyörän. Hyppäsin vauhdista alas fillarini satulasta, ja juoksin pyörän vierellä viimeiset metrit parkkiin. Kipaisin muovikassi kädessäni talliin.

- Joku lähtee uittamaan mun kanssa, eiks vaan? huikkasin iloisena heti kun pääsin sisälle talliin.
- MINÄ! kiljaisi tuttuakin tutumpi ääni poniboksista. Kukapas muukaan kuin Simona.
- Mäkin voin tulla, eihän teitä alokkaita voi yksin päästää sinne toheloimaan, Salma naurahti ilkikurisesti Bonnien karsinasta.
- Huippua, mä haen Ariston tarhasta! kiljaisin ja kipitin samantien takaisin pihalle.

Tarhalle talsiessani lisäsin mielessäni, että voisin kuitata Ariston jumppaamisvelvollisuuteni tekemällä uittoreissun jälkeen ruunan kanssa venyttelyliikkeitä karsinassa. Keksin myös vielä yhden hyvän syyn, jolla voisin puolustella uittamisideaani, jos joku tulisi sitä kritisoimaan. Eihän talvella nimittäin voinut uittaa, kun Liekkijärvi oli umpijäässä! Eikä se syksyynkään kuulunut, yhhyh.

Pian olinkin jo matkalla takaisin talliin, tällä kertaa erästä punarautiasta angloarabiruunaa taluttaen. Aristo oli antanut hyvin(kö) kiinni, mitä nyt pari pukkikiitolaukkapätkää ensin ympäri tarhaa. Kulmaan saartaminen oli kyllä hyvä keino.
- Mitäs sanot, jos lähdetään tänään uittelemaan ilman satulaa? höpöttelin ruunalle.

Talliin päästyämme talutin Ariston ikiomaan boksiinsa, Reinon boksin ja poniboksin väliin. Simona oli kihnuttamassa Pampulasta jotain mutaista kohtaa pois kumisualla, ja Salmakin oli ilmeisesti valmistelemassa Bonnieta reissua varten. Tämä olisikin hyvä tilaisuus tutustua taas uuteen tyyppiin.
- Kylläpä keksitkin hauskan idean, Salma sanoi minulle. Olin juuri sitonut Aristolaisen kiinni, ja olin alkanut harjaamaan siitä pölyjä pois.
- Jep! On kyllä ihan hyvä, että sä lähdet mukaan, kun Pampulasta ei oikein koskaan tiedä, mitä jekkuja se keksii, enkä mä oo mennyt Aristolla kuin kerran maastossa. Ja kyllähän tääkin saattaa ilostuttaa mua jollain mahtavilla yllätyksillä.
- Siis hetkonen, etkö sä oo ratsastanut Aristolla kuin vaan kerran? Salma kiljaisi.
- Ööh... En. Oon käynyt kerran Simonan ja Loviisan kanssa maastossa, ja silloin oli satulat.
- Ja nyt oot sitten lähdössä uittamaan Aristoa ilman satulaa? Kaiken lisäksi kukaan ei ole Seppeleestä käynyt koskaan uittamassa sitä, ja se sun maastokerta on ainut jolloin sillä on maastoiltu Sebessä. Eli ei ole harmainta aavistustakaan, miten se suhtautuu uittamiseen, Salma pälätti.
- No kertahan se on ensimmäinenkin, tokaisin ja hymyilin. Tiesin ideani olevan vähän tyhmä.
- Huoh. Kaikkea te pennut keksittekin, Salma huokaisi teatraalisesti.
- No hei, kesä on ainut mahis uittaa hevosia, enkä oo tänä kesänä uittanut kertaakaan. Ja kyllä me pärjätään, kun sinä olet kokeneena konkarina mukana, virnuilin.
- No anti olla, kyllä siitä varmasti tulee ihan hauskaa. Ainakin sitten kun nähdään sun lentävän Ariston selästä suoraan veteen, Salma hihitti.
- No ei Bonniekaan mun käsityksen mukaan maailman helpoin ole. Katotaan vaan kuka tässä lentää ja minne, härnäsin Salmaa.

Keskustelumme jatkui kutakuinkin samanlaisena, ja ihmeekseni Simona oli niin syventynyt Pampulan hoitamiseen, ettei sanonut sanaakaan. Kun olimme Salman kanssa harjanneet ratsumme, lähdimme hakemaan suitsia. Simonakin tuli perässämme satulahuoneeseen.
- Siistiä mennä maastoon ilman satulaa, ja viellä uittamaan! Oottakaa sitten mua jos Pampu ei pysy teiän perässä maastossa, Simona sanoi kun noukimme hoitsujemme suitsia telineistään.
- Joo, tietysti ootetaan, Salma sanoi. - Bonnie vois vaikka mennä ekana, kun mä tunnen reitin Liekkijärvelle varmaan parhaiten.
- Sopii mulle. En mä ajatellutkaan että menisin ekana, sanoin.

Kun palasimme takaisin karsinoille, tajusin mihin Simona oli keskittynyt niin tarkasti. Pampulan harja komeili sykeröille letitettynä.
- Vitsi sä letität hyvin Simona! Harmi vaan, että ilman satulaa uittoreissulla toi on vähän epäkäytännöllinen, kun ei voi ottaa harjasta kiinni. Ja Pampulalla on aikamoiset shettistökstöksliikeet, sanoin.
- Voi ei! Kylläpä mä oon tyhmä, en tajunnut tota ollenkaan, Simona huokaisi ja alkoi alistuneena purkamaan lettejä Pampun harjasta.

Kun Simona oli saanut letit purettua, ja olimme suitsineet hoitsumme, seisoimme viimein tallipihalla kypärät päässä. Turvaliivejä ei ollut kellään, ei edes minulla vaikka pidin sitä aina ratsastaessani. Kengät ja hanskatkin olimme päättäneet jättää kotiin, joten istuimme hevosten selässä varpaat ja sormet paljaina. Salmalla oli toppi, minulla ja Simonalla taas T-paidat, joten aikamoinen kesäjengi me siis olimme. Ratsastushousut oli kuitenkin kaikilla, ja olin ottanut shortsit tallille mukaan vaihtohousuiksi, sillä pöksyt kastuisivat todennäköisesti uittaessa. Lähdimme matkaan järjestyksessä Salma, minä ja Simona.

Alkumatkassa kävelimme aika paljon, ja juttelimme sitäkin enemmän. Kyselimme Simonan kanssa Salmalta muunmuassa siitä, mitä hänen sponsoriratsastajajuttunsa oikein tarkoittaa. Aristolla oli mukava selkä, ainakin vielä. Eihän sitä ravista tai laukasta vielä tiennyt.
- Ravia! Salma huikkasi kun olimme kävelleet aika kauan.
Aristo lähti pohkeitteni painalluksesta raviin. Nyt huomasin, että ravi oli ruunalla hieman töksöttävää ilman satulaa, ja otin varmuuden vuoksi harjasta kiinni. Hetken kuluttua päästin kuitenkin irti ja onnistuin hetkittäin istumaan niin, ettei enää pomputtanut niin paljoa. Tasapainon horjahtaessa tartuin taas harjaan.

Ravasimme Liekkijärvelle asti. Salma pidätti Bonnieta pysähdykseen, ja me kävelimme hänen viereensä.
- Okei, ei kun vaan uittamaan! naisenalku hihkaisi meille ja ohjasi Bonnien kohti vettä. Tamma iski kuitenkin liinat kiinni juuri vesirajan kohdalla, ja Salmalla oli täysi työ saada se veteen. Lopulta se kuitenkin onnistui, mutta Bonnie käveli vedessä nostellen kavioitaan mahdollisimman korkealle.

Annoin Aristolle pohjetta, ja se lähti kiinnostuneena Bonnien touhuista kävelemään veteen päin. Ruuna meni ilman ongelmia veteen, ja kahluutin sitä aluksi noin Ariston polven korkuisessa vedessä. Simonakin oli saanut Pampun veteen, ja näin kuinka suloistakin suloisempi poni läiskytti vettä etukaviollaan, Simonan istuessa nauraen selässä.
- On muuten ihan sika kuuma, Salma sanoi Bonnien selästä ja katsoi minuun.
- Jep, tekis ihan himona mieli kokista, sanoin ja nuolaisin huuliani haaveillen isosta Coca Cola-pullosta.
Samassa se tapahtui. Aristo teki valtaisan ilopukin, ja minä lensin kuin tykin suusta veteen. Kuului vain iso molskahdus, kun laskeuduin Ahdin valtakuntaan mitä kummallisimmassa asennossa. Kypäräni samettipinta varmasti tykkäsi...

Kun tajusin mitä oli tapahtunut, ponkaisin pinnalle ja syljin vedet ulos suustani. Salma ja Simona istuivat hoitoponiensa selässä ja räkättivät kuin mitkäkin varikset.
- No olipas hauskaa, tuhahdin ja aloin itsekin nauramaan täyttä kurkkua. T-paitani ja ratsastushousuni olivat aivan likomärät, ja jalkani painautuivat Liekkijärven hiekkapohjaan.
- Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa! Salma tyrski ja yritti saada naurua loppumaan. Ainiin, olin nuollut huuliani autuaasti haaveillessani Coca Colasta.

Tajusin katsoa missä Aristo mahtaisi olla, ja siellähän se. Piehtaroimassa nautinnollisesti rantavedessä. Kahlasin vieläkin hiljaa hihittäen hoitsuni luokse, ja odotin, että se nousi ylös ja ravisti kaikki vedet päälleni. No, ainakin sain hieman vilvoitusta kesäpäivään.
- Teidänkin pitäisi kokeilla, ei oo enää yhtä kuuma! huikkasin ja nappasin Ariston ohjista kiinni. Ruuna pärskyi tyytyväisenä ja katsoi minuun selvä pilke silmäkulmassaan.

Talutin ruunan lähimmän rannalla olevan kiven luokse, ja kiipustin siitä selkään. Kävelimme Ariston kanssa takaisin veteen. Olisin muuten voinut uittaa ruunaa ihan kunnolla, vierellä uiden, mutta olin saanut jo kastua ihan tarpeeksi, kuten Aristokin.

- Noniin, Bonnie, nyt mennään eikä meinata! Salma kiljaisi ja ohjasi tamman veteen. Pian kimosta näkyi enää pää ja vähän selkää, kun se ui Salma vierellään rannan suuntaisesti. Simonakin meni mukaan Pampun kanssa. Pienen ponin kanssa ei voinut mennä ihan yhtä syvälle, sillä Pampulan jalat lopettivat pohjaan osumisen hieman aiemmin kuin isomman Bonnien jalat.

Kun olimme räiskytelleet (tai ainakin Aristo keksi uuden hauskan leikin, ja räiskytti vettä kavioillaan kuin viimeistä päivää) vedessä vielä hetken, päätimme lähteä takaisin tallille. Salma ja Simona kapusivat samalta kiveltä selkään kuin minäkin, ja lähdimme alkuperäisessä järjestyksessä takaisin tallille. Paluumatka sujui hyvin ravaillessa ja kävellessä, laukata emme viitsineet, ettei Aristo innostuisi enempää.

Tallilla loikkasimme alas selästä, kunhan ratsut olivat ensin saaneet isot kiitokset taputusten ja halausten muodossa. Päätimme viedä hevoset suoraan tarhoihin ja riisua suitset siellä. Niinpä talutin Ariston tarhalle, ja otin suitset pois ruunan sählätessä vieressäni. Heti kun suitset olivat poissa päästä, Aristo lähti kohti Patronia ja Reinoa, varmaankin leikit mielessä. Tarhoilta lähdimme uittokolmikkomme kanssa yhtäaikaa. Innokkaasti jutellen kiirehdimme tallille kertomaan huikeasta reissustamme muille.

Nadja & Aristo 4HM

Kesä 1 ansaittu kesäisestä suorituksesta:

~Anne

[Nadja]

Missä muruseni on

31.7.2013

Seisoin takatarhan portilla ja katselin hämmästyneenä ympärilleni. Aristoa ei näkynyt missään. Lähdin kävelemään eteenpäin, ja kun pääsin tarpeeksi pitkälle, näin ruunan. Se seisoi ylväänä, pää pystyssä ja korvat hörössä ja oli kiinnittänyt katseensa minuun. Katsoimme toisiamme silmästä silmään pienen tuulenpuuskan tarttuessa ruunan harjaan saaden sen hulmahtamaan. Maailman kaunein hevonen.

Oli hieman viileä ja tuulinen sää, joten olin varustautunut hupparilla, enkä T-paidalla, kuten yleensä. Lähdin riimunnarua kädessäni heilutellen kävelemään kohti Aristoa, yhtäkkiä mieleeni putkahtanutta laulua hyräillen.
- Tuuli tuule sinne missä muruseni on, leiki hetki hänen hiuksillaan...
Ihmeekseni Aristo seisoi rauhassa paikoillaan kun kävin napsauttamassa riimunnarun kiinni ruunan päitsiin. Taputin punarautiasta kaulaa katsoen ruunaa ihaillen. Se katsoi minua takaisin, kertoen silmillään, että tänään se haluaisi tehdä jotain hauskaa. Minulla oli alunperin suunnitelmissa koulutuupata vähän ilman satulaa, mutta mikäli yhtään tunsin itseäni, tuuppailu saattaisi yllättävän pian muuttua ihan perushumputteluksi. Mielessäni sanoin itselleni taas kerran saman vanhan puolustukseni, nythän oli kesäloma. Painotin erityisesti sanaa loma, olin päättänyt syksyn tullessa ryhdistäytyä ja laittaa Ariston oikeasti töihin. Mutta loma lomana.
- Mä unohdin venyttelyt eilen, joten tehdään vaikka ennen ratsastusta vähän, sanoin angloarabille, kun talutin sitä kohti porttia.
Avasin tarhan valkoiseksi maalatun portin, ja suljin sen huolellisesti perässämme. Kun kävelimme kentän ohi, näin Ansqun ratsastavan siellä Reinolla. Voisin itseasiassa pyytää jotakuta mukaan kentälle, jos ei ratsastamaan, niin auttelemaan ainakin, mikäli sattuisin vaikka putoamaan.

Sidottuani Ariston kiinni ja harjailtuani siitä enimmät pölyt pois, lähdin etsimään vapaaehtoista ratsastelukaveria. Huijarin karsinasta sellainen löytyikin.
- Moi Akku! sanoin tytölle joka oli kumartunut putsaamaan hoitsunsa kavioita. Akkuun en liiemmin ollut tutustunut, joten tulisi taas kerran yksi uusi ihminen tallikavereitteni listaan.
- Moi! tyttö tervehti laskiessaan ensin Huijarin etukavion alas.
- Lähdetkö kentälle mun kanssa, aattelin mennä ilman satulaa? kysyin.
- Hei hyvä idea, mä aattelinkin mennä kentälle Huijarilla, mutta voisin itekkin jättää satulan pois! hän hihkaisi.
- Okei, mä oon harjannut Ariston jo, mutta aattelin venytellä sitä vähän. Jos ootat sen aikaa, pyysin.

Hain kaapistani hevosnamipussin, ja suunnistin sen kanssa Ariston boksille. Ruuna kiinnostui pussin rapinasta, ja nosti päänsä ylös lattiasta. Otin pussista yhden namin, ja tungin vielä pari taskuuni.
- Katos mitä täällä on, sanoin ja näytin herkkua Aristolle.
Ruuna yritti hamuta omenanmakuista nappia huulillaan, mutta ei onnistunut yrityksessään. Avasin käteni ja lähdin viemään herkkua kohti Ariston oikeaa kylkeä. Ruuna kääntyi ja sai melkein napattua herkun.
- Etkö sä tajunnut ideaa? kysyin ja työnsin Aristoa hieman, jotta se kääntyisi pää ovelle päin.
Lähdin viemään kättäni uudestaan Ariston kylkeä kohti, mutta tällä kertaa pidin toista kättäni Ariston lavalla, jottei se kääntyisi uudelleen. Yllätyksekseni ruuna tajusi jutun, ja venytti kaulaansa sen verran, että ylettyi nappaamaan namin.
- Hieno poika! kehuin ja taputin ruunaa sen mutustaessa herkkua.
Tein saman jutun toiselle puolelle, mutten vienyt herkkua liian kauas, sillä tiesin, ettei kannattaisi venyttää liikaa aluksi. Kävin ilmoittamassa Akulle olevani valmis, ja lähdimme yhtä matkaa satulahuoneeseen suitsia hakemaan.

Pian seisoimmekin jo kentällä hoitsujemme selässä. Ansqu oli tullut juuri samaan aikaan talliin Reinon kanssa, kun me olimme lähteneet kentälle, mutta olimme saaneet Emskun värvättyä punttaamishommiin. Ohjasin Ariston uralle, ja annoin sen kävellä pitkin ohjin. Emsku jäi hetkeksi katselemaan kentän laidalle. Tämä oli ensimmäinen kerta kun ratsastin Aristolla kentällä, vaikka olinkin mennyt sillä jo kaksi kertaa. Ajattelinkin tänään vain vähän testailla miten Aristo menee muualla kuin maastossa.

Käänsin katseeni Akkuun, joka istui Huijarin paljaassa selässä rennosti. Tyttö oli minun ikäiseni, ja oli hoitanut suomenhevosoria käsittääkseni puolisen vuotta. Ja minulla tulisi huomenna vasta kuukausi täyteen Ariston kanssa. Kokosin ohjat ja Ariston käynti muuttui heti tarmokkaamaaksi. Tein pari volttia, ja huomasin Ariston olevan tosiaankin melko jäykkä, ainakaan se ei asettunut kovin hyvin. Seuraavasta kulmasta nostin ravin.

Ariston ravi oli tosiaan hieman töksottävää ilman satulaa, ja keskityinkin vain siihen, että istuisin hyvässä tasapainossa. Huomasin itsekin ongelmani, puristin nimittäin polvilla hevosta, ja aloin pomppimaan siksi, sillä jalkani jännittyivät. Välillä onnistuin saamaan muutaman pätkän, jolloin löysin tasapainon istuinluilta, ja jos tasapaino horjahti, tarrasin polvilla kiinni ja hommasin itselleni uudelleen tasapainoon. Tippumista ei siis ainakaan ravissa tullut.

Ohjasin Ariston isolle pääty-ympyrälle, ja annoin laukka-avut. Huomasin Ariston kuitenkin vain kiihdyttävän raviaan, joten siirsin innokkaan ruunan käyntiin, ja annoin uudet laukka-avut. Nyt laukka nousi, ja ohjasin Ariston uralle laukkaamaan. En ollut eilen laukannut Aristolla ollenkaan, joten ilman satulaa laukkaaminen ruunalla oli minulle uusi kokemus. Laukkakin oli ilman satulaa hieman pomputtavaa istua, ja kerran oli lähellä että olisin tippunut, kun Aristo yllättäen oikaisi kulmassa melko reilusti. Onnistuin kuitenkin harjasta kiinni tarraamalla pysymään kyydissä. Tein laukassa koko rata leikkaan, ja vaihdoin suuntaa. Tein laukanvaihdon ravin kautta, ja laukkasin vielä pari ympyrää toiseen suuntaan. Siirsin hetkeksi käyntiin, ja annoin Aristolle vähän pidemmät ohjat. Ympärille katsoasseni huomasin Emskun lähteneen, mikä oli ihan hyvä, sillä olin ollut varmasti tyhmän näköinen kun olin melkein tippunut. Akku laukkaili Huijarilla isolla pääty-ympyrällä, ja heidän menonsa näytti hyvältä. No, olihan tämä vasta ensimmäinen laukkani Aristolla ilman satulaa, ja vasta kolmas ratsastuskertani sillä.

Hetken kuluttua kokosin ohjat uudelleen ja siirsin Ariston raviin. Tein ravissa suunnanvaihtoja, voltteja ja kiemuroita, ja kokeilin jopa vähän keventääkin ilman satulaa, tosin totesin sen aika nopeasti liian hankalaksi ja päätin tyytyä harjoitusraviin. Tehtyäni ravitehtäviä hetken, siirsin käyntiin, taputin Aristoa ja annoin sille pitkät ohjat. Olin oikeastaan aika tyytyväinen suoritukseemme, tarkoituksena kun oli vain testailla vähän. Käveltyäni jonkin aikaa, pysäytin Ariston kentän keskelle ja hyppäsin alas.
- Mä jään vielä pikkuhetkeksi, Akku huikkasi minulle Huijarin selästä.
Nyökkäsin hymyillen vastaukseksi, ja maiskautin Ariston perääni. Lähdimme lompsimaan kohti tallia.

Tallissa riisuin Aristolta suitset, pesin kuolaimet, ja ristitin ne. Harjailin jo valmiiksi täysin puhdasta ruunaa jonkin aikaa, kunnes Emsku, Loviisa, Simona ja tallille Hypen laitumella olosta huolimatta ilmestynyt Britta tulivat ehdottamaan minulle kortinpeluuta. Otin Aristolta riimun pois, taputin sitä, ja lähdin kipittämään muitten perässä yläkertaan.

Nadja & Aristo 5HM

[Nadja]

Matkaan ratsu reima!

1.8.2013

~ Lisämaksu vaellukselta ~

Ihan alkuun pieni tilannekatsaus. Olin siis lähdössä Ariston kanssa Seppeleen elokuiselle neljän päivän vaellukselle, kaksikymmentäkaksi ratsukkoa seuranani. Oiva tapa juhlistaa tasan kuukauden pituista hoitotaivaltani Ariston kanssa! Kuukaudessa olin ehtinyt jo tutustumaan moneen uuteen tyyppiin, mutta ehkä parhaiten tältä tallilta tunsin Simonan. Tällä vaelluksella tutustuisin kyllä varmasti ihan kaikkiin mukana olijoihin, niihinkin, joitten kanssa olin vain joskus pikaiset tervehdykset vaihtanut. Mukanahan oli melkein kaikki Seppeleen hoitajat ja yksäriomistajat, ainoastaan Daniel, Dreamer, Pipsa, Wilu, Fiia, Jesse, Wear, Salla ja Reega jäivät pois. Anne johtaisi joukkoa Wilun hoitsulla Huiskalla ratsastaen, ja Pipsan hoitohevonen Rotta tulisi mukaan Ellin kaitsemana. Odotin vaellusta erittäin innolla, etenkin, kun sain sen taittaa Aristolaisen kanssa. Saisin taas lisää kokemusta ruunasta, ja toivon mukaan ruuna luottaisi minuun enemmän vaelluksen jälkeen. Aristolla olin pari kertaa maastoillut, joten tiesin jo aika paljon angloarabin käytöksestä maastossa, sen suhteen ei pitäisi siis tulla ylläreitä.

Nykyhetkeen. Talsin jo tutuksi käyneiden kolmen ihmisen kanssa kohti takatarhaa, nimittäin Emmyn, Ansqun ja Britan. Edi ei tulisi vaellukselle mukaan, sillä ponin hoitaja Odelie lähtisi matkaan yksärillään Alexilla. Riimunnaruja käsissämme heilutellen saavuimme tarhalle, ja alkoikin vihellysten ja kutsuhuutojen kuoro. Britan perässä luikahdimme aidan ali tarhan puolelle. Patron lähti kävelemään Emmyn luokse, ja yllätykseksemme kaikki muutkin heppalaiset tulivat perässä. Ehkä ne aavistivat jo, että edessä olisi kiva reissu. Kiinnitin riimunnarun Ariston päitsiin, ja odotin, että muut olivat valmiit.
- Voi sua poniraukkaa, et sä nyt pääse mukaan, Emmy jutteli Edille, joka oli innokaana tunkemassa portista muitten mukana.
Vastoin tahtoamme jätimme eestinponin yksin tarhaan. Ilmassa kiiri Edin hirnahdus, kun raukka kutsui kavereitaan takaisin. Aristo vastasi ponille, mutta seurasi minua kiltisti muitten perässä.

Ja sitten alkoi puunaus. Kaikki tallissa olevat harjasivat vimmatusti niin isoja kuin pieniä, puhtaampia ja kuraisempia hoitsujaan. Hymyilin leveästi kurkatessani vieressäni olevaan poniboksiin. Kolme shetlanninponia seisoivat karsinassa, ja kolme tyttöä jynssäsivät pöllyäviä hoitoponejaan puhtaaksi. Simonan ja Pampulan tosiaan tunsin, ja Claraankin olin jo jonkin verran tutustunut. Inkeri oli jäänyt vieraaksi, olihan hän ollut koko heinäkuun ajan poissa tallilta, Siirulaisen viettäessä läskistyslomaa laitumella. Niin, poni oli lievästi sanottuna pulleassa kunnossa. Toisella puolella Ariston karsinaa taas oli Ansqu Reinonsa kanssa. Ruuna suurin piirtein nukkui tytön harjatessa melko puhdasta hevosta. Aristokaan ei onneksi ollut erityisen likainen, mutta halusin harjata ruunan oikein oikein puhtaaksi. Liekö tuossa mitään järkeä, kumminkin ensimmäisellä pysähdyksellä huomaisin punarautiaan karvan likaantuneen joko enemmän tai vähemmän. Huomasin parin tallilaisen letittävän ratsunsa harjaa, mutta itse en viitsinyt siihen vaivautua. Ensinnäkin, olin surkea letittämään, ja toiseksi, jos tulisi yllätäviä tilanteita, harjasta olisi helppo tarttua kiinni. Raaputin kaviot puhtaaksi, ja lähdin parin muun mukana noutamaan satulaa ja suitsia. Itselläni oli jo kypärä päässä, ja turvaliivi päällä, ja olin muutenkin kaikin puolin itse valmis. Pakkaukset oli hoidettu, ja tavarat oli sullottu pienimpään reppuun johon ne mahtuivat. Nostin nahkaisen vekottimen Ariston selkään vaivatta, ja tarkistin moneen kertaan huovan olevan suorassa, eikä hiertävässä asennossa. Vyötä kiristin sen verran, että satula pysyisi ulos asti selässä, ja säädin jalustimia käsivarteni pituutta apuna käyttäen suunnilleen oikean mittaisiksi. Aluksi Aristo leikki kuolaimien kanssa, eikä olisi ottanut niitä suuhunsa, mutta sekin lopulta onnistui, ja suitset saatiin ruunan päähän. Tarkistin hihnat varmasti tuhanteen kertaan. En halunnut minkään olevan pielessä.

Vihdoinkin odotettu hetki koitti, ja talutimme kaikki hevoset yhtä aikaa ulos pihalle. Nousimme selkään, kiristimme vyöt, ja säädimme jalustimet, jotka olivat minulla yhtä reikää vaille valmiit. Varmistin repunkin selässä olon moneen kertaan, ja mietin mielessäni olinko varmasti ottanut makuupussin ja muut kamppeet mukaan.
- Voi ei, mulla ei oo makuupussia! Emsku kiljaisi Hestian selästä.
- Dont worry, voit sä tulla mun kaa samaan, Robert ilmeili Vennansa selästä.
Emsku sai makuupussinsa äidiltään, koska ei ollut erityisen kiinnostunut Robertin ehdotuksesta. Anne järjesti meidät jonoon. Hän oli itse aivan kärjessä, kun taas Elli oli peränpitäjänä. Harmikseni huomasin Simonan ohjaavan ratsunsa Annen käskystä aivan jonon häntäpäähän. No, eihän siinä olisikaan ollut mitään järkeä laittaa shettiksiä jonon keskelle, ne olisivat vain hajottaneet letkan kahteen osaan. Olin kuitenkin tyytyväinen paikkaamme Ariston kanssa, edessämme oli Akku Huijarin kanssa, ja takanamme Odelie Alexilla.
- Onhan teltankantajilla teltat mukana, ja kaikilla makuupussit sun muut, ja raipat jos tarvitsee? Anne huusi jonon edestä.
Itselläni oli kaikki mukana, myös raippa varmuuden vuoksi. Teltankantajaksi en onneksi ollut joutunut.

Lähdimme liikkeelle käynnissä. Kaikki olivat selvästi iloisella tuulella, olihan kauan odotettu vaellus viimeinkin käsillä. Jossain vaiheessa aloimme Britan mukana kailottaa jotain hyvin järkevää biisiä, ja kaikilla oli hauskaa. Vaellus alkakoon!

Nadja & Aristo 6HM

[Nadja]

Tuntipörriäinen

4.9.2013

Rämäytin jo monta Seppeleen reissua kokeneen polkupyöräni vasten tallin seinää. Olin varma, että mikäli tuossa kohdassa seinän toisella puolella oli jonkun hevosen karsina, eläin säikähti juuri perinpohjaisesti. No, ei voinut mitään. Kannatti tulla pyörällä tallille, kouluun ja kaikkialle minne pystyi, nyt, kun viimeiset pyöräilykelit olivat käsillä. Kohta tulisi lumet maahan ja joutuisin kävelemään Seppeleeseen, mikäli vanhempani eivät suostuisi kyyditsemään minua.

Onneksi olin tänään päässyt koulusta aikaisin, jo yhdeltä. Olin rymistellyt pyörälläni kotiin, vaihtanut tallikamat päälle ja viilettänyt päätä pahkaa tallille. Läksykirjatkin olivat tallilaukussa mukana, sillä ajattelin tehdä ne tänään tallilla, muuten en ehtisi. Kello oli noin 14, enkä vielä tiennyt mille tunneille Aristo menisi tänään. Toivottavasti ei ainakaan klo 15 tunnille, sillä muuten en ehtisi harjailemaan sitä rauhassa. Yhteiset hoitohetket olivat nimittäin yksi ihanimmista asioista koko maailmassa.

Kävelin sisään talliin, ja muutamasta karsinasta kurkkasi pari hoitajaa, tyrmistyneet ilmeet kasvoillaan.
- Sieltähän tultiin oikein ryminällä! Emmy huudahti.
- Pitää olla näyttävä sisääntulo, kai sä nyt sen tajuat? naurahdin Patronia puunaavalle tytölle.
Marssin ilmoitustaululle, ja aloin selaamaan päivän tuntilistaa läpi. Aristo menisi kuin menisikin klo 15 tunnille, sekä myöhemmin klo 18 tunnille. Hyvästi rauhallinen hoitohetki ennen ensimmäistä tuntia.
- Äh, mä kun aattelin, että Aristo ei menisi ekalle tunnille… No, nyt vaan äkkiä hakemaan sitä pihalta, mumisin.
- Don´t worry, mäkin haen Edin tuolta vasta nyt, mennään yhessä, Odelie sanoi kävellessään ohitseni ja nykäistessään minua samalla takkini hihasta.
Otimme hoitsujemme riimunnarut mukaan, ja lähdimme käpöttelemään rauhassa jutellen kohti takatarhaa.

Odelien terävä vihellys toi molemmat ruunat portille vikkelästi. Tarhassa ei muita ollutkaan, sillä Emmy oli jo tallissa Patronin kanssa, ja Britta ja Ansqu olivat ilmeisesti suunnanneet hoitsujensa kanssa rauhalliselle maastolle ennen illan tunteja. Epäreilua.
- Sori poika, mekin oltais lähdetty Britan ja Ansqun mukaan, jos sun ei tartteis mennä ekalle tunnille, juttelin jo minulle hyvin tärkeäksi tulleelle angloarabiruunalle kävellessämme Edin ja Oden takana kohti tallia.

Talutin Aristolaisen karsinaansa, poniboksin ja Reinon boksin väliin. Reinon boksissa ei ollut ketään, mutta Simona ja Inkeri näyttivät harjailevan hoitoponejaan.
- Missä Clara ja Walma on? kysyin tytöiltä samalla kun sidoin Aristoa kiinni karsinan seinään.
- Lähtivät maastoon Essin ja Jennyn kanssa, Inkeri kertoi keskittyen samalla poninsa pienten kavioitten putsaamiseen.
- Walmalla on tänään vapaapäivä. Pampu ja Siirikin menee vaan klo 17 tunnin tänään, joten mä ja Inkku aiotaan mennä taluttelemaan poneja vähän maastoon, Simona tokaisi reippaasti.
Katselin kun tytöt taluttivat shettiksensä ulos ja aloin harjaamaan melko puhdasta Aristoa. Odelie, Emmy ja Fiia harjailivat myös hoitoponejaan kaikessa rauhassa. Edi, Patron ja Elmokin olivat tulossa päivän ensimmäiselle tunnille, kuten myös Blade ja Hestia.

Olin juuri saanut Ariston puhtaaksi kavioita myöten, kun ensimmäisen tunnin ratsastajia alkoi pikkuhiljaa valua talliin. Katsoin, kuinka kuusi innokasta tyttöä kurkki toistensa yli ilmoitustaulua, ja näin sekä myrtyneitä, että iloisia naamoja ratsujen valjetessa heille.
- JES! MÄ SAIN ARIN TUNNILLE! kuulin jonkun huutavan riemuissaan ja näinkin yhden tytön pomppimassa suunnilleen tasajalkaa ilmoitustaulun edessä.
- Tämmöstä se on, koita kestää, Fiia sanoi minulle Elmon karsinasta.
- No ei kaikki ratsastajat oikeesti oo noin riehakkaita, kyllä suurin osa on ihan kivoja, Emmy lohdutti minua.
- Toivottavasti oot oikeessa, tokaisin Emmylle, kun äsken kiljunut tyttö lähti marssimaan itsevarmasti kohti minua.

- Mä oon Amanda, ja mä meen Arilla tänään, tyttö tokaisi ja tuli Ariston karsinaan.
- Mä oon Nadja, Ariston hoitaja. Tarvitko sä apua laittamisessa? kysyin.
- Mä laitan Arin ite kuntoon, tyttö tokaisi nenäkkäästi.
Myönnyin ensivaikutelmalta nirppanokkaisen tytön ehdotukseen, ja lähdin roudaamaan Ariston karsinan edessä ollutta tallikassiani yläkertaan.
- Tuu tonne ylös sanomaan jos tarvit apua! huikkasin vielä Amandalle ja lähdin laahaamaan laukkuani ylös portaita.
Heitin tallilaukkuni omaan lokerooni, jonka seinät olin tapetoinut Ariston kuvilla. Oleskeluhuoneen sohvalla löhöilivät Anthon, Loviisa ja Miira.
- Moi Nadja! Miira tervehti minua iloisesti.
Minäkin lösähdin sohvalle ja katsoin muihin päin.
- Mitäs te täällä touhuatte? kysyin.
- Harmittelen sitä, että olisi ollut täydellinen päivä maastoilla, mutta Frankenstein menee tänään kaks tuntia niin ei ehdi, Loviisa tokaisi ja nosti katseensa matikankirjastaan. Hänkin oli ilmeisesti päättänyt tehdä läksyt tallilla.
- Niinpä! Itekkin antaisin melkein mitä tahansa, jos Ariston ei tartteis käydä tunneilla, tuhahdin.
- Ja nyt olis ollut tosi otollinen päivä tehdä kaikkea kivaa hoitsunsa kanssa, kun on noita alkusyksyn viimesiä kesäisiä päiviä, Anthon totesi.
- Jep. Mutta on tunneissa kaikkea kivaakin, tutustuu ratsastajiin, ei tarvitse joka päivä stressata siitä, että hevonen jää liikuttamatta. Ja on esimerkiksi alkeistuntilaisten auttaminenkin musta kivaa, Miira pohti.
Myönsimme kaikki olevamme loppujen lopuksi yhtä mieltä Miiran kanssa. Olin juuri penkomassa itselleni myslipatukkaa laukkuni uumenista, kun alakerrasta kuului terävä kiljaisu. Ryntäsimme kaikki yhtenä sekamelskana alas. Huomasimme Amandan Ariston karsinan ulkopuolella, säikähtäneen näköisenä.
- Mitä tapahtui? kysyin kiirehtien samalla Amandan luokse, Anthonin, Miiran ja Loviisan seuratessa hitaammin perässäni. Huomasin myös muun muassa Emmyn ja Emskun kurkottelevan kaulojansa hoitsujensa karsinoista, ilmeisen kiinnostuneina tilanteesta.
- Ei mitään sen kummempaa, että toi tuhannen luuska puri mua ja kovaa, Amanda tiuskaisi. Tyttö oli heti muuttunut yhtä itsevarman ja kaikkitietävän näköiseksi kuin tullessaan ensi kertaa Ariston luo. Kyllä piti esittää…
- Tarvitko apua? kysyin hieman ihmeissäni siitä, miten tyttö viitsi sanoa hevosta luuskaksi hevosen hoitajan edessä.
- No en! Amanda tuhahti ja palasi hieman epävarmoin liikkein Ariston karsinaan.
- Vai puri ja kovaa, kuiskasin Anthonille. - Aristolla on just sellanen ilme, mikä sillä on aina, jos se on jekuttanut mua, esimerkiksi näykkäisemällä ihan pikkasen.
Anthon naurahti huvittuneena. Kello oli jo viittä vaille, joten minä laitoin Aristolle suitset päähän Amandan pukiessa kypärän ja muut varusteensa päällensä. Katselimme kun Hestia, Aristo, Patron, Elmo, Edi ja Blade talutettiin ulos tallista, ja seurasimme itse perässä kentän laidalle. Katselimme tarvitsisiko joku apua jossain, mutta Annen käskiessä ratsukot kävelemään uralle pitkin ohjin, lähdimme maleksimaan takaisin talliin. Vilkaisin vielä kaihoisasti Ariston perään. Täytyy myöntää, että olin kateellinen Amandalle, sillä tyttö pääsi ratsastamaan Aristolla. Itsekin olisi tehnyt niin kovasti mieli.

Talliin päästyämme huomasimme Kasperin kiinnittävän ilmoitustaululle jotain lappuja.
- Hei, mitä noi on? Loviisa huudahti ja sai meidät rynnistämään ilmoitustaululle.
- Anne käski mun pistää nää ilmoitustaululle, siitä vaan kattelemaan, Kasper tokaisi ja suunnisti jo seuraavaan hommaansa.
- Tunneille osallistumislistoja! kiljaisin ja tartuin heti ilmoitustaulussa roikkuvaan kynään.
Kirjoitin nimeni ja hevostoiveeni saman tien jokaiseen listaan. HeC-koulutunnille menisin ehdottomasti Ariston kanssa, sillä meille tekisi hyvää ratsastaa koulua valvovan silmän alla. Westerntunnille oli yksinkertaisesti pakko päästä, sillä olin jo pitkään haaveillut lännenratsastuksen opettelemisesta ja olin odottanut innolla siitä lähtien, kun Anne oli ilmoittanut westerntuntejen palaavan Sebeen. Tälle tunnille toivoin Humua, sillä suloinen suokkitamma oli ollut kokeilulistallani jo pitkään, olihan se ollut Pampun ja Siirin lisäksi ensimmäinen suosikkini Seppeleessä, ja olin harkinnut jopa hakea tamman hoitajaksi. Mutta kaikista paras oli Miniponit!-tunti! Olin jo niin pitkään halunnut kokeilla Seppeleen pikkuruisia kipittäjiä, ja riemulla ei ollut rajaa, kun Anne oli kertonut myös Miniponit!-tuntejen starttaavan Seppeleessä tänä syksynä. Syysmaastoon olin Ariston kanssa ilmoittautunut jo aiemmin, ja ilokseni senkin aika koittaisi jo kolmen päivän kuluttua!
Ihmeekseni KUKAAN seurueestamme ei ilmoittautunut yhdellekään tunnille. No, eipähän minunkaan tarvinnut enää olla Amandalle kateellinen. Lähdimme kohti yläkertaa ja oleskeluhuonetta.

Nyt sohvan olivat valoittaneet Fiia, Emsku, Ode ja Emmy. Me alhaalta palanneet istahdimme lattialle, mutta Oden ilmoittaessa menevänsä hoitamaan Alexia, Anthon ryntäsi heti vapautuvalle sohvapaikalle. Minä hain myslipatukan, pillimehun ja läksykirjat lokerostani, ja asetuin mahalleni lattialle.
- Onko kellään kynää? kysäisin.
Emsku heitti minulle lyijykynän, jonka melkein onnistuin nappaamaan suoraan ilmasta kiinni. Ryömittyäni hakemaan kynän ja takaisin, aloin ahertamaan biologian ja äidinkielen tehtävien kimpussa.
Vähän ennen puolta neljää Anthon, Miira ja Loviisa lähtivät hakemaan hoitsujansa tarhasta seuraavaa tuntia varten. Minä olin saanut läksyt kutakuinkin tehtyä, joten liityin mukaan Emskun aloittamaan ristiseiskapeliin.

Olimme kaikki valmiina odottamassa hoitsujemme karsinoilla, kun ensimmäisen tunnin ratsastajat tulivat talliin.
- Mä en nyt ehdi laittamaan Aria pois, mulla on kiire, Amanda tokaisi koppavasti ja tyrkkäsi ohjat minulle.
No, sehän sopi minulle loistavasti, oli vain kivaa, kun sai itse purkaa hoitsunsa. Tosin Amandalla ei kyllä näyttänyt olevan kovin kiire, ainakin hän suunnisti Hestian karsinalle juttelemaan tunnista kaverinsa kanssa.
- Sillä meni tunti huonosti, mä näin, Ode kuiskasi minulle kävellessään ohitseni satulahuoneeseen.
Riisuin Arilta kamat pois, ja vein ne satulahuoneeseen. Huuhtaisin kuolaimia vesihanan alla, ja palasin takaisin hoitsuni karsinalle harjailemaan hieman hikistä ruunaa.
- Voi sua raukkaa, ei se tainnut ymmärtää, että sä oot aika jäykkä ja tälleen. Kyllä mä tiedän, että sä yritit parhaasi, se on sen Amandan oma ongelma, jos se ei susta tykännyt, juttelin Arille harjaillessani sitä kaikessa rauhassa. Otin ruunalta vielä kaviot, vaikka ne aika puhtaat olivatkin.

Vietin loppuillan tallilla hoidellen Aristoa ja hengaillen muiden hoitajien kanssa. Lähdin kotiin vasta seitsemältä, kun olin varmistunut siitä, että Aristolla tunnilla mennyt tyttö saisi sen purettua ja hoidettua itse tunnin jälkeen.

Nadja & Aristo 7HM

Sori tönkkö loppu ja muutenkin aika tylsä tarina :/

[Nadja]

Ilmojen halki

4.8.2013

~ Vaelluksen päämaksu aiheesta ”Uittoa ja kotiinpaluu” ~

- Ja käyntiin! Annen ääni kuului jonon edestä ravipätkän päättyessä. Käsky liikkui ratsastajien toistamana aina jonon hännillä ratsastavalle Ellille asti.

Vaellus oli ollut aivan mahtava, ja siksi olikin hieman surullista ajatella ratsastavansa juuri vaelluksen viimeisiä hetkiä. Onneksi edessä oli kuitenkin vielä yksi vaelluksen monista kohokohdista, uittamista Liekkijärven rannassa! Neljäpäiväinen reissu oli kyllä ollut tapahtumarikas. Muistaakseni vain kaksi tippumista oltiin nähty, mutta muuta oltiinkin sitten tehty vaikka kuinka paljon! Oltiin yövytty niin Metsästysmajalla, teltassa kuin seikkailupuiston mökeissäkin, ja ratsastamisen lisäksi oltiin aikaa vietetty muun muassa tikkaa heittäen, vesihiihtäen, kalliokiipeillen, uiden… Hevosenkin selässä oltiin koettu vaikka mitä, esimerkiksi ratsastusta vanhalla rautatiellä ja maastoesteitten hyppelyä. Niin, tiedän kyllä, etten ollut ennen noita maastoesteitä Aristolla hypännyt, joten olimme pitäytyneet melko pienissä ja helpoissa esteissä. Loppujenlopuksi kaikki oli sujunut ihan hyvin.

Vielä kyläkaupalla nautitun suklaatuutin maku suussani huomasin tutun rannan jo häämöttävän puitten lomasta. Ilma oli helteinen, ja siksi kaikki olivatkin kaivaneet repuistaan kevyimmät mahdolliset vaatetukset jo valmiiksi vaatteitten alle puettujen uimapukujen päälle. Hiki virtasi minunkin kypäräni alta, ja ylistin itseäni siitä, että olin päättänyt vastoin tapojani sulloa turvaliivin reppuun sen päälle laittamisen sijaan.

Uimarannalla näkyikin olevan muutama auringonpalvoja, ja suurin osa heistä kurkisti aurinkolasejensa takaa ilmeisen kiinnostuneina kahdenkymmenenkolmen hevosen letkastamme.
- Kaikki hevosen tai itsensä uittamisesta haaveilevat nouskoon pois satulasta! Otetaan hevosilta satulat pois, ja jos ei uita hevosta, suitset pois myös ja riimulla ja narulla kiinni johonkin puuhun! Anne kailotti.

Kuten arvelinkin, kukaan ei aikonut jättää tilaisuutta käyttämättä, ja kaikki loikkasivat pois ratsujensa selästä. Satulat riisuttiin ennätysnopeudella, ja Anne kävi punttailemassa uima-asuihin sonnustautuneet tytöt ja pojat takaisin selkään. Itse hän värväsi hieman pelokkaan näköisen aurinkoa ottavan naisen auttamaan itsensä selkään. Annen kiitettyä tätä avusta, nainen luikki peloissaan kauemmas omalle pyyhkeelleen. Voi noita hevospelkääjiä.

Rakastin sitä tunnetta, kun sai ratsastaa lämpimässä ja helteisessä kesäilmassa ilman satulaa, paljain varpain. Ilman satulaa pääsi paljon lähemmäs hevosta, ja ratsastaminen tuntui paljon luonnollisemmalta. Kengät oltiin sukkineen päivineen potkaistu rannalle, samoin hanskat ja turvaliivit, jos joillain semmoisia päällään oli. Kypärät oli Annen toivomuksesta jätetty pääkoppaa suojaamaan.

Muistelin hilpein mielin ensimmäistä ja tähän asti viimeisintä kertaa, kun olin käynyt uimassa Ariston kanssa. Ruuna oli heittänyt minut silkasta innostaan veteen, ja tapausta oltiin naureskeltu vielä monta päivää sen jälkeenkin. Puristin Ariston harjajouhia kevyesti käsissäni, varautuneena minä hetkenä hyvänsä puristautumaan kaikin voimin kiinni punarautiaaseen selkään, jos ruuna aikoisi toistaa tempauksen. Puristin pohkeillani Ariston kylkiä, ja ruuna lähti kävelemään kohti vesirajaa. Ensin se jäi tuijottelemaan vettä, kuin ei olisi koskaan tuota ihmeellistä nestemäistä ainetta nähnytkään, mutta muutaman kehotuksen jälkeen se asteli reippaasti veteen, loiskuttaen vettä kavioillaan minun jaloilleni. Vedessä oli jo aika monta ratsukkoa, kuten kaikki kolme shetlanninponia. Eikun ei, Clara taisteli vielä Walman kanssa vesirajassa saadakseen itsepäisen tamman astumaan askeleenkin veteen. Vennalla ja Bonniellakin oli suuria vaikeuksia rohkaistua veteen, mutta esimerkiksi Pampu ravasi jo iloisesti pärskyen matalassa rantavedessä.

Hetken kuluttua kaikki hevoset oltiin saatu veteen joko pyytämällä nätisti tai ei enää niin nätisti. Minäkin kahlasin Ariston kanssa noin ruunan polvenkorkuisessa vedessä, ja ravasimmekin vähän. Hevosten kavioista roiskunut vesi oli saanut Aristonkin karvaan ja jouhiin auringossa kiilteleviä vesipisaroita.
- Saadaanko me laukata vähän, Anne? Jookosta, pliis? Simona aneli Claran ja Inkerin kanssa joukkomme johtajalta.
- Saatte kai te. Ei tässä nyt kuitenkaan ihan niin liukasta ole, mutta olkaa kuitenkin varovaisia.

Minäkin pyysin Annelta luvan, ja sopivan tyhjän tilan avautuessa eteemme, pyysin Aristolta laukkaa. Innokas ruuna nosti laukan pienehkön ilopukin saattelemana, mutta tiivis istunta ja harjajouhien puristus pitivät minut kyydissä. Viiletimme rantaviivaa pitkin kuin tuuli, veden roiskuessa korkealle Ariston kavioista.

Kukaan ei vielä ollut uskaltautunut kunnolla uimaan, vaikka hevosten kanssa oltiin kahlailtu jo melko syvässäkin vedessä. Taivas oli sininen ja pilvetön, ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Mutta sekunnin murto-osassa show oli jo alkanut.

Se alkoi pienenä pörinänä, mutta hetkessä sei voimistui korvia raastavaksi mylvinnäksi. Taivaankannen poikki lensivät ilmeisesti harjoittelemassa olleet hornetit! Ne kaartoivat muutaman kierroksen yllämme, lähtien sitten kauemmas. Tämä sai kuitenkin kaaoksen aikaiseksi.

Kaikki olivat kuulleet äänet nopeasti, jo ennen koneitten näkemistä, joten suurin osa oli onneksi varautunut hevosten sekoamiseen takertumalla jokaisella raajallaan kiinni hevoseensa. Mutta niin onnekkaita emme olleet, etteikö muutama ilmalento olisi nähty.

Pieni musta shetlanninponi teki sen ensimmäisenä. Walma säntäsi mielettömään ja tikittävään kiitolaukkaan, joka sinkosi Claran suoraan veteen. Muutkin hevoset tulivat aivan hulluiksi, jotkut kavahtivat puolittain pystyyn, jotkut laukkasivat täyttä vauhtia vedessä ja rannalla, ja jotkut pyörivät paikallaan ja loikkivat sivuille. Aristokin allani säikähti perin juurin, vaikka ruuna ei normaalisti ollut lainkaan säikkyvää sorttia. Ensin ruuna tanssi paikallaan, sitten nousi hieman pystyyn, ja lähti laukkaan kohti rantaa. Ohjasin ruunaa ympyrälle, ja vauhdin hidastuttua loikkasin pois selästä, otin ohjista tukevan otteen ja yritin rauhoitella tanssivaa hevosta. Katsoin, kuinka Huijari säikähti myös pahasti, ja Akkukin ohjasi poukkoilevan ruunan rannalle, hyppäsi alas selästä ja jäi tyynnyttelemään oria. Clara ei ollut ainut joka ei onnistunut pysymään selässä, sillä myös Venna, Hype ja Bonnie aloittivat ison show’n ja onnistuivat tiputtamaan ratsastajat selästään. Salma molskahti veteen kuin kala konsanaan, ja Robert onnistui lentämään vedestä pois laukkaavan Vennan selästä. Britan tippuminen näytti pahimmalta, sillä Hype sai horneteista täydellisen slaagin ja täysin pillastuneena heitti jonkin aikaa selässä sinnittelevän Britan rantahiekkaan. Britta tömähti maahan selälleen ja hetken hengen haukkomisen jälkeen nousi seisomaan, pudistellen hiekkoja jaloistaan ja käsistään. Onneksi pahemmin ei siis tainnut sattua. Hype taas laukkasi kohti metsää ohjat maata viistäen.

Lukuun ottamatta tippuneita ratsastajia, retkeläiset olivat saaneet hevosensa rauhoitettua, ja osa istui vielä selässä, osa taas oli minun ja Akun tapaan laskeutunut maan tasalle. Clara oli jo kahlannut pois vedestä, samoin Robert oli noussut vesirajasta hämmentyneen näköisenä. Viimeisenä vedestä tuli Salma. Naisenalku manasi poniaan hiljaa, ja Annen varmistuttua ettei kehenkään ollut sattunut ja että kaikki oli okei, lähtivät Clara, Salma ja Robert ottamaan hieman kauemmas rannalle pysähtyneet poninsa kiinni. Erityisesti Anne huolehti melko kovaa tantereeseen tömähtäneestä Britasta, mutta tyttöä ei onneksi ollut sattunut, hän oli vain säikähtänyt perin juurin. Ja kuten Anne oli arvellutkin, Hype ravasi pian takaisin rannalle kavereitten luokse.

Kaikkien noustua takaisin selkään ja toivuttuaan enimmästä järkytyksestä, Annen yllätykseksi kaikki ryntäsivät vielä ratsujensa kanssa veteen. Eihän kunnon uittamista saanut pienen välikohtauksen takia jättää pois! Muutama hevosista arasteli veteen menoa äskeisen jälkeen entistä enemmän, mutta Aristo ei näyttänyt välittävän tapahtuneesta yhtään. Kaikki kuitenkin pääsivät veteen, ja pian kaksikymmentäyksi hevosta ui ratsastajat vierellään vedessä, Annen ja Ellin jäätyä rannalle vahtimaan meitä. Oli upea tunne, kun Ariston jalat eivät enää osuneetkaan pohjaan, ja sain liukua märästä selästä ruunan vierelle uimaan. Varoin ruunan jalkojen osumista omiini, mutta kaikki meni hyvin, ja Annen kutsuessa meitä talutimme hevoset vastahakoisesti takaisin kuivalle maalle. Joillain oli hikiviilat repuissaan, kuten esimerkiksi minulla, mutta ne joilla ei, saivat lainata Annen ja Ellin omia. Aurinkokin kuivatti hevosten selät onneksi nopeasti, joten pääsimme satuloimaan hevoset uudelleen ja nousemaan selkään. Varmistettuamme sataan kertaan, ettei mitään jäänyt rannalle, muodostimme jonon, ja lähdimme kävellen metsää kohti.

Paluumatkalla ohitimme Ruolammen, ja liikuimme enimmäkseen ripeässä ravissa, pari lyhyttä laukkapätkääkin otettiin, ja loppuosa mentiin käynnissä. Liian pian Seppeleen tilukset tulivat näkyviin, ja oli aika jalkautua tallipihalle. Nyt alkaisi Seppeleen arki, tuntitoiminta ja kaikki muu. Onneksi viimeistään joulun alla olisi varmasti luvassa jotain spesiaalia toimintaa. Taputin vuolaat kiitokset Ariston kaulalle, ja hyppäsin sulavalla liikkeellä alas. Lähdimme taluttamaan hevosiamme kuka minnekkin, jotkut menivät aitalle, jotkut jäivät ulos purkamaan ratsunsa, mutta minä ja monet muut talutimme ratsumme tallin viileyteen.

Aristo pääsi omaan boksiinsa, jossa se ei ollut ollutkaan viimeiseen neljään päivään. Riisuin ruunalta kamat, jynssäsin kuolaimet puhtaaksi, ja vaihdoin satulahuovan puhtaaseen. Kamat olisi ehkä syytä putsata, mutta tekisin sen jokin toinen päivä. Vaelluksen ja etenkin tämänpäiväisen uittoreissun jälkeen olin järkyttävän väsynyt, joten harjattuani Ariston ja heitettyäni sen pihalle Edin, Elmon ja muitten kavereittensa kanssa, sanoin heipat muille hoitajille ja lähdin talsimaan kohti bussipysäkkiä Emskun ja Britan kanssa.

Nadja & Aristo 8HM

[Anne]

Koulutunnilla



Aristo ravaa innoissaa ja niin viattoman näköisenä Nadja selässään.

Spessu Nadjalle!

[Nadja]

Kiitti tosi paljon ihanasta ja syksyisestä spessusta, Anne!

Syysmaastossa

7.9.2013

Viileä tuulahdus pyyhkäisee ylitsemme saaden Ariston harjan heilahtamaan kevyesti. Huomaan edelläni Hypeä taluttavan Britan haukottelevan, ja pian huomaan itsekin haukottelevani. Syyskuinen aamu oli hiukan viileä ja välillä pieni tuulen puuska pudotti jostain puusta taas muutaman lehden lisää. Vaikka olinkin hiukan väsynyt, olin silti iloinen, olihan edessä syysmaasto. Napakka nykäisy riimunnarusta napakalla ”Ei!”-käskyllä koristeltuna sai Ariston uskomaan, että sen kannattaisi lopettaa leikkimielinen näykkiminen, edes hetkeksi. Angloarabia ei tuntunut väsyttävän kovin paljoa, muttei sekään ihan yhtä pirteällä tuulella ollut kuin useimmiten. No, kukapa tykkäisi aikaisesta lauantaiherätyksestä.

Kumisualla Ariston hiukan mutaista karvaa raaputtaessani vaihdoin pari sanaa viereiseen poniboksiin ilmestyneen Simonan kanssa. Olin kuitenkin vielä melko uneliaalla tuulella, joten keskustelu loppui aika lyhyeen. Aristolla on kuitenkin tehokkain kyky herättää minut horroksesta, ja heräilinkin pikkuhiljaa joutuessani harjauksen aikana komentamaan milloin näykkivää, milloin pyörivää, milloin kättäni hamuavaa ja milloin karsinan lattiaa kuopivaa ruunaa. Lähtiessäni hakemaan satulaa ja suitsia, Patronin harjausta viimeistelevä Emmy hymyili minulle kannustavasti. Tyttö oli ilmeisesti seurannut Ariston touhuja minun harjatessani sitä. Vilautin tytölle pienen hymyn ja jatkoin matkaani kohti satulahuonetta. Aristo oli ihanin hevonen koko maailmassa, ja enemmänkin rakastin sen sähläämistä, enkä suinkaan ärsyyntynyt siitä. Toki väsyneenä oli joskus hiukan hankalaa olla ärähtämättä hevoselle, jos se sääti koko ajan omiaan. Mutta ainakaan minulla ei ollut tylsä hoitsu.

Säätäessäni jalustimia tallipihalla Ariston selässä, katsoin nopeasti ympärilleni. Tunnistin kaikki kasvot, tosin Riona ja Essi olivat minulle vielä hiukan tuntemattomampia. Tallista tuli ulos vielä Fiia Elmoa taluttaen, ja heidän perässään joku vaaleahiuksinen naisenalku Venna vierellään kävellen. Muistelin muutamien hoitajien puhuneen jonkin aikaa sitten, että syysmaastoon olisi lähdössä myös joku Lynn. Ilmeisesti tämä Vennan satulavyötä kiristävä henkilö oli sitten hän. Huomasin Salman hyräilevän Puuttuvan palasen melodiaa, ja naurahdin naiselle.
- No nyt me sitten ainakin tiedetään, mikä levy Salmalle pitää ostaa joululahjaksi! totesin.
Salma kääntyi katsomaan minua Bonnien selästä, ja virnisti minulle pienesti. Taputin jo innokkaana menossa olevaa Aristoa rauhoittelevasti kaulalle, ja pyysin sitä odottamaan vielä hetken.

Olin asettunut jonossa heti Annen ja Frankin perään, ja jouduin välillä hidastamaan Ariston reipastahtista ravia sen meinatessa törmätä edessämme kulkevaan kärpäskimoon. Hieman vastahakoisesti ratsuni otti puolipidätteet vastaan ja hidasti raviaan hetkeksi.
- Lampi vasemmalla! Anne huikkasi.
Käänsin päätäni vasemmalle ja näin kauniin metsälammen, jonka pinta oli aivan rikkomaton. Olisin voinut jäädä katsomaan lampea vielä pitkäksi aikaa, mutten viitsinyt jättää Aristoa hetkeksikään vahtimatta. Puusta leijaili lehti Ariston harjaan, ja irrotin toisen käteni hetkeksi ohjista ottaakseni punaruskean lehden pois. Hevonen ravasi rytmikkäästi allani, kunnes Anne antoi käskyn siirtyä käyntiin. Jarrutin ruunan hitaampaan askellajiin ja päästin ohjia pidemmäksi sen vastatessa apuihini.

Anne ilmoitti sänkipellon lähestyvän, joten keräsin ohjia hyvälle tuntumalle. Laukkakäsky kajahti ilmassa, ja samalla hetkellä painoin laukkapohkeet kiinni Ariston kylkiin. Hoitsuni oli innoissaan syksyisestä maastoretkestä, ja avara sänkipelto kutsui meitä päästelemään lujaa. Niinpä Aristo lähti kuin raketti, eikä vauhdissa edes muistanut, että olisi voinut vetää myös ilopukkeja. Hyvä niin.
Ariston harja ja omat hiukseni hulmusivat, ja tuuli sai vedet kihoamaan silmiini. Tunsin hevosen lihasten työskentelevän allani, ruunan venyttäessä askeliaan yhä pidemmäksi ja pidemmäksi. Kevyessä istunnassa otin hieman tukea Ariston harjasta, ja tajusin olevamme kärkipaikalla. Bonnie kiri rinnallemme, muttei päässyt vauhdikkailla poniaskelillaan ohi. Aivan viime metreillä takaamme pyyhältää yhtäkkiä teräsponi Humu, ja Essi tuulettaa päästyään tiukasti ensimmäisenä maaliin. Aristo tulee vain yhden askeleen jäljessä, ja joudun ratsastamaan hetken voltilla saadakseni kuumenneen ruunan hidastamaan. Kun ruuna siirtyy käyntiin, kehun sitä vuolaasti ja päästän ohjia aavistuksen pidemmäksi. Otimme vielä parit siirtymiset ja taivuttelut pellolla, jonka jälkeen lähdimme takaisin tallia kohti. Syysmaaston kohokohta oli takanamme, ja kaikki juttelivat innoissaan jonon palatessa ravissa ja käynnissä Seppeleeseen.

Tallipihalla halaan Ariston lievästi hionnutta kaulaa, ja loikkaan alas selästä. Nostan hopeanväriset turvajalustimet ylös, ja löysään Ariston vyötä reiällä. Otan ohjat käsiini ja talutan ruunan muiden mukana talliin.

Riisuttuani kamat Aristolta talutan sen pesariin, jossa pesen punarautiaasta karvasta enimmät hiet pois. Karsinassa heitän ohuehkon loimen Ariston selkään nopeuttaakseni karvan kuivumista.
- Mä olen maailman onnellisin tyttö, ja sen on täysin sun ansiota, kuiskaan vielä Aristolle halatessani hevosta sen karsinassa. Päästän ruunan kaulasta irti, suljen karsinan oven takanani ja lähden kapuamaan yläkertaan.

Nadja & Aristo 9HM

Ihanaa, syksyistä kuvailua!

[Nadja]

Rakastuin mä luuseriin

17.10.2013

Keräsin ohjia paremmin käsiini, ja kannustin Ariston laukkaan. Hevonen vastasi pärskähtäen, ja nosti laukan minimaalisen ilopukin kautta. Kovassa vauhdissa Ariston harja heilui, ja välillä punaruskeat jouhet hipaisivat kasvojani ollessani kevyesti kumartuneena ruunan kaulan ylle. Poninhännälle kiinnitetyt hiukseni piiskasivat selkääni Ariston venyttäessään askeliaan vielä hiukan. Me molemmat nautimme tästä, ja siksi minua harmittikin ratsastaa Aristo isolle voltille metsän reunan lähestyessä kovaa vauhtia. Vastahakoisesti päätään heittäen ruuna siirtyi kiitoraviin, ja sen jälkeen reippaaseen käyntiin. Ohjasin ruunan kohti metsää, ja annoin sille aavistuksen pidempää ohjaa taputtaessani sitä kevyesti kaulalle. Sukelsimme puiden varjoon aurinkoiselta aukealta, jonka ylitse olimme kiitäneet vielä hetki sitten.

Harmikseni olimme pian takaisin Seppeleen tallipihalla. Oli torstai, ja syysloma oli ainakin minulla jo alkanut. Lämpöä oli vaivaiset kuusi astetta, mutta sekin tuntui jo paljolta muutaman hyisen ja sateisen syyspäivän jälkeen.
- Oliko hyvä reissu? Inkeri kysyi taluttaessaan pikkuruisen Siirin Ariston lähelle. Tyttö ponnisti jalustimen avulla hoitoponinsa satulaan, ja ryhtyi mittailemaan jalustimia.
- Aivan mahtava! Ihanaa kun syysloma on alkanut, saa olla enemmän tallilla, totesin.
Inkerin ja Siirin vierelle ilmestyi kaksi muutakin pikkuponia, Pampula ja Walma hoitajineen. Simona ja Clara tervehtivät minua. Toivotin heille hyvää maastolenkkiä kolmikon lähtiessä suunnistamaan jonossa samaan suuntaan, josta minäkin olin juuri äsken palannut. Aristo kuopaisi maata kärsimättömästi.
- Anteeksi, mä jo ihan kokonaan unohdin sut, sanoin ruunalle.
Halasin Ariston kaulaa ja tiputtauduin alas hevosen paljaasta selästä. Suuntasimme kulkumme kohti tallia, sillä halusin antaa Aristolle hetken lepotauon ennen sen tämän päivän ainutta tuntia, joka alkaisi tunnin kuluttua.

Oleskeluhuoneen sohvalla löhösivät Ilona ja Loviisa. Lovvu selaili hevoslehteä, kun taas Ilona räpläsi kännykkäänsä mussuttaen samalla karkkia. Istahdin sohvalle Ilonan viereen, ja nappasin pussista hedelmäkarkin.
- Syysloman kunniaksi! ilmoitin ja heitin karkin ilmaan, josta minun oli tarkoitus napata se suuhuni. Yritys kuitenkin epäonnistui ja karkki putosi lattialle. Otin pussista uuden, mutten tällä kertaa viitsinyt alkaa koittamaan onneani.
- Miten sulla on muuten hoitotaival alkanut Lailan kanssa? kysyin Ilonalta.
Tyttö tunki kosketusnäyttönsä taskuunsa, ja katsahti minuun ottaen pussista taas yhden karkin lisää.
- Tosi hyvin, on kyllä ollut vähän outoa totutella noin isoon hevoseen Pellan jälkeen. Mä yritän tähän alkuun lähinnä saada Lailan luottamaan muhun, mutta siis joo, kyllä se on ihana otus.
- Mäkin muistan kyllä miten erikoista oli siirtyä yhtäkkiä kuuskyt senttiä korkeampaan hevoseen, Loviisa tokaisi heittäen lehden pois käsistään.
- Onneksi Aristo ei ole pikkuponi, vaikka shettikset ja muut ihania onkin. Mutta mä en kestäis sitä, kun mun pitäisi vaihtaa hoitsua kun olisin jo liian pitkä Aristolle.
- Jep, olishan sitä voinut silloin aikoinaan vähän miettiä, että kannattaako alkaa hoitamaan tollasta pientä ponia, mutta mä vaan rakastuin silloin Pellaan heti. Ei siinä sitten oikein voinut mitään. On mulla vieläkin välillä ikävä sitä, mutta mä kiinnyn kuitenkin Lailaan joka kerralla enemmän. Onneksi mun ei ainakaan tarvitse Lailaa vaihtaa sen takia että mä kasvaisin sille liian isoksi.

Puoli viiden aikoihin tallista alkoi kuulua ratsastajien ääniä, joten syötyämme Ilonan karkkipussin tyhjäksi suuntasimme alakertaan katsomaan, tarvitsisiko joku apua. Muidenkin tunnille menevien hevosten hoitajat pörräsivät jo tallissa, ja tunnistinkin pian ihmisvilinästä Fiian ja Ansqun.
- Hei, onko toi se Myntin uusi hoitaja? kysyin Loviisalta huomatessani mustahiuksisen tytön Myntin karsinassa, avustamassa ratsastajaa harjaamisessa.
- Joo, Karoliina. Se hoiti täällä aika kauan aikaa sitten, ja on nyt tehnyt comebackin, Lovvu vastasi.
- Ahaa. Se Huiskan uusi hoitaja, ootas nyt… Soffi? Eikös sekin hoitanut joskus täällä? kysyin.
- Joo se hoiti Tiiaa. Niin kuin Ilonakin silloin joskus.
Suunnistin Ariston boksille, jossa joku nainen olikin jo aloittelemassa Ariston kavioiden puhdistamista.
- Moi, tarviitko sä apua? Mä olen Ariston hoitaja, Nadja.
- Ai hei, minä olen Maria. Harjasinkin jo Ariston tässä, ja se vähän pelleili.
- Mä voin vaikka pitää sen päätä sillä aikaa, kun sä puhdistat kaviot. Aristo osaa kyllä joskus olla aika rasittava, sanoin pujahtaessani tädin ohitse anglon karsinaan. Tartuin ruunaa riimusta.
- Mitäs sä oot täällä leikkinyt poju? Kai sä tiedät, ettei viattomia ratsastajia saa kiusata? juttelin ruunalle Marian puhdistaessa kavion toisensa jälkeen.

Viittä minuuttia ennen tunnin alkua pääsimme lähtemään kaikki yhtä aikaa maneesille. Autoin Mariaa jalustinten säädön kanssa, ja linnoittauduin sitten Ilonan ja Fiian väliin maneesin katsomoon. Kaikki tunnilla olevien hevosten hoitajat päättivät paremman tekemisen puutteessa jäädä maneesiin seuraamaan tuntia, ihan siltä varalta, jos vaikka jotain jännittävää tapahtuisi.
Aristo näytti melko energiseltä alusta asti, ja mietin, että se varmaan laittaisi jonkin sortin esityksen pystyyn kesken tunnin. Ja niinhän se laittoikin, sillä kun tuli laukkaamisen aika, ruuna pukitti mojovasti, ja heitti Marian samalla selästään. Anne huusi minut ottamaan riemuissaan pärskivän ja ravaa
van hevosen kiinni, kun hän itse meni kysymään Marian vointia. Loviisa ja Ansqu tulivat avukseni piirittämään Ariston maneesin nurkkaan, josta sain napattua angloarabin kiinni. Talutin Ariston Annen ja Marian luokse, ja palasin katsomoon Annen puntatessa Marian takaisin satulaan.
Maria jätti laukkaamisen väliin, ja muiden laukattua Anne laati ratsastajille eräänlaisen ravitehtävän. Aristo viskeli päätän ylös, ei totellut kunnolla apuja ja ravasi jännittynyttä tikitysravia, joten pääsin taas liikkeelle katsomosta. Nappasin mukaani likaisen ja nuhraantuneen violetin riimunnarun, jonka kiinnitin Ariston kuolainrenkaaseen. Talutin temppuilevaa Aristoa lopputunnin, ja palasin katsomoon vasta loppukäyntien koittaessa.

- Sä olet niin outo. Sä osaat olla niin rasittava, mutta kuitenkin sä olet niin ihana. Ensin vedät maastossa ihanasti, ja sitten heität ratsastajan alas tunnilla. Mutta mä en haluaisi ketään toista hoitsuksi, en ikinä, eikä mun tarvitsekaan.
Painan suukon Ariston turvalle, ja lähden. Sukellan lämpimästä ja valoisesta tallista jo kylmenevään ja pimenevään syysiltaan.

Nadja&Aristo 10HM

Sori ihan kökkö tarina :/

[Nadja]

Pomppufiilis

4.10.2013

~ Maksu Pirren pompputunnista ~

Asettelin satulaa häsläävän Ariston selkään. Napakalla komennuksella pyöriminen ja hyöriminen loppui hetkeksi, ja sain kiristettyä vyön toiseltakin puolelta. Huokaisin tyytyväisenä, ja otin suitset karsinan ovessa olevasta koukusta. Hoitsuni viskoi päätään kohti kattoa ja lukitsi hampaansa yhteen.
- Älä viitsi olla tommonen, ärähdin ja tartuin angloarabin päähän oikealla kädelläni. Vasemman käteni sormet työnsin ruunan hammaslomaan, ja kas, kuolaimet olivat suussa.

Työnsin ohjat jalustinten alle, ja kipaisin kohti yläkertaa. Vielä kypärä, raippa ja turvaliivi pitäisi hakea. Ariston pelleilystä huolimatta olin harvinaisen iloisella tuulella, sillä aivan juuri oli alkamassa Seppeleen uuden esteopettajan, Pirittan eli Pirren ensimmäinen estetunti. Minä ja Aristo olimme päässeet mukaan, ja tänään olisi ihka ensimmäinen kerta kun hyppäisin hoitsullani! Tai no, olimmehan me elokuun vaelluksella pomppineet parit maastoesteet, mutta nyt pääsisin ensi kertaa hyppäämään Aristolla kunnolla.

- Ai tekin ootte vielä täällä? kysyin huomatessani Fiian ja Simonan kaapeilla. Pengoin kaapistani kypärän, jonka asetin päähäni, sekä turvaliivin ja raipan. Sukelsin palaliiviini ja muutuin kilpikonnaksi.
- Joo, vois kyllä pikkuhiljaa alkaa lähtemään, Fiia tokaisi hymyillen jännityneenä.
- Voi hitsi mua jännittää! Mä en oo mennyt Edillä ikinä, ja nyt pitäis hypätä sillä! Simona höpötti penkoessaan kaappinsa syövereistä jotain.
Lähdimme valumaan portaita alas jännittyneen puheen saattelemana.
- No en mäkään Lailalla oo mennyt ennen, ja Elmosta on aika iso harppaus siihen, Fiia totesi.
- Mäkään en oo hypännyt Arilla niitä vaelluksen maastoesteitä lukuun ottamatta. Ei mua kyllä mikään muu huoleta kuin se, että Arska näytti olevan vähän täpinöissään äsken boksissa. Saa nähdä mitä tosta hyppimisestä tulee, hihitin hermostuneena.

Fiia katosi Lailan karsinalle, ja minä pujahdin Ariston karsinaan. Edin boksi olikin melkein Aristoa vastapäätä, joten pystyimme juttelemaan vielä vähän Simonan kanssa. Melkein heti muut ratsukot alkoivat kuitenkin poistua ulospäin, joten mekin lähdimme ratsujamme taluttaen tuuliseen ja sateiseen syysilmaan.

Lyhyellä matkalla tallista maneesille Aristo oli säikkynyt tuulen kieputtamia lehtiä, ja ollut muutenkin täysin oma itsensä. Siksipä olinkin tyytyväinen päästessämme maneesiin, jossa Pirre jo odottelikin meitä esteiden välejä mittaillen. Ai niin, enhän ollut koskaan ratsastanut Seben maneesissakaan…
- Nouskaa vaan selkään ja lähtekää kävelemään alkukäyntejä. Aloitellaan tässä kohtapuoliin, kun saan vielä muutamat esteet kohdilleen.
Ohjasin Ariston kaartoon Edin viereen ja ponnistin selkään. Jalustimet olivat kutakuinkin oikean pituiset, joten pääsin pian ohjaamaan steppaavan Ariston uralle.

- Ömm, mä oon Nadja ja oon ratsastanut muutaman vuoden ja hoidan tätä Aristoa. Aristolla mä en oo oikeastaan hypännyt ennen. Se on vielä aika nuori ja jäykkä, mutta innokas ja reipas kyllä. Se sählää ja temppuilee kyllä joskus, mutta joo mä en siis yhtään tiedä miten se hyppää, esittäydyin Pirrelle.

Saimme ohjeeksi tehdä monipuolisen, mutta lyhyehkön käyntiverkan ja verkkailla sitten ravissa. Keräilin ohjia sopiviksi, ja aloitin ratsastamalla muutaman pysähdyksen. Aluksi Aristo alkoi steppailemaan ja häsläämään pysähdyksissä, mutta muutaman yrityksen jälkeen ruuna malttoi jo seistä paikoillaan. Tein muutamat temmonmuutokset käynnissä, mutta erityisesti keskityin Ariston asettamiseen ja taivuttamiseen erilaisilla teillä ja ympyröillä.

Aristo ravasi melko jännittyneesti ja enimmäkseen puksutti menemään pitkin maneesia. Yritin ratsastaa mahdollisimman pehmeällä kädellä ja rentoutua itsekin, jotta anglokin malttaisi rauhoittua. Pikkuhiljaa punarautias rupesi laskemaan päätään alemmas ja ravaamaan rennommin ja rauhallisemmin.

Vähän laukkaa otettiin molempiin suuntiin. Aristo veteli aluksi höyryveturiravia, mutta kun sain sen rauhoittumaan, tuli muutama ihan hyvä laukannostokin.

Sitten olikin aika siirtyä esteille. Ensimmäiseksi hyppäsimme pari matalaa ja helppoa verryttelyestettä, joista Aristo innostui tajutessaan, että nyt hypätään. Jouduin pidättämään Aria aika reilusti, kun ruuna meinasi vain jyrätä kohti estettä. Tästä johtuen lähestymisestä tuli aivan kiemurainen ja hypystä tönkkö.
- Yritä rentouttaa itsesi Nadja, niin Arskakin rauhoittuu helpommin! Kun hidastat Arskaa, koko kroppasi jännittyy ja hevonenkin hermostuu!
Toisesta verkkahypystä tulikin jo vähän parempi, kun olin vähän rennompana Arin kiihdyttelyistä huolimatta. Me saataisiin kyllä tulevaisuudessa tehdä hyppäämisen kanssa töitä!

Ensimmäinen ympyrä meni vähän niin ja näin, kun Aristo porskutti taas menemään ja meni esteiden välin kolmella askeleella. Kun saimme muutaman yrityksen jälkeen pari sujuvaa ympyrää, suuntasimme okserille. Hyppy itsessään oli ihan hyvä, mutta laukka ei vaihtunut, ja esteen jälkeenkin kesti hetki, ennen kuin Aristo malttoi siirtyä raviin ja nostaa oikean laukan.
Seuraavassa tehtävässä saimme yllätyksekseni heti ensimmäisellä yrittämällä hyvän ympyrän, ja okserikin sujui hyvin. Laukanvaihdon sain tehtyä melkeinpä heti esteen jälkeen, vaikka Aristo puksuttelikin kiitoravia vaihdossa. Kun hoitsuni eteni hyvässä laukassa, ohjasin sen jumppasarjalle. Yksi este tippui, kun Aristo sekoitti askeleensa. Ei mitään helpointa jäykkä-Arille. Pinkille esteelle tuli vähän outo tie Ariston meinatessa jatkaa jumppasarjalta suoraan, mutta saimme kuitenkin siistin hypyn ilman pudotusta.

Viimeiseksi hyppäsimme kuuden esteen radan. Katselin muiden menoa hetken, kunnes Pirre ilmoitti meidän saavan lähteä matkaan. Hidastin Ariston vauhtia vähän ennen jumppasarjaa, ja sarja sujuikin paljon paremmin kuin edellisellä kerralla. Sain ratsastettua jumppasarjan ja pinkin esteen välillä suhteellisen hyvää laukkaa, kun oli hetki aikaa koota ja hidastaa Arin laukkaa sopivammaksi. Pinkki ylittyi tyylipuhtaalla hypyllä, hyvä Aristo! Okserin päällä ei laukka vaihtunut taaskaan, mutta tällä kertaa vaihto esteen jälkeen oli siistimpi ilman kiitoravisähellystä.
Loput tehtävästä menikin melko hyvin, samoin kuin korotetuilla esteillä. Aluksi Arska hiukan epäröi esteiden kasvettua, ja neljännelle ympyrällä olevalle esteelle tulikin kielto.

Aristo rauhoittui päästessämme tunnin jälkeen takaisin talliin. Riisuin ruunalta varusteet, ja heitin kevyen talliloimen punaruskealle selälle.
- Kyllä meillä riittää vielä treenattavaa esteillä, mutta onneksi Pirre ei ole lähdössä täältä mihinkään. Ja meilläkin on aikaa vaikka kuinka. Ja vaikket sä mikään GP-esteratsu ookkaan, sä oot silti parhain hevonen maailmassa, ja se riittää tällä erää.
Aristo pärskähti hyväksyvän vastauksen. Naurahdin ja taputin ruunaa viimeisenä poistuessani karsinasta. Vielä olisi edessä ilta kokeisiin lukemisen merkeissä, huoh.
- Huomenna nähdään! huikkasin Aristolle ovelta lähtiessäni talsimaan kotiin päin.

Nadja & Aristo 11HM

[Nadja]

Halloween

27.10.2013

- Tule nyt tai sä myöhästyt! äitini huusi tiukasti ulko-ovelta.
Seisoin vessan peilin edessä, ja viimeistelin meikkiäni. Niin juuri, minä, joka en koskaan meikannut. Olinkin joutunut pyytämään äitiäni apuun pariin otteeseen, kun olin yrittänyt saada itselleni dramaattista silmämeikkiä, ja olihan se lopulta onnistunutkin aika hyvin. Vielä tummanpunaista huulipunaa, ja tadaa, olin valmis.

- Kiitti kyydistä, mä soitan sitten, kun voit tulla hakemaan, sanoin äidilleni, ennen kuin astuin ulos autosta. Olin nimittäin tullut siihen tulokseen, etten halloweenpuku päälläni viitsisi mennä bussiin. Ainakaan nyt, kun Halloween olisi oikeasti vasta neljän päivän kuluttua.
Oli jo myöhäisempi iltapäivä, joten Seppeleen piha oli täysin pimeä. Ainut valonlähde oli Annen sytyttämät ulkotulet, jotka lepattivat syystuulessa aavemaisesti.

Kipaisin sisälle valoisaan ja elämää täynnä olevaan talliin. Melkein jokaisessa karsinassa oli joku, tai sitten ratsastajat ramppasivat satulahuoneessa ja yläkerrassa. Luovin tieni ihmisvirran lävitse karsinalle numero 17, ja moikkasin samalla muutamaa tuttua hoitajaa.
Laskin suuren sinisen Ikea-kassini Ariston karsinan eteen ja pujahdin sisään.
- Terve komistus, sanoin ja rapsutin ruunan otsaa. Hevosen huulet alkoivat hamuta mekkoani, mutta työnsin pään kauemmas. - Ei mulla ole sulle mitään, höpsö, ei vielä.
Poniboksissa oli vain Inkeri harjaamassa Siiriä, ilmeisesti Clara ja Simona eivät olleet tulleet vielä. Käännyin katsomaan toiselle puolelle.
- Moi Ansqu! tervehdin.
Reinon toiselta puolelta pujahti näkyviini tyttö, joka ei ollutkaan Ansqu.
- Ei, mä olen Sandra. Ratsastan Reinolla tänään, tyttö esittäytyi.
- Hups, anteeksi. Mä vilkaisin niin nopeasti, että rekisteröin sut automaattisesti Reinon hoitajaksi, naurahdin.

Vilkaisin kelloa ja päätin aloittaa Ariston valmistelun. Itse olin jo kypärää vaille valmis, olinhan pukenut mekkoni ja meikannut itseni jo kotona. Pengoin Ikea-kassini syövereistä punaisen satulahuovan, ja punaiset pintelit. Huovan olin löytänyt etsiessäni viime viikolla Seppeleestä asuumme sopivia juttuja, ja olin Annen luvalla ominut huovan itselleni. Pintelit olin löytänyt kotoa, ilmeisesti vanha joululahja tai jotain.

Kävin satulahuoneessa vaihtamassa huovan Ariston satulaan, ja otin samalla harjaboksin mukaani. Koin viisaaksi laittaa Ariston kiinni, jonka jälkeen aloin harjaamaan ruunaa pölyharjalla. Punaruskea karva puhdistui nopeaa vauhtia. Ariston karvan väri sopi täydellisesti asuvalintaani, mutta päätökseen oli vaikuttanut myös ruunan luonne ja se, että olin viimeiset kolme vuotta pukeutunut koulun Halloween-juhlissa täksi hahmoksi. Niin, Aristo pääsisi itse Pirun ratsuksi.

Kun Arska oli harjattu, hain anglon varusteet karsinalle. Heitin ensimmäisenä satulan selkään, ja varmistin tulipunaisen huovan olevan suorassa. Punaiset pintelitkin iskin jalkaan saman tien, sillä pelkäsin unohtavani sen kaltaiset pikkuasiat. Ennen suitsien laittoa sidoin muutamia punaisia nauhoja Arskan harjaan ja häntään, tulenlieskoiksi. Oman mekkoni helmat oli myös revitty ja leikattu niin, että ne näyttivät, erityisesti tuulen tarttuessa helmoihini, tulenlieskoilta. Pienen päänviskelysession jälkeen sain suitset Arin päähän, ja pääsin asettelemaan vielä kypärän päähäni. Olisi ollut kieltämättä hienompaa ratsastaa ilman kypärää, mutta turvallisuussäännöille ei voinut mitään. Punaiset pirunsarvet olin kuitenkin kiinnittänyt kypärääni, otsalampun lisäksi.

Päästessäni kentälle Arin kanssa, oli ulos kokoontunut jo jos jonkinlaista hahmoa. Naurahdin Essin ja Humun Teletappi-asulle ja erityisesti ihastuin Jennyn ja Gittan inkkariasuun. Patronkin näytti mainiolta Harry Potterina, olin itsekin harkinnut aluksi tuota asua.
Meidät oli laitettu lähtölistassa keskivaiheille. Hieman ennen vuoroamme ratsastin Arskaa hetken käynnissä ja ravissa, yrittäen saada ruunan rauhoittumaan vilinän keskellä.

Anne aloitti ajanoton, ja me lähdimme matkaan ravissa. Aristo olisi halunnut kääntyä takaisin kavereiden luo, mutta patistin anglon jatkamaan eteenpäin hermostuneessa ravissa. Maneesin ovella Aristo suoritti taidokkaan liukupysähdyksen huomatessaan pimeän ratsastushallin ja siellä lepattavat tulet.
- Älä viitsi, luulisi että Pirun ratsu olisi tottunut tuleen, mutisin Arskalle ja puristin pohkeeni ruunan kylkiin.
Arska loikkasi sisälle, ja lähdin ohjaamaan sitä ravissa pujottelun läpi. Päätin ylittää myöskin esteet ravissa, mutta toisen esteen jälkeen Aristo nosti laukan ja pomppasi jännittyneellä hypyllä toisenkin yli.

Singahdimme ulos mörköhallista Ariston jatkaessa yhä poukkoilevaa laukkaansa. Pidätin ruunaa raviin, jossa saavuimme kolmosrastille. Harmikseni Kasper ja pata olivat ratsuni mielestä vähintään yhtä pelottava asia kuin maneesikin oli ollut.
- Voit nousta selästä täyttämään pullon, jos ei selästä käsin onnistu, Kasper neuvoi.
Niinpä hyppäsin alas puolentoista metrin korkeudesta ja hilasin itseäni lähemmäs pataa. Ylsin juuri ja juuri täyttämään pullon, ja silloinkin pidin aivan ohjien päästä kiinni peläten koko ajan Ariston lähtevän teille tietymättömille. Ponnistin vaivalla takaisin Arin selkään ja ohjasin hevosen metsää kohti. Vilkaisin epävarmana pulloa kädessäni, ja peitin sen suuaukon peukalollani. Onneksi Arska lähti metsää kohti melko vaivattomasti, joten otin metsässä ravia yrittäen parantaa aikaamme. Kerran puskassa rasahti jokin, ja Aristo lähti hetkeksi laukkaan. Nestettä pääsi tippumaan jonkin verran, mutten antanut sen häiritä pidättäessäni Arin raviin huomatessani Ellin.
- Kaada neste dekantteriin, Elli lausui aavemaisella äänellä noitahattunsa alta.
- Herran jestas, hevonen! puuskahdin Arskalle ruunan alkaessa stepata yrittäessäni ohjata sitä dekantterin luokse. Mutta ei, minun oli noustava alas selästä toistamiseen radan aikana, jotta sain omituisen värisen nesteen kaadettua oikeaan paikkaan.
- 70467813, noita lausuu, kun nousen takaisin Arskan satulaan.
- 70467813, toistan mielessäni. No, eihän se niin paha ollut.

Nostin Arskalla rauhallisen(ko) laukan ja ohjasin sen tarhojen välistä heppatarhaan. Kiersimme pujottelut nopeasti laukassa, Arskan pompatessa välillä sivulle, taakse, tai suoraan ylöspäin.

Saavuimme ravissa kentälle, ja seisautin Ariston Annen eteen. Nainen hymyili huvittuneena varmasti aika järkyttyneen näköiselle ruunalle, ja pyysi minua sitten lausumaan numerosarjan. Ai niin, se numerosarja. Miten sellaisen asian voikin unohtaa niin nopeasti?
- Ömmm…. 7486531? En mä tiedä, naurahdin ja taputin sitten Arskan hionnutta kaulaa. Nousin selästä ja lähdin ohjaamaan ruunaa ihmis- ja hevosjoukon läpi takaisin tallin turvaan. Ei meidän suoritus ehkä ihan parhaasta päästä ollut, mutta olin silti ihan tyytyväinen Arskaan, olinhan odottanut paljon pahempia kohtauksia tapahtuvaksi matkan varrella.

Hyytävän hauskaa Halloweenia!

Nadja & Aristo 12HM

[Nadja]

Itsenäisyyspäivä

6.12.2013

Kellon näyttäessä kutakuinkin puoltapäivää avasin jo hiukan kiinni jäätyneen oven ja pujahdin sisään talliin. Hoitajia en valoisassa tallissa huomannut, muutaman hevosen karsinoissaan kylläkin, ja Kasperin lappamassa lantaa Hypen karsinassa.
- Huomenta! tervehdin punapäätä pirtsakasti.
Kasperin pää käännähti nopeasti suuntaani ja kuulin pojan mumisevan tervehdyksen.
- Et oo vielä hakenut Arskaa sisälle?
- En, otin muutaman kaakin sisälle ja rupesin lantahommiin.
- No, mä lähen sitten Aria hakemaan. Tiiätkö onko täällä kenties muitakin? kysäisin vielä.
- Öö, en mä ainakaan oo huomannut.
Näillä tiedoilla hain riimunnarun Ariston karsinalta, ja lähdin tallustamaan kohti takatarhaa.

Vihdoinkin tuli talvi. Aamuisin oli valoisampaa, kun lumi valaisi ympäristöä, eikä joutunut enää kestämään rasittavia kurakelejä. Painoin tupsupipoa paremmin päähäni ja jatkoin harppomista kohti takatarhaa. Nyt itsenäisyyspäiväksi olikin luvattu kunnon lumisadetta, tosin nyt aamupäivällä lunta ripotteli hiljalleen, pahin myräkkä alkaisi illemmalla. Pikkupakkanen tuntui poskillani pujahtaessani aidan ali tarhaan.

Kimeä vislaukseni sai hevosten päät nousemaan vauhdilla ylös maasta. Viisi kaunista eläintä, kymmenen valppaana tuijottavaa silmää, viisi paria höristäviä korvia olivat kääntyneinä suuntaani. Pysähdyin hetkeksi ihastelemaan tuota näkyä; punarautias, voikko, ruunikonkimo, hopeanruunikko ja tiikerinkirjava hevonen vasta sataneessa lumivalkeassa hangessa. Taika rikkoontui Edin laskiessa päänsä takaisin maahan etsimään naposteltavaa lumen alta. Vihelsin uudestaan ja kutsuin lauman angloarabia nimeltä.
Yllätys ei olisi voinut olla suurempi hevosen lähtiessä kävelemään luokseni. Se seisahtui metrin päähän pää tarkkailevasti ylhäällä. Hypekin oli tullut lähemmäksi, mutta oli jättäytynyt taaemmas. Ojensin käteni ja astuin askeleen eteenpäin. Ruuna pärskähti edessäni, ja hetken pelkäsin Arin lähtevän pakoon. Ruuna kuitenkin laski päätään hiukan alemmas ja salli minun tulla viereen, napsauttaa narun kiinni riimuun ja maiskauttaa hevonen liikkeelle. Ihanin.

Vietyäni Ariston karsinaansa, kävin tarkistamassa, jos yläkerrassa olisi ollut muita hoitajia. No, eipä ollut, joten tänään saisin nauttia hoitsuni seurasta täysin siemauksin.
Harjasin piponi tupsua, takkini hihaa ja karsinan ovea nypläävään Arskan hyvin, jonka jälkeen heitin satulan ruunan selkään, suojat jalkaan ja suitset päähän. Kiinnitin ohjat jalustinten alle siksi aikaa, kun kävin yläkerrassa pukemassa turvaliivin ylleni, vaihtamassa pipon kypärään ja nappaamassa lyhyen raipan mukaan. Olimme molemmat valmiita, joten talutin Arin pihalle.

Kentältä löysin jakkaran, jonka päältä pääsin kipuamaan Ariston selkään. Ilman satulaakin olisi toki ollut ihanaa mennä, mutta satula ja jalustimet lisäsivät turvallisuutta, etenkin nyt, kun olimme lähdössä liikkeelle ilman toista ratsukkoa. Säädin eilisen ratsastajan jäljiltä liian pitkät jalustimet minulle sopiviksi, ja ohjasin Ariston kohti Seppeleen valaistua maastolenkkiä. Näin valoisaan aikaan reitti oli tosin valaistu luonnon puolesta, valot sytytettäisiin vasta illalla. Äiti oli vaatinut minua palaamaan kotiin viimeistään viideksi, silloin kun alkaisivat linnan juhlat, joita perinteitä seuraten pitäisi tänäkin vuonna tuijottaa televisiosta pitkästymiseen asti. Mieluummin pysyisin tallilla koko päivän. No, sen vuoksi emme kuitenkaan voineet mennä unelmieni pitkää itsenäisyyspäivämaastoa, vaan minun piti tyytyä lyhyeen reittiin.

Viime viikot olivat olleet todella kiireisiä, joten tallilla käyminen oli jäänyt vähemmälle. Muutamia kertoja olin kuitenkin ehtinyt Arskan luona vierailla, ja silloinkin olin ehtinyt kuulla Annelta lukuisia varoitteluja liukkaista maastoteistä. Pipsa ja Rotta olivatkin päässeet kokemaan liukkauden aivan itse, Rotan liukastuttua muutama päivä sitten pahasti mustalla jäällä. Ensimmäisen puolikkaan lenkistä annoinkin Ariston kävellä rauhassa pitkin ohjin. Tällä kertaa ruuna ei kumma kyllä laittanut tätä pahakseen, vaan asteli rauhassa eteenpäin, välillä jonkin äänen suuntaan katsoen.
Edessä oleva pätkä seuraavaan mutkaan asti näytti melko hyvältä, joten kokosin ohjia hiukan enemmän käsiini ja kannustin ratsuni raviin. Aristo venytti kaulaansa hiukan alas ravatessaan eteenpäin puolipitkällä ohjalla. Hieman ennen mutkaa siirryin käyntiin, taputtaen Aristoa talviratsastuskintaallani punaruskealle kaulalle.

Jalkauduin tallipihalla edelleen rauhallisena olevan Arin selästä. Ravipätkän jälkeen olimme tallustelleet rauhassa käyntiä loppumatkan, ja olin hieman taivutellut ja asetellut ruunaa yhdessä kohtaa. Polun yli juossut ihana valkoinen jänis oli jättänyt jäljet lumeen ja saanut Ariston säpsähtämään kesken matkan, mutta hevosen rauhoituttua hetken olimme jatkaneet matkaa. Nostin ruskeat nahkaohjat anglon pään yli, ja taputtaen ruunaa kaulalle talutin sen sisälle talliin.

Purettuani Arskan varusteista jäin hetkeksi karsinaan rapsuttelemaan hoitohevostani. Kerrankin hevonen arvasi oikein, taskussani tosiaan oli pussillinen heppanameja, joista syötin ruunalle kaksi.
- Ei enempää, ettet ala ilkeäksi viattomia alkeisratsastajia kohtaan, totesin ruunalle sen kerjätessä vielä kolmatta, ja miksei neljättäkin namia.
- Hyvää itsenäisyyspäivää kulta, nähdään vielä tänä viikonloppuna, lupasin Arille jättäessäni karsinan taakseni. Astuessani ulos, oli lunta alkanut sataa jo kovemmin.

Nadja & Aristo 13HM