simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Jul 1, 2013 11:31:18 GMT 2
Herääminen tynnyriponin vierestä
Hiekkatie mutkitteli ja pomputteli samanaikaisesti kun vihreä maastopyöräni siinä yritti kulkea mahdollisimman helposti ja tasaisesti. En vieläkään tajunnut miten juuri minut oli valittu tuon supermahaisen tynnyriponin hoitajaksi, kun olin vielä näin nuori ja ratsastuskokemustakin oli kertynyt vasta kolmisen vuotta. - Noh. Hyvä niin! mutisin pyöräillessäni. Minun ei ainakaan pitäisi kuunnella isosiskoni valituksia siitä, miten harjasin hänen poniaan, miten ratsastin sillä tai mitä nyt teinkään. - Tuolla se on! kiljaisin ja lisäsin vauhtia pyörääni. Jouduin tekemään äkillisen jarrutuksen tallipihaan ja nousin vähän nolona pyöräni mustasta satulasta.
Laitoin pyöräni tallin ulkoseinälle nurkkaan, missä se nyt voisi olla päivän. Sitten riensin tarhoille, mutta en tiennyt yhtään missä ponitarha sijaitsisi. - Jaahas, tuolla! tajusin hetken katseltuani paikkoja. Ei siitä ollut vaikea erehtyä kun tarhassa seisoskeli vähän kurainen, mutta erittäin suloinen shetlanninponi. - Pampula? kuiskasin hiljaa ja avasin tarhan portin. Siellä se oli, mustan – vähän pienempi, mutta silti suloinen tamma.. - Taidat olla Walma! sanoin pirteästi, mutta lopetin pikaisesti toisen tamman rapsuttelun ja siirryin omaan hoitoponiini. - Terve Pampula! Olen nähnyt sinut muutaman kerran, ehkä silloin hoitajakurssilla – olet mahdottoman suloinen, ulkonäöltäsi ja luonteeltasi! sanoin pirteästi, mutta sitten shettistamma alkoi kyhnätä taskujani. - E-ei, minulla ei ole tällä erää taskuissani sinulle mitään! Ajattelin talutella sinua tänään, että saisin tuntuman aluksi, sanoin tammalle. - Missä riimusi on? kuiskasin ja lähdin tarhasta etsimään ponin riimua, mutta huomasinkin sen ponitarhan portilla. Nappasin riimun käteeni vihreän narun kera ja avasin uudelleen portin. Pampula ei ensiksi antanut kunnolla kiinni, mutta sitten käänsi päänsä ja rauhallisesti laitoin riimun ponin päähän. Maiskautin ja poni tuli hieman vastahakoisesti tarhasta ulos. Vein ponin karsinaansa, kun en toista harjauspaikkaa keksinyt. Ulkona oli reilusti paarmoja ja muita ötököitä, mutta karsinassa pöly kiersi ja tuli aina takaisin poniin, mutta Pampula näytti haluavan viileään, omaan poniboksiinsa. Vein suloisen pikkuponin boksiinsa, missä ei ollut Siiriä tai Walmaa. - Muistaakseni Siiri lähti laitumille, kai – Walma on tarhassa, mutisin ja laitoin poniboksin oven kiinni, sujautin riimun omaan paikkaansa ja lähdin hakemaan harjapussia. Harjapussin löysin satulahuoneesta. Pussista oli vaikea erehtyä, kun siinä luki suurin kirjaimin PAMPULA. Lähdin kävelemään takaisin poniboksille harjapussi mukanani. Avasin taas oven ja sujautin riimun takaisin tamman päähän. Nappasin harjapussista samalla keltaisen kumisuan ja aloin pyörittää sitä ponin kyljillä, selässä ja mahalla. Karvaa irtosi jykevä määrä, mutta silti poni ei ollut vielä puhdas. Tartuin piikkisukaan. Pampun selästä irtosi mieletön määrä kuivaa hiekkaa, kuivunutta mutaa tai jotain samantapaista. Pampulan hoitopussista kaivelin seuraavaksi jouhiharjan. Tamman harja oli takkuinen ja tuuhea, mutta päädyin ottamaan suurimman takut ja roskat vain harjasta pois. Hännässä taas oli enemmän ongelmia, mutta roska ja kura lähtivät pienen hinkkauksen ja hankauksen jälkeen puhtaiksi. Sitten kaviokoukku, voi herranjestas! Ponin pienet, pikkuruiset kaviot olivat todella minikokoiset verrattuna isosiskoni tilastoponiin! Pampula ei heti suostunut nostamaan jalkojaan, etenkin takakavioissa tuli pikkuongelmaa, mutta muuten sain kaviot juuri ja juuri puhtaiksi. Hiekkaa ja mutaa oli ainakin kertynyt kavioihin, mutta siellä oli myös muutama pikkuruinen kivi.
Otin kavioharjan ja sillä rupesin irrottamaan kuivunutta mutaa tamman vuohisista ja jaloista, kavioista ja niin – olihan siinä työtä, kun tamma on mennyt temmeltämään eilisen sateen aiheuttamissa lätäköissä sun muissa. Pölyharjasta ei ollut paljoa apua, tammassa oli kuraa ja mutaa, muttei paljoa pölyä. Lähtihän selästä vähän, muttei niin paljon kuin olisin uskonut. Sain harjauksen nopeasti loppuun, mutta mietin laittaisinko ponille suitset vai riimun, jos menisin taluttamaan vain kentälle. Mietin siinä hetken, mutta päädyin laittamaan riimun. Vetäisin vetosolmun pois ja tartuin vihertävään riimunnaruun. Maiskautin ja Pampula lähti rennosti kävelemään vierelläni. - Ehkä, ehkä menen sittenkin vain syöttelemään sinua, sanoin ja ohjasin tamman pienelle nurmialueelle. Istahdin itsekin maahan, saatoin vain makoilla ja nauttia auringosta ponin syödessä siinä. - - Simona? joku sanoi takanani. Hätkähdin ja nousin ylös. Loviisahan se siinä. - Ömh, moi Loviisa! sanoin vähän änkyttäen. Oli hyvin vaikeaa jutella Pampulan entisen hoitajan kanssa. - Sä oot makoilu tossa jo ainaki puolisen tuntia! Loviisa sanoi naurahtaen - Aijaa, aika kuluu tosi nopeesti Pampulan seurassa! sanoin nauraen - Haittaako sua muuten, että mä aloin hoitamaan Pampulaa? kysyin perään - Ei, tottahan toki tammaa tulee ikävä, mutta mä sain nyt Frankin – ja jokanen kasvaa joskus isoksi shettiksille, nyt oli mun vuoro, Loviisa sanoi hymyillen - Niin, mäkin olen peloissani kasvanko joskus – onneks lyhytkasvusuus on silleen geeneissä, tosin kasvan tästä ainakin nelkytviis senttiseks, sanoin - Ookei, mutta mä menen nyt! Loviisa sanoi ja lähti. - Pampula, sä olet maailman ihanin poni! kuiskasin ponille ja maiskautin taas. Lähdimme ponin kanssa jälleen kerran poniboksia päin. - Pitäisikö minun viedä sinut uudelleen tarhaan? kysäisin ponilta - Voithan sinä sen viedä, Anne sanoi takanani - Ai, en huomannutkaan sinua! sanoin yllättyneenä. - Ja, noh – minä sitten vien sen, jatkoin ja katsahdin ponia. Se oli luullut, että jäisi talliin, mutta lähti silti kipittämään vierelläni.
- Heippa Pampsu! sanoin vielä kun irrotin riimun ponin päästä.
- Nähdään huomenna, tai ylihuomenna! silloin voisin koettaa ratsastusta, sanoin ja jätin riimun tarhan luo.
> tuli lopussa vähän kiire, ja tuli vähän tönkkö alotukseksi, mutta ihan tyytyväinen olen (: SIMONA & PAMPULA 1 HM
|
|
simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Jul 2, 2013 13:23:53 GMT 2
Onnistunut selkäänmeno Punertavat lettini liehuivat tuulessa kun punainen pyöräni kaasutteli vähän turhankin lujaa alamäessä. En jaksanut välittää mistään, halusin vain tallille mahdollisimman nopeasti. Parkkeerasin urhean ajokkini sinne, minne sen eilenkin pistin. Tallin nurkalle, missä siihen ei kukaan kompastuisi tai vahingoittaisi itseään. Tallipihassa kurkistelin ponikoplan boxiin, mutta ne eivät olleet siellä. Siiri oli lähtenyt kesälomaa viettämään Artsilan laitumille ja Walma ja Pampula sitten jäivät kesäksi Seppeleeseen. - Moi Clara! huikkasin nähdessäni Walman uuden hoitajan mini-tarhan luona. - Moi Simona! Clara sanoi. - Lähtisitkö mun kanssa ratsastamaan, kun en viitti yksin? kysyin uteliaasti - Tää on mun eka hoitokerta Walmalla, että ei ehkä tänään, Clara sanoi - Juu, tää on vasta munkin toka, mutta joku toinen kerta sitte, sanoin ja tartuin Pampsun riimuun ja vihreään naruun. - Pampulaa! huudahdin pienesti viheltäen, mutta poni roikkui heinäkasan luona kuin ei olisi huomaavinakaan minua. - Voi sua! sanoin naurahtaen ja kävelin rautiaan ponin luokse riimu kädessäni. Laitoin ruskean riimun sen päähän ja napsautin lukon kiinni, sitten maiskautin kevyesti ja poni lähti kävelemään vierelläni – tosin aika hitaasti ja varmaankin puolet heinäpaalista mukanaan. Ohjasin Pampulan poniboksille, jonne tamma suorastaan riensi. - Kiusasivatko paarmat teitäkin? Clara kysyi ja kertoi yrittävänsä harjata Walmaa ulkona, mutta paarmat ja ötökät olivat saaneet pienen ponin, että uuden hoitajan hermopartaalle. - En edes koittanut, mutta uskon kyllä, ettei kannata siellä nyt juuri harjata, vastasin ja toin Pampulan myös poniboksiin. Laitoin ponin kiinni vihreästä riimunnarusta vetosolmulla metallirenkaaseen mikä karsinassa oli. - Noh, miten sulla on sujunut tää eka päivä Walman kanssa? kysyin Claralta. Tiesin tuon hoitaneen Liinua pihatossa, mutten tiennyt jatkoiko tuo Kamuliinin kanssa vielä. - Onhan tää hyvin, Walma on vähän pienempää tuohon Liinuun verrattuna, Clara sanoi naurahtaen. Minä vain nauroin siihen perään ja otin kumisuan, jolloin aloin pyöritellä sitä ympäri ponia. Pampula olisi halunnut ehkä takaisin ulos, koska se vilkuili kokoajan ulko-oven suuntaan. Kumisuan jälkeen otin piikkisuan. Kuraa ei ollut niin paljon kuin eilispäivältä, eikä sitä ollut vaikea arvatakaan, eilen ei nimittäin ollut satanut paljoa. Piikkisuasta ei ollut paljoa apua, joten otin jouhiharjan ja karsin kaikki harjanväriset heinänkorret pois niin hännästä kuin harjastakin. - Pampula, sä oot kohta räjähdyspisteessä jos jatkan tota samaa syömisrataa, sanoin naurahtaen Pampulalle joka vain katsasti minuun korvat hörössä. Suoritin huolellisesti loput hoitotoimenpiteet Pampulalle ja irrotin narun renkaasta ja riimun ponin päästä. Suljin karsinan oven ja laitoin riimun omalle paikallensa, kunnes lähdin kohti satulahuonetta. - Missäköhän Pampun satula ja suitset on? mutisin ja näin ruskean satulan jonka yläpuolelle oli laitettu teipinpalanen, jossa luki Frozen Princess – suurin kirjaimin. - Tuossahan on satula, suitset ovat varmaankin saman lailla merkitty, sanoin ja katsahdin suitsien omaan naulakkoon. - Oikeassa olin, sanoin ja nappasin shettistamman suitset ja satulan ja lähdin kuljettamaan niitä kohti poniboksia. Pampula katsoi minua vähän ihmeissään, ehkä sillä ilmeellä, että se oli luullut, että koko Heinäkuu olisi lomaa ja makoisaa ruohoa, mutta ei – töitä? - Älä huoli Pampula, me mennään ihan kevyesti – vain käyntiä ja ihan pikkusen ravia, sanoin ja nostin satulatelineen mikä oli kiinnitetty poniboksin ulkopuolelle. Suitset laitoin riimun omaan naulakkoon, riimun päälle tosin. Laitoin riimun taas ponin päähän ja kiinnitin vihreän narun vetosolmulla samaan renkaaseen, mihin olin harjatessa ja muutenkin hoitaessa sen kiinnittänyt. Otin ruskean satulan kera vaaleanpunaisen satulahuovan ja laitoin sen vähän huolimattomasti tamman selkään. Laitoin sen vielä kunnolla ja tarkistin vasemmalta ja oikealta puolelta, ettei satulahuopa ole rypyssä tai muuten vain huonosti ponin selässä. Sitten napsautin riimun lukon irti ja laitoin riimun kaulalle. Sitten otin riimunaulasta suitset ja laitoin ohjat kaulalle satulan juureen. Kuolaimet näytin ponille ja yritin siinä muutaman minuutin laittaa niitä ponille, mutta ei – lopulta poni luovutti ja tarjoutui ottamaan hopeanhohtoiset kuolaimet suuhunsa. Suitset olivat kesän ajan vailla turparemmiä, joten laitoin vain leukahihnan kiinni niin se oli siinä, satulavyön kiristäisin kentällä vähän kireämmälle. Maiskautin ja lähdin ohjista pitäen taluttamaan ponia kentälle, jossa ei sillä hetkellä ollut ketään. Huomasin kuitenkin Emmyn kulkevan ohi siinä, ja sanoin sitten tuolle. - Voisit sä tulla valvomaan mun ekaa ratsastusta Pampulalla? Kun Anne joskus sanoi mulle, oliko se eilen – että kannattaa pyytää joku vanhempi hoitaja kattomaan, ettei käy mitään. - Voinhan mä tulla, Emmy sanoi pirteästi ja asettui kentän laidalle. Minä taas pääsin nopeasti ja helposti Pampulan selkään satulavyön kiristyksen jälkeen. Laitoin jalustimet sopiviksi, eli aika lyhyelle ja laitoin lyhyen poniraipan oikeaan käteeni ja lähdin kulkemaan kenttää oikeaan kierrokseen. Keskityin olemaan ryhdikkäästi satulassa ja laittamaan kantapäät alas. Pampula oli kuuliaiseempi kuin olin odottanut ensinään. Muutaman kierroksen jälkeen Emmy sanoi, että voisin alkaa tekemään esimerkiksi voltteja ja muita ympyröitä. Tein lyhyelle päätysivulle suuren pääty-ympyrän, ja laitoin tehtäväkseni että molempiin päätyihin pääty-ympyrät ja pitkille sivuille keskelle pysähdys ja kolmen askeleen peruutus. Pampulan taipumisessa oli vähän ongelmia, mutta pian poni oli kuuliainen ja totteli apujani, mutta kyllä se peruutuksissa ja pysähdyksissä osoitti mieltään heittämällä päätään ja peruutukset olivat hieman hankalia. Noin viitisentoista minuutin kävelytehtävien jälkeen Emmy sanoi, että voisin alkaa ravata pieniä pätkiä. Keskityin edelleen ratsastusasentooni ja kantapäihini, ja tunsin kuinka Pampulan pompottava ravi ei haitannut minua! Aloin muutaman minuutin päästä keventämään ja vaihdoin suuntaa kokorataleikkaalla, täyskaarroilla ja muilla kiemuroilla. Tein kolmikaarista kiemurauraa, voltteja ja ympyröitä, kunnes siirryin käynteihin. - Sä ratsastit hyvin! Emmy sanoi - Sä kyllä ratsastat tosi hyvin Patronilla! sanoin Emmylle - Kiitti! Emmy sanoi ja sanoi vielä, että voisin mennä vielä kierroksen käyntiä pitkin ohjin ja tulla sitten kaartoon kentän keskelle – pituushalkaisijalle. Kaarrossa taputin ponia sen ruskealle kaulalle, puhelin sille vähän ja nousin selästä. Löysensin satulavyötä ensimmäiselle reiälle ja otin ohjat pois kaulalta, kunnes lähdin kävelemään pois kentältä. Poniboksissa riisuin ponin ja vein tamman satulan ja suitset sinne mistä olin ne ottanutkin. Harjasin vielä kovaharjalla ja pehmeällä harjalla satulan kohdista, mahasta ja kaulalta. - Olit ihan super tänään! Nähdään taas huomenna! sanoin ponille ja annoin sille suukon turvalle.
|
|
simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Jul 7, 2013 16:55:58 GMT 2
Houkutteluja ja ekat shettispomput Viheltelin iloisesti kävellessäni Seppeleeseen johtavalla hiekkatiellä. Lenkkarini osuivat pieniin kiviin ja heittelivät niitä ympäri tietä. Katsahdin valkoiseen olkalaukkuuni. Olin käynyt Lohjassa sijaitsevassa hevostarvikeliikkeessä ja olin saanut sieltä kolme vapaavalintaista tavaraa kesän uutuustuotteista, noh – tätini oli siellä töissä. Tuo oli vain kysynyt minun katsoessani harjoja ja riimunnaruja ihmeellisesti, että oliko minulla jo oma poni kun en katsastanut itselleni mitään. Olin hätiköidysti vastannut, että minulla oli hoitoponi eräällä ratsastuskoululla. Keskustelu oli monimutkainen, mutta sitten hän oli esittelyt minulle uusia ponituotteita. Olin ihastellut jo pitkään vanhaa, ihanaa satulahuopaa – sellaista valkoista sydänhuopaa. Kunnes tätini sanoi, että se on liian hyvälaatuinen – enkä saanut ottaa sitä. Olin kuitenkin sitten ostanut sen omilla varoillani. Olin valinnut uutuustuotteista vaaleanpunaisen sydänriimun, vaaleanpunaraidallisen narun sekä itselleni uuden takin talveksi. Palasin taas todellisuuteen ja näin Seppeleen kaukaa. Siirryin hitaaseen juoksuun ja saavutin yllättävän nopeasti tallipihan. Ötökät näyttivät vaivaavan hevosia. Humu ja Huiska heilauttivat ruskeita häntiään hätistääkseen paarmat. Välillä suomalaiset lähtivät pakolliseen raviin kun paarmat eivät uskoneet pysyä poissa. Minitarhassa oli tutun shetlanninponin vaalea pää. Walmakin mutusti jotain, mutta juoksin suorinta tietä hoitoponini luokse. - Moi Pampula! sanoin vähän liiankin innokkaasti ja olin säikäyttää nuoren Walman, mutta sitten avasin portin ja kaivoin uuden riimun laukustani. Sovitin sitä Pampulalle hymyillen, mutta se oli vähän liian iso, säädin riimun remmejä vähän ja se sopikin sitten täydellisesti tammalle. Riimunnarun laitoin myös riimun renkulaan kiinni ja lähdin taluttelemaan pientä shetlanninponia kohti tallia, tamman poniboksiin. Laitoin riimunnarun vetosolmulla kiinni karsinassa olevaan renkaaseen. Hain harjapussin ja rupesin tuttuun tapaan harjailemaan tammaa ensin kumisualla, ja eihän ponista irronnut kuin muutama heinänkori ja reilusti pölyä. Piikkisuka ei tehnyt tehtäväänsä, mutta pöly-, ja kovaharja taas irrottivat pölyä reilusti. Kun olin harjannut ponin, harjan, hännän ja puhdistanut kaviot – irrotin riimun ponin päästä ja vetäisin vetosolmun auki. Suljin karsinan oven huolellisesti tarkastaen ja hain satulahuoneesta ponin suitset. Mustat turparemmittömät raahasin taas ponin karsinalle ja suljin oven. Mustat stoppariohjat ensin kaulalle, sitten kuolaimet. Siitä syntyi valtataistelu – poni vastahakoisesti piti suutaan kiinni ja minä yritin laittaa vain kuolaimia, mutta sitten poni haukotteli ja tilaisuuden tullessa laitoin nopeilla reflekseillä kuolaimet suuhun. Poni näytti katuvalta, mitäs oli mennyt haukottelemaan juuri pahimmalla hetkellä. Pistin leukaremmin sopivalle ja riimunnarun vielä ponin kaulalle. Lähdin taluttamaan ponia kentälle, mutta siellä olikin yht’äkkiä tullut väkeä. Jennyferiksi muistelemani tyttö ratsasti sirolla, tai ainakin kauniilla ratsuponitammalla Gitalla sekä Ilu toimi ylisuloisen Pellan kanssa. Gitalla ratsastava Jennyfer huomasi sitten minut, lettipäisen tytön ja kärsimättömän shetlanninponin. - Moi Simona! Ootko tulossa kentälle? tyttö kysyi - Juu olen, äsken tää ei ollutkaan varattuna, sanoin ankeana. - Kyllä sä mahdut meidän kanssa! Jennyfer sanoi kävellessään uralla. - Hienoa! sanoin ja talutin vielä tamman kentän keskelle kaartoon. Nousin selkään vähän vaivalloisesti. Olin lyhyt, mutta uskoin kuitenkin, että pääsisin pieneen ponin paljaaseen selkään helposti, mutta ei se ollutkaan niin helppoa miltä näytti. Pääsin kuitenkin loppujen lopulta selkään ja otin ohjat löysästi käteeni. Annoin ponin kävellä pitkin ohjin kaviouraa pitkin. Katsahdin jalustimia säätävään Iluun ja uralla kävelevään Gittaan, Jennyfer selässään. Huomasin, että heillä oli satula. - Mitä te aiotte tänään tehä? kysyin tytöiltä. - Ajateltiin hypätä vähän, Ilu vastasi ohi mennessä. - Noh, taidan jättää väliin, sanoin totisena. - Miks? Jennyfer kysyi. - Njaa, tää on vasta mun kolmas hoitopäivä ja toka ratsastuskerta, eka ilman satulaa, sanoin. - Voithan sä satulan ottaa, me hypätään ihan pientä ristikkoa, Jennyfer sanoi. - Noh, voitsä Ilu pidellä Pampulaa? sanoin. - Voinhan mä, Ilu sanoi ja pysäytti Pellan kentän keskelle. Ojensin Pampulan mustat ohjat tytölle ja lähdin rauhallisesti, mutta innokkaasti hakemaan satulahuoneesta ponin satulaa. - Minne sulla on noin kiire? vastaan tuleva Nadja kysyi. - Haen Pampulan satulaa, ehkä hyppään sillä – vain ehkä! sanoin ujosti. Nadja nyökkäsi ja minä ryntäsin satulahuoneeseen. Näin vain Pampulan mustan satulan ja lähdin kuljettamaan sitä kentälle. - Pampula oli kuin olikin kärsimätön ja Ilu huokaisi helpotuksesta kun tulin. - Tää tamma on haluton olla paikallaan! tyttö sanoi ja minä ja Jennyfer naurahdimme. Laitoin satulan Ilun pidellessä Pampulaa ja kiinnitin satulavyön heti kolmosreiälle. Nousin satulaan ja katsahdin jalustimia. Säädin niitä noin viitisen reikää lyhyemmälle ja otin vielä hetkeksi pitkät ohjat. Olin unohtanut suinkin ottaa vihreän riimunnarun pois kaulalta. Huokaisin ja nousin alas satulasta. Kuljetin tamman portille ja irrotin narun. Viskasin sen aidan ulkopuolelle ja nousin taas selkään. - Tänään ei oo niin kuuma, Ilu sanoi helpotuksissaan. Otimme kaikki sen sijaan nyt lyhyet ohjat ja Anne käveli kentän ohitse. Kysyin ihan varmuudeksi Annelta saisinko hypätä, Anne sanoi, että voisinhan minä pieniä, mutta vain yhtä ja vain pari kertaa lopussa, kun Pampulalla en ollut ratsastellut paljoa – minä nyökkäsin vastaukseksi. Kentälle saapuneet Britta ja Wilu kasasivat pyynnöstämme pienen ristikon kentän toiselle pitkälle sivulle ja toiselle vähän korkeamman pystyesteen. Arvioin ristikon olevan noin kolmisen nelisenkymmentä ja toisen taas ainakin viisikymmentä, mutta jätin pystyn väliin. Siirryimme raviin ja teimme erilaisia kiemuroita ravissa. Kun taas Jennyfer ilmoitti halukkaasti nostavansa laukan, niin Ilukin nosti. Minä ajattelin ensimmäiseksi tehdä vielä juttuja ravissa, mutta kun Pampula alkoi hankalaksi kun muut saivat mennä lujaa, se alkoi pakosti nostaa jo laukkaa. Olin ihmeissäni, tynnyriponi – luulin sitä jo laiskaksi, mutta nyt kaikilta poneilta löytyi pakkoenergiaa. Annoin Pampulalle pienenpienet laukkapohkeet ja se totteli niitä. Laukkasimme pääty-ympyröillä ja urilla ja väistimme esteitä, kunnes minä siirsin raviin ja Ilukin siirsi käyntiin. Annoimme Jennyferin hypätä ensimmäisenä pienen ristikon. Gitta höristi korviaan ja Jennyfer pyysi siltä ravia ja sitten pienet laukkapohkeet. Gitta ylitti esteen ongelmitta, mutta sen takakaviot melkein pudottivat keltavalkoisen puomin ja Britta naurahti. - Se ei tosiaankaan tee yhtään enempää mitä siltä pyydetään! kuulin Britan sanovan ohi mennessäni. Sitten Ilu. Pella, kaksikymmentävuotias teräsmummo kajautti esteelle ja hyppäsi sen suurella ilmavaralla. Sitten Ilu ilmoitti olevan minun vuoroni. Siirsin Pampulan raviin ja istuiduin alas harjoitusraviin. Pampula sai pienet laukkapohkeeni ja huomasi pienen ristikon, hyppäsi sen edes vähän innoissaan. Töksähtävä shettishyppy oli minulle aika liikaa, en ollut hypännyt koskaan niin pienellä ponilla ja lensin kaulan kautta alas. - Sattuko suhun? Jennyfer kysyi. - Ei, en oo vaan tottunu hyppäämään noin – tönkkörösti, sanoin naurahtaen ja pyydystin Pampulan joka jäi töllöttämään minua ihmeellisesti. Naurahdin toisenkin kerran ja nousin tamman selkään. Jennyfer ja Ilu muutaman kerran jälkeen hyppäsivät pystyä, minä niin sanotusti hyppäsin ravissa ristikkoa. - Kokeilisit nyt toisenkin kerran! Jennyfer sanoi naurahtaen. - Noh, noh – mulle jäi joku pelko siitä, sanoin. - Noh, eihän sun oo pakko, mutta eikö olis kiva lopettaa ratsastus hyvällä hypyllä? Jennyfer sanoi Gitan selästä. - No joo, sanoin ja siirsin Pampulan taas raviin ja istuuduin alas harjoitusraviin. Pampula nosti innokkaasti laukan ja minä nousin kevyeeseen istuntaan. Otin ponin tuuheasta harjasta kiinni ja hyppy onnistuikin. Uskalsin hypätä ponilla loppujenlopuksi vielä kerran kunnes siirsimme ravien kautta käyntiin. Loppukäyntien jälkeen nousimme alas selästä ja talutimme ponit talliin. Riisuin Pampulan ja harjailin sitä vähän. Hain sienen ja kastelin sillä vähän ponia, ei ollut syytä pesuun – muutama hikinen kohta vain. - Moikka Pampula! sanoin ja nappasin Minitarhalle jääneen laukkuni taas mukaan. Anteeks äkkipikaisuus :/ teki vaan mieli tehä tämmönen, seuraavat tarinat tulee olemaan kyllä vähän rennompia ja Simonan tasoon sopivia! (:
|
|
simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Jul 16, 2013 10:41:32 GMT 2
Tarina pohjautuen Loviisan maastotarinaan omasta näkökulmastani.
Maastoretki porolaukalla
Kun Loviisa oli pyytänyt minua lähtemään mukaansa rennolle maastoretkelle, tanssahtelin yli-innoissani pienikokoisen Pampulan karsinalle. Hetken kuluttua Nadja sanoi minulle, että lähtisi Arin kanssa myös maastoon.
- Kivaa! Tosin Pampu on aika hidas Ariin ja Frankiin verrattuna! sanoin naurahtaen. Poni ei ollut kovin likainen. Puhdistin alkualtaan vain kaviot ja harjailin niin, ettei satulavyö hiertäisi tai muuta. - Joko sä olet harjannut? Nadja kysyi kun oli huomannut, että minä menen satulahuoneeseen. - Juuh, harjaan hyvin sitten reissun jälkeen, nyt kun on vielä kymmenisen minuuttia aikaa, voisin letittää Pampulan harjan! - Mä uskon, että Pampun harja on aika tuuhea, sitä ei saa ojennukseen vaikka vetelisit ja kampaisit takkuja pois tunnin! - Totta! Noh, voinhan mä vaihtaa sen satulahuovan ainakin! sanoin - Ooksä ostanu uuden satulahuovan Pampsulle? Näytä! Nadja sanoi lopuksi. Minä lähdin hakemaan Pampulan satulaa, suitsia ja uutta huopaani satulahuoneesta. Nostin yleissatulan telinestään ja nappasin sitten suitsetkin mukaan. Vein ne aluksi Pampulan karsinalle ja lähdin hakemaan kaapistani huopaa, minkä olin sinne edelliskerralla tuonut. Kannoin valkoisen sydänhuovan Arin karsinalle ja näytin sitä. - Oliko tuossa se sydänreikä? Nadja kysyi harjatessaan Aria. - Juu, sen pitäis olla ponisatulan kokoa, sanoin. - Kokeile! Nadja sanoi ja kantoi harjapakin pois Arin karsinasta ja sulki oven. Sillävälin kun Nadja haki hoitohevosensa kamppeita kiinnitin uuden huovan vanhan tilalle. Laitoin vanhan huovan huolellisesti satulan päälle ja katsoin kenen se olisi. En kuitenkaan nähnyt mitään merkkejä kuka olisi sen ostanut Pampulalle, se oli varmaankin Annen tai Josefiinan ostama. Kun olimme Nadjan kanssa satuloineet omat hoitohevosemme, tai minä hoitoponini menimme sinne missä meidän piti tavata Loviisa. Pienen odottelun jälkeen Loviisa ilmestyikin vaaleaa Frankia talutellen. Nousimme selkään ja lähdimme Loviisan opastuksella matkaan. Loviisalla oli mielenkiintoinen reitti ja odotin innolla mitä tuleman pitää. Kun olimme siinä ravanneet ja menneet käyntiä, kärsimättömyyteni saavutti mittansa ja kysyin. - Voidaanko me jo laukata? Loviisa katsahti minuun ja vastasi, että voisimme laukata ja katsahti Nadjaan. Nadja nyökkäsi ja siirsimme hevoset harjoitusraviin. Uppiniskainen Pampula heitteli vähän päätään, mutta kun huomasi heppakavereiden olevan jo paljon enempänä ja ilman apujakin jo karautti laukkaan. Poni yritti saavuttaa isompiaan ja tunsin kuin olisin pomppinut kuin pingispallo. Kuitenkin nousin kevyeeseen istuntaan helpottaakseni pomppuista menoa ja sillävälin tytöt olivat jo pysähtyneet odottamaan. - Se, se oli kuin porolla menisi! hihkaisin - Ooksä ratsastanu poroilla? Loviisa kysyi ihmeissään. - Oon, iskän työkaverilla on lapissa porotila, mä sain kerran koettaa - se jäi tosin viimeseks, sanin naurahtaen. - Uskon, Nadja sanoi ja nauroimme kaikki. Tuli vähän tylsä, mutta toivottavasti oli ihan hyvä !
Simona ja Pampula 4 hm!
|
|
simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Jul 17, 2013 17:38:48 GMT 2
Kavionkolahduksia ja kaurapusuja, sitä nää ponivuodet on..
- Miks, miks, miks, miks, miks! voivottelin poniboksissa. - Mikäs peppi pitkätossua nyt vaivaa? kysyi tuttu ääni takaani. - Loviisa! henkäisin. - Mähän tässä, tyttö sanoi naurahtaen. - Aa, sain melkei sydärin! sanoin naurahtaen. - Älä nyt sentään, mut mikäs nyt on vialla ku hoet miks, miks, miks? Loviisa kysyi ihmeissään. - Ei mitään, sanoin nauraen. - No hyvä, mut mä menen nyt Frankia puunaamaan! Loviisa sanoi ja lähti vaalean ruunan karsinan luo. - Mitä me tänään tehtäisiin? kysyin shetlanninponilta. Poni nosti päänsä heinäkasasta ja katsoi minua ihmettyneenä. - Jos Clara lähtis maastoon? mutisin. - Ainiin, Walmalla on vapaapäivä, sanoin. - Mut jos, Nadja lähtis? mietin ihmeissäni kunnes katsoin kelloa. - Herranen aika! Oon istunu tässä puoltoistatuntia! Okei Pampula, harjaan siut nopeesti! sanoin kun muistin, että kotiintuloaika olisi neljältä. Kello oli puoli kaksi, ehtisin ratsastaa noin 45 minuuttia, kävelymatkassa kestäisi tunti ja, noh - piti rientää! Hain ostamani harjapakin Pampulan karsinan pieleen ja otin sieltä kumisuan. Rupesin pyörittelemään sitä ympäri tamman vaaleaa kinuskikarvaa ja siitä lähtikin aika vähän karvoja, piikkisuka teki palveluksensa pienien kurakikkareiden suhteen ja monien harjauksien jälkeen selvitin vielä tamman takkuisen harjan sekä vielä takkuisemman hännän. Kavioista ei löytynyt kuin olkia. - Huokaus, olipas tylsä hoitohetki! huokaisin ja vilkaisin rannekelloani, se oli kahtakymmentävaille kaksi. Suljin huolellisesti poniboksin oven ja lähdin hakemaan ponin suitsia. Ajattelin mennä ilman satulaa, mutta en yksin - jos tippuisin, Pampula juoksisi ympäri kenttää itsekseen, talloisi ohjat ja mitä muutakaan? Ajattelin ensimmäiseksi kysyä Inkeriä, mutta muistin Siirin olevan kesälaitumilla. Olin kääntymässä Claraan. - Moi Clara! sanoin - Moi Simona! tyttö vastasi pirteästi. - Tulisitko mun kanssa kentälle? sanoin - Noh, Walmalla on vapaapäivä, tuo änkytti. - Noh vaan kattomaan? Aattelin mennä ilman satulaa ja en haluis mennä yksin, selitin. - No, käyhän se! tyttö sanoi ja hain samalla satulahuoneesta Pampulan suitset.
Suitsinta sujui oikein mainiosti ja pääsinkin taluttamaan tammaa kentälle. Clara lupautuu ystävällisesti auttamaan minut Pampulan selkään, vaikka se pieni olikin. Poni oli malttamaton ja ei suostunut pysymään aloillaan. Clara meni pomppaisun jälkeen kentän laidalle ja katseli kun hölmistynyt Pampula pinkoi rauhallisissa alkukäynneissä Seppeleen kentän hiekkaisella kaviouralla. Clara naurahti ja muutaman alkujutun jälkeen siirsin tietämättä raviin. Lettini pomppivat selkäpiitä pitkin, Pampulalla oli karvaisesta peitteestään todella kova selkä. Noin vartin ravi-käynti siirtymis ja volttityön jälkeen Clara kysyi aionko laukata. Unohdin tyystin laukan! En kuitenkaan tiennyt haluaisinko laukata, eilinen maastolaukkakin oli tuntunut varsin oudolta, hyppääminenkin oli ollut hankalaa pienen ponin laukan takia. - Noh, laukkaatko? Clara kysyi. - Noh, okei sitten, vastasin naurahtaen ja ravailin kokorata leikkaan ja vaihdoin suunnan vasempaan. Annoin ponille laukkapohkeet, mutta siitä seurasi koko pitkä sivu hillitöntä kiitoravia. Sitten asetus, pidäte ja pohkeet ja sitten Pampula tajusi. Minä taas yritin pakotin itseni pysymään selässä.
Muutaman ympyrän jälkeen liuin alas. En kestänyt kertakaikkiaan. Luulin jääväni pienen ponin jalkojen alle, mutta liukuinkin jaloilteni. - Se ei ollut Pampulan syy, se oli minun tasapainoni syy, mutisin ja katsahdin ponia joka meni aidalle katsomaan Claraa. - Varsinainen ponitamma! Clara sanoi ja pörrötti tamman otsatukkaa. - Niin se kyllä on! sanoin naurahtaen ja otin tamman ohjat. Halusin, ettei kummallekkaan jäisi huono mieli niinsanotun tippumisen jäljiltä, joten nousin selkään ja kävelin ja ravasin hetken. - Kokeileksä vielä laukkaamista? Clara kysyi kun kävelin portin ohi. - Sinänsä ajattelin, vastasin. Olisi vielä vartti aikaa, joten ravasin ja Pampula melkein pakosti alkoi nostamaan laukkaa. Yhden kierroksen jälkeen käänsin sen keskiympyrälle ja annoin luvan. Lopulta sain rytmistä vähän kiinni. Pystyin nauttimaan laukasta ja tajusin, että olin onnekas saadessani tämän ponin hoitoponikseni. Sitten muistin loppukäynnit. Siirsin ravin kautta käyntiin, taputin ponia sen kaulalle ja annoin pitkät ohjat. - Se on kyllä superponi! sanoin Claralle. - Siltä se näyttääkin! Mä en malta odottaa kun saan ratsastaa taas Walmalla, tosta tuli hyvä fiilis! Clara hihkaisi. - Totta, Siirikin tulee kohta laitsalta! sanoin - En oo vielä tavannukkaa Inkeriä kun oon Walmaa hoitanu, Clata sanoi. - En mäkään, mut se on varmasti kiva tyyppi, Siiri ja Pampula on ollu mun suosikkeja aina! sanoin. - Ne on tosi söpö ponikaksikko! Clara sanoi. - Tsot, tsot! Walma mukaanlukien ne on tosi söpö ponikolmikko! sanoin ja me molemmat nauroimme.
> vähän tylsä loppu (: Simona ja Pampula 5 HM!
|
|
simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Jul 19, 2013 21:00:01 GMT 2
Satulaton käyntilenkki ja esittelyä punapäälle
'Sä olet ainutlaatuinen, mitä vastaan tuleekaan, toista sua, ei milloinkaan'
Harjasin pientä ja pippurista shetlanninponitammaa hymyillen ja hyräillen. Olin juuri ottamassa uutta harjaa harjapakista kunnes kännykkä alkoi tärisemään taskussani ärsyttävästi. Mutisin siinä jotakin inhottavuudesta ja nostin kännykkäni pois taskusta. Ei, se oli siskoni jonka poni oli lähtenyt eilen juuri kesälaitumelle viettäämään lomapäiviään kahden suomenhevostamman kanssa. - Mitä nyt? kysyin närhäkkäästi siskoltani. - Pyöräilen sinne, tuo sanoi. - Miks! kysyin ihmeissäni - Haluun nähä sen sun uuden hoitoponin, joka korvaa muka meidän Sessan, tuo sanoi. - Aha! sanoin ja sanoimme moikat. - Pampula, miks Seran pitää tulla tänne just tänään? Mä haluaisin olla sun kanssa rauhassa, mennä Claran kanssa vaikka taluttaa poneja.. - Kuulin mun nimen! joku sanoi takaani. - Clara! Hui kun mä säikähdin! sanoin yllättyneenä ja vilkaisin taakseni. - Noh, mähän se tässä - mä en kuitenkaan tänään voi lähteä, Clara sanoi. - Miks? kysyin. - Pitää lähteä kotiin, meillä on sukukokous Lahdessa ja äiti sanoi, että mun pitää vaan hakea mun pusero täältä, mutta moikka! tuo sanoi. - Moikka, ja pidä hauskaa siellä sukukokouksessa! sanoin vähän harmissani. Clara oli hyvin mukava ja oli mukavaa kun oli joku, jolla oli samantyylinen poni kuin itsellä. Oli toki Inkerilläkin Siiri hoitsuna, mutta tamma oli lähtenyt laitumelle. - Noh, ketä mä pyydän vai menenkö yksin? mutisin ponille. Juuri samassa joku tuli ponikarsinan edustalle. Punainen tukka, Sera! - Moi pikkusysteri! tuo sanoi. - Moi, sanoin matalalla äänellä ja katsahdin kun siskoni katsoi arvostelevasti vähän pulskistunempaa, pienempää tammaa. - Shettis! tuo sanoi. - Niin, enkö mä kertonut jo? kysyin. - Siis mä luulin, mä luulin, että se on joku connemara tai joku risteytysponi tai joku, esimerkiks russi! siskoni sanoi. - Mä tykkään pienistä poneista, en semmosista ku Sessa, sanoin. - Sähän jäät kohta isoks tolle! isosiskoni sanoi. - Enhän! itekki oot vähän vaille sataviiskyt senttiä! sanoin ja sen jälkeen sain tulevan ysiluokkalaisen vaikenemaan. Tosiasiassa tuo oli viidennen luokkalaisen koossa, muttei kiusattu. Hän oli lyhyt, mutta sisukas! - Niin, mäkin perin varmaan sen lyhytkasvuuden! tuo sanoi. - Niin, niin varmaan, mut mitä aijoit tehä tänään tolla? kysyin. - Talutella vähän maastossa, sanoin. - No tuunko mä mukaan? tuo kysyi. - Ihan sama, voin esitellä sulle vähän paikkoja, sanoin. - Ilomielin, Sera sanoi ja alkoi vaikuttaa jo mukavemmalta. Otin riimun pois Pampulalta ja suljin poniboksin oven. Lähdimme menemään ensimmäiseksi käytävää eteempäin. Siskoni ihastui Vennaan, minustakin se oli ihan söpö. - Ihana poni! tuo sanoi kunnes se tallin jokapaikassa seisova tyyppi tuli. - Hellouh neidit, Robert sanoi Vennan karsinasta noussen. - Hui! sanoin säikähdyksissäni. - Hei, ei punatukan pidä nyt mua säikähtää! tuo sanoi ja jatkoi - Sanoiksä Vennaa ihanaks? tuo sanoi ja katsahti isosiskooni. - ööjoo, on se - söpö, siis - mun entinen hoitoponi oli saman värinen, ori vaan, Sera selitti ja jatkoimme matkaa. Esittelin Arin, uuden tulokkaan. - Moi Nadja! sanoin karsinan edessä istuvaa tyttöä joka purkasi parhaillaan osiksi Arin suitsia ja puhdisti niitä. - Moi Simona, kukas toi on? Nadja sanoi. - Se on Sera, mun isosisko! sanoin ja näytin vähän Aria isosiskolleni. - Angloarabi? kysyin. - Juu, vastasin. - Ihastuttava, en vaan tykkää kauheesti ulkonäöstä, Sera sanoi. - Et tykkää? Arihan on maailman söpöin! sanoin, mutta se ei auttanut ja kuiskasin Nadjalle. - Se on ponityttö, kuiskasin ja Nadja naurahti ja nyökkäsi. Esittelin Reinon ja Myntin, Patronin ja Elmon, mutta todellisen kiinnostuksen herätti eestinhevonen, Edi. - Ihana! Eestinhevoset on ihania, mikä tän nimi on? Sera sanoi ja katsoi Ediä. - Edmund muistaakseni, Edi tutummin - eikö ookkin söpö? kysyin. - Juu, jos joskus saan hevosen - se ois tällanen! Tämmönen vaaleen värinen ja rauhallinen! siskoni sanoi. - Uskon, että Sessa on sulla aika kauan, tokaisin. - Totta, mut saahan sitä unelmoina! Sera sanoi ja nyökkäsin vastaukseksi. Kuljimme Huiskan, Bladen, Gitan ja muiden ohitse kunnes pysähdyimme Hypen luokse. - Vau! Oikee komistus! siskoni sanoi. - Hype on, sen oikea nimi on Hyperion tai joku semmoinen, sanoin. Jatkoimme matkaa ja harjasin Pampulan loppuun. - Tarviitko apua? Sera kysyi, mutta pudistin päätä. Olin jouhien parissa juuri. Kammalla selvitin takkuja shettistamman harjasta. - Valmis! sanoin ja otin valmiiksi haetut suitset ja puin ne tammalle. - Laitatko suitset päähän? Luulin, että talutat! tuo sanoi. - Öh, ajattelin mennä vaan käyntiä tuolla poluilla, lähtisköhän joku ponityttö mukaan? kysyin Seralta ja pyysin tuota vahtimaan vähän Pampulaa, ettei se vaan satuttaisi itseään kun ei ollut satulaa ja ei voinut laittaa ohjia jalustimen taakse. En löytänyt ketään ponityttöä, en läheskään. Pysähdyin Frankin karsinalle. - Loviisa? kysyin äänellä kun Frankin karsinan ovikin oli auki ja ruunalla oli riimu päässä. Pian ruskeatukkainen tyttö ilmaantui ovelle. - Moi Simona! Loviisa sanoi. - En, en löytäny ketään muuta joka lähtisi maastoon, sanoin kunnes tyttö keskeytti. - Taas? Eikö me oltu just maastossa, tuo sanoi naurahtaen. - Käyntilenkille, rennosti - ei laukkaa, ei ravia, sanoin. - Noh, nyt on tosi kuumakin, voinhan mä lähteä - ei turhaan pölytetä tota kenttää. - Niin, mulla on astma eikä piippuukaan oo mukana, maastossa on sitäpaitsi viileempää, lähetkö siis? kysyin. - Juu, tuotko Frankin suitset satulahuoneesta? Loviisa kysyi ja hain uskollisena pikkutyttönä tilastoruunan suitset. - Kiitti! tuo sanoi ja oli sujaus kun Loviisa lähti taluttamaan ruunaa tallipihalle. Minä kävelin rauhallisesti poniboksille ja Sera rapsutteli ponia. - Mikä kesti? Sera kysyi. - Pysähdyin Loviisan luona, sanoin. - Kuka on Loviisa? Sera kysyi ihmeissään. - Pampulan entinen hoitaja, hoitaa nykyään supersöpöä Frankia, se on tilastohevosruuna, sanoin ja otin ohjat ja lähdin taluttamaan ponia tallipihalle. Ulkona Loviisa olikin pompannut jo puujakkaralta selkään. Hän hymyili ja katsahti Frankin korkeasta 166 senttisestä selästä pientä, vähän päälle metrin korkuista ponia. - Hassu kattoa noin pientä ponia täältä! Loviisa sanoi. - Uskon, kun ratsastin Rotalla ja vieressä meni Siiri, oli se nähtävää! sanoin naurahtaen ja maiskautin vähän. - Tuunko mukaan? Sera kysyi minulta. - Saat päättää, ei me mennä ku käyntiä, sanoin. - No voin mä, nään vähän maastoakin kun oon ollu vaan maneesivalkoissa nyt, Sera sanoi. - Ookei, Loviisa sopiiko, että mun isosisko Sera tulee kävellen mukaan? kysyin. - Tottakai! Loviisa sanoi ja lähdimme pienelle metsälenkille. - Mihin asti mennään? kysyin Loviisalta. - Oikeastaan, mennäänkö kahlaamaan kun meillä on molemmilla shortsit ja lyhythihaset ja Liekkijärvikin on lähellä? kysyin. - Käydään vaan, sanoin vähän jännityksessä. - Älä jännitä, Pampulan selästä ei oo korkea pudotus veteen! loviisa sanoi. - Hah, toivottavasti, et tipu Frankilta, sanoin. - Koitan! Loviisa sanoi. - Uimaanko? Tuunko sitten mäkin, Sera kysyi. - Jos jaksat kävellä, tuu vaan! sanoin. - Okei! Sera sanoi.
Noin puolentunnin päästä saavuimme rantaan. Siellä ei ihme ollut ketään ja minä maiskautin vähän ponia veteen päin. Pampula ojensi kaviotaan veteen ja veti sen pois, mutta Frank meni kiltisti veteen ja tämä prinsessa seurasi myös. Hetken päästä minä jouduin menemään jo veteen kun poni oli niin innokas. Näin Loviisan joka oli edelleen tilaston selässä ja nauroi kun ruuna kahlasi vähän reippaammin. Minä talutin Pampulaa vähän rannammalle ja nousin taas selkään Pampulan kanssa pysyttelimme matalla ja tamma veti muutaman ilopukin, mutta kuitenkin olin eilenkin pukkilaukkaa mennyt ja tämä ei enää tuntunut.
Hetken päästä menimme samaa reittiä takaisin ja olimme läpimärkiä, lettini olivat menneet vähän märiksi, mutta olimme säilyttäneet Loviisan kanssa kuitenkin tukkamme lähes tulkoon kuivina. Tallilla otin hikiviilalla vielä varmuudeksi kaiken pois ja pesin tamman pesukarsinassa koska sillä oli merivettä aika paljon. Kuivasin tamman ja laitoin sen sitten karsinaan jolloin harjailin vielä vähän. - Mennäänkö? Sera kysyi. - Juu, sanoin ja otin harjapakkini ja suljin karsinan oven. - Moikka Pampula, nähdään huomenna! sanoin.
Simona ja Pampula 6 HM!
|
|
simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Jul 20, 2013 8:24:26 GMT 2
Loppukesän siivous Olin tuonut muutaman muovikassin tallille ja samalla ratsastuskamppeeni yhdessä IKEA - kassissa. Jätin kassit kaapeille lojumaan ja menin sanomaan ensimmäiseksi moikat Pampulalle. - Moi pikkuinen pippuriponi! sanoin ja naurahdin ponille joka sinnikkäästi yritti etsiä minne ne namupalat oli piilotettu. Pampula luovutti aikanaan ja kääntyi sitten juuri tuotuun heinäkasaan syömään. Minä ajattelin mennä taas hoitajakaapeille ja raivata sen kun sinne oli ihmeen paljon rojua, pölyä ja likaa tästä vähäisestä hoitaja-ajasta huolimatta. Lattialla lojui vaaleanpunainen, kuiva rätti ja otin sen. Kyllä sitä varmaan saisi vähän lainata, katselin tarkemmin rättiä ja siinä oli kirjoitettu permanenttitussilla SEPPELE, eli sitä saisi lainata.
Hain vettä ja raivasin kaiken pois kaapistani Rupesin rätillä pyyhkimään kaapin pohjaa ja seinuksia kunnes Emmy tupsahti paikalle. - Lopetitko hoitamisen? Etkö sä juuri aloittanut hoitamisen? tyttö sanoi. - En mä lopeta! sanoin naurahtaen. - Mä vaan ajattelin siivota mun kaapin, jatkoin. - Aa, Emmy sanoi ja haki kaapistaan jonkunlaisen harjan. Minä rupesin siirtelemään siistimmin tavaroita takaisin kaappiin. Ensimmäiseksi punaruudukkaat ratsastushousut, sitten takki ja pari riimunnarua, tallikassini ja tuon tommoista, kunnes kaikki oli järjestyksessä. - Noniin, laitan nämä muovikassit vielä ja haen ne sitten kotiin, mutisin ja tungin muovipussit väliaikaisesti kaappiin, hakisin ne sitten kun lähden kotiin.
Pampulan harjausoperaatio ei ollut pitkähkö koska aikani siivouksessa oli ollut aika pitkä. Rupesin harjailemaan vähän kiireellä tammaa ja se oli vähän hölmistynyt, mutta tottui sitten. Minun oli lähdettävä pian kohti kotia, äidin sisko perheineen tulisi meille käymään ja minä en saanut myöhästyä. Laitoin viimeisen harjan pakkiin ja annoin loppupusut Pampulalle. - Nähdään Maanantaina! sanoin ja vein harjapakin pois. Nappasin samalla kaapistani tallikassin muovipusseineen ja lähdin kotiin siivouksen ja hoito-operaation jälkeen.
Kun Pampula kirmaisi kesälaitumella, saisi sen hoitaja lotkotella, ei kuitenkaan taas kauaa kestäisi, kun hoitaja ikävissään harjoja putsaisi.
Pampula on poni monenmoinen, se on viilettäjä tai vihamainen. Kuitenkin aina niin hellittävä, että se on pakosti on vähän liiankin kellertävä.
Tarhasta hain tämän paksukaisen, puunailin ja satuloin huomioiden. Ravailin ja volttailin tunnin kai, siinä on loppu tarinan tai.
Tuo runo tuli kun vaikutti aika tylsältä tarinalta, se ei liity päivään mitenkään.
Simona ja Pampula 7 HM!
|
|
simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Jul 22, 2013 13:17:07 GMT 2
Kovaharjan otin, selkäsi hioin, Pölyharjan vuoro, muilla harjoilla oli kuoro.
Hain satulasi, hain suitsesi, nousin selkääsi, katsoin taakseni.
Muutama tyttö aidalla lotkoili, minä taas huoltani ratsastin. Joku sanoo, mikäs siinä, minä sanon mitäpä tässä.
Ratsastuksen jälkeen tyttö karsinalla tuijottaa, kysyn, että onko sinulla asiaa. Tyttö vastaa haluavansa ratsastaa, minä sanon kesäloman pian loppuvan. Tyttö nyökkää ja kävelee, rauhaan jättää eikä häiritse.
Riimun laitan ponin päähän, talutan ja narua säädän. Portti tarhaan auki on, päästän ponin, ihailen.
Mikä olisi ihanampaa kuin onnellisen ponin näkeminen?
Simona & Pampula 8 HM
Tämmönen tuli. Runoja ei ehkä enää kun ei oo miun käsialaa, mut tän jälkeen en pääse kirjottaa kun vasta elokuun alussa ja tää tuli aika kiireellä.
|
|
simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Jul 30, 2013 7:59:55 GMT 2
Itsepäisyyttä ja arvailuja...Jos joku väittäisi parin tunnin kesäpuunausta kuraiselle ponille vain kivaksi ja helpokso hän ei olisi hoitajan elämää nähnytkään. Minä olin äskettäin varmaankin kuluttanut Pampulan harjat kokonaan kun se oli niin räsiisti, takkuinen ja lopuksi riehunut eilisen sateen kastelemassa minitarhassa. Ponin valkoinen riimukin oli vähän likainen. Huomasin myös kurkistaessani Pampulan satulaa ja suitsia, että ne olivat kunnollisen huollon tarpeessa. - voihan himputti! karjaisin hiljaa kun tiesin valjaspuhdistuksen olevan nyt pakollista. Hain vähän huonomielisenä satulasaippuaa ja sieniä ja kaikkea mitänyt pitikään varusteiden puhdistamiseen tarvitsijaan. Satulavyö oli helppo ja arvelin, että tässä kestäisi minuutti tai pari. Joku kuitenkin avasi satulahuoneen oven puhdistaessani satulan istuinosaa. - Hei Simona! Claran ääni kuului Walman varusteiden luona. - Moi Clara, sanoin matalalla äänellä. - Onko joku vinossa? Clara kysyi - Noup, sanoin ja ojensin Claran näkyvyydelle satulaa. - Simona! Satulan istuinosaa ei kannata jynssätä noin! Clara sanoi -Miksei? kysyin ihmeissäni - koska se muutu liukkaaksi ja satulassa ei sitten mahda pysyä! Clara sanoi - Voi ei..., mutisin, mutta huomasin itten Claran nauravan. - Mitä nyt? kysyin ihmeissäni - ei mitään, mutta mä ajattelin syötellä vähän Walmaa, onhan kesä kohta lopussa! - voi ei! tokaisin. - Mitä? Clara kysyi - Kohta kun tunnit alkaa, en varmaan kestä kattoa kun Pampula menee jollakin muulla, aanoin vaitonaisesti. - Simona! Sehän on tuntiponien arkielämää, luuletko, että Anne bongaa tuntilaisista jonkun osaavan tytön ja ottaa sen sun paikalle Pampun hoitajaksi? Clara kysyi. - Itseasiassa joo, vastasin ja mietin olisiko mahdollista. - hahhah, sulla on vilkas mielikuvitus, tulisitko taluttaa poneja mun kanssa? Clara sanoi - Kai mä voin sen jälkeen puhdistaa suitset, sanoin ja siivosin tavarat omille paikoilleen. Clara ja minä kävelimme poniboksille ja siellä oli kaksi shettistammaa heinäkasan luona. - Mitäs sitten kun Siiri ja Inkeri tulee? Clara kysyi - Mutta sehän on kivaa! Kyllä me voidaan senkin kanssa joskus maastoilla, Siirikin on tosi söpö! - Totta, mä en ole Walman hoitajana vielä nähnyt sitä, Clara sanoi - Mäkään en ole oikein, mutta meidän kaikkien ponit asuu tässä boksissa ja me tullaan näkemään sitä usein! sanoin ja naurahdin. Laitoimme poneille riimut ja minä maiskautin Pampulan liikkeelle. Tallipihalla Walma ja Clara tulivat viereemme. - Missä siis syötellään? Kysyin Claralta joka osoitti pientä nurmikohtaa metsän reunoissa. Taluimme käynnissä ponit ruoholle ja istahdimme siihen. - Alkaako Walma käymään tunneilla? Kysyin äkisti Claralta - En oo varma, pitää kysyä Annelta, Clara sanoi. - Mä varmaan taas taluttelen elämäni loppuun asti aloittelijoita Pampulan selässä! Sanoin ja aloin jälleen miettimään asioita tuntien kannalta, minullekkaan ei kouluaikana ja vitosluokan alkaessa riittäisi aikaa käydä niin useasti tallilla.. Ipadillä kirjoitin Simona ja Pampula 9 hm
|
|
simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Aug 6, 2013 12:52:56 GMT 2
Irtiottoa ennen vaellusta. Heitin varovasti punaisen pölyharjan harjapakkiin ja huokaisin helpotuksesta. Pieni, vaalea poni katsoi minua kummastuneena ja siirsi kiinnostuksensa sitten heiniin. Clara ampaisi heti paikalle kun minä ehdin levähtää. - Simona! Clara sanoi kuin olisi ollut pahimmassakin hädässä. - Moi! Mitä nyt? Oot punanen ku tomaatti! sanoin ja naurahdin ääneen. - Simona, viimenen päivä - huomenna alkaa tunnit! Clara sanoi. - Äh! Kiitti ku muistutit! ärähdin. - Hei Simona! Tehään jotain kivaa, kutsutaan muitakin ja ollaan pilvissä ja.., Clara sanoi ennenkuin keskeytin hänet. - Pilvissä? Mihin kutsutaan? Mitä sulla on nyt suunnitelmissa? kysyin huvittuneena. - Se, että me tehdään jotain kivaa viimesen ponikesäloman päätteeks ja otetaan kaikki irti! Clara hihkaisi. - Ja mitä me tehtäisiin? Jotakin mikä ois rentoa.. ja kivaa, Simona sanoi. - Letitetään ponit? Clara kysyi. - No, voidaan me seki tehä - mutta jotain muutakin! sanon. - Hm, joku ilman satulaa tunti? Clara kysyi - Joo! hihkaisin ja huomasin Nadjan sekä Loviisan kävelemässä poniboksin ohitse. - Loviisa ja Nadja! hihkaisin. - Simona ja Clara! Nadja naurahti ja tytöt jäivät seisomaan siihen. - Me ajateltiin mennä kentällä ilman satulaa, tuutteko tekin? kysyin. - Joo mä voin ainakin! Loviisa sanoi ja Nadjakin hihkaisi tulevansa. - Ollaan parinkymmenen minsan päästä kentällä? kysyin - Sovitaan niin! Nadja sanoi ja he lähtivät kohti satulahuonetta. - Otatko haasteen vastaan? Clara kysyi. - Häh? kysyin. - Pampulan.. öh - letitys? tuo sanoi. - No taatusti! sanoin ja nappasin harjapakista pienen pussin missä oli letityskuminauhoja. Otin myös jouhiharjan ja rupesin sillä jaottelemaan harjaa. Rupesin letittämään ja ensimmäisestä letistä tuli mielestäni aika onnistunut. Jatkoin tuuhean harjan letittämistä ja vilkaisin sitten mustaan shetlanninponitammaan minkä harjaa Clara letitti, katsoin missä vaiheessa tyttö oli ja huomasin, että hän oli saanut juuri viimeisen lettinsä valmiiksi. - Ootpa sä nopea! totesin ja Clara naurahti. - Meen hakemaan suitset, haenko Pampulankin? Clara kysyi. - Juu mielellään, sanoin ja jatkoin lettien tekemistä innokkaana. Pampula laski päänsä ja horjahdin, mutta sain kuitenkin loppujenlopuksi letit hyvin valmiiksi. Claraa sai odotella ja ihmettelin jo mikä tytöllä oikein kesti, mutta sitten tuo ilmaantui suitset kädessään karsinalle. . Otin suitset olalleni ja laitoin riimun kaulalle. Laitoin ruskeat stoppariohjat tamman kaulalle ja tarjosin kullanhohtoisia kuolaimia, mutta tamma ei ollut lainkaan kiinnostunut. Se heitteli päätään, mutta sitten pinnani paloi ja sain tamman edes jotenkin kuriin jolloin se ihmetysten aukaisi vihdoin suunsa. Koska suitsissa ei ollut nyt turparemmiä laitoin vain leukahihnan kiinni ja se oli siinä. Clara oli saanut jo aikoja sitten suitset päähän ja lähdimme yhdessä taluttelemaan poneja kohti kenttää. - Odota! sanoin kun olimme käytävällä. Olin unohtanut riimun kaulalle. Otin ohjat pois kaulalta ja otin riimun pois ja asetin sen poniboksin yhteen naulakkoon. Sitten lähdimme kentälle jossa punarautias angloarabi sekä kärpäskimo tilastoruuna odottelivat ratsastajat selässään. - Saatiin odottaa teitä! Loviisa hihkaisi ja kaikki me nauroimme. Clara pinkaisi heti selkään, mutta minä taistelin vähän aikaa kun Pampula siinä liikkui, mutta pian me kaikki annoimme pitkät ohjat ja annoimme hevosten kävellä hetken. Leppoisten alkukäyntien jälkeen otimme kaikki ohjat ja portille oli kerääntynyt jo Emmy sekä Emsku. Clara höpötti jotain tytöille ja näin Emmyn naurahtavan. Sitten oli aika alkuverkkojen jälkeen kokeilla vähän ravia. Frank lähti pitkälläsivulla raviin ja niin Aristokin, Walmallakaan ei ollut ongelmia. Minä ja Pampula emme löytäneet yhteistä säveltä, mutta tamma lähti raviin kuitenkin. Ravasimme ja Emmy kysyi pian haluaisimmeko kokeilla ratsastaa takaperin ja se kovaäänisin hihkaisi heti.. - Mää! hihkaisin ja kaikki nauroivat. Ohjasin tamman portille ja Emmy tuli portin alta ja minä käännyin selässä. Pampula ihmetteli vähän, mutta suostui hommaan. Emmy kysyi kierroksen jälkeen haluavatko muut nähdä kun he ravaavat ja kuulin jonkun sanovan joo. Emmy siirsi Pampulan raviin ja minä töksähdellen putosin kyljelleni alas. Nauroin kuitenkin ja Emmy piti Pampulan ohjista kiinni ja minä kipusin takaisin selkään, nyt kuitenkin oikein päin. Loviisakin halusi kokeilla vähän Frankilla, mutta Loviisa pysyi todella hyvin ravissa takaperin. Kaikki me kuitenkin loppujenlopuksi menimme oikein päin käyntiä uralla. - Laukataanko me? Nadja kysyi. - Voitaishan me, Clara sanoi ja kysyi sopiko se kaikille - kaikille sopi ja kaikki siirsivät ratsunsa raviin. Minulla ei tälläkertaa ollut ongelmia ravinnostossa, joten kaikki sujui hyvin. Vasemmalla pitkälläsivulla Frank nosti helposti laukan ja seuraavana oli Aristo, Walma ja sitten tynnyriponi Pampula. Pampula pinkaisi laukkaan heti kun sai siihen luvan ja heitti innoisaan muutaman ilopukin, mutta pysyin silti satulassa. Laukkasimme muutaman kierroksen, mutta aurinko alkoi olla niin kuuma, että siirsimme ravin kautta käyntiin ja siitä pitkiin ohjiin. - Tehän ootte letittäny Walman ja Pampulan! Nadja sanoi ihmeissään. - Kyllä, kyllä! Clara sanoi ja minä nauroin. Muutaman kierroksen käyntipätkän jälkeen taputimme poneja kiitokseksi ja nousimme ratsailta. - Huomenna alkaa tunnit, sanoin Loviisalle. - Niin, tää kesäloma oli kyllä tosi kivaa aikaa! Loviisa sanoi ja talutimme kaikki ponit omiin karsinoihinsa. Claran kanssa otimme suitset pois ja laitoimme kummatkin karsinan ulkopuolelle. Lettien purkuussa kesti aika kauan, kun katsoin kelloa se löi jo melkein viittä. - Hui apua! Mun pitää olla puolelta kotona! sanoin ja pistin hieman vauhtia lettien purkaamiseen. Pudotin letitysnauhat vain harjapakkiin ja sanoin heipat Pampulalle, Walmalle ja Claralle. Nappasin ruskeat yleissuitset ja kiiruhdin viemään ne satulahuoneeseen. Pesin kuolaimet huolellisesti ja laitoin sitten suitset omaan paikkaansa. Hain vielä kaapistani tallilaukkuni ja lähdin maleksimaan pyörälleni. Simona ja Pampula 10 HM! Kesä 1 ansaittu kesäisestä suorituksesta:
~Anne
|
|
simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Aug 9, 2013 16:40:05 GMT 2
Hieman erilaisempi hoitomerkintä! Minä ja Clara päätettiin nyt Claran idealla roolipelata pieni maastoreissu, ja tässäpä tämä nyt on! Normaali teksti - Clara Vino teksti - Simona
Shettismaastoilua Astelin lämpimästä auringonpaisteesta tallin viileään varjoon, ja huomasin ilokseni tutun, lettipäisen tytön tallinkäytävältä. - Moi! tervehdin ja kävelin lähemmäs hahmoa. Katsahdin käytävälle ilmestynyttä tyttöä iloisena. - Moi! sanoin ja hymyilin tytölle.
Kävelin Simonan viereen poniboksin ovelle ja nojasin rennosti puiseen karsinan seinään. Tallissa oli suhteellisen hiljaista, vaikka eloa oli nyt tullut enemmän verrattuna heinäkuun alkupuoleen, pianhan hevoset pääsisivät laitumilta ja viikon päästä tunnitkin alkaisivat. - Mitäs tehdään? kysyin Simonalta ja heilautin kättäni ohi menevälle Emmylle. Katsahdan Claraan ja annan hoitoponini samalla hamuilla kättäni uteliaana. - Viimeinen ilopusakka! Metsälaukkaa laukkapoluilla ja pieniä tukkeja! sanoin naurahtaen ja vilkaisin ClaraanMinua alkoi pakosti hymyilyttää Simonan ehdotus. - Joo, tehää niin! huudahdin. - Mä en vaan oo ennen hypänny Walmalla - mutta kerta se on ensimmäinenkin, ja missäs muualla olis hyvä alottaa kuin luonnon helmassa! naurahdin ja vilkaisin Simonaa. - Ponipuunaus alkakoon! sanon täydellä pirteydellä vaikka kello oli normaalia heräämisaikaani. Katsahdin Pampulan harjapakkiin ja nappasin sisltä punaisen kovaharjan.Nauroin Simonan tokaisulle, hän se jaksoi olla aina pirteä! Tytön seura sai minut aina hyvälle tuulelle, ja pidinkin hänestä paljon. - Mä käyn hakee Walman harjat! huikkasin tytölle ja suunnistin varustehuoneeseen. Walman harjapakki oli onneksi paikoillaan, joten pääsin pian lähtemään takaisin karsinalle. Aloin harjaamaan innokkaasti shettistamman kylkiä ja selkää ja nyökkäsin Claralle joka lähti hakemaan Walman harjoja. - Tästä päivästä tulee vauhdikas! kuiskasin shetlanninponin korvaanSaapuessani karsinalle, Pampula näytti jo aika puhtaalta. Avasin oven ja menin karsinaan, jossa Walma etsi epätoivoisesti aamuheinien rippeitä. Naurahdin ponille ja vedin sen pään lempeästi ylös otsaharjasta. Tamma antoi laittaa riimun hyvin, ja vedettyäni niskahihnan mustien korvien taa, napsautin narun kiinni riimuun ja laitoin itse poninkin kiinni. Kaivoin kumisuan harjapakista ja aloin harjaamaan mustaa karvaa pyörivin liikkein. - Tää on tänään yllättävän puhdas, toissapäivänä ja eilen poni oli täyttäpäätä kurassa ja harjatkin meni ihan mutaseks! Sitten Anne huokaisi ja mä loppujenlopuksi pesin Pampulan! Ratsastuksessakin se oli vähän outo, pelkäsi kaikkea vastaantulevaa linnuista oraviin, pälpätän ja harjailen siinä samalla.- Hih, "räjähtävä shettispakkaus on kyllä ihan oikea kuvaus sille, nauroin ja siirryin Walman toiselle puolelle. - Mun pitäs varmaan lähipäivinä mennä tällä kentälläkin, nyt kun on tultu maastoiltua ja muutenkin jätetty toi koulutus puoli vähän taka-alalle... mietiskelin siinä samalla kumisukaa pyöritellessäni. - Niin, ajattelin huomenna koulutuupata kentällä, mutta siitä tulee varmaan täyttä pakkopullaa, mutisen ja katsahdan Claraan.Nyökkään tytölle ja keksin: - Hei mehän voitais ratsastaa yhessä, jos satutaan tallille samaan aikaan! Vilkaisen Simonaa. - Ei olisi sitten sullakaan niin tylsää... Itehän rakastan koulua, hymyilen ja vaihdan kumisuan pölyharjaan ja metallisukaan. - Sopii mulle! hihkaisin ja Pampulankin pää käääntyi kummastuneena.- Kivaa! hihkaisin Walman selän yli tytölle. Muutaman minuutin vain harjasin keskittyneesti Walmaa, kunnes kysyin: - Niin minne me mennään hyppii niitä tukkeja? - Ei hajuakaan! sanoin ja rupesin miettimään asiaa ja mahdollista paikkaa, muistin kuitenkin erään asian. - Siinä yhellä polulla jossa kukaan enää ei melkein käy, niin siihen me joskus kavereiden kanssa kerättiin semmosia aika isoja runkoja, selitin tytölle ja jatkoin tamman kavioiden puhdistamista- Okei, ja onhan ne maastoesteet olemassa, mut me voi olla aika korkeita... pälpätin alkaessani puhdistaa Walman kavioita. Poni nosti jalkansa kiltisti, ja selvittyäni viimeisestä takajalasta, jatkoin: - Joten mennään vaikka sinne sun ehdottamaan paikkaan. - Okei, mennään sitten sinne! vastaan pirteästi ja heitän jouhiharjan harjapakkiin - Mä haen Pampun kamat, ilmoitan ja lähden kävelemään kohti satulahuonetta.- Mäkin tuun, kaipa on aika turha yrittää tätä takkutukkaa selvitellä, naurahdin ja heitin kamman harjapakkiin. Nappasin laatikon mukaani ja lähdin Simonan perään. Nappasin satulatelineestä Pampulan ruskean yleissatulan. Satulaa kantaen kävelin suitsinaulakoille ja nappasin sieltä Pampulan suitset. Lähdin kävelemään kohti poniboksia ja asetin satulan nostettavaan telineeseen.Seurasin Simonaa takaisin poniboksille satulaa ja suitsia kantaen. Jätin satulan nostettavaan telineeseen ja menin sisälle karsinaan. Tarjosin kuolainta Walmalle, ja tamma nappasi sen suuhunsa. Vedin niskahihnan korvien taa ja laitoin leukahihnan kiinni. Heti kuolaimet nähdessään Pampula viskaisi päänsä ylös. Yritin työntää sormeani hammaslomaan, mutta ei. Poni teki erehdyksen haukotellessaan, joten sain kuolaimet. Väänsin muut remmit sopivalle ja ryhdyin laittamaan satulaa.Satulaa laittaessa Walma yritti ensin pullistella, mutta kun vähän ärähdin tammalle, se vilkaisi minua ja seisoi sitten kiltisti. Tiukkasin satulavyön ja kohotin katseeni katsoakseni, miten Simona pärjäsi. Laitoin vyön valmiiksi kolmosreiälle. - Valmista! huikkasin Claralle- Okei, mennään! Talutin Walman käytävälle ja lähdin ovea kohti. Tallin pihalla pysähdyin odottamaan Simonaa, ja aloin laskea jalustimia. - Maastoesteiltä erkanee yksi polku ja siellä on niitä tukkeja, sanon ja säädän jalustimia.Nyökkäsin Simonalle, ja ponnistin selkään. - Hei, eihän me voidakaan huomenna mennä koulua, huudahdin ja purskahdin nauruun. Miten olinkaan voinut unohtaa? Katsahdin kysyvästi Claraan kunnes tajusin - Oho! Eipä voidakaan! nauroin ja mietin huomista vaellusta.Nauroin vieläkin, ja tunsin Walman alkavan liikehtiä levottomasti allani. Laskin käteni rauhoittavasti ponin kaulalle ja pyyhkäisin vedet silmistäni. Huomenna alkava vaellus tulisi olemaan mahtava - luvassa kuulemma oli kalliokiipeilyä, yöpymistä teltassa, vesihiihtoa... Ja varmasti paljon ratsastusta. - Mä haluun kyllä sun kaa samaan telttaan! julistin Simonalle. - Haluun kokeilla kalliokiipeilyä ja vesihiihtoa! hihkaisin ja hymyilin. Maiskautin Pampulan liikkeelle ja tamma lähti kävelemään valittua reittiä hieman epäinnokkaasti. - Mäkin haluan! Saatat kyllä pahoinpäivin pelästyä ku avaan nää letit! sanoin- Kuinka niin? kysyin iloisesti ja ohjasin Walman Simonan perään. - Ja arvaas vaan kun nää mun pitkät hiukset menee yöllä takkuun? Oon sitte aika karmaisevan näkönen... jatkoin hihitellen. - hahhah, nauroin ja katsahdin polkuun josta näki ison kiven. - Tuolla se on! hihkaisin- Ravataanko? kysyin, kun pääsimme kiven luo. Walma puhkui energiaa, eikä Simona ehtinyt vastata, kun pusikossa joku rasahti. Walma teki pukin, ja tunsin kohoavani ilmaan. Pidin kuitenkin tiukasti kiinni paksusta harjasta, ja lässähdin takaisin - tosin vain ponin kaulalle. Jalustimet olivat jossain, samoin ohjat, Walma puri kiinni kuolaimeen ja se oli sitten menoa! Mieleeni muistui Annen sanat, kun hän kertoi minulle Walmasta: "Pienimmästäkin rasahduksesta ryntää tikittävään kiitolaukkaan". Ja sitä meno sitten totisesti oli, tikittävää kiitolaukkaa! - Iik! kiljaisin vaikkei niin olisi saanut tehdä. Pampula lähti rotutoverinsa perään ja minä olin tippumaisillani. Tamma teli pienen puunoksan yli jättimäisen loikan ja tipahdin pepulteni.Kuultuani kiljaisun takaatani, mieleni olisi tehnyt vilkaista, miten Simona pärjäsi. Se oli kuitenkin mahdotonta, sillä Walma juoksi korvia huumaavaa vauhtia, ja minä pompin selässä peläten koko ajan, että tamma sotkeutuisi vapaana liehuviin ohjiin. Nousin ylös ja lähdin katsomaan missä Clara on. Näin vilauksen mustasta ponista ja edelleen selässä pysyttelevästä Clarasta, mutta Pampula oli laiskuuttaan jäänyt syömään ruohoja metsänreunasta. Tarkistin tamman kuolaimet ja otin kaikki ruohonkorret pois tamman suusta ja nousin selkään.Walma kiidätti minua huimaa vauhtia edelleen. Sain itseni takaisin satulaan ponin kaulalta, ja aloin epä toivoisesti etsimään ohjia käsiini. Sain napattua yhden pukin jälkeen niistä kiinni, ja aloin pidättämään Walmaa. Se puri edelleen kiinni kuolaimeen, ja tehtävä alkoi jo tuntua mahdottomalta, kun eteemme ilmeatyikuin tyhjästä poikittain makaava tukki. Joutuisin hyppäämään sen yli, ilman jalustimia, sillä olimme jo niin lähellä, etten mitenkään ehtisi enää pysäyttää Walmaa. Se kohosi ilmaan, ja hyypyn aikana kuolain lipsahti sen hampaiden välistä, jolloin sain esteen jälkeen ponin taas kuriin. Pampula kiidättää ja katsahdan kauhuissani eteen pysähtynyttä ponia. Onnistun kääntämään ponin niin, että se menee tien toiseen reunaan.Säikähdän hieman, kun Simona ja Pampula syöksähtävät tien reunaan, mutta toivun säikähdyksestä pian. - Onko kaikki ok? kysyn varovasti. - On, onko sulla? kysyn nopeasti ja yritän pidätellä innokasta Pampulaa.- Joo, pysyin onneks selässä, olin tosin ihan varma, että tipun ton tukin päälle... henkäisen ja vedän syvään henkeä. Yritän olla ajattattelematta, mitä olisikaam voinut tapahtua... Walma puuskuttaa, ja ehdotan Simonalle rauhallista käynti pätkää. Nyökkään vastaukseksi Claralle ja annan Pampulalle hieman pidempää ohjaa.Kannustan Walman Pampulan perään rauhalliseen kävelyyn. Hengitän itse syvään ja yritän olla ajattelematta, mitä olisi voinut käydä. Hetken kuluttua Walman hengitys alkaa tasaantua, ja itsekin olen jo rentoutunut. - Muuten, haitko sä Lailan hoitajaksi? kysyin ja katsahdin pienen, mustan shettiksen selässä istuvaa Claraa. - Onko muuten se Kamuliinin varsa kiva? Kerro siitä! sanoin innokkaasti- Joo, Laila on ihana! vastasin muistellen unelmieni hevosta - se vain tuntui täydelliseltä. - Joo, Molli on ihana - tai olikohan se Molla? Mä en koskaan muista! nauroin. Mieleeni nousi kuva ihanasta, ruunikosta varsasta, jolla oli hauska, valkea turpa. - Molli on tosi leikkisä, mut oon ehtinyt käydä kattoo sitä vaan pari kertaa, kerroin haikeasti. Niin, kahden hevosen hoitaminen vei paljon aikaa, mitenköhän sitten kun koulukin alkaisi? Työnsin kuitenkin ajatuksen taas kesän kauas hamaan tulevaisuuteen ja vilkaisin Simonaa iloisesti. - Milloinkas ollaan niitten tukkien luona? kysyin. - Tuosta polusta käännytään! sanoin osoittaen pientä polkua, missä ei juurikaan näkynyt kavionjälkiä. Pampula meni reippaasti eteempäin ja huomasin sitten, että tukit olisivat siellä. - Valmista? sanoin.- Jep, nyökkäsin ja otin ohjat paremmin käsiini. Työnsin käteni syvälle Walman tuuheaan harjaan, siitä oli hyvä pitää kiinni. Jännitti hieman, kun en ennen ollut Walmalla hypännyt - lukuun ottamatta alkumatkan pientä pomppua. Nyökkäsin vain Claralle ja annoin Pampulalle pienet laukkapohkeet joista se ei oikein tykännyt reagoina. Pienen näpäytyksen jälkeen pieni, lyhyt ja karvainen poni syöksyi tynnyrimäisesti ja löysin yllättävän nopeasti tasapainon. Näin jo ensimmäisen tukin edessä ja nousin kevyeeseen istuntaan. Pampula hyppäsi vähän tönkösti, mutta en välittänyt siitä.Ensimmäinen tukki lähestyi uskomattoman kovaa vauhtia, ja jännittyneenä nousin kevyeeseen istuntaan. Walma hyppäsi ehkä hieman liian kovasta vauhdista, ja hiljensin sen menoa seuraavalle tukille. Jännitys laukesi ja aloin nauttia hyppäämisestä - vaikka olihan se hieman töksöttävää. Pampula hyppäsi reippaasti toisenkin tukin. Me molemmat aloimme onneksi löytää tasapainoamme ja oikeita kohtia sekä nauttia hyppäämisestä. Pampula hyppäsi viimeisen hypyn hirveällä jänisloikalla milloin meinasin lentää jo selästä.Viimeinen este lähestyi, ja lensimme Walman kanssa reilulla ilmavaralla yli. - Mä en tajuu, miten nää hyppää näin korkealle, vaikka onkin tämmösii tynnyreitä! nauroin Simonalle ravatessani hänen ja Pampulan luo. - Hahhah, Walma sentään hyppää kunnollisesti, mut Pampu oli ihan osumaisillaan jokaseen! sanoin nauraen.Naurahdin Simonan kommentille ja taputin Walman kaulaa. - Minnekkäs sitten mennään? Mä en tiiä yhtään missä ollaan, vaikka oonhan mä Liinun kanssa maastoillu aika paljon, sanoin ympärilleni katsellen. - Jos me oikastaan tosta.. Me päästään maastoesteille ja kotiin! sanoin. - Ja siis ohitetaan ne esteet, jatkoin- Joo, eiköhän me olla hypitty jo tarpeeks tälle päivälle, virnistin ja ohjasin Walman Simonan perään oikoreitille. - Ravataanko? kysyn ja ilman vastausta siirrän Pampulan reippaaseen raviin. Alkumetreillä se ottaa muutaman laukkaaskeleen, mutta pidättelen tamma ravissa.En ehdi vastata, kun Pampula jo ravaa edessämme. Walma lähtee toverinsa perään ilman käskyä, joten hidastan sen takaisin käyntiin, ettei tamma oppisi huonoille tavoille. Parin metrin jälkeen kannustan ratsuni uudelleen raviin, ja se pinkaisee vauhdilla Pampulan perään. Istun harjoitusravissa ja kaarran maastoesteiden polulle. Pampula ilmaisee mielipiteensä kun näkee muutaman esteen, että hän ei hyppää ja jysähtää paikoilleen. Ohjaan kuitenkin tamman sivuun ja siirrän sen uudelleen raviinKannustan Walman uudelleen raviin äskeisen pienen pysähdyksen jälkeen. Ratsastamme esteiden vierestä kohti Seppelettä. Aurinko paistaa, mutta onneksi ei ole hellettä. Ravaamme maastoesteiden ohi kuitenkin hyvin ja vilkaisen takana olevaa Walmaa. Hymyilen ja naurahdan siinä kunnes nään jo tutun rakennuksen edessä.Seppele häämöttää jo edessä, ja pyydän Simonaa hidastamaan käyntiin. - Nytpä ei ainakaan tarvi mennä kentällä loppukäyntejä, sanon iloisesti, kun Walma on siirtynyt käyntiin. - Niinpä! sanon ja naurahdan. Ohjaan Pampulan kipittelemään suoraan tallipihalle.Pysäytän Walman, sen hengitys onkin jo tasaantunut. Liu'un alas selästä ja nostan jalustimet ylös. Taputan Walmaa kaulalle, ja kysyn Simonalta: - Hoidetaanko ponit pihalla, kun on näin nätti sää? Pysäytän myös Pampulan ja laskeudun selästä alas. - Voitais kyllä, sanon ja katson taivaalle.Seuraan Simonan katsetta taivaalle, jossa aurinko paistaa ja muutama valkoinen pumpulipilvi leijailee. Talutan Walman tallin seinään kiinnitettyn puomin luo, ja katson Simonaa. - Voit sä pitää näitä hetken, kun mä käyn hakee riimut, narut ja harjat? kysyn. - Juu, sanon ja nyökkään vielä. Sidon Pampulan puomiin vetosolmulla ja silittelen sitä selästä. - Sä oot kyllä paras poni! kuiskaan ponin korvaan ja annan pienen suukon tuon turvalle.Pääsen poniboksille ja kaappaan mukaani sinne jättämämme harjat ja riimut. Palaan takaisin moikaten samalla nopeasti Bonnieta taluttavaa Salmaa. - Tässä ois, sanon ja ojennan harjapakin ja riimun Simonalle. - Kiitti! sanon ja otan suitset Pampulalta pois. Ripustan suitset puomille ja laitan riimun päähän. Napsautan kullanhohtoisen lukon päähän ja sidon kiinni puomiin vetosolmulla. Irrotan samassa satulavyön ja nostan satulankin puomille.Riisuttuani Walmalta varusteet, kaivan harjapakista harjan, ja alan harjaamaan tamman selkää. Puhdistan myös huolella kaviot, ja tarkistan, ettei ole kiviä. Tunnustelen samalla kaikista jaloista, etteivät me ole kuumat tai turvonneet. Jalat ovat kunnossa, joten voin siirtyä pään harjaamiseen. Puhdistan ensimmäiseksi Pampulan kaviot. Nostan vasemman etujalan, mutta poni alkaa vikuroimaan sen kanssa, mutta saan vahvan otteen kaviosta niin, että saan sen pidettyä paikoillaan. Tarkistan kaikki kaviot, mutta niissä ei ole paljoa mitään. Kun kaikki jalat ja kaviot ovat tarkastettu siirryn harjaamaan ponia.Harjailen Walman pään pääharjalla ja suljen harjapakin. - Ootko jo valmis? kysyn Simonalta irrottaen samalla jo Walman narua puomista. - Juu, sanon ja viskaan pääharjan harjapakkiin. Lähden taluttamaan Pampulaa kohti poniboksia ja katsahdan Claraan. - Enää me ei voida ratsastaa niin usein, sanoin ja mietin hetken. - Mä en oo ratsastanu Seppeleessä ku Pampulalla ja kerran Rotalla- Niin, mutta onneksi Walma käy vaan alkeis- ja talutustunneilla, joten saan liikuttaa sitä varmaan aika paljon, huokaisen ja päästän Walman poniboksiin. Joku tallin henkilökunnasta on jo siivonnut karsinan joten se ei jäisi meidän huoleksi. - Ja onhan hoitaminenkin kivaa, luvassa on varmaan paljon talutusta alkeistunneilla... huokaisen taas. - Ja sitten on se tylsä koulu, mutisen. - Niin on, mua etenkin ärsyttää ne ihmiset jotka on ihan myrtseinä aloittelijoille ku joutuu taluttamaan, sanon ja suljen karsinan oven.- Niinpä, ite tykkään pienistä lapsista ja aloittelijoiden neuvomisesta, vaikka toki olis kiva ite ratsastaa, totean ja silitän Walman turpaa. - Tykkään myös ite käydä tunneilla, Seppeleessä oon menny Walmalla, Rotalla ja Vennalla, sekä tietty Liinulla, laskeskelen. - Mua himottais sikana mennä Walmalla tai Siirillä, tai vaikkapa Humulla! Joku syperextrakivajasöpö ois kans ihan kiva, esimerkiks Laila tai Venna, sanon- Laila is my dream! sanon juhlallisesti, onhan tamma lempihevoseni Seppeleestä. - Mä haluisin joskus kokeilla Pampulaa! jatkan. - Pampula on superponi! sanon ja naurahdan. - Oikeestaan eniten haluaisin kokeilla Walmaa, Humua, Vennaa ja.. Patronia! sanon- Hei mä tiiän! Jossaan vaiheessa, joku päivä, tehää niin että mä meen Pampulalla ja sä Walmalla, huudahdan innokkaasti. Lähden kohti portaita, voisihan siellä yläkerrassakin käydä... - Niin! sanon ja suljen karsinan oven. - Mun pitää nyt mennä, moikka! sanon Claralle.Huikkaan heipat Simonalle ja kiipeän portaat yläkertaan. Siellä ei kuitenkaan näy ketään, joten palaan takaisin tallin puolelle ja päätän itsekin lähteä kotiin.
Simona & Pampula 11 HM! & Clara & Walma 10 HM!
|
|
simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Aug 15, 2013 15:45:56 GMT 2
Tallustelua pitkin pihamaan.
Päätin taluttaa Pampulaa vähän kun on sen vapaapäivä, menimme pienen lenkin metsässä (: / webbikamera ja aijaa pilasivat laadun totaallisesti, maisemaan ei ollut oikein inspiraatiota ja pahoittelen ponin outoa väritystä, kun ei oikein ollut siihen sopivia kyniä. Jaloissa olen ottanut hieman mallia, mutta loput suunnitellut itse. Hahmokin on aika oudon näköinen. Kuitenkin tässäpä tämä nyt on.Simona & Pampula 12 HM!
|
|
simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Aug 20, 2013 18:29:29 GMT 2
Taluttajana pirtsakalla ponilla. Pitelin riimunnarua kädessäni aika tiukasti. Selässä oli ruskeatukkainen pikkutyttö ja tuo hymyili leveästi. Sitten Anne ilmoitti, että voisimme lähteä taluttamaan poneja ympäri maneesia. Samalla minä katsoin tyttöä joka istui hieman pelokkaana Pampulan selässä. - Älä pelkää, Pampula ei tee mitään - oot ite vaan rento, tokaisin tytölle ja hymyilin. Huomasin, että tyttö rentoutui hieman, mutta oli silti aika pelokas. Jalkani olivat väsyneet jo kahdenkymmenenminuutin talutuksen jälkeen. Sitten Anne kysyi oppilailta, haluavaisitko he kokeilla ravia. Vain Pampulan selässä istuva tyttö pudisti epäinnokkaana päätään ja Anne pyysi tuon kentän keskelle. - Oletko varma, ettet halua kokeilla ravaamista? Anne kysyi tytöltä. - No, mua pelottaa.., tuo sanoi hiljaa. - Ei ole mitään pelkäämisen aihetta, Pampula ei tee mitään ja sinulla on taluttaja, voit ravata pienen pätkän ja tulla sitten tähän, mutta jos et halua sinä voit olla tässä. Tyttö kuitenkin sanoi hiljaa, että hän voisi kokeilla ja Anne nyökkäsi hieman hymyillen. Talutin Pampulan taas uralle ja maiskautin hieman, ryhdyin hölkkäämään ja Pampula lähti ravaamaan. Selässä oleva tyttö kiljahti, mutta sitten minä hidastin Pampulan käyntiin ja pysäytin sen hieman uran sisäpuolelle. - Kävikö kuinkaan? minä kysyin. - E-ei, tyttö sanoi. Samassa Anne sanoi, että ravaamin riittäisi tältä päivältä ja tytöt saisivat antaa ponien mennä käyntiä pitkin ohjin. - Ratsastanko mä Pampulalla enskerralla? tyttö kysyi. - Mä en ole varma, Anne päättää asiat, minä sanoin. - Mä en ainakaan halua ratsastaa tolla isolla, tyttö sanoi ja osoitti Humua joka oli nyt vain sattunut tunnille mukaan. - Se on sikakiltti suokkitamma, eli suomenhevonen - se ei tee yhtikäs mitään, oikein hyvä heppa vaikka onkin iso, vakuutin. - Noh, Pampula ja nää muut pienet on kivoja, tyttö sanoi ja silitti Pampulan kaulaa. - Muuten, oletko sä Pampulan hoitaja? tyttö lisäsi. - Juu, arvasit oikein, vastasin. - Varmaan kiva hoitaa jotakin ponia.., tuo sanoi. - Säkin varmasti pääset joskus hoitajaksi, jos et Sebeen niin varmasti jollekkin muulle tallille, sanoin. - Oikeesti? tuo sanoi. - Juu, vaikka tää on teidän toka tunti - sä oot jo aika taitava kun uskalsit ravatakkin, sanoin. - Kiva, tuo sanoi ja Anne käski meidät kaartoon kentän keskelle. Hän kiitti kaikkia ja minä autoin tytön pois ratsailta. - Mitä sä nyt teet Pampulalle? tyttö kysyi laskeutuessaan. - Sä voit ottaa tosta ohjasta ja taluttaa sen talliin, sitten sä voit mun kanssa riisua sen, eli ottaa siltä satulan ja suitset pois, sanoin. - Okei! tyttö sanoi ja minä kuljin tuon vierellä varmistaakseni, ettei Pampula jäisi esimerkiksi maahan syömään mitään. Tallissa tyttö, jonka nimi muuten oli Sini talutti Pampulan poniboksiin. Minä autoin häntä avaamaan suitsien remmit ja hän sai myös avata satulavyön. Tyttö oli niin pieni, ettei saanut satulaa joten minä otin sen. Suljin karsinan oven ja lähdimme kuljettamaan varusteita satulahuoneeseen. Minä kantaen ruskeaa yleissatulaa ja Sini kantaen ruskeita yleissuitsia. Asetin satulan telineeseen ja näytin Sinille miten kuolaimet pestään. Sini asetti suitset naulakkoon ja lähdimme vielä yhdessä Pampulan luo. - Haluaisiksä viedä sen tarhaan? kysyin. - Joo! Sini sanoi. Aukaisin oven ja sini kantoi ruskeaa riimua kädessään. Hän osasi itse laittaa sen Pampulalle ja laittoi lukon kiinni. Pampula meinasi napata ruohonkimpaleen ojasta, mutta pienellä napautuksella pääsimme minitarhalle asti. Clara oli tuonut juuri Walman ja Inkerikin näytti ottavan riimua Siiriltä pois. Neuvoin Siniä miten poni päästetään ja hän hymyili sitten ja laittoi riimun paikalleen. - Moikka! sanoin kun näin Sinin menevän parkkipaikalle. - Moi moi! Sini sanoi ja hymyili Simona & Pampula 13 HM!
|
|
simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Aug 23, 2013 10:07:37 GMT 2
Lähdetään, lauletaan, matkaan vain.. Vaelluksen lisämaksu. 1 Äitini parkeerasi punaisen mersunsa Seppeleen parkkipaikalle ja minä nousin innoissani ylös. Laitoin auton oven kiinni ja vilkutin äidilleni, mutta sitten näin tutun auton tulevan parkkipaikalle. Pelkääjänpaikalla istui Clara, ja autoa ajoi hänen totisen näköinen isänsä. - Moi! hihkaisin kun Clara tuli luokseni. - Moi! Clara hihkaisi. Lähdimme kävelemään yhdessä polkua pitkin ja saavuimme talliin aika nopeasti. Poneja ei näkynyt poniboksissa, joten ne olisivat ulkona. Jätin kamppeeni siihen ja nappasin Pampulan ruskean riimun mukanani. Lähdimme Claran kanssa minitarhoille, ja siellä näimme Inkerin. - Moi Inkeri! hihkaisin ja kuulin Clarankin moikkaavan. - Moi tytöt! Mäkin tulin just, aattelin oottaa teitä vähän aikaa niin saadaan kaikki ponit samalla, Inkeri selitti. Inkerillä oli kädessään Siirin riimu ja vaaleanpunainen naru, Claralla Walman riimu ja siinäkin oli vaaleanpunainen naru ja minulla Pampulan riimu, jossa tottatosisesti oli.. oranssi riimunnaru. Itseasiassa vihasin pinkkiä, mutta se kai sopi Siirille ja Walmalle paremmin kuin Pampulalle. Eihän nyt oranssikaan kauheasti sopinut, mutta eihän sillä muita oransseja juttuja ollutkaan. Inkeri meni ensimmäiseksi ja otti Siirin kiinni. Poni oli kyllä aika pulskeassa kunnossa verratuna meidän poneihimme, mutta Siiripä oli saanut olla laitumella, ilman huolen häiviä, Inkeri saisi kyllä sisukkuudellaan tuon mahan pois, mietin itsenäisesti kunnes hätkähdin. - Simona? Clara karjaisi - Ää, niin? kysyin. - Sä oot haaveillu siinä jotain kolmisen minuuttia tekemättä mitään, Clara sanoi ja huomasin, että hän oli ottanut jo Walman kiinni. - Aa, joo! sanoin ja otin Pampulan kiinni. Sitten lähdimme taluttamaan ponejamme poniboksiin. Oli outoa, olin hoitajaurani alussa ollut aina yksin poniboksissa, sitten aloin _aina_ olemaan Claran kanssa siellä ja nyt siellä oli Inkeri. Eihän siinä mitään pahaa ollut, mietin vain miten poniboksi oli niinsanotusti täyttynyt. Itseasiassa kun annoin Annelle hakemuksen Pampulasta, en edes tiennyt Walmasta, okei - siihen oli syy, se ei ollut edes silloin tullut! - Simona! Clara ärähti. - Mitä? kysyin. - Sä oot taas omissa maailmoissas, Clara sanoi huvittuneena ja me kaikki purskahdimme nauruun. Mitäköhän vaelluksesta tulisi? Miettisin vaan enkä keskittyisi yhtiäsmihinkään, niin - olisihan se varmaan.. ihan kivaa. Otin harjapakista kumisuan ja rupesin pyörittelemään sitä ympäri Pampulaa. Kumisuan jälkeen kaivoin VAALEANpunaisen piikkisuan harjapakista. Okei, olisi minulla ollut varaa ostaa uusi, kivemman värinen piikkisuka, mutta turhaan sitä nyt euron kuluttaisi kun oli jo, melkeimpä uusi - siskon antama piikkisuka. Sera tiesi, että vihasin pinkkiä - mutta Serapa oli ostanut vahingossa yhden samanvärisen piikkisuan Selmalle ja sai uuden harjapakin mukana samanlaisen, ja harjapakissani ei ollut silloin piikkisukaa, niin.. - Simona, nyt alkaa palamaan hermo! Clara sanoi. - Mähän harjaan! tiuskaisin. - Ethän? Clara sanoi. Totta, minulla ei ollut piikkisukaa kädessä vaan se lepäsi pampulan selällä. - Okei, okei - nyt mä lupaan keskittyä, sanoin ja rupesin harjaamaan. Clara vain naurahti ja huomasin, että Walma suorastaan kiilsi. Minä selvitin vielä takkuisen harjan, ei niin takkuisen hännän sekä otin kaviot yksi kerrallaan. Vihdoin pystyin tiputtamaan sinisen kaviokoukun harjapakkiin ja sanomaan heihei harjaukselle. - Noh, Simonaki valmis? Inkeri sanoi karsinan ulkopuolelta. Nyökkäsin ja naurahdin ja vetäisin vetosolmun auki ja otin riimun pois Pampulalta. Asetin riimun paikalleen ja lähdimme pikakävelyä satulahuoneeseen. Katsahdin kelloon, kymmentä vaille. Tasalta piti lähteä, hui! Otimme ripakasti satulat mustista satulatelineistä ja samanvärisistä naulakoista suitset ja lähdimme kiiruhtamaan karsinoille. Laitoin suitset riimupaikalle ja satulan nostettavalle satulatelineelle ja laitoin riimun taas päähän. Sidoin riimunnarun taas vetosolmulla kiinni ja nostin ruskean yleissatulan uudella, pehmeällä violetilla huovalla Pampulan selkään. Pudotin satulavyön ja kiristin sen valmiiksi kolmosreiälle. Nostin suitset riimunaulakosta. Laitoin riimun kaulalle ja ohjat myös. Tarjosin hopeanhohtoisia kuolaimia ponille, joka väenvängällä ei halunnut niitä, mutta pienellä herkulla sain kuin sainkin ne sinne. Laitoin vielä muut remmit ja otin ohjat kaulalta, vetäisin vetosolmun auki ja otin riimun pois ponin kaulalta. - Pitääkö meidän laittaa riimu suitsien päälle vai minne? kysyin. Clara kävi kysymässä Elliltä ja Elli sanoi, että suitsien päälle voi pistää, joten me sitten pistimme. Lähdimme taluttamaan poneja ulos. Minulla oli selässäni reppu, joka sisälsi hiusharjan, pari pompulaa, kovaharjan [Pampulalle hätävaralta], kaviokoukun, rennommat housut, vaihtopaita, huppari, rennommat kengät sekä astmapiippuni, tottakai ja allergialääkket, plusplus vesipullo jos tarvitsin sitä kauheasti ainiin, ja kännykkä _ihan varmuuden vuoksi_. Päälläni minulla oli punainen T-paita, mustat ratsastushousut, turvakengät, kypärä ja käsissä hanskat, hiukset olivat letillä kuten tavallisesti. Nousimme selkään muiden mukana ja Anne ryhtyi kokoamaan jonoa. Me jouduimme häntäpäähän shettisjoukon kanssa ja Rotta sekä Elli pitivät perää. Minun edessäni oli Inkeri ja takana Walma. Hevosletka lähti etenemään ja minä mietin taas minkälainen vaellus tulisi olemaan.. Simona & Pampula 14 HM
|
|
simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Aug 25, 2013 15:23:24 GMT 2
Ponihyppelyä ponien ponimaiseen tyyliin. Pidin ruskeita stoppariohjia tiukasti kädessäni. Nadja oli luvannut pitää Pampulaa silläaikaa, kun kasaisimme tämän ihanan tunnittoman päivän kunniaksi poniesteet kentälle. Katsahdin ympärilleni, mutta brunettea ei näkynyt missään. Sitten näin tuon tulevan tarhoilta, huokaisin ja ojensin Pampulan ohjat tytölle. - Voithan sä sitä vähän kävellyttää, sanoin ja hymyilin. Sitten Clara huudahti jotain ja minä tanssahtelin puomien luokse. Katsahdin Claraan kysyvästi ja purskahdin nauruun. - Älä sä siinä naura vaan auta! Clara tiuskaisi estetolppien alta ja minä autoin hänet ylös. Blondi pudisteli itsensä ja katsahti minuun jo hymyillen. - Noniin, viedään kaks tolppaa tonne, kaks tonne ja kaks tonne, sitten vielä kaks tonne - eli tänne tulee nyt neljä estettä, ja sitten laitetaan pieni kavalettisarja tohon, Clara sanoi ja minä nyökkäsin, en oikeastaan saanut paljoa selvää tytön selityksistä, mutta lähdin kuljettamaan harmaata puomia sinne minne, noh - Clara oli osoittanut viimeiseksi. Tömppäsin puomin maahan ja Clara laittoi toisen. - Ja toiset vielä tohon, tähän tulee se sarja, tuo sanoi. Minä tyydyin nyökkäämään. Haimme taas tolpat ja pistimme ne sovittaen askelia. - Vähän tonnepäin, Clara sanoi ja siirsimme tolppia hieman etäämmäksi toisista. Kuljetimme loput puomit hikihatussa vielä, kunnes katsahdin Nadjaan, mutta tyttöä ei näkynyt, eikä poniakaan. Käänsin katseeni kuitenkin toiseen suuntaan ja siellä Nadja talutti rautiasta ponia pureskellen samalla jotakin. Ryhdyimme kantamaan puomeja ensin kavalettisarjalle. Toiseen tuli pinkki, pirtsakka puomi ja toiseen taas merensininen yksivärinen puomi. Kannoimme ristikolle kaksi keltaista puomia missä oli koirantassunjälkiä ja muille esteille erilaisia puomeja. Minä huokaisin helpotuksesta, kun esteiden kanniskelu oli ohi. Lähdimme kävelemään poniboksille ja nappasin mustapinkin kypäräni maasta. Asetin sen päähäni ja napsautin kiinnikkeet toisiinsa. Laitoin ruskeat ratsastushanskat käsiini ja katsahdin Claraan. - Minne sä Walman pistit? kysyin ihmetellen, missä musta ponitamma oli. - Tönkkäsin sen Loviisalle, Clara naurahti ja lähdimme kävelemään, oikeastaan Loviisa ja Nadja olivat nyt vierekkäin ja pitelivät poneja. - Kiitti, sanoin hymyillen Nadjalle joka naurahti. Tytöt jäivät kentän aidalle roikkumaan, kun ei heillä ollut mitään tekemistä. Ponithan olivat jo kävelleet tavallaan alkukäynnit joten menimme Claran kanssa vain noin kierroksen käyntejä ja otimme sen jälkeen ohjat tuntumalle. Minä pyysin Pampulalta reipasta ravia ja rupesin keventämään. Pampula oli jo yllättävän hereillä ja lähti reippaaseen raviin aika helposti. Ravasimme hetken ja minä vaihdoin suunnan täyskaarrolla. Menimme hetken Claran kanssa vastakkaisiin suuntiin, mutta sitten Clarakin ohjasi Walman puolivoltille ja teki täyskaarron. Hetken verryteltyämme poneja rupesimme hyppäämään ristikkoa voltilla. Minä maiskautin, asetin tein pienen pidätteen ja annoin laukkapohkeet jolloin Pampula hieman vastahakoisesti rupesi laukkaamaan. Laukkasin hieman kenttää ympäri ja sitten ohjasin tamman voltille. Käänsin kohti ristikoa ja nousin kevyeeseen istuntaan, Pampula kiihdytti laukkaansa ja hyppäsi vauhdikkaasti, että hätkähdin eteempäin. Katsahdin sitten Claraan joka hyppäsi Walmalla ristikon, Walma hyppäsi todella hyvin verrattuna Pampulaan, ehkä se johtui iästä, tai sitten minun ratsastustaidostani, tai Walman halusta hyppäämään tai.. noh, syitä oli todella monia. Hetken "lämmittelyn" jälkeen rupesimme hyppäämään myös kavalettisarjaa. Pampula hyppäsi ensimmäisen kavaletin hyvin, mutta toisessa vähän tönkömmin. Sitten tuli se suurin, ei nyt kauhean suuri - mutta näistä esteistä suurin este. Minä nousin itsevarvana kevyeeseen istuntaan, mutta sitten tapahtui jotain kummallista. Pampula ei pitänyt ideasta ja kieltäytyi, minä tipuin esteiden sekaan ja näin vain vilauksen ponista joka lähti poispäin. Kuulin, kun Clara pyysi Walmaa pysähtymään ja näin naamani edessä pian Nadjan. - Sattuko suhun? Nadja kysyi ja minä en oikein tiennyt mitä vastata. Lojui esteiden seassa tekemättä mitään, mutta sitten Nadja auttoi minut ylös. - Satulaan vain, Loviisa sanoi ja talutti Pampulan luokseni. - Mä voin pitää sitä kun sä nouset selkään, tyttö sanoi ja nyökkäsin hymyillen. Nousin selkään ja Loviisa huomasi jäykkyyteni. - Pelottaako sua? Loviisa kysyi ja minun oli rehellisesti nyökättävä, se taisi olla ensimmäinen kerta tallilla kun en hymyillyt, suuni oli mutrussa. - Kyllä mä pärjään, sanoin ja Loviisa nyökkäsi. Hän sanoi, että minun ei olisi pakko hypätä jos en halunnut, mutta minä pudistin päätäni. - Hyppään mä, en haluu saada mitään kammoa esteistä, sanoin ja vedin suuni taas kummallista kummallisempaan hymyyn. Maiskautin ja annoin pienet pohkeet ja Pampula lähti raviin, sitten asetus, pieni pidäte ja laukkapohkeet ja sitten suunnistin kohti seuraavaa estettä, joka oli toinen ristikko. Nousin kevyeeseen istuntaan ja Pampula hyppäsi sen. Seuraava este olisi pieni pystyeste. Pampula hyppäsi senkin. Sitten toinen ristikko, hyvin mallikkaasti. Sitten kavalettisarja, se tosin ravissa Pampulan omien halujen mukaisesti. Ja sitten isoin este, minä itsevarmana taas sanoin itselleni, että Pampula ja minä kyllä ylitämme tuon. Nousin kevyeen istuntaan ja Pampula hyppäsi sen, siirsin tamman raviin ja annoin pienen lepohetken. Silläaikaa Nadja ja Loviisa halusivat tekemistä, joten Clara viisaana sanoi, että he voivat kantaa muutaman tolpan ja puomin pois. Pian kentällä oli enää kolme estettä. Yksi pitkälläsivulla, vähän uran sisäpuolella. Se oli ristikko, sitten toisessa päädyssä vähän korkeampi, mutta silti shettiskokoinen, kaksiosainen sarja. Pitkien ohjien jälkeen pyysimme taas ravia ja muutaman kierroksen ja suunnanmuutoksen jälkeen siirryimme laukkaan ja minä hyppäsin Pampulalla ensimmäiseksi sarjan. Sitten ohjasin pitkällesivulle ja hyppäsin toisen esteen, teimme sen parikertaa ja siirryimme ravitehtävien kautta käyntiin. - Hyvä poni! sanoin ja taputin tammaa sen hikiselle kaulalle, hymyilin ja laskeuduin selästä, tämä oli ollut ihana ratsastuskerta vaikka putosinkin Pampulalta, heh - Pampula oli yksinkertaisesti sanoinkuvaamattoman ihana !
Simona & Pampula 15 HM!
|
|