Uusi vuosi, uudet kujeet tai jotain sellaista
Tammikuun neljäsVuosi oli alkanut melko hehkeissä merkeissä. Koko ilta ei ollut ihan tarkassa muistissa, mutta muistikuviin ainakin kuului kengän hävittäminen paikalliselle kenkärakastajalle, monien shottien kumoaminen, muutama vessareissu eri merkeissä ja Allun pussaaminen. Kahdesti. Joten ihan hyvä uusi vuosi siis. Tai siis.. jotain sinnepäin. Me ei oltu, vielä Allun kanssa törmätty tallilla, en mä sitä vältellyt. Se ehkä vältteli mua. Tai sitten ei vaan olla oltu samaan aikaan tallilla.
Vuoden alku oli alkanut kirpeissä pakkaslukemissa, mikä oli jäädyttänyt putket. Niitä oltiin sitten sulateltu ja Hannes oli asettanut ”lämpöä tuovia kiviä” putkien viereen jotta ne pysyisivät auki. Minä olin vain jättänyt hanat hieman valumaan, kuka tietää kumpi kikka toimii paremmin. Osan hevosista sai loimittaa ulos kolmella loimella ja heinänkulutus oli triplaantunut, olinkin paniikissa tehnyt lisätilauksen heinään ennen varsinaista tilauspäivää, ettei se loppuisi kesken. Olivia hyppi seinille, kun ei voinut ulkoilla pitkiä aikoja näin kireillä pakkasilla ja Minni ei tykännyt tossuista eikä takista. Talven iloja. Onneksi maneesi oli eristetty, joten pysyi hieman lämpimämpänä.
Chicolla oli melko paksu turkki, mutta se vaati silti loimia, ettei hytissyt tarhassa. Minun pitäisi ruveta suunnittelemaan tulevia kisoja molempien hevosten kanssa, nyt kun molemmat jalat taas kantoivat. Loppuvuoden olimme treenanneet kevyesti ja nyt pitäisi taas alkaa luukuttamaan täysi. Tänään minulla oli kuitenkin ajatus vetää molempien kanssa kevyt sileäntreeni ennen iltapäivän tunteja. Lähtisimme pienellä porukalla viikonlopuksi englantiin, joten mitään kovin raskasta en halunnut juuri ennen reissua tehdä. Oli mukava päästä Suomen pakkasista hetkeksi hieman leudompaan Britanniaan. Viiden plusasteen lämpökin tuntui hyvältä näiden pakkasten jälkeen.
Olin hakenut molemmat hevoset sisään ja ne herkuttelivat lämpimällä omenavedellä karsinoissaan. Kasasin molempien varusteet valmiiksi ja aloin laittaa Chicoa kuntoon. Ukkeli mutusteli vielä mehuaan ja pientä heinämäärää, jonka olin sille laittanut. Satulan peitin villaloimella ja kävin hakemassa vielä kypärän. Lähdimme Chicon kanssa maneesille. Maneesilla ei ollut ketään, joten saimme koko hallin itsellemme. Puolen tunnin rennon jumppailun jälkeen Chico oli rento ja hyvä, se pärski ja liikkui niin letkeästi, kuin saatoin toivoa. Ratsastin takaisin tallille ja vaihdoin ratsuni punaiseen tammaan.
Lili ei ollut ihan niin tasainen tapaus, kuin Chico. Sen olin saanut oppia yhteiseloaikamme aikana. Se oli paljon kipakampi, mikä oli monessa suhteessa hyvä, mutta kun pakkasten (ja juhlimisien) takia oli tullut pari päivää vapaata, tamma oli valmis hyppimään seinille. Tovin treenimme alusta käytinkin siihen, että neuvottelin Lilin kanssa saanko edes istua sen selässä. Kahdesti tai kolmesti teki mieli hypätä selästä ja antaa tamman juosta pahimmat energiat pois. En kuitenkaan tehdyt sitä, pallosalaman piti oppia myös kuria. Jonkun aikaa neuvoteltuani tamman kanssa, sain siitä jopa ihan kivaa ja rentoa liikettä irti ja totesin, että siihen oli hyvä lopettaa. Kun Lili oli taipunut minun pyyntöihini, antauduin sen pyynnöille, eli otin siltä varusteet pois ja annoin juosta. Tamma oli riemuissaan ja juoksenteli ja pukitteli iloisesti sopivan kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen heitin sille kamat takaisin päälle ja lähdin maastoon kävelemään.
Pahaksi (tai kai hyväksi) onnekseni Allu sattui Maagin kanssa juuri suuntaamaan samoille reiteille. Meinasin jo kääntää Lilin turvan toiseen suuntaan, mutta näin että Allu oli jo huomannut meidät.
- Moi. Hän sanoi hiljaa.
- No moi! Sanoin liian reippaasti. – Lähetkö maastoon? jatkoin
- Joo meinasin vetää pienen käppäilylenkin, Allu vastasi.
- Me tullaan mukaan, totesin takaisin.
Niinpä suuntasimme lumen narinan säestämänä maastoihi.
- Aika kylmä. Allu totesi hiljaa
- Joo niin on ollu, tallin putkekin jääty tossa yks päivä, jatkoin.
- Aijaa, saitko… niinku sulatettua ne vai pitikö soittaa sille putkarille, Allu sanoi.
- Joo saatiin Hanneksen kaa sulatettua ne, sanoin ja naurahdin hieman kun mietin Hanneksen energiakiviä.
- Mitä naurat? Allu kysyi puolustelevasti.
- Mietin Hanneksen kiviä… totesin.
- Aa.. niitä, Allu sanoi.
Kävelimme hetken hiljaisuuden vallitessa.
- Voiks kaverit pussata ja olla sit viel kavereita? Allu kysyi hieman hermostuneesti.
- Voi, varsinkin jos se toinen kaveri oli juonut liikaa tequilaa ja yritti vaan auttaa sitä toista kaveria tekemään muita ihmisiä kateelliseks, vastasin ja naurahdin.
- Hyvä, kiva. Päästiin muuten instagramiin, Allu sanoi hiljaa. – Näytään siellä Iiriksen kuvan taustalla.
- MITÄ?? sanoin kovaan ääneen ja Lili hieman hypähti.
- Joo, no ei siitä ehkä meitä tunnista, tai no mä tunnistin, mutta muut ei ehkä tai sillee, Allu sanoi ja pyöritteli ohjia käsissään.
- Jaa no ei kai se nyt mitenkään salassa tapahtunukkaa, mutta ei sitä toki ehkä olis nettiin halunnu.. huokaisin.
Olimme tulleet valaistun maastolenkin päähän ja tallinpiha avautui edessämme.
- Oliks maneesi tyhjä? Allu kysyi
- Joo oli, tunnit alkaa vasta.. katsoin kelloa, - tunnin päästä.
- Hyvä, meen Maagin kaa hetkeks sinne. Allu sanoi ja suuntasi Maagin turvan maneesia kohti.
Itse laskeuduin Lilin selästä ja talutin sen talliin. Lili ja Chico sai molemmat vielä lämmintä mehua ja vein ne sitten ulos ja lähdin pakkaamaan brittien reissua varten.