Viljami
Uusi ja innokas
Posts: 53
Hoitoheppa: Ailen
Koulutaso: heC
Estetaso: 40cm
|
Post by Viljami on Apr 7, 2022 21:53:02 GMT 2
Vilperin elämää Seppeleen ulkopuolella 🐒💪🤠⚽️
#1 - "Porttikielto" #2 - "Haahtilohentie 3" 3# "Moka" 4# "Paska Juhannus" 5# "Sähköposti" 6# "Kalareissu Holmien takapihalla"
|
|
Viljami
Uusi ja innokas
Posts: 53
Hoitoheppa: Ailen
Koulutaso: heC
Estetaso: 40cm
|
Post by Viljami on Apr 18, 2022 15:42:35 GMT 2
18.4.2022 - Porttikielto#julivili - liittyy vahvasti pääsiäisleirin jälkeisiin tapahtumiin
Jalkapallo irtosi sulaneelta nurmelta ilmaan, ja syöksyi suoraan maaliverkon lämpimään syleilyyn. Sen löysäksi lässähtänyt verkosto humahti kevyesti, kun mustavalkoinen pallo osui siihen ja kieri sitä vasten takaisin maahan. Vaikka mä en ollut pelannut HJK:ssa nyt pariin vuoteen, oli mun taidot siitä huolimatta vielä tallella. Hölkkäsin kevyin askelin maalin luokse, pitäen käteni ylhäällä 90-asteen kulmassa, kuten kaikki ammattilaisjalkapalloilijat ja -juoksijat tekivät. Kaappasin pallon takaisin jalkojeni väliin, ja potkin sen taas kauemmas. Mua vitutti, ja pam – toinen veto. Pallo lensi tolpan kautta maaliin. Hain pallon ja palasin. Vitutti uudelleen, ja pum – maalissa. Sana mun ja Julin yöllisestä maastoreissusta oli levinnyt eilisen aikaan kuin kulovalkea (joskin ei niin nopeasti, kuin Kirin ja Aleksanterin välinen välikohtaus). Mutta käytännössä jokainen merkittävä henkilö sillä tallilla tiesi mitä me oltiin tehty. Ei sinänsä, että olisin nyt itse maastoreissua hävennyt. Päinvastoin: musta se oli ollut tosi kivaa ja virkistävää – halusin myös toivoa, että Juli ajatteli samoin. Mutta asia mikä mua häiritsi, oli tapahtuman jälkipuinti ja rangaistuksemme. Kahden viikon porttikielto Seppeleeseen. KAHDEN VIIKON! Niinku mitä mun nyt pitäisi tehdä kahden viikon ajan, jos tallilla mulle näytettäisiin punaista stop-merkkiä? Pahinta tässä vielä oli se, ettei tuo porttikielto ollut edes Hanneksen idea. Vaan Salman ja Eedin. Salma nyt... äh, kyllä mä tajusin miksi se oli ajautunut moiseen ratkaisuun: se oli pälyillyt mua ja Julia metsässä niin vihaisena, että se oli näyttänyt räjähtävän hetkenä minä hyvänsä. Mutta Eedi?! Mä olin tuijottanut sitä punapäätä sen kompatessa Salman vaatimusta niin myrkyllisellä katseella, että olin jopa toivonut että mun katse sulattaisi sen siihen paikkaan. Musta tuntui ihan Aleksanterilta, loukatulta sellaiselta. Mä tajusin kyllä että oltiin tehty väärin, mutta asettua nyt tuolla tavalla mua vastaan? Mikä käärme... - mä murahdin itsekseni ja potkaisin jälleen palloa, ja mulkoilin sivusilmällä kun se lensi ohjuksen lailla maaliin. Kyseinen tehokaksikko oli jopa yrittänyt perua mun Kanada-reissua. Ihan kuin kahden viikon kielto Ailenin lähelle ei olisi jo tarpeeksi? Mutta kiitos Hanneksen (joka oli näyttänyt kovin harmistuneelta sen johdosta, että se oli jo mun liput maksanut), mä pääsin vielä menemään. Kiitos myös Hanneksen, mä saisin jatkaa vielä Ailenin hoitajanakin - Eedi ei ollut ymmärtänyt Hanneksen ratkaisua, mikä ei enää yllättänyt mua. Cellallekin, sille Allun eksälle, olin lähettänyt joku miljoona anteeksipyyntöä tekstiviestitse, mutta se ei ollut vastannut mulle vielä mitään. Mä sain vain toivoa, ettei se ollut mitenkään vihainen mulle. Ja että se ottaisi mut vielä siipiensä suojaan tässä länkkäritouhussa. Muuta mä en oikeasti siltä halunnutkaan. Jatkuva pallon potkiminen sisäisen raivon vallassa oli saanut jo mun paidan kostumaan hiestä. Se oli samalla pikkasen lieventänyt mun olotilaakin. Tai siis, olihan se parempi, että mä hakkasin palloa kuin jotakuta. Lompsin väsynein askelin takaisin maalille, ja nostin pallon nyt syliini. Mutta katseeni harhaili nopeasti maalin vieressä lojuvaan urheilukassiini, jonka sivutaskusta kuului bzzz bzzz- ääniä tiheään tahtiin. Kyykistyin polvilleni, ja avasin vetskarin napaten puhelimen käteeni. Kurtistin kulmiani tuijottaessani puhelimeni näyttöä. Tekstiviestien viban perusteella viestittäjä oli Juli. Mutta miksi se laittaisi mulle viestiä? Ja mistä se oli saanu mun numeron? Toisaalta taas mä en ehkä halunnut tietää. Jep. Oli se Juli. Siitä ei ollut enää epäilystäkään, sillä kukaan muu ei käyttäisi sanaa pöljä. Tyydyin kohtalooni, eli odottamiseen. Sammutin puhelimeni näytön, ja asetin sen maahan hetkeksi jotta pystyisin kaivamaan molemmilla käsilläni laukkua. Mä tarvitsin mun vesipullon. Hetken penkomisen jälkeen mä kuitenkin löysin sen: avasin korkin ja kulautin suuhuni ahnaasti vettä. Ja enhän mä oikeasti ollut kunnossa, vaikka niin Julille olinkin väittänyt. Oikeesti olin ihan paskana siitä porttikiellosta. Mutta mä en kaivannut sääliä, en keneltäkään enkä varsinkaan Julilta. Mutta taas toisaalta, tuskin Juli sitä mulle antaisikaan. Se vain heittäisi jonkun kornin ilmaisun, ja taputtais mua selälle ironisesti. Tarjois ehkä siihen vielä pusun kylkeen? Juli oli kaiken lisäksi vielä niin... noh, sanotaanko näin, ettei se ollut kuin muut tallin tai liekkiksen mimmit. Olihan se sen todistanut jo lauantai-iltana leirillä. Mä en todellakaan ottanut siitä selkoa: se oli niin flirtti seuraavan sekunnin ja saattoi sitten vaihtaa taas kohdettaan silmänräpäyksessä. Mua ei itseäni sinäänsä haitannut, mutta Valtterin puolesta musta tuntui kieltämättä hiukan pahalta. Se oli vaikuttanut olevan ihan sen lumoissa lauantaina, että nyt musta tuntui siltä, kuin saisin varoa itseäni jatkuvasti Julin seurassa. Vaikka eihän Valtteri Julia omistanut, ei tietenkään. Mutta jokin siinä sai mut kiemurtelemaan pahasti, ei karkuun, mutta paikoillani. En mä tiedä, tällaiset on helvetin vaikeita juttuja. Ehkä nyt olisi parasta keskittyä vain mun ja Julin suhteeseen, kavereina.
|
|
Viljami
Uusi ja innokas
Posts: 53
Hoitoheppa: Ailen
Koulutaso: heC
Estetaso: 40cm
|
Post by Viljami on May 5, 2022 12:09:09 GMT 2
2.5.2022 - Haahtilohentie 3#julivili - sisältää lievää kiroilua / liittyy tähän ja tähän
Kello oli ollut puoli viisi iltapäivällä, kun mä olin startannut sedän farmariauton ja lähtenyt virallisesti Holmien talolta. Eero-setä oli ollut hieman näreissään siitä, että mä olin pöllinyt sen auton kokonaiseksi päiväksi niin, että se oli joutunut mennä pyörällä töihin. Se ei kuitenkaan ollut huutanut mulle suoraa kurkkua puhelimessa, vaan ollut ihan ymmärtäväinen selitettyäni syyn karkumatkalleni. " No... kai sitten suojaukset on ollu kondikses?", se oli kysynyt varovaisesti, ja mä olin hätäisesti älähtänyt jotain sen päälle, ja painanut sitä punaista Lopeta puhelu-nappia. Faijasta ei olis voinu sanoa samaa. Se oli yrittänyt soittaa varmaan ainakin 7 kertaa koko päivän aikana, mut mä en ollut vastannut sille. Juuri allekirjoitetusta syystä. Mä olin saanut jopa Villeltä viestin. Mutta se oli ollut tosi antikliimaksinen " mitä vittua Vili?"- eikä siitä ollut kuulunu sen enempää. En mä syyttäny Eeroa siitä, että se oli kertonu faijalle. Mut minkä hiton takia Villelle oli pitäny laverrella? Mitä se sille kuulu, että mitä mä tein täällä? Viimenen asia mitä mä kaipasin, oli Villen näsäviisaat kommentit. Kun Juli oli sanonut mulle heipat niiden pihalla, niin mä olin ottanut sen vielä tiukkaan halaukseen, ennen kuin mun olisi ollut määrä lähteä. Se oli kietonut sen sirot kädet mun niskan taakse, ja sivellellyt sitä hennosti siihen malliin, kuin mä en muka huomaisi. Mutta kyllä mä olin sen noteerannut, sillä se oli nostattanut mun ihon aivan kananlihalle. Hetken me oltiin siinä vain seisty. Ja sitten se oli lopuksi vielä ilmoittanut julimaiseen tapaansa, että hirttäisi mut sukukalleuksistani, jos kertoisin kenellekään. Mä olin vain hymähtänyt perään. Lupaus oli aina lupaus. Ja tämän mä veisin vaikka hautaan asti, jos sille oli tarvetta. Julin vilkuttava kuvajainen oli näkynyt auton taustapeilistä vielä pitkän aikaa, kunnes se oli kadonnut kuivan maantiepölyn taakse. Ja nyt mä ajoin eteenpäin pitkällä tiesuoralla, metsän ympäröimänä. Auton radiosta soi hennosti joku The Neighbourhoodin biisi, ja mä väänsin volyymiä niin kovalle kuin vain pystyi. Ja vaikka auton halvat stereot huuti hoosiannaa, vilkkui mun tuoreessa muistissa Julin siniset silmät, pörheä tukka, pyöreät huulet ja sen jumalattoman pehmeä iho. Mä tiukensin otettani auton nahkaisesta ratista. Puristin huuliani yhteen. Kulmatkin meni hitusen kurttuun. Jos mun olis pitäny järjestellä mun tuntemukset ja lajitella mietteet aakkosjärjestykseen, niin olisin ollut ihan kädetön. Pieni osa musta olisi halunnut kääntää auton ympäri ja ajaa takaisin Holmien talolle, ja sitten se toinen puoli käski jatkuvasti vain painaa kaasua. Miksi mä sitten pidin jalkani kaasulla? Koska Julin kaltaiset naiset oli vaarallisia, jos niihin ihastui.
|
|
Viljami
Uusi ja innokas
Posts: 53
Hoitoheppa: Ailen
Koulutaso: heC
Estetaso: 40cm
|
Post by Viljami on May 24, 2022 18:52:19 GMT 2
24.5.2022 - Moka
Eeron ensin varovainen, mutta sitten yhä vaativampi koputus sai mut raottamaan toista silmääni laiskasti. Silmäluomet tuntui raskailta, liian painavilta ja kivettyneiltä niin paljon, ettei mun olisi tehnyt mieli avata niitä ollenkaan. Ne oli olleet sellaiset jo silloin eilisaamuna, kun mä olin herännyt Julin vierestä. Taas.
"Mitä?", mä murahdin, käänsin kylkeä ja vetäisin peiton melkein korviin asti, kun Eero raotti vierashuoneensa ovea: sen hoikka, ja vähän Hannesmainen olemus tirkisti varovaisesti ovenraosta. Se joutui vähän siristämään silmiään, kun ikkunan sälekaihtimien välistä tuleva valo osui sitä suoraan silmiin, kun se liukui puoliksi huoneen sisälle. Mä huomasin että se piteli jotain kädessään. Se oli se sen vanha Samsungin puhelin.
"Isäs soitti.", Eero sanoi tyynesti ja heilutti puhelinta kädessään. Mä ynähdin hiljaa.
Mä en ollut vielä ehtinyt kysyä siltä, että oliko se kertonut faijalle siitä, kuinka mä olin eilen saapunut sen kämpille ihan darrassa ja vaatteet järvivedeltä haisten. Enkä siinä kuistilla tönöttäessäni kehdannut alkaa väittämään kiven kovaan, etten muka olisi juonut. Sillä tosiasiassa mä olin juonut - ja vetänyt aika raskaan setin varsinkin Eedin kanssa.
Mutta jos totta puhuttiin, ei mun suunnitelmana kyllä ollut alkaa kännäämään siellä After riden fiinissä bileissä. Ei ihan oikeasti ollut. Mulla oli ollut hyvä fiilis siitä, kuinka hyvin me oltiin Ailenin kanssa sijoituttu. Siihen neljänteen sijaan Helppo C:ssä mä olin todella tyytyväinen, ja ylpeäkin. Sen after riden olis pitäny olla vaan yks hauska juhlatapahtuma kavereiden kanssa.
Mut sit mä olin pussannu Julia. Ja kaikki oli menny ihan päin persettä.
"Kerroiks sä?", mä kysyin lopulta, hieman ankeana. Eero liimasi huulensa yhdeksi viivaksi ja pudisti päätään:
"En", se sanoi, ja sitten sen kulmat nousi jotenkin toiveikkaana ylöspäin. "Se käski vain mun muistuttaa sua, että vastaisit sen viestiin."
"Aijaa."
Mun otsa vaipui ryttyyn heti, kun Eero oli sulkenut vierashuoneen oven. Miks faija yhtäkkii halus, et kattoisin jonku sen lähettämän viestin? Oliko se silti jotenkin saanut tietää mun sunnuntaisesta sekoilusta? Vai oliko Eero vaan kusettanu mua?
Peitto suorastaan lensi kaaressa sängyn päätyyn, kun mä ponnahdin istumaan sängyn laitaan. Mä nappasin lattialla latauksessa olevan puhelimeni ja avasin sen. Ruudulle lävähti viesti faijalta:
Mitä vittua?
Faijan nimen alapuolella luki pienellä tekstillä ollut paikalla viimeksi tänään 9:02. Ja sen jälkeen ihan totaalinen radiohiljaisuus. Mun pää kääntyi vaistomaisesti kohti seinällä raksuttavaa kelloa, vaikka puhelimenkin ylänurkasta mä olisin sen nähnyt. Viisarit näyttivät kuitenkin tarkasti 11:09.
Mä haroin melkein silmien edessä hyppiviä hiussuortuvia taaksepäin, pois naamalta. Minkä takia se yhtäkkiä olis halunnut leikkiä jotain helvetin teekutsuja? Ihan vaan huvinvuoksiko? Vai olikohan se vihdoin ja viimein alkanut katumaan mun karkoitusta?
Mun olisi tehnyt mieli ottaa keskustelusta kuvankaappaus, ja lähettää se Julille. Mutta mun peukalo jäi leijumaan vihreän lähetä napin päälle. Sitten mä painoin oikean yläkulman ruksia, palasin faijan ja mun väliseen keskusteluun ja lähetin laimeasti vain ok.
|
|
Viljami
Uusi ja innokas
Posts: 53
Hoitoheppa: Ailen
Koulutaso: heC
Estetaso: 40cm
|
Post by Viljami on Jul 24, 2022 14:49:08 GMT 2
25.6.2022 – Paska Juhannus Sisältää kiroilua ja väkivaltaa
Mä tuijotin edessä makaavaa lautasta haarukka oikeassa kädessä, ja veitsi toisessa. Se oli täynnä niitä parhaimpia grilliherkkuja, mitä maan päältä pystyi löytää; kanavartaita, voissa ja tillissä marinoituja uusia perunoita, grillipihvejä ja niin edelleen… mutta silti jotenkin mulla ei ollut nälkä yhtään.
Oikeasti, mua jopa melkeen oksetti.
Grilli sihisi vaativan oloisena faijan takana, ja tovin jälkeen, se vihdoin nousi paikaltaan ja avasi grillin. Siellä sihahti uudelleen, kun oletetut grillin antimet käännettiin.
”Noh, Viljami.”, faija aloitti, ja mä tunsin kuinka jokin vatsanpohjan happopuklu hiipi mun kurkkua pitkin ylös. Mä pakotin sen takaisin alas. ”Miten teillä on siellä Liekkijärvellä mennyt?”
MitEn sIellÄ lIekkIjäRVEllä oN menNyt?? Just joo. Haista paska.
”Ihan hyvin”, mä vastasin yksitoikkoisesti takaisin. ”Ottaen huomioon, että te kirjaimellisesti hääditte mut sinne.”, koin oikeudekseni jälkiviisastella. Faijan olat kohosivat, kun se huokaisi. Se sulki grillin, ja kääntyi takaisin pöydän puoleen. Leenan pientä mulkkausta ei voinut olla huomaamatta.
Myönnettäkööt, mä olin edelleen aika katkera siitä tempusta, minkä ne oli mulle tehnyt alkukeväästä. Vaikka nyt, mä osasin jo arvostaa mun elämääni Liekkijärvellä: mulla oli siellä kavereita, Ailen ja Juli. Tätä mä en kuitenkaan ikinä myöntäis faijalle. Sillä mä halusin nähdä, kuinka se mateli multa anteeksiantoa ja muuttoa takaisin kotiin Helsinkiin.
Mä nojauduin syvemmälle mun tuoliin: ”Mut, ilman sitä en ois ikinä tavannu Julia. Et tota, ehkä mun pitäis tässä teitä kiitellä ja pussata kenkiäkin vielä.”
Juli hihitti tyytyväisen oloisena mun vierellä, ja takertui mun hauiksesta kiinni. Muiskautti vielä pusunkin poskelle. Leenan ilme kruunasi kaiken.
Se oli melkein pyörtynytkin ovelle, kun oli nähnyt, että olin saapunut jonkun mimmin kanssa. Ilmoittamatta mitään etukäteen. Enkä mä ollut saapunut minkään tahansa mimmin kanssa, vaan Julin; sen Julin, joka levitti hämmästystä ja pelkoa räiskyvällä persoonallaan ja ulkokuorellaan.
Luoja, Juli oli täydellinen tähän pikku keikkaan. Se tiesi tasan tarkkaan, miten nykiä ihmisiä oikeista (ja vääristäkin) langoista.
”Juu, aivan… just.”, faijan rykäisi. Sen ilmettä oli ehkä vähän vaikea tulkita, tai no, eipä oikeastaan: se näytti siltä, kuin olisi käynyt läpi kaikki emootiot parissa sekunnissa. Mä jouduin pidätellä pientä hymynkaarretta ilmestymästä suupielille.
"No ompa kiva että olet löytänyt sieltä...", Leena aloitti sellaisella teennäisellä aspahymyllä, vaikka loppua myöden se kuitenkin karisi pois. "...jonkun"
Julin kulmat kohosivat sekunneissa ylös. Mä kiirehdin rykäisemään jotain väliin:
"Joo-"
Ping pong.
Vaimea ovikellon ääni kantautui eteisestä aivan takapihalle asti.
”Voi, se on varmasti Ville!”, Leena hihkaisi. Se näytti hetken siltä, että oli saanut yhden syyn sietää tätä lounasta, tai mua ja Julia. Se nousi paikaltaan, ja kiiruhti terassin läpi talon sisälle. Faija hymähti tyytyväisenä.
Mutta mua ei hymyilyttänyt.
”Kuka se Ville on?”, Juli kuiskutus mun korvaa vasten sai mun käden ihon nousemaan kananlihalle.
”Se on mun…”, mä kerkesin sanoa, kunnes Leena palasi takaisin tuttu hahmo kintereillään. Ville asteli suoraan terassin auringonpaisteeseen sen naurettavassa officekesä-lookissaan. ”…veli.”
Faija nousi paikaltaan hymyilevänä: "Kiva kun pääsit.", se sanoi ja taputti Villen olkaa. Mun olkaahan se ei ollut taputtanut. Eikä kyllä Julinkaan.
Ja sitten minuuttia myöhemmin, siinä me kaikki istuttiin. Pöydässä. Syömässä. Yhdessä. Voi vittu.
”Jaa, joko sun aresti on ohi?”, Ville lopulta kysyi tosi kasuaalisti, kun se oli saanut haettua oman lautasensa täyteen hipsterivihanneksia, ja muuta jotain tosi terveellistä, mitä faija ja Leena nyt oli vaan sattunut hakeen Prismasta.
Mutta faija tunsi mut, ja mä tunsin faijan. Mä kerkesin vain avata suuni sanoakseni jotain terävää takaisin, mutta faija keskeytti: "Viljami tuli yhdessä, tuota... seuralaisensa kanssa syömään."
"Tyttöystävän", Juli huomautti yksitoikkoisesti, ja jatkoi perunansa leikkaamista. Mä tarkkailin Villen ilmettä huvittuneena.
"Ahaa", Ville totesi lyhyesti, samalla kun sen kulmien väliin ilmestyi ryppy. "No, tervetuloa sitten kai perheeseen. Vaikka taisit nyt kyllä valita väärän veljen.", kiukku leimahti uudelleen mun sisällä, mutta mä päätin kanavoida sen edessä makaavaan pihviini. Pahoinpitelisin mielummin sitä, kun Villen nättiä naamaa.
"Mä muuten lähetin sen Ojalan lomakkeen sulle, niinkuin pyysit.", Ville vaihtoi aihetta. Mä haarukoin vastahakoisesti pihvin paloja suuhuni.
"Aijaa, no hyvä. Mä katson sitä sitten loman jälkeen.", faija vastasi.
"Ottaako joku vielä salaattia?", Leenakin ennätti kysymään, vaikka heristeli salaattikulhoa enemmänkin Villen ja faijan suuntaan.
"Nii, vieläkö sä homehdut siellä toimistossa?", mä tirskahdin, sivuuttaen täysin Leenan salaatit. Villen pää kääntyi hitaasti faijasta muhun, ihan kuin suoraan jostain Manaajasta.
"Mieluummin mä rakennan itselleni uraa ja tulevaisuutta, kuin ryyppään ja rellestän.", se totesi, melkein jopa tuhahtaen.
"En mä ryyppää enää.", mutisin takaisin. Sehän oli vale, tietenkin. Mutta periaatteessa mä en enää rellestänyt. Mulla oli uusi harrastus ja kavereita, joiden kanssa ehkä joo satunnaisesti ryypättiin ja pidettiin vähän hauskaa... mutta silti. Olihan kaikki tuo parannusta viimevuotiseen verrattuna.
"Oho", Ville naurahti ääneen. "Sä koit sitten vissiin oikeen ihmeparantumisen."
"Ja sä ilmeisesti et.", mä tuhahdin.
"Pojat, hei.", faijan äänensävy oli muuttunut, se oli painostavampi ja varoittavampi. Sama äänensävy, mitä se oli aina käyttänyt, kun se ei enää jaksanut kuunnella mun ja Villen kinastelua. Lopulta se veti pari syvää henkäystä, ja kysyi sitten, joskin vähän säyseämmän oloisena:
"Niin... setäs kerto, että sulla on uusi harrastus."
"Oikeesti- älä esitä että sua kiinnostais.", mä murahdin lopulta. Faijan kulmat kohosivat ylös.
"Vili se vaan kysy, vastaa nyt vaan herranjumala.", pelastava ritari-Ville faijan apuun, just vittu joo.
Siinä samassa tuntui siltä, kuin jokin olisi mennyt katki. Ja se oli ollut mun kärsivällisyyteni, sillä mulle oli virallisesti riittänyt. Mulle riitti se, kuinka faija yritti esittää, että sitä kiinnosti. Mulle riitti Villen naama, ja Leenan silmänpyöräytykset ja tuhahtelut. Mulle. Vittu. Riitti.
"Ville turpa kiinni-", mä tiuskaisin takaisin.
"Anteeks?"
"Viljami Johannes-!", nyrkin paiskaus terassin pöytää vasten sai lautaset ja lasit kilahtamaan yhteen ääneen. Faija nousi ylös tuoliltaan: "Koko iltapäivän olet vain-"
"Ai mitä??", mä vastasin faijan energiaan takaisin, ja nousin ylös.
"-epäkunnioittanut meitä, vaikka me kutsuimmet sinut-"
"Voi haista nyt vittu!", mä melkein jopa karjuin. "Pitäiskö mun, -ihan aikusten oikeesti, vaan- vaan ryömiä kiltisti tänne, leikkimään jotain helvetin teekutsuja??", mä jatkoin, vetäen terävästi henkeä sanojen välissä. "Mitä sä oikeen oletit?? Että mä EN olis katkera yhtään? Vitun tyhmää!"
Sitten Ville tyrkkäsi oman tuolinsa taakseen, nousi seisomaan ja mä näin punaista. Mä puristin mun oikean käden nyrkkiin ja löin.
|
|
Viljami
Uusi ja innokas
Posts: 53
Hoitoheppa: Ailen
Koulutaso: heC
Estetaso: 40cm
|
Post by Viljami on Aug 2, 2022 20:30:37 GMT 2
Kesäpäivän nokoset....
|
|
Viljami
Uusi ja innokas
Posts: 53
Hoitoheppa: Ailen
Koulutaso: heC
Estetaso: 40cm
|
Post by Viljami on Jun 4, 2023 14:07:18 GMT 2
4.6.2023 - SähköpostiBling! Sinulle on yksi uusi sähköpostiviesti.
OMAOPINTO
Hyvä hakija,
Sinulle tarjotaan opiskelupaikkaa hakukohteesta Ypäjän hevosopisto, Hevostalouden perustutkinto. Voit avata ja vastaanottaa opiskelupaikan klikkaamalla seuraavaa linkkiä httpps://omaopinto.fi/vaastaanotapaikkasinytjeee.
Opiskelupaikka on otettava vastaan 15.7.2023 klo 15:00 mennessä.
Älä vastaa tähän viestiin - viesti on lähetetty automaattisesti
Ystävällisin terveisin Omaopinto
|
|
|
Viljami
Uusi ja innokas
Posts: 53
Hoitoheppa: Ailen
Koulutaso: heC
Estetaso: 40cm
|
Post by Viljami on Jul 15, 2023 10:36:00 GMT 2
Kalareissu Holmien takapihalla – 10.7.2023Kaikki oli lähtenyt siitä, kun Eero oli yhtenä maanantaiaamuna voivotellut LiekkiMarketin lohen kilohintoja. Se olisi halunnut valmistaa meille (raksaäijien keskuudessa) kuuluista lohikiusaustaan, mutta kalatiskillä oli pyydetty kylkifileestä peräti 45 euroa. Ja oli kuulemma ollut vielä perkaamatontakin, eli ruodot olisivat tulleet kylkiäisinä mukaan. Mä sain siinä aamukahvillani sota flashbäckejä pelkästä ajatuksesta. Olin kerran kuusivuotiaana meinannut tukehtua kalakeitosta saatuun ruotoon, tai sillälailla mä ainakin muistin sen tapahtumarikkaan päivän. Faija olisi varmaan ollut toista mieltä. Se olisi vaan läimäissyt kämmenellään mun selkää ja käskenyt miehistyä. Mutta mun vieressä istuva Juli oli miltei singahtanut ylös tuoliltaan, kun se oli kuullut sanat lohi, kallis ja kävisin kalassa ihan itte, mut kun ei oo värkkejä. Eikä kyllä paattiakaan. ”Meidän takapihalla on lampi.”, Juli oli hihkaissut leivänmuruset singahdellen suusta keittiön pöydälle. ”Me voidaan hakea sulle lohta!!”. Eero oli näyttänyt hieman epäilevältä, ja vakuutellut ettei nyt tarvitse hänen vuokseen mitään lohta lähteä pyytämään. Mutta kun Juli jotain päätti, niin se myös sitten tehtiin. Joten luonnollisesti, minä ja Juli oltiin pakattu kimpsut ja kampsut Eeron autoon, ja lähdetty huristellen kohti Holmien taloa. Ja nyt me nökötettiin onget tanassa Vihreäksi Veneeksi ristityn veneen kyydissä. Holmien talon takapihalla. Jep. ”Saakohan täältä edes lohta?”, Juli oli tuumaissut äneen, tasan kaksikymmentä sekuntia siitä kun oltiin päästy lammen syvään päätyyn. Se kurottautui katsomaan sakeaksi värjäytynyttä lampivettä niin, että Vihreä Vene kenahti siihen suuntaan, mihin Juli nojasi. ”En mä tiiä. Ootko saanu täältä ikinä?”, mä kysyin. ”En”, Juli vastasi, ja lysähti takaisin penkilleen. Vihreä Vene heilui taas. ”Mut Aleksanteri on saanut täältä kerran hauen. Mä näin sen! Se oli aika iso” ”Aijjaa, no toivotaan että saadaan sellainen sitten”, pieni hymynkaarre ilmestyi pakostakin mun suupieliin, kun mä lähdin kelaamaan siimaa takaisinpäin. Juli oli kyllä melkoinen aarre, toisin kuin tämä kalareissu. Mun siima ei ollut nykinyt vielä kertaakaan, vaikka me oltiin käyty kaivamassa matoja Holmien talon ympäristöstä ainakin tunnin verran, koska luettiin netistä että lohet tykkäävät enemmän madoista kuin juustosta… tai leivästä. Hiljaisuutta (jos hyttysten ja paarmojen ininää ei laskettu) kului taas noin puoliminuuttia, kunnes Juli ynähti taas: ”Vili tää on tylsää… kuvataanko tanssihaaste?” ”Ai taasko?” ”No joo-o”, se jatkoi ja kaivoi salamannopeasti puhelimensa farkkushortsien taskustaan. ”Eiks haasteen kuvaaminen oo vähän vaikeeta tän kyydissä?”, mä kysyin ja korjasin mun kalastajanhattua paremmin päähän. Juli hyssytteli mua kädellään. ”Ei se oo. Tuu, tee vaan mun perässä”, ja niin Juli asetti puhelimen kuvaamaan meitä veneen nokasta, ja mä löysin itseni seisomasta vähän viistosti Julin takana. Kaiuttimesta alkoi soida nopeutettu TikTok versio jostain biisistä, jossa toistettiin uskollisesti sanoja amppari ja jotain muuta hilpeää. Juli alkoi tanssia biisiin kuuluvaa tanssia kuin riivattu, saaden veneen vaappumaan vähän vaarallisesti puolelta toiselle. Mä yritin hytkyä parhaani mukaan taustalla, ja kopsata Julin liikkeitä parin sekunnin viiveellä. Mutta vaikka me oltiin kuvattu ainakin sata haastevideoita, olin mä kyllä päätynyt siihen tulokseen, ettei musta mitään TikTok-tanssijaa kyllä tulisi. Juli joutui lopulta keskeyttämään tanssin kuvaamisen, koska a) se meinasi tukehtua nauruun ja b) koutsatakseni mua, mitenkä tätä tanssia piti oikein tanssia. Ja huomatkaa, näin kävi joka kerta. "Tehdään eka tää käsijuttu" "Ahaa okei" "Ja sit sä pyöräytät mut-" "Mmhm" "Ja sit tehdään yhdessä toi loppuosa. Ihan helppo nakki Vili", Juli neuvoi, näykkäisi rohkaisevasti mun olkapäätä ja asetti puhelimensa taas asemiin. Yks, kaks, kolme... parrasvalot avautui meille ja biisi alkoi jälleen soida. Me kuvattiin se haastevideo uudestaan ainakin kolme kertaa, ja mä jopa opin sen jotenkuten läpi. Sen kalastusreissun lopussa ei kyllä lohtakaan saatu, eikä oikeastaan muutenkaan mitään, koska mä olin tanssiessani tönäissyt oman onkeni yli laidan. Ja nyt Holmien isännän onki makasi lammen pohjassa. Me kipitettiin sen jälkeen kiltisti S-Markettiin, ja lähdettiin sieltä ruodollisen lohen kanssa kotiin.
|
|