9.8.2018 Vaativa B-aamutunti

[Anne]

Vaativaa B:tä, alle listattu haasteet, joita ratsukolla oli. Tehtävinä perustyöskentelyn kautta sulkutaivutuksiin ja laukka-käynti-laukka -siirtymisiä.

Dani - Pancho
Haasteet: Hätäily, muodosta karkaaminen ylös, selän katoaminen.

Leeni - Laila
Laila epäreaktiivinen pohkeelle, hipsuttelu, moottori kateissa.

Edith - Lasse
Suoruus, tahti ja apuhin reagoiminen hidasta.

Stella - Hilppa
Kyljet jäykkänä, painaa kädelle, takaosa tallissa.

Fiia - Rösti
Tahmea, vastaanottamaton poni. Matelee.

Spessu Stellalle!

[Fiia]

Tiedättekö sen tunteen, kun aamulla heti herättyä ei saa puristettua kättä nyrkkiin tai jännitettyä pohjelihasta? Tuntuu, kun lihaksissa ei olisi yhtään voimaa, tai ne olisivat vielä unessa.

Juuri sellainen olo Röstillä oli varmaan koko ajan, niin kertakaikkisen huonosti se liikkui.

Olin toki kuullut, että Rösti oli laiska: siitä ei monikaan ratsastaja pitänyt ihan alkeistuntilaisia lukuun ottamatta. Mutta että näin laiska? Minä en saanut siihen tehoa, vaikka kuinka käskin ja komensin, enkä toisaalta hellittämällä ja maanittelemallakaan.

”Mä en hetkeäkään usko, että tää on entinen kilpaponi”, kuiskasin Stellalle yritettyäni noin vartin verran saada Röstiä liikkumaan ravissa omalla moottorilla eteen, siinä oikeastaan onnistumatta.

”Mä katsoin FEI Databasesta kerran, kyllä se vaan on”, Stella pyöritteli minulle silmiään Hilpan selästä. ”Ja menestynytkin ihan hyvin.”

Ruunan entisen ratsastajan pohkeet olisivat varmaan näkemisen arvoiset, minä arvelin kääntäessäni Röstin voltille ja siitä sulkutaivutukseen. Erittäin sievästä ulkonäöstään huolimatta se oli äkkiseltään ehkä inhottavin ratsastettava, jonka olin päässyt vuosiin kokemaan. Se oli aika paljon sanottu se, etenkin kun minulla oli tapana yrittää löytää joka hevosesta aina jotain hyvää.

Saatoin kyllä kuvitella, millainen Rösti oli ollut huippuvuosinaan ja millaisen siitä voisi ehkä vieläkin saada, jos keksisi keinot sen motivoimiseen ja pääsisi kohottamaan ruunan varmasti hieman latistunutta kuntoa. Välillä, kun tein oikein huolellisen ja napakan siirtymän käynnistä laukkaan, saatoin lähes kuulla kuinka Röstin moottori hyrähti käyntiin. Se otti ison, voimakkaan laukka-askeleen takaosa alla ja etuosa keventyen. Aina sen yhden askeleen jälkeen ruunan moottori kuitenkin yksinkertaisesti sammui, ja siinä sitä taas oltiin.

Ehkä se saattaisi innostua maastolenkeistä ja kunnon laukoista porukassa vaikka sänkipellolla? Ainakaan kenttätyöskentely ei kyllä ollut Röstin kuppi teetä, ei enää.

[Stella]

Kun näin nimeni perässä Hilpan, olin todella innoissani. Kookas musta tamma oli Seppeleessä aika uusi tuttavuus, enkä ollut suoraan sanottuna varmaan edes koskenut siihen sormenpäällänikään. Hoitaessa tamma oli aika simppeli ja rauhallinen, mutta ei kuitenkaan seurallinen. Tamma aikalailla mökötti aloillaan koko hoitotilanteen ajan, mitä nyt satulavyötä kiristäessä vähän näytti hapanta naamaa.

Kentällä nousin Hilpan selkään ja hämmennyin siitä, kuinka pienelle tamma tuntui, vaikka maastakäsin se näyttikin valtavalle. Hilppa taitaa olla vähän sellaista silakkamallia, hoikka ja pitkäjalkainen. Heti alkukäynneissä huomasin, että tamma on todella hidas pohkeelle. Sitä sai suoraan sanottuna punkea eteenpäin ja tuntui että olisimme tarvinneet vielä jonkun taakse työntämään, että käynti olisi edes muistuttanut käyntiä.

Varmaan alle viisi minuuttia kunnon hommien aloittamisen jälkeen alkoi jo tuntua että kunto loppuu. Kun on tottunut ratsastamaan herkkää ja enemmänkin ylienergistä Panchoa, oli tahmea ja raskas Hilppa todella kummallinen. Yritin saada tammaa ensin vain heräilemään nopeilla siirtymisillä käynnin ja ravin välillä. Ensimmäiset kierrokset Hilppa oli ravannut menemään kuin kameli ilman mitään tuntumaa, mutta kun olin nämä ensimmäiset kierrokset yrittänyt houkutella sitä tuntumalle, oli seuraava vaihe selvästi se, että tamma painaa ihan hervottomasti kädelle.

Sulkutaivutuksia aloitellessamme oli meillä selvästi oikea ajatus, mutta lopulta Hilppa aina veti itsensä kummalliselle liioitellulle banaani-mutkalle niin, että takajalat vain raahustivat perässä. Siinä vaiheessa oikeasti vähän tulistuin ja mäjäytin kerran pohkeilla mustan tamman kylkiin. Hilppa piti kummallisen pihahduksen ja heitti pikkupukin, mutta liikkeeseen alkoi heti tulla hieman enemmän asennetta. Ehkä Hilppa vihdoin tajusi, että kyllä minäkin olen tosissani?

Ekoista laukoista fiilis alkoi hieman parantua. Heti kun Hilppaan sai lisää vauhtia, sen ratsastettavuus alkoi parantua. Edelleen tamma oli aika raskas, mutta ainakin se liikkui terävämmin eteenpäin melkein oikein päin. Laukannostot Hilppa suoritti ihan kivasti ja sain suurimman osan siirtymisistä tehtyä aika täsmällisesti. Laukasta suoraan käyntiin siirtymiset eivät kyllä olleet kauniita, ja melkein aina väliin eksyi pari raviaskelta. Loppua kohti jaksoin vielä tsempata sen verran, että saimme yhden siirtymisen suoraan laukasta käyntiin! Kyllä siinä oli voittajafiilis, mikä kuulostaa varmaan tyhmältä, ajatellen että kyseessä on kuitenkin Vaativa B -tason tunti.

Loppuraveja hölkätessä fiilikseni oli oikeastaan ihan hyvä. Tämä oli ollut eka kertani Hilpan selässä ja olin saanut sen ainakin muutamia pätkiä menemään ihan uskottavasti. Vaikka Hilppa ei selvästikään ollut tyyliseni hevonen, oli se ihan kiva kokemus, enkä pistä pahakseni vaikka toistekin sen selkään pääsisin kiipeämään.

[Edith]

"Keskikokoinen ruunikko Agin käytävällä", oli Anne ystävällisesti kirjoittanut mun ja Lassen nimien perään tuntilistaan. Luojan kiitos mun ei tarvinnut etsiä mun tämänpäiväistä ratsua esim. tarhasta, koska olisin melko varmasti hakenut väärän hevosen. Ehkä ne vielä oppisi tunnistamaan jossain kohtaa, mutta tähän mennessä mä olin tyytyväinen kun löysin Agin laumastansa.

Lasse oli ihan mukava. Vähän sen piti saada häslätä ympäriinsä, mutta jäi hetken päästä tyytyväisenä järsimään narua, joka oli kiinni sen riimussa. Se oli aika mukavan näköinen myös. Vähän heinämahaa, kuten oikeastaan kaikilla tuntihevosilla näin loppukesästä, mutta myös ihan mukavasti lihaksia ja oikeissa paikoissa. Orimaisuutta oli jäljellä lähinnä kaulassa. Varmasti potentiaalia muuallekin kuin ratsastuskouluun.

Heti alkuverryttelyssä kävi selväksi, että mä en kävelisi seuraavana päivänä. Lasse oli niitä hevosia, jotka tarvitsivat jalkaa, jalkaa, lisää jalkaa, vielä vähän jalkaa, eikä silti riittänyt. Se jäi helposti vähän leijailemaan, mistä seurasi tahdin ja suoruuden katoaminen. Mun teki mieli vaihtaa kannukset kolmesenttisiin, läpäyttää ruunaa raipalla perseelle ihan kunnolla ja laittaa se laukkaamaan uraa pitkin ihan kunnolla. Sitä mä en valitettavasti voinut tehdä, vaan jouduin käyttämään kaiken tahdonvoimani (ja kaiken jaloissa olevan voiman myös) saadakseni ruunan ravaamaan suorana ja eteenpäin.

Sulkutaivutuksiin asti päästessä Lasse oli alkanut jo liikkua ihan siedettävästi, mutta taivutukset saivat sen palaamaan alkutunnin leijailumoodiin. Kun Anne sitten kertoi, että seuraavaksi tehdään laukkasiirtymisiä, pelkkä ajatus sai mut hikoilemaan vielä lisää, vaikka en tiennyt sen olevan edes mahdollista. Nostot sujuivat yleensä ihan kivasti, mutta käyntiinsiirtymiset venähtivät helposti ja ensimmäiset noin 23 kertaa Lassea ei huvittanut siirtyä suoraan käyntiin, vaan aina piti ottaa edes kaksi askelta ravia. Lopulta sekin alkoi sujua, ja loppuraveissa mulla oli alla jo paljon parempi ratsu. Ei se helppo ollut, mutta ei myöskään mahdoton.

Kiitos tunnista!