Hilpan hoitokirja

[Anne]

Hilppa

[Deleted]

Paluu ratsastuskouluun

En ollut ajatellut hankkivani hoitohevosta ratsastuskoululta, mutta niin siinä sitten kävi. Viimeksi olin toiminut hoitajana joskus teininä, joten siitä oli jo useampi vuosi aikaa enkä ollut lainkaan varma, osaisinko minä kyseistä hommaa enää.

Viimevuosina olin vain ratsastellut satunnaisilla hevosilla, joita tuttuni olivat minulle tarjonneet. Paljon oli ollut itsenäistä ratsastusta, tietysti valmennuksissakin olin käynyt aina mahdollisuuksien mukaan. Mutta kaipasin elämääni jotain pysyvämpää, vakiotalli ja hoitohevonen voisivat auttaa siinä.

Arvatenkin minua jännitti, kun matkasin lokakuun loppupuolella tapaamaan hoitohevostani ensimmäistä kertaa. Hevonen asusti Seppeleessä, noin puolen tunnin ajomatkan päässä kotoani. Matkalla onnistuin ajamaan väärin pariinkin otteeseen, mutta pääsin kuin pääsin perille asti. Huokaisin syvään, se oli menoa sitten. Astelin tallirakennukseen ja yritin vaikuttaa mahdollisimman määrätietoiselta, vaikka todellisuudessa minulla ei ollut hajuakaan, mitä olin tekemässä. Päällimmäisenä ajatuksena oli vain hoitohevoseni näkeminen, joten kai minun sitten piti mennä etsimään se jostain.

Hilppa oli vielä ulkona tarhassa, joten minun piti mennä etsimään se sieltä. Pitkällisen etsinnän jälkeen onnistuin vihdoin löytämään mustan kultakimpaleeni, joka mutusti heinää tarhassaan tyytyväisen oloisena. Hymy levisi heti kasvoilleni hevosen nähdessäni, se oli samalla jotenkin niin hupsun mutta ylvään näköinen. Sitä ei onneksi näyttänyt haittaavan se, että keskeytin sen ruokailun.

"No moi, mä oon kuule sun hoitajas", puhuin hevoselle rennosti kun se nuuhki minua kiinnostuneena. Ujutin riimun sen päähän ja lähdimme suunnistamaan tallia päin. Varauduin henkisesti siihen, että Hilppa saisi päähänsä vaikkapa hypätä sivulle tai temppuilla jotenkin muulla tavoin - sellaisistakin hevosista oli kokemusta - mutta Hilppa olikin tyynen rauhallinen.

Kävelin talliin Hilppa perässäni laahustaen. Tallikäytävällä Salma tuli vastaan leveä hymy kasvoillaan.

"Sä taidatkin olla Hilpan uusi hoitaja?" hän kysyi pirteästi. Vastasin naiselle myöntävästi, jonka jälkeen hän toivotti minut vielä kerran tervetulleeksi Seppeleeseen. Salma mainitsi vielä, että Hilppa menisi tunnille tänään, ehtisin siis hyvin vaikka vähän harjailla hevosta ennen sitä.

Niinpä pyöräytin Hilpan karsinaansa ja kipaisin hakemassa harjat, joiden löytäminen ei onneksi ollut vaikeaa.

"Jaa, joudut sä vielä töihin tänään", jatkoin juttelua Hilpalle ehkä jo aavistuksen rentoutuneena, toki alkujännitys oli edelleen läsnä. Samalla olin kuitenkin toiveikas, ehkä tämä tästä lähtisi sujumaan, vaikka tietysti kestäisi aikaa ennen kuin oppisin tuntemaan hoitohevoseni ja tallin tavat kunnolla.

Hilppa vaikutti ainakin näin ensitapaamisen perusteella lauhkealta kuin lammas eikä se ollut moksiskaan siitä kun harjasin sitä ja puhdistin kaviot. Tosin tamman esittelytekstissä olikin lukenut, että sen haasteellisuus tulisi esiin vasta ratsastaessa. Sen näkisin sitten, kun joskus pääsisin Hilpan selkään. Odotin sitä innolla, sillä Hilppa oli kuuleman mukaan laadukas hevonen, kouluratsastuksessakin jopa vaativan tason ratsu. Tämän hevosen kanssa voisin kokea vaikka mitä, kunhan tutustuisimme toisiimme.

Kehuin Hilppaa, kun se oli ollut koko hoito-operaation ajan nätisti paikoillaan ja rapsuttelin sitä hetken. Sen täytyisi kohta mennä vielä päivän viimeiselle rutistukselle ratsastustunnille, mutta päätin käyttää vielä pari minuuttia ihan vain hoitohevoseni kanssa olemiseen. Olin tyytyväinen siihen, että olin päätynyt juuri Hilpan hoitajaksi.

"Tää taitaakin olla Hilppa", joku vanhempi nainen sanoi yllättäen karsinan ovelta. Oletin hänen olevan Hilpan ratsastaja, joka menisi tammalla tunnilla.

"Joo, on se", sanoin lyhyesti ja poistuin karsinasta vähin äänin. Jäin hetkeksi norkkumaan karsinalle ja odotin, jos nainen tarvitsisi apua Hilpan varustamisessa. Olo oli juuri nyt todella hyvä. Huomenna olo saattaisi olla ihan eri, mutta päätin nauttia hetkestä.

Ehkä tämä ratsastuskouluun palaaminen ei ollut ihan huono idea.

[Lola]

Se eka - 7.9.2020

"Caray!" Lola kirosi tiputettuaan puhelimensa maahan. Se oli ihan uusi luuri, jonka tyttö oli juuri saanut kesällä synttärilahjaksi. Onneksi puhelinta peittävä suojakuori suojasi sitä pahemmilta vaurioilta. Lola nosti puhelimen maasta, tarkisti pienessä painiikissa, että se oli vielä ehjä ja sujautti sen sitten taskuun. 

Lola katseli ympärilleen. Talli näytti viihtyisältä ja ympäristö hyvin suomalaiselta maalaismaisemalta. Kuinka idyllistä. Lolan mielestä sieltä kuitenkin puuttui jotain. Paahtava kuumuus, katetut ulkoratsastusareenat, komeat, valkoiset lusitanot ja vaaleaksi kalkitut rakennukset. Sellaiseen ympäristöön Lola oli tottunut Espanjalaisilla ratsastuskouluilla. Tämä oli kuitenkin hieman eri maata. Ilmakin oli syksyisen viileä. Lolaa paleli.

Mopo jäi parkkipaikalle ja Lola lähti suunnistamaan kohti tallirakennusta. Oikeasti Lola ei ollut ollut tallilla lähes vuoteen. Onnettommuuden jälkeen hän oli käynty tallilla ihan pari kertaa, mutta se oli jäänyt siihen. Hevoset olivat pelottaneet liikaa ja kaikki menetetyt unelmat tuntuivat vain kaksinkertaisilta, kun ne kohtasi tallilla. Nyt olo tuntui Lolasta kuitenkin toiveikkaalta, ehkä täältä suomalaiselta ratsastuskoululta löytyisi se kipinä uudestaan. Jos ei taivoitteelliseen kilpailuun, niin edes hevosen selkään pääsemiseen. 

Uuden paikkakunnan talleja selaillessa Seppele-nimisen ratsastuskoulun sivuilla oli tullut vastaan tumma hevonen, jolla oli kiltti katse. Lolasta hevonen oli ollut suloinen ja sattumalta sille oli myös haettu hoitajaa. Lola otti tallille yhteyttä ja sopi, että tulisi siellä käymään ja katsomaan tätä Hilppaa. 

Niinpä Lola oli päätynyt ihmettelemään Seppeleen pihaan ja miettimään, mistä ovesta sinne voisi mennä sisään. Onneksi joku tuli juuri yhdestä ovesta ulos ja Lola päätti pujahtaa siitä samaisesta ovesta sisään. Lola tupsahti satulahuoneeseen, jossa pari tyttöä katsahtivat Lolaan hieman ihmetellen. Lola painoi katseensa hieman alas ja mumisi "Moi". Tytöt vastasivat tervehdykseen ja suuntasivat sitten toisesta ovesta pois satulahuoneesta, Lola seurasi perästä.

Ovesta päästiin tallin puolelle. Lola antoi katseensa kiertää tallissa, osa siitä näytti kohtuullisen uudelta ja osa ikivanhalta. Kokonaisvaikutelma oli Lolan mielestä kuitenkin viihtyisä. Karsinoissa ei ollut juuri hevosia, ihan muutama sieltä täältä kurkki ovien yli, mutta pääasiassa karsinat olivat tyhjiä. Olihan keskipäivä ja hevoset olivat luultavimmin tarhassa, Lola tuumasi. 

Hetken ihmeteltyään tallia, Lola kääntyi etsimään toimistoa, koska oli puhelimessa sopinut tapaavansa toisen tallin omistajista ja että heidät voisi löytää toimistosta. Kauaa ei Lolan tarvinnut toimistoa etsiä, sillä sen ovi oli heti satulahuoneen oven vieressä. Lola veti syvään henkeä ja koputti hennosti oveen ja jäi odottamaan. Melkein heti kuului kuitenkin vastaus ja Lola painoi hieman jännittyneenä toimiston kahvan alas. Uusien ihmisten tapaaminen ei ollut Lolan suosikkijuttuja. 

Toimistosta Lola löysikin molemmat omistajat. Heillä näytti olevan jonkinnäköinen palaveri kesken ja Lola tunsi olonsa hieman vaivaantuneeksi.
"En kai keskeyttänyt mitään?" Lola kysyi hieman häpeissään.
"Et tietenkään!" Ruskeatukkainen nainen sanoi iloisesti. "Minä olen Salma ja tässä on Emmy!" nainen sanoi ja ojensi kätensä. Lola tarttui siihen ja kätteli molempia. 
"Mä olen Lola Pérzen ja puhuin teidän kanssa puhelimessa, että voisin tulla katsomaan sitä.. Hilppaa ja ehkä aloittaa sen hoitajana?" Lola sanoi hiljaisella äänellä.
Ruskeatukkainen nainen katsahti blondiin. "Juu minun kanssa puhuit!" blondi nainen totesi. "Voidaanko jatkaa tätä, Salma kohta, niin lähden näyttämään Lolalle vähän paikkoja ja Hilppaa?" Blondi kysyi toiselta naiselta.
"Tottakai! Tervetuloa vaan tallille!" ruskeatukkainen nainen sanoi.
"Kiitos" Lola sai sanottua.

Blondi nainen viittasi Lolaa takaisin tallin puolelle. He lähtivät kävelemään yhtä tallin käytävistä pitkin.
"Minun nimi on tosiaan Emmy ja vastaan Salman kanssa puoliksi tallin toiminnasta ja ylläpidosta. Asun tuossa pihan päärakennuksessa." Nainen kertoi Lolalle. 
"Hilppa on jo 18 vuotias, joten se käy sennujen tunneilla vähän kevyemmin, kuin muut tuntihevoset." Emmy aloitti kertomaan Lolan mahdollisesta tulevasta hoitohevosesta. Lola kuunteli tarkasti.
"Se ei ole ihan mikään helpoin ratsastettava, varsinkin jos siltä vaatii vähän enemmän. Se on kuitenkin ihan rauhallinen hoitaa ja luonteeltaan aika suloinen, vaikka muori kyllä tuntee oman arvonsa." Emmy jatkoi ja hymähti. Lolaa hymyilytti.
Emmy johdatti Lolan pitkin tallin käytävää melkein päätyyn.
"Hilpan karsina on tässä, mutta se on nyt vielä ulkona. Voidaan käydä katsomassa sitä tarhasta ja voit ottaa sen vaikka harjattavaksi, niin voitte tutustua ja tiedät sitten haluatko alkaa hoitaa sitä." Emmy totesi Lolalle. Lola katseli Hilpan tyhjää karsinaa ja nyökkäsi. Suunnitelma kuulosti Lolasta hyvältä.

Emmy johdatti Lolan tallin keskivaiheilta ulos etupihalle. He kävelivät pihan poikki kohti rakennuksia, jotka Emmy kertoi olevat siirtotallikarsinoita. Niiden takan oli tarha, jossa oli kolme hevosta. Lola tunnisti niistä heti Hilpan, se oli ainoa kokomusta niistä kolmesta. Lolasta Hilppa näytti vieläkin suloisemmalta, kuin kuvissa, joihin Lola oli jo alunperin ihastunut. Lola halusi jäädä hetkeksi aidalle vain katselemaan hevosta. Emmyn kehotuksesta Lola pujahti kuitenkin tarhaan riimunnarun kanssa ja lähestyi Hilppaa. Pitkäkoipinen hevonen katseli ensin Lolaa hieman epäluuloisesti. Lola ojensi kättään ja Hilppa tulikin haistelemaan sitä. Lola rohkaistui silittämään tätä suloista hevosta ja napsautti samalla narun kiinni riimuun. Hilpalla oli isot korvat ja lempeä katse. Lola oli ihan myyty.

Lola talutti Hilpan tarhasta ja pihan poikki talliin omaan karsinaansa. Emmy tuli perässä ja opastettuaan Lolalle, mistä Hilpan harjat löytää, lähti hän takaisin jatkamaan palaveriaan Salman kanssa. Lola palasi harjojen kanssa Hilpan karsinalle. Lolalla oli Hilpalle myös pieni leipäpala, jonka hän tiputti hevosen kuppiin, ennen kuin alkoi harjailemaan muoria. 

Hoitelutuokio Hilpan kanssa sujui Lolasta täydellisesti ja vietyään Hilpan takaisin tarhaan, Lola oli vakuuttunut siitä, että tässä olisi hänen tuleva hevosystävänsä. Niinpä Lola suuntasi takaisin talliin ja toimistolle. Hän koputti jälleen hennosti toimiston oveen ja astui sisään luvan saatuaan. Lolaa jälleen taas hermostutti ja nolostutti, koska Salmalla ja Emmyllä oli selkeästi vieläkin jokin juttu kesken ja Lola tuli toistamiseen keskeyttämään sen. Lola päätti siis jättää jahkailun ja mennä nopeasti suoraan asiaan.
"Haluaisin alkaa hoitamaan Hilppaa!" Lola totesi ykskantaan.
"No mutta hienoa!" Emmy totesi. Salman samalla kaivellen toimiston laatikoita.
"Tässä on sulle avain omaan kaappiin." Emmy sanoi ja antoi Salman ojentaman avaimen minulle. "Se käy samannumeroiseen kaappiin, mikä avaimenperässä on. Kaapit on heti portaiden yläpäässä ja sieltä pääsee myös hoitajien oleskelutilaan. Haluatko vielä isomman kierroksen tallista?" Emmy kysyi.
"Ei kiitos, ehkä mä pärjään, jatkakaa te vain palaveria." Lola totesi ja pyöritteli avainta käsissään. Lola poistui hieman vaivaantuneena ja kiipesi toimiston vierestä lähtevät portaat ylös. Portaiden yläpäässä oli rivi kaappeja. Lola löysi sieltä omansa ja kokeili, toimiko avain. Kaappi aukesi. Se oli sisältä tyhjä ja siisti. Lola laittoi kaapin oven kiinni ja lukitsi sen. Sitten hän katsahti oveen, jossa luki "Olohuone". Lola olisi halunnut mennä käymään siellä, mutta häntä jännitti, jos siellä olisikin muita ihmisiä. Lopulta Lola päätti kääyntyä ja kävellä portaat alas ja ulos tallista. Ehkä ensikerralla olisi rohkeutta tutustua muihinkin tallilaisiin.

Päivä oli ollut Lolan mielestä hyvä, Hilppa oli ollut juuri niin ihana, kuin Lola oli uskaltanut toivoa ja tallin omistajatkin vakuttivat mukavilta. Ehkä kipinä ratsastukseen syntyisi tätä kautta uudestaa, Lola mietti ajaessaan mopollaan kohti kotia.

[Lola]

Se, jossa on jo syksy - 29.9.2020

Ensimäinen kuukausi Hilpan hoitajana oli kulunut Lolan mielestä nopeasti. Lola oli käynyt tallilla joka viikko ja yleensä useamman kerran viikossa. Osan kasvoista Lola jo tunnisti ja muisti muutaman nimenkin. Kovin paljon enempää Lola ei ollut uskaltanut muihin tallilaisiin tustustua, mutta oli nainen käynyt muutamaan kertaan jopa hoitajien oleskeluhuoneessakin. Suurin osa muista hoitajista vaikutti ystävällisiltä ja mukavilta. Pari heistä oli Lolaakin matkan varrella auttanut, kun Lola ei syystä tai toisesta ollut löytänyt jotain.

Lolan hoitajapäivät olivat koostuneet melkein rutiininomaisesti Hilpan harjaamisesta, sen kunnon tarkistamisesta, taluttelulenkeistä ja pienestä vielä vihertävän ruohon syöttelystä. Lolalle tämä rutiininomainen arki sopi hyvin, se tuntui turvalliselta. Hilpan kanssa yheiselo oli lähtenyt kivasti käyntiin ja joka päivä Lola oppi tuntemaan hoitohevostaan vähän paremmin. Lolan mielestä Hilppa tunnisti jo hieman Lolaa, tai ainakin hän kuvitteli, että muori lähti mieluummin Lolan matkaan tarhasta, kun illan senioriratsastajan.

Selkäänkin asti Lola oli uskaltautunut kerran kentällä, ihan kevyen käyntijumpan muodossa ja sitten muutama päivä sitten MAASTOON. Ja ei mihin tahansa maastoon vaan esteopettaja Hanskin vauhdikkaaseen maastoon. Jossain tilapäisessä mielenhäiriössä Lola oli rustannut nimensä ilmottautumislistaan ja toivonut tunnille Hilppaa. Maastoa edeltävänä iltana pakokauhun sekaisissa tunnelmissa Lola oli miettinyt soittamista tallille ja tunnin perumista, mutta alkoi olla jo niin myöhä, että tallilta tuskin kukaan enää vastaisi. Onneksi seuraavana päivänä ilma oli kaunis ja tallilta löytyi lainaksi turvaliivikin, joka hieman paransi Lolan itseluottamusta. Itse maastosta Lola selvisi Hilpan kanssa ilman suurempia kommelluksia ja jälkeenpäin Lolalla oli hyvinkin positiivinen fiilis. Hevosen selässä oli ollut ihanaa olla ja hyvin mennyt tunti oli karistanut ainakin osan peloista pois Lolan mielestä. Ehkä tästälähtien Lola nousisi Hilpan (ja kenties muidenkin hevosten) selkään hieman rennommalla fiiliksellä.

Tallin piha oli täynnä keltaisen ja orannsinsävyisiä lehtiä, kun Lola käveli tuttua reittiä Hilpan tarhalle. Ääneellä kutsuttaessa Hilppa nosti päänsä heinäkasasta. Se tuumasi kuitenkin, että heinien rippeet oli parempi vaihtoehto, kuin Lolan seura, ja jatkoi syömistä. Lola avasi portin ja lähti tallustelemaan Hilpan luokse. Mummeli haisteli ensitöikseen Lolan taskut, Lolalla kun oli tapana pitää porkanaa tai leipää taskussa mukana.
"Et saa vielä!" Lola sanoi ja nauroi, kun Hilppa yritti huulillaan avata Lolan takin vetoketjua. "Saat sitten tallissa."
Hilppa olisi ollut sitä mieltä, että herkut nainen tänne nyt ja heti, mutta päättäväisesti Lola lähti taluttamaan muoria kohti tallia. Ilma oli kuitenkin niin kaunis ja lämmin, että Lola päätti jäädä Hilpan kanssa ulos hoitopuomille. Haettuaan sisältä Hilpan harjat, Lola antoi muorille sen hamuaman makupalan, eli palan porkkanaa. Hilppa mutusteli sen tyytyväisenä, kun Lola rupesi harjailemaan tammaa.

[Lola]

Uusia ystäviä - 6.10.2020

Päivä oli aurinkoinen, mutta hieman tuulinen. Säätiedotus oli luvannut huomiselle kovaa tuulta. Lola käveli lehtien peittämän pihamaan halki kohti tallia. Tallin reunalla Lolan silmiin osui pieni kirjava olento. Sense kipitti tallinvierustaa ja pujahti avoimesta ovesta sisään. Lola hymyili ja totesi mielessään, että onneksi Sense oli selvinnyt Peckin potkusta ilman suurempia vammoja. Lola muistaisi varmasti aina tunteen, pidellessään sylissään shokissa tärisevää pientä kissaa. Matka eläinlääkäriin oli Lolan mielestä kestänyt ikuisuuden, vaikka Lyyti oli ajanut niin kovaa, kuin vain oli uskaltanut. Onneksi eläinlääkäri otti Sensen nopeasti vastaan ja tutkimuksissa selvisi, että mitään ei ollut murtunut ja Sense toipuisi hyvällä hoidolla ja levolla. Nyt se kipittikin talliin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sitkeä kissa, tuumasi Lola. Lola oli todennut eläinlääkärireissussa olleen hyviäkin puolia, nimittäin ehkä uusi ystävyys Lyytin kanssa oli potkaistu alulle. Ainakin Lola oli huomannut tapahtuman jälkeen juttelevansa Lyytin kanssa rennommin. Ehkä Lyytistä tulisi Lolan ensimmäinen ystävä tallilla.

Hilpalla oli tänään vapaapäivä ja Lola oli ajatellut jumpata sillä hieman kentällä. Kynnys Hilpan selkään nousemiseen oli madaltunut paljon yhdessä koetun, hyvän maastotunnin jälkeen. Lisäksi Lola oli kivunnut Hilpan selkään sen vapaapäivinä yhä useammin. Lola tuumasi, että jos vanhemmat suostuisivat, hän voisi ehkä aloittaa tunneilla käymisenkin. Ajatus tuntui Lolasta hyvältä ja jännittävältä.

Ilma oli tuulesta huolimatta melko lämmin ja Lola pärjäsi ulkona vain pitkähihaisessa paidassa. Haettuaan Hilpan sisään, Lola harjaili sen perustellisesti ja rapsutteli muoria hyvän tovin. Hilppa selkeästi nautiskeli Lolan rapsutuksista. Satuloituaan Hilpan, Lola pudotti tamman ruokakuppiin pienen palan leipää ja lähti hakemaan vielä kypärää ja suitsia. Kun Lola oli saanut Hilpan suitsittua, hän talutti tamman kentälle. Siellä ei ollut ketään ja koko kenttä oli Lolalla käytössä.

Hilppa tuntui Lolasta melko jäykältä tänään, joten hän päätti keskittyä lähinnä käynnissä jumppaamiseen, ja ottaa ihan pari ravipätkää, jos niitäkään. Pitkien alkukäyntien jälkeen Lola alkoi taivutella Hilppaa molempiin suuntiin aikomuksenaan hakea vain rentoa ja letkeää käyntiä. Hilppa tuntuikin aluksi Lolasta todella jäykältä, mutta pikkuhiljaa se alkoi vetreytyä. Lola otti muutaman ravisiirtymisen, mutta pysyi pääasiassa käynnissä.

Noin reilun puolen tunnin ratsastelun jälkeen Lola oli tyytyväinen Hilppaan ja lähti sen kanssa talliin. Hilppa sai vielä porkkanaa ja leipää kuppiinsa, ennen kun Lola vie sen takaisin ulos. Lola katseli tummaa tammaa, kun se löntysteli heinäkasalle ja alkoi syödä. Tuuli pyöritti lehtiä maasta ja puuska sai aikaan oikean lehtisateen, kun jo kaljuuntuvista puista putosi lisää lehti maahan. Joku puski Lolan jalkaa ja katsahdettuaan alas, Lola huomasi pienen Sensen tulleen kerjäämään silityksiä, Lola kyykistyi silittelemään kissaa miettien, kuinka onnekas pieni kissa se oli.

[Lola]

Kisamietteitä - 22.11.2020

Lola tuijotti Seppele cupin ilmoittautumislistaa ilmoitustaululla. Kisaamisesta oli aikaa ja vaikka Lola oli siitä tykännyt, ei se juuri ollut tuntunut houkuttelevalta pitkään aikaan. Lola kuitenkin mietti Hilppaa ja kuinka sen kanssa oli ollut kiva ratsastella. Jos ennen kisoja kerkeisi käydä muutamalla tunnilla niin he voisivat Hilpan kanssa ehkä jopa miettiä kisoihin osallistumista. Lolasta se tuntui jännittävältä. Ehkä tällä kertaa hyvällä tavalla. Hilppa kykeni hienoihin liikkeisiin, jos vain halusi, joten mahdollisuuskia sen kanssa myös oli. Lola pohti asiaa ja pyöritteli hiuksia sormensa ympäri. Jos sitä menisi kokeilemaan.. Joku helppo, vaikka helppo B, Lola pohti.

Lola jätti pohtimisen sikseen ja lähti hakemaan Hilppaa sisään. Tänään oli sunnuntai joten vapaapäivä Hilpallakin. Ulkona oli pieni pakkanen ja sininen taivas. Aurinko paisteli matalalta mutta kirkkaasti ja maa oli pienen lumikerroksen peitossa. Oli tosi nättiä, Lola tuumasi ja käveli reippaasti Hilpan tarhalle. Hilppa oli jo tottunut siihen, että Lola tuli sitä hakemaan ja useimmiten se tuli vastaan tarhassa, niin myös tällä kerralla. Lola silitti tummaa päätä ja pujotti riimun tamman päähän.

Hilppa käveli Lolan perässä rauhallisin askelin. Jäätynyt maa rapisi sen kavioiden alla. Jos tänään menisi maneesiin, kokeilisi vähän miten Hilppa liikkuu ja päättäisi sitten kisoista, Lola tuumasi ajatuksissaan ja talutti Hilpan sisään talliin.

Lola vei hilpan sen omaan karsinaan ja lähti hakeman harjoja ja varusteita. Pitkän harhailun jälkeen Lola laittoi hilpalle varusteet päälle ja lähti sen kanssa maneesin suuntaan. Halli oli ihan tyhjä ja tuntui tyhjänä tosi isolta. Lola pujahti Hilpan kanssa ovesta sisään ja sulki sen perässään.

Hilpan askeleet kaikuivat tyhjässä maneesissa, kun Lola talutti sen keskelle areenaa. Kiristettyään vyön, Lola ponnisti jakkaran päältä Hilpan selkään. Jalustimet olivat aavistuksen liian pitkät, joten Lola pidensi niitä reijällä ja painoi pohkeet sitten Hilpan kylkiin, tamma keinahti liikkeelle.

Lola keskittyi hakemaan hevosesta rentoutta ja hyvää, letkeää liikettä. Hilppa tuntui tänään liikkuvan mielellään, sen askeleet venyivät ja takajalat tulivat hyvin rungon alle. Lola tunsin Hilpan rentoutuvan ja jatkoi ratsastusta ravissa. Hilppa ravasi tahdikkaasti ja reippaasti sen askekeet tömisivöt maneesin pohjaan ja kaikuivat seinistä. Hetken päästä Lola piti pienen tauon ja antoi Hilpan hieman vetää henkeä.

Lola nosti Hilpalla laukan, aluksi laukka oli hieman sekalaista, mutta muutaman noston kautta ja hetken työstämisen jälkeen, Lola pääsi kokoamaan laukkaa. Hilppa pyöristin kaulaansa ja laukkasi rytmikkäästi ja kauniisti koottuna, kyllä se osasi jos se halusi osata. Tämä fiilis oli Lolalle se, mitä hän hevosten treenaamisessa ja kisaamisessa kaipasi, se heti kun kaikki palaset osuu paikoilleen ja kaikki toimii. Lola nautti tunteesta ja siirsi Hilpan kohta käytiin.
-Hieno mummeli, Lola kuiskasi ja silitti Hilpan tummaa kaulaa.

Talliin päästyään ja Hilpan riisuttuaan, Lola marssi päättäväisesti ilmoitustaululle ja rustasi nimensä tutusmissarjan helppoon Beehe. Kyllä me siitä Hilpan kanssa selvitään, Lola tuumasi ja jatkoi matkaansa satulahuoneeseen.

[Lola]

Hubertus - 24.10.2020

Lolasta oli kiva pukeutua siisteihin kisavaatteisiin, puunata hevonen ja laittaa valkoinen huopa selkään. Vanha kisatakkikin mahtui vielä päälle, mutta kisahousut Lola oli joutunut ostamaan uudet. Lokakuun illan jo hieman hämärtäessä, joukko siististi pukeutuneita ratsukoita odotteli pihalla lähtöä. Lola oli pukenut kisatakin alle tummanpunaisen villapaidan ja käärinyt samansävyiset pintelit Hilpan tummiin jalkoihin, tamma näytti hyvin elegantilta ja siistiltä. 

Kohta joukko lähti ratsastamaan reippaassa vauhdissa kohti metsästysmajaa. Lola tuli joukon perällä ja piti Hilpan tahdin sopivan rauhallisena. Esteet ratsukko kiersi suosiolla, ihan niin paljon rohkeutta Lolasta ei löytynyt, että hän olisi hypännyt sekalaisia maastoesteitä metsätiellä 20 muun ratsukon kanssa hevosella, jolla ei ollut aikaisemmin hypännyt. Ei sillä, että Lola olisi moneen vuoteen hypännyt ja silloinkin jotain 30cm kavaletteja tallin pomminvarmimmalla hevosella. Ei, kiertäminen sopi Lolalle oikein hyvin. Hän nautti viileästä syysilmasta ja Hilpalla ratsastamisesta, se riitti hyvin.

Kun ketunhännästä oli kisailtu ja voittaja selvinnyt, jatkui matka pellolta kohti metsästysmajaa. Ilta rupesi jo pimenemään ja oli mukava päästä majaan syömään hyvää ruokaa. Hilppa ei pimeästä hätkähtänyt vaan eteni varmoin askelin metsästysmajan pihaan asti.

[Lola]

Ekat kisat - 11.12.2020

Lola hengitti syvään ja siirsi Hilpan raviin ja ravasi kouluaitojen sisäpuolelle. Pysähdys oli tasainen ja Hilppa pysähtyi hyvin kaikille jaloilleen. Tervehdin. Kaikki tuntui Lolasta niin tutulta. Kuinka monta kertaa Lola olikaan ratsastanut tämän saman kohdan ja tervehtinyt tuomaria, aloittanut radan ja nauttinut olostaan. Nyt Lolaa jännitti, kisat ei yleensä jännittäneet Lolaa suuremmin, vaan hän nautti kouluradalla ratsastamisesta. Tänään kuitenkin jännitti. Lola aloitti ohjelman ja Hilppa tuntui rennolta Lolan jännityksestä huolimatta ja se sai Lolankin rentoutumaan. Pian hän unohti jännityksensä kokonaa ja rupesi nauttimaan Hilpan kanssa radalla tanssahtelusta.

Hilppa liikkui rennoin ja lennokkain askelin, Lola muisti radan ja ratsasti, tarkka kuin oli, jokaisen tien niin hyvin ja täydellisesti kuin kykeni. Hilppa nosti laukan, juuri silloin kun Lola pyysi ja laukkasi kauniin kevyin askelin, pyöreällä kaulalla ja Lolalla hyvin kuolaimella. Jokainen ohjelman osio tuntui sujuvan Lolalta ja Hilpalta täydellisesti, niin Lola ainakin tuumasi. Radan päätteeksi Lola ratsasti lopputervehdykseen ja sen jälkeen Hilppa sai isot kiitokset. "Hieno, hieno tamma." Lola kuiskasi Hilpan korvaan. "Maailman hienoin."

Lola antoi pusun Hilpalle onnistuneen radan jälkeen. Rata olikin mennyt parivaljakolta vielä paremmin kuin Lola oli ajatellut. Tasan 86% tulos riitti 20 lähtijän joukosta ensimmäiselle sijalle! Lola oli todella tyytyväinen Hilppaan ja myös itseensä, että oli uskaltautunut jälleen kisoihin, niissä oli niin monta hyvää asiaa, joita Lola oli kaivannut. Hyvin suoriutuminen ja luokan voitto olivat ehdottomasti ainakin yksiä niistä asioista. ehkä Hilpan kanssa uskaltaisi uudestaankin ilmottautua kisoihin.

[Lola]

Aattoratsastus - 24.12.2020

Lolan mielestä aattoratsastus oli täydellinen tapahtuma. Rauhallinen maasto tallilaisten kesken, Hilpan keinuvassa käynnissä ja ihanissa lumisissa maisemissa. Päivä oli kirkas ja aurinko laskemaan päin, kun joukko lähti liikkeelle, taivas värjäytyi kauniin vaaleanpunaiseksi ja ilma oli mukavasti pakkasen puolella. Hevosten askeleet narskuivat lumisella tiellä. Oili ja Hilppa kävelivät samassa tahdissa vierekkäin joukon perällä, mikä antoi Lolalle ja Lyytille hetken aikaa rupatella toisilleen, joulusta, ruuasta, lahjoista, perheestä, toiveista uudelle vuodelle...

Lola nautiskeli aattoratsastukseen jokaisesta hetkestä ja alkoi sen päätteeksi odottaa jo ensi vuoden tapahtumaa.

[Lola]

Ratsastamisen ilo - 10.3.2021

Maaliskuu oli alkanut Liekkijärvellä aurinkoisena, lämpötilatkin olivat tulleet hieman alas, mutta toistaiseksi oltiin pysytty nollan viileämmällä puolella. Tänään kuitenkin luontoäiti oli päättänyt antaa parastaan ja kyhännyt perinteisen keväisen räntäsateen koko päivälle. Lola oli ollut tietysti koulussa päivän, mutta illalle hän oli kinunnut äidiltään kyydin tallille, johon äiti oli lopulta suostunut.

Tallille päästyään Lola päästyään Lola pinkaisi autosta, parkkipaikan ja pihan läpi sateelta pakoon talliin. Tallissa oli mukavaa, kuivaa ja lämmintä, Lola huokaisi syvään ja veti keuhkot täyteen ihanaa tallin ja hevosen tuoksua. Hilppa oli jo tuotu sisään, niin kuin näytti kaikki muutkin, ulkona oli aika huono ilma. Lola avasi Hilpan karsinan oven ja tervehti tammaa. Rouva tuli ensitöikseen tekemään Lolan taskuille herkkitarkastuksen, Hilppa ei ikinä näykkinyt tai yrittänyt repiä Lolan taskuja, se vain haisteli ja jäi sitten odottamaan herkkuaan. Tälläkin kertaa Lolan taskusta löytyi porkkana, jonka Lola tiputti Hilpan kippoon. Mummeli rouskutteli evään tyytyväisenä samalla kun Lola silitteli sen kaulaa ja nuuhki sitä ihanaa hevosen tuoksua, jota aina kaipasi, kun ei ollut tallilla.

"Hei Lola!" kuului ääni käytävältä. Se oli Eedi.
"Moi" Lola vastasi ja tuli Hilpan karsinan ovelle. Eedillä oli suitset käsissään.
"Oon just menossa ratsastamaan Noksua." Eedi totesi vastauksen Lolan äänettömään kysymykseen. "Ajattelin vain, kun huomasin sut siinä, että olisin voinut kysyä yhtä asiaa." Eedi jatkoi.
"Toki, kysy pois." Lola sanoi ja nojasi Hilpan oveen, mummeli haisteli edelleen Lolan taskuja uusien herkkujen toiveesta.
"Runiacissa olis tän kuun lopulla kisaviikonloppu, esteitä ja koulua. Siellä on yksilökisojen lisäks myös joukkuekisat. Tuulian kanssa tästä juttelin ja se arveli suoriutuvansa Helposta A:sta Hestian kanssa ja mä kisaisin Noksun kanssa Vaativan A:n, niin ajattelin, että haluisitko tulla Hilpan kanssa Vaativaan B:hen?" Eedi sanoi ja katsahti Lolaan.
Lola ei tiennyt mitä vastata, toisaalta hän oli himoinnut kisakentille siitä lähtien, kun ratsasti onnistuneen ykköspaikan Seppelecupissa, toisaalta onnettomuus kummitteli välillä silti mielessä.
"Ömm.. voinko miettiä hetken?" Lola kysyi arasti. "En oikein tiedä onko mun taidot enää ihan sillä tasolla.."
"Toki, mutta jos multa kysytään niin on. Oon nähnyt miten upeesti meet Hilpalla, ja tehän voititte ihan leikiten sen Helpon B:n." Eedi sanoi ja hymyili. "Mutta mieti rauhassa."
"Kiitos", Lola sanoi ja kääntyi silittämään Hilppaa.
"Ja hei, se on heti sen Danin koulukurssin jälkeen, minne säkin olit ilmottautunut. Ni saatte ainakin treeniä ennen sitä!" Eedi huikkasi vielä.

Lola vajosi omiin ajatuksiinsa istahtaessaan olohuoneen sohvalle. Ajatukset vaelsivat noin puolentoistavuoden päähän Espanjaan. Siellä perhe oli silloin asunut ja Lola oli kilpaillut Vaativaa A:ta omalla hevosellaan. Tai ei se Lolan ihan oma ollut, se oli valmennustallin Lolalle sponsoroima hevonen. Hevosen nimi oli Hefaistos ja se oli ori, melko tulinen sellainen, mutta siitä Lola orissa juuri piti, sen tulisuudesta ja valtavasta energiasta, jolla se aina ravasi areenalle. Lola menestyi orin kanssa hyvin, he voittivat tai tulivat toiseksi suurimmassa osassa kisoista joihin osallistuivat. Lola rakasti sitä, rakasti jokaista hetkeä kuumassa auringossa ulkoareenalla, kun iso ori tanssahteli hänen allaan, täydellisesti, virheettömästi, harmoniassa. Niistä hetkistä Lola ei muuttaisi mitään. Ei mitään. Lola oli ollut silloinkin arka esteiden ja maastoilun suhteen, joten kovin usein kentän aitojen ulkopuolelle ei poistuttu. Eräänä kauniina syysaamuna Lolan tallikaveri oli kuitenkin houkutellut Lolan Hefin kanssa maastoon ja Lola oli suostunut, hän hieman kaipasi vaihtelua kentällä pyörimiseen. Päivä oli tuulinen ja Hefillä oli virtaa, se poukkoili takajaloillaan jo tallipihassa ja Lolaa hermostutti, ystävä kuitenkin kannusti Lolaa ja he lähtivät ratsastamaan maastoihin.

Jälkeenpäin Lola on pohtinut, olisiko onnettomuus voitu estää jotenkin, tai ehkä siinä olisi sattunut vähemmän, jos he olisivat ratsastaneet eri reitin, mutta menneisyyttä ei voi muuttaa ja silloin he olivat valinneet reitin joka kulki hetken aikaa pinehköä hiekkakukkulaa ylös. Polku oli kapea, mutta se oli ratsastettu ongelmitta monet kerrat aikaisemmin ja kaikesta huolimatta tämä oli Lolan lempireittejä maastossa. Ylhäältä oli upeat näkymät. Ylös asti he eivät kuitenkaan sillä kertaa päässeet. Noin puolessa välissä rinnettä pienellä osalla tasaista maata, Lolan hevonen oli säikähtänyt puskasta lehahtanutt lintua, kavahtanut pystyyn ja melkein kaatunut selälleen. Niin lähellä reunaa he olivat olleet, että pudotessaan selästä, Lola putosi myös kukkulan rinnettä alas. Sen jälkeen Lolalla ei ole juuri muistikuvia. Ystävä oli kuitenkin soittanut apua ja Lola oli noukittu helikopterilla kyytiin. Seuravaan kerran Lola muisti tulleen tajuihinsa sairaalassa. Lola oli pudotessaan murtanut useamman luun ja lääkärien mukaan toipumisessa menisi kuukausia. ¨

Lola oli noussut selkään onnettomuuden jälkeen heti kun sai siihen lääkäriltä luvan, ensimmäinen ratsastuskerta kuitenkin aiheutti Lolassa paniikkia ja hän tuli alas selästä oltuaan siellä vain kymmenen minuuttia. Sen jälkeen Lola ei pystynyt edes menemään tallille. Hefi annettiin ratsastettavaksi jollekkin toiselle ja Lola menetti tärkeimmän ystävänsä. vajaa vuosi sitten Lola perheineen muutti Suomeen takaisin ja Hefi sekä kilpailukentätä jäivät Espanjaan. Sen jälkeen Lola ei halunnut edes ajatella hevosia.

Lola katseli oleskeluhuoneen lautaseiniä, puista tupapöytää, pientä keittiötä ja ikkunasta näkyvää räntäsadetta. Seinillä oli kuvia tallin hevosista, tapahtumista ja leirieiltä. Lola katseli kuvia ja mietiskeli miten erilaista hänen elämänsä oli ollut puolitoista vuotta sitten ja kuinka hän oli rakastanut jokaista hetkeä. Kuinka ratsastuksen ilo oli hävinnyt tuon kohtalokkaan syyspäivän jälkeen tuhkatuuleen. Se ilo oli kuitenkin pikkuhiljaa löytynyt Seppeleessä uudestaa, samoin oli löytynyt kipinä kisaamiseen. Miksi Lola edes mietti asiaa? Tietenkin hän halusi kisata ja Vaativan B:n asiat tulisivat varmasti helposti mieleen, kunhan hän vain treenaisi kisaohjelmaa Hilpan kanssa.

"Hei Eedi!" Lola huikkasi talliin Noksua sisään taluttavalle naiselle.
"Kyllä mä lähen niihin kisoihin." Lola ilmoitti. Eedile levisi kasvoille iloinen hymy.
"Mahtavaa! Saadaan joukkue kasaan, mä ilmoitan meidät sinne. Kiitos Lola"
"Kiitos sulle kun kysyit." Lola sanoi ja hymyili hänkin. Lolan vatsassa kupli iloinen jännitys.

[Lola]

Kesämuisto - 5.6.2021

Ihana muisto kesän uittoreissulta. Lola ja Hilppa rennosti kahlailemassa Liekkijärvessä.

[Anne]

Muistoja keväälle 2022



Inkeri ja tehostetut tammataluttelut tarhoihin.