7.6.2018 Eestin ihmeet - koulutunti

[Anne]

Kaikentasoisille ratsastajille eestiläisten hevostemme kanssa kouluvääntöä.

Tunnin tehtävät:
Alkuverkka käynti + kevyt ravi 15min
Laukkatyöskentelyä kahdella ympyrällä molempiin suuntiin. Laukan kokoamista, pidentämistä, taivutuksen ja istunnan hallintaa. Välikäynnit suunnan vaihdon yhteydessä. 20min
Pohkeenväistöä pitkällä sivulla käynnissä ja ravissa 15min
Loppuverkka + käynnit 10min

Stella - Kuutti
Stella sai mukavan otteen Kuuttiin heti aluksi. Kuutti hakeutui melko matalaksi ja oli alkuraveissa hyvin kuuliainen ja rento. Laukassa se hermoili, varsinkin vasemmassa laukassa vastusteli ja jännittyi, jolloin Stella sai melko voimakkailla avuilla puskea Kuuttia eteen ja rennoksi. Kokoaminen on Kuutille hankalaa ja siinä se yrittää luistaa, laukan isontuessa poni menee estemoodiin ja siinä Stella sai tehdä töitä, että muoto pysyy paketissa. Pohkeenväistöissä pientä steppailua, mutta Kuutiksi ihan jees.

Lyyli - Sartsu
Lyyli oli todella jäykällä päällä ja Sartsu hikoili paitansa läpimäräksi jo heti aluraveissa. Lyyli ei olisi halunnut liikkua mihinkään ja se oli todella kankea. Laukassa se ihan jo sikaili, vetelästi jaksoi laukata muutaman askeleen, sitten heitti Sartsun pois tasapainosta ja siirtyi lönkköraviin. Samalla ympyrällä oleva Robert sai varoa, ettei mennyt Mintun kanssa aivan perään kiinni. Sartsulle tunti oli todellinen fiasko.

Robert - Minttu
Minttu liikkui alkutunnista mukavasti eteen, mutta Robertilla olisi saanut olla parempi kontrolli. Robertia oltiin jo muistuteltu moneen oteeseen tästä haahuilusta ja laukassa poika alkoi vihdoin työstämään. Sartsu törttöolyistä huolimatta, Robert pystyi ratsastamaan Mintun mukavaan muottiin ja laukka olikin melko rentoa. Mintustahan tulisi myös oiva kouluheppa, kun vähän treenattaisiin. Sillä on kuitenkin oma mooottori ja askeleet pehmetä, joten ratsastaja kuin ratsastaja pysyy selässä siistin näköisenä. Pyysin Robertia vielä nopeuttamaan pohjetta ja Minttu oli aivan superhieno pieninä pätkinä. Kyllä se Robsu osaa, kun haluaa.

Sinttu - Polar
Polarilla oli kipitysmoodi jo heti alusta päällä. Alkukäynneissä se steppaili ravin puolelle ja ravissa sain muistutella Sinttua keventämään hitaammin, eikä lähtemään Pollen sätkyilyihin mukaan. Eteenpäin pyrkiviltä hevosilta liikettä ei ikinään pitäisi ottaa pois vaan hyödyntää se oma moottori isommille askelille. Laukassa kootessa Sinttu oli alkuun hieman hidas avuilla, mutta alkoi tajuta miten nopeaa Polaria ratsastetaan: ei jäädä pitämään avuilla vaan sekuntin välein saa päästää ja ottaa. Mukavia pätkiä varsinkin isommassa laukassa tulikin ja Sinttu pystyi hyvin istumaan siirtymisissä. Pohkeenväistöissä Polar alkoi taas juosta pidätteitä vastaan ja ne eivät menneet niin hienosti.

Fiia - Ruben
Fiia ja Ruben näyttivät hyvin sopusuhtaiselta parilta. Fiia pääsi heti poliisihevosen ympärille ja sai siihen melko hyvä otteean alkuravissa. Ruben uutena hevosena katseli ympärilleen ja muutamaan kertaan Fiia sai raipalla muistuttaa, että töissä ollaan. Isolla hevosella on pehmeät askeleet, mutta sitä saa kyllä ratsastaa eteen, että se tulee kunnolla läpi. Ja isot hevoset lämpenevät sen verran hitaasti, että Rupsukin alkoi vasta toisella laukkapuoliskolla kunnolla työskentelmään. Fiia sai melko voimakkailla ulkoavuilla Rubenia ympyrällä ratsastaa, helposti iso hevonen lähti kaatuilemaan sisälle ja hidastelemaan. Tässä näkyi myöskin sen kunto: ei vielä oli tuntihevosen parkkiintunutta työskentelykuntoa. Pohkeenväistöissä Fiia sai Rubenin jo hienoon moodiin, vaikka iso hevonen sipsuttelikin ja mietti jalkoja. Tultiin siis melko loivaa väistöä. Kokonaisuudessaan positiivinen tunti, vaikka korjauskohtia löytyykin tulevaisuutta silmällä pitäen.

[Fiia]

Anne oli innostunut havaittuaan, että Seppeleessä oli nyt niin monta eestiläishevosta, että ne riittäisivät yhden tunnin ratsuiksi. Jännä, että niin pienestä maasta tuli niin paljon hyviä, tasaisia jokapaikanhöyliä, joita taisi olla useampi jokaisessa ratsastuskoulussa lahden tälläkin puolen. Minä ilmoittauduin Eestin ihmeet -tunnille kokeilemaan Rubenia, josta en oikein vielä tiennyt mitään.

”Se on aika omituinen”, Sartsu naureskeli, kun menin kysymään ruunan uudelta hoitajalta neuvoja sen ratsastamiseen. ”Siitähän piti tulla poliisihevonen. Huomaat kyllä miksei tullut.”

Enempää Sartsustakaan ei irronnut, joten lähdin reippaasti hevosen karsinalle harjapakki kädessäni ja avasin oven. Tummanrautias ruuna oli JÄTTILÄISMÄINEN, mutta vaikutti lempeältä ja uteliaalta. Vähän säikky se ehkä oli ja meinasi hypätä seinälle, kun riisuin karsinan ovensuussa takkini ja aiheutin lievää kahinaa. Karsinan Ruben sitten puhisi silmät pyörien hetken, mutta kun moitin sitä pöhköksi ja tarjosin sille kättäni, muisti ruuna taas, että olin ihan vain ihminen.

Sama vaikutelma säilyi, kun pääsin ruunan selkään. Ruben oli heti alkuraveista lähtien kuuliainen, mukavan mutkaton ja kokoisekseen suhteellisen herkkä. Sitten välillä se kuitenkin alkoi tuijotella jotakin olematonta kentän laidalla ja sitä sai muistuttaa keskittymään olennaiseen. Mikään eelamainen kuumaverinen laukkaspurttailija se ei tainnut olla, mutta vähän kyttääjän ominaisuuksia siinä kyllä oli (vaikka kyttähevosta siitä ei tullutkaan, heh heh).

Ruben ei tuntunut laisinkaan niin isolta kuin olin etukäteen ajatellut, ja oikeastaan sen ratsastaminen oli harvinaisen mukavaa. Pääsin hyvin istumaan hevosen ympäri ja sain siitä monipuolisten tehtävien avulla aika kelvollisen otteen. Anne muistutti keskittymään ulkoapuihin ja pitämään hevosen niillä suorassa halutulla reitillä; vielä vähän löysässä kunnossa oleva hevonen kun kaatui herkästi apuja vasten.

Vaikka Ruben alkoikin olla lopputunnista jo väsynyt, tsemppasi se väistöihin todella hienosti. Välillä hevonen ei tiennyt missä sen lautaskaviot oikein menivätkään, mutta riittävän loivat väistöt Ruben suoritti hyvässä tahdissa. Niiden jälkeen oli hyvä siirtyä rentoihin loppuverryttelyihin ja pitkiin käynteihin. Ruben pääsisi kyllä tunnin suihkuun, sen verran se oli hikoillut kesäkuun helteessä.

”Tästä tulee taatusti tosi kiva”, minä annoin mielipiteeni Annelle. ”Semmoinen aikuisratsastajien luottopeli. Kivat liikkeet.”

Todellakin – voisin ehdottomasti ratsastaa Rubenilla toistekin, jos Sartsu siitä malttaisi luopua päästyään hevosen makuun.

[Stella]

Kuutti katseli mua rauhaksiin ja huiskautti pari kertaa häntäänsä laiskasti. Ilma oli lämmin ja kaiken maailman pörriäiset pyöri meidän ympärillä. Vedän lopulta jalustimet alas, mittailen ne itselleni mahdollisimman sopiviksi ja kiristän satulavyötä vielä reijällä. Nousen lopulta ratsaille ja pyydän Kuutin kävelemään löysin ohjin. 

Alkuverkkaamme hevoset aika itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Kuutin kanssa haen nappuloita ja teen suuria ympyröitä molempiin suuntiin. Kuutti oli todella leppoisan tuntuinen ja hakeutui itsestään pitkään ja matalaan muotoon. Hieman jouduin ruunaa jopa hoputtelemaan eteenpäin, jotta sain menoon hieman herkkyyttä. Kun ruuna alkoi selvästi vertyä, aloin ottaa hieman ohjia paremmin käteeni. 

Huolellisen verryttelyn jälkeen otettiin heti laukkatehtävää. Laukassa aloitettiin toiseen suuntaan, jossa alettiin ottaa laukkaa suurilla ympyröillä. Laukassa Kuutti alkoi virittyä ja ruunasta oikein tunsi miten se alkoi hermostua. Toisin kuin Pancho, Kuuttin laukka jäi tökkiväksi ja se jäi polkemaan paikallaan, jolloin jouduin ratsastamaan oikein reilusti eteen. Kun laukkaa oli väännetty molempiin suuntiin, aloin olla aika tyytyväinen ja Kuuttikin malttoi hieman rentoutua. 

Laukkojen välissä suoritetun välikäynnin aikana Kuutti oli todella vireä, eikä olisi malttanut kävellä, vaan steppaili menemään. Tein välikäyntien aikana jonkin verran eri kokoisia ympyröitä pitkällä ohjalla ajatuksenani vain se, että Kuutin pitää keskittyä minuun, eikä kiirehtimiseen. 

Pohkeenväistöissä tuntui kuin olisin ratsastanut saippuapalalla. Niin kauan kuin itselläni oli istunta kasassa ja muistin ratsastaa jokaisen askeleen, meni Kuutti oikein kivasti, mutta heti jos vähänkään horjahdin, niin ruuna otti steppiaskeleita ympäriinsä, tai melkein vaihtoi väistön suuntaa. Lopulta sain keskivartalon lihakset kasaan ja istuntani vakaaksi, jolloin väistötkin alkoivat näyttää ihan siedettävälle. 

Loppuverkassa alkoi vähän jo tuntua siltä, että ehkä tätäkin hevosta osaa jotenkin ratsastaa. Ensimmäinen ratsastuskerta vieraalla hevosella on aina hieman haasteellinen, mutta ehdottomasti opettavainen. Ravaillessamme pitkin ohjin kenttää ympäri, tuli pieni hymy väkisin kasvoilleni, oli Kuutilla ratsastus aika kivaa! 

[Robert]

Eestin ihmeet -koulutunti, oli lukenut ilmoitustaululla eräs kaunis päivä. Suomessa oli oikea kulttuuri eestiläisten hevosten ympärillä--vastaavaa ei ollut esimerkiksi Iso-Britanniassa. Siinä mahdollisia ratsuja tavatessani totesin, että tämä voisi olla hauskaakin. Tunnin hevostarjoilu oli melko leppoisaksi miellettävää: oli Kuuttia (jonka en edes tiennyt olevan eestin ihme), Lyyliä ja Rupsua, sitä uutta herkkää ex-poliisihevosta, sekä sööttiä Minttua ja ponimaista Polaria. Riskit olivat käytännössä nolla, ja niinpä olin raapustanut nimeni listaan.

Vaikka olin salaa sydämessäni ehkä toivonut pääseväni Rubenin selkään, Fiia oli taas kerran vetänyt pidemmän korren ja vienyt mielitiettyhevoseni nenäni edestä. Mutta en voinut sanoa olevani mitenkään pettynyt Minttuun, tamma oli kiehtonut minua aina Seppeleeseen saapumisestaan saakka. 160-senttinen päistärikkö oli paitsi näin brittipojan silmiin mielenkiintoisen näköinen niin myös todella miellyttävän oloinen! Se tuntui olevan sellainen aina hyvällä tuulella oleva, leppoisa mimmi.

Ja ehkä tämä leppoisa asenne Seppeleen eestiläisiä ihmeitä ja etenkin Minttua kohtaan oli kantanut tunnille asti. Anne oli jatkuvasti napisemassa paremmasta tuntumasta ja tarkemmista teistä ja ylipäätään paremmasta kontrollista. Se oli käskenyt mua lopettamaan haahuilun jo ainakin kolme kertaa, mutta jotenkin huomasin itseni vain nauttivan Mintun menosta. Tamma oli reipas ja yritteliäs, ja sillä oli ehkä maailma tasaisimmat askellajit--selässä oli suorastaan haastavaa olla vain nauttimatta ratsastelusta. Ja nimenomaan ratsastelusta, koska ratsastuksesta ei kamalasti voitu puhua.

Sitten Anne päätti pistää meille tehtävän, jota ei voinut pelkästään ratsastelemalla suorittaa. Olin päässyt (tai joutunut) samalle pääty-ympyrälle Sartsun ja Lyylin kanssa, ja Lyyliä joskus itsekin ratsastaneena en voinut kuin irvistää säälistä Sartsua kohtaan kun kerta toisensa jälkeen kaarroin pienemmälle voltille välttääkseen eestiläisen yhteentörmäämisen. Jatkuva huomiointi ja pienempi työskentelyalue kuitenkin sai mut skarpimmaksi ja pääsin paremmin valjastamaan Mintun tarjoamaa potentiaalia.

Ja sitä potentiaaliahan löytyi: Annekin innostui lopputunnista kehumaan päistärikköä ihan kouluhevosen näköiseksi. Eikä ihme, sillä minun mielestäni Mintussa oli kaikki tarpeellinen: se oli paitsi aivan saatanan söpö, niin myös näppärän kokoinen ja mallinen, reilu ja yritteliäs, kovin periksiantamaton ja omalla moottorillaan kulkeva. Hiomaton timantti, kehuin poliisihevostaan riisuvalle Fiialle tunnin jälkeen.

[Anne]

Hikistä vääntöä Lyylin kanssa