24.2.2018 Hanskin talviset maastoesteet

[Hanski Appelgren]

Hanski vie porukan talvisille maastoesteille. Mennään kohtuudella ja harkiten Hanskin tarkan silmän alla.

8/8

Emmy - Polina
Pyry - Minttu
Salma - Agi
Joel - Sheila
Mistel - Raine
Anni - Egsy
Fiia - Eiko
Vanessa - Iita


Hanski raahasti porukan maastoesteille. Lumi peitti maan, muta ei se pienten esteiden ylitystä haitannut. Turvallisuussyistä esteet kuitenkn hypättiin alkuun pienellä niityllä, johon oli aseteltu neljä pientä estettä: tukkieste, koivunkarahka, sianselkä sekä matala autonregas este. Aloitettiin hiljaisessa laukassa niin, että jokainen este asettui ympyrän sisään, kun ohjattin hevonen "uralta pois", joko uran sisä tai ulkopuolelle. Kaikki hyppäsivät samaan aikaan, ettei mikään hevosista keräisi painetta. Ympyrät jarruttaisivat ja mikään este ei olisi hevoselle suoraan kiihdyteltävissä. Ympyrät olivat isoja, joten itse esteelle tultiin suorana. Tehtävää tehtiin muutamassa pätkässä molempiin suuntiin ja kuultiinkin useampaan kertaan Hanskin lauahdukset: "Välimatkat!" "Tiet!" "Silmät auki!"

Toisena tehtävänä oli pieni polkurata, jossa oli puunrungoista kyhättyjä matalia kavalettimaisia esteitä. Tämän radan sai jokainen suorittaa yksin pariin kertaan.

Anni ja Egsy tukkiesteellä.
Spessu Annille!

[Anne]

Mistel varmisti, että turvaliivi oli kunnossa ja asetteli sen siististi satulahuoneen tuolille. Rainen varusteet olivat jo valmiina karsinalle siirtymistä varten. Mistel kohensi tummansinisiä ratsastushousujaan ja hipaisi paksun hiuskiehkuran korvan taakseen. Satulahuoneeseen asteli pellavapäinen, hoikka, nuori nainen. Mistel tunnisti naisen Emmyksi, Kuutin hoitajaksi, ja nyökkäsi tälle ystävällisesti. Maastoestetunti, Miestel mietti mielessään. Tästä tulisi jännää.

Rainen ja Mistelin yhteistyö oli alkanut mukavasti. Ja hieman odottamattomasti. Mistel oli muuttanut takaisin kotiseudulle muutaman vuoden opiskelujen jälkeen. Liekkijärveltä oli löytynyt mukava rivitalonpätkä, jonka hintakaan ei päätä huimannut. Hän oli syksyllä ilmoittautunut takaisin ratsastustunneille ja olikin tykästynyt Seppeleen lämminhenkiseen menoon. Samoihin aikoinhin oli käynyt kova kuhina Seppeleen entisen tuntihevosen, Ilo-Huiskan ja Annin nykyisen hevosen, Välskärin, jo iäkkäämästä jälkeläisestä. Huiskan muinainen omistaja oli myynyt varsan ravuriksi, mutta se oli päätynyt kiertoon ja oli lopulta pelastettu Pohjois-Karjalaan Virmavedelle. Koska Virmaveden talli oli lopettamassa ja Misteliä kävi sääliksi hevosen kohtalo, oli hän eräänä marraskuisena päivänä ajanut useamman sadan kilometrin matkan hevosta katsomaan. Välinpitämätön oli hevosen nimi. Laiha ja hieman säikky, mutta tallin omistaja oli luvannut sen hänelle ilmaiseksi, jos Mistel toimittaisi suosituskirjeitä itsestään. Ja hankkisi hyvän tallipaikan. Liekkijärvellä talleja riitti, edullisimmillaan paikka löytyi Artsin ravitallilta. Mikä sinänsä oli kuin kohtalonkirjasta; asuiha Mistelin siskon, Katin, entinen poikaystävä kyseisellä hevostilalla. Lopputulema oli kuitenkin se, että Välly siirtyi Mistelin omistukseen ja asui Artsilassa. Mistel ratsasti myös Seppeleessä ja kun uusi, nuori tuntihevonen jäi ilman hoitajaa, otti nainen senkin innolla vastaan. Hän oli myös Rainen hoitaja.

Mistel työskentelee kotoa käsin, pääsoin koodaten ja konsultoiden, joten lupsakka hevoselämä sopi kuvioihin paremmin kuin hyvin. Rainen kanssa työskentely oli lähtenyt hyvin käyntiin. Tamma oli todellinen kultasydän! Vaikka se välillä väsyi ja hermostui, se oli yritteliäs ja kiltti. Mistel oli treenannut sillä pääosin sileällä ja maastossa, mutta viimeaikoina oli hypytkin tulleet mukaan.

Nyt olisi vuorossa maastoestetunti, ja vielä lumella. Hanskin kanssa Mistel oli jutellut, että otettaisiin melko rennosti ja muutamia hyppyjä vain.

Mistel kantoi varusteet Rainen karsinalle ja satuloi tamman huolellisesti. Kohta mentäisiin!

[Anni]

Kiitos ihanasta spessusta!!


Egsy oli koko varustustilanteen tökkinyt mua turvallaan ja pörissyt omiaan kuin kysellen, mikä oli päivän agenda. Mä olin tottakai esittänyt viilipyttyä viimeiseen saakka jättäen vähemmälle ne ajatukset, kuinka olematon määrä meillä oli treenejä maneesin ulkopuolella. Saatika maastossa. Ja maastoesteistä ei varmaan tarvinnut puhuakaan.

Egsy oli yrittänyt järjestää yleisen kaaoksen heti niittyaukealle päästyämme. Ruuna oli pörissyt, kohahdellut, viskonut päätään ja stepannut niin, ettei itsekään ollut suurimpana osana ajasta hallinnut kinttujaan. Lopulta Egsy oli asettunut hetkeksi, kun olin laittanut ruunan töihin alkuverryttelyissä ja kääntönyt sen huomion pois jännistä maastoesteistä.

Ensimmäinen hyppy oli ollut liioiteltu roiskaisu, kun Egsy oli ollut varma, että tukki söi pieniä läsipäisiä raudikoita. Hyppy kerrallaan ruuna oli alkanut malttaa ja tajuta, että maastoesteillä oli hauskaa. Samassa suhteessa mä olin alkanut rentoutua, joka peilautui tietysti entisestään Egsyn tekemiseen.

Mun mielestä hypyt sujuivat hyvin, Hanskin mielestä kohtalaisesti. Polkuradalla Egsy toimi kuin ajatus ja laukkasi esteeltä toiselle täydellisessä tasapainossa, esitellen mulle teräviä, tarkkoja hyppyjä. Hymy tuntui jumiutuneen kasvoille pysyvästi, kun lumista maisemaa sai katsoa Egsyn innosta pystyyn nousseiden korvien välistä. Mä en ollut muistanutkaan, miltä maastoesteillä viilettäminen tuntui.

"Oliko se kiva?" Fiia kysyi tupsujalkaisen Eikon satulasta suunnattuamme takaisin tallia kohti. Nyökkäsin hymyillen, kumartuen rapsuttamaan kaulaansa tyytyväisenä venyttävän Egsyn karvaa.
"On, tän kanssa tuntuu olevan aina kivaa", hymähdin. Lailan rinnalla Egsy tarjosi mulle Seppeleessä kaikkea sitä, mitä mä hevostelulta kaipasin: vaihtelevuutta, innokkuutta, motivaatiota ja ripauksen huumoria.

[Fiia]

Kyllä minua suoraan sanottuna vähän jännitti lähteä hyppäämään EIKOLLA maastoesteitä. Keskellä talvea. Hanskin haukankatseen alle.

Kirjava Eiko oli kyllä hauska ja kiltti hevonen, ei siinä mitään, mutta se oli vasta kuusi ja siinä oli vielä vähän nuoruuden oikkuja jäljellä. Viimeksi kun olin nähnyt tinkerin estetunnilla, se oli hypännyt jättiläismäisen loikan pienelle ristikolle ja kiikuttanut sitten teini-ikäistä kuskiaan ympäri maneesia. Ei Eiko pukitellut, eikä taatusti ollut tahallaan tuhma tai yrittänyt saada ratsastajaa putoamaan, mutta virkku se kyllä oli.

Eikossa oli pitelemästä jo tallipihalla, kun järjestäydyimme jonoon lähteäksemme yhdessä kohti esteniittyä. Tunti oli mennyt heti täyteen – huomasi, ettei pitkään aikaan ollut päässyt hyppäämään ulos. Salma oli vähän yllättäen ottanut Agin alleen, ja paikalla oli Joel ja Sheilakin. Nuoria ratsuja riitti muillakin kuin minulla. Ei auttanut kuin toivoa, että hevoset pysyisivät järjestyksessä.

”Mua vähän jännittää”, minä kuiskasin Annille, kun olimme juuri saapumassa niitylle. ”Kaikkeen sitä pitääkin lähteä mukaan.”

”Hyvin se menee”, Anni naurahti ja kääntyi katsomaan minua Egsynsä selästä. ”Menin sillä just viime viikolla, oli ihan kiltisti. Pidät vaan ohjat kädessä ja käännät voltille jos se innostuu liikaa.”

Hanski oli samoilla linjoilla Annin kanssa, sillä aloitimme hyppytehtävät ympyröillä. Niin hevoset eivät päässeet kaahaamaan vaan saivat tehtyä rentoja loikkia helpoille esteille. Eiko tuntui innokkaalta ja nyppi välillä ohjaa, mutta kuunteli kuitenkin pidätteet ja teki mukavasti hommia. Autonrengasestettä se vähän jännitti, mutta kieltoja tamma ei ottanut. Saattoi olla, että olin jännittänyt turhaan.

Kun polkuradan jälkeen jäähdyttelimme hevoset ja suuntasimme takaisin kohti tallia, taivas oli alkanut jo tummua. Pakkanen nipisteli poskia ja vaikka sormia ei paleltanutkaan, tuntui vielä kovasti talvelta. Jokohan kuukauden päästä olisi kevät?

[Pyry]

Pyry ihmetteli jälleen mumisten minkä takia oli suostunut lähtemään Hanskin pitämälle maastoestetunnille, ensimmäiselle sellaiselle sitten syksyn. Haukkujen lisäksi tiedossa olisi siis pitkin metsiä säntäileviä hevosia ja ratsastajien katkenneita hampaita...


Minttu ei ensin ihan hahmottanut lumen seassa olevien esteiden ideaa ja Pyry joutui ratsastamaan sitä aika reilusti eteen. Hypyissäkin kuski ennakoi turhia ja siitä tietenkin tuli palautetta välittömästi. Kyllä pakkasella voi varpaatkin hikoilla!

[Emmy]

Polina oli tosi mukava tuttavuus ja ainakaan meidän menosta ei vauhtia puuttunut.

Kiitos tunnista!