10.10.2017 - Istunta esteillä ja niiden välissä

[Hanski Appelgren]

"Sitä ei tiedä, miten monella tapaa väärin voi istua, ennen kuin käy Hanskin tunnilla."

Tiistain klo 16-17 tunnilla räävitään istuntaa oikein urakalla. Missä kädet, missä jalat, onko peppu penkissä vai sen yläpuolella, minne ylävartalo kippaa ja kuinka paljon, miten asento muuttuu ennen estettä, esteellä, esteen jälkeen??? Hanskilla on paljon mielipiteitä näihin kaikkiin. Kevyttä istuntaa ei tietenkään jätetä vähälle huomiolle, ja voi olla, että tunnin jälkeen on jokunen väsynyt lihaskin löydetty.

Tervetuloa nauttimaan puolisotilaallisesta kurista Hanskin rästiryhmään. Tunti on avoin sebeläisille ja liekkiksen hepuille. Sopii ratsastajille heC-tasolta ylöspäin, askellajit tulee hallita ja hyppyhommien perusteet. Hevosia saa toivoa tai tulla yllätetyksi.

Osallistujat 6/6
Robert - Charlie
Sartsu - Minttu
Fiia - Kössi
Sara - Aristo
Wenla - Elmo
Isabel - Hestia

Tunnilla tehtyä:
- Kirjainväleittäin kevyt ravi - kevyt istunta
- Ravipuomit kevyessä istunnassa
- Laukassa puomi - kolme askelta - puomi - kolme askelta - puomi, sitten pystyesteinä
- Kolmeosainen jumppasarja, yksi askel, pystyeste, kaksi askelta, pikkuokseri
- Estekorkeus isoimmillaan noin 70cm

Tunnilla kuultua:
"Kevennys pam pam pam niin tulee tahtia siihen raviin!"
"Ei kaahailla niiden ponien kanssa."
"Jäntevyyttä siihen ylävartaloon."
"PEPPU IRTI PENKISTÄ, EI EDES HIPAISE! KOKO MATKA YLHÄÄLLÄ! Jeesus, miten te pääsette edes sohvasta ylös noilla reidenluiruilla?"
"No olipas laiska hyppy, mutta ei mikään ihme, kun annoit sen laahustaa esteelle."
"Oma nenäsi osuu kohta esteeseen, jos dyykkaat noin paljon."
"Kädet rehottaa kuin pajupuska."
"Lihakset TÖIHIN. Ratsastajat TÖIHIN. Hevoset TÖIHIN. Ja ponit kanssa!"
"Toi on ihan kiva istunta. Mutaisella pellolla kaukana sivistyksestä löntystelyyn."
"Oletko sä edes omasta mielestäsi KESKELLÄ sitä hevosta? Huomaatko sä edes, että se valuu joka hypyssä ulos."
"No, mitä te hidastelette, SEURAAVA TULEE JO! Vaikka eipä se minulta ole pois, jos te ette ehdi hypätä tällä tunnilla."

Tunnilla nähtyä:
- Charlien laukanvaihtohyppelysarja
- Mintun pupuloikka
- Kössin köyrypukki
- Ariston seinäänpysäytys
- Elmon laukkapinkaisu
- Hestian kompurointi

[Anne]

Pupuloikka =D



Kiitos hauskasta tunnista!

[Sara]

Seppeleeseen oli tullut Pirren sairasloman ajaksi uusi esteope, Hanski Applgren, joka oli vaikuttanut melkoisen topakalta tapaukselta istuessani katsomassa ensimmäisiä naisen pitämiä tunteja. Mua oli vähän hirvittänyt sen erittäin suora tyyli opettaa, risuja jaettiin niiden ruusujenkin edestä. Mä olin miettinyt, että mä en kyllä sen pitämille tunneille olisi ihan heti menossa, mutta nyt mä silti olin itse menossa sen pitämälle tunnille.

Hanski oli laittanut mulle ratsuksi Ariston, punarautiaan angloarabiruunan, joka oli mulle aivan uusi tuttavuus. Ruuna oli hoitaessa melko touhukkaan oloinen tapaus, milloin piti vähän harjaa saada maistella ja milloin kiskoa riimunnarua josko se sattuisi aukeamaan. Mutta eipä auennut ei. Satulaa laittaessa Aristo jaksoi pullistella niin, että hyvä kun vyötä sain kiinni asti, mutta sainpas kuitenkin. Suitset sujahti ruunalle helposti päähän ja sitten me oltiinkin valmiita tunnille. Laitoin vielä kypärän omaan päähäni, vedin hanskat käteen ja lähdin taluttamaan Aristoa maneesia kohti jonossa muiden tunnille osallistuvien kanssa.

Myönnettäköön, että mun vatsassa leijaili aika paljon perhosia Hanskin katsoessa silmä tarkkana kun säädin jalustimia sopivan mittaisiksi ja kiristin vyötä, kun Aristo oli päästänyt ilmat poissa mahastaan. Siron mallinen ruuna tuntui selästä todella kapealta Huiskan jälkeen, se kun oli paljon pyöreämpi rungostaan. Aristo oli heti alusta asti aivan innoissaan menossa, ja sitä saikin pidättää aika reippaasti useampaan otteeseen. Ekojen laukannostojen jälkeen Hanski huusi maneesin keskeltä: "Ei kaahailla niiden ponien kanssa!" Tarkoittikohan se meitä Ariston kanssa? Paitsi että Aristo ei ollut poni.

Ratsastajien istuntaa Hanski ruoti ihan olan takaa, jollakin oli jalka väärässä kohdassa, toisella ylävartalo sukelsi aivan liikaa hypyissä. Mä sain moitteita etenkin käsistäni, nyrkit oli kaukana pystystä ja kyynärkulma katosi vähän väliä. Toki miljoona muutakin virhettä tarkka täti mun istunnasta löysi, mutta niistä käsistä se varsinkin muistutteli. Erittäin monta kertaa.

Alkutunnista me mentiin joka toinen kirjainväli kevyttä ravia ja joka toinen kevyessä istunnassa. Sen jälkeen me siirryttiin menemään ravipuomeja kevyessä istunnassa ja siinä joutui kyllä jalat koville. Hanskilta tuli palautetta jokaiselle ratsukolle, me ei onneksi oltu Ariston kanssa ainoita jotka haukuttiin melkeiin lyttyyn. Kun Hanski oli suht. tyytyväinen meidän suorittamiseen, me siirryttiin laukkapuomeille, jotka myöhemmin nostettiin pystyesteiksi. Aristo riemastui tehtävästä aivan liikaa ja jarrut oli erittäin hukassa. Niin hukassa, että kerran jouduin ratsastamaan ruunan seinää päin, että se pysähtyisi. Hanski tykkäsi.

Mutta sen seinään pysäytyksen jälkeen meidän menoon alkoi tulla jonkinlaista tolkkua, mun pidätteet alkoi mennä paremmin läpi ja lopputunnista me päästiin tulemaan ihan onnistuneesti noin seitsemänkymmenen sentin jumppasarja ongelmitta. Jopa Hanski kehui meitä ja käski meidän onneksi lopettaa siihen. Mä olin ihan poikki, mun jokainen lihas oli päässyt kunnolla töihin ja mä olin varmasti löytänyt joitain lihaksia, joiden olemassaolosta en edes tiennyt. Huomenna mä varmasti tietäisin.

Aristokin oli hionnut etenkin kaulalta ja ryntäistä ihan kunnolla, joten takaisin talliin päästyä ja purettuani hevoselta varusteet pois, mä huuhtelin ruunan vedellä ja jätin sen karsinaansa kuivumaan fleeceloimi päällä. Aristo oli ollut ihan kiva heppa, vaikka jarrut olikin aluksi aika tosi hukassa. Ja ei se Hanskikaan nyt aivan niin järkyttävä ollut ollut kuin olin kuvitellut. Melkein vain.

[Robert]

Mä olin luullut, että Piritta oli koulinut musta ihan siedettävän esteratsastajan. Niin siedettävän, että olin saanut hypätä Charliella yli metrin estettä aina joskus ja jouluna. Niin siedettävän, että mua ei ollut pelottanut lähteä edes maastoesteille onnea kokeilemaan aina silloin tällöin. Niin siedettävän, että Anne oli ilmoittanut mun ja Charlien starttaavan ratsastuskoulumestaruuksissa kahdeksaakymppiä. Mikä ei sinällään ollut vaikea korkeus tai edes erityisen kuumottava kotikentällä, mutta kilpailuissa. Mestaruuskilpailuissa. Ihan oikean ratamestarin radalla.

Hannele Appelgrenin läsnäolo ei auttanut mua sisältäpäin syövää stressiä. Henkilökohtaisen elämän ongelmien päälle oli jo laitettu koreaksi kirsikaksi kakun päälle yhtäkkiä menetetty ratsastustaito Harryn kanssa, ja musta tuntui, ettei se kakku kestänyt enää toista kirsikkaa. Tai edes tomusokeria. Varsinkaan Hanskin kommenttien muodossa.

Mä en ollut ihan varma mitkä niistä oli suunnattu kellekin, vai oltiinko me kaikki vaan niin läpeensä paskoja ratsastajia, että ne kävivät ihan yleisneuvoista.

"Ei kaahailla niiden ponien kanssa!" ja juuri esteen yli Kössillä karauttava Fiia vilkaisi pää, tai ainakin kypärä kallellaan Arvon Valmentajattaren suuntaan.

Charlie oli muutenkin jokseenkin kärsimättömällä tuulella. Se oli yleensä vähän sellainen vanha luonne--nuoresta iästään huolimatta ruuna oli aina kypsänoloinen, sellainen varman ja luotettavan konkariratsun tuntuinen hevonen. Se meni mieluiten sieltä mistä aita oli matalin. Tai oikeastaan se meni just sieltä, mistä pyysit sitä menemään. Mutta piti pyytää. Ja ennenkaikkea osata pyytää.

Mutta tänään Charlie oli säpäkkä. Sen askeleessa oli ilmaa ja lennokkuutta. Paitsi vertikaalisesti, niin myös horisontaalisesti. Aivot rähjäsivät mun hyllyvälle ja heiluvalle heinäsäkkikropalle jatkuvasti siitä, kuinka piti istua keskellä, ja siitä, kuinka piti oikeasti istua.

Omissa ajatuksissa ratsastaminen, etenkin ratsastustunnilla, oli kuitenkin kohtalokasta, sillä aina ei välttämättä kuullut koko ohjeistusta.

"--PEPPU IRTI PENKISTÄ--"

Mun posket lehahtivat punaiseksi ja nostin katseeni salamannopeasti Hanskiin. Sen silmät olivat niin tuimassa viirussa, että oli paha sanoa katsoiko se maneesin nurkalta ketä meistä ratsastajaraukoista, mutta mä tunsin sieluni syvyyksissä kuinka se katsoi just mua. Pakkohan sen oli.

Mä nielasten kohensin kevyttä istuntaani. Päässä kohisi, mutta eri tavalla kuin aikoihin. Veri kohisi. Nolostunut, häpeällinen, kasvojani ahkerasti helottavan punaiseksi maalaava veri kohisi korvissa kuin kuohuvin koski konsanaan. Satula tuntui yhtäkkiä yhtä houkuttavalta kuin helvetin lieskat, ja vaikka mun rentona olemiseen tottuneet reidet huusivat hoosiannaa, jonkinasteinen epäuskon ja häpeän epäonnistunut mix sai mut pysymään reippaassa kevyessä istunnassa.

Sanomattakin selvää, lopputunti laukattiin niin perse pystyssä, että kevyen ravin koettaessa tuntui miltei väärältä istua alas.

"Nonni, pysyhän se takapuoli irti penkistä", Hanski ilakoi (niin paljon kuin Hannele Appelgren pystyikään ilakoimaan) lopuksi, ja mun teki mieli vajota maan alle.

Peppu irti penkistä. Penkistä. Tietenkin. Pen-kis-tä.

[Fiia]

Rakas päiväkirja,
tänään mä pääsin/jouduin ensimmäiselle Hanski-tunnilleni. Mä olin ajatellut että tekisi hyvää vielä hypätä ennen mestaruuksien ensimmäisiä osiksia, mutta jostain syystä Hanski ei tietenkään antanut mulle Eelaa vaan KÖSSIN. Meillähän on talli täynnä kivoja hyvin hyppääviä hevosia, ja sitten mulle annetaan Kössi? En tiedä kenet olin suututtanut ansaitakseni tän.

Ongelma on nimittäin se että hevosen eteenratsastaminen kevyessä istunnassa on hemmetin haastavaa. Ja Kössi oli ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia kuin täi tervassa. Mä yritin epätoivoisesti paukuttaa sitä vauhtiin, mutta kun ei niin ei. Lopulta Clara ojensi mulle katsomosta pidemmän raipan, jolla rätkäisin Kössiin vähän eloa.

Hanski tietysti bannasi kouluraipan tunniltaan heti kun sen huomasi ja uhkasi bannaavansa mutkin, jos vielä yrittäisin ”kepulikonsteja”. Mutta siinä vaiheessa olin jo saanut Kössiin vähän eloa ja pääsin keskittymään siihen tunnin aiheeseen eli istuntaan.

Kävi ilmi, että mun kevyt istunta on paska eikä mua pitäisi päästää kavaletteja isommille esteille. Koskaan. Makasin kuulemma kaulalla kädet ja ranteet löysinä, ohjat pyykkinaruina roikkuen. Kai alitajuisesti yritin olla vahingossakaan hidastamatta Kössiä, mutta toki tosiasia oli se että tuntuma olisi pitänyt pitää.

Lopputunnista hypättiin jumppasarjaa. Kössi oli saanut oman diesel-moottorinsa käyntiin ja itse asiassa imi esteille aika hyvin. Mäkin muistin pitää ylävartalon pystymmässä, kun Hanski siitä tarpeeksi lujaa karjaisi. MUTTA: ensimmäisen okserinyrityksen jälkeen Kössi päätti vielä heittää järjettömät köyrypukit!! En luojan kiitos pudonnut, mutta silti hävetti ja sain taas aikamoisen saarnan siitä miten ne OHJAT PITÄÄ PITÄÄ KÄDESSÄ.

Uusintayrityksellä pidin ohjat kädessä, ja pirun tiukasti pidinkin. Kehuja ei meidän suorituksesta tullut, mutta arvatkaapa mitä? Ei tullut moitteitakaan. Edistystä!