Pancho - Hoitokirja

[Anne]

Betume



>>Sivu

[Anne]

Lauantai Panchoilua




Launataipäivän treenailua Panchon kanssa. Anne yritti saada Panchoa hieman edestä auki ja eteen, kun käpertyi liikaa varsinkin laukassa kippuralle ja ylös. Pienoista kuumentumista, kun herralta pyydettiin liikaa ja onhan se vähän voimaton kyljistään. Takaosan veisi vaikka miten alle, mutta koko kropasta läpi ruuna on haastava saada.

[Sointu]

Aina jokaisessa hevoskirjassa päähenkilön saadessa hoitohevosen, pilvet katoavat mystisesti taivaalta ja tuuli lennättää keveästi hänen hiuksiaan, kun päähenkilö kohtaa hevosen. Olimme kuitenkin Suomessa ja – usko tai älä - oli lokakuu, joten sää oli sateinen ja harmaat pilvet peittivät taivasta, kun kävelin Panchon tarhan luokse. Ruuna liiteli kevein askelin vaahteranlehtiä karkuun, kun ne brutaalisti yrittivät hyökätä viattoman hevosparan kimppuun. Hymyilin näylle mustan tuubihuivini sisällä. Pancho olisi menossa tunnille illalla, eikä minun siis tarvitsisi sitä hakea sisälle ihan vielä; sen sijaan olin kurkistanut tilaan, jossa varusteita säilytettiin, ja todennut, että suitset tarvitsisivat putsausta. Suitset olallani ja satulasaippuapurkki taskussani istahdin heinäpaalille lusitanoruunan tarhan viereen, availlen remmejä samalla, kun katselin hevosen rauhoittuvan ruoan ääreen. Ajatukset risteilivät päässäni; oli edelleen todella hämmentävää uskoa, että minä muka kuuluin hoitajien porukkaan. Olin käynyt muutaman kerran moikkaamassa Panchoa, ilmoittautunut maastoretkelle ja jutellut erään toisen uuden hoitajan kanssa, mutten silti oikein tahtonut uskoa sitä. Eveliina, jonka kanssa olin hetken höpötellyt niitä näitä, vaikutti mielenkiintoiselta ja oikein mukavalta persoonalta – halusin todella tutustua häneen ja muihinkin hoitajiin, mutta minulle ei ollut suotu puheliaisuuden lahjaa. Havahduin aatteistani, kun joku hönkäili lämmintä ilmaa niskaani.

"No hei, poika", tervehdin ruunaa lempeästi, kääntyen heinäpaalini päällä silittämään silkinpehmeää turpaa. Olkoonkin, että sormeni jäätyivät, en voinut puhdistaa suitsia lapasilla eikä sisälle meno oikein houkuttanut, vaikka minulla olikin vähän kylmä, sillä nyt oli yksi ainoista hetkistä tänään, kun ei satanut. Siitä oli tullut kiertävä insideläppä kaveriporukassani; Soinnun olisi pitänyt syntyä jonnekin etelän lämpöön, mutta hänen sielunsa päätti matkustaa Suomeen.



Kaviot kopisivat lattiaa vasten, kun talutin Panchoa pesuboksiin. Kello oli aika tarkkaan 14:35, eli ensimmäinen tunti oli alkanut, mutta seuraava alkaisi vasta neljältä. Minulla olisi siis hyvin aikaa pestä ruunan kuraantuneet jalat ja harjata sinisestä, kevyestä sadeloimesta kuivuneet kuratahrat irti. Vastaani käveli satunnaisia henkilöitä; jotkut olin nähnyt ennen, jotkut en, mutta moikkasin silti pieni hymy kasvoillani. Olin ehkä hiljainen, mutten sentään epäkohtelias. Ruunikko pisti jarrut pohjaan nähdessään pesukarsinan ja kuullessaan ne kaksi vesipisaraa, jotka tipahtivat letkun päästä, mutta antoi pienellä taivuttelulla periksi. Tai niin luulin. Heti, kun olin kääntänyt ruunan oikein päin, se jyräsi takaisin käytävälle. Toistimme saman kaksi kertaa, ja kummallakin kerralla Pancho nosti komean päänsä ylös taivaisiin ja lähti niskojaan nakellen pois paikalta.

"Tarviitko apua?"

Säpsähdin, kääntyen katsomaan tutuhkon äänen suuntaan. Tunnistin henkilön Eveliinaksi, joka hymyili iloisesti tapaansa.

"Ai-.. Toki! Kiitos", vastasin vähän takeltaen, hymyillen takaisin. "Jokin tuolla pesuboksissa on tosi pelottavaa, ja taisitkin varmaan nähä, kun Pancho temppuili omiaan."

"Jep. Jos mä pistän vaikka ton toisen ketjun kiinni ennen kuin se lähtee menemään?" Eveliina ehdotti ja minä vastasin nyökkäämällä. Vaikka jossain syvällä sisimmässäni häpesin sitä, etten saanut yhtä hevosta pesukarsinaan, olin samalla todella helpottunut siitä, että joku tarjosi apua. Talutin jämäkästi ruunan karsinaan, käänsin ympäri ja samalla Eveliina kiinnitti ketjun riimuun. Vähän hämmentyneenä pakomatkansa epäonnistumisesta Pancho mulkaisi minua, mutta antoi periksi ja laski päänsä samalla, kun laitoin ketjun toiseltakin puolelta kiinni.

"Panchon jalat näyttää vähän samalta ku Eikon", tyttö nauroi katsoen kuran kuorruttamia jalkoja samalla kun vedin tummansinisen sadeloimen pois ruunan selästä. "Ehkä ne on kuitenkin helpommat pestä, kun sillä ei ole kuitenkaan tupsujalkoja."

"Niinpä, ja hei kiitti vielä avusta", myötäilin hymyillen, asettaen loimen siististi sivuun. Rapsutin ruunaa kaulalta samalla, kun keräsin rohkeuttani aloittaa kunnon keskustelun.

"Ootko tutustunut Eikoon jo kunnolla?" kysyin hymyillen, samalla testaten veden lämpötilaa. Ei liian kuumaa, ei liian kylmää.

"Riippuu ihan, että mikä on kunnolla", Eveliina naurahti silitellen samalla ruunikon turpaa. "Oonhan mä sitä puunannut ja muuten ihastellut, mutta selkään en vielä ole päässyt. Oletan, että sulla on samantapainen kokemus?"

"Jep", vastasin virnistäen, katsoen samalla, kuinka mutavesi valui viemäriin. Olihan se nyt kuitenkin mukavampaa hoitaa hevosta, kun oli joku, jonka kanssa jutustella samalla, vaikka kuinka erakko olinkin luonteeltani.



Ilta pimeni, mutta minä notkuin tallilla kahdeksaan asti ihan vain nähdäkseni Panchon tunnilla. Ruuna oli päässyt koulutunnille Ada-nimisen ratsastajan kanssa, ja nyt istuin katsomossa katselemassa alkukäyntejä. Ruuna kulki nätisti ainakin toistaiseksi, venyttäen kaulaansa ja askeliaan. Olihan se nyt hienon näköinen, enkä tahtonut oikein käsittää, miksi minä olin päässyt tämän hoitajaksi. Ihasteluni päättyi lyhyeen, kun kännykkäni värisi taskussani. Uusi viesti äidiltä. "Missä sä oikein viivyttelet, iltaruoka on pöydässä". Mieleni teki vastata kiusoittelevasti "joo joo", mutten tahtonut myöskään testata rajojani liikaa. Äideistä ei koskaan tiennyt. Vastentahtoisesti nousin tuolilta ja hipsin hiljaisesti rappuset alas, ulos maneesista, varoen säikyttelemästä hevosia. Oli aika säkkipimeää, mutta kotiin oli pari kilometriä ja ne taittuisivat nopeasti pyörällä. Kylmä viima puski vasten naamaani, ja jostain kuului hevosen hirnuntaa. Ajatella; tästä se vasta alkaisi, matkani Panchon hoitajana. Aika jännää.

Sointu Eloranta & Betume  

- Ensimmäinen

[Sointu]

Oct 19, 2017 20:12:05 GMT 2 Sointu said:

"..miten helvetissä mut oltiin saatu mukaan "vauhtimaastoon"? Meidät kuultiin varmaan briteissä asti. Naurua, huutoa, kahdentoista hevosen kaviot hakkaamassa maata.. Siviilit, suojautukaa. Oikeestaan mä vähän erotuin joukosta. Muut juttelivat keskenään huutamalla, nauroivat, jotain kauhunkiljaisujakin saattoi joukosta kuulua, mutta vaan mä seisoin jalustimilla ja hymyilin tyytyväisesti. Enemmän kuin normaalisti, mutten sillä tavalla valkeat hampaat auringossa kiillellen, mitä yleensä voisi ajatella. Lisäksi sisäinen siisteysfriikkini huusi kauhusta, kun rapa roiskui vähän kaikkialle. Voisin kuvitella, millaista Panchon siistiminen olisi tämän jälkeen. Itsestäni en ollut ihan niin huolissani, mulla oli vanhat vaelluskengät ja softshell-takki päällä, eikä niistä olisi kauhean hankalaa saada likaa irti, mutta en todellakaan oottanut satulavyön harjausta. Puhumattakaan siitä pehmusteesta, joka oli ollut vielä jokin aika sitten valkoinen. Panchon kaviot tömähtelivät maata vasten tasaisesti. No okei, vaikka olinkin mukamas vakavastiotettava kouluratsastaja hienon hoitohevoseni kanssa, oli tälläinen kunnon maastoryntäilykin ihan hauskaa silloin tällöin. Sointu out."

Sointu Eloranta & Betume
-Toinen

[Stella]

19.01.2018 Uusi alku

"... ja täällä on sit vielä kaikkien tallilaisten omat lokerot", Anne lopetti esittelykierroksemme tallirakennuksen yläkerrokseen ja katselin ympärilleni uteliaasti. Nainen osoitti minulle yhden tyhjän kaapin, joka vielä toistaiseksi jäisi tyhjäksi. Viikonlopun aikana toisin sinne ratsastuskamani ja ehkä jotain vaihtovaatteita. 

"Tuon oven takana on oleskeluhuone, missä aika usein on muitakin tallilaisia. Nyt kello on kyllä nin vähän, että kaikki hoitajat taitaa olla mussukoitaan rapsuttelemassa", tallin omistaja naurahti pirteästi. Nyökkäsin hieman ujosti, enkä oikein tiennyt mitä sanoa tähän väliin. Vaihdoin painoa jalalta toiselle ja keskityin katselemaan ympärilläni olevaa tilaa. 

"Panchon tarhan ja karsinan varmaan muistatkin? Se menee tänään vasta illemmalla tunneille, niin voit hyvin hakea sen vaikka sisälle vähän harjattavaksi", Anne täytti lopulta kiusallisen hiljaisuuden ja hymyili minulle ystävällisesti. 

"Okei", sain sanottua ja hymyilin takaisin. Sitten hieman ujosti käännyin kannoillani ja lähdin kipittämään portaita alas. 

Pysähdyin seisoskelemaan hetkeksi Panchon tarhan eteen. Oli ollut todellinen onnenpotku, kun Panchon hoitajanpaikka oli vapautunut. Vanha vuokrahevoseni, korkeamman tason kouluhevonen oli jäänyt eläkkeelle treenikäytöstä ja muuttanut omistajalleen kauemmas, joten uusi hevoskaveri todellakin tuli tarpeeseen. Kun tilaisuus tuli vielä päästä taitavan ja kapasiteetikkaan lusitanon hoitajaksi, oli tilaisuuteen pakko tarttua. Seppele ei ennestään ollut minulle kovinkaan tuttu, olin täällä parilla irtotunnilla käynyt viimeisen vuoden aikana, mutta sen tarkempaa tuttavuutta en ollut paikkaan ehtinyt tehdä. Seppeleestä olin kyllä paljon juttua kuullut ja tiesin ratsastuskoulun olevan todella suosittu. 

Lopulta kylmyys voitti, vedin pipon paremmin sotkuiselle nutturalle kietaistujen hiusteni päälle ja otin Panchon riimunnarun käsiini. Menin rauhassa sisälle tarhaan, tervehdin muutamia minua ihmettelemään tulleita hevosia ja vihdoin saavutin Panchon. Lusitanoruuna oli todella pieni, eteenkin kun vertaan sitä entiseen vuokrahevoseeni, joka oli massiivinen lähes 170cm korkea puoliverinen. Minua ei Panchon mataluus kuitenkaan haittaa, sovin sen selkään varmasti oikein hyvin ja onhan ruuna kuitenkin melko leveä, vaikkei vielä maailman lihaksikkain olekkaan. Silmäilin ruunan kauniita piirteitä ja muhkeaa kaulaa tyytyväisenä. Barokkihevosissa jokin oli aina kiehtonut minua. Napstautin lopulta riimunnarun kiinni ruunikon riimuun ja lähdin taluttamaan sitä rauhassa tarhan portille. 

Taluttaessa Pancho oli hieman kiireinen, mutta se kunnioitti kuitenkin hyvin ihmisen tilaa. Pääsimme näppärästi talliin ja pysäytin ruunan käytävälle, jossa nappasin siltä loimen pois. Pariin otteeseen Pancho yritti lähteä hiipimään eteenpäin, mutta yksinkertaisesti pysäytin sen ja pyysin ruunaa peruttamaan pari askelta. Vein lopulta ruunan karsinaan, otin siltä riimun pois ja suljin oven perässäni. Viikkasin loimen siistiksi mytyksi karsinan eteen, sillä veisin sen varmaan takaisin pihalle harjaustuokiomme jälkeen. Näin isoksi talliksi Seppeleessä oli yllättävän rauhallista. Pari tallilaista oli tullut meitä vastaan tallin ovella ja nämä olivat vain moikanneet minulle kohteliaasti ja jatkaneet matkaansa. Kyllä ihmisiin ehtii myöhemminkin tutustua, nyt on hyvä hetki hieman selvittää, millainen uusi hoitohevoseni loppujen lopuksi onkaan. 

Löysin Panchon harjapakin vaivattomasti ja palasin karsinalle. Ruunan karsinan sijainti oli kerrassaan ihanteellinen, aivan varustehuoneen vieressä. Laskin harjapakin karsinan eteen ja avasin sen. Sisältö ei ollut kovinkaan kummoinen, muutamat ihan hyvät perusharjat, harjakampa ja kaviokoukku. Nappasin käteeni melko pehmeän pölyharjan ja siirryin Panchon karsinaan. Ruuna hieman sähläsi ja steppaili edestakaisin, mutta jätin sen huomiotta. Kehuin ruunikkoa aina kun se seisoi kiltisti aloillaan ja malttoi rauhoittua. Harjasin hoitohevoseni huolella läpi, tunnustelin sen jalat ja selvitin vielä varovaisesti harjankin. Ruunalla on todella komea musta hieman kihara harja, jota en edes uskaltanut suoraan lähteä harjakammalla selvittämään, vaan pahimmat takut kävin läpi sormin. Harjasin vielä ruunan paksun hännän läpi, jonka jälkeen aloin pikkuhiljaa olla valmis. 

Hoitotoimenpiteidemme jälkeen talliin oli alkanut saapua hieman enemmän porukkaa. Moikkailin kaikkia ystävällisesti ja parille selostin, miten olen Panchon uusi hoitaja. Kaikki ottivat minut ystävällisesti vastaan, mutta eivät jääneet pidemmäksi aikaa juttelemaan. Se oli ihan hyvä, sillä uusiin ihmisiin tutustuminen on aina ollut minulle hieman hankalaa ja mielummin teen sen hyvällä ajalla. Lopulta loimitin Panchon ja pujotin riimun sen päähän. Ruuna lähti karsinasta hyväntuulisesti ja seurasi minua reippaasti ulos tallista. Se oli selvästi innoissaan palaamassa ulos kavereidensa luokse. Päästin Panchon tarhaan ja jäin hetkeksi katselemaan sen perään. Mitä enemmän ruunaa silmäilin, sitä enemmän innostuin ajatuksesta että tuo komistus on nyt hoitohevoseni. En suoraan sanottuna malta odottaa jatkoa Panchon kanssa ja seuraavaa tallipäivää. 

Stella & Pancho 1hm

[Stella]

30.01.2018 Jumppaa kentällä

Pyyhin lapasillani vielä viimeiset pölyt Panchon pyllyn päältä ja hymähdin tyytyväisenä. Ruunalla oli siisti talvikarva, ei turhan paksu, muttei mikään superohutkaan. Ei siis tarvinnyt järkyttävää loimitusta, muttei pakkasilla pärjännyt nakunakaan. Taputin Panchon kylkeä ja siirryin ottamaan ruunan satulan karsinan ulkopuolelta, johon olin sen aikaisemmin kantanut. Olin ehtinyt jo parina viikonloppuna ratsastaa Panchoa ja se oli ihan uskomattoman kiva. Tuntui että tulemme ihan kivasti juttuun, vaikka yhteistyössä tietenkin on vielä paljon hiomista. Tänään olin saanut myös mahdollisuuden kivuta ruunan selkään, kun se ei näyttänyt olleen tunneillakaan. Kello oli jo paljon, lähes kahdeksan ja tallista lähtivät juuri HeA sennut maneesiin tunnille. Muuten tallissa oli rauhallista, joten saisimme varmaan mennä keskenämme kentälle. 

Satuloituani Panchon, heitin sille vielä villaviltin selkään, vedin kypärän massiivisten hiusteni ylle ja nappasin ohjista kiinni. Lähdin taluttamaan ruunaa ulos ja napsautin samalla kentälle valot. Oli mukava pikkupakkanen ja kentän pohja oli oikeasti yllättävän hyvässä kunnossa. Pieni lumikerros peitti kenttää ja pohja tuntui jalan alla hieman joustavalta, ei ihan täysin jäiseltä siis ainakaan. Pancho kuulosteli hieman tuulen huminaa ja maneesin suunnalta kantautuvia ääniä, eikä ihan malttanut keskittyä minuun, mutta ei tehnyt mitään tyhmääkään. 

Nousin hyvien alkukäyntien jälkeen selkään ja aloin suoraan hieman jumppailemaan Panchoa pidemmällä ohjalla. Ruuna jäisi mielellään todella lyhyeksi ja jännittyneeksi kaulastaan, joten kaikilla ratsastuskerroillamme tavoitteena on ollut rento ja pitkä kaula. Aluksi Pancho käpertyy turhan lyhyeksi ja jää edestä ihan tyhjäksi, mutta pidätteillä ja hieman tunnustelemalla erilaisia tuntumia, saan ruunan venyttämään kaulaansa kohti tuntumaa. Teen muutamia väistöjä molempiin suuntiin ja teen hieman isolla ympyrällä avo- ja sulkutaivutuksen kaltaisia jumppaliikkeitä. Pancho käytti aktiivisesti takaosaansa, mutta jäi edestä hieman hitaaksi - kerrankin jollain hevosella on automaattisesti aktiivinen takaosa! 

En kentällä uskaltanut laukata, kun pohja oli vähän kova, mutta ravissa otimme kevyttä jumppailua edelleen pidemmällä ohjalla. Pancholla olisi huomenna vapaapäivä, joten kevyt jumpparatsastus tekee sille varmasti hyvää. Jatkoimme ravissa samalla teemalla kuin käynnissä ja teimme väistöjä ja jonkin verran avoa suoralla. Pancho oli oikein hyväntuulinen ja meni mielellään, vaikka vauhtia olikin paikoitellen hieman liikaa. Innolla jo odotan mitä kaikkea saankaan Panchosta irti, kun tutustumme paremmin. 

Annoin Panchon siirtyä lopulta käyntiin ja annoin sille pitkät ohjat. Viritin viltin takaisin ruunan selkään ja pehvani alle, jotta pysyisimme lämpiminä. Oli ollut todellinen onnenpotku, kun olin päässyt Panchon hoitajaksi. Siitä päivästä lähtien olin ollut lähes joka päivä tallilla, vähintään moikkaamassa Panchoa. Olin autellut tuntilaisia, auttanut ratkaisemaan kadonneiden varusteiden arvoituksia ja kerran olin eksynyt alkeistunnillekkin taluttamaan jotain ponia, kun hoitaja ei ollut päässyt paikalle. Olin viihtynyt yllättävän hyvin ratsastuskoulun ympäristössä ja olen muutamille hoitajillekkin ehtinyt jutustelemaan. Panchon menoa olen muutamilla vaativammilla tunneilla ollut seuraamassa ja ruuna vain jaksaa ihastuttaa minua kerta kerran jälkeen. 

Palasimme talliin hieman ennen yhdeksää. Tunti oli maneesissa vielä käynnissä ja tallissa pyöri pari hoitajaa hoidokkiensa luona. Moikkasin molemmille ohi kulkiessamme ja vein Panchon sen omaan karsinaan aivan satulahuoneen viereen. Nappasin ruunalta varusteet pois ja vein ne paikoilleen. Samalla kun harjailin Panchon vielä läpi, yritin muistella näkemieni hoitajien nimiä. Sen rautiaan doninhevosruuna Egsyn hoitaja taisi olla joku Anna tai Anni. Tälle olin puhunut muutamat sanat kun olimme molemmat päätyneet katsomaan maneesiin viime viikolla samaa tuntia. Egsy oli kuulemma tälle uusi tuttavuus, vaikka Seppeleessä olikin pyörinyt jo pidempään. Toisen näkemäni hoitajan nimeä en saanut millään päähäni, mutta kyllä minä ehtisin vielä kaikkiin tutustua. 

Hoidettuani Panchon pois, kävin vielä rapsuttelemassa sitä, jonka jälkeen talliin alkoi tulla loppuneen tunnin ratsastajia. Itse päätin tässä välissä livahtaa ulos ja suunnata kotiin, huomenna olisi kuitenkin aamuvuoro vanhempieni kahvilalla ja pitäisi ehtiä vielä ilta-askareetkin tehdä kotona. Huomenna Pancholla olisi vapaa, mutta torstaina varmaan taas saapuisin tallille, ainakin rapsuttelemaan hoitohevostani, jos en muuta. 

Stella & Pancho 2hm

[Stella]

25.02.2018

Upea Pancho sunnuntairatsastuksella!

Stella ja Pancho 3hm

// Harja vääräl puolel, mut näytti jotenki hölmölt toiste päin käännettynä :>

[Stella]

07.03.2018 Tie Tähtiin -mietteitä

Minun ja Panchon matka oli kestänyt vasta reilun kuukauden ja olin jo ilmoittautunut sillä kisoihin... ja valinnut luokaksi Helppo A. Okei, se vähän lohdutti että Anne oli uskonut meidän selviytyvän siitä, mutta silti. Joo, ollaan me Panchon kanssa molemmat vielä siitäkin osaavampia, mutta yhteistyö on niin alussa. Tänään hakiessani ruunan tarhasta, ajatukseni pyörivät vain ja ainoastaan Tie Tähtiin -kilpailusarjan ympärillä. Kilpailemme Panchon kanssa vain kouluratsastuksessa, luonnollisesti, eihän meistä kumpikaan mitään hyppää. 

Pancholla olisi tänään vapaapäivä, mutta olin päättänyt harjata sen läpi huolella ja kokeilla millaisen letin virittäisin ruunalle ensimmäiseen osakilpailuun. Aloitin harjaamalla Panchon kropan läpi. Melko puhdas ruuna oli kaikkialta, mutta sen kyljestä joduin hankaamaan kauhean pissaläntin pois. 
"Tiiäkkö, sun ei ois pakko nukkua vessas päällä", jutustelin tukkajumalalle ja kun sen kylki vihdoin kiilteli, vaihdoin pehmeämmän harjan, jolla kävin ruunan pään ja jalat läpi. Olin kysynyt Annelta luvan Panchon vuohiskarvojen siistimiseen, joten nappasin vielä saksetkin, joiden kanssa siistin vuohiskarvat. Heti leikkuun jälkeen ne näyttivät todella epämääräisille, mutta kokemuksella voin sanoa, että parin päivän päästä ne ovat oikein siistit. Siistin vielä ruunan korvien takaa niskasiilin niskahihnaa varten, joka oli päässyt kasvamaan hieman turhan pitkäksi. 

Pancho suhtautui saksien kanssa sohimiseeni hieman epäluuloisesti, mutta sopivalla määrällä lepertelyä ja rapsutuksia sain koko ruunan siistittyä. Heitin lopulta sakset takaisin yleiseen kaappiin, sillä ei niitä Panchon harjapakkiin voi jättää. Tiedä vaikka joku hullu tuntilainen leikkaisi tukkajumalalle pystärin! 

Nappasin palatessani karsinalle harjapakista harjakamman. Aloitin selvittämällä Panchon paksun hännän, josta löytyikin pari melkein rastaksi muodostunutta yhdistelmää. Tavallisesti vain sutaisen ruunan hännän, mutta nyt selvitin sen jokaista jouhta myöden. Harjasin myös ruunan harjan ja otsatukan, jonka jälkeen kokeilin paria eri lettiviritelmää. Pancho ei ollut ihan tyytyväinen tähän kaunistautumistuokioon, mutta taas hetken päästä se malttoi rauhoittua ja tyytyä osaansa. Aloitin tekemällä verkkoletin, joka näytti kamalan lattealta. Ei yhtään sopinut Pancholle. Seuraavaksi testiin tuli perus pullapitko kaulan yläosaa pitkin ja se look kyllä aina toimii barokkiroduilla. Kokeilin vielä jonkun kummallisen nykerösysteemin, mutta lopulta päätin luottaa perinteiseen pullapitkoon, jonka tekisin kilpailuihinkin. 

Kun kaunistautumistuokiomme oli loppumaisillaan, puhdistin vielä Panchon kaviot, avasin letin ja palkitsin ruunan taskuun unohtuneella heppanamilla. Heitin sille loimen takaisin niskaan ja ruuna pääsisi takaisin tarhaan nauttimaan vapaapäivästään. Itse palasin talliin ja kun olin siivonnut jälkeni ruunan karsinan edestä, kipitin yläkertaan oleskeluhuoneeseen, josta kuului iloinen puheensorina. Heitin ilmoille kaikille osoitetun moikan ja mahdutin itseni sohvalle Inkerin ja Annin seuraksi. Kaikki puhuivat ensimmäisestä osakilpailusta ja siitä, millainenkohan tämä uusi Saariston hevosopisto olisi. Itsekkin olin googletellut tietoa paikasta ahkerasti, sillä voisin olla kiinnostunutkin opiskelemaan joskus jotain hevosalaa. En vielä, mutta joskus tulevaisuudessa! 

Stella ja Pancho 4hm

[Stella]

19.03.2018 Kisainnostusta ilmassa

Katselin ylpeästi kaappini oven sisäpuolta koristavaa vihreää ruusuketta. Olimme saaneet sen eilen ensimmäisestä Tie Tähtiin -osakilpailusta Panchon kanssa. Eihän kuudes sija ollut mikään maailman paras suoritus ajatellen, että osallistujia oli vain yhdeksän, mutta taso oli kyllä ollut aika kova. Olimme saaneet ihan ok prosentit ja radalla oli ollut hyvä fiilis ja onhan ruusukkeen saaminen aina kivaa. 

Olimme kotiutuneet Saariston Hevosopistolta jo eilen kisojen jälkeen ja tänään olin tullut tallille vain moikkaamaan Panchoa. Ruuna menisi illalla vielä tunnille, mutta otin sen jo aamupäivällä karsinaan harjattavaksi ja rapsuteltavaksi. Ruunikko oli hyvällä tuulella, ehkä hieman väsyneen oloinen pitkästä reissusta, mutta muuten oma itsensä, ei vain ihan niin sählä kuin yleensä. Talvikarvaakin on alkanut irrota jo ihan hirvittävät määrät, joten jonkin aikaa jaksoin pyöritellä kumisukaa hoitohevoseni kyljellä, ennenkuin oli pakko lopettaa yskiessäni karvaa. Huitaisin ruunan vielä läpi pehmeällä pölyharjalla ja puhdistin kaviot. 

Jäin hetkeksi karsinaan vain seurustelemaan Panchon kanssa ja rapsuttelemaan sitä. Jonkin verran ruuna jaksoi nyplätä takkini hihaa ja kerran se oli kiskaista takkini vetoketjun irti. Siinä vaiheessa kun ruuna alkoi selvästi sählätä enemmän, heitin sille loimen niskaan ja hoitohevoseni pääsi takaisin tarhailemaan ennen iltapäivän tunteja. 

Katselin hetken aikaa Panchon touhuja tarhassa, ennenkuin tuli liian kylmä ja kipitin takaisin talliin. Vein ruunan harjapakin paikoilleen, vaihdoin Panchon satulasta kisahuovan tilalle siistin siniharmaan huovan ja tarkistin että kaikki varusteet ovat paikoillaan. Kun olin valmis hääräämiseni kanssa, suuntasin yläkerran oleskelutilaan. 

Yläkerrassa oli jonkin verran muita tallilaisia. Istuin tuolille ja nappasin eteeni vanhan heppalehden, jota aloin selailla samalla kun pyrin pääsemään kärryille muiden jutusteluista. Puheenaiheena tuntui olevan kilpaileminen ja erityisesti Tie Tähtiin -kisat. 
"Mullekkin alkaa taas tulla oikein semmonen innostus kisaamista kohtaan. En oo pitkään aikaan kisannut", naurahdin johonkin väliin. 
"Jos valmentautuminen ja kisaaminen kiinnostaa, kannattaa hakea mukaan siihen Annen uuteen valmennusryhmään", Salma huikkasi ja katsoin tätä hetken tietämättömänä. 
"Niin siis Anne järkkää sellasen valmennusryhmän, jossa valmentaudutaan jollain tietyllä hepalla ja tähdätään kisoihin", tämä selitti huomattuaan hämmentyneen ilmeeni. 
"Kuulostaa mielenkiintoselta. Vois miettiäkin että hakis", mutisin mietteliäästi. 
"Ilmoitustaululla oli lappu siitä. Kannattaa käydä vilkaisemassa", Salma naurahti. Pitäisi varmaan tosiaan käydä tutustumassa tarkemmin. Olisi kiva pitkästä aikaa aktivoitua kunnolla treenaamaan ja miksei kilpailemaankin. 

Stella ja Pancho 5hm

[Stella]

04.04.2018 Maastokävelyä

Vaikka kello alkoi olla jo aika paljon ja maneesissa oli tunnit vielä pahasti kesken, kuului yläkerran taukohuoneesta iloinen puheensorina. Uteliaasti kipitin ovelle ja kurkistin sisään, josta kantautuivat heti iloiset tervehdykset. Heitin ilmoille yleisen tervehdyksen kaikille suunnattuna, jonka jälkeen vasta tutkailin tarkemmin ketä kaikkia huoneessa onkaan. Äänen perusteella olisi voinut luulla että porukkaa olisi ollut enemmänkin, mutta huomasin huoneessa olevan vain Emmy, Cella, Fiia ja Vanessa. Istahdin hieman sivummalla olevalle jakkaralle ja uteliaana lähdin selvittämään mistä muut puhuvat. 

"Mä en tajua miks ei sijoituttu paremmin. Kuutti tuntu ihan superhyvälle", Emmy mutisi ja tajusin että tämä puhui viimeisimmästä Tie Tähtiin -osakilpailusta, joka oli viime sunnuntaina. Itse en ollut päässyt mukaan katsomaan, kun olin  joutunut juhlimaan serkkuni syntymäpäiviä. 
"Teillä kyl meni tosi kivasti", Fiiakin sanoi, joka oli ollut myös kilpailemassa toisessa osakilpailussa. 
"Mua jännittää ihan sairaasti se seuraava osakilpailu", myönsin hetken keskustelua kuunneltuani. 
"Ei sulla oo mitään jännitettävää, teil menee varmasti ihan kivasti", Emmy naurahti. 
"Toivottavasti. Tuntuu et se sijotus oli viimeks vaan tuurista kiinni", mutisin, mutta virnistin sitten pienesti. 
"No, hard tasolla onneks on niin vähän kisaajia, että siel sijoitus tulee helposti", Cella naurahti ja naurahdin itsekkin perään nyökäten. 

Hetken aikaa jaksoin olla aktiivisesti mukana keskustelussa, mutta sitten sosiaaliset kykyni alkoivat väsähtää, joten koin parhaaksi livahtaa Panchon luokse. Huikkasin muille heipat ja suuntasin alakertaan hoitohevoseni karsinalle. Pancholla olisi tänään virallisesti vapaapäivä, mutta harjailutuokio ja pieni kävelylenkki ei ole ikinä haitaksi, joten kipaisin hakemaan ruunan harjat ja suitset. 

Pancho on aloittanut jo hurjan talvikarvojen tiputuksen, joten nappasin suosiolla ensimmäiseksi aseekseni kumisuan. Toiseen käteeni otin pehmeän pölyharjan, jolla sain aina huiskittua muutamia epäsiistejä irtokarvoja muualle. Kun aloin pyöritellä Panchon kaulaa kumisualla, karvaa alkoi vain leijailla ympäri karsinaa ja tuntui että sitä menee joka paikkaan. Hetken harjauksen jälkeen hupparini hihatkin olivat ihan ruskeissa karvoissa, joten puistelin ne pois ja jatkoin sitten taas toisella puolella hevosta karvojen irroittelua. Ilma oli ollut aamupäivällä hieman sateinen, mutta nyt ulkona näytti oikein kirkkaalta ja kivalta. Pancho oli hyväntuulinen, eikä sählännyt yhtään niin paljon kuin yleensä. 

Hännän selvitys oli tänään kamala homma. Kyllä sen heti huomaa kun ei ole pariin päivään päässyt tallille, niin harja on ihan silkkinen, mutta häntä on jätetty aina harjaamatta. En ymmärrä mikä siinä on, mutta ehkä tuntilaisilta hännän harjaus unohtuu helpommin, jos vaikka on kiire hoitaa heppa valmiiksi. Kaviot puhdistin huolella ja tunnustelin vielä jalatkin läpi, ihan vain kun siitä on vähän niinkuin tullut tapa itselleni. Kun kaikki näytti hyvälle, heitin kaviokoukun harjapakkiin ja nappasin Panchon suitset koukusta. 

Lämmitettyäni kuolaimia tovin, pujotin suitset Panchon päähän ja kiinnitin remmit. Ruuna mutusteli kuolaimia suussaan tyytyväisenä, eikä Pancholla vaikuttanut olevan kiire minnekkään, toisin kuin yleensä. Klipsautin riimunnarun kiinni deltaan ja deltan kiinni ruunan kuolaimiin, jonka jälkeen avasin karsinan oven ja lähdimme kävelemään käytävää pitkin ovelle. 

Ilta oli jo alkanut hämärtyä, joten päätin kiertää muutamaan kertaan valaistun maastolenkin. Kävellessämme lenkkiä toistamiseen, Pancho nosti yhtäkkiä päänsä taivaisiin ja pysähtyi kuuntelemaan. Jostain kuului oksien rapsahduksia ja hetken päästä kirkasääninen tervehdys. Hetken kuluttua itsekkin näin pöpeliköstä rämpivän punapäisen naisen ja ruunipäistärikön suomenhevosen. Muistin nähneeni parivaljakon joskus Seppeleen kentällä, joten kai he ovat kotoisin jostain lähitallilta. 

"Moi! En muistakkaan sua, taidat olla aika uus Seppeleessä?" punapää kysyi hieman ehkä ujosti, mutta kuitenkin iloisesti. 
"Joo, oon Stella. Aloitin Panchon hoitajana tammikuussa", esittäydyin ja tarkastelin uteliaasti naisen pörröistä suomenhevosta. Punapää istui ratsailla ilman satulaa. 
"Kiva! Mä lopetin tammikuussa Polarin hoitajan pestit. Päätin että pitää yrittää vaan keskittyä tähän omaan. Tässä on Kiira, kokonimi Seppeleen Kiehkura. Asutaan Liekkijärven pihatolla. Ja niin, oon Sussu", punapää esittäytyi. 
"Kiva tutustua. Haluutteko kiertää tän valastun lenkin kerran meijän kaa?" ehdotin ja taputin vieressäni jo hieman levottomana heiluvan Panchon kaulaa. 
"Sopii", Sussu vastasi ja lähdimme sitten yhdessä kävelemään eteenpäin. 

Kierroksen jälkeen Sussu lähti suuntaamaan takaisin pihatolle tammansa kanssa ja itse palasin Panchon kanssa talliin. Punapää oli vaikuttanut oikein mukavalle ja ehkä vielä tapaisimme Seppeleessä tai vaikka maastossa. Vein Panchon sen omaan karsinaan, jossa vain nappasin ruunalta suitset pois ja heitin ruokakuppiin yhden pilkotun porkkanan, jota olin säilönyt taskussani. Ruuna söi porkkananpalat tyytyväisenä ja katsoi perääni lisää toivoen, mutta naurahdin vain, vilkutin ruunalle ja kipitin viemään harjapakin ja suitset paikoilleen. Pitäisi sitä vielä kotiinkin ehtiä tänä iltana! 

Stella ja Pancho 6hm

[Stella]

22.04.2018 Sunnuntai-illan ratsastelua

Oli sellainen kiva hämärä kevätilta, ei ollut aurinkoista tai mitään, mutta ei pimeääkään. Pancho käveli vierelläni rauhallisin askelin ja sekin vaikutti nauttivan tunnelmallisesta kevätillasta. Kenttäkausi oli jo kunnolla käynnissä ja kentän pohja oli kerrassaan loistava. Toisessa päässä ravasi tahdikkaasti se uusi yksityinen suomenhevonen Sepi. Selässä keikkui ruunan omistaja Leeni, olin sen kanssa pari sanaa jossain käytävällä kertaalleen vaihtanut, mutta sen paremmin emme olleet ehtineet tutustua. 

Pysäytin Panchon kentän laidalle ja vedin jalustimet alas. Olin ruunan eilenkin liikuttanut ratsain, joten jalustinsäädöt olivat valmiiksi mitoillani. Kiristin vain satulavyötä pari reikää ja nousin ratsaille jakkaralta. Pancholla tuntui olevan hieman kiire lähteä liikkeelle, mutta pienellä pidätteellä ruuna malttoi seistä sen aikaa, että poimin jalustimet jalkoihini ja annoin tukkajumalalle luvan lähteä liikkeelle. 

Jostain puiden seasta kuului vielä lintujen laulua ja tallin suunnalta kuului hiljaisen tallipihan ylitse puheensorinaa. Monet hoitajat olivat olleet jo ratsastamassa hoitohevosensa ja olivat nyt tallissa hoitamassa ratsujaan pois ja ainakin osa porukasta oli ruvennut varusteita puunaamaan minun ja Panchon astellessa ulos tallista. Annoin Panchon kävellä pitkään löysällä ohjalla, mutta aloin jo hieman taivuttelemaan sitä suurille ympyröille ja otin pysähdyksiä tavoitteenani käyttää vain istuntaa. Alkuun Pancho ei malttanut kuunnella istuntaani lainkaan, mutta kun pari kertaa otin hieman ohjasta kiinni, tajusi ruuna tehtävän idean ja herkistyi nopeasti. 

Leenin ja Sepin suunnatessa takaisin talliin, sain koko kentän itselleni, mikä ei todellakaan ole yleistä suositulla ratsastuskoululla. Päätin siis nauttia tyhjästä kentästä täysin siemauksin ja suunnittelin päässäni suuret kuviot joita ratsastaa. Eilen meillä oli Panchon kanssa todella kevyt päivä, joten tänään vaadin huoletta ruunalta hieman enemmän ja ratsastin ihan tosissani. Tunneilla minulle on viimeaikoina eniten huomauteltu siitä, että jään helposti hieman matkustamaan, joten nyt päätin keskittyä siihen, että ratsastan oikeasti jokaisen askeleen läpi. 

Pancho selvästi vaistosi määrätietoisen asenteeni ja ruuna tuntui oikeasti alusta asti aika kivalle. Se ei juossut pidätteitä vastaan ja liikkui heti yllättävän hyvin eteen, eikä jäänyt käpertymään kaulastaan. Ratsastin suosiolla Panchoa pitkään pidemmälle kaulalle ja vasta kun se onnistui, lähdin kokoamaan ohjia lyhyemmäksi ja sitä myötä lyhentämään ruunikon muotoa. Kevyessä ravissa otin laajoja väistöjä molempiin suuntiin, jonka jälkeen istuin alas harjoitusraviin ja jatkoin väistötehtävää, mutta hieman soveltaen. Harjoitusravissa ratsastin pitkän sivun alusta väistöä keskihalkaisijalle, josta väistettiin takaisin uralle. 

Pancho lähtee väistöissä helposti liioittelemaan, jolloin se unohtaa liikkua eteenpäin. Jouduin todellakin tekemään töitä, että ruuna lähti etenemään, mutta lopputulos oli todella siisti väistö. Otin väistöjen jälkeen jo laukkaa, jota otin kolmikaariselle kiemurauralle siten, että keskimmäinen kaari mennään vastalaukassa. Pancho yritti alkuun pari kertaa tehdä itsenäisen laukanvaihdon, mutta kun sain oman istuntani ja apuni selvemmiksi, saimme laukan säilymään vastalaukkana. Pancholla on hyvä ja tasapainoinen vastalaukka suurimman osan ajasta, kunhan itse ei anna painonsa horjahdella, josta seuraisi vain laukanvaihto. 

Laukkahommien jälkeen jatkoimme vielä hetken ravityöskentelyä. Ilta alkoi kokoajan hämärtyä lisää, mutta silmäni olivat jo tottuneet siihen. Teimme lopuksi vielä muutamia kokoamisia ja lisäämisiä ravissa, joista erityisesti kokoamiset Pancho suoritti todella mallikkaasti. Lisäyksissä tarraudun itse liikaa ohjaan yrittäessäni istua ruunan valtavassa ravissa, jolloin Pancho käpertyy kaulastaan lyhyeksi, eikä saa venytettyä askeltaan parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Lopulta valutan ohjaa sormieni välistä ja siirryn loppuraveihin pitkällä ohjalla. 

Lopettaessamme, Panchon kaula on hieman hionnut ja ruuna pärskähtelee tyytyväisenä. Itse hymyilen selässä hölmön näköisenä ja tipautan jalustimet jaloistani pyöritelläkseni nilkkojani. Pancho on kyllä ihan huippu hevonen, juuri minun tyyliseni ja siinä on riittävästi haastetta, että kokoajan joutuu harjoittelemaan uusia juttuja. Tallista kuulunut puheensorina on alkanut hiljentyä ja alan kuulla korvissani hyttysten ininää. Ravistelen päätäni karistaakseni hyttyset, pysäytän Panchon ja hyppään ratsailta. Nostan näppärästi jalustimet ylös, löysään satulavyötä, taputan Panchon kaulaa ja lähden taluttamaan ratsuani talliin hyttysiltä karkuun. 

Stella ja Pancho 7hm

[Anne]

Kesämaasto



Stella ja Pancho kesämaastossa.
Spessu Stellalle!

[Stella]

13.08.2018 Epätodellista

En pystynyt muuta tekemään, kuin vain tuijottamaan edessäni aukeavaa surullista näkyä. Mä en vaan ymmärtänyt, miten tällaista voi tapahtua. Savun haju leijui edelleen ilmassa, vaikka tulipalosta oli kuitenkin jo melkein pari päivää aikaa. Raunioita oli alettu jo raivaamaan, mutta se ei tehnyt näystä lainkaan helpompaa katsottavaa. Lopulta havahduin siihen, kun Pancho tuuppaisi olkapäätäni lempeästi. 
"Sori muru", mutisin ja taputin Panchon kaulaa. Ruuna katseli raunioiden suuntaan huolestuneesti, mutta lähti seuraamaan minua rauhassa kohti päätallia, joka oli onneksi säästynyt tältä kauheudelta. 

Olin lähtenyt tallilta lauantaina jo iltapäivällä, aika pian Ruskamäen koulukisojen jälkeen, kun olin luvannut mennä viikonlopuksi porukoille. Kaikki oli ollut tallilla hyvin, kaikki olivat iloisia ja hyväntuulisia, eikä tulevasta katastrofista ollut mitään viitteitä. Me katsottiin vanhempieni kanssa illalla jotain typerää tositv-ohjelmaa, kun puhelin alkoi piippailla viestejä. Ne olivat Seppeleen ryhmächatistä. Kun luin viestejä siitä, että ponitalli ja maneesi on tulessa, olin ihan varma että se on joku typerä pila. Koska eihän mitään sellaista voi sattua, eihän? 

Vein Panchon sen omaan karsinaan. Monissa karsinoissa oli edelleen uupuneen ja surullisen näköisiä hoitajia paijaamassa hoitohevosiaan. Ketään ei tuntunut huvittavan kauheasti jutella, mikä oli ymmärrettävää, näin pian palon jälkeen. Otin Pancholta riimun pois, silitin hetken lempeästi ruunan kaulaa ja poistuin sitten karsinasta sulkien oven perässäni. Ripustin riimun naruineen karsinan ovessa olevaan koukkuun ja lähdin hakemaan hoitohevoseni harjapakkia varustehuoneesta. Palatessani karsinalle nappasin käsiini hieman jämäkämmän harjan, jonka kanssa aloin pikkuhiljaa harjailla Panchoa läpi. Vaivuin taas mietteihini. 

Ryhmächattiin tulevia viestejä lukiessani alkoi minulle valjeta ihan tosissaan, että kyllä tämä kaikki tapahtuu. Viesteistä paistoi läpi valtava huoli ja pakokauhu, joka tallilla ja omissa kodeissaan olevilla tallilaisilla oli. Ovatko kaikki hevoset kunnossa? Entä ihmiset? Leviääkö tuli päätalliin? Se hetki, kun luin viesteistäni että Panchokin on karannut, eikä sitä löydy, aloin itkeä. Vanhempani olivat tietenkin todella ihmeissään ja huolissaan, mutta en osannut selittää tilannetta heille. 

Vaihdoin lopulta harjan pöläriin, jolla viimeistelin Panchon harjauksen. Ruuna oli todella väsyneen oloinen, mutta niin taitavat vähän kaikki olla. Viimeiset päivät ovat olleet meille kaikille todella rankkoja. Puhdistettuani vielä Panchon kaviot, otan käsiini harjaharjan, jolla aloitan ensin selvittää Panchon paksua ja hieman kiharaa häntää. Pancho ei suoraan sanottuna arvosta hännänselvitystä mitenkään erityisen paljon ja usein se alkaakin helposti hieman kiertää karsinaa ympäri, mutta tänään ruunikko vain seisoo aloillaan ja kuulostelee touhujani tarkkaavaisesti. 

Seurasin Seppeleen ryhmächattiä läpi yön. En nukkunut silmäystäkään, eikä minua oikeastaan edes väsyttänyt. Olin vihdoin saanut kerrottua tilanteeni vanhemmilleni, jotka suostuttelivat minut jäämään heille nukkumaan. Itse kun olisin halunnut lähteä ajamaan Seppeleeseen, vaikka tiesin ettei siitä mitään hyötyä olisi. Lopulta joku laittoi pidemmän viestin, jossa kerrottiin että palo alkaa olla hallinnassa ja se saadaan sammumaan. Seuraavaksi tuli vielä viestiä, että kaikki hevoset on löydetty ja kaikki hevoset ja ihmiset ovat kunnossa. Se oli se hetki, kun helpotuksen aalto pyyhkäisi ylitseni ja tajusin vihdoin kuinka väsynyt oikeasti olen. 

Kun Panchon harja ja häntä olivat sileät, pujotin riimun taas ruunan päähän. En jaksanut tänää ratsastaa, mutta kävisimme pienellä kävelyllä tuulettamassa ajatuksiamme. Kiinnitin ruunan riimuun varoiksi juoksutusliinan, jos sillä vaikka olisi ylimääräistä energiaa ja keksisi esitellä jotain ninjaliikkeitä. Pancho lähti kuitenkin rauhassa perässäni ulos tallista. Lähdimme kävelemään tallin lähimaastoihin, välttäen palanutta aluetta. 

Sunnuntaina ajoin käymään tallille heti aamupäivällä. Kaikki oli ollut kaaoksen vallassa ja levottomia tallilaisia oli häärännyt joka puolella. Olin saanut vielä täydennystä yön tapahtumiin liikkuen ja lopulta olin päässyt Panchon luokse. Ruuna oli ollut selvästi levoton, mutta päällisin puolin lähes täysin kunnossa. Sen takapuolen päällä näkyi pari ihan pientä karvatonta länttiä, niihin kohtiin oli ehkä lentänyt kipinä tai jotain, mutta edes iho ei ollut rikki. Jaloissa ruunalla oli ollut muutamat pienet haavat luultavasti metsässä juoksemisesta, mutta ne eivät suurta huolta aiheuttaneet, tärkeintä oli, että suuremmilta henkilö- ja hevosvahingoilta oli selvitty. 

Jossain vaiheessa kävelyseuraamme liittyi muutamia muitakin. Keskustelu painoittui lähinnä tallipaloon ja siihen, kuinka peloissaan kaikki olivat olleet. Huoli Seppeleen tulevaisuudesta oli myös monen mielessä. Monet hevoset jäävät myös ilman karsinapaikkaa ponitallin tuhouduttua, mutta Anne on kuulemma jo alkanut tehdä järjestelyitä. Osa hevosista luonnollisesti jouduttaisiin myymään, mikä tietenkin on surullista. Olin ollut melkein koko lenkin ajan hiljaa, mutta lopulta palattuamme takaisin päätallin eteen, sain sanottua vain: "Tää kaikki on niin epätodellista. Ei tämmöstä vaan voi tapahtua."

Stella ja Pancho 8hm

[Stella]

12.12.2019 Koulukiemuroita

Keli oli ihan kamala ja Pancho huitoi päätään kuin viimeistä päivää. Sillä oli kauhea kiire sisälle, mutta hyvin ymmärrän sitä, ei tänne myräkkään kukaan tahdo jäädä. Pääsemme lopulta turvallisesti sisälle talliin ja puistelen heti oven sisäpuolella suurimmat lumihiutaleet pois ruunan loimen päältä. Talutan ruunan sitten sen omalle karsinalle ja riisun loimen. Kuskattuani loimen kuivumaan, palasin harjapakin kera Panchon luokse. Koko syksy on mennyt osaltani vähän sumussa. Äitini joutui autokolariin loppukesästä ja on ollut sairaslomalla siitä saakka murrettua molemmat jalkansa. Siinä kohtaa meni aikalailla koko elämä sekaisin, eteenkin kun olin vasta toukokuussa ostanut Panchon itselleni. Olen nyt sitten tehnyt pitkälti äitinikin työvuorot kahvilallamme, joten aikaa millekään ylimääräiselle ei ole jäänyt. Nyt saimme kuitenkin vihdoin otettua kahvilalle ylimääräisen työntekijän, niin itsellänikin on vihdoin aikaa panostaa Panchoonkin kunnolla.

Pari päivää sitten kun saavuin ensimmäistä kertaa tallille täysin kiireettä, tajusin, kuinka paljon asiat ovat muuttuneet. Ennen en osannut vielä sisäistää omistajanvaihdosta ja muuta, mutta nyt se on jotenkin pamahtanut kasvoille kertaheitolla. Tallissa vastaan kävelee valtava määrä uusia kasvoja, tunneilla on alkanut käymään uusia oppilaita ja hoitajiakin on tullut jostain kunnon ryntäys. Yksityisenomistajienkin porukka on vähän vaihtunut, enkä tunnu pysyvän enää lainkaan kärryillä nykyisestä porukasta. Vähitellen kuitenkin varmasti opin, onneksi sentään Pancho on pysynyt samana. 

Harjasin Panchon huolella läpi parillakin eri harjalla, jonka jälkeen kaivoin harjakassistani hoitoaineen. Suihkuttelin hoitoainetta ruunan harjaan ja häntään, jonka jälkeen selvitin ne harjakammalla. Laitan harjan vielä siisteille leteille, jonka jälkeen puhdistan ruunikon kaviot ja suuntaan takaisin varustehuoneeseen. Vedän kypärän paksujen ruskeiden hiusteni päälle ja napsautan lukon kiinni. Kaivan mukaani vielä kouluraippani ja nappaan Panchon kapson-suitset, sekä lampaankarvasatulan. Sen jälkeen kun Pancho siirtyi omistukseeni, olen alkanut perehtyä kokoajan lisää klassiseen kouluratsastukseen, kuolaimetta ratsastamiseen, sekä erilaisiin helppoihin temppuihin. Pancho on osoittanut olevansa todella nopea oppimaan uutta, joten korkea motivaatio tekemiseen on säilynyt. 

Kun Pancho on varustettu, heitän sille vielä kävelytysloimen niskaan ja suuntaamme kohti maneesia, jossa on juuri tunnin tauko ratsastustunneista. Aloitan maneesissa maastakäsin työskentelyn melkein heti, jossa keskityn lähinnä pysähdyksiin ja pieniin painonsiirtoihin, jossa Panchon tulisi hieman siirtää painoa enemmän takaosalle. Tehtävän opettamisen aloitin vasta kesällä, joten kovinkaan suurta painonsiirtoa emme onnistu vielä tekemään, mutta vähitellen edistystä tapahtuu ja Pancho on hyvin tajunnut tehtävän idean. Kun alkukäynnit on suoritettu, nousen ratsaille ja aloitan työskentelyn käynnissä ja ravissa. Teemme perus kouluharjoituksia ja keskityn kaksilla ohjilla ratsastamiseen. Olen jonkin verran ratsastanut kankisuitsillakin, mutta mielestäni hienosäätöä on kivempi tehdä kapsonin ja perusnivelen kanssa. 

Työstin kaikki askellajit läpi ja ehdin juuri valmiiksi ennen seuraavan tunnin alkua. Suuntasimme Panchon kanssa takaisin talliin, jossa riisuin ruunalta varusteet ja harjasin sen vielä nopeasti läpi, sekä avasin Panchon pitkän harjan. Ruuna oli oikein hyvällä tuulella ja päivän ratsastus oli onnistunut. Nyt kun olen päivittäin touhunnut Panchon kanssa jo puolisen vuotta, olemme tutustuneet toisiimme vielä paljon paremmin ja yhdessä tekemisestä on alkanut löytyä ihan uusia ulottuvuuksia. Hetkeäkään en ole Panchon ostoa katunut, vaikka elämässä on muuten ollut hieman vaikeat ajat. 

Stella ja Pancho 9hm

[Stella]

22.08.2020 Laidunläskiä ja onnenhetkiä

Pancho on aina ollut hieman hoikka poika, joka ei ole kerännyt itselleen kunnon läskejä. Nyt siihen on kuitenkin tullut muutos, nimittäin reilu kuukausi sitten hakiessani uljasta Portugalilaistani takaisin kotiin laitumelta, olikin minua vastassa virtahepo. En suoraan sanottuna ymmärtänyt, miten eläin voi lihoa parissa viikossa niin pahasti, mutta niin siinä oli käynyt. Nyt Pancho on palannut normiarkeen laidunkauden jälkeen, mutta edelleen sen kyljissä hyllyy pienet muistutukset laidunläskeistä. Toisaalta olen tyytyväinen siitä, että Panchoon kerrankin tarttui ja se on muutenkin vaikuttanut todella rentoutuneelle ja hyvinvoivalle. Nyt pitää itse vain olla tarkempi ruokien ja liikunnan kanssa, jos ruunani on kerta alkanut saada helpommin massaa kylkiensä ympärille. 

Seppeleessä oli rauhallinen iltapäivä, monet varmaan nauttivat vielä viimeisistä hellepäivistä mökkeilemällä näin viikonloppuisin. Haen Panchon tarhasta, josta ruunikko lähteekin mukaani korvat hörössä. Kävelemme rauhallisin askelin talliin, jossa karsinaan päästyämme alan harjailla hevostani. Taputan ruunan pyöreitä kylkiä ja hymähdän itsekseni. 
"Mikä on niin hauskaa?" kuulin karsinan ulkopuolelta ja nostin katseeni. Tuulia katseli meitä kaltereiden toiselta puolelta. 
"Tää on edelleen niin punkero siihen verrattuna, mitä se oli keväällä", totean ja hymyilen toiselle pienesti. 
"Kyllä se siit pian tasottuu. Ihan hyvältä se mun mielestä näyttää", tämä naurahti ja tervehti Panchon uteliasta turpaa kaltereiden välistä. 
"Hei meinasin lähteä Hestian kanssa maastolenkille, oisitteko lähtenyt mukaan?" Tuulia kysyi kohteliaasti. 
"Ehdottomasti! Mietin just, että ois täydellinen maastoilukeli, ei tartte sit vaihtaa shortseja ratsareihin täs kuumuudes. Pitää vaan laittaa kunnon ötökkäkarkotteet, siellä taitaa olla kärpäsiä aika paljon", sanon ja pujahdan ulos karsinasta vaihtaen harjan kaviokoukkuun. 
"Kiva, oon vartissa valmis", Tuulia huikkaa ja katoaa takaisin Hestian karsinan suuntaan. 

Varustan Panchon kuolaimettomilla suitsilla ja lampaankarvasatulalla. Niistä on tullut viralliset maastoilu- ja "kevyt hölkkäpäivä"-varusteemme. Pancho tuntuu tykkäävän kuolaimettomista ja minä itse tykkään lampaankarvasatulastamme ihan hirveästi. Vedän vielä kypärän omaan päähäni ja tungen shortsieni taskuun vielä parit kuivat leivänpalat, pitää sitä nyt herkut olla mukana. Talutan Panchon pihalle, jossa nousen jakkaralta pikkuruunani selkään. Pancho tuntuu heti paljon isommalle, kun sille on tullut lisää massaa. Tuulia ja Hestia kipittävät nopeasti ulos tallista. Tuulia hyppää reippaasti ratsaille ilman satulaa ja olemme hetkessä valmiit lähtemään matkaan. Pancho saa kulkea kärjessä, kun sillä on hieman pidempi ja reippaampi askel kuin Hestialla. Lähdemme suuntaamaan ensin maastoesteradan suunnalle, josta sitten myöhemmin päätämme, minne jatkamme. Ratsumme pärskivät tyytyväisesti ja lähtevät kävelemään leppoisasti toivottuun suuntaan. Kohta edessä on syksy ja kylmät ilmat, mutta vielä voi rauhassa nauttia näistä ihanista helteistä ja täydellisistä maastoreissuista. Kaikista onnenhetkistä pitää muistaa nauttia, niistä saa energiaa huonompiakin kausia varten. 

Stella ja Pancho 10hm